TYRNIÄ, KALAA, SIENIÄ (VAAN EI SUPPIKSIA)

  Syksy on alkanut perinteiseen tapaan. No, ilmoista en puhu, ne ovat mitä ovat, sillä vuodet eivät ole veljiä keskenään. Sumuisia aamuja toki syksyllä on usein, vuosi kuin vuosi. 

  Sen sijaan puuhat ovat hakeneet uomansa melko vakioiksi. 

  Kun viime viikon torstain palattiin muutaman päivän kotireissulta saareen. Sen jälkeen ollaan saatu talven suolasienet kerättyä ja suolattua. Vaistoni oli taas oikeassa; ajelin perjantaina Piskolansaareen, vakiomestoille, ja niin vaan kori täyttyi rouskuista. Kantarellejä ja orakkaita olisi ollut vaikka kuinka, mutta otin vain hieman syötäväksi. Suppiksia löysin parin pakastepussin verran sellaiselta paikalta, missä niitä ei aiemmin ole ollut. Tatit odotuttavat yhä, jos niitä edes kunnolla nousee. 

  Lauantaina oli vuorossa tavaksi muotoutunut tyrninmarjojen keräys Tainan ja Hanelin rannassa. Se ei ole kovin korkealla mukavien hommien asteikollani. Sormet verillä saa piikkistä oksista marjoja yksi kerrallaan noukkia. Olin jo Tainalle vitsaillutkin, että polveni ei taida vielä kestää sitä työtä. Mutta kun kun kutsu tuli, niin totta kai sinne mentiin. Varsin tuottoisa vuosi tyrnipensailla. Taina oli jo omansa poiminut, samoin oli naapureitakin pensaiden juurella käynyt. Kun me tarpeemme olimme riipineet, jäi vielä vaikka kuinka paljon marjoja. 

  Tietysti olimme ansainneet palkkion siitä, että keräsimme itsellemme marjoja. Sellainen on talon tapa. Tällä kertaa ensinnäkin kahvit omenapiirakan kanssa, sitten pannullinen siivottuja muikkuja, valtava kesäkurpitsa (oma satomme on jo ehtynyt), ja kruununa kilon hirvipaisti pakkasesta. Paistista on ollut puhetta jo ennenkin, mutta nyt, kun lämmityskausi on alkamassa, oli sopiva hetki se ottaa. Sitä paitsi heidän pakkasarkkuunsa on pian tulossa uutta lihaa, kun metsästyskausi kunnolla alkaa. 

  Lauantaina laskettiin naapurin kanssa verkot. Pari verkkoa kumpikin. Minun jataani osui neljä ahventa, neljä siikaa. Ja seitsemän lahnanlinttiä, mutta niitä ei lasketa. Ei jäänyt naapurikaan ilman saalista. 

  Eilen oli oikein mainio syysilma. Arska paisteli koko päivän pilvettömältä taivaalta. Kovin lämmintä ei tosin ollut, paitsi aurinkoisilla paikoilla. Päätettiin lähteä katsomaa, josko suppilovahveroita olisi ilmaantunut. No varmaan on, ilmaantunut. Eivät vain sattuneet meidän reitillemme. Tuli vaan mukava aamulenkki. Noissa maisemissa talsii ilokseen, vaikka sienikori ei juuri täyty.

  Kun kori sienistä tyhjänä, mutta mieli tyynenä metsästä palattiin, päätin kääntää kasvimaan. 

  Hiljalleen täytyy näitä syystöitä pois tehdä. Päässämme on alkanut hahmottua aikataulu. Luultavasti ei kovin kauan lokakuussa saaressa enää olla, joten hyvä tehdä tarvittavat hommat, kun sääolosuhteet ovat sopivat.

  Tänään on sateista, niin on tulevinakin päivinä. Kai? Ennusteet niin kertovat, mutta asia ei ole varma. Sen verran ennusteet elävät, että parempi katsoa, haistella ilmaa, toimia sen mukaan. Sääennusteiden perusteella suunnitelmien tekeminen on turhaa touhua. Paitsi että ehkä voisi tehdä suunnitelmat ennusteiden vastakohtien mukaan. Osuisivat luultavasti paremmin.

  Syys jatkuu, saarielämä jatkuu. Sen on todennut myös dalia. Se on alkanut vasta nyt kukkia urakalla. Edellisinä kesinä on kukkiminen ollut runsasta juhannuksen tienoilta saakka. Ehkä dalia havahtui siihen, että jos ei nyt kuki, niin jää koko homma tekemättä.

  Kuten tuli kerrottua, on sateinen sää. Siksi olen aamusta ollut koneen ääressä. Samalla on isossa uunissa ollut tulet. Pian pitää vetää tuhkat ulos. Tilalle on menossa kesäkurpitsa-jauhelihapaistos. Lämmityskauden alku on tosiasia. 

SAAREEN

  Saareen palattiin taas. Neljän yön miniloma kotona on vietetty. Poutasäässä palattiin. Kaikki kunnossa, kuten odottaa saattoikin. Vedenpinta järvessä oli pysynyt suunnilleen ennallaan, keltaisi koivunlehtiä oli jonkin verran lennellyt täplittämään nurmikoita. 

  Pienen rypyn palaamisen iloon teki Suomen kallein verkkoyhtiö. Ei saatu edes tavaroita purettua, kun sähköt pätkähtivät. No, ei ne kauaa poissa olleet, puolisen tuntia suunnilleen. Mutta paluu todellisuuteen se oli. En jaksa edes muistaa, että kotona Hollolassa olisi ollut verkkoviasta johtuva sähkökatkos. No, tämä on kärsittävä. Tai siirryttävä omavaraisuuteen. Se ei ole kuitenkaan kovin halpa  tai vaivaton projekti. Rehellisesti sanoen, eivät nuo sähkökatkot ole moneen vuoteen isompaa harmia aiheuttaneet, minkä nyt henkiselle puolelle. 

  Kohta pitää lähteä nurmikkoa leikkaamaan. Alkaa hiljalleen kuivua, koska aurinkokin välillä paistelee, ja on ruvennut tuulemaan. 

  Huomenna odottaa huussin tyhjennys. Vaikka ei huussin sisällys ole poissa ollessamme lisääntynyt. Nurmi sen sijaan tietysti on; se ei ole sidottu ihmisolennon leivänpaloon. 

  Pari herkkutattia näkyy nousseen saunarannalle. Pitää varmaan lähteä vanhoille tattimestoille tutkimaan tilannetta. Samalla rouskuja poimia, jos niitä on ilmaantunut. 

  Piskolaan mennään tyrniä keräämään joku päivä. Täytyy sopivaa poutapäivää katsella. 

  Hommia siis on tiedossa. Pienessä määrin, mutta ei käy aika pitkäksi. 

  Päivityksen jälkikirjoituksena juttu eiliseltä. Illansuussa houkutteli tekis minua laittamaan kuvan itsestäni, niin hän luo siitä sarvakuvamaisen. Tällä kertaa kärttäjä oli Gemini, edellisen samantyyppisen homman teki ChatGPT. Varmaan ne haluavat, että lunastan jonkun maksullisen lisäominaisuuden. En sillä, enkä tällä istumalla sitä tehnyt/tee. Mutta laitoin kuitenkin jonkin kuvan itsestäni. Siinä oli vain ylävartalo ilman mitään erityistä taustaa. Hetken jauhoi Gemini. Pian pullahti kuva:

  Kun sitä silmäilin, niin tuli vähän ontto olo. Siksi, että jos kone minusta noinkin paljon tietää, niin varmasti tietää lukuisa joukko ihmisiäkin. Sellaisia ihmisiä, joita en tunnen, en tiedä. En toki tunne tekoälyjäkään, mutta ne eivät kuitenkaan tunnu niin pelottavilta, kuin luojansa. 

  Ei kai tuosta mitään haittaa ole. Ja aika todellisen kuvan masiina teki. Kirjapinossa näkyy olevan Asimov, Neil Young ja Woodstock. Asimovia löytyy, Niilon molemmat kirjat, mutta Woodstockista ei mitään. 

  Rockissa on voimaa, oikein päätteli masiina ajatteluni. 

  Kahvi antaa voimia, muuhunkin kuin mitä mukissa lukee. 

  Julisteessa on Neil Youngin hienon biisin nimi (albumilta Time Fades Away), mutta mies siinä on tunnistamaton. Vähän on Lou Reediä, vaikka ei hänellä tuollaista tukkaa muistaakseni koskaan ollut.

  Joo, selvä Peppe se siinä kuitenkin sinua osoittaa. Tekis minut tuntee. Toivottavasti ei seuraavan kerran, jos tällainen tilanne esiin tulee, maalaile muita, vähemmän mairittelevia ominaisuuksia allekirjoittaneesta. Tuo tekoälyn pentele.

KESÄ MENI, TULI TAKAISIN

  Viileän jakson jälkeen palasi kesä. Nyt on kolmas sopivan lämmin loppukesäinen päivä. Tästä pitänee kiittää Vuokkoa ja Urkkia. He tulivat tiistaina vuotuiseen tapaamiseen, toivat hyvän ilman tullessaan.

  Oli, taas kerran, mukava tapaaminen Tervetuliasimaljat tietysti ensin nautittiin.

  Päivä jatkui rupatellen. Verannalla syötiin, kahvit päälle juotiin. Illan lähestyessä taas pihalla istuksittiin. Juttua riitti. Varsinkin Vuokko ja Hilppa, tyttölyseon luokkakaverit, teinivuosien ystävät, löysivät muistoja nuoruudestaan. 

  Me Urkin kanssa omia puheenaiheita kehiteltiin, kun ei aina jaksettu rouvien kikatusta kuunnella.  

  Aika kului siivillä. Olisi mieluummin saanut kulua läpi siivilän, eli hitaammin, sillä yllättäen äkättiin, että alkoi loppukesäinen ilta hämärtämään. Vieraitten oli aika lähteä. 

  Muutama kuva vielä. Urkki ja minä.

Vuokko ja Hilppa, ottanut Urkki. 

 Edustavampi otos meistä miehistä, ottanut Vuokko. Minulla Urkin aurinkolasit otsalla, näköjään.

Jommankumman vieraan nappaama kuva isäntäväestä kahvipöydässä. 

  Vieraat lähdössä. Ei ihan pimeäksi ollut vielä ilta hiipunut.

  Ensi kesänä taas sama edessä, silloin Paajalansaaressa.

  Syksyksi kääntyy hiljalleen. Huomenna mennään puolukkaan, lauantaina kyläilemään Vilhusten luo. 

 Maanantaina lähdetään muutamaksi päiväksi Hollolaan, tullaan varmaan ensi torstaina takaisin saareen.

  Niin on asiat ynnätty, että syyskuu vielä saaressa vietetään, sitten muutetaan taas kotiin. Ehkä käydään vielä lokakuussa mökillä, mutta ei pitempiä aikoja kuitenkaan enää olla. Tai näkkyypähän. Ei nämä ynnäykset ole kiveen hakattuja. Olette ensimmäisiä, kelle muutoksista ilmoitan. 

INFRASTRUKTUURI TÖKKII

  Paikallinen infrastruktuuri tökkii. Osittain. Seuraa erittely.

  TEKNINEN INFRASTRUKTUURI

  Liikenne on vaikeutumassa, sillä veden pinta on matalalla, joten rantautuminen alkaa olla pian hankalaa. 

  

  Sähköverkko toimii, kuten Suomen kalleimman jakelijan verkon ei pitäisi, eli katkoja esiintyy aika usein. Tänä kesänä ne ovat olleet tosin lyhyitä.

  Johtuen viime talven vähälumisuudesta ja muutenkin vähäsateisesta ajanjaksosta vedenjakelu toimii ja ei toimi. Se toimii rantapumpun välityksellä tuottaen vettä pesukoneille ja ulko-oven viereen perustetulle vesipisteelle. Normaali vesijohtoverkosto ei toimi, koska kaivo ehtyi lopulta. Parina päivänä olen yrittänyt tehdä "keinopohjavettä" pumppaamalla järvestä kaivon lähistölle tuntitolkulla. Ei vaikutusta. Tänään sitten tyhjensin vesijohdot ja varaajan. Otimme jo eilen Jalovesitornin käyttöön. Sillä saamme suodatettua järvivedestä juomakelpoista. Pärjäämme kyllä. Lämmintä vettä ei tule, eikä hanasta lainkaan, mutta tosiaan vesipiste on rappujen vieressä. Pääasia, että apk ja pk pelittävät. 

  Mobiiliverkko ja mokkula toimivat lähes kiitettävästi. 

  Jätehuolto toimii, kun itse lajittelee, kiikuttaa veneellä autolle, vie niille tarkoitettuihin pisteisiin.

  Sosiaaliseen ja muuhun infrastruktuuriin en puutu, sillä ne eivät kuulu oleellisesti saareen. 

  Säät ovat olleet oikukkaita. Sateita lähes joka päivä, mutta niin vähäisiä, että ne eivät pohjavesiä lisää, puhumattakaan Saimaan pinnan nostamisesta. 

  Ärsyttäviä ovat ennusteetkin. Ne povaavat sadetta (ei viitsi lähteä ulos puuhailemaan), mutta sadetta ei välttämättä tulekaan. Ennusteet siirtävät sateen alkua muutaman tunnin, mutta ei niitä kuulu sittenkään. Illansuussa huomataan, että oltais ihan hyvin voitu mennä sieneen tai marjaan, voitu pestä pyykkiä, viedä ulos kuivumaan, etc. Vieno toive: kyseiset laitokset, tarkkuutta ennusteisiin, tai pitää alkaa turvautumaan Kerman Kalleen ja Sammakkomieheen!

  Tänään on ollut aurinkoinen ja melko lämmin päivä. Siitä tuhlattiin osa Mikkelissä käyntiin. Ip. leikkasin nurmikkoa. Nyt on pihat siisteinä. 

  Aika epävakaista näyttävät ennusteen tuleviksi päiviksikin. Ei suuria määriä, mutta pisaroita lähes jokaiselle päiville. Aika näyttää, kuinka hyvin ne pitävät kutinsa. "Huonosti", tekee mieli sanoa. Mutta jos rohkeasti hyökkää kevyissä vetimissä uhmaamaan ennustetta, koska ne ovat usein pettäneet, niin melkoisella varmuudella joutuu vetimiään kuivailemaan. 

  Toisaalta heittäväthän ne ennusteet toinkin päin. Poutaa povataan, sadepilvi vyöryy päälle. Mutta nyt loppuu valitus. Taiteillaan kelvottomien sääennustajien armoilla, sillä eihän meillä oikeastaan ole mitään tuiki tärkeää ja tiettyyn päivämäärään mennessä valmiiksi saatettavaa hommaa meneillään, tuloillaan. Eletään hetkessä, mutta kirotaan kuitenkin kelvottomat ennustajat jollekin Danten helvetin tasoista. Valitkoon tasonsa itse. Sen verran inhimillisyyttä vielä meistä löytyy.  

NOSTALGIA

  Eilen oli Salmela-päivä. Kotoa jo puolenpäivän jälkeen matkaan lähdettiin. Syötiin lounas Vierumäen Matkakeitaalla. 

  Perillä kierrettiin ensin näyttelyt. Ilma oli lämmin, ei sateen uhkaa ilmassa. 

  Kun näyttelytilat oli käyty läpi, oli aikaa Puistonäyttämön ovien avautumiseen tuntitolkulla. Niinpä kuljeksittiin pitkin poikin Salmelan laajaa kulttuurimiljöötä ihastellen. Juotiin kahvit, syötiin jossain välissä jäätelöt tien toisella puolella sijaitsevalla kioskilla. Tuttua seutua toki ennestään. 

  Salmelan päärakennus Domanderin näyttelyalueen laiturilta kuvattuna. 

  Ovet katsomoon avautuivat klo. 19:00. Reilut puolituntia ennen sitä portille mentiin. Sinne oli jo melkoinen jono muodostunut. Kun järkkäri alkoi tarkastaa jonottavien lippuja, sai hän edetä  luikertelevaa parijonoa seuraten portilta tielle asti. Ja tämä oli vain yksi kolmesta sisäänkäynnistä. 

  Portit aukesivat tismalleen kerrottuun aikaan. Saimme hyvät paikat A-katsomon oikealta laidalta toisesta penkkirivistä. 

  Katsomot olivat tupaten täynnä. Lisäksi oli lisätty seisomakatsomo katetun alueen ulkopuolelle, varsinaisen katsomotilan ja pari vuotta sitten sitten rakennetun Paviljongin väliin. Jostakin olin kuulevani tiedon, että 1500 katsojaa olisi paikalla. 

  En ole kovin nostalginen ihminen, mutta kyllä sitä, nostalgiaa, oli ilmassa, kun Heikki aloitti biisillä Nostalgia, osa I. 

  Ilta alkoi hiljalleen tummua. Väliajan jälkeen oli aika hämärää.

  Loppupuolella konserttia oli vuorossa biisi, josta kaikki Heikin kohdalla alkoi: Palkkasoturi.

  Katsojien ikäjakauma oli selkeä. Meidän ikäisiä, vanhempiakin, suurin osa. Nuoria oli melko vähän. Keski-ikäisiä sentään jonkin verran. 

  Heikki täyttää ensi vuonna 80 vuotta. Se näkyy kyllä. Ääni alkoi avautua vasta ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Yksi sanojen unohduskin tapahtui. Se on ymmärrettävää. Power Band oli erinomainen. Kahdeksanmiehinen ryhmä pisti välillä sellaisen menon pystyyn, että alta pois. Kyllä Jarmo Nikku on kitaristien aatelia. 

  Konsertin biisit olivat enimmäkseen viime vuosituhannelta, vain muutama uudempi oli mukana. Sopi hyvin ikäjakaumaan. Suuret hitit saivat kyllä porukan mukaansa, puhelimien taskulampuille tuli käyttöä. 

  Kaiken kaikkiaan ihan hyvä keikka. Vaikka Heikki on tullut monesti nähtyä, ja paremmassa vireessäkin, niin jotenkin tuli tunne, että tämä kerta jää viimeiseksi. Kyllä miestä todella paljon arvostan. Ja jotenkin, maailman pahuuden edessä, sai uskoni hyvän voittoon palamaan, kun katsoin, kuinka Heikin pasifistiset jutustelut biisien välillä, kantaaottavat sanoitukset, maailmaa parantavat biisit, saivat varttuneen, monet parhaimpiinsa pynttäytyneen, kovin keskiluokkaisen oloisen yleisön kokonaisuudessaan mukaansa. 

  Illan päätteeksi oli vielä ilotulitus. "Heikin kunniaksi", sanoi paikan omistaja Tuomas Hoikkala, mutta varmaan myös siksi, että illan jälkeen sulkee Taidekeskus Salmela ovensa tältä kaudelta.

  Kyllä tänne tullaan ensikesänäkin, jos sopivia esiintyjiä on paikalle haalittu. Minulle tulee sähköpostia Salmelasta, joten kun esiintyjät alkavat selvitä, saan siitä tiedon. Heikin konserttiinkin olisi muuten varmaan ollut vaikeaa saada lippuja, ainakin A-katsomoon.

  Huomenna taas saareen. Siellä odottaa mm. nurmenleikkausta ja verkkokalastusta. Aamuisin, kuntopyörää polkiessa, saattaa vaikka Hectoria kuulokkeista kuulua.  

RAUHALLISTA AIKAA

  Maailmalla järisee, palaa, myrskyää, sodat jylläävät, mutta me vietämme rauhallista aikaa. Siihen  sunnuntaina toi vaihtelua Tainan ja Hanelin vierailu iltapäivällä. Kahvitellen asioista juteltiin, asioita pohdiskeltiin. Ihan antoisa käynti. Varsinkin toivat mukanaan jäätelöpaketin ja kylmäsavustettua haukea.

  Veneliikenne on vähentynyt. Viikonloppuisin vielä hieman veneitä liikkuu, viikolla satunnaisia. Mitään isompia hommia ei ole tekeillä, ja kun ei ohiajaviakaan tarvitse päntiönä bongailla, niin aika kuluu lähinnä kasvua seuratessa. Kasvua ja kypsymistä. Nimittäin tomaatin ja kurpitsan. Eilen tosin kasvun ja kypsymisen seurantaan tuli pieni katkos, kun käytiin Piskolan puolella mustikassa.

  Tomaatteja on, varsinkin raakileina, amppelissa tosi paljon, mutta ovat, useasti tapahtuvista tarkastuskäynneistä piittaamatta, vihreitä. Kirsikkatomaatissa ei ole kovinkaan paljon satoa tulossa, mutta merkkiä sitä on, että saatetaan vielä punaisia maistaa.

  Kesä on ollut sellainen, että melkoisella varmuudella eivät ehdi kaikki tomaatit kypsyä. Kesäkurpitsoita tulee harvakseen, samoin kurkkuja, eli ei niidenkään kausi kovin hyvin etene.

  Sen sijaan kurpitsa on ilmoista tykännyt. Se kasvaa mukavasti, ja on toinen säännöllisen tarkkailun kohde. Silmämääräisesti toki. Mitan vein äsken viereen ensimmäistä kertaa.

  En ole parin edellisen kesän kurpitsaamme mitannut, mutta punninnut olen. Siinä 10 kg ovat painaneet. Silmämääräisesti tämä uusi on jo edellisten kokoinen, ja se saa vielä kuukauden, toistakin, kasvaa. 

  Huomenna mennään ip. käymään Anttolassa. Huollatan perämoottorin. Olen monta vuotta vaihtanut Hanelin rannassa moottori- ja peräöljyt sekä  öljynsuodattimen. Nyt on kuitenkin mittaristo alkanut muistuttamaan öljynvaihdosta. Saan samalla senkin ilmoituksen nollattua. Ja katsokoon huoltomies, onko jotakin muuta öljyjen lisäksi, mitä jo ajettujen tuntien jälkeen on syytä tehdä. 

  Torstaina lähdetään Hollolaan. Ollaan siellä maanantaihin. On sovittuja juttuja, joista tärkein, muita väheksymättä, on lauantain Hectorin konsertti Salmelassa. Sinne mennään Hollolasta, sieltä palataan Hollolaa. 

  Maanantaina takaisin saareen. Saapi kerralla ällistellä tomaatin ja kurpitsan tilannetta oikein urakalla. 

  Kohta varmaan pääsee puolukkaan. Tämän saaren mestoja en ole käynyt tiissimässä, mutta eilisellä mustikkareissulla huomattiin, että alkavat puolukat punertaa. 

  Melko rauhallisena jatkuu elämä saaressa palattuammekin. Pari mukavaa vuotuista tapaamista on vielä edessä. Päivämäärät ovat vielä auki, selvinnevät piakkoin. 

SUKUA JA YSTÄVIÄ

  Tänään kävi vieraita. Amy ja tyttärensä, samalla kummityttömme Petra, ja hänen kolme poikaansa. Petra ja pojat asuvat Itävallassa, Innsbruckissa. Ollaan mekin siellä siellä käyty. Vuonna 2001, kun Petra oli vasta sinne muuttanut. Autolla mentiin. Laivalla Saksaan, moottoriteitä etelään. Anna ja Emma olivat mukana. Muistan, että Emmalta loppui saldo kännykästä jo ennen kuin Itävaltaan ehdittiin. Loppui, vaikka Anna häntä varoitteli. Itävallassa oltiin Sisko-Ritvan luona Zell am Seessä. Anna ja Emma lähtivät pian Petran luo, me muutamaa päivää myöhemmin sieltä heidät haettiin. No, se on toinen juttu se.

  Puolen päivän jälkeen porukan hain Potinlahdesta. Monta tuntia he täällä viihtyivät. Hilppa oli tehnyt kanttarelli/pekoni-, sekä kinkkupiirakkaa, ja kesäkurpitsakakun. Niitä kahvin kera maisteltiin, puhetta piisasi.

  Iltapäivällä vein pojat veneajelulle. Usmuutettiin Luoterille, Ukonvirran kautta Siikavedelle, sieltä Hirssaaren taitse takaisin Luonterille ja Avokkaaseen. Sen verran aallokkoa, että mukavasti hytkytti selkävesillä venettä. Oli pojille kokemus, sillä eivät olleet isommilla järvillä ennen liikkuneet. 

  Mukava oli, kun kävivät. Amykin on tehnyt tuloa ties kuinka monta vuotta. Niin kauan, että on jo yhteiseksi pilaksi päässyt. Se, että me aletaan olla jo kyllästyneitä hänen jatkuvaan ramppaamiseensa. 

  Parahultainen kesäsää, ei liian kuuma, vaan tuulen sopivasti viilentämä. Aika rattoisasti kului. Aika. 

  Ystävätapaaminen tapahtui keskiviikkona. Anttolan Poijussa. Koistisen Pertti ja puolisonsa Anna-Maija. Reilut parituntia rupateltiin kahvin voimalla. Juttua tuli, vaikka paremman sukupuolen edustajat olivat muutamista muisteloista luonnollisesti ihan pihalla. Lordin soudun he kyllä tunsivat kumpikin. Eli sehän menee niin, että Lordiksi kutsuttu (jääköön oikea nimi kertomatta) mies joskus viime vuosisadan loppupuolella kähvelsi soutuveneen Vitjasen puolelta, souti sen Harvion puolelle Anttolan satamaan, yli 30 kilsaa, ja yritti myydä veneen. No, Lordi kärähti. Eikä ihme; hän yritti myydä veneen linnuntietä n. kilsan etäisyydellä paikasta, mistä oli sen vohkinut.

  Kun tuli eron aika, otettiin kuva satamassa. Toivottiin, että ensikesänä seuraava tapaaminen on edessä. Viimeistään. 

  Huomenna on ohjelmassa ainakin verkonlaskua. Muikuille, ehkä ahvenillekin. Maanantaina mustikkaan. Sen pidemmälle ei olla asioita listattu. Siis mustikkaan mennään, jos polvi suostuu. Se nimittäin kipeytyi eilen. Kipeytyi tärkeässä työssä. Kaivon vesi näyt ehtyi tiskikoneen käytön yhteydessä. Minä vaihtamaan tulon järvivedelle, koska siihen keväällä tehtiin valmius. Hommassa tuli eteen ongelma, joka osoittautui minun ajatusvirheekseni. Se selvisi puhelinsoitolla Jokelle. Homma siis onnistui, kaikki pelaa, Saimaassa vettä vielä riittää. Mutta polvi ei tykännyt tiskipöydän alla ahtaissa tiloissa polvillaan työskentelyä, vaan otti itseensä. Yöllä oli aika kipeä, aamullakin. Nyt alkaa kipu jo olla poissa. Eiköhän huomenna ole palautunut, maanantaina valmis metsään. 

  Elokuu pärähti käyntiin näillä mietteillä. Uusia tulee, kunhan tulee sen arvoisia tapahtumia.