VALAKALE

  Aamulla oli niin hieno keli, että päätin pitää lomaa, suuntasin vesille. Virvelöin parissa paikassa. Pääasiassa vain puksuttelin hiljaa, ihastelin maisemia.

  Vedin paluumatkalla uistinta. Kunhan ensin olin raapinut päätäni muistaakseni, kuinka kone saadaan uisteluasetukseen, eli sellaiseen, missä kierrokset saadaan reilusti alle tuhanteen minuutissa. 

  Melkein oli jo kotirannassa, kun ahven nappasi. Ihan syötävä. Kun aamulla jaoin siitä kuvan fb-seinälleni, tuli epäileviä kommentteja. Ei kukaan ole niin kade kuin kalahenkilö, eikä kukaan ole niin hanakka valehtelemaan, kuin kalahenkilö. Puhdistaakseni ilmaa kerron totuuden tästä tapauksesta.

Kalahan on tässä.

  Sitten demostratio. Kaksi emalivatia. Ylempi on normaalikokoinen, alempi puolestaan snadimpi versio. Ja ahven oli tuossa alemmassa. 

  Siis sen verran kalahenkilöitymistä tapahtui. Ei se silti tyhjänpäiväinen kala ole; illalla syödään filee henkilöön, eikä taatusti ole pahaa!

  Muistuu mieleeni kalavalejuttu Anttolasta viiskytvuotta takaperin. Koistisen Hannes sai ison ahvenen, ja kehui Venäläisen Jussille "haluatko nähä ison ahvenen?"
  Jussi siihen "no näytä".
  Hannes nosti mittavan kyrmyniskan saavista eteensä roikkumaan.
  Jussi katseli aikansa, sanoi "valehtelet!"

  Korjatkaa, jos muistan henkilöt väärin. Nimittäin Koistisen Hanskista en ole aivan varma, mutta kyllä Jussi tuo epäilijä oli.

  Mitä tähän muuta. No sitä, että Hilppa istutti alakasvimaalle auringonkukan siemeniä. Sanoi vielä ei istuttavansa hernettä ja papua, koska maa on liian kylmää.

  Mietin äsken, että hieno sukunimi, jos joku vaihtaa haluaa, on Alakasvimaa. Anselmi tai Anniina Alakasvimaa! Eikä nimikaimoja vastaan putkahtele!

  Yläaitan nurkalla kasvava onnenpensas kukkii. Pieniä ovat kukat, mutta väriä vuodenaikaan. Ja pörriäisille puuhaa. 

  Yläaitta ei minusta ole yhtä kaunis sukunimenä kuin Alakasvimaa. 

  Tämä päivä on mennyt hänekseen. Huomenna ainakin mennään oikomaan kimppalaituria Potinlahteen. Kantta pitää nostaa, ehkä muutakin pientä tehdään.
 
  Maanantaiksi on povattu oikein lääninsadetta, koko päiväksi. Luonto kiittää, kirjat kuluu.

  Keskiviikkona täytyy lähteä täydentämään ruokavarastoja. Välimatkat mielessä: pari metriä ihmisten välillä, 50 kilsaa Potinlahden ja Mikkeli Cityn välillä.

  Kirjoitettua tulee näköjään tiuhaan. Ei nytkään pitänyt, mutta jäi kaivelemaan tuo kalavale. Tai liioittelu se kai oli. Nythän tiedätte totuuden. Vaikka joku varmaankin luulee, että minulla on kolmas, kahvitassin kokoinen, alumiinivati. Tiijä, vaikka olis. Jäikö mietityttämään?