KUMPI KÄYTTÄÄ KUMPAA?

  Keskustelu tekoälystä ja datakeskuksista velloo isoilla laineilla ympäri palloamme. Molemmat ovat asioita, joiden vaikutuksesta tulevaisuuteen jakaa ihmiskuntaa. Oikeita vastauksia ei varmaan kukaan pysty antamaan. En sitä yritä minäkään. Tietoni ei riitä, profetiaan tarvittavaa ilmoitusta en ole saanut, ennustamaan en tässä kirjoituksessa sorru. Vaikka mielessä kyllä muhii, kuinka Suomi, monet muut valtiot myös, selviävät valtavan datakeskusten määrän aiheuttamista vaikutuksista mm. luonnolle ja sähkön hinnalle. Samoin välillä tulen pohtineeksi, kumpi käyttää kumpaa, ihminen tekoälyä, vai tekoäly ihmistä, nyt ja tulevaisuudessa? 

   Sorrun sen sijaan kirjoittamaan hieman scifi-kirjallisuuden kivijalastani, Isaac Asimovin Säätiö-  trologiasta. joka paisui lopulta 7-osaiseksi.

  Trilogia julkaistiin alun perin 1940-luvulla tieteislehdessä novelleina, ja sieltä ne koottiin kirjoiksi (Säätiö, Säätiö ja imperiumi ja Toinen Säätiö) 1951-1953. Asimov laajensi sarjaa kirjoittamalla siihen jatko- ja esiosia (4 kpl) 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. 

  Säätiö-sarja sijoittuu aikaan 20 000-50 000 vuotta jaa. Ihmiskunta on levittäytynyt koko Linnunradan alueelle ja asuttanut tuhansia planeettoja. Keskuksena on valtava Gaia. 

  Sarjan punaisena lankana on, että R. Daneel Olivaw, ihmisenkaltainen robotti, ohjaa taustalla ihmiskuntaa vaivihkaa kohti lopullista päämäärää. 

  Nyt seuraavaa tiivistelmään olen käyttänyt tekoälyn apua. Se osaa kiteyttää homman paljon minua paremmin. Itse toki ihastuin, pakko tunnustaa, sarjaan siinä olevien ihmissuhteiden  ja planeettojen sisäisten ja välisten konfliktien kuvaukseen ja scifin uutuudenviehätykseen. Vasta myöhemmin minulle alkoi valjeta teoksen syvällisempi olemus. 

  Valtavan määrän robotteja käsittävällä Linnuradalla on käytössä kolme robotiikan pääsääntöä.

  1. pääsääntö: Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä eikä laiminlyönnillään sallia ihmisen vahingoittuvan.

  2. pääsääntö: Robotin on toteltava ihmisen antamia määräyksiä, paitsi jos ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa. 

  3. pääsääntö: Robotin on suojeltava omaa olemassaoloaan, paitsi jos se on ristiriidassa ensimmäisen tai toisen pääsäännön kanssa.

  R. Daneel Olivaw loi kumppaninsa R. Giskard Reventlon kanssa nollannen pääsäännön pystyäkseen suorittamaan tehtäväänsä.

   0. pääsääntö: Robotti ei saa vahingoittaa ihmiskuntaa tai laiminlyönnillään sallia ihmiskunnan vahingoittuvan.

  Tämä sääntö antoi Daneel Olivawille oikeuden ja velvollisuuden ohjailla galaksin tapahtumia suuressa mittakaavassa. Sen avulla hän saattoi tarvittaessa sallia yksittäisen ihmisen vahingoittumisen, jos se oli välttämätöntä koko ihmislajin pelastamiseksi tai suojelemiseksi.   

  Asimov kuvaa tämän kehityksen päätepisteeksi, jossa ihmiskunta ylittää yksilökeskeisyyden ja teknologisen riippuvuuden uhat. Tässä tiivistelmä siitä, miksi ja miten Asimov tähän ratkaisuun päätyi.

  Asimov halusi ihmiskunnan tulevaisuuden Galaxia-nimiseen galaktiseen superorganismiin, jossa kaikki galaksin elollinen ja eloton aines; ihmiset, eläimet, kasvit, planeetat ja jopa kivet jakavat yhteisen tietoisuuden ja elävät täydellisessä harmoniassa. 

  Sarjassa alun perin Hari Seldonin luoma psykohistoria tähtäsi Toisen imperiumin perustamiseen. Tämän oli tarkoitus olla perinteinen, ihmisten hallitsema valtiorakenne, joka perustuisi tieteeseen ja järkeen. Tarinan edetessä Asimov kuitenkin osoittaa, että pelkkä matemaattinen ennustaminen ja perinteinen imperiumi ovat haavoittuvia arvaamattomille tekijöille (kuten mutantti Muulille)

   Sarjan huipentumassa (Säätiö ja Maa) paljastuu, että taustalla vaikuttanut R. Daneel Olivaw on ohjaillut ihmiskuntaa kohti Galaxiaa. Esivaiheena tälle toimii Gaia-planeetta, jossa kaikki on jo osana yhtä kollektiivista mieltä. Gaia ei poista yksilöllisyyttä kokonaan, mutta se poistaa ihmisten väliset sodat, itsekkyyden ja tuhon elementit, sillä jokainen yksilö tuntee muiden kärsimyksen kuin omansa.

  Asimovin perimmäinen filosofinen perustelu Galaxialle oli ihmiskunnan selviytyminen Linnunradan ulkopuolisista uhista. Niin kauan kuin ihmiskunta koostuu eripuraisista yksilöistä tai pelkistä teknisistä valtioista, se on haavoittuva muiden galaksien mahdollisille älykkäille ja täysin yhtenäisille lajeille. Yhdistymällä Galaxiaksi koko Linnunrata pystyy toimimaan yhtenä rintamana ja puolustautumaan mitä tahansa ulkoista uhkaa vastaan. Asimovin visio ihmiskunnan tulevaisuudesta ei siis ollut robottien hallitsema kone-imperiumi eikä myrskyisten sotien repimä Galaksi, vaan laadullisesti uusi evoluution askel, jossa tietoisuus laajenee yksilöstä universaaliksi eheydeksi.

  Kuva R Daneel Olivawista, ihmisenkaltaisesta robotista. Tekoälyn luoma. Ei sellainen, jonka olisin halunnut, mutta enemmän ihmisen näköistä ei tekis suostunut tekemään.

                            

  Olen tainnut jokusia kertoja aiemminkin blogeissani sivuta Isaac Asimovia ja erityisesti Säätiö-sarjaa. Johtuu siitä, että aihe on minulle läheinen. 

  Kiinnostukseni scifiin alkoi 1970-luvun puoliväli paikkeilla. Ensimmäinen genren teos minkä luin oli Ray Bradburyn Marsin aikakirjat. Tai ehkä se oli Arthur C. Clarken Lapsuuden loppu. Molemmat tullut luetuksi aika monta kertaa. Jos vuosia riittää, luen varmaan vieläkin. 

  Pian lavensin skaalaa, aloin lukea myös fantasiaa. Taru sormusten herrasta tuli ensimmäisenä kahlattua. Fantasiassa ja scifissä on samaa viehätystä, mutta scifi perustuu tieteeseen ja teknologiaa, siihen, että tapahtumat saattaisivat olla mahdollisia, fantasia taikaan ja yliluonnolliseen, eikä sisältöä todeksi pysty kuvittelemaan. Ainakaan suht. normaalilla päällä. Toki osa scifi-nimikkeen alla julkaistuista kirjoista on lähes puhdasta fantasiaa. 

  Vaikka tekoäly minuakin pelottaa, niin uskon, että ihmiskunta on sen verran viisas, että se pystyy pitämään tekoälyn hallinnassa. Vastakkaisista pyrkimyksistä huolimatta. Ehkä viimeaikaiset alan johtavien henkilöiden ulostulot saavat meidät tajuamaan, että pirulle ei kannata antaa... etc. Sillä jos tekoäly alkaa itse kehittää tekoälyä, ollaan luultavasti menossa mönkään, kohti vaarallista tulevaisuutta.

1878

  Tämä on blogi numero 1878. Ensimmäinen ponnahti ilmoille 17.8.2012, eli hieman yli 14 vuotta sitten. Koska tavoitteita olla pitää, niin yhdeksi voin asettaa blogin nro. 2000. 

  Tähän mennessä kirjoitettuja blogeja olen julkaissut keskimäärin 2,72:n päivän välein. Nopealla laskutoimituksella sain sellaisen ennusteen, että samalla tahdilla joskus ensi kesän lopulla nro. 2000 ilmestyy. Asia ei toki ole noin yksiselitteinen, sillä muuttujia on. Yhtenä jo tiedossa olevana, että tahti, eli ilmestymistiheys on ajan saatossa harventunut. Jos arvata pitää, niin ehkä vuoden 2028 alkupuolella tuo maailmaa niukkaakin niukemmin järisyttävä tapahtuma on edessä. 

  Prologin jälkeen asiaan. Minähän olen pian kuin Trump. Teetän tekoälyllä kuvia itsestäni. Ero Trumpiin on kuitenkin siinä, että en halua itseäni kuninkaaksi, jumalaksi, maailmankaikkeuden suurimmaksi voimaksi, enkä teetä kuvia egoa pönkittääkseni, vaan siksi, että tekoäly minua tiheään houkuttelee kokeilemaan. Tällä kertaa sorruin testaamaan, millaisen karrikatyyrin tekis tekee. 

  Tulos hieman ihmetytti, sillä olin käsittänyt karrikatyyrin hieman toisenlaiseksi. Tarkistin siis määritelmän, tekoälyltä tietysti.

   Liioittelu: Piirroksessa suurennetaan tai korostetaan tiettyjä piirteitä, kuten nenää, silmälaseja tai hymyä.

  Tarina: Kuva voi kertoa myös kohteen ammatista, tyylistä tai harrastuksista.

  Tarkoitus: Sen tavoite on naurattaa ja tallentaa henkilön olemus hauskalla tavalla.

  Ok, ehkä tekele on karrikatyyri.

  Tuollaisia asioita ChatGPT minuun on liittänyt. No, aika paljon on ihan oikein. Mutta karrikatyyrin määritteen mukaan liioittelua on. Kai se sitten naurattaa? 

  Koirien ystävä olen, mutta aika monen vuoden takaa on tekis kaivanut koiran. Ja ihan väärän rotuisen. Päätelmä: Tekoäly, kuten Trumpkin, ovat molemmat vajavaisia, eivät kaikkivaltiaita. Toinen enemmän, toinen vähemmän. Kumpi on kumpi? Riippuu vastaajasta. 

  Tekoälystä tavalliseen arkeen. Lauantaina oli tarkoitus hakea muikkuja savustettavaksi Arton paunetilta. Haneli kuitenkin soitti, sopimuksen mukaan, että ei antanut pyydys mujeita. Hän lisäsi, että he luultavasti vetävät päivällä nuottaa. Lupasi ilmoittaa tarkemmin. 

  Ilmoitus tuli. Yhden maissa alkavat potkia nuottaa Kiljusen venekopin rannasta. Minä sinne ajelin kahden jälkeen. Hieman myöhässä olivat, nuotta oli vasta juuri saatu veteen. 

  Yleisöä oli katsomassa kymmenkunta. Olivat Kiljusen Matin työpaikan porukkaa. Matti oli järjestänyt heille tapahtuman. 

  Kone nuottaa kiskoi lautalle. Vasta kun paulat tulivat rannalle, tarvittiin, koneenkäyttäjän lisäksi, miehiä hommiin. 

  Ei tullut muikkuja. Ei tälläkään pyydyksellä. Tuli kuoreita hatullinen, pari lahnaa, yksi hauki. 

  Jos olisin vanhan kansan valittaja olisin tuossa tilanteessa naukunut: "ei sitä ennen, 1970-luvun alussa, jiäty ilman mukkuloeta, ku myö Kiljusen Muikku-Martin kanssa nouttoo keloilla käsvoemin vejettiin, tervattuun puuvenneeseen nostetiin!"

  En naukunut. Kahdesta syystä. En ole vanhan kansan valittaja, eikä Marttikaan aina muikkuja saanut. Nykyisin on uudet värkit. Arto sanoi katselijaporukalle, että näin muikkuja teoriassa nuotataan. Ja tällä nuotalla on muutama vuosi sitten nostettu 1300 kiloa muikkuja yhteen vetoon!

  Minä hain veneestäni Artolle perinteeksi muodostuneen tuliaisen, Brandyputelin. Tällä kertaa, häveliäisyyssyistä, se oli apteekin paperikassissa. Sanoi, että tässä lääkettä syysflunssaan. Ei Arto Brandypulloa vailla ole. On kuitenkin mukavampaa ensi kesänä mennä muikkuja hakemaan sillä ei Arto ikinä maksua minulta halua. Tietysti siksi, että Haneli on mukana touhussa. Ja hyötyy Hanelikin tuliaisesta; Artolla on kuulemma tapana tarjota porukalle naukut, kun salista tulee yli sata kiloa.l

  Lähdin ajelemaan takaisin. 

                           

  Tähän päättyy 1878. 1879 tulee, kun on tullakseen. Lähden ulos. Taivas on ollut aamusta asti pilvetön, mutta vasta nyt alkaa aurinko nousta paistamaan pihalle.

TYRNIÄ, KALAA, SIENIÄ (VAAN EI SUPPIKSIA)

  Syksy on alkanut perinteiseen tapaan. No, ilmoista en puhu, ne ovat mitä ovat, sillä vuodet eivät ole veljiä keskenään. Sumuisia aamuja toki syksyllä on usein, vuosi kuin vuosi. 

  Sen sijaan puuhat ovat hakeneet uomansa melko vakioiksi. 

  Kun viime viikon torstain palattiin muutaman päivän kotireissulta saareen. Sen jälkeen ollaan saatu talven suolasienet kerättyä ja suolattua. Vaistoni oli taas oikeassa; ajelin perjantaina Piskolansaareen, vakiomestoille, ja niin vaan kori täyttyi rouskuista. Kantarellejä ja orakkaita olisi ollut vaikka kuinka, mutta otin vain hieman syötäväksi. Suppiksia löysin parin pakastepussin verran sellaiselta paikalta, missä niitä ei aiemmin ole ollut. Tatit odotuttavat yhä, jos niitä edes kunnolla nousee. 

  Lauantaina oli vuorossa tavaksi muotoutunut tyrninmarjojen keräys Tainan ja Hanelin rannassa. Se ei ole kovin korkealla mukavien hommien asteikollani. Sormet verillä saa piikkistä oksista marjoja yksi kerrallaan noukkia. Olin jo Tainalle vitsaillutkin, että polveni ei taida vielä kestää sitä työtä. Mutta kun kun kutsu tuli, niin totta kai sinne mentiin. Varsin tuottoisa vuosi tyrnipensailla. Taina oli jo omansa poiminut, samoin oli naapureitakin pensaiden juurella käynyt. Kun me tarpeemme olimme riipineet, jäi vielä vaikka kuinka paljon marjoja. 

  Tietysti olimme ansainneet palkkion siitä, että keräsimme itsellemme marjoja. Sellainen on talon tapa. Tällä kertaa ensinnäkin kahvit omenapiirakan kanssa, sitten pannullinen siivottuja muikkuja, valtava kesäkurpitsa (oma satomme on jo ehtynyt), ja kruununa kilon hirvipaisti pakkasesta. Paistista on ollut puhetta jo ennenkin, mutta nyt, kun lämmityskausi on alkamassa, oli sopiva hetki se ottaa. Sitä paitsi heidän pakkasarkkuunsa on pian tulossa uutta lihaa, kun metsästyskausi kunnolla alkaa. 

  Lauantaina laskettiin naapurin kanssa verkot. Pari verkkoa kumpikin. Minun jataani osui neljä ahventa, neljä siikaa. Ja seitsemän lahnanlinttiä, mutta niitä ei lasketa. Ei jäänyt naapurikaan ilman saalista. 

  Eilen oli oikein mainio syysilma. Arska paisteli koko päivän pilvettömältä taivaalta. Kovin lämmintä ei tosin ollut, paitsi aurinkoisilla paikoilla. Päätettiin lähteä katsomaa, josko suppilovahveroita olisi ilmaantunut. No varmaan on, ilmaantunut. Eivät vain sattuneet meidän reitillemme. Tuli vaan mukava aamulenkki. Noissa maisemissa talsii ilokseen, vaikka sienikori ei juuri täyty.

  Kun kori sienistä tyhjänä, mutta mieli tyynenä metsästä palattiin, päätin kääntää kasvimaan. 

  Hiljalleen täytyy näitä syystöitä pois tehdä. Päässämme on alkanut hahmottua aikataulu. Luultavasti ei kovin kauan lokakuussa saaressa enää olla, joten hyvä tehdä tarvittavat hommat, kun sääolosuhteet ovat sopivat.

  Tänään on sateista, niin on tulevinakin päivinä. Kai? Ennusteet niin kertovat, mutta asia ei ole varma. Sen verran ennusteet elävät, että parempi katsoa, haistella ilmaa, toimia sen mukaan. Sääennusteiden perusteella suunnitelmien tekeminen on turhaa touhua. Paitsi että ehkä voisi tehdä suunnitelmat ennusteiden vastakohtien mukaan. Osuisivat luultavasti paremmin.

  Syys jatkuu, saarielämä jatkuu. Sen on todennut myös dalia. Se on alkanut vasta nyt kukkia urakalla. Edellisinä kesinä on kukkiminen ollut runsasta juhannuksen tienoilta saakka. Ehkä dalia havahtui siihen, että jos ei nyt kuki, niin jää koko homma tekemättä.

  Kuten tuli kerrottua, on sateinen sää. Siksi olen aamusta ollut koneen ääressä. Samalla on isossa uunissa ollut tulet. Pian pitää vetää tuhkat ulos. Tilalle on menossa kesäkurpitsa-jauhelihapaistos. Lämmityskauden alku on tosiasia. 

SAAREEN

  Saareen palattiin taas. Neljän yön miniloma kotona on vietetty. Poutasäässä palattiin. Kaikki kunnossa, kuten odottaa saattoikin. Vedenpinta järvessä oli pysynyt suunnilleen ennallaan, keltaisi koivunlehtiä oli jonkin verran lennellyt täplittämään nurmikoita. 

  Pienen rypyn palaamisen iloon teki Suomen kallein verkkoyhtiö. Ei saatu edes tavaroita purettua, kun sähköt pätkähtivät. No, ei ne kauaa poissa olleet, puolisen tuntia suunnilleen. Mutta paluu todellisuuteen se oli. En jaksa edes muistaa, että kotona Hollolassa olisi ollut verkkoviasta johtuva sähkökatkos. No, tämä on kärsittävä. Tai siirryttävä omavaraisuuteen. Se ei ole kuitenkaan kovin halpa  tai vaivaton projekti. Rehellisesti sanoen, eivät nuo sähkökatkot ole moneen vuoteen isompaa harmia aiheuttaneet, minkä nyt henkiselle puolelle. 

  Kohta pitää lähteä nurmikkoa leikkaamaan. Alkaa hiljalleen kuivua, koska aurinkokin välillä paistelee, ja on ruvennut tuulemaan. 

  Huomenna odottaa huussin tyhjennys. Vaikka ei huussin sisällys ole poissa ollessamme lisääntynyt. Nurmi sen sijaan tietysti on; se ei ole sidottu ihmisolennon leivänpaloon. 

  Pari herkkutattia näkyy nousseen saunarannalle. Pitää varmaan lähteä vanhoille tattimestoille tutkimaan tilannetta. Samalla rouskuja poimia, jos niitä on ilmaantunut. 

  Piskolaan mennään tyrniä keräämään joku päivä. Täytyy sopivaa poutapäivää katsella. 

  Hommia siis on tiedossa. Pienessä määrin, mutta ei käy aika pitkäksi. 

  Päivityksen jälkikirjoituksena juttu eiliseltä. Illansuussa houkutteli tekis minua laittamaan kuvan itsestäni, niin hän luo siitä sarvakuvamaisen. Tällä kertaa kärttäjä oli Gemini, edellisen samantyyppisen homman teki ChatGPT. Varmaan ne haluavat, että lunastan jonkun maksullisen lisäominaisuuden. En sillä, enkä tällä istumalla sitä tehnyt/tee. Mutta laitoin kuitenkin jonkin kuvan itsestäni. Siinä oli vain ylävartalo ilman mitään erityistä taustaa. Hetken jauhoi Gemini. Pian pullahti kuva:

  Kun sitä silmäilin, niin tuli vähän ontto olo. Siksi, että jos kone minusta noinkin paljon tietää, niin varmasti tietää lukuisa joukko ihmisiäkin. Sellaisia ihmisiä, joita en tunnen, en tiedä. En toki tunne tekoälyjäkään, mutta ne eivät kuitenkaan tunnu niin pelottavilta, kuin luojansa. 

  Ei kai tuosta mitään haittaa ole. Ja aika todellisen kuvan masiina teki. Kirjapinossa näkyy olevan Asimov, Neil Young ja Woodstock. Asimovia löytyy, Niilon molemmat kirjat, mutta Woodstockista ei mitään. 

  Rockissa on voimaa, oikein päätteli masiina ajatteluni. 

  Kahvi antaa voimia, muuhunkin kuin mitä mukissa lukee. 

  Julisteessa on Neil Youngin hienon biisin nimi (albumilta Time Fades Away), mutta mies siinä on tunnistamaton. Vähän on Lou Reediä, vaikka ei hänellä tuollaista tukkaa muistaakseni koskaan ollut.

  Joo, selvä Peppe se siinä kuitenkin sinua osoittaa. Tekis minut tuntee. Toivottavasti ei seuraavan kerran, jos tällainen tilanne esiin tulee, maalaile muita, vähemmän mairittelevia ominaisuuksia allekirjoittaneesta. Tuo tekoälyn pentele.

KESÄ MENI, TULI TAKAISIN

  Viileän jakson jälkeen palasi kesä. Nyt on kolmas sopivan lämmin loppukesäinen päivä. Tästä pitänee kiittää Vuokkoa ja Urkkia. He tulivat tiistaina vuotuiseen tapaamiseen, toivat hyvän ilman tullessaan.

  Oli, taas kerran, mukava tapaaminen Tervetuliasimaljat tietysti ensin nautittiin.

  Päivä jatkui rupatellen. Verannalla syötiin, kahvit päälle juotiin. Illan lähestyessä taas pihalla istuksittiin. Juttua riitti. Varsinkin Vuokko ja Hilppa, tyttölyseon luokkakaverit, teinivuosien ystävät, löysivät muistoja nuoruudestaan. 

  Me Urkin kanssa omia puheenaiheita kehiteltiin, kun ei aina jaksettu rouvien kikatusta kuunnella.  

  Aika kului siivillä. Olisi mieluummin saanut kulua läpi siivilän, eli hitaammin, sillä yllättäen äkättiin, että alkoi loppukesäinen ilta hämärtämään. Vieraitten oli aika lähteä. 

  Muutama kuva vielä. Urkki ja minä.

Vuokko ja Hilppa, ottanut Urkki. 

 Edustavampi otos meistä miehistä, ottanut Vuokko. Minulla Urkin aurinkolasit otsalla, näköjään.

Jommankumman vieraan nappaama kuva isäntäväestä kahvipöydässä. 

  Vieraat lähdössä. Ei ihan pimeäksi ollut vielä ilta hiipunut.

  Ensi kesänä taas sama edessä, silloin Paajalansaaressa.

  Syksyksi kääntyy hiljalleen. Huomenna mennään puolukkaan, lauantaina kyläilemään Vilhusten luo. 

 Maanantaina lähdetään muutamaksi päiväksi Hollolaan, tullaan varmaan ensi torstaina takaisin saareen.

  Niin on asiat ynnätty, että syyskuu vielä saaressa vietetään, sitten muutetaan taas kotiin. Ehkä käydään vielä lokakuussa mökillä, mutta ei pitempiä aikoja kuitenkaan enää olla. Tai näkkyypähän. Ei nämä ynnäykset ole kiveen hakattuja. Olette ensimmäisiä, kelle muutoksista ilmoitan. 

INFRASTRUKTUURI TÖKKII

  Paikallinen infrastruktuuri tökkii. Osittain. Seuraa erittely.

  TEKNINEN INFRASTRUKTUURI

  Liikenne on vaikeutumassa, sillä veden pinta on matalalla, joten rantautuminen alkaa olla pian hankalaa. 

  

  Sähköverkko toimii, kuten Suomen kalleimman jakelijan verkon ei pitäisi, eli katkoja esiintyy aika usein. Tänä kesänä ne ovat olleet tosin lyhyitä.

  Johtuen viime talven vähälumisuudesta ja muutenkin vähäsateisesta ajanjaksosta vedenjakelu toimii ja ei toimi. Se toimii rantapumpun välityksellä tuottaen vettä pesukoneille ja ulko-oven viereen perustetulle vesipisteelle. Normaali vesijohtoverkosto ei toimi, koska kaivo ehtyi lopulta. Parina päivänä olen yrittänyt tehdä "keinopohjavettä" pumppaamalla järvestä kaivon lähistölle tuntitolkulla. Ei vaikutusta. Tänään sitten tyhjensin vesijohdot ja varaajan. Otimme jo eilen Jalovesitornin käyttöön. Sillä saamme suodatettua järvivedestä juomakelpoista. Pärjäämme kyllä. Lämmintä vettä ei tule, eikä hanasta lainkaan, mutta tosiaan vesipiste on rappujen vieressä. Pääasia, että apk ja pk pelittävät. 

  Mobiiliverkko ja mokkula toimivat lähes kiitettävästi. 

  Jätehuolto toimii, kun itse lajittelee, kiikuttaa veneellä autolle, vie niille tarkoitettuihin pisteisiin.

  Sosiaaliseen ja muuhun infrastruktuuriin en puutu, sillä ne eivät kuulu oleellisesti saareen. 

  Säät ovat olleet oikukkaita. Sateita lähes joka päivä, mutta niin vähäisiä, että ne eivät pohjavesiä lisää, puhumattakaan Saimaan pinnan nostamisesta. 

  Ärsyttäviä ovat ennusteetkin. Ne povaavat sadetta (ei viitsi lähteä ulos puuhailemaan), mutta sadetta ei välttämättä tulekaan. Ennusteet siirtävät sateen alkua muutaman tunnin, mutta ei niitä kuulu sittenkään. Illansuussa huomataan, että oltais ihan hyvin voitu mennä sieneen tai marjaan, voitu pestä pyykkiä, viedä ulos kuivumaan, etc. Vieno toive: kyseiset laitokset, tarkkuutta ennusteisiin, tai pitää alkaa turvautumaan Kerman Kalleen ja Sammakkomieheen!

  Tänään on ollut aurinkoinen ja melko lämmin päivä. Siitä tuhlattiin osa Mikkelissä käyntiin. Ip. leikkasin nurmikkoa. Nyt on pihat siisteinä. 

  Aika epävakaista näyttävät ennusteen tuleviksi päiviksikin. Ei suuria määriä, mutta pisaroita lähes jokaiselle päiville. Aika näyttää, kuinka hyvin ne pitävät kutinsa. "Huonosti", tekee mieli sanoa. Mutta jos rohkeasti hyökkää kevyissä vetimissä uhmaamaan ennustetta, koska ne ovat usein pettäneet, niin melkoisella varmuudella joutuu vetimiään kuivailemaan. 

  Toisaalta heittäväthän ne ennusteet toinkin päin. Poutaa povataan, sadepilvi vyöryy päälle. Mutta nyt loppuu valitus. Taiteillaan kelvottomien sääennustajien armoilla, sillä eihän meillä oikeastaan ole mitään tuiki tärkeää ja tiettyyn päivämäärään mennessä valmiiksi saatettavaa hommaa meneillään, tuloillaan. Eletään hetkessä, mutta kirotaan kuitenkin kelvottomat ennustajat jollekin Danten helvetin tasoista. Valitkoon tasonsa itse. Sen verran inhimillisyyttä vielä meistä löytyy.  

NOSTALGIA

  Eilen oli Salmela-päivä. Kotoa jo puolenpäivän jälkeen matkaan lähdettiin. Syötiin lounas Vierumäen Matkakeitaalla. 

  Perillä kierrettiin ensin näyttelyt. Ilma oli lämmin, ei sateen uhkaa ilmassa. 

  Kun näyttelytilat oli käyty läpi, oli aikaa Puistonäyttämön ovien avautumiseen tuntitolkulla. Niinpä kuljeksittiin pitkin poikin Salmelan laajaa kulttuurimiljöötä ihastellen. Juotiin kahvit, syötiin jossain välissä jäätelöt tien toisella puolella sijaitsevalla kioskilla. Tuttua seutua toki ennestään. 

  Salmelan päärakennus Domanderin näyttelyalueen laiturilta kuvattuna. 

  Ovet katsomoon avautuivat klo. 19:00. Reilut puolituntia ennen sitä portille mentiin. Sinne oli jo melkoinen jono muodostunut. Kun järkkäri alkoi tarkastaa jonottavien lippuja, sai hän edetä  luikertelevaa parijonoa seuraten portilta tielle asti. Ja tämä oli vain yksi kolmesta sisäänkäynnistä. 

  Portit aukesivat tismalleen kerrottuun aikaan. Saimme hyvät paikat A-katsomon oikealta laidalta toisesta penkkirivistä. 

  Katsomot olivat tupaten täynnä. Lisäksi oli lisätty seisomakatsomo katetun alueen ulkopuolelle, varsinaisen katsomotilan ja pari vuotta sitten sitten rakennetun Paviljongin väliin. Jostakin olin kuulevani tiedon, että 1500 katsojaa olisi paikalla. 

  En ole kovin nostalginen ihminen, mutta kyllä sitä, nostalgiaa, oli ilmassa, kun Heikki aloitti biisillä Nostalgia, osa I. 

  Ilta alkoi hiljalleen tummua. Väliajan jälkeen oli aika hämärää.

  Loppupuolella konserttia oli vuorossa biisi, josta kaikki Heikin kohdalla alkoi: Palkkasoturi.

  Katsojien ikäjakauma oli selkeä. Meidän ikäisiä, vanhempiakin, suurin osa. Nuoria oli melko vähän. Keski-ikäisiä sentään jonkin verran. 

  Heikki täyttää ensi vuonna 80 vuotta. Se näkyy kyllä. Ääni alkoi avautua vasta ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Yksi sanojen unohduskin tapahtui. Se on ymmärrettävää. Power Band oli erinomainen. Kahdeksanmiehinen ryhmä pisti välillä sellaisen menon pystyyn, että alta pois. Kyllä Jarmo Nikku on kitaristien aatelia. 

  Konsertin biisit olivat enimmäkseen viime vuosituhannelta, vain muutama uudempi oli mukana. Sopi hyvin ikäjakaumaan. Suuret hitit saivat kyllä porukan mukaansa, puhelimien taskulampuille tuli käyttöä. 

  Kaiken kaikkiaan ihan hyvä keikka. Vaikka Heikki on tullut monesti nähtyä, ja paremmassa vireessäkin, niin jotenkin tuli tunne, että tämä kerta jää viimeiseksi. Kyllä miestä todella paljon arvostan. Ja jotenkin, maailman pahuuden edessä, sai uskoni hyvän voittoon palamaan, kun katsoin, kuinka Heikin pasifistiset jutustelut biisien välillä, kantaaottavat sanoitukset, maailmaa parantavat biisit, saivat varttuneen, monet parhaimpiinsa pynttäytyneen, kovin keskiluokkaisen oloisen yleisön kokonaisuudessaan mukaansa. 

  Illan päätteeksi oli vielä ilotulitus. "Heikin kunniaksi", sanoi paikan omistaja Tuomas Hoikkala, mutta varmaan myös siksi, että illan jälkeen sulkee Taidekeskus Salmela ovensa tältä kaudelta.

  Kyllä tänne tullaan ensikesänäkin, jos sopivia esiintyjiä on paikalle haalittu. Minulle tulee sähköpostia Salmelasta, joten kun esiintyjät alkavat selvitä, saan siitä tiedon. Heikin konserttiinkin olisi muuten varmaan ollut vaikeaa saada lippuja, ainakin A-katsomoon.

  Huomenna taas saareen. Siellä odottaa mm. nurmenleikkausta ja verkkokalastusta. Aamuisin, kuntopyörää polkiessa, saattaa vaikka Hectoria kuulokkeista kuulua.