VESSAPAPERI JA NOSTALGIA

  Eilen käytiin tuohon lähelle avatussa Puuilossa. Avajaiset olivat torstaina, mutta ei silloin ruuhkaan viitsitty mennä. Ei, vaikka ehdotin Hilpalle, että mennään. Grillimakkaraa ja 200:lle ensimmäiselle 10 euron lahjakortti. Lisäsin, mennään molemmat jonoon, lasketaan muutama ihminen väliin, niin saadaan kymppi kumpikin. No, ei menty.  Eilen mentiin. Mutta ei jonoon. Kansaa oli kuitenkin jo kahdeksan jälkeen niin paljon, että ei meinannut auto mahtua melko suurelle parkkialueelle. 

  Olimme tehneet avajaistarjouksista listan. Aika pitkän. Maksettavaa kertyi melkein satanen. Kun kuitista tarkastin, niin alennusta olimme saaneet yli kuusikymppiä. Johtuen siitä, että parista kalliimmasta ostoksesta tuli jo rabattia yht. 40 €. Ihan jees, varsinkin kun listalla ei ollut mitään turhaa. 

  Alennettuihin ostoksiin lukeutui myös wc-paperi. Asiasta juohtui mieleeni vessapaperi lapsuudessani. Meillä Piskolassa oli ulkohuussi. Vuonna 1956 talossa oli iso remontti, ja silloin saatiin sisä/vesivessa. Vesikeskuslämmitys myös, mutta se ei kuulu tähän kontekstiin. Ulkohuussi jäi vielä vuosikausiksi navetan päätyyn. Siinä oli kaksi puolta, naisten ja miesten. Kummassakin oli muistaakseni neljä + yksi reikää. Se yksi oli pienempi lapsille. Itse tilaan noustiin monta rappusta. Pudotuskorkeus oli n. kaksi metriä. Eli ei ollut vaaraa, että huussin olisi usein täyttynyt. Syksyisin tyhjennys hoidettiin, hevosen vetämään sontalaariin jätökset lapioitiin. Pelloille ne sitten levitettiin, kuten lehmän-, sian-, ja  hevosenlanta. 

  Vessa- oikeammin huussipaperi oli 1950-luvulla sellaista silkkipaperin tapaista, yksittäisiä arkkeja rautalankalenksulla varustettuna. Kuvan tyyppistä tavaraa.

  Huussissa säilytettiin miesten puolella terva-astiaa. Tervaa tarvittiin moniin kohteisiin, suksenpohjista ja veneistä alkaen. Kun vessapaperista alkunsa saaneet ajatukset olivat päässeet tähän asti, muistin vielä yhden tarinaan liittyvän tapauksen. Olen sen tainnut joskus blogeissani jo kertoa, jossain noista yli 1800:sta. Mutta menkööt uudestaan, jos näin. Minä olin varmaan kahden tai kolmen ikäinen. Eli iässä, josta aikaisimmat muistot jäävät elämään. Minulla lienee ollut tapana lutkuttaa sormiani. Kummitätini Maija ei jostain syystä sulattanut tapaani. Niinpä hän kerran, minut itse teossa yllätettyään, nappasi niskasta kiinni, sanoi, että kumma, kun tuo ei lopu, nyt lähdetään tervaamaan sormet! No, ei kuitenkaan menty. Täti ajatteli varmaan, että uhkauskin riittää. Sitä en muista, paransinko tapani. Luultavasti en. Uhkauksilla on harvoin saatu asioita muuttumaan. Sen vielä totean, että ei Maija-täti ilkeä ihminen ollut. Tuo on ainoa asia ja kerta, kun muistan hänen minua kovistelleen. 

  Tästä päästään otsikon jälkiosaan. Tuo huussihöpinä oli kai nostalgiaa. Vaikka en koe kovin nostalginen olevani. Toki menneitä on joskus mukava muistella. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että ennen oli kaikki paremmin. "Tempora mutantur, nos et mutamur in illis". Vanhat ajat eivät tule takaisin, vaikka niistä unelmoimme. Jokainen saa toki menneisyyttä kaivata mielensä mukaan, mutta se ei luultavasti ainakaan auta omaksumaan tämän päivän vaatimuksia. 

  Nostalgiasta nykypäivään. Aamulla nappasin kuvan. Siinä näkyy koko kuva Persujen euron bensa-lupauksista, ja saaman voi yhdistää koko hallituksen tavoitteiden toteutumiseen. Näkyy siinä myös auringon hillitty rusoitus kauniina aamuna. 

  Tuon kuvan ottamisen jälkeen jatkoin aamulenkkiä. Ajatukset seilasivat. Mieleen tuli, kai Salpausselän kisojen vuoksi, sellaistakin, että olen aika riippumaton. Olen päässyt riippuvuudesta tupakkaan, jonkinasteisesta riippuvuudesta alkoholiin, ja riippuvuudesta penkkiurheiluun. Tupakointi loppui syksyllä 2008, viinan- tai kaljanjuonti on jo vuosia rajoittunut kertaan tai pariin vuodessa, silloinkin kohtuus on pysynyt. Penkkiurheilu ei ole myöskään vuosiin kahlinnut tekemistäni. Joskus oli urheilutapahtumien televisiointien aikataululla lähes yksioikeus määrätä päivärytmini. Ei enää. En siis ole tupakan, alkoholin, enkä urheilun orja. Mitä sitten olen? Cogito, ergo sum, hahmotteli René Descartes 400 vuotta sitten. Niin kai se on. Ajattelen, siis olen. Ajatusten ei tarvitse olla lennokkaita, synkkiä, mustia, sinisiä, viisaita, ei edes järkeviä. Kunhan ajattelee. 

  Sitäkin ajattelen, kun joku joskus jossain kirjassa sanoi: Usein periaate on vain oman hataran moraalin pönkittämistä. Pitääkin siis tarkastella periaatteitaan tuon lausuman pohjalta. Saattaa olla avartava teko. 

ILMAT SEILAILEE

  Tuon ilmi seuraavaa: Ilmat ilmeisesti enteilevät kevättä, merkkejä on ilmennyt. Ilman muuta kannattaa lopettaa tämä ilmastoon liittyvä aihe. On näet olemassa ilmeinen vaara kohtuuttomasta ilmaisusta, ja joku voi ottaa itseensä, ilmiantaa kirjoittajan. Tai ainakin osoittaa ilmeillään ilman itsehillintää ilmeikkäästi mieltään, ääritapauksessa syyttää ilmastonmuutosta ilmi annetuista pohdinnoista. Ilmankos jätän aiheen.  

  Kuitenkin: Kevätkuukaudet alkoivat. Se tarkoittaa, että meillä alkaa olla polte saareen. Jos ilmat suosivat, niin kuun puolivälin paikkeilla Saarelaan viikoksi mennään. Tuskin toista reissua näillä jäillä tehdään. 

  Jäätilanne on Anttolassa hyvä. Joskin uveavantoja kuuluu erään tiedon mukaan ilmaantuvan aika lailla. Ainahan jäillä pitää olla varovainen, maltti mielessä. 

  6. maaliskuuta 2020 oli jää tämän näköistä. Se oli kyllä vahvaa, mutta alkutalvesta tuulten vuoksi  murtunut jää näytti pelottavalta. 

 

  Eilen oltiin Espoossa Liisan 6-vuotis synttäreillä. Pienehkö porukka sukulaisia oli läsnä. Varsinainen merkkipäivä oli jo reilu viikko sitten, mutta nyt oli sopiva aika kokoontua. 

  Kahvit, teet, mehut, limsat, kunkin mieltymyksen mukaan, suolaista ja makeaa tarjottavaa yllin kyllin, rupattelua, kuulumisten vaihtoa, ja tietysti juhlahenkilön lahjojen avaamista, niistä on 6-vuotiaan synttärit kasattu. 

 

  Olemme, taas kerran, siirtyneet iskujen ja vastaiskujen aikaan. Ihan kuin ei maailma ilman niitäkin olisi tarpeeksi ahdistava paikka elää. Jotkut ovat sitä mieltä, että valtoin päämiehen ja muita johtohenkilöitä saa likvidoida, jos siltä tuntuu. Vaikka kyseessä olisi millainen kohde tahansa, kai kansainvälistä lakia ja käytäntöä pitäisi noudattaa. Kuka sen Trumpille ja Netanjahulle kertoisi? Tai on onhan se kerrottu, mutta kyseessä on sellaiset ukkelit, että mitä he siitä välittävät. 

  Sota on kauheaa. Ei sodan kauheutta vähennä, jos se soditaan kaukana kotimaasta. Sitä paitsi tämänkin Irakiin aloitettu operaatio voi johtaa katastrofaalisiin seurauksiin.

  Tänä päivänä ei ole helppoa olla rauhan puolustaja. Mielipiteet Suomessakin ovat militarisoituneet rajusti. Minähän en aktiivisesti rauhanaatetta ole koskaan julkituonut, sen puolesta toiminut. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö hiljaistakin hirvittäisi. Jos julkisesti aatteen puolesta tänä päivänä toimii, on vastareaktio varmaan kevyesti ilmaistuna tyly, oikeasti kerrottuna tyrmäävä. 

 Vieläkö ehtii Peppe-pappa nähdä ajan, jolloin isoja sotia ei sodita, massiivisia iskuja ei tehdä, kahtiajako ei vallitse, sota on tehnyt tilaa rauhalle, viha, jos ei rakkaudelle, niin ainakin ymmärrykselle ja sopusoinnulle? Siinäpä kysymys vailla vastausta. 

HYVÄSTI KITKAT

  Olen ajellut talvet kitkarenkailla varmaan 20 vuotta. Tai no, autolla tietysti. Ajellut. Mutta kitkat alla. Ilman isompia ongelmia. Minkä nyt pari kertaa talvella ollaan ojaan sivutiellä Anttolassa liu'uttu. Ilman kolhuja, ilman kuhmuja, ilman taloudellisia vaikutuksia. Mutta viime viikolla tuli yhteistyölle loppu. Lienee ikä ja teiden huonompi kunnossapito vaikuttanut asiaan. Ja ajatus siitä, että turvallisuus on tärkeintä. Ja sekin asiaan vaikutti, että renkaat olisi kuitenkin pitänyt uusia viimeistää ensi syksynä.

  Itse asiassa jo muutaman vuoden on mielessä muhinut, että seuraavat talvirenkaat ovat nastat.

Kuitenkin asiat ovat menneet niin, että edellisessä autossa olivat kitkat vielä melko uudet, ja kun toissa kesänä vaihdetiin autoa, niin mukana tulivat kitkat. 

  Renkaat ovat kausisäilytyksessä Vianorilla, ja siellä tarkastetaan kiekot aina säilytyskauden aikana. Raportti talvirenkaista tuli kesällä. Siinä todettiin, että vielä toimivat, yksi kuitenkin juuri suositellun rajoissa. Päätin silloin, että yhden talven ajan niillä. Viime aikoina on kuitenkin ollut välillä aivan sairaan liukasta. Varsinkin liikenneympyrät, joita on nykyään melko tiheässä, sekä risteysalueet ovat hioutuneet petollisiksi. Samoin lumettomiksi kuluneet asfalttiteiden rengasurat ovat aina ilman hiukankin lauhtuessa kuin jääkalvon peittämät. Puhumattakaan kotikadun liittymää Ala-Okeroistentiehen. Katu nousee jyrkästi, ja kun tielle tullaan, on molemmin puolin meluaita, eli ei näkyvyyttä. Kevyenliikenteenväylä kulkee ison tien laitaa, joten on pakko pysähtyä katsomaan, ettei pyöräilijä tai aamulenkkiä juokseva tupsahda konepellille. Koska risteystä ei juuri hiekoiteta, niin kitkoilla on välillä hankaluuksia päästä, varsinkin aamuisin ja iltapäivisin, liikenteen sekaan. 

  Päätös syntyi lopulta nopeasti. Kuten minulle, meille, melko usein käy. Siispä sujautin viime keskiviikkona Vianorille. Kaupat tehtiin. Koska valitsemiani renkaita ei Lahden toimipisteestä löytynyt, niin torstain iltapäivälle olisin saanut allelaiton. Olympialaiset olivat täydessä vauhdissa, varasinkin ajan perjantaiaamuksi. 

  Homma sujui sovitusti. Vajaa tunti odottelua, pitkästä aikaa nastoja kokeilemaan. Pientä ääntähän ne lumettomalla asfaltilla pitävät. Mutta vastapainoksi ei tarvitse ajoreittiä suunnitella. Ei haittaa, vaikka isommassa ylämäessä joutuu liikennevaloihin pysähtymään. 

  Ihmisen elämä koostuu monista jaksoista. Meillä oli kitkarengasjakso, nyt alkaa nastarengasjakso. Kuten sanoin, turvallisuus on etusijalla. Ajokorttikin on vasta uusittu. Jos kaikki hyvin menee, niin melkein viisi ja puoli vuotta ajelen vihellellen, kuka tietää, vaikka kauemminkin. Tuskin kuitenkaan noilla kiekoilla. Mutta nastoilla kyllä. Siispä pidän päätöstä perusteltuna, oikeaan osuneena. 

  Tämä oli rengaspäivitys. Vaihtotapahtumasta on kuvakin esittää. Ei tosin autenttinen. Pyysin tekista kuvan tilanteesta luomaan. Tekis loi, mutta ei hoksannut, että ei Vianorilla taivasalla renkaita vaihdeta. Ei tietysti hoksannut, kun siitä ohjeita antaessani maininnut. 

  P.S. Loppuun valaisen vielä rengastyypin vaihtoon oleellisesti liittyvän seikan. Kävin tankkaamassa noin viikko sitten Kujalassa Gasumin mittarilla. Kun sieltä lähdin ajelemaan kotiin, niin Kujalankadun ja Levonkadun risteyksessä olevassa liikenneympyrässä kävi niin, että koska näkyvyys joka suuntaan oli hyvä, ajoin ympyrään liian kovaa. Kierrosta piti tehdä 270 astetta, ja noista asteista menin kylkimyyryä 180. Ei auto kuitenkaan pois ajoalueelta livahtanut, mutta hätkähdytti kyllä. Varmaan se tapahtuma johti, muiden kokemusten avittamana, muutaman päivän kuluttua tehtyyn päätökseen. 

  P.P.S. Turvallista matkaa!

IKUISUUSKYSYMYS

  Elämän tarkoitus, ihmiskunnan päämäärä? Siinä ehkä suurin kysymys. Tuollaistakin tuli mietiskeltyä. Siispä omia ajatuksiani suureen mysteeriin. Jos sallitaan. 

  Elämän tarkoitus ei liene 42. Lukuhan esitetään vastauksena "elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen" Douglas Adamsin teoksesta Linnunradan käsikirja liftareille. Minusta elämän ja ihmiskunnan päämäärä on tietysti jatkaa lajiaan, kuten kaikilla eliöillä, sekä pitää asuinympäristö sellaisena, että tämä onnistuu, samalla sopuetua olosuhteiden muutokseen. 

   Ihminen on ihmiskunnan osanen, jolla on merkityksensä. Toisella suurempi, toisella pienempi, joillain olematon, mutta jokainen elämä, jokainen ihminen, on täällä tekemässä omaa jälkeään historiaan. Aki Kaurismäki on sanonut muistaakseni, että ihmisen on luotava oma moraalinsa, ja elettävä sitä noudattaen. Samaa mieltä, vaikka vain murto-osa, minä mukaan lukien, siihen pystyy.

  Ihmiskunnan tarkoitus on eettinen kehitys ja pyrkimys rakentaa yhteiskunta, jossa on vähemmän väkivaltaa, nälkää ja epäoikeudenmukaisuutta.  

  Lopullinen päämäärä on oppia, kerätä tietoa, kehittyä sellaiseksi, että se voi levittäytyä muualle maailmankaikkeuteen viemään tietoaan, mahdollisesti saamaan tietoa muilta älykkäiltä lajeilta.

   Päämäärä tulee mahdolliseksi jättämällä taakseen pelkän selviytymisen aika, siirtymällä onnistumisten ja kukoistuksen kauteen.

  Utopistinen näkemys, eikö? Kuitenkin Trumpit, Putinit, Netanjahut, ovat täällä vain käymässä. Aikaa on. Kunhan vain saadaan ilmastokato hallintaan, sillä matka kohti päämäärän saavuttamista on niin kesken, että se ennen planeetan elinkelvottomaksi saattamista onnistu. 

  Toisaalta ei ihmiskunta taida kaikkea elämää pystyä planeetalta tuhoamaan. Aurinkokin on vasta arvioidun elinkaarensa puolivälissä. Miljardin vuoden kuluttua saattaa uusi lajikunta päästä toteuttamaan ihmiskunnalta tekemättömäksi jääneen päämäärän. 

  Se oli meikäläisen totuus. Totuuksia on kuin muurahaisia, kuten ihmisiäkin. Ehkä minun "totuuteni" on paremminkin unelma. Mutta unelmia pitää olla. Kuten Hector laulaa: Unelmista suurin on voida rakastaa, Rakastaa - vaikka unelmaa!

  Hectorista vielä. Liput Heikin keikalle Salmelassa on hankittu. Viime kesänä jäi Pauli Hanhinemen esiintyminen siellä väliin. Force Major. Onneksi Taina ja kaverinsa edustivat meitä arvokkaasti, joten liput eivät eivät menneet hukkaan. 

  Olympialaiset jatkuvat. Neljä pronssia plakkarissa. Tänään sprinttiviestit, lisää voi tulla. Mitalien kirkastaminen olisi tärkeää. Brasilia on tällä hetkellä Suomen edellä mitalitilastossa. 

  Mihin Leijonien matka päätyy? Illalla tulee siitä tietoa. Sveitsi on paha. Peukut kohti ihmiskunnan päämäärää! 

  Loppuun kuva. Sellainen kuva viime kesältä, joka minusta onnistui ihan vaan niitä näpsiessä mainiosti: Liisa pitkän heinikon keskellä Pöytäniemessä.

OLYMPIAA JA ARVIOITA

  Olympialaisia on tullut katseltua. Ei aamusta yöhön, mutta suomalaisten suorituksia aika lailla. Jos en urheilulliseen puoleen ota kantaa, niin saanen esittää mielipiteeni Olympialaisista ylipäätään. No totta kai saan. Tämähän on oma blogini. Miksen siis saisi? Joten, mielestäni olympialaiset, eritoten kesäkisat, mutta talvi-sellaiset myös, ovat paisuneet valtavaksi spektaakkeliksi, niin että Pierre de Coubertin on pyörinyt haudassaan jo kauan. Niin massiivinen on lajikirjo, suorituspaikkojen määrä, suorituspaikkojen, jotka jäävät monesti kisojen jälkeen käyttämättöminä rappeutumaan, ja kaikki kuviteltavissa oleva, jopa sen ylittävä median tyrkyttämä julkisuus, jossa ei yhtäkään tilaisuutta saada klikkauksia jätetä käyttämättä. No mediahan isolta osalta on koko hullunmyllyn aiheuttanut. Olisin mielissäni, jos nyt hieman hillittäisiin menoa. Toki uusia lajeja syntyy, niitäkin olympialaisiin tarvitaan. Nyt ollaan kuitenkin sellisilla rajoilla, että kohta ei monikaan valtio, ainakaan yksin, kykene kisoja järjestämään. 

  Kisojen televisiointi on suuri savotta. Kiitos YLElle siitä, että lähes kaikki tapahtumat pystyy yle-veron turvin katsomaan. Taas mielipiteen ilmaisuvapautta käyttäen, sanon, että en liiemmin rakasta pitkiä urheilustudioita suorien lähetysten välissä. Ihan hyvä, että on asiantuntijoita, jotka osaavat valaista kilpailun seuraamista helpottavia juttuja. Liiallinen hypetys taas ei jaksa kiinnostaa. Eikä liiallinen toiveiden luominen. Kuitenkin: YLE 9+. Katsokoot Tynkkynen ja kumppanit kisansa maksullisilta kanavilta. 

  PS: Vielä urheilustudioihin liittyen. Ystäväni Ahosen Risto (RIP) oli muinoin sitä mieltä, että jalkapallo- tai lätkämatsia on parempi televisiosta katsoa ilman selostajan ääntä. Aika radikaali mielipide, siitä syystä, että ei ainakaan sen ajan tekniikalla olisi selostajan ääntä häivyttää ilman, että myös kentältä kuuluvat äänet olisivat vaienneet. Ilman niitä pelin katsominen, ainakin lätkäpeli, olisi kyllä aika kurjaa. Mutta Risto oli muistaakseni niin suivaantunut joihinkin selostajiin, että ilmaisi tunteensa näin vahvasti. 

  Jos kuitenkin jotakin Suomen menestyksestä vielä puhun, eli kirjoitan. Tähän mennessä aika lailla ennakko-odotusteni mukaan on mennyt. Yksi mitali, kaksi neljättä sijaa plakkarissa. Niiden tuojat eivät varmaan olleet kovin korkealla veikkauksissa. 

  Jatkossa saattaa jokunen mitali vielä tulla. En lähde tuojia arvailemaan, vaikka onhan hiihdon viesteissä, ja yhdistetyssä hyvät mahdollisuudet. Joku yllättäjä olisi piristys.

  Lätkässä pitää Leijonien parantaa paljon, jos aikoo mitaleille päästä. Taitoa toki on, mutta tehokkuus oli eilen hukassa. Ehkä joukkue vielä hitsautuu paremmin yhteen, ja tulosta alkaa tulla.  

  Se urheilusta. Eilen tein, pörssisähkön korkealla pysyttelevien hintojen innoittamana, parilta eri tekoälysovellukselta seuraavaa: Kuinka vaikuttaa pörssisähkön hintaan yhden asteen kylmeneminen tai tuulen lisääntyminen 1 m/s?

  GEMINI:  

  1 aste pakkasta, kulutus kasvaa ~150 - 200 MW, hintavaikutus +0,5 - 2,0 senttiä/kWh

  1 m/s lisää tuulta, tuotanto kasvaa ~300 - 500 MW, hintavaikutus -1,0 - 3,0 senttiä/kWh.

  ChatGPT:

  Keskimääräinen hintavaikutus (Nordic data)

  -1 °C lämpötilaa ~+4 ct/kWh  

  +1 m/s tuulta ~­-11 ct/kWh 

  Mihin uskoa? Aivan erilaiset luvut. Kysely sekoitti vain mieleni. Pörssisähkö on minulle mysteeri, vaikka olen sen muodostumista hieman tutkinut. Taitaa olla kusetusta. Kuluttaja maksaa, sen verran asioista ymmärrän. 

  Aamulla taas lenkin kiersin. Okeroisten myllyllä näytti lampi olevan aika vedetön, mutta virtaus sentään pitää uomat auki.

USKOKAA, USKOKAA

  Uskokaa, uskokaa. En tarkoita jumaliin, uskontoihin uskomista. Se on jokaisen oma asia, ja tulkoot kukin uskossaan tai uskomattomuudessaan onnelliseksi. Tarkoitan, että uskokaa poliitikkoihin, uskokaa valtiomiehiin, uskokaa mediaan, uskokaa kavereihin. Tai no, uskokaa ainakin kavereihin. Jos kaverit eivät ole luottamuksen arvoisia, he eivät ole kavereita. Noihin muihin uskominen on itsensä pettämistä, sinisilmäisyyttä. Maailma on mennyt sellaiseksi, että valehtelu on levinnyt kaikille sektoreilla. Myös täällä joskus kylmässä Fennoskandiassa. Trumpin ensimmäiseltä kaudelta alkaen tapa on hiljalleen  yleistynyt, muuttuen vaivihkaa hiipien hyväksyttäväksi. Poliitikkojen pehmoisiin pärinöihin ei juurikaan puututa. Joskus jotkut toimijat julkaisevat faktantarkastuksia, mutta valtaosa menee kuulijan, näkijän, lukijan itsensä arviotavaksi. Näin valheet, varsinkin kun niitä toistellaan kerta kerran jälkeen, muuttuvat monien mielissä tosiksi. 

  On tietysti ihmisryhmiä, jotka eivät edes kyseenalaista tiettyjä valheita. Heille valheen esittäjä on jumala ja valheen sanoma uskonto. Näitä fanaatikkoja on vaikea saada totuutta kaivamaan. 

  Mr. President Trump on tehnyt asemansa turvin valehtelusta käytännön, mikä on laajasti omittu. Mitä se ihmiskunnasta kertoo? Päin helvettiä ollaan menossa, kannat kolisten, turpa joutavia joristen. 

  Jos haluaa totuudessa pysyä, niin silti ei monikaan usko. Kuinkahan moni uskoo tämän kuvan minusta ensimmäisenä ihmisenä Marsin pinnalla uskoo? Vaikka syytä olisi.

  Vielä valokuvaksesta. Valokuvaus alkoi 1820-luvulla, ja yleistyi vähitellen 1800-luvun puolivälin tienoilla. Mistä moinen tuli mieleeni tarkistaa? No siitä, kun kaksi sadan vuoden välein otettua kuvaa ovat niin samankaltaiset. Ensimmäinen on otettu jossain valokuvaamossa, Mikkelissä, luulisin. Kuvassa on isoisäni Aleksin veli Kalle. Kuva on otettu 1920-luvulla.

  Toinen kuva on Jonista, napattu n. 100 vuotta myöhemmin paikassa Pariisin Musée de l'Illusion. Samaa peilikikkaa on käytetty siis jo kauan. Niin ainakin oletan. Jos varmaksi sano, niin saatan valehdella, toisin kuin tuosta Mars-kuvasta. 

LAUSUNTO PLAKKARISSA

  Kunnon talvea pitää. Aurinkoisia päiviä, kuutamoöitä. Koska ei juuri ole tuullut, ei parinkympin pakkaset ole olleet liian kylmiä ulkoiluun. Kuva tältä aamulta.

  Eilen kävin lääkärissä. Yksityisellä. Pihlajalinnassa. Lääkärinlausunto ajokyvystä oli syynä. 

  Lääkäri otti vastaan sovittuna aikana. Ensin hän katsoi valmiiksi täyttämäni kyselylomakkeen. Sitten hän kyseli joitain asioita. Muutamia muistiin liittyviä kysymyksiä seurasi. Muistin vuoden, kuukauden, päivän, vuodenajan, monenteenko kerrokseen olin noussut. Muistin kolme sanaa, mitkä lekuri sanoi. Osasin toistaa hänen sanomansa lauseen. 

  Sitten toisenlaista tutkintaa. Onnistuin taittelemaan paperiarkin kahtia, asettelemaan sen polvilleni. Onnistuin kirjoittamaan paperille mielivaltaisen lauseen, piirtämään mallista kuvion (kaksi osittain toistensa sisällä olevaa viisikulmiota). Sitten vielä näkötarkastus, lausunto tulostimesta, allekirjoitus (lääkärin), kassan kautta, 200 ja risat euroissa. 

  Koko hommaan meni n. 20 minuuttia. 

  Äsken, lenkiltä tultuani, tunkeuduin Traficomin sivuille, vahva tunnistautuminen, ajokortin uusiminen, ohjeita seuraten maksutapahtumaan (28 €).Tähän tuhrautui kallista aikaani melkein vartti. 

  Ajolisenssi postitetaan kuuden arkipäivän sisällä. On se vaivatonta. Kuka epeli yhä kyseenalaistaa digitaaliset palvelut?

  Iiriksellä oli taas viime lauantaina kisat. 20 osallistujaa Espoosta, Kauniaisista, Porista ja Tampereelta. Tarkennus, 20 yhteensä, ei joka paikkakunnalta. Melko kova tasoisia kaikki. Iirishän otti ja voitti. Ennätyspisteillään. Jos ajolupaan oikeuttava muistini ei ole väärässä, on Iiriksellä ollut tällä kaudella neljät kisat. Kaksi ykköstilaa, yksi kakkonen, yksi kolmas. Viimeksi mainittu oli Iirikseltä huono kisa, tuli pari "ilmapalloa" ja muutakin hämminkiä. Oli silti kolmas, mutta osallistujien taso ei ollut keskimäärin kovin korkea. 

  Saa nähdä, kuinka pitkälle tytön taidot tulevat riittämään. Intoa ja omistautumista ainakin ovat kohdillaan.  

Olen aamuna muutamana kuunnellut vaihteeksi Dumaria. Sitä ennen Wilcoa. Kun Dumari on kahlattu, on vuorossa Nick Cave. "Vanhassa vara parempi", sanotaan. Mutta uuttakin tulee välillä etsittyä. Ettei luutumaan pääse. Vaikka olen tainnut päästä jo; Grammy-palkitut olivat enimmäkseen minulle tuntemattomia. Ei silti, ei Grammy ole koskaan minulle mitään merkinnyt. Eivätkä muutkaan alan palkinnot. 

  Aurinkoisia pakkaspäiviä kaikille. Käyttäkää sähköä harkiten. Käyttäkää, vaikka teillä kiinteähintainen soppari olisi.