LOMPSAN TARINA JA DON QUIJOTE (nuorisopainos)

  Tänään Hollolaan, huomenna Hollolassa, ylihuomenna Hollolasta. Illatiivi, inessiivi, elatiivi. Eli keskiviikkona taas saareen. Oudolta tämä kotona oleminen tuntuukin.

  Tänään oli Hilpalla kolmen pyykkikonellisen päivä. Huomenna kai ainakin sama mokoma edessä. Parissa viikossa, varsinkin, kun on muitakin majoittuneita, kertyy lakana- ja pyyhepyykkiä kalsareitten, sukkien ja t-paitojen lisäksi.

  Huomenna pitää käydä kaupungilla hieman asioita toimittamassa. Tänään niitä jo aloiteltiin, puutelistan hankintoja. Käytiin Hollolan Tokmannilla. Ostin pussillisen kiloruuveja ja metallilistan pariin kynnykseen. Tälläsin lompakkoni auton katolle siksi aikaa, kun sovittelin parimetristä listaa auton etupenkkien taakse nojalleen. Samalla meille tuli Hilpan kanssa hieman verbaalista kädenvääntöä listan soveltuvuudesta aiottuun tarkoitukseen. Hypättiin autoon, sörnäytettiin yhä keskustelua jatkaen Lidlin pihaan. Käännös, satametriä, liikenneympyrä, sata metriä, käännös, sompailu parkkiruutuun. Ulos autosta, ja kas: lompakko nakotti nätisti katon kulmalla! Oli piru siihen unohtunut, kun listasta peistä taitettiin. Onneksi en lähtenyt uhmapäissäni kovin kaasuttelemaan, olisi saattanut liitämään lähteä, lompsa! Siitä se riemu olisi ratkennut. Jollei joku ystävällinen sielu sitä olisi löytänyt ja ilmoittanut, olisin sen huomannut ehkä vasta huomenna, kun kaupungille lähtöä ruvettaisiin tekemään, sillä Hilppa maksoi Lidlin ruokaostokset. Olisi alkanut melkoinen muistelu, että missäs minä posaa viimeeksi tarvitsin? Tai ensin tietysti olisin hyökännyt autosta katsomaan, josko siellä piilottelee. Mutta luultavasti olisin oletetun katoamisen huomannut heti, kun Lidlistä kotiin palattiin. Minulla on tapana laittaa lompakko taskusta, laukusta, repusta, missä se on ollutkaan, tiettyyn paikkaan odottamaan seuraavaa lähtöä. Jos näin olisi käynyt, olisin luultavasti kohta muistanut, että auton katolle sen viimeeksi laitoin. Ei kun äkkiä takaisin nuohoamaan ajotien reunoja!
  Sellainen se alkaa olla muisti. Avokkaassa joku viikko sitten etsin vimmalla ja rumia sanoja käytellen akkuporakonetta. Olen melko jämti äijä viemään työkalut niille kuuluville paikoille. Aikani temmelsin, aloin miettiä, missä olin värkkiä viimeeksi tarvinnut. Muutama minuutti siihen kului, sitten välähti. Painelin kasvimaalle; siellä se lojui, hernepenkin päässä. Olin laittanut pari päivää aiemmin tukia jänisverkoksi muuttuneelle rastasverkolle. Makita oli pari yötä viettänyt yksikseen heinikossa. Onneksi sattuivat olemaan sateettomia, juuri nuo yöt. Ja tuskin pora-rukka kovin ikävissään ja peloissaan oli ollut; se on jo ihan täysikasvuinen.
  Jutun opetus: Olkaa tarkkoja siitä, mihin lompakkonne tai porakoneenne hylkäätte! Joopa joo, en tiedä muista, mutta minä en aina muista.

  Asiasta seuraavaan: Kun Avokkaassa kammarin kirjakaappi piti tyhjentää, jotta sitä olisi kepeämpi liikutella, täytyi se tietysti täyttää uudelleen. Aika paljon löytyi pois heitettävää. Mutta löytyi muistamattomia aarteita myös. Ainakin Don Quijote manchalainen, lyhennetty nuorisopainos, painettu 1946, kirj. Miguel de Cervantes Saavedra, suom. Tauno Karilas, kuvitus Aarne Nopsanen.

  Kannessa näkyy himmeällä minun nimeni. Muista tuon opuksen snadina lukeneeni, sitten se jäi unholaan. Olen tietysti aikuisena lukenenut lyhentämättömän version, ainakin pariin kertaan. Niistäkin kerroista on jo aikaa. Ei harmainta aavistusta, ei muiston häivähdystä siitä, kuinka nuorisopainos eroaa lyhentämättömästä. Olen siis lukenut Tauno Karilan lyhennetyn ja J.A: Hollon täysmittaisen suomennoksen. 2013 on painettu uusi versio Jyrki Lappi-Seppälä kääntäjänä ja Jukka Koskelainen runojen tulkitsijana. Kunhan kiivain mökkikausi päättyy, otankin urakakseni lukea kaikki kolme teosta.  Tauno Karilashan oli aikoinaan mm. Hakkapeliitta-lehden päätoimittaja. Tuskin se kuitenkaan näkyy hänen suomennoksessaan. Niin, tai näin, en pojankloppina kirjaa lukiessani ymmärtänyt tuollaisista asioista senkään vertaa, tätäkää vähää. Joka tapauksessa hauska vertailla kolmea versiota keskenään. Ja Don Quijotehan on minun mieliklassikkoni. Vähälläkin tähänastisella perehtymisellä.

Pari esimerkkiä lyhennetyn version kuvtuksesta:

   Vielä as. Oy Kultasirkun ruohonleikkuukulttuurista. Reilu kaksi viikkoa oltiin oltu mökillä. Kun päivällä tultiin, huomasin, että meidän pihamme oli ajeltu ainakin kerran; ei ollut kovin pitkä. Ajattelin, että huomenna sen leikkaan. Tuossa viiden korvilla näin ikkunasta, että naapurin nuori isäntä päräytti koneen käyntiin. Kohta soi ovikello. Naapurihan se siellä.  Kysyi: 

  "Haittaako, jos ajelen teidänkin pihat samalla?" Minä siihen: 

  "Ei tietysti haittaa, mutta minulla oli tarkoituksena ne huomenna leikata."

  "Samalla ne menee, ilmottelin vaan, etette ihmettele, kun takapihalla päristelen."

  Aika ystävällistä väkeä. Ja toisen puolen naapuri on samanlainenen, leikkailee väliin meidänkin läntit. Toisaalta tämä on vaihtokauppaa; talvisin minä olen pruukannut kolata sisääkäyntien edustat ja autokatoksen välin aikaisin, ennen kuin työtä tekevät ja raskautetut lähtevät ahertemaan. Minä kun olen aamuvirkku, enkä lainkaan paheksu lumitöitä. Tämä on siis eräänlainen symbioosi. Vai onko bilateraalista kanssakäymistä?

  Äsken kävi ukkonen lähellä, jyrähteli jonkun kerran, räväytti oikein kunnon kuuron. Nyt tuntuu parvekkeen avonaisesta ovesta hiipivän sisään sateenrakiasta ulkoilmaa. Tähän on hyvä lopetella Hollolan kuulumiset.

  P.S. Käytiin tullessa Lahdessa kirjastossa, palauttamassa luettuja, lainaamassa uusia. Sain käsiini uutuuksien hyllystä Fred Vargasin "Neptunuksen sauva". Tietää mukavia lukuhetkiä Jean-Baptiste Adamsbergin seurassa. 

  P.P.S. Minulla on Lastu-kirjaston "omilla sivuilla" aika pitkä lista muistettavia uutuksia. Niitä ei oikein uskalla varata, kun ei tiedä, onko mahdollisuutta hakea määräaikana. Eli tosi mukavaa, kun joskus sattuu löytämään mieleisen uutuuden ihan "ex tempore".

KIHUT, KEHUT JA KOHUT

  Eilen oli löysä päivä. Aamulla maalasin kammarin lattiasta viimeisen puoliskon kertaalleen. Kävin poimimassa kanttrellejä parille aterialle.

  Heti kymmenen jälkeen rantauduttiin Anttolan satamaan. Vielä oli hyvin tilaa vieraslaiturissa. Väkeä kumminkin oli jo kerääntynyt runsaasti Satamapuistoon. Tavalliset markkinathan nuo Kihut ovat. Samat kaupistelijat niitä kiertävät. Se, mitä olen aiemminkin Kihuilta kaivannut, puuttui nytkin lähes kokonaan. Nimittäin paikallinen tarjonta, eli perunat, vihannekset, mansikat, leivät, etc. Yksi myyntipöytä oli, missä ostimme toiseksi viimeisen kauraleivän, Ikolan Eilan taikinasta aamulla Koivulassa paistetun. Samalta pöydältä oli saanut mustikkapiirakkaa ja vehnästä, joitan mattoja näkyi myös olleen.
  Tuttuja naamoja näkyi aika paljon. Muutamien kanssa tuli rupateltuakin. Näistä yksi oli kansakoulun luokkatoverini Pirskasen Sepi. Asuu kuulema kotitalossaan muinaisen kansakoulun vieressä. Oli sen hankkinut nimiinsä jokusia vuosia sitten, ja tehnyt täyden remontin. Se on talo, missä minä yövyin kolutieni alkuvuosina rospuuttoaikoina, kun kouluun ei päässyt hiihtäen eikä soutaen. Sepi muisteli, että kun hän asui niin lähellä koulua, piti hänen tulla joskus Piskolaan luokseni kylään, ihan etäisyyttä saadakseen. Ja vielä, että kerran olimme myöhästyneet koulusta, kun olimme vain leikkineet, eikä Aleksi-ukki, jonka kyydissä oli tarkoitus lähteä kouluun, ollut ajoissa saanut meitä hevosen rekeen. Kun nyt asiasta kuulin, muistui se myös omaan mieleeni. Edellisen kerran oltiin Sepin kanssa puheissa joskus kuuskytluvun lopulla. Tempus fucit!
  Viitisen minuuttia poristiin, ja johan Hilppa oli hävinnyt. Aikani silmäilin. Siellä se oli rättiteltassa retonkia mallaamassa! Ja osti kans'. Piti vain käydä lähimmällä, ja ainoalla, automaatilla rahaa nostamassa. Ei näyttänyt kortti olevan käypää maksuvälinettä noilla Kihuilla.
  Käveltiin myyntikojut läpi. Marssittiin Koivulaan katsomaan Egyptinparrusta puukauhaan-näyttelyä. Paljon oli puisia esineitä näytillä, vahimmat kaukaa 1800-luvulta. Taisi olla puukauhoja, Egyptinparruja en huomannut. Paitsi jokusessa valokuvassa.
  Juotiin Koivulan terassilla vielä kahvit voisilmäpullalla. Ei käynyt kortti. Minun onneni: Kuusi euroa oli hinta, kaivoin kolikkokukkaron.
  "Ei riitä", totesin, aloin etsiä lompakkoa.
  "Paljonko siinä on ?", kysäisi ystävällinen myyntihenkilörouva.
  "Viiskuuskytviis ja nappi", vastasin.
  "No kyllä ne riittää".
  "Mutta nappia et saa, sitä tartten", ilmoitin.
  "Asia selvä", myöntyi rouva.
  Niinpä maistuivat ale-kahvit  ja -pullat hyville, vereksiä olivat molemmat.

  Siitä suunnattiin takaisin Satamatorille, kaupan kautta. Käytiin jäätelöt (kortti kelpasi). Kaupan ovensuusta myös puoli kiloa mansikoita (ei puhettakaan korttimaksusta). Torin kojusta tarttui vielä viipurinrinkeli matkaan, medium (cash only). Muutaman tutumman kanssa jokusia sanoja vaihdettiin. Paikalla oli myös ikiaikaisia kesäanttolalaisia: Liikasen Eki ja Ilaskiven Rami, nämä tunnetummasta päästä.

  Lähdettiin veneelle. Ihmeteltiin, kun kansaa oli kokoontunut rannalle. Pian asia selvisi; oli alkamassa tukkilaisnäytös. Äijä lähti sestomaan vilttihatusaan, ruutupaidassaan ja kumiteräsaappaissaan. Kesti se puulla, vaikka kuului puhelevan, että ei ole ennen tällä tukilla seilannut. Ei varmaankaan, koska Haneli nuo näytökseen tarvittavat tukit vast'ikään ja vasiten haki (luvan kanssa) naapurin metsästä ja kuori. 

  Oli yleisöä ranta mustanaan.

  Me hypättiin veneeseen. Kansan taputtaessa siirryttiin toiselle laiturille tankkaamaan. Selvennyksen vuoksi:  ei kansa meille taputtanut, temppujaan tekevälle tukkijätkälle varmaan.

  

  Se kihuista. Ja kehuista sen verran, että näyttely Koivulassa oli hyvä. Varmasti esineitä löytyisi Anttolasta enemmänkin; nyt ne oli haalittu vain muutamasta taloudesta. 

  Palattuamme maalasin lattiapuoliskon uudelleen. Nyt huone odottaa listoitusta, mikä alkaa pian. Sitten tavarat paikoilleen. Seinäkiinnitykset jäävät lähitulevaisuuteen. Eli taytyy hommata sopivat tarpeet kipsilevyä varten. Toki verhotangoille ja lukuvaloille on laitettu puuta taakse, jotta ei tarvitse "perhosiin" luottaa. 

  

  Huomisaamuna lähdetään käymään Hollolassa. Keskiviikkona takaisin. Päästään takaisin omaan huoneeseen muuttamaan. Kuusi yötä tuli pikkukammarissa nukuttua. Saa nähdä, kuinka uuden värisessä tilassa, hajuisessa myös, tulee uni silmään. Tulipa uni silmään, tai kääntyileekö Peppe uutuutta vieroksuen yönsä, niin pitää aloittaa laajempialainen sienikartoitus. Tähän asti se on rajoittunut pinnan raapaisemiseen kivenheiton säteellä pihapiiristä.

  Vielä kohuista. Kun Putin lähti, ei tarvinnut median odotella uusia aiheita; Helsingissä sörnäytti joku kahjo pitkin jalkakäyäviä ihmisiä lahmaten, yhden kuoliaaksi asti. Jaguaarin totaalista väärinkäyttöä. 

  Toinen kohu oli Jyväskylän ralli ja suomalaisten kolmois- ja neloisjohto. Ja perään Latvalan auton hyytyminen. Mitä tänään? Onko tulossa Four Cats'ia mukaellen, uutipäivä parahin, pitkiin aikoihin?

  Että sellaista tällaisena kauniina aamuna:

KYLLÄ LÄMPENEE

  Lämpenivät kelit, hetkeksi ainakin. Niin lämpimäksi, että Sarven Jaska, ystävien kesken Jack the Horn, tuli katkaisusirkkelin päälle lekottelemaan. Ei meinannut pois lähteä, vaikka kauniisti kerroin, että kohta meluaa, saattaa sarvikin katketa.

  Jos muuttuivat kelit lämpimiksi, niin lämmönpitäväksi muuttuu makuuhuone, toivottavasti pysyvästi. Kolme päivää työtä takana, tunteja enemmän, kuin keskiverto palkanansaitsija tuona ajanjaksona, ja alkaa olla maalia vailla. 

  Melko yllätyksettömästi, ilman isompia vastuksia, on homma edennyt. Seinien koolaus, villoitus ja levytys ihan normaalia duunia. Vanha talo väärän vänkyrä. En liiemmin alkanut oikomaan. Kuuluu pelin henkeen. Kolmea ovea täytyi lyhentää: kahta komeron ja yhtä kammarista toiseen menevää. Lattian tekemisessäkään ei sen kummempaa, kun alkuun pääsin. Ikävästi vaan huoneen leveys oviseinältä lähdettäessä on 3,15 metriä. Lauta on päätypontattua kolmen metrin tavaraa. Eipä se käynytkään siitä vaan. Piti miettiä, minkä mittaisella aloitan, koska lautaa olin tilannut melko jämptisti juuri olemattoman hukan vuoksi. Tarttes ajatella enste. Ja kysyä, minkä mittaista tavara on, arssinoida, kuinka se asettuu kohteeseen. Toisaalta; kakskyt neliötä on kakskyt neliötä, miettii moni tilaaja, yhtenä Peppe. Seuraavan kerran olen viisaampi, jos sellaista nyt tulee. Ei ainakaan kyseisen huoneen kohdalla, luulen. Mutta riitti lauta, vähän jäikin. Ja opin nopesti, kuinka päätypontattu tavara toimii.
  Nyt lattia on lopetusta vailla. Lauta ja lisu puuttuu. Puhti loppui, olin painanut liki kellon ympäri. Ja lopetuksen teko saattaa olla joskus työlästä. Teenpä aamulla. Samoin kynnykset.

  Sen verran pitää kehua menekkilaskentaani, että seinien ja lattian koolaukseen tilaamani mitallistetun kaks'kakkosen määrä sattui kutakuinkin kohdilleen; jäi neljänkymmenen sentin pätkä. Mitähän silläkin teen?

  Huomenna pensselit ja telat heilumaan. Hilppa maalaili lista tänään ulkona. Hän saa huomenissa sutia palomuurin ja uunin. Ajattelin, että minä värjään seinät kahteen kertaan ja lattian ainakin kertaalleen sutaisen. Ehkä lattiankin valmiiksi; nykymaaleilla se onnistuu. Siinä onkin seuraava jännityksen kohde. Lattiaan tulee sama väri, kuin tupaan laitettiin. Sitä jäi jäljelle määrä, minkä arvelen juuri ja juuri riittävän. Nuukana miehenä en raatsinyt ostaa pienessä purkissa vieläkin kalliimpaa maalia lisää. Nukuuttani puolsi tietysti Carlsonin maalikauppias kertomalla, että Betolux on ihan finaalissa, eikä Tikkurila ole pystynyt toimittamaan uutta vähään aikaan. Taitaa ne muutkii värjäillä permantojaan, sano!
  Jos ei riitä, meni veikkaus pieleen, toive persielleen. Ei se kuitenkaan mitään haittaa; tuodaan seuraavalta kaupunkireisulta lisää. Ja pohjakerroksen maalia voi vähän jatkaa. Varmasti riittää, jos tarpeeksi jatkan; kaivossa on mukavasti vettä, Saimaassa lisää.

  Lauantaina on Anttolassa Kihut. Voisi vaikka käväistä. Samalla katsomassa Koivulassa Egyptinparruista puukauhoihin-näyttelyä. Siellä on esillä vanhoja puuesineitä, niistä osan olen jo nähnytkin Piskolassa. Taina on näyttelyn puuhaihmisiä ja on kasannut paljon kapineita niin kotipaikaltani, kuin sukulaisiltaan ja tuttaviltaankin. Se ongelma on Kihutahtumassa, että ei meinaa saada venettä säälliseen paikkaan. Ovat tupaten täynnä vierasvenelaiturit, rannat ylipäätään. Vaan jos mennään, kyllä yksi Busteri jonnekin sullotaan. Vaikka koulunniemeen, jos ei lähemmäs mahdu.

  Tänään on tullut huiskittua, ettei ole juuri uutisia ehtinyt kuuntelemaan. Putinista niissä kai enimmäkseen puhutaan. Sen jostain aamulla kuulin, että Punkaharjun ja Savonlinnan liepeillä on vesiliikennettäkin rajoitettu, eli tietyillä reiteillä kielletty. Onneksi ei meillä asti. Tai mitä väliä, ei ole aikomusta mihinkään juuri nyt lähteä.
  Uutisista vielä: eikös tuolla Ruotsissa hallitus nitise ja natise, heilu ja horju? Laitankin tämän pikakirjoituksen taivaalle. Ehdin katsomaan puoli yhdeksän uutiset. Kuulee, mitä Vladimir on haastellut. Ja kaatuuko Ruotsin hallitus. Ihan niin kuin ne mitenkään minua liikuttaisivat. Mutta kattelen kuitenkin!

HELLE KOUKKAA

  Helle kuuluu koukkaavan idästä Suomeen, ensin Lappiin.  Sotatermit ovat vahvasti läsnä myös meterologisessa jargonissa. Vaan koukatkoon. Minä käyn asemasotaa Anttolassa.

  Lauantaiksi tuli Katriina Avokkaaseen. Iiris sai peuhata kyllikseen. Ja uida. Iltapäivällä lähdettiin, pienessä tihkusateessa, kuinkas muuten, ajelemaan Luonterille. Vene täynnä, uistin perässä kierrettiin Halkoluodotojen kautta Makutsaaren laavulle. Vaan ei päästy sillä lastilla matalalle hiekalle rantautumaan. Ei ollut edes saappaita porukalla. Joten jatkettiin matkaa pohjoisemmalle Makutsaarista. Siellä on matalakallioisessa niemessä nuotiopaikka. Hyvä maihinnousukohta löytyi myös. Sade oli loppunut alkuunsa. Leipien heittoa harjoiteltiin ankarasti. Rantakalliolla vuosien saatossa pidettyjen nuotioiden ansiosta irti rapautuneita lituskakiviä löytyi tarpeeseen. Iiriksellä on vielä tekemistä tekniikan kanssa. Mutta yliolanheiton jo sujuvat. Oikeaan suuntaankin, useimmiten.
  Lienee tarpeetonta mainita, ettei norpaa näkynyt, ei kala tarrannut. Mutta onneksi on suvussa kalamiehiäkin. Minun oli tarkoitus viedä Katriina illalla kotiinsa, mutta Taina ja Haneli poikkesivat kuuden kantissa ilmoittamassa, että menevät uistelemaan, hakevat tytön keskiyöllä. Niin tekivät, jättivä meille kuhan ja kolme ahventa.

  Eilen savusteltiin Hanelin edellisenä yönä meille tuomat kalat. Hyviä olivat. Minä suuntasin jo valmiiksi lastattuun veneeseen, edelleen naapurisaareen verhoilemaan ajan hampaan kaluamaa saunan kuistin kaidetta. Tai, sotatermeissä pysyäksemme, naamioimaan.
  Hanelin kanssa vaihdettiin joku aika sitten alahirsi ja pystytolpat. Kaiteen rakenteen uusiminen olisi ollut kovin työlästä, koska sivuhirret ovat koko rakennuksen mittaisia. Me verhosimme naamapuolen hirsipanelilla. Lopuksi sörnäytin moottorisahalla vasemman sivun päällihirrestä puolet pois, jotta sen päälle voisi asentaa lankun samaan tasoon, kuin etulaidalla.

Tämän näköinen oli etumus, kun paikalle eilen menin.

  Jätin arvovaltaisen isännän viimeistelemään hommaa. Hän sanoi, että koska parempi puolisko tulee illalla, täytyy jättää jotakin kesken, jotta tämäkin saa sanoa omat ohjeensa toteutukseen. Arvovaltaisellakin on itseään arvovaltaisempi. 

  Kello on nyt 7:40, tihuuttaa. Ei yllätä. Anna ja Iiris lähtevät Mikkeliin ja Emman luo muutamaksi päiväksi, sitten kotiinsa. Me samalla veneellä autoille, siitä Mikkeliin rautakauppaan ja Lidliin hankkimaan viikon eväät.

  Carlsonilta pitää hakea puuttuvat maalit kammariin, jotain tilpehööriä myös. Minnan Torikahvilassa pitänee poiketa, veneeseen kannullinen bensaa ostaa. Sitten kiivaasti takaisin. Aloittamaan mentaalinen valmistautuminen huomenna alkavaan urakkaan. 

  Aikomus on saada homma tämän viikon aikan tehdyksi. Vaikka viikonloppua ehkä joutuu apuna käyttämään. Lauantaina toki pitää Anttolan Kihuilla poiketa. 

  Maanantaina, 31.7. lähdetään käväisemään Hollolassa, parin päivän päästä takaisin. Sitten on jo elokuu. Jos vaikka keskittyisi sienestykseen. Parit kerrat ollaan kanttarellejä syöty. Näyttää siltä, että ihan hyvin ovat kasvamassa, Toivottavasti myös muut sienet ilmaantuvat metsiin.

  Puristelkaa, miespuoliset, munianne, naisenpuolet, tehkää vastaavia, minulle tuntemattomia taikoja; minä lähden kuopasemaan pottumaalta koevarren ylös! Jos perunaa löytyy, vieläpä syömäkokoista, ei tarvitse Mikkelistä tullessan tuoda. Jännittää!  Varttahan peruna on lykännyt kummasti. Mutta yksi orpo ainoastaan on kukkinut. Se ei välttämättä ole paha asia. Saattaa satoa olla kuitenkin. Kertoo asiaan netin avulla tutustunut Hilppa. Joten toivo elää.

Obigatorikseksi päätökseksi Iiris Makutsaarilla äinsä ohjattavana.

LUCUNDI ACTI LABORES

  Taas on yksi "mieluummin kuolisin"-työ tehty, yläpohjan lämpöeristys! Kolmisen tuntia toissapäivänä, neljä tänään. Päälle uimaan. Jaa, sanavalinta ja lauserakenne eivät olleet aivan kohdallaan. En tietysti ollut toissapäiväisen eristäytymisen jälkeen tähän päivään asti uimatta, peseytymättä. Siitä olisi seurannut eristäjan eristäminen muista asukkaista. Eikö niin?
  Mutta ennen kaikkea: Lucundi acti labores (tehdyt työt ovat ihania).

  Eilen oltiin Asuntomessuilla. En juuri viitsinyt kuvia ottaa. Mutta erilainen näkökulma Kirkonvarkauden siltaan on paikallaan.

  Klo. 12:00 lähti QueenR meitä messualueelle kuljettamaan, klo. 16:00 starttasi paluu. Pitkät jonot oli esittelykohteisiin. Kävin yhdessä. "Wave" kiinnosti muotonsa takia, vaikka sinne pyrkivien ihmisten määrä oli varmaan tupla muihin taloihin nähden. Hilppa ja Anna kävivät muutamissa. Minä olin Iiriksen, Shaden ja Lunan kanssa ulkona. Kävi pieni aksidenttikin; Iiris laski yht'aikaa Shaden kanssa suuren suuresta liukumäestä. Shade on melko painava tyttö, ja vauhti kasvoi melkoiseksi. Iiris taisi vähän pelästyä. Ehkä satutti myös lievästi jalkaansa. Itkuhan siitä alkoi, äidin luokse tuli kiire. Mutta äiti oli sisällä talossa. Onneksi Peppe-pappa äkkäsi jäätelökioskin ihan lähellä. Ei kun jonottamaan. Itku vaimeni, loppui, kun eskimo oli kädessä. Ja samalla alkoi sade. Vähän kastuttiin. Ei se mitään, siihen ollaan totuttu. Korjaan samantien äskeisen ilmoitukseni: kävin toisessakin talossa. Oli mentävä sateen suojaan, kun ei ollut sateensuojaa.
  Täytyy vielä messujen tiimoilta laittaa kuva "Lallista", vaikka sen fb:ssa jo eilen jaoin. Kuvasin tämän hienon kulkuneuvon QueenR:n kannelta.

  Ja tällaiselta näyttää Mikkeli satamaan saapuvan silmissä:

  Tänään lähdettiin käymään Iiriksen päiväunien jälkeen Piskolassa. Elinan tukijoukot olivat kutsuneet meidät ja Hanelin porukat kahville. Hyvät oli tarjoilut. Eikä edes kastuttu.

  Markku kertoi, että ehkä viikon kuluttua pääsee mustikkaan. Ja että jonkin verran näyttää satoa olevan tulossa. Antaahan miehen tiedustella ja  tiedotella, niin lähdetään porukalla marjaan.

  Huomenna on vapaapäivä. Se tarkoittaa, että Iiriksen kanssa mennään kalaan. Katriinakin tulee Avokkaaseen. Haneli tuo, minä palautan illalla. Eli kalaan lähtee kolme. Tai kalaan lähteen kylläkin neljä, koska Anna tietysti tule mukaan. Mitä usempi kalastaja, sitä pienempi saalis. Vai miten se meni? Tosin saalis on sekudäärisessa asemassa tuolla kalamatkalla. Primääriseksi muodostuu norpan etsintä ja  Luonterilla liplutelusta nautiskelu.

  Sunnuntakina tehdään naapurin saunalla sateen siirtämää hommaa. Jos ei sada. Koska ei ole mitään järkeä suorittaa sateen siirtämää hommaa sateella. Q.E.D.

  Tulevalla viikolla alkaa kammarin sisäpuolen eristely. Siinähän samalla uusiutuvat lattia ja ulkoseinät. Sisäseinätkin värin osalta.
  Kun se työ tulee tehdyksi, voi löysäillä. Parina, ehkä kolmena, päivänä on vielä puun tekoa. Sitten on tälle suvelle kuutioidut duunit hyvässä mallissa. Pääsee, minkä arkipäivän askareilta ehtii, uusia urakoita ensi kesää varten suunnittelemaan. Eivät ihan heti kohteet lopu, pitää vain priorisoida, niin kuin huomisessa kalareissussakin. Toisaalta pitää myös ajatellan lompsan paksuutta. Ettei yli varojensa ala riehumaan. Mutta jotakin on puuhattava, taas ensi kesänä. Syksyt, talvet ja keväät ollaan kuin Ellun kanat. Se on meidän valinnanvapauttamme.

  Tänään joutuu korjailemaan sanomisiaan ylenmäärin; Hilppa ilmoitti juuri, että hänkin lähtee huomenna kalareissulle. Eli meitä on viisi. Saaliin saaminen on yhä epätodennäköisempää. Taitaa lottovoitto olla kohta helpommin saavutettavissa.

  Koska olen tupannut lopuksi laittaa jotain lopuksi, laitan lopuksi kuvan Iiriksestä päivänkakkarat tukassa Piskolan takapihalla.

SATEEN SEURAUKSIA....

  Sateen sattuessa pläänit heittävät häränpyllyä. Tänään ne nakkelivat vähintään puolivoltteja. Näitä sattuu, on ne joskus tehneet kokovolttejakin, vihautelleet jopa kierteellä, suunnitelmat. Ennusteet olivat sellaiset, että koko päivän satelee. Mietin, että ei kannata lähteä itseään, ennen kaikkea sähkötyökaluja, kastelemaan. Soitin naapurisaareen. Ei ollut puhelin kuulomatkan säteellä, tai sitten äänettömällä. Kahdeksalta sateli. Oltiin yhdeksäksi sovittu duunin aloittaminen. Puoli yhdeksän taivas kirkastui. Lähdin hakemaan eilen bongatut kanttarellit. Jo on näille vuosin pakko saada ensimmäiset maistiaiset uudesta sienisadosta. Meille sopiva kastike niistä tulikin, kuten lounalla huomasin. Siinä viivähti ainakin kuusi minuuttia, sienten poimimisessa. Koska puotasää jatkui, riensin pakkaamaan veneeseen katkaisu- ja halkaisusirkkeleitä, sun muita kalskeita. Silloin soitti naapuri. Hetki pohdittiin, tehtiin yksimielinen päätös. Siirretään hommaa, millä ei ole vaikutusta, ei edes yöuniin: se ei huononna mitään, ei näy juuri minnekään.

  Oikeassa oltiin; kuurot ja vähän pitemmätkin sadejaksot seurasivat toisiaan. Mutta ei tuo minua armahtanut, en sateen pitelijäksi juurtunut. Minä painelin yläpohjaa eristämään. Mikäs siellä, kotoisassa ropinassa. Ei ollut älyttömän kuuma, ampiaisetkin pysyttelivät omissa oloissaa. Seinustoilla ahdasta, joka paikassa pölisevää. Sellaista se oli. Ja pääni löin muutaman kerran kattovasaan, jokusen myös aluslautojen läpi törröttäviin pärenauloihin, muistoihin ajalta ennen nykyisiä katteita. Onneksi en kuitenkaan verille asti itseäni loukannut.
  Alkuun pääsin siinä työssä. Aamupäivän pusasin, iltapäivän suoritin muita toimia. Kuten nokoset. Ja pienen poutajakson aikana putsasin veneen pilssipumpun ja sille naplikoimani suojan. Suoja tarkoittaa muovitörpön puolikasta. Siihen on porattu reikiä, ja pumppu asetettu sisään. Juuri siksi, että pumppua ei tarvitse puhdistaa. Mutta kyllä sinne oli viime kesän jälkeen kertynyt lehtiä, muuta orgaanista ainesta. Tämä oli jauhaantunut mössöksi, mikä puolestaan pyrki tukkeamaan pumpun imun.
  Kuten huomaatte, on viisasta tehdä pilssipumpulle suoja jotta pilssipumppua ei tarvitsisi puhdistaa. Kun näin toimii, tarvitsee vain puhdistaa pilssipumppu ja sitä varten tehty suoja. Kyllä ihminen on viisas!

  Koska keliolosuhde houkutteli ajoittain pysymään sisätiloissa, päätin kirjoitella, vaikka vasta eilen ilmoille yhden laitoin. Ei lukeminen oikein innosta, enkä kunnolla pysty keskittymään, kun tuvassa on täysi leikintolske käynnissä. Tallenteita ei voi katsella, kun Iiriksestä ei haluta tehdä näytön tuijottajaa. Mutta kirjoittaminen sujuu, vaikka vieressä hälistään. Sehän on hyvä mittari sepustusteni tasolle.

  Nyt muuten paistaa taas aurinko. Porukka hävisi pihalle. Kello kolkuttelee neljää.  Saunaan mennään illemmalla. Sen olen joutessani laittanut "napsausta vaille" valmiiksi. Luultavasti kylvetään hyvissä ajoin. Ei pihalla kuitenkaan pysty iltaa viettämään.

  Pakko oli tässä välissä vilkaista huomista sääennustetta. Kyllä ihmiselle tulee riippuvuus vaikka mihin. Kuten näihin povauksiin. Mitkä ovat sanonko mistä, aika usein. Mutta jos nyt pitävät kutinsa, on meillä asuntomessuilla ihan kelvollista olla.

  Kävin välillä vilkaisemassa, mitä yhä jatkuvassa puotasäässä tapahtuu. No, Iiris oli ehtinyt roudata hellan leikkimökistä kesäkeittiöksi.....

.....ja välillä piti juosta katsomaan saippuakulplatouhuja.

  Ei uskoisi, että hetkeä aiemmin vettä paistoi tummalta taivaalta. Mutta älkää olko katellisia; taustalla taas tummenee. Lähden tästä rantaan. Kokeilen, kuinka oivallisesti veneen pumppu lorauttaa äsken sataneen veden pois. Saunaa ei, juuri saatujen määräysten mukaisesti, laiteta ihan vielä kuumenemaan. Syödään ensin. Tonnikalapastaa. Ilkkukaa, minkä ilkutte. Mutta kyllä tonnikalapastaa voi syödä kalavesien äärelläkin. Etenkin, kun kalastaja on luokaton harrastelija. Eikä ole muutamaan päivään edes yrittänyt narrata saalista.

  Vetää ripsii, Peppe kohta rantaan hipsii. Anna ja Iiris ovat vetäytyneet leikkimökkiin. Hilppa pusaa pastaa. Elämä kulkee latujaan. Yksiäkään uutisia en ole tänään katsellut/kuunnellut. Tuskin taivaan putoaminen niskaan on kuitenkaan lähellä, paitsi veden muodossa.

17.-18.7.2017

  Nyt on yksi kivi pois sydämeltä! Lattialaudat ja seinälevyt, koolaustavara ja eristeet, kaikki ovat saaressa ja sateensuojassa! Puutavaran kuljetusta siirrettiin, jo toistamiseen, sillä maanantaille oli illaksi odotettavissa sadetta. Tänään ne sitten tulivat, puolen päivän jälkeen. Onneksi Haneli oli maisemissa, kun Ilpo soitti ajankohdan. Saatiin lasti mökkirantaan poutasäässä. Mehän ei monia reissuja ajeltu; suotuvene hinaukseen. Siihen Gyprocit ja kakskakkoset, Busteriin lattialaudat. Haneli veneeseen pitämään perää, köysi kiinni ja menoksi. Onneksi ei juurikaan tuullut, eikä Halla-hinaajaa, Saimaa-laivaa, tai mikä pahinta, Pöntistä, ajellut kuljetusmatkan aikana reitillä. Ei niinkään hirveästi Päijänveneen laidat olleet pinnan yläpuolella.

  Haneli oli täällä, koska oltiin aamupäivä naapurisaaressa suorittamassa saunan kuistin kengitystä, eli vaihdettiin alahirsi ja pystytolpat. Niiltä osin vähintään yhden sukupolven ajan saavat omistajat nukkua yönsä rauhassa.
  Menen vielä huomenna verhoilemaan hirsipanelilla kyseisen kuistin etupuolta. Yhdessä omistajien kanssa pusataan.  Tarpeet operaatioon tulivat samassa kuormassa, kuin minunkin puutavarani. Haneli oli hirsimiehenä ja henkisenä tukena tunkkausvaiheessa mukana. Ja pääsasiallisena tekijänä, pakko myöntää. Eiköhän lopusta selvitä ilman velj'poikaa.

  Eilen käytiin iltapäivällä, sade-ennustetta uhmaten, sille pitkää nenää näyttäen, laavulla retkellä. Pitkää nenää passasi näyttää heti palattua, koska ei pisaraakaan ollut satanut.

  Tehtiin pienet kynsitulet, makkaraa ja maissia paisteltiin. 

  Iiristä ei yksin voinut päästää maisemia kuikuilemaan; toistakymmentä metriä äkkijyrkkää pudotusta Saimaan pintaan.

  Hyvin jaksoi Iiris umpimetsässä laavulle kävellä. Vauhti ei ollut tietystikkään huima. Takaisin pääsi tyttö äitinsä harteilla, kun alkoi taivas synkistellä. Minä jäin tarkkana ja varovaisena miehänä kuseksimaan nuotioon. Ei muuten kastuttu, kuten äsken mainitsin.

    Tänään meinattiin uhmata ilmojen haltijaa uudelleen. Tuli päännousema lähteä pienelle veneajelulle. Jos vaikka norpan näkisi. Aurinko paistoi. Kun oltiin laiturilla, alkoi tummaa pilveä työntyä lännen suunnalta taivaalle.  

  Kysyin! "Otatteko riskin?"

  "Otetaan!", ilmoitti naisväki, Iiristä lukuunottamatta. Hän äänesti ilmeisesti tyhjää. 

  "Ok", vastasin. 

  Porukka paattiin, menoksi. Muutama satametrinen niemen taakse ajettiin, nähtiin nousevan pilvirintaman suuruus ja synkkyys, käännyttiin melko kerkeästi takaisin. Ukkoskuuro sieltä tuli. Ei tosin ihan päälle osunut. Mutta kastellut olisi aika tarkkaan. Mennään norppajahtiin toisena päivänä.

  Nyt ollaan syöty lettuja. Ihan kahta laatua; porkkana- ja originalsellaisia. Taas paistaa aurinko. Akkaväki ehdotteli iltaveneilyä. 

  "Muuten voitaisiin lähteä, mutta ehdin laittaa akun laturiin. Sehän menisi "yheks' rumppoomiseks", jos virtaläteen heti takaisin naplikoisin." 

  Näin argumentoin raudanlujasti kantaani. He päättivät lähteä soutelemaan. Ilotin kalliolle vain, ihan lähelle. Siispä minulla on aikaa kirjoittaa tämä juttu loppuun.

  Huomenna siis olen naapurilla duunailemassa. Toivottavasti Esteri armahtaa. Torstaina on aikomus sörnäyttää Mikkeliin asuntomessuille. Shade ja Luna kopataan Laajalammilta messiin. Mennään satamasta laivakuljetuksella. Jos tämä toteutuu, on se jo toinen kerta, kun lähden Mikkelin satamasta laivalla. Ensimmäinen tapahtui kesällä 1951. Silloin palasin synnytyslaitokselta Piskolaan vesitse. Muistikuvat ovat haaleita. Eli ensimmäisen matkan jälkeen tapahtunut Kirkonvarkauden sillan ilmestyminen maisemiin ei aiheuta hämmennystä.

  Perjantaina mennään Piskolaan moikkaamaan Elinaa ja huoltojoukkoja. Anna ja Iiris lähtevät luultavasti Helsinkiin sunnuntaina. Minä pureudun kammarin remonttiin. 

  Lopuksi vielä yksi detalji PoriJazzeilta. Taisi tapahtua Wilcon ja Brian Wilsonin esitysten väliajalla. Ihmiset olivat vielä poissa päälavan edustalta, kun palattiin tuoleillemme. Ilmassa söksähteli lokkeja ja tiiroja etsiskelemässä makupaloja. Hilppa istui takanojassa jalat eteenpäin työnnettynä. Yht'äkkiä hän kirosi. 

  Minä, että mikäs nyt?

  "Lokki ruikautti jalalle!", vastasi Hilppa.

  Ja niin oli tehnyt! Nilkalle oli peijooni lastinsa tipauttanut. Sukka paskassa, suoraan sanottuna. Mitäs muuta, kuin sukka pois, ja rouva bajamajojen luo käsienpesualtaalle huuhtelemaan isommat tuhmat. Onneksi ei keskelle kaalia tekosiaan osuttanut, ketale. Hatutta päin oli Hilppa. 

  Loppujen lopuksi näkymää ennen sadetta.

HOLLOLA-ANTTOLA, VIA OTAVA

  Jatsin rytkeistä toivuttu, kotona nurmet siistitty. Joten klo. 11:00 Lidliin, klo. 13:40 nokka kohti Anttolaa, tarkoituksena poiketa Otavassa katsomassa Paul Meinanderin näyttelyä "UUSASIALLISTA RAPPIOTAIDETTA". Olin ennen lähtöä varmistanut taiteilija Paulilta, että tapahtuma on tänään avoin. Kertoi olevan, tulevansa itse paikalle kahden paikkeilla. Sehän sopi meille.

  Matkalla hörpittiin korvikkeet Dallaspullalla. Akulinnassa Otavassa oltiin 13:20. Paul ja rva. Müller olivat portailla vastassa. 

  Taas oli tuottelias taiteilija maalannut seinät täyteen hienoja teoksia. Oli isoa ja pientä, oli kankaalle ja puulle maalattua. Tekeeköhän mies muuta, kuin malaa, syö ja nukkuu? No tietysti tekee, polttaa tupakin silloin tällöin, hörppää oluen toisinaan. Mutta vakavasti puhuen, Paul kertoi, että töihin kuluu vaihtelevä aika; jotkut syntyvät nopeastikin, toisiin kuluu aikaa päivä- tai viikkotolkulla.
  Minä en kuvataiteesta juurikaan ymmärrä, en tekniikoista, tyylisuunnista, etc. Mutta Paulin töissä minua viehättää se, että niistä löytyy niin tyyliltään, kuin varmaankin tekniikaltaankin erilaisia totetutuksia. Ja kaikki silmään sopivia!

Kuvassa Paul esittelee tuotantoaan ja profiiliaan.

  Koska näyttelyssä oli hiljainen hetki, meillä oli aikaa porista maailman asioista. Tai lähinnä itseämme koskevista. Ja hivenen taiteesta, Porijazz'ista, ja siitä, että perinteiset tuliaiset (kanttarellit) jäivät tällä kertaa tuomatta, johtuen kahdesta syystä: 

  1. En tiennyt Porissa ainuttakaan sienipaikkaa.

  2. Luontoäiti on kuluvana kesänä päättänyt, että sienimetsään menijät saavat hypätä vaikka kolmiloikkaa vielä jonkin aikaa.

Tässä herrat avorivissä.

  Puolisentoista tuntia siinä vierähti rattoisasti. Lopuksi käskin kameran pöydälle ottamaan ajastetun ryhmäkuvan vähälukuisesta, mutta sitäkin tasokkaammasta näyttelyväestä.

  Menkää ihmeessä, hyvät ihmiset, käymään näyttelyssä! Ja saavat pahatkin mennä, kun eivät ole ihan läpipahoja. Ositehan on Akuntie 7, Otava. Ette kadu. Tai jos kadutte, ei teidän ylipäätään tulisi kotioven ulkopuolella näyttäytyä.

  Hyvästeltiin, sörnäytettiin Anttolaan. Vieraat olivat poistuneet Avokkaasta, Anna ja Iiris olivat meitä odottamassa. Hauska viikonloppu oli "nuorisolla" ollut. Aika sähellystäkin hetkittäin, luulen: kuusi aikuista ja viisi lasta. 

  Me oltiin tietysti ostettu evästä mukaan, tänne oli jäänyt vielä enemmän. Jääkaapin ja pakastimen liitokset naukuvat. Ei het'huomenna tartte kaupoille lähteä! Tai tarttee; menen huomenna hakemaan Mikkelistä viimeisen lastin villaa. Haneli lähtee mukaan, viemme Iskulta jonkun Tainan tilaaman huonekaluhomman Annin kouluasuntoon. Ehkä niitä joutuu kasailemaankin. Mutta se siitä, huomisesta.

  Täällä on siis ruokaa kylliksi. Syötiin pulled pork'ia. Ei mitään valmiina ostettua, vaan erään vieraan (viittä vaille kotitalousopettaja) tekemää. Päälle saman immeisen loihtimaa tulista kastiketta. Kiilaruoaksi mansikoita. Ei pöllömpää!

  Pihalla huomaa, että on sateen jälkeen ollut muutama lämmin päivä. Nurmikko kaipaa pian leikkaamista. Pioneista oli yksi meitä odotellessaan poksahtanut kukkaan.... 

....samoin jokunen digitalis.

  Minä tovin kirjoittelin. Kävin väliin kastelemassa istutuksia. Jatkoin naputtelua. Iiris lähtee kohta nukkumaan. Minä taidan katsoa päivän ensimmäiset uutiset. Huomenna on uusi päivä, nimittäin maanantai. Sen myötä uudet kommervenkit.

Iiris ja päivänkakkarat, joita ei tarvitse portaita kauemmas lähteä ihailemaan.

 

PORISSA ROPISI

  Takana taas, PoriJazz. Vähän jäi halju maku. Ilma, mikä lie syynä? Kuva kertoo tilanteesta tuossa yhdeksän kantturoissa: Wilco soittaa, kansa kärvistelee sadetakeissaan, aurinko yrittää ilmestyä esiin:

Joka tapauksessa matka Satakuntaan sujui odotetusti odotetussa aikataulussa. Tutulla parkkipaikalla oltiin puolilta päivin. Ainoa mesta muuten, missä maksu päivältä on vitosen. Muissa karhuavat kympin, vaikka osa niistä on aivan samalla etäisyydellä Kirjurinluodolta. No, en siksi tuota paikkaa käytä, vaan siksi, että ensimmäisen kerran, kun Jatseihin mentiin, olin bongannut sen kartalta, koska sinne on helppo ajaa. Nyt mestasta on tullut tapa.

  Meillä oli aikaa kävellä Jazzkatu läpi, syödä lounas eräässä telttaravintolassa. Areenan portilla oltiin klo. 13, eli ensimmäisten joukossa sisään luovittiin. Ilma oli pilvinen, ehkä 15 astetta. 

  Ensitöiksemme varattiin hyvät paikat retkituoleillemme. Homma lähti käyntiin: Päälavalla Jaska Lukkarinen Trio, sitten Jokilavalla Joose Keskitalo. Takaisin päälavalle katsomaan Fantastic Negritoa. Tämä uusi tuttavuus on ihan kelvollinen mustan soul-, ja punkvaikutteisen rootsmusiikin esittäjä.

  Bajamajaviidakon kautta taas Jokilavalle. Hetki Canned Heatia. Vanhoja hittejä, jotain uudempaa. Ei hirveästi sytyttänyt. 

  Kahvikioskilla mutkaten päälavaa vartioineille tuoleillemme. Klo 17:00 aloitti Hande sessionsa Tuomarista Dumariin. Tunnin ja vartin aikana kuultiin miehen musiikkia viideltä vuosikymmeneltä. Dumari on Dumari, ei ollut pettymys. Ja hyvä kokoonpano miehellä oli mukana, niin kuin aina, kolme shown aikana lavalle myöhemmin nousutta puhaltajaa mukaan lukien. 

  Päälavalla seurasi tunnin tauko. Wilcon roudarit alkoivat kannella kamoja estradille. Me kuunneltiin kaiuttimista Jokilavalla soittavaa Pimeys-bändiä, käytiin vähän käveleksimässä. 

  19:15 aloitti Wilco taksituntisen settinsä. Tuttuja biisejä, hienoja versioita, loistavia muusikoita. Hyvä Wilco! Mutta ilmojen haltija oli sitä mieltä, että soppaa pitää hämmentää; kaikkiaan viisi, tai ehkä kuusi, muutaman minuutin sadekuuroa nousi kastelemaan festarikansaa. Voin kokemuksen rintaäänelleä kertoa teille, että älkää käyttäkö kertakäyttösadetakkeja toista kertaa! Älkääkä ainakaan sellaisia, mitkä olette pakanneet muutama vuosi takaperin kosteina muovipussiin! Meillä oli nimittäin sellaiset joltain vanhalta reissulta mukana. Kun ensimmäiset pisarat tippuivat, ne päälle. Mutta eiväthän ne riekaleet olleet mistään kotoisin! Sen lisäksi, että tuoksu oli kaunistellen ilmaistuna ummehtunut, oli ratkennutta hihaa, revennyttä lievettä, puuttuvaa nepparia. Ensimmäisen kuuron jälkeen emme mokomia räsyjä yllemme laitanneet. Keksimme, että kummankin repun pohjalla on tasku, missä on vedenpiätvä huppu kantolaitteen seluksen peittämiseen. Ei kun se päähän ja hartijoille, sadetakinriekaleen etumukselle. Niillä opein sinniteltiin Wilco loppuun. Vähän kastuttiin, muttei totaalisesti. Ja kuten sanottua, musiikki lämmitti.

  Wilcon lopetettua seurasi päälavalla taas tauko, reilun tunnin mittainen. Nyt oli poutaa, mutta varmaankaan ei juuri yli kymmenen asateen lämpötilaa. Lähdimme lämpimiksemme kävelemään. Käytiin ostamassa PoriJazz Shopista sadeviitat. Kympin kappale. Mutta tanakamppaa tekoa, kuin jo roskikseen heitetyt entiset tekeleet. Bajamajavierailu, kahvikioski ja takaisin paikoilleen odottamaan Brian Wilson Presents Pet Sounds-esitystä. Puimme uudet sadeviitat ylemme. Ne jopa hähän lämmittivät. Pari pientä kuuronpoikasta vielä Wisonin aikaan ilmaantui.

  Ja sitten itse esitykseen. Kaikki kunnia miehelle, mutta aika ambivalentin tunnelman se jätti. Kyllähän Brianilla ihan hieno muusikkoporukka oli ympärilleen haalittu. Stemmalaulu ja falsettiosuudet sujuivat mallikkaasti. Biisit olivat tietysti hienoja ja nostalalgisia. Mutta suoraan sanottuna säälin sekaisin tuntein, apein mielin, seurasin itse maestron esiintymistä. Ei ollut äänestä juuri rahtuakaan jäljellä. Ja puhekin oli osin takeltelevaa. Onhan hänellä takanaan kova menneisyys masennuksineen ja siihen liittyvine osin väärine lääkityksineen. Monet fanit ovat varmaan eri mieltä, mutta minulle koko homma jätti lievästi sanottuna happamen jälkimaun. 

  Pakko tunnustaa, että luikimme pois Kirjurinluodolta puolisen tuntia ennen esityksen loppua. Kylmissämme, kosteina, hieman apeina ja pettyneinä.

  Autolle päästiin dallaamaan sateettomassa säässä. Suunta Kokemäelle. Yhden maissa oltiin yöpaikassa. Olin sinne soittanut päivällä, ja avain löytyi sovitusti huoneemme ovesta. Nukumme navetan vintillä. Majoitustilat oli tehty vanhan kivinavetan yläkertaan. Kahdeksan huonetta, saunatilat ja iso aula näkyi olevan. Alakerrassa, itse navetassa, oli ruokailu- ja keittiötilat. Ihan toimiva maatilamatkailupaikka. 

  Aamupalalle mentiin puoli yhdeksän. Normi tarjoilut. Maksettiin. Kohti Hollolaa, missä oltiin puoli kaksitoista.

  Kuten alussa mainitsin, jäi tästä reissusta hieman sekava olotila. Dumarin ja Wilcon osalta matka oli perusteltu ja se kannatti tehdä, sään, mielestäni niukahkon yleisön ja yleisen fiiliksen, sekä Brian Wilsonin jättämän alakulon osalta osalta vähemmän onnistunut. Mutta jos nyt kysyttäiisiin, tekemättä en jättäisi.

  Kaikenkirjavaa ihmistä alueella kulkee. Melkoisen kuvakavalkaadin heistä saisi koottua, jos arvaisi kuvata. Enpä kuvannut. Ei niitä kuitenkaan voisi julkaista.

  Tuttujakin tuli vastaan. Ainakin arkkipiispa Kari Mäkinen, Ismo Alanko ja Mauri Kunnas. En kenenkään kanssa ryhtynyt juttusille; kansa olisi kuitenkin ihmetellyt, että kenen kanssa se Lehkonen taas jorisee!

  Kyllä asia on niin, että kun ensi vuoden esiintyjäkaarti alkaa julkistua, voi Peppen luottokortille tulla käyttöä. 

ÄKKILÄHTÖ, PALUU, LÄHTÖ JA MENO

  Maanantaina, kun illalla kastelin kasvulavoja, muitakin kuivumaan alkavia istutuksia, poksahti yksi rantapumpulta tulevan letkun liitoksista. Korjasin, jatkoin hommaa. Juuri, kun olin lopettamassa, irtosi toinen jatko. Ajattelin, että korjaan aamulla.
  Niin tein. Mutta ei siitä kunnollista tullut. Ja putkiklemmarit olivat taas vähissä. Suivaannuin koko touhuun. Vuosien saatossa rakenneltu, korjailtu, paikattu, jatkettu ja kehitelty systeemi oli tullut tiensä päähän! Painelin talolle kertomaan Hilpalle, että nyt lähtee Peppe Mikkeliin! Ja ostaa sellaiset palikat, että ei tartte alvariinsa olla korjailemassa kasteluletkuja. Ei rouvalla ollut asiaan vastakkaista mielipidettä, kun sanoin, että samalla tulee yksi lasti villoja.
  Siis kaupunkiin. Kävin ensin Tokmannilla ja HongKongissa keräilemässä palikat kastelujärjestelmään. Totta se on; kahdessa piti käydä. Ovat onneksi saman parkkipaikan äärellä. Ostin myös kaksi 20 metrin kerää letkua, koska osa vanhoista on sanan mukaisesti vanhoja. Jokusia euroja ne kustansivat. Potenssiin neljä, tekee mieli sanoa. Sitten Carlsonille. Iisi homma; tarvikkeet olivat jo maksettu, ei kun lastauspihalle, lava täyteen paaleja. satamakahvilaan korvikkeelle, sitä kautta Anttolaan. Tuli samalla testattua: kahdeksan pakettia satasta villaa mahtuu Hanelin kuomukärriin. Kun vähän laidoilla pomppii.
  Yhdeltätoista olin jo takaisin, laivasin villat suojaan. Kun oltiin purastu, suoritin kastelujärjestelmän saneerauksen. Hyvä tuli, ei vuoda, eivät liitokset petä. Sain vanhasta letkusta tehtyä vielä yhden haaran kasvimaan kohdalle, Nyt ei tarvitse letkua vedellä koko kasteltavan alueen läpi. Kehitys kehittyy.

  Eilen piti puutavaralastin tulla rantaan. Leinosen Ilpo soitti viiden kantissa, että on vielä Pursialankadulla, auto lastaamatta, Anttolan sahalta haetava osa tavaroista. Sovittiin, että siirretään toimitusta tulevalle maanantaille. Lattilaudat ja gyprocit eivät juuri vettä kaipaa, ja sadetta oli luvassa. Ja satoi kanssa, kuudesta lähtien. Tosin vasta yöllä rankemmin, tuulen kanssa suissuutti.

  Aamulla ennen kahdeksaa lähdettiin kohti Hollolaa. Päästiin kuivin taminein autolle. Matkan aikana sateli, mutta perillä oli jo pilvipuotaa.
  Olen pitkin viikkoa kuikkinut Porin sääennustetta. Muutamassa päivässä on tapahtunut lukuisia muutoksia; täysin aurinkoisesta satunnaisten kuurojen kautta rankkasateeseen. Lämpötila kaikissa povauksissa on kuitenkin ollut samankaltainen. Ei juurikaan ja ollenkaan yli 15 astetta. Tänään klo. 11 kerrottiin, että melko tanakkaa sadetta, koko päivä. Kolmen tunnin kuluttua oli viesti, että mahdollista tihkua pitkin päivää. Nyt, klo. 20:17, lupaa ennuste päiväksi puolipilvistä, illaksi sadetta. Luvatkoot mitä lupaa, me varaudutaan kaikkeen. Varaudutaan niissä puitteissa, mitä kaksi reppua meille suo. Eli puseroa ja kertakäyttösadetakkia pakataan. Ei sentään pipoa ja toppapukua. Koska repun vetoisuus on rajallinen. Jos gestapo-mallisen öljykankastankin ja sydvestin (keltaiset) omistaisin, ne kyllä vaikka väkisin mukaan ahtaisin. Kun en omista, tullaan toimeen niillä, mitä on.

  Aamulla käydään heti kahdeksalta Lidlistä torstaitarjouksia ja vähän eväitä matkaan. Sitten nokka kohti Poria. Jazzkadulla ehditään hieman kävellä, jotakin syödä, ennen Kirjurinluodolle menoa.
  Yhdeltä, tai vartin yli, alkavat esiintymiset. Pitää rientää varaamaan paikka pääkatsomon penkkirivien viereltä. Meillä on uutuutena taittuvat retkinojatuolit. Niissä on kevyesti lystinpää istuksia, kuin kovalla puupenkillä.
  Kun kotiudutaan, katsellaan päiväesiintyjiä. Klo. 16:00 siirrytään Jokilavan ääreen tiirailemaan Canned Headia. Tuolit jätetään päälavalle odottelemaan, paikkaa pitämään.
  Klo. 17:00 takaisin; Tuomarista Dumariin on Handen homman nimi. Tunnin ja vartin se kestää.
  Seuraa n. tunnin kusi-, ja kahvitauko. Klo. 19:15 alkaa se, mitä varten talvella liput ostin: Wilcon kaksituntinen näytös.
  Sen päälle vessajonoa, mahdollisesti risteilyä Jokilavan tai Lokkilavan suunnalle. Kunnes klo. 22:30 illan viimeinen päälavakattaus: BRIAN WILSON PRESENTS PET SOUNDS.
  Puoliltaöin dallataan autolle, joka on tutulla paikalla reilun kilsan päässä Kirjurinluodolta. On, mikäli on mahtunut. Siitä ajellaan Kokemäelle maatilamatkailuyövieraiksi. Sanahirviö lienee kieliopin sääntöjen mukainen?
  Aamulla aamupala, takaisin Hollolaan. Ja kesän koko lailla ainoa "lomamatka" on suoritettu. Onko lopputulos märkä tai kuiva, nautinnollinen tai mukiin menevä, nuhainen tai kuumeinen, inspiroitunut tai lamaannuttava, on yksi kokemus kuitenkin taas hankittu.

  Kello on iltauutiset, oikeastaan uutiset kohta ohi. Ohi korvien ne ovat menneet. Nyt lopetan. Tulostan vielä liput ja kartan, vaikka tuttu paikka on ennestään. Mutta jos joudutaan turvautumaan toiseen parkkipaikkaan, voi kartasta olla apua. Sitten kohta pötkölleen. Aamulla varhain sauvalekille, valmistelut kuntoon ja vorwäts! Noita, ja muitakin, katsomaan.

ONKO IMMEISELLÄ KOSKAAN KOHILLAAN?

  Eilen hakkasin pyhän kunniaksi aamusta loput rantteelle kuljetetut puut klapeiksi. Tai aamulla aloitin, lounaalle lopetin. Alkoi tulla jo tuskallisen kuuma, onneksi viimeinen kalikka oli kasassa, ennen kuin alkoi huippaamaan. Neljä tuntia ilman taukoja, kesäkelillä, se on meikäläisen maksimi.

  Sitä on valiteltu pitkin kesää, kun ei tule kesää. Nyt, kun tuli kesä, on liian kuumaa. Eilen oli pihalla +27. Ei tietysti aivan virallinen mittauspiste, mutta kumminkin. Elina, sekä hänen tukijoukkonsa, Irma, Rauno ja Markku, kävivät pistäytymässä. Hyvin tarettiin tantereella.
 
  Tänää on vielä asteen, pari lämpimämpää. Mutta ap. pätkin ja kärräsin yhden pienen tukkipuun kokoisen tuulenkaatokoivun. Ennen ruokaa trimmailin tunnin penkkien laitoja ja polkuja. Pienet perräiset puutarhakeinussa. Hyökkäsin leikkaamaan nurmikot. Puolitoista tuntia siihen kuluu, jos joka paikasta ajelee. Nyt oli sellainen päivä. Päälle hörppäsin kahvit raparperipiirakalla. Ajattelin, että vietän joutilasta aikaa pihalla. Vaan ei tullut mitään, liian kuumaa. Menin laiturille. Hieman viileämpää, mutta tukalaa silti. Tulin kirjoittamaan.
  On se helevettiä, että eivät osaa olla ilmat kot'väen mieleisiä. Kylmää tai kuumaa, sateista tai puotaa, tuulista tai tyyntä. Ihan sama, aina pitää valittaa.  Paitsi en minä ihan tosissani valita. Niin se menee, että jos ulkona on epämieluisaa, mennään sisään. Ja päin vastoin. Ja lisätään tai vähennetään vaatetusta. Kunpahan siis jouten valittelin. Small talkkia, issekseen sano.

  Tuosta nurmen leikkuusta vielä. Olin ajatellut, että ajelen sen huomenna. Mutta on olemassa kuurosateiden riski, joten katsoin paremmaksi tehdä homman tänään. Toisekseen huomenna on tulossa puutavara- ja levykuljetus tien päähän. Ne pitää roudata yli ja suojaan. Tai olisiko oikeammin watercoursettaa? Ja oikein ei ainakaan ole, jos silloin sataa. Toivotaan sään haltijoilta suopeaa suhtautumista.

  Keskiviikkoaamuna usmuutetaankin jo Hollolaan, torstaina Poriin. Vilkaisin sääennusteita, vaikka minulle ennen sanottiin korttipöydässä, että elä usko velehoihin! Torstaille povataan melko aurinkoista, ei sadetta, lämpötila reilut 15 astetta. Onko se hyvä, vai onko se huono? Semihyvä, sanoisi nuoriso. Kelvollinen, sanon minä.
  Kovasti ja koko ajan on torstaina kuultavaa ja nähtävää Porissa: Canned Heat, Dumari, Wilco ja Brian Wilson. Siinä se aika ällistellessä, välillä pisuaariin jonotellessa, puolille öin kulahtaa. Sitten Kokemäelle yöksi. Sinne osataan kai ilman navigaattoria, jokea seuraten.

  Ei Avokas pitkäksi aikaa tyhjäksi jää; Tiilikaiset menevät muutaman naapuriperheen kanssa viikonlopuksi saareen. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, on koolla kahdeksan aikuista ja kuusi lasta. Leikkimökissä ja jo mukavasti lämmenneessä rantavedessä riittä vipinää, oletan.
  Hilppa luki päivänä muutamana jostain sivustolta, että myrkyllisimmät puutarhakasvit ovat digitalis, eli sormustinkukka, ja ukonhattu. Meillähän on niitä molempia, vasta kukintaansa aloittelemassa tosin. Eiköhän lapsivierailla riitä touhua ilmankin, mutta pitää Annalle sanoa, että varoittaa tulijoita.
  Anna ja Iiris jäävät joksikin aikaa mökille, me tulemme varmaan jo sunnuntaina illalla. Se tietää sitä, nimittäin Annan ja Iiriksen läsnäolo, että en aloita kammarin remonttia. Mutta tiistaiksi ollaan sovittu yksi projekti naapurisaareen. Ei siinä mene kuin päivä, jollei isompia mutkia tule eteen. Hanelikin tulee, ainakin kriittisimmiksi hetkiksi, jeesaamaan.

  Metsässä ei vielä ole satoa kerättäväksi. Mustikoita en ole edes käynyt tiissimässä. Olen kuullut kerrottavan, että tavanomainen sato on odotettavissa. Kanttarellit tuossa rannalla eivät jaksa juurikaan kasvaa, eikä niitä ole muissa paikoissa vielä näkynyt. Tarkoitan omia sienipaikkojani. Jonkun muun paikoissa jossain muualla saatta olla. Ainakin etelämmässä. Vaan se on sienien ja marjojen kanssa, niin kuin ilmojenkin. Siihen on tyytyminen, mitä tarjolla on.

  Ystäväni Ruikku soitteli, kertoi, että on luultavasti ensi viikolla tulossa Siikavedelle. Saa nähdä, toteutuuko. Jos toteutuu, pitää käydä. Jollei Risto äleydy ajelemaan tänne.
  Ruikku muuten soitti myös silloin, kun oltiin Hanelin kanssa uistelemassa. Kerroin, että meillä on joku hauki, kuhiakin veneessä. Siihen Ruikku, tapansa mukaan, että laittakaa Ruikun Ruusut perään, niin alakaa kallaa nousta! Raatsisitteko ite laittaa teille nimikoituja vieheitä vaaralle alttiiksi, kysyn vaan?

  Korkeitaan "Tissiposki" Maralla voisi  kokeilla.

  Nythän tempaisi pientä pilveä auringon eteen. Taidan lähteä ulos. Meinaa nimittäin nahka palaa. Äkistään kun on parina päivänä paijattomassa hihassa heilunut. Vaikka rasvaa olen laittanut. Kun on Hilppa pakottanut. Asiaa rouva puhuu, tietysti. Edellisen kerran, kun oltiin PoriJazzissa, paistoi arsak koko päivän. Ja suoraan päin lärviä, kääntyen etuvasemmalta etuoikeaan. Silloinkin Hilppa sanoi, että laita rasvaa. Laitoin käsivarsiin, mutta naamaan en suostunut tälläämään. Seurauksella, että nenä paloi melko lahjakkaasti. Virheistä tulee oppia. Jos ei opi, niin sitten ei mistään. Sen huomaa, kun seuraa ihmiskunnan toilailuja.

  Taas se arska paistelee. Lähden silti, uhmapäissäni, rantaan. Laittelen saunan kylpyvalmiuteen. Tänään saatta olla ensimmäinen kerta, kun tulee uitua ihan niin, että sitä voi uimiseksi sanoa.

METAFORA ON SÄE, ALLEGORIA RUNO

  Olen tervasmänty.                               Se on metafora.

  Olen tervasmänty,
  sytyn kipinästä,
  palan soihtuna,
  kuolen kasaksi tuhkaa.                        Se on allegoria.

  Olen juuritervas.                                 Se on metafora.

  Olen latvatervas,
  olen myski,
  vieno mirhami,
  paras parfyymi,
  minä olen ylevä torni.                         Se on allegoria.

  Metafora on kielikuva eli trooppi. Tuo trooppi ei liene missään tekemisissä vaikkapa filantroopin, tai misantroopin, jos niikseen tulee, kanssa.

  Alla metafora:

  Allegoria on vertauskuvallinen esitystapa, jatkettu metafora.

Ja tässä allgoria:

  Rumppi ja Puuttini tapasivat eilen Hampurissa. Parivaljakko, joista voisi monenlaisia kielikuvia vääntää, mielikuvia olisi jo valmiina. Jääkööt vääntämättä. Ne paisuisivat kuitenkin allegorioiksi. Muut G20-maiden johtajat käsittelivät sillä aikaa ilmastonmuutosta. Trump ei siihen voinut osallistua, koska hän on jo kieltänyt ilmastonmuutoksen. Hänhän on hanakka kieltämään asioita, jotka eivät häntä miellytä, riippumatta todisteista. Trump on jäärä (metafora). Putinin puolestaan oli poissa ilmastonmuutosistunnosta siksi, ettei Trumpin olisi tarvinnut keskustella itsekseen. Oletettavasti Trump niinkin tekee, mutta tuskin mielellään julkisesti.
  Melkoinen mellakka oli Hampurissa. Mielensoitukset äityivät hulinaksi. Kun on paljon ihmisiä liikkeellä, tunteet pinnassa, motiivit erilaiset, voi pienikin tapahtuma johtaa peruuttamattomiin seuraamuksiin. Onneksi kaikkein vakavimmilta vältyttiin. Paljon poliiseja, paljon mieltään osoittaneita loukkaantui, Saksan ja Hampurin maine tuhraantui. Ja G20 Rumppeineen ja Puuttineineen, Ankeloineen, Emmaanuelineen, jatkaa kokoustaan.

  Minä olin eilen Hanelin hanslankarina erään mökin katolla. Piipun juuresta oli äitynyt vuotamaan. Peltikatto, pellitetty piippu. Päällisin puolin, silmämääräisesti arvioituna, näytti kaikki olevan kunnossa. Ei auttanut, kuin purkaa piipun pellitys. Jo vain, paljastui kohta, mistä vuoto on tapahtnut, joskaan ei sen aiheuttajaa. Me kierrettiin piipun tyvi huopakaistalla, tiivistettiin saumat, saatiin, nippa nappa, pellitys mahtumaan entisiin saumoihinsa. Jos vielä vuotaa, tarvitaan meitä etevämpiä remonttimiehiä.

  Eilen oli jo kesäisempi päivä. Ei kovin lämmin, mutta aurinkon näyttäytyessä kelvollinen. Katolla Kaupinsaaressa ihan hiki päässä. Nyt on tosi kaunis aamu.

  Koko viikonlopuksi on povattu kesäistä ilmaa. Päätin, että en, suunnitelmista poiketen, aloita yläpohjan eristämistä. Täällä suunnitelmat muuttuvat melko kerkeästi. Johtuu siitä, että täällä on mahdollista elää hetkessä tilanteen mukaan. Ja täällä ovat tekosyyt suunnitelmien muuttamiseen helposti löydettävissä. Esim. nyt päättelin, että mitä hittoa minä sinne ylös riennän; eihän kaikki tarvittava villa ole vielä edes paikalla. Olen tuuliviiri (metafora).
  Taidan pitää pari päivää kesälomaa. Tehdä, mitä mieleen juolahtaa. Jos ei juolahda, niin en tee. Sen kuitenkin teen, että raahaan esiin hetekan ja painepesurin. Sen teen, koska Hilpan mieleen juolahti pestä pari mattoa. Siinä mielessä juolahdus on puolusteltavissa, että odotusarvot mattojen  taivasalla kuivumisen onnistumiseen ovat korkealla.

  Saatatte kysyä, miksi tuo metafora/allegoria-aihe? Erittäin hyvä kysymys. Se vain tuli sydäyön hetkinä mieleeni. Siis se, että mitähän eroa käsitteillä oikein on. No, nyt tiedän, niin tekin. Tosin uskon, että olisitte sen tienneet ilman tätä lyhyttä johdatustakin.

  Kahvit on juotu. Radiosta tulee Onnensävel. Lähden valmistelemaan Hilpalle mattopesumestan. Olen peipponen, varhainen lintu, olen muurahainen ja juhta, olen Ellun kana (allgoria).

  PS. Onnensävelessä luettiin juuri toivotu: Onnea sille ja sille Lahdessa, joka täyttää 70 vuotta. Että silleen. Luulin Lahtea vanhemmaksi, kaupunkinakin jo yli 110-vuotiaaksi.

SITÄ NIITÄN, MITÄ EN KYLVÄNYT (ja veden viljaa uistelen)

  Tiistaina kävin ensimmäistä kertaa Avokkaasta käsin sauvakävelemässä. Mikäs siinä, mukavaa ja rauhallista. Keskiviikkoaamuna mietin, lähteäkö taas sauvailemaan, vai hyökätäkö niittämään. Kasteen selkään ne ukkovaaritkin niittämään lähtivät, siis avanti!
  Hioin viikatteen, lampsin talon taakse. Siellä on muutaman aarin keto, joka nykyisin lupiinien valloittama. Se onkin ainoa paikka, yhden kukkapenkin ohella, jossa tuo kukkiessaa kaunis, mutta melko itsekäs tilan kahmija saa kukkia. On se, lupiini, meinannut metsään asti levittäytyä, mutta olen saanut valloitushalut kutakuinkin suitsettua. Hilppa repi eilen kukkapenkissä kasvaneet yksilöt pois. Nyt minä niitän. Pitää tehdä se, enen kuin kasvi alkaa siemeniään levittäämään. Joten siis niitin, mitä en ollut kylvänyt. Joskus näinkin päin.
  Etupihan puolella on toinen niitynpoikanen, Iiriksen leikkimökin ympärillä ja vieressä. Siinä kasvaa paljon puna-ailakkia. Se saa vielä joitain päiviä kukkia, ennen kuin joutuu kaatumaan. Mutta minulla on vielä yksi kylvämätön niitty ja niitto odottamassa.
  Niittyjä, ketoja, niitä kannattaa vaalia. Kauniita ovat luonnonkukat. Kuten kissankello....

....puna-ailakki....

....tai sen jostakin ilmestynyt albiinomuoto.

  Kauneutta lötyy heti metsän laidastakin, mm. metsätalvikki. 

  Tuntuu, että kasvusto edistyy tosi hitaasti. Aika puolestaan rientää höyryveturin vauhtia. Viikon kulutta ollaan Porissa, tai ainakin tekemässä lähtöä. Missä tää kesä on menny?!?

  Viime viikolla bongaamani kattarellin alut eivät ole juuri paisuneet. Ei kannata näillä leveysasteilla metsään mennä. Tai kannattaa, jos on sinne asiaa, mutta ei sienten vuoksi. Eikä autolla, vauhdilla, mutkassa metsään, kannata ajaa.

  Kun raamattuun tuli otsikossa viitattua, jatkettakoon sillä linjalla. Saattaa olla, ei vaan on, että moni ei tykkää siitä, mitä nyt sanon. Mutta sananvapauden nimissä sanon sen kuitenkin. Tuli yhtenä päivänä mieleen, kun maailmanmenoa pohdiskelin, että jos raamattu on totta, ja että jos jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin joko tehtävä epäonnistui pahan päiväisesti, tai sitten malli ei ollut kovinkaan kummoinen.

  Kun eilen olin saanut niitot niitettyä, aamukahvit nautittua, käänsin hieman maata Hilpalle unikon istutusta varten, sörnäyttelin trimmerilla paikkoja siistimmiksi, tovin hakkasin halkoja.
  Haneli soitteli keskipäivällä. Kyseli, joutaisinko jeesaamaan jonkun mökin katon paikkuussa. Piipun juuresta kuulema vuotaa. Tarvitsisi velj'-mies kaveria vian paikallistamiseen. Lupasin mennä, mutta satelemaan alkoi. Päätimme siirtää kattokatselmusta. Olikohan viisas päätös? Milläs hitolla me puotasäällä nähdään, mistä se vuotaa, katto? Niin tai näin, päätimme lähteä Lietvedelle uistelemaan. Viiden kantissa tuli Haneli hakemaan. Lietvedelle ajettiin, kuha mielessä.
  Aika kookkaat aallot rumppuuttivat isolla selällä. Mutta ei Haneli siitä piitannut, laski vaappuja perään. Kymmenen vapaa sivuplaanareissa, neljä syvätakiloissa.

  Hyvä, että kaikki vavat olivat tehtävässään, kun tuli hauki, kolmisen kiloa, sitten toinen, vajaata kaksi. Kun päästiin sopivalle 6-8 metrin syvyydessä olevalle hiekkapakalle, alkoi tapahtua. Tuli kuha, parikiloinen. Tehtiin u-käännös, aallot keikuttivat. Yhteen kummankin puolen takilan vapoista iski kala yhtä aikaa. Ja toisesta takilasta katkesi naru. Hanelilla riitti puuhaa. Minä yritin pitää venettä kurssissa. Sivulaineet heittelivät. Hommasta selvittiin lievällä siimasopalla. Veneeseen nousi kiloinen kuha, parikiloinen hymypoika. Tehtiin taas u, käytiin noukkimassa irronut kelkka. Velj'-poika viritteli vasemman siiven pyydöt takaisin tehtäviinsä. Reilun tunnin kesti tuo episodi.
   Rauhoituttiin juomaan termarikahvit. Eikös uudestaan iskenyt kaksi kalaa saman aikaisesti. Ne tulivat vuoron perään mukavasti ylös; haukia molemmat, yli nelikiloinen jäitten sekaan, kiloinen kasvamaan.
  Puuhaa oli, niin etten kuvaamaan ehtinyt silloin, kun olisi pitänyt. Mutta tässä alkumatkan saalista:

  Jonkin aikaa oli sitten rauhllisempaa. Pari pientä haukea laskettiin takaisin. Ajeltiin jo kohti kotia mielessä, että tuo sopivan syvyinen taipale vielä uistellaan. Ja se kannatti: lähes kolmikiloinen kuha tarrasi. Oli lähellä karata haavatessa, mutta kiepsahti onneksi haavin sisäpuolelle. 

  Kelattiin vaaput, kelkat paattiin, veivattiin syvätakilat myös pois syvyyksistään. Vähän ennen puoltayötä oltiin Avokkaan laiturilla. Tehtiin jako, eli minä otin parikiloisen kuhan, samaa kokoluokaa olevan hauen. Hanelin täytyy pärjätä loppujen kanssa. Tässä saalis. Valitan kuvan epätarkkuutta; oli niin hämäräää, että ei ilman statiivia tullut kunnon otosta.

Tuo ahven löytyi siimoja ylös kelatessa takilan vavasta. Ihan keskipannun ahven, Oltaisiin silti nakattu kasvamaan, mutta oli pahalainen niin ahneesti haukannut vaappua, että vahingot sen kidassa olivat liian suuret. Kyllä noilla potun maku muuttuu.

Vielä kuva haaksirikkoutuneesta sivuplaanarin kelkasta.....

....ja osasta arsenaalia. Jos harrastuskalastus on tällaista, varjelkoot Ahti minua ammattisellaiselta.

  On aamu. Takana lyhyet yöunet. Kohta lähdetään Mikkeliin. Käydään Hanelilta kärry lainaan, haetaan Carlsonilta lasti villaa. On viileä loppuviikko tiedossa, parahultainen keli eristää yläpohjaa. Mikäs on eristellessä, kun maha on pullollaan kuhaa!