perjantai 15. toukokuuta 2020

MAISEMOINTI PEPPE & KUMP. ay

   Maisemointi jatkuu. Tänään hajotin pois yli 30 vuotta palvelleen kaivonkannen, tein tilalle mallin "Matala, vers. 1a". Nyt tuntuu piha avarammalta. Ja siistimmältä.

Alla tilanne nyt...


...ja ennen.


  Vanhempi kuva on otettu joskus keskikesällä, joten siinä kaikki on vihreää. Uudessa kuvassa oleva ämpäri ei ole veden nostoa varten, vaan se varttuu lämpimämpää keliä ja kukkaa istutettavaksi.

  Oma fiiliksensä tuolla vanhalla kaivojutulla on, mutta eteenpäin pitää mennä. Ja oli tosiaan aika heinää kasvava kumpu duunata ja tuunata. Kunhan heinäkuu koitaa, on näkymä vasta arvioitavissa, mutta veikkaan, että entistä ei tule ikävä.

  Viileää pitelee. Hidastaa kyllä kesän tuloa. Linnut joutuvat pitkin pihoja hyppimään ja etsimään evästä, kun ei muuta sapuskaa löydy. Mutta raparperi virittää vartta. Alkaa olla jo vesi kielellä. Mikään ei näet voita kesän ensimmäisen raparperikiisselin puraisua, puolihuolimattomasti Hemingwayn Ernestiä lainaten.


  Huomenna taitaa sadella iltapäivästä lähtien. Tai niin povataan. Minen ihan usko, mutta ken elää, hän näkee. Jos ennusteet sinne päin ovat, tihuuttelee putkeen sunnuntain yli. Saisi tulla. Ja olla sitten poutaa. 

  Hallitus, päämisterin suulla, selvensi tänään koronastrategiaansa. Oppositio huutelee, että täsmällistä selvitystä vielä kaivataan. Melko selvästi minusta Marin asian esitti. Mikä lie jäi kaihertamaan? 
  Se on ihan sama, mitä hallitus sanoo, tai tekee. Aina menee päin persettä, ilmoittaa oppositio. Ja vaikka mitä kovaan ääneen vaaditaan. Eivät niinkään opposition kansanedustajat, vaikka vähän kuitenkin, mutta sanonko minkä puolueen karvalakkiosasto. Taidan minäkin ruveta vaatimaan:

  Maskipakko kaikille, joka paikassa, heti.
  Ravintolat auki, ilman rajoituksia, heti.
  Valtion velanotto kuriin välittömästi.
  Yrityksille lisää tukea, vähintään tuplasti.

  Tämän suuntaista mylvintää kuuluu, ehkä tosiaan joskus samasta suusta. Ainakin tuntuu siltä, että ei tarkoitus ole rakentaa, vaan repiä, romuttaa ja luhistaa. 
  Olisi muuten vikkelää katsella asiakkaita ravintolan pöydissä maskit naamallaan. Kyllähän drinkin tietysti pillillä maskiin tehdystä reiästä pystyy imaisemaan, mutta entreĉotepihvin ja uuniperunan nauttiminen lärvi peitettynä on hankalampaa. 

  "Höyry" Häyrinen on poistunut keskuudestamme, kerrottin tänään. Melkoinen virtuoosi alallaan. Muistoissani on päällimmäisenä eräs "Hyöryn" selostus. Jossain formula-1-lähetyksessä hän huusi lähtömelun sekaan: "Autot starttaavat ja täällä on niin kova meteli, että en kuule omaa ääntäni, mutta tiedän, että puhun, koska näen, että huuleni liikkuvat!" Pankaapa paremmaksi. R.I.P. Raimo Häyrinen.

  Huomenna kai aamupäivällä jotain puuhaillaan, saattaa MAISEMOINTI PEPPE & KUMP. ay suorittaa alan työtä lisää. Ainakin Peppe, kumppani lie myös. Jos Peppen oikean käden keskisormi ei heittäänny kovin tuskille. Se näet jäi kunnolla litistyksiin, kun uusi kaivonkansi tekovaiheessa lävähti sormen päälle. Ei korkelta, ei kovaa, mutta mustaksi meni sormenpää, turposi ja halkesi vajaan sentin matkalta niin, että liha meinaa tursua. Tästähän meitä varoiteltiin: Älkää rasittako mökkikuntanne terveydenhuoltoa! Siispä bepanthen ja laastari saavat riittää. 
  Muuten, ei luu sentään rikki mennyt, joten kyllä tästä kotikonstein selvitään.

  Tällainen ajatusrypäs tuli tänään. No, ainakin rypäs. Vielä kuva yhdestä kukkimaan pyrkivästä. Se ei ole käpy, vaan kukka alkutekijöissään. Nimeä sille en tiedä, ei tiedä Hilppakaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti