Olen tämän vuodatuksen ennenkin valuttanut, mutta vielä kerran. Jos on olemassa joku korkeampi voima, minulla on nöyrä
toivomus: suo edes jokunen tuuleton aamu. Vaikka tuuli ei ole montaakaan sekunttimetriä,
niin pakkasen heiluessa kymmenen asteen
paremmalla puolen, käy se luihin ja ytimiin (aamun fraasi). Minkä tahansa
aamulenkeistäni, ja miten päin tahansa kierränkin, varrelle mahtuu
vastatuuliosuuksia. Sitä paitsi valmistajien ja kauppiaitten suitsutukset tuulta
pitävistä ulkoiluvaatteista ovat silkkaa propagandaa. Ainakin oman pukuni läpi
viima hyväilee vähemmän lempeästi hikistä ihoa. On tietysti myönnettävä, ettei
varustukseni ole kalleimmasta ja laadukkaimmasta päästä; luultavasti kunnollisia
kamppeita saa, jos niihin vähän enemmän
panostaa. Kuivasta pakkasesta ei minulle haittaa ja vaivaa ole, ulkoilu 25
asteen pakkasessa on silkkaa suuvettä, kunhan vain ei tuule. Summa summarum;
jonkin verran Utsjoella vaellelleena olen oppinut, että siellä tasamaa on lahja
ja siunaus, samoin näköjään täällä etelässä tuuleton sää. Vai olenko tulossa
vanhaksi?
Siinäpä aamun valitus. Positiivinen seikka on, että ilma lauhtuu,
tulee lunta hiihtelijöiden, ehkä /toivottavasti myös meidän lumikenkäilijöiden
tarpeisiin.
Helmi poistu eilisiltana reilun viikon visiitiltä. Kun vein
hänet Annalle rautatieasemalle, oli jälleennäkeminen näkemisen arvoinen. Nopeasti
sitä asioihin tottuu; yöllä tuntui oudolta, kun lämmin karvaolento ei
kiilannut peiton alle, eikä sama hahmo hipsinyt aamukahvitapahtumaan häntäänsä
heilutellen. Ja Helmin aamuvenyttely
keittiön matolla on aina yhtä hienoa seurattavaa. Ensin etujalat, sitten
takajalat, nautiskellen. Olis meillä immeisilläkin opittavaa.
Kohta saa lähteä kolaamaan lumia (ei puhelin) uudelleen, 1.
akti tapahtui klo. 5:00. Sitten usmuutetaan kaupunkiin; Hilpalla on aika
optikolle 9:20. Sen jälkeen Lidl’iin, sieltä kotiin, kirja auki, tuulkoon, satakoon.
Helmi, metsäkoira
