SANOJA JA SANOITTAJIA

Niin verbaalisesti lahjakkaita kuin Juice ja Vexi Salmi ovatkin, en arvosta heitä laulun sanoittajina kovinkaan korkealle. Hehän osaavat riimittää sanat ja lauseet mestarillisesti, mutta missä on sanoma?
Mielestäni (huom. tekijän oma mielipide!) meillä on kolme sanoittajaa, joilla on jotain muutakin mielessä kuin menestys. Hehän ovat tietysti jo edesmennyt Veikko Lavi, vielä vaikuttvat Tuomari Nurmio sekä Heikki Harma. Vaikka sanat osaa loistokkaasti viedä eteenpäin, voi se olla tyhjää helinää. Kai tuo musiikki on minulle rakas, vaikka ei lahjoja siihen ole luotu. Yhä muistan pian 50 v. sitten tapahtuneet asiat. Lasse on kuollut, Boogi on kuollut, Ruikku ja minä vielä sitkoillaan. Lasse oli virtuoosi, Boogi loistava muusikko, Ruikku lahjakas jammaaja, minä en mitään. Rytmitaju ja nopea oppiminen oli se, mikä minua kuljetti eteenpäin. Nyt, kun olen Niilon muistelmia lukenut, on asia tullut erittäin selväksi: kun on lahjakas, niin on lahjakas. Niilon aktiviteetit suuntautuvat monille eri tahoille.  Lähinnä vertauskuvaa hakee Spedestä. paitsi että hänen musiikillinen lahjakkuutensa oli hieman vajavainen. 61-vuotiaanakin nauttii musiikista. Ehkä olen jälkeen jäänyt, mutta kun alkaa pitää klassisesta, taitaa olla aika hellittää. Oivallisia Uusia Vuosia kaikille!

                                             

AATOSTA JOULUUN

Nyt on aatto eletty, ja ollaan siirrytty jouluun. Eilen tuli tietysti mässäiltyä perinteisillä jouluruoilla: kinkkua, kalaa, laatikoita, etc. Niin, ja tietysti maailman parasta sienisalaattia. Salaatin tarkoin varjellun reseptin aion nyt paljastaa kulinarismiin suuntautuneille, tai muutoin asiasta kiinnostuneille. Sienet kerää Pertti, säilöö ja valmistaa Hilppa. Kinkun syönti jatkuu tietysti tänään, huomennakin, kunnes lopusta tehdään hernekeittoa.
Ilmeisesti kiltteyteni oli todettu sen arvoiseksi, että kuusen alta löytyivät nimelläni varustettuna Neil Youngin Muistelmat, Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogia ja Van Morrisonin Born to Sing : No Plan B. Eivät sinällään mitään maankaatoyllätyksiä; olivat juuri ne kolme toivetta, mitkä olin joulupukille osoitettuun kirjeeseen rustannut. Helmi oli myös ollut tosi kiltti, se sai ainakin viisi pakettia. Oli, maltillisesti arvioituna, lievästi innoissaan niitä auki repiessään.
Kinkunsulatuslenkki on jo tehty, Van the Man korvissa, tietysti. Rauhoittukaamme kaikki valoisin mielin pariksi rupeamaksi, onhan pimein aika takana; päivä on taas tänään kukonaskelen pidempi.

ILMASTONMUUTOS?

Olen pannut merkille muutaman vuoden mittaisella aktiiviliikkujan urallani, että talvisin, jos kohta kesäisinkin, tuulee lähes joka päivä. Esim. tänä aamuna katsoin ulos; kymmenisen astetta pakkasta, ei lumisadetta, oivallinen keli. Ei kun vaatetta niskaan, sauvat käsiin ja avanti! Kun sitten nousin leppoisin mielin Cohenin tuotanto randomina korvissani Ala-Okeristentien peltoaukealle, iski vasten naamaa arviolta kymmenen sekuntimetrin tuuli. Unet karisi silmistä, takaan sen.
Vuodet kultaavat tunnetusti muistot, mutta mielikuvieni mukaan aiempien talvien pakkaspäivinä harvoin tuuli. Olihan tietysti talvimyrskyjä, mutta nolla-pari talvessa. Kansakouluun hiihdin kaksi ensimmäistä vuotta pitkin järven selkää, mutta mieleeni on jäänyt vain yksi kunnon räntäsateen ryydittämä myräkkä. Jotenkin olen aina yhdistänyt kuulaan ja tuulettoman ilmanalan pakkaseen. Ei pakkanen minua haitta, yli 20 asteen ilmassa ei ole konstikaan liikkua, kun varustautuu oikein. Mutta kun siihen yhdistetään vaatekerrokset läpäisvä tuuli, on hauskuus poissa. Voihan sellaiseenkin säähän pukeutua, mutta liikkuminen onkin sitten eri juttu; hikoat alta ja huurrut päältä ja etenemisesi on kuin olisit tupla-painovoimassa.
En ole asiaan perehtynyt, saatikka sitä tutkinut, mutta lieneekö kaikki tietävällä, osaavalla, tuntevalla ja ennakoivalla ihmisellä näppinsä sopassa?

Tänä aamuna tässä tuuli, toisin kuin parin-kolmen vuoden takaisessa kuvassa.

ROKKIPAPPA (PÄIVITETTY VERSIO)

Kirjoitin tämän sepitelmän kai kolmisen vuotta sitten, ja se on ollut SummoStudion sivuilla. Nyt onkin päivityksen aika, koska olen ”ylentänyt” Leonard Cohenin ”mystisten" miesten joukkoon. On julkaistu myös uutta musiikkia, joten...

Rock´n Roll´ín saralta löytyy lukematon määrä toinen toistaan taitavampia artisteja lauluäänineen ja instrumentteineen. Itse olen aina arvostanut laulaja-lauluntekijä-kategoriaa. Ei niin, etteikö muiden sävellyksiä esittävistä löytyisi todellisia virtuooseja. Tästä laajasta lauluntekijöiden joukosta minulle ovat tulleet tärkeimmiksi, itse asiassa jo vuosikymmeniä sitten, neljä ylivertaista taiteilijaa. He ovat, aakkosjärjestyksessä:Leonard Cohen, Bob Dylan, John Lennon, Van Morrison ja Neil Young. Aion nyt valottaa suhdettani heistä jokaiseen, toki suppeasti, vaikka asiasta saisi aikaan romaanin.

Aluksi hieman taustaa. Musiikkiin liittyvissä asioissa olin aktiivinen kuusikymmenluvun alkupuolelta kahdeksankymmentäluvun lopulle. Sitten seurasi reilun 20:n vuoden passiivinen kausi. Tuona aikana tuli oikeastaan hankittua ainoastaan Neil Youngin, ehdottoman ykkössuosikkini, tuotantoa. Pari vuotta sitten minulle aukesi mahdollisuus, maailmanlaajuisen taloudellisen tilanteen ja Suomen valtion ystävällisellä avustuksella, tehdä periaatteessa mitä mieli tekee. Niinpä aloitinkin jälleen musiikin kuuntelun, varsinkin, kun huomasin, että loistava kirjastolaitoksemme tarjosi oivan ja maksuttoman väylän asian harrastamiseen.

Asiaan. Kun The Beatles putkahti pinnalle, olin esiteini-iässä, joten aloitan John Lennonista. Kuten tunnettua, hänelle kävi, niin kuin kävi, sen myötä hänen loistava tuotantonsa jäi tietysti valitettavalla tavalla kesken. Kolme muuta veijaria ja ikätoveria (John -40, Bob -41, Niilo ja Van The Man -45) painavat sen sijaan yhä täysillä. Beatleseista John oli jo alusta asti selkeä suosikkini, vaikka, kun meillä oli bändin tapainen vv. 1964-1966, minulla oli samanlainen pikku-Hofner-basso kuin Paulilla. Kun Beatlet sitten hajosivat, ja John muutti pian Yoko Onon kanssa New Yorkiin, kokemukseni hänen tuotannostaan rajoittui hittehin, klassikoihin. (Klassikko-, kuten myös legenda-termejä käytetään nykyisin aivan liian löyhin perustein, mutta näiden neljän artistin tuotannoissa on eittämättä monia oikeita klassikkoita). Omistin ainoastaan Mind Games-pitkäsoittolevyn. Tarkemmin olen Johniin syventynyt tosiaan vasta viime aikoina. Täytyy tunnustaa, että suurimmat suosikkini hänen repertuaaristaan löytyvät ns. klassikoista sekä Beatles-ajan tuotannosta. Esim. Across The Universe tai A Day In The Life miellyttävät kovasti. (jälkimmäisen Neil Young kokoonpanoineen esitti encorena Helsingin konsertissaan 2008!). Myös Woman, God, Woman is the Nigger of the Word ja Working Class Hero ovat lähellä sydäntäni. Sitäpaitsi, eihän Imaginesta voi olla pitämättä!

Cohenin kolme ensimmäistä pitkäsoittoa omistin vinyyleinä -70 alussa. Sitten mies minulta unohtui, syystä jos toisestakin, kunnes havvahduin reilu vuosi sitten. Hankin hänen kaikki (ainoastaan) 12 studioalbumia, ja olin taas myyty. Erityisesti pitkäsoitot Songs of Love and Hate, Songs from a Room ja The Future ovat tulleet rakkaiksi.

Bob Dylan tuli minulle tutuksi samoihin aikoihin, kuin Beatletkin. Ensimmäinen levyni oli muistaakseni Highway 61 Revisited, eli sähköisen kauden alkupuolelta. Like A Rolling Stone (yksi kaikkien aikojen rock-biiseistä) teki tietysti lähtemättömän vaikutuksen. Toki folk-ajan taltioinnitkin olivat jo tulleet tutuiksi. Hankin Bobin levytyksiä, joskaan en kaikkia, vuoden 1979 Slow Train Comingiin asti. Se oli lievä shokki; Dylan oli hurahtanut uskoon. Ero edellisenä vuonna ilmestyneeseen Street Legaliin oli melkoinen. Niinpä oikeastaan palasin Bobin tuotannon pariin vasta 2009 alussa, kun aloitin ”musiikkiharrastukseni” uudelleen. Hänhän oli päässyt aikaa sitten eroon uskostaan, ja kyllä äijän uudemmassa materiaalissa onkin paljon kovia juttuja. Eivätkä uskon sävyttymän ajan äänitteet suinkaan huonoa musiikkia ole. Suosikkejani Dylanin luomuksista on, kuten kolmen muunkin virtuoosin, vaikeaa, todellisuudessa mahdotonta, laittaa johonkin paremmuusjärjestykseen. Sehän riippuu päivästä, mielialasta, etc. Kuitenkin joitakin mainitakseni: pitkäsoitoista suosikkejani ovat Planet Waves 1974 ja Desire 1976, tupla-live Before the Flood 1974 ja tupla The Basment Tapes 1975, kaksi jälkimmäistä mainion The Band-yhtyeen kanssa.

Tuttavuuteni Van Morrisonin kanssa alkoin kai 1970 tai 1971. Lainasin mahtavan hyvän Moondance-LP:n ystävältäni ja olin myyty. Pian hankin itselleni pari vuotta aiemmin ilmestyneen Astral Weeksin, mikä taas oli melko erilainen kuin Moondance, loistava yhtä kaikki. Vanin uraa seurasinkin sitten, mutta hieman satunnaisesti kuitenkin, viitisentoista vuotta, kunnes palasin sen pariin taas uuden ”syntymiseni” myötä. Mieluisimpia itselleni ovat tietysti alkupuolen Astral Weeks, Moondance, Tupelo Honey ja Wavelenght, mistä pidän erityisesti. Huomion arvoinen on myös Vanin upea tulkinta ikivihannasta Georgia On My Mind-kappaleesta Down The Roud-CD:llä 2002 (Ray Charlesin tai Stewie Winwoodin tulkintoja lainkaan väheksymättä).Vanin uudempi, kuten myös Bobin ja Johnin vähemmän kuultu tuotanto tulee koko ajan tutummaksi kävellessäni päivittäisiä 1-3 tunnin lenkkejäni. Aikomukseni on myös jossain vaiheessa syventyä Them-yhtyeen, Vanin alkulähteen, tuotantoon. Muuten v. 2009 julkaistu Astral Weeks Live At Hollywood Bowl osoittaa, että pappa on rautaisessa vedossa. Van on itseasiassa multi-instrumentalisti; häneltä taittuvat kitaran lisäksi ainakin saksofoni, rummut, huuliharppu ja kosketinsoittimet. Sitäpaitsi hänen äänensä on jo instrumentti. Sitä en pysty kuvaamaan, kuin sanalla ”jumalainen”, mitä se sitten tarkoittaakin.

Viimeisenä valotan hieman suhdettani Neil Youngiin, ”Niiloon”. 1970 sain käsiini Crosby, Stills, Nash & Youngin loistavan platan Déjâ Vu. Huomasin, että Steven Stills ja Neil Young olivat olleet Buffalo Springfieldin kokoonpanossa. (Graham Nashin juuret ovat The Holliesissa ja David Crosbyn The Byrdsissa). Ihastuin Niilon omintakeiseen nasaaliin, kuten myös sävellyksiin. Niinpä hankinkin vasta ilmestyneen levyn After The Goldrush. Siitä tuli minulle virstanpylväs. Heti kohta ostin aiemmin ilmestyneet soolot, Neil Young ja Everybody Knows This Is Nowhere. Sen jälkeen on Niilo ollut ainoa artisti, jonka edesottamuksia olen jatkuvasti seurannut, ja jonka koko tuotanto, tarkoitan nyt audiota, on minulla, muodossa tai toisessa, hallussani. Näin ei ole muiden kolmen kovan kohdalla, en ole heidän kenenkään koko tuotantoa edes kuullut. Suosikejani on tietysti suuri määrä. Ensimmäisten julkaisujen lisäksi voisin mainita erikoisesti levyt Long May You Run (1976 Steven Stills`in kanssa), Rust Never Sleeps (1979), Freedom (1989), Ragged Glory (1990) ja Mirror Ball (1995 Pearl Jamin kanssa). Eivätkä Chrome Dreams II (2007), Fork In The Road (2009), tai Le Noise (2010) ainakaan kerro miehen voimien ehtymisestä. Jos pitää nimetä suosikkikappale, niin ehkä se on Powderfinger Rust Never Sleeps-levyltä. Toisaalta olisin valmis äänestämään kaikkien aikojen parhaaksi rock-biisiksi otosta Rockin` In The Free World levyltä Freedom, sitä sähköistä versiota tai Hey hey, My My (In To The Black) Rust Never Sleepsiltä. On myös toki sykähdyttävää, kun Niilo vetää yksin vanhan urkuharmonin kanssa Like A Hurricanen! (Unplugged 1993, alunperin kappale on levyllä American Stars`n Bars 1977). Aloittelevalle Niilo-diggarille mainio lähtökohta voisi olla Arhives Vol. 1:1963-1972, kahdeksan CD:n paketti arkistojen kätköistä. Niiloon tutustumista ei ainakaan kannata aloittaa ”aallonpohjasta”, vv. 1986-1987 tuotannosta. Hyvä läpileikkaus syntyy myös tutustumalla aivan loistavaan tupla-live-CD:hen Weld (1991). Siinä saa maistaa kypsiä hedelmiä, joita yhteistyö Crazy Horsen kanssa synnyttää! Niilon lähes vakituisesta taustabändistä, Crazy Horsesta voisi tosiaan myös kertoa paljon, mutta sanon vain, että aivan loistava, yhteenhioutunut kokoonpano. Kukaan heistä ei liene maailman paras alallaan, mutta yhdessä he saavat tosiaan homman toimimaan. Ei ihme, että Crazy Horsea on joskus tituleerattu pallon parhaaksi live-bändiksi.

En voi olla antamatta asiaan vihkiytymättömille vielä muutamaa tärppiä: The Old Laughing Lady (Neil Young 1968), Cowgirl In The Sand (Everybody Knows This Is Nowhere 1969), Southern Man (After The Gold Rush 1970), Alabama (Harvest 1972, tähän kappaleeseen Lynyrd Skynyrd teki vastavedon Sweet Home Alabama), Cortez The Killer (Zuma 1975), Long May You Run (saman nimiseltä levyltä 1976, Niilo esitti biisin Vancouverin olympialaisten lopettajaisissa), Human Highway ja Ian Tysonin säveltämä Four Strong Wind, (Comes A Time 1978, jälkimmäinen on yksi kaikkien aikojen kauneimpia lauluja ja legenda kertoo aloitteleva muusikkoi-Niilon tuhlanneen vähiä rahojaan levyn kuunteluun paikallisen kuppilan jukeboxista), Unknown Legend (Harvest Moon 1992), Ordenary People (Chrome Dreams II 2007).......Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta jääköön tähän.

Niilo on myös ainoa, jonka olen nähnyt livenä, vieläpä kaksi kertaa; heinäkuussa 2001 Crazy Horsen kanssa ja elokuussa 2008 kiertuetta varten kasatun kokoonpanonsa kanssa, molemmat Hartwall-areenalla. Neil Young-osiosta tuli näemmä muita pidempi, johtuu tietysti taustoista. Päivitys: kolmas kerta heinäkuussa 2013 Kaisaniemen puistossa)

Englanninkielen taitoni on sen verran vajavainen, etteivät kaikki näiden herrojen tekstit minulle ole varmasti kunnolla avautuneet. Varsikaan Dylanin monisäikeiset riimit; onhan häntä verrattu ties mihin maailmankuuluihin runoilijoihin, samaten kuin Cohenin mystiset pohdiskelutkin. Leonard, Bob ja Niilo ovat, niin kuin oli Johnkin, sanoituksissaan erittäinkin kantaa ottavia, Van ei ehkä niinkään. Sen kuitenkin huomaa, että kaikki ovat rauhan ja suvaitsevuuden kannattajia.

Yhteenvetona täytyy todeta, että kaikkien neljän tuonto sisältää enemmän tai vähemmän kokeiluja ja vaiheita, mitkä eivät välttämättä ole aina olleet kovinkaan onnistuneita. Mutta kaiken kaikkiaan suurin osa heidän tuotannostaan on onnistunutta, pitkälti aivan upeaa. Myöskään heillä ei käsittääkseni ole juurikaan ollut yhteistyötä, ei edes yhtymäkohtia. Bob, Van ja Niilo esiityvät toki The Bandin levyllä The Last Walz, sekä tietysti Martin Scorsesenin konsertista kuvaamassa elokuvassa. Niilo, kuten aiemmin mainitsin esitti kappaleen A Day In The Life konsertissaan, ja on hän 1990-luvulla esittänyt kiertueellaan myös Dylanin All Along The Watchtowerin. Niin, ja onhan Weldillä tietysti Blowin` In The Wind. Ei yhteistyöksi, mutta kai yhtymäkohdaksi voidaan katsoa Lennonin kirjoittama Dylanin Gotta Serve Somebody-kappaletta ivaileva laulu Serve Yourself, mikä julkaistiin vasta 1990 -luvulla.

Kaikilta herroilta, tietysti Lennon pois laskettuna, on viime aikoina, jopa lopuillaan olevana vuonna, julkaistu uutta. Niilon arkistoista putkahtelee jotakin lähes vuosittain. Niissä on myös joskus ennen kuulematonta materiaalia Loistava esimerkki 2011 julkaistu International Harvester. 2012 Hullu Hevonen julkaisi kaksi albumia: Americana (amerikkalaisia kansanlauluja tunnetulla räimeellä) ja loistava Psychedelic Pill.

Bob saattoi ilmoille levyn Tempest.

Leonardilta tuli Old Ideas.

Van ilahdutti meitä teoksella Born to Sing – No Plan B.

Kaikki hyvää tavaraa, muiden yli kuitenkin yltää Psychedelic Pill.

Jos joltakulta on vielä lahja hankkimatta jollekulle dinosaurukselle, miksei myös nuoremmalle, edellä hyviä vinkkejä.

Psychedelic Pill

Bob, Tempest

Van The Man

Leonard, Old Ideas

MUSTA JOULUSTA VALKEA

Nyt voisin jo laittaa rahani (ei siis kovin paljon) likoon valkean joulun puolesta. Se perustuu niiden lumihiutaleiden määrään, mitkä olen viime aikoina asunnon edustalta ja autokatoksen alueelta kolannut. Tämän hetkisen lumimäärän sulamiseen tarvittaisiin muutaman päivän kusikuuma sade ja föhn-tuuli. Enkä kumpaankaan oikein usko. Siispä iloisin mielin kauppiaitten hyvinvointia edistämään! Omalta osaltani ovat tosin vaatimattomat obligatooriset hankinnat suoritettu. Kunhan tulevalla viikolla vielä kinkun hommaa, tulkoon vaikka juhannus.
Joulun sanoman vesittymisestä en jaksa paasata, on se niin klisee. Enkä siihen oikeaan sanomaan, kuten en vallalla olevaankaan, kauheasti usko. Mutta paasaiskohan vaikka perinteisistä arvoista. Kuten: Katu, Uskottavuus ja Lisämaa. Ja mitä muita niitä nyt olikaan? Noh, katuun luottavat ainakin ne Suomen 8-9 tuhatta asunnotonta. Samoin lukuisa määrä nuoria, joilla muuta paikkaa aikansa viettoon ei ole. Uskottavuus taas on ydinjuttu myyntimiehille, poliitikoille ja kaiken sorttisille huijareille. Hieman aiheesta poiketen huomioituna katu-uskottavuuden nimiin vannoo myös jokainen ammattilaiseksi halajava. Lisämaan kannattajat löytyvät lähinnä kaavoituksesta vastaavia virkamiehiä ja poliitikkoja lahjovista tahoista. Eihän suuria ostosparatiiseja rakenneta kuin lisämaalle.
Kyllä Joulugubbe meitä kaikkia muistaa, kun vain jaksetaan pitää ahneutemme ja suvaitsemattomuutemme kurissa edes reilun viikon ajan.

Joulun maisemaa

MAAILMA KAIKEN KAIKKIAAN ON MUKAVA PAIKKA

Jos minut tuntevat, tai harvat näitä tekeleitä lukevat, ovat tulleet käsitykseen, että olen kyyninen, kaikesta valittava ja kaikkeen pettynyt persoona voin hieman korjata heidän näkemystään. Vaikkaan en välttämättä arvosta esim. politiikkaa, poliitikkoja (eritoten persuja), kirkkojen ja uskontojen antamaa sanomaa, markkinataloutta, etc., on paljon asioita, mistä pidän. Aloittakaamme, eilisen itsenäisyyspäivän kunniaksi, Suomesta. Vaikka sana isänmmaallisuus onkin hieman liian pateettinen, mikäli minulta kysytään, pidän Suomesta, pidän valtaosasta suomalaisia, pidän Suomen luonnosta, vuodenaikojen vaihtelusta, kuulaista syyspäivistä, huurteisista talvi-illoista, linnunlaulun täyttämistä kevätaamuista, tyynistä ja valoisista kesäöistä. Pidän (tämänhetkisestä) terveyden huollosta ja sosiaalipalveluista. Pidän kierrätysmahdollisuuksien saatavuudesta (helppoa, kunhan vain vähän viitsii ottaa selvää).
Pidän myös hyvästä musiikista, pidän hyvistä elokuvista, pidän jopa joistain tv-ohjelmista (näyttelijöistä nykyisin ehdoton suosikkini on Sydämen Asialla-sarjassa Claude Jeremiah Greengrass'in koira Alfred). Ja kirjoja, kirjallisuutta, suorastaan rakastan.
Pidän savumuikuista uusien perunoiden ja kanttarellikastikkeen kera, pidän Hilpan valmistamasta karjalanpaistista, pidän lukuisista juustoista, pidän salaateista, pidän vaniljajäätelöstä. Pidän saunaoluesta, pidän hyvästä valkoviinistä, niin tai joskus huonommastakin. Pidän calvadoksesta, en niinkään konjakista, pidän erilaisista kahveista, varsinkin kahvimestari Pertin omasta latte-versiosta (4 cl espressoa kaadetaan korkeaan lasiin , missä on 4 cl lämmitettyä ja vaahdotettua maitoa, päälle ripotellaan ½ teelusikallista Wiener Style cappuchino-jauhetta, herkullista!).
Kuten huomaatte minulla on hyvin yksinkertainen maku; minulle kelpaa vain paras! No, asiaa puhuakseni, tykästykseni kohteita ei kannata tämän enempää ruveta listaamaan. Sehän on monin kertainen ei-pitämeni luetteloon verrattuna. Jos joskus huomaan, että vihaamieni asioiden lukumäärä on ylittänyt rakastamieni vastaavan, aion aloittaa kivuttoman poispääsyn keinojen kartoituksen.

VUODENAJAT

Syksyn kurasta...

...talven kuuraan.

Talven piinasta...

...kevään kiimaan.

Kevään versoista...

...kesän vehmaan.

Kesän sadosta....

...syksyn katoon.

Ja kohta on jo joulu.

VALTA

Valta on mielenkiintoinen asia. Sitähän on kaikenlaista: On poliittista- sotilaallista-, henkilökohtaista-, toimi-, yhteiskunnallista-, globaalista-, vaikutus-, arvo-, väki-, ilki-, etc. -valtaa. Kun vallan määritelmiä penkoo, ei sieltä kovin positiivisia näkökulmia löydy. Mm. vastustuksen murtaminen, toimivaihtoehtojen rajoittaminen, asenteiden muuttaminen sekä vallan muuttuminen oikeudeksi ja tottelemisen velvollisuudeksi mainitaan ilmentymismuotoina. Kuulostaako hyvältä?
Vallan käyttöön liittyy varsin usein väkivaltaa, jotta nuo edellä luetellut "teesit" saataisi toteutumaan, sillä eihän ihminen vapaaehtoisesti mitä tahansa sulata.
Jätetäänpä nyt fraasi "valta turmelee..." sanomatta. Pohditaan mieluumin vaikutusvaltaa l. henkilökohtaista valtaa. Jonkun henkilön vaikutusvallan piirissä voi katsoa olevan jokaisen, joka kyseisen henkilön tuntee, tietää, tai josta tulee tietoiseksi. Vaikutusvaltaisen persoonan kanssa voi ola samaa-, eri-, tai ei mitään -mieltä. Mutta silti tällä on oma vaikutuksensa kohteeseensa. Se tietää sitä, että esim. kaiken maailman mega-tähdet ja julkkikset käyttävät, varmaan ylenensä tietämättään, melkoista valtaa. He pystyvät muokkaamaan ajatusmaailmoja suuresti. Mihin suuntaan, edustamaansa, vai päinvastaiseen, onkin sitten eri asia.
Vaikutusvaltaan ja karismaan tietysti perustuu hirmuhallitsijoiden menestyskin. Kun siihen liitetään poliittista ja sotilaallista valtaa käyttävä voideltu koneisto, on lopputulos poikkeuksetta karmaiseva.
Arvovalta ymmärretään yleensä positiivisena, mutta se on kuitenkin sama, kuin vaikutusvalta; riippuu   omaajansa antamista vaikutteista.
Ilkivalta on merkki turhautuneisuudesta, ja vallan lajeista ärsyttävin ja turhin. Valitettavan usein se on nuorien ongelma, sellaiseksi ainakin katsotaan. Vaikka kyllähän varttuneempi kansa sitä osaa käyttää, käyttääkin. Koulukiusaaminen lienee konkreettisimpia esimerkkejä joka päiväisestä ilkivallasta ja vallan väärinkäytöstä.
Asiasta voisi ajan kanssa kirjoitaa pitkänkin vuodatuksen, mutta olkoon tämä nyt tässä.Yhteenvetona vielä; kaikki pallomme ongelmat liittyvät, tavalla tai toisella, valtaan ja sen käyttäjiin.

Vallan symbooleja

NUMEROLEIKKIÄ

Koska olen tuota avaruuksellista asiaa pohdiskellut, siitä vähän bloggaillutkin, tuli mieleeni vähän leikkiä luvuilla, hypoteettisesti, tietenkin.
Ihminen on päässyt luotaimillaan marsiin saakka. Marsin etäisyys maasta on 55 000 000  - 99 000 000 km. Aikaa luotaimilla matkaan on kulunut hieman alle puolisen vuotta. Mietitäänpä nyt Auringon (minne on matkaa n. 150 000 000 km) jälkeen lähintä tähteämme. Se on kolmoistähti Alfa Centauri (Alfa Centauri A, Alfa Centauri B ja punainen kääpiö Proxima Centauri). Näihin on matkaa n. 4,395 valovuotta.
Kun yksi vv. on n. 9 460 000 000 000 000 m, saamme jakamalla kyseisen matkan 55 000 000:lla (mikä on lyhin oletettu matka marsiin) tulokseksi, että se matka menee valovuoteen 172 000 000 kertaa. Kun tämä kerrotaan 4,395:llä (Alfa Centaurin etäisyys) sekä 5,5 kk (luotaimen matka-aika Marsiin) ja sitten jaetaan 12:lla, saadaan tulokseksi, että nykytekniikalla  ihmiseltä, tai sen luomukselta, kuluisi Alfa Centaurin saavuttamiseen aikaan, 347 000 000 vuotta. Siis lähimmän naapurin saavuttamiseen. Tau Ceti on lähin hieman aurinkoamme muistuttava tähti. Sinne on matkaa 11,88 valovuotta, joten edellisen kaavan mukaan aikaa sinne matkustamiseen hupenisi n. 936 000 000 vuotta.
Nämä luvut ovat tietysti epäeksakteja, enhän esim. tiedä, millaisen matkan Mars-luotaimet ovat todellisuudessa kulkeneet, mutta eivät ainakaan lyhempää, kuin olen esittänyt.
Jos jatkamme ajatusleikkiä, matkamme linnunradan keskukseen kestäisi n. 1 970 000 000 000 000 vuotta ja linnunradan halki n. 98 550 000 000 000 000 vuotta. Pitäs vissiin saaha vähän vauhtia lissää! Tai oivaltaa jotakin muuta. Siinäpä haastetta ihmiskunnalle. Koska sota on politiikan jatkamista toisin keinoin, eiköhän jätetä politikointi vähemälle, ja pidetä focus olennaisessa.
Asioitahan voi tietysti tarkastella eri näkökulmista; tavallisen tallaajan mielestä jää on jäätynyttä vettä, kun taas inuitin mielestä vesi sulanutta jäätä. Fyysikoilla ja kemisteillä lienee omat mielipiteensä.

AUTO-ONGELMIA, ETC.

Käytin tuossa jokin aika sitten auton 1. katsastuksessa (ikää 3 v., kilometrejä n. 55 000). No se inssihän löysi vian: oikean etupyörän tukivarressa olevista nivelistä toinen oli väljä. Minä tilaamaan aikaa takuuhuoltoon, koska onneksi menee takuuseen (5 v. ilman kilometrirajoitusta). Viikko sitten ne vaihtoi nivelen, mutta vika ei korjautunut, vaan jotutuvat tilaamaa uuden tukivarren, mikä se sitten lieneekään. Yhä takuuhommaa. Niinpä vein pirssin tänä aamuna pajalle uudelleen, menee kuulemma koko päivä. Siitä päästäänkin asiaa. Koska Renkomäestä joutuisi tulemaan bussilla ensin Lahteen, sieltä Hollolaan, päätin palata sauvoilla. Matkaa 8,2 km Google-karttojen mittauksen mukaan, aikaa kului 1 h 15 min. Pertin mittauksen mukaan. Molemmat mittaukset ovat äärimmäisen luotettavia. Oli mukava taivaltaa, vaikka ilma oli kosteahko. Taidan iltapäivällä dallata takaisinkin, jollei ala pahemmin satamaan. Sitäpaitsi viihdyn hyvin yksin ajatusteni kanssa. Ja johan Jean Paul Sartre'kin aikanaan totesi, että jos on yksin ollessaan yksinäinen, on huonoa seuraa.
Ps. Tiedättekö minkä kahden laisia krapuloita on olemassa? No, lievempi on sellainen, että on niin kipeä, että pelkää kuolevansa. Rankempi versoi taas sellainen, että on niin kipeä, että pelkää ettei kuolekkaan.

Iloa ja valoa kaikille

TILKKUTÄKKI

Pallollamme on valtioita laskentatavasta riippuen 191 (YK:n jäsenvaltiot) tai n. 240 (mukana kiistanalaiset- ja itsehallintoalueet). Näissä puhutaan yli 6000:tta eri kieltä, useampiakin, jos vaikeasti erotettavat murteet lasketaan mukaan. Uskontoja, jos pääuskontojen eri haarat ja lahkot, sekä erilliset suuntaukset otetaan lukuun, on liki sata. Valtiomuotoja esiintyy nykyään yhdeksän ja poliittisia järjestelmiä nelisenkymmentä. On se sellainen tilkkutäkki, ettei jatkuvasti käytävien sotien sun muiden konfliktien määrä ole ihme. Tarttes tehdä jotakin. Mutta mitä? Jos jokainen valtio, uskonto, polittinen järjestelmä ja ihminen on oikeassa, saatta loppu olla lähempänä kuin luulemmekaan. Kyllä kai ensimmäinen ja välttämätön keino olisi suvaitsevaisuus, toisen- laisen näkemyksen hyväksyminen ja kunnioittaminen. Vaikka kyllähän esim. rasismia on vaikea kunniottaa.
Jos aika Big Bangistä nykyhetkeen esitetään 1 vuoden aikajanalla, linnunrata syntyi n. maaliskuun lopulla, aurinkomme n. elokuussa, pallomme syyskuun lopulla ja nykyihminen joulukuun viimeisen päivän viimeisen tunnin parina viimeisenä minuuttina. Ja me väitämme olevamme kaikkitietäviä luomakunnan kruunuja. Saman aikajanakaavion mukaan auringon säteilyn lisääntymisen vaikutuksesta nykymuotoinen elämä maapalolla on mahdotonta vajaan kuukauden kuluttua, ja aurinko muuttuu mustaksi kääpiöksi n. toukokuun lopulla.
Aikaa siis on, nimittäin liialliseen läpenemiseen, jos saamme kasvihuoneilmiön kuriin, n. 900 000 000 vuotta. Mutta jos saisimme ihmiskunnan vähän yksimielisemmäksi, voisimme keskittää voimavarojamme valtavien avaruusalusten, siis tuhansille ihmisille tarkoitettujen ekokokonaisuuksien, kehittämiseen ja rakentamiseen. Minusta se on ainoa keino turvata ihmiskunnan tulevaisuus.

Ei kun tuonne seikkailemaan

MISSÄ KAIKKI OVAT

Näin kauniina ja kuulaana päivänä tulin - taas kerran - pohdiskelleeksi (sivumennen sanoen samalla kuunnellessani Dylan Bobin uutuutta "Tempest") Linnunrataamme,"tunnettua" maailmankaikeutta ja Fermin paradoksia. Enrico Fermi oli italialais-amerikkalainen fyysikko, joka oli mukana ydinreaktorin kehittämisessä, ja sai myös Nobelin palkinnon. Hän heitti kerran kollegojensa kera iltaa istuessaa ilmoille kysymyksn: Jos maailmankaikkeudessa on muuta älyllistä elämää kuin ihmiskunta, miksi tätä ei ole havaittu? Lyhyesti: Missä kaikki ovat?
Siihen voi olla lukuisia ratkaisuja. He ovat niin kaukana, ettei teknologia ole vielä olluyt tarpeeksi kehittynyt yhteyden ottoon. Lähistöömme ei ole vielä kehtittynyt älyllistä elämää, joka olisi edes meidän tasollamme. Linnuradan vanhimmat ovat lienee 10 miljardin vuoden ikäisiä, meidän pallomme 3,7 miljardia vuotta. Siis muutama sivilisaatio on saattanut syntyä, kehittyä ja kuolla jonkun katastrofin seurauksena. Etc., etc. Stephen Webb'in opus "Missä kaikki ovat" esittää 50 ratkaisua Fermin paradoksiin, jos jota kuta kiinnostaa.

Meidän linnunradassamme on 100 - 300 miljadia tähteä n. 100 000 X 170 000 valovuotta käsittävässä tilassa. Maankaltaisia planeettoja voi tutkijoiden mukaan olla yksin omassa galaksissamme kymmeniä miljardeja. Galakseja "näkyvässä" maailmankaikkeudessa on 100 miljardia, ja kussakin tähtiä miljoonista biljooniin. Saatikka sitten planeettoja. Ergo, Hectoria löyhästi mukaellen: Kuinka siis ihmiskunta voi väittää, että yksin on. Halki Milky Wayn kun kuljet, ilman että silmät suljet, huomaat, että lähes ruuhkassa oot.

Linnurata on kaunis

WELL...

Ison maan vaalit sitten ratkesi. Hyvä näin. Ei kai siitä asiat paljon muutu, mutteivat toivottavasti huononekkaan. Oliskohan Suomi sama kuin on, jos meilläkin olisi politiikassa USA:n ja Englannin meininki: käytännössä kaksi puoluetta tappelemassa vallasta. Sehän menee niin, että jompi kumpi on istuimella aikansa, sitten kansa kyllästyy, kun mitään ei tapahdu, ja valtikka vaihtaa omistaa, etc., etc.... aina vaan. Jos meillä olis oikeisto-vasemmisto jakautuma, olis oikeisto juhlinu jonkun vuoden. Veikkaampa, että seuraavissa kansallisissa vaaleissa voittaisi vasemmisto.
Kyllä tuo politiikka kaiken kaikkiaan ihmetyttää; jos ollaan hallituksessa, ollaan yhtä, kun joudutaan oppositioon, päinvastaista mieltä. Politiikotko muka takinkääntäjiä!? Sitten kalistellaan sapeleita ja mollataan vastustajaa mielin määrin, kun on vaalien aika. Toisella kertaa taas kehutaan hänen taitojaan ja kunnioitetaan ajatuksiaan, kun se paremmin tilanteeseen sopii.
Lopuksi yksi lisäys jumalaa koskevaan blogiini: Jos jumala on olemassa, ja jos hän priosoi vähänkään tehtäviään, niin miksi ihmeessä hän välittäisi paskan vertaa maapallon kaltaisesta mitättömyydestä maiilmankaikkeuden äärettömyydessä?
Isänpäivää odotellen.

Anna 5 tai 6

SAIPPUAA

Täytyy tunnustaa, että minussa on sen verran masokistin vikaa, että olen seurannut, jollain intensiteetillä, mm. Salkkareita ja Emmerdalea, sekä satunnaisesti Kotikatua. Pakko todeta, että meno saippua-, ylipäätään jatkuvajuonisissa sarjoissa muistuttaa Kalle Päätalon romaaneja (tämä ei ole väheksyvä huomautus Kallen tuotantoon, verkkainen asioiden kulku kuului hänen tyylikeinoisinha). Välillä tuntuu, että paskalla käynti kestää vähintään yhden tuotantokauden. On selvää, että kun esim. Salkkareita halutaan tehdä mahdollisimman halvalla, on eduksi, että tapahtumat eivät kiidä nuolen nopeudella. Mutta kun 35 minuutin lähetysajasta on ohjelmaa kaikkine alkuteksteineen 20 minuuttia, ja sekaan mahtuu kaupungin miljöökuvia, ei se käsikirjoittajia kauheasti rasita. Eikä 15-20:nen vakionäyrttelijän keskimääräisen osuuden/jakso tekemisen luulisi hikeä pintaan nostavan. Ohjelmassa seurataan samanaikaisesti montaa eri ihmissuhdekoukeroa ja tapahtumaa, joten yhden päivän sattumuksista voidaan tehdä monta lähetyskertaa.
Kirjallisuudessa on käytetty menestyksekkäästi lyhyen aikajakson kuvausta, mm. Volter Kilven 2-osainen Alastalon salissa kertoo kuudesta tunnista, Joel Lehtosen Putkinotko ja James Joucen Odysseus yhdestä päivästä. Näitä merkkiteoksia ei tietystikkään voi verrata tämän päivän saippuaoopperoihin.
Sellaisen sarjan, missä on vakionäyttelijä(t) pääosassa, mutta kertomus joka kerta eri, on oltava tapahtumiltaa nopeasti etenevä saadakseen yleisöä. Siitä huolimatta valtaosa katsojista (tietyllä tavalla minäkin)  haluaa tuijottaa käsittämättömän jankkaavaa menoa ja menettää hermonsa toistuvien mainoskatkojen vuoksi. Kaikkien näiden edellä kuvaamieni sarjojen äitejä ovat Dallas ja ennen kaikkea raadollisimmilleen pelkitetty Kauniit ja Rohkeat. Jälkimmäistä en ole sitten alkuaikojen muutaman jakson seurannut, rajansa masokismillakin. Mutta on sarja varmasti ollut kultakaivos tuottajilleen; se kuvataan kokonaan samoissa lavasteissa ilman ulkokohtauksia, etc. Ja myy vuodesta toiseen. Dallashan alkoi eilen uusilla jaksoilla. Aloitusjakso tuli katsottua, lähinnä nostalgiasyistä. Ensimmäiseen serkusten nyrkkitappeluun taisi kulua 20 minuuttia. Saattoi jäädä viimeiseksi tapaamiseksi, tarkoitan eilistä tuijotteluani.
Alkaa olla hankalaa huomata laadukkaat ohjelmat valtavan tarjonnan joukosta. Meillä näkyvät ainoastaa kaapelitaloudessa maksuttomat kanavat. Niiden yhteenlaskettu viikottainen lähetysaika ollee varovasti arvioiden n. 1500 tuntia. Jos päälle tulisivat (kuten monilla tapahtuu) parikymmentä maksukanavaa ja jonkun operaattorin palvelut videovuokraamoineen, tarvittaisiin käsittääkseni jonkin asteinen Pelle Pelottoman keksimä ajan kulun hidastamiskone, jotta pystyi käsittelemään edes murto-osaa tarjonnasta. Päälle kun vielä laitetaan webistä löytyvä ilmainen + maksullinen sisältö, yhden vuorokauden ohjelmiston läpikäynmiseen kuluu varmaan ihmisikä. Ei ihme, että vähintään 95 % tarjonnan massasta on silkkaa itseään. Huom. Tämä on kirjoittajan mielipide.
Ei kun sateista Pyhäinpäivää, kynttilät hautausmaalle vietiin jo eilen illalla

.

SANAPARIT

Alon joutessani - syystä tai toisesta -  kasata mielessäni mahdottomia sanapareja. Eipä aikaakaan, kun sain aikaiseksi seuraavat:
-liiketoiminnan etiikka
-kardinaalin poikuus
-politiikon altruismi
-kalastajan rehellisyys
-kiinteistönvälittäjän moraali
-hypermarketin ihmisläheisyys
-asianajajan ymmärrettävyys
-persun humanismi
-mainonnan totuudenmukaisuus
-rautakaupan palvelualttius
-lain egalitarismi
-vakuutusehtojen selkeys
-virkakoneiston puolueettomuus
-Pertin ksenofobia
Nuo aluksi, mahdottomimmasta päästä.
Tulevana tiistakina on kulkunevon 1. katsastus. Oli yks ajovalo ja yks parkkivalo palaneet, joten päätin mennä pikahuoltoon vaihattamaan ne. Pakko käyttää korjaamoa, kun tarttee irrottaa tavaraa, että käsiksi pääsee, eikä kädet tahdo sittenkään mahtua. Ennen oli polttimon vaihtaminen silkkaa suuvettä, mutta tänä päivänä on kaikki ahdettu niin pieneen tilaan, että tavalliselta tallaajalta menee jauhot suuhun. Jossakin mallissa pitää tiemmä irrottaa puskuri, jotta homma toimii! No, sanoista tekoihin; kolmannessa korjaamossa onnistui (renkaanvaihtokausi tuotti omat hankaluutensa). Kärry työn alle. Aikaa kului 10 minuuttia, hinta 21,95 €, mistä tarvikkeeiden osuus oli 0.90 €, koska minulla oli ajovalopolttimo valmiina (olin joskus ostanut tarjouksesta 2 yhden hinnalla). Ajovalon hinta on viitisen euroa, joten polttimon vaihdattaminen maksaa, korjaamosta riippuen 20-30 €. Ja niitä palaa useampi vuodessa, koska ajovaloja ei nykyautoista saa pois päältä, jolloin startattaessa ja samutettaessa moottoria kait virtapiikit lyhentävät käyttöikää. Jos muistaisi aina ennen samuttamista laittaa parkit päälle, pidentäisi se ajovalojen kestoa. Mutta sitten varmaan usmuuttelisi liikenteessä parkit päällä, eikä se ole luvallista. On vaan nielesleltävä peltilehmän kulut. Katsastuksen sain 20 €:n alennuksella, kun sen tilasin hyvissä ajoin webissä ja maksoi samalla (A-Katsastus). Imuroin jopa kiesin, pitkästä aikaa. Kun maanantaina käyn vielä tee-se-itse-hallissa sen pesemässä, on se valmis katsasteluun, vaikka ei kai katsastus mikään kauneuskilpailu ole?

Menisköhän läpi?

ROCK'IN KULMAKIVET

Vaalit on vaalittu, ei mitään uutta auringon alla. Persutkin jäivät pikkupaukkuun. Onnea vaan kaikille valituille valitsemallanne tiellä. Eiköhän jonkun teistä mökkitielle neljässä vuodessa asfaltti saada.
Aamun pikkupakkasessa heitetyn obligatoorisen lenkin varrella listasin mielessäni rock'n rollin ja rhythm and bluesin käännekotia, näihin genreihin mielestäni eniten vaikuttaneita asioita tai ilmiöitä.
50-luvultahan kaikki alkoi, oli Chuck Berry, Elvis, Little Rickhard, Eddy Cohran, John Lee Hooker, Muddy Waters, etc., jotka loivat perustan. 60-luku toi Beatlet, ilmiöistä suurimman. John Mayall koulutti lauman loistavia kitaristeja. Jimi Hendrix jätti lähtemättömän jälkensä rock'n rolliin. Sitten Dylan tarttui sähkökitaraan, ja antoi, folk-kansan vaikerruksen hiljaa laantuessa, mausteensa alalle. 70-luku toi meille Sex Pistolsin ja punkin. 80-luku puolestaan grungen, minkä isoisäksi Niiloa mainitaan, ja Nirvanan. Tämän jälkeen alkoi ilmeisesti dinosauruksi muuttumiseni, sillä on enää muita kulmakiviä osaa mainita. Edellä luetellut ovat siis minua mielipiteitäni, ei mikään kiveen hakattu rock'in analyysi.
Muistan, kun kultaisella 60-luvulla mm. suosikki esitti kysymyksen siitä, kummasta maasta, USA:sta vai Englannista, rock on kotoisin ja kumman maan musa on parempaa. Meikähän, mitään mistään tietämättömänä, Beatlejen, Stonesien, Animalsien, Kinksien, Pretty Thinksien, etc., lumoissa oli sitä mieltä, kummankin kysymyksen kohdalla, että vastaus on Englanti. Tosiasiahan tietysti on, että rock'in juuret ovat bluesissa ja USA:ssa. Samoin siellä tehtiin loistavaa musiikkia, mutta Englannin panos oli silloin niin kova, että se hautasi paljon rapakon takaista  tuotantoa alleen. Ajatellaanpa viiden "mystisen mieheni" alkuperää: Niilo ja Leonard ovat Kanadasta, Bob USA;sta, Van Pohojis-Irlannista ja John Englannista. Kaikki maat rock'in valta-alueita.
 Jo kauan sitten ovat rajat hävinneet myös rock-musiikissa, mistä päin tahansa palloamme voi putkahtaa todellisia helmiä, jopa Suomesta. Siis mitään kaksinjakoa tälläkään alalla ei ole ollut 60-luvun jälkeen (jos oli silloinkaan).

John Mayall

TALVI TULI

Temporary Winter on saapunut. Tänä aamuna klo. 6.00. -10 astetta, tähtinen taivas, ei tuulenvirettäkään. Ei kun toppapukua päälle, liukuesteet talvilenkkareihin ja AVANTI! Kylläpä oli mukava taivaltaa kaiken kärsityn vesisateen jälkeen. Tuli siinä matkan varrella mieleen, että jos palvelut ulkoistetaan, niin saattaa tälläkin kelillä vilu yllättää, niin asiakkaille kuin henkilökunnallekin. Saatikka sitten sydäntalvella.
Kun palveluasiat tuli käsiteltyä, aloin taas itsekseni surkutella nuorena tekemiäni vääriä ratkaisuja. Vaikka menneitä ei kannatakaan katua, niin jos olisin parikymppisenä tajunnut, kuinka rikas meidän äidinkielemme on, olisin ehkä hakeutunut, tavalla tai toisella, sen pariin, sitä opiskelemaan. Ajatelkaapa vaikka, kuinka sanajärjestystä muutamalla saadaan lauseen merkitys aivan toiseksi siirtämällä esim. sana yhden sanan yli vasemmalle:
"Olet nuori, ja minä rakastan vain sinua."
"Olet keski-ikäinen, ja minä vain rakastan sinua."
"Olet vanha, ja vain minä rakastan sinua."
Nyt täytyy lopetella; kohta pitää olla muiden eläkeläisten ja vanhusten kanssa jonottamassa Lidl'in ovella.

Enteitä tulevasta

JUMALASTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN

Aluksi pyydän nöyrimmästi anteeksi eilistä asiavirhettäni, onneksi Rohusen Matti siitä pian huomautti. Olihan siinä sotkettu loppupelissä ihan eri ulottuvuuksien miehet. Ergo; jos Neil Amstrong kääntyi haudassaan, voi hän taas kellahtaa perusasentoon.
Oletteko muuten koskaan tavannut henkilöä, jolla on Kilimanjaron kokoinen ego? Olen muutaman kerran sellaiseen törmännyt, viimeeksi joitain vuosia sitten työelämässä. Yleensä sellainen ihminen on kaiken kattava osaaja, besserwisser vailla vertaa. Eikä hän tajua omahyväisyydessään itseensä kohdistunutta ironiaa eikä  lievää vittuilua. Jos kyseinen henkilö on vielä, kuten usein on, arrogantti ja kaiken kukkuraksi dekadentti, on siinä kanssaihmisillä naurussa pitelemistä. Edellä mainitun kaltaisen persoonan paikallistaa melko vaivattamasti, kun istuksii yleisillä paikoilla korvat auki.
Tuli jokin aika sitten pohdiskeltua suhdettani jumalaa, uskontoihinhan en ole aikuisiällä juuri luottanut. Mutta jumalan olemassaolo on monisyisempi asia. En ole aivan täysin varma, etteikö olisi olemassa jokin korkeampi voima ohjaamassa maailmankaikkeuden, siinä sivussa pallommekin, kulkua. Mutta yhdyn kuitenkin parin lainauksen sanomaan. "Jos jumala on olemassa, on hän epäonnistunut totaalisesti." (Woody Allen). "On kaksi vaihtoehtoa: Jumalaa ei ole olemassa, tai jos jumala on olemassa, on siellä ihan väärä mies puikoissa." (Esko Valtaoja). Joku (en nyt saa mieleeni kuka) on sanonut, ettei kannata ottaa riskiä olemalla uskomatta jumalaa, sillä jos jos jumalaa ei ole olemassa, ei ole hävinnyt mitään, mutta jos jumala on olemassa, on voittanut paljon. Kuulostaa opportunimismilta. Kaiken kaikkiaan uskontoihin ja jumalkäsitykseen liittyvät asia ovat niin arkoja ja henkilökohtaisia, että niiden sohiminen on turhaa. Jokaisen näkemystä tulee kunnioittaa. On todellista tyhmyyttä lähteä sananvapauden varjolla pilkaamaa islamilaisuutta, kun tiedetään, kuinka arka asia se heille on. Kyllähän toki oman mielipipiteensä voi tuoda julki, asiasta kuin asiasta, mutta halventaminen on osoitus tekijänsä väärentyneestä mielenlaadusta. Lopuksi Voltairen arvokas lausuma: "En ole samaa mieltä siitä, mitä sanot, mutta puolustan kuolemanikin uhalla oikeuttasi sanoa se."
 Ps. Tiedättehän, mikä on vastaus elämään maailmankaikkeuteen ja muuhun sellaiseen? "Linnuradan käsikirjan liftareille" lukeineille se on selvää, mutta muita valistan. Se on 42.

Tällaisin hetkinä tulee mietittyä kaiken tarkoitusta

TULKOON TALVI

Talvi lähestyy ja aika kuluu Niilon ja Hullun Hevosen uutuutta (Psychedelic Pill, 30.10.12) odotellessa. Eilen vaihatin talvigummit alle, haravoin vähät pihat, leikkasin terijoen salavan ja pesin ikkunoita. Tulkoon silmitön talvi, järjetön sää!
Vaalit on vissiin tulevana sunnuntaina, enkä vielä tiiä, ketä äänestän. Mutta äänestän kyllä. Sen verran pitää vauvautua, jottei voi sanoa, ettei ole vaikuttanut kunnan asioihin. Meillähän on aina sellaiset edustajat, kuin ansaitsemme ja äänestämättä jättäminen auttaa ainoastaan vallassa olevia.
Jenkeissä Osama voitti viimeisen väittelyn, mutta "asiantuntijoiden" ehdokkaat ovat tasoissa. Toivottavasti eivät republikaanit voita, sehän tietäisi vielä hyökkäävämpää otetta Lähi-Itään ja muihin kriisikohteisiin. Vaikka onhan maailmanpoliisin rooli ollut vahva Osamankin aikana.
Asiasta seuraavaan: saatiin onneksi yksi urheilun puolijumala tiputettua istuimeltaan. Tarkoitan tietystia Lance Amstrongia. Pyöräily on ollut vuosikausia läpeensä doupattua sirkusta. Onneksi lopulta uskallettiin paljastaa alan suurin tähti.
Supokin sai pitkästä aikaa ongelmallisen pulman: oliko veitsen jalkoihin tiputtaminen uhrilahja vai vakavasti otettava terroriteko?
Että sellaista tänään, luntakin luvassa loppuviikolla.

Käpytikka raidassa

PAPERIA TYHJÄN PANTTINA

Kun eilen, 2 viikon poissaolon jälkeen, palattiin kotiin, odotti tuulikaapissa ystävällisen naapurin postilaatikosta tyhjentämä n. 20 cm korkea paperiläjä. Siis, vaikka sanomalehti oli peruttu. Läjässä oli ehkä 1 ½ cm "oikeaa" postia: 2 kuvalahteä ja viitisen kirjettä. Punnitsin kätevällä keittiövaa'alla roskapostin (mainokset, ilmaisjalelut, tiedotteet, ja nyt tietysti vaalipropagannan). Sain tulemaksi tasan 3 kg. Tietojeni mukaan ainakin erästä ilmaisjakelulehteä jaetaan Lahden talousalueella 80 000:een talouteen. Oletan, että näihin 80 000:een on mennyt myös muu krääsä. Siitä seuraa, että vuodessa kyseisellä alueella kiikutetaan ihmisten harmiksi 6240 tonnia paperia. Tämä kaikki siis vain tällä pienehköllä arealla. Kuinkahan monta prosenttia näistä jakeluista menee vilkaisematta keräykseen tai takan sytyttämiseen. Sytykkeenäkään paperi ei tietysti ole kovin ekologinen ratkaisu. Koska luulen, että teollistuneissa maissa luvut/taloust ovat keskimäärin ainakin samat, ellei suuremmat, ei ihme, että sademetsät vähenevät, vaikkakin siihen suurimmat syyt löytyvät pelloiksi ja karjalaitumiksi raivaamisesta, laittomista hakkuista, etc.
Että sellasta tänään. Niin, ja Israel ratkoo taas osaltaan palestiinalaisongelmaa. Olisi se ollut kova kolaus, jos Estelle olisi saanut viedä Gazaan sairaalatarvikkeita ja koulujen jälleenrakentamiseen tarvittavaa sementtiä.

TERVEISET KIRKOLTA

Tänä aamuna oli hyvä keli: ei sadetta, ei tuulen virettäkään. Lähettiin 8:n jälkeen kylille kauppaan. Tullessa poikettiin velj-Hanskia moikkaamassa. Tuli just verkoilta, kiroili ku turkkilainen; saalis 1 lahna ja 2 kuollutta ahventa. Se oli kaks päivää ollu Lietvedellä uistelemassa. Saalis yksi 1½ kg:n taimen. Ei oo kala tulollaan. Käytiin sitten Hanskin mailta napaamassa joku suppis  (todistusaineisto alla). Johan se alko satamaankin, päästiin sentään suht kuivina saareen.
Uutisissa ne kehottaa ihmisiä varautumaan tulviin. Mikähän vietti meillä on rakentaa niin lähelle vettä (tai sen päälle) niin kuin Alankomaissa, Pietari, Venetsia etc. Pohjanmaalla on ollu tulvia ikiajat keväisin, nyt alkaa näkemä esiintyä syksyisinkin (ilmastonmuutos?). Silti ne on siellä vaan rakentanu kaiken aikaa liian lähelle jokia. No, siellä on tietysti niin tasaista, että sais jossain kohti mennä kilometrien päähän, jotta olis turvassa.
Se siitä veden tulosta. Kohta saahaan sikapaisti leivinuuniin.

Tän päivän suppikset

HARMAA ON KAUNISTA

Tänään ei ole satanut, jos ei paistanutkaan. Mutta harmaakin on kaunista, jos ei taivas tulvi vettä. Niinpä olen aamupäivän puuhastellut pihalla. Hilppa on lämmittänyt pirttiä, joten täällä oli aika miellyttävä lämpimänhenki, kun äsken tulin "ruokatunnille".
Vilkaisin juuri webistä, mitä maailmalle kuuluu. Kaksi uutista herätti huomiota: Miehen vaatteet syttyivät palamaan Mikkelin Rantakylässä uimahallin parkkipaikalla ja hän menehtyi. Tuli mieleen, että jos ei olisi menehtynyt, olisi varmaankin joku palohaava tulehtunut. Anteeksi, taisi olla liian mautonta sanailua. Toinen uutinen oli, että tammikuussa Italian rannikolla karille ajaneen Costa Concordian kapteeni Franceco Shettino voi saada jopa 2697 vuoden vankeusrangaistuksen jos hänet tuomitaan tapoista, onnettomuuden aiheuttamisesta ja siitä, ettähylkäsi aluksen matkustajien ollessa yhä kyydissä. Voinee anoa armahdusta 1850 vuoden kuluttua, jos on käyttäytynyt hyvin.
Eilen illan kahussa oli rantakoivuissa kymmeniä mustarastaita, eivät visertäneet kauniisti, kuten kevätkesällä, muuttamassa olivat, tänään en ole nähnyt ainoatakaan. 
Nyt pitää ruveta syömään proosallisesti HK:n BLEU'ta uunissa valmistettuna eilisen perunamuusin ja paprikalohkojen kera. 

Muutama rastas koivussa

HYVÄÄ ALEKSIS KIVEN PÄIVÄÄ

Tänään on Suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivä. Koska ilmojen jumalat niin haluavat (sataa, en pääse klapin tekoon), aionkin viettää päivän sen teemaa kunnioittaen, tosin matkassa ei ole yhtään suomalaisen kirjailijan teosta. Sen sijaan löytyy pari Peter Robinsonin Banks-dekkaria, löytyy Andrew Vachss'ia, löytyy Anne Holt'ia, Paula Gosling'ia, sekä työn alla oleva Nuri Kino&Jenny Nordberg'in "Hyväntekijät". Tuttavuutena pariskunta on uusi. Olen vasta alkusivuilla, mutta lupaavalta vaikuttaa.
Kuten tarkkaavainen lukija on huomannut, repertuaariin kuuluu tällä kertaa vain dekkareita ja rikoskirjallisuutta. On kuitenkin niin, että niistä(kin) oppii aina uutta. Ei niinkään perusdekkarien työhönsä leipääntyneistä, alkoholisoituneista ja ikääntyneistä poliiseista tai yksityiskytistä kertovista teoksista. Ne ovat monasti paremminkin sosiaalisen ja humaaninkin puolen kuvauksia. Sen sijaan useat tämän päivän tuohon jännityskirjallisuuden genreen kuuluvat kirjat pureutuvat yleensä johonkin erikoisalaan, taiteisiin, tieteisiin, maantietoon, historiaan, etc., siten, että se ainakin minun tiedonjanoni liikkeelle. Monasti kesken lukuhetken huomaan etsiväni jotain tietoa webistä. Ja kun näkee vaivaa tiedon hakkimiseksi, jää siitä ainakin rippeitä kaaliin. Ergo; lukeminen kannataa aina, kunhan ei lue Persujen puolueohjelmaa.
Muuten, ennen sanottiin, että maailman lyhin kirja on "Italialaisten urotyöt toisessa maailmasodassa". Mielestäni "Lainalaisuudet maailman pörssien käyttäytymisessä" on lyönyt ennätyksen.

PS. Vaalikoneista taisin kirjoitella jo aiemmin. testasin asiaa tekemällä heti aamulla muutaman eri julkaisijan koneen. Kymmenen eniten samaa mieltä olevien joukossa oli nyt jopa 2 samaa henkilöä joka koneella.

Tämän päivän tukinuittoa: Tarmo tuuppaa lastia tänä aamuna Avokkaan salmessa.

PÄIVIÄ LUONTERILLA

Muutama päivä täällä oltu; joka päivä ja yö sadetta, mutta myös poutaa ja paistetta. Oon pätkiny mettään tukkikokoiset koivun ja männun, ja roudannu ne Riitta-50 kottareilla (50 tarkoittanee kärrien tilavuutta, vaikka valmistusvuosikin on sitä luokkaa, ikä ainakin) "rikospaikalle". Vielähän puita kaataa (Velj-Hanski auttaa pulmallisemmissa), pätkii ja halkoo. Se on ihan terapiaa ja hyötyliikuntaa parhaasta päästä. Mutta kärrääminen 100-200 metrin päästä umpimetsästä ei ole niinkään herkullista. Sitä ahnehtii ylisuuria kuormia seurauksella, etta pyörä tökkää, kärri kaatuu, tai puita tippuu kyydistä. Muutamat "apusanat" on tullu ilmoille päästettyä, tänään viimeeksi.
Uudistettu urani verkkokalastujana on tuottanut tähän mennessä kaksi pois heitettävää lahnan linttiä. Kyllä se taimenkin vielä tulee, usko on vankka.
Torstaina mennään tapaamaan nuoruuden ystävää Rohusen Markkua sen ja veljensä Matin mökille Keriniemelle, n. 15 km:n automatkan päähän. Vellokset asuu Turussa, enkä oo kumpaakaan nähny sitten 70-luvun alkupuolen. Naamakirjahan se sai meidät pitämään jonkin asteista yhteyttä. Tosi mukavaa tavata!
No niin, uunit ovat lämpiämässä, sauna tulitikkua vaille valmisteltu. Kohta syödään, sitten "perräiset", päiväkahvit omenapiiraan ja vaniljakastikkeen kera, jos ilma antaa periksi ehkä hieman uistelua. Halkomissouviin aion ryhtyä vasta huomenna.

Nää pitäs halkoa vielä tänä syksynä

Riitta-50

LEHTI PUTOO

Täällä ollaan, ei muita lähimökkiläisiä naapurissa, jopa aurinkokin paistaa! Oltiin jo ennen kymmentä rannassa. Vene oli vettä puolillaan, oli vähän kahessa viikossa satanu. No, onneks oli yhessä veneessä ämpäri, pumppu olois tyhjentäny ikuisuuden. Kun vene oli tyhjä ja lastattu, ei kun starttaamaan; kerran hörähti, siinä se. Meinas pikku hiljaa ruveta ottamaan pattiin. Soitin siinä jo naapurin Heikille; oli kotona, kovin kiireinen, mutta lupas tullea kattomaan. Mutta minäpä päätin, kun oli uusi akkukin, vielä kokeiilla, laitoin tyhjäkäyntikaasun täysille ja jurnutin puoli minuuttia. Eikös se piru pärähtänytkin käyntiin. Hip hein huraa! Oli kait saanut vain kosteutta johonkin arkaan paikkaan.
Nyt on torppa lämmin (20 astetta), lohifilee savustettu ja syöty. Niin, ja pari verkkoa laskettu. Oon ollu viime vuodet veljeni Hanelin kalastuksen varassa, mutta viikolla ostin kaksi 55 millistä verkkoa, kun Hong Kongissa oli halvalla. Nythän vois taimentakin saada. Toivotaan parasta. Niin että pari viikkoa täällä heilutaan, olis sen verran ilmoja, että maa vähän kuivais, ois mukavampi haravoida.
Ennen muinoi näihin aikoihin täällä järjestettiin lehenputoomisjuhlia. Oli ne aikoja! Osallistujia oli Rohusen veljeksistä ja Riti-vainaasta Satsmon kautta Ruikkuun ja Vinskiin. Savustettiin muikkuja ja juotiin hekkeä.
Muistan yhden keikan, kun Ruikku oli vissiin vähissä varoissa: sillä oli eväinä sippi-Boston ja pieni pullo Rioja Tintoa. Se oli sitä huoletonta nuoruutta, Kekkonenkin remmissä.

Ei ihan oo vaahtera vielä lehdetön

ERIKOISASIANTUNTIJOIDEN KULTA-AIKAA

Nykypäivän trendi TV:ssa ja lehdistössä on käyttää asiantuntijaa näkemyksiään vuolaasti julki tuomaan. Onpa kyseessä sota, luonnon tai ihmisen aiheuttama katastrofi, politiikka, urheilutapahtuma, missikisat, taide, mikä tahansa poikkeuksellinen ilmiö, jostakin löytyy henkilö, joka tietää aiheesta kaiken. Kärjistetysti: jos vaikka Vesijärven satamasta löytyy kolme kuollutta matikkaa, haalitaan lausuntoa antamaan erikoistutkija Rauno Murju (nimi lainattu Kari Suomalaisen piirroksista) Kalatalouden tutkimuslaitokselta spekuloimaan tapahtumaa. Ei se tietysti huono asia ole; tavallinen kansalainen saa tapahtumista yleensä oikeaa ja laajaa valaistusta. Ja kyllähän erikoisasiantuntijan täytyy tietää, mistä puhuu, sillä "hänhän on tehnyt kyseisellä alalla kaikki kuviteltavissa olevat virheet" (Nils Bohr). Kuitenkin, täytyykö vaikkapa urheilutapahtumaa pohjustaa vähintään puolen tunnin asiantuntijalämmittelyllä? Ja kerrata tauot tapahtumia? Tietysti se on valaisevaa lajista vähän, tai ei ollenkaan, tietäville, mutta kyllä vaikkapa kiekkofriikki osaa itsekin peliä analysoida. Sitä paitsi on joskus hyvä katsoa lähetystä ilman selostajan ja väliin kommenttejaan jakavan asiantuntijan ääntä. Itse ainakin käytän "mutea", jos Hannu-Pekka "Huubi" Hänninen selostaa jalkapalloa. Toisaalta" Mertsin" selostus on pakko kuulla, eikä hän tarvitse avustajaa tuekseen.
Summa summarum: Politiikan ja konfliktien asiantuntijat tulevat olemaan haluttua tavaraa lähitulevaisuudessa, kiitos kuntavaalien, Yhdysvaltain presidentin vaalin ja Syyrian sisällissodan.
Mutta: jatkakoot asiantuntijat lausuntojaan, hävitköön Pelicans yhä edelleen, etsikööt maajussit morsiamaan, tanssikoot tähtöset, me lähdemme huomenna Avokkaaseen pitämään sadetta!

Heilahtunut otos myrskylyhdyistä

DEGENEROITUNEEN RAKENNUSMESTARIN MIETTEITÄ

Ajattelin kirjoitella mietteitäni tämän päivän rakentamisesta, erityisesti mestarin kannalta. Omista työmaa-ajoistanoihan on jo ikuisuus, joten päätelmäni perustuvat lukemaani, tutuilta kuulemaani ja valistuneisiin arvauksiin. Kun itse toimin mestrina 80- ja 90-luvuilla, oli meininkinä, että ainakin pienehköt kohteet toteutetiin pääurakan osalta omilla miehillä. Mutta jo 90-luvun alkupuolella alkoi työn myyminen ulkopuolelle yleistyä. Omakohtainen kokemus oli Helsingissä Kontulan meroaseman ja ostoskeskuksen työmaalla (helvetin iso projekti), missä olin surukseni alaurakoitsijoita kaitseva "pomo". Ei ollut herkkua sovitella aikatauluja loksahtamaan yhteen, saatikka istua viikottain työmaakokouksissa vaatimassa sitä tai tätä urakoitsijaa toimimaan sopimusten mukaan. Nykyään, on ollut jo pidemmän aikaa, kaikki työmaalla tehdään alaurakoina. Mestarilla on ehkä yksi - muutama "luottomies" kirjoillaa, muut tehtävät teetetään ulkopuolisilla. Eli mestarasta on tullut erään lainen kapellimestari, jonka täytyy osata heiluttaa puikkoaan siten, että asiat lomittuvat oikeassa järjestyksessä. Niinhän se oli ennenkin, mutta sai tapella vuodesta toiseen tuttujen "papparaisten" kanssa, tunsi heidät ja heidän vahvuutensa,  myös heikkoutensa, jo niikseen tulee. Nykyään on vastassa vaikka minkälaista tekijää; psykologinen silmä telee entistä tärkeämmäksi. No alaurakoitsijoiden työnjohtajien kanssahan sitä tietysti enimmäkseen kommunikoidaan, mutta varmasti tulee tilanteita, missä joutuu paikan päällä puuttumaan asioihin. Ja kuulemani mukaan sellaiseen ei aina suhtauduta kovin leppoisasti, vaikka vastaava mestari kapteeni laivassaan onkin. Sitten pitäisi olla selvillä, onko työvoima laillista, etc.,  alati kiristyvän aikataulutuksen pyörteissä. Olen aina ollut sitä mieltä, että työmaamestarin virka on koiran virka. Ennen olin jatkuvasti puun ja kuoren välissä; miehille teki mieli maksaa hyvästä työstä, työnatajan mielestä ylimääräistä ei saanut antaa. Ole siinä sitten kaikkien mieliksi! Mutta nykymenoa arviodessani tunnen, että se on jo kapisen kulkukoiran virka. Ei käy kollegoita kateeksi.
 

Näikin voi käydä rakentamisen infernossa

SATEESTA SATEESEEN

Ollaan vissiin siirrytty ennätyssateisesta syyskuusta vähän kosteampaan lokakuuhun. Ei ole ollut 4-vuotisen kuntoilijan urani aikana tällaista ajanjaksoa; vähintään joka toinen aamu, kun puoli viiden maissa käyn toiveikkaana lehden, hartijat lysähtävät: sataa. On se yhtä helvettiä kun maha kasvaa ilmojen jumalien takia. Oliskohan kehitettävä käänteinen sadetanssi. Sadetanssihan toimii takuuvarmasti; kun tarpeeksi kauan tanssii, varmasti sataa. Ilmat ovat mitä ovat, on kyse varusteista, sanotaan. Niinkin on, mutta ei sitä tässä iässä viitsi tieten tahtoen itseään kiduttaa, niin friikki en ole. Vaikka omistaakin koko lailla vettä pitävän ulkoiluasun, ei lasit sumeina, pipo vettä tirsuen ole kivaa. Liikunnasta kun menee hauskuus, mitä jää? Pakko, eikä se sitä onneksi ole. Se siitä, tänään aion kuitenkin aamupäivällä lähteä Messilän poluille, sadetutka ainakin antaa näin ymmärtää.
Tulevana lauantaina mennään 2 viikoksi Avokkaaseen. Kai siihen jaksoon joku puotapäiväkin sattuu!  Puun tekoa on vielä jäljellä, sekin sateisen kesän vaikutusta. Vähän vois vesoa, käydä puolukka- ja suppismetsässä, joskus uistella, aamuisin soutaa... Ukko, ilmojen jumala, ole minulle armollinen!
Niin tai näin, kirjoja on jo mukaan varattu lukuisa määrä, satakoot, jos on sataakseen, kyllä se aikaa kuluu niinkin pirttiä lämmitellessä. SItä paitsi pitäs jatkaa joskus kertaalleen kijoittamani kirjan päivitystä. Olis se jotakin, jos näkis vielä ennen kuolemaa omaa sanaansa painettuna.

Orpo kaisla

PALUU KESÄÄN

Ei liene parempaa tapaa tyhjentää aivojaan turhanpäiväisestä moskasta, kaiken kattavasta hektisyydestä ja sielua jyrsivästä tyhjänpäiväisyydestä, kuin tuupata soutuvene aikaisin tuulettomana kesäaamuna vesille ja lähteä lipsuttelemaan pitkin rasvatyyntä pintaa. Minulle on onnekseni suotu mahdollisuus moiseen ylellisyyteen Saimaan Luonterin vesistön maisemissa. Läheskään kaikille ei vastaava tapahtuma ole toteutettavissa, ainakaan vaivattomasti, mutta pääasiaan, aivojen nollaamiseen, riittää uskoakseni mikä tahansa itselleen sopivaksi kokema toiminta. Tärkeää onkin suorittaa se aika-ajoin. Aion kuitenkin lähestyä omaa tapaani saavuttaa katarsis.

Olen ollut koko ikäni aamuihminen, luonteenpiirre on vain korostunut iän myötä. Niinpä olenkin tolpillani neljän-viiden paikkeilla. Kotioloissa on tapanani lähteä lehden luettuani, tietysti säävarauksella, reilun tunnin sauvakävelylle, mikä on miehelle, joka viihtyy yksin mielensä kanssa, miellyttävä ”missio”. Mutta kesäisin mökillä saavuttavat aamut aivan uuden sfäärin! Viime kesä ei ollut ilmojen puolesta täydellinen; oli sadetta, oli tuulta, oli pilvistä, toisin kuin parina sitä edeltä'neenä kesänä. Mutta kun pilvettömän tyynenä (sellaisiakin jokunen oli) aamuna antaa venee lipua kohti auringon nousua, on mielen valtaava rauha käsin kosketeltava. Varsinkin alkukesästä ilman täyttää lintujen korvia hivelevä konsertti, tyyntä pintaa halkoo siellä täällä vesilinnun vana, tuolla polskahtaa kala, syvemmällä pistelevät muikut pintaan. Näkeepä silloin tällöin, ei välttämättä edes joka kesä, mutta kuitenkin, norpan tai pari sukeltelemassa lähistöllä. Ja taivaan värit! Eihän luontoa taiteilijana voita mikään. Siinä häipyy mielestä tekemättömien töiden (minkä?) taakka, tuleva hikinen polttopuusavotta, mökin maalauksen suunnittelu, Hilpan lievästi sanottuna innoton suhtauminen selviin asioihin, jopa rahavaikeudet tuntuvat siirtyneen tulopuolelle. Entäpä sakean aamusumun yllättäessä? Tunne on epätodellinen; aluksi läpinäkymätön usvaseinä, minkä pehmeässä syleilyssä ei eksymisen uhan alla tohdi lähteä rannan tuntumasta kauemmas selkävesille. Ihmisen suutavaisto kun lakkaa toimimasta hernerokkasumussa. Yleensä jossain vaiheessa alkaa tuulenviri pikku hiljaa työntää sumupilveä edellään hajottaen sen asteittain. Tällöin paljastuu uskomattomia näkyjä ja värejä.

Entäpä loppukesän/alkusyksyn tunnelmat? Päällimmäisenä hiljaisuus. Syksyn edetessä vähenevät keskikesällä joskus läpi vuorokauden pörräävät moottoriveneet kuvasta. Tuntee olevansa luonnon kanssa yksin, vain kuikan huuto saattaa kantautua korviin. Kun aurinko nousee horisontin takaa, hyökkää ruskan kirjo silmille. Lokakuussa, kun lehti on jo puista pudonnut ja veneen pohja yöpakkasen jäljiltä vaarallisen liukas, lentävät suuret muuttolintujen parvet yli, kymmeniä kanadanhanhia laskeutuu läheiseen lahdelmaan, joutsenperhe viiltää vettä miettien, kannattaako vielä lähteä? Eivät muistu tulevan viikon ruuhkat ja jonotukset, nalkuttavat pomot ja napisevat alaiset (mitkä?), riitaa haastavat ja uteliaat naapurit, eivät mitkään tulevat koettelemukset kaiverra sisintä.

Mutta aika-ajoin idylliin ilmaantuu särö; allani on mittaamaton määrä juomakelpoista vettä ja aamulla olen miettinyt grillaisinko tänään, vai söisinkö vain Aura- tonnikalasalaattia? Samaan aikaan 3,5 miljardia, puolet ihmiskunnasta, elää ilman turvallista juomavettä ja perussanitaatiota. Vuosittain kuolee 1,5 miljoonaa lasta likaisen juomaveden aiheuttamaan ripuliin muihin tauteihin ja suoranaiseen janoon menehtyneistä puhumattakaan. Lähes miljardi ihmistä kärsii nälänhädästä ja 10 miljoonaa kuolee vuositasolla nälkään. Yk:n tutkimuksen mukaan kuitenkin lähes puolet syömäkelpoisesta ruoasta heitetään pois, mm. valtavat määrät ”toisarvoista” kalaa, tai syötetään eläimille viljaa niiden luontaisen ravinnon asemesta, nämä tietysti kaikien käyttämättä jääneiden ja pilaantuneiden elintarvikkeiden lisäksi. Olisikohan meidän kaikkien hyväosaisten, niin valtioiden, kuin yksityistenkin, syytä tehdä jotain asian eteen? Mieltä saattaa myös askarruttaa, koska luontoäiti saa tarpeekseen 7-miljadisen populaation tavasta käyttää pallomme antimia puolitoistakertaisen määrän siitä, minkä se pystyy tuottamaan?

Olen kuitenkin optimisti; ei vielä ole liian myöhäistä - vaikka kiire alkaa tulla - muuttaa elintapamme ja käyttäytymisemme sellaisiksi, että planeettamme voi tulevaisuudessa paremmin ja mahdollisimman monella on mahdollisimman hyvä olla.

VAALIKONE

Äkkäsin aamulla paikallisen valtalehden etusivulta, että sen ylläpitämä vaalikone oli auennut. Ei kun PC auki. Yritin, kuten ennenkin näillä koneilla vieraillessani, olla rehellinen, mutta... Johan tuli kummallinen tulos! Se on ainakin varma, että kymmenen eniten samaa mieltä olevan koostumus ei vastannut lainkaan poliittista kantaani. Olen aiemminkin ihmetellyt näitä vaalikoneita. Onko niin, että etevällä kysymysten asettelulla pystyy manipuloimaan vastajaa haluamaansa suuntaan? Olen pannut merkille, että esim. presidentin vaaleissa ja eduskuntavaaleissa samana päivänä eri foorumeissa suorittamistani "testeistä" on tullut aivan eri suuntaisia tuloksia. Jos näin on YLE:n kone lienee puolueettomin.
Niin tai näin, äänestää aion. Siis minä, ei kone. Ehdokkaasta ei vielä ole selvyyttä. Muutama tuttukin on ehdolla, hyvää ystävää ei kuitenkaa. Ja vähissä ne muutenkin ovat, siis ystävät, siis Hollolassa.
Kuntavaaleissa on henkilön äänestämninen yli puoluerajojen varmasti yleisempää, kuin valtiollisissa. Mutta se on varmaa, että persuja, ylipäätään oikealla olevia, en äänestä, sanokoot koneet mitä tahansa. No, poikkeuksena saattaisi olla joku vihreä (eiköhän Suomen Vihreät oikeistopuolueeksi lasketa, toisin kuin useimmissa muissa maissa).
Tulevan vaalikauden tärkein asia lienee täälläkin kuntaliitos. Lahti, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Nastola, Asikkala, Padasjoki, Heinola. Siinäpä pohtimista. Asia on minulle kaksijakoinen; periaatteessa olen kuntaliitosten kannalla, sehän on itsestään selvä ratkaisu. Toisaalta Hollola on ollut, on ehdottomasti vieläkin, hyvin hoidettu, upea asuinkunta. Mutta onhan meillä jo Peruspalvelukeskus Oiva (Asikkalan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölä ja Padasjoen  sosiaali- ja perusterveydenhuoltopalvelut).  Tietysti myös peräti 13 kunnan yhteinen maakuntakirjasto. Ergo, itsekkyys sivuun, tulkoon kuntaliitos!
Taas tuli kirjoiteltua politiikasta, vaikka se minulle onkin suunnilleen "tabula rasa". Vielä tärkeämpään asiaan. Miksi ihmiskunta, ja sen parhaimmat voimat askartelevat epäolennaisuuksien parissa? Miksei joku voisi keksiä esim. partavaahtoa, mikä maistuu persikalta ja sisältää D-vitamiinia. Itselläni ainakin on suu vaahtoa täynnä, aina kun viitsin partani ajaa.

Allekirjoittanut silloin, kun ei viitsinyt ajaa partaansa.

POLITIITISIA POHDISKELUJA

En ole suuressakaan määrin poliittisesti valveutunut henkilö, vaikka valtiollisissa vaaleissa olenkin aina äänestänyt. Pääsääntöisesti äänestän puoluetta, joskus kunnallisvaaleissa henkilöä, mutta tietty aatesuunta on aina kulkenut matkassa. Kuten sanottua, politiikka ei liiemmin kiinnosta, olen sen tuntemisessa noviisi. Mutta näen sen kaikkinen vaalirahasotkuineen sun muine kähmintöineen melko likaisena pelinä.  Lähes kaikki politiikot ovat pahimman luokan opportunesteja, valehtelevat ja salailevat tekemisistään, sekä sopivat suurista asioista suljettujen ovien takana saadakseen henkilökohtaista tai puolueeseen kohdistuvaa hyötyä tai edistääkseen omaa uraansa. Tämä koskee tietenkin lähinnä valtakunnan politiikkaa, ei niinkään kunnallista sektoria.
Tämä kaikki sai minut sydänyön hiljaisina hetkinä pohdiskelemaan vaihtoehtoja käytössä olevalle valtiomuodolle. Olisiko diktaduria tai oligargia hyvä ratkaisu? No, ei tietenkään, ilmiselvistä syistä. 
Entäpä monarkia? Ei, ainakaan muitten pohjoismaitten tai Englannin malliin; tilannehan ei keulakuvilla, kallilla sellaisilla, miksikään muuttuisi. Ja mistäpä tänne hallitsijasuku "pierastaisiin"? 
Sitten muistui muinaisen historianopettajani Ripsaluoman ehdotus valistuneesta itsevaltiaasta? Aika mahdoton yhtälö; voisi jossakin toimia yhden valtakauden, mutta entä seuraaja? 
Kuinka sujuisi kommunismi. Ei varmaankaan hyvin, sellaisenaan. Uudistamalla oppia ja toteutusta, ehkä? 
Vielä jää ainakin anarkismi. Ei saane  kannatusta "suurelta yleisöltä". Tiettyjen ryhmien tavoite, mutta maltillisenakin aika suuri muutos.
Sanonta "valta turmelee, absoluuttinen valta turmelee käyttäjänsä absoluuttisesti" pitää pitkälti paikkansa. Vaikka joku nuori kirkasotsainen ja palavamielinen henkilö eduskuntaan valituksi tultuaan olisikin täynnä hyviä ja kansaa ja ihmiskuntaa hyödyntäviä ajatuksia, alkavat ne viimeistään toisella kaudella kääntää suuntaansa. Ajan kuluessa henkilöstä muokkautuu oivallinen opportunisti.
Edesmennyt tiedemies ja kirjailija Arthur C. Clarce on joskus sanonut, ettei mihinkään virkaan tule valita henkilöä, joka siihen pyrkii. Ilmiselvistä syistä. Clarcen fiktiota on, että pallomme tärkeimpiin tehtäviin, mm. YK:n pääsihteeriksi määrätään sopivin tietyksi määräajaksi, eikä tehtävästä voi kieltäytyä. Kuulostaa järkevältä. Clarcessa pitäytyäksemme: Politiikot ovat toisen luokan kykyjä, koska he käsittelevät mahdollisuuksia, ensimmäisen luokan kykyjä kiinnostaa ainoastaan mahdoton. Pitänee paikkaansa, harvoin kai politiikan parissa varsinaisia neroja tapaa, älykkäitä ja viisaita kylläkin.
Nykyinen valtiomuotomme siis lienee kuitenkin se oikea. Mutta kuinka muuttaa vallanpitäjiä? Pari ehdotusta: Kansanedustajien jako niin, että koko Suomi tulee tasapuolisesti edustetuksi (onkin kai muuttumassa) ja kausien määrä maksimissaan kaksi. Sitten pitäisi ratkaista perimmäinen kysymys, "Quis custodiet ipsos custodes?"
Tuli vielä mieleeni avararuustätitieteen professorin, kirjailijan, viisaan miehen Esko Valtaojan ajatus, mikä menee jotenkin seuraavasti.  "Diktatuurissa tehdään niin kuin yksi tai muutamat haluavat, demokratiassa tehdään, niin kuin enemmistö haluaa, kommunismismissa tehdään, niin kuin kukaan ei halua, anarkismissa tehdään, niin kuin itse haluaa." Valitkaa!

Poliittista pimeyttä?

KARKEAA KIELENKÄYTTÖÄ 2012 jaa.

-Voihan Nokia sentään, kyllä ottaa pattiin.
-No mikäs UPM-Kymmene nyt on hätänä?
-Eikä ku jäi, Finnair vieköön, kännykkä kotiin.
-On mullekin, kaikkien metsäyhtiöitten kautta, käyny joskus noin.
-Metsojen Metsot! Olisin sitä välttämäti tarvinnu!
-Etkö, Hamina/Kotka Satama sentään, tuu yhtä päivää juttuun ilman kapulaa?
-No en, K-ryhmien K-ryhmä, en juuri tänään.
-Sitten siun pitää, kautta Työnantajaliiton, mennä hakemaan se.
-Niin, tai, ylimääräisen osingon kokoinen Metso, mennä ostamaan uusi.
-Teeppä se, nehän on OP-pankin halpoja, perusmallit meinaan.

No joo. Toinen käsi jakaa ylimääräisiä osinkoja, toinen viittoo yt-neuvotteluun. Sitten puolustelaan, ettei yhtiön hallitus tiedä, mitä toimiva johto tekee tai suunnittelee! Jos näin on, on suoranainen ihme, että sellainen firma on yhä jaloillaan.
Moni yhtiö tosiaan ilmoittaa hyvästä tuloksesta ja varoittelee samalla työvoiman vähentämisestä. Perustelee tarkkaan analalysoiduilla tulevaisuuden näkymillä. Ne vissiin perustaa näkemyksensä vanhaan sanontaa "Si vis pacem, para bellum". Minusta tuollainen strategia kuulostaa luovuttamiselta. Jos menee hyvin, eikö pitäisi käyttää kaikki keinot ja kertynyttä voittoa sen eteen, että "tarkkaan analysoitu tulevaisuus" voitaisiin välttää?
Tuntuu silä, että jos (pörssi)yhtiön johdolta kysyy, mikä on moraali, he vastaavat "saari Tyynessä Valtameressä".
Sitten kevennys: Tiedättekö mitä erikoista on jossain Linnunradan kolkassa elävällä rotu, jolla on 50 paria käsiä? Sehän on ainoa rotu maailmankaikkeuden historiassa, joka keksi deodorantin ennen pyörää.

Syksyinen auringonlasku, Keinokartanontie Hollola

MUSOITTEEN OOTOS

Terve ja iltaa, jos joku tätä tiirailee. Tein tänään sellaisen urosmehiläisen tempun, että muutin blogini otsikkoa, samalla muuttui myös web-osoite. Sehän näkyy, kun klikkaa tän auki. Sieltä löytyy kaikki samat paskat jutut, mitkä oon nyt reilun kk:n aikana öhveltäny. Aaamulla enemmän.

Välillä musta-valkoista Saimaata