KEVÄÄLLÄ TAVATAAN

  Eilen tyhjensin vesijärjestelmän. Tehtiin muitakin tarpeellisia juttuja talven varalle.
  Tänä aamuna asensin ilmalämpöpumpun odottelemaan herätettä tekstarilla, kerättiin tavarat paattiin, hinattiin mennessämme soutuvene yli. Se käännettiin Potinlahteen odottelemaan vielä ainakin yhtä tämänsyksyistä kuljetusta, paremminkin yksiä kuljetettavia, saareen. Sähköperämoottori ja sen akku, samoin muut tavarat, lastattiin autoon. Sitten sörnäytin moottorin navakassa pohjoistuulessa Hanelin rantaan, Hilppa tuli autolla maitse.

  Piskolassa laitettiin vene talvehtimaan. Vaikka oma viehätyksensä on parin asteen pakkasessa, kohtalaisessa aallokossa, usmuuttaa pitkin Saimaan selkiä, niin sopiva hetki veneelle oli laittaa se huilaamaan. Uinu onnellisissa merkeissä, keväällä tavataan.

  Velj'-Hanskin kanssa on mukava asioida. Rehti tunti puuhattiin veneen kanssa. Palkaksi tekemästään työstä hän antoi mukaamme lohifileen, juureksia vaille valmistetun hirvikeiton aihion, ja nyssäkän hirvijauhelihaa. Ei kohtuuton tuntipalkka! Työantajan mieleen. Tosin meidän kesken toista autetaan vastavuoroisesti. Eikä tehtyjen tuntien määrää kirjata vihkoon. Eikä tiedostoon. Eikä mieleen. Eli työavun kylkiäisenä tulleet herkut olivat ihan normaalia käytäntöä. Kiitos Haneli!

  Lahden seudulla on lunta maassa, varjoisimmissa paikoissa monta senttiä Anttolassa ei rantojen tuntumassa ollut oikeastaan mitään, kauempana vesistöistä hieman. 

  Sen verran kylmää lupailee, että lumi ei taida tällä viikolla sulaa. Sitten kai lämpenee. Talvea saadaan odotella vielä, luulen. Ja kun kesä oli kylmä, onko talvi lämmin? Vuotuinen keskilämpötila kun ei kovin hurjasti ole poikkeillut. Katsotaan. Tietysti toiveissa on, että tekee kunnon jääkelin, mieluumin joulukuussa, ennen isompia lumipeitteitä. Eli traktorijäitä odotellaan, soraa tarvitaan. 

  Voi olla, että saareen mennään marraskuun puolivälin paikkeilla. Jos kävisi sitä ennen ottamassa influenssarokotteen, kun sen tökkiminen alkaa viikolla 46. Samalla viikolla on Hilpalla joku sovittu juttu. Sen jälkeen haistelemaan marrasakuun tuulia Luonterin seuduillle, mikäli kelit suosivat. 

  Huomenna pitää mennä Äiti-Elinalle kauppa-asiat toimittamaan. Sekä siivoamaan. Sitä ennen käydään täällä Hollolassa kaupassa. Ostamassa tarpeita, joiden avulla Hilppa loihtii hirvikeitosta parahultaisen. 

  Ennen Elinan luo menoa käyn myös Kivistönmäen Nesteen IT-hallissa huuhtelemassa Maljalantien sorat ja mudat pois auton pinnoilta. Menevät samalla vaivalla Piekälänsaarentien muistot.

  Kirjastoonkin on poikettava; vanhaa pois, uutta tilalle. 

  Tästä lähtee hollolainen arkielämä kulkemaan. Pariksi viikoksi, ainakin. Tuolle ajalle on pientä puuhaa mietittynä:

  Muutamalle taholle annettavana joululahjana perinteeksi muodostunut Iiriksen vuosikuvakirja pitää työstää. Siis 3-vuotiskirja. Täytyy se tehdä rauhassa, saada hyvissä ajoin ennen jouluruuhkia tilaukseen. 

  Toinen tietokoneen kanssa duunattava juttu on Avokkaan uudistettavan verannan rakenneleikkauksen piirtäminen. Sitten pääsen tarpeet laskemaan, aikataulun laatimaan, ja hyvissä ajoin alkuvuodesta mm. lämpölasit tilaamaan.

  Tuosta aasinsiltana: Iiris 2-vuotiaana....

...ja 3-vuotiaana.

  Toivottavasti voin vajaan vuoden kuluttua laittaa kuvat Avokkaan verannasta 62-vuotiaan ja uudelleensyntyneenä.

  Siinä se, tervemenoa bittiavaruuteen. Emmerdale alkaa kohta.

NORMAALIAIKA ALKAA

  Kaikki tunnolliset kansalaiset ovat kellonsa veivanneet, näpytelleet, viisarista vääntäneet, oikeaan aikaan, talviaikaan. Monet ovat myös pelonsekaisin tuntein avanneet tietokoneitaan, mobiililaitteitaan, peläten, että automaattinen ajanpäivitys ei ole toiminut. Fanaattisimmat aikaetusiastit ovat klo. 04:00 kömpineet aamutakeissaan rukkaamaan autojensa kellot ajan tasalle. Monet lumi- tai räntäsateessa. Ihailtavaa omistautumista. 
  Minä en, pirulauta, saanut sisäistä herätyskelloa käännettyä. Klo. 4:30 uutta aikaa, tovin vuoteessa pyörittyäni, haahuilin jo tuvassa. Selasin uutisia, laitoin leivinuuniin tulet, pelasin mahjongia, kävin pariin otteeseen haistelemassa ilmaa: märkää lunta tipahtelee harvakseltaan, tuuli on kääntynyt itäiseksi. Jälkimmäistä seikkaa on kuvasta ehkä hankalaa hahmottaa, mutta uskokaa sanaani.

  Kyllä nuo fyysisesti tehtävät ajansiirrot miten kuten sietää, huonosti kuitenkin. Mutta sisäisen kellon säätö kestää muutamia päiviä. Ei ole mutteria, nappulaa, viisaria, mistä vääntelisi.

  Tänään taitaa tulla tupapäivä. Märkää on luvassa, aamusta iltaan. Ja sitten illasta aamuun. Sen jälkeen aamusta iltaan, jos niikseen tulee. Tiistaina, kun pois lähdetään, on kuitenkin luvassa pientä pakkasta. Ei kastele niin pahasti, vaikka vähin ripottelisi.
  Sen verran pitää orjan kaapua päälleen laittaa, että otan vesurin, käyn havunoksia haudoille vietäviksi. Pyhäinpäiväksi ne tavattu käydä asettelemassa.

  Se tulevasta. Sitten eilisestä. Kolme kalaa siis antoi Ahti. Minä ne haikuutin. Eli kuvassa G.oT. Avokkaan kuuden kuningaskunnan valtaa tavoittelemton Saarelan kuningas Peppe I valtaistuimellaan....

....ja tässä istunnon tulos.

  Kuten huomaatte, rauhanomaisissa merkeissä sujuu Avokkaansaaren elämä. Vaikka talvi on tulossa. Leikki sikseen, eipä Avokkaansaaresta mitään oikeita yhtymäkohtia G.o.T:iin löydy, hakemallakaan. Isosta maailmasta kannattaa mieluumin lähteä penkomaan.

  Tällasta se on; kun ei joutilaan aika kulu, piti ruveta kirjoittamaan. Voimassa oleva aika on hivuttautunut yli kuuden. Kuusihalot paukkavat hiljakseen uunissa. Kahvit, ensimmäiset, olen juonut. Kohta varmaan kömpii Hilppa silmät sikkurassa pirttiin, utelee, että mitä se kello oikein on?

  

  Taidan lähettää tämän matkalleen, panna otsalampun päähän, lähteä rantaan katsomaan, onko ilalla ja yöllä vielä kaakosta puhaltanut navakka tuuli tehnyt tuhojaan. Toivottavasti ei. Kaakkoistuuli on ainoa, mikä edes pikkaisen saa voimaa muuten suojaisen venevalkamaan puhaltaessaan, Onneksi ei olla saaren pohjoispuolella. Luonterilta hönkäilevä tuuli voi olla kovin ikävä.

  No sen se teki, Hilppa. Kömpi silmät sikkurassa pirttiin ja uteli, että mitä se kello on? Minussa on häivähdys ennustajan vikaa. Tai pitkästi yli 40 vuotta kestänyt yhteiselo on jotakin opettanut. 

  Kohta santsikahvit hörpin, sitten rannassa käyn. Varmaan katsotaan sen jälkeen Jack Taylorin eilinen jackso (sic) tallenteelta. Sitten puuhataan jotakin muuta. Katsotaan vaikka G.o.T:n kuudennen kauden päätöseepos (kauniisti sointuva sana, eikö?) Mehän ollaan kohta ajan tasalla, jos ei muussa, niin talviajan ja G.o.T:n kohdalla.

KESÄAIKA PÄÄTTYY

  Kesäaika päättyy sunnuntaina aamuyöllä. Hyvä tietää. Tosin bermudat ovat jo aikaa sitten siirtyneet naftaliiniin. Pitkien kalsareiden antamaan tilaan.
  Kesäajan lopun kunniaksi kuulema ja näkemä (tv:sta) sateli reilusti lunta Etelä-Suomessa. Ja enempi läntisessä osassa. Aina Tamperetta ja Lahtea myöten. Täällä ei tullut hiutaleen hiutaletta. Tai jos tuli, tuli se sydänyöllä, salaa, hiljaa leijuen, ja aamuun mennessä sulaen.

  Eilen kävin kovassa tuulessa nostamassa verkot. Ei ole verenkierto entisaikojen mallilla; jo otti kylmä näppeihin.
  "Ovat keksineet neopreenihanskoja", saattaa joku todeta.
  "Niin ovat", vastatotean. "Mutta ei ne kaupan hyllyllä paljoa lämmitä!"
  Eli tyhmästä päästä kärsii, jos ei koko ruumis, niin ainakin syksyisellä viimalla verkkoa kokevan räpylät.
  Ei ollut kuin yksi siika, reilu puolikiloinen. Kovassa tuulessa pyydöt laskettiinkin. Tulivat perässä, eli liian syvälle. Tai sitten eivät muuten vaan sattuneet siikojen uimareitille.

  Tänään usmuutin kylille, kymmeltä oli veneen (lue "koneen") talvihuolto. Alla arktisiin olosuhteisiin oikeaoppisesti (neopreenihanskoja lukuunottamatta) varustaunut minulle tuttu mies lähdössä ulapalle.

 Aika hiljainen oli Anttola City....

....mutta ei huolto väenpaljoutta kaivannut.

  Hilppa oli sillä välin haravoinut kulkuteitä ja paksumpia lehtimattoja. Lounaan jälkeen jatkettiin tovi yhdessä sitä hommaa. 

  Sitten kahvit Anttolan Salesta lunastamieni paakelsien kera. Koska keli oli melko tuuleton, sekin vähä vire saaren takaa, lähdettiin laskemaan verkot. 

  Nyt ne sattuivat, mielestäni, sopiville paikoille. Aamulla saatan joutua pyydöt nostamaan lumi-, räntä-, tai vesisateessa. Tai sitten puotasäässä. Nostettava ne on, satoi vaikka vanhoja ämmiä, puukot tai äkeet selissä, tahi kirveet persiissä. Taikka puukkoja, kunhan tulevat päät edellä. Esterin ahterista en viitsi edes mainita. No, taisin mainita jo. Kyllä ukkovaareilla on vertauksia rustatessaan ollut hauskaa, luulen. 

Näille vuosin näkyy koko rakennuskanta järvelle.

  Se on perjantai. Huomenna lauantai. Sitten sunnuntai ja talviaika, eli oikea aika. Olin jostain huomaavinani, että mepit ovat ryhtyneet vaatimaan talviaikaan siirtymistä lopetettavaksi. Mikäli minulta kysytään, niin aivan sanonko mistä koko idea! Siis talviaika, ei sen poistamisen vaatiminen! Turhaa sähellystä, säätämistä, sekoilua, vaivaa, rahanmenoa ja lievää jetlagia se vain aiheuttaa. Luulisi, että palaaminen normaaliaikaan ei kummempia operaatioita vaatisi. Sen kun jätetään keväällä kellot rukkaamatta. 

  Maanantaina, viimeistään tiistaina, on aikomus vene nostaa Hanelin rantaa hibernoimaan. Hyvä mesta sille siellä on. Tehä näppästään vielä kehikko pressulle, niin antaa värkin huilata. 

  Me tullaan, jos tullaan, todennäköiseti tullaan, vielä saareen. Soutuvene jää pohja ylöspäin kellotaen Potinlahteen varttumaan. Mutta aika näyttää. Sillä aika on siinä hommassa mahdottoman hyvä. Aika näyttää paljon tarkemmin, kuin Nostradamus, Baba Vanga ja Aino Kassinen yhteisvoiminkaan kykenisivät ennustamaan. 

  Käväisin heittämässä kepillisen. On vetässyt ilman tyyneksi, veden pinnan lähes peiliksi. Pitääpä vilkasta sääennustetta. Iltasanomien sääsivusto on niin etevä, että siinä näytetään rinnakkain Ilmatieteen laitoksen ja Forecan ennusteet, tunneittain, 24 h eteenpäin. Katsoja saa siis valita mieleisensä! No, 1 m/s on tuulen arvioitu voimakkuus klo. 17, molemmissa. Aamulla klo. 8, eli verkonnoston aikoihin, povaa Ilmatieteen laitos  +1 astetta, etelätuulta 6 m/s ja pientä lumisadetta, Foreca +1 astetta, etelätuulta 5 m/s ja räntäsadetta. Minä valitsen tuulen nopeuden Forecalta ja sateen olomuodon Ilmatieteen laitokselta. Molempien lämpötila sopii. Eläköön valinnanvapaus!

NÄKÖALAT SELKENEE

  Anttola, Avokas +/-0, puuskittaista kaakkoistuulta 3-7 m/s, jokseenkin näppituntumalta, tai paremminkin nokan punaisuudella mitattuna. Kymmenen maissa oltiin vastarannalla. Pressu pois, tavarat veneeseen, vesille. Kun laituri alkoi näkyä, äkkäsin, että siellähän on vene. Arvasin toki heti, kenen, en virkavaltaa vaivannut. Ja niinpä oli, Hanelin vene. Olivat jänismetsällä: Haneli, Ikolan Toni poikansa kanssa, sekä kaksi koiraa. Pari ajoa olivat saaneet. Ja juuri oli jänis mennyt verannan alle! Syntymäkotiinsa meni suojaan. Sieltä ne keväkesällä iloksemme ja myöhemmäksi mieliharmiksemme putkahtivat salaatit hoitamaan, syyshortensian versot popsimaan, herneet ja pinaatin parempiin suihin napsimaan. Parsakaalista tai valamonruususta puhumattakaan. Pupujussit.
  Metsämiehet jättivät jänön vapisemaan piiloonsa. Hyvä, etteivät laskeneet mäyräkoiraa sinne. Tiijä, mikä soppa siitä olisi syntynyt. Sitä paitsi tarkoitus on purkaa veranssi vasta ensi kesänä, ei nyt. Koiran ja jäniksen pelastamiseksi.
  Pyssysankarit poistuvat pian, kun olivat molemmat koirat saaneet kiinni. Me tavaroita purkamaan, uuneja lämmittämään.
  Vesisysteemit olivat, kuten ounastelin, kurantissa toimintavireessä. Kaikki muukin kohdillaan. Paitsi, että kertalleen harvoidut kulkutiet ovat lehtimaton peitossa. Ei ole paljoa enää puissa, lehtiä. Siitä seuraa, että näköalat järvelle ovat huomattavasti selkeytyneet.

  Uuneissa on parit pesälliset poltettu, ilmalämpöpumppua muutama pykälä ylemmäs säädetty. 

Neljä verkkoa iltapäivällä siikojen mieliharmiksi on laskettu. 

  Nyt on ilta koittanut. Emmerdalet katsottu. Minä ryhdyin naputtelemaan. Päivän tärkeimmät on yllä kirjoitettu, joten palataan eiliseen.

  Minulla on tätä nykyä puhelin, joka ei turhia pirise. Äiti-Elina soittaa yleensä aamuisin.  Kaverit näin some-aikana muistavat puhelulla harvoin. Haneli pirauttaa, jos on asiaa, eli vielä harvemmin. Sen ja tuon kauppiaat silloin ja tällöin, minkä mitäkin myyjät milloin kulloin. Vaan eilisilta oli poikkeus. Kuuden jälkeen pirahti känny; Hannilan Hannu soitteli mökiltään, kyseli, koska ollaan Anttolaan tulossa. Tovi rupateltiin. Laatusarjan!?!? tauolla laittelin espresson tulemaan. Istahdin sohvalle, taas pirisi. Tuntematon numero. Vastasin. Soittaja kertoi nimensä. Se meni tietysti ohi korvien. Sitten hän kysyi:

  "Onko nimi tutun tuntuinen". 

  Minä siihen: "Sori, meni nimi ohi".

  "No tuoko nimi Tapani K. mieleen muistoja 50 vuoden takaa?"

  Minä äimän käkenä: "Kylläpä tuo, toden totta! Ja taitaa siitä olla ylikin 50 v."

  "Pannaan yksi päälle", vastasi soittaja.

  Yllättävä yhteydenottaja oli Tapsa K. Hän vietti kesän 1966 Avokkaassa. Isoäidilläni Emmalla (meille Oma Emchen) oli kesäisin joku lukioikäinen poika apunaan. Leski kun oli, hän tarvitsi puun pilkkojaa, nurmen leikkaajaa, veneen ajajaa. Muistaakseni näitä "kesäpoikia oli neljä, heistä Tapsa kolmantena. Minä en vallan kauheasti aikaani Avokkaassa sinä kesänä viettänyt, jonkin verran kuitenkin. Mieleeni on jäänyt se, kun Tapsan kanssa upotettiin pihanurmikon keskelle sementtilaatoista 3 X 3 metrin tasanne pöydälle ja tuoleille. Se on paikoillaan vieläkin, saumat kasvaen voikukkaa ja laatat sammalta. Toinen heti puhelimessa mieleeni tullut juttu oli se, kun kauniina kesäpäivänä oltiin Tapsan kanssa pienellä kalliluodolla ottamassa aurinkoa ja uimassa. Minulla oli tupakkiaski ja stidit taskussa. Pitkään arvuuttelin, uskallanko kertoa hänelle paheestani. Lopulta sain asian kakaistua ulos. Ja hermosavut päälle. En tajua miksi en ollut rohjennut paria, kolmea, vuotta vanhemmalle kaverille totuutta aiemmin kertoa.

  No puhelimessa me muisteltiin vanhoja, selvitettiin uutta. Entinen lahtelainen Tapsa asuu nykyään muualla. Mutta sovittiin, että kun hän tulee Lahteen käymään, niin soittelee. Sovitaan tapaaminen. Ja fb-kavereiksihan me heti tietysti heittäydyttiin. 

  Tapio kertoi myös syyn siihen, miksi hän reilun 50 vuoden tauon jälkeen otti yhteyttä. Jääköön se hänen ja minun asiakseni, ainakin tässä vaiheessa. Mutta oli syy, mikä oli, mukavaa, kun soitti. Varmasti vielä tavataan. Mikä ettei tulisi Tapsa verestämään puolen vuosisadan takaisia muistoja Avokkaaseenkin!

  Rattoisasti vierähti puhelimessa Emmeradalen toinen jakso, taisi mennä uutisillekin. Ja espresso pääsi pahasti jäähtymään. Pieniä uhrauksia kokonaisuuden kannalta. 

  Noista "kesäpojista vielä: Numeroiden 1 ja 2 myöhemmistä vaiheista en tiedä mitään. Numero 4:n kanssa ollaan pidetty harvakseltaan yhteyttä, paremminkin viime vuosina tavattu sattumalta. Tuli vaan mieleeni, että jokaisen meistä pitäisi etsiä ainakin yksi nuoruuden tuttu tai kaveri käsiinsä. Elämä on lyhyt, hauskaa vaihtelua eläkeläisen dallaamiseen tuollainen vanhojen muistelu. Toki somen, lähinnä fb:n myötä on minullekin tullut useita uudelleen viritettyjä kaveruuksia ja tapaamisia vuosikymmenten jälkeen.

  Jälkihuomautuksena sanottakoon, että kun kun rupattelin Tapion kanssa, piippasi känny tulevaa puhelua. Jälkeenpäin katsoin; tuntematon numero. Eikä ole soittanut uudestaan. Lienee joku lehtikauppias. Mutta että minua yritetään tavoittaa kolmeen kertaan reilun puolen tunnin aikana, on melko harvinaista. Onneksi. Tai valitettavaksi. Päättäkää te.

Laitetanpa vielä yksi kuva. Jos Tapsa lukee, niin näkee, minkä värinen talo on nykyään.

TALVEN OIREITA

  Muutama kylmä yö takana. Eilen aamulla -3, tänään -1. Eilen ei ollut liukasta; tien pinnat olivat kuivia. Tänään sensijaan paikka paikoin sai lenkillä varoa tosissaan liukastumista.
  Anttolassakin on kai ollut pakkasöitä. Tai ei kai, vaan oikeasti; soitin aamulla Hanelille, sanoi, että maa on huurteessa. Vedet jätimme päälle, mutta tuskin siitä vielä ongelmia on aiheutunut. Rannan pumppu on veden äärellä, eikä talolla muutaman metrin matkan eristämättömänä kulkeva vesijohto varmastikkaan ole päässyt jäätymään. Ja sisälle pakkanen missään tapauksessa ole hiipinyt. Olletikin, kun ilppi on kahteenkymmeen asteeseen säädettynä.
  Hauhalan hirviporukka on kuulemma nitistänyt kahtena viikonloppunan yhteensä yhdeksän hirveä, kertoi velj'-poeka. Neljä on vielä jäljellä, luvallista. Luvattomista ei ollut puhetta.

  Alkavalle viikolle ennustetaan Anttolan maisemille nollan tuntumassa olevia kelejä. Ei juuri pakkasta, ei myöskään lämpöasteita. Eikä nimeksikään sadetta. Ilman muuta tulen keskiviikkona alkavan visiitin lopulla, viimeistään, ottamaan vedet pois käytöstä. Muutenkin valmistelen mökin talvikuntoon. Siihen malliin, että jos ei syystä tai toisesta, sinne päästä, ei mitään pääse tapahtumaan. Siis mitään häverikkiä.

  Taas on saareen viemistä aika tavalla. Pitää muistella, mitä kaikkea keväkuukausien aikana tarvitaan. Mitä sellaista, mikä on helpompaa kuljettaa veneellä, kuin ahkiolla. Kuten huussinkuiviketta, wc-, ja talouspaperia, eli kaikkea tilaa vievää ja mahdollisesti painavaa. Sillä tavalla me valmistaudutaan talveen. Ruokavarastoja ei kuitenkaan haalita, ei me olla oravia. Minkä nyt jokusia purkkisäilykkeitä, pussikeittoja ja näkkileipää sinne varataan.
  Pakastinkin jää päälle. Sille on syynsä. Eivät näet sienet, marjat, mahdu kotipakkaseen. Tuodaan kevätalvella, kun ollaan saatu Hollolan varastoja kulutettua.

  Pari 38#-verkkoa ostin perjantaina. Siikaa saadaan, luulen. Pitää laittaa isompisilmäisiä myös pyyntiin. Jos tulisi kiloinen siika, sen graavaisin. Graavisiika voittaa mennen tullen graavilohen. Tämä on makuasia, josta ei parane kiistellä. Eikä muunlaisia mielipiteitä noteerata!

  Kävin ap. Elinalla. Teimme kauppalistaa viikon eväille. Sitä ennen kokosin äidin viikonloppuna tiputtaman kännykän. Se on älytönkännykkä, mistä sinkoilevat takakansi ja akku huut helevettiin, kun sen pudottaa. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun sen läjäsin.
  Samalla tarkastin, onko hänelle tullut tekstiviestejä. No oli jokunen. Mm. joltain Kirjakerholta. Siinä kiitettiin puhelikeskustelun perusteella tehdysta tilauksesta, ja ilmoitettiin lähetyksen kylkiäisineen olevan pian noudettavissa. Minä kysymään äidiltä, että minkäs kirjan olet tilannut.
  "En mitään", vastasi hän. "En ainakaan muista".
  Ajattelin, että pitää seurailla hänen viestejään, jotta osaa käydä postissa, noutamassa ja palauttamassa lähetyksen.
  Kävin kaupassa, palasin tuomaan ostokset. Huomasin että muorin känny vilkuttaa iloisesti. Avasin viestikansioin. Siellä kerrottiin, että paketti on noudettavissa, postin toimipisteessä osoitteessa Karjalankatu 13. Eli samassa saakelin paikassa, City Marketissa, mistä juuri olin palannut!
  Ei muuta, kuin takaisin. Sain paketin, kysyin tytöltä, voiko sen saman tien palauttaa.
  "Kyllä voi. Laitetaan takaisin", tokaisi ystävällinen yleisönpalvelija. En edes katsonut, mikä kirja oli kyseessä. Sen verran sappi kiehui. Ja varmaa oli ainakin se, että nide ei ollut tarpeellinen. Eivätkö nuo puhelimyyjät tajua, koska he puhuvat sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät välttämättä ole ihan tässä hetkessä? No, voi niitä puhelinmyyjiä olla sellaisiakin. Mutta vähemmistö, otaksun.

  Saa nähdä, kuinka kauan äiti tulee toimeen kotonaan. Mutta kun ihan järkeviä vielä puhelee, enimmäkseen. Ja ruokakin häviää jääkaapista. Ja muistaa soitelle minulle päin, sekä vastata minun soittoihini. Hänellä on onneksi vielä lankaliittymä pian teini-iässä olevan älyttömänkännykän tukena. Jos kunto ei huonone, saattaa vielä pitkäänkin tulla juttuun näillä keinoilla. Mutta toiseen vaihtoehtoon täytyy varautua.

  Kohta syödään siskonmakkarakeittoa. Sitten pienet perräiset. Sen jälkeen varmaan dallataan kirjastoon. Sinne on taas tullut varaus. Dallataan takaisin myös. Mikäs on dallaillessa, kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Loppuun arkistoista kotikadun risteyksestä  13.11.2013 otettu kuva.

Ja Elinasta 12.09.2015 Avokkaassa napattu. Silloin äiti oli viimeeksi saaressa yötä.

OTSASI HIES'

  Urbaaniin elämään taas sopeudutaan. Tai urbaaniin ja urbaaniin. Sanan määritelmä kuuluu Suomisanakirjan mukaan "suurkaupunkimainen", Wikisanakirjan mukaan "kaupukimainen" "kaupunkilainen",  tai "kaupunkiin liittyvä", Urbaanisanakirjan mukaan "kaupunkilainen". Suurkaupunkilaisia ei olla, vaikka Lahdessa asuttais. Mutta ehkä Hollolakin on kaupunkimainen kunta. Ainakin kuntakeskus. On. Pienkaupunkimainen. Kuitenkin varminta sanoa, että elämään ihmisten ilmoilla totutellaan.
 
  Tuleeko liikaa katseltua noita epookkisarjoja? Siitä päättelen, että kun "The Halycyon'n" eilistä jaksoa tuijotin, aloin pohtia, että missä se Calle luuraa? Ja että pääkokkihan on inhimillisellä tuulella. Ennen kuin äkkäsin, että eihän tää, piruhitto, ookkaan "Aika on meidän"! Tai saattaa tuo sekaannus olla merkki seniiliyden orastuksesta. Tahi muuten vaan pöljyydestä.
  Mitä muuta kuin epookkia tuleekaan seurattua? Emmerdalen lisäksi. No "Rantahotellia" ainakin. Tai epookiksi senkin voinee luokitella. Epookkikomedia? Ihan hauska tanskalainen. Ja "Petosta" ja "Pinnan alla", tanskalaisissa pysyäksemme. Ensimmäinen on ihan hyvä, toinen on terroristiaikaan ympätty pläjäys.
  Vielä yhtä tanskalaista, nyt ruotsalaisten kanssa, eli "Sillan" uusintoja, uusia odotellessa, on myös tullut seurattua. Tietysti "Vera Stanhopea". Niin ja "Jack Tayloria".

 Iain Glen on ehtinyt GoT:n Jorah Mormont'n roolista näyttelemään juoponsekaista irlantilaista yksityisetsivöitynyttä virkaheittopoliisia. Kovin tulee mieleen irlantilaisversio nykyaikaan siirretystä Raymond Chandler'in Philip Marlowe'sta. Vähän Pilippiä  rentumpi Teilorin Jaska tietysti on. Sen voi katsoa aikaan kuuluvaksi. Sillä Marlowe-klooni olisi anakronismi.
  GoT:ssa ollaan kuudennen kauden puolivälissä. Eli ei ole tietoa, kuinka Jorah Mormont'n on käynyt; onko harmaasuomu miehen nitistänyt, vai onko hän löytänyt parannuskeinon.

  Toissapäivänä varasin pari nidettä haettavaksi Hollolan kirjastosta. Toinen, Cilla & Rolf Börjlind'n "Uinu, paju pienoinen" oli jo eilen noudettavissa, ja on hyvällä alulla. Toinen varaukseni, Liselotte Roll,n "Puh pah pelistä pois" näkyy olevan matkalla Hollolaan. Kirjaa ei näköjään ole Maakuntakirjaston noin kahdestakymmestä lainauspisteessä kuin yhdessä, Launeen kirjastossa, sielläkin vain yksi nide. Maakuntakirjaston loistavuus näkyy tässäkin; dekkari on käsissäni luultavasti tällä viikolla.

  Varmaan marraskuussa tulee elokuviinkin poikettua. Kino Iiriksessä menee näköjään "Yösyöttö". Samoin "Loving Vincent", van Gogh'sta kerova leffa. "Ikitie" pyörii myös vielä jonkin aikaa. En ole FinnKinon sivuilla käynyt. Mieluumin vierailen Kino Iiriksen luvalla sanoen hieman nuhjaantuneesa salissa, kuin yhdesskään ison kilpailijan useasta nykyaikaisesta.

  Mieli tekee myös käydä Lahden Kaupunginteatterin "Täällä pohjantähden alla"-esitys katsomassa. Miksemme menisi? Eli mennään, kunhan yksi reissu saareen on vielä tehty. Sitten alkaa kulttuurijakso.

  Otsasi hieskoivus' tulee sinun leipäsi ansaitseman, sanotaan motintekijälle. Jos ei ihan noin, niin aika ajoin paidanselkämys märkänä tullaan kulttuurin perässä loikkimaan. Kun yritetään kolmessa kuukaudessa saada vuoden annos sullatettua. Päivänäytöksiä kytätään. Kirjastojen ovia kulutetaan.  Tallenteita sormet rakoilla ajastetaan. Hyvää vaihtelua polttopuiden kantamisen, lehtien haravoimisen ja verkkojen kokemisen jälkeen. Ja latautumista seuraavan vuoden mittelöihin.

  YLE kertoi, että alkoholin myynti laski alkuvuonna 2 %:a viimevuotisesta. Näkyy siis tilastoissa, että en ole käynyt tänä vuonna kuin kerran Alkossa. Tai ei se ehkä kaikkea selitä. Sillä vaikka joskus on tullut mukia kallisteltua enemmän, ei sentää niin paljon. Sitä paitsi tuo tilasto taitaa koskea päivittäistavarakauppojen myyntiä. En ole ikänään ollut keskarin suurkuluttaja. Korkeintaan keskikisuuri. Ennen keski-ikää. Keskimäärin.

  Alkoholikatsauksesta urheiluosioon. Peltsuilla menee mukavasti. On taulukossa neljäntenä, vain pinnan Jypiä, kaksi Kärppiä, sekä neljä Tepsiä perässä. Ja kaikilla on yhtä monta matsia takana. Alkunylkyä tämä tietysti on. Syksyllä ne kananpojat lasketaan, mitkä haukoilta säästyy, keväällä ne ne lätkäjengit palkitaan, mitkä tappiolta välttyy. Toivottavasti alkunylkyä, sillä savolaisten kannalta on tilanne tällä erää kehno; KalPa toiseksi viimeisenä, Jukurit hännänhuippuna. Mutta kuten tuli mainittua, alkunylkyä.....

  Vielä hieman tv:sta. Miksi esiintyjät ja juontajat tuputtavat ohjelmiaan malliin: Seuraavassa jaksossa vieraana se ja tämä, tapahtuu sitä ja tätä, nähdään perjantaina kello kaksikymmentä! Asia on niin, että vaikka katsoa tapittaisin silmät puukonpään verran ulkona (mitä en tietysti tee), eivät he minua missään tapauksessa näkisi. Sillä ei kaksisuuntaista tv:ta ole vielä tuotu markkinoille. Vaikka mahdollinen se on, teknisesti. Round trip-tv, eli hin und zurück-fernseher. Interaktiivista toosaa joudutaan vielä odottamaan.

  Huomenna pitää vähän takapihalla rapsutella. Puotaa kun on luvattu. Maanantaina siivotaan. Keskiviikkona Anttolaan. Väliajat sielun- ja ruumiinkulttuuria. Ja nokosia. Kun vanha mies nukkuu, on se, kuin ottaisi rahaa pankista. Vaikka olisi tilit miinuksella. Mutta kyllä pikku tirsat aterian päälle ovat hintansa väärti.
  Sellaista on kun vanhenee. Ei millään haluaisi, vanheta. Mutta pakkohan se on, kun seipäällä soitetaan. Sano Parkkis-Antti-vainaa kirvespöydässä Seilonniemellä. Kirveshän on korttipeli, jota osaamaton ei Juvalla pääse ripille. Kopioin lopuksi googlettamalla löytämäni "naurunappula.co-sivuston" kirvessäännöt. Rattoisia pelihetkiä.

 KIRVES 

  Kirves on lähinnä Etelä-Savossa pelattava perinteinen korttipeli. Sitä pelataan pääasiassa Mikkeli-Juva-Sulkava -akselilla ja jopa Kuopiossa asti.  Sulkavalla pelistä järjestetään jopa vuotuiset SM-kisat.  Peli on aluksi mutkikas, kiero kuin savolaisen pipo, mutta opettelun jälkeen simppeli ja nopeatempoinen peli.  Oppimista helpottaa jos on pelannut tikkejä hyödyntäviä pelejä tai tietää miten tikki toimii. Yksi erä kirvestä kestää suunnilleen 20-40 minuuttia. Ohjeet on haettu googlesta löytyneeltä sivulta ja "suomennettu" vaikkapa kännykässä kulkevaan muotoon. 
  2-9 pelaajaa. Jakaja vaihtuu vuoroittain. Jokerit ovat pelissä.  Jakaja tekee työt ja tämän oikealla puolella oleva pelaaja nostaa pakan. Nostetun pakan alin kortti tarkastetaan. Jos alin kortti ei ole jätkä tai jokeri, kortit jaetaan normaalisti. 
  Pelaajille jaetaan viisi korttia, joita ei saa katsoa ennenkuin pakan päällimmäinen on käännetty. Pakan päällimmäinen käännetään,  ja se on valttiehdokkaana tällä kierroksella.  Jos pakkaa nostettaessa alin kortti on jätkä tai jokeri, toimitaan kuten erikoissääntöjen kohdassa "Yhteinen" osoitetaan. Jos päällimmäinen on ässä tai kakkonen, toimitaan kuten erikoissääntöjen kohdassa "Ässä päällä" kerrotaan.  Jos päällimmäinen kortti on jätkä tai jokeri, toimitaan kuten erikoissääntöjen "Pakkohakki" -kohdassa kerrotaan.   Nyt katsotaan kortit. Jakajan vasemmalla puolella oleva aloittaa puheet. Hän katsoo, haluaisiko pelata näillä korteilla. Jos hän niin päättää, hän sanoo "pelataan tuota maata", ja on ns. värimies. Tällöin muut pelaajat ovat joukkueena värimiestä vastaan.   Pelaaja voi myös sanoa "viisi", jolloin hän ei halua ehdottaa mitään valttia. Jos kaikki sanovat "viisi", seuraava jakaja tekee uudet työt.  Jos pelaaja ei halua tehdä valttiehdokkaasta valttia, hän sanoo "ei ole paljoa tuota maata". Tällöin haluaa ehdottaa uutta valttiehdokasta.  Jos kaikki muut sanovat "viisi", uuden valtin ehdottaja määrää valtin, ja peli käynnistyy. Ehdottajasta tulee värimies. 
  Korttien vahvuusjärjestys: Kortit ovat vahvuusjärjestyksessä numeroidensa perusteella. Ässä on oman maansa kovin kortti.  Mikä tahansa valtti on muita maita kovempi kortti. Numerosääntö pätee myös valtteihin. Jokeri on voittamaton yllättäjä.  Jakajan vasemmanpuolinen aloittaa pelin siten, että pelaa tikkiin haluamansa kortin, olkoon nyt esim. ruutukuningas.  Muiden on tunnustettava tätä maata, tai pelattava jokeri/valtti. Jokainen vuorollansa lyö tikkiin korttinsa, jonka  jälkeen katsotaan, kuka voittaa. Tikin voittanut saa pisteen ja aloittaa seuraavan tikin. 
  Näin jatkuu kunnes käsikortit on pelattu. Nyt katsotaan, kuinka monta pistettä joukkue ja värimies saivat.  Joukkueen pisteet lasketaan yhteen. Jos joukkue voittaa, kaikki joukkueessa saavat pisteen, ja jos värimies voittaa, vain värimies saa pisteen.  Kun joku saavuttaa kolme pistettä, hän poistuu pelistä. Peliä pelataan kunnes kaksinpelissä jompikumpi häviää.  Koko pelin hävinnyt saa ns. silmän, jota voisi kutsua jonkinlaiseksi miinuspisteeksi.  Peliä pelataan uudestaan kunnes joku saa kaksi silmää. Kahden silmän pelaajaa kutsutaan kirvesmieheksi, ja peli-ilta voidaan päättää tähän. 

ERIKOISSÄÄNNÖT  

  Yhteinen Nostopakan toisiksi alimmainen kortti katsotaan. Jos se on sama kuin alimmainen, seuraava jakaja tekee uudet työt.  Muutoin pakan nostaja ottaa toisiksi alimman kortin itselleen, jakaja ottaa pakan päällimmäisen itselleen (myös jakajan kortti paljastetaan kaikille),  ja kortit jaetaan. Jos noston alimmainen oli jätkä, sen maa on ehdoitta valtti, ja jos se oli jokeri, nostopakan toisiksi alimmaisen maa on ehdoitta valtti.  Kun kortit jaetaan, kortin jo omistavat poistavat jonkun saamistaan korteista, mutteivät sitä jonka nostivat jo etukäteen.  Nostajat pelaavat nyt kaikkia muita vastaan yksin, samalla muiden pelatessa näitä kahta vastaan joukkueena.  Yhteistilassa kaikki muut paitsi jakaja ja nostaja saavat jo heti aloitettaessa yhden pisteen.  Pakkohakki Jakaja vaihtaa yhden korteistaan katsomatta kättään pakan päällimmäiseen. Vaihdettu kortti poistuu pelistä, eikä sitä näytetä kellekään.  Jos päällinen oli jokeri, pakan toisiksi päällimmäisestä tulee valtti. Jätkän ollessa päällä sen maasta tehdään valtti.   Jakajasta tehdään ehdoitta värimies ja muut pelaavat joukkueena tätä vastaan.   Ässä päällä Ässän ollessa pakan päällinen jakaja katsoo kaksi korteistaan. Jos ne miellyttävät jakajaa, hän valitsee yhden korteistaan ja vaihtaa sen ässään.  Jakajasta tulee värimies ja ässän väristä valtti. Jos jakaja ei halua vaihtaa ässää käteen peli jatkuu normaalisti.  Jos pakan päällinen on kakkonen, käy kuin ässän ollessa pakan päällä sillä erotuksella, että kahden sijaan jakaja katsoo kädestään kolme korttia. 

VIITTIKS' TSIIKAA, MONTA SIIKAA

  Eilen laskettiin muutama verkko naapurin kanssa. Hyvässä kelissä laskettiin. Aamulla ne nostettiin. Tihkusateessa nostettiin. Kuvassa urhea kalastaja on palannut apajiltaan.

  Kuusi siikaa, mitätön lahna, särki ja keskipannun ahven. Hannu sanoi, että voin ottaa kaikki siiat. Heillä on riittävästi kalaa. Ja lisää saavat, kun verkot laskevat, jatkoi hän. Joten kiitin ja kumarsin. Otin vielä ahvenenkin. 

  Otin, kun luvattiin, siiat ja ahvenen. Vaikka siiat Hannun verkoissa olivatkin. On näet osoittautunut, että minun neljävitoset ovat hieman suurisilmäiset "annossiialle". Kyllä niitä kannattaa uittaa  vauraamman kalan toivossa, mutta aion investoida pariin 38-milliseen. Ensi viikolla ei kalanpaljoutta voi kuin ihmetellä!

    Kun verkot oli koettu, heittäytyi ilma tosi syksyiseksi. Sade tiheni, alkoi tuulla, lehtiä lenteli pisaroiden joukossa.
  Kalojen saatua savusuolat selkäänsä ja sisuksiinsa, selvitin verkot. Mietin savustusasiaa, päätin, että haikuutan fisut heti, kun olen valmiiksi kosteana. Niin tein. Kalat ovat nyt voipaperi-, ja sanomalehtikääreessä. 

Saunan jälkeen maistellaan. Kanttarellikastikkeen kanssa. 

  Nyt on saunottu. Hyvissä ajoin kylvettiin. Eihän meillä ole aikataulua. Kun ei ulkona viitsi tepastella, sama hoitaa puhdistautumisriitti valoisan aikaan. Rantapolku on sateen jäljiltä "liukas, ku matteen selekä". Meinasi kaksi kertaa kaatua, eli ottaa turpanuuskut, kun puita kävin pesään lisäämässä. En muistanut Hilppaa informoida. Niin siinä sitten kävi, että hän oli heittänyt kemmakkaa! Onneksi ei käynyt kummemmin, vain ranne vähän arka on. Ja kylpytakki pääsee Hollolaan tervehtimään pesukonetta. 

  On muuten valoisan aika lyhentynyt muutamassa päivässä. Vasta äsken oli seitsemältä jo päivännäköä, tänään ei tuntunut ennen kahdeksaa valkenevan. Toki oli vankka pilvikerroskin valon edessä. 

  Nyt taitaa ilma alkaa kirkastumaan. Selkeä yö, pilvetön päivä, edessä, mikäli oikein ovat povanneet. Ihan hyvä päivä viettää vielä saaressa. Mutta kyllä me aamulla Hollolaan lähdetään. Ei tarvise ainakaan sateessa yli ajaa. 

  Vianor tarjosi joku päivä sitten minulle renkaanvaihtoa perjantaille, 27. 10. Eihän tuo käynyt. Sille päivälle olin ehtinyt sopia veneen huollon. Joten en voinut ehdotusta kuitata. Varasin netissä vaihdon jo ensin perjantaille, eli 20. 10. Kun on kitkat talvikiekkoina, ei ratise ja ropise, vaikka hyvissä ajoin talveen varautuu. Kerran on jouduttu lokakuun lopulla, kerran marraskuun alussa, ajamaan Anttolasta kotiin rännän ja lumen seassa suvikumeilla. Ei ole mukavaa puuhaa. Kun ajoissa vaihtaa, saa lumen näyttää koska tahansa. 

  Halusin ajan perjantaille, enkä esim. seuravaa mökkimatkaa edeltävälle tiistaille, sen vuoksi, että pultit pitää käydä käydä kiristyttämässä n. 100 kilsan ajon jälkeen. Voisi ne kai itsekin kiristää, mutta menisi hampaiden kiristelyksi, kun en edes tiedä, mistä autossamme löytyy rengasavain. Helpompi sörnäyttää Vianorin pihaan, missä joku käy homman suitsait hoitamassa. Ilman eri veloitusta, ja momenttiavaimella sopivan kireälle. 

  Ennen en tuota operaatiota tehnyt, vaikka on meillä muissakin autoissa ollut kevytmetallivanteita. Vaan joku vuosi sitten kysyin asiaa regasliikkeessä. Kuulin, että muutama vahinko vuosittain sattuu, koska renkaita on irtoillut. Kiitin ylempiä voimia, päätin pitää huolta, ettei meille käy niin. 

  Kokemustakin on, renkaan irtoamisesta. Elettiin kevättä 1982, luulen. Anna oli alle vuoden ikäinen. Meillä oli Skoda, sellainen snadi, mallia en muista, olisko ollu 120? Mutta se oli uusi. Ja halpa. Siksi se oli uusi. Ajoimme perjantai-iltana Piekäläsaarentietä kohti Potinlahtea. Elinakin oli kyydissä. Yht'äkkiä kuului rymähdys. Joku vilahti ohi, paineli muutaman kymmenen metrin päässä ojan yli lepikkoon. Löin jarrut pohjaan, sanoin: 

  "Taisi muiten olle meijän pyörä, joka tuossa viiletti!"

  Kun sain vauhdin hiljenemään, tipahti oikea takakulma maahan. Hyppäsin ulos, ja niinhän se oli, renkas oli lähtenyt litomaan! Eikä pulteista, vaan koko keskiö, vai mikä se on, mukana. 

  Hetki raavittiin päätä. Kaivettiin rattaan takakontista. Hilppa, Elina, Jarno ja Anna lähtivät jatkamaan matkaa. Pari kilsaa siitä oli Pesoseen. Minä lähdin etsimään. En kadonnutta aikaa, vaan kadonnutta pyörää. Aika kaukaa vitelikosta se löytyi.

  Heikki tuli kohta, Hilpan hälyttämänä, hakemaan minut ja tavarat. Eihän silloin ollut kännyköityä. 

  Skoda oli takuuauto. Soitin maantaina liikkeeseen, he hoisivat pirssin korjaamolla. En tuosta tapahtumasta ollut moksiskaan; vaihdoimme samanlaiseen, kun takuuaika loppui. Eli neljä vuotta ja rapiat ajelin Skodalla. Sitten kyllästyin, kun jouduin ajamaan päivittäin milloin Hyvinkäälle, milloin Riihimäellä duuniin. Ostimme Opelin. Mutta se siitä autohistoriasta. Ja olen kai ennenkin näissä jorinoissani tapausesta kertonut. Ei se mitään, menköön tänällään.

  Kello on vasta viiden korvilla. Jos katsoisi uutiset. Pian ruoditaan siikaa.

HIN UND ZURÜCK

  Kävin aamusta vähän ajelemassa isommalla veneellä. Hieman heittelin virveliä. Vai pitääkö sanoa: heittelin virvelillä? No, heitin, miten heitin, kalaa ei tullut. Jos olisin evääkään nähnyt, olisin heittänyt virvelillä, mutta kun en. Nähnyt. En nähnyt norppaakaan. Massamuuttoa näin. Noita laumoja ja auroja on parin viikon ajan suunnanut etelän suuntaa.

  Niilläkin on "hin und zurück"-matka kyseessä. Onko kyseessä "hin" vai "zurück"? Vastatkoot joku asiasta selvillä oleva. Selventäkööt, palaavatko linnut etelään, vai menevätkö ne siellä käymään. Muuten jää arvoitukseksi. Minä en osaa sanoa. Mutta oma matkani oli selkeästi tuon kuvan ottamishetkellä "hin". Parisen kilsaa vielä loittonin Avokkaansaaresta, ennen kuin alkoi osio "zurück". Muut vaihtoehdot ovat "außer Frage".

  Edellisessä jutussani kehua retostin, että kunhan verkot koetaan, ryvetään kalan paljoudessa. Ja tulevia lajejakin ennustelin. Kun eilen verkot nostettiin, ei aivan rypemään päästy, jäi sortimenttikin pienemmäksi. Mutta kuitenkin: 3 siikaa, kaksi lahnan linttiä, vaaksan ahven, hauen puikkari, puolen kilon "köyhän miehen lohi", eli säynävä, ja "taloussiika", alias särki. Siiat tietysti otettiin. Muut olivat niin keskenkasvuisia, että joutivat takaisin uimaan. Kuvassa ensimmäinen siika, ensimmäisestä verkosta, eilen illalla paistettuna nautittu blinien ja sienisalaatin kera.

  Ei ole siika vielä matalassa. Pari astetta kun vesi viilenee, on saalista luultavasti enemmän. Kalakaveri tuossa nostaa verkkoa. Ei me ihan hämärissä matkassa oltu, vaikka vastavaloon otettu kuva antaa sellaisen vaikutelman.

  Ehkä. luultavasti, kai, ja mahdollisesti huomenna jokunen jata lasketaan. Muutaman hopeakyljen kun saisi, savupöntölle tulisi töitä. 

  Näitä kun mietin ja kirjoitan, soi puhelin. Naapurin Hannu se pirauttaa. Kertoo, että oli viime yöksi laittanut pari pätkää verkkoja pyyntiin. Yhdeksän siikaa! Totta hitossa huomenna lasketaan kimpasssa pyytöjä. Olivat siiat vissiin arvanneet, että epäilen olevan veden liian lämmintä. Ihan uhallaankin uineet Hannun verkkoihin. Pöljiä kun ovat, kuolemakseen uhmailivat. Toivotaan, että terhentelevät vielä huomennakin!

  Nyt on mieli sellainen, että tiistaina lähdetään taas kotiin. Seuraavalla viikolla tullaan uudelleen. Silloin on odotettavissa talvikuntoon valmistelua. Ja veneen huolto + talviteloilleen laitto. Noiden toimenpiteiden jälkeen on saareen tuleminen keleissä, fiiliksissä, meissä itsessämme. Ei ole tarvetta, vaan halua luultavasti ilmaantuu. No, lämmön saa päälle puhelimella, soutuveneen oikein päin vaivatta. Kyllä marraskuussa täällä heilutaan. Voitte sen "außer Frage für bare Münze nehmen".

  Aamupäivän "edestaisella" matkalla oli kamera mono-asetuksella. Miksi värejä tuhlaamaan, kun niitä ei juuri ole.

  Tai kyllä puut vielä ovat kirjavia. Kun lehdet ovat tippuneet, on sitten se ja sama, kuvaako mustavalkoisena, vai normaaliasetuksin. Joku voi pitää tuollaisia näkymiä ankeina, mutta minua ne viehättävät. Ei ole tarpeen kantaan puolustaakseni edes eufenismejä kehitellä.

  

   Jahans, kello lähestyy neljää. Kattoiskohan englantilaista huttua, eli "Naapureita ja ystäviä". Ei tarvitse aivojaan nyrjäyttää, kun sitä katselee. Aina ei vaan meinaa hermo pitää. "Siinä missä hermo pitää, se lepää", vanha eteläluonterilainen sanonta. Eli menköön saunaa odotellessa, englantilainen, ei kovin vakuuttavasti todentuntuinen, hömppä. Ja surulliset tapahtumat kuvitteelisen Ormstonin kyläpahasen elämää viime aikoina ovat järkyttäneet. Kaikkea sitä tuleekin katseltua, tekemättömällä kun on aikaa. Mutta parempi tuo, kuin "Sydneyn täydelliset naiset". En tosin ole kyseistä ohjelmaa nähnyt. Mainoksen olen bongannut, siitä tieto. Ei tietenkään pitäisi tutkimatta hutkia.  Vaan en kuitenkaan tutki. Dallaan turvallisesti Ormstonin kyläraittia. 

  PS. Kun edellisessä vuodatuksessa puutuin urheilutoimitusten nurjaan suhtautumiseen Pelicans-otteluihin, ottivat nämä onkeensa. Ainakin YLE muisti, ainoana liiga-otteluista, kommentoida Peltsujen kotihäviön TPS:lle. Pääasia on, että muistetaan, tehtäköön se sitten hyvässä tahi pahassa.

KUOLLEET LEHDET

  Päivä on kulunut kuolleiden lehtien viimeiseen lepoon saattelemisessa. Rannasta, vaahteroiden ja lehmuksen alta, sekä kulkuteiltä edesmenneet aamupäivän aikana joutuivat viimeiselle matkalleen. Koivut ja lepät ovat vielä lehtensä isosti säilyttäneet. Nurmialueet pitää kuun lopulla isommista raadoista haravoida. Ei uhkatarkasti, mutta niin, etteivät matoksi jää. Loput silppuuntuvat keväällä ruohonleikkurilla lannoitteeksi.

  Syönnin jälkeenkäväisin Saukonsalon puolella katsomassa, josko suppiksia olisi kerättäväksi. Niukasti oli; yhden aterian höysteeksi niistä juuri ja juuri on.

Akkumoottorilla sieneen ajelin. Mukava matka lähes tyynen selän poikki.

 Pikkuisen pilkisti aurinkokin pilvien välistä. Heti näyttivät maisemat koreammilta.

 

Jopa kotirantakin kutsui keltaisena kulkijaa.

  Kolmeksi oltiin sovittu naapurin, Hannilan Hannun, kanssa siikaverkojen lasku. Sähkökoneelle heidän laituriinsa viilletin hieman ennen sovittua aikaa. Kaksi jataa siioille, yksi harvasilmäisempi mille tahansa verkkoon tarttuvalle laskettiin. Hienosti kävi homma tyynessä säässä; Hannu laski keulasta, minä peräyttelin perästä.

    Luulisi aamulla jokusen fisun verkoista löytyvän. Siialle saattaa tosin olla vesi vielä liian lämmintä. Siinä ja siinä, sillä siialla on melko tarkka sisäinen lämpömittarimittari, luultavasti ulkoisella anturilla varustettu kaiken lisäksi. Verkot lähdetään aamukasilta kokemaan.  Sitten nähdään, siiat, ahvenet, hauet, lahnat, lohet, taimenet, nieriät, säynävät ja matikat. Muista lajeista ei niin väliä.

  Saunottiin verkonlaskun jälkeen. Syötiin iltapalaa. Katsottiin Emmerdalet. Nyt minä kirjotan. Hilppa katselee Idolsia.

  Pressa Sauli on ollut kovasti otsikoissa viime aikoina. Perheenlisäys on kiinnostanut ulkomaita myöten. Kohta meilla on sitten herra Presidentti, rouva presidentinrouva ja vauva presidentinvauva. Mahtaa palstatilaa löytyä alkuvuodesta.

  Toinen Salea koskeva uutinen on hänen kannatuksensa. Kovin ylivoimaisilta näyttävät lukemat. Luultavasti lopulliset eivät ole ihan tuon kaltaiset, mutte ihmeitä täytyy tapahtua, jollei toinen kausi ole edessä. Eivätkä vauvatiedot varmaankaan istuvan pressan tilannetta huononna.

  Mitä muuta mualimalla on tapahtunut? Ainakin Trumppi on taas tukkanuottasilla tv-yhtiöiden kanssa. Ja USA eroaa UNESCO'sta. Ensin ne erosi ilmastonmuutoksesta, nyt siis koulutuksesta,  tieteestä ja kulttuurista. Onnekseni en ole usalainen.

  Holapan Pentti on jättänyt rakennuksen. R.I.P.

   Minä voitin pitkävedossa 41,50 €. Pelaan pitkävetoa vähemmän kuin satunnaisesti. Syystä tai toisesta menin eilen Veikkauksen sivuille ja ruksasin kaksi euron riviä illan sm-liigan peleille. Toinen tärppäsi. Ai niin, ei tämä ole uutinen. Olisiko se uutinen, että YLE:n aamun urheiluosio kyllä uutisoi, kuvien kanssa, eilisistä liigan kolmesta pelistä kahdesta, nimittäin Ilveksen vl-voitosta Jukureista ja Saipan samanlaisesta Sportista, mutta ei maininnut mitään Pelicansien 6-2 vierasvoitosta Ässistä. Harvoin urheilu-uutisia seuranneenakin olen pannut merkille, että sekä YLE, että Maikkari, noteeraavat Peltsujen pelit ylimalkaisesti. Tai ehkä, no, luultavasi, tuo johtuu juuri siitä, että seuraan urheilu-uutisia harvoin. Sillä mitä mitäs hemmetin syytä YLEllä tai Maikkarilla on lahtelaisia sorsia?

  Kaiken kaikkiaan suomalaisten kanavien uutissa paljon näkyvämmin esitellään NHL:n tapahtumia, kuin kotimaista liigaa. Mikäs siinä, ei yöuniini vaikuta. Joskus vaan kummaksuttaa.

  Jätetään uutiset, jätetään urheilu. Huomenna, kuten kerrottua, ryvetään kalapaljoudessa, Kun siitä toetaan, lähdetään käymään Hanelilla. Uusi letkunpätkä ruohonleikkuriin on hankittu. Toivottavasti luunkova troikka, minä, Haneli ja Kaapo, saadaan värkki peuhaamaan. Hankalaa on nimittäin leikkuria työntämällä saada käyntiin. Koska sen olemukseen kuuluu olla työnnettävänä käynnissä ollessaan, ei käymättömänä. Kävikö tämä selväksi? Eli oliko selvitys käypänen? 

  Tässä tärkeimmät suunnitelmat. Ollaan, miten ollaan, tehdään, mitä tehdään. Lähdetään, kun lähdetään. Ja palataan, kun palataan.

 

KYMMENEN SYKSYÄ

  Sateennuhjuista päivää vietellään. Ei ulkoilu innosta. Eikä tallenteiden tuijottelu. Ei edes lukeminen tunnu ottavan tulta. Vaikka ihan kelpo dekkari, Geir Tangenin "Maestro", on työn alla.
  Päädyin koneelle selailemaan tallentamiani kuvia. Siitä sain idean "Kymmeneen syksyyn".

2007

  Tuona syksynä löysin ensimmäisen kunnollisen suppilovahveromestan Anttolasta. Kuvassa satoa lokakuulta. Olivat muistaaksesni jäisen kohmeita kerätessä. Mutta hyviä pannulla. Vähän pliisuja kuitenkin. Saa olla eri mieltä, ärähtää, tai poltaa sulakkeensa, mutta mielestäni suppikset ovat melko mietoja maultaan. Siistejä kerätä, helppoja käsitellä, mutta meikäläisen asteikolla 3/5.
  Tuosta syksystä ei muuten kummempia muistikuvia ole. Eikä montakaan kuvaa tiedostoissa.

2008

  Olin jokunen vuosi aiemmin ostanut muutaman halvan myrskylyhdyn, Hong Kongista, muistaakseni. Niitä olin syksyisin viritellyt milloin minnekin tunnelmaa antamaan. 2008 olin ripustanut neljä aitan edustalle. Kuva osoittaa, että luultavasti se on otettu silloisella pokkarilla P-asetuksella ilman tukea, saatikka statiivia. Ihan hauskat "tontut" kuitenkin.

  Ei tämä syksy ole mistään erityisestä syystä mieleen jäänyt. Kuvia on syys- ja lokakuisesta Avokkaasta alle kolmekymmentä.

2009 

  Tämä kuva on lokakuun alusta. Puissa on vielä runsaasti lehtiä.  Hilpalla oli syysloma, olimme reilun viikon saaressa. Eihän tuo lumi tietysti jäänyt. Mutta oli sitä jokusen päivän maassa ja puissa. Pidän suuresti pilvisenä päivänä mustana peilautuvan veden ja rantojen puhtaan valkeuden kontrastista. Miksen myös kirkkaan päivän sinisen ja valkoisen yhdistelmästä. Mutta isämaallisuuteni on sellaista sorttia, että antaa mustavalkoisen mennä edelle.

2010  

  Yksinäinen kaisla sumun keskellä kiteyttää hyvin lokakuista aamutunnelmaa. Se on otettu lauantaina, 2.10.2010. Luulen, muistelen, että olimme tuolloin taas syyslomalla. Ja useimmat aamut olivat sumuisia, kuten usein syksyisin. Kuvakansion perusteella kerättiin samalla reissulla suuret määrät tatteja. Oli suotuisa syksy sienille, otaksun. Alla oleva kuva on nimittäin otettu 1.10 2010. M.O.T.

  Tuon lokakuisen viikon aikana oli myös aurinkoisia päiviä. Ja ensilumenkin antoi, pienen härmän. Kuvakansio todistaa, mutta saatte uskoa ilman kuvaa.

2011  

  Mielestäni kaikessa niukkuudessaan hyvä kuva, napattu marraskuun kolmannen ja neljännen päivän välisenä yönä. Ja syyslomalla Avokkaassa. Taitaa olla yksi harvoista viikoista, jotka olemme marraskuussa saaressa olleet. 

  Tuolta syksyltä alkaa olla jo enemmän kuvia tallessa. Tietää vaikeutta valintoihin. Mutta ei tämä mikään kilpailu ole. Joten tällään toisen otoksen. Haneli ja Harmoisen Matti vetävät periä veneeseen syyskuussa 2011.

  Tuo syksy meni muistini ja tallennettujen kuvien perusteella ilman sen erityismpiä sattumuksia.

2012

  Tässä sunnuntaina, 7 lokakuuta 2012 otetussa kuvassa Hilppa myhäilee vienosti suppissaaliille. Lomaviikko oli alussa, oikeastaan siis alkoi vasta seuraavana päivänä. Sieniä saatiin vielä mukavasti. Lahnojakin savupönttöön. 

  Vielä laitan syyskuisen illan viimeisessä valossa otetun kuvan salmen vastarannalla uiskentelevasta joutsenesta.

  Ei syksyn aika 2012 ole myöskään millään tavalla poikkevana mielessä.

2013  

  Pysytään joutsenissa. Tämä yksilö lenteli ohi suotureissulla aamun valjetessa 7. syyskuuta 2013. Liekö ollut sama sama vanhapoika, kuin edellisen syksyn kuvassa. Tuolta aamulta on tallessa montakin mielestäni hyvää kuvaa. 

  Syksy tuntuu menneen normilatujaan. Kuvatiedostot ovat hyviä asioiden mieleen palauttamiseen. 

  Marrskuun alkupuoleen oltiin sinä vuonna syyslomalla. Alla oleva kuva on napattu maanantaina, 11. marraskuuta klo. 15:56 laiturilta.

  Selkeät myöhäissyksyn päivät ovat ihan ykkösiä.

2014  

  Syksy 2014 ei sitten ollutkaan ihan tavanomainen: Iiris syntyi! Mutta ei nyt kuvia hänestä. Tyttö näki päivänvalon 1.10.2014. Sattuneesta syystä emme syyskuun jälkeen juuri saaressa olleet.

  Helmi oli kanssamme saaressa 3-10.10 2014. Hieno koira, ikävä iski. Mutta aika aikaa kutakin. Pääasia, että jää hyvät muistot.

  Tuolta syksyltä on siis vähän kuvamateriaalia saaresta kovalevyllä. Alla oleva kuva on otettu sunnuntaina, 7. syyskuuta 2014. Siihen liittyy kaksi merkittävää muistoa. Ennen kuin pääsin kuvauspaikalle, olin kertaalleen tehnyt aamusumussa täyden ympyrän, löytänyt itseni taas Avokkaansalmen suulta. Ja parin vuoden kuluttua tuosta ikuistamisesta oli tämä "satumetsä" hakattu aukeaksi.

2015 

   Tältä syksyltä on yllättävän vähän kuvia tallessa. Syytä en tiedä, ei vaan ole tullut otettua. Laitan kuvan syyskuiselta uistelureissulta.

2016  

  Viime syksyltä onkin sitten ikuistuksia piisalle asti. Vaikkapa savupöntön tuotosta 6. syyskuuta...

...tai rantapuita 16. lokakuuta...

...tai kauniit lehdet 30. lokakuuta.

  Siinä tuli kuvakirjaa kerrakseen. Tämänsyksyistä kuvasatoa lähdetään kasvattamaan huomenna, heti aamusta. Toivotaan, että ehkä kuuden päivän sessioon mahtuu sateettomia syyspäiviä. Mutta niistä sitten toisessa tarinassa.

KOLMEN VANHA

  Iiriksen kolmatta merkkipäivää juhlistettiin tänään. Anni ja Katriina tulivat bussilla Lahteen. Puoliltapäivin lähdettiin usmuuttamaan kohti Stadia. Mäntsälän paikkeilla pääsi minulta ruma sana:
  "Kele, tana, kameralaukku jäi Hollolaan!"
  Aikataulu ei sallinut takaisin kääntymistä, joten puhelimen varaan jäi kuvaus. Ei niin mairittelevia otoksista tullut. Varsinkaan isolla näytöllä. Mutta niihin on tyytyminen.

  Kun yhden jälkeen oltiin Leikkipuisto Isonnevan tiloissa, liityimme tekemään järjestelyjä. Kahden tietämillä alkoi kavereita vanhempineen, sekä pieni joukko sukulaisia, ilmaantua. Niin tiukat säännöt oli paikan vuokraaja asettanut, että kynttilää kakkuun ei saanut sytyttää. Pelkäsivät, että herkät anturit tunnistavat savun, hälyttävät palokunnan juhliin. Niinpä Anna ja Iiris joutuivat tyytymään pieneen alkupuheeseen.

  Tarjottavat maistuivat, ilman totuttuja rituaalejakin. Oli suolaista, oli makeaa. Ja kahvia, tietysti. Näytti maistuvan, pienemmällekin väelle.

  Karkkilautanen oli asetettu sopivasti tarjoilupöydän reunalle. Huomasin tarjottavia jonottaessani, että ovenpielen takaa ilmestyi melko tiheään käsi, joka nappasi lautaselta namun. Iirishän se siellä käytti tilaisuutta hyväkseen. Niin kauan käytti, kunnes äitinsä pääsi hommasta kuusalle, kävi siirtämässä namuvadin turvallisempaan paikkaan. 

  Lahjojen aukaisu oli tietysti mieluisaa puuhaa. Tärkeintä asiassa oli paperin poistaminen, ei sisältö.

  Sitten seurasi leikkipuiston lelukaappien inventointi levittelemällä sisältö lattialle. Erilaista leikintynkää sai toimenpide viritettyä ilmoille. Kaapistojen kätköistä löytyi myös vanha lankapuhelin. Iiris sillä soittamaan. Poliisille sanoi soittavansa.

  "Nyt on hätätilanne", ilmoitti tyttö luuriin.

  Aija-mummi kysymään, että no mikä hätätilanne nyt on?

  "No, Luna meni vesasaan" vastasi Iiris.

  Onhan tuo hätätilanne, ilman muuta. Mutta kai koko juttu juontaa Iiriksen innokkaasta  Ryhmä Haun fanittamisesta. 

  Vieraat alkoivat poistua neljän maissa. Me jäimme siivoilemaan paikkoja. Iiris pääsi vielä paikalla olevan Ruusan ja Hanelin tyttöjen kanssa peuhamaan katosta irrotetuilla ilmapalloilla. Palloilla, mitkä Joni ennen pois lähtöä poksautteli Iiriksen kiljuessa riemusta. 

  Kun paikat olivat ojennuksessa, lähdettiin kohti Hollolaa. Annin ja Katriinan oli alunperin tarkoitus yöpyä meillä, mutta asiat olivat muuttuneet. Eli he poikkesivat vain juomassa iltateet, sitten nakkasin heidät 20:12:sta junalle.

  Minulta siis unohtui kameralaukku. Ei ole mokomaa ennen sattunut. Eikä siinä vielä kaikki! Tehtävänäni oli muistaa kaksi asiaa: ottaa mukaan kameralaukku ja sormiparistoja erästä Iiriksen lahjaa varten ehtymättömästä paristovarastostani. Molemmat unohdin. Ei kovin mairitteleva muistamisprosentti. Kun siihen lisätään se, että unohdin myös sammuttaa tietokoneen ja katkaista herätevirran tv:sta, voi ajatella, ettei ole liioiteltua jatkaa B12-vitamiinipillereiden napsimista.