KALENTERI 2015

  Paukuttelu alkoi melko täsmällisesti klo. 18:00. Ensin oli tunnin kiivaahko jakso (pienimmille, oletan). Sen jälkeen räiske on ollut tasaisen epätasaista, mutta jatkuvaa. Ryhdyin julkaisemaan postuumisti, poikkeuksellisesti, ja poikkitavallisesti vuoden 2015 kuvakalenteria.

  Siitä tekee poikkeuksellisen se, että julkaisu on Iirisvapaa, poikkitavallisen se, että yksikään kuva ei ole otettu piha-, tai kylppäriparannuksista, postuumin se, että kalenteri on postuumi. Ohessa saatan kuukausien lomassa ja välissä kirjoitella älyttömiä.

Tammikuun 14. päivä. Talvelta näytti, lumikenkäilemässä Messilän maastoissa.

  Huomenna ajattelin, tipattoman joulukuun jälkeen, aloittaa, vaihtelun vuoksi, tipattoman tammikuun. Tai saa nähdä, kuinka käy. Ei minulle tipattomuus ole itsetarkoitus. Ei vaan maistu. Sitä paitsi kun harvoin ottaa, tulee siitä kipeäksi. Eikä känni muutenkaan ole, kuin ennen nuorena. Miksi siis kitata?

Helmikuun 11. päivä. Talvi jatkui, lumikenkäilyä Messilänselällä.

  Tv:ssa kerrottiin, että Sydney oli töräyttänyt taivaalle räiskettä viiden miljoonan USA:n dollarin edestä. Kai ne ovat siellä laskeneet sen varaan, että tuolla summalla saa puolen minuutin näkyvyyden suomalaisissa mediossa vuosittain.

Maaliskuun 13. päivä. Lomalla Avokkaassa, lumet jo olemattomissa.

  Vilkasin juuri ylen sivuilta, että Suomi on voittanut niukasti Tsekin nuorten lätkäkisoissa. Voittomaalin oli tulittanut Patrik Laine. En ole onnellinen, en surullinen, menestyksestä. Parempi toki näin, kuin turpiin, tappio ja tukala jatko-ohjelma.

Huhtikuun 11. päivä. Sinivuokot alkavat pujahdella näkyviin.

  Dubaissa on roihahtanut pilvepiirtäjähotelli tuleen paria tuntia ennen Uuden Vuoden juhlallisuuksia. Olikohan rakennuksesta suunniteltu tehtävän vastaanottokeskus?

Toukokuun 8. päivä. Kastepisara lupiinin lehdellä Anttolassa.

  Loihdin välillä meille tuplaespressot tänään itse jauhamistani pavuista. Kahvifriikiksi opetellakseni investoin joku aika sitten papumyllyyn (n. 13 € Lidl). Samalla ostin kilon pussin ekstratummapaahtoisia papuja. Niitä säilytän pieteetillä jääkaapissa. Pian varmaan jääkaappi ja pakastin ovat täynnä kahvinyssäköitä, elintarvikkeet säilytetään partsilla, jotteivat pääse pilaamaan aromeja.

Kesäkuun 7. päivä. Helmi voimissaan ja ylväänä valtiattarena koivikon keskellä.

  Tässä kohtaa hilpasen olkkariin katsomaan "Mustamaalattua". Kalenteri jatkaa n. tunnin kuluttua kohti heinäkuuta. 

  Ajot jatkuu Pappilan metsässä. Ja pauke, joka on siirtynyt Kumpulan pellolta tuohon ihan viereen kadulle. Pitää tehdä aloite Keinokartanontien keskustan julistamisesta ilotulitevapaaksi vyöhykkeeksi. 

  Norjalaista sarjaa tuli siis tuijotettua. Ei ihan parasta A-luokkaa, mutta kelvollista kuitenkin. Mikä kumman "tatsi" muilla pohjoismaalaisilla on tehdä laadukkaita jännityssarjoja? Kotimaiset yritelmät tuntuvat melko köhkösiltä. No, lopuillaan oleva "Koukussa" on sentään suht' kelvollinen.

Heinäkuun 23. päivä. Aamusumut lenkillä Okeroistentien varrella. Tai ei, ku lenkkisumut aamulla. Eikä ku lenkillä kuvattu aamusumu.

  Hilppa katsoo jotakin ylen vaihdevuoden, eiku vuodenvaihdeohjelmaa. Minä selaan loppuvan vuoden kuvia, valitsen aina kullekin kuulle kuvan, joka ensimmäisenä sopivalta tuntuu. Ilman mitään teemaa, ilman järkevää asiayhteyttä. Sekametelikalenteri, se tästä tulee.

Elokuun 6. päivä. Lietvedeltä palaillaan uistelureissulta.

  

  Vain elämää-ohjelman uudelleen tietoisuuteen ponnauttama Maijasen Pave laulelee taustalla "Lähtisitkö". Sen verran vilkaisin, että aika vetreessä kunnossa tuntuu mies olevan. Kaikkea hyvää pitkän linjan muusikolle toivottelen. Radiotoimittajat kuuluu valinneen vuoden levyksi J. Karjalaisen "Sinulle, Sofian". Minustakin se on hyvä valinta, koska se on ainoa kotimainen albumi tältä vuodelta, minkä olen  kokonaisuudessaan kuunnellut. Taattua Jukkaa. Mies heilui jonkun vuoden Lännen Jukkana, palasi pop'n rolliin, on tehnyt kaksi loistavaa levyä. Hänellä on varaa kulkea teitään, tehdä, mitä milloinkin mieleisekseen näkee. 

Syyskuun 11. päivä. Päijät-Hämäläistä varhaisaamua parhaimmillaan.

  Oman tiensä dallaajista vielä; tuli Niilon muistelmien toinen osa luettua. Uusia juttuja paljastui taas kosolti. Uteliaana odotan, kun miehen arkistoista julkaistaa ennen kuulemattomia tallenteita. Eräs asia jäi kirjan loppuun luettuani vaivaamaan; hän kävi tapahtumia lapsuudesta tuonne 1980-luvulle saakka melko tarkaan läpi. Sitten, aivan kuin olisi tullut kiire saada teos loppuun, käsiteltiin viimeiset vuosikymmenet harppoen ja pitkälti autojen polttoaineprojektiin liittyen. No, kai kaikella on tarkoituksensa. Ja se mieshän ei piittaa siitä, mitä mieltä muut ovat hänen tarkoituksistaan.

Lokakuun 10. päivä. Melkoinen auringonlasku, Ilotin taakse vajoaa tähti.

  Saattaapi olla, että väsy voittaa ennen ensi vuotta. Jos, ja kun, niin käy, luulen, että paukkeesta huolimatta uni maistuu. Jos taas ei käy, meen partsille pommeja kattelemaan. Vaikka ei meillä ihan viittä milliä taivaalle ammuta.

Marraskuun 2. päivä. Hämärä saapuu saaristoon.

Nyt tullaan jo joulukuuhun. Kyllä tää sellaseksi kääntyy, että kohta ilmoille blogin toimitan, pötkölleen itseni komennan. 

Joulukuun 24. päivä. Tonttu ja vielä tontumpi.

  Joten niille, jotka tämän kohlakkoin lukevat: 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA, LEPPEITÄ KEVÄTÖITÄ, AURINKOKESÄÄ, REIPASTA RUSKAA JA NORMAALITALVEA.

  Ja niille, jotka myöhemmin, tai ei ollenkaan, blogia tavailevat: 

EI JUURI KELVOLVOLLISTA TULEVAA VUOTTA, HALLAÖITÄ, VES'KESSÄÄ, RÄNTÄSYKSYÄ, SEKÄ TULIPALOPAKKASIA.

HARRISON FORD PELASTETTU

  Kävin eilen kantamassa korteni kekoon, jotta Harrison Ford-raukan ei tarvitsisi viettää vanhuuspäiviään vaivaistalossa. No, ei leffa ihan kärkisijoille listoillani kohoa, mutta laisensa "kylddyyriteko" kuitenkin. Nimittäin se, että samosin kaikki seitsemän episodia läpi reilussa viikossa.
  Räminää ja räiskettä oli hienoja tehosteita pursuavassa elokuvassa liikaa minun makuuni. "Avaruusseikkailu 2001", "Alien", "Stalker", "Blade Runner", "Solaris", "I, Robot", "12 apinaa", "Kellopeli appelsiini", siinä muutama oma suosikkini.
  Jäädään odottelemaan, josko v. 2028 ensi-iltansa saava episodi XIII olisi menoltaan seesteisempi; eiköhän kasivitoselta Ford'in Harrilta ole siihen mennessä isoin vauhti hiljennyt.
  Olen viime vuosina käynyt harvakseltaan iltapäivänäytöksissä leffoja katsomassa. Monasti alle 10 ihmistä on ollut kasomossa. Eilen, johtuen esitettävästä filmistä ja monien joulujen välisistä vapaista, oli Finnkinon sali 1 melko täysi. "The Force Awakens" saa kirstut täyttymään, Harrison'in pysymään poissa leipäjonoista.

    Talvi tuli, lopulta, pakkasen muodossa. Ehkä lumipeite laskeutuu aikanaan. Eikä hiijen hoppu oikeastaan sillä olekaan; antaa pakkasherran leipoa kunnon jäät ensin.

  Maanantaina, ennen kuin vein Annan tykötarpeineen Helsinkiin, käytiin pienellä lenkillä. Iiris oli pyntätty suhtalaisen tanakkaan kuntoon....

...mutta hauskaa oli....

....ja ojallakin käytiin veden virtausta katselemassa.

  Pari päivää vielä, niin paukut on paukuteltu, tinat valettu, valat tinattu, lupaukset annettu, skumpat kilistelty, kosintoja suoritettu, avioeroja saatu aluilleen. "Takinkääntäjien vuosi" loppuu. Ettei olis "kalsarinkääntäjien vuosi" edessä. Voi nimittäin olla, että jokunen saattaa paskoa housuihinsa. "Ja puhtaus on puoli ruokaa", sano muinonen renki, kun lauantai-iltana kalsarit (vai olisko ollu paidan) toisin päin käänsi.

  Mielenkinnolla seurailen, kuinka kauan hallituksen rahkeet kestävät, jolleivat kurssiaan joitain piiruja oikaise. Vaikka rahvas ei aina niin viisaalta tunnu, valinnoissaan kaukonäköiseltä vaikuta, ei se kaikkea voi sietää. Jo nyt monet ministerin ovat niin epäsuosiossa, että ihme, jos ei ainakin melkoista remonttia hallituskokoonpanossa tehdä. Ja mitä siitä saattaa seurata, kun opposition kannatus on ajanut hallituksen lukujen edelle? Kertokaa te, jotka politiikasta ymmättätte.

  Taas tuli puututtua politiikkaan. Ei pitäs, mutta...

  Kehasin joku aika sitten ostamaani amaryllistä. Nyt se veijari on avannut kukintojaan siihen malliin, että piti hirttää verhonnaruun, jottei hojeltuisi ikkunalaudalta lattialle.

  Punainen versio on vasta valmistelemassa kukoistustaan. Mutte se on ollut maltillisempi vartensa suhteen. Saattaa olla, ettei sitä ole tarpeen harustaa.

  Eilen käväsin Tokmannilla ostamassa kävelysauvoihin asfalttitassut, jo kolmannet kuluvalle sesongille. On ollut niin monta kuukautta lumetonta aikaa kevyenliikenteenväylillä, että kummia kuluu. Mutta nyt vasta kummia kuuluu; samalla kumminostoreissulla ostin kevyttoppatakin alennusrekistä (15 €). Ostin sen ihan ulkoilutarpeeseen. Tilanne on päässyt ryöstätymään sellaiseksi, että ohempaa lenkkiasua ja toisaalta kunnon pakkaskelillä pidettävää kyllä löytyy, mutta välikelin asustetta ei niinkään. Minä siis onnellisena aamulla laittamaan uutta takkia ylle. Mutta kun lenkiltä palasin, takin riisuin, oli sen sisäpinta aivan märkä! Eihän tuollainen materiaali tietysti hengitä. Niin se on, että mukavuudesta täytyy olla valmis maksamaan. Taidan tulevalla viikolla mennä urheiluliikkeiden alennusmyyntejä nuohoamaan.

  Tää oli tässä, lähden penkomaan, josko tallenteille olisi joulun aikaan tarttunut katsottavaa. 

OSTAKAA PEPPER!

  Tämä ei ole mainos. Mutta kun äkkäsin artikkelin PEPPER'istä, maailman ensimmäisestä hymyilevästä robotista, oli pakko "avata läppäri" (ilmaus. joka sanonnan "näplätä näppistä" ohella on korvannut fraasin "tarttua kynään").
  PEPPER on rakennettu sellaiseksi, että se (hän?) hymyilee, kun sen (hänen?) ympärillä hymyillään. PEPPER'illä on tunteet. PEPPER ei siivoa eikä tee muitakaan arkiaskareita, se (hänet?) on luotu olemaan ihmisten kanssa ja luomaan kiintymystä.
  Japanissa ensimmäinen erä meni kaupaksi hetkessä. Väärinkäsitysten vuoksi valmistaja joutui ilmoittamaan, että PEPPER'iä ei ole tarkoitettu seksiin.
  Miksi lie kehittäjät luomukselleen nimen "PEPPER" valinneet? Minusta olennolle, minkä tarkoitus on olla tunteita lukeva ja empaattinen, ei "PIPPURI" ole oikein osuva nimi. Mutta minulle se sopii; ei tarvitse omaa laitettani erikseen ristiä!

  Jos siis hankkisin robotin, olisi se ehdottomasti PEPPER! Kuinka mahtavaa olisi, kun päiväkävelyllä vastaantulijat kuiskuttelisvat: "Kato, siinä ne menee, PEPPE ja PEPPE'n PEPPER! Ylpeänä saisin rintaani röyhistellä.  Niin ne naapurit varmasti sanoisivat, kateellisena. Mutta ystävällisessä mielessä. Kuten muinoin sanoi kaimaani Koistinen fysiikanopettajalleen Kokin Upille, kun tämä tuli koiransa kanssa kadulla vastaan: "Siinähän te tulette, sinä ja sinun Penis!" No, tuo ei tietysti kuulunut kontekstiin, mutta tulipa mieleen.

  Kun olisin päässyt robottiasioissa alkuun, hankkisin luultavasti toisen, vaikkapa ASIMO'n auttelemaan päivittäisissä askareissa.  On se hienoa, kun Avokkaassa hääri ASIMO, minkä tietysti nimeän IISAKIKSI, ruohoa leikaten, välillä puita pilkkoen, syksyisin lehtiä haravoiden! Olen kuitenkin ajatellut, että en ainakaan vielä vuosiin luota sille saunan lämmitysta, vastan tekoa ja muikun savustusta. Rajoitteensa ne on hienoimmallakin robotilla!

Koska ASIMO ei tarvitse juotavaa, se oletettavasti rakentaa kuvassa virvoketta isännälleen.

  Kohta, kun lisää vanhetaan, ehkäpä PARO, hellyyttävän robottihylje, kotieläimen korvikkeeksi hommataan. Ei tartte ulkoiluttaa, ei sisäsiistiksi opettaa. Ja aina, kun hellyyttä kaipaa, se hyppää pyynnöstä viereen. Nimikin PARO'lle on ja valmiina: MIIKKULAINEN.

  Niin se on, tekoäly rynnii, robotit yleistyvät, kehittyvät. Teollisuudessa on robotteja käytetty jo kauan, imurit ja ruoholeikkurit viilettävät omia reittejään yhä useammissa kodeissa.

  Voi olla, etten ehdi itseajavien autojen invaasiota todistaa, robotoistumisen hyökyä kokea. Mutta kaukana se ei ole, sanokaa, mitä sanotte.

  Keinoälyn tiimoilta käydään välillä kiivastain keskustelua, verbaalista kädenvääntöä. Jotkut ovat sen vankkumattomia kannattajia, toiset vastustajia, eräät odottavat innolla, muutamat pelkäävät kuollakseen.

  Spekuloidaan sillä, että voiko tekoäly kehittyä sellaiselle tasolle, että se ohittaa ihmisen tietämyksen, anastaa vallan. Tätä ikuista probleemaa on käsitelty sadoissa ja tuhansissa scifi-tarinoissa, lukemattomissa fantasioissa. 

  Olen ajatellut, tai siis ajattelen, että jos niin käy, niin käyköön. Kehitys menee latujaan, johonkin kaikki varmasti tähtää. Luulen tosin, että tulevaisuus on kyborgien. Kun tekniikka ja lääketiede harppaavat vielä jonkin askeleen, ei ihmisen iällä ole enää rajoja; vanhenevat osat vaihdetaan uusiin, elämä jatkuu. Omia ongelmiaan tuon kaltainen kehitys takuuvarmasti tuo tullessaan, ei vähiten "ikuista elämää" ja sen myötä "ikuista valtaa" tavoittelevien taholta.

  

  Entä, jos ihmisen syrjäyttänyt keinoäly kehittää vielä itseään älykkäämmän "supertekoälyn?" Ja "supertokoäly" luo vielä itseään älykkäämmän... etc, etc? Mistä sen kukaan tietäisi? Tai ehkä joitain sellaisia visionäärejä löytyy, jotka osaavat hahmottaa tulevaisuuden. On täysin mahdollista, että eräs suuri visionääri. Isaac Asimov, oli oikeassa, kun hän 1950-luvulla alkunsa saaneissa, ja 1980-, ja 1990-luvuilla päätöksensä tulleissa, ja lopulta yhteisen lopun saaneissa säätiö-, ja robottisarjoissa visioi; galaksiemme kymmeniätuhansia ihmisten asuttamia planeettoja ohjailee yksi kymmeniätuhansia vuosia vanha ja vielä määrättömän määrän vuosia toimiva superhyperäly. Ja muista galakseista on tulossa vielä tuota superhyperälyä mahtavampi tajunta.

Kun Iiris on aikuinen, keski-ikäinen, vanhus, millainen on maailmamme?

Toivottavasti se on olemassa. 

Toivottavasti siellä vallitsee rauha.

Toivottavasti ennakkoluulot on voitettu.

Toivottavasti keinoälyn avulla saavutettavat hyödyt kohdistuvat kaikkiin ihmisiin tasapuolisesti.

YRITÄ SIINÄ SITTEN KIRJOTTAA

  Joulumme symppikset ovat hyviä kavereita. Punalakin olen joskus viitisentoista vuotta sitten saanut asiakkaaltani, liki ysikymppiseltä rouvalta. Oli sen itse tehnyt. Tavattoman virkeä pariskunta; mies 92, vaimo 88 vuotta, ja vaihtoivat asuntoa.

  Harmaa huopalakki oli sulloutunut Tiilikaisen Aijalta eilen saamaamme lyhtyyn kynttilän taakse. Hyvin kotiutui hiippalakki, ja ystävystyi heti punapipon kanssa. Nuo kaverit ovat onneksi rauhallisia ja hiljaisia.

  

  Joulun vietto jatkuu. Iiris, joka oli, lahjojen määrällä mitaten, ollut musertavan ylivoimaisesti kiltein, sai mm. soitinsetin; yhden oktaavin ksylofoni, tamburiini, kapulat ja rytmimunat. Eilen jammailtiin triona (Iiris&Joni&Peppe-pappa). Tiilikaiset olivat päivällä Jonin äidin luona, tulivat äsken. Nyt Joni, joka on Iiristäkin innostuneempi soittovälineistä, yrittää innostaa tytärtään musisoimaan. Räminä on ifernaalinen; yritä tässä nyt kirjoittaa!

  Mutta yritän silti. Latujaan on joulunaika edennyt. Ainoastaan pimeys, lumettomuus, on uutta. Ruokaa on syöty ylenmäärin, lahjoja saatu maltillisesti, paitsi Iiris. Huomenna jatkuu syönti, luulen. Joni joutuu Tapsan iltana lähtemään Helsinkiin; sunnuntaina on hänellä töitä. Anna, Iiris ja Helmi jäävät meille vielä, vien heidät kaikkine nyytteineen maanantaina. Sunnuntaina tulee Hanelin porukka käymään; poimii Elinan Lahdesta ja usmuuttavat meille.
  Elina oli täällä aattoillan, myös tänään syömässä ja kahvilla. Annettiin jouluruokia hänelle mukaan. Ihan turha hänen olisi ollut itselleen alkaa pitopöytää kokkailemaan. Varmaan äidille on ollut outo joulu; aina ennen on hänen luonaan aattoiltana aterioitu. Nyt, kun Ritvaa ei enää ole, eikä äidin kuntokaan ole entisensä, oli syytä muuttaa käytäntöä.

  Aattoiltana oli hauska seurata, kuinka Iiris jo osaa ottaa hommat haltuun. Kun lahjat ilmestyivät kuusen alle, ja niitä ruvettiin jakamaan, alkoi tyttö suorastaan täristä. Ja kun Joni-pappa hänelle paketin aukaisi, kädet viuhtoivat ympäriinsä, eikä likka olisi millään malttanut odottaa.
  Vuoden kuluttua pitää vissiin pukki hommata. Jospa Peppe-papalle tulisi niihin aikoihin jotain asiaa ulos, vaikka auton lämmitystä päälle laittelemaan juuri pukin tuloa ennen joutuisi lähtemään.

  Nyt loppui musiikkitreenit, mutta ainoat säällisesti ääntelevät olohuoneen puolella ovat nuo mainiot tontut. Siedettävä melutaso kuitenkin, äskeiseen verrattuna. Täytyy miettiä kahdesti, onko ajatus rumpusetistä ja vetopasuunasta ensi jouluksi ylimitoitettu.

  Ylimitoitettu on ainakin tämä amaryllis. Vetäsi ensin metrin varren, ja sitten viisi nuppua, joista vasta yksi on auennut. Melkoisen tukirakennelman tulee kukka kohta tarvitsemaan, tai muuten alkaa kumartelemaan. Ja toinen vana nousee vielä rinnalla.

  Aloitin alkuviikosta urakan; Tähtien sota- elokuvien kahlaamisen. Kaikki kuusi episodia tulivat joku aika sitten FOX:lla. Tallensin ne, nyt on 6., eli Jedin paluu jo menossa. En ollut noita 2000-luvulla tehtyjä aikaan ennen alkuperäisiä jaksoja sijoittuvia ennen nähnytkää. Melko höttöä olivat. Mutta päätin nekin kärsiä. Tulevalla viikolla riennän siis teatteriin uutuutta katselemaan kuviot kristallin kirkkaina mielessäni.
  Vaikka parikymmentä vuotta ennen kolmea kronologisesti ensimmäistä tehdyt alkuperäiset leffat tuntuivat hieman teknisesti köpelöiltä, on niissä tunnelma ja koko meininki eri luokkaa, kuin uudemmissa. Tätä juuri esitykseen tullutta on kovin kehuttu. Muutaman päivän kuluttua voin asiaan ottaa kantaa.

  Iirikselle kuulutaan iltapuuroa valmisteltavan, kohta kylpyyn pääsee hän. Iltasatua ei vielä ainakaan ole otettu tavaksi tytölle lukea. Lukemisesta hän kuitenkin tykkää, on tarkkana kuin ketun pesällä, kun joku kuvakirjaa tavailee. Tässä tapauksessa Hilppa-mumma.

   Ensi viikolla alkaa taas rauha Peppen elämässä, vaikka kyllä tätä tohinaa olisi kauemminkin kestänyt, ei nyt ihan äärettömyyksiin kuitenkaan. Vanhat luut, vanha mieli, kaipaavat välillä omaa rauhaa. Sen riemukkaamppa sitten on, kun on läheisten meteliä ympärillä, vaikka joutuukin pujottelemaan palikoiden, leikkiastioiden, soittopelien ja kuvakirjojen seassa.

  Helmihauva on aika virkeänä. Ei vielä saa kovin lenkillä käydä, mutta ruokahalu on kohdillaan. Raukka laihtui taudin jyllätessä parisen kiloa, mikä on aika paljon alle kymmenen kilon elikolle. Nyt hän saa kolme ateriaa päivässä, jotta kunto ja paino palautuisivat. Ja ruokavalio on tarkka; ei ylimääräisiä makupaloja. ei mitään huonosti sulavaa. Ihan sydämeni verta itkee, kun Hempalle ei saa antaa leviterasian loppua nuoltavaksi, juustonkantaa herkkupalaksi. 

  Toivotaan, että Helmi tokenee entiselleen, saa muutaman vuoden vielä viettää täyttä koiranelämää.

Uteliasuus ainakin on tallella.

  Joo, nyt hiljeni ympäristö, Anna nukuttaa Iiristä, Joni lukee, Hilppa katselee ääni hiljaisella uutisia. Eihän tässä hiljaisuudessa pysty keskittymään! Lähden siis jatkamaan Niilon Special De Luxe'n lukemista.

UUSI VUOSI ON KIELLETTY

  The Sultans of Swing, eiku sori, the Sultan of Brunei, on kieltänyt joulunvieton. Muslimi voi tuossa pikkuvaltiossa saada viiden vuoden kakun tonttulakin pitämisestä. Hassanal Bolgiah, ökyrikas hallitsija, pitää kovaa kuria maansa vajaalle 300 000:lle muslimille. Toivottavasti joulupukkia on informoitu. Harmillista, jos ukko joutuu vuosiksi poseen Borneolla; pukin päähineestä saa luultavasti ainakin kymmenen vuotta kovennettua.
  Tiedossani ei ole, onko "sultsu" kieltänyt myös gregoriaanisen uudenvuoden vieton. Muuten, jos joku on erityisen mielistynyt uudenvuoden vastaanottoon, kannattaa mennä keväämmällä islamilaisiin maihin; vuosi vaihtuu 19. maaliskuuta keskiyöllä. Vaihtuu itse asiassa vuoteen 1437, eli siellä ollaan keskiajan loppupuolilla.
  Jos Bruneissa on uusi vuosikin kielletty, oletettavasti tinanvalannasta määrätään 3, rakettien ampumisesta 6, ja skumpanhörppimisestä yleisen örvellyksen kera 13,5 vuotta vettä-leipää.

  Jos olisin yhtä rikas yksinvaltias kuin arvon sultaani Hassanal, kieltäisin myös joitain asioita:
  -kieltäisin juhannussalot, hapansilakan, pakkasukon, pyhiinvaelluksen ja cafe au lait'in
  -kieltäisin Guy Fawkes'in yön, lyhtyjuhlan, haggins'in, Oktoberfest'in ja Thanksgiving Day'n
  -kieltäisin Thor'in, Edda-runouden, Kalevalan, Nibelungin laulun ja Hindulaisuuden kaikki n. 130 jumalaa, paitsi Saraswati'n
  -kieltäisin nautinnon, kieltäymyksen, ilon, surun, onnen, murheen, sympatian ja antipatian
  -kieltäisin akankantokisat, Pampalonan puolimailin, kansantanssit ja mämmin
  -kieltäisin rasismin, maahanmuuton, suvaitsemattomuuden, pakolaiset, rotusorron, neekerit, syrjinnän ja ihmisoikeudet
  -kieltäisin siis suvaitsemattomuuden, kuten yllä olevasta luettelosta voi havaita, ja nimittäisin itseni ajatusten Styks-virraksi, kaiken olevaisuuden isäksi ja maailmankaikkeuden valoksi.

  Oletan, että iloitsette siitä, että en ole Brunein sulttaanin asemassa.

  Asiaa puhuakseni; kuinka joku voi kieltää vaikkapa joulun? Ei se poistu kieltämällä. Tai joulun vietonhan se sulttaani on kieltänyt. Arvelee varmaan kunnon muslimin uskon laantuvan ja taantuvan tonttulakissa?
  No, suomalaisista osa haluaa kieltää moskeijat, kun ne (muslimit) pitää niin kauheaa mölää torneissaan. Hunnut ja burkat halutaan länsimaissa kieltää, ollaan jossain jo kiellettykin. Erilaisuus halutaan aina kieltää.
  Intiaanipäällikkö Seattle kysyi 1854 vastauksessaan Suurelle Valkoiselle päällikölle suunnilleen, että kuinka joku voi omistaa maan, ilman, vedet, ja kuinka joku voi myydä jotain, mitä ei omista? Samalla tavalla voimme kysyä, kuinka joku voi tietää, mihin on uskottava, ja kuinka joku voi kieltää uskomasta johonkin, kun ei voi tietää, mihin voi uskoa?

  Jokainen uskoo johonkin, vain harvoja asioita voi tietää varmasti. Luonnonlait saattavat heittää häränpyllyä parauniversumissa, aistit saattavat valehdella, mieli tehdä tepposia, muisti on vaillinainen. Annetaan siis kunkin uskoa, mihin haluaa uskoa, olla uskomatta, mihin ei halua uskoa. Sallitaan kaikille heidän uskomisiinsa liittyvät rituaalit, ei tuputeta omiamme muitten ristiksi. Siitä se loppuvuoden vietto lähtee, ensivuosi jatkuu.

Tuumii Iiris

MUSTAKIN JOULU ON JOULU, MUSTAKIN

  "Jossain hyvin kaukana kaatui hyvän tiedon vanha puu.
    Itä meni länteen ja kavalsi sen.
   Taivaassa on reikä ja maa siihen odottaen suhtautuu.
   Talvi tosin oli vähän helteinen..."

  Noin lauleli Hector biisissään "Väärät naamat" v. 1990. No, ei nyt ihan hellerajoja kolkutella. Mutta talvien olemus tuntuu muuttuneen. Jos Kilpisjärvellä käydään joskus pilkkimässä juhannuskalat, on etelässä aika usein viime vuosina voinut käydä uistelemassa joululohen. Sisävesillä, tarkoitan. Jäät eteläiselle Saimaalle, ainakin sen isoille selille, tulevat vasta tammikuussa. Kahtena edellisenä talvena ollaan odoteltu kunnon jääkelejä, että oltaisi voitu kuskata traktorilla soraa, multaa, yms. Avokkaaseen. Ei toivoakaan. Siispä viime kesänä tehtiin hommat lauttakuljetuksella. Kävi se niinkin.

  Mutta nykyhetkeen; pari päivää aattoon, pimmeetä on. Ei se toki lapsia haittaa, joulu on joulu, jos pukki, vähintään lahjoja, tulee. Eikä kelit pukkiakaan töitään suorittamasta estä; ilmassa se kehveli liikkuu. Ja sama kummajainen lahjat jakaa etelän maillekin, mannuille, missä lunta ei ole nähty kuin elokuvissa, jäitä tiirailtu laseissa.

  Huomenissa ip. käyn hakemassa Annan, Jonin ja Iiriksen meille. Iiriksen toinen joulu. Ensimmäisestä ei mitään tolkunnut, toisesta ehkä jo jotakin.

  Joulu siis tulee, joulu myös menee, uusi vuosi alkaa, vanha pääsee huilaamaan. Ihan tarpeeseen on huili, sen verran raskas on vuodelle taival ollut. Luulen, että vuoroon siirtyvälle nuorelle kollegalleen vetäytyvä vanhus toivoo hieman helpompaa työmaata. Vaikka eivät taida ennusteen kovin ruusuisilta näyttää.

  Minä jatkan taivallusta vuonna 2016 entiseen malliin. Mitäpä sitä enää kertailemaan. Jos joitain toiveita tulevalle vuodelle esittää pitää, niin lumikenkäkelejä vartoilen. Mutta saisi ensin pakastaa joltisetkin jäät, että keväämmällä olisi hyvä mökille mennä. Viime talvena taisi olla pari viikkoa sen verran lunta, että pääsin joitain kertoja lumikengillä tallustelemaan. Toiveissa siis, että tuosta tammikuun puolivälin paikkeilta helmikuun loppuun olisi nietoksia kulkea. Miksei maaliskuulle asti. Aika mieleistä vaihtelua aina ja ikuisesti samojen sauvakävelylenkkien lomaan.
  Kesästä saisi tulla sienirikas, syksystä lyhyt, joulusta valkea. Siinä vaatimattomat toiveeni. Olisihin noita paljon suurimerkityksempiäkin toivomuksia esittää, mutta kun ei ne ole ennenkään toteutuneet, kokeillaan, josko ne toivomatta tokenisivat. Minua vähänkin tuntentevat tietävät, mitä vähänkin tietävät tuntevat, eli mitä tarkoitan.

  Olen pöytäkoneeni ongelmista aiemmin kertoillut. Eilen taas yritettiin Microsoft-tuen kanssa saada peliä älylleen. Ei tahtonut. Jaakko Tukihenkilö epäili vahvasti fyysistä vikaa. Vein eilen masiinan huoltoon. Tänään sieltä soitettiin; melko tarkkaan kaksi vuotta takaperin asennettu kallis ja nopea kovalevy oli poksahtanut. Sitten asentaja kertoili hyvät ja huonot asiat. Hyvää oli se, että kovalevyllä on kolmen vuoden takuu, uusi on tilattu valmistajalta. Huonoa taas se, että jo kauan sitten hankkimani, vuosien varrella muutamaan kertaan paikkailtu vempele, on sen verran eilispäivää, että ei ole järkeä restauroida. Siis uusi kehiin, vanhasta jotain ehkä saa hyödynnettyä. Uudenvuoden jälkeen saan koneen. Läppäröidään sen aikaa.
  Hetken mietin, että josko luopuisi pc:sta kokonaan, hankkisi tehokkaan kannettavan. Tämä, millä nyt naputtelen, on joku halpaversio. Nämä on sellaisia, että uutena ne pelittävät melko hyvin, mutta pian ne hidastuvat, kun tavaraa tulee sisuksiin. Samoin tässä on  melko kehno näytönohjain, muistia kyllä piisaa. Olen kuitenkin niin pöytäkoneeseen tottunut, että sellainen vielä tulee, kuten ilmi kävi. Se on sellanen "pitsalaatikko", eli pöydällä pidettävä, joko pystyssä tai lätkällään. Se etu lattialla jorottavaan ainakin on, että tulee ehkä hieman useammin putsattua pölyt, ja se on helpompaa. Oli nimittäin nyt edesmennyt aika tomuinen, kun siitä joku aika sitten sivulevyn irrotin ja sisuskalut imuroin. Kyllä minä olen tiennyt, että putsaus on aika ajoin tehtävä. Saattaa tuuletin jopa jumittua, jos pölyä liiaksi kertyy. Mutta pakkaa, pannahinen, unohtumaan, puhdistus.

  Joulupuu tuli äsken pystetettyä. Ihan aitoa muovia on, by Etola. Mutta kuten sanottua, ei tartte imuroida neulasia pääsiäisenä, vappuna ja vielä juhannuksenakin. Ihan komia juhlahökötys!

  Eikö sen alle joku paketti Iiriksen iloksi aattoiltana ilmestyne. 

  Nyt musta tuntuu, että mustan joulun toivotukset ovat paikallaan niille harvoille, jotka tätä lukevat: 

Olkoot kinkkunne suussa sulavat,

 lanttulootanne parhaimmat,

   lahjanne kaltaiset toivottujen, 

   mielenne vapaat lailla lintujen.

LAPSUUDEN ALKU

  Ihmiskunta on vasta taipaleensa alkupäässä, edellyttäen, että emme tyri hommaa totaalisesti. Vieläkin jaksan uskoa, että selätämme sodat, hallitsemme ilmastonmuutosta, painamme rasismin maanrakoon.
  Mitkä mahdollisuudet meillä onkaan, mikä tulevaisuus, jos, ja kun, annamme järjen voittaa. Tällä vauhdilla uusiutuvien energiamuotojen käyttö laajassa mitassa on jo lähitulevaisuutta. Tekoälyn ja robottien myötä koko populaation vaurastuminen on mahdollista, kun asiat tehdään oikein.
  Nälänhätä, vesipula, nekin ovat voitettavissa. Keinoista on jo monenlaisia visioita.
 
  Tie tähtiin on vielä kaukana, mutta sitä kohti ollaan menossa. Ehkä sadan vuoden kuluttua itsenäisesti toimeen tulevat tuhansien ihmisten asuttamat avaruusalukset ovat arkipäivää.  Ehkä on onnistuttu löytämään "madonreikiä" toisiin universumeihin, ehkä ollaan saatu avaruusalusten nopeus lähenemään valonnopeutta. Mahdollisesti ollaan saatu viesti ulkopuoliselta älyltä. Sitä en kylläkään usko; sen verran harvaan asuttu galaksimme joka tapauksessa on. Mutta toivoa voi, ja tietämyksemme on varsin rajallinen.
  Kuinka voimme tietää, millaisia mahdollisuuksia kosmos sisältää, kun emme tiedä edes maan meristä läheskään kaikkea, aurinkokunnasta emme sitäkään vähää.

  Näen. luulen, toivon, uskon, että ajattelevana eläimenä nujerramme erilaisuuden pelon, unohdamme oman edun tavoittelun, ravistamme irti ennakkoluulot, tajuamme ihmisyyden, ymmärrämme yhteisen hyvän, tähtäämme rauhaan ja otamme avoimin mielin vastaan  korkeamman älyn meille välittämät tiedot.
  Muistakaa, että olemme vasta sylivauvoja, jos sitäkään. Me luultavasti ymmärrämme tulevaisuudesta saman verran kuin ameeba smart-televisiosta tai integroidusta gsp-laitteesta. Siis antakaa kehityksen kehittyä ilman sotien, riitojen, politiikan, valtatrustien, korruption, epäpätevyyden aiheuttamia hidasteita tai jopa takapakkeja. Ainoastaan siten meillä on toivoa.

  Joskus tulee mieleen, että olisiko parempi, jos ihmiskunta antaisi kaiken mennä? Paskantaisi päälleen niin totaalisesti, että sukupuuttoon kuoleminen olisi tosiasia. Aloittaisimme alusta. Bakteerit, meren syvyyksien eläimet, autiomaiden ötökät, ehkä jopa torakat selviytyvät ydintuhostakin. Olisimme siis ohittaneet siinä neljän miljardin vuoden jakson. Muutamassa sadassa miljoonassa vuodessa loikkaisi uusi uljas ihminen puusta. Pian sillä olisi jo nuija kädessään, kohta nuoli ja keihäs. Eikä aikaakaa, kun se jo valtaisi  itselleen alueita, syrjäyttäisi heikommat tieltään. Se on darwinismia se. Olisiko tuon "homo nova'n" tulevaisuus sen verettömämpi, kuin nykyisen luomakunnan kuninkaan? Tulisiko se paha, mikä meissä itää, kehittymään uuden ihmisen sisimpään? Kukapa tietää, eikä ainakaan nää.
  Niin, tai näin, aikaa meillä on; on voittaa olevat epäkohdat, jatkaa kohti tähtiä, on tuhota kaikki ja aloittaa uudelleen. Aurinkomme nimittäin nykytiedon mukaa möllöttää energian jakajana vielä toisen mokoman viitisen miljardia vuotta.

  Siinä tulevaisuudenuskoa hippusellinen. Sitten nykypäivään. Kävin eilen tässä naapurustossa pyytämässä tarvitsemaani valtakirjaan todistajien allekirjoitukset eräältä eläkeläispariskunnalta. Vuosien varrella olen heidät kadulla ja pihalla tapaillessa oppinut tuntemaan. Tiesin siis jo ovikelloa soittaessani, mihin puhe ajautuu. Niinpä niin. Kohta, kun ilmat, joulun läheisyys ja Iiris olivat tulleet käsitellyiksi, kysäisi rva.: 

  "Mitä mieltä sää oot ählämeistä?" 

Mietin hetken, mitä vastaisin. Samalla hra. ojensi minulle allekirjoitetun paperin. Ajattelin, että nyt voin sanoa, mitä haluan. Sanoin: 

  "Samanlaisia ne on, kuin perse-Paavot ja sisu-Simot, ihmisiä". 

  "Eikä oo!", älähti rva., "nehän raiskaa ja ryöstää!"

  "Niin, suomalaisetko ei?", kysäsin. 

  Samalla hetkellä onneksi järki voitti, ja ilmoitin: 

  "Sori, nyt pitää mennä, Hilppa odottaa ruoan kanssa".

  Livahdin ulos ajatellen, että nyt kun lähden, en aiheuta peruuttamatonta säröä naapuruussuhteeseen.

  Sellaisia meistä tavallisista suomalaisista on valitettavan suuri osa. Hyvin koulutettuja ihmisiä nuokin naapurini. Sivistyneitä, luonnehtisivat itseään, luulen. Joo, mitä on sivistys? Tai onko sitä monen sorttista. Onhan sitä; yleissivistystä naapurostosta löytyy eittämättä kosolti, entä "sydämen sivistystä?"

  Loppuun kevennys: Suomen miehet, täällä olevat maahanmuuttajat myös, olkaatten onnelliset leudoista talvista! Iltalehden uutisessa näet urologi kertoo, että penis voi kutistua jopa 50 %  alle -15 asteen lämpötilassa!

DEAR BITDIARY

  Rakas Bittipäiväkirja. Anteeksi, että en ole muutamaan päivään kirjoittanut; minulla oli kaikenlaista muuta puuhaa.

 
Tiistaina olin ultrassa. 

  

  Keskiviikkona menimme Elinan kanssa Helsinkiin. Haettiin Anna ja Iiris, siitä Hietanimen kalmistoon isovanhempieni ja Ritvan haudalle. Siskontyttö Nina ja kihlattu Markku tavattiin haudalla. Sen jälkeen Ninan luokse Munkkiniemeen kahveelle. Siitä viemään Anna ja Iiris kotiin ja Laivurinkadulle Elinan opiskeluaikaisen ystävän luo. Päivä siinä vierähti iltaan. Sen voit, rakas Päivis, uskoa, että olen onnellinen, etten aja taksia pääkaupunkiseudulla!

  Sain toissapäivänä tilattua lääkäriltä soittoajan. Hän soitti eilen. Kaikki osapuilleen entisellään; lukemat ihan kohdillaan, paitsi kolesteroliarvo vähän korkea, kuten on ollut jo pitkään. Kyse ei ole ruokailutottumuksista, vaan geeneistä, luulen. Elinalla on kauan ollut korkeita tuloksia, ja hän ei taatusti ole epäterveesti syönyt, saatikka elänyt. Samoin on Annan laita, samat argumentit pätevät hänenkin kohdallaan. Tohtori Irina sanoi, että kelesterolilukemasta ei kannata olla huolissaan, koska kaikki muu näyttää olevan kunnossa. Eturauhasasioissa mennään samoilla eväillä.  En ole halukas, enkä näe tarpeelliseksi operatiiviisiin toimenpiteisiin ryhtymistä; kuseksitaan, kun kusettaa, that's it. Luottamukselle, parahin Päivis: Kyllä kuitenkin tuntui mukavalta, mieli keveni, kun kuuli, että asiat joltisenkin mallillaan ovat.

  Niin minulla, mutta tietokonerintamalle ei! Kerroin Sinulle joku aika sitten, että PC alkoi sassaroimaan, ja että maratonpuhelun ja microsoft-tuen avulla, niin ja rahalla kans, saatiin asiat kuntoon. Kuuleppa kummaa, vielä puolella paranoo! Kunnossa ne olivat, reilun viikon! Kun eilen omalääkärin kanssa muutaman minuutin juttelin, ja palasin tietsikan ääreen, oli rakkine tiltannut. Hiiren osoitin liikkui kyllä, mutta klikkaaminen ei toiminut. Minä pakkosammutin masiinan. Se aukeni uudelleen normaalisti, mutta tilttasi taas parin minuutin kuluttua. Uusi sammutus, nyt ei värkki auennut lainkaan; näyttöön ilmestyi Wndows-ikkuna ja teksti "Windows korjaa virhettä". Kone jauhoi jonkin aikaa, sitten näyttö pimeni kokonaan. Ajattelin, että antaahan korjata. Lähdin kaupungille, käytiin Hilpan kanssa vielä asiolla. Kun kotiin tultiin, ei mitään ollut tapahtunut. Sammutin ja avasin vempeleen jokusia kertoja., nostin kädet pystyyn. Hain läppärin tähän työpöydälle, nyt mennään sillä.

  Äsken laitoin Microsoft-tukeen mailin. Ottakoon yhteyttä. Ja jos ei kuulu, soitan. Onneksi tuli maksettua ilmainen tuki vuodeksi. Eiköpä heillä ole selkärankaa, siis tuella, tukea minun koneeni taas kuntoon. Mutta jos selkäranka ei kestä, suosittelen selkätukea, ja ihan pienetä korvausta vastaan, nimellista 125 €:n suuruista. Ja on sekin voimassa vuoden. Mitä Diarylaisen, tuosta arvelet?

  Eilen oli pikkupakkasta, sateli muutaman sentin lumipeitteen. Nyt on nollassa, vähän tihuuttelee. Päivemmälle lisää sateita lupeissa; lumet saa kyytiä. Alkuviikon ennuste povaa liki kymmentä lämpöastetta. Ajattelin laittaa ilmoituksen eetteriin: Vaihdetaan melko paljon käytetyt lumikengät vesisuksiin. Nimimerkki "Keleihin kyrsiintynyt".

  Ne vaatimattomat jouluvalmistelut, mitä minä teen, ovat mallillaan; vähät lahjat hankittu, isompi siivous (rempan jälkeen) duunattu. Aikataulutus kohti aattoa, uutta vuottakin, on seuraava:

  Viikonloppuna lötköttelyä ja laiskottelua. 

  Maanantaina (mahd. jo sunnutaina) kinkun hankinta. Ma. edelleen Elinan siivous ja kuusi paikoilleen. 

  Tiistaina kotisiivous ja kuusi jököttämään. Sehän, kuten armas Päivikseni, hyvin muistat, on se Etolan takamettistä muutamia ajast'aikoja sitten lunastettu. Hilppa pääsee ti. ip. duunista (ke. on hänellä vapaata). Käydään enimmät ruokaostokset tekemässä. Illalla kuusen koristelua, lahjojen paketointia. 

  Keskiviikkona kinkun paistoa. Minä lähden hakemaan perhe Tiilikaisen Hesasta, rouva jää tekemään lihapiirakkaa, Jonin ehdotonta lempparia.

  Aattona ip. haetaan Elina haudoille ja meille. Tiilikaiset ovat vuoroon meillä, vuoroon Jonin äidillä Aijalla. 

  Äiti-Elina haetaan joulupäivänä ja varmaan Tapsanakin meille syömään. 

  Voi olla, että Hanelin porukka tulee sunnuntaina täällä käymään. Sitten se onkin joulu paremmalla puolella. 

  Uudenvuoden vastaanotto tullee olemaan melko rauhallinen; jos jaksaa valvoa, voi jonkun pommin partsilta käydä katsomassa. 

  Äsken tuli keskeytys; Jaska Microsoft-tuesta soitti. Me yritettiin korjata tietsikka, mutta ei onnistunut, ainakaan siltä muistitikulta, mihin se on (Windows 10) on ladattuna. Nyt tehdään niin, että hankin DVD-levyn. Läppärille latautuu parast'aikaa W 10:n ohjelma uudelleen. Poltan sen sitten DVD:lle, ja yritän sitä kautta saada korjaukset tehtyä pöytäkoneelle. Sovittiin, että maanantaina ilmoitan ajan Jaakolle, niin tämä soittaa minulle. Osaan kyllä jo BIOS:iin mennä, mutta on niin monia kommervenkkejä, ennen kuin kone on valmiudessa lähteä lataamaan juuri oikeasta lähteestä. että on paras tukeutua tukeen. Sitä paitsi mihin sitä tukeutuisi, jos ei tukeen?  Antaa ohjelman siis latautua. Minä alan latautua lounaan loihtimiseen (pala K-Marketin grillikasleria, salaattia, tomaattia ja oliiveja).

  Siinä sinulle, Päivis, taas purtavaa. Onneksi et ole kovin ronkeli appeesi suhteen. Joten lopetan, ennen kuin tympäännyt täysin. Palailen taas, varmaan ainakin kerran ennen joulua. Kerää voimia tuleviin koitoksiin.

TALVITARINA ja muita muistoja Ahosen Ristosta.

  Ahos-Riti, nuoruuden ystävistäni läheisin. Jo kansakoulusta alkoi toveruus. Leinosen Marjatan luotsaamilta alaluokilta en muista kummemmin ystävyyssuhteistani. Mutta Riston kanssa istuimme vierekkäin ainakin kolmannella ja neljännellä luokalla, siis Vappu Parkkisen hyvässä hoivassa. Jopa laulukokeissa livautimme duettona "Pieni nokipoika". Ristolla oli jommonen lauluääni; minä siis hyödyin peesaamalla. Luokan hiihtokisoissa Auvisen Masa (se leijonamies!) oli aina ykkönen. Me Ritin kanssa  seuraavilla sijoilla. Mutta juoksussa ei kukaan kamulle pärjännyt, oli sen verran vikkeläkinttuinen. No, Partion Kari tais olla samaa tasoa. Ne oli niitä aikoja, kun Auvisen Asko söi lasimaljasta sammakon nuijapäät, jotka oli oppilaiden seurattavaksi luokkaan tuotu. Kun opettaja moitti, toi Asko seuraavana päivänä uhkatäyteen sullotun ämpärillisen sammakon esiasteita tilalle.

  Kun 1961 syksyllä muutettiin kirkonkylään, tuli kaveruussuhteita enemmän; oli Pettisen Leksa, Kolehmaisen Kari, oli Ikosen vellokset Pena ja Kale. Myöhemmin vuotta paria nuoremmat Kostis-kaima ja Seppäsen Timppa. Mutta kun aloitimme Riston kanssa Mikkelin Lyseon, rinnakkasiluokilla tosin, olimme paljon yksissä.
 
  Aikanaan, Mikkelin parin vuoden "Pictures-kauden" jälkeen muutimme taas takaisin Anttolaan, ja ystävyys sen kuin syveni. Mp:n ja Pallo-Kissojen matsit yhdessä katsottiin, monet viikonloput Mikkelissä vietettiin. Ne ikimuistoiset mittelöt alkoivat yleensä Laajalammilta Pannut. 1:ssä. Mutta ne on eri tarinoita, ne.

  Muistan, kun liki vuoden Saksan reissulta palasin, muutamana lauantaina, iltahämärissä, kävin nopeasti nakkamassa tavarat kotiin, vanhempia moikkaamassa. Sitten Ristoa etsimään. Sehän löytyi Kaikukalliolta. Sain tuliaiset, karvaperse-Chesterfield-kartongin, hänelle ojentaa.

  Kun muutin Päijä-Hämäläisiin maisemiin, harvenivat tapaamiset, mutta ystävyys ei laimennut. Aina Riston muistaakseni 1997 tapahtuneeseen poistumiseen asti nähtiin, vietettiin aikaakin, enimmäkseen kesäisin. Ristollahan oli mökki Aittalahdessa, vajaan kilsan päässä Avokkaasta.

  Rakkaalla lapsella monta nimeä; Risto oli lukiokesinä töissä mualar-Matti Väisäsellä. Matti hänet Ritiksi risti. Hauskoja tarinoita noilta ajoilta Risto joskus kertoili. Ritin ehdotomia suosikkeja olivat  Veikko Huovinen ylipäätän, Konsta Pylkkänen eritoten. Samaa "vilosohvisuutta" kuin Konstassa oli myös Ristossa. Niinpä hän saikin, jollain punaviinihuuruisella mökkireisulla, lisänimen "Avokka-Ahon ajattelija". Reinoksi tai Reiskaksi häntä myös kutsuttiin. Taustaa en tiedä/muista. Reino -niminen setä Ristolla oli, hänellä mökki myös Aittalahdessa. Sielläkin tuli jokusia hauskoja hetkiä vietettyä. Niin, tai näin, Ruikku yhä häntä Reiskaksi kutsuu, kun puheeksi tulee.

Ritin kanssa "kemallaan" Aittavuorella 1971, luulisin. Kuvan on napannut Paavilaisen Arska, eli Parempi Paavilainen, erotukseksi veljestää Suhnusta. Myös "Besserwisseriksi" Arskaa kutsutaan, hän näet tietää kaiken, eikä anna koskaan periksi, vaikka minkälaiset todisteet hänen vääristä ajatuksistaan pöytään lyötäisiin. 

  Kuten sanottua, Riti oli kotikutoinen "vilosoohvi". Ja lempeä persoona. En tiedä hänen tarkoituksella kenellekään pahaa tehneen, en edes ajatelleen. Omissa oloissaan hän paljon puuhasteli. Kuningas Alkoholi meinasi saada niskalenkin miehestä, itseasiassa saikin. Kunnes Risto sitten yht'äkkiä lopetti läträämisen tykkänään. Kun Ristoa noina raittusvuosina tapasin, tuntui hän ihan tasapainoiselta. Hän oli paljon mökillä kesäisin. Keräsi määrättömät määrät kanttarelleja ja torvisieniä myyntiin. Hän oli näet metsäyhtiön "kymppiaikoinaan" kolunnut Anttolan metsät, ja tiesi hyvät sienimestat. Paljon Riti myös näperteli puuesineitä, katajasta kaikki. Ja työkaluina puukko, poranterä, pihdit ja santapaperia. Mites se olikaan: "Min'en koske konheisiin, min'oon nähny, ku lumilapio räjähtää!" Hän teki tukakkiholkkeja, ovenkahvoja, kynttilänjalkoja, sen sellaisia. Ja isä-Erkille kävelykepin. Se odottaa kunniapaikalla Avokkaassa mahdollista uutta tarvitsijaa. Samoin minulla on muutama "lutsi" tallessa, Avokkaan paskion ovessa on Riti-design-kahva, saunatuvassa kahden kynttilän jalka.

  Hurjina nuoruusvuosina tulivat Riston lauluesitykset legendaksi. Sopivasti viihtyneenä hän veteli komeasti "Suhmuran Santraa", "Reppu ja reissumiestä", "Uralin pihlajaa", ja tietysti bravuriaan "Saarenmaan valssia". Kun lauantaiyönä Anttolan ydinkeskustassa, siinä, missä Mäkipään Jussin mukaan olisi pitänyt olla rosmo-Hulkkosen patsas, eli Pennilän "kivikasarmin" ja Lotja-baarin "lasipalatsin" välissä, Riti aloitti: "Siel' sunnundai-ildana viedämme juhlaa....", yhtyi moni kuoroon, minä mukana terhakkaasti.

  Maailma menetti Ristossa aivan liian hyvän ihmisen aivan liian aikaisin. Olisinpa onnellinen, jos Riti kauniina kesälauantaina vielä putputtelisi Yamahallaan lähes äänettömästi, minimaalisella nopedella, Avokkaan laituriin Aromasätkä käryten katajaholkin nokassa.

  70-luvun taitteen talvista on jääneet mieleeni kaikkein rakkaimmat muistot Ristosta. Ensin ei ehkä niinkään rakas. Oli marraskuun loppu, joulukuun alku. en tarkalleen muista, mutta jäät olivat tulleet. Me lähdimme, Risto, velj'-Hanski ja minä, kirkonrannasta luistelemaan, iltapimeällä. Oli pirtsakka pakkanen. Minulla oli päällä ukki-Aleksilta peritty sisäturkki (lampaasta). Eihän me päästy, kun suunnillaan Lotjasaaren tasolle, kun minä, ensimmäisenä liuetteleva, pudota humpsahdin jäihin. Olin kaiketi ylittänyt pimeässä huomaamatta jääneen uuden ja vanhan jään rajan. Kaikki kävi niin nopeasti, että en tippumisesta, enkä jäälle nousemisesta, muista oikein mitään. Äkkiä olin kuitenkin taas pitävällä pinnalla seissyt. Sitten melko kiivaasti kohti kotia. Pikkasen oli painoa märkien vaatteiden kautta tullut.
  Noina vuosina meillä oli Riston kanssa tapana jouluaattoiltana, kun ateriat oli syöty, lahjat jaettu, lähteä hautausmaalle. Siellä tupakoitiin, kuljeskeltiin, kynttilämerta katseltiin, asioista puheltiin. Silloin olivat joulut valkoisia, usein sateli lunta hiljakseen suurin hiutalein. Vai onko aika kullannut muistot?
  Eräänä alkutalven iltana lähdettiin Ritin kanssa iltakävelylle. Sen on täytynyt olla joulukuuta; jäät olivat hyvinkin jalkamiehen kantavia, päällä muutaman sentin lumikerros. Oli kymmenkunta pakkasastetta, pilvetön taivas, täysikuu. Lähdimme kylänrannasta. Ensin Harviota pitkin, sitten Pappilansalmen kautta Kaupinsaaren ja Metiäissaaren välistä Sappulanselälle, sitä myöten Kurkilahteen, mistä pikitietä pitkin takaisin. Meillä paloivat piiput suupielissä, pesisssä MacBaren'in Harmony'a, "sopusointua", kuten Risto sitä nimitti. Välillä teimme kokeita; käänsimme keskellä ulappaa selkämme kuulle, jotta valo ei meitä ohjasi, laitoimme silmät tiukasti kiinni, ja eiku kävelemään. Melko äkkiä alkoi askel kääntyä, sadan metrin jälkeen saattoi suunta olla kääntynyt liki 360 astetta. Välillä juttelimme musiikista, päivän tapahtumista, tulevista näkymistä, minkä mistäkin. Niin piipputupakkamaisen harmonista olotilaa, suoranaista onnea, olen harvoin kokenut. Talvinen iltayö, kuun valossa kumottavat rannat, kauas jatkuvat selät, tähtien tuike kuun valtaaman alueen ulkopuolella, nuoruus kintereissä, ystävä rinnalla.

Onneksi ovat muistot Ristosta kirkkaana mielessä.

CETERUM CENCEO TALLUCCA ESSE DELENDAM

  Elämme noitavainojen renesanssia. Kaikki "paha" pitää polttaa. Vastaanottokeskuksia, ja sellaisiksi aiottuja, tuikkaillaan tämän tästä tuleen. Jos nuo paikat olisi vähänkin helpompaa hukuttaa, sekin vissisti tehtäisiin.
  Viimeisimpänä tekona, jollein joku taliaivo ole ehtinyt klo. yhden jälkeen jotain toista sytyttelemään rientää, edellisyön Tallukan polttoyritys. Jo viikolla lehdessä oli juttu siitä, kuinka harjun päälle Tallukkaan alhaalta rannasta johtavat puuportaat oli käyty hajottamassa. Luuletteko, että asialla on ollut joku eläkeläisten päivätanssien lopumista vastaan protestoiva? Jos oli, niin taholle tietona, että ei se ole maahantulijoiden vika. Jos taas kyseessä on hallitsevan ksenofobian pimentämä joukko, kuten luulen, annan neuvoksi: "Hakekaa apua".

  Oman kuntamme kansanedustaja Jari Ronkainen ehdottaa vastaanottokeskuksille pakollisia aukioloaikoja. Jos ei ole ilmoittautut klo. 20:00 mennessä jää yöpaikka saamatta. Viiltävän järkevää "rikollisuuden ennaltaehkäisyä!" Ainakin minusta sängyssään pötköttävä henkilö tekee vähemmän rötöksiä, kuin sydänyöllä ulkona ilman yösijaa harhaileva. Kaiken kaikkiaan hra. edustajan ajatuksista ei ole pitkä matka "Arbeit macht Frei"-kylttien naplikoimiseen vastaanottokeskusten porttien yläpuolelle.

  Ilmastokokous on kokous, missä päätetään siitä, mistä ei olla samaa mieltä. Tavoitteiden ei pitäisi olla kovin vaikeasti hahmotettavissa, eikä sen, mikä pitkällä aikavälillä on kaikkien etu. Mutta sokeus aina vaan vaivaa; oma etu tänäpäivänä ja huomenna menee tulevaisuuden turvaamisen edelle. Sitä paitsi se sanahelinä ja etova lepertely ja yhteen hiileen puhaltamisen suitsutus pallomme johtohenkilöiden suusta ei, ainakaan minua, enää vakuuta, eikä siten kiinnostakaan. Jaha, juuri huomasin uutisen, että ilmastosopimus on syntynyt. Sitä käännetää eri kielille, ja se julkaistaan 12:30. "Oho", tuumasin, kunnes luin, että kyseessä on ilmastosopimusluonnos. Tillai!

  Sitten iloisempiin uutisiin: V. 2013 Miss Peppu-tittelin saanut Melissa Roos on ymmärtänyt, että kaikki ei ole perseestä. Hän on lähtenyt kuluttamaan koulun penkkia upealla ahterillaan. Hän on kiinnostunut esimiestehtävistä henkilöstöpuolella. Tulevat alaiset ovat luultavasti vain onnellisia, jos Melissa pyllistää heidän vaatimuksilleen.

  Suomen ensimmäinen riksataksi on aloittanut Porvoossa. Toivottavasti ei viimeinen. Toimii varmasti kaupunkien keskusoissa lyheyillä matkoilla tai kaupunkiesittelykierroksilla. Ei ehkä koulukuljetuksiin Sallassa.

  Uutisista arkeen. Oliko 4 viikkoa, kun edellisen kerran Iiristä nähtiin. On tytöstä tullut melkoinen puuhatäti. Kaiken aikaa pitää jotakin touhuta, leluja kannella, leikkiliedellä keitellä, palikkalaatikkoa kolistella, tauluja osoitella. Äsken lähtivät ulos, Iiris, Anna ja Hilppa. Me Helmin kanssa jäätiin kot'miehiksi; minä siksi, että aamun ulkoilut jo ulkoilin, Helmi siksi, ettei hän saa vielä juuri lenkkeillä. Mikäs meidän ollessa, minä kirjoitan, Helmi huilaa vakipaikallaan vaatenaulakon jalkatilassa.

Tyttö pyntättynä ulkoiluvarusteisiin.

  Helmistä sen verran, että veriarvot ovat alkaneet korjautua. Mutta tutkimusten pohjalta oireilevaa vatsahaavaa, pahimmassa tapauksessa kasvainta, epäillään. Maanantaina pitää koirarukan mennä vielä tähystykseen. Peukkuja ylöspäin, Helmi tsemppaa yli uhkien!

      Lyhyestä virsi kaunis, vielä lyhyemmästä satumaisen upea. Eihän tämä varsinainen virsi tetenkään ole, vaikka joku näitä blogejani itkuvirsiksi saatta mainita.

Siis: Lauantaita!

Kuvan Iiris ei ole wannabe-cowgirl, vaan liina on siksi, että hampaiden tulo aiheuttaa kuolaamista.

KIIRETTÄ PUKKAA, eli pc-, musiikki-, ja kirjapäivityksiä

   Kun remppa valmistui, Arttu kokosi kamansa ja poistui kymmenen päivää sitten, ajattelin, että nyt on aikaa vaikka mihin. Ja että kuinka saan edes aikani kulumaan. Ja paskat; nythän ei aika riitä mihinkään. On rästiin jääneiden tallenteiden katsomista. On musiikkiin tutustumista. On lukemispaineita. Ja tuli vielä yksi savotta riesaksi, eilen tuli.
  Mutta mennään järjestyksessä. Tosiaan ei tullut juuri katseltua tallennettuja ohjelmia, kun ajatukset olivat alakerran tekemisissä. Niinpä mokomia on kertynyt. Olen alkanut sumaa purkaa; pari jaksoa, dokkarin ja elokuvan, mitä milloinkin, päivässä katselemalla. Siitä ne vähenevät, rästit.
  Musiikkipuolella on jatkunut Wilco-kausi. Vielä kuukausi-pari sitten bändi oli minulle vain joskus kuultu nimi, en varmaan olisi yhtään heidän biisiään tunnistanut. Satuin sitten lainaamaan Billy Bragg'in albumin "Mermaid Avenue", jonka hän on tehnyt yhdessä Wilco'n kanssa. Siitäpä kiinnostus. Haalin kaikki saatavilla olevat äänitteet (5 kpl) lainaksi. Samalla varasin kirjastoon tilatun bändin uutuuden "Star Wars". Hain sen viikko sitten. Olen myös katsellut YouTube'lta yhtyeen konserttitaltiointeja. Etevä keksintö tuo Chromecast; helppo katsella vaikkapa YuoTube'a pc:lta, läppäriltä, tabletilta, tai puhelimelta töllön kautta. Joo, mainio bändi, tuo Wilco.

Muut valveutomattomat: 

 https://www.youtube.com/watch?v=Z8U4zw84gyE

  Kun ei juuri kavereita ole, joiden kanssa musiikista puhuisin, kuulumisia vaihtaisin, livenä, enkä alan lehtiä lue, ja radiota rikollisen vähän kuuntelen, en millään kestä musiiikkimaailman virroissa mukana.
  Lisää muusiikkisoppaa hämmentelemään tuli eilen käsiini Karjalaisen J:n uutuus "Sinulle Sofia". Kunnella sitäkin pitää, kerran lenkillä jo tehty, tietty.

  Lukemisen kuormittavuus tuli eteen, kun äkkäsin männä viikolla, että en ole lukenut Cormac McCarthy'lta kuin kirjan "Tie". Mistä kimmokkeen sainkaa, niin sen sain; tuumasta toimeen. Nyt on "Veren ääriin" luettu. Viiltävää tekstiä, ei herkkähipiäisille. Rajatrilogian avaus "Kaikki kauniit hevoset" aluillaan, hyllyssä odottavat sarjan kakkonen "Matka toiseen maailmaan", sekä "Menetetty maa", mistä Coe'n veljekset ovat tehneet elokuvan. Täytyy siis painaa menemään, jo senkin vuoksi, että Rajatrilogian päätös "Tasangon kaupungit" on varauksessa.

  Joo, niin on puuhaa, ettei Lidl'in ja Tokman'in tarjouslehteä ehdi selaamaan!

  Eilen tapahtui vielä seuraavaa. Pc:n Windows 10 on parisen viikkoa herjannut, että se ei voi asentaa kolmea päivitystä, virhe se ja se, yritä myöhemmin uudelleen. Silloin tällöin olin yrittänyt. Aamulla, siivouksen lomassa, laitoin taas koneen töihin; sama tulos. Siitä pil****tuneena menin Microsoft-tukeen ja varasin sieltä soittoajan varttia yli yhdeksitoista. Olin siivoillut, ja nautin salaattilounasta, kun puhelin soi. Siinä sitten puhuttiin, lopeteltiin vähän ennen kolmea. Tuli siis ylivoimaisesti pisin puhumistani puheluista ikinä! 

  Asiat etenivät suunnilleen näin: Tukihenkilö Jaakko kyseli ongelman aiheen. otti tietyillä toimenpiteillä koneeni haltuunsa, arveli koneen saastuneen, ja ehdotti puhdistusta. Minä kysymään, että mitä maksaa? Jaska kertoi, että 80 €, jos duunataan vaan se putsaus. Mutta ehdotti perään, että vuositurva kaikilla tietokoneille ja muille Windows'ia käyttäville laitteille on 125 €. Sen lunastamalla voi pyytää ja saada tukea vaikka joka päivä. Ok, ajatteli. Onhan mulla pc ja kaks läppäriä, Hilpalla Microsoft'in tabletti. No diili tehtiin. Tuki-ihminen poisti f-securen, latasi viruksenetsintäohjelman. Se jauhoi aikansa, ja löytyihän sieltä kaikenlaista sontaa. Virusten poiston aikana kysyin, mistä moinen johtuu, f-secure kaeroo kaiken aikaa, että asiat ovat kunnossa. Nyt tarkkana. Jaska sanoi, että sinulla näyttää olevan ladattuna joku puhdistusohjelma. Vastasin, että niinpä. Olin sen joskus tilannut (muistaakseni 30-40€/3 v.), kun ne mainosteli sen nopeuttavan konetta niin ja niin monta prossaa. Nyt kuulin, sen olleen virhe; noista ohjelmista ei ole hyötyä, päin vastoin, ne saattavat sekoittaa f-securen toiminnan siten, että se päästää vahingollisia "pöpöjä" luikertelemaan maallikon hyväuskoista tietsikkaa nakertamaan. Samaten tuli ilmi, että ilmeisesti kesällä, kun Windows 10:n lataamisen jälkeen latasin uudelleen Acrobat Readerin, olin ladannut samalla McAfee-torjuntaohjelman. Huomasin sen kyllä. En siis siitä mitään maksanut, mutta se aika ajoin tarkasti koneen. Ilmoitti muuten aina, että värkki on puhdas. En ymmärtänyt latausta poistaa, mutta olisi tietenkin pitänyt, koska sekin osaltaan sotki f-securen toimintaa. Kun ei ole nörtti, ei ole nörtti. Onneksi on lujat kantapäät. 

  Kun virukset oli poistettu, komensi Jaska Windows'ia korjaamaan aiheutuneet vauriot. Sehän suurimman osan korjasi, muttaa ei kaikkia. "Mikä nyt eteen?", minä kysymään ääni väristen. Jaakko sanoi, että jos kyseessä olisi hänen koneensa, niin kympin ajo kokonaan uudestaa olisi selviö. Minä utelemaan, kuinka se onnistuu. Kaksi vaihtoehtoa Jaakkima tarjosi: 1. Ajetaan alkuperäisellä levykkeellä Windows 7 uudestaan, sitten päivitetään W kymppiin, tai 2. lunastaisin uuden avaimen, ja täräytettäisiin suoraan veres versio. Sitä hän suositteli (tietysti suositteli, sehän on hänen työnsä). Mutta perusteli niin hyvin, että, kun en siihen hätään mistään W seiskan levykettä löytänyt, mentiin taas luottokortin pakeille. Oli jo käynyt mielessä, että menisinkö tietsikkakauppaan, ja ostaisin ihan pakasta revityn. Jaakko sai kuitenkin minut vakuuttuneeksi, että koneeni oli hyvistä osista koottu, kiintolevy nopea, ja se toimi muuten aivan loistavasti. Siis asiaan. Nyt seurasi vaikeampi osio. Aluksi sain avaimen uuteen kymppiin. Sitten ohjelma tallennetiin muistitikulle. Nyt piti tyhjentää se kovalevy, millä käyttöjärjestelmä oli. Se tiesi sitä, että minun piti otta puikot käsiini; eihän jaakko voinut etäkäyttää konetta, missä ei ole Windows'ia! Siis puhelinopastusta kehiin. Tarkemmin luettelemattomien toimenpiteiden jälkeen, muutaman minusta, yhden Jaakosta, johtuvan virheliikkeen jälkeen konhe latasi kiiltävän ja puunatun Windows kypän! Sitten vaan siitä näköistään muokkaamaan. Kaikki henkilökohtainen, kuvat, musiikki, dokumentin, etc., minulla ovat toisella kovalevyllä möhkäleen uumenissa, ulkoisella myös. Mutta monet ladatut ohjelmat tietysti olivat poissa, niitä sitten tarpeen mukaan uudestaan asennellaan. Google toki, kun sen koneelle asensin, toi kaiken sisältönsä entisellään käyttöön. Eli oikeastaan päivittäisessä käytössä ei mikään muuttunut. Mutta maratonpuhelun se vaati, ja Jaska istui jossain Keski-Ruotsissa. Siellä lienee keskitetysti Pohjoismaiden Microsoft-tuki. Oppiakin tuli; ei kannata sonnasta maksaa, varsinkaan siinä tapauksessa, ettei se ole pellolle menossa.

  Sen verran vielä, etteivät nuo ehkä pitkänkin ajan kuluessa koneeseeni pesiytyneet kummajaiset millään huomattavalla tavalla haitanneet käyttöä, vielä. Ties mitä olisi tulevaisuudessa tapahtunut, jollen olisi äletynyt asiaa purkamaan. Opetus: Jos epäilet edes hippusenkaan vertaa, että jotain on persiillään, ota selvää! Sillä melkein voin takuun antaa, että vikaa on! 

  

Ei pitkiksi käy huru-ukon päivät, ei.

Q.E.D.

JOULUKUUN SEITSEMÄS, eli ajatuksia juhlan jälkeen

  Yhdet linnakekkerit takana, mitä jäi käteen? Minulle ei mitään, ei käteen, ei paljon mieleen. Katselin loputonta käpälöintiä kello kahdeksaan saakka. Sitten piti mennä antamaan viimeinen panos juhlallisuuksiin; sateen ja piiskaavan tuulen sekaan laskemaan lippu. Eikä siinä vielä kaikki; lippu piti asetella siivosti saunan lauteille kuivumaan, vaatteet vaihtoon laittaa. Parin minuutin lipunlasku ehti kastella melko totaalisesti. Samalla meni suurin terä juhlien seuraamiseen. Syvennyin juhlimaan kirjan parissa.

  Mikä kättelystä mieleen jäi? No se, että Pirkka-Pekalla ja Virtasen Jukalla oli, protokollan vastaisesti, tervehdystä enemmän asiaa presidenttiparille.

  Lehtien nettisivut ovat pullollaan arvaatte kai mitä? Poliisit ja mielenilmaisijat kahinoivat, presidentti kyynelehti veteraanien lauluesitykselle, illan kuningatar valittu, Nykäs-Masa ei tyrmännyt ajatusta kysyttäessä, voisiko hän esiintyä koehyppääjänä Hiihdo MM-kisoissa Lahdessa 2017, etc. Jätän jutut tällä maininnalla jokaiselle itse ruodittavaksi.
  Vielä kuitenkin juhliin liittyen yksi detalji. Valitsimme rouvan kanssa illan näyttävimmän nais-, sekä miespukukokonaisuuden. Naisasun valinta osui Hilppaan. Näyttävä yhdistelmä koostuu virttyneestä ja limenvihreytensä haalistaneesta H&M:n t-paidasta, lötköttävistä harmaista oloasuhousuista ja kotikutoisista villasukista.
  Kaiken kaikkiaan miesten sarjan voittajan, Pertti Lehkosen, asu oli naisten vastaavaa laadukkaampi. Siihen kuuluivat Amnestyn musta, keltaisella tekstillä varustettu t-paita, viime torstaina TEAM SPORTIAN avajaisten tarjouksesta (9,90 €) hankitut tummanharmaat collegehousut ja mustat bambusukat. Olisivat toimineet jopa Oscar-gaalaa katsellessa! Kuka teidän kotikatsomoiltapukumittelössä pärjäsi?

  Hain eilen äiti-Elinan meille ip-lounaalle. Hilppa oli taas loihtinut melko maittavan menu'n: Papinsilliä, sienisalaatia (kiitos Pertsan), hirvipaistia (kiitos Hanelin), lanttukuutiota (kiitos K-Supermarketin), keitettyjä pottuja (kiitos Lidl'in). Niin, ja salaattia kans. Maistui, jäi tällekin päivälle. Hyvä niin. Joulutortutkin, kukkakuosiset, rouva kahvin kera nautittaviksi valmisti. Söin kaksi, vielä iltaespresson kera yhden; tietää toista lenkkiä tälle päivälle!
  Toisaalta, kävin pesemässä auton, liikuntaa sekin. Sääprofeetat nimittäin povasivat pariksi tulevaksi päiväksi AURINKOISTA!!! Aamulenkillä pilvet jo rakoilivat, kuun sirppi kuumotti. Kun lähdettiin puoli ysiltä kaupunkiin, oli taas aivan synkän pilvistä. Ja kun Kivistönmäen Nesteen ti-hallista ulos puunatulla kiesillä ajoin, sataa tihuutteli vettä!! Se niistä ennusteista. "Mittään et voi taata!", sanoi jo Anna Sillanpää aikoinaan miehelleen Frans'ille!

  Eri tv-kanavilla käyvät jouluasiantuntijat kertomassa, miten meidän tulee jouluun valmistautua, miten juhla viettää, millaista ruokaa ostaa, miten se valmistaa, millaisia jouluvaloja hankkia, millaisen kuusen tarvitsemme, minkä kaltaisia joululahjoja täytyy sille ja tälle, toisaalta tälle ja sille hankkia. Ja vielä millainen joulumielen täytyy olla, ja kuinka se voidaan hankkia. Kyllä ennen oltiin ihan hukassa, ei tiedetty, kuinka jouluna tulee menenetellä. Meillä vaan paistettiin oman possun kinttu, tehtiin lipeäkalaa, lanttulootaa, rosollia, rusinasoppaa, käytiin kuusi metsästä, lahjat sen juurelle kasattiin, vietiin linnuille lyhteitä, hevosille heiniä, poltettiin kynttilöitä, mentiin kelien salliessa hevosella joulukirkkoon, Tapsan aamuna kylvettiin, ajelullakin käytiin, hepalla tietty. Kyllä oltiin tyhmiä, ei me silloin tiedetty joulunvietosta mitään!

  Finnair haki säästöjä irtisanomalla henkilökuntaa. Nyt yhtiö palkkaa toteutuneilla säästöillä henkilökuntaa. Pitkäjänteistä toimintaa? No, ei ehkä noin yksiselitteistä, mutta!?

  Ennätykselliset sateet aiheuttavat tulvia mm. Englannissa, Skotlannissa Norjassa ja Ruotsissa. Äärioikeisto tulvii Ranskan aluevaaleissa. Ensimmäiset hait ilmaantuivat maapallolle 40 miljoonaa vuotta ennen puita. Ne ovat selvinneet viidestä lukemattoman määrän lajeja sukupuuttoon suistaneesta joukkotuhosta. Nyt ihminen tappaa 70 miljoonaa haita vuodessa, ja kannat ovat vähenneet murto-osaan aiemmasta. Näin tänään, eivätkä juuri muutkaan asiat pallollamme ole kovin hyvin. Mutta voittihan Mäkäräinen jonkun kisan, Pelicans viidennen pelin putkeen. Niillä jaksaa pari päivää, ehkä.........?????

Miettii nimimerkki "juhlista toipunut"

 

REVI ITSE NÄISTÄ, ÄLÄ ITSENÄISTÄ

  Suomi itsenäisenä valtiona täyttää 98 v. Aion juhlistaa tapahtumaa lipun nostolla (liputusvuoro iski päälle) ja jo ikkunalaudalla olevan sähkökynttelikön sytyttämisellä. Hilppa luultavasti laitaa muutaman ulkolyhdyn, jokusen elävän kynttilän sisälle.

  Itsenäisten valtioitten listalla Suomi on pinta-alalla mitattuna sijalla 64, asukasluvulla sijalla 115, bruttokansantuoteella yhteensä sijalla 35 ja bruttokansantuoteella per asukas sijalla 21.
  Vuonna 1920 maatalouden osuus bruttokansantuotteesta oli 70,1 %, teollisuuden 10,4 %, ja palveluiden 5,4 %. Tänä päivän osuudet ovat: maatalous 3,3 %, teollisuus 30,2 % ja palvelut 66,5 %. Eli karkeasti yhteenvedettynä maatilalliset perheineen ovat päätyneet isännistä rengeiksi, emännistä piioiksi, nuorista isännistä poliiseiksi, nuorista emännistä lähihoitajiksi.
  Vuonna 1917 Suomessa oli n. 3 134 000 asukasta, tällä hetkellä
 n. 5 485 000.
  1922 maassamme oli 1 331 henkilöautoa ja 623 pakettiautoa. V. 1940 oli koko autokanta (henkilö-, paketti-, kuorma-, ja linja-autot + muut) 27 161, v. 1973 1 021 264, v. 1988 2 034 166, v. 2008 3 128 472, ja v. 2014
3 738 541.
  Matkapuhelinliittymiä oli kauniissa isänmaassamme vuonna 1980 23 482 kpl,  1998 2 845 985 kpl, 2008 6 901 014 kpl. Sen jälkeen ei tilastointia ole tehty.

  Kahden vuoden kuluttua Suomen tasavalta täyttää 100 vuotta. Jollei maailman meno aivan vinksahda, taivas putoa niskaamme, on odotettavissa isommat kekkerit.  Henkilökohtaisesti tulen kunnioittamaan vanhusta katsomalla Linnanjuhlat, joihin osallistuu vaikutusvaltaisia ihmisiä joka puolelta maapalloa. Venäjän tsaari Putin Pieni I, , Saksan liitogangsteri  Angela Merkillinen ja Ruotsin kunkku Kalle Kusti kuudestoista ovat yhä vallan kahvassa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpetti tekee samalla ensimmäisen Euroopanvierailunsa. Yhdistyneen Lähi-Idän tasavallan presidentti Alman Salman, vasta valittu paavi Klemens XV, sekä samalla lentokoneella maahan saapuneet YK:n pääsihteeri Martti Ahtisaari, Israelin presidentti Ben Holstein ja Palestiinan presidentti Asser Jasser.
  Entinen päämisteri Sipilä entisine luottoministerineen näkyy piileksivän Kaartin soittokunnan takana.  Uuden punavihreän hallituksen ministerit sen sijaan hyörivät lasit käsissään pitkin juhlasalia.
  Erityisvieraana hehkuttaa Paavo Väyrynen ties monennettako visiittiään.
  Kekkereissä juhlivat tietysti suomalaiset menestyjät, mm. Rion olympiasankarit maratonin voittaja Alisa Vainio, palkintopallin vallannut keihäskolmikkomme, ja 12 kultaa altaassa kauhonut Jenna Laukkanen. Planeetan musiikkimaailman mullistanut rock-bändi "Vatuloi & Vaikuta" hengailee seisovan pöydän liepeillä miss Universumin Vieno Viehkeän, Aira Samulinin ja Tarja Halosen ympärillä. Nobelkirjailija Hotakaista ja yleisguru-Valtaojaa viedään haastattelupisteestä toiseen.
  Näyttävästi kättelyyn astellut Oscar-ohjaaja Härö palkittuine näyttelijäkaarteineen (Pitt, Sharadon, Knihtilä ja Puntti) näkyy tverkkaavan raivoisasti kappaleen "Sininen ja valkoinen" tahdissa.    
  Meno on riehakasta; laman kärki jo aikaa taittunut, nousulle ei loppua näkyvissä. Syyrian ja Ukrainan konfliktien hiipuminen (Venäjä vetäytynyt, Isis iisiytynyt) vaikuttaa keventävästi ilmapiiriin.

  Hulinaa seuratessani varmaan mietiskelen jo seuraavan vuoden juhlia; Presidentti Niinistö on lupautunut ehdokkaaksi tuleviin vaaleihin. Heinäluoma ja Soini pahimmat haastajat.
  "Mutta", ehkä ajattelen, "mitäpä väliä sillä. Ja kukapa 101-vuotisjuhlia haluaisi isännöidä, keskittyvät satakymppeihin, luulen".

Juhlitaan nyt nämä 98:sit kuitenkin ensin alta pois.

 

PERUSTEELLISESTI PERSIELLEEN

  Jokaiselle on varmaan tullut eteen hetkiä, milloin joko 

1. mikään ei onnistu, ja
2. kaikki kyrsii, toisaalta
3. kukaan ei kuuntele, plus
4. kaalia kuumottaa, tai
5. elämänhalu hiipuu, ynnä
6. raskaat ajatukset valtaavat.

  Mitä silloin neuvoksi nerokkaaksi, 

ohjenuoraksi onnettomalle?

Selviytymissanomaksi,

toivon palauttajaksi

kärsijälle?

  Omalle kohdalleni ei ole pitkään aikaan ilmaantunut voittamattomilta tuntuvia vaikeuksia, sellaisia, mistä selviäminen olisi tuntunut toivottomalta. Joskus nuorempana oli aikakausia, jolloin pienikin vastoinkäyminen tuntui Kiinan muurilta, töihin lähtö ifernaaliselta, huominen  tuomionpäivältä, ympäristö helvetin esikartanolta.  

  Noista hetkistä selvisin, onneksi itselleni, muitten puolesta olen jäävi puhumaan. Näin jälkikäteen pohdittuna näin silloin maailman liian synkkien okulaarien läpi. Pienetkin takapakit tuntuivat hautaavan alleen, vaikeudet kulminoituvan aina minuun, ja vain minuun. Lienen ajottaista masennusta potenut. Iän karttuessa tuollaiset ajatukset vähenivät. Mitään konkreettista asian eteen en tehnyt. Kai on niin, että ikä tuo viisautta, ainakin joissain asioissa.

  Toki nykyäänkin valoisampia ja hämärämpiä päiviä on, se kuuluu elämään. Mutta ei onneksi tarvitse sysimustaan toivottomuuteen enää vajota. 

  Mutta asiaan. Amatööripsykologina ja köyhän miehen, naisenkin, tarvittaessa,  personalmindtrainerina, elämänilon sittemin taas löytäneenä elvistelijänä, vastaan esittämiini kysymyksiin:

1. kun mikään ei onnistu, yritä yhä, ja
2. kun kaikki kyrsii, pistä Niilo soimaan, toisaalta
3. kun kukaan ei kuuntele, älä huuda, plus
4. kun kaalia kuumottaa, tällää jäitä myssyyn, tai
5. kun elämänhalu hiipuu, tartu oljenkorteen, ynnä
6. kun raskaat ajatukset valtaavat, älä dokaa.

Siinä madonluvut synkille sopivaksi,

teesit tomerat toimettomalle.

Eloonjäämiskäsikirjaksi,

oppaaksi otolliseksi

onnettomalle!

  Jopas tuli lennokasta tekstiä. Ruikku, tai ehkä Mortti vois noihin sanoihin melodian säveltää. Mieluumin d-mollissa. Saatan pari säkeistöä lisää värkätä. Sitten vaan bändi kasaan; Ruikulla on lukuisa määrä skittoja, niin Mortillakin. Ruikkulla on myös piano, urkuharmoni ja rumpusetti, Mortin lisäarsenaalista ei tarkempaa tietoa. Räsäsen Ilulla on kitara ja bongorummut. Järvisen Make lähtee varmaan vahvistukseksi. Minä voin vuokrata pikku-Höfnerin, ja soittaa bassokuviot yhtä väärin, kuin ennenvanhaan. Vielä Helka Hynninen kehiin, ja studiolle purkittamaa. Kokoonpanolle nimeksi The Old Meiskibrothers and Mrs. Voice of Mouse Village. Menestys on taattu, ainakin Etelä-Savossa.

  Se vakavista asioista, nyt vielä vakavampiin. Äsken katselin Emmerdalea. Mainoskatkolla, jonka pyrin viettämään jossain muualla, kuin olohuoneessa, kuulin puolella korvalla jossain mainoksessa sanottavan, että Suomessa on yli miljoona yli 65-vuotiasta. Ensi kesäkuussa on siis edessä merkkitapahtuma; Suomessa on 17.6.2016 yli miljoona plus yksi yli 65-vuotiasta. Saa nähdä, miten valtiovalta aikoo minut tuon saavutuksen vuoksi huomioida.

  Muuten viikko kääntyy lopuilleen nöyrien anteeksipyytelyjen sävyttämänä. Harvoin on yksi mies niin monta kertaa kertaa, niin monella forumilla, ja niin monelta pyydellyt anteeksi. Toiminnalle voisi verbinkin kehittää: "Stubbailu".
   Anteeksiannettaavaa on, jos joku pitää anteeksiantamattomana olla antamatta anteeksi noin anteeksipyytävälle anteeksipyytäjälle. Pyydän anteeksi, että tätä asiaa anteeksiantamattoman mauttomilla lauserakenteilla käsittelen. Mutta minulle on kerrottu, että tautologiaa voi käyttää tehokeinona. Anteeksi, nöyrimmästi.

  Vaikka tuolla ylempänä kehua retostelin elämäni nykytilaa, oli tänään vaikea aamu; kello kahdeksaksi aika labraan veri-, ja virtsakokeisiin buukattuna. Ennen h-hetkeä piti olla 12 h syömättä (piece of cake), neljä tuntia kuseksimatta (siinä ja siinä), rasittamatta itseään fyysisesti (ei aamulenkkiä, kurjaa) ja olla juomatta kahvia (helvetillinen tuska ja kurjuus, kun Hilppa kuuden korvilla kiehautti itselleen sumpit, siinä se "myötä- ja vastamäessä" nähtiin!). Menihän se aamu noinkin. Mutta pitkältä tuntui, kun deadline oli neljältä vedenheitolle, enkä sen jälkeen unta saanut, en lenkille päässyt, en kofeiiniannosta nauttinut. Sanon vaan, että klo. 8:20 oli Keinokartanontie 3:ssa kahvi maullaan!

  Maha hölskyen ajelin yhdeksäksi ReimLahden tsto:lle viemään asiaankuuluvat dokumentin tehdyistä töistä isännöitsijälle. Koska olin itse valvojana! (en viitsi tällä kertaa heittää tähän latinaa), olin, rintaa röyhistelemättä, täyttänyt kupongit, tehnyt raportit kosteusmittauksesta, vedeneristyksestä ja lämmityskaapeleiden mittauksista asianmukaisesti ja valokuvilla höystettynä. Niille, jotka ihmettelevät, että itse voin/sain omaa työtäni valvoa, haluan sanoa, että hullu kai se on, joka vilunkia tekee, kun itselleen tekee. Sitä paitsi ulkopuolinen valvoja olisi käynyt kerran pari, korkeintaan kolme. Minä olin paikalla joka päivä. Siis koulutuksestani ja tilannetajua omaavasta isännöitsijästä johtuen homma onnistui näin. Piste.

  Vielä, jotta eilisessä kirjoituksessa manailemani hektisyys tulee toteen näytetyksi, käytiin Hilpan kanssa Kaluste Tukussa tilaamassa se kalustejuttu. Eikä siinä vielä kaikki! Sitten Lidl'iin katsomaan, josko torstaitarjouksia oli jäänyt meille asti. Olihan niitä. Mutta nyt tapahtumarikas päivä alkaa olla takana. Taidan näpäyttää tämän sfääreihin, katsoa yle-uutiset, vetäytyä alakertaan Stephen Booth'in tuoreen suomennoksen "Nummi palaa" seuraan. Yksi kysymys kuitenkin vaivaa mieltäni: "Pitkästynköhän huomenna?"

Loppuun kuva viime joulukuun 13. päivän illalta. Saas nähdä, kuis tänä vuonna?