Päivällä ryhdyttiin Hilpan kanssa katsomaan Netflixiltä sen ensimmäistä suomeksi dupattua elokuvaa. Tämä leffa, Don’t Look Up, vilisee tähtiä. Ei oikein sujunut, eli kokemus oli musertava. Muutaman minuutin katsomisen jälkeen alkoi tuntua kuin katselisi Ryhmä hauta tai jotakin Iiriksen tujottamaa dupattua esiteinisarjaa. Elokuvahan on komediallinen satiiri, mutta trakikoomiseksi se muuttuu dupattuna. Lienemmekö liian vanhoja tähän uudistukseen. Mutta kun Jennifer Lawrence, Meryl Streep ja Leonardo DiCaprio haastelevat suomeksi korostetulla puhekielellä eri tahtiin suunliikkeitten kanssa, päätimme, niin tässä kuin mahdollisesti tulevissa dupatuissa leffoissa ja sarjoissa, pitää asetukset suomeksi tekstitetyllä alkuperäiskielellä.
Sellaista dupattua tahtoo nykymaailma olla. Sanoja laitetaan ihmisille suuhun, ainakin yritetään. Somekansa valehtelee. Politiikot valehtelevat, vaikka olisi kai korrektia sanoa, että he puhuvat muunneltua totuutta. Roskalehdet valehtelevat. Ihan luottevana pitämäni mediat, jos eivät suoraan valehtele, niin ainakin vetäisevät sellaisia otsikoita, että ne äänekkäimmät kommentoijat, ne, jotka eivät jaksa otsikkoa pidemmälle lukea, ne, jotka luulevat mediakritiikin olevan olevan saari Kiinanmerellä, saavat vettä myllyynsä. Ja se mylly jauhaa paisuvalla vauhdilla lisää paskaa, jota ei yleensä ylläpidon toimesta moderoida.
Joopa joo. Kärttyisä vanha äijä minusta kai alkaa kuoriutua. Uutisiakaan ei jaksa enää katsoa, kun niistä tulee vain ikävä olo, politiikkaa sitäkään vertaa kuin joskus. Jos kengännauha ei kerralla mene kunnolliselle rusetille, alkaa lievempiä kirosanoja kuulua. Puhelimen unohtuminen kauppaan lähtiessä hattuhyllylle saa älykellon autolle päästyä ilmoittamaan "ei yhteydessä" ja niskan punottamaan. Kun kymmenen minuuttia aamulenkkiä dallattuaan muistaa, että ne pirun lääkkeet, jotka pitää ottaa puoli tuntia aamupalan jälkeen jäivät napsimatta, kiihtyy askel siihen malliin, että seuraavan mäen päällä on pysähdyttävä henkeä vetämään. Kun kävelee Lidliin ja huomaa, että se kolmen asian kauppalappu jäi himaan, eikä muista niistä kuin yhden, niin hyvä ettei paiskaa pipoa lattialle, hypi sen päällä, yrittää kuitenkin, hampaitaan narskutellen, olla kuin ei olisikaan, kaivaa puhelimen, soittaa Hilpalle. Jne, etc, usw, osv. Huolestuako pitäisi? Ei vielä. Iiris ja Liisa, Anna myös, tietty, tulivat tänään. Vaikka desibelirajat rikkovaksi äänten voimakkuus välillä kohoaa, vaikka leluja saa väistellä taidokkaasti, niin ylempänä mainittujen tunnetilojen kaltaista ärtymisilmiötä ei juurikaan esiinny. Minulla on vielä toivoa.
HYVÄÄ TULEVAA VUOTTA, näin ennakkoon, kaikille, jotka ovat nähneet vaivan tämän auki klikata. Muille myös, vaikka he eivät sitä tiedä.
