KAUSI VAIHTUU

  Ilma viileni. Kymmentä astetta päivisin, viittä öisin, sadetta päivittäin, siinä tulevien päivien näkymä. Eihän se kovin kylmää vielä ole, mutta kun on tottunut päälle kahdenkympin lukemiin, aika kalsalta tuntuu, varsinkin kun pohjoistuulta on 5-6 m/s. Siis aika aloittaa lämmityskausi. Makuukammarin uunia jo parin iltana olen lämmittänyt. Tänä aamuna tälläsin tulet isoon uuniin. Viideltä tälläsin. Ihan parhaita hetkiä elämässä: uuni humisee, pihkapuu rätisee, muuten aivan hiljaista. Edes saaren yli puhaltava pohjoistuuli ei tänne eteläpäähän kuulu. 

  Seitsemän aikaan vetäisin työvaatteet niskaan. Ajattelin lähteä pariksi tunniksi touhuamaan. Sääennuste osoitti kuitenkin taas luotettavuutensa; sateen piti alkaa vasta yhdeksältä, mutta vettä tihusi jo seitsemältä. Nostin kädet pystyyn, vaihdoin leppoisammat vaatteet, päätin pitää rokulipäivän. Siis ulkotöiden suhteen. Näin tuli tilaa kirjoittamiselle. 

  Äsken sanoi Kerttu Kotakorpi takanani teeveessä, että eletään elokuun viimeistä päivää. Jotenkin kuulosti profetiaaliselta. Ilmaisua kun käytetään toisessakin merkityksessä. Esim. Mihail Gorbatšovin elokuun viimeinen päivä oli elokuun toiseksi viimeinen päivä. 

  Gorban kuolema onkin ylen ykkösuutinen. Sitten tulevat budjettiriihi tukipaketteineen, Kankaanpään uusnatsien tuomiot, neljäntenä Venäjä hyökkää Ukrainassa. 25 vuotta sitten kuollut prinsessa Diana on myöskin uutisotsikoiden kärkipäässä.  "Mä lehden luin, aamulla jo huomasin, on uutispäivä parempi kuin pitkiin aikoihin" lauloi Four Cats v. 1965. Minä en lukenut lehteä, ainoastaan uutisotsikot netissä, enkä voi muutenkaan olla laulun kanssa samaa mieltä. Vaikka ei kovin kamalia uutisia viime vuosien tarjontaan verrattuna ollut, niin minusta parempi uutispäivä on sellainen, missä hyvät uutiset ovat enemmistönä. Kun joskus näkis!

  Tuon "Venäjä hyökkää Ukrainassa"- osion alle on aina koottuna monia juttuja. Tänään mm. Jussi Halla-aho on huolissaan Ukrainan sodan seurauksista ja kysyy, mitä Venäjän voitto tekisi länsimaiden imagolle Halla-ahon mukaan Venäjän voitto sodassa antaisi viestin, että "Venäjän kaltainen kehitysmaatalous pystyy voittamaan koko kollektiivisen lännen."

  Länsimaat eivät ole sodassa Venäjää vastaan, mutta Halla-Aho ilmeisesti haluaa, että olisivat. Ja onhan uumoiltu imagon menettäminen hyvä syy maailmansotaan, eikö? Toki sotia on aloitettu pienemmistäkin syistä, mutta länsimaiden imago on luultavasti valmiiksi alhaisissa lukemissa niissä maissa, joita Halla-Aho tarkoittaa. 

  Se, että Venäjän voitto Ukrainasta johtaa uuteen sotaan muutaman vuoden kuluttua, kuten Halla-Aho toteaa, on tietysti mahdollista. Vaikka niinkin kävisi, on se parempi vaihtoehto kuin 3. maailmansota nyt. 

  

  Uutiset sikseen. Nämä isommat uutiset voi kukin lukea, kuunnella, katsella. Pieni paikallinen uutinen vielä. Maanantaina laskettiin naapurin kanssa verkot; Hannu pari ahvenverkkoa, mitä pari vähän isompi silmäistä. Hannu sai kolme oikein pulskaa ahventa ja puolitoistakiloisen hauen, minä pari alle kiloista lahnaa, yhden hieman yli olevan. Hannu tarjosi haukea meille. Meille kelpasi. Eilen syötiin pitkästä aikaa uunilahnaa, hauki on fileinä pakkasessa. 

  Ennen vanhaan lahnaa pyydettiin, myös tietysti syötiin, enemmän. Piskolassa ukki-Aleksi oli varsinainen "lahnamestari". Riimuverkoilla niitä tuli joskus niin paljon, että Aleksi vei saaliin  silloiseen vanhaan Anttolan Hoviin, missä toimi vanhainkoti. 

  Myöhemmin lahnoja pyysi Haneli, minä, kesäisin täällä ollessani kaverina. Savulahnaa, uunilahnaa, niitä naposteliin aika usein. 

  Nykyisin minulla ei edes ole lahnan pyyntiin sopivia verkkoja. Joskus saattaa joku isompi yksilö pyöräyttää itsensä pussiin pienempi silmäiseen verkkoon. Tuokin eilen syöty tipahti itsekseen irti, kun verkkoa seinälle laitoin. 

  Järvikalaa ollaan syöty viime aikoina 2 - 3 kertaa viikossa. Kesäkurpitsasta tehtyä erilaista ruokaa myös usein. Lihaa ehkä kerran viikossa. Sieniä luultavasti alkaa taas löytymään. Sen tuntee olossaan, sen tuntee lompsassaan. Kun arki Hollolassa koittaa parin kuukauden kuluttua, on varmaan mietittävä, mitä ruokakaupoista ostaa. Järvikalaa, ei kasvatettua lohtakaan, kestä rahkeet kolmea kertaa viikossa popsia. 

  Illat pimenee, aika ei. Siis käy pitkäksi, ainakaan vielä. Puuhaa on tekemättä, sieniä keräämättä, monta ahventa ja siikaa, lukuisa määrä muikkuja syömättä. Kun vaan polven saisi kuntoon. Ei ole lääkäri vielä soittanut. Alkuviikosta lupasi. Alkuviikko on kohta kääntymässä loppuviikoksi. Pitää kai olla yhteydessä sinne päin, jos ei tänään tule röntgenkuvien valaisemaa tietoa. Mutta se on huomisen murhe. Lopetan tähän. Yhden kuvan vielä kuitenkin laitan.

  Tällaisia iltoja on edessä jono. Voi olla sellaisiakin, että laskeva aurinko ei valoaan luo pirttiin hämärään.

NAHKAPASKA

  Viime aikoina olen kuullut tiedotusvälineissä monenkin merkittävän henkilön sanovan, että vyötä on kiristettävä. Pakkohan se on uskoa, kun silmäätekevät niin sanovat. Asia jäi askarruttamaan, kunnes äkkäsin, että minullahan on siihen konsti! Kun Hollolassa käytiin asia palautui mieleen. Ja olihan minulla! Nahkapaska!

  Nyt on helppo vyötä kiristää, kun voi vaivattomasti lisää reikiä siihen tehdä. Kas kun eivät mahtihenkilöt ole osanneet tätä neuvoa antaa. Kaikki pitää täällä itse ymmärtää, keksiä, säveltää. 

  Kun vyönkiristys oli ratkaistu, lääkärissä käyty, kylmäkoneet vastaanotettu, perjantaina neljäs koronarokote saatu, lähdettiin Espooseen lapsia kaitsemaan. Mukavasti meni yhden yön reissu. Lapset olivat kiltisti, oltiin mekin. 

  Eilen lähdettiin aamusta ajelemaan Hollolaan. Hilpalla oli päivällä kampaaja, minä kävin Elinaa katsomassa. Kahden maissa nokka kohti Anttolaa. 

  Saarelassa oli kaikki kunnossa. Tomaatteja oli parissa päivässä kypsynyt aika lailla. Muutamat kukat jaksavat yhä kukkia.

  Eilen viettivät venetsialaisia ympäri Suomea. Anttolassakin. Ihan amatöörien hommaa! Kauttahan on vielä ainakin pari kuukautta jäljellä. Eikä sen loppuminen ylipäätään mitään juhlia kaipaa. Tai jos, niin surujuhlat sitten. Vaikka kukapa minä olen sanomaan. Viettäköön kukin juhliaan koska tahansa, minkä vuoksi hyvänsä. 

  Lääkärissä tosiaan kävin, ja polvi kuvattiin. Lääkäri lupasi soittaa alkuviikosta. Polvi on kyllä tosi kipeä. Ei pysty liikkaamatta oikein kävälemään. Lääkäri kirjoitti minulle lisää pitkävaikutteista tulehduskipulääkettä, mutta sanoi, että ei saa käyttää jatkuvasti, kuureina ainoastaan. Kyllähän minä sen tiesin. Lääkäri sanoi myös, että ota välillä parasetamolia, niitä voit napsia kolme päivässä. Minä siis heti ostamaan. 1000 mg:n pillereitä ostin purkin. Ei ne juuri tehoa. Tänään en ole viitsinyt edes kokeilla. Ollaan muutama päivä ilman. Jospa se lääkäri heti huomenna, tai tiistaina, pirauttaisi. Saisin jotain tietoa. Olisi ehkä jo henkisestikin tärkeää. 

  Lääkäriherra kyllä jo hieman tunnusteli. Oli kai jotain ajatusta mielessä. Hän nimittäin kysäisi ennen ajan loppumista, kuinka suhtaudun mahdolliseen polvioperaatioon? Minä siihen, että jos ei muuta konstia ole, niin ilman muuta, uudet osat sisään. Nyt jännitys onkin siinä, tuleeko vähintään puolen vuoden jonotus leikkaukseen, vai piikki polveen, vai molemmat, vain joku muu diagnoosi parannusmenetelmineen? 

  Mikäli minulta kysytään, niin pikaista helpotusta kaipaan. Muuten jäävät tatit ja rouskut metsään. Tai eivät kaikki, mutta se pieni siivu, jonka olin aikeissa poimia. Jos niitä ylipäätään edes nousee. Muutakin hommaa olisi. Linkuttamalla, paita tuskanhiessä, ei ole mukavaa puuhata. 

  PS. Mainitsen vielä, että pienriistanmetsästys lähti ansiokkaasti käyntiin. Viime yönä oli hiiri itsensä loukkuun työntänyt. 

TOHINAA TARPEEKSI

  Aamulla varhain lähdettiin usmuuttamaan kohti Hollolaa. Kotona olttin jo ennen kymmentä. Kaikki kunnossa, nurmikin juuri leikatuna. 

  Minä heti suihkuun. Ennen yhtätoista lähdettiin asioille; Hilppa kirjastoon, minä lääkäriin. Tällä kertaa oli vuorossa nuori mieslääkäri. Hän kyseli, tutki. Tutki kyllä perusteellisesti, molemmat jalat. Kaikki muuten kunnossa, verenkierto, pulssi, refleksit, liikeradat, lihasten voima, mitä niitä nyt olikaan, paitsi kipu vasemmassa polvessa. Lääkäri ryhtyi pohtimaan. Minä ajattelin jo kysyä, että eikö polven kuvaus jotakin selvittäisi? En ehtinyt, kun lääkäri tuli siihen johtopäätökseen, että mahdollisesti kyseessä on nivelrikko, ja polven kuvaus on paikallaan. 

  "Kirjoitan heti lähetteen Kuvantamiseen", jatkoi mies. 

  "Ahaa", tuumasin, "Röntgen on saanut uuden suomennoksen". 

  "Kirjoitan myös lähetteen fysioterapiaan."

  "Kuinka kauan se on voimassa?", kysyin. 

  "On se pari kuukautta ainakin. Kunhan saadaan kuvat, voidaan suunnitella toimenpiteet. Ehkä fysioterapiaa ei edes tarvita."

  "Ok. Voiko polveen laittaa jonkin ruiskeen, pistoksen, siis aineen, joka auttaa?"

  "Voi toki, kortisoonia, tai toistakin ainetta. Mutta katsotaan, kun kuvat ovat käytettävissä. Minä soitan sinulle, kun olen saanut kuvat. Sinun kannattaa käydä Kuvantamisessa kysymässä, onko heillä jonoa."

  "Hieno homma. Teen sen. Jos ei ole, varaan ajan."

  

  Kiittelin, laskeuduin kerrosta alemmas. Opasteista löysin tien määränpäähän. Kun saavuin röntgenosastolle, oli naishenkilö juuri menossa ovesta sisään lounas tarjottimella. Hän katseli minua kysyvästi, joten kerroin tilanteen. 

  "Mene sisään odottamaan!", hän tokaisi, meni toisesta ovesta. 

  Pian hän tuli luokseni. Kertasin, että lääkäri jäi kirjottamaan lähetettä, sanoi sen kestävän muutaman minuutin. 

  "Anna sairausvakuutuskortti, niin katson, joko on tullut."

  Kohta kuului toisesta huoneesta "ei näy vielä, kumpi polvi se on?"

  "Vasen."

  "Selvä. Heitä housut pois. Ahaa, nyt se tuli. Joo, vasen polvi ainoastaan."

  Sisar tuli luokseni, näytti, mihin, ja missä asennossa piti käydä seisomaan. Kuva otettiin. Sitten tuli käsky kääntyä sivuttain. Pientä asennon viilaamista, hiljaa paikallaan, toinen kuva.

  "Se oli siinä. Meidän puolesta ovat kuvat maanantaina käytettävissä."

  "Kiitos. Hommahan toimi hienosti. Mutta ehtikö lounas jäähtyä, kysäisin hyvästiksi.

  "No, se nyt on aika kuumaa soppaa", sanoi ystävällinen rouva.

  Että silleen. Menin lääkärin odotusaulaan 10:52, tulin ulos Sotekeskuksesta 11:31, ja minut oli tutkittu sekä kuvattu. Vielä jos apu löytyy, niin kiitollinen osaan olla!

  Ajoin muutaman satametrisen kirjastoon. Hilppa jo siellä odotteli. Kerroin iloiset uutiset, hamusin pari kirjaa kainaloon. Samalla soi puhelin. Kuljetusliike soitti, kertoi, että noin tunnin kuluttua ovat kylmäkalusteen perillä.

  Lainasin kirjat, ajettiin kotiin. Eiku jääkaappi tyhjäksi, pois paikaltaan, imurointi ja tilan pyyhkiminen. Pian kuski jo tulikin. Yksin oli mies. Mutta homma toimi. Vaikka ensin meinasi olla näkemyseroa. Hänen papereissan oli, että uudet sisään, entiset pois, mutta ei uusien pakkauksista purkua ja pakkausmateriaalien poisvientiä. Kun sanoimme, että kyllä asia oli siten sovittu, että meidän ei tarvitse muuta kuin laittaa eineet sisään, kuski sanoi sopuisati "onnistuu".

  Ja onnistui myös. Koneet siirtyivät hienoilla nokkakärreillä kevyesti ulos ja sisään. Pakastimen alakertaan hän toi pihan kautta alaovesta, vie tietysti vanhan samaa tietä. Me otimme vanhasta vain lokerikot pois, laitoimme pakasteen uuteen sillä aikaa, kun kuski hilasi vanhaa kyytiin. Vein tyhjät lokerikot hänelle, kumartelin otsani ruvelle. 

  Kun vaihto oli ansiokkaasti suoritettu, jäi Hilppa opiskelemaan käyttöohjeita, minä painelin kauppaan ostamaan jotain syötävää. Alkoi huikoa mokoma puuhastelu.

  Syötiin, juotiin pullakahvit perään. Hilppa vielä hieman järjesteli pakastimen sisältöä. Sitten lähdettiin Puuiloon ostamaan muutamia tarpeellisiksi tulleita juttuja. 

  On siinä ollut askaretta ja tapahtumaa ihan tarpeeksi. Nyt pääsee rauhoittumaan, kun tämä saan valmiiksi. Emmerdalet odottavat. 

  Koska tänään Hollolassa en ole ehtinyt kuvia napsimaan, laitan loppukuvaksi otoksen Saarelan veranssilta. Kuvan perspektiiviä manipuloimalla olen saanut tilasta ison näköisen. 

KAMPURAJALASTA KAJAHTAA

  Pari päivää otin kevyesti. Toissapäivänä en liikkunut juuri lainkaan. Eilen en enää malttanut, vaan kipulääkkeen turvin purin trampoliinin talvikuntoon. 

  Eilen satoi hieman, joten aamulla päätin katsoa, oliko sade pehmentänyt rannalla savisen maan pintaa. Oli se, joten kokeilin, kuinka laattojen asennus onnistuu. Onnistui se, eikä polvi pahemmin kipuillut. Tai en sitä työn touhussa ainakaan noteerannut. Melko tarkkaan ruokatuntiin saakka uurastin. "Es ist gemacht worden", sanoisi teutooni. 

  "Von der anderen Seite", jatkaisi teutooni.

  Ennen, MP:n hyvinä aikoina 1970-luvun taitteessa, kannustettiin Urskissa maalitykki Pentti Toivolaa huutamalla "KARVAJALASTA KAJAHTAA!" Nykyisin se olisi arveluttava ilmaus, mutta ei siihen aikaan ollut mitään tietoa turkkilaisista Kebab-ravintolan pitäjistä, eikä heidän ranteistaan. Tässä tapauksessa voi, ilman uhkaa jälkiseuraamuksista, huudella minulle "KAMPURAJALASTA KAJAHTAA!" Olen aivan tyytyväinen saavutukseeni. 

  Asiasta seuraavaan. Meillä on viime aikoina ollut kutsumattomia vieraita. Ainakin yksi. Hilppa on kuullut monesti iltaisin jonkun rapistelevan keittiössä ja leivinuunin alla olevasta klapiensäilytystilasta rapinaa. Minä en ole. Kuullut. Luultavasti siksi, että rapistelun aikana olen istunut sohvalla Hilpan toisella puolella, eikä kuuloni ole enää nuoruusvuosien veroinen. Vasemmassa korvassa on minulla jo kauan sitten todettu kuulon heikkenemää. Eilen Hilppa sitten huomasi, että keittiön räsymatosta on syöty päädyissä olevia hapsuja. Hiiri se varmaankin on. Mattojen hapsuja on täällä ennenkin naposteltu, ja olemme sittemmin aina pois lähtiessämme rullanneet räsymatot turvaan. Päätimme seuraavalla kaupunkireissulla hankkia hiirenloukkuja. 

  Sillä aikaa kun ahersin rannalla, oli Hilppa tehnyt etsivän töitä. Hän oli salakavalasti saanut selville tuholaisen kulkureitin. Se pirulainen kulkee sisään keittiön nurkasta lattia rajasta ulos menevän viemäriputken reiästä. Kulkee, vaikka olen reiän tilkinnyt vuorivillalla, sekä muotoillut peitelevyn. Kun tämä "kajahdus" on laitettu liitämään, on aika lähteä tekemään jotain asian eteen. Se ei kuitenkaan aiheuta hiirenloukkujen poistamista ostoslistalta. Joten: Huomio polvi! Kohta jatkuu liikunta

  PS: Sen verran massalaskentaan tuli mestariaikoina kokemusta, että nyt riittivät laatat hommaan, eikä yhtäkään jäänyt tähteelle. Laskennassa olivat välineinä askelmitta, päässälasku, pala pahvia ja timpurinkynä. 

UUSI TAKTIIKKA

  Tuulinen aamu. Yö ei enää ollut trooppinen, vaikka lähellä oli (+19). Kahtena edellisenä iltana on tullut valvottua normaalia myöhempään; perjantaina urheilun, eilen Veskun muisteluiden ja sen jälkeen urheilun vuoksi. Liekö siitä johtuu, että uni on ollut niin sikeää, ettei polven kipu ole yöllä liiemmin pitänyt valveilla. Aamulla se kuitenkin ilmoitti, että täällä ollaan. 

  Olen polven kipuun suhtautunut monella tavalla:

  Olen syönyt kipulääkettä jos toistakin, olen käyttänyt kipugeeliä. Kipugeelillä ei ole mitään vaikutusta. Särkylääkkeet auttoivat aluksi, mutta nyt niiden vaikutus on vähentynyt. Tällä hetkellä en ota mitään troppia, pakko pitää taukoa. 

  Olen polvea puuhatessani varonut, olen puuhannut sitä varomatta. Ihan sama. 

  Olen pitänyt tukisidettä. Se auttaa hieman. Liekö henkisenä tukena?

  Nyt päätin vaihtaa taktiikkaa. Lepuutan polvea. Käsken sitä tänään ainostaan välttämättömiin liikkeisiin. Ymmärrätte varmaan, että täällä saaristossa liikkeillä en tarkoita kauppoja tms. toimijoita.  

  Välttämättömiin liikkeisiin lukeutuvat mm. sisätiloissa tapahtuva hidas siirtyminen, huussissa tai metsän reunassa käynti, illemmalla saunan lämmitys, saunominen, sekä uinti. Uinti on kyllä pelkkä vedessä käväisy, sillä polvenketale ei tykkää uimapotkuista pätkääkään.

  Huussireisulla otin muutaman varovaisen askeleen itään, tallensin aamuisen näkymän heinien kauniisti värittämästä maisemasta.

  

 Torstaina minulla on lääkäriaika Hollolassa. 7. heinäkuuta nuori naislääkäri (lääketieteen opiskelija, paljasti käynti Omakannassa) polvea tutki. Perusteellisesti käänteli ja väänteli, tarkkaan kyseli. Kuvauksessaan hän totesi lopuksi seuraavaa: Polven naksuminen johtuu todennäköisesti polvilumpion liukumisesta polvea koukistaessa. Kliinisesti vasen polvi vakaa, ei akuuttia hoitoa. Ohjeistettu, tarvittaessa voi kipuun käyttää tulehduskipulääkettä kuurina. Uusi yhteys, mikäli kipu pahenee tai oirekuva muuttuu. 

  Uusi yhteys on siis otettu, aika saatu. Sen voin vain sanoa, että jotain muuta, mitä vt. lääkäri arveli, polven tienoilla tapahtuu. Toivottavasti tällä kertaa diagnoosi tarkentuu. 

  Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen Hollolassa saamaani kunnalliseen terveyspalveluun. Kaikki on toiminut loistavasti, myös hammashuollon osalla. Hämmästyttävän hyvin, jos vertaa mm. Lahden puolella asuvilta tutuilta saamiini tietoihin. Näin on, vaikka samassa Päijät-Sotessa ollaan! Jos torstaina käy kuitenkin siten, että koen vaivani tuleen riittämättömästi huomioiduksi, aioin sen heti paikan päällä tuoda julki. Toivon vilpittömästi, että tällä kertaa koen saavani apua, myös saan. En ihan helposti halua kääntyä vaivoissani yksityisen toimijan puoleen, mutta sekin on kai tehtävä, jos muuten ei helpotusta löydy. Uskon, luotan, että löytyy. Minä, jos kuka, olen kunnallisen terveydenhuollon vankkumaton kannattaja, palvelun yksityistämisen vastustaja. Älä hitossa, Päijät-Sote, pakota epätyypilliseen toimintaan!

  Muutama päivä ennen lääkäriä täällä vielä ollaan. Saa nähdä, jatkanko uudella taktiikalla vielä alkuviikon? Ei mikään homma ole päälle painamassa, joten sen puoleen voi jatkaa. Se vain, että sillä taktiikalla ei aika tahdo kulua. No, tämä päivä näin, huomenna uudet päätökset.

  Mikäli Forecaan on luottamista (epäilen), jatkuu kesäinen jakso vielä kauan. Kymmenen päivän ennusteessa mennään 20 - 25-asteen päivälämpötiloissa. Kaivattua sadetta näyttää tulevan parina päivänä, mutta nekin ovat melko vähäisiä. Jakson lopulla sitten viilenee? Ken elää, se näkee.

  Intiaanikesän esiaste on ainakin sen tuonut, että tomaatin ovat kiihdyttäneet kypsymistään:

  Varsinkin amppelitomaatissa on älyttömästi satoa tulossa, vaikka raakileita on kuvasta vaikea huomata. Ihan mukavasti tavaraa tulee kasvusäkissä oleviin kirsikkatomaatteihin myös. 

  

  Intiaanikesän esiaste on myös saanut energiayhtiöiden toimivan johdon sekä osakkaat iloiselle mielelle; en ole varmasti ainoa, joka on joutunut laittamaan ilmastoinnin viilentämään. 

  Jatkumo edellisestä. Sähkösopimuksen teko lienee pulmallista näinä aikoina. Minulla on ollut määräaikainen 3-vuotinen sopimus sekä tänne, että kotiin tietyn energiayhtiön kanssa. On ollut jo vuosikausia. Se päättyy marraskuun lopussa. Yhtiöstä otettiin tietysti yhteyttä. Sähköpostilla ja tekstarilla. Sieltä tarjottiin uutta sopparia. En heti reagonut. Sitten tuli soitto. Kuuntelin, jotain ymmärsin, jotain en. Tein kuitenkin diilin, sillä kahden viikon perumisaika puhelinkaupassa on. 

  Sain sopimukset pian sähköpostiini. Niitä lueskelin. Päätin antaa mennä. Päätin siksi, että sopimuksen ehtoihin kuuluu se, että voin vaihtaa tilauksen saman yhtiön edullisempaan ilman sanktioita, mikäli sellaisen tilanne tulee mahdolliseksi. 

  Nykyisessä häilyvässä ja arvaamattomassa maailmassa on lähes mahdotonta löytää tuollaiseen asiaan oikeaa ratkaisua. Minä en ole koskaan kilpailuttanut sähkösopimuksiani, en myöskään puhelin- tai nettiliittymiäni, en vakuutuksiani. No, vakuutukset ovat olleet Hilpan sarkaa, koska hän saa yhä niistä tietyltä yhtiöltä Nordean henkilöstöedut. 

  Nuukemmat varmaan ovat joutuneet tilanteen vuoksi viettämään lukuisia unettomia öitä, ehkä irtisanomaan useita sopimuksia, solmimaan uusia. Varmaan siinä muutaman euron säästää. Minä kuitenkin nukun mieluummin yöni (sen minkä polvi myötä antaa) ilman pähkäilyä sähkösopimuksen edullisuudesta. 

  Nyt jatkan uuden taktiikan merkeissä. Käyn ensin tekemässä sen salliman matkan metsän reunaan. 

PÄIVÄRYTMI VERESSÄ

  Kun päivärytmi on sellainen, että kello 5:30 - 6:00 ylös, aamutoimet, aamukahvi ja uutiset, kulloinkin meneillään, tai aluillaan, olevan homman puurtaminen, lounas, pieni ruokalepo, suoratoistoa (tai urheilua) toosasta, päiväkahvi, vapaata toimintaa, iltapala, arkisin kuuden uutiset ja Emmerdale, suoratoistoa (tai urheilua), yhdeksän maissa Nukku-Mattia tapaamaan, niin on mukava aamulla avata läppäri, huomata, että Suomalainen on voittanut Euroopan mestaruuden. 

  Päivärytmi on tosiaan melko jämptisti tuollainen. Paitsi että joka toinen päivä saunominen tempautuu loppuiltapäivästä tai alkuillasta mukaan rytmiin. Ja, yleensä torstaisin, aamupäivän puurtaminen antaa tilaa viikottaiselle kauppareissulle. 

  

  Kuluva viikko on seurannut tarkasti vakiintunutta rytmiä. Helteisessä säässä ei ole ollut halua ainakaan pitkittää työrupeamaa iltapäivän puolelle. 

  

Eilen sain lounaaseen mennessä laatat laiteltua paikoilleen. 

  No, alhaalta puuttuu vielä pätkä saunan portailta venevajan nurkalle, eli parikymmentä laattaa. Ne jätän suosiolla odottamaan helteitten loppumista. 

  Tänään käytiin Mikkelissä ostoksilla. Nurmikonsiemeniä hankittiin pussukka. Hankittiin muutakin, lähinnä ruokapuolta. Huomenna on tarkoitus vielä tasailla laattojen ympärystä, kylvää siemenet kasvamaan. Toivottavasti ensi kesänä alkaa haluttu lopputulos näkyä. 

  Sateet ovat kiertäneet nämä maisemat, samoin ukkoset. Muutama pisara tuli aamulla, joku tippa lisää iltapäivällä. Härnäystä. Ja lämmintä riittää vielä monta päivää. Eipä ole tarvis sieneen lähteä. Muuten, sienestys niveltyy saumattomasti päivärytmiin, sen kohtaan "kulloinkin meneillään, tai aluillaan, olevan homman puurtaminen".

  Moni varmaan ajattelee, että kyllä on Lehkosilla tylsää tuo elämä. Siltä se kieltämättä näyttää. Mutta ei tunnu. Jos alkaa tuntumaan, Lehkoset repäisevät, lähtevät vaikka veneellä kylälle, ihan muuten vaan. Ei ole oikeastaan tarvetta ollut. Ja vaikka ollaan pari kertaa kesän aikana muutama hetki Poijussa istuttu, ei ole kukaan bilevideoita meistä levitellyt. Eikä ole levitelty edes siitä, kun Voke ja Urkki täällä viime perjantaina pikkutunneille asti viihtyivät. No, me ei olla pääministereitä, joten me saadaan olla rauhassa. 

  

  Lopputoteamuksena vielä: Mualima on männä kummalliseks, ku katteus suapi aevottoman vualikarjan mylvimmään. 

  Vielä kuva rantapolusta. Tuo mutkaisuus selittyy perkeenleenmoisella kivellä ja parilla lehmuksen mahtijuurella. 

KESÄ KESÄNÄ JATKUU

  Vallan kesäisenä jatkuu elokuu. On ollut lämmintä, on ollut tuulettomia päiviä, joten sain aitan katon maalattua niin, ettei lopputuloksen ollut koivunsiemenkuorrutettu pinta. Samanlaisena jatkuu sää ennusteiden mukaan; alkavalla viikolla useimpina päivinä ylittyy helleraja, sadetta ei näy. Saisi kyllä sataa. Alkaa olla kuivaa. Aamulla kävin tutkimassa sienitilanteen. Ei juuri mitään. En kyllä isoa kierrosta tehnyt, lähinnä rouskuja ja tatteja olin etsimässä. Ei ainuttakaan, ja kuusikkojen sammalpohja ratisi kuivuuttaan saappaiden alla. 

  Omista kasvateista tomaatit tekevät runsaasti satoa, mutta ne kypsyvät, lämmöstä ja kastelusta huolimatta, hitaasti. Kurkut ja kesäkurpitsat ovat tuottavuutensa ehtoossa. Tai niin ainakin luultiin. Hilppa haki äsken parissa päivässä ilmaantuneet pois.

 

  Perunan varret ovat tummuneet. Aika rupisia ovat potut. Tuo alakasvimaa on melko savista ja tinttiä. Luulen, että sinne ei enää perunaa istuteta. Ehkä ylös vielä ensi kesänä hieman laitetaan. 

  Herneitä on tullut jonkin verran, tulee vieläkin. Sipulit on nostettu ylös kuivamaan. Kohtuullinen sato, varsinkin punasipulin kohdalla. 

  Porkkana taitaa kasvaa melko hyvin, salaattia on riittänyt ja riittää. 

  Myös perjantain vierailu sujui mainiossa säässä. Perjantain vierailu, joka venyi reilusti lauantain puolelle. Niin se aika kuluu, hyvässä seurassa, kelvollisen viinin, maittavan ruoan, kahvin ja tuliaisina saapuneen mustikkapiirakan, sekä yöpalaksi Hilpan tekemän kanttarelli-pekonipiiraan kera. Juttua riitti. Asiasta, asian vierestä, mutta ei sentään täysin asiattomaksi päässyt menemään. Pakko taas todeta, että kun ystäviä ja heidän tapaamisiaan ei hirveän paljon ole, niin jokaisesta yhteisestä tuokiosta nauttii oikeasti.

  Huomenna aloitan rantapolun laattojen asennuksen. Meinasin jo aamulla aloittaa. Tein valmistelut, asettelin muutaman laatan polulle tutkiakseni sopivaa askelväliä. Kuten oli määrää arvioidessani päätellyt, on sopiva jako laatta, laatan mittainen väli, laatta, etc. Venevajan sivustalla on polun pohja tosi tiivistä savimaata, joka on täynnä koivujen pintajuuria. Eli aika työlästä hommaa on siihen laattoja sovittaa. Kun muutaman metrin pääsee etenemään, helpottuu homma, kun pohja muuttuu ruohikkoiseksi multamaaksi. Kun olin tähän asti aloituspuuhissani päässyt, päätin, että tänään pidetään pyhää, aloitan vasta huomenna. 

  Tänään lasketaan muutama ahvenverkko naapurin Hannun kanssa. Jonain päivänä pitää myös muikkuverkkoja kokeilla. Muikkukanta on niin kookasta, että pitäisi olla 16- tai 17-milliset verkot, eikä minulla ole kuin 14- ja 15-millisiä. No, kyllä niihinkin luulisi jokusia tarttuvan, jos parven kohdalle osuvat.

Lähes koko kesän vihoitellu polvi ei meinaa toeta. Päinvastoin. Pahemmaksi on kipu muuttunut. Särkylääkekkään ei enää oikein tehoa. Tilasin lääkäriajan Hollolaan 25. päiväksi. Silloin mennään kotiin ottamaan vastaan uudet kylmäkoneet ja 26. päivä meillä on ajat neljänsille koronarokotteille. Kun varasin aikaa lääkärille terveyssisarelta, joka näki tiedoistani, että olin reilu kuukausi sitten polven takia lääkärillä käynyt, että eikö se pitäisi kuvata? 

  "Onko siinä ollut traumaa?", kysyi hoitaja. 

  "Ei", vastasin.

  "No siinä tapauksessa ei kyllä kuvauksiin yleensä määrätä."

  No, kunhan pääsen lääkärin kanssa nokitusten, niin toivottavasti syy ja sen myötä parannus löytyy, konsitilla tai toisella. 

  Nyt on tullut tunti istuttua läppärin ääressä. On aika lopettaa, lähteä ulos nauttimaan kesästä.  

EI KATTOMAALARIEN AATELIA, MUTTA...

  Saarelassa alkoi tapahtumaan. Eilen maalasin aitan katosta takalappeen, tänään etupuolen. Ruiskulla aioin maalata, mutta se oli meikäläisen värkeillä niin hidasta hommaa, että heivasin hienoudet, siirryin pensseliin. Ihan kelvollinen siitä tuli. Ja aika nopeasti. Ottaen huomioon, että tein homman kipeällä polvella. Tai en tietenkään, pensselillä tein, mutta polvi kipeänä. Ei lopputulos kattomaalarien aateliin kutsua tuo, mutta tyytyväinen olen. 

  Takalappeessa meni aikaa kuutisen tuntia. Tänään etupuolessa noin viisi. Kehitystä havaittavissa. 

 

  Tänään pääsin aloittamaan homman vasta yhdeksän jälkeen. Kävi näet niin, että eilen illalla laskettuihin verkkoihin pasahti 18 hyvän kokoista ahventa ja yksi siika. Niiten kanssa kulahti pari tuntia. 

  En kyllä katon maalaukseen olisi aikaisemmpín voinut alkaakaan, sillä yökaste oli vasta kuivahtanut, kun kalasouvi oli tehty. 

  Se, että Saarelassa alkoi tapahtumaan, ei suinkaan jää katon onnistuneeseen värjäämiseen, ja Ahdin suosiolliseen toimintaan. Taisin jossain aiemmassa blogissa vihjailla mieleen tulleesta hommasta, siihen menevien tarpeiden hinnasta 2022 kontra 2023. Nyt voin palata asiaan, sillä se tuli päätettyä. Tilasin nimittäin eilen lavallisen 300 X 300 X 50 betonilaattoja. Tarkoitus on laittaa ne kulkutielle talon rappusilta saunalle. Se on välillä ollut  ajatuksissamme, puhuttu ollaan Hilpan kanssa jo monena kesänä. Polku on, varsinkin keväisin ja runsaiden sateiden aikana, paikoin liukas ja nurmettomilla osilla kurainen. Samoin polulla on kiviä ja juuria, joihin lapset tuppaavat lyömään varpaitaan edestakaisin vilistäessään. Onpa eräs nimeltä mainitsematon ehtoopuolen dallaajakin joskus päästellyt ärräpäitä paljasjaloin ukkovarpaan koholla olevaan juureen nasautettuaan.

  Eilen maalauksen jälkeen paneuduin asiaan. Päädyin Starkin nettikauppaan. Siellä a-hinta oli muutaman sentin kalliimpi kuin kilpailijoilla, mutta rahti oli edullinen. "Hovikauppiaallani, Taloon.comilla oli rahti yli satasen kalliimpi. Niinpä tein kaupat eilen joskus neljän kantissa. Tänään puolilta päivin soitettiin Mikkelin Starkilta, kysyttiin, sopiiko kuljetuksen vastaanotto torstaina. Minä vastasin, että sopii, iltapäivällä. Soittaja sanoi, että entäs tänään. Minä siihen, että täällä ollaan. Hän lupasi palata pian asiaan. 

  Puolen tunnin kuluttua hän palasi. Kuljetus tulisi tänään ip. Hieman ennen maalauksen valmistumista soitti autokuski, sanoi pitävänsä kolmen vartin tauon, lähtevänsä sitten tulemaan. Samaan aikaa pärähti tekstari, missä kerrottiin kuljetuksen olevan pian matkalla. 

  Kolmen maissa soitti kuski, sanoi juuri kääntyneensä Maljalantielle. Minä kohta veneellä Potinlahteen vastaanottamaan. 

  En ole yksityishenkilönä juuri Starkin kanssa asioinut. Työmaamestarina ollessani toki paljonkin. Nyt kokemukset olivat pelkästään myönteisiä. Yli tuhat kiloa painava tilaus oli perillä alle vuorokaudessa. Vaikka ei laatoilla kiirettä ollut, mutta huomionarvoinen suoritus. Jos vielä rakennustarpeita tulee hankittavaksi, niin Starkki on kyllä varmasti vaihtoehtona. 

  Huominen alkaa huussin tyhjennyksellä. Sitten täytyy rahdata laatat veneellä saareen. 110 laattaa, 11 kiloa kappale. Jos 22 kerralla tuo, niin viisi edestakaista matkaa joutuu tekemään. Kyllä saari aina asettaa omat sääntönsä, kun joka ainoa kappale on veneeseen laitettava, siitä pois otettava. 

  Kauniissa kesäsäässä kuljetushommia, jos huussintyhjennyksiäkin, pääsee tekemään. Kyllä tällaiset loppupuolelleen kääntyvän kesän päivät ovat omalla tavallaan yhtä hienoja kuin alkukesän vehreys ja vihreys. Onneksi niitä on edessä ainakin muutama.

SUNNUNTAI PUOLESSA

  Hilpan sunnuntain aamupäivä on kulunut keittiössä. Siitä hän hän saa kiittää, eikäku syyttä, Peppeä, joka vastoin ohjetta keräsi kanttarellejä. 

  Itse asiassa Hilppa aloitti jo eilen taistelun sienien kanssa; hän keitti ison kattilallisen lientä (Maija-tätini ohjeen mukaan, tarveaineita jouduttiin hakemaan eilen veneellä kyliltä), teki kanttarellipikkelsiä. Illalla nautittiin sienimunakas. Tai sienimunakkaasta. Nautittiin. 

  Tänään hän on tehnyt toisen satsin pikkelsiä, lounaaksi kesäkurpitsa-kanttarellilasagnea. Taitaa sitä olla huomiseksikin. En osaa sanoa, kuinka Karviselle maistuisi tämä versio, minulle maistui. Hölskekurkut ja salaatti omaa satoa, paprika ei. 

  Sitten hän on höyräyttänyt loput sienet, laittanut ne pakkaseen. Jos aioin yhteistä elämää jatkaa, on minun syytä tästedes tarkoin harkita, mitä, ja kuinka paljon, metsästä pirttiin kannan. 

  Sunnuntain aamupäivä, tai osa siitä ainakin, meni minulla pähkäillessä. Pähkäillessä aitan katon maalausta. Tein jo joku viikko sitten takaseinustalle pätkän telinettä, mutta ei sen päältä yllä kuin puoleen väliin lapetta maalaamaan. Enkä tohdi katolle mennä ilman tukea. Siis tikkaat apuun. Metri kerrallaan pääsen nyt kattoa rasvaamaan. 

 

  Huomenna näyttää keli sellaiselta, että lopultakin ryhdyn kattomaalariksi. 

  Muutakin tuli aamupäivällä tehtyä. Tuumin, että ihmisistä ehkä 10 % on asioista ja maailmanmenosta kanssani samaa mieltä, sellaiset 25 % saattaa olla jokseenkin samaa mieltä, 40 % ollee jokseenkin erimieltä, ja 25 % täysin erimieltä. Noin näppituntumalla. Mutta sinne päin, oletan. Onko minulla siis varaa mennä sanomaan, no ainakin ajattelemaan, että joku muu on väärässä, minä oikeassa? Siis en mene sanomaan, mutta kyllä, pakko tunnustaa, tulee välillä mieleen, että ei tässä maailmassa ole mieltä. Siis mieleen tulee, ettei ole mieltä? Miten mieleen voi jotain tulla, jos sitä ei ole? Kuten mainitsin, kyllä maailmassa ei ole.... järkeä. Eikä liioin minussa. 

  Loppuun kuva komiasti kaiken aikaa kukkivasta kurpitsasta. Mikäli vanhat merkit pitävät, niin yksi tai kaksi omenan kokoista saadaan syksyllä talteen.

HERMOT KOETUKSELLA

  Terveiset Hollolast ja Hollolan Lahlest. Toinen yö kotona toukokuun 10. päivän jälkeen. Asiat saatiin hoidettua, tarvittavat tehtyä, eräästä mielijohteesta järkiinnyttiin, ikävä yllätys koettiin. Tuosta järkiintymisestä ei sen enempää, ainakaan tässä vaiheessa. Ehkä joskus otan senkin asian selvityksen alle. Mutta jobin postista, ja mitä siitä seurasi.

  Kun eilen kotiuduttiin, huomasi Hilppa, että alakerran jääkaappi oli hajonnut. Valo paloi, mutta ei kylmyyttä lain. Onneksi kaapissa ei ollut kuin muutama purkki hilloa, ja ne olivat säilyneet ihan kelvollisina. Ja onneksi jääkaappi/pakastimen alaosa pelitti normaalisti. Pahempi juttu, jos olisivat pakasteet sulaneet. 

  Meillä on kylmäkoneina keittiössä jää/viileäkaappi ja alakerrassa tuo jää/pakastinkaappi. Ne ovat kettiöremontin yhteydessä hankittuja, eli, tempus fugit!, pian 22 vuotta vanhoja. On jo aiemmin mielessä käynyt, että milloinkohan joku paikka pettää. Hilppa ahtoi yhä toimivaan pakastimeen Saarelan pakastimesta roudaamamme sienet, mustikat, vatut ja viinimarjat. Nöyrinä toivoimme, että pakastin jaksaa vielä jonkin aikaa. 

  Koska muut kiireet painoivat päälle, emme ehtineet heti syventyä tilanteen ratkaisuun. Illalla, kun kaikki tarpeellinen oli tehty, mielijohde ja siitä luopuminen mukaan lukien, ryhdyttiin webistä selaamaan uusia kylmäkoneita. Gigantista löydettiin meitä miellyttävät ja taloudellisti sopivat värkit: korkea pakastin alakertaan ja korkea jääkaappi keittiöön. Päädyttiin tällaiseen ratkaisuun, sillä nyt meille tulee lisää varsinkin syksyisin ahtaaksi käyvää pakastustilaa, ja yksi korkea jääkaappi kyllä riittää. 

  Koska emme näkemättä halunneet netistä ostaa, ja koska ilta oli myöhäinen, päätimme mennä aamulla Giganttiin. 

  Niin teimme, olimme jo kymmentä vaille kymmenen Gigantin ovenkahvassa kiinni, aivan kuin janoisimmat ennen pitkässärivassa odottamassa sielunkellojen soittoa. Ensimmäisinä päästiin auenneista ovista myymälään. Hetki jouduttiin odottamaan myyjää. Löytyi kyllä aika pian, kun kävin hakemassa. Näytillä olivat molemmat valintamme. Totesimme ne sellaisiksi kuin olimme olettaneet. Eiku kaupantekoon. Myyjä, nuorehko mies, eli selvästi uransa aamua. Onneksi pian tuli vanhempi mies tukemaan toimitusta. Asiat saatiin sovittua, eli koneet, kuljetus ja sisäänkanto, vanhojen pois vienti, ja minkä tärkeintä, toimitusaikataulu. Me halusimme toimituksen elokuun 25. päivän iltapäiväksi. 26. elokuuta menisimme joka tapauksessa Hollollaan, sillä sinä päivänä meillä on varattuna neljännet koronarokotukset klo. kymmeneksi. Sitten Hilpalla on kampaaja, ja iltapäivällä lähdettäisiin Espooseen lapsenvahdeiksi. Joten edellinen päivä on sopiva laitteitten vastaanottoon ja niitten hienoksiin tutustumiseen. Tätä tähdensimme myyjälle moneen otteeseen, sekä minä, että Hilppa. Kun myyjä alkoi lukea, mitä kaikkea sopimukseen oli tullut, kysyin vielä kerran, että onhan se toimituspäivä 25. elokuuta? En kuullut vastausta, mutta mies nyökytteli sen näköisenä, että reilassa on. 

  Ostos maksettiin, tilausvahvistus tulostettiin. Me tohelot emme sitä saman tien tarkistaneet, vaan marsiimme autolle, läksimme porhaltamaan kohti Mikkeliä. 

   Jossain kohtaa matkaa sanoin Hilpalle, "katsoppa vielä siitä vahvistuksesta, että toimituspäivä on oikea". Joku etiäinen vissiin kaihersi mielessä. Hilppa katsoi, kirosi (lievästi), sanoi "ei, ei, se on laitettu 26. päiväksi!"

  Mitäs siinä muuta kuin köröteltiin Lidlin kautta saareen. Kun tavarat oli roudattu paikoilleen, ryhdyin oikaisemaan virhettä. Ei ollutkaan ihan iisi juttu! Ei ihme, että eläkeläiset ja vanhukset ovat ihmeissään nykyajan käytännön kanssa, kun meikäläisen tapainen salskea nuorehko itseoppinut ja itsetietoinen wannabe nörttikin meinasi menettää hermonsa. Ensinnäkin puhelun hinta asiakaspalveluun on yli kahdeksan euroa/minuutti. Toiseksi chatissä vastailee vain botti. Kolmanneksi videopuhelu on ainoastaan ostotapahtumia varten, ja niihinkin on pitkät jonotusajat. Päätin soittaa messinkiä maksavan puhelu. Sitten alkoi kysely ja paina sitä, paina tätä -komentelu. Kun olin saanut paineltua mielestäni tarpeelliset painallukset, niin johan robotti loihe lausumaan " TILAUKSENNE TOIMITUS TAPAHTUU 26. 8. KLO. 12-18". Johan on perkele!

  Kävin läpi Gigantin nettisivuja etsien jotain keinoa virheen oikaisuun. Sitten äkkäsin, että entä jos kirjaudun sisään. Muistelin, että olin joskus sen tehnytkin. Löysin myös käyttäjänimen ja salasanan. Mutta eivät ne pelanneet! No, liityin uudestaan. Sekin homma kivesti. Gigantti nimittäin lähetti aina sähköpostiini varmistuskoodin, mutta se tuli kolme kertaa niin hitaasti, että ei enää kelvannut. Neljännellä kerralla onnistuin. Jo vain. Nyt löytyi vanhojakin hankintoja tiedoistani, samoin tämänpäiväinen. Ja löytyi kohta Muuta toimitusaikaa. Minä, että yippee! Klikkasin, kirosin. Ilmeni, että pystyin kyllä muuttamaan toimitusaikaa 26. elokuuta ja siitä eteenpäin, mutta en aiemmaksi. Revin hiuksiani, olisin hyppinyt lakkini päällä, mutta onneksi maltoin mieleni, sillä se oli maksanut peräti 1,18€!

  Nostin kädet pystyyn, mutta Hilppa oli sitkeä. Hän otti vielä kalliin puhelu. Kuin ihmeen kaupalla hän onnistui monien painallusten jälkeen pääsemään puheisiin luonnollisen henkilön kanssa. Hilppa antoi puhelimen minulle. Soreaääninen naisihminen kuunteli murheeni, pyysi tilausnumeron, eikä aikaakaa kun toimituspäivä oli muutettu oikeaksi. Sain siitä vielä sähköpostiin uuden vahvistuksen.

  Minä olen yleensä avarakatseisesti kaikkiin uusiin tapoihin ja toimintoihin suhtautuva, ja ymmärrän, että entiset käytännöt eivät enää pelaa. Hyvä niin. Ihmisten helpottamiseksi kaikki tapahtuu. Mutta pakko sanoa, että ymmärrän sellaisten ihmisten huolta ja hätää, jotka eivät ymmärrä senkään vertaa kuin minä, siitä, missä mennään. 

  Neuvoksi kaikille samoja tunteita läpikäyneille, ennen kaikkea itselleni, sanon, että lukekaa tilausvahvistus ennen kuin olette sadan kilometrin päässä ostopaikasta. 

  Nyt on tuskan hiki kuivahtanut otsalta, asia on saatu oikaistua. On lämmin illan alku. Huomenna menen sienimetsään, ip. menemme naapuriin kahville, sen jälkeen laskemaan ahvenverkot. Kaikki on mallillaan; verenpaine oikeissa rajoissa, syke alle 100, äskeiset kauhunhetket kuin unta vain.

 

ELÄMME ANTOISAA AIKAA

  Takana antoisia päiviä: pakkaseen sieniä, puutarhavattuja, mustikoita, viinimarjoja, purkkeihin kurkkua, jääkaappiin kesäkurpitsaa, vatsaan uunivuokaa, missä kanaa (kaupasta), perunaa (omaa), sipulia varsineen (omaa), kukkakaalia (kaupasta), limeä (kaupasta). Tästä kaikesta seurauksena, että pakastin on täysi, vatsa on täysi, jääkaapeissa vielä hieman tilaa. 

  Tuon kaiken täyttämisen lisäksi olen täyttänyt yhden yhden asettamani työvelvoitteen; maalasin lopulla talomaalilla saunan länsipäädyn. Nyt on talomaali finaalissa. Ehkä hankin tänä kesänä lisää, ehkä en. Saunasta on vielä n. 35 % maalaamatta, venevajasta yli puolet. Auringolle alttiit seinät kuitenkin on tehty, joten saatan jatkaa vasta ensi kesänä. Maalaamista nimittäin riittää, piha-aitan katto odottaa, samoin nukkuma-aitta. Se pitää vetää vetää värittömällä Valtilla tai vastaavalla. Saunan ja venevajan nurkka- sekä räystäslaudat pitää myös värjätä, niihin on maali jo hankittuna. 

  Muutakin tekemistä on mieleen tullut. Tuskin tarpeet ensi vuonna halvempia ovat, joten taidan suorittaa yhden parannuksen syksyllä. Parannus on lähinnä kosmeettinen, mutta kätketysti myös hyödyllinen. Siitä lisää tuonnempana. Jos ajatus etenee toteutukseen. Jos ei, niin pidän turpani kiinni koko asiasta. 

  Keltavahverot on siis talveksi haalittu. On, vaikka en ole edes parhaille paikoilleni asti päässyt. En ole, koska matkalta on löytynyt tarpeeksi. Toki kanttarellejä yhä kerään. Syötäväksi. Ja aina ylimääräisille on osoite löytynyt.

  Nyt odottelen tatteja ja rouskuja. Pitää olla tarkkana, ehtiä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. 

  Mustikoitakin on jonkin verran, mutta lisää varmaan vielä poimitaan. Niitä riittää. Eipä tarvitse lähteä merta edemmäs marjaan, kuten monina vuosina on pitänyt. Tästä saaresta löytyy kypsää ja isoa mustikkaa vaikka kuinka. Ja löytyy ilmeisesti koko Suomenmaasta. Eli metsään kannattaa mennä, kuka kynnelle kykenee. Sienikori, ämpäri, juomapullo mukaan, saaliitta lie jää ei kukaan. Eikä kannata olla näreissään kaukomailta tulleille poimijoille, kuten olen huomannut tapahtuvan. Tavaraa riittää kaikille, valtaosa jää keräämättä. 

  Keskiviikkona lähdetään käymään Hollolassa. Viedään pari kylmälaukullista tavaraa kotipakkaseen. On meillä muutakin asiaa. Yksi yö ollaan, torstaina takaisin.  Sitten vietetään laatuaikaa täällä kolmisen viikkoa. Kuun lopulla on neljäs koronarokote käytävä ottamassa, lapsenvahtina myös ilta toimittava. 

  Kuten huomaatte, tarkkaan koordinoitua toimintaa täällä saaristossa harjoitetaan. Ainakin paperilla, tai muissa kirjoituksissa. Eri asia, kuinka suunnittelu toimii. Joskus toimii, yleensä ei, tunnustan. Suunnitelmat ovat näet herkkiä muuttumaan, syystä jos toisesta. Ja olen tähän ikää pannut merkille, että joskus hyvin suunniteltu voi olla puoliksi pilattu. Eli mennään parhainta tietä, vältetään väkisin väkertämiset, vaikka kuika olisi homma kalenteriin kuutioitu. Väkisin tekeminen on kuin kusisi kelloonsa. No, kellohan pitää vettä, mutta silti siihen lirauttaminen on ikävää. Ainakin jos se on ranteessa. 

  Lauantaista ollaan oltu kahdestaan. Paljon ollaan saatu aikaan. Ollaan jopa kiritty katsomatta jääneet viikon Emmerdalet lähes ajan tasalle. Suoraan sanottuna en tänään sulattaisi enää yhtään jaksoa mokomaa  pakkomielteeksi päässyttä sarjaa. En, vaikka siinä on pitkästä aikaa alkanut tapahtumaan. 

  Kauniin päivän päätteeksi alkaa vetää pilveen. Minä vedän pian esiripun tälle tarinalle. Mutta kuvaa puuttuu. Siis:

  Jos kasvaa kasvimailla vihannekset ja juurekset, seinustalla tomaatit, niin kasvaa kehäkukkaviljelmä myös. Pääsee Hilppa taas syksyllä keräämään siemeniä. Jos jonkin, niin kehäkukan ja krassin siementen kera ollaan enemmän kuin omavaraisia.