MALVA JA PINCHO NATION

  Eilen oli kulttuuri- ja kulinaaripäivä. Siihen johti se, että Anna kuskasi Iiriksen, Emilian ja Soinnun (KaTa:n mafian) Pajulahteen yksäreille. Liisa oli mukana. Luistelu alkoi klo. 11. Anna ja Liisa tulivat lahteen, tapasimme Museo Malvassa. 

  Malvassa on tullut käytyä monta kertaa. Viidennen kerroksen Juuret-Aarteita kokoelmista oli jo tullut parikin kertaa nähtyä. 

  Kolmannessa kerroksessa oli Karim Boumjimar: Rakkauden riitit, joka välittää esitteen mukaan vahvoja viestejä ja aistillista energiaa keramiikan kautta. Ei ihan minun suosikkini. 

  Kellarikerroksessa oli suomalais-espanjalaisen naistaiteilijan maalauksia. Nimi unohtui, enkä Malvan sivultakaan löytänyt tietoa. Värikkäitä maalauksia kukista ja käsittääkseni oman elämän tärkeistä asioista. Minun makuuni liian värikkätä. Taitavasti maalattuja toki. 

  Näyttelyn kohokohdan suhteen meillä kävi tuuri. Pasi Rauhalan Type3 - Uuden maailman raunioilla oli näytteillä viimeistä päivää. Siitä meillä ei ollut ennakkoon mitään tietoa. Ei ylipäätään Malvan tarjonnasta. Onneksi mentiin!

  Laitan suoran lainauksen Malvan sivuilta:

   Type3 – Uuden maailman raunioilla on taiteilija Pasi Rauhalan luoma uudenlainen näyttely. Audiovisuaalinen ja vuorovaikutteinen teoskokonaisuus ottaa vaikutteita videopelien maailmoista ja vie kävijät mielikuvitusmatkalle tulevaisuuteen.   

  Näyttelyn kuvaamassa tulevaisuuden yhteiskunnassa tekoäly on ottanut vallan ja valvoo ihmisten jokaista liikettä. Kukaan tai mikään tässä maailmassa ei ole sitä, miltä näyttää. Type3 havainnollistaa, millaiseksi maailma voi muuttua, jos tekoälylle, algoritmeille ja suurille teknologiayrityksille annetaan rajaton valta.   

  Seitsemään näyttelysaliin rakentuva tarinallinen näyttelykokemus alkaa päähenkilö Isaacin asunnosta. Näyttely kutsuu kävijän seikkailuun, joka paljastuu vähitellen huone huoneelta Isaacin jättämien jälkien kautta. Jokainen huone avaa uuden näkökulman tarinan maailmaan. Useissa tiloissa on vuorovaikutteisia elementtejä, joiden kautta myös kävijä tulee osaksi Type3 -järjestelmän hallitsemaa maailmaa.    

  Näyttelyn toteuttamisessa on käytetty tekoälyä, 3D-animaatiota, pelimoottoreita ja teatterimaisia lavasteita. Äänimaailmasta vastaa säveltäjä Laura Naukkarinen (Lau Nau) ja tarinaa on kehitetty yhteistyössä tieteiskirjailija Emmi Itärannan kanssa.   

  Lahtelaissyntyinen Pasi Rauhala (s. 1978) on mediataiteilija, jonka työskentelyssä korostuvat interaktiivisuus, tilallisuus ja julkinen tila.  Rauhalan teokset kutsuvat yleisön mukaan vuorovaikutukseen ja tutkimaan ympäröivää maailmaa uusista näkökulmista.

  Oli tosiaan vaikuttava kierros. Meikäläiselle scifi-fanille ainakin. Muutaman kuvan nappasin.

  Tässä maisemassa juoksentelee rottia, ihmishahmoja vilahtelee välillä.

  Kun tähän seinään suunasi taskulampun näköisellä laitteella, niin kuvaan ilmestyi valoläikkä, vaikka lampusta ei muualla näkyvää valoa ollut. Valolla pystyi seuramaan vaikkapa lepattavia perhosia.

  Type3:ssa pystyi myös ottamaan itsestään tulevaisuuteen sijoittuvan kuvan. En jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Aika paljon oli tekoäly meikää nuorentanut. Ja poseeratessa päässä ollut hattukin oli jäänyt menneisyyteen.

  Liisa näyttelytiloihin johtavan käytävän valoseinän edessä. 

  Vahva suositus Type3:lle. Mistä sen mahdollisesti joskus löytää? Siinäpä kysymys. 

  Päälle juotiin kahvit museon kahvilassa. Sitten ehdittiin vielä hetki olla torin leikkipaikalla.

  Anna ja Liisa lähtivät hakemaan tyttöjä Pajulahdesta. Me siirrettiin auto toriparkkiin, hieman käveltiin. 

  Anna oli varannut pöydän Pincho Nationista. Me sinne menimme puoli kolme, toiset tulivat vartin kuluttua. 

  Pincho Nationissa oltiin Hilpan kanssa kerran aiemmin käyty, Liisan kolmivuotisia silloin juhlittiin. Ravintolassa on tarjolla suuri määrä pieniä annoksia. Yhden hinta liikkuu n. neljän ja seitsemän euron välillä. On liha-, kala, ja kasvisannoksia, sekä jälkiruokia. Makuja ja mausteita löytyy ympäri maailman. Annokset tilataan ja maksetaan sovelluksella. Kolme tilasin: Crisby chiken, Baked feta cheese ja The viral vodka pasta. Yhteensä 15,30 €. Hyvää oli, ei ähkyyn tullut, mutta riittävä annos. 

  Anna, Liisa ja KaTa:n mafia siirtyivät Pincho Nationista Lahden jäähallille Lahden Taitoluistelijoiden Kevätnäytöstä katsomaan. Siellä luisteli myös Milla, 6 v., Iiriksen ja Liisan serkku. 

  Me usmuutettiin kotiin, keitettiin kahvit, Hilppa kaivoi pakkasesta jäätelöä.

  Menee se sunnuntai noinkin.

  Viikko loppui, uusi alkaa aurinkoisena ja lämpimänä. Hiljalleen aletaan orientoitua kesäkauteen. Mikäli ei mutkia matkaan ilmaannu, viikon kuluttua muutto saareen toteutuu. Periaatteessa voitaisiin lähteä jo huomisen hammastarkastukseni jälkeen, sillä jäät eivät ole esteenä, mutta ensi viikonloppuna tulee perhe Tiilikainen maisemiin. 

  Lähes kuukauden verran etuajassa olevaa kevättä siis kohta seurataan, luonnon vihertymistä ihaillaan, matalaa vedenpintaa loinnellaan, olosuhteisiin sopeudutaan, katiskat järveen nakataan, muikkuja paunettipyytäjiltä ehkä saadaan. Eli ihan kohillaan on elämä, ongelmineen, iloineen. 

LÄHILUONTOA LÄHINNÄ

   Kevään etenemistä on tullut katseltua lähiluonnossa. Lähellä, mutta Lahdessa sekä Hollolassa. Keskiviikkona käytiin päivällä Hilpan kanssa kävelemässä Päijät-Hämeen Keskussairaalan lähistöllä sijaitsevan Likolammen maisemissa. Siellä ei ole juuri tullut liikuttua. Tienoolta löytyy Lahden Terveysmetsä. Terveysmetsässä on puuveistoksia, on 3,4 kilsan metsälenkki, joka yhdistyy suoraan Likolammen lenkkiin. Eipä oltu tuotakaan ennen tiedetty. No, mehän ollaan Hollolasta, ihan parin kilsan päässä Terveysmetsästä asutaan!

  Mm. tämä patsas reitin varrelta löytyy.

  Eilisaamuna minä käppäilin IsoTiilijärven eteläpuolelta kulkevaa reittiä. Viisi astetta pakkasta, pienemmät lammikot olivat saaneet jääkannen.

  IsoTiilijärvestä oli vielä osa jäässä. Aika erikoista; Vesijärvi vapautui jo muutamaa päivä aiemmin, Saimaa Anttolassakin lainehtii ilman kantta.

  Keski-Tiilijärvi oli sentään jo jäätön, paitsi pohjoisrannalla pieni nauha vielä taisteli kevättä vastaan. 

  Tänään lähdettiin päivällä kiertämään Iso Tiilijärvi. Eivät olleet reilussa vuorokaudessa jäät hävinneet.

    Pitkospuita, moderneja sellaisia, kuljettiin Soisalmensuon läpi. Kiitos Hollolan kunta. 

  Hilppa lueskeli opastekarttaa. Täälläkään ei saa liikkua missä sattuu. Ei saa mennä rikkomaan suon pintaa, sillä sen palautumineen saattaa kestää vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja. Ja jotkut töhelöt vaativat turpeen energiakäytön palauttamista!

  Kun lähdettiin kiipeämään järven pohjoispuolella ylös mäkeä, yllätettiin kyy aurinkokylvystä. Se lähti kankeanoloisena metsään, pois häiritsijöiden silmistä.

  Ylhäällä. paikassa, mistä risteää reitti Tiirismaalle ja Messilään, löytyi, kuten tiesimmekin, sinivuokkoja. Niitä oli paljon. Kuva ei kauniille kukkasille oikeutta tee.

  Hanhiparvikin lensi ylitsemme. En ehtinyt kuvaa ottamaan. Sitruunaperhosia lepatteli reitin varrella useita. Niitä en edes yrittänyt kuvata. 

  Siinä tarinaa lähinnä lähiluonnosta. Pääasia, että luoto on sydäntä lähellä, olkoot kyse lähi- tai etä-, tai mistä tahansa luonnosta. 

ARKI PALAA

  Pääsiäisaika alkaa kulua loppuun. Perhe Tiilikainen lähtee iltapäivällä Espooseen. Pääsiäinen loppuu, mutta meidän piinaviikkomme vasta alkavat. Jatkamme eloa odottaen ilmoitusta jäitten lähdöstä. Aikanaan ne lähtevät, vaikka hieman viileämpää ja pilvistä on huhtikuun alku ollut. Ei isompaa takatalvea ennusteissa näy. Vappuna perinteisesti räntää saattaa pieksää, mutta se ei haittaa. 

  

  Kävelin pari päivää sitten aamulenkillä Likolammen ympäri. Puolet jääpeitteestä oli poissa. 

  Sellainen on meininki, että olosuhteiden salliessa parin viikon kuluttua voitaisiin saareen muuttaa. Sitä ennen tuskin on asiaa.

  Järvessä vielä vettä on, mutta miten lie kaivon tilanne? Ei luultavasti kovinkaan runsaasti. No, ehkä pumppu päälle saadaan. 

  Tiilikaiset tulivat torstai-iltana. Pitkäperjantaina käveltiin Kunttikseen. Siellä on kaikenlaisia vempaimia käytettävissä. 

  Lauantaina meni Iiris Pajulahteen leirille, joka päättyy tänään ip. Anna, Joni ja Liisa kävivät päivisin Lahdessa Joni sukulaisten luona. Ilmat olivat poutaisia, pilvisiä ja koleita. 

  Tänään on sadetta ennustettu koko päiväksi. En viitsinyt edes lenkille lähteä. Vaikka nyt, kun ulos ikkunasta tiirailen, niin ei juuri pisaroi. Ei toki uusi ilmiö. Ennusteet tuppaavat olemaan vähintään kyseenalaisia. 

  Keskiviikkona on edessä renkaitten vaihto. Ensiviikolla on määräaikainen hammastarkastus, sillä se siirtyi, koska sovittuna aikana korjattiin takahampaan paikan lohkeama. Samalla saan hammaslääkärin lausunnon ja tarvittaessa röntgenkuvan kaluston kunnosta. Sellainen on oltava polvileikkausta varten. 

  Vajaan kahden viikon kuluttua tulevat Tiilikaiset taas meille, sen jälkeen ollaankin, kuten jo mainitsin, valmiita pakkaamaan Skoda pullolleen, suuntamaan Anttolaan.   

  Pääsiäinen päivitetty, lähitulevaisuus hahmoteltu. Loppuun Mark Twainin osuva lausahdus:

  "Politicans and diapers must be changed often, and for the same reasons."

TIKKUTIISTAI

  Jopas jotakin!? Äkkäsin, että en ole kirjoittanut blogiini kahdeksaan päivään. Ei ole kyllä kiireitä ollut, ei esteitä muitakaan. Ei kai asiaakaan? No, ei asiaa juuri nytkään ole. Painavaa sellaista. Kirjoitukseni, vaikka ovat joskus asiapohjaisia, eivät totta puhuen painavaa asiaa edes kaipaa. Ei tämä kovin vakaa ole, tämä kirjoittelu. 

  Nyt siis kirjoitan, ettei sormet jäykistyisi, ettei QWERTY-asettelu unohtuisi. 

  Pääsiäisviikkoa eletään. Tänään on tikkutiistai. Tekis osasi kertoa seuraavaa:

  "Tikkutiistai on saanut nimensä kansanperinteen tavasta vuolla hiljaisen viikon tiistaina sytykkeitä. Tikkutiistaina vuoltuja tikkuja pidettiin erityisen onnekkaina, ja niitä asetettiin hirsiseinien rakoihin tai käytettiin tulen sytyttämiseen pahoja henkiä karkottamaan." 

  Hitto soikoon, jos oltais Anttolassa, saaressa, Saarelassa, niin olis hommaa tiedossa. Minulla on tervaspölkkyjä jemmassa aika lailla. Niistä olisi hyödyllistä vuoleskella syttyjä tulevaa käyttöä varten. Hirrenrakoihin niitä ei voisi laittaa, mutta korvaava säilytyspaikka kyllä järjestyisi. Johan pysyisivät henget loitolla. Tiijä vaikka hiiretkin, ja mauriaiset, eli sorkermurkut, nuo penteleet, jotka tuppautuvat toukokuussa keittiö työtasoille mellastamaan. 

  Vaan ei olla Anttolassa. Ollaan Hollolassa. Anttolaan mennään aikanaan. Kunhan nämä kaksi Huhtikuuta saadaan lopuilleen. Ensimmäinen, eli ennenaikainen, päättyy tänään, toinen, eli oikea-aikainen, alkaa huomenna. Ei onneksi ole sellaista tietoa säitten ennustajilta tullut, että maaliskuu ja huhtikuu olisivat vaihtaneet omin päin paikkaa. 

  Hieman takautumaa. Sehän on nykyään pop. Lähes kaikissa tv-sarjoissa sitä harrastetaan. Olimme lauantaina katsomassa KaTa:n Kevätnäytöstä. Se oli nimeltään IHMEMAA. Iiris oli Dorothy. 

  Mukavia tapahtumia nuo seuran esitykset ovat. Niissä pääsevät kaikki luistelukoululaisista kehittyneimpien K-ykkösiin asti esiintymään. 

  Näytöksen päätteeksi kukitettiin seuran eri sarjoissa loppukilpailuissa palkintopallille yltäneet luistelijat. Hyvin on KaTa pärjännyt, puolenkymmentä luistelijanalkua sai ruusunsa. Iiris yhtenä heistä. 

  Perhe Tiilikainen tulee perinteisesti pääsiäiseksi Hollolaan. Iiris menee lauantaina leirille Pajulahteen. Anna, Joni ja Liisa surffailevat Lahden ja Hollolan väliä, ehtivät kyllä ilonamme aikaa myös viettää. 

  Huhtikuussa, siinä oikeassa, lienee saareen muutetaan. Tuskin sellaista pakkia kelit tekevät, että jäät vappuun asti möllöttävät. Eilen käytiin Lahden satamassa ja Kariniemessä kävelemässä. Olivat jäät Vesijärvessä mustiksi muuttuneet, rannat osin vapaiksi sulaneet. 

  

  Aamuisin kävellessäni olen pannut merkille erään asian. Positiivisen sellaisen. Ihmiset ovat parantaneet tapojaan. Ei ole enää roskia teitten ja kulkuväylien laitamilla siihen malliin kuin oli vielä muuta vuosi sitten. Ehkä meillä on vielä toivoa. Toisaalta ei autojen joutokäynti ole ole yhtään vähentynyt. Päinvastoin. Toivon toivominen taitaa olla toivotonta. 

  Pieniä asioitahan nuo Mäkkärin käärepaperit, mäyräkoiran päällysvaatteet, akkaansa ikkuna auki, tupakki suussa ja moottori puksuttaen kaupasta odottavat äijät ovat. Suurin ongelma on välinpitämättömyys. Siihen tulee ihmiskunta luhistumaan, ennustaa Peppe-pappa. 

  Loppuun hyvää pääsiäisaikaa jokaiselle.

  Loppujen loppuun lainaus juuri lukemastani Richard Osmanin mainion Torstain murhakerho-sarjan neljännestä osasta MAHDOTON MAMMONA. Kun kirjassa tuli turvallisuus puheeksi, lausahti eräs: "Maailmassa on vain vain harvoja niin vaarallisia asioita kuin turvallisuus!"

  Paradoksaalista, mutta totta.

YLPEÄN ISOISÄN KERTOMUS

  En oikein tiedä, pitäisikö tästä kirjoittaa, mutta kirjoitan kuitenkin. Tarina alkaa vuodesta 2020, kun Iiris meni 6 vuotiaana KaTa:n luistelukouluun. Seuraavan vuonna hän luisteli jo Tinteissä, kilpailujakin alkoi olla. 

 

 2022 harrastus jatkui. Viitenä päivänä viikossa harjoituksia, kerran tanssia tai balettia. Kilpailuja jokusia kaudessa. Palkintojakin alkoi tulla. Sen vuoden kesällä jo pari viikon leiriä, Kiteellä ja Joensuussa. 

  Syksyllä tahti tiivistyi. Iiris alkoi käydä aamujäillä tavallisten treenien lisäksi. Sarjana oli nyt Minit. 

  2023 jatkui homma yhtä intensiivisenä. Lisäksi tuli Taitoluisteluliiton leirityksiä, kolme kahden päivän rupeamaa kaudessa. Koulu suhtautui harrastukseen myönteisesti. Aamujäiden takia Iiris myöhästyi hieman opetuksesta, ja Liiton leirit olivat arkipäivinä. Edellytyksenä myönnytyksille oli tietysti, että koulunkäynti ei kärsinyt. Eikä kärsinytkään. 

  Olikohan kaudella 2023-2024, kun Iiris siirtyi K2-ryhmään, ensin B-silmuihin. Kisoja, leirejä, treenenejä nyt kuutena päivänä viikossa. Vain lauantai oli vapaa. 

  Jossain vaiheessa kaudella 2024-2025 tuli nousu A-Silmuihin. Tahti jatkui muuten samanlaisena. Palkintokaappi sai hiljalleen täytettä. Kesäleirit jatkuivat Kiteellä ja Joensuussa joka heinäkuu. 

  Tällä kaudella, 2025-2026, Iiris sitten pääsi Liiton Nuorten projektiryhmään, jossa aletaan seulomaan mahdollisia tulevia maajoukkueurheilijoita. 

  Mansikkana kakun päällä Iiris varmisti paikkansa keväiseen A-Silmujen Kultafinaaliin. Sinne pääsee tietyistä kilpailuista saavutettujen pisteiden perusteella 24 luistelijaa. Samoin A-Silmujen Hopeafinaaliin. 

  Kisat olivat viikonloppuna Mikkelissä. Me kävimme ennen Iiriksen kisoja välillä katsomassa, mutta pariin vuoteen hän ei ole sitä halunnut. Päätöstä pitää kunnioittaa. Onneksi monet kauden kisoista striimataan, joten niitä pääsee kotisohvalta katselemaan. Kuten sunnuntainakin. Kyllä oli jännittävää. Iiris luisteli kahdeksantena, sai hyvä pisteen yhdestä pienestä virheestä huolimatta. Sitten alkoi jännittäminen. 16 luistelijaa jäljelle, heistä moni olisi huippusuorituksella päässyt samoihin lukemiin, ylikin. Mutta niin ei käynyt. Yksi tyttö ylsi lähelle, vain 0,41 pisteen päähän. Muut jäivät jo kauemmas. 

  Iiris oli siis voittanut! Eli suomenmestari. Vaikka ei sitä nimitystä virallisesti käytetä, mutta sama asia, sillä koko Suomesta osallistujat seulotaan. Tässä vaiheessa Peppe-papan sydän alkoi hakata hieman hitampaan tahtiin. Varmaan Hilppa-mummalle kävi samalla tavalla. 

Kuva by Anna.

  Seuraava taso on Iiriksellä Debydantit. En tiedä, joko seuraavalla kaudella? Sarjasta seuraavaan siirtyminen ei ole ikäkysymys, vaan taidot ratkaisevat. Tietyt liikkeet täytyy tasokokeissa läpäistä. A-Silmussa, nyt kun katsottiin sekä Hopea- että Kultafinaalit, huomattiin, että ikähaarukka oli monta vuotta. Hopeafinaalissa oli yksi 9-vuotias, Kultafinaalissa muutama 13-vuotias. Yleisin ikä oli 11 vuotta, kuten Iiriskin on. 

 Iiriksen seura KaTa on saanut hyvät valmentajat. Kaikissa sarjoissa on hyviä luistelijoita. Iiiriksen kanssa on kulkenut samaa polkua kaksi hänen hyvää kaveriaan. KaTa:n mafiaksi on trion valmentajansa Ruslan nimennyt, sillä tulokset kolmikolla ovat olleet monta vuotta hyviä. Myöhemmin on tullut yksi lisää. Toinen Iiriksen kavereista ei epäonnekseen saanut aivan Kultafinaalin oikeuttavia pisteitä kasaan, hän luisteli Hopeafinaalissa. KaTa:lla oli siis kolme tyttöä Kultafinaalissa, sijoitukset 1., 4., ja 6. Ei hassummin. 

  Saa nähdä, kuinka pitkälle Iiriksen harrastus johtaa. Luistelu on tällä hetkellä hänelle niin tärkeää, että voi johtaa vaikka mihin. Tuo oli tietysti ylpeän Peppe-papan toiveajattelua, mutta ei ihan vailla pohjaa. 

  Kaikkea voi sattua. Uskon kuitenkin, että innostus luisteluun ei Iirikseltä lopu. Kunhan terveenä pysyy, niin tiedä häntä, minne asti polku vie.

  Olen Iiriksen "uran" historian kirjoittanut muistinvaraisesti, valokuviin osin perustuen. Saattaa joitain pieniä asiavirheitä olla, mutta pääosin noin homma on edennyt. 

  Siinäpä yhdelle illalla tarinaa. Täytyy ryhtyä latautumaan huomiseen, sillä huomenna on siivouspäivä. 

JONOSSA

  Olin tänään Päksissä tapaamassa ortopediä. Asia varmistui. Vasen polvi leikataan. Tekonivel on tulossa joskus alkusyksystä, jos kaikki kohdilleen menee. 

  Kauan sitkoilin kivun kanssa. Oireilu alkoi syksyllä 2022. Se paheni loppuvuoteen mennessä niin, että hakeuduin lääkärille. Monta kertaa siellä ramppasin. Polveen tuupattiin parikin kertaa kortisonia, kerran kukonhelttaa. Fysioterapiassa kävin, sain erilaisia kuntoutusohjeita. Jossain vaiheessa otettiin röntgenkuva, nivelrikko paljastui. Molemmissa polvissa, mutta vasen ainoastaan kipuili. 

  Talvella 2023 meni lähete Päksiin. Kesällä 2023 oli tapaaminen leikkaavan lääkärin kanssa. Koska polvi oli silloin, varmaan jumppaamisen ja joustavalla pohjalla kävelyn (Avokkaasaaressa ei ole asfalttia) vuoksi melko hyvä, joten päätettiin, ettei vielä leikata. 

  Kolmisen vuotta olen nyt elänyt hiljalleen yltyvän kivun kanssa. Kun tuo kipu alkoi loppuvuodesta 2025 jo haitata nukkumista, varasin ajan lääkärille. Uusi röntgen, lähete Päksiiin. Tänään sitten ortopedin syyniin. Ei kauaa asiaa vatvonut, leikkausjonoon mentiin. 

  Nyt on mieli keveä, toisaalta tuumiva: teinkö oikean ratkaisun? Kyllä varmaan. Ainakin on saletti, että ei polvi itsekseen parane. Tuon yökivun lisäksi on mieleen hiipinyt pelko siitä, että joudun lopettamaan pian 18 vuotta kestäneen liikuntaharrastukseni. Siis aamulenkit musiikki korvissa, mieli korkealla. Olisi paha isku, jos niin kävisi. Eihän tuo aamulenkki koko maailma ole, mutta aika iso osa siitä kuitenkin. 

  Tietoa leikkauksesta, siihen liittyviä ohjeita, tuli käynnillä aika lailla. Onneksi kirjallisessa muodossa. Muistiin kun ei välttämättä ole enää luottamista. 

  Muutamia toimenpiteitä täytyy tehdä lähempänä syksyä, siis itse. On myös muutamia, joista minuun otetaan yhteyttä. 

  Kesäkausi alkaa kuukauden tai puolentoista kuluttua. Se lähtee kulumaan normaaliin tapaan. Joskus lehdenputoamisen aikoihin, ehkä aikaisemminkin, operaatio tapahtuu. Kyynärsauvat minulla on jo valmiina odottamassa. Sain ne silloin 2023 Aijalta lainaan. Täällä ovat huilanneet, kun kumpikaan ei ole tarvinnut. 

  Kuntoutus kestää aika kauan. Suuri vastuu siitä kuuluu asianosaiselle. Eiköhän tuo minulta suju. 

  Sellaista kuuluu Hollolaan. Loppuun vielä erikoisterveiset Topille. Jos satut tätä lukemaan. Tai eivät terveiset häviä, vaikket lukisikaan. Toivottavasti tulevat perille:

   En sitten Coxaan mennyt, vaikka siitä minulle tietoa annoit. Lupasit jopa syksyn tapaamisessa minut Tampereelle viedä. Kiitos siitä. Jos vertaistukea leikkauksen jälkeen tarvitsen, tiedä, kehen otan yhteyttä.

RIENTÄVÄ AIKA

  Jokainen, joka on elänyt näille vuosille, tietää, kuinka aika tuntuu kulkevan sitä nopeammin, mitä enemmän vuosia kertyy. Sen voin omalta kohdaltani vakuuttaa. Viimeinen todiste asiasta saatiin juuri. Viikon mittaiseksi aiottu "kevätloma" hurahti ohi kolmessa päivässä!

  No, asiaa puhuakseni täytyy valottaa, että ei aika kiihdyttänyt vauhtiaan. Eikä hidastanut, sillä aikahan hidastuu, mitä nopeammin liikkuu (Einstein). Meitä ei voi moisesta syyttää. Aika kului ihan normaalia 24 h/vrk-tahtia. Loma sujahti nopeasti ohi, koska päätettiin lähteä pois saaresta. Syynä tietysti jäätilanne. Lähinnä se, että eteläranta alkoi sulaa siihen malliin, että jäälle pääsy alkoi olla hankalaa. Ja vaikka jää ulompana vielä kantoi, niin alkoi jo muuttua mustaksi, joten sen puikoiksi meneminen on jo lähellä. 

  Teimme siis järkevän päätöksen. Hilppa on aina ollut minua varovaisempi kevätjäiden suhteen. Tällä kertaa minäkin uskoin järjen voittoon. Nuorempana olisin ollut varmaan toista mieltä. Ehkä liki 75 vuotta on jotakin järjen hiventä saanut päähäni luotua. 

  Eilen lähtö päätettiin. Soitin heti Hanelille, kerroin, että unohdetaan puunkaato, palataan toukokuussa asiaan.

  

  Päätöksemme oikeaksi todisti viimeistään Hanelin äskeinen puhelu. Hän kysyi, että oletteko jo kotona? Kerroin, että olimme jo aamusta palanneet. 

  "Oikea päätös", sanoi Haneli, kävin hakemassa verkot pois jään alta. Nyt loppu kiinteijen pyytöjen pito tältä talavelta! Alakavat jo jiät sihistä." 

  Jos Haneli sanoo, että jäille ei kannata mennä, on syytä uskoa. On se mies sen verran monta kertaa ihtesä uittanut.

  Lähtö saaresta ei ollut tällä kertaa haikea. Sumuinen, kostea aamu, ja mustaksi muuttuva jääpeite tekivät siitä helpon. Kolme päivää oltiin, paikat kunnossa olivat, tuulituhoja omilla mailla yksi mänty. Nyt vain huhtikuun loppupuolta odottamaan. Tai toukokuuta. Sillä jäitten lähtö suinkaan saletisti aikainen ole. Saattaa sadella lumen päälle, pitää viiileää keliä, niin jääthän olla möllöttävät vaikka kuinka kauan, ilman että  niille on mitään asiaa. 

  Jääkööt jäät. Tai mieluummin lähtekööt. Tv-ohjelmista snadisti vielä turisen. Tuli mieleen, että tosi-tv-ohjelmia on jo vuosia tullut pilvin pimein. Viime aikoina ovat epätosi-tv-ohjelmat alkaneet yleistyä. Tarkoitan tv-uutisia. Johtuu siitä, että mr. president Trump on päivittäin puhumassa potaskaa. Tai sitten hänen lakeijansa. Tai Kremlin konnat. Ja on heitä muitakin. Ihan kotimaisia. Patologistista valehtelijoista oman edun tavoittelijoihin, vääristyneen aatteen levittäjistä aivopestyihin säälittävyyksiin. Kaiken kukkuraksi monesti näiden veijareiden puheita ei edes yritetä oikaista. Eläköön epätosi-tv!