TUOMIOT KOHILLAAN

  YLE-uutiset: Thai-huijari tuomittiin 13 275 vuodeksi vankilaan pyramidihuijauksesta. Huijari myönsi teot ja hänen rangaistustaan lyhennettiin 6 637 vuodella ja kuudella kuukaudella. Oikeustajuni hyväksyy tuon 6 637 vuotta, mutta että kuusi kuukautta päälle!
  Uutisesta ei selviä, onko 13 275 vuotta alkuperäinen, vai alennettu tuomio. Niin tai näin, istuttavaa riittää. Jos Thaimaassa rangaistukset periytyvät isältä pojalle, ei Pudit Kittihradilok'in suvun tulevaisuus ole ruusuinen. Toki jutussa mainitaan, että Pudit joutuu istumaan vain 20 vuotta. Mamarit!

  Nykissä ja Intiassa ihmisiä kuollut tulipaloissa.

  Puero Ricossa kolme kuukautta sitten riehuneen hurrikaani Marian jäljiltä vielä puolet asukkaista ilman sähköä. Itä-Karjalan Sähkö voi lohduttautua; jossain päin maailmaa ovat asiat vielä huonommin.

  Mies putosi monttuun tehdashallissa Mikkelissä. Itä-Suomen poliisi tutkii Aurajoki Oy:n tehdashallissa tapahtunutta onnettomuutta työtapaturmana. Pari metriä syvät montut tehdashallissa altistavat työtapaturmille (kirj. huom.).

  Lauri Markkanen pussitti 32 pistettä ottelussa Indianaa vastaan. Mikael Granlund iski NHL-uran toisen hattutempun. Tulikuuma Sebastian Aho iski voittomaalin. Ristolainen ratkaisi jatkoajalla. Lohtua urheiluhullulle Suomen kansalle: Mäkihypyssä menee päin persikkaa, mutta Markkanen nakuttaa, taalakiekkoilijat latovat maaleja.

  Kansalliseen rokoteohjelmaan valittu rokote ei tehoa Suomessa leviävään B-virus Yamagataan. Hukkaan meni sekin Terveysasemalla käynti, kun piikittivät ainoastaan A-viruksen varalta. Toisaalta, kukapa arvonsa tunteva nyt B-luokan roketetteen hyväksyy?

  Poliisiauto räjäytetty poliisiaseman edessä Malmössä. Uhkarohkea temppu. Tekijälle turvallisempaa olisi räjäyttää poliisiaseman takana.

  Sellaisia uutisia pikasilmäyksellä vuoden toiseksi viimeisenä aamuna. Huomenna varmaan median täyttävät katsaukset loppuvan vuoden tärkeimmistä tapahtumista. Kuten pupujussien invaasiosta Avokkaan omatarvekasvimaalle.

  Olen seurannut Jari Tervon dokkaria "Kekkonen". Nyt on puolet 8-osaisesta ohjelmasta takana, ollaan päästu Urkin toiseen valintaan v. 1962. Jonkin verran ennestään tuttua asiaa, paljon uutta tietoa, tarjoaa Tervo. Hän on selvästi pureutunut ja paneutunut arkistoihin. Nähdäkseni Kekkonen oli poikkeuksellisen lahjakas visionääri, joka sekä haistoi tulevaisuuden, että viitoitti sille johtavan väylän.

  Anna ja Iiris tulevat tänään Mikkelistä meille. Uusi vuosi vastaanotetaan, näin uskon, Iiriksen ja minun vienosti kuorsatessa, Annan ja Hilpan katsellessa parvekkeella pommitusta. Jollen sitten topistaudu, ja valvo puoleen yöhön. Valvon tai en, joku kyllä valvoo. Ainakin Isoveli Oseaniassa.

  Lyhyestä virsi kaunis. Kirjoitellaan v. 2018 vähän pidempiä tarinoita. Ehkä.

  Koska kuva on tullut aina tällättyä, laitan luonnon "ilotulituksen".

TYKKI TYLSÄNÄ

  Ykkösen aamulla pyörivistä uutisotsikoista sattui silmiini seuraava: "Laineen tykki tylsänä". Joopa joo. Kai terävä tykki on parempi, kuin tylsä? Tarkoittaisiko ilmaus "Laineen puukko tukossa" samaa? Onhan avonainen puukko parempi, kuin tukossa oleva? Vai onko? Nykyiset urheilutermit kun eivät näköjään ole minulle tuttuja. Ennen saatettiin sanoa, että sihti on hukassa. Se puolestaan tarkoittaa, että siivilä on sudessa. Miten tämä on rinnastettavissa maalihanan sulkeutumiseen? Sillä sellaista kai noilla sanonnoilla haetaan? Ja kun maalihana sulkeutuu, on ryhdyttävä keittämään punamultaa. Ei kun vihtrilliä, ruisjauhoja, vernissaa, karkeaa suolaa ja punamultaa hankkimaan. Vaikeaselkoista, tuo urheilujargoni.
  Tykin tylsyydestä vielä. Minun mielestäni kaikki tappamiseen tarkoitetut kapineet ovat tylsiä. Mutta sotaahan urheilu on. Sotatermejä vilisee lajissa, kuin lajissa. Ja ainakin yksi oikea sota on käyty, kuningas jalkapallon vuoksi. Tai ei jalkapallo pääsyy tuohon 100 tunnin sotaan ollut. Olipahan vain yksi siihen johtaneista seikoista. Ja mahdollisti urbaanimyytin syntymisen.

  Anna ja Iiris lähtivät eilen Mikkeliin, Annan serkkuja tapaamaan. Tulevat uudeksi vuodeksi vielä meille. Onneksi Iiris ei vielä, toivottavasti ei koskaan, ole ilotulitteiden perään. En ole minäkään. Vaikka postilaatikon täyttävät mainokset parhaansa asian eteen tekevät.
  Olen tainnut joskus sanoa, että en ole ikinä ostanut ainoaakaan pommia. Jos olen näin kertonut, on se väärää tietoa. Muistin juuri ainakin yhden kerran. Oli vuosi 1987, otaksun. Minun vetämäni rivitalotyömaa valmistui Riihimäellä. Koska uusia työmaita ei ollut työpäällikköni alueella alkamassa, sain komennuksen Riihimäen keskustassa meneillään olevaan E-ryhmän tavaratalon laajennus- ja saneeraustyömaalle työmaamestariksi. Vastaavana toimi Reima T., mainio kaverini ja armoitettu ilon ylläpitäjä. No, joulujen välissä oltiin töissä. Reima yritti aatonaattona löytää ilotulitteita paikallisista kaupoista, mutta kaikki hänen tavoittelemansa tuotteet olivat kaupungista loppuneet. Vastaava laittoi puhelimen töihin; Hyvinkäältä kyseisiä paukkuja vielä löytyi. Reima kutsui minut luokseen, sanoi:
  "Nyt lähdetään Hyvinkäälle ostamaan pommeja!"
  Minä siihen:
  "Mutta kun tuo iso anturavalu on menossa, ja jatkuba tilaus betonitehtaalta päällä."
  Oli näet tapana, että kun kyseessä oli massaltaan suuri valu, missä oli paljon hankalasti laskettavissa olevia anturamuotteja, tilattiin betonia tulemaan puolen tunnin välein, kunnes puhelimella tilaus lopetettiin, tai tarkennettiin viimeisen kuorman koko.
  "Mukaan vaan!", sanoi Reima. "Ei me siellä kauaa viivytä, ja onhan tuo nuorempi mestari N. N. hoitamassa valua."
  Tietysti pääsyy Reiman komentoon oli siinä, että olimme sillä viikolla tulleet Lahdesta minun autollani töihin (kimppakyyti toimi siihen aikaan ansiokkaasti). Niinpä lähdettiin. Mutta eihän me siltä reissulta äkkiä selvitty! Ensinnäkin oli liukas ajokeli, ja matkalla oli tapahtunut kolari, joka hidasti ainakin puoilella tunnilla. Sitten Hyvinkäällä jouduttiin kiertämään useampi myyntipiste, ennen kuin Reiman havitteleman pommit saatiin ostetuksi. Siinä tohinassa tulin minäkin ostaneeksi muutaman tulitteen. Millaiset, sitä en jaksa muistaa. Halvemmasta päästä kuitenkin.
  Kun työmaalle takaisin päästiin, oli kaksi täydessä lastissa olevaa betoniautoa odottamassa, kuskit kyselemässä, että mihinkäs nää viedään, kun tuo valu on jo valmis? Ei ollut nuori mestari osannut ajoissa perua tilausta! Minä, että mitä vi***a nyt tehdään? Reima ei ollut moksiskaan. Sanoi kuskeille, että Haka maksaa, viekää vaikka kavereille, jos jollakin on valut kesken! Mitäpä parin benonilastin arvo tuossa kymmenien miljoonen (markka-aikaa) urakassa hetkautti. Ei Rakennuskunta HAKA siihen muutaman vuoden kuluttua keikahtanut, luulen. Mutta pikkaisen jäi mieltä kaivelemaan, mokoma tuhlaus.
  Rempseä heppu, tuo Reima. Noista parista yhteisestä työmaasta, muutakin HAKAn ajasta, olen kertoillut seuraavissa blogeissani:

https://plehkonen.blogspot.fi/2014/11/wannabe-remppamies-ja-muita.html per 26.11.2014 ja

 https://plehkonen.blogspot.fi/2014/11/mestaripaivat-ja-halavatun-kahonen-eli.html per 27.11.2014

  Ehkä jossain muussakin, en jaksa muistaa. Mutta ei mr. Reiman kanssa käynyt aika työmaalla pitkäksi! Viimeeksi ole tämän minua jokusta vuotta vanhemman miehen tavannut viime kesänä. Pitääkin hänelle soittaa, sopia vaikka kahvikeskustelu Trion Sinuheen. Tai ei Reima kahvia juo, eikä alkoholia. Teetä ja Cocista kyllä. Vanha hakalainen betoniviidakon sanonta muuten kuuluu: "Muut tulee känniin, Reima ylläpitää showta!"

  Se siitä laveasti rönsyilemään lähteneestä pomminostosta. Aaton pauketta ei kovin suurella innolla odottaen.

  Loppuun pari Lao-Tsen viisautta teoksesta Tao-Te King:

Varkaus estyy, kun kalleuksille ei panna arvoa.

  Oman tietämättömyyden tunteminen on parasta tietoa.

Ja vielä kuva Iiriksen ilmeistä, kun aattona paketista paljastui Elsa Lumikuningarar-puku!

 

JOULU EDENNYT TAPSAAN

  Tapsan aamu alkoi tunnin lumitöillä. Oiva kinkunsulattaja, kymmenen senttiä hieman märkää lunta! Ei tarvinnut enää lenkille lähteä. Siis kirjoittamaan. Kello on nyt 5:32. Traktori kuluu auraavan katua. Muuten on hiljaista vielä.
 
  Haudoille käytiin jo lauantaina viemässä kynttilät. Aatto sujui perinteiseen malliin.; aamusauna, joulurauha Turusta, Elinan haku Lahdesta, kahvit kakulla, tortulla ja piparilla. Illan hämärtäessä alkoivat Iiriksen utelut pikin tulon ajankohdasta tihetä. Kun en viitsinyt enää kuunnella, sanoin, että lähden alakertaan vähän huilaamaan. Ja joulu-ukon vermeet niskaan, säkki olalle, takaovesta pihalle.
  Tällä kertaa ujosteli Iiris pukkia joinkin verran. Sehän on vain merkki ja tunnustus minulle; homma meni läpi. Yritin tyttöä saada polvelle istumaan, mutta ei tullut, äitinsä selän taakse pyrki kiilautumaan. Tuli sentää paketteja kädestäni hakemaan, niitä siitä jakamaan.

  Pukin lasit pyrkivät menemään huuruun muhkean maskin alla, mutta rituaaleista selvittiin kunnialla, kun muutaman kerran pyyhkäisin okulaareja peukalohangalla.
  Kun lopuksi ehdotettiin yhteiskuvaa Iiriksen kanssa, ei hän vieläkään ollut sukiutunut polvitutuksi. Jonkinlainen otos kuitenkin saatiin aikaiseksi.

  Pukki joutui, kiireisiinsä vedoten (lue hikisyyyteensä kyllästyneenä), pian lähtemään. Kertoi suuntaavansa tästä Etelä-Amerikkaan.

  Kun kömmin kohta alakerrasta, jouduin taas siunailemaan, että jokos se pukki ehti käymään, ja että aina minulle käy näin. Iiris oli intoa täynnä, penkoi pakettiläjää. Mikäs penkoessa, hänelle ne suunnilleen kaikki olivatkin.

  Lahjahumun jälkeen istuttiin joulupöytään. Herkkuja tietysti roppakaupalla. Yritin olla ahtamatta itseäni uhkatäyteen. Iiriksellä oli kalailta. Niin kuin lapsilla usein, eivät kaikki tarjottavat kelvanneet. Nyt meni alas vain peruna, hieman salaattia ja "kylmäkalaa" (kylmäsavulohta). Ei puhettakaan kinkusta! Eilen puolestaan kinkkua upposi monta siivua. Tuurissaan on lapsen ruokamieltymys.

  Kun aattoiltana Iirikseltä kysäisin, oliko hän käynyt pukin sylissä, tyttö nyökkäsi: "Kyllä". Totuus paljastui lahjomattomasti Hilpan Jonin tabletilla videoimasta, luvalla sanoen laadultaan häilyvästä, dokumentista.

  Eilen usmuuttivat Anttolan porukat Hollolaan. Noukkivat Elinan matkalta kyytiin. Talo oli täynnä elämää muutaman tunnin. Syötiin, haasteltiin, Iiris, Anni ja Katriina saivat vielä pukin jättämät paketit. Juotiin kahvit puolukkakastikkeella ryyditetyllä juustokakulla ja pipareilla.

  Pian piti vieraiden lähteä. Koirat olivat jääneet kahdestaan tupaan, oli aika mennä niitä ruokkimaan, tuhot tarkastamaan.

  Illalla katseltiin Iiriksen kanssa tv:sta "Onnelin ja Annelin talvi". Sitten päivän touhuista uupunut tyttö nukkumaan. Kohta minäkin kirjan kanssa omaan petiin. 

  Tänään menevät Tiilikaiset Lahteen Jonin sukulaisille. Joni joutuukin jo illalla palamaan Helsinkiin, Annalla on välipäivät vapaata. Me Hilpan kanssa varmaan, kaksin kun päivällä ollaan, katsotaan joku kertyneista tallenteista. Tai lähdetään lumikenkäilemään! On nimittäin kertynyt riittävästi lunta siihen tarkoitukseen!

  Nyt pitää lähteä kahvinkeittoon, pian alkaa alhaalta kuulua nousun ääniä. Laitan lopuksi, kun Elinaa ei aiemmissa kuvissa ole näkynyt, otoksen aattoiltapäiväivän pukinodotustunnelmista. Hyvää tapaninpäivää!

VIIMEINEN VIIMEVUOTINEN

  Eilen oli Hilppa loihtinut kanttarellikastikeen jauhelihamurekkeen (saksaksi "Falscher Hase") kaveriksi. Hän mainitsi, että nyt loppuivat viimevuotiset kanttarellit pakastimesta. Minulla oli siihen lohdutuksen sana antaa:
"Eläpä huoli, puolentoista viikon kuluttua meillä on pakkasessa vaikka kuinka paljon viimevuotisia kanttarellipusseja."
  Eli uusi vuosi tuo aina paljon muutoksia elämään. M.O.T.

  Mistä tietää, että joulun lähestyy kiihtyvällä nopeudella? No siitä, että Etlarin välissä oleva xxl:n mainoslehti on paksumpi, kuin itse aviisi.

  Yöllä, aamulla myös, sateli vettä. Niinpä laistoin aamulenkin, kolusin varastosta ikikuusen, kasasin sen, laitoin kynttilöiden virkaa toimittan valoketjun oksille roikkumaan. Tunti, toista, askareeseen kului. Hilppa perinteisesti hoitaa koristeet. Minä en siihen puutu, minkä latvatähden saatan paikoilleen naplikoida.
  Päivällä menen käymään Elinalla. Muutamia asioita toimittelen. Meille äiti joulun aikaan haetaan joka päivä. Ei hänen tarvitse, eikä ole järkevää, isommin jouluruokia hankkia. Vie meiltä kinkkusiivun ja rosollia iltapalaksi.

  Huomenna pitää vielä Lidlin ovea käyttää. Perusjuttuja; maitoa, leipää, vissyä, hedelmiä, ainakin.

  Tiilikaiset tulevat perjantaina. Lauantaina paistetaan kinkku ja pellillinen lihapiirakkaa. Sunnuntaina saapuu joulupukki. Joulupäivänä meillä on sitten sorkanporinaa! Taina soitteli juuri. Sovittiin, että he tulevat silloin visiitille. Tiilikaiset ovat myös meillä, menevät Tapanina Aijalle. Ja Elina on, totta kai. Eli kokoonpanoon kuuluu yhdeksän aikuista ja yksi lapsi. Tainan ja Hanelin tytöt lasken jo aikuisten joukkoon. Kyllä ne niin paljon syö! Vitsi, vitsi. Mutta kun ennen tehtiin lapsille "sikakattaus", nyt sellaisessa joutuu syömään muitakin, kuin lapsia. Veikkaan, että minä, Joni ja Haneli uhraudutaan.
  Pitäisi olla pirtinpöytä, kuin ennen Piskolassa. Tai siellä se on vieläkin, tosin vähällä käytöllä. Siihen mahtuu kerrallaan  viitisentoista immeistä ruokailemaan. Mutta pieneksi sekin kävi, 1950-luvulla, heinänteon aikaan.

Niin se aika kuluu, vaikka Emmerdale on ollut tämän viikon joulutauolla. Vähäisin vieroitusoirein ollaan asiasta selvitty. The Leftovers'n kolmatta kautta ollaan jakso päivässä katseltu. Melko "ufoa" kerrontaa, mutta minä tykkään! Kohta ei tartte, jouda, eikä viitsi muutamaan päivään tv:ta isommin tuijottaa. Saattaa olla muuta puuhaa riittämiin.

  Uutisiin ei viitsi puuttua. Hakkaraiset, Trumpit, aktiivimallit, sotet, jääkää joululomalle! Kaksi ensin mainittua saisivat jäädä kokonaisvaltaisesti ja lähtökohtaisesti lomalle. Niin tietysti aktiivimallikin. Sote vissiin jatkaa taivaltaan, hakee muotoaan.

  Eivät ole puut enää kuvan kaltaisia. Vielä pari päivää sitten olivat, mutta öinen vesisade tietysti tiputteli lumet pois. Pakkasen puolella joulu kuitenkin vietetään. Hyvä niin, liukuu hyvin, pukin reki, sutivat sopivasti sijaisten Nissanit, Toyotat ja Opelit.

OHJELMAT PARANEE

  Silmiini osui tv-ohjelmia vilkaistassani Subilla tänä iltana esitettävä "SubDoc: Maailman pahimmat erokostot". Ajattelin, että mikähän se tuokin on. Ja että vieläkö ElisaViihteen 2500 tunnin tallenustilaan mahtuu? Kun se jo pursuaa Kardashianeja, New Yorkin, Sydneyn, ties minkä paikan upeimpia naisia, ja muita tärkeitä kulttuuriohjelmia. Mutta tosiasiassa: kuka noita oikein katsoo? Onko "Maailman pahimmat erokostot" opetusohjelma? Ohjelma, missä opetetaan kostamaan? Vai onko se vain dokumentti. Kaikki kunnia dokumenteille, mutta kun, asian alettua kaihertaa, tutkin SubDocin tarjontaa, sieltä löytyy mm. jaksot "Apua, menin naimisiin ja lihoin 30 kiloa", "Elämä pornon jälkeen", "100 vuotias ja vielä ratissa!", sekä "Hullunkuriset hautajaiset". Pitäis saaha lissää hömppää!

  Eilen ostimme itsellemme joululahjan. Kaikki lähti siitä, kun pyyhin pölyt oh:n kirjahyllystä. Työtä tehdessäni iski mieleen, että hyllyssä kolmisenkymmentä vuotta tönöttäneen, joskus kovassakin käytössä olleen steroelaitteiston voisi vaikka hävittää. Vinyylilevari ei enää toimi, radio tuppaa häiriköimään, cd-levyjä laitteella ei enää juuri kuunnella. Ajatus kulki jonkun pienemmän värkin hankkimiseen rohjon tilalle. Ajattelin kuitenkin, että jääköön ensi vuoden puolelle.
 Mutta idea jäi kytemään. Mainitsin siitä iltapäivällä Hilpalle. Hän sanoi ihan samaa miettineensä. Mitä siinä sitten, toimeksi. Minä pakkasin levyt säilytyslaatikoihin, purin laitteiston ylähyllyillä olleita kookkaita kajareita myöten. Ja ei kun vermeet autoon, nokka kohti Patinaa, joka ottaa vastaan sähkölaitteita. Siitä Iskuun, mistä tilattiin metrikäs Lundia-hylly, koska stereorohjakkeen hävittäminen mahdollistaa lisää kirjatilaa. Siitä renkaat sutien Poweriin. Olin netistä katsonut, että sieltä löytyy hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan sopiva bluetooth-radio. No, löytyi sieltä. Mutta kun hetken asiaa tuumimme, muita mahdollisuuksia puntaroimme, päädyimme toiseen ratkaisuun: nettiradioon. Se oli viiteisenkymppiä arvokkaampi, mutta laskelmoin, että ei ainakaan kehno antenniyhteys huononna lähetysten laatua, kun verkossa kuuntelee. Ja koska Norja lopettaa fm-lähetykset, saattaa Suomi seurata pian perässä.
  Laitteessa on siis netti, bluetooth, jotta voi kuunnella musiikkia vaikkapa puhelimelta, ja usb-portti mahdollistamassa musiikin toiston sitä kautta. Ja vaikka mitä ominaisuutta löytyy. Kunhan vaan jaksan perehtyä. Aika iisi laite oli kaiken kaikkiaan naplikoida toimintakuntoon; ohjeita noudattaen wifi-yhteys, nettiradio-ominaisuus päälle, kanavalista esiin, sieltä aluksi muutamat mahdollisesti kuunneltavat muistipaikoille. Radiokanavia löytyy jo Suomesta kymmenittäin, saati, jos lähtee selaamaan Euroopan-, tai maailmalaajuisesti. Eli ei tule ikänä selailtua, luulen. Tai ehkä tulee, lievennän.
  Radio on hyvä laite. Sitä on tullut kuitenkin kuunneltua luvattoman vähän. Kotona varsinkin. Mutta kun lähetys ei enään särähtele, saattaa muutos olla merkittävä. Kuunteluajassa, tarkoitan. Saaressa on radio enemmänkin päällä. Mutta eihän siellä ilmojen salliessa juuri sisällä olla. Autossakin tuppaa usb-tikku olemaan toiston lähde. Mutta nyt alkaa radioaika! Ja olohuone sai vähän uutta lookkia. Aika aikaa kutakin, niin se vain on.

  Huominen on sitten siivouspäivä. Paljon ollaan jo tehty, mutta matot, pihalle, lattia pyyhintään, vessat, pesuhuone, siinä listaa. Joulu onkin sitten ruokakauppoissa käyntejä  ja kuusta vaille. Sitä kuusta kokoaminen, joka varastossa lojuu. Uusi parta ja tukka, muhkeita molemmat, on pukille myös hommattu. Ja Iiris on tietääkseni ollut melko kiltti. Luultavasti jokunen paketti pukin kontista tulee löytymään. 

Rauhallista (toivottavasti) joulun odotusta kaikille.

MEDIAKATSAUS (ent. SANOMALEHTIKATSAUS)

  -Itävällassa äärioikeisto nousee hallitukseen

  -espanjalaislehti: Fifa uhkaa sulkea suuren mestarisuosikin pois ensi kesän jalkapallon MM-kisoista 

  -yhä harvempi pukki jakaa lahjoja humalassa – myöhästyminen uusi ammattitauti

  -täpärä äänestys ratkaisi nelosoluen tulon kauppoihin 

  -oikeus pysäytti Trumpin hallinnon kiistanalaisen ehkäisypäätöksen

  -alkoholilaki viimeinen pisara: Mikael Jungner erosi SDP:stä

  -sarjakärjen kaadon jälkeen pikkujoulut ovat ansaitut Pelicans-pelaajille - "Kumi rupesi maistumaan hyökkääjille"

  -linja-auto valui 30 metriä ja rysähti toista linja-autoa päin Heinolassa

  -miehet, jotka myhäilevät Kim Jong-unin vierellä – NYT: He ovat Pohjois-Korean ydinohjelman takana

  -IL selvitti: Neljä presidenttiehdokasta sijoittanut pörssiyhtiöihin - Vanhasella yli 100 000 euron osakepotti, Niinistö keventänyt salkkuaan

  -Gene Simmons hankaluuksissa - nainen syyttää kähminnästä ravintolan avajaisissa

  - Pentagon: Pohjois-Korea ei kykene uhkaamaan Yhdysvaltoja ballistisella ohjuksella

  -vanha tai likainen sänky voi olla terveysriski

  Tuossa muutama poimittu otsikko muutaman median sivuilta. 

  Äärioikeiston nousu pelottaa. 

  Pukkien raitistuminen ilahduttaa. Vai tarkoittaako tuo otsikko, että yhä useampi pukki jättää lahjat jakamatta, koska on humalassa? 

  Vahvempien juomien ilmaantuminen kauppoihin ei omiin tottumuksiin vaikuta, laajemmat vaikutukset näkyvät ajan kuluessa. 

  Jos vanha tai likainen sänky on terveysriski, onko vanha ja likainen sänky kuolemaksi?  

  Mitäs noista enempää, menkää nettiin katsomaan, jos kiinnostaa, Mediakatsaus jatkaa. 

  Ei ole enää Sanomalehtikatsausta, Maamiehen tietolaaria, eikä kunnelmasarjaa "Hyvää iltaa, nimeni on Cox". Lauantain toivotut ja Merisää sentään ovat yhä hengissä. Pian ei ole enää edes fm-radiolähetyksiä. Ainakin Norja aikoo siirtyä asteittain online-radioon. Eli Norjassa perinteiset radiot lakkaavat kuulumasta, jollein niihin hanki digisovittimia. Saakohan sellaisen putkiradioon?

  Kehitys kehittyy. Vastaan ei kannata harata. Ja minä ole viimeisten joukossa sitä tekemässä. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että palveluiden enenevä verkkoon siirtyminen hankaloitaa suurta osaa vanhoista ihmistä. Se on hinta, mikä edistyksestä on maksettava. 

  Tämä aamu alkoi lumen kolauksella. Muutama sentti oli yön aikana kertynyt. Jätin sauvakävelyn väliin. Näin viikonlopun kunniaksi. 

  

  Nyt ollaan jo kaupassa käyty. Hilppa alustaa pullataikinaa, minä en alusta edes kameran muistikorttia, ulkoisesta kovalevystä, saatikka kiintolevystä ei kannata puhuakkaan. Irrallisena huomiona ja aasinsiltana alustuksesta: Lauseessa "Alus saavutti maineen", alus on alus ja saavutti maine. Siis maine ei ole maine. Se kieliopista. 

  Eilen jatkettiin jouluvalmisteluja hätäilemättömään tapaan; Hilppa pesi saunan, minä pyyhin pölyt "studioni" kirjahyllyistä ja tietokonepöydältä. Tänään ja huomenna ei kai tehdä mitään jouluun liittyvää. Paitsi rouva tietysti pullaa pakkaseen. Jos vaikka maanantaina ottaisin olohuoneen kirjahyllyn työn alle. Sitten tiistaina tai keskiviikkona varsinainen siivous. Etolan takametsistä hankittu ikikuusi pystytetään perjantaina. Tiilikaiset tulevat perjantaina, viimeistään lauantaina. Ja joulu tulee maanantaina. Lapsille ja raitistuneille, mutta kiireisille pukeille, jo sunnuntaina. Meidän pukkimme tulee olemaan selvin päin. Oikea-aikainen myös, mikäli se on minusta kiinni. Ja minustahan se on. 

  Lauantaiaamun katsaus päättyy tähän Mikkeli Sanomien etusivukuvaan per 14.12.1917. Joulumainonta kukoisti jo sata vuotta sitten.

SIAN OSTOA, VÄHÄN SAIVARTELUA

  Ennen myytiin, ja ostettiin, jouluksi kinkkuja. Jollei ollut omia sikoja lahdattavaksi. Noin yleisesti siis. Nyt, vähemmän yleisesti, eli me, ostettiin kinkku,  mikä ei ole pelkästään kinkku. Se on
  -tuore mestarin juhlakinkku
  -harmaasuolattu ja luuton
  -kotimainen
  -laatuvastuu-sertifikoitu
  -siinä on käsinleikattu nahka
  -siinä on trimmattu rasvakerros

  Sellainen siis ostettiin. Trimmattu rasvakerros hieman mietitytti. Porsaathan ovat tietysti hyvässä hoidossa sikaloissaan, mutta onko niillä ihan personal trainerit rasvakerroksen trimmaamisen oikealliseen toteutukseen? Vai onko ainoastaan sikalakohtaisia trainereita? Epäilen, että ostamamme takaliston luovuttajalla ei ollut, kuin joku yhteinen traineri. Hinnasta näin päättelen.
  Hyvältä se tulee varmasti maistumaan. Tokko kuitenkaan sen paremmalta, kuin ennen trimmausaikoja syödyt?

  Jouluun on aikaa reilu viikko. Aika mukavalla mallilla ovat asiat, kinkkua myöten. Siitäkin on eläkeaika etevää, että saa aivan rauhassa valmistautua tuleviin tapahtumiin. Joskus muinoin saattoi läyhkettä riittää stressiksi asti, kun päivät kuluivat duunussa. Kyllä siinä varsinkin Hilppa oli kovilla. Nyt tehdään pikkuhiljaa hommia. Ei stressaa, ei.

  Hanelille soittelin aamulla. Vielä lainehtii vesi vapaana niillä seuduin. Eikä isoja pakkasia ole lähiaikoin luvassa. Sen verran kylmää kuitenkin, että eiköhän täällä Hollolassa, Anttolassa myös, valkea joulu ole odotettavissa. Ja kyllä ne pakkaset tulevat, tuovat jääpeitteen tullessaan.

  Ensi viikolla voisi vaikka lähteä katselemaan, joko latuja alkaa olla kunnostettuina. Varmasti onkin, ainakin osa. Latuverkostoa ei täällä pääse haukkumaan. Sitä riittää, kunhan lunta vain tulee tarpeeksi. Löytyy vaativaa ja helpompaa reittiä, erilaisia lenkkejä valita asti. Sama verkosto, joka alkaa myös Lahden Urheilukeskuksesta. Meiltä ei aivan oven edestä suksimaan pääse, mutta ei kilomeriäkään tarvitse suksia kantaa tai autolla kuljettaa, niin johan on hyvä hiihtäjän hiihdellä.

  Tuossa päivänä, muutamana osui korviini tv-uutisista seuraava sääluonnehdinta: "Huomenna on verrattain puolipilvistä". Ettei olisi ollut viiden uutisten ankkurin lausumaa? Päässäni jäi kaihertamaan: oliko tuo hyvää suomea? No, "verrattain" on tietysti verrattain harvoin käytetty ilmaus. Yleisempiä ovat mm. "melko", "aika", "lähes" ja "varsin". Siksikö se jäi mieltä kaivamaan? Sanan harvinaisuuden takia? No, jos olisi sanonut, että huomenna on melko puolipilvistä, olisi se luultavasti huomiota herättänyt, sekin. Voin olla, ja luultavasti olen, väärässä, kun sanon, että "melko pilvistä" tai "aika aurinkoista", on oikein, mutta lähes tai melko puolipilvistä ei ole kuranttia kielenkäyttöä. Makuasia, kunhan saivartelen. Vaikka ei saivareita ole kaalissani ollut, tietääkseni. Täitä kyllä, kerran. Taisi olla kansakoulun kolmannella, koska asuttiin jo kirkonkylässä. Joku niitä, täitä, kouluun kuljetti, ja kaikkiinhan ne levisivät. Tai kyllä se tiedettiin, kuka. Ainakin vahvasti epäiltiin. Mutta en sitä tässä kerro, kun ei ole varmoja todisteita. Enkä kertoisi, vaikka olisikin. Joka tapauksessa siitä sukeutui koko kylälle savottaa, kun kaikki lapset kiikutettiin täisaunaan ja täisamppoon sekä täikampojen myynti kohosi Anttolan Apteekissa Holger Böhmen ällikälle löyneisiin lukemiin.

  Asia taisi rivetä sivuraiteille; kieliasioista pääasioihin. Mikäs siinä, tärkeitä ruumiinosia molemmat. Sivuraiteilta veturin kääntöpöydän kautta resiinalla varikolle katsomaan Emmerdalet.

  Nyt ne on tuijotettu, espressot (suklaarivillä) nautittu. Sian osto sijansa sai, saivareetta saivarreltiin. Aikaa olisi kirjoittaa, mutta ei taida enää kovin isosti olla raportoitavaa. Joten ilta jatkuu muissa merkeissä.

  Ei tämäkään juttu kuvatta jää. En kuitenkaan tällää tähän täitä, en saivaretta. Lataan vanhaksi käsitellyn otoksen nuoresta tytöstä.

SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ JA LÖRTSYPILLERI

  Hyvin harvoin edes vilkaisen Etlarin "Näppis-palstaa". Tänä aamuna, syystä tai toisesta, silmäni hakeutuivat kyseisen sivun ylälaitaan. Ja heti toisena "näppiksenä" oli ratkaisuehdotus seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn. Lainaan sen kokonaisuudessaan:

  "Seksuaalinen häirintä saadaan poistettua koko maapallolta Lörtsy pillerillä. Pilleri poistaa mieheltä seksuaalisen halun kokonaan."

 Siinä ratkaisua kerrakseen. Siihen sisältyy vain pari pientä ongelmaa. Ei "Lörtsypilleri" (vilpitön anteeksipyyntöni kaikille savonlinnalaisen herkun diggaajille, nimi ei ole minun keksimäni) yksin ongelmaa ratkaise. Kirjoittaja ei ole pohtinut asiaa kokonaisuudessaan. Tasa-arvon aikana, tasapuolisuuden vuoksi, pitää kehittää myös pilleri naissukupuolta varten. Nimeä en, synnynnäisen häveliäisyyteni vuoksi, viitsi ehdottaa. Sillä kai myös naisten tekemää häirintää esiintyy.
  Toinen ongelma on pallolaajuisesti merkittävämpi, nimittäin syntyvyyden dramaattinen väheneminen, lopulta ihmiskunnan sukupuuttoon kuoleminen. Tai jospa näppäilijä tarkoittaa, että "lörtsyjä" pakkosyötettäisiin vain niille miehenkuvatuksille, jotka on tavattu häirintäpuuhista? Mikäs siinä. Vaatinee kuitenkin melkoisia lakiteknisiä toimenpiteitä. Ja toki lääketieteellistä kehittelyä. Tai siitä en ole varma. Johan sodan aikana, huhuttiin sotilaille, sittemin vakinaiseen astuville, syötettävästä bromista, minkä oli muka tarkoitus vaikuttaa "lörtsypillerin" tavoin.

  No joo. Tietysti tuo ehdotus oli "Näppispalsatalla" arvolleen kuuluvassa seurassa. Mutta hyvä osoitus siitä, kuinka usein asiaa ajatellaan vain yhdeltä kannalta, usein omaltaan, unohtaen tyystin muut näkövinkkelit. "Audiatur et altera pars" on oiva ohjenuora moneen paikkaan.

  Kyllä tuollaisia "Näppiksiä" tietysti tarvitaan. Ja Guns n' Radio-tyyppisiä (lainaus Rohus-Matilta) ohjelmia. Pääsevät ihmiset purkamaan tuntojaan, eikä tarvitse lähteä kadulle tai kulman kuppilaan riehumaan, alkaa akkaa, lapsia, koiraa, kurittamaan. Toivottavasti.

  Koko aamu, puolen tunnin välein, on uutisissa (yle:n aamutv) kerrottu eduskunnan avustajien kyselyn mukaan kokemasta seksuaalisesta häirinnästä. Aihe on ylipäätään ollut laajasti esillä viime aikoina. Päitä putoilee maailmalla. Ei Suomessa. Takuun, ainaki lähes, voin antaa, ettei ongelma ole meillä yhtään vähäisempi, kuin missään muualla. Mikä lie syynä, että asiaa kuitenkin käsitellään silkkihansikkain.

  Armotonta lumimyräkkää povaillaan tälle päivälle. Kun palailin aamulenkilta kuuden korvilla, alkoi vähin lunta häpsiä. Nyt, 8:42, kun katson ulos ikkunasta, ei vieläkään juuri satele. Sentin, parin, lumihärmä näyttää porrasedessä olevan. Päivemmällä luultavasti sitten tavaraa tulee, ihan pariinkymmeneen senttiin saakka. Pääsee taas kolahommiin.

  Huomenissa mennään Hilpan kanssa Lahteen joulumarkkinoille. Tähtäimessä ainakin villasukat lahjaksi eräälle nimeltä mainitsemattomalle. Ja jostain täytyy etsiä muhkeampi pukin parta. Viime jouluna pukin käyyttämä ei kuulema peitä tarpeeksi. Iiris saattaa joulu-ukon todellisen minän tunnistaa. Sanovat muut. Minä itse en suin surminkaan tunnistaisi.

  Mutta käsky, ei, vaan arvovaltainen kehoitus, on käynyt: sellainen, missä on myös tukka mukana, pitää hankkia. Pukin on pysyttävä mukana kohderyhmänsä kehityksessä, sano.

  Mitäpä tässä muuta? Ei juuri. Muuta. Hiljaiseloa Hollolassa. Kirjoja kuluu. Joulun lähestyminen ei ole vielä arkielämään vaikuttanut. Tai on sen verran, että huomiseksi on tuo markkinareissu suunniteltu. Ja torstaiksi Elinan joulusiivous. Ja Hilppa etsi joulupukin asusteen tuulettumaan. Jolloin tuli tuo pahuksen parranvaihto esiin. Että aika vähillä vouhotuksilla ollaan päästy. Ja vähillä mennään. Mutta ei kuitenkaan ilman. Vouhotuksia. Jo Iiriksenkin vuoksi.

PIPARILEIPURI

  Eilinen oli tosi kurja päivä, ilmojen suhteen. Aamulenkillä tosin kävin, mutta sen jälkeen alkoi sataa. Vettä, vähän räntää antoi Esteri. Ei ollut järkeä Iiristä ulos viedä. Niinpä käytiin, koko porukka, kaupassa. Tai kahdessa. Lidlissä ja K-Supermarketissa. Hyvin käyttäytyi tyttö; ei jäänyt karkkihyllyjen viereen mankumaan, heittäytynyt lattialle parkumaan. No, en tuollaista toki odottanutkaan.

  Illansuussa Anna ja Joni lähtivät ystäväpiirinsä perinteisiin pikkujouluihin, me jouduttiin (lue "päästiin") lapsenvahdeiksi. Ja Iiris joutui (lue "pääsi") piparileipuriksi.

  

Hyvin homma sujui, Hilppa-mumman opastuksella: 

Kauliminen...

  ...taikinan kääntö...

...muottien käyttö...

...eikä duuni ollut vastenmielistä, mikäli ilmeestä jotain voi päättellä.

    Tänään ovat kelit suosiollisemman ulkoiluun; pikku pakkanen, pilvipouta. Kunhan likka herää, aamutoimet tekee, lähdetään leikkipuistoon. Jätetään äiti ja isä huilaamaan. 

 Päivällä lähtevät Tiilikaiset Lahden mummon luo syömään, sieltä Helsinkiin. Mutta joulu on jo parin viikon kuluttua. Silloin taas tavataan, useamman päivän ajan. 

  Joulusta Iiris sen verran jo mainitsi, että kysyi eilen Hilpalta:  

  "Koska se joulu tulee?" 

  Kun Hilppa selvitti, jatkoi tyttö: "Olen sitä jo hieman odotellut!"

  No kyllä se tulee. Ja pukki myös. Toivottavasti minulla ei taas ole alakerrassa muuta hommaa, kun valkoparta saapuu. Näin kävi viime vuonna. Pahasti pelkään tragedian toistuvan. 

  Tuleva viikko kulunee rauhallisissa merkeissä. Elinalla käyn loppuviikosta joulusiivouksen tekemässä. Sopivasti pakkasta luvassa, voi hyvin matot käyttää pihalla. 

  Lahja-asiat, vähät sellaiset, käydään ehkä joku päivä tekemässä, eli kaupassa, muutamassa, Lahden suunnalla poiketaan.

  Kotona siivotaan vasta seuraavalla viikolla. Ruokaa haalitaan sopiva määrä. Annetaan joulun tulla, kulua, mennä. Uusi vuosi seuraa perässä. 2018! "Tempus fugit" sanovat latinankielen taitoiset. Ja minäkin, vaikka osaaminen rajoittuu joukkoon fraaseja....nyt kuuluu alhaalta sen kaltaisia ääniä, että Iiris heräilee, Hilppa samalla myös. Pitää keitellä kahvit...

....kahvit keitin, join, Iirikselle ja Hilpalle huomenet toivotin. 

  Tuohon latinaan vielä. Vuosien saatossa on mieleen painunut noita sanontoja. Osa sinne jäänyt, osa haihtunut. Muutama tärkeä ohjenuora ja viisaus kestänee lievän dementiakin:

  - nemo saltad sobrius, nisi insanus est  (kukaan ei tanssi selvinpäin, ellei ole hullu, -Cicero)

  -an nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur (tietäisitpä poikani kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan, -Axel Oxenstierna pojalleen)

  -Iucundi acti labores (tehdyt työt ovat ihania) sekä ei ehkä niinkään ohjenuora tai viisaus, vaan entisten latinistien hilpeyden aihe

  -in porto perse vitulus est (satamassa on vasikka)

  Kuinkas tämä juttu nyt latinaan lipesi? Arvaamattomat ovat ajatusten polut. Ai niin, ajan kulusta, ei siis ajankulusta, riveäminen juontuu. Mutta asiaan. Jos jäät Etelä-Luonterilla sallivat, jo tammikuussa saareen mennään. Näin olen mietiskellyt. Eli se jää ilmojen haltijan kontolle. Vaan eiköhän niin tule tapahtumaan. Ei ole minun muistissani tammikuuta, että ei olisi Avokkaaseen jäitse päässyt. Ukkini Aleksi, vanha sisävesikippari, joskus tarinoi poikkeuksellista vuosista. Kun hän oli ollut pikkupoika, aivan 1800-luvun lopulla, oli juhannuskirkkoon suotavien eteen tullut läpipääsemätön jäälautta, ja 1930-luvulla Aleksi oli ajanut höytylaivan Mikkelistä Lappeenrantaa tammikuussa. No, Aleksi oli melkoinen tarinaniskijä. Tuon juhannuskirkkoreissun todenperäisyyden voisin panna "eholle". Tammikuun laiva-ajelu kuulostaa uskottavammalta. 

  Vielä yksi Aleksin tarina. Sotavuosina oli Piskolaan majoitettuna evakkoperhe. Eräänä kesäpäivänä perhe lähti soutamaan kylille kauppaan. Heti kohta loikkasi monilikoinen lohi veneeseen. 

  "Kiitos Taivaan Isä tästä ihmeestä", alkoi emäntä ristissä käsin hokea.

   Perheen isä heittytyi kalan päälle, puristi sen käsiensä väliin, nousi seisomaan. Silloin lohi ponkaisi itsensä irti otteesta, sukelsi takaisiin veteen.

  "Perkeleen kalantirri, minkä tempun teki!", äleytyi emäntä lointelemaan.

  Tämä on ukkini kertomaa, uskokoon, ken tahtoo. 

  Nyt Iiriksen kanssa vehtaamaan, kunhan valkenee, ulkoilemaan.

SATAVUOTIAALLE SUOMELLE, ripaus muillekin

  Tänään Suomi juhlii vuosisadan mittaista taivaltaan. Sata vuotta on pieni pätkä ihmiskunnan historiassa, olematon häivähdys planeetamme aikajanalla. Mitä Suomi on saavuttanut tuona ajanjaksona? Suomi on kasvanut hieman ksenofobiseksi hyvinvointivaltioksi, jossa opetus, osaaminen, tasa-arvo ja elämän laatu ovat maapallon kärkiluokkaa. Toivottavasti ksenofobia kääntyy ksenofiliaksi ja nuo elämän perusasiat eivät rapaudu alkavalla toisella vuosisadalla.
  Mitäpä ihmiskunta saavuttanut viimeisen vuosisadan kulkuessa. Se on keksinyt atomipommin, avaruusraketin, satelliitin, älypuhelimen ja internetin, käynyt lukemattomia sotia, luopunut kolonnialismista jatkaen kolmannen maailman hyväksikäyttöä, kiihdyttänyt kasvihuoneilmiötä peruuttamalle rajalle, ainakin sen tuntumaan, sekä aiheuttanut toimillaan lukemattomien lajien häviämisen palloltamme.

  Eilen tarkastin netistä, mitä tämän vuoden itsenäisyyspäivän liputuksesta ohjeistetaan. Siellä kerrottiin, että poikkeuksellisesti lipun voi nostaa salkoon jo aattoiltana klo. 18:00, edellyttäen, että se on riittävästi valaistu. Jos se tämä ole mahdollista, alkaa liputus juhlapäivänä klo. 08:00 ja päättyy klo. 20:00. Huomasin vielä, että Sisäministeriön ohjeessa suositellaan yli yön kestävää liputusta. Koska liputusvuoron painava vastuutaakka lepäsi harteillani, aloin pohtia, olisiko minun lähdettävä pikapikaa ostamaan valonheitin ja jatkoroikkia Tokmannilta? Päättelin kuitenkin, että jos taloyhtiö sellaista haluaisi, olisi minuun oltu yhteydessä. Siitä huolimatta kuikuilin kuuden jälkeen vähän väliä ulos ikkunoista. Eipä näkynyt naapurustossakaan valaistuja lippuja.

  Tänään aamulenkillä kuljin viiden ja kuuden tietämillä ohi kerros- ja rivitalojen, sivuitse koulujen, läpi omakotialueiden, läpi kuntakeskuksen, vieritse teollisuusalueen. Kunnolla valaistun lipun huomasin kunnantalolla, seurakuntakeskusen luona, ja yhden omakotitalon pihalla. Kahden omakotitalon, yhden kerrostalon ja yhden päiväkodin salossa liehui lippu ilman mitään valaistusta. Uuden koulu- ja päiväkotikokonaisuuden yhden rakennuksen edessä oli lippu, ja vieressä olevat valaisinpylväät loivat kaiketi sisäministeriön tarkoittaman riittävän valaistuksen. Kantaa ottamatta, puoleen tai toiseen, voin puolueettomana tarkkailijana sanoa, että se siitä suosituksesta. Jos tuota ohjetta lukee, kuin piru raamattua, olisi lähes joka salossa pitänyt liehua valaistu lippu. Nimittäin lausetta "mikäli ei ole mahdollista" on vaikea käyttää verukkeena juuri kenenkään. Mahdollista tuo lipun valaisu on. Kuinka hankalaa ja aikaa vievää se saattaa olla, on eri asia.

  Omalla kohdallani on itsenäisyyspäivä kulunut seuraavasti: Tuon aamuisen tutkimusmatkan jälkeen tavanomainen suihku, aamukahvi, lehti. Lehden välissä oli suunnilleen itse aviisin paksuinen XXL:n mainosjulkaisu, johon palaan myöhemmin. Itse lehden takasivulta bongasin puolen sivun mainoksen: "KARISMAN Intersport, LOPPUUNMYYNTI. Huomenna torstaina klo. 9:00. KAUPPIAS VAIHTUU, TULE HETI !" Olin jo vetämässä  berberiä niskaani, kun äkkäsin, että retkituoli on Avokkaassa. Eihän kukaan viitsi vuorokautta seisoen jonottaa. En lähtenyt.

  Kahdeksalta nostin lipun. Lunta sateli harvakseltaan. Päätettiin Hilpan kanssa lähteä ulos. Käveltiin normaali yhteinen päivälenkki aamusta. Jotta voitaisiin hyvin omatunnoin lötkötellä loppupäivä reporankana.

  Sen jälkeen laittelin kadun puolelle ja parvekkeelle muutaman ledvalon, ikkunalle kynttelikön, keittiön ikkunaa (ulkopuolelle) jouluisen led-tähden. Siinäpä itsenäisyysvaloa meidän osaltamme. Loppiaiseen asti.

  Sitten lounas. Uuniperunoita, itse graavattua lohta, katkarapu-, ja kinkkusalaattia, hanavettä. Monissa perheissä varmaan juhlistettiin päivää arvokkaammin; argentiinalaista härkää, norjalaista lohta, venäläistä kaviaaria ja ranskalaista kuohujuomaa. Eipä sen puoleen, eivät meidänkään antimemme 100 prosenttisesti kotimaisia olleet, vaikka 100 vuotta olisivat sen ansainneet.

  Päälle päiväunet. Sitten HBO Nordic'ilta jakso "Leftovers'ia". Päiväkahvit, kirja. Kirjoittamista.

  Edessä viiden uutiset. Emmedalet. Lipun lasku. Linna juhlat ykköseltä. Suomi on Suomi, vaikka kevytlevitteessä paistais, ei sille mitään voi. Vaikka joskus saattaa joku asia, useammiten useampi, ottaa pattiin. Ja isänmaallisuuskin menettelee, kunhan se ei ole asehenkistä, eikä täytä pateetisuuden tai itsekkyyden tunnusmerkistöä, eikä lähentele fanaattisuutta.

  Hektisen päiväohjelman väliaikoina olen ehtinyt tutustumaan XXL:n tarjouslehteen. Maailmankuvani avartui. Huomasin, että en tarvise mm. Garminin älykelloa (449 €), Tacx Neo Smart Trainerin innovatiivista  harjoitusvastusta (1225 €), Merculial Victory futsalkenkiä (49,90 €), Swix voitelurautaa (24,90 €), enkä HIT Exercise mat 7 mm jooga-, tai jumppamattoa (54,90 €). Säästin siis 1803,70 €, jo ihan päällipuolisella vilkaisulla. Kaikella kunnioituksella niitä kohtaan, jotka kyseisiä hyödykkeitä tarvitsevat.

  Joskus tulee mietittyä, mikä olisi se yksi toive, minkä hyvä haltija minulle lupaisi toteuttaa? Tietysti ikuinen rauhan tila, päästöjen lopettaminen, muut suuret asiat, ovat ensimmäisenä mielessä. Mutta jos pysytään helpommin toteutettavissa toiveissa: Tälläisin ensialkuun kauppoissa myytävien muovisten ostoskassien hinnaksi 5 €. Jos ihmiset eivät siitäkään älyäisi alkaa kantamaan omia kassejaan ja korejaan kauppaan, niin sitten korotus viiteenkymppiin. Eikä tämä liity millaan lailla pelkästään Suomeen ja suomalaisiin, vaan on tarkoitettu koko pallon asukkaille. Vaihdetakoon nuo eurot kuhunkin paikalliseen valuuttaan, päivän kurssia noudattaen.

ET SIIS ETSI ITSEES

  Otsikon toteamuksen saattaisi moni guru minulle heittää. Jos olisin tekemisissä monen gurun kanssa. Mutten ole. En edes yhden. Enkä etsi itseäni. Useimmiten tiedän, missä fyysinen minäni kulloinkin on. Varsinkin viime aikoina olen tiennyt. Henkistä minääni ei ole hiki ryhtyä kaivelemaan. Ties mitä sieltä paljastuu. Parempi olla penkomatta. Tieto lisää tuskaa.

  Enemmän minua viehättää tuo lause: "Et siis etsi itsees". Suomen kieli esiintyy siinä neljän kirjaimen kuudeksitoista merkiksi järjestäytyneenä jonona lyyrisesti. 

  Jos saman jono sekoittaa, vaikkapa muotoon: "Teesi E: etsi tissis", ei lopputulos ole yhtä lyyrinen. Jos taas jono muodostaa lauseen: "Ties siisti seeste", on se runollinen.

  Sellaisia kielellisiä ajatuksia saattaa joskus päähän pälkähtää. Eikä aina pääse pälkähästä, ennen kuin on päähänpälkähdyksen mielessään käsitellyt.

  Suomen kielestä vielä. Jos olisin Kotuksen (Kotimaisten kielten keskuksen) kielenhoito-osaston päänaatikka, virallistaisin verbille "välittää" kolmannen tarkoituksen. Nythän sana tarkoittaa, että välittää (jostakusta), tai välittää (tavaraa, tietoa, uutisia). Uusi merkitys olisi "jättää väliin". "Aion välittää seuraavan matsin", tai "pakko välittää kapakkailta huomenna". Paljon luonnikkaampaa, kuin "pakko jättää kapakkailta huomenna väliin". Mihkä hiton väliin se pitää jättää? Myöskään sanonta "pakko missata kapakkailta huomenna" ei ole kunnon suomea. Joten, itse asiassa, älköön pelkästään virallistettako kolmatta merkitystä, vaan keksittäköön välittää-verbin aiemmille tarkoituksille korvaavat teonsanat, voimaan astukoon uusi merkitys! Siis ei näin: "Tästä ehdotuksesta ei kannata välittää!", eikä: "Tämän ehdotuksen välitän edelleen", vaan: "Tätä ehdotusta ei kannata välittää!" Eläköön uudistuva kieli!

  Jotteivat aivoni nyrjähdä lopullisesti, siirryn maallisempiin asioihin. Ne lumet toisiaan sulivat pois. Kannatti kolata! Päivällä alkoi vaihteeksi pakastaa, jopa arska pilkahteli. Miinusilmojen on povattu jatkuvan. Huomenna on siis hyvä päivä siivota. Ihan perusputsit tehdään. Kohtahan on holistinen joulusiivo edessä. Sen tekee, kahteen henkilöön. Ilman suurempia tunteita. Paitsi kirjahyllyjen pölyjen pyyhintä! Se on sitten paskamaista hommaa! En tiedä, miksi. Työtä vain. Mutta perusteellinen kammo mokomaa duunia kohtaan on pesiytynyt sisimpääni. Joka vuosi se on tullut tehtyä, tulee taas, vaikka tekisi mieli välittää!

  Kun ollaan siistitty, suihkuteltu, lounastettu, pitää dallata kirjastoon. Håkan Nesserin "Taivas Lontoon yllä" on noudettavissa. Helvetin hieno homma, että vaikka Håkan, tietääkseni, lopetti jännistyskirjojen kirjoittamisen Van Veeteren-, ja Gunnar Barbarotti-sarjojen jälkeen, löytyy vielä muutamia yksittäisiä aiempia teoksia suomennettaviksi.

 Keskiviikkona nostan lipun. Koko yhdeksän huoneiston taloyhtiön puolesta hilaan salkoon. Jokatalviset niukat ledvalonauhat laitan etupuolelle ja parvekkeelle. Ilalla sähkökynttelikön ikkunaan, Hilppa sytyttelee jokusia perinteisen sydämellisiä vahapötköjä. Katsotaan Emmerdalet, Linna juhlia myös, näin erikoisvuonna. Ja ei kun seuraavalle sataselle. Toivottavasti tolkku päässä, ryhti teoissa. Enkä nyt tarkoita iseäni. 

  Eiköhän toinen sata mene, jos eivät maailmalla äidy kohtuutomuuksiin. Ja jos otetaan ilmastonmuutos vakavasti. Meillä ja maailmalla. Kolmas sata onkin jo enemmän arvailujen varassa. Saatikka neljäs. Kävisiköhän tuohon neljänsadan merkkipaalun saavuttamiseen ohjenuoraksi Voitto Hellstenin neuvo mukaeltuna: "Eläkää ensimmäiset vuosisadat niin ekologisesti, kuin osaatte, ja loppuvuosisadat niin ekologisesti, kuin jaksatte."

THE VISITOR

  Eilen napsahti Niilon ja Promise Of The Real'in uunituore The Visitor postilootaan. 

  Nyt, parin läpikuuntelun jälkeen, voin sanoa, että ei petä jätkä, taaskaan. Yleisvaikutelma kiteyttettynä: "Hienoja biisejä Trumpin vastaisessa hengessä". Willie Nelsonin poikien bändi "Promise Of The Real" jatkaa vakuuttavaa soittamistaan. Niin, ja laulamistaan. Jopa petraa niitä. Toivotaan Niilolle ja pojille pitkään jatkuvaa yhteistyötä. 

  Lyhyen tutustumisen jälkeen mieleenpainuvimmat biisit ovat avausraita "Already Great" sekä "Carnival". Ja "Stand Tall". Ja "Change Of Heart". Ja reilu kymmenminuuttinen lopetusbiisi "Forever". Tai kaikki. Huonoa kun ei oikein hakemallakaan albumilta löydy

  Musiikissa pysyäkseni: Ensikesän Pori Jazz'iin on tulossa ainakin Nick Cave & The Bad Seeds. Kai se on lähdettävä. Aika vähän, pakko tunnustaa, miehen musiikkiin olen paneutunut. Muutama albumi on musiikkikirjastossani. Asian korjaus alkoi eilen; kävin jokusen levyn kirjastosta, varasin pari. Niin että heinäkuussa tiedetään, mitä katsomaan mennään. 

  Talven makuun on vähän Hollolassa päästy. Eilen kolasin viiden sentin märän lumikerroksen. Aamulla parin senttiä kuivempaa lunta. Kerkesin, sunnuntaina ne liukenee povattuun vesisateeseen. Aika hyvä rupeama aamutuimaan tuli tehtyä: vartti kolausta, tunti ja vartti sauvakävelyä osin auraamattomilla teillä. Kastui paita. Ja kului illan suklaarivi. Ainakin se.

Aivan jouluinen on maisema parvekkeelta katsottuna.

  Käyn tänään hakemassa Elinan meille lohta syömään. Ja kahville. Pitää muorin pirteänä, vaihtelu silloin tällöin. Eikä syö meitä konkurssiin. Vaikka ei ole kovin suuriruokainen koskaan ollut, Elina, ovat annokset nykyään mitättömiä. No, eipä hän paljon kulutakkaan. Sitä paitsi hän syö joka päivä kahvileipää sekä suklaata. Tuossa iässä lienee tärkeintä, että jotain syö?

  Joulukuu siis lähti kulumaan. Huomenna on 1. adventti ja täysikuu, keskiviikkona satavuotiset. Jos Elinan kunto ja tahtotila sallivat, käydään puolen kuun paikkeilla Hietaniemen hautausmaalla. Siitä on turha vielä tehdä lopullista päätöstä; päivän kunto sanelee. Tai parasta kai on soittaa äidille, kertoa, että kohta lähdetään, mennä hänet hakemaan. On nimittäin tullut huomatuksi, että mikäli Elina johonkin poikkeavaan tapahtumaan valmistautuu, alkaa hän stressata, mikä johtaa huonoon oloon. Eli ex tempore-malliin reissuun!

  Sitä tietä kohti joulua mennään. Ajatuksisa oli viettää vielä jokunen päivä saaressa, mutta taitaa jäädä ajatukseksi. Vaikkei joulusta kovin halua paineita ottaa, niin kaikenlaista siihen liittyvää puuhaa siivouksineen, muutamine ostoksineen riittää. Ja mistäs tietää, millainen tilanne uutena vuotena Anttolassa on? Onko vesi vapaana. Vai onko kantava jääpeite? Mikäs meitä estää loppiaista saaressa viettämästä,? Jos ei keliolosuhde sitä tee. Olen Avokkaan rantaan joulu tietämissä mennyt autolla, kävellen, lumikengillä luistimilla, potkukelkalla ja veneellä. En toki saman joulun aikana, kuten terävä-älyisimmät jo päättelivät. Mutta vuosien saatossa kyllä. No, poliittis-urheilijamaisesti jätetään asia hautumaan, mennään niillä eväillä, joita on tarjolla, sekä katsotaan, mihin se riittää tekemättä parastamme.

  Nyt riittää, jaarittelu. Vielä aamuinen parvekenäkymä laajemassa vinkkelissä. 

ELÄMÄN REALITEETTEJA

  Etlari imoitti pienessä sisäsivun uutisessa, että nitomakoneen vian vuoksi lehti on ilmestynyt parina päivänä ilman, että sivut olisi niduttu taitteesta hakasilla yhteen. Lopuksi pahoiteltiin niitittömien lehtien vuoksi mahdollisesti aiheutunutta harmia. Harmia! Päinvastoin! Me viemme silloin tällöin Avokkaaseen nivaskan lehtiä, koska siellä paperivarasto kerry luonnollista tietä, eli postilaatikon kautta. Lehtiä tarvitaan moneen; sienikorin pohjalle, lämpimien savukalojen kääreeksi, ikkunaruutujen kuivaamiseen pesun jälkeen (Hilpan konsti, pitää sitä lyömättömänä kirkkaan pinnan mahdollistajana) ja sytykkeeksi (harvoin, koska tuohta yleensä on taltioituna), sekä apuna kauan lämmittämättöminä olleiden uunien sytytykseen. Muihin toimenpiteisiin niitattu lehtikin käy, mutta ikkunoiden kiillotuksessa saattavat hakaset naarmuttaa lasia, ja levänneiden tulisijojen sytyttämisessä ne aiheuttavat luvattoman paljon harmaita hiuksia. Ajateleppa ite: Kun sinun pitää melko nopeaan tahtiin saada kahteen leivinuunin alalaidassa sijaitsevaan putsausluukkuun sanomalehtisivu palamaan, jotta uuni lähtisi vetämään, eikä suissuuttaisi savuja pirttiin, niin eihän aukeama irtoa niitatusta lehdestä! Ja jos irtoaa, repeää vaikka mistä kohdasta vaikka minkä kokoisiksi palasiksi. Samalla uunin luukusta puskeutuu paksua savua, palovaroitin aloittaa hillittömän, hermoja raastavan ulinan, Hilppa ryntäilee avaamaan ovia ja ikkunoita. Silloni tulee manattua painotalon kaikkine hakaskoneineen alimpaan helvettiin!
  Tämän vuoksi olen alkanut säästää Kärkkäisen KauppaSuomi-lehden laatikkoon ilmestyneitä numeroita. Joku aika sitten harkitsin tiedotteen liimaamista postilaatikkoon: EI MAINOKSIA TAI ILMAISJAKELUA. EI ETENKÄÄN KAUPPASUOMEA. POIKKEUKSENA LIDL'IN JA TOKMANNIN MAINOKSET! KIITOS.
  En kuitenkaan laittanut. Päättelin, että tiedote on liian pitkä ja hankalasti hahmotettava lisäansiota tienaavalle opiskelijalle tai eläkeläiselle, ja vaikeuttaa siten näiden työskentelyä.
  Jossain kohtaa äkkäsin, että KauppaSuomea ei oltu niitattu. Ja se sisältöineen sopii erinomaisesti poltettavaksi. Nykyään kun uunien sytyksessä, joko pitkään kylmillään olon, tai matalapaineen vuoksi, tarvitaan apukeinoa, käytään siihen juuri tuota muuten turhaakin turhempaa julkaisua. Missään tapauksessa en kääri savukaloja KauppaSuomi-pakettiin! Joku häpy sentään. Hilpan kanssa en ole vielä keskustellut ikkunanpesuun liittyvistä asioista. No, hän saa itse päättää.
  Ylläolevasta voi päätellä, että ei kannata tuomita ennenaikaisesti; kaikelle saattaa löytyä edes yksi oikeutus olemassaoloon. Kuten joskus ammoin sarjakuvassa VELHO. Kuningas-alkoholiin mieltynyt Narri istuu baaritiskillä silmämunat väärin päin vodka-martin edessään. Taustalla Plootu kuiskaa Velholle:
  "Tuosta Narrista ei löydy mitään hyvää!"
  "Kyllä löytyy", vastaa Velho. "Hän on hyvä huono esimerkki".

  Maailmankaikeudessa on lukematon määrä lainalaisuuksia ja realiteetteja, mutta sen tiedostaminen, että niitatun lehden käyttö putsiluukkusytytyksessä on perseestä, kuuluu tärkeimpiin.

  Sellaista tänä räntäsateisena aamuna. Räntäsade, vesisade, lumisade. Niitä riittää, joet, järvet tulvii. Meikäläiselle vaihtelevista sääoloista aiheutuu paineita. Eilenkin, kun oli satanut muutaman sentin märkä lumikerros, tuli kaamea kiire kolaamaan ne pois. Ennen kuin ehtisivät sulaa. Ei oo helppoo. Eläkeellä olevan henkilön, joka yrittää maksaa takaisin naapureille heidän kesäisten nurmenleikkuidensa vastavuoroisuusperiaatteella kasvattamaa velkaa.

  PS. Vielä tuosta Narrista: Narri tilaa baaritisklla tuplamartinin. Kyyppari kysyy:
  "Onko teillä todistusta iästänne?"
  "On kyllä", sanoo Narri läväyttäen dokumentin tiskille.
  "Mikäs tämä on?", utelee baarimikko.
  "Röntgenkuva maksastani", vastaa Narri. 

Tämä ei ole kuitenkaan röntgenkuva Narrin, minun, tai kenenkään muun maksasta, vaan auringon luoma näkymä.

  

SHORT STORIES, vol.3 ja YÖSYÖTTÖ

Vol.3

  1970-luvun alussa oltiin Räihän Riston kanssa vuoden verran duunissa Saksassa, Weiblingenissa, lähellä Stuttgardia. Firma oli Gartengestaltung Jacob Simons, ja sen toimenkuvaan kuuluivat puutarha-, piha-, maisemointi, ja kiveystyöt. Tuosta ajasta olen kirjoitellut aiemminkin, mutta yksi tapaus tuli mieleen, kun selailin vanhoja valokuvia

  Sattuipa eräällä uudisrakennuksen pihatyömaalla seuraavaa: Seinustojen täyttövaihe ja tiivistys oli meneillään. Se oli kuvan työmaan kaltainen projekti, joskaan ei juuri tämä mesta. Tiedän sen siitä, että mullanlevitysvaiheessa olin sairauslomalla.  

  Minä näet tuolla kyseisellä työmaalla tiivistin seinävieriä "hyppyheikillä", alla olevan kuvan kaltaisella vempeleellä.

  Värkki on polttomoottorikäyttöinen maantiivistäjä. Se täräyttää harvakseltaan laitteen pohjassa olevan lätkän alaspäin. Voimalla, jolloin laite tietysti hyppää ylöspäin. Lätkyttelin vierustaa ikkunan kohdalla. Ikkunoihin oltiin jo asennettu vesipellit. Kuinka ollakkaan, kääntyi tiivistysmasiina ilmassa jonkin verran myötäpäivään. Seurauksena oli, että vasemman käden pikkusormen kohta jäi pomppaavan laitteen ja vesipellin reunan väliin. No, ensin ei tuntunut, kuin täräys. Sitten alkoi hurmetta puskea oikein urakalla läpi työhanskan. Riivin käsineen pois. En nähnyt, kuin punaista. Silpaisin t-paidan yltäni, kieputin sen sormien ympärille. Samalla olivat työkaverit huomanneet tapahtuman. Joku lähti juosten hakemaan talon toisella puolella olevaa pomoa, joku talutti minut firman kleinbussin luo. Silloin, sen muistan, alkoi jaloissa tuntua huteralta. Ei tuska, ei verenhukka, kai lievä sokki. Avasin klaikkarin oven, istuin astilaudalla. 

  Herr Simons ilmestyi pian paikalle. Muutamalla sanalla selvittelin tilanteen. Sitten autoon, kiireesti kohti ensiapuun.

  Tikkejä siihen tuli, käteen. Pikkusormen ja nimettömän sormihangasta ranteeseen päin oli iho halki noin viiden sentin matkalta, niin ylä-, kuin alapuoleltakin. Mutta onneksi ei ollut luita tahi jänteitä vaurioitunut. Arvet, varsinkin kämmenpuolella, ovat yhä näkyvissä.

  Saikkua tuli. Viikko ainakin, ehkä hieman enemmän. Minä poika makailin kämpillä, kävin kauppa-asioilla, tein meille ruoat valmiiksi Ruikun töistäpaluuseen mennessä. Taisin kerran ostaa muutaman lekkerin halpaa viiniä. Tuona päivänä ei ateria ollut toverin palattua duunista valmiina. Tai jos oli, sen laadusta en voi mennä takuuseen.

YÖSYÖTTÖ

  Käytiin eilen katsomassa elokuva "YÖSYÖTTÖ", Kino Iiriksessä, 16:15 näytöksessä. Pettymys oli, minulle, meille molemmille. Huumori ei juuri jaksanut naurattaa, ei sen puoleen tarina itkettääkkään. Ei herättänyt suuria tunteita, eivät lisääntyneet elämyskokemukset.

  Enemmän tunteita herätti äiti-Elina. Minä olin hänelle tilannut kampaajan. Aika oli iltapäivällä klo. 14:30. Äidille siitä aamulla kahdeksan korvilla soittaessamma muistutin. Parin tunniin kuluttua soi puhelin:
  "Moneltako se kampaaja oli?", kysyy Elina.
  Minä kerron, hän kiittää.

    Puolen päivän aikaan pirisee taas.
  "Minä olen tässä ootellut, kun kun minulle kerrottiin, että joku tulee saattamaan kampaajalle."
  "Se aikahan on puoli kolme. Odota rauhassa, me tullaan kahteen mennessä."

   Kahdeksi Saimaankadulle mentiin.
  Äiti iloitsi: "Nyt pääsee permanenttiin.
  Minä siihen,: "Ei, kun pesu, leikkaus ja rullat".
  "Kyllä se on permantti!", väitti äiti kivenkovaan.
  "Eikä ole, minähän sen tilasin!"

  Hetken jamuamisen ja sopivan takin löytymisen jälkeen Hilppa lähti äidin kanssa puolen korttelin päässä olevalle kampaajalle. Minä ryhdyin imuroimaan.
  Kohta Hilppa palasi. Kertoi, että äiti oli moneen kertaan jo hississä kysellyt, että missä se auto on, vaikka melko selvästi oltiin kerrottu, että kävelemällä he menevät. Vaki-kampaajalla oli Hilppa udellut, että eihän kyseessä ole parmanentin laitto?
  "No ei, ei hänen tukkansa permanenttia kaipaa, kuin joskus ensi vuoden puolella", oli vuosikausia Elinaa palvellut kampaaja vastannut.
  "Eihän tämä permanttia vielä tarvitse", oli Elina sanoa nasauttanut itseselvyytenä.

  Eli äidin lähimuisti sen kun jatkaa huononemistaan. Huomasin, kun tein imuroinnin jälkeen kauppalappua, että hän oli kirjoittanut lehtiöön "kahden maissa tulevat".  En tiedä, milloin oli kirjoittanut. Jos vaikkapa heti aamupuhelun jälkeen, niin eipä ollut muistanut katsoa. Hyvä asia, että oli kuitenkin kirjoittanut. Ja hyvä asia, että muisti sentään tapahtuman, vaikkei sen aikaa. Eikä laatua.
  Sattaa olla, että ei kauaa pärjää ilman päivittäistä apua, Elina. Tai saattaa pärjätkin. Aika näyttää.

  PS. Aamulla hain lehden klo. 4:48, ei satanut. Klo. 5:03 olin pukenut lenkkivaatteet päälle, nyörittelin kenkiä, kun alkoi peltikatto ropista. Silmäys ulos, toinen sadetutkaan, vaatteet vaihtoon, kirjoittamaan.

SHORT STORIES, vol.1, vol.2

  Jo toinen aamu peräjälkeen, kun ei pääse (lue: ei viitsi lähteä) lenkille, koska vettä suissuaa taivaan täydeltä. Siis......

 Vol.1 

  Hädin tuskin muistini ulottuvissa, v. 1955 tai 1956, minulla Hanelilla oli lehtitalo. Se toimitti yhtä päivälehteä, lehteä nimellä "Pihanurmen Sanomat". Minä olin päätoimittaja, latoja, painatuspäällikkö, logistiikkavastaava ja jakaja, Haneli assistenttina kaikissa mahdollisissa toimissa. 

  Homma toimi seuraavasti: Yhteen pitkässä rivissä olevista piha-aitoista oli varastoituina vanhoja lehtiä. Luultavasti minä, koska Haneli oli niin pieni, keksin, että ruvetaan lehtimiehiksi. Niinpä me joka aamu paineltiin aitoille, muka lehteä painamaan. Sitten lastattiin "uunituoreita" aviiseja vanhoihin lastenrattaisiin, kärrättiin pihalle ja Haneli kiikutti muutaman tupaan. Muistelen, että sekä jakaja että jakelukulkunevon ajaja pyydettiin monasti nauttimaan viinimarjamehua ja pullaa. Siihen aikaan oltiin maaseudulla vieraanvaraisia, sekä arvostettiin pienimuotisen lehtitalon palveluita. 

  Oli meillä nimetkin; Rukkastuppo ja Kalle Miinus. En kuolemaksenikaan jaksa muistaa, kumpi oli kumpi. Mutta luultavasti olin Kalle Miinus, koska Rukkastuppo ei kuulosta päätoimittajan nimeltä. Meillä oli myös hatut, kuuluivat virka-asuun; Malan Ossin tekemät päähineet, jotka olivat lievästi ilmaistuna meille riittävän kokoiset. Liekö tuon muiston vuoksi aloin viime kesänä käyttää samantyylisiä hattuja?

  Valitettavasti kuvia lehtitalon toiminnasta ei ole otettu, tai ainakaan säilynyt. Alla oleva potkulautakohtaus on varmaankin samalta kesältä.

  Luultavasti lehtitalon kuljetuskalustona toimivat nämä rattaat, joissa siinä 8-9 kuukauden ikäisenä kevätauringosta nautiskellen pötköttelen. 

Vol.2

  Elettiin kesää 1959, tai 1960. Minä olin siis 8 tai 9 vuotias, velj'-Hanski 5 tai 6. Piskolaan rakennettiin ensimmäistä rantasaunaa. Se on yhä käytössä.

  Ukki-Aleksi "akkalauman" keskellä rantasaunan nuoruudenpäivinä.

  Hirsiksi tulevaan rakennukseen siirrettiin kaksi Ylätalon neljän aitan rivistä. Kuvaa tuosta "riviaitasta" ei ole. Alla olevassa vanhassa otoksessa näkyy vasemmalla hieman nurkkaa.

  Aitoista jäljelle jääneet menivät vuotta, paria myöhemmin Lakeistenrannan leirintäalueelle yöpymistiloiksi. Käsittääkseni ne ovat yhä ammatissaan. Kuva on kaapattu Lakeistenrannan sivustolta. Saatan olla väärässä olettaessani tämän olevan Ylätalolta kotoisin.

  Rantasaunan pystytti ja valmisti Lepomaa-niminen mies Anttolan Lohilahdesta.  Haneli oli tuolloin viiden tai kuuden ikäinen. Muistan hänen touhunneen uutterasti apumiehenä. Itse olin "piällysmiehenä", källäilin rantakalliolla, ongin vanhalta laivalaiturilta. Kävin myös hakemassa päiväkahvit. Pajukorissa kiikutin Airamin termospulloa, sokeripurkkia, maitopulloa, kuppeja ja muutamaa nisuviipaletta. Olin hieman katkera, koska mielestäni juoksupojan osa olisi kuulunut nuoremmalle veljelleni. Mutta hän oli saanut itsensä puhuttua ulos tuosta vähäarvoisesta tehtävästä. Lepomaan avustuksella. Lepomaa nimittäin tykkäsi, kun Haneli ojenteli työkaluja, kyseli työtapojen perään, oli rehellisesti kiinnostunut nikkaroinnista. 

  Sauna valmistui aikanaan. Meistä velloksista tuli saunanlämmittäjiä. Vedet pataan, tulet uuneihin, sitten uimaan. Vedessä puljattiin, kunnes huulet sinisinä hyökättiin lauteille mittarin näyttäessä hädin tuskin neljääkymmentä astetta. 

  Muutamaa vuotta myöhemmin, kun mummini Annan kunto alkoi rapistua, hankittiin sauna-auto. Moskvish 402, tuollainen, mutta ei tuo: 

  Siinä oli rattivaihde, kolme eteen, yksi taakse. Sillä kuljetettiin monta kesää mummi kesäisin saunomaan. Kuskina usein minä, vielä useammin Haneli. Jotenkin hän sai jalkansa ylettämään polkimille. 

  Hanelilla oli aina kovempi hinku nikkarointiin ja koneiden kanssa touhuamiseen, kuin minulla. Velj'-Hanski ohjaili jo viisivuotiaana isä-Erkin sylissä "piikkilangankiristäjää", harmaata Ferguson'ia. Kerran jopa riihelle menevän tien reunalla olevan kiviaidan päälle!

  Minusta tuli kuitenkin rakennusmestari, Haneli kävi amiksen ravintolalinjan. Hän oli muutaman kuukauden Mikkelissä niissä hommissa. Eivät olleet hänelle luotuja, kokin työt. Onneksi. Tai kyllähän mieheltä kokin työt sujuvat. Hulluina nuoruusvuosina on tullut jokusia kertoja apettua Hanelin leivinuunissa valmistamaa jänistä, teertä, sorsaa. Ja graavilohta alkupaloiksi. 

(BLACK) FRIDAY ON MY MIND ja muistoja pelihelvetistä

  Eilen 18, tänään 24. Sivua. Mainoksia. Etelä-Suomen Sanomissa. Black Friday-mainoksia. Sekä vaaksan korkuinen pino mainoslehtisiä postilootassa. Black Friday-mainoslehtisiä. Meinaa mieli mustua. Eli nimensä väärtti on tämä päivä. Tätä ei EASY BEATS v. 1965 hitillään hakenut, oletan.

  Kaiken mainospaljouden keskeltä selasin kuitenkin Hong Kong'in lehdykäisen. Ja löytyihän se sieltä! Nimittäin PopSockets älypuhelimen pidike! Se on imukupilla puhelimem, tai tabletin, takakanteen tällättävä kokoonpainuva nuppi. Antaa mainoslauseen puhua puolestaan:

  PopSockets -pidike on kätevä lisävaruste puhelimiin ja tablet-tietokoneisiin. Pidikkeen avulla saat varman otteen laitteesta puhelun tai kuvaamisen ajaksi. Toimii myös pöytätelineenä helpottaen videoiden katselua. Lisäksi PopSockets -pidikkeisiin on saatavilla myös teline, jonka avulla saat kiinnitettyä laitteesi kätevästi haluamaasi paikkaan esimerkiksi autossa. Kuljetusasennossa pidike on alle sentin korkuinen.

  Tuotetta saa erilaisilla kuviolla varustettuna hintaa 9,99 €. Sekä spesiaalina Robinin RBN-logolla hintaan 14.99 €.

  tai  

  Tuotteista saa tänään alennusta 20 %:a. Ei perjantai niin mustalta enää näytäkkään! Nyt on pakko lähteä Lahteen! Ostamaan tuollainen. Eiku molemmat. Ainakin yhdet kappaleet! Tämä ei ollut maksettu, eikä hyvikkeetön, mainos. 

  Eilen tuli viitisen senttiä lunta. Riivin kolan autokatoksen seinältä ammattiinsa. Ihan mukavaa hommaa, lumityö. Mutta tänään se sulaa pois, lumi. Tulee black friday.

  On tasan kuukausi jouluaattoon. Eli kun näistä mainostulvista selvitään, uutta seuraa. Povataan esdellisvuotta vilkkaampaa joulukauppaa. "Eläköön kauppa- ja meriliikenne", älähti Parkkis-Antti muinoin Seilonniemen pelihelvetin korttipöydässä. Älähti, kun sai potin tai tikin. Utelin mr. Googlelta tuon sanonnan alkuperää ja tarkoitusta. Hän ei selkeää vastausta tiennyt. Mutta ehkä monella kauppiaalla on syytä käyttää tuota lausahdusta, kun joulun välipäivinä joutessaan laskee tuottojaan. Vielä ripiittinä alennusmyyntien jälkeen.

  Monia muistoja Seilonniemen pelihelvetistä on mieleen jäänyt. Siellä tuli lopullinen kirveskoulutus saatua. Vaikka peliä oltiin jo aiemmin Pettis-Paavon ja poikansa Leksan kanssa pelattu. Muutamaan "vapisevaan keppiin" muistaakseni jouduin  nöyrtymään, ennen kuin homman salat kunnolla aukesivat.

  Ristikontraa hakattiin myös. Vakijoukko kun oli sopivasti Kiljus-kaima, Parkkis-Antti, Haneli ja minä. 

  Joskus pöytään ilmestyi myös "Hauva-Heikki" eli Heikki Parkkinen. Nimi juontuu  Ikolantien varrella olevasta kotitalostaan, Hauvantorpasta. Mikäli en aivan väärässä ole, on Heikki Parkkis-Antin veljenpoika. 

  Myös Tuppi tuli tutuksi. Antti oli nuoruudessaan kierrellyt Lapin savotoita, joten hän tuon mainion pelin tunsi tarkasti.

  Sököä tai pokkaa myös pelattiin. Pienillä summilla. Suurin rahallinen panos oli muutaman kerran Kirveessä; saatettiin pelata Kossu-Kirves. Hävinnyt joutui tuomaan seuraan miitinkiin Koskenkorvapullon. Puolikkaan. Ei silloin eurokossuja, saatikka vielä isompia hinkkejä, myyty. Muistan, kun sitten neljään mieheen (tai viiteen, jos Hauva-Heikki oli ollut Kossu-Kirveessä mukana, häviäjänä tai voittajana) tuo huono-onnisen pelimiehen tuoma pullo nautittiin. Kaima kiehautti vettä. Kaasulevyllä kiehautti, kesällä, puuhellalla talvella. Ei ollut Seilonniemen torpassa sähköjä tuolloin! Sitten juomalasit kaadettiin reilusti puolilleen kuumaa vettä, laitettiin sekaan pari lusikallista sokeria. Pelattiin yksi erä kulloinkin meneillään olevaa peliä. Hämmennettiin lasia, kourakupin sisällä sitä pidettiin. Tunnusteltiin, että ei ole liian kuumaa. Kun Parkkis-Antti lopulta antoi luvan ja sanoi:  "Non nii, nyt viinoo!", otti Kiljus-Pertti pullon, lorautteli laseihin. Antin vankka mielipide oli: "Jos viinan kuataa liija kuummaa vettee, haehtuu rosentit ilimaa. Myöhä ei silleen tehä, myö juuvaa rosentin mahhaan!" 

  Kahdet "plöröt" mieheen yhdestä puolikkaasta saatiin. Eikä tultu juovuksiin. Vaan leppoisalle pelituulelle. En muista, että koskaan tuon porukan peli-illoissa oltaisiin känniin asti itseämme juotu. 

  Poissa ovat Kiljus-kaima ja Parkkis-Antti. Olleet jo kauan. Ja Hauva-Heikki on käynyt läpi vaikean sairauden. Ajantasatietoa ei hänen nykytilastaan minulla ole. Täytyy Hanelilta tiedustella.  

  Muistelen lämmöllä nuoruuden mukavia tuokioita Seilonniemen torpan pirtissä, kun kortinsilmää pihistettiin kesäisin sitä ikkunan valoon kääntäen, talvisin öljylampun ja muutaman kynttilän valossa halkojen napusuessa hellassa.

  Kerran, joskus 1970-luvun loppupuolella, taisi olla joulukuuta, oltiin käymässä Piskolassa. Haneli pyysi mukaansa jänismetsälle. Koira messiin, Seilonniemen suuntaan tallaamaan. Kun oltiin päästy Seilonluhan lähelle, Velj'-Hanski sanoi minulle:

  "Jää siä tähä. Oottele, jos tullo jänis tuolta". Hän näytti kädellään Rötsönlahden suuntaan. "Miä lähen seuroomaa noeta jäläkiä."

  No minähän jäin passiin. En kyllä ymmärtänyt, miksi? Pakkasta oli kymmenisen astetta, lunta joku sentti maassa. Kärvistelin reilun puolituntisen, poltin muutaman Nortin, huhuilin Hanelia. Alkoi närppimään. Sitten äkkäsi: "No perkele, se on Kiljus-Pertillä!" 

  Kävellä riuhdoin Torpalle. Haulikko nojasi ovipieleen. Ja Haneli, Antti, sekä kaima iskivät sököä muina miehinä! Minä äksyilemään, että mitäs hittoa siä meinaat. Tulit tänne kortille, jätin miut mehtään!

  "No ku tulj kylymä!", sanoi velj'-poika, jatkoi pelaamista. 

  En tänäkään päivänä tiedä, mikä juttu se oli. Ei meillä mitään riita ollut, ihan tavallinen tilanne. Eikä siitä sen jälkeen edes puhuttu. Pitää kysästä Hanelilta, vieläkö tapauksen muistaa? Ja vaikka selityksen saisi? Ihan suulliseti, yhtenä kappaleena.

  Siinä sitä muisteloa. Nyt alan kuluttaa "Mustaa Perjantakia", tavalla, jos toisellakin. Mutta, suoriks sannoin, en lähde Lahteen ostamaan älypuhelimeen pidikkeitä. 

EESTAAS

  Aamulla Avokas jäi, taas kerran. Jäi taas taas, eikä ollu ees viimeinen kerta, kun jäi taas taas. Eestaas matkaamista tämä on. Milloin seuraava on ees, taas? Toivottavasti vielä tänä vuonna, ennen joulukuu puoliväliä, ennen joulusiivoja, ennen joulukiireitä?!?!?

  Muutama sentti vitivalkeaa lunta kuorrutti maisemaa, kun lähdettiin. Kameralaukku oli jo pakattuna, veneeseen kiikutettuna, kun oven lukittuani otin vielä kuvan kännykällä.

  Potinlahdessa oli viimeinenkin vene kipattu nurin niskoin. Eli kädet pystyssä on yhteisrannan mökkiläisillä loppuvuoden edessä. Tai saahan paatin kiepautettua ympäri. Kuten ehkä tulemme tekemään, ehkä naapuri-Hannilat myös. 

  Hieman haikein mielin joka tapauksessa lähtöä tehtiin. Moneen kertaan tarkastettiin, että kaikki on, kuten pitää talven varalle olla. Huilaa rauhassa, mikäli tavataan vasta 2018!

  Kun saatiin auto puttsailtua jäätyneestä lumesta, tavarat ahdettua sisään, vene käännettyä talviasentoon, lähdettiin sörnäyttelemään melko neitseellisessä lumessa. Kun päästiin Hauhalaan, käännyttiin pikitielle kohti Mikkeliä, huudahti Hilppa kuin ihmeen nähtyään: "AUTO!"

  Auto toisiaan vastaan ajeli. Niinkö oltiin muutamassa päivässä taas metitytty, että auto tuntui ihmeeltä? No ehkä ei sentään. Mutta koska ainoa fyysinen havainto lajitoverista kuuteen päivään oli yksi ohi ajanut moottorivene (jota Hilppa ei edes nähnyt), niin todellisuus tuntui hämmentävän rouvaa. Eipä silti, olisin minäkin tuon "AUTO!"-huudahduksen päästää ilmoille. 

  Jo ennen yhtätoista oltiin Hollolassa. Pienempi kylmälaukullinen pakastettuja puolukoita oli tuomisina. Oltiin Avokkaan pakastin napsautettu ansaitulle lomalle, koska se tyhjeni. Kotipakastin puolestaan natisee liitoksissaan. Hyvä, eipä tule ostettua jäätelöä ärsykkeeksi, kun ei mahdu kylmään laittamaan.

  

  Tuosta jäätelöstä suoraan seuraavaan asiaan. En ole käynyt vaa'alla, mutta tiedän, tunnen, huomaan, että ainakin pari kiloa on alkusyksystä tullut painoa lisää. Nytkin melkein viikon olin saaressa tekemättä mitään liikunnallista. Ja mehän syödään hyvin. Terveellisestikin, kalaa paljon, vihanneksia, hedelmiä, mökilläkin. Mutta sitten iltaisin popsitaan pähkinöitä, minä ainakin enemmän, kuin suositellun kourallisen. Päälle päätteeksi iltaespresson kanssa vähintään rivi suklaata. Tule aamu, tule, että pääsen lenkille!

  Jos mielenne tekee kysyä, että mikset mene jo tänään, lenkille, älkää kysykö. Minun varsinainen kunnonkohotus-, tai -ylläpitolenkkini tapahtuu sianpieremän aikoihin. Piste. Silloin otetaan hiki pintaan, sykettä sydämeen. Meikäläisen päivälenkit ovat ulkoilua. 

  Jos oli hiljaista Anttolassa, niin hiljaista on täälläkin. Olen "studiossani" nyt kirjoittanut tunnin verran. Huoneen ikkuna on muutaman metrin päässä kadusta. En ole noteerannut ulkoa minkään laista ääntä. Kai siitä jokunen auto on ehtinyt ajamaan? Kolmenkympin rajoitus tiellä on, ei hurina häiritse. Nyt, kun höristelen, kuulen, vaivoin, että joku ohi usmuuttaa. Toista on, kun jäteauto pärähtää vastapäisen yhtiön roskia noutamaan. Silloin huomaa, ettei olla Avokkaassa. 

  Meillä on vielä kaksi savusiika, tuliaisiksi itsellemme tuotiin. Kohta niitä ruotimaan aletaan. Salaattia, tomaattia, paprikaa, haikusiikaa. Menköön, kele, illalla rivi suklaata kahvin kera! Ja aamulla nastakengät jalkaan (pakkasyö tulossa), Kukkatalo Töyrylän lenkki, tuollaiset 8,7 km.

  Rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että joka toinen aamu teen hieman lyhemmän lenkin (n. 7 km) kuntakeskuksen ympäri. Tai jos vieläkin rehellisyyttä kaivellaan, saattaa joinakin aamuina, mikäli sää, mieliala, tai muu kokonaisuuteen vaikuttava seikka niin vaatii, lenkki lyhentyä teollisuusalueen kiertoo (n. 5 km). Tämän enempää en anna rehellisyydelle valtaa. Koska ei ole tarvetta. 

  Tietysti koko rupeama jää väliin, mikäli vettä tai räntää pieksää surutta. Pakkasraja on -20.

  Vielä yksi vähän manipoloitu kuva maanantailta saaresta. Nyt uutisia katsomaan, siikaa repostelemaan.