tiistai 30. marraskuuta 2021

PAKKASEN PURENTA

  Napakkaa, tuulen ryydittämää pakkasta. Talvelta tuntuu. Saimaan selät saavat jääpeitteen. Lunta on tänään tullut, ja tulossa Itä-Suomeen aika lailla. Toivottavasti ei Anttolan seuduille kovin paljon. Koska pakkanen jatkuu vielä monta päivää, jäät vahvovat nopeasti, jos ei paksua eristettä ole hidastamassa. 

  Kymmenen miinusta oli täällä aamulla mittarissa, viisi meriä sekunnissa pohjoistuulta. "Tuntuu kuin -16", kertoo Foreca. Ei ihme. Vanha kansahan sanoo, että "pohostuuli on kylymee, tuulipa mistä päen tahhaa!"
  Uhmasin pohostuulta, kävin dallaamassa 10 396 askelta. Pakko tunnustaa, että poskipäihin kävi, kun vastatuuliosuuksia kuljin. Luulen, että meikäläisen pakkasraja on nykyään -15 astetta. Ainakin, jos tuulee.

  Hiljalleen vuosisiivouksia ollaan nahuttu. Vuosisiivoukset kannattaa ajoittaa joulun alle, niin säästyy joulusiivouksessa monelta. Hilppa on keittiön kaappeja ja tasoja käynyt läpi. Minä oman "työhuoneeni" kirjahyllyn pölyt pyyhin, samoin liukuovikaapiston päällisen tyhjensin, pölyistään vapautin. Olohuoneen kirjahylly tuli jo pari viikkoa sitten hoidettua. Näin homma käy sopivasti. Ei jää niin isoa urakkaa varsinaiseen joulusiivoukseen.

  Tänään mennään taas äitiä katsomaan. Viimeeksi oli Elina kovin väsynyt. Ei jaksanut pitkään silmiään auki pitää. Saapa nähdä. Ensi vuosi voisi olla "Elina 100"-teemavuosi. Jos hän jaksaa vielä ensi kesäkuun sinnitellä, niin Tainan lupaamat kekkerit on edessä. Juhlia pitää, vaikka merkkihenkilö ei tilanteesta luultavasti mitään ymmärrä. 

  Torstaiaamuna porhalletaan aikaisin Espooseen. Ollaan siellä perjantai-iltaan saakka. Anna palaa vuoden alusta duuniin, ja sen myötä erilaisia koulutusjuttuja on alkanut ilmaantua. Etänä ne ovat, mutta eihän siitä mitään tulisi, jollei olisi Liisalla kaitsijaa. Niin, ja Iiriksellä kuskia harrastukseen. 
  Samoja pakkaslukemia näkyy Foreca Espooseen povaavan. Pitää ottaa siihen malliin vaatetta mukaan. Meren läheisyys tekee ilmasta viileämmän tuntuista. Pakkanen puraisee ronskimmin kuin sisämaassa. 

  Auto oli eilen huollossa. Ei mitään erityistä, normaali huolto. Ensi viikolla katsastukseen kevein mielin.

  Joulu lähenee, talvelta tuntuu. Lunta ei tosin Hollolassa paljon ole, eikä kovin suuria määriä näyttäisi olevan 10 päivän ennusteen mukaan tulossa. Pakkanen sen sijaan jatkuu. Jostain olin bogaavinani, että ennen joulua sää  lauhtuu alle pitkäaikaisten keskiarvojen, ja mahdolliset sateet tulevat vetenä. Voi jäädä valkea joulu haaveeksi. Viime vuonna täällä oli sentää jonkin verran lunta. Mikäli minulta kysytään, niin saisi olla tänä vuonna myös. 

 Loppuun kuva tältä aamulta. Lunta on, ei paljon, muttaa sen verran, ettei aivan synkkää  ole. 

perjantai 26. marraskuuta 2021

PERJANTAITA KOKO VIIKKO

  Koko viikon on joka paikasta pursunnut BLACK FRIDAY-mainoksia. Tämä päivä sai aikaan sen, että blokkasin sähköpostit niiltäkin muutamilta kaupoilta, joilta olen ne sallinut. Mitäs kun samalta taholta puskee kolmea, neljää mailia muutamassa tunnissa. Eikä siinä vielä kaikki: muutamat uutterat tuuppasivat tekstareitakin! Ei tule enää! Jos ikävä tulee, on helppo hankkia mailin postilaatikkoon taas täytettä. Ei taida tulla. Ikävä. 

  Huomenna on lauantai, mutta Black Friday, joka on jo ollut viikon, jatkuu näköjään maanantaihin asti. Ainakin joittenkin kauppiaitten osalta. Tosi pitkä perjantai!
  Sentään yhden nasevan mainoksen tänään näin, kun Emmerdalea katselin. Tietty apteekkiketju kertoi, että kaikki alennuksella, paitsi lääkkeet! Kas kun ei bensa-asemat mainosta, että kaikki alennuksella, paitsi bensa ja dieseli! Tai Alko, että kaikki huimilla huojennuksilla, paitsi alkoholi!
  En minä valita, mutta onneksi Black Friday loppuu, maanantaina viimeistään. Päästään joulukauppaa tosissaan tekemään. Ennen alennusmyyntejä. 

  Korona jyllää taas kunnolla. Ennätyksiä rikotaan, ainakin Euroopassa. Ja eteläisessä Afrikassa on entistä ärhäkämpi muunnos päässyt vallalle. Belgiassa kuuluu löydetyn jo ensimmäinen Eurooppaan saapunut. Kyllä koranan muunnoksien kanssa vielä kauan kättä väännetään. Eivät ole ihan heti kaikkien pallomme kolkkien ihmiset tulleet rokotetuksi. Puhumattakkaan niistä, jotka eivät rokotetta edes halua. Mites se joku saksalainen "asiantuntija" rokottamattomille sanoikaa? Jotenkin siihen suuntaan, että lopulta olette kaikki koronan vakavan muodon sairastaneet, tai kuolleet. No, tuo jälkimmäinen pitää vuorenvarmasti paikkansa. Luultavasti ensimmäinen myös. 

  Auto on nyt puunattu. Konehuone maanantaina, sisältä ja ulkoa tänään. Sanoivat Autopesulassa, että kyllä oli sisällä hiekkaa. Mitäs minä siihen? Nyökyttelin vienosti. Ja mielelläni maksoin 40 €. 
  Nyt ilikiää viijä koslan maanantaina huoltoon. Voi olla, että ennen 8. joulukuuta olevaa katsastusta pitää vielä ulkoa pesettää. 
  Jos huolto menee ilman yllätyksiä, katsastus läpihuutona, kuten uskon, niin saa vuoden usmuutella huoleti, jos jaksaa kallista bensaa ostaa. Eipä kilsoja paljon talvisin tosin edes kerry. Espoon reissuja silloin tällöin. Talvirajoituksilla ja puolet matkasta vanhaa tietä hissukseen ajaen nekin taittaa alle kuusi litraa per100 kilsaa kulutuksella. 

  Huomenna on poikkeuksellisesti siivouspäivä. Yleensä se on perjantai. Nyt se siirtyi päivällä. Ei Black Fridayn vuoksi, vaan siksi, että aamulla oli vein auton pesulaan. Meikäläisen pirtaan ei käy aloittaa siivousta muuten kuin heti aamusta. "Tottumus on toinen luonto", sanotaan. Hyvä, ettei ensimmäinen. Näin varttuneemmalla iällä. 

  Muuten viikonloppu kuluu totuttuun tapaan. Ulkoilua, lukemista, sopivin annoksin suoratoistoa. Ja kahvin kanssa Hilpan tänään loihtimaa omenakakkua. Pieniä iloja näinä pimeinä, koronan entisestään varjostamina aikoina. 

  Näitä tuumi Peppe tänään. Mitä lie tuuminut joskus 1990-luvulla? Piippu ainakin kärysi siihen malliin, että jotakin oli mielessä. Mutta ei ainakaan koronaa tai Black Fridayta. Niistä ei ollut silloin aavistustakaan. Paitsi ehkä jonkun tiedemiehen kauhukuvissa, muutaman kauppamiehen toiveunissa. 

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

VALITTAJIEN VALTAKUNTA

  Valitettavasti valitetaan valtavasti. Kaikki valittavat. Jopa vaaleissa valitut ja vaaleissa valittavat valittavat:

  -rokotevastaiset valittavat rokotepassin käyttöönottoa
  -rokotetut valittavat rokotevastaisten käyttäytymistä
  -Saarikko valittaa hallitusyhteistyötä
  -hallitus valittaa Saarikon valitusta
  -jotkut valittavat, että hallitus on perseestä
  -jotkut valittavat, koska valitetaan, että hallitus on perseestä
  -jotkut valittavat, koska eivät tiedä, mistä aluevaaleissa on kyse
  -jotkut valittavat, koska jotkut valittavat, kun eivät tiedä, mistä aluevaaleissa on kyse
  -jotkut valittavat, koska tietävät, mistä aluevaaleissa on kyse
  -jotkut valittavat, kun eivät sopeudu nykyaikaan
  -jotkut valittavat, koska jotkut eivät sopeudu nykyaikaan
  -jotkut valittavat, koska ovat sopeutuneet nykyaikaan
  -jotkut valittavat, kun ei tule talvi
  -jotkut valittavat, kun tuli talvi
  -jotkut valittavat, koska se on heidän valintansa
  -jotkut, kuten minä, valittavat sitä, kuinka muut valittavat
  -oppositio valittaa ja välikysyy, mutta kuinka käy oppositiolta rock'n roll?

  Kohen ei oo koskaan! Näin ei suinkaan sanonut Leonard Cohen, vaikka paljon viisaita ja kauniita asioita hän sanoi. Eikä, tietääkseni, näin ole sanonut kukaan akustisen kitaran säestyksellä runojaan esittävästä taiteilijasta.

  Valittamisesta on somen myötä tullut jokapäiväistä jokahenkilön hommaa. Kuten mollaamisesta, mustamaalaamisesta, väärien totuuksien jakamisesta, mielipiteiden lukitsemisesta todistetuksi faktaksi. Se on tietysti valitettavaa. Jos joku on valitettavaa, niin se antaa oikeuden valittaa. Vai antaako? Valitkaa itse. 

  Kalenterista pyyhkiytyi yksi tapahtuma pois. Iiriksen koulun ensi sunnuntaille kaavaillut myyjäiset on peruttu. Koronarajoutukset tiukentuivat Uudellamaalla, joten se siitä. Luultavasti Luistelukerhon näytös 12. joulukuuta kuitenkin pidetään, sillä hallissa on istumapaikat.
  Tulee perhe Tiilikaista tavattua kohta joka tapauksessa: Viikon kuluttua mennään kahdeksi päiväksi Espooseen, kun Annalla on koulutusjuttuja. Pääsen taas Iiristä harrastukseen kuskailemaan. 

  Lunta tuli eilisaamuna viitisen senttiä. Kolaamiseen tuntumaa on siis saatu. Nyt on parina päivänä vähän plussaa, mutta sitten pakastuu taas. Kymmenen päivän ennuste näyttää ihan kunnon pakkasia, luntakin satellee. Tuleeko talvi jäädäkseen, vai suveaako vielä ennen joulua? Niin tai näin, joku varmasti valittaa. 

  Monellakaan ei liene valittamista siihen, että lopetan tähän? Lopetan kuvaan per 8.12.2018. Ehkä tänä vuonna on samantapaiset olosuhteet?

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

ASIANTUNTIJOITA PIISAA

  Olen tästä aiemminkin kirjoittanut. Mitä sitten? Sillä asia edelleen askarruttaa. Nimittäin se, että mistä noita asiantuntijoita riittää? Ei ole alaa, ilmiötä, aatetta, jolle ei löydy hetkessä vähintään yksi asiantuntija, kun se tulee, syystä tai toisesta, uutiskelpoiseksi. Mitä asiantuntija-tittelin saamiseen vaaditaan? Entä erikoisasiantuntijan? En tiedä, en viitsi googlettaa. Siis tyydyn taas fyysikko Niels Bohrin määritelmään: Asiantuntija on henkilö, joka on tehnyt kaikki mahdolliset virheet hyvin kapealla alalla.

 Erikoisasiantuntija on sitten varmaan tehnyt nuo virheet useaan kertaan. Bohrin määritelmän mukaan suuri osa ihmisistä on elämän asiantuntijoita, osa jopa erikoisasiantuntijoita. Valitettavasti. 

  Ylen mäkihyppyasiantuntija Janne Ahonen kehui Niko Kytösahon 18. sijaa mäkihypyn maailmancupin avauksessa. Janne on tietysti oikea henkilö asiantuntijaksi. Hän on nimittäin tehnyt urallaan kaikkien mahdollisten virheiden lisäksi melko paljon myös oikeita asioita. 
  Sic transit gloria mundi. Suomi oli kauan johtavia, pitkiä aikoja jopa johtava, maa mäkihypyssä. Sitten, muutamassa vuodessa, ajoivat muut kauas ohi. En osaa syitä luetella. En ole tehnyt mäkihyppyasiantuntjaksi kelpoistavaa määrää virheitä alalla. Kova paikka monelle suomalaiselle penkkiurheilijalle. Koska Suomella ei juurikaan ole ollut menestystä planeetan valtalajeissa, on palsamia saatu marginaalilajien menestyksestä.

  Ylen uutisotsikoissa sanotaan, että hävittäjäasiantuntija kertoo arvauksensa Suomen pian julkistettavasta hävittäjävalinnasta. Selasin jutun kursoorisesti läpi. Hävittäjäasiantintija lienee FlightGlobal-sivuston sotilasilmailutoimittaja Craig Hoyle. Hän olisi videolla paljastanut arvauksensa, mutta en sitä katsonut. Johtuu siitä, että asevarustelu kiinnostaa minua yhtä paljon kuin lannanlevitys hipsteriä. Artikkelin avasin ainoastaan uteliasuudesta hävittäjäasiantuntijalle asetetusta  vaatimustasosta.

  Sitten kevennysosioon. Joku aika sitten lukemassani Antti Tuomaisen kirjassa Jäniskerroin on hauska laskutehtävä. Vakuutusmatemaatikko ja, sattumusten summana, seikkailupuistoyrittäjä Henri Koskinen saa vieraakseen edesmenneelle veljelleen (?!) lainaa antaneen tahon bulvaanit. Kun "Liskomies" esittää vaatimuksen 200 000:n euron plus 20 000 euron koron maksamisesta, suorittaa Henri, matemaatikko, nopean päässälaskun, ja sanoo, että tuohan on huijausta, kymmenen prosentin korko  kahdessa viikossa ja neljässä päivässä tekee liki kuudensadan prosentin vuosikoron!
  "Minä en osaisi sanoa vuosikorosta juuta tai jaata", sanoo Liskomies. "Laskitko sen juuri nyt?"
  "Tietysti", vastaa Henri Koskinen. "Laskutoimitus on helppo." Hän kirjoittaa kaavan paperille. "Jos haluatte huijata, tehkää se edes jollakin uskottavalla tavalla!", jatkaa Henri. "Vaikka niin kuin Wertheimer melkein huijasi itseään Einsteinia. Wertheimer esitti seuraavan pulman: Vanha autonromu ajaa kahden kilometrin matkan, mäen ylös ja alas. Koska auto on vanha, niin se ei pysty ajamaan ensimmäistä kilometriä ylös kuin 15 km/h. Kysymys kuuluu: kuinka nopeasti auton on ajettava toinen kilometri - alamäkeen se tietysti pystyy kulkemaan nopeammin - jotta päästäisiin koko matkalla keskinopeuteen 30 km/h?"
  Liskomies miettii hetken. "Tämä on helppo. Kaksi kilometriä. Ensimmäinen kilomeri 15 km/h. Toinen kilometri 45 km/h. Koska 45 + 15 on 60, se jaettuna kahdella kilometrillä on 30!"
  "Näin se huijaus toimii", sanoo Henri Koskinen. Sitten hän paljastaa oikean vastauksen. 
  Minä en ehtinyt asiaa päässäni pohtia, koska vastaus tuli saman tien. Jotta teille jäisi aikaa asiaan syventyä, paljastan vastauksen vasta blogin lopussa. 
  Jos joku on lukenut Antti Tuomaisen kirjoja, ja varsinkin tämän Jäniskertoimen sekä sen jatko-osan Hirvikaavan, on kysymys - ja huutomerkin tarkoitus "edesmenneelle veljelleen" jälkeen selvä. Jos ette ole lukeneet, suosittelen. Kansainvälisesti kovinkin menestyneen mustan huumorin taitajan Antti Tuomaisen on The Times nimennyt "Euroopan hauskimmaksi kirjoittajaksi".

  Ensimmäisen digikameran hankin kai 2005. Myöhemmin puhelimien kamerat yleistyivät, niitten ominaisuudet paranivat jatkuvasti. Olen tuhansia ja tuhansia digikuvia vuosien saatossa napsinut. Niistä on suurin osa tallessa. Tärähtäneet tai muuten kelvottomat olen pyrkinyt poistamaan. No, kelvottomuutta olen kai jäävi arvioimaan? Luultavasti jonkun muun silmin 99 % kuva-arkistostani on kelvotonta. 
  Kuvista on lähes jokainen räpsätty ilman sen suurempia sommitteluja tai ennakkoasettelua tai
-asetuksia. Joskus tietysti joku isosta määrästä onnistuu muita paremmin. Laitan yhden, josta itse pidän kovasti. Kesällä 2016 vajaan kahden vuoden ikäinen Iiris istumassa edesmenneen Osmo Mäkitien "Mietiskelymajalla" Saukonsalon Pöytäniemellä.


  Sitten teille jo pulman ratkaisseille varmistus. Muille ratkaisu: Mikään vauhti ei riitä! Auto käytti kilomerin nousuun 15 km/h vauhdilla neljä minuuttia. Jos sen pitää kulkea kaksi kilometriä keskinopeudella 30 km/h, niin siihen kuluu aikaa neljä minuuttia. Mutta se aika tuli jo käytettyä ylös noustessa! Vai mitä, Einsteinit?

perjantai 19. marraskuuta 2021

LAITIMMAISEN TÄRKEÄÄ

  Nykyään tuntuu kaikki olevan äärimmäisen tärkeää. Jos ei juuri nyt, niin ainakin pitkässä juoksussa. Koska olen lopen kyllästynyt tuohon jargoniin, ehdotan, että vaihtelun vuoksi alettaisiin sanoa "laitimmaisen tärkeää, ainakin maratonilla".  "Äärimmäisen tärkeää" on minusta kuitenkin ilmaus, jota ei ehkä kannata käyttää vaikka urheilujoukkueen valmistautumisrituaaleista. Tai poliittisen mielipiteen korostamissa, jos niikseen tulee. Tietysti kannattaa miettiä "laitimmaisen tärkeää"-ilmausta myös, sillä sama asiahan on kyseessä. Siis vihoviimeinen. Jos tuollaisia sanontoja käyttä, niin se ei minulle kerro muusta kuin sanojansa keinojen vähyydestä. En edes Hari Seldonin lausahdusta sinällään allekirjoita. "Väkivalta on kyvyttömän äärimmäinen hätäkeino." Seldonilla oli, kaikesta viisaudestaan huolimatta, liian lempeä kuva ihmiskunnasta. Väkivalta on näet yleisesti aina kyvyttömän keino. 

  Jätetäänpä todelliset ja kuvitteelliset pohdinnat tähän. Tänään kuitenkin katson, kuinka Seldonin ensimmäinen kriisi saadaan ratkaistua. 

  Me elämme hektisiä aikoja. Siis omilla mittapuillamme tarkasteltuna. Edellinen viikonloppu oli toimintaa täynnä. Toimintaa on ollut tällä viikolla myös. Keskiviikkona käytiin pikahälytyksellä Espoossa. Annalle oli tullut iltapäiväksi pakollista menoa, joten me ajettiin lapsia kaitsemaan. Anna lähti yhdeksi jäähallille kokoukseen. Minä vein Iiriksen sinne luiteluharkkoihin kahdeksi. Jäin hetkeksi katselemaan. Kyllä sujui hienosti tytöltä luistelu! Sujui se muiltakin jäällä viilletteleviltä. Olisin muutaman kuvan ottanut, mutta kun edellisellä kerralla minulle näytettiin jyrkkää kieltoa, en tohtinut.
  Tiilikaisilla oltiin, kunnes Joni tuli töistä. Annalla ja Iiriksellä se vasta hektistä oli. Iiriksellä 14-15 luistelu, 15-16 jälkitreenit. Annalla samaan aikaan kokous. Jälkitreeneistä Anna vei Iiriksen parin kilsan päähän luisteluharrastukseen kuuluvalla balettitunnille. Sieltä hän usmuutti kotiin hakemaan Iirikselle vaatteita. Viideksi (hieman myöhässä tosin) he kiisivät Iiriksen koululle pikkujouluihin. Onneksi nuorena jaksaa. 
  Vuoden alussa vaihtuvat osat perhe Tiilikaisella: Anna menee duuniin, Joni jää kotiin. Puoli vuotta pitää Joni, ensin isyyslomaa, sitten muuten vapaata. Liisa menee elokuussa päiväkotiin, ja Iiriskin on ensi syksynä tarpeeksi iso menemään bussilla luisteluharjoituksiin. Jos into kantaa sinne asti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kantaa paljon pidemmällekin.
 
  Pari päivää me Espoon reissun jälkeen vedettiin henkeä. 

  Tänään mennään katsomaan Elinaa. 

  Huomenna painellaan pitkälle metsälenkille.

   Ensi viikko alkaa olla aikataulutettu. Maanantaiksi on varattu auton moottorin pesulle. Pitää kesän, tai oikeastaan parin, Maljalantien pölyt, Piekälänsaarentein tomut, siivouttaa pois.

  Keskiviikkona on influenssarokotus.

  Torstaina menen jeesaamaan tutun muuttohommissa.

  Perjantaiksi tilaan auton sisä- ja ulkoputsauksen. Käsinpesu ulkoa, imurointi. pölyjen pyyhintä, ikkunoiden sisäpuolien pesu, hintaa 40 €. Ihan lähellä, alle kilsan päässä, on mainio firma, joka tuohon hintaan auton puunaa. Pelkkä ulkopesu on kesäkaudella 17 €, talvisin 20 €. Eipä tee mieli autoa ajaa pikapesulinjalle harjojen raavittavaksi. TI-hallilla voisin itse auton pestä, mutta kun lähin on n. 10 kilsan päässä, niin ei se ole kovin järkevää. Melkein samaksi bensojen kanssa hinta muodostuu. Ja jää tuokin 20 kilsaa hiilijalanjälkeä keventämään. 

  Sunnuntaina mennään taas Espooseen. Iiriksen koululla on joulumyyjäiset. Uudellemaalle tulee voimaan uusia rajoituksia. En vielä tiedä, vaikuttavatko ne myyjäisiin? Asia selviää tuonnempana. 

  Seuraava viikkokin on parin päivän osalta kalenterissa. Auton huolto ma. 19.11. 
  
  Tämän jälkeen on kalenteri blankkona aina 8.12. saakka. Silloin vien auton katsastukseen. 

  Sunnuntaina 12.12. on Kauniaisten jäähallilla Taitoluisteluklubin luistelunäytös. Sinne tietysti mennään.
 
  Vielä löytyy yksi merkintä kalenterista: 18-19.12. Iiris ja Liisa ovat meillä. Annalla ja Jonilla on ystäväpiirin pikkujoulut erään heistä mökillä. 

  Ei onneksi aivan ylivoimainen aikataulu. Ehditään obligatorisia jouluvalmisteluja myös tekemään. 

  Niin se vain on: joulu lähestyy. Tuleeko siitä valkoinen? Toivottavasti. Ensimmäiset lumet saattavat Hollolaan tippua perjantain ja lauantain välisenä yönä. Ensi viikolla onkin pakkasta, koko viikon. Lunta näyttää tulevan välillä. Hyvä. Pääsen maksamaan ruohonleikkuusta kertynyttä velkaa naapureille. Kola on valmiina. Tulkoon valkeus! Kunhan ei yli kymmensenttisenä räntälumena!

  Loppuun pari kuvaa keskiviikolta Espoosta. Liisa, aina iloinen veitikka.


Iiris esittelee mummalle jotain peliä puhelimestaan ennen lähtöä luiteluharkkoihin.

tiistai 16. marraskuuta 2021

OIKEUS ILMAN VELVOITTEITA

  Kansalaisaloite "Ei koronapassia työpaikoille" on kerännyt yli 50 000 kannattajaa. Luultavasti aloitteen on pannut vireille OIKEUS ILMAN VELVOITTEITA-yhdistys. Tai sitten sen sisaryhdistys OIKEUTTA, EI VASTUUTA-ry. Mukana allekirjoittaneissa lienee ihmisiä MSJNEMN  (MIELENILMAISUT SALLITAAN, JOS NE EDISTÄVÄT MEIDÄN NÄKÖKANTAAMME)-kerhosta. 

  Asiasta oli kai keskustelua ykkösen Aamu-tv:ssa. En sitä seurannut, sillä katsoin oikeudekseni mennä lenkille. Varmaan joitain oikeudellisia pulmia kopronapassin vaatimisessa työpaikolle ilmenee. Miten lienee työnantajien velvollisuus pitää työpaikat tekijöille turvallisina otetaan huomioon? 
  Aika käsittämätöntä, että eräs kansanosa mölyää oikeuksistaan silloin, kun se sille sopii. Pienen osan ihmistä tulisi saada vaikeuttaa valtaosan elämää, saattaa heidän terveytensä moninkertaiseen vaaraan. 
  Samasta asiastahan tässä on kyse, kuin mielenilmauksien kohdallakin. ELOKAPINAN juttuihin osallistuvat pitäisi näitten logiikan mestareiden mukaan ampua, vähintään raahata vuosiksi vankilaan, kun taas sadat torveaan soittavat autoilijat tai rekkamiehet saavat tukkia liikenteen mielihyvin. Kun asioita tarkastellaan ainoastaan oman mielipiteen vinkkelistä, niin todellisuus vääristyy. Aika pahasti, tekee mieli sanoa. Mutta kuka, tai mikä, noitten änkyröiden pään kääntäisi? Kun he ovat niiiiin oikeassa!

  Siinä aamun vuodatus. Onneksi lenkillä korvissani soinut Ry Cooder hieman kevensi mieltäni näitten raskaitten ajatusten aikana. 

  FOUNDATION-sarjaa olen nyt katsonut Apple-tv:ssa yhdeksän osaa. 1. kauden päätös julkaistaan perjantaina. Onhan se hienoa katseltavaa. Hieman yhä tökkii, kun muistikuvani kirjoista on monissa asioissa erilainen. Mutta niitä lukemattomille saattaa olaa vieläkin hankalampaa sisäistää, mistä on kyse. 
  Laura Birnillä on aikamoisen iso rooli sarjassa. Eto Demerzel on Galaktisen Imperiumin Keisarin (aina Cleon, joka on kloonattu alkuperäisestä, ja Keisareita on aina kolme samaan aikaan: Veli Aaamunkoitto, Veli Päivä, ja Veli Ilta). Demerzel on ihmisenkaltainen robotti, joka siis on palvellut jokaista Cleonia. Hänen robottiutensa paljastuu, jolle aivan väärässä ole, vasta Asimovin myöhemmin kirkottamien jatko-osian lopussa, ja Demerzelillä suuri rooli koko Säätiön ja Toisen Säätiön tehtävien onnistumisessa. Mielestäni Laura Birn onnistuu hyvin roolissaan aneemisen oloisena androidina. 
  Sarjan jatko lienee vielä arvailujen varassa. Mieluusti katsoisin uusia kausia. Kokonaisuus on valttia, kokonaisuuden osa jättää mielen hämmentyneeksi. 

  Lukenut olen noin kirja/ kaksi päivää-tahdilla. Viikonvaihde tosin tahtia hiljensi. Viimeaikoina on mennyt kahta kotimaista A.T:tä; Antti Tuominen ja Arttu Tuomainen alkavat nyt olla uusimpia myöten luettu. Siispä kohta varuksia hakemaan, uusia tekemään. Mm. Ann Cleeves, Johanna Mo sekä Nadinen Matheson ovat lähitulevaisuuden listalla. Naiskirjailijoiden vuoro, tasavertaisuutta kehiin. 

  Lopuksi näitten raskaitten aikojen keventäjistä ykköset sopuisasti Pikku-kakkosen äärellä.

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

ENNEN- JA OIKEA-AIKAINEN PÄIVÄ

  Eilen oli juhlapäivä: iltapäivällä oltiin Otavassa Leon kaksivuotispäivillä, illalla syötiin ennenaikainen isänpäivän lounas Hollolassa. 

  Otavassa oli porukkaa koolla mukavasti, hyvät tarjoilut. Hauskaa välillä tavata sukua. Lehkosen puolen suku tosin oli meidän edustuksemme varassa. 

  Ennenaikainen isänpäivän lounas syötiin, koska tänään perhe Tiilikainen menee Lahteen Jonin veljen perheen luo. Nuorempia isiä siellä juhlitaan oikea-aikaisen isänpäivän lounaan merkeissä.
  Isänpäivän lounas, vaikkakin se oli ennenaikainen, ja tiettävästi ensimmäinen illalla kello seitsemän nauttimani lounas, oli maukas. Nyt sai kesällä seitenkymppisilläni Hanelilta saamani reilunkokoinen hirvipaisti olla pöydän kunkku. Hilppa kypsensi paistin jo perjantaina. Valurautapadassa kypsensi, hartaasti miedolla lämmöllä kypsensi. Paistin kera oli tarjolla itse graavattua lohta, uusijuureksia ja pottumuusia. Kyllä kelpasi isän olla isä. Ja isoisä!

  Aamulla hiippailin muitten vielä nukkuessa lenkille. Isänpäivän lenkki ei eronnut muiden päivien lenkistä oleellisesti. Kun palasin kahdeksan korvilla, alkoi porukka hiljalleen heräillä. Hilppa loihti pöytään kunnon brunssin. Munia, pekonia, riisipiirakoita, maalaiscroissantteja, leikkeleitä. Kohta oli 10 000:n askeleen energiavaje kuitattu. Korkojen kanssa.

  En jäänyt ilman isäpäivälahjaa. Iiris minulle ojensi kassin, josta löytyi suklaata, jouluaiheiset sukat, sekä tietysti tytön tekemä kortti!



  Odotan innolla. Parin vuoden kuluttua Liisa varmaan on myös minulle kortin väsännyt.

  Siinä Peppe-papan lemmikit aamuisina.



  Tiilikaiset siis lähtevät päivällä. Ensin Lahteen, sielä Espooseen. Me jäädään tänne viettämään verkkaan kuluvia päiviä, joista, kuten tuli joskus aiemmin todettua, ketjuuntuu nopeasti kuluvia viikkoja, kuukausia, vuosia. 
 
  Koska kohta lähdetään koko konkkaronkka ulos, lopetan lyhyeen. Paitsi että muutaman kuvan saatte vielä kärsiä.

  Eilinen päivänsankari valmistautuu puhaltamaan kynttilää.


  Akrobaatti-Iiris


Jäätelö ennenaikaisen isänpäivälounaan jälkeen vaikuttaa oikea-aikaiselta.

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

MIKSEI MYÖKII?

  Joulumainokset alkavat tunkeuta korviin, silmiin. Kaupat pullistelevat suklaata, koristeita, krääsää. Joulu siis lähestyy. Ahaa, selvä juttu. Miksei myökii sitä noteerattas? Siispä aamusta kirjahyllyn kimppuun. Yhteistyöllä hommat hoituu. Minä tyhjensin hyllyt, pyyhin niistä pölyt, Hilppa imuroi kirjapinoista isommat pölyt. 




  Kummasti tavaraa hyllyille mahtuu. Kirjoja enimmäkseen. Samalla kun hylly oli tyhjänä, siirrettiin sitä n. 30 senttiä ikkunaseinään päin. Se oli ollut irti siksi, että meillä oli aiemmin verhot roikkumassa, ja ne piti tietysti saada vedettyä syrjään. Kun jo jonkin aikaa sitten siirryimme verhottomaan tilaan, oli nyt asiallista tuupata hylly nurkkaan asti. Saman verran siirrettiin kaappia, jonka päällä televisio on. Kaappi on täynnä astioita, joten sekin piti tyhjentää, jotta voimamme riittivät siirtoon. 

  Rivakoita kun ollaan, aikaisin aloitetaan, niin johan sitä päästiin suihkuun pölyt pois pesemään jo ennen kymmentä. 


  Joulusiivous on siten aluillaan. Ja aluillaan se pysyykin kuukauden, toista. Mutta hyvä, kun tuonkin verran on tehtynä. 

  Eilen päätin hankkia Apple-tv:n katselumahdollisuuden. Ihan siksi, että sieltä löytyy Isaac Asimovin Säätiö-sarjaan perustuva sarja Foundation. Ongelmaksi meinasi muodostua se, kun minulla ei ole Applen laitteita. Ei puhelinta, ei tablettia, ei läppäriä, ei tietokonetta. Android-laitteisiin ei ole saatavilla applen sovellusta. Älytelevisiossa sovellus on, mutta id:n luominen oli hankalaa. Tai ei se oikeastaan hankalaa ollut, kun lopulta älysin, kuinka se tehdään. Piti mennä Windowsilla itunes-sovellukseen, ja sitä kautta tilin luominen onnistui. Sitten vain id ja salasan tv:n appiin, ja eiku selaamaan. 

  Kaksi tunnin jaksoa ollaan nyt katsottu Säätiötä. Hienosti se on tehty. Mutta en vielä osaa olla kovin innostunut näkemästäni. Hitaasti touhu etenee, alkuperäistä tarinaakin on tietysti rukattu näytölle sopivaksi. Toivottavasti tahti paranee ja tiivistyy tulevien jaksojen myötä. 

  Koska Asimovin alunperin trilogiaksi kirjoitettu, myöhemmin seitsenosaiseksi paisunut Säätiö, joka lopulta on yhteydessä saman miehen toiseen loistavaa kokonaisuuteen, Robotit-sarjaan, on minulle kovin tärkeä, niin suhtautumiseni tv-sarjaan on tietysti kriittinen. Harvoinpa taitaa filmatisointi kirjaa parempi olla. Saa nähdä, kuinka monta kautta tätä sarjaa tehdään? Tehdäänkö kolme, yksi jokaisesta alkuperäisen trilogian kirjasta? Vai tehdäänkö vielä lisää myöhemmin kirjoitetuista osista? Vai tehdäänkö vain yksi? Riippuu varmaan siitä, kuinka paljon katsojia se kerää. Olen kuitenkin odottavalla mielellä. Katsoa sarja kannattaa jo sen visuaalisen toteuksen vuoksi. Niin sanoi Hilppakin, jolle hieman olen yrittänyt valottaa, mistä tässä jutussa on kyse.

  Sen, mitä olen hieman Apple-tv:n tarjontaa silmäillyt, niin ei sieltä hirveästi näytä tällä hetkellä olevan muuta mielenkiintoista katseltavaa. Mutta olkoon nyt tämäkin suoratoisto näkyvillä. Ainakin, kunnes Säätiö on katsottu. Siitä ei ole vielä edes kaikki jaksot julkaistuna. Alle kuuden euron kuukausihinnalla ei vei konkurssiin. 

  Tänään sateli, sopiva kirjahyllypäivä siis. Huomenna on poutaa, sopiva lenkkeilypäivä siis. Pitää kohta vetäytyä kirjan pariin, latautua aamulenkille. Ensimmäiselle uusilla, eilen hankituilla lenkkareilla. Saavat muut aikaiset kulkijat ihmetellä kepeää menoa. 

tiistai 9. marraskuuta 2021

KULUTUSVAURIO

  Takana ensimmäinen kunnon pakkasyö alkavalle talvelle. Viideltä näytti mittari miinus yhdeksää. Oli mukava keli aamulenkki tallustaa, kun ei tuultakaan ollut juuri lainkaan. 

  Eilen, tietoisena väliaikaisesta viilenemisestä, kaivoin naftaliinista talvella käyttämäni lenkkikengät. Mutta, mutta... Huomasin, että kantapäistä oli pinnoite kengistä kokonaan kulunut pois. Joku solumuovi, tai mikä lie, sieltä pilkisteli. Siis sakkokengät. Aika monta vuotta nuo Merrelit ehtivät palvella. Nyt ne saavat, viimeisenä palveluksenaan, tuottaa hippusen kaukolämpöä Kymijärven voimalassa. Täytyy ryhtyä metsästämään uusia. Päivällä mennään käymään äidin luona. Samalla voisi käydä kuikuilemassa tarjontaa. Vaikka ei lie kiirettä? Huomenna taitaa olla saman verran plussaa kuin oli tänään miinusta.

Verkkaan kuluvat hämärät päivät täällä Hollolassa. Kumma juttu, että vaikka ne verkkaan kuluvat, niin silti viikot vaihtuvat nopeasti. Mikähän paradoksi siinäkin on? 

  Kirjaston varauspalvelu on lähtenyt komiasti toimimaan lukemisen nälän auttamiseksi. Yhdeksän teosta olen parin viikon aikana varannut, niistä viisi saapuneena noutanut, neljä jo lukenut. Kaksi kirjaa näyttää olevan matkalla noutopisteeseen. Kaksi on sellaista, jotka on vasta tilattu, eli eivät ole vielä ilmestyneet. Kesäkauden aikana suosikkilistalle merkkaamiani on jäljellä kolmisenkymmentä. Täytyy varmaan taas pari laittaa varaukseen. Suomessa on paljon hyviä asioita, eikä niistä vähäisimpinä loistava kirjastolaitos!

  Viikonloppuna on eläkeläisille hieman vaihtelua tiedossa. Lauantaina mennään Mikkeliin, tarkemmin Otavaan. Siellä, Amin luona, pidetään Emman pojan Leon kaksivuotissynttärit. Perhe Tiilikainen tulee sinne myös, sitten meille yöksi. Päästään taas Iiriksen ja Liisan kasvukäyrät päivittämään. Liisalle on sanoja tullut sitten viime näkemän runsaasti. Pitää varmaan hänen kanssaan puida maailmanpolitiikan polttavimpia kysymyksiä, unohtamatta kotimaan puheenaiheita. Tai ei ehkä ihan vielä. Oikeastaan ei ehkä koskaan. 

  Jouluun on aikaa vaivaiset puolitoista kuukautta. Tässähän pitää kohlakkoin ryhtyä kokoamaan perinteistä valokuvakirjaa pukinkonttiin. Vastahan minä edellisen väsäsin. Taas on näemmä yksi vuosi lyhenevästä ketjusta takana. 

  Vaikka vuodet vääjäämättä vähenevät, niin ei kaikki kuitenkaan mene huonompaan suuntaa, noin terveyden kannalta katsottuna. Vuosi sitten olivat lonkat ja hartiat aivan helvetin kipeinä. Lääkärilläkin kävin, sain tehokasta kipulääkettä. Se kyllä auttoi, hetkelliseti, mutta kuuritkaan eivät ongelmaa poistaneet. Vasta keväällä, kun oltiin saareen päästy, kivut hävisivät kerrasta. Onko syynä monipuolisempi liikunta? Vai olivatko vaivat psyykkisiä? Kallistun ensimmäiseen vaihtoehtoon. Joku "jumi" hartioissa varmaan oli, ja se laukesi jostain salaperäisestä syystä. Nuo lonkat ovat aika ajoin vaivanneet vuosia. Nivelrikkoa niissä on. Viime talvena ne kipuilivat poikkeuksellisen kauan. Nyt tuntuvat paikat hyviltä. Puuta koputtelen. 

  Laitan loppuun kuvan, jonka skannasin Elinan albumeista. Siinäkö vellokset pohtivat vakavana elämän pimeitä puolia? No eivät pohdi. Eikä kuva ole edes hautajaisista, vaan Annin kastetilaisuudesta parikymmentä vuotta sitten. Kai meidän naamat peruslukemille oli saanut päydän toisella puolella istuva pappi. Leikkasin hänet pois. En uskonvastaisuuden vuoksi, vaan siksi, että ole hänen lupaansa julkaisuun kysynyt.


  Vielä toinen, pari vuotta myöhemmin napattu. Helmi-koiraa ei enää ole, mutta tuo päälläni oleva t-paita on yhä käytössä.

perjantai 5. marraskuuta 2021

SANOTTIIN SITÄ ANTTOLASSA ENNENKIN

  Selailin kirjaa SULOINEN SAVONMAA Voipha se olla näinnii (toimittanut Ritva Koivukoski, Werner Söderström Osakeyhiö 1998). Se on liki 600-sivuinen opus, joka kertoo Savosta, savolaisuudesta, savolaisista (kuuluista ja tavallisista), Savon historiasta, nykyisyydestä. Kirjan loppupuolella on pitkä lista savolaisista sananlaskuista, paremminkin sanonnoista. Niiden alkuperä on aina kerrottu. Tuota listaa jäin tutkiskelemaan. Löytyihän sieltä Anttolassa sanottuakin:

  "Eihä suuret sanat suuta halakase eikä pieru pyllyvä repäse."

  "Eukkomies on ku elläen, mut ei pietä kytkyyssä."

  "Tuulee ku Jäppisen naimavuonna; vasikan nahka män vintilän reijästä läpi."

  "Anto Liikanennii jäniksen levätä, vaekka se sitä kii jahtasj."

  En kyllä muista koskaan tuollaisia kuulleeni. En Anttolassa, en muuallakaan. Sen sijaan mm. sanonta "Syö syö, syksyllä tapetaan" on hyvinkin tuttu. Poikasena ollessa sitä Piskolassa käytettiin. Leikkimielellä huonosti lautastaan tyhjentävälle poijannössille näin sanottiin, vaikka sikaahan tuossa sanonnassa tarkoitetaan. En kyllä tunnusta sika olleeni. Ainakaan silloin. Kirjan mukaan sanonta on peräisin Mikkelistä.

  Kuriositeetina mainittakoon, että kirjassa on Pertti Koistisen kirjoittama muutaman sivun juttu Muikkuveden vanhat merimiehet. Hieraisin silmiäni. Tarkistus osoitti sen, minkä toki jo arvasin: ei ollut kaimaani Koistinen kyseessä, vaan hänen kokokaimaani, v.1930 Viipurissa savonlinnalaisille vanhemmille syntynyt eläkkeellä oleva fil. maist. Pertti Koistinen. Liekö enää hengissä?

  Kun Anttolasta aloitin, niin laitan muutaman kuvan Suloiselta Savonmaalta, Anttolasta. Kuvat ovat äiti-Elinan albumeista. Ottajista ei ole tietoa. Niissä on pääosin edesmenneitä anttolalaisia. Muutamat mahdollisista lukijoista varmaan jokusia, ainakin yhdestä kuvasta kaikkikin, tuntevat.

  Tässä otoksessa on iso liuta isäntiä. Pirskasen Pekka huopikkaissa ja turkissa ja hänen vasemmalla puolella oleva turkkiherra varmaan ovat tilaisuuden vetäjinä. Jotakin metsätalouteen liittyvää lienee meneillään. Minä olen tunnistavinani ainakin Kiljusen Martin, Pesosen Vilkin. Taitaa joukossa olla Ikolan Kassukin. Niin, eikös Pirskasen Pekan oikealla puolella ole Montosia Saukonsalosta? Arton isä ja setä?

  Nyt kuva Anttolan Säästöpankin isännistöstä v. 1951. Syntymävuoteni. Eipä jaksa muistini ketään tunnistaa. Laitan kuvan taakse kirjoitetun nimilistan perään.



  Sitten se kuva, jonka 12 äijää moni saattaa tunnistaa. Muut ovat minulle selvillä, paitsi oikeassa laidassa istuva huopikasjalkainen mies. Näkö on tuttu, mutta nimi hukassa.


  Muistelen, että noilla äijillä oli joku 12-miehen kerho? Olisko kuva siitä? Voin olla väärässä. Ei olisi ensimmäinen kerta. Mutta oli niillä sellainen "klubi" kyllä. En tosin ole varma, kuinka monta jäsentä siihen kuului. Tämä oli 1960-luvun alkupuolta. Kun ei ollut somea, mihin ryhmää perustaa, niin täytyi ihan fyysisesti kokoontua. Olkoon tämä mikä miitinki hyvänsä, niin herkässä ovat kuitenkin hymyt. No jaa, Jormalaisen Pekka on vähän vakavampana. 

  Vielä yksi. Kuuskytluvun taitetta lienee eletään. Tähänkin apua anelen. Laitamiehet ovat tunnetut, mutta kuka on keskushyökkääjä? 


  Bonuksena kuva. Ei Anttolasta, vaan Helsingistä. Eletään loppuvuotta 1947 tai alkuvuotta 1948. Kuvassa tietysti isä-Erkki, Mualar-Väisäsen sanassa "ohuvena ku salakanruoto", sekä sisko-Ritva rattaissa. Molemmat ovat jo joukostamme poistuneet. R.I.P.

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

ARKISTOISTA PESEE

  Joutessani selailin taas hieman äiti-Elinan kuva-albumeja. Joukossa on myös isoäidiltäni Emmalta jälkeen jääneitä. Olen ne aiemmin, osittain pariinkiin kertaa, plarannut. Jokusia otoksia tälläkin kerralla skannasin. Eli puretaanpa työn tuloksia. En kuvia mihinkään erityiseen järjestykseen laita, en mihinkään kaavaan aseta. Mielivallalla on nyt sijaa. Paitsi että kaava löytyi kuin itsestään. 

  Aluksi kuva Piskolan laivalaiturilla onkivasta Hanelista. Se on otettu viiskytluvun lopulla, otaksun. Haneli oli kalamies jo silloin. 


  Myös toisessa kuvassa on vanha laivalaituri. Sitä ei ole vuosikymmeniin ollut. Kiviarkku on kuitenkin jäljellä. Minä kauhon kuvassa vedestä jotakin. Ei se kala ole. Mitä lie poikanen läträä? 
 

  Kuvasta näkee, että alhaalla on ollut vedenpinta välillä 1960-luvullakin. 

  Kun juttu alkoi kalamies Hanelista, jatketaan aiheesta. Tuossa 1980-luvun alkupuolella kävin Hanelin kanssa monena vuonna erilaisissa uistelukilpailuissa. Kaksi kertaa muistaakseni Lohikuninkuussoutu-kisassa. Siinä vedettiin soutamalla yhtä uistinta. Kilpailuaika oli 24 tuntia. Kummassakaan mittelössä, joissa olin mukana, emme koko aikaa käyttäneet. Kisa alkoi iltapäivällä, ja me saimme tarpeeksemme aikaisin aamulla. Punnitukseen ei kumpanakaan kertana tarvinnut meidän vaivautua. 
  Toisella reissulla nousi yöllä pirullinen ukkospilvi tuulen kanssa. Järjestäjän toimesta veneet käytiin komentamassa maihin. Rantauduimme erääseen saareen. Meillä oli kokolias ahven saaliina, joten paistoimme sen myräkän hieman laannuttua. 

  Nämä pari kuvaa ovat Puruvedellä järjestetystä mittelöstä. Kisa oli suosittu, kuten ehkä havaitsette.



  Kalastusaiheella jatketaan vielä. 1950-luvun lopulla kävivät minua isommat yökalassa. Minä en, itkusta ja pienestä raivarista huolimatta päässyt mukaan. Arvelen, että tuo yökalajuttu tapahtui kahtena kesänä. Luonterilla, Makutsaarilla, tai ehkä Vattusaarilla, oli äijillä tukikohta. Kuvassa vasemmalta isä-Erkki, Mäkisen Eero (heillä oli mökki Särensyvässä), saksalainen sukuun kuuluva Heinrich, eno-Olli ja isoisäni Pekka Karppinen.


  Minulla on käsitys, että Pekka ei porukassa yöpynyt, ja että nuoremmat miehet saattoivat illan tullen narauttaa korkkia vastapäivään. 

  Nyt lipsun kalastusteemasta, mutta vesillä pysytään. Eno-Olli rakensi 1950-luvulla vaneriveneen. Siitä on runko yhä Saarelan venevajan kattotuolien alapaarteitten päällä. Se oli tasapohjanen pulkka, jossa oli vaijeriohjaus. Kun Olli viritti perään isoisän kolmekymppisen Mercuryn, niin voitte arvata, että meno ei olut ihan nykynormien mukaista! Heinrich on kuvassa puikoissa. 


  Oikeasti Mercury kuului isoisän paattiin. Puuta oli paatit ennen, miehet mitä lie?


  Jonkinlaista vesisirkusta harrastettiin silloin myös. Tässä isoisä vetää jotakuta lautalla perässään. Vesisuksia oli käytössä myös. Ei ne olleet kuttaperkaa, vaan Olli-enon tekemiä ja punavalkoiseksi maalaamia. 


  Lopetan arkiston putsaamisen tähän, kun kala- ja vesiaiheiheiset otokset tuli käytettyä.