SÄITÄ PITELEE:::

   Trooppiset yöt, tukalan helteen varoitus, varoitus rankoista ukkosista ja niiden mukanaan tuomista kaatosateista ja tuulenpuuskista. Se on nykykesien trendi. Vanhoina hyvinä??? aikoina ei paljon varoiteltu, paitsi siitä, että ravintola ei vastaa naulakkoon jätetyistä palsoista ja karvahatuista. Niin ja merisäälähetyksissä, mitkä ohimennen mainiten keskeyttävät kaiken muun lähetystoiminnan kanavallaan, vaikka olympialaisten satasen finaaliin 50 metrin kohdalla, jos niikseen tulee, kehotettiin varautumaan kovaan tuuleen, myrskyyn, sumuun, etc. Ja onhan siitepölytiedotus ollut iät-ajat olemassa.Vaan eipä olleet ilmatkaan nykyisen kaltaisia äärimmäisyydestä toiseen vaeltelevia ilmiöitä, muistaakseni. Hyvä tietysti on, että varoitellaan. Vanhukset, sairaat, veneilijät, lomailijat osaavat tekemisensä ennakoida. Täytyy tunnustaa, että allekirjoittanutkin on hurahtanut sääasioiden vahtaamiseen. Aamuisin kotona täytyy aina katsoa sadetutka ennen aamulenkkiä, samoin Anttolassa silmänavaussuotua edeltäen. Jos on johonkin tarkoitus lähteä, tulee ennusteet tarkastettua viikon ajan ennen H-hetkeä, ja monen eri palveluntuottajan sivuilta, varmuuden vuoksi. Pettymyksiäkin on innokkaan ennakoijan kohdalle sattunut; poutasäähän varautuneen kulkijan on yllättänyt kaatosade, tai sateenuhan vuoksi reissun väliin jättänyt "kaukaa viisas" on hiljalleen mielessään loinnellut parahultaisessa puolipilvisessä säässä. Toki tämän päivän lyhyen aikavälin povaukset sattuvat koko lailla kohilleen.
  Huomenissa taas kohti Potinlahtea (Koti - vene/autopaikka 185 km). Hellettä luvassa, liekö vettä tullut/tulee? Ensi yöksi on lupeissa. Viralliset sademäärämittaritni, kaksi kpl (vene ja tynnöri räystäskourun alla) asian kertovat. Niistähän on näppärän matemaatikon helppo täsmentää sademäärä: ei muuta kun pumppaa veden veneestä mitta-astiaan, jakaa tuloksen veneen pinta-alalla (yksi litra per neliömetri tarkoittaa yhden millimetrin sademäärää). Sadevesitynnörin kohdalla (sataneen veden määrä per kattolappeen pinta-ala) homma ei toimi, jos sade on ollut niin runsasta, että astia on tullut ylitsevuotavaksi. Myös erittäin rankka kuuro saattaa heittää veden kourun yli aiheuttaen kiusallisen erheen. Kaikesta huolimatta suoritan yllämainitut toimenpiteet joka kerta, kun poissa ollessamme on vettä mittauskohteisiin ilmaantunut, uskokoon, ken tahtoo.
  Olen kehittänyt myös Avokkaasta poissa oloni aikana vallinneen tuulen voimakkuuden mittaustavan, saanut siitä empiirisellä tutkimuksella yhtä eksaktin kuin sademäärämittauksenikin on.  Se tosin toimii vain lyhyehkön, päivä tai kahden, poissaolon jälkeen. Mittaustapa/asteikko on seuraava: Tontilla kasvaa vanhoja ja vanhahkoja puita, joista tietyn voimakkuuden omaava tuuli irrottaa tietyssä määrin kuivuneita oksia, oksan pätkiä ja risuja. Siis havainnoin saunan ja veneliiterin välisellä alueella ja ylös johtavalla polulla olevien tuulen irrottamien kappaleiden laadun sekä määrän per neliömetri. Asteikko on melko väljä, mutta oivallisesti oikeaan osuva.
Aste 1. (0 - 4 boforia): mittausalue puhdas havaintokappaleista, tai risuja enintään yksi kpl/m2.

Aste 2. (5 - 6 boforia): mittausalueella 2-5 risua ja/tai yksi oksanpätkä/m2.
Aste 3. (7 - 8 boforia): mittausalueella paljon risuja, 3-5 oksanpätkää tai 1-2 oksaa/m2.
Aste 4. (9 - 10 boforia): mittausalue kauttaaltaan risujen peitossa, irroneita oksia 3-5/m2, yksi tai useampia juurineen kaatunutta, tai rungostaan katkennutta puuta.
Aste 5. (11 - 12 boforia): ei empiirisen tiedon piirissä, toivottavasti ei tulekkaan!
  Kuten huomaatte, rakkaat lukijat, on vaivatonta seurata, millaista keliä on poissa olessa esiintynyt. Vielä yksi vuotuinen päätelmä; jos pääsiäisen kantissa mökille mennessä on rappusilla toista metriä korkea, uhkatiukkaan pakkautunut jäävalli, on katolla ollut runsaasti lunta. Kun aika alkaa minusta jättää, voin viime sanoikseni huokaista: "Minkä säätutkijan maailma minussa menettääkään!"

KAIKKI LOPPUU AIKANAAN

  Täällä ollaan oltu, herrankukkarossa, kuten Hannu H:n puoliso Erja totesi täällä poiketessaan. Neljä viikkoa ja rapiat, pari piihpahlusta poislukien. Huomenna, het aamukahvilta, on aikomus kohti Hollolaa lähteä. Mutta tietysti viikonlopuiksi tänne palataan, lokakuun alkuun sijoittuvaa lomaviikkoa odotellaan. Herrankukkaro-vertaukseen otan sen verran kantaa, että en tiedä, mitä siellä olemisella tarkoitetaan. Mukavaa, hyvää olemista kai? Herran toki tiedän, niin myös kukkaron, mutta miksi siellä oilisi niin oivallista oleskella? Nihkeässä perstaskussa tai hikisessä kainalossa saastaisten setelien joukossa? On täällä laadukkaampaa.
  Ilmat ne (taas!) ovat suosineet, kuten lähes poikkeuksetta Hilpan loman aikaan. Omat vapaani olen kyennyt jo vuosikausia yleensä sovittamaan samaan ajankohtaan, nythän se ongelma on lopullisesti väistynyt. Joo, yksi viikko oli aluksi viileämpää, sen jälkeen lämmintä, kuumaa, tukahduttavaa, piisalle asti, Eikä loppua näy. Vesikin laiturin päässä aika pinnassa eilen illalla 28 astetta, ei huimasti virkistä, vähän kuitenkin.
  Obligatoriset työt, lue polttopuuhommat, on hoidettu. Aamun tunteina ovat m-saha ja kirves heiluneet, päivemmällä ei jaksa. Vesomistakin vähin suoritettu. Sitä riittää, mutta on suvea ja syksyä vielä piisalle asti. Kaiken kaikkiaan on ollut tosi viihtyisä heinäkuu; on tullut ajeltua veneellä enemmän, kuin vuosiin, on tullut käytyä Porissa, Neitvuorella, Kihuilla, on tavattu nuoruuden ystäviä, on grillailtu melkoisesti, muutama hauki napattu, muikkuja joku kerta haikuutettu. Mitä elämältä enenpää vaatia voi? Varsinkaan tällainen huru-ukkokokelas, sudeettisavolainen maalaispoika.

Erja ja Hannu H. visiitillä.

  Hannu H:n ja Koisti-kaiman kanssa ehdittiin vähän muistella menneitä, toki vain pintaa raapaisten. Kyllä nuoruusvuosien tapahtumista, tempuista ja toilailuista saisi melkoisen muistelmateoksen kasattua. Pitääpä kaimalle ehdottaa, kynämiehiä kun on, kunhan eläköityy, yhteistä projektia. Kaksi muistaa enemmän kuin yksi. Eikä näin tietotekniikka-aikana ole väliä, vaikka asuisikin eri paikoissa, jopa eri maissa. Muutamaan palaverimatkaan varmaan killingit irtoaa, puolin, jos toisinkin. Avustajina voitaisiin käyttää Hannuja H ja Lehkonen, sekä Rohusen velloksia, muutaman nimetäkseni. Valitettavasti jokunen mahdollisesti toteutuvaan projektiin oleellisesti mukaan kuuluva persoona on poistunut keskuudestamme, R.I.P. 

Visiitti kaiman luona Kihulauantaina  palautti mieleen jo lähes unholaan vaipuneita tapahtumia.

  Jos en heti tällä viikolla, niin tänä syksynä kuitenkin, aloittaa degeneroitunut rakennusmestari 2-3 vuoden suunnitelman laatimisen aikatauluineen ja karkeine kustannusarvioineen. Yhä kirkkaammaksi on tullut ajatus siitä, että tulevaisuudessa täällä ollaan melko suuri osa vuodesta, Asia vaatii, vallitsevan energian hinnan, polttopuumenekin, ja oman mukavuuden kannalta katsoen, tiettyjä toimenpiteitä. Välttämättöminä lisälämpöeristys, tuulikaappi, ilmalämpöpumppu ja porakaivo. Toissijaisena suihku ja wc (paikka jo suunniteltu), lasikuistin uusiminen ulkonäöltään samanlaiseksi, mutta lämpöeristetyksi ja lämpölasi-ikkunoilla varustetuksi, sekä kahden lautarakenteisen piha-aitan uusiminen puolilämpimiksi. Pohjapiiroksen olen joskus mökistä laatinut, on avuksii suunnitelmissa ja menekkilaskelmissa. 

  Pohjapiirros, tarkkuus ei ihan millin, ei edes sentin, luokkaa, mutta riittävä. Pesuhuoneen olen kaavaillut vasemmassa yläkulmassa olevan kammarin tiloihin. Nukkumapaikkoja jää vielä kahdeksalle saunatupa ja yläaitta mukaanlukien. Neljä lisää, jos, ja kun, piha-aitan uusiminen toteutuu.

  Sen verran vielä menekki- ja kustannuslaskennasta, sekä aikatauluttamisesta muistan, että kun kertoo tulokseksi saadut kustannukset piillä ja kuluvaksi arvioidun ajan sekä tekijöiden määrän kahdella, ollaan aika lähellä totuutta.

  Kun asioista nyt kirjoitin, alkoi kuupassani välähdellä ideanpoikasia, tuloillaan olevia mietelmiä suunniteltuun urakkaan liittyen, joten lopettelen, otan ruutuvihkon (kun Työmies-askia ei ole) ja kosmoskynän, lähden kiertelemään paikkoja, kirjoitan ajatukset muistiin.

  Kesäsunnuntain jatkoa, elekää polttako nahkojanne, ja muistakee lipittellä nestettä!

MAAILMANPOLITIIKAN ARKIPÄIVÄÄ

  Itä-Ukrainassa pudotellaan koneita, Gazassa pommeja. Afganistanissa, Syyriassa, Libyassa, ties missä, itsemurhapommit tappavat ihmisiä. Ja lähes aina uhrit ovat siviilejä. Tuntuu, kuin muinoin sotakin olisi ollut reilumpaa, jos sodasta nyt ikinä voi sellaista sanontaa käyttää. Kun maat ajautuivat sotaan, miehet lähtivät miehiä vastaan miekoin, peitsin, tapparoin. Kahistiin rintamana nokat vastakkain, ei siinä ehtinyt naisia ja lapsia teilaamaan. Noh, totta puhuen ennenkin valtaajat hävittivät kylät, raiskasivat naiset, tappoivat lapset ja vanhukset, ottivat kelvolliset orjiksi. Kyllä kai se niin on, että sota on aina ollut yhtä julmaa ja mieletöntä touhua, nykyään vaan on hippusen kehittyneemmt konstit harjoittaa mielettömyyttä.
  Ihmisen pitäisi olla valistunut eläjä, humaani kuikuilija, mutta kaukana siitä. Silloin, kun kyseessä on valta, uskonto, mammona, oma, tai kaltaistensa etu, häviää viimeinenkin sivistyksen pintakiilto. Oman aatteen eteen riehutaan laput silmillä, sääliä tuntematta, vihaa leiskuen. Ja mitä tekee muu maailma; voivottelee, kauhistelee, asettaa pakotteita, pitää kokouksia ja istuntoja, kauhistelee lisää, antaa julkilausumia ja tuomitsee. Ei taida asiat siten korjautua. En tällä tarkoita, että aseellisin keinoin olisi tapahtumiin puututtava; väkivaltahan on tunnetusti kyvyttömän viimeinen keino. Mutta kun valtioiden johtohenkilöissä pitäisi olla niin paljon viisautta, että asiohin tulisi joku tolkku.
  Einstein, muistaakseni, on todennut jotenkin tähän tyyliin: ei paha johdu pahoista ihmisistä, vaan muista, jotka katselevat sivussa tekemättä mitään. Eli surkuttelua tehokkaampia keinoja pitäisi löytää. Kuka niitä sitten esiin kaivaisi. Kuten todettua, suurvaltojen, muiden merkittävien maiden ja YK:n johdosta löytyy/pitäisi löytyä niin paljon älykkyyttä, että jotakin positiivista tapahtuisi. On nimittäin kutakuinkin varmaa, että ei näin isoja asioita Avokkaan pirtin pöydän ääressä ratkota.
   Ukrainat, Syyriat, ne konfliktit jäävät taakse, aikanaan, mutta Lähi-Idän tilanne näyttää ikuisuuskysymykseltä. Nyt meneillään oleva, melko kyseenalaisesta syystä alkunsa saanut, koston kierre on vain yksi loputtomassa ketjussa. Kenellä lie ylivoima, kun Israelissa on kuollut 30 sotilasta, ja palestiinalaisia on menehtynyt 600, suurin osa siviilejä. Ja tilasto synkkenee päivä päivältä. YK:n tehtävä, mikäli en aivan hakoteillä ole, on puuttua tämän kaltaisiin tapahtumiin. Kyllä siellä Israelin toimet, samoin Hamasin, tuomitaan, vedotaan kansainväliseen lakiin, sotarikoksiin, you name it. Kuinka monta luhistuvassa talossa kuolevaa palestiinalaista, tai raketin murjomaksi joutunutta israelilaista, jos niikseen tulee, tuollaiset vetoamiset lämmittävät. Luuleeko YK, että lapsi sylissään kuolevan äidin viimeinen ajatus on kiitollisuus YK:lle sen paheksunnasta.
  Tulipa näin unettomina aamuyön tunteina liipattua pienelle immeiselle vähän liian suuria asioita. Nyt hetkeksi Håkan Nesserin "Yksinäiset"-uutuuden pariin, sitten uimaan, kahvinkeittoon, sitä tietä Mikkelin torille santsaamaan kahvit.

KUVAKIRJA NEITVUORELTA

  Aamulla päätettiin, että tänään lähdetää kipuamaan Neitvuorelle. Sanoista tekoihin, jo ennen yhdeksää startattiin Yamaha, ja usmuutettiin hieman reilu yhdeksän kilsaa Hiidenlahden vieraslaituriin.

Täsätä lähdettiin dallaaman...

...opaskarttaa hieman tiissittyämme.

Ylös kuljimme vanhaa polkua, minkä askelmat olivat joissain kohdissa lahoja, piti hieman varoa. Tämä reitti ei ole enää virallinen, vaan uusi polku lähtee parkkipaikalta, sitä pitkin palasimme järven tasolle.

Rouvahan kipuaa ketterästi!

Alkoivat avautua näkymät näköalapaikka ykköseltä...

...ensin Pitkälahdelle, tuolla kauempana on Kolehmais-Eero-vainaan Hämytsaari. 

Sitten avautui Luonteri, suomalaista perinnemaisemaa, eikö?

Näköalatasanteella istuksi nuori pari. Moikkasin ja tokaisin "on niitä auringonottopaikkoja huonommallakin näköalalla olemassa".

"Joo", vastasi poika, "ja yöpymispaikkoja kans!" Olivatten olleet teltassa yön yli, varmaan aamusilmäys on avannut asitimet.

Hilppa rentoutui kipuamisen päälle...

...minä tietysti kuvia napsimaa.

Komijatahan...

...sieltä oli katsella...

...joten tähyilin horisonttihin.

Siinäpä sopiva töytäre...

...ei kun juurelle kustantamaan.

Matka jatkui näköalapaikka kakkoselle, itäseksikin mainitulle. Sieltä katseltiin Siikavedelle. Joku venheilijäkin näkyi selkää sörnäyttelevän.

 Eipä ne näkymät pöllömpiä olleet sinnekkään suunnalle...

...joopa...

...joo.

Rouvakin äityi kuvaamaan, kun sille värkin käteen työnsin.

 Vähän pilviäkin alkoi muodostua.

 

Nämä pari kuvaa vuoren korkeimmalta nyppylältä (110 m Saimaan pinnasta) otettuna.

             

Viimeiset näpäykset ja paluumatkalle...

...uutta polkua pitkin...

...ja poikin (oleva kelo)...

...mutkittelevaa reittiä. Alempana oli vehreämpääkin maisemaa.

Uuden reitin alkupäässä, lähellä parkkipaikkaa, oli makkaranpaistomesta järjestetty. Vuoren päälläkin oli, opaskaratan mukaan, tulihtapaikka ja laavu, siellä ei nyt käyty. Jos Näillä maisemilla liikutte, kannattaa käydä. Anttola citystä, eli Mikkelin Itäkeskuksesta on autolla matkaa n. 25 km. Minä tarjoan myös venekuljetuksen; 100 €/persoona, sisältää venematkan, opastuksen vuorelle, yhden b-luokan grillimakkaran (vanhentuneella päivämäärällä) ja litran Siikaveden vettä. Jos haluaa laajentaa kokemusta vesireitillä Hiidenlahti-Ukonvirta-Luonteri-Rupakko-Västäräkki-Anttola, tulee hintaan 60 € lisää. Kannattaa huomioida! Alla olevassa kuvassa näkyy Ukonvirran Siikaveden puoleinen sisäänajoreitti.

VIERAS NUORUUDESTA

  Tänään tulee vanha kansakoulutoverini Hannu H. kumppaninsa kera käymään, soutamalla Anttolasta, n. 8 km, suotuihmisiä kun ovat. Joskus 60-luvun puolivälissä Hannun perhe muutti Etelä-Karjalaan. Miehen olen tavannut viimeeksi teini-iässä, kun hän oli Anttolassa käymässä, siis pian 50 v. sitten! Jonnii verran vettä on virrannut Rokkalanjoessa! Hannu seuloitui taannoin fb-kaverikseni, ja sen verran tiedän, että hän on muuttanut Mikkeliin ja harrastaa soutua, Sulkavan Soutuja myöten. Pian päsee päivittämään elämänmenot hieman tarkemmin. Myös Pertti K., nyk. Tukkisaarelainen, ilmoitti "veississä" tulevansa kotomaassa käymään, ilmestyy varmaan myös Anttolaan. Olisi hauska häntäkin tavata, vaikka edellisestä ei ihan vuosikymmeniä olekaan, joitain kertoja ollaan nähty ajan saatossa. Oltakoon somesta mieltä mitä hyvänsä, mutta sen kautta, ainakin itseni kohdalla, tulee palautettua kontakteja vanhoihin ystäviin, tuttuihin ja kylänmiehiin. Mainio asia!
  Nyt, klo. 10:46, on ulkolämpötila Saukonsalon virallisen sääaseman mittarissa +24 varjossa, lähes tyyntä, tulossa tosi kuuma päivä. Meillä on Hilpan kanssa aikomus ajaa veneellä Hiidenlahdelle, ja kivuta Neitvuorelle ällistelemään maisemia, jonkun kuvankin voisi räpätä. En ole vuorella käynyt kuin kerran, ehkä loppukeväällä 1968, Seppäsen Timpan kanssa mopoilla. Huhu kertoi silloin, että siellä olevassa kolmiomittaustornissa pesii maakotka (vai oisko ollu kanahaukka, kalasääksi, joku iso siivekäs kuitenkin). Muuta en juuri reissusta muista, kuin että että ei siellä räkättirastasta isompaa lintua nähty. Noh, tämän kesäinen matka jää tuota tuonnemaksi; päivällä tulee vieraita, ja joka tapauksessa on liian kuuma. Ehkä huomenna, aamusta heti.
  Huomenna, tai Neitvuori-reissun toteutuessa ylihuomenna, taidan aamusta täräyttää sieniä vonkaamaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat, on lupeissa siinä määrin korkeapainetta. Vettä sienimaailma taas kyllä kaipaa; jonkin verran viime keskiviikkona satoi, mutta ei se ole riittävästi. Kohta voisi torvieniä si'itä mustanaan, jos vettä tulisi, lämpöä tuntuu riittävästi olevan. Näkkyypähän, sienien kasvu, ei sille mitään ihmisvoimin tehdä.
  Siinä oleellisemmat, taidan rasvata ruhoni huolella, ja hiippailla Hilpan luo laiturille paahtumaan.

Vielä hieman Pori-tunnelmaa 

PORIN MITALLA

  Pori, Kirjurinluoto, lyhyt tiivistelmä: Saavuttiin jazzkadulle puolen päivän hippeillä. Koska oheiskrääsä ei liiemmin kiinnosta (paitsi että Hilppa osti kauniin sormuksen Kelttikorut-myytipisteestä, hänellä on jo aiemmin hankitut korvakorut ja riipus), täräytimme trattoria Baccon ruokailutelttaan lounaalle. Paikka oli suuri, vielä puolityhjä, ainoa merkkihenkilät  minä ja Mikael Jungner. Eväs oli kelvollista, ravittuna tallustelimme Raumansillan yli rikospaikalle ensimmäisten joukossa, kun portit yhdeltä avattiin. Tänä vuonna oli tullut muutoksia; keskellä festarialuetta oli aidattu, suuri anniskelualue, mihin ei ollut asiaa limsojen, mehujen, omien eväiden kera. Omien alkoholijuomien tuontihan oli kielletty koko alueellekin. Eipä meillä sinne asiaa ollut, tallasimme lavojen luo. Niin, nyt oli kaksi lavaa, Päälava ja Nurmilava, rakennettu vierekkäin, muutaman kymmenen metrin etäisyydelle toisistaan. Niinpä valitsimme päälavan etupuolella olevista penkkiriveistä keskivaiheilta Nurmilavan puoleiset laitapaikat. Näillä paikoilla viihdyimme puoleen yöhön, Dumarin session alkuun asti. Vuorotellen kävimme luonnon pakottamilla toimilla, sekä kahvi- tai jäätelöostoksilla. Lärvihän siinä paloi, kun tönötti päin mollikkaa tuntitolkulla! Paikalta näki mainiosti molempien lavojen esitykset, varsinkin, kun päälavan skriineissä näytettiin Nurmilavan tapahtumat. Sinällään hyvä systeemi, tuo kaksi lavaa, ei juuri taukoja, koko ajan elävää musiikki  ja enemmän artisteja. Muuten, rajatun anniskelualueen rakentaminen omine vessoineen, helpotti meitä ulkopuolella kyhjöttäviä, hiekkalaatikoille ei edellisvuodesta poiketen, ollut juuri jonoja.

Yhden huitteilla oli vielä hiljaista.

  Artistien marssi alkoi Nurmilavalta kotimaisen HERD&Aili Ikonen-kokoonpanon voimin. Ryhmä esitti 60-luvun kotimaisa jazziskelmiä, tai sellaiseksi sovitettuja.                                

Sen jälkeen Päälavalla musisoi tanakkaa jatsia PRISM featuring...

...mitä seurasi mainio blues- ja soul-hemmo John Nemeth torviryhmineen.

Tässä vaiheessa alkoi kansaa olla jo runsaasti.

Päälavalle asteli seraavana Larry Carlton, yksi planeetan johtavista jazzkitaristeista. Hän on työskennellyt mm. Steely Danin, Joni Mitchellin ja Quincy Jonesin kanssa. Taidokasta näpälöintiä 

Virtuoosia seurasi Nurmilavalla The Souljazz Orchestra Kanadasta.

Tanssittava poljento ei ollut ihan omintani, vaikka saikin muutaman tyttösen liikehtimään, joten kävin tyhjennys- ja täydennysreissulla, ja ihmisiä sen kun valui lisää.

Klo. seitsemän jälkeen Päälavan valloitti Bettye LaVette, hienoääninen soul-lady...

...ja sitten alkoi huipennus, se mitä varten olimme Poriin tulleet! Ensin Suzanne Vega. Suskuhan ei pettänyt; esitti hienosti ja sopivassa suhteessa uusia ja vanhoja kappaleitaan...

 flirttaili Nurmilavan eteen läjääntyneen yleisön kanssa, oli mielestäni upea, vaikka yleisöstä aisti selvästi seuraavan esiintyjän odotuksen.

  Niin oli itse maestron vuoro! Dylan oli asettanut järjestäjille tiukat ehdot ja säännöt, ehdottomasti ei kuvauksia, hänelle ei saa hurrata, skriinillä ei esitetty lähikuvaa, ainoastaan rakeinen kuva kaukaa otettuna koko lavasta, jne. Herra odotutti itseään parikymmentä minuuttia, kai siksi, että häntä huudettiin kehiin. Sessio jätti melko ambivalentin tunnelman; ilon siitä, että tuli mestari kerran elämässään nähtyä, toisaalta itse esiintyminen oli tietyn asteinen pettymys. Kappaleet olivat melko tuntemattomia, sitä tuntui yleisö ainakin valittavan. Vähemmän kuultuja toki, mutta ei se minua haitannut, olvathan ne itselleni tunnettuja. Musisointikin oli oivallista, bändi taidokas, Bobin rosoutunut ääni entistä parempi, mutta...soitto oli jotenkin konemaista, eksaktin tarkkaa, ei mitään ylimääräistä. Eikä herra itse, ei kukaan muukaan lavalla, lausunut yleisölle sanaakaan. Tuntui, kuin he olisivat tulleet tekemään sen, mistä oltiin sovittu, ei yhtään enenpää. Kontakti tarmokkaasti mukaan pyrkivään yleisöön puuttui. Kokoonpano soitti kyllä, liekö viivästystä hyvittääkseen, ihan pitkän ohjelmiston, encorekin tuli, All Over the Watchtower; sekin jätti, ainakin minut, jossei nyt ihan kylmäksi, ainakin haaleaksi. Tämä vuodatus ei ole katumisen merkki, kyllä toki kannatti mies toimissaan nähdä. Ja kai hän noin pitkän ja ainutlaatuisen taipaleen alalle tehneenä saa valita noudattamansa linjan. Koska en uskaltanut kuvaa esityksestä yrittääkään, alla lavasta otos ennen esitystä. Keskellä olevan patsaan tarkoitus selkeni aktin myötä; sen takana oli Bobin juomalasi, mistä hän kävi pari-kolme kertaa hörppäämässä.

Sitten olikin jo puoliyö, ja hiippailimme NURMIOlavan eteen. Dumari oli Dumari, hieno sikermä vanhoja, uusia, ja siltä väliltä olevi biisejä Kirjurinluodolle vielä notkumaan jääneelle yleisölle.

Summa summarum: Dylanista huolimatta Suzanne Vega ja Dumari ja Spuget&Blosarit olivat päivän parasta antia! Autolle dallatessa tuli vielä jäähyväiseksi napattua joku kuva Raumansillalta Jazzkadun suuntaan. Kotona Hollolassa oltiin vähän yli neljä, kolme tuntia unta palloon, kauppaan, kirjastoon ja Avokkaaseen. Kyllä vanhakin vielä jaksaa!