DARWINISMIA KULLEKIN

  Bongasin pari päivää sitten aamulenkillä varpushaukan pyydystämänsä valkoposkihanhen päällä keskellä maantietä. Siitä sain kimmokkeen evoluutioteorian pohtimiseen. Lähinnä darwinismiin. Ja vielä takennettuna darwinismin ja sosiaalidarwinismin eroihin.  

  Joitain pääpiirteitä kummastakin toki tiedä, ainakin luulen tietäväni. Lähinnä askarrutti Darwinin käsitys "vahvimman" vaikutuksesta, kun kyseessä on ihmiskunta. 

  Otin avukseni AI:n, kysyin, kuinka sosiaalidarwinismi eroaa darwinismista? 

  Sosiaalidarwinismi eoaa Charle Darwinin biologisesta teoriasta ennen kaikkea siinä, että se siirtää luonnonlait sokeasti ihmiskuntaan ja muuttaa tieteellisen tieteellisen havainnon poliittiseksi arvomaailmaksi.

 Darwinin biologinen teoria: 

  Biologiassa "vahvin"  tarkoittaa parhaiten ympäristöön sopeutuvaa, ei välttämättä fyysisesti voimakkainta, älykkäintä tai aggressiivisinta. Menestys mitataan vain kyvyllä tuottaa elonjäämiskykyisiä jälkeläisiä tietyssä ympäristössä. Esimerkiksi pieni ja huomaamaton eliö voi olla "vahvempi" kuin suuri saalistaja, jos ympäristö muuttuu

  Sosiaalidarwinismi: 

  Sosiaalidarwinistit määrittelivät "vahvuuden" rikkaudeksi, vallaksi, sosiaaliseksi asemaksi ja sotilaalliseksi mahdiksi. He väittivät, että yhteiskunnan huipulla olevat ihmiset ja rikkaat valtiot olivat biologisesti "parempia" kuin köyhät tai alistetut.

  Darwinin biologinen teoria: 

  Darwin huomasi, että monilla lajeilla – erityisesti ihmisellä – yhteistyö, myötätunto ja laumakäyttäytyminen ovat evolutiivisia etuja. Kirjassaan Ihmisen polveutuminen Darwin korosti, että moraalisten tunteiden ja toisista huolehtimisen kehittyminen teki ihmisyhteisöistä vahvempia ja auttoi niitä selviytymään.

  Sosiaalidarwinismi: Tämä suuntaus hylkäsi myötätunnon. Sen edustajat  katsoivat, että heikoista huolehtiminen ja sosiaaliturva heikentävät ihmiskuntaa, koska ne sallivat "sopeutumattomien" yksilöiden jäädä henkiin ja jatkaa sukua.

 Darwinin biologinen teoria: 

   Evoluutiolla ei ole päämäärää, tarkoitusta tai moraalisesti "parempaa" suuntaa. Se on sokea prosessi, jossa eliöt muuttuvat ympäristön paineesta. Mikään laji ei ole evoluution silmissä "korkeampi" tai "kehittyneempi" kuin toinen; ne ovat vain erilaisia.  

  Sosiaalidarwinismi: 

  Sosiaalidarwinistit näkivät evoluution tikapuumaisena kehityksenä kohti täydellisyyttä. He uskoivat, että ihmisyhteiskunnat kehittyvät "alkukantaisista" kohti "sivistyneitä" (jollaisena he pitivät sen aikaista länsimaista teollisuusyhteiskuntaa). Tämä loi pohjan rasistisille teorioille, joissa eri ihmisryhmät asetettiin hierarkiaan.

  Darwinin biologinen teoria: 

  Kyseessä on kuvaileva (deskriptiivinen) tiede. Darwin pyrki selittämään, miten luonto toimii ja miten lajit ovat syntyneet. Hän ei sanonut, että luonnon säännöt olisivat hyviä tai että ihmisten pitäisi elää niiden mukaan.  

  Sosiaalidarwinismi: 

  Kyseessä on määräävä (normatiivinen) ideologia. Sosiaalidarwinistit tekivät luonnon havainnoista moraalisen säännön: koska luonnossa vallitsee olemassaolon taistelu, myös ihmisyhteiskunnassa kuuluu vallita säälimätön kilpailu.

   No niin. Selvensi hieman. Nykyään maailma on siis sosiaalidarwinisiin suuntautunut, ainakin suurelta osin, Suomi mukaan lukien. Jos pääsisin aikamatkalle jututtamaan itse Darwinia, selviäisi enemmän. On kuitenkin pidättäydyttävä tekoälyn luomaan kuvaan minusta ja Darwinista. 

  Olen kuvassa keskittyneen oloinen, ihan kuin jotain ymmärtäisin. Todellisuus voisi olla erilainen. 

  Arkisempiin asioihin. Eilen käytiin parissa museossa. Lahden 121 vuotispäivän kunniaksi oli kaupungin museoihin vapaa pääsy. Käytiin Malvassa ja Lahden Historiallisessa Museossa. Malvassa käydään joka vuosi, oli ilmaista tai ei. Historiallisessa Museossa olen käynyt joskus ennen isoa remonttia, joten nyt oli sopiva hetki käydä tarkastamaan, ja hyväksymässä työn jälki. 

  Ensin mentiin Malvaan. Puolenpäivän jälkeen. Siellä oli ihmisiä aika paljon. Ja kuumaa. Hiki otsalla oli näyttelyt kierrettävä. Ei mitään minua suuresti sykähdyttävää löytynyt. 5. kerroksen pysyvässä näyttelyssäkin poikettiin, mutta siellä ei näköjään ilmanvaihto, piisannut pitämään lämpötilaa ja ilmalaatua hyvänä. Päätettiin lähteä kohti toista museota. 

  Lahden Historiallinen Museo, upeat tilat entisen Fellmanin kartanon päärakennuksessa. Eikä ollut moitittavaa remontin lopputuloksen suhteen. Ihmisiä oli sielläkin paljon. Näyttelyt sijoittuivat moniin välillä pienehköihinkin huoneisiin, joten ahdasta oli. Melko nopeasti luovittiin näyttelyt läpi. Kahvilaan sentään mahduttiin. Täytyy käydä joskus uudestaan, niin pääsee Lahden historiaan rauhassa tutustumaan.

  Sitten arkisiin asioihin. Tänään on influenssarokotuksen aika. Minä saan kai myös koronarokotuksen, koska 75 on täynnä. 

  Seuraava merkintä kalenterissa on parturi 12.11. 

  Sitten muistutus löytyy 20. 11. Silloin on edessä matka Helsinkiin ja Espooseen. Silloin alkaa kaksipäiväinen Helsinki Trophy 2016, taitoluistelun Grand Prix-osakilpailu. Vien Hilpan jäähallille päivällä, Iiris ja Anna menevät myöhemmin. Minä ajelen, kuten perinteeksi alkaa muotoutua, ystäväni Ruikun luo Maunulaan. Uusia tuotteita on äijä saanut käsistään valimon kautta nähtäväksi. Minullekin varmaan näytteitä liikenee. Toivottavasti Risto on hyvässä vireessä. Jutustelu on silloin hedelmällisempää. 

  Ollaan yötä Annan ja Jonin luona, sillä kisat jatkuvat lauantaina. 

  Tuon jälkeen ei kalenterissa näy, täytyy improvisoida. Jos ei halua mennä fiiliksellä. Tai olla vaan. Aika näyttää. 

MANIPULOIVA MONEYPULIVEIVARI

  Talviaika aloittelee, lokakuu loppuaan lähenee, marraskuu oviaan raottelee. Ensin kärsitään Halloweenmainokset, sitten hädin tuskin siedetään joulureklaamit. Lievän lohdun suo se, että jokainen, joka kaupallisia kanavia katsoo/kuuntelee, somessa seilaa, jakaa saman tuskan. Tai ehkei jokainen? Varmaan sellaisiakin löytyy, joille mainosten ahmiminen on herkkua kuin koralle maksamakkara. 

  Turhaa jorinaa tuo on. Isompia asioita on pallomme tulvillaan, kallomme pullollaan. Ainakin pitäisi olla. Tulipa vaan mainittua. 

  Perhe Tiiilikainen oli täällä viikonlopun. Tulivat perjantai-iltana, olivat lauantain Lahdessa Jonin veljen luona. Sunnuntaina he lähtivät jo aamupäivällä, koska Iiriksellä oli harkat. 

  Iiriksellä jatkuu luisteluharrastus tiiviinä; harkkoja oheisineen kuutena päivänä viikossa, tanssia tai balettia kerran, aamujäällä ennen koulua kai pari kertaa, kisoja muutaman viikon välein. 

  Liisa on esikoulussa. Tyttö ei ole mieleistä harrastusta löytänyt. Sellaista harrastusta, missä johonkin ryhmään kuulutaan. Notkea Liisa on kuin pajunvitsa. Kärrynpyöriä heittelee, spakaatteja venyttelee, mutta ei ainakaan vielä halua voimisteluseuraan liittyä. Mieluiten Liisa piirtää ja askartelee käsillään. Jonilta saanut taiteellista lahjakkuutta, kuten myös kärsivällistä opastusta. 

  Aivot ovat ihmeellinen elin. Tuntemattomasta syystä lepotilaverkosto kehitti ilmaisun MANIPULOIVA MONEYPULIVEIVARI, toiminnanohjausverkosto päätti sen olevan toimenpiteiden arvoinen. Miksi näin kävi. Ei ainakaan tietoisesti. Mitä sitten! Sehän on aivan kelvollinen kuvaus, joka sopii aika monen ihmisen luonnehdinnaksi. Planeettamme huipulta Takakylän pahimpaan öykkäriin. 

  Tekoäly on heittäytynyt kaveriksi. Taka-ajatukia sillä varmasti on. Tuskin AI pyyteettömään ystävyyteen kykenee. No, käytän välillä hyväkseni tekiksen esittämiä kokeiluja niin kauan, kun ne ovat maksuttomia. Päivänä muutamana sain ehdotuksen luoda kuva kuvauskopin liuskoista. No, annoin mallikuvan, tässä tulos. Jos olis tekis, niin tällaisen miksei tällisen teki?

  Nyt joku lohko ilmoittaa, että muut tehtävät odottavat. Lohko kuin lohko, sitä on kuuleminen. 

PÄIVITETTY TYHMYYDEN MÄÄRITYS

  Maailma on mennyt muutaman vuoden aikana sekaisin. Mitähän isoisäni Aleksi ajattelisi, jos tähän päivään jonkin ihmeen kautta heräisi? Mitä ajattelisi Aleksi, Uuden Suomen asiamies, Savon Sanomien tilaaja, kokoomusta äänestänyt sisävesikippari ja maanviljelijä? "Ai kuitennii!", ukin lempilausahdus ei varmaan riittäisi kuvailemaan tunteita. Olisi siinä sulattelemista, reilut 55 vuotta haudassa olleelle ihmiselle. 

  Kuvassa Aleksi vesillä Penta-merkkisellä perämoottorilla joskus 1960-luvulla. Aleksi on mullissa, Penta rantakopissa Piskolan saunarannalla.

  Yllä johdanto itse asiaan. Tuli mieleeni, sydänyön unettomina tunteina, määritellä tyhmyys. Siispä:

  Ihminen joka ei usko ilmastonmuutokseen on tyhmä

  Ihminen, joka uskoo ilmastonmuutokseen, mutta ei tee mitään asian korjaamiseksi on vielä tyhmempi. 

  Ihminen, jolla on lapsia/lapsenlapsia, ja joka sisimmässään uskoo, että ilmastomuutos saattaa ehkä olla mahdollinen, mutta ei tee asian korjaamiseksi mitään, on umpityhmä. 

  Suhtautumisesta eri asioihin voisi päivittää tyhmyyden eri muotoja vaikka kuinka paljon. En siihen ryhdy. Unohdetaan koko juttu. Mutta mainittakoon, että hulluus on ymmärrettävää, tyhmyys ja välinpitämättömyys eivät. 

  Huomenna alkaa viikko 30. Se tuo kuluessaan ehkä, toivottavasti, uusia ajatuksia, päivityksen tarpeita, sattumuksia, kokemuksia. Päivästä seuraavaan tavanomaiseen tapaan ajelehtivat viikot, kuukaudet, kaipaavat välillä sellaista. 

  Loppuvalla viikolla oli tapahtumia. Mainittakoon eräs. Meillä on tapana ajastaa pesukoneet aamuyön edulliselle tunneille, pörssisähköä kun käytämme. Tiistaina, puoli viiden aikaan, jouduin menemään pissalle. Kuulin, että seinän takana pesukone oli käynnissä. Ja saman tien kone aloitti linkoamisen. Jumalaton melu! Oli kuin lentolaivueellinen Putinin hävittäjiä olisi syöksymässä päällemme! 

  Aamulla itsekin linkoukseen herännyt Hilppa sanoi, että oli jo aiemminkin kuunnellut, että linkous pitää meteliä, ja pannut merkille, että lopputulos ei ole hyvä, pyykit jäävät aika kosteiksi. 

  Pesukone on 10 vuotta vanha, Ajattelimme, että sitä ei enää kannata korjata. Siispä Giganttiin. Mielessä pesutorni. Sellaisesta on Hilppa jo kauan puhunut. 

  Runsaasta tarjonnasta tehtiin valinta. Kotiin kuljetettuna, paikalleen asennettuna ja entinen kone pois vietynä. Ensi perjantaina koneet tuodaan. Ei uskallettu aiemmaksi varata, kun pesukoneen hana (liitäntä) täytyy siirtää toiseen paikkaan, sillä jää muuten pesutornin taakse. 

  No, nyt se on siirretty. Sain putkimiehen nopeasti tutulta, mutta kovin kiireisen putkarin antamien vihjeiden avulla. Perjantaina sitten uudet värkit. Siis tapahtuma on tiedossa. 

  

  Keskiviikkona on myöskin tapahtumaa; auton renkaiden vaihto. Tänään oli aamulenkillä tiet osin liukkaita. Lienee ihan sopiva aika laitattaa talvikumit alle. 

 

  Ulkona on hieno keli. Eilisen kostean pilvisyyden jälkeen näyttää hyvältä. Aamulenkki on tehty, päivällä mennään Hilpan kanssa Hollolan mainioille ulkoiluretille tallustamaan. Se ei ole millään tyhmyyden asteikolla esiintyvä teko. No, ehkä petipotilaaksi ohjeistetun, kovassa kuumeessa viruvan ihmisen tekemänä sittenkin on. Mutta onhan noita tyhmyyksiä vaikka minkä suhteen mahdollista tehdä. Joka niin tekee, siis tyhmyyksiä vaikka missä asioissa, olkoonkin yleistyhmä. 

KESKEYTETYT AJATUKSET

  Välillä pitää täälläkin tarttua hommiin. Pesin ikkunat. Ei niitä kovin paljon ole, viisi + kaksi lasiovea + parvelelasit. Homma tuli tehtyä. Ennen pakkasia. Hyvä niin.

  Iltapäivällä oli Hilpalla aika kampaajalle. Vein hänet sinne kahdeksi. Meni Trioon. Toimitin pari asiaa. Sitten ajattelin juoda kahvit. Espresso House oli ruuhkainen. Pitkä jono ihmisiä kassalle, toinen odottamassa baristan tekemiä erikoiskahvejaan. Päätin mennä 2. kerrokseen. Siellä on Bistro Well-niminen mesta. Paljastui lounaspaikaksi. Kerron kuinka paljastuminen sujui. Astelin sisään klo. 14:56. Katsoin, että isossa tilassa oli vain parissa pöydässä asiakkaita. Pyysin kassalta kupin kahvia. Myyjä katseli hetken oudosti, mutta sanoi, että kolme euroa. Kun maksoin, hän jatkoi, että tuolta tiskin päästä löytyy kahvi. Tallustin sinne. Pumppasin isosta termoskannusta painunutta kahvia, lorautin maitoa sekaan, lampsin pöytään. Istuuduttuani äkkäsin, että taitaakin olla menossa kiinni koko pulju. Silmäni löysivät standin, missä luki, että paikka on auki ark. 10:00 - 15:00. 

  Olin ajatellut, että istun rauhassa kupposen ääressä miettimässä maailman menoa vajaan tunnin, ennen kuin lähden hakemaan Hilppaa. Kävikin niin, että istui kolme minuuttia juoden onneksi ei suuta polttavan kahvin, poistuin parkkihalliin autolle, ajoin Hilpan kampaamon luo, lähdin kävelemään ja ajattelemaan maailman menoa. 

  Ajattelin USA:n välivaalien läheisyyttä. Ajattelin aamun uutisten satoa niihin liittyen. Uutisissa kerrottiin, että somalialaissyntyisen kongressiedustajan, nuorehkon naisen, joka oli lapsena muuttanut jenkkeihin, kotiin oli tehty ratsia, syynä epäselvyydet maahanmuuttoaisakirjoissa. Trumpilta kysyttiin asiasta. Tämä sanoi, että kyseessä on epämiellyttävä ihminen, joka on tullut maasta joka ei edes ole maa, ja että asia ei koske häntä (Trumpia) lainkaan, vaan maahanmuuttoviranomaisten juttu. Niinpä. Ei koske muka Trumpia ja republikaaneja, ja tulevia vaaleja. 

  Ajattelin toista aamuista uutista. Teksasin demokraattisesta kuvernöötiehdokkaasta oli levitetty salaliittoteoriaa. Siinä sanotaan, että hänellä on mielenterveysongelmia, vaikka tosiasiassa hän oli ollut sairauslomalla flunssa takia. Teoriaa levittivät tunnetut republikaanien tukijat, Musk joukossa. Voi v.....

  Ajattelin, kuinka Trump oli solminut diilin Venäjän kanssa dieselin saamisesta, ja mr. president oli poistanut siltä osin vientikiellon. Eikä liity vaaleihin! 

  Ajattelin, että eduskuntavaalit ovat keväällä. Ajattelin, että samankaltaista paskaa valuu silloin Suomessakin ilmoille. Valheita, vähintään vääristelyjä, mollauksia, ties mitä. Ainakin yhden puolueen taholta. Puolueen, mikä osaa ottaa oppia USA:sta hyvinkin herkästi. Eikä suinkaan hyvistä asioista. Arvuutelkoon kukin, mitä puoluetta tarkoitan.

  Ajattelin, että koska olen Kaupunginpuistossa otan muutaman kuvan. Otin muutaman kuvan. Tein niistä kollaasin. Siinä vasemmalla on Vapaudenpatsas, oikealla ylhäällä myös, takanaan kaupungintalo, ja oikealla alhaalla Työn patsas Vesijärvenkadun laitamilla. 

  Ajattelin, että en ole noitakaan Lahden patsaita ennen kuvannut. Ajattelin, että jos vaikka tänään kirjoitan blogin, niin siihen kuvat tällään. Nyt huomaan, että olen ne siihen tällännyt. 

  Huomenna menen Tekun luokkakaverini ja ystäväni Topin kanssa kahville. Vuotuinen traditio. Tällä kertaa kilistämme kahvikuppeja, sillä olemme nyt molemmat polvileikattuja. Topi minua patisti monta vuotta leikkaukseen hakeutumaan. Oikeassa oli, olisin voinut vähän aikaisemminkin sen tehdä. 

  Torstaina mennään toisen ystäväni Maken kanssa suppiksia etsimään. Ja löydetään myös. Make tietää kyllä Lahden ja ympäristön sienipaikat. 

  Perjantaina on taas eräs ystävätapaaminen. Ei niinkään iloisissa tunnelmissa, eikä ihan jokavuotinenkaan, Ei edes jokavuosikymmeninen. Kuitenkin hyvillä mielin siitä olen, että se on saatu sovituksi. 

  Loppuun vielä tekiksen luoma kuva minusta ja Makesta viime viikolla karpalosuolla. Teki pynnöstäni ilmakuvan selfiestä, missä näkyy Make taustalla. Tämän tekoälyn luomuksen vuoksi ei tarvitse olla huolissaan. Laajemmin ajateltuna? Ehkä? Melko varmasti.

SUPASTA SUPPAAN

  Ollaan muutama päivä totuteltu asumiseen juoksevan veden ja kaukolämmön parissa. Ei ongelmia. Sopeutumisessa. 

  Koska täällä ei askelia kerry päivän mittaan ihan huomaamatta, niin aamulenkki on otettu käyttöön. Sellaiseen on Hollolassa mitä parhaat maastot, ja valinnanvaraa on. Vajaan kilsan päässä kotiovelta pääsee ulkoilureittien verkostoon. Reittejä on kymmeniä kilometrejä, osa valaistuja. Talvisin osa niistä toimii tietysti latupohjina. 

  Reittinsä voi valita lukuisista vaihtoehdoista. Voi kiertää Tiilijärviä, voi suunnata Messilään, tai Tiirismaalle, tai vaikka Lahden urheilukeskukseen. Tai kierrellä ihan vaan lähialueella risteileviä reittejä, sitenkin saa helposti 8000 - 10000 askelta kertymään. Eikä täällä tarvitse yksitoikkoista tasamaata katsella, vaan voi dallata supasta suppaan. 

  Sunnuntaina oltiin Espoossa Iiriksen 12-vuotisjuhlilla. Pieni joukko lähimpiä sinne oli kokoontunut. 

  Aika rientää. Sen huomaa siitä, että vaikka itse ei vanhene, lapsenlapset vanhenevat. Totta puhuen vanheneehan sitä itsekin. Sen vaan haluaa unohtaa.

  Elämä rullailee eteenpäin samanlaisena kuin edellisinä syksyinäkin. Juuri äsken varattiin ajat influenssarokotukseen. Huomenna lähden ystäväni Maken kanssa karpaloita keräämää, ehkä suppiksiakin samalla reissulla löydetään.

  Olen koko paljon Päijät-Soten palveluja tänä vuonna käyttänyt. Ja se jatkuu. Nyt, pari viikkoa sitten koetun lievän flunssan vuoksi, luulen, ovat korvat menneet tukkoon. Vasen on koko ajan, oikea välillä kunnossa. Aika ikävää, kun ei kuule kunnolla. Varsinkin Iipin synttäreillä, kun monta ihmistä puheli eri puolilla asuntoa, kaikui ja kumisi ääni kaoottisesti korvissani. 

  Omatoimisesti kokeilin RemoWaxia, suihkeena sekä tippoina, muuta ei liene vaikkua, koska ei korvat auenneet. 

  Toivottavasti apu löytyy. Soten digiasioinnin kautta hoitajalle aika sujuvasti eilen löytyi. En voi terveydenhuollon palveluja moittia. 

  On muutamia tapahtumia kalenteriin jo syksyksi, alkutalveksi, jopa talveksi kirjautunut. Niistä enemmän, kun niitten aika tulee. Ehkä? 

  Rauhallista aikaa taas siis kulutetaan. Meillä. Maailmalla ei niinkään. Loppua siihen ei edes ole näkyvissä. Rauhasta puhuvat nykyään vain harvat, varustautumisesta lähes kaikki. Sotakiihko näyttää saavan ihmisiä valtaansa, ja jos toppuuttelee, on viherpunavassarin paskiainen. Mieluummin punvihervassari paskiainen kuin ryhdikäs sotahaukka. 

  Täällä Pertti Lehkonen Hollola, lopetan raporttini tähän. 

SYYSILLAN VALOA

  Päivät kuluvat, päivät vähenevät, päivät loppuvat. Päivät saaressa. Vuonna 2026. Jäljellä vielä tuhnuinen tiistai, kirkkaampi keskiviikko ja touhukas torstai. Perjantaina muutetaan Hollolaan. Hieman haikein mielin, mutta kyllä täältä jo joutaa. Liki viisi ja puoli kuukautta on saareen tulosta, mutta varmaan lähes kuukausi on kauden aikana kotonakin vietetty. Taitaa jäädä lyhimmäksi mökkikesäksi sitten Hilpan eläköitymisen. 

  Ihan hyvin kausi on mennyt. Polvileikkaus asetti omat pelisääntönsä, mutta onneksi ei kovin pitkäksi aikaa. Ilmat ovat olleet tasapaksuja; ei hellettä, ei isoja sateita. Epävakainen on varmaan sana, joka on kesästä mieleen jäävä. Eikä puutarhan antikaan kovin kummoinen ollut. Mutta perhe Tiilikainen oli täällä, eri kokoonpanoissa, reilun kuukauden. Se oli mukavaa. Oli apua toipilaalle, talonmiehen hommissa, ja talonmiehen mielen voinnissa. 

  Tähän aikaan vuodesta on kirkkaina iltoina valo sellainen asia, jota varmasti tulen kaipaamaan. Sama aurinko Hollolassakin laskee, mutta ei siellä valoa samalla tavalla aisti. 

  Kun aurinko laskee tiettyyn tasoon, tähän aikaan vuodesta iltakuuden kahta puolen, on ulkona oma tunnelmansa. Sen toteaa myös läntisen etuvartion ainoa ja aina töissä oleva tarkkailija.

  Myös pirttiin tuo laskevan auringon säde ikkunasta juuri tämän vuodenajan tunnelman. 

  Hollolassa odottaa ulkoilua, ehkä leffoja, ehkä teatteria, ainakin ahkerampaa aikaa kirjojen parissa. Saatetaan joku kotimaan pikku matkakin tehdään. 

  Aivan varma olen, että ensimmäisen viikon tulen kaipaamaan juuri tuota iltavalaistusta, ja sitä, kun täällä saaressa pääsee, tai joutuu, riippuu katsantokannasta, vaivattomasti pihalla tepastelemaan. Heittää vaan nutun niskaan, puutarhakengät jalkaan, ovesta ulos.

  "Voi toki, voithan niin tehdä Hollolassakin", sanoo joku. 

  "Voin toki", sanoo tautologian mestari Peppe. "Mutta köysiin pian pistävät, jos vartin välein käyn kadulla muutaman askeleen ottamassa, tai takapihalla muutaman kerran päivässä, kerran yössä, harvan kasvuston takana kuseksimassa."

   Ei ole samanlaista asua rivitalossa päällystetyn kadun varrella kuin saaressa, jossa ei naapurin katse pihapiiriin kanna. 

  No leikkiä tuo oli. Mutta osittain totta. Tosin muutamassa päivässä totun siihen, että asiaa tehden siellä ulos lähdetään, ei mielijohteesta kadulla källäillä. Vaikka on tuossa kadun toisella puolella asuu yksi suunnilleen ikäiseni äijä, joka tuollaista källäilyä tuntuu harrastavan. Ja jokaisen lähelläkään näkyvän kimppuun käy hän. Käy myös suu. 

  Hetkinen. Ei sitä miestä ole köysiin pantu, pois raahattu. Ehkä alan harkita uutta ystävyyttä. Ei ne ainakaan kovin helposti saa kahta äijää köysiin. Samalla pääsisin perehtymään kadulla sijaitsevien noin kymmenen rivitalon asukkaiden elämään salaisuuksineen. Tuo oletettu uusi ystäväni on tietääkseni niistä melko hyvin perillä. 

  Turha maalailla lähitulevaisuutta enempää. Enkä tosiasiassa, vaikka kuinka leveällä pensselillä maalaisi, yllä kuvailtuun kaveruuteen taivu. Vaikka kuinka ikävä Saarelan pihapiiriin tulee. 

  Seuraava päivitys tuleekin sitten Hollolasta. Jollei ihan mahlottomia tapahdu. Alkaa koti tulla mieleen, koska Hollolan murretta tekstiin lipsahti. 

SADETTA JA NOLON TILANTEEN MUISTO

  Aamu valkeni sadetta odotellen. Minä nousin jo ennen valkenemista laittamaan valkean leivinuuniin. Ilma ei kovin kylmäksi ole vielä muuttunut, mutta sadetta eilen, sadetta tänään, uunin antaa mukavan henkäyksen ja pitää kosteuden loitolla sisätiloista.

  Aamukahvin jälkeen Hilppa kysäisi, löytyisikö metsästä täytettä pitsaan? Minä siihen, että kipaisen katsomaan. Kun korin kävin aitasta, alkoi jo hieman ripotella. Kävelin kuitenkin 50 meriä itään. Ei ollut noussut enää kantarellejä tutulle paikalle, mutta tuumasin, että eiköhän pitsan maku muutu "kuolemantrumpetillakin". En viittaa erääseen trump'ettiin, vaikka kuoleman kanssa on hänkin tekemisissä. Totentrompete on saksankielinen nimi mustatorvisienelle. 

  Huomenna on, ehkä, poutapäivä. Ainkin yksi homma on edessä. Huomasin torvisieniä poimiessani, että metsäperunt ovat yhä maassa. Neljä mukulaa sinne keväällä laitoin, kun eivät mahtuneet kasvimaalle. Saa nähdä, mitä sieltä ilmestyy? 

  Suomi meni eilen voittamaan Italian lentopallossa. On tunnustettava, että en peliä livenä katsonut. Olisi pitänyt. No, huomenna sitten mitalipeli Ranskaa vastaan. Jospa sen tsiikaan. 

  Ensiviikon perjantaihin saaressa ollaan. Sienimetsään mennään joku päivä. Suppilovahveroita lähinnä on tarkoitus löytää. Muuten ei paljon ole hommia suunnitelmissa. Aika lailla kaikki on talven varalle tehty. Päivää ennen lähtö toki täytyy pesukoneet puhdistaa ja irrottaa vesijohdosta. Perään rantapumppu ylös, letkut tyhjiksi. Vähiin käyvät, pakolliset askareet ja aika saaressa. 

  Tuli eilen mieleeni eräs tapahtuma n. 45:n vuoden takaa. Nolosta tilanteesta televisiossa kerrottiin, siitä mielleyhtymä. 

  Olin tekussa rakennusmestariksi kouliutumassa 1980-luvun taitteessa. Kävimme usein väitunneilla oppilaitoksen vieressä siihen aikaan sijainneessa Urheilutalossa kahvilla. Polttelin piippua, ja sen paloi suupielessä opinahjoon palatessamme. Tapani oli kopistaa piippu kengänkantaan. Niinpä kerran kävi köpelösti. Minulla oli jalassa samettihousut, sellaiset, missä on upslaakit. Piipunperskat livativat upslaakiin! Ja kytevänä, tietysti. Kun seuraavaa oppituntia oli kulunut tovi, alkoi toveri vieressäni nuuhkia ilmaa. "Iha ku jossain palais!"

  Kaikki kaikki alkoivat vetää vainua. Lähellä istuvat sanoivat lähes yhteen ääneen, että kyllä jostain savunhajua tulee. Pyörittelimme päitämme, haistelimme, etsimme mahdollista savua. Pian käytävän toisella puolella kohdallani istuva kaveri karjasi "Lehkonen, perkele, sun lahkees palaa!"

  Minä kurkistin, totta se oli. Upslaakista nousi hentoja kiehkuroita harmaata savua. 

  "Voihan v!, karjaisin, hyppäsin pystyyn, kipaisin käytävälle. Olin jo tajunnut, että piipunperskat siellä kytivät. Käytävällä oli juoma-allas, sellainen, mistä ruiskuaa vettä ylöspäin, kun napista painaa. Syöksyin sen luo, juoksutin vettä kourakuppiini, sammutin palon. Tutkin lahjetta. Reikä housussa. Mukavat pöksyt, pilalla tietysti. 

  Pikkasen noloa oli palata luokkaan. Kaverin tietysti naureskelivat, opettaja yritti sentään pitää pokkansa, kun kerroin, mistä välikohtaus oli saanut alkunsa. 

  Onneksi kaverihenki luokassa oli hyvä. Välikohtaus unohtui pian. Tai kyllähän sille joskus yhdessä naurettiin, tilannetta muisteltiin, itse kunkin ilmeitä ja huudahtuksia matkittiin. Bona fide. Eli ei tapahtumasta traumaa jäänyt. 

  Loppuun pari kuvaa alkusyksyn maisemista. Kyllähän noita katselee, päivin, illoin, mielikseen.