PUOLUKKAA, OMENAA, PERUNAA JA HYVÄÄ ILMAA

  Koska kertaus on opintojen äiti, toistan taas: syksyyn kääntyvän kesän aurinkoisen päivän voittaa ainoastaan syksyn aurinkoinen päivä, jonka tarkemmin ajateltuna voittaa lokakuun rasvatyyni pakkasaamu hiipuvan usvan takaa hiljalleen ilmestyvän auringon valossa. 

  Kesä vielä on, mutta ilmanala on selvästi syksyinen. Niin ovat puuhat myös. Loput perunasta nostin ylös. Melko mukavasti satoa määrällisesti tuli, mutta rupisia olivat siiklit. Ja joku hiton önkiäinen oli kaivellut reikiä aika moniin pottuihin. Pistän hellekesän piikkiin. Kyllä minä perunaa muutaman kerran kastelin, mutta en varmaan oikealla tavalla. Eli annoin vettä liian vähän kerrallaan. Oikea tapa on, että kerran viikossa ja kunnolla, mikä tarkoittaa, että tuntitolkulla.

  Aamulla tyhjensin huussin, talonmiehen normihommaa. Siinä ei kauaa nokka tohissut, joten jo ennen kahdeksaa usmuutettiin sienireissulla bongaamalleni puolukkapaikalle saareen erääseen. Alue ei ollut montaa aaria, mutta puolukat olivat kypsiä ja isoja. Tärkeintä tietysti, että olivat säästyneet muilta poimijoilta. Marjoja saatiin jonkin verran. Sinne jäi vielä kauemmaksi rannasta jonkin verran puolukkaa, mutta olivat vielä raakoja sekä kooltaan melko pieniä. 

Luultavasti seuraava puolukkareissu tehdään toiseen paikkaan... 

...tuumii tässä Peppe.

  Omenia ainoaan satoa tekevään puuhun, kymmeniä vuosia vanhaan perheomenapuuhun, tuli tänä vuonna ihan mukavasti. Nyt ne ovat alkaneet tippua. Niitä oli kerätty ämpäriin, ja Hilppa duunasi eilen omenahilloa. Saatiin täytettä kesäkeittiön jääkaappiin. 

 

  Tomaatteja on vielä jonkin verran kypsymässä. Kesäkurpitsa taitaa olla jo antinsa antanut. Kurkussa on vielä pieniä alkuja, saa nähdä, jaksavat enää kasvaa, kun varret alkavat olla lakastuneita. Porkkanaa on vielä maassa melko paljon. Kurpitsassa on pieniä alkuja. Miten lie aika piisaa niitten otettaviksi kasvamiseen? Salaattia on, mutta se alkaa olla kitkerää, joten kaupan antimiin joudutaan siltä osin turvautumaan. Persiljaa vielä kasvulavalta löytyy. Basilika on pöhöttynyt mahtavaksi. Hilppa kehui pian pestoa loihtivansa.

  Summa summarum: Hellekesän tuotto oli vaihtelevaa. Hernettä ja porkkanaa tuli enemmän kuin koskaan, kurkkua ihan mukavasti, tomaattia tyydyttävästi, kesäkurpitsaa huonosti (lajike oli eri kuin aiempina vuosina, kasvupaikka myös toinen), perunan kohtalo on jo selvitetty, pinaatti ei kummallakaan yrityskerralla menestynyt lainkaan. Paremmin olisi voinut satoa kertyä, mutta tyytyväisiä ollaan tähän. Syystä, että on pakko.

  Illalla laitetaan muikkuverkot järveen. Ehkä ahven/siikaverkot myös. Osaomavaraistalous tarvitsee lisää omavaraisuutta. Pitänee ip. käydä luotaamassa muikkusyvänteitä.

  Äsken lauloi Danny radiossa jotenkin näin: 

  toivon ettei sinusta 

  tule koskaan liian aikuinen

  Biisi on soinut tiuhaan aalloilla. Gooletin ja sain tietää, että laulu on tehty Dannyn lapsenlapselle. Äleydyin miettimään, kuinka liian aikuiseksi voi tulla? Vanhaksi voi tulla. Liian vanhaksi voi tulla, jos makaa satavuotiaana vihanneksena. Mutta liian aikuiseksi? Ehkä sellaiseksi voi tosiaan tulla. Tiukkapipoiseksi rautakangen nielleeksi yhteisönsä auktoriteetiksi. Sellaiseksi voi tulla, kun tarkemmin ajattelee, jo ennen kuin tulee edes aikuiseksi. Asiaahan Danny laulaa. Vaikka vettä vettä on virrannut East Virginian Kesäkadulla melkoisesti. 

  

  Täytyy lähteä ulos nauttimaan päivästä. Verkot, kohot, voi laittaa valmiiksi veneeseen. Dallailla pitkin poikin pihoja, sillä 10 000 askelta on vielä hieman vajaa.

VOKE, UKE, HILPPA JA MÄ, ELI JOHAN OLI MARKKINAT

  Erinomaisen hieno loppukesän päivä on kääntynyt illaksi. Nyt alkaa olla Peppen mieleisiä kelit. Ei ole liian kuumaa, aurinko paistelee mukavasti, ei ole hyttysiä, ei paarmoja. Hirvikärpäsiä on, muttei tässä saaressa. Paitsi joskus. "Lisää tätä", toivoo nimimerkki "SYYSPEPPE". 

  Aamusta kävin vesomassa rantapajukoita, työräällä vimmatusti vartta työntäviä haapoja, leppiä ja pihlajia. Vesurilla, eli kassaralla, hutkin pari tuntia. Käy aamujumpasta kummasti. 

  Sitten tein pienen lenkin lähimetsässä sienikorin kanssa. Tatteja jokunen, kanttarellejä pariksi kertaa, vaaleaorakasta niukasti, yksi mustatorvisieni. No, jos torvisieniä etsii, niin yhtä vähempää ei kannata kerätä. 

  Saunassa käytiin jo yhden maissa. Neljältä lähdettiin ajelemaan Anttolaan Elonkorjuumarkkinoille. Meillä oli treffit Voken ja Urkin kanssa puoli viiden maissa. He olivat tulossa mökiltä tarkoituksenaan jatkaa matkaa kotiinsa Mikkeliin. WhatsUppia lähetteli Voke, eli he olivat hieman myöhässä. Me ehdittiin tutustua markkinoiden antiin. Suoraan sanottuna siihen ei aikaa kauan kulunut. Muutama hassu myyntipiste. Leipää, kesäkurpitsaa, auringonkukkia, viiriäisen- ja hanhenmunia, kesähattuja, Ahvenanmaan erikoisuuksia, villasukkia. Olisin odottanut, että Elonkorjuumarkkinoilla olisi ollut hieman laajempi valikoima tarjolla; perunaa, kurkkua, porkkanaa, omenaa, ehkä metsämarjoja. Saahan sitä odottaa, mutta pitkäksi tulee aika odottavan. Näin olen kuullut sanottavan. 

  Voke ja Urkki tulivat ainoastaan akateemisen vartin verran myöhässä. Teimme heille lyhyen markkina-analyysin, johon Voke, että janottaa hitosti, ahvenissa oli liikaa suolaa. Eli Poijuun. 

  Otettiin oluet, paitsi rouvat jotkut erityiset lonkerot. Ei ollut Poijun terassikaan vielä turvoksissa, joten saatiin sopiva pöytä ihan aurikonpaisteiselta kulmalta. 

  Mukavasti kului liki kaksi tuntia rupatellessa. Jossain vaiheessa alkoi joku mies esittää kitaran ja huuliharpun kanssa musiikkia. Aivan hyvä soittolista hänellä oli: Cohenia, Dylania, Beatlesia soljui sopivasti taustalta korviin. Mutta me juteltiin. Kuulumisia, lastenlapsia unohtamatta. Niin rattoisaa oli, että haettiin toiset. Paitsi Urkki, joka oli autokuski. 

  Sovittiin myös, että ensi viikon lauantaina me menemme heidän mökilleen perinteeksi muodostuneeseen loppukesän tapaamiseen. Loppukesän tapaamiseksi se on vakiintunut, sillä heillä ja meillä on alku- ja keskikesästä kiireempää, ja lapset perheineen ovat myös loma-aikoinaan ilonamme. 

  Mukavaa tulee taas olemaan yksi iltapäivä ja alkuilta Voken ja Urkin kanssa aikaa viettää. Hilppa ja Voke ovat nuoruudenystäviä, ja hän on minullekin tietysti tuttu jo viidenkymmenen vuoden takaa. Urkin opin oikeastaan tuntemaan vasta muutama vuosi sitten. Heidän kanssaan on aina hyvinkin vaivatonta ja luontevaa aikaa viettää. Minua ainakin tökkii, jos puheenaiheet ovat hakemisessa. Tulee vaivaantunut olo. En ole nimittäin smalltalkihmisiä. En, vaikka sellaiseen osaan joskus pakosti ihminen joutuu. Vaan Moisalan pariskunna kanssa ei sellaiseta ole pelkoa. 

  Jossain vaiheessa huomasivat Moisalat, että muikut peräkontissa saattavat pian kypsyä itsekseen, joten poistuimme Poijusta. Me veneelle, he autolle. Jos olisimme siellä ihan oikeesti iltaa istuneet, olisin jossain vaiheessa (ehkä neljännen jälkeen), käynyt näyttämässä trubatuurille paitaani. Olisi saattanut yskän ymmärtää. Kuva by Urkki.

  Niistä markkinoista vielä. Kun tulimme satamaan, oli kello vähän yli neljä. Markkinat olivat juuri avautuneet. Vierasvenelaituri oli melko täynnä. Kun reilun kahden tunnin kulutta poistuimme, oli jäljellä vain muutama paatti. Luultavasti "Venetsialaisia" viettävät tulevat vasta myöhemmin. Ja luultavasti veneporukkaa ei runsaasti saavu, sillä juhlinta ja pimenevä ilta eivät ole paras yhdistelmä. Toteaa nimimerkki "KOKEMUSTA ON". Onneksi kokemukset ovat päättyneet suht onnellisesti. 

  Nyt ollaan hämärässä Saarelan pirtissä. Hilppa katselee The Voice of Finland: All Stars-lähetystä. Minä naputtelen pienen kohdevalon avustamana. Vielä vähän naputtelen. Nimittäin sen verran suunnitelmista, että huomenna nostan loput perunasta, sillä varret on niitetty. Maanantaina mennään puolukkaan. Tiistaista ei ole tietoa. Mutta kai silloinkin jotain tekemistä löytyy.

  Loppuun Voke ja Urkki, heidän luvallaan.

 

MIELIPIDE

  Käytiin tänään Lahden suunnalla. Aamulla seitsemän jälkeen lähtö, viiden maissa paluu. Hollolassa  poikettiin kotona katsomassa posti ja suihkussa, käytiin Tokmanilla, syötiin pieni pikapala. Lahdessa tavattiin Elina, Hilppa haki uudet lasit Specsaversilta. Matkalla dallaspullakahvit Mäntyharjussa Teboililla ent. Mäntymotellin kupeella. Mikkelissä Urpolan Lidlistä ruokaostokset. Siinä typistetty matkakertomus.

  Melko mukavaa säätä povataan tuleville päiville. Lauantaina mennään luultavasti kylille Sadonkorjuumarkkinoille. On siellä Poijun lopettajaisilotulituskin, ja "venetsialaiset". Ilmeisesti nuo "venetsialaiset" on mökkikauden lopettajaiset hienommin ilmaistuna. Koska meillä mökkikaudesta on vasta 2/3 takana, niin sellaisiin kekkereihin ei ole menemistä. Ilotulituksesta en tiijä. Se alkaa 21:30. Pimmeetä se alkaa siihen aikaan olla. Ei kyllä ole este. Kymmenen aikaan vielä näkee vesillä usmuuttaa, varsinkin jos ei ole umpipilvinen. Tarkoitan taivasta, en kuskia. Enemmän on kiinni halusta, ilotulituksen katselu. Voin 99 %:n varmuudella sanoa, että jää tuo 3-4 minuutin spektaakkeli taas näkemättä. 

  Eilen tuli kalenteriin, ennestään tyhjään, kaksi merkintää, tänään kolmas. Ensimmäinen siksi, että ensi viikon torstaina ajellaan Espooseen. Anna ja Joni tarvitsevat ip. lapsenvahtia, joten ilomielin sinne sörnäytetään. Yöksi mennään kotiin, perjantaina taas saareen. 

  Toinen on tapaaminen Voken ja Urkin mökillä ensi viikon perjantaina tai lauantaina. Ajankohta varmistuu ehkä jo lauantaina Sadonkorjuumarkkinoilla. Näin jatkuu jo vuonna 2019 alkanut perinne!

  Kolmas merkintä menee lauantaille 2. lokakuuta. Silloin pidetään Iirikselle yllätyssynttärit. Tyttö oli niitä itse toivonut, joten täytenä yllätyksenä ne eivät hänelle tule. Ajankohta kuitenkin saattaa olla yllätys: Kun Iiris klo. kolmentoista jälkeen tulee luisteluharkoista, saa hän vastaansa lukuisan juhlaväen asianmukaisesti tuunatussa kodissaan. 

  Kaloja tuntuu näissä vesissä olevan. Se ei ole mikään yllätys. Mutta ne tuntuvat myös liikkuvan ja käyvän pyydykseen. Ahventa ja siikaa tulee joka kerta, kun verkot veteen vaivautuu laittamaan. Seuraavaksi pitää kokeilla myös muikkujen halukkuutta joutua pannulle ja savupönttöön. 

  Kyllä tuore järvikala on mainiota ruokaa. Toivottavasti  tulo ei lopu. Pari, kolme kertaa viikossa kun aterian järvestä saa, niin se vain passaa.

  Tuossa olivat mukavat asiat. Vähemmän mukavia ovat ne mietteet, mitkä välillä päässä liikkuvat. Eilen pohdin, että maailma on muuttunut kummalliseksi. Tieteellisesti toteen näytetyn faktan syrjäyttää totuudeksi muuttunut mielipide, valhe sivuuttaa todellisten asiantuntijoiden lausunnot, erimieliset leimataan ties miksi, ihmiset jaetaan hyviin ja huonoihin, meihin ja heihin, arvokkaisiin ja arvottomiin. 

  Persujen puheenjohtajan Riikka Purran mielipiteen Afganistanista evakuoitavista saivat osaltaan mietteeni alkuun. Tänään saivat nuo ajatukset lisää pohjaa, kun uutisoitiin, että Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs puhui "loisivista elitasosurfaajista". Eli Keskusta on kallistumassa persumaisuuden puolelle, kuten Kokoomuskin on monelta osaltaan tehnyt. Kokoomuksen talousopit ovat myöskin vähintään perseestä: "Köyhiltä pois, vielä köyhemmiltä vielä enemmän, sillä talous kuntoon saadaan!" Ei tässä maassa taida olla enää kuin kolme puoluetta, kenen puheet, mielipiteet ja toiminta ovat edes jotenkin inhimillisiä, nimittäin Vasemmistoliitto, Demarit ja Vihreät. No, ei tuo tietysti mikään uusi uutinen ole, minulle. Eikä uusi ajatus. Vanhaa vakiintunutta linjaa tämä myötäilee. Mutta ero muihin tuntuu vain kasvavan. 

  Koko Afganistanin tilanne on kaamea. Nyt on Isis sitten aloittanut omat pommituksensa Kabulin tienoilla. Ei mieli mettä keitä. 

  Ajatukset on ajatuksia, mielipiteet mielipiteitä. En minä mielipiteitäni totuutena tyrkytä. Ajatelkoon ajatteleva ihminen asiat kannaltaan. Mutta soisin ihmisarvon pysyvän loukkaamattomana kaikkien ajatuksissa. Teoissa ainakin, jos on pakko yön pimeydessä toisin ajatella.

  Tästä kohti loppukuvaa, joka on 70-vuotislahjaksi ystävältäni Markku K:lta saamani Henrik Tikkasen hiilipiirustus. Henrik oli Markun serkku, taisi olla pikkuserkku?, ja sitä kautta piirros on hänelle tullut. 

  Henrik Tikkanen oli suomenruotsalainen kirjailija ja taitelija. Hän oli varakkaasta kulttuuriperheestä. Henrik meni vapaaehtoisena poikasena sotaan,  mikä teki hänestä pasifistin. Niin ainakin Markku on minulle kertonut. Siksi Markku halusi antaa tuon piirroksen minulle. Pidän sitä kunnia-asiana, ja olen otettu. 

  Teos on signeerattu -47. Se on ilmeisesti keskeneräinen suunnitelma, joka ei googlettamisen perusteella koskaan ainakaan isoa julkisuutta saanut, mutta minulle se on tärkeä, lahjana ja sodan kauheuden muistuttajana.

SIEVISTYSTÄ JA SIENESTYSTÄ

  Epävakaisen sään hommat alkoivat eilen jo keväällä päätetyllä sievistyksellä. Pirtin ruokapöytä ja tuolit saivat uutta ilmettä. 

Minun osuuteni oli töiden valmistelu ja pöytälevyn maalaaminen, Hilppa hoiti hionnan ja muun maalaamisesta. En tiedä, kuinka hyvin kuvasta erottuu, että pöydän jalkojen pystyosa jätettiin alkuperäiseen väriin. 

  Uusi väri ei ole hatusta vetäisty. Pöytälevyn reuna oli tuota samaa. Tästä toisesta kuvasta ehkä näkee, että tuota väriä on myös mm. kaapissa, ja on sitä muuallakin näissä vanhoissa kalusteissa. 

  Maalaushomma oltiin tosiaan ja keväällä päätetty. Värin tarkka sävy ei tietysti ollut tiedossamme, mutta värikartan avulla onnistuimme valitsemaan koko lailla sellaisen kuin pitikin.

  Pöytä on nyt maalattu kahteen kertaan, tuolit kertaalleen. Koska huonekalumaali vaatii vuorokauden kuivumisen uudelleenmaalaukseen, 2-3 vuorokautta käyttöönottoon, on ruokailumme muutaman päivän mallia seisova pöytä keittiöstä. Seisaaltaan ei sentään ole pakko syödä.

  Aamulla jätin Hilpan hiomaan ja maalaamaan tuoleja. Lähdin sieneen. Aika tuulessa keikuttelin entisille mestoille. Enkä suotta. Kanttarellejä ei juurikaan ollut, mutta tatteja kyllä. Myös ilokseni rouskuja oli alkanut nousta sieni-ihmisten iloksi. 

 

  10 000 askelta tallailin kuusikoita, vähän sekametsääkin. Rouskuja oli paikka paikoin mukavasti, mutta aika harvassa kuitenkin.

  Herkkutatteja löytyi melko tavalla. Paljon oli jo överiksi menneitä, samaten pienikokoisia, mutta madon runtelemia. Kuva ei kerro totuutta, mutta valehtelematta suurimman sellaisen herkkutatin ikinä löysin. Siis sellaisen, missä oli kanta aivan puhdas, madoton. 

 

  Lajikirjoa tuli koriin ja muovikassiin noukittua: Pannulle suoraan tällättävista kanttarellejä, vaaleaorakkaita, paria eri herkkutattilajia, sekä männyn- ja kuusenpunikkitatteja. Punikeiden aloittamaa linjaa jatkaaksemme karvalaukkuryssiä, haaparouskuja, kangasrouskuja, ja voisieniä. Nämä ryöpättävien osastoon. 

 

  Kun kantamuksineni pääsin veneelle, suuntasin Anttolan Saleen. Kävin pikaisesti ostamassa leikkelettä, juustoa, ja karkeaa merisuolaa. Bonuksena löysi tiensä Marskin Arinaleipa sekä kuusi karjalanpiirakkaa hihnalle. Arvatkaa, oliko mukavaa, kun kassalla änkesi hirvikärpänen tukasta, tai ehkä parrasta, maskin alle vingertämään? Oikein arvasitte. Ei ollut, mukavaa. Onnistuin kuitenkin maksamaan ostokset kunnialla, mutta maski lähti huut helevettiin jo tuulikaapissa. 

  Sieniä oli niin paljon, että piti kottareilla tuoda rannasta.

 

  No ei sentään. Mutta kun oli vähän kauppaostoksia, eivät olisi kantamalla tulleet. Sienet on nyt putsattu, Hilppa on ryöpännyt rouskut

  Olemme niin onnellisessa tilanteessa, että suolasienikiintiö on täynnä. Hilppa antoi minulle ehdottoman kiellon rouskujen keräämiseen. Meillä on näet vielä viimekesäistä varantoa sen verran jäljellä, että vuosien saattossa stabiloitunut menekki tulee täytetyksi. Mitäs sitä suotta yli tarpeen haalimaan. Mutta menkää te, kanssadallaajat, ottamaan metsästä omanne. Rouskukausi on juuri aluillaan. 

  Illalla saunotaan. Lasketaan myös naapurin kanssa ahven/siikaverkot. Huomenna tuoretta kalaa sienien kera. Tai ainakin sieniä. 

VÄLIAIKAISET RATKAISUT

  Sunnuntain aamupäivän askareeksi otin klapien kärräyksen. Sain lopultakin väliaikaiseksi ratkaisuksi kyhäämäni puukatoksen tyhjäksi. Nyt pääsen sen purkamaan, sillä ei se näöllään ainakaan illauta.

 

  Sopivasti mahtuivat saunan liiteriin. Loppukauden ja ensi vuoden saunapuut ovat siellä odottamassa tulipesään pääsyä.

 

  Tuo puukatos on Peppen asteikolla keskipitkäkestoinen väliaikaisratkaisu; taitaa viides vuosi täyttyä juuri ennen kohta toteutettavaa kuolemantuomiota. 

  Lyhytkestoisista väliaikaisratkaisuista ei ole nyt esimerkkiä  näyttää, sillä ne ovat niin lyhytkestoisia, että saavat lopullisen muotonsa nopeasti. Sen sijaan näyte pitkäkestoisesta väliaikaisratkaisu löytyy:

   Keittiö me uusittiin v. 2003. Myös astianpesukone laitettiin emännän työtä helpottamaan. Apk:n ylälaidan ja työtason väliin jäi n. 5 sentin rako. Minä jostain tuluksistani löysin kuvassa näkyvän muovisäleikön. 

  Sanoin Hilpalle, että tää on väliaikainen ratkaisu. Hommataan siihen parempi. Ratkaisu on nyt ollut käytössä 18 vuotta. Ehkä on vielä hamaan pesukoneen juhlalliseen romutukseen asti. Ei tuo minun  pernaani saa kivistämään, eikä Hilppakaan ole asiaan puuttunut. Ainoa haitta väliaikaisessa ratkaisussa on, että se ei ole millään kiinni, ja menee herkästi vinoon, jopa tippuu lattialle, jos sitä sattuu hipaisemaan. Pitäisikö minun toivoa masiinan nopeaa luhistumista, vai alkaa suunnittelemaan lopullista ratkaisua? Tätä täytynee miettiä muutama vuosi. 

  Aamupäivä oli saaressa sateeton, kuten terävimmät ovat jo alkutekstistä päätelleet. Taitaa melko samanlaisena sää  jatkua iltaan saakka. Huominen näyttää olevan sateinen, tiistai poutainen, keskiviikkona taas sataa. Jos sieniä nousee kuin sieniä sateella, on talven tarve pian kerättävissä. Epäilen kuitenkin. Kun nyt edes jotakin löytyisi, kun tiistaina käyn muutamasta paikasta etsimässä.

  Eilen tein pikaisen tarkastusmatkan läheiseen saareen, yleensä taattuun sienipaikkaan. Lähes poikkeuksetta sieltä on saanut palata kori vähintään puolillaan. Näin, vaikka tiedän, että moni muukin siellä kuljeksii sienien suhteen pahat mielessä. Tällä kertaa oli tuloksena yksi kanttarelli ja neljä läpimatoista koivutattia. Lievänä kompensaationa bongasin niemekkeen, missä kasvaa puolukoita. Lähes kypsiä jo. Ja yllättävän isoja. Ei montaa aaria ole alue, missä niitä punertaa, mutta sen verran satoa on, että joskus viikon kuluttua käydään poimimassa pois. Mikäli joku muu ei ole ehtinyt ensin. 

  Luultavasti alkavalla viikolla käväistään Hollolassa ja Lahdessa. Yhtä luultavasti käväistään ihan vain päiväseltään. 

  Olen kehuskellut näissä blogeissani, että kalenterit meillä on tyhjinä. Näin on. Muutamasta loppukesän oletetusta jutusta on jo kaksi takana. Yksi perinteeksi muodostunut on vielä edessä. Päivä on auki, joten kalenteri on pysynyt blankkona. Tuleva tapaaminen on kuitenkin sellainen, että sen mielellään muistiin laittaa, kun päivä tarkentuu.

  Ei ihmeempiä yllä olevaan lisättäväksi mielessä ole. Taidan loppuun laittaa kuvan syyskesäisestä huussista pihlajan ja omenapuun katveessa. 

RAPORTTI

  Wikipedian mukaan raportti on objektiivisuuteen pyrkivä selonteko asiasta tai tapahtumasta. Raportin tarkoituksena on saattaa lukija tietoiseksi asiasta ja jättää kohteelle valta muodostaa siitä omat mielipiteensä. Uutisterminä raportti tarkoittaa asiatyylistä, faktapohjaista ja tiivistä selontekoa uutistapahtumasta. Joten "paskalehdistön" sivuilta, olkoot ne paperisia tai sähköisiä, ei löydy raportteja. Niiltä löytyy reportaaseja. Wikipedia kertoo, että raportti on eri asia kuin reportaasi, joka on toimittajan tekemä ja muodoltaan raporttia vapaampi ja voi sisältää laajemman kuvauksen aiheeseen liittyvistä taustoista. Reportaasi voi sisältää myös yksityiskohtaista tietoa, toimittajan henkilökohtaisia näkemyksiä tai arveluja sekä haastatteluja. Tästä määritelmästä voi jättää sanan "voi" pois. Ainakin kohdan henkilökohtaisia näkemyksiä tai arveluja kohdalla.

  Median tehtävistä löytyy tietoa sivustolta  https://peda.net/p/Frida%20L%C3B6nnqwist/yh/kotiteh%C3%A4%v%V3%A4t/vjvv/1mv

  1. Mitä eri tehtäviä medialla on ? 

  Median yhteiskunnallinen tehtävä on pitää vireillä keskustelua. Media on linkki päätöksentekijöiden ja kansalaisten välillä. Media valvoo vallankäyttäjiä ja tuo esiin epäkohtia ja väärinkäytöksiä. Medialla on paljon valtaa. Media on mielipidevaikuttaja. Vapaa media on olennainen osa demokratiaa.  

  2. Vapaa media on neljäs valtiomahti. Vapaa media valvoo vallanpitäjien toimintaa herättämällä keskustelua epämieluisistakin asioista. Medialla on vaikutusvaltaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Medialla on sananvapaus, mikä tukee demokratiaa. Medialla on lähdesuoja, jonka avulla saadaan tietoa arkaluontoisistakin asioista. Vapaalla medialla ei ole ennakkosensuuria. Sananvapautta rajoittaa kuitenkin yksityisyyden suoja. Kirjoituksilla ei saa loukata, kiihottaa kansaryhmää vastaan eikä loukata uskonrauhaa tai kunniaa.  

  3. Sosiaalisessa mediassa tieto kulkee ohi valtamedian, eikä sitä pystytä kontrolloimaan. Sosiaalinen media on demokratisoinut tietoa ja tehnyt siitä läpinäkyvää. Ongelmana on lähdekritiikki. Mikä on luotettavaa tietoa? Mihin tieto perustuu? Myös tietosuojassa on ongelmia. Poliitikot käyttävät sosiaalista mediaa tiedotuskanavanaan ja vaalimainontaan. Sosiaalisen median tiedon ongelmana on myös tiedon kaupallisuus. Markkinointia voi olla vaikea erottaa oikeasta uutisesta.

  Kauniisti sanottuna suurin ongelma sosiaalisessa mediassa on lähdekritiikki. Suoraan sanottuna se on tarkoituksellisesti jaettu valheellinen tieto, minkä oikeellisuutta suuri joukko ihmisistä ei edes halua tarkistaa. 

  Tämän alustuksen jälkeen aloita raporttini paikasta Avokkaansaari, Saarelan tila, 61.596944 pohjoista leveyttä, 27.784814 itäistä pituutta.

  Eilinen päivä oli tuulinen ja lähes sateeton. Yö oli tuulinen ja vähäsateinen. Aamu oli tuulinen ja sateinen. Aamupäivän aikana on tuuli hieman laantunut, sadetta tulee hetkittäin.

  Ulkohommat eivät siis ole agendalla, koska mitään kiireellistä ei niiden suhteen ole kesken. Sen verran puuhastelin, että kävin laittamassa saunan "naspsausta vailla"-kuntoon, ja puikkaroin ahvenverkot vappeelta. Se on katonallahommaa, sillä venevajaan mahtuu hyvin verot kuivamaan laittaa, ne vappeilla selvittämään.

  Päivällä ajellaan Mikkeliin. Täydennetään ruokavarantoja. Ja käydään hakemassa eräs laite vesitaloutemme tarpeisiin. Siitä raportoin myöhemmin. 

  Huomenna tulee tuttu pariskunta kylään. Jokakesäinen tapahtuma se on. Vuorokesinä heillä, nyt vuorostaan meillä. Sääolettaman mukaan ilma suosii vierailua. Luonaistuulta näyttäisi olevan 5 m/s. Ei ongelma reilun viiden kilometrin venematkan tekoon. 

  Perunanvarsi alkaa olla siinä kunnossa, että se pitää niittää pois. Tämä tarkoittaa sitä, että viikon, parin, kuluttua pitää pottu nostaa. Aika paljon sitä vielä on maassa. Pitää alkaa syömään pottulootaa, pottumuussia, voiperunoita ilman voita, grillattuja perunoita, savustettuja perunoita, ja keksiä lisää käyttöä siiklisadolle. Tuli juuri kirjoittaessani mieleen, että savustettuja pottuja tein kerran pari vuotta sitten. Reseptin laitoin ehkä talteen? Pitää etsiä. Jo vain, Goodle Keepistä löytyi:

  Voit savustaa perunat savustuspussissa uunissa tai grillissä tai savustimessa. Pese perunat ja laita kulhoon. Lisää öljy ja suola ja pyörittele sekaisin. Laita perunat savustuspussiin. Kypsennä 250-asteisessa uunissa tai kuumassa grillissä ensin 15 minuuttia. Laske lämpö 200 asteeseen ja kypsennä 30 minuuttia. Anna perunoiden vielä tekeytyä pussissa 15 minuuttia, ennen kuin avaat pussin. Jos kypsennät perunat savustimessa, kaada ne ensin alumiinivuokaan tai muulle savustimeen sopivalle alustalle ja savusta 30-40 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Yhdistä yrttiöljyn ainekset. Pyörittele savustetut perunat yrttiöljyssä. Tarjoa kalan tai vaikka grilliruoan lisäkkeenä.

  Hieman viitseliäisyyttä ja aikaa tuo vaatii. Herkullisia niistä tulee. Joten savupöntölle tulee lähipäivinä duunia.

  Täällä ollaan varmaan putkeen ensi viikko. Sitten käväistään Hollolassa, pikaisesti, tullaan jatkamaan elämää näillä latitudeilla. 

  Alkaa tulla se aika vuodesta, että täytyy topistautua, lähteä Piekälän puolelle sauvakävelemään. Ainakin sellaisina päivinä, kun ei ole jotain isompaa puuhailua saaressa. Kyllä ne 10 000 askelta täytyisi saada kasaan melko säännöllisesti. Viime syksynä, kun liian vähän tuli liikuttua, oli seurauksena hartioiden ja lonkkien kivistys. Ne vaivasivat, enemmän ja vähemmän, koko talvikauden, vaikka lääkäriltäkin apua hain, sellaista myös sain. Kivut loppuvat kuin pyyhkäisten, kun huhtikuun lopulla saareen päästiin, alkoi monimuotoinen ruumiillinen toiminta. 

  Lopetan raporttini sanoihin "Täällä Peppe Lehkonen, Saarelan tila".

  PS. Raportissa taitaa olla kuitenkin reportaasin tunnusmerkkejä. Mm. venevajan koon riittävyys ja savustettujen perunoiden maku ovat omia mielipiteitäni. Mediakriitisimmät voivat kyllä tulla venevajan mittaamaan. Voin pari kunnolla sotkeentunutta verkkoa antaa empiirisen tutkinnan avuksi. Voivat myös tehdä savupottuja tässä blogissa olevan ohjeen perusteella. Ne kriittiset. 

  PPS. En suin surminkaan halua jäkkikirjoituksessa väheksyä mediakriittisiä. Päinvastoin. Kumpahan vain kuuluu tyyliini kirjoittaa, tuollainen "viisastelu".

SUUNNITELMAT MUUTTUU

  Eilen ajattelin, että tämä päivä menee laiskotellen. Sateella kun ei viitsi edes kolmiloikkaa hypätä. Tai miksei, venevajassa. Pirtistä voisi tulla häätö. 

  Kun aamulla silmäni mä auki saan ja sääennusteen nään mä ihan lähelläin, niin mieli muuttuu. Isompi sade alkaa vasta illalla, oli sanoma. Joten päätin lähteä maalaamaan. Saunan kuistilla on oviseinä sateen suojassakin, joten aamukahvin jälkeen haalaria niskaan. Ensin valmistelevia töitä, mm. ikkunalasien teippausta, sillä pokat tulivat seinävärillä maalattaviksi. 

  Aika hitaasti homma eteni. Ovet ja ikkunat sitä tietysti hidastivat. Lähes neljä tuntia sain mokomaan kulumaan. 

  Mukavaa duunia maalaminen on. Aika kului rattoisasti Ryan Amans korvissa. Ensin miehen uusin Big Colours, perään Wednesday, siitä edelleen listaa jatkaen. Listaa, joka on epäkronologinen, eli uusimmasta vanhimpaan. Miksi? Sanokaa te, miä en tiijä. Vaikka itse sen puhelimeen latasin. Yleensä artistin soittolistan olen laittanut vanhimmasta uusimpaan.  

  Parahultaisesti sain tälle päivälle kuutioidun työn valmiiksi lounasaikaan mennessä. 

  Hilppa palkitsi uurastuksen korvasienimuhennoksella. Sehän ei juuri kaivettujen pottujen kera hassumpaa ollut. 

  Vielä maalausjuttuihin palaan. Kun Mualar-Peppe katseli alaviistosta työnsä jälkeä, tuli hänelle mieleen, että pitäisiköhän tuolle v. 1956 lakatulle katolle tehdä jotakin? 

 

  Ehkäpä. Ei sillä toki mitään hätää noinkaan ole, mutta kosmeettinen ongelma se saattaa olla. Riippuu katsojan silmälasien sävystä. 

  Toisenkin kosmeettisen ongelman huomasin tuossa selfiessä. Leuan alla näkyy Mualar-Peppellä jotain ruskeaa. "Maalia", arvelin, kipaisin peilin eteen katsomaan. Ei maalia. Ei yhtään mitään. Ei, vaikka kuinka tiirasin. Mistä lie kännykän kamera saanut tuon läiskän taiotuksi. 

  Siinä mielessä lähdin äsken blogia kirjoittamaan, että tähän juttuun sisältyy opetus: Älä koskaan pidä mitään suunnitelmia kiveen hakattuina, sillä niillä on taipumus, herkkä sellainen, muuttua. 

  Toinen opetus ilmeni juttua kirjoittaessa, kuvia siihen ladatessa: Älä koskaan usko siihen, mitä näet valokuvassa. Varsinkin uudemmassa sellaisissa, sillä manipulointi on helppoa. Ja osaavat ne kamerat itsekin vilunkia tehdä. Näköjään. 

  Siinä se oli. Kaksi opetusta sisältävä tekele. Lähden saunalle korjaamaan lattialta suojapahvit pois, siirtämään tavarat paikoilleen. Maalaus jatkuu muiden seinien kohdalla.... jaa, enpä sanokaan tuohon mitään, kts. 1. opetus. 

NIELEMÄTTÄ PURRA

  Persut saivat uuden johtajan. "Mestari pysynee Mestarina", arvelee rakennusmestari emp. (ei missään palveluksessa), "mikä nimeksi uudelle?"  Varapuheenjohtajista yksi on saanut tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, yksi on samasta rikoksesta syytettynä. Yksi kolmesta on sentään nuhteettomampi. Uusi puheenjohtaja sanoo, että Suomessa puututaan tällaisiin asioihin liian herkästi. Sitä hän ei sentään arvannut sanoa, että tällaisista asioista tuomitaan liian herkästi. Vaikka niin luultavasti ajattelee. Mielestäni asia on niin, että rikosoikeudellisiin juttuihin ei voi puuttua liian herkästi. Piste.

  Niinpä niin. Ja puolueesta tehdään median mukaan kovaa vauhtia hallituskelpoista, Purra on jopa kertonut olevansa valmis pääministerin tehtäviin. Mikäs siinä, niin olen minäkin. Toivottavasti kummankaan valmius ei tarkoita sitä, että se tulee johtamaan mihinkään!

  En jaksa nielemättä Purra, vai menikö se toisin päin, että Persuista never ikinä tulee varteenottava hallituspuolue. Siis ainakin toivon niin. Voipi kyllä tullakin, niin hullu tämä maa, tämä maailma, on. Eikä siinä vielä kaikki! Jostain huomasin, että joku kaavaili jo Halla-Ahosta presidenttiä! Näinkö pitää vielä vanhoilla päivillään muuttaa Etelämantereelle!

  Pois poliittisista mietteistä tekee mieleni, ajattelee aivoni. Joten lyhyt kertaus päivän kulkuun. Aamu oli poutainen, niin päiväkin. Ainakin tähän asti, eikä enteitä sateesta näy. 

  Aamulla tein kierroksen Avokkaansaaressa. Tulos oli laiha. Kanttarellejä yhteen soossiin, puolukkasato näyttää olevan melko onneton. Tuli kuitenkin tarkastettua, ei aamuyön tunteina tule asia vaivaamaan. 

Ruohon leikkasin päivällä. Ei palanut nurmikko helteillä pahasti, kiitos sadettajat!, vaan lykkää nyt kasvua melkein kevätkesäiseen malliin. Mikäs lykätessä, kun parin edellisen päivän aikana on satanut 20 milliä. 

  Seuraavat päivät ovat ennusteen mukaan myös sateisia. Perjantai ja lauantai ovat sitten puotaisia. Ensi viikko näyttää epävakaiselta ja lämpötila on laskussa. Syksy lähestyy. 

  Taina soitteli eilen, kutsui tyrnimarjoja keräämään. Sanoi, että puolen viikon maissa ovat varmaan sopivia poimittaviksi. Kunhan sateeseen taukoa tulee, niin Hanelin rantaan usmuutetaan, tyrnit talteen napsitaan. Ei toisin ole ihan ykköskategorian hommia. Pensas on pirun piikikäs, ja marjat on kerättävä yksi kerrallaan. Pitää tietysti muistaa, että jo siinä yhdessä kerrallaan poimitussa on ytyä aika tavalla. Vaikka ei se mieleen tule, kun piikit tökkivät sormenpäitä, keräysrasia ei täyty ikinä!

  Nyt ollaan saunottu. Tapamme mukaan hyvissä ajoin. Vesi Saimaassa on vielä oikein uimakelpoista. Ja sitä on riittävästi. Toivottavasti sateiden myötä pinnan aleneminen loppuu. Näyttäisi se ainakin hidastuneen. 

  Näitä mietti, noita teki, niitä suunnitteli, rakennusmestari emp. Mitä lie mietti aamulla kalliolla, kun korissa ei ollut siinä vaiheessa kuin kolme sientä?

TEKEMÄTTÖMYYS, ONNI VAI KIROUS?

  Sadetta tuhnuaa. Ei kovaa, ei koko ajan, mutta pahimmoilleen kastellakseen ripottelee arvaamaatomin välein. Ei siis ole ulkona mukava puuhailla. Pirtissä ollaan. 

  Olen yrittänyt lukea, mutta ei oikein sytytä. Ei, vaikka ihan kelpo teos (Antti Tuomainen, Palm Beach Finland) on menossa.

  Olen surffaillut läppärillä. Ei mittää järkee. Paitsi että muutaman kuvan pilviarkistosta latasin blogissa mahdollisesti käytettäväksi.

  Olen kävellyt eestaas pirtin lattiaa, välillä kädet selän takana, välillä peukaloita pyöritellen. Ei ylen mielekästä touhua pidemmän päälle.

  Tästä aihe kirjoitukselle. Siis kirjoittamaan. 

  Tekemättömyys saattaa olla onni ja autuus, joillekin aina, joillekin joskus. Niin minullekin, joskus. Mutta nyt, kun olen tottunut puuhailemaan päivittäin, tuntuu tekemättömyys kiroukselta. Niin se menee: kun talvikausi alkaa, ollaan Hollolassa, maistuu tekemättömyys paremmalta. Ei ole vaikeuksia kirjaan keskittyä, melko herkästi hakeutuu sormi kaukosäätimen kera tv:n suoratoistofoorumeille. Asennekysymys, näin arvelen. 

  Ei tietenkään kaikki aika kulu kotonakaan tekemättömyyden parissa. Aamuisin käyn lenkillä, usein päivällä myös. Ja lukeminen tai toosan katselu eivät ole tekemättömyyttä, vaan kovinkin hyväksyttävää puuhaa. Riippuu tosin siitä, mitä lukee tai katselee. Se hyödyllisyys. Ei lukeminen täälläkään ole tekemättömyyttä, mutta tekemättömyydeksi se muuttuu, kun jokaisen kappaleen joutuu kertaamaan, eikä sittenkään mitään jää mieleen. Joo, yrittänyttä ei laiteta, mutta kun tekevälle ei satu lukeminen maistumaan, niin olotila muuttuu tekemättömäksi. 

  Ei taida kirjoittamisestakaan mitään tulla. Tai tulee, kirjaimia peräkkäin näkyy näytöllä ilmestyvän. Yritän vielä jotakin saada aikaan, ennen kuin tämäkin homma muuttuu tekemättömyydeksi. 

  Eilen oli hyvä loppukesän keli. Me usmuutettiin Luohiveden alkupäähän. Siis täältä katsottuna, eli itäpäähän. Käytiin tuttuja jututtamassa. Ollaan tuolla paikalla käyty ennenkin. Jotain 25 vuotta sitten. Ainakin yli 20 vuotta siitä on kulunut. Autolla silloin mentiin. Veneellä matka sujuin mukavasti. Hieman yli 20 kilsaa sivuunsa. 40 minuuttia suuntaansa, sillä Väätämön kilsan pituinen nopeusrajoitus hidastaa hieman menoa. Luodetuulta oli muutama metri sekunnissa, joten sivuvastainen hieman rykytti Sappulan- ja Lepänselällä. 

  Kolmisen tuntia kylässä turistiin, runsaan kahvipöydän antimia nautittiin. Konjakin kera. Tuttavat eivät ole kovin innokkaita veneilijöitä, vaikka heillä katettu kuttaperkkavene, perässään tehokas kone, löytyy. Se on jo iäkkäämpää mallia, rouvan isän peruja, eikä siinä siten ole karttaplotteria. Minä ennen lähtöä kaivelin oman veneen tuluksia, löysin muovikassillisen merikortteja, joukossa sellainen, missä näkyy väylä Avokkaansaareen. Vein sen isäntäväelle, merkkasin karttaan Saarelan paikan, sanoin, että tulkaa käymään, jos ette tänä kesänä, ensi vuonna viimeistään. Jätin siis merikortin heille ajatellen varmistaa tulevan vierailun. Uskon, että ensi kesänä poristaan Saarelan maisemissa. Onko konjakkia myös? Sen aika näyttää. Pahoin kyllä pelkään, että ei ole. 

  Nyt tuntuu siltä, että kirjoittaminenkin muuttu tekemättömyydeksi. Kohta syödään, sitten perräiset (ne voi myös laskea tekemättömyydeksi), sitten katsomaan toosaa. Netflixillä on yksi sarja viimeistä jaksoa vaille, Areenalla odottaa parikin katsomatonta juttua. Tekemisen makua tekemättömän iltapäivään on siten tiedossa. Ja vielä saunan lämmitys ja siitä seurauksena saunominen on aikeissa. Joten ei tämäkään päivä täysin hänekseen mene.

  Loppuun laitan muutaman kuvan pilvestä paljastuneen. Taitavat olla noin kymmenen vuoden takaa.

Joutsenpariskunta vastarannalla. Tunnelma kuvaan tuli ihan itsestään. 

Samana päivänä napattu otos laiturilta Saukonsalon suuntaa. 

  Tässä Annan koira Helmi (R.I.P.) komentaa emäntäänsä pois vedestä. Ollaan Paskosaaressa. Luonterin Paskosaaressa, ei Sappulanselän Paskosaaressa.

  Loppujen lopuksi ei yli kymmenen vuotta, vaan yli sata vuotta vanha kuva kotitalostani Piskolasta.

METSÄÄN

  Eilen palattiin Anttolaan. Viisi päivää oltiin poissa. Hyvin oli Saarelan plantaasi pärjännyt ilman meitä. Ei ihme; mihin kummaan luonto ihmistä kaipaa? Se on itsekeskeistä luuloa, ihmisen tarpeellisuus. Mutta se siitä.   

  Aamulla toimeuduin metsään, sillä korviini oli kantautunut tieto siitä, että vähän sieniä on ilmestynyt. Minä siis aamukasteiseen metsään heti seitsemän jälkeen. Olisin lähtenyt jo hieman aiemmin, mutta piti haalia sienikori ja -veitsi, hirvikärpäsenestopipo (sellainen tiukka ja pitkä, joka peittää kunnolla korvat ja ylettää niskaan), sekä tarkastaa veneen bensatilanne. Bensaa ei tarvinnut tankata, joten porhalsin matkaan. Puolen kilsan päässä, Kummelisaaren kohdalla, loin katseeni alas, kirosi, tein uukkarin. Oli unohtunut puutarhakengät jalkaan. Ei sienimies metsään mene ilman saappaita, joten eiku hakemaan.

  Lopulta pääsin tutuille mestoille. Aina yhtä rauhoittavaa on kuusikossa astella aamuauringon valaistessa matalalta.

  Kuusikkoa kolusin ensin herkkutatit mielessäni. Jokusia löysin, suurin osa niistä jo joko matoisia tai suorastaan "räjähtäneitä". Oli joukossa malliyksilöitä myös.

  Hiljalleen siirryin koivikoihin kanttarellejä etsimään. Muutamassa paikassa kävin, hieman löysin. Samoin vähän vaaleaorakkaita. Ja hirvikärpäsiä. Kaksi elinvoimaista populaatiota kohtasin. Kun sellaisen kanssa yhteen sattuu, menee hetki muussa puuhassa kuin sienien tiiraamisessa. 

  Reilu kolme tuntia kesti kesän ensimmäinen sienireissu, kaik' venematkoineen (n. 20 minuuttia). Tulos oli tällainen:

  Huolestuttava havainto sienimetsässä oli se, että kanttarellejä ei näytä olevan lisää nousemassa. Tatteja kyllä varmaan vielä tulee. Rouskuja en bongannut ainoaakaan. Se ei vielä kerro oikeastaan mitään; niitä voi tulla, voi olla tulematta. Torvisieniäkään en havainnut. En niitä kyllä edes etsinyt, en niille ominaisilla kasvupaikoilla käynyt. Sama juttu kuin rouskujen kanssa: voi tulla, voi olla tulematta. Mutta se, että pieniä kanttarellinalkuja ei näkynyt, voi merkitä sadolle huonoa. Vaikka ihmeitäkin on saattaa tapahtua. Millä tuulella luontoäiti sattuu olemaan. Toivoa en ole nakannut minnekään. Sienikausi on vasta alussa.

  Kannattiko kolmen tunnin metsäsessio ja 9000 metsäaskelta putsattuna tällaisen saaliin vuoksi?

  No kannatti! Olisi kannattanut, vaikka ei sienen sientä olisi ollut tuomisiksi. En olisi ensi yönä unta saanut, jollen olisi käynyt tilannetta tutkimassa. Sitä paitsi 9000 askelta aamuisessa metsässä on ihan sinällään matkan väärtti.

  Tänään ja huomenna on poutaa, aurinkoistakin. Illalla laitetaan naapurin kanssa ahvenverkot veteen. Muikkuverkot jätän vielä naulaan. Onkohan muje kateissa, kun ei Kiukuanselällä tai Reissalmella näkynyt aamulla jatan jataa? Tähän aikaan vuodesta on noilla paikolla yleensä ollut kohoja ihan pujotella asti. Ehkä ensi viikolla käyn luotailemassa, josko muikkua jossain olisi.

  Huomenna on hyvä keli, kuten äsken jo mainitsin. Me lähdetään ip. veneellä käymään tuttavien mökillä. Se on Mikkeliin menevän venereitin varrella Lepänselän jälkeen, Louhiveden itäpäässä. On ollut puhetta tapaamisesta, ja nyt on vielä otolliset kelit ajella. Illatkaan eivät vielä tummu kovin aikaisin. Tosin ei me kylässä edes hämäriin aiota olla. Aikamme jutellaan, usmuutetaan takaisin. 

  Hilppa on säilönyt kurkkuja. Huuteli juuri, että homma alkaa olla tehty. Eli minä kampeudun kahvinkeittoon. Meille päiväkahviaika on silloin, kun sattuu sopivasti käymään. Ja jos ei käy, pistetään käymään. Ei mitään tietysti käymään oikeasti laiteta. Ne vähän akolholit, mitä nykyään kuluu, ostetaan laillisesti. Mutta kahviaika pidetään viimeistään silloin, kun tiettyä hammasta alkaa vihloa. Tänään ei onneksi ole ehtinyt edes oireilla, kahvihammas.

ELÄMÄÄ JÄLKEEN ESPOON

   Pari päivää oltiin Espoossa lapsien kanssa, kun Anna ja Joni pitivät ansaitun vapaan ja viettivät Annan synttäreitä Porvoossa hotelli Runossa. 

  Hyvin sujui yhteiselo. Kilttejä ovat Iiris ja Liisa. Ja hyvin nukkuivat yönsä. Iiris on jo iso tyttö, osasi opettaa meille epätietoisille monia arkipäivään kuuluvia asioita perhe Tiilikaisen taloudessa. 

  Tässä Iiriksen ottama kuva. Anna sanoi siitä, että me ollaan Liisan kanssa ihan saman näköisiä. Minä siihen, että niin ollaan, paitsi että Liisalla on lasit. 

  Eilen palasivat Anna ja Joni ennen puolta päivää. Me pian suunnattiin nokka kohta Hollolaa. Täällä ollaan keskiviikkoon asti. Hilpalla on silloin aamulla silmälääkäriaika. Sen jälkeen Anttolaan käy matka. 

  Tämä on pisin aika, kun ollaan pois saaresta tänä kesänä. Ainakin tähän mennessä pisin. Peräti viisi yötä. Eli ollaan lomalla saaresta. Koska näinä aikoina ei arvaa mihin tahansa lomailemaan matkustaa, niin järkevää lomailla tyttären luona ja kotona. Olisivatpa kaikki yhtä nerokkaita, niin monilta tartunnoilta ja altistuksilta olisi säästytty.

  Tänä aamuna siivottiin. Kerran kesässä on ihan asilallista koti siivota. Luultavasti seuraava siivous osuu jonnekin loka- marraskuun vaihteeseen. 

  Pientä tavarahankintaa, kirjastokäyntiä, apteekkiasiointia, äidin moikkaamista, näitä kuuluu lomaohjelmaan. Niistä osa suoritettu, osa jää huomiseksi. 

  Kun tämä kotiloma saadaan pidetyksi, mennään saareen lomalle. Siinä mielessä lomalle, että kalenteri on tyhjä. Onnellinen tilanne, tuo kalenterin autius. Liiankin? Kai, koska minä olen tänään yrittänyt saada sinne paria tapahtumaa liitetyksi, mutta ei ole onnistunut. Pitää olla kalenteri blankkona. Kyllä se sujuu, mutta ne muutamat tapaamiset sinne vielä jossain välissä ilmaantuvat. 

  Äsken sain ensikäden tietoa Anttolasta. Tietolähteeni oli tänään kerännyt hieman kanttarellejä ja jokusia herkkutatteja. Se tietää sitä, että meikäläisen tekemiset ovat selvillä. Kun saareen päästään, kotiudutaan, niin viimeistään torstaina suuntaa Peppe vanhoille sienimestoille, Eikä siinä pieni sade ole edes hidaste. Iso, tai vielä isompi, voi laittaa suunnitelman uusiksi.

  Mustikoita ei mennä enää yrittämään. Sama asiasta perillä oleva taho, joka kertoi vähän sieniä löytäneensä, sanoi, että hän ei ole viitsinyt pieniä ja huonosti varrestaan irtoavia marjoja enää hamuta. Jos tämä mies nostaa kätensä mustikoiden suhteen, niin meidän harrastelijoiden kannattaa pysytellä poissa marjamättäiltä. Ainakin noilla seuduilla ei ole asiaa tyhjää lähteä hakemaan. Mutta iloinen olen sieniviestistä, veti ihan suuta hevosenkengälle. Viis hirvikärpäsistä, metsä kutsuu! 

  Hyvin joutaa metsän anteja etsimään, kun ei muutakaan ole. Ei kesken, ei suunnitelmissa. Vesomista on, muutakin, mutta ne ehtii tehdä vaikka sitten, kun kurkiaurat ja hanhiparvet pimentävät taivaan. 

  Klikkasin auki Forecan sääennusteen. Kymmenen päivän kartalla on vesipisaraa lähes joka päivälle. Ainoastaan torstai ja perjantai näytävät poutaisilta. Lämmintä on kyllä sopivasti, kahdenkympin pintaan. Saattaa olla, että sateen sekaan joudun kerran jos toisenkin metsään menemään. Mutta jos herkkutatteja on alkanut nousta, on ne haettava pikaisesti pois. Kavavat näet nopeasti, matoisiksi tulevat vielä nopeammin. Sato pois, kun sen aika on. 

  Rouskuja ei tietolähteeni ollut bongannut. Nekin tulevat nopeasti. Tuurilla olen näihin aikohin muutamana edellisenä kesänä saanut kerättyä vuoden tarpeen. Saa nähdä, millaiseksi tämä kuuma kesä osoittautuu. 

  Loppuun viime kesän meininkiä. 

20. heinäkuuta:

31. heinäkuuta:

8. elokuuta:

  Taitaa jäädä haaveeksi. Ja jää myös.

KESKEN JÄI, MUISTELOT ANTTOLASTA

  Aamu Espoossa on kulumassa kohti päivää. Lapset, jotka saimme ajallaan nukkumaan ilman ongelmia, ovat heräneet. 

  Minä nousin normaaliin aikaan, n. 5:45. Hammas- ja naamapesun jälkeen keittelin kahvit. Hieman hakemista oli vieraassa paikassa, mutta kaikki kelvolliseen aamupalaan tarvittava löytyi yrityksen ja erehdyksen kautta. 

  Aamutouhujen jälkeen olo huusi liikuntaa. Eilen tuli nimittäin syötyä pitsaa, mudcakea, jäätelöä, sekä Iiriksen tyrkyttämiä karkkeja siihen malliin. 

  "15 astetta näytti mittari, puolipilvistä, muutaman sekuntimetrin tuuli", havainnoin, pukeuduin kelin vaatimalla tavalla, suoriuduin ulos.

  Hieman on ympäristö tullut tutuksi aiemmilta käynneiltäni. Lähdin kulkemaan Pitkäjärven rantaa myötäilevää kuntorataa. 

  Päädyin lopulta Urheilukeskuksen luo, jatkoin katuja pitkin takaisin. Kun katselin opasteita huomasin, että Niilokin täällä varmaan viihtyisi, sillä ei ole pitkä matka Greendaleen! Suunnilleen tunnin lenkin kävelin. Kun palasin (7:25), olivat Iiris ja Liisa jo heränneet. 

  Kävellessäni tuli mietiskeltyä Greendalen ohella, myös torstaista tapaamista kaimaani Koistisen kanssa. Asioita tuli muisteltua, vanhoista puhuttua, mutta paljon jäi puhumatta. Vaikkapa Ahos-Ritistä olisi ollut paljon muistamisen arvoisia juttuja, muistoja, joita verestää. Ehkä toinen Pertti toiselle muutamia uusiakin episodeja olisi voinut jakaa. 

  Kun poistuin Anttolan neliöistä 1973, tapaamiset ja yhteiset jutut Riston kanssa vähenivät lähinnä kesäisiin tapaamisiin, mutta ystävyys säilyi aina hänen valitettavaan poistumiseensa saakka. Siitä kuitenkin ole itselleni vihainen, että en vaalinut ystävyyttä paremmin. Useammin olisin voinut Ristoon olla yhteydessä, kysellä kuulumisia, kuunnellut mahdollisia murheita. Vaikka ei Ritu varsinaisesti murheiden jakaja ollut. Paremminkin perisuomalainen sisimpään kätkijä.

  Kun hieman porinoissamme torstaina Ristoakin sivuttiin, sanoi Koistis-Pertti, että kun sinä lähdit muualle, tuli minusta ja Ristosta hyvät ystävät. "En ollut kuitenkaan hänelle samanlainen ystävä kuin sinä" jatkoi kaima. Niinpä niin, meidän ystävyytemme alkoi kansakoulun 1. luokalta. Viimeistään siitä, kun laulukokeessa vetelimme duettona "Pientä nokipoikaa!" Se oli minulle, melko kelvottomalle laulajalle, valtava tuki. Riston kyvyt saattaa moni vieläkin muistaa Anttolan kylillä, jos muuallakin, kajahtaneesta "Saarenmaan valssista! tai "Suhmuran Santrasta". R.I.P. RITI!

  Muutakin ehdin aamulenkillä arssinoida. Muistelin, että ei pienessä pitäjässä tarvinnut olle kovin kummoista titeliä, kun pääsi kylän merkkihenkilöiden joukkoon. Sai samalla vaikutusvaltaa moniin asioihin. Tällaisia olivat mm. ja itseselvyyksinä kunnanlääkäri ja apteekkari. Opettajat, kauppiaat, myymälänhoitajat, pankkikonttorien johtajat, vähänkin merkittävät yrittäjät (joita ei tungokseksi ollut, kun Koistisen kauppa taisi olla kunnan suurin työllistäjä, tai sitten Korpikallion saha), metsäyhtiöiden silmäätekevät, ainakin nämä olivat "merkkihenkilöitä". Muistelen, että lääkäri ja apteekkari eivät kuitenkaan kovin aktiivisesti mihinkää asioihin vaikuttaneet. 

  Oli Anttolassa tietysti poliittistakin elämää. Teinivuosinani olin kuitenkin sinisilmäinen ja naiivi nuorukainen, joka kulki politiikan suhteen aika lailla laput silmillä. Vasta lähempänä kahtakymppiä alkoivat silmät ja mieli aueta ymmärtämään erilaisia poliittisia suuntauksia. Varmasti musiikin ja muutaman hyvän kaverin kautta. 

  Se, mitä tässä sanoa yritän kuuluu: Minun muistoissani 1960-luvun loppupuolisko oli Anttolassa politiikkavapaata aikaa. Siinäpä näette, kuin lapsukainen silloin olin. 

  Loppuun laitan kuvan Ritistä sellaisena kuin hänet minä ja moni muu muistaa. Kuvan on Eerikäisen kaimaani ottanut, ainakin minulle joskus lähettänyt.

  Vielä otos vanhempieni jäämistöstä. Kuvassa noita "merkkihenkilöitä" ja kunnan johtoa. Kuvan ottajasta ei ole tietoa.

TAPAAMINEN

  Tänään kävi vieraita. Tuttuja vieraita. Toinen tutumpi toistaan. Kävivät nimittäin Koistisen Pertti ja vaimonsa Anna-Maija. Kaima on tietysti se tutumpi, Anna-Maijan olin vain kaksi kertaa aiemmin tavannut. Niin Pertinkin viime vuosikymmeninä. Mutta 1970-luvun taitteen molemmilta puolilta on sitäkin enemmän yhteisiä muistoja, joten juteltavaa piisasi. Piisasi siihen malliin, että lähes nelituntisen visiitin aikana en muistanut edes yhtä kuvaa ottaa. Kun vieraat autolle Potinlahteen kuljetin, kaimaani asiasta huomautti, joten puhelimen kameralla yritin korjata, mitä korjattavissa oli. Eli tässä Anna-Maijan luurillani nappaama otos. Kuvassa vanhat kaverukset. Muistin virkistykseksi: Oikealla on Pertti ja vasemmalla Pertti.

  Anna-Maija kävi Avokkaassa tietysti ensimmäistä kertaa. Joten oli ilo toivottaa Anna-Maija Saarela tervetulleeksi Saarelaan. Tässä pariskunta.

  Oli tosiaan mukava tarinoida. Aika kului kuin siivillä. Anteeksi klisee, mutta kun se kului. Meillä kaiman kanssa riitti muistoja Anttolan vanhoista tutuista, samaten pieneen pitäjään mahtuneesta originellien persoonien ja hyvässä mielessä "kylähullujen" suuresta joukosta. Ei ole enää sitä määrää tasapaksuuntuneessa maailmassa noita elämänrikastuttajia. Sanonpahan vaan, vaikka en isommin vanhoja aikoja takaisin halaja. 

  Anna-Maija ja Hilppa olivat tietysti noita juttuja jo kuulleet, joitain kyllästymiseen asti. Hilppa oli jokusia kylän persoonista ehtinyt jopa tavata. Ehkä eivät rouvat ihan kaikkia olleet kuulleet, sillä välillä olivat ilmeet ja päänpudistukset sen mallisia. No jaa, ne taisivat ilmeet vaihdella silloin, kun me kaiman kanssa muisteltiin omia törttöilyjämme. 

  

  Tietysti muustakin puhuttiin. Sivuttiin koronaa, sen myllerrystä Ruotsissa ja Suomessa. Puhuttiin menneisyydestä, puhuttiin nykyisyydestä, puhuttiin tulevaisuudesta, noin yleisellä tasolla. Ohessa tuli Anna-Maijaan hieman paremmin tutustuttua, kun hän kertoi hieman taustastaan ja työurastaan.

  Urat ovat takana, meillä kaikilla, sillä vieraammekin ovat eläköityneet. Anna-Maija ottaa tosin vasta ensimmäisiä varovaisia askeleita eläkeläisen elontiellä. Sitä polkua on hän tallannut vasta viisi päivää! 

  Tehtiin päätös, lupaus, mikä lie, että koska pariskunta tästedes tulee useammin käymään Suomessa ja viettää täällä pidempiä aikoja, niin tapaamisia jatketaan. Me sanoimme, että kun sopiva hetki tulee, niin täällä on aitta odottamassa yövieraita. Olisi se jo aitan mielenterveydenkin kannalta hyvä, jos siellä joskus nukuttaisiin. Ei tuntisi poloinen itseään syrjityksi. 

  Täytyy taas ihmetellä sitä, kuinka vanhojen kavereiden tapaamisissa sujuu juttu kuin tanssi. Minulta jopa paljon paremmin, tämän voivat tanssitaidostani perillä olevat todistaa. Vaikka vuosien, jopa vuosikymmenten väli on tapaamisilla, niin juttu jatkuu kuin vasta eilen olisi erottu. Siitä ilmeisesti tunnistaa ystävän ja sielunveljen? 

  Huomenna lähdetään muutamaksi päiväksi pois saaresta. Kahden rokotteen turvin levollisin mielin suunnataan kohti koronan piinamia seutuja. 

  Loppuun yksi jostain aivojen poimuista päivänä erään mieleeni putkahtanut kysymys: Koska kapellimestari on orkesterin johtaja,  niin onko johtava kirurgi skapellimestari?

LASIT ONNELLISESTI SIJOILLAAN

  Toinen kerta toden sanoo. Tällä kertaa se riitti. Onneksi ei tarvittu kolmatta. Lasit kulkivat nyt ehjinä saareen, menivät jopa paikoilleen kokonaisina. Hyvä niin, sillä en suin surminkaan halaja lempinimeä "Lasinmurskaaja-Peppe".

    Kävin siis uudet ikkunat Mikkelistä noutamassa. Ajoin veneellä kymmeneksi Hanelille. Sieltä usmuutimme Katriinan kanssa kaupunkiin. Katriinalla oli 11-12 autokoulussa ajotunti. Minä sillä aikaa kävin ostamassa oveen saranat ja salvat, jotain muutakin pientä, sekä hain Lasi-Sarangilta ikkunat. Sain paljousalennusta: ekat kustansivat 108 €, toiset tasan 100 €. Kanta-asiakkuutta ei sentään tarjottu. 

  Hanelin rannassa laitettiin lasit veneeseen. Pystyyn. Eilen vasiten rakentamaani "vakkiin". Melko tuulettomassa kelissä tulivat ruudut sievästi omaan rantaa. Naapurin Hannu tuli sovitusti kantamaan ikkunat veneestä rikospaikalle. Oli tarkoitus laittaa ne samalla paikoilleen, mutta ei laitettu. Vaikka tilasin ne mielestäni väljällä mitalla, niin ristimitta aukoissa heitti kuitenkin niin paljon, että talttahommiin jouduin. Hilpan kanssa ne kovan onnen lasit lopulta saatiin, muutaman sovituksen jälkeen, asettumaan minne ne kuuluvat. 

  Koska huomiseksi on lupeissa sadetta, ryhdyin vielä laittamaan ovea heilumaan. Laitoin myös. Siellä ovat, ikkunat ja ovi, antaahan sateen pieksää, länsituulen voimalla ropista. Ei kastu kengät kuistilla!

  Siksi juuri oven laitoin, että ei kastu kengät, eikä myöskään kenkien käyttäjä Peppe, joka aikoo sateelta suojassa rakennella huomenna kuistin väliseinän loppuun, sekä maalata sen. Myös aikoo Peppe, yhä sateen suojassa, finistellä kuistia sisäpuolelta. Eiliset talttailut ja muut ikkunoiden asennuksen vaatimat toimenpiteen vaativat listaa ja maalausta. 

  Keskiviikkona voin laittaa väliseinän liukuoven liukumaan.  Oven ikkunaan tällään vielä listat. Muuten, sen oven ikkunan leikkasin särkyneitten lasien isoimmasta palasesta. Jotain hyvää sentään. Vaikkakin aika kallis ovilasi, 15 x 80 senttiä, 108 euroa. Eri senttejä nuo ovat, kuin euron sentit. Joskaan sillä ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Kumpahan mainitsin. 

  Yllä luetellulla työtahdilla voimme tyytyväisinä vastaanottaa torstaina tulevat vieraat. Vaikka ei meillä tarkoitus ole vieraita pienellä kuistilla istuttaa. Kahvitellaan joko pihalla tai verannalla. 

  Hanelikin saattaa tulla Koistis-Perttiä morjenstamaan. Tänään, muistaessani, hänelle asiasta kerroin, kutsuin joukkoon.

  Nyt on kutakuinkin takki tyhjänä. Aamuseiskasta iltaseiskaan suunnilleen on tullut puuhattua. Mikkelissä käynnin lasken ihan täydeksi puuhaksi. Siispä lopettelen. Laitan vielä, todisteeksi siitä, että omiani haastanut, kuvan päivän saavutuksista.

Ja vielä toisen, sillä ensimmäisestä ei näy kuin toinen ikkuna.