HYPOTEETTISTA HÖPINÄÄ

  Mietiskelin eilen paikallisessa kahvilassa Hilppaa odotellessani, että valkeneeko joskus se päivä, kun istahdan mukaan eläkeläisäijien rinkiin? Istahdan vakipöytään, minkä ensimmäiset ukkelit ovat vallanneet oltuaan oven kahvassa jo ennen paikan avaamista. Istahdan pöytään, missä puhutaan paikallispolitiikasta, sivutaan myös maailman tilannetta, siunaillaan nuorison ja maahanmuutajien käytöstä, käsitellään pois nukkuneet ja sairastuneet tutut, kierrätetään päivän lehtiä, täytetään kimppaveikkauskuponkeja, käännellään lakkeja korvalliselta toiselle, heitellään humoristisia kommentteja viereisiin, eläkeläissäijien miehittämiin pöytiin. Kaikella kunnioituksella kaikkia Hollolan, Suomen ja koko maapallon eläkeäijiä kohtaan: En halua istahtaa tuohon pöytää, en edes, kun olen oikeasti vanha, joskus vuonna 2030. En halua silloin istahtaa tuohon pöytään kommentoimaan sataseitsemänkymmentäkuudetta brexitin lykkäystä.

  Mutta mitä minä haluan tehdä lokakuun lopulla 2030?

  Haluan lähteä aamulenkille. 10 000 askelta on tosin vaihtunut 3000:een askeleeseen.

  Haluan lähteä käymään Avokkaassa, sähköauto on jo ladattu. Kauden toinen perunasato odottaa siellä nostamistaan, ruohokin on vielä leikattava. Ilmaston lämpeneminen on edennyt sellaiseksi, että joulu on tarkoitus viettää saaressa. Jäät tulevat, jos ovat tullakseen, vasta tammikuussa, tai helmikuun tavaksi muodostuneilla pakkasilla. Kolmeen talveen ei ole ollut asiaa jäille. Mutta maaliskuun lopussa ne yleensä ovatkin jo poissa. 

  Haluan kuunnella vanhoja rockin mestareita. En halua kuunnella Antti Tuiskun 25-vuotisantologiaa.

  Haluan katsella afrikkalaisia sarjoja koko pallon tuotannon sisältävältä ohjelmasovellukselta. 
  Haluan mahdollisesti katsoa illalla suorana GHL:n  (Global Hockey League) ottelua Pelicans-Toronto.

  En halua katsoa Hyvien katsojien kaksitoistavuotisjuhlakautta, enkä Maajussille morsianta-ohjelman viimeistä tuotantokautta. Se näet lopetaaan, koska kaikki vielä maajussin töitä tekevät ovat jo vähintään kerran ohjelmassa mukana olleet.

  Haluan syödä pitkän uurastuksen jälkeen kukoistavan sisävesikalakannan tuotteita merileväpedillä, tai pakkasesta löytyvää peuranpaistia. Kannan räjähdysmäisen kasvun seurauksena sitä vähennetään kovalla kädellä myös Etelä-Savossa, ja Hanelin tytär Anni miehineen pitävät huolta siitä, että minun, sekä Tainan ja Hanelin, pakastimet eivät sysyisin itke tyhjyyttään.

  Haluan  olla todistamassa, kuinka Iiris pääsee ensi syksynä aloittamaan 17-vuotiaana kosmologiaopinnot Suomen osavaltion pääkäupungin Suur-Helsingin yliopistossa.

  Haluan seurata herkeämättä tietoja ensimmäisen Mars-retkikunnan piakkoin tapahtuvasta laskeutumisesta planeetalle. Kuuhun perustettu avaruusasema on mahdollistanut monet ennen unelmien tasolle jääneet, ihmiskunnan tiedon lisäämiseen tähtävät toimet.

  Kahden viikon kuluttua minun täytyy, vaikka en haluaisikaan, käydä S-HCH:ssa (Suur-Hollolan Central Hospital) päivittämässä tekosydämeni. Samalla tarkastetaan lonkkien tekonivelet. Hollolahan nielaisi Lahden takaisin sisuksiinsa 2028, kun kaupungin talous lopullisesti romahti. Nyt Suur-Hollola on suuri kokonaisuus pitäen sisällään Lahden, Orimattilan, Nastolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Asikkalan, Padasjoen, Heinolan ja Iitin. Se on pinta-alaltaan suurimmasta päästä Suomen viidenkymmenen kunnan joukossa.

  Haluan vielä olla mukana kokemassa parin vuoden päähän uumoillun G6-verkon tavallisille käyttäjille aukeamisen.

  Haluan osallistua Euroopan Liittovaltion presidentin vaaleihin ensi vuonna.

  Haluan juhlistaa myös ensi vuonna tapahtuvaa Islamin ja kristinuskon liittoa, ekumeenista yleisrauhaa, maapallon luonnovarojen tasapuolisen jakamisen periaatteen toteutumista, ja jo kolmatta lähes sodatonta vuotta. Kiitos YK:n ja ihmisten lopultakin tietyn rajan ylittäneen pelon ilmastonmuutoksen toteutumisesta, elämme parempia aikoja, kuin ehkä koskaan ihmiskunnan historiassa. Elämme parhaimpia aikoja, mutta olemme yhä vain hippusen vaa'an oikealla puolella.

  Joopa joo. Mikäli osakin tuosta toteutuu, on Nostradamus saamassa arvoisensa seuraajan. Paitsi että tuo ensimmäinen kappale todennäköisesti tulee toteutumaan. Vaan en aamenella uskalla sanoa.

Laitetaanpa loppuun kuva, joka voisi sitten vaikka esittää Saarelan taloa jouluna 2030.

PUOLI AJASTAIKAA

  Saareen rantauduttiin 27.4.2019. Olosuhteet olivat seuraavat:

  Ja viikon kuluttua saapumisesta näytti tältä:

 

Koko lailla puoli vuotta myöhemmin, 27.10.2019, saaresta lähdettiin. Olosuhteet näyttivät kutakuinkin tuollaisilta:

  Kuvista huomaa, että vesi on laskenut reilusti, vaikka ei se keväällä edes lähellä normaalitasoa ollut. Samoin huomaa, että jäät ovat sulaneet, lumet hävinneet.

  Puoli vuotta on vierähtänyt joutuisasti. Toki ei olla aivan koko aikaa Avokkaassa vietetty; ollaan käyty kotona Hollolassa lukuisia kertoja, sellaisia parin päivän huoltoreissuja. Yllettiin heinäkuussa jopa muutamaksi päiväksi Ahvenanmaalle asti. 

  Jotakin tuli kesän aikana saaduksi aikaan. Valmistui kesäkeittiö uusiokäyttöön tuunatuista aitoista...

...sauna sai uuden lookin...

  Siinä mainittavimmat. Piha-aitta ja talo loppuun tuli myös maalattua, savustuspaikka siirrettyä kesäkeittiön kylkeen, ja tietysti kasvimailla ja kasvulavoilla kaikenlaista kasvatettua. Mukavasti riitti askaretta loppukesälle saakka.

  Vielä, kun duuneista puhutaan, käytiin Hanelin kanssa läjäämässä paskio Kerniemelle, ja minä olin viikon verran Hanelin kaverina uusimassa Piskolan puu/rekiliiterin kattoa. 

  Monenlaista muuta mahtuu taakse jääneeseen puolivuoskauteen. Lähinnä iloisia ja mukavia asioita. Jos ei ajatella laajemmin, kansakunnan tasolla, tai ihan globaalisti.  Tai saahan ajatella. Kyllä minäkin olen ajatellut, mutta en ajatuksiani tähän kirjoitukseen tunge. 

  Mikä lie sai minut tänään, heti kohta, kun Hollolaan oltiin kotiuduttu, tällaista juttua väsäämään? Niinpä. Kun ei edes tultu viimeistä kertaa näillä sulilla saaresta. On tarkoirus ensi torstaina, ehkä vasta perjantaina, lähteä vielä muutamaksi päiväksi siian pyyntiin. Talvikunnossa siellä paikat jo ovat. Pitää vielä sammuttaa jääkaappi, tyhjentää saunan vesiastiat, ja tuoda veneet pois. Se tehdään ilmeisesti 6. tai 7. marraskuuta. Jäädään odottelemaan talven selän taittumista ja toivomaan kelvollisia jääolosuhteita. 

  Yleensä olen tässä vaiheessa vuotta jo hahmottanut, pitkälle suunnitellutkin, tulevan kesän remontteja. Nyt näyttää siltä, että ne jäävät tällä kertaa vähäisiksi. Maakellariin pitää teettää uusi sisäovi, vähän hyllyjä rakennella. Maalaus jatkuu nyt rantasaunalla. Samoin talon ikkunoita pitää värjätä. Se on Hilpan homma se. Minä ne irrottelen ja teippaan, rouvan kärsivällisyys on paremmin itse maalaustyöhön soveltuva.

  Eli ei rahallisesti, ajallisesti, eikä hiellisesti kovin mittavia hommia ole kuutioituna. Mutta kun normaalit kasvimaat ja polttopuut sivussa hoitaa, niin toki aikansa saa kulumaan. Ja jos ei muuten meinaa kulua, niin pitää tehdä, kuin Utsjoen äijä. Sillä kun kiire pakkasi niin ettei ehtinyt tilattua nurkkakaappia loppuun valmistella. Piti näet mennä muutamaksi viikoksi jänkään katselemaan kevään tuloa. Eli tuosta viisaudesta oppia ottaen voidaan välillä viikko tai useampi rojottaa pihalla, ajella saarten rantakallioille, tallustella asumattomissa metsissä, kiivetä näköalapaikoille katselmaan kevään, kesä, syksyn, talven, tuloa. Maailmassa ei ole mitään tärkeää, paitsi puutarhanhoito. Eikä sekään ole kovin tärkeää.

HUOLTOHOMMIA HUOLETONNA (vaikka myrsky nousee)

  Eilen oli eilen,  nyt on nyt. Ja tänään tein huoltohommia. Aamuiset maisemat jaksavat aina vaan mieltä lämmittää.  

  Palaan kuitenkin eiliseen sen verran, että Hegulin altaasta haetun kirjolohen lisäksi antoivat verkot siikoja. Yhteensä saatiin naapurin kanssa 11 tai 12 siikaa ja yksi ahven. En kerro, kunka saalis jakautui verkkokohtaisesti. Sen voin vihjata, että minun verkoissani oli kaksi siikaa ja ahven. Nyt näin, mutta tuon lohen kera aivan sopiva määrä. Hannilat saivat myös sopivasti, joten ei heidän ei enää tarvitse tänään verkkoja laskea.
  Yksityiskohtana eilisestä: Kun olin verkoilta tullut, kalat päästellyt, lensi rantapuiden latvoja hipoen yli viisi joutsenta perässään kaksi ronkkuvaa korppia. Enpä ole ennen moista nähnyt. Mistä lie korpit noin suivaantuneet.

  Eilisilta hämärtyi ajallaan, kuten kuva per. 24.10.2019 klo. 18:10 osoittaa näyttää.

  Eilen julkaistiin HBO:lla meille uutta iltojemme ratoksi: Sarjasta "Castle Rock" alkoi toinen kausi kolmen jakson myötä. Tämän Stephen Kingin tuotantoon perustuvan sarjan 1. kausi oli mainio. Toisen kauden avausjakso oli, kuten avausjaksot yleensä, totuttelua henkilöhahmoihin ja juoneen. Vähän meinasi alkuksi mennä yli tuuhean tukkapehkon mutta loppua kohti rupesi hiljalleen valkenemaan. Odotukset ovat kohtalaiset, aika näyttää, mitä esiin vyöryy. 

  "Castle Rockin" jälkeen kutsui vuode Peppeä. Lokosat oltavat lämpimässä makkarissa. Kuten huomaatte, on Yrsa Sigurðardóttirin "Synninpäästö" aivan viimeisillä sivuilla. 

  Se joutuikin pian palautettavien pinoon, luettavaksi tuli Arne Dahlin "Äkkisyvä". Hänen koko suomennetun tuotantonsa olen lukenut, samoin Yrsa Sigurðardóttirin neljä dekkaria. Hyvää ajanvietettä. Dahl on mestari juonen kehittelyssä. Vaikka totuuden nimissä aika uskomattomia tapauksia hänen kirjoistaan löytyy. No, fiktiotahan ne ovat. 

  Tänään puuhastelin siis huoltohommia kuulokkeissa Niilon uunituore  "Colorado". Pari kertaa sen läpi kuuntelin. Ei oikein mikään biisi jäänyt erityisesti mieleen. "Milky Way" ja "Rainbow of Colors"  olivat jo ennestään esimakuina tuttuja. Avausraita "Think of Me" toimi kyllä mukavasti. Tasaisen varmaa soitantoa läpi albumin. Liekö Niilon suurin luomisvoima ainakin tilapäisesti hiipunut, kun ei nouruusvuosien tasoista musiikkia enää synny, hittejä ilmaannu? Vaikka en minä hittien perään ole koskaan ollut. Melkeipä päinvastoin. Enkä minä valita, hyvää tavaraa. Ei mikään poista sitä tosiasiaa, että Neil Young on minulle number one.
  Kun jossain, vissiin edellisessä, kirjoituksessani ennakoin Niilon albumin ilmestymistä, sekä 8.11.2019 julkaistavaa Nick Caven uutuutta, unohdin, että tänään putkahtaa esiin myös uutuus toiseltakin "mystisistä miehistäni". Nimittäin Van Morrisonin "Three Chords And The Truth". Asian tiesin, pari ennakkoon julkaistua biisiä olen kuullutkin, mutta päivämäärä oli päässyt lipeämään mielestäni. Muuten, jos joku älvänä ei tiedä, niin ne viisi "mystistä miestäni" ovat Neil Young, Bob Dylan, John Lennon, Van Morrison ja Leonard Cohen. Paljon on muita artisteja, jotka ovat olleet tärkeitä ja kuunneltuja, mutta nämä viisi ovat viitoittaneet musiikillista matkaani. Jopa silloin, kun musiikin kuuntelu oli vähäistä.
  Niilo levy oli jo aamulla ladattavissa Spotifyssa. Vanin ei vielä, kun äsken tarkistin. No, onpahan jotakin huomiseksi luvassa.

  Niin, huoltohommia puuhasin. Raahasin rannan vesipumpun talvisuojaan, imuletkun kiskoin kuiville, tyhjentelin saunavesi-, ja kasteluletkut, vein vesipistoolit sisätiloihin. Niitä kun on joskus unohtunut ulos, niin ovat pakkasessa särkyneet mitääntekemättömiksi.
  Sitten tyhjensin savunsa luovuttaneet "öyheet" haikupöntöstä. Nyt sekin on valmis talvehtimaan. Jos vielä syksyllä, tai sitten kevättalvella, savustan, niin sähkövempele saa toimia välineenä.
  Vielä jotakin pientä askaroin. Huomenna iltapäivällä sitten talon vesijärjestelmän tyhjennys. Ja sunnuntaina muutamaksi päiväksi kotiin. Pakkasta on koko ensi viikoksi ennustettu. Tuskin kuitenkaan tarvitsee venettä jäistä irrotella. Mutta parin viikon kulutta minun puolestani saisi vaikka pakastaa kunnolla. Niin kunnolla, että vetäisi vedet kunnon jääpeitteeseen ennen isompia lumisateita. Olisi se mukavaa, jos tulisi jääkelit entiseen malliin, eikä sellaiset, että ei vielä tammikuussa uskalla mökille jäitä pitkin kulkea.

  Nyt on päivän duunit tehty. Paitsi että Hilppa muistutti: "Havuja perkele!" Ei tosin aivan noilla sanoilla. Olletikin kun kyseessä ovat havut haudoille. Ne pitää käydä jätesäkkiin irrottelemassa.
  Sitten odotellaan iltaa, varsinkin sitä seuraavaa yötä. Puuskissa myrskylukemiin nousevaa tuulta on luvassa. Luvassa on myös sähkökatkoja. Saattaa hojeltua puita linjoille. Pitempää katkoa ei ole ollutkaan sitten toissa juhannuksen. Toivottavasti ei tule nytkään. Varauduttu toki ollaan: Uunit on lämpimänä, puhelimet ja täppärit ladataan ennen iltaa. Pakastin on tietysti ongelma, jos pitkäksi aikaa virta jää taipaleelle. Pyhäaamuna se on tarkoitus joka tapauksessa tyhjentää, roudata sisältö kotiin. Toivottavasti kelvollisessa kunnossa.

  Nyt juttu sfääreihin, havuja perkele!

TUULTA JA TIHKUA

   Eilinen päivä oli ennusteen mukaan tuulinen ja poutainen, todellisuudessa tuulinen ja kostea. Vaikka ei kaiken aikaa suorastaan satanut, niin kosteutta oli ilmassa, ja tuulen tuomana se kyllä kasteli. Siitä huolimatta suoritin kolmen tunnin haravointisession. Tosi järkevää, vai? Kun tuulenpuuska sirotteli keltaista sadetta juuri haravoidulle nurmelle.

  Kuvassa ei tietysti ole juuri haravoitu nurmi, mutta lenteli lehtiä sellaiselle myös. No, onpa isommat kuitenkin roudattu pois. Rannalta ja rantapolulta. Loput on aikomus haravoida tänään. Ilma on ennusteen mukaan tuulista ja puotaista, aurinkoakin näkyvillä. Totuus valkenee aamun myötä, ja sen jälkeen. Nyt on ainakin lähes pilvetön taivas.

  Älkää antako kuvan hämätä, on se tämänaamuinen. Pienenä sirppinä oleva kuu näyttää siinä lähes täydeltä.

  Se, minkä lehtiä, joita on enää koko yön jatkuneen navakan tuulen vuoksi vähän puissa, saa jäädä haravoimatta. Silppuuntuu keväällä ruohonleikkurilla lannoitteeksi.
  Eilistä harvoimisenaikaista kosteutta ja lievää kastumista helpottamaan kuuntelin Hectoria. Itse asiassa pitkästä, pitkästä aikaa. Ihan hyvältä miehen musiikki ja sanoitukset kuulostivat. Huomasin joukosta mm. tämän nerokkaan huomion:"Huomenna tänään on eilen". Ei kuitenkaan taida olla Heikin oma, sillä sen niminen ruonoteos on julkaistu, mutta kuitenkin. Mainiota kotifilosofiaa. Mielipiteeni vahvistui jälleen, "Pahuuden Avenue" on yksi miehen parhaita biisejä: 

  Pikkuporvarismin helmassa aina kypsyy se itsekkyys
  joka kasvaa kuin tauti tarttuva, siitä todistaa nykyisyys

  Luin joku viikko sitten Hectorin muistelmien 1. osan. "Asfalttihippi" kertoo miehen lapsuudeta ja urasta 1970-luvun alkupuolelle saakka. Se jäi mieleeni, että viinaa naukkaileva kaveri Heikkikin nuoruudessaan oli. Jopa niin, että joskus meinasivat jäädä hommat hoitamatta. Minulle tuo oli uutta tietoa.
 Saapa nähdä, kuka saa luvan viihdyttää tämänpäiväistä työrupeamaa? Jatkan ehkä Heikin kanssa.

  Kun musiikki tuli puheeksi, niin eletään merkittävä aikoa. Julkaisunsa saa nimittäin perjantaina Niilon ja Crazy Horsen "Colorado". Nick Caven ja Bad Seedsien "Ghosteen" on vuorossa 8. marraskuuta. Jotakin taas minulle valtavasta tarjonnan virrasta kuunneltavaksi.

  Ei me eilen viitsitty lähteä verkkoja laskemaan. Mitäs hittoa tuuleen sohlaamaan, kun Hauhalan seudun Riistamiehet ry on Hanelin välityksellä huolehtinut, että ruokaa on. Eilen syötiin maukkaita hirvenribsejä, tänään ja huomenna hirvikeittoa.
  Minä en ole kalamies siinä mielessä, että ei ole paloa hommaan. Mukavaa on hyvällä säällä verkkoja laitella, keväisin kutukaloja katiskalla pyytää, kevättalvella pilkillä istuksia, Hanelin veneessä valoisina öinä kuhaa uistella. Mutta vain silloin, kun mieli siltä tuntuu. En siis ole kalamies, sillä viimat ja sateet saavat minut jäämään tuvan lämpimään. Kunnon kalamies menee vaikka sataisi vanhoja akkoja, pilkkii pierunkuorilla, uistelee syysmyrskyssä. Jos ontuva vertaus sallitaan, niin "Quod licet iovi non licet bovi".

  Taidan laittaa tässä kohtaa kahvit valumaan.

  Ensimmäinen kupillinen hörpitty. Aamukahvin puraisua ei voita mikään, vaikka Hemigwayn Ernesti olikin eri mieltä.

  Loppuun laitan kuvan viime lauantailta. Käytiin Tiilikaisten kanssa Hollolan kunttiksessa, kirjaston vieressä olevassa kuntoilupuistossa. Siellä on erilaisia laitteita lapsile, aikuisille, sekä senioreille. Vahvaa tekoa ovat laitteet, kun ovat jo ainakin pari vuotta säilyneet kunnossa. No, Peppe-pappakin äityi Jonin kanssa keikkumaan...

...Iiris tietysti myös, Jonin kanssa siis.

  PS. Ensimmäiset uutiset ylellä alkoivat juuri: Englannissa farssi jatkuu, lopusta ei tietoa.

ULTIMA INTER PARES

  Täällä taas. Kosteaa tietä sörnäytettiin vähitellen kuivuvassa kelissä. Perinteisesti Lidlin kautta ajeltiin. Vähemmän perinteisesti myös Hanelin kautta. Saatiin sieltä hirvikeittoainekset ja läjä hirvenribsejä. Niitä on aikomus huomenna tökätä isoon uuniin. Keittoa syödään sittemmin keskiviikkona.

  Vesi on taas laskenut. Ei älyttömästi, mutta joitain senttejä kuitenkin. Pian tulee vaikeuksia saada veneen keula laiturille saakka. Menee vissiin kahluuhousuhommiksi, rantautuminen.

  Jos jotain hyvää hakee vedenpinnan alhaisuudesta, niin se ainakin, että meikäläisen pienmaanomistajan manttaali suurenee aaritolkulla. Vaikka ei sillä mitään merkitystä ole. Kunpahan yritin olla vitsikäs.

  Tämänkertainen oleskelu jääkin lyhyeksi; sunnuntaina on palattava Hollolaan. Tämä muutti sen verran kaavailuja, että en vielä vie venettä telakalle. Tullaan heti marraskuun alkupuolella viikoksi. Vedet pitää kyllä tällä reissulla ottaa pois päältä. Mutta hyvin pärjätään kantoveden varassa. Onhan se pärjättävä talvellakin. 

  Huomenna laitetaan verkkoja pyyntiin, saadaan kalaa. Sanoo mies, joka ei kalastuksesta paljon ymmärrä. Mutta jos vaikka neljä harvaa ja kaksi muikkuverkkoa veteen nakkaa, niin johan on ihme, jollei jotakin veneeseen nouse. 

  Ei ole vielä kaikista koivuista lehti tippunut. Lepät, haavat, vaahterat, pihlajat alkavat olla rankoina. Keltaista mattoa on pihapiiri ylt'ympäri. Pitää loppuviikosta ottaa yksi hararavointipäivä. Pitäisi olla sateenontakin, ainakin perjantaihin saakka. 

  Muuten täällä eletään hissukseen. Ihmetellään, tuleeko Englannin sekoiluun mitään tolkkua. Ja seuraillaan, kuinka Syyriassa asiat etenevät. 

  Tuolla otsikkolla, joka hetken välähdyksenä mieleeni pujahti, ei sinällään tarkoita mitään, enkä ketään. "Primus inter pares" lienee tuttu. "Ultima inter pares" on sen vastakohta. Tai niin ainakin otaksun. Sanottakoon minusta mitä tahansa, mutta latistiksi on turhaa mainita. Yksi asia "Primus inter pares"-jutussa on joskus mietityttänyt. Nimittäin se, että ei tuo välttämättä mikään kehu ole. Tuo "ensimmäinen vertaistensa joukossa". Riippuu paljon vertaisten joukosta. Jos on paras kevottomien konnien sakissa, tai räävittömien riiviöiden porukassa, ei sitä vissiin isona plussana voi pitää Kääntäen: Ei ole välttämättä huono juttu olla "ultima in pares", jos vertaisten joukko on humanisteista parhaita, tai vaikka kirjailijoista etevimpiä. Kolikolla on kaksi puolta, ja saattaa se joskus jäädä kyljelleenkin, "akaksi", kuten poikasina seinää lanteilla pelatessa todettiin. 

  Sellaista mielessä tänään, Saarelan tilan pirtissä, puiden paukkuessa uuneissa, ilpin hönkäillessä kirjoittajan hartiolle, pitkien kalsareiden ilmoittaessa kohta lähestyvästä tarpeettomuudestaan. 

ONE OF THESE DAYS

  One of these days 
  I'm going to sit down and write a long letter 
  To all the good friends I've known

  ...laulaa Niilo. Kunpa minäkin saisin sellaisen aikaan. Minäkin? Tiijä häntä, onko Neil tosiaan kaikille kamuille kirjoittanut? Niin tai näin, tämä päivä ei ole yksi niistä, kun kirjoitan vanhoille ystävilleni; kirjoitan blogiini. Samalla kirjoitan tietysti niille vanhoille ystävilleni, jotka sattumoisin blogiani lukevat. Eikä se ole kovin henkilökohtainen tapa kirjoittaa vanhoille ystäville.
  Kuinkahan moni omasta ikäluokastani, saatikka nuoremmista, vielä kirjoittaa kirjeitä? Perinteisiä kirjeitä, käsin, mustekynällä? Ja jättää postin toimitettavaksi? Jää odottamaan vastausta? Kuinka moni ikäisistäni, saatiikka nuoremmista, vastaa saadessaan sellaisen kirjeen? Aika harva, päätellen Postin jatkuvista supistuksista. Älkäämme siis kritisoiko Postin toimintaa. Sama juttu kuin kyläkauppojen kohdalla: Niiden häviämistä surkutellaan, vaikka ei olla niitten palveluita käytetty, kuin äärimmäisessä hädässä.

  Odottaessani riittävää innoitusta kaverille kirjoittamiseen ja Postin pöngittämiseen, kirjoitan sitten tietokoneellani.

  Tiilikaiset tulivat eilen viikonlopuksi. Iiris on syntymäpäiväruljanssista toipunut. Kuvassa hän syventyy aamun Muumi-jaksoon.

  Eilen oli sumuisen kostea päivä Hollolassa. Sama jatkuu tänään, ainakin aamulenkki oli suhtalaisen märkä. Ja sumuinen. Mikä on sama asia. Mutta ei toisilleen pakollinen. Sumu ja kosteus. Aika "tuoreena" palasin lenkiltä, minne lähdin tietoisen riskin ottaneen.

  Ikävää, että ilma ei taida isommin petraantua päivän aikana. Ei pääse Iiris leikkipuistoon telmimään. Ainakaan, jos ennustetusti vettä pieksää. Tytöllä toki riittää puuhaa sisälläkin. Kuuluu paras'aikaa pystyttävän isänsä kanssa ruokaravintolaa. Hilppa taisi äsken ennakkotilata annoksen järvitaimenta. Iiris kehui sitä löytyvän. Luultavasti joudun pian minäkin asiakkaaksi menemään. Mitähän tilais? Konjakissa haudutettua riekkoa? Puikulaperunoilla, tietysti! Jos ravintola sen pystyy tarjoamaan, on syytä suositella Michelin Tähteä. 

  Tuo järvitaimen on Hilpalta luonnollinen valinta. Sattui reilu viikko sitten niin, että sain siikaverkosta  parikiloisen järvitaimenen. Ihan puskista tuli. Oli aivan matalaan uinut 35-milliseen verkkoon, itsensä pussiin verkkojatan päähän pyöräyttänyt. Laillinen kala se oli. Ja harvinainen. Etenkin, kun en vartavasten punalihaista edes pyydä. Mutta maistui; toinen filee paistettiin toinen graavattiin ruodoista ja päästä keitto. Ei mennyt tärviöön kalasta paljon. 

  No nyt huudettiin tilaamaan annos Iiriksen ravintolasta. Kävin tekemässä tilauksen. Ravintolan nimi on muuten METSÄPUU. Minulle kerottiin, että riekkoa ja puikulapottuja löytyy, samoin viinimarjahilloa. Tilaus on suoritettu. Jään mielenkinnolla odottamaan lopputulosta.

  Maanantaina lähdetään taas Anttolaan. Kun ruoasta tuli puhe, niin kerronpa seuraavaa: Hauhalan hirviporukka aloitti viime viikonloppuna urakkansa. Olivat kymmenen hirveä ampuneet. Haneli soitti eilen, sanoi, että on keitellyt hirvenluista keittolientä kymmenen litran kattilalla. Sanoi, että ajakaa tätä kautta, niin saatte mukaan, lihaa myös.

  Joskus nuornamiesnä olen ollut hirvimetsällä ajomiehenä. Silloin mentiin ketjussa läpi maisemien kolistellen karahkalla ohimennen puuntyviin. Hirvi tai pari sattui joskus olemaan ajoketjun ja passimiesten välissä, ja kaato onnistui. Nykyään metsästetään ilmeisesti koirien avulla. Kai se on tehokasta, koska en muista ennen tuollaisiin saaliisismääriin ylletyn yhden viikonlopun aikana. 

  Metsästyksestä ollaan monta mieltä. Minusta säädelty, lain puitteissa tapahtuva harvennus, on hyväksyttävää, tarpeellistakin. Vaikka en itse kyllä minkään kokoista tai näköistä elävää olentoa ampumaan ryhtyisi. Moraaliselta kannalta ei minun kannata rintaani röyhistää. Tapanhan minä kaloja. 

  Äsken kävi käsky: ruoka-annos on valmiina. Herkullisen näköinen: riekon rintaa, puikulaperunoita viinimarjahilloa, lisukkeeksi babyporkkanoita ja salaattia. 

Hilpan annoksessa järvitaimenta, perunamuussia ja samat salaatit.

    Kyllä ravintolapäällikkö Iiriksen pääkokki Joni osaa loihtia maukkaat annokset saatavilla olevista aineksista (muovailuvaha).

  Pitää nyt lopetella, lähteä tilaamaan jälkiruokaa. Täytyy keksiä varsin eksoottinen tilaus. Luulen. että kyllä sekin paikan kokilta luonnistuu.

PIMEYDESTÄ JA YÖSTÄ KIRKKAUS JA PÄIVÄ

  Kreikkalaisen mytologian mukaan alussa oli Khaos, ammottava kuilu. Tyhjyyteen ilmaantuivat Gaia (maaemo), Tartaros (alin helvetti), Eros (rakkaus), Erebos (pimeys), sekä Nyks (yö).
  Erebos ja Nyks lisääntyivät, syntyivät Hemera (päivä), ja Aither (kirkkaus). Eli pimeydestä ja yöstä ovat päivä ja kirkkaus peräisin, mikäli muinaiskreikkalaisiin luottaa.
  Saman taruston mukaan Erebus ja Nyks saivat enemmänkin jälkeläisiä. Mm. Eris (riita), Thanatos (kuolema), Kharon (tuonen lautturi), Hypnos (uni), ja Nemesis (koston jumalatar), ovat tuosta sukurutsasta siinneitä. Yhtä sukurutsaa Kreikan mytologia jumalineen, titaaneineen, gigantteineen, seireeneineen, sankarieneen, oraakkeleineen, omien lapsiensa syömisiin, on. Kun joskus olen yrittänyt taruston "sukupuuta" itselleni avata, on jossain, yleensä melko aikaisessa vaiheessa iskenyt epätoivo, sillä niin mutkikkaaksi kuviot menevät. Olympolaiset jumalat vielä jotenkin olen joskus hahmottanut, mutta koko tarusto?!?! Ehkä lukemalla tarkasti aiheesta kirjoitettuja teoksia olisin päässyt paremmin kuusalle asioista, mutta lukematta ovat jääneet. Ei kai ole vielä myöhäistä?
  Tämän alustuksen myötä asiaan. Nimittäin siihen, että voiko pimeydestä syntyä valoa? Varjoa ei ole ilman valoa, ok. Entäs pimeyttä ilman valoa? Tai valoa ilman pimeyttä? Ei kai voi olla? Voimalla on aina vastavoima? Vai onko? Voisiko olla ikuinen pimeys tai ikuinen valo?
  Mutta voiko pimeys synnyttää valoa? Matemaattiselta kannalta asiaa tarkastellen kahdesta negatiivisesta tulee positiivinen. Eli jos käsittää pimeyden negatiiviseksi, niin kahdesta pimeästä tulee positiivinen, valo. Tarkemmin ottaen, jos miinusmerkkiset kertoo keskenään. Jos ne laskee yhteen, on tulos miinus. Matemaattisesta lähtökohdasta ponnistava pohdiskelu ei johda mihinkään. Tai johtaa se. Siihen, että jos paha on miinus ja hyvä plus, niin paha X hyvä = paha.
  Kun ajatellaan tilannetta ennen alkuräjähdystä, niin silloin oli kai sysipimeää. Sitten pamahti, alkoi syntyä tähtiä. Tähtiä on nykytiedon perusteella tuollaiset kvadriljoona, eli 1 000 000 000 000 000 000 000 000 kappaletta, ja niitä syntyy koko ajan lisää. Tähdet tuottavat valoa. Pimeydestä on siis tullut valoa. Muuten: tähtiä oletetaan olevan kuta kuinkin saman verran, kuin maapallolla on hiekanjyviä. Vaikka ei se asiaan millään lailla liity.
  Entäpä eettisessä mielessä? Voiko kaksi pahaa synnyttää hyvää? Luultavasti voi. Kahden umpiturmeltuneen ihmisen liitosta voi toki syntyä parempaakin parempi ihminen.
  On myös mahdollista, että paha teko, tai kaksi yhdessä, aiheuttavat hyvän lopputuloksen, luulen. Ja osoittaahan historia, että kauheista tapahtumista on lopulta seurannut hyviä uudistuksia.

  Miksi tälläisia mietin, aamutuimaan? Sanokaapa se! Mutta nyt loppuu pohdinta. Ei tästä tolkkua tule. Arkisempiin asioihin, ennen kuin pää sekoaa.
  Eilen tultiin kotiin. Siinä mielessä leppoisaa, että ei tartte pukeutua sadeasuun vessareissulle.
  Tänään mennään käymään Elinalla ja Elinalla. Ensin mennään äidin entiseen asuntoon. Nyt ovat asiat lopulta siinä pisteessä, että hänen koolmionsa lähtee myyntiin. Me käymme siistimässä paikat esittelykuntoon. Sitten mennään äitiä tervehtimään hänen nykyiseen kotiinsa.
  Iltapäivällä mennään kirjastoon. Hollolan omatoimikirjasto on muutostöiden vuoksi kiinni loppuvuoden, joten joutuu virallisia aikoja käyttämään. Ei se suuri vaiva tai haitta ole, mutta jotenkin olen jo ehtinyt tottua siihen, että kirjastossa voi asioida kaikessa rauhassa vaikkapa pyhäaamuna kahdeksalta.

  Huomenna meillä molemmilla on silmälääkäri. Jokohan kohdallani onnistaa? Minä näet sössin edellisen ajan. Kaihihan meitä kaihertaa, molempia. Minua jälki -sellainen, Hilppaa ihan tavallinen. Leikkausjonoon minä varmaan joudun, Hilppa kai selviää vielä uusilla okulaareilla.

  Tiilikaiset ovat tulossa viikonloppuna. Mukava juttu.
  Maanantaina lähdetään vielä saareen, reiluksi viikoksi. Pois tullaan mukanamme havut haudoille pyhänmiestenpäivänä aseteltaviksi. Sitten aletaan sopeutua kaupunkimaisessa kunnassa asumiseen.
  Siitä, kun Avokkaasseen sohlattiin jäissä 27. huhtikuuta, tulee pian kuluneeksi puoli vuotta. Taas kerran: Aika rientää! Siitä seuraa, että ei aikakaa, kun on taas kevät, uusi puolivuotiskausi edessä. Sitä ennen tietysti muutama kevättalvinen viikko saaressa vietetään, ehkä reissu vielä marraskuussakin.

  Se pakollinen kuva. Hilppa laittoi kourallisen auringonkukansiemeniä kasvulavalle joskus jussin jälkeen. Linnut kai kävivät ne popsimassa, sillä vain yksi lähti kasvuun. Se venyi pituutta koko kesän, ja äityi kukkimaan vasta syyskuun lopulla. Parempi myöhää, kuin....

VOIMAANNUTTAVA KOKEMUS

  Eilen käytiin Anttolan taajamassa. Venettä huoltoon vietiin. Oli tyynehkö, pilvipuotainen ja sumuton aamu, mikäs ajellessa.
  Kun siinä varttia vaille sovittua aikaa, yhdeksää, satamaan saavuttiin, oli huoltomies jo ulkona laittamassa traileria perään. Päästiin siten suoraan ajamaan vene kuljetukseen. Kuvassa huolto lähestyy. Perämoottorin, ei Hilpan.

  Me tultiin näet veneen kyydissä maille, ja koska aika korkealta piti kavuta alas, jäi Hilppa kyytiin verstaalle saakka, pääsi siellä tikkaita pitkin maan kamaralle.

   Joo, taajamaan tultiin, mutta kovin taajaan ei liikettä esiintynyt. Muutama auto ajeli, ei yhtään ihmistä raitilla. Käveltiin Agassiin kahville, siellä sentään oli jokunen duunari kahvitauolla.
  Agassista dallattiin kirkonmäen kautta Saleen. Kirkonmäen kautta, sillä samala voitiin todeta uuden koulun rakennusvaihe. Siinähän se koulu valmistui. Luultavasti arkkitehtisuunnitteluun ei oltu liiemmin panostettu, mutta asiansa varmasti ajaa.
  Salessa oli kaksi henkilökunnan edustajaa, ja yksi asiakas meidän lisäksemme. Vähät ostokset tehtiin, hipsittiin rannalle. Huolto oli juuri valmistunut, joten päästiin veneen kyydissä suoraan vesolle. Tietysti piti maksaa ensin.
  Noin yleisluontoisesti voi mainita, että jos yksinäisyys alkaa ahistaa, mökkihöperyys vallata pääkoppaa, niin helpotusta ei kannata hakea lokakuisesta maanantaiaamusta Anttolan taajamassa.

  Iltapäivällä laskin naapurin Hannun avustuksella, muutaman siikaverkon. Hannu oli jo omansa veteen laittanut, sillä heillä on kalastushalukkaita vieraita.
  Aamulla kävin soutuveneellä hakemassa verkot pois. Melko hempeän oloisena oli taivaanrata.

  Kaksi siikaa, kaksi ahventa, eli meille juuri sopiva annos sieltä nousi.

  Nyt, kun tätä kirjoittelen, ovat siiat ja ahvenet paremmassa tallessa. Fileinä paistetut kalat eivät ehtineen pilaantua; kahdeksan jälkeen pois verkosta, yhdentoista jälkeen mahassa. Enpä viitsi edes mainita kylmäketjun säilymisestä mitään. 

  Passeli kalaonni oli ilmeisesti niin voimaannuttava kokemus, että lähdin sauvakävelemään. Voimaannuttava on sana, mitä kuulee nykyään usein. Joten tälläytin sen ihan otsikkoon. Sen jälkeen googletin sanan: Verbi voimaannuttaa tarkoittaa myötävaikuttamista varsinkin henkiseen vahvistumiseen. Voimaannuttamisesta saa voimavaroja, sillä omavoimaistetaan. Tuollainen selitys löytyi. Liekö siis kuitenkaan kalaonnesta voimaantunut? Tai ehkä koin todella henkistä vahvistumista, ja tämä johti fyysisen vahvistamisen tielle? Jos, niin hyvä voimaantua, jopa kerran päivässä.

  Näkymä Potinlahden laiturilta oli Avokkaan suuntaan oli syksyisen upea.

Samoin Tallampi rasvatyynine pintoineen hiveli silmiä.

Alla voimaantunut kulkija korvissaan Miljoonasateen livealbumi "Lutakko palaa",

  Latasin levyn päivänä muutamana puhelimeen, kun Spotify lähetti ystävällisesti ilmoituksen: Uutta musiikkia lempiartistiltasi MILJOONSADE.

  Lempiartisti ja lempiartisti. Mutta Spotify ilmoittelee kaikien kirjastossani olevien artistien uusista julkaisuista. Hyvä niin, pysyy puolianakoreetti ajan tasalla.

  Tuoreelta bändi levyllään kuulosti, vanhat ja uudemmat biisit soivat mallikkaasti. Ja vanhat totuudet palasivat mieleen. Esim.

  Ei älä koskaan ota runoilijaa 

  luoksesi asumaan 

  se ryyppää rähjää ja rellestää 

  ja kaataa kaljaa sun kitaraan

   Nyt ollaan siis syöty. Lähden vähän ulos kässelehtimään, kun on hieno ilma. Hilppa meni jo jotain puuhailemaan. Minun pittä vielä pöyhäistä kammarin uunia. Peltiä ei varmaan vielä saa kiinni.

  Huomenna on taas vuoro lähteä Hollolaan. Ja muutaman päivän kuluttua palataan. Verkot odottavat vappeilla. Siika-aika alkaa silloin varmaan olla hippeimmillään.

LEHTIKERÄYS PAIKALLISEEN TAPAAN

  Ihmiselo on lyhyt episodi, kuten taisin edellisessä kirjoituksessa filosofoida. Niin se onkin, ainakin maailmankaikkeuden historiaan peilaten. Mutta siihen mahtuu kuitenkin tuhansia tarinoita. Tässä yksi. Siis meikäläisen ihmiselon tarinoista.

  Eilinen oli toinen sadepäivä putkeen. Aamusta iltaan paistoi vettä, ei puhettakaan verkonlaskusta. Mitäs hittoja, kun ei ole pakko. Eilinen oli siis tupapäivä. Tv:ta katseltiin, lueskeltiin, saunassa käytiin jo iltapäivällä.
  Yksi asia minua kummastuttaa, tuossa tv:n katselussa nimittäin. Kun seuraa vaikkapa Areenalta uudehkoa draamakomediasarjaa "Pientä laittoa" ja kohta "Robaa" Mtv-palvelussa, niin äänen taso on tyystin erilainen. Ensinmainitussa saa hyvin selvää näyttelijöiden puheesta, vaikka pääosan esittäjä on aivoinfarktista toipuva ja puhumaan taas opetteleva henkilö, mutta Bobassa repliikit hukkuvat muminaan, ovat todella huonosti ymmärrettävissä. Onko artikuloinnissa parannettavaa, vain onko äänimies Pulkkismaiseen tapaan sanonut: "Vi**u, mä lähden himaan!", ja jättänyt duunin tumpeloille? En ole muuten ainoa, joka asiaa on kommentoinut, joten korvissa ei liene vikaa. Niiden välissä kyllä, mutta se ei kuulu tähän asiaan.

  Jos olisin penkkiurheiluhullu, niin eilinen olisi ollut musta päivä; Huuhkajat kylvetettiin Bosnia-Hertsegovinassa 4-1, Pelicans otti kotonaan pataan 1-5. Onneksi en ole penkkiurheiluhullu. Yleishullu ehkä olen, sillä kyllä molemmat tulokset lievästi kirpaisivat.
  Jos olisin penkkiurheiluhullu, niin balsamia olisi ruhjeisiin valunut tänään, kun Bottas voitti Japanissa. Sen verran vähän, tai paljon, riippuu lukijan näkökannasta, yleishullu olen, että ei tuntunut missään.

  Tänään näytti ennuste puotaa iltapäivään saakka, joten päätin lähteä lehtikeräyshommiin. Rantapolun lehmus on jo suurimman osan lehdistään tiputtanut, vaahtera myös.

  Vaahtera talon nurkalla kantaa vielä osaa lehdistään, mutta matto on jo sellainen, että parasta roudata veke. Jos vaikka iskee pakkaset, tai sataa lumet, niin keväällä on poisvietävänä inhottavan märkä, limainen ja raskas lehtipatja.

  Poisvienti sujuu parhaiten kevytpeitteen päällä. Siihen saa viisi kärrillistä, useammankin, kerralla kuljetettua.

  Reilut kolme tuntia kun harava heilui, kevytpeitto kävi yhdeksän kertaa metsässä lehti- ja risukompostilla, niin tämänhetkinen lehtikeräystarve tuli tyydytettyä. Lisää sitten, kun koivut, haavat, pihlajat, tervalepät, ovat omistaan luopuneet. 

  Tässä kuvassa lehtikeräysjaoston kuljetuspäällikkö poseeraa selfiessä ennen päivän koitoksen alkua.

  Melko olminväriseksi ovat kuunliljat muuttuneet. Maatuvat siihen antamaan elinvoimaa tuleville sukupolville.

  Nyt kello on yli puolen päivän. Tyynenä on ilma pysynyt. Sadetta ei ainakaan  vielä ole näkyvissä. 

  Huomenna sörnäytetään aamusta Anttolaan. Veneenhuolto on yhdeksältä. Saattaa vettä hieman tulla. Ei siitä niinkään ole haittaa, mutta toivottavasti ei ole armotonta aamusumua. No, kai karttaplotterin kanssa perille osataan? Onhan sitä ennen osattu ilmankin. Tosin muutaman kerran harhaankin on ajettu. Se plotterin kanssa usmuuttaessa on tietysti vaarana, että joku toinen samanmoinen täräyttää reittiä pitkin vastaan. Kunnon sumussa ei kovin kauas näe. Eikä plotteri mikään tutka ole. Mahdollisuus moiseen lokakuun maanataiaamuna on tietysti snadi, mutta kyllä minä lottoankin. Vaan turha spekuloida. Aamun sää sanelee paljon. Jos hurjalta tuntuu, niin puhelin on olemassa. 

  Huomenna on tarkoitus jokunen verkko laittaa pyyntiin. 

  Siitä seuraa, että tiistaina on tarkoitus syödä kalaa. Jotakin kalaa josain muodossa. Jos ei verkosta tule, niin on meillä yhdet ahvenfileet pakkasessa. 

  Keskiviikkona lähdetään Hollolaan, maanantaina tullaan taas saareen. Silloin laitetaan paikat talvikuntoon. 

  Marraskuussa tullaan, jos tullaan. Riippuu ilmoista, innosta, ikävästä, ja siiannälästä.

PONNETONTA POHDISKELUA

  Ihmiselo on lyhyt episodi, joka alkaa huolettoman sinisilmäisestä lapsuudesta, jatkuu vihaisen ja hedonistisen nuoruuden kautta toteutumattomien unelmien ja alituisen riittämättömyyden keski-ikään, hiipii sardonisen elämän totuuksien selkiytymisen läpi seesteiseen vanhuuteen. 

  Yllä oleva lainaus voisi olla joltakin viisaalta henkilöltä. Mutta ei se ole. Eikä se ole lainaus. Minä sen juuri tuohon naputtelin. Se tuli ponnettoman pohdiskelun tuloksena ulos pääkopastani. Perään heräsi kysymys: Mitä tai mikä se ponsi onkaan? Ei hätää, Wikisanakirja auttoi. Ponsi on:

  1. (Kasvianatomia) se heteen osa, jossa pölytykseen tarvittava siitepöly muodostuu. Ponnelta siitepöly takertuu kukassa vieraileviin pölyttäjähyönteisiin.
  2. Eduskunnan lausuma, joka yleensä sisältää hallitukselle suunnatun toivomuksen ryhtyä johonkin toimenpiteeseen käsitellyssä asiassa.
  3. Kirveen varren takapää; miekan tai puukon ruotoon tarttuva osa, joka pitää kahvan paikallaan ja tasapainottaa miekkaa
  4. Pienkanteleen kaareva peräosa, jonka päälle soittaja saattaa tukea kätensä
  5. (Yl. vain partiivissa) pontevuus, ponnekkuus, paino, painokkuus, ryhti; rohkeus, uskallus.
   Näe peto, jonka tähden käännyin; auta sen ohi mua, viisas kuulu! Multa se vapisuttaa poven ynnä ponnen. (Jumalainen näytelmä, suom. Eino Leino).

  No, tässä tapauksessa lienee kyseessä kohta 5. Kovin pontevasti en tosiaankaan pohdistellut. Kun äsken avasin läppärin, ryhdyin kirjoittamaan, aivot tuntuivat jähmeiltä. Mutta jostakin ne saivat vaseliinia rattaisiinsa, tuollainen elonkaaren analyysi sieltä putkahti.
  Sekin puoltaa kohtaa 5., että kirjoittaessani ei ollut kyse kasvianatomiasta, ei kirveen varren takapäästä, ei miekasta tai puukosta, eikä edes pienkanteleen kaarevasta peräosasta. Joten väärien mahdollisuuksien poissulku-menetelmää käyttäen kohta 5. on oikein. M.O.T.

  Nobelin tavalliselle tallaajalle kai merkityksellisimmät palkinnot on nyt julkistettu. Kirjallisuuden kohdalla vuoden 2018 saaja on puolalainen Olga Tokarczuk, ja tämänvuotinen itävaltalainen Peter Handke. Rauhanpalkinnon sai Etiopian pääministeri Abiy Ahmed. Ennakkokaavailuissa oli Greta Thurnberg nostettu korkealle rauhanpalkinto-, Margaret Atwood kirjallisuuspalkintoveikkauksissa. Mutta ennakkojutut ovat spekulointia.
  Siinä määrin olen tietämätön örvelö, että palkitut ovat minulle "tabula rasa". No, olen Peter Handken nimen ehkä joskus kuullut, mutta siinä kaikki. Sivistystä uupuu Saarelan tuvasta, Hollolan Kartanon alueen olohuoneesta.

  Turkki lähti pommittamaan Syyrian kurdialueita. Jotkut valtiot kai hyväksyvät atakin, useimmat kuitenkin tuomitsevat. Niillä, jotka eivät toimia hyväksy, on moninaisia, omista näkökulmistaan tai tarpeistaan riippuvia perusteluja. Minä en kielteiseen suhtautumiseeni moninaisia perusteluja tarvitse. Yksi riittää, kuten kaikissa tämän kaltaisissa ikävissä asioissa: SOTA! Ei sodan vastustaminen sen enempää vakuutelua kaipaa. Sodan pitää itsessään olla peruste. Eli sota on perustelu sotaa vastaan. Niin yksinkertaista se on.

  Se, että kirjoitan toisena päivänä peräkkäin, johtuu varmaan pitkästymisestä. On sataa tihuutellut, joten pihalle ei ole juurikaan ollut asiaa. Ja sama syy on siihen, että en kirjoita asioista, mitä tänään olen tehnyt. Koska en ole tehnyt juuri mitään. Tai olen kuitenkin! Sahailin aamulla venevajassa kuviosahalla filmivanerista Rohusen vellosten kompostikäymälään Kerlahdelle sabluunan avulla vanteen siistimään pöntön ja lattian rajaa. Melko pitkä ja ehkä vaikeasti tulkittava lause siitä tuli. Mutta juuri noin se menee.
  Muuta mainittavaa ei ole sitten tapahtunutkaan. Huomenna on poutaisempaa, tovottavasti. Eli aika kuluu muissakin puuhissa, kuin ponnettomassa pohdiskelussa.

  Koska en tänään ole oikein mitään tehnyt, en ole myöskään ottanut kuvia. Siksipä, koska laitan loppuun kuvia, sillä niin on tapana, laitan eilisiä. Olen niitä hieman, aikani kuluksi, manipuloinut. Eli olkaa hyvä.

SYYSPÄIVÄN KASAUS

  Eilinen oli puolipilvinen syyspäivä. Aamulla ajelin yli, kävin sauvakävelemässä. Sitten putsailin grillin parilan, samoin savustuspöntön puunasin. Eli pientä syyshuoltoa.
  Lounaan jälkeen lähdettiin Piskolaan päämääränä, ainakin toiveena, suppilovahverot. Sörnäytettiin Reissalmelle, Hanelin laavun rantaan. Siitä lähdettiin dallaamaan kuusikon läpi kohti Hiekkalahtea. Samaan suuntaan kulkevan metsäautotien molemmin puolin on kuusimetsää, sopivaa kasvualustaa suppiksille. Mutta ei ainoaakaan osunut kodallemme...

...vaikka Hilppakin tarkasti maastoa tutkasi.

  Hiekkalahdesta jatkettiin Paajalansalmen rantaa kohti seuraavaa, joskus hyväksi koettua ja todettua suppismestaa. Melkoista ryteikköä oli maasto paikka paikoin. Pahimman ohi kun saatiin itsemme sullottua, oli loppumatka helpompaa rantaa seurailevan ikivanhan karjapolun lähes peittynyttä uraa seuraillessa.

  Ei, kele, ollut tutussa paikassakaan suppiksia! Ei ainuttakaan sattunut silmiimme, vaikka melko tarkalla seulalla tuo ehkä hehtaarin laajuinen alue tutkittiin. Ei siis tule suppiksia, tai sitten on liian aikaista. Tai itten oltiin aivan väärillä paikoilla. 

  Päätettiin, rystyset pettymyksestä maata viistäen, palata veneelle teitä pitkin, koska oltiin jo melko lähellä "tienpäätä". Pääkopan sisällä kyti myös ajatus, että ehkä Hanelilta, jos on maisemissa, voisi saada liftin veneelle. Alkoi kulkeminen näet kehtuuttaa; minulla täyttyi jo 20 000 askelta, Hilpallakin pian puolet siitä. Toive toteutui. Haneli kuuskatteli saunarannalla omissa puuhissaan, ja lähti tietysti meidän laavulle nakkaamaan. Kahvitkin olisi keittänyt, mutta me otimme maltillisen kannan, sillä ei ollut mieltä mennä taloon kuoriutumaan metsävaatteista, äheltää ne puolituntisen jälkeen taas päälle.

  Eipä saatu suppiksia, mutta ei aivan ilman tuomisia kuitenkaan jääty. Jonkin verran vaaleaorakkaita sentään löytyi. Ihan hyvät soossit niistä saa muuttamaan potunmakua.

  Noin yleisluonteisena mainintana: on ollut poikkeuksellisen tyyntä. Ei ole tuullut juuri lainkaan niinä kolmena päivänä, mitkä tähän rupeamaan ollaan maisemissa oltu. Ihan äreetä oli veneellä ajella sieneen pitkin lähes rasvatyyntä pintaa. Kun tuulemaan rupeaa, on odotettavissa melkoinen lehtisade, luulen. Ei ole myöskään satanut, minkä pikkasen pari kertaa tihuuttanut. Vesi Saimaassa ei ollut viikon poissaolomme aikan juurikaan laskenut, mutta nyt se taas käntynyt alenemaan.
  Kun edellisessä blogissani kerroin, että saaressa on mökeistä puolella (3/6) porukkaa, on tilanne päivittynyt. Nyt ollaan ainoat. Veneliikennettä ei juurikaan ole, keskimäärin 1/pv, virhemarginaali +/- 100%.

  Siinä kasaus yhdestä syyspäivästä. Tänään on toinen syyspäivä, huomenna tämäkin päivä on yksi syyspäivä. Tuskin huomenna tästä päivästä raportoin, Tai mistäs sen tietää. Jos vaikka jotain ihmeitä on tulossa?

  Loppuun syyspäivä supistettuna:

Aamun valosta...

...illan tuloon. Illan tulosta...

 ...kolmeneljänneskuun paloon.

VÄKI VÄHENEE, VÄHÄT PAKKAUTUU

  Syntyvyys on pienintä since when. Maaseutupaikkakuntia uhkaa kuihtuminen. Tuollaisia juttuja saa lukea koko ajan. Mikä neuvoksi? "Pankee suoro töehen!", sanoisi Hiltu-Jakki, Päätalon Kallen "varaisä", kahden nollan mies, jos eläisi. Ja päästelisi nokkanaukaisuja "kintaalla niistettävästä" nenästään. Tosin taitaa asia olla niin, että vaikka suomalaiset heiluttaisivat "suoroa" miten kiivaaseen tahtiin tahansa, niin väki mahtuu silti pääkaupunkiseudulle, Turkuun ja Tampereelle. Muutama ehkä joutuu jäämään Ouluun.
  Oudolta tuntuu ajatus siitä, että Suomi kasaantuu asutuskeskuksiin, laajat alueet jäävät muutamalle yltiöpäiselle maanviljelijälle, satunnaiselle luontaiselikeinon harrastajalle, lukuisalle määrälle kesämökkiläisiä. Ei kai maaseutu kuitenkaan kokonaan tyhjene? Tarvitaan noille mökkiläisille palveluja, turismi varmaan kukoistaa edelleen, ainakin Lapissa.
  Vaikeita kysymyksiä. Ratkeavat aikanaan, tai sitten ihminen on jo keksinyt ratkaisun kaikkiin ongelmiinsa suhtautumalla ilmastonmuutoksen ehkäisyyn piittaamattomasti. Ongelmat näet tätä menoa poistuvat ennen pitkää, poistuvat ihmiskunnan kanssa samaan syöveriin.

  Eilen tultiin taas maaseudulle. Avokkaansaari on yllättävänkin hyvin miehitetty: kuudesta mökistä kolmella on väkeä. Käyttöaste 50 %. Ihan hyvin, olletikin, että ei ole viikonloppu. Syksyiset maisemat olivat meitä vastassa. Muuten, kuviin saa unenomaista säväystä, kun käsittelee niitä snadisti: vähentää hippusen selkeyttä, häivyttää reunoja, eli vinjetoi, aavistuksen. Muutama esimerkki.

  Täällä nyt ollaan, kynsin, hampain, kyynärpäin, pitämässä yllä maaseudun elinvoimaa. No ainakin sillä tavoin, että ensi maanantaina huollatan veneen paikallisella yrittäjällä, käymme samalla kahvilla Agassissa ja ostoksilla Salessa.

  Viikko kulunee seuraavasti:
  - vähän kalastellaan, laitettiin naapurin kanssa eilen muutama siikaverkko pyyntiin, muikkuja on tarkoitus joku päivä kokeilla
  -odotellaan lehden putoamista, jotta pääsee harvoimaan
  -odotellaan, että lehti on pudonnut ja haravoitu, jotta pääsee räystäskourut puhdistamaan

  Luultavasti lehti ei kokonaan edes putoa tällä reissulla, joten vähän kalastuksen lisäksi aika taitaa kulua odotellessa. No, kyllä vaahteranlehdet ainakin poluilta loppuviikosta pitää poistaa. Tekevät pirun liukkaan maton, jonka päällä saattaa vessareissulla jalka livetä, turpanuuskut tapahtua. Mutta ei ihan vielä. Haravoida. Toivottavasti ei turpanuuskujakaan oteta.

  Nyt pitää lähteä pöyhimään uunia. Siinä on pian riittävä määrä halkoja roihunnut. Obligatorinen sikapaisti pääsee pian arvoiseensa lämpöön.
  Kun alussa viimeaikaisia puheenaiheita vähin sivusin, niin jatketaan lopuksi samoja polkuja. Puulämmityksestä on taas ollut polemiikkia. Hiukkaspäästöistä on kerrottu, ilmalaadun heikkenemisestä varoiteltu. Nyt on niin, että johonkin pitää vetää raja. Minä aioin, niin kauan, kuin m-saha ja kirves kädessä pysyvät, lämmittää puilla saaressa. Ei niin, että en ottaisi tosissani kaikkia ilmastoon vaikuttavia tekijöitä. Mutta kompensoin asian toisilla teoillani. Ei Etelä-Luonterin ilmanlaatu havaittavasti huonone meikäläisen uunien ansiosta. Ja mielestäni on parempi polttaa uusiutuvia, maisemallisessa mielessä poistettuja puita, kuin rikastuttaa energiayhtiöitä. Siis tässä tapauksessa. Noin ylipäätään ovat asia monessa mielessä tietysti toisin. Antakaa minun olla tässä suhteessa jääräpää, älkää tuomitko kovalla kädellä. Tämä on bilateraalista päästökauppaa. Aivan varmasti  minä olen siinä enemmän antavana kuin saavana osapuolena.