MUISTOJA MUUTAMIA

Kun ikää tulee, alkaa mieleen pullahdella katkelmia lapsuudesta ja nuoruudesta, pätkiä, joita ei ole aikoihin tullut ajatelleeksi.
Jouluaattona ollessamme äiti-Elinalla syömässä, ja kun Suomessa käymässä oleva siskoni Ritva alkoi muistella menneitä, palautui mieleeni muutama mennyt sattumus. Minä olin varmaankin neljän tai viiden vanha, kun putosin Piskolan laivalaiturilta Saimaa-nimiseen jorpakkoon. Muistan selvästi, kun äitini minut vedestä ylös noukki, uimataidoton kun vielä olin. Minulta pääsi mahdoton itku. Muut hyssyttelemään: "älä itke, ei mitään hätää, sattuuhan sitä". Mutta minä siihen: "mutta kun Ritun rusetti kastu!". Jostain käsittämättömästä ja muistamattomasta syystä tukassani oli Ritvan punainen rusetti. Siskokaan ei osannut syytä kertoa, muisti kyllä tapauksen.
Toinen Ritvan mieleeni palauttama juttu tapahtui, kun hän oli siinä kuuden-seitsemäntoista, meikä neljätoista. Kävelimme kauniina kesäpäivänä Piskolassa rannasta talolle tupakit rehvakasti tupruten, kun Elsa-täti, isoisäni Aleksin sisko, tuli vastaan. Eihän me keretty muuta tehdä, kun stubut selän taakse miiluamaan, small talk'ia "viäntämään". Elsa oli siihen aikaan varmaan n. 75 v, ihan hyvissä voimissa ja terävä, mutta ei varmaan osannut asian oikeaa laitaa edes kuvitella, joten asia jäi häneltä huomaamatta. Tai ei ole pois suljettua, että hän huomasi, mutta päätti olla hiljaa, oli näet hienotunteinen persoona. Elsasta vielä, hän oli vanhapiika, ikänsä talossa asunut. Ahkera Elsa oli, puutarhatyöt olivat hänelle kaikki kaikessa, mutta tiskaaminen, mikä tädille useimmiten lankesi, ei tainnut neitiä miellyttää; siihen aikaan oli usein jälkiruokana jotakin marjasoppaa, ja muistan Elsan syöneen omansa haarukalla ainakin yhden lusikan verran tiskin määrää vähentääkseen. Äitini ja siskoni varmistivat tämän muistoni.
Liekö kiinnostukseni kirjoihin, kirjoituksiin juontuu noilta lapsuuden ajoilta. Olin lienee kuuden, velj-Hanski kolmen, kun meillä oli oma sanomalehti, Pihanurmen Sanomat. Meidän nimemme olivat Rukkastuppo ja Kalle Miinus. Kukaan ei muista, mistä nuo nimet olivat tulleet, mutta omia keksintöjämme ne olivat. Myöskään ammattikuvamme on jäänyt epäselväksi (kai minä vanhempana olin päätoimittaja), sen vain muista, kun kärräsimme vanhoja sanomalehtiä lastenvaunuissa, niitä tarmokkaasti kaupaten.
Lehkosen tätä nykyä valitettavan vähälukuisessa suvussa ovat kaikkien muistissa ja pilailun aiheena pari ilmi töräyttämääni juttua, vaikken niitä itse muistakkaan. Kerran olin rynnännyt tohkeissani tupaan hokien: "minä näin kyyn!". "Oletko varma, että se oli kyy?", minulta kysyttiin. "Ihan varmasti oli, sillä oli sahalaitos selässä!". Toisen kerran olin hyökännyt toimittamaan: "Huomenna on kaunis ilma!". Mitäs sinä sen tiedät?". "No kun taivaalla on komea iltarukous".
Muistan vielä senkin, kun kesällä 1956 Piskolan talossa tehtiin isoa remonttia; tuli keskuslämmitys, uusia huonejakoja, etc. Asuimme sen ajan Ylätuvalla ja aitoissa. Kerran, kun en saanut rakennusmiehiä mielestäni tarpeeksi jeesata, suutuin ja sanoin: "minä lähden Venäjälle!". Muistan lähteneeni tallaamaan pitkin kynnettyä peltoa, oli siis jo alkusyksy. Muuta en muista, mutta minulle on kerrottu, että viivyin reissullani puolisen tuntia, ja että olin lähtenyt ihan oikeaan suuntaan, itään. Kai silloin lapsuudessani olin kuullut puheita ja pelotteluja "ryssistä" ja "vihovenäläisistä".
Niinpä, ei minusta tullut lehtimiestä, ei tullut sahanomistajaa, ei eläintieteilijää, ei uskovaista meterologia, ei maastamuuttajaa, tulipahan mikä tuli.
Odottakaapa, kun saan nuoruuteni tapahtumia muistiin laitetuksi, ei ole kaikki lasten luettavaa, ei.

Rauhallisia vuoden viimeisiä päiviä toivottaa vävypoika Jonin meille vyöräämä amaryllis

TILASTOA JOULUISTA

Tapsan aamuun ollaan tätä joulua päästy, tuulessa ja vesisateessa kinkkua sulattelemassa käyty. Vuodet ei ole veljiä keskenään, eipä ei.
Olen tallustellut joulun aikaan paukkupakkasessa, reilusti plussalla, lumisateessa, tuiskussa, räntäröypyssä, jäätävässä viimassa, kaatosateessa, tihkussa.
Olen syönyt silliä, lohta, silakkaa, taimenta, siikaa, kapakalaa. Kalkkunaa, sikaa, pateeta, pippurirullaa, hirvenpääsylttyä, hanhenmaksaa. Konvehteja, mandariinejä, pähkinöitä, rusinoita, ranskalaisia pastilleja, manteleita, marmelaadia, mozartkuulia, punaisia omenoita, viikunoita, kastanjoita, marsipaania.
Olen juonut olutta, vissyä, vettä, maitoa, viiniä, kossua, glögiä, kotikaljaa, konjakkia, kahvia. Jouluista juovuksissa olen ollut vain kerran, 70-luvun alussa Avokkaassa vietetyn (mairitteleva tilastotieto kohdallani).
Olen hakenut kuusen tai katajan metsästä, omasta tai vieraasta, kaikki luvallisia, kuusen torilta, pihtakuusen Hong Kongista, muovikuusen Etolasta,  koristellut ne kaikki.
Olen vienyt hevosille levänkantoja, linnuille lyhteitä, koirille puruluita, ihmisille lahjoja, toisille kukkia.
Olen saanut lahjoja, kirjoja, villasukkia, leluja, levyjä, tarpeellista, turhanpäiväistä, tärkeää, typerää.
Olen sytyttänyt kymmeniä hautakynttilöitä, satoja joulukynttilöitä, lukuisia sähkökynttilöitä, erinäisiä tupakkeja, moniaita piipullisia.
Olen käynyt joulun tietämissä Avokkaassa veneellä, autolla, kävellen, luistellen, lumikengillä, potkurilla, moottorikelkalla. En kuitenkaan lentämällä enkä junalla.
Olen käynyt joulukalaa etsimässä avovedestä, jään alta, kauppahallista, marketista, saanut haukia, taimenia, siikoja, säynäitä, lahnoja, matikoita, graavikalaa, kylmäsavua.
Kaikki jouluni, kahta lukuun ottamatta, olen äplistellyt kotonani, missä se milloinkin on ollutkaan. Em. Avokas-joulu sekä Saksassa viettämäni Weinachten ovat poikkeuksia.
Joulumuistoni ovat iloisia, rauhallisia, kylläisiä, sopuisia, kullattuja. Niistä olen kiitollinen.

Hyvää loppuvuotta

JOULUMUISTOJA

Vaikka eilinen Avara ihmisluonto-ohjelma toisin antoikin ymmärtää, on minulla tarkkoja ja oikeellisia muistoja (niinhän jokainen uskoo ja luulee!) lapsuuteni jouluista. Sillon asuimme Piskolassa, ja joulua viettämässä oli melkoinen väkijoukko; isovanhempani Anni ja Aleksi, isotäti Elsa, vanhempani Elina ja Erkki, Piskolan tytöt, eli tätini Eila, Maija ja Liisa, tietysti Ritva-sisko ja velj-Hanski, saattoipa joskus olla kaukainen sukulainenn Esko Nyyrikkikin. Esko oli merimies, joka "unohti" ajoittain maksaa merimiesunionin jäsenmaksut, eikä siihen aikaan ollut rikkurin merille lähteminen. Ei muuta, kun maihin rästimaksuja tienaamaan, eli Piskolaan rengiksi. Hän asusti talvisin saunatuvassa, kesäisin aitassa, ja häneltä pöllityt pöllitupakat taisivat olla ensimmäinen kokeiluni sillä saralla. Mutta takaisin jouluun. Päällimmäisenä mielessäni on joulun odotus ja sen tunnelma. Ja kuinka piti yrittää olla kiltti, etteivät tontut ikkunoista tiiraillessaan olisi saaneet epäsuotuisaa raportoitavaa Joulupukille. Erikoisen tarkka muistelen olleeni siitä, että pidin paheeni, oikean käden etu- ja keskisormen imemisen, kurissa. Eipä tarvinnut Maija-tädin joulun alla uhkailla sormieni tervaamisella!
Jouluruoat olivat perinteiset: aattona päivällä riisipuuro rusinasopan kanssa, illalla lipeäkalaa ja valkokastiketta (se oli siitä hyvää, ettei maistunut muulta, kuin siihen runsaasti ripotellulta pippurilta), rosollia, aladoopia, maksa- ja porkkanalaatikkoa (pitäkööt hämäläiset imelletyn perunalaatikon itsellään!), tietysti mahtava kinkku. Kinkku oli omasta siasta, viikkokausia tiinussa suolavedessä muhitettu. Hännisen Valtteri-vainaa, kaivonkatsoja ja teurastaja luojan armosta, kävi possun aina loppusyksyksystä hoitelemassa. Lohta en muista niinä vuosina pöydässä olleen, jotain suolakalaa varmasti kuitenkin; Aleksi kun ei suostunut suolakalattomaan pöytään istumaan. Tietysti oli myös kotona leivottua ruislepää ja "silkkiä" (Eila-tädin erikoisosaamista, leivinuunissa valmistettu vaalea leipä). Ja jälkiruoaksi "sekametelisoppaa".
Pukki tuvassa vieraili joka joulu. Merkillinen sattuma oli, että isä-Erkki ei Joulu-ukkoa koskaan nähnyt, osui näet aina olemaan hevosia ruokkimassa. Mieleeni palautuu elävästi, kuinka asia häntä harmitti.
Joulupäivän aamuna kirkkoon muistan vain kerran reessä matkanneeni. Olisiko ollut jouluja, milloin jäätilanne ei ole matkaa sallinut.
Myös ensimmäiset muistikuvani Lahdesta ovat joulua ajoilta, luultavasti joulun 1953 olimme toisten isovanhempieni, Emman ja Pekan, luona. Kyllä saaressa asuneelle Lahden senkin aikaiset valot ja hulinat olivat ihmeellisiä!
Sen jälkeen, kun v. 1960 muutimme maalikylille, en muista sellaisia joulutunnelmia kokeneeni. Kaiken kaikkiaan muistoni noista nuoruuteni jouluista ovat melko olemattomat. Päällimmäisenä lienee ensimmäinen kahvikeitin, minkä ensikäyttö aattoiltana oli ongelmallista. Samaten kun hieman varttuneempana Ahosen Riston, rauha hänen muistolleen, kanssa usein jäälle suunnatut, iltayölle vierähtäneet ja piiput suussa tehdyt kävelylenkit.
Ergo: saisipa vielä joskus kokea tuollaisen huolettoman ja odotuksia täynnä olevan joulun. Ehkä saankin; mehän kaikki tulemme lapsiksi jälleen.

Velj-Hanski ja meikäläinen jouluna 1954  

Opa Pekka, Ritva ja Pertsa jouluna 1953 Lahdessa

MIHIN USKOA?

Mihin voi ihminen tässä läyhäsessä elämässä uskoa, muihun kuin käytettyjen autojen kauppiaisiin ja kiinteistönvälittäjiin? Jokainen tulee uskossaan autuaaksi, eikä tarkoitukseni ole ketään loukata, kenenkään uskomisia arvostella, omia ajatuksiani tuputtaa. Valotan ainoastaan mietteitäni uskomisesta ja luotamuksesta.
-voiko uskoa poliisiin? Ei aina.
-entä oikeuslaitokseen? Monasti.
-yhdenvertaisuuteen lain edessä? Silloin tällöin.
-politiikkoon? Älä naurata!
-vakuutusehtoihin? Voi ja ei.
-siihen, että aurinko nousee joka aamu? Ei ikuisesti.
-no ,mitenkä on luotto sijoitusneuvojan suhteen? Olematon.
-keltaisen lehdistön kohdalla? Voi luottaa, kuin risaan kondoomiin.
-vapauden, veljeyden ja tasa-arvon tilanne? Tuskin tuskin toteutuu Ranskassakaan.
-entäpä usko jumalaan? Vaikea sanoa, ei omakohtaisia kokemuksia.
-mutta itseensä kuitenkin tulee uskoa. Niin tuleekin, mutta pettymykiä ilmenee, niin minun, kuin monen muunkin kohdalla.
Uskot nyt kai, että olen uskottavasti aika uskomaton ihminen? Uskoisitko, että on kuitenkin muutamia asioita, joihin uskon? On niitä; uskon, että mainostamiseen käytetty aika ei tule kaupallisilla kanavilla lyhenemään, uskon, että me kurjat matkamiehet emme ole yksin täällä äärettöämässä maailmankaikkeudessa. Ja uskon tietysti, että "Rock and roll can never die".
Hyväksi lopuksi kaikille yliluonnollisiin sattumuksiin, erikoisiin yhteenliittymiin uskoville. Mietin aamulla (aamu se kai useimmille yhäkin on), lisätä hieman Hilpan kotiseututietämystä; hän ei ole n. 40 vuoden Hollolassa asumisenkaan jälkeen käynyt Kapatuosiaan Linnavuorella ja sen näkötornissa. Ei muuta, kun poikkeamaan tuolla jo 200-luvulta asti käytössä oleella linnoituspaikalla. Kuinka ollakkan, kun sitten selasin seutukunnan aviisia, silmiini sattui otsake: "Kapatuosian näkötorni suljettu". On kuulemma havaittu lahovikoja ja muita turvallisuusriskejä. Se siitä ajatuksesta. Täytyy siis tällätä lopuksi joku kuva edellisiltä käynneiltäni.

SAMANLAISIA ERILAISIA

Tuossa neljän maissa TRION Ciao-coffeessa istuksiessani tuli mieleeni suorittaa hieman tutkivaa journalismia. Seurasin parinkymmen minuutin ajan ohitseni kulkevien ihmisten kenkiä. Kulkijoita laskin 236, enkä havainnut kahta samanlaista kenkäparia. Siihen lopetin, koska arvelin tarkkaavaisuuteni rajojen tulleen vastaan, en enää voinut olla varma nähtyjen sklopottimien ainutkertaisuudesta. Siitä sitten pohtimaan, että ei kanssatovereilla samanlaisia palttoitakaan varmaan ollut. Tästä edelleen aprikoimaan, tarvitseeko ihmiskunta niin helevetin moisen määrän erilaisia kenkiä, takkeja, huosuja? Eikö olisi kaikin puolin järkevämpää, myös edullisempaa, valmistaa vaikkapa 50:tä kenkämallia, 30:tä naisille (turhamaisempia kun ovat) ja 20:tä miehille. Varmaan tulisivat halvemmiksi, kun ei kenkätehtaiden tarvitsisi alinomaan uusia lestejä värkätä, eikä suunnittelijoille maksaa. Sama juttu housujen, hameiden, takkien, puseroiden, ties minkä kaikkien, kanssa. Ja jos nyt olette sitä mieltä, että ihmisen pitää saada olla omanlaisensa, erottua, olla persoonallinen, onnistuu se aivan varmasti ehdottamieni muutosten jälkeenkin. En nyt jaksa vaivata väsynyttä päätäni todennäköisyysmatematiikalla enkä muulla päättelyllä, mutta jos on valittavissa yksi 30:stä jalkineparista, yksi 30:stä takista ja yhdet 30:stä housuista, on variaatioita runsaasti. Jos mukaan otetaan 30 päähinettä ja 30 paria käsineitä, taitaa kaikille kotomaamme asukkaalle riittää oma kuosi. Ja jos löysennettäisiin skenarioni sääntöä siten, että kutakin vaatekappaleen mallia valmistettaisiin vaikkapa viidessä eri värissä, eipä tarvitsisi toistensa kopiona tallustella.
Hieno ajatusmalli, vai mitä? Mutta luulenpa vain, että jos tämä toteutettaisiin vaikkapa Suomessa oikein lailla ja määräyksillä, olisi kansaa barrikaadeilla enemmän kuin Ukrainassa ja Thaimaassa yhteensä.
Olenko nyt ihan tosissani? Miettikääpä sitä, kun muulta ja tähdellismmältä liikenee aikaa.

Täytyypä täräyttää loppuun värikäs kuva, jotta individualismin vankimmakin kannattajat hieman leppyisivät.

JÄLKEEN JUHLIEN

Maanantai, itsenäisyyspäivän hulinat takana, toinen adventti myös. Aamulenkillä käyty, pöytäkoneen mylly viety analyysiin, tonnikalasalaatti loihdittu ja nautittu, Twin Peaksin viimeinen 1. kauden jakso katsottu tallenteelta, päiväkahvi joulutortun kera nautittu; siis aika kirjoittaa.
Päällimmäisenä pitkästä viikonlopusta (eräille poikkeuksellisesti torstain ja sunnuntain välinen yö) jäi mieleen suomalaista mielenlaatua kuvaava Itsenäisyysjuhlan konsertti. Melankolisuudessaan ja pateettisuudessaan se oli kai vaikeiden aikojen tulkki, tiedä häntä. Ja mieltäkin Tampereella osoitettiin, kiekkokaupungin arvoisesti lätkämailoin. Siitä pääministeri kommentoimaan: sananvapaus pitää olla, kunhan ei sano mitä tahansa, tai jotakin sinne päin.
Siinä se siis meni, kolme päivää. Anna, Joni  Helmi kylässä. Koiran kanssa ulkoilua. Anna ja Hilppa Jonin vanhempien kanssa lauantaina teatterissa West Side Story'a katsomassa, Joni ja minä lärvit kirjassa. Sitten teatteriseurueen kanssa Taivaanrannassa syömässä. Anna ja minä valittiin haudutettua (8 tuntia, menun mukaan, mistä ne ties ruveta niitä aamusta meille hauduttamaan?)  karitsanpotkaa maalaisranskalaisten ja ajolin kera, muut viski-pippuripihviä tai ankanrintaa; me pärjättiin valinnoissa, ainakin koossa, luultavasti myös maussa.
Sitten tietysti Anttolan miestä kosketti Hämytsaareen isännän, Kolehmaisen Eeron poismeno. Kunnioitettavat 95 ikävuotta mittarissa. Pikkupokana muistan isä-Erkin kanssa Hämytsaaressa käyneeni, Enttu oli Anttolan Urheilijoiden pj siihen aikaan. Anttolasta siis meni loppuvuodesta kaksi ikonia, Eero heistä tunnetumpi, Rossin Matti näkyvämpi. Rauha kummankin muistolle.
Hiihtoasioista aasinsiltana toiseen. Anttolassa vaikutti Kolehmaisen Eeron kauden jälkeen Erkki Hyvönen-niminen hiihtäjä, hänkin joukostamme poistunut. Erkki oli kansallista keskitasoa, kävi kiertämässä kotimaiset koitokset ahkerasti. Uran jälkeen, lie sen aikanakin, alkoi kuningas alkoholi saada jalansijaa. Edesmennyt kesäanttolalainen, Aallon Kalle, varsinainen vääräleuka, kysyi kerran Rantaharjussa, tiedämmekö, miksi Salpausselän kisoissa järjestetää iltamäenlasku? Kun emme osanneet vastata, töräytti Kalle, "tietysti siksi, että yleisöllä on jotain katsomista, kun ne oottaa Hyvöstä maaliin viideltäkympiltä!"
Samainen persoona esitti joskus tällaisenkin kysymyksen: "Ootteko selvillä, mistä tietää, että on tullu vanhaks?" Kaikenlaisia vaihtoehtojahan siihen tarjottiin, mutta ei Kallen mieleistä. "No siitä, kun vanhat heilat tulee rollaattorilla vastaan!" Niinpä niin, poistui se Kallekin joku vuosi takaperin, ja epäilen, että heilat taitaa vielä hurautella rollaattoreillaan päivätansseihin.
Jep, kohlakkoin on usmuutettava kaupunkiin rouvaa noutamaan, joten kävin nappaamassa loppukevennykseksi joulunodotuskuvan takapihan puolelta.

PIITTAAMATTOMUUS

Näin Itsenäisyyspäivänä päivittelen yleistä mietintää piittaamattomuudesta. Asia mieleeni juohtui, parin sattumuksen saattelemana eilen TRIOSSA rouvaa odotellessa.
Kuten olen eräässä taannoisessa turinassani (LUONTO, etc.) todennut, minusta on valitettavasi tullut helposti hermojensa hallinnan menettävä henkilö, eli tietoisuuteeni suodattuvat tapahtumat saattavat ärsyttää kohtuuttomasti. Siitäpä tämän kertaisen jutun aihe; kun aamulla Hilpan vietyäni ja satunnaisen kahvin (aamuisin Robert's Coffeessa 1,20 €, hinta sinnepäin kohillaan) kuvaneuvoksen ja parin muun talossa liikettä pitävän kanssa nautittuani menin autolle parkkihalliin, mitä näinkään? Kypsässä iässä oleva herrasmies, n. 120 kg, siitä varmaan parikyt kiloa piittaamattomuutta, puhdisteli lumenrippeitä vähäpäästöisten autojen paikalle ankkuroituneen sadan tonnin mersun katolta poltellen paperossia naama 20 sentin etäisyydellä tupakointikieltomerkistä. Ei iso asia, mutta kaalissa kärisi! Maltoin kuitenkin pidättäytyä pitkähkössä katseessa. Kun tämä episodi sitten iltapäivällä palautui mieleeni, aloin aikani kuluksi pohdiskelemaan.
Itsessänihän ei tosiaan ole muuta hyvää, kuin että olen hyvä huono esimerkki, mutta silti on asioita, joita ihmisten tulisi ottaa huomioon. Enkä tarkoita nyt nuorisoa, joitten roskaaminen kyllä ajoittain korpeaa. Mutta varttuneempi väestönosa tuntuu monasti olevan sitä mieltä, että säännöt ja asiallinen käyttäytyminen eivät koske heitä lainkaan. Tuon edellä mainitsemani mersumiehen kaltaiset vievät sumeilematta perhepaikat, vähäpäästöisille tarkoitetut paikat, ja vieläpä invapaikat omantunnon merkkejä antamatta. Useat lippalakkimiehet (talvisin karvahattuhemmot) köröttelevät reilusti alle tienopeutta, välttävät vilkun käyttöä, ja ajavat punaisilla, kun ovat aiheuttaneet muutamalle perässäajavalle pakollisen pysähtymisen. No, okei, osahan on pantava iän piikkiin, nuorruta ei, ei itse kukaan. Mutta minkä piikkiin on asetettava ne kanssaeläjät, jotka ostoskeskuksen 10 metriä leveälle käytävälle juttelemaan asettuneen muutaman teinin ryhmän nenäänsä tuhautellen ohitettuaan parkkeeraavat tuttaviensa kanssa kolmet-neljät ostoskärrit marketin parimetriselle käytävälle kuulumisten vaihtamisen ajaksi. Siitäpä ei ohi mennä, parasta kiertää.
Entäpä kahvloissa, kirjastoissa, kaupoissa, turuilla ja toreilla kuuluva, sanonko, kuinka monen desibelin kailotus? Luulen, että kanssatoverit eivät ole kiinnostuneita naapurin Villen peräpukamista, eivätkä Selman bingovoitoista.
Eivätkä nuo mainitsemani asiat vain vanhuksia koske, kyllähän varttuneet nuoret ja kultaista keski-ikää hivottelevat ovat monasti arrogantiudessaan parasta A-ryhmää.
Ylipäätään kaikentyyppinen etuilu, oman edun tavoittelu ja muista piittaamaton käytös saa tällaisen dinosauruksen joskus raiteiltaan, ja siitä valitettavasti kärsii rouva, kuten olen jo tullut maininneeksi.
Se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven, sanoo Iso Kirja. Kai siinä ajatusta on. Mutta eipä ollut tarkoituskaan musia nakella, ainoastaan pieni ripaus 0-3 seulottua soraa.
Että siinäpä vuodatusta itsenäisyyspäivän osalle. Kynttilät syttyy illalla, myös Mandelalle.

Juhlan kunniaksi halo-valoilmiö tai valo-haloilmiö Vesijärvelta parin vuoden takaa

USKOMATON AJANSÄÄSTÖ

Uutta lunta pieni kerros maassa aamulenkillä. Ketun, rusakon, kissan ja jopa ihmisen jälkiä näkyvissä. Niiden johdattelemana tulin taas ryhtyneeksi pohtimaan ihmisen syvintä olemusta. Kuten edelläni kulkeneista saattoi päätellä, meillä on pakonomainen tarve oikaista tietämme, mikäli se vain on mahdollista. Alempana olevasta esimerkkikaaviosta (Einsteinmaisen oivaltava, mutta silti käsitettävissä oleva esitys) näkyy, kuinka lajitoveri tässä tapaksessa lyhentää matkaansa neljällä metrillä. Jos hänen nopeutensa on 5 km/h, tarkoittaa se n. kolmen sekunnin aikasäästöä. Olettakaamme, että kuvitteellinen ystävämme kävelee päivittäisen työmatkansa, ja hänellä on reitin varrella kaksi esimerkimme mukaista oikaisupaikkaa. Hän siis säästää työpäivänään 4 x 3 sek. = 12 sek. Kuukauden mittaan aikasäästöä tulee 21 pv. x 12 sek. = 252 sek., eli
 4 min. 12 sek., ja vuodessa (hänhän on oikeutettu vuosilomiin) 10,5 kk x 252 sek. = 2646 sek., eli 44 min. 6 sek. Melkein tunti, siinähän ehtii katsoa kahdet Salkkarit ilman mainoksia! Mutta kun aikaa ei voi jemmata, panna pankkiin, saatikka saada siitä korkoa, toverimme on käytettävä säästynyt aika kaksi kertaa joka työpäivä. Siinäpä hänelle miettimistä; kun hän istahtaa työpöytänsä ääreen, on hänellä 6 sek. aikaa meditoimiseen, kahvihörpyn ottamiseen, tai vaikkapa tosilyhyen tekstarin naputtelemiseen. Että kylläpä kannatti oikaista! Puhumattakaan siitä, etää kunnan puutarhapuolen henlilöillä on kesäisin vähemmän nurmen leikkuuta muodostuneen, mustalla mulla olevan polun ansioista. Sillä jos yksi meille jäljet tekee, niitä muut niitä seuraavat. Q.E.D.
Toki monet autolla työmatkansa taittavat säästävät aikaansa huomattavasti enemmän. Kun he aamuin illoin niska punaisena, kaistaa vaihdellen, ylinopeutta kaahaten ja itsensä ja kanssakulkijat vaarantaen saattavat säästää yhdet liikennevalot mennen tullen, jopa 2 min. työpäivä. Sehän tekee vuoden mittaan...Laskekaa itse.
Kunpa olisimme muissakin asioissa yhtä pedantteja, kuin ajansäästössä.

RATKIRIEMUKASTA

Ratkiriemukasta on mikä kullekin, kuka millekin. Seikka tai tapahtuma, joka saa toisen nauramaan persettään repien, ei nosta toiselle edes hymyn karetta suupieliiin. Mietitäänpä aluksi, mistä sanonta "ratkiriemukas" juontuu. Sanotaan "nauraa katketakseen", mutta en ole kuullut kerrottavan "nauraa ratketakseen". Webistäkään en asialle selitystä löytänyt, ainakaan pikasilmäyksellä. Oletukseni on: sanonta kuvaa sitä, että joku riemuitsee niin, että on ratketa liitoksistaan, mitä nyt sekin tarkoittanee, lienee vatteitten saumoja.
Esimerkki vuosien saatossa merkille panemastani ratkiriemukkaasta tilanteesta. Kun jokusia vuosia sitten kävin suhtalaisen säännöllisesti Pelicansien matseissa, huomasin, että suurimmat mielenliikkeet, kohahdukset ja kovaäänisimmät naurut sai aikaan tuomarin kaatuminen tai häneen osunut kiekko/pelaaja. Itselleni tuli kyllä ensin mieleen, kuinkahan äijälle kävi? Monille siis ratkiriemuukkuus on vahingoniloon verrattava asia.
Mutta mistä riippuvaista on se, minkä kokee ratkiriemukkaaksi? Onko kyse yksilön huumorintajun laadusta? Vai muusta aivotoiminnasta? Ihmiset ovat erilaisia, kiitos siitä. Mutta miksi osa iloitsee tapahtumista, jotka saavat eräät kyyneliin?
Summa summarum: ilo on iloinen asia, jokainen tulkoon autuaaksi riemussaan. Kunhan varoo päästämästä nauruaan ilmoille väärässä paikassa; voi tulla äkkilähtö.
Ps. Tulevana maanataina menen päivänäytökseen katsomaan leffan "Nälkäpeli-Vihan liekit", ja tiistana tai keskiviikkona "Gravity". Lippu päivällä 6,50 €/kpl (3D 7,50), ja paikan saa valita mielensä mukaan. Kyllä webbi on joskus kätevä. En usko, että kumpikaan näytös minussa ratkiriemukkaita tunteita herättää, mutta odotan molempia innolla ja mielenkiinnolla.

KULTTUURI&LUONTO&RAKKAUS&RAUHA&SUVAÍTSEVAISUUS

Olen huolissani monista asioista, mutta viime aikoina ertyisesti omasta elämästäni. Terveyden tila ja kunto suhtalaisessa formussa, taloudellinen tilanne stabiili (rahaa ei ole paljon, mutta on lämpöä, ruokaa ja vaatteita), päälle kaatuva vitutus ja kaiken jyräävä masennus ovat satunnaisia. Mutta minusta on tullut, tai ainakin tulossa, mitättömissä asioissa hermonsa menettävä ja pedantti ihminen. Liikenteessä kanssa-autoilijoiden, pyöräilijöiden sun muiden kulkijoiden käytös ärsyttää suunnattomasti. Siis, jos he mielestäni eivät toimi oikein. Tai kun TV:ssa tai radiossa joku sanoo tai tekee jotakin, mitä en hyväsy, tai se on mielestäni väärin, kimpaannut ylettömästi, vaikka en edes tarkasta, olenko ehkä itse väärässä. Mm. arvelemani kielioppivirheet saavat sappeni kiehumaan, jos päähinettä käyttäisin, sen päällä hyppimään. Ikään kuin olisin joku kielipoliisi. Pienet vastoinkäymiset, tietokoneen temppuilut, arkiaskareisssa takeltelut, ne ovat tätä nykyä myrkkyä. Kyllä siinä verenpaine ylös hilautuu. Eihän näistä "kohtauksista" kärsi, onneksi, kuin rouva ja minä itse. Olen tämän aamun sauvojen ulkoiluttamisen aikana päättänyt, aikaistettuna uuden vuoden lupauksena (niitä en muuten koskaan aiemmin ole tehnyt, minuahan ottaa pattiin ja olen vihainen sellaisia tekeville) kiinnittää asioihin huomiota, parantaa tapojani. Ennen kuin vaikkapa aamuruuhkassa töräytän lajitoverin ahteriin, tai nakkaan TV:n parvekkeelta pihalle.
No mitä tekemistä jutun otsikolla on asian kanssa? Ei kerrassaan mitäään, vähimmässäkään määrin, laisinkaa eikä ollenkaan. Paitsi jos muistaisi päivittäin nuo elämän kulmakiviksi kokemani asiat, olisi varmasti helpompi elää, itse kullakin. Muuten, otsikon termit eivät ole suinkaan tärkeysjärjestyksessä, silloinhan ne olisi pitänyt kirjoittaa päällekkäin, siitä olisi tullut käsittämätön tuhru. Siis järjestys on aakkosellinen.

Tätä odotellessa...

VALOKUVAUKSESTA

Joopa joo, niinpä niin, se järkkärikamera sitten on menneen talven lumia, enkä siis tarkoita windows-puhelinta. Sai raukka sen verran märkää uistelureissulla, ettei toennut parhaaseen vetoonsa. Hovihankkijani valokuvausasioissa kirjoitti värkistä arvion: korjauskelvoton, vastaavan hankintahinta sitä ja sitä. Laittelin korvaushakemuksen vakuutusyhtiöön, kai siitä jotakin hyvitetään. Innostuin kuitenkin lunastamaan em. hovihankkijaltani Olympos PEN E-PL3-kameran (mielestäni) sopuisaan hintaan. Samalla tilasin sovittimen, millä saan entiset objektiivit käymään uuteen laitteeseen. Kamerahan on ominaisuuksiltaan kuin järkkäri, paljon pienempi vain. Kuten olen aiemmin todennut, optisen etsimen puuttuminen häiritsee; auringonpaisteessa ja pimeässä kuvaaminen näytön kanssa ei ole herkkua. No, pitääkö sitä helteellä tai sydänyön synkkinä hetkinä kuvaamaan kirmata? Joskus tietysti pitää. Jos tilanne käy sietämättömäksi, ja pussin nyörit antavat periksi, on kameraan saatavilla etsin lisälaitteena (eikä maksa paljon!).
Olen eilen ja tänään PEN'niini (ei Penniinit, se on vuoristo Englannissa) hieronut tuttavuutta. Läheistä, kaiken kattavaa suhdetta tuskin koskaan syntyy; mukana toimitelta cd:ltä löytyvä manuaali on 126 sivuinen. Perustoiminnothan ovat tietysti tuttuja ja symbolit samoja, kuin aiemassa Olympoksessakin. Mutta uutta hienoutta ja pikkuviilausta on vaikka millä mitalla. Paras keskittyä oleelliseen.
Hollolan kirjastolta pamahti maili: viimeinen varaus, Ville Haapasalon "Et kuitenkaan usko..." on noudettavissa. Sillä olikin pitkä varausjono, Hollolan poikia kun tuo Ville on. Kohta meikää kiinnostavat syksyn uutuudet on käsitelty. Tai ainakin Jens Lapiduksen viimeinen pitää vielä hommata, on lukematta, vaikkei syksyn satoa olekkaan. Varmaan rapiat kolmekymmentä euroa varausmaksuja ovat kirjastot jo saaneet. Syksy, joulumarkkinoihin tähdäten, on varsinkin käännöskirjallisuuden kulta-aikaa. Yritänkin aina pysyä kartalla, ja varata teoksia siinä vaiheessa, kun ne on vasta tilattu. Kyllä kirjasto YKKÖNEN!
Nyt lopetan tämän jutun rustaamisen, en aloita kameran näpelöimistä, vaan uppoudun Joona Linnan niukasti ruokahalua nostattaviin tutkimuksiin.

Koska blogin otsikko on VALOKUVAUKSESTA, täytyy liittää oheen valokuva uksesta.

AKTUELL

Tässä tuulta, myrskyä, sadetta, tuhkaa ja tulikiveä odotellessa päivittelen uutisia.

-juna törmäsi viljarekan perävaunuun Seinäjoella, oisko ollu peräti Perä-Seinäjoella. Onneksi ei sattunu  vakavia. 

-Etelä-Afrikassa ei oltu yhtä onnekkaita: bussiturmassa menehtyi yli 30.

-meille on tulossa leuto talvi ennustaa ECMWF (European Centre for Medium-Range Weather Forecasts, nimihirviö parhaasta päästä). Mulle sopis paremmin kunnon pakkaset; pitäs helmi-maaliskuussa saada lingottua jäätie tännä Avokkaaseen, koska tarvitaan soraa ja multaa. Normitalvina se nippa nappa pnnistuu, salmessa vaikuttava virtaus hankaloittaa asioita.

-tradegiaa draamassa: Traakel Lingnell jatkaa tanssifinaalissa, koska Kokki-Harri Syrjäsen varvas kieltätyy yhteistyöstä. Ei vois vähempää kiinnostaa.

-suomalainen SAWO-saunatehdas säästyi taifuunilta Filippineillä Maktanin saarella. Kai markkinanäkymät kirkastuivat, kun osissa maata 90% rakennuksista on päreinä. Muuten tuhoalueella valoa näkyvissä; MTV-uutisten mukaan USA:n armeija ja lukuisia muita kansalaisjärjestöjä on alueella apua antamassa.

-vielä positiivinen uurinen; 107-vuotias Yhdysvaltalainen Rickhard Overton paljastaa pitkän iän salaisuuden; viskillä terästetty aamukahvi, 1 aspiriini ja jopa 12 sikaria päivittäin, sekä hankaluuksista esossa pysyminen. Lisää vuosia hänelle!

Muisto kesästä

BAD MANNERS

Miksi ihmiskunnalla on tarve sekaantua valliseviin olosuhteisiin, oloihin ja tapoihin aiheuttaen surua, tuskaa, kipua ja peruuttamattomia muutoksia? Sisältyykö  geeniperimäämme vimma rikkoa, repiä, tuhota tai vähintään muutta se, mitä emme ymmärrä? Jos jotain ei tajua, on siitä yritettävä ottaa selvää, mutta ei moukarein ja alasimin, kaivinkonein ja telaketjuin, liekinheittimin ja asein. Mutta kun pitää aina väkivalloin saada tuntematon toimimaan, outo käyttäytymään ja erilainen elämään omat kaavan mukaisesti. Mikä tekee pallomme rajallisesta elintilasta niin separatistisen, ettei pohjoisessa ole sijaa etelän kulttuureille eikä lännessä tilaa idän ajatuksille? Siis: Jokainen muslimi ja jokainen kristitty, jokainen imaami ja jokainen rabbi, jokainen ateisti ja jokainen rovasti, jokainen lihava ja jokainen laiha, jokainen punkkari ja jokainen iskelmäfriikki, jokainen punalippuinen ja jokainen siniverinen, jokainen nörtti ja jokainen kylähullu antakaa kaikille ja kaikelle tilaa niitä tai sitä vahingoittamatta.

Ps. Näissä maisemissa taas viikko 9.11. alkaen.

TALOUDELLINEN TEKSTI TALOUDESTA

Oon yleistietoni imeny kansakoulussa aapisesta, Ojalan laskuopista ja ympäristöopin tunneilta, oppiskoulussa Elon laskuopista, E.N.Setälän Suomen kieliopista sekä eläin- ja kasviopin opetuksesta. Olemattoman sukupuolivalistuksen olen saanut Porrassalmen Yhteislyseon terveysopin tunneilla Liljan Empulta. Näillä tiedoilla on pärjäilty, milloin huonosti, milloin vielä huonommin. Mutta tämä sinällään jämäkkä perusta ei ole riittävä sen tajuamiseen, miten ja miksi pörssikurssit heilahtelevat käsittämättömistä syistä aiheuttaen pallon laajuisia vaikeuksia tavallisille ihmisille. Rajallinen ymmärrykseni sanoo, että pörssiyhtiön arvo on tehty, hatusta vetäisty, tuulesta temmattu, ja silkkaa harhaa. En tosiaankaan taloudesta mitään tajua, mutta tuntuu, kuin ajat, jolloin isot yhtiöt huolehtivat työläisistään, pitivät näitä töissä yli huonojen ja yhtiölle kannattamattomien aikojen, tietäen, että nousu on edessä, ja että osaavia ja uskollisia tekijöitä tarvitaan, olivat auvoisia. Ajat, jolloin isoisät, isät, lapset ja lastenlapset tiesivät, että heillä oli turvattu leipä tutussa ympäristössä, olivat onnellisia. Niin optimisti en ole, että näkisin kvartaalitalouden kiihtyvän läyhkeen ja osakkeenomistajien loputtoman ahneuden koskaan tuovan mitään hyvää ihmiskunnalle, tietysti onnekkaimmat ja taitavimmat osakkeenomistajat ja käsittämättömiin sfääreihin kivunneita palkkioita nauttivat johtajat poislukien.

Siinäpä epäortodoksinen aatos taloudesta. Seuraavassa numerossa sitten kaiken kattava ja yksityiskohtaisesti eritelty selvitys niveljalkaisten (yli miljoona lajia) sekä nilviäisten (yli satatuhatta lajia) sukupuolikäyttäytymisestä.

...mutta on se mualima joskus kaanis...

KIERRÄTYSTÄ KERRAKSEEN

Kierrätys kannattaa, siitä ei kai kukaan ole eri mieltä. Mutta kuinka moni oikeasti kierrättää? Varmaan useimmat omakotiasujat ja kesämökkiläiset kompostoivat. Taloyhtiöissä pitää olla määrätyt keräysastiat. Samoin pullot, tölkit ja sanomalehdet yleisesti palautetaan, patterit, akut sekä sähkölaitteet, maalit ja lääkkeet toimitetaan niille kuuluviin paikkoihin. Mutta paljon muutakin voi tehdä. Ainakin taajemmin asutuilla seuduilla on paikkoja, minne voi jättää kartongit, lasin ja pienmetallin l. lähinnä säilykepurkit. Me olemme muutaman vuoden erotelleet nämä jätökset. Kun taloyhtiöllä on kompostoitavalle jätteelle oma paikka, ja Lahden seudulla poltettava jäte menee voimalaan, ei meiltä kaatopaikkajätettä juurikaan tule. Poltettaviin jätteisiin voi nykyään laittaa mm. muovit, styroxit ja vaatteet, jotka ovat liian huonoja Punaiselle Ristille tai UFF:lle. Kaatopaikat ottavat puiset purkutuotteet ilmaiseksi vastaan, turhaan niitä kippailette pitkin pientareita muutaman euron säästö mielessänne. Kannattaa ottaa selvää, mikä tavara minnekin kuuluu, toimittaa se oikeaan osoitteeseen. Kirppikset kierrättävät myös tehokkaasti toisille turhaa tavaraa, ja viime aikoina yleistynyt pihakirppis ovat ihan erinomainen oivallus.
Suomessa n. puolet jätteestä kulkeutuu kaatopaikalle, Saksassa ja Ruotsissa ei juuri lainkaan (v. 2012 meillä kaatopaikkaroinaa tuotettiin 200 kg/asukas, Ruotsissa ja Saksassa määrä oli vain muutama kilo). Suomessa kierrätetään n. 25 %, Saksassa puolet. Siis vaikka olemmekin EU:n keskitasoa, paljon parannettavaa on. Asennetta kohdalleen, hieman viitseliäisyyttä, muuta se ei vaadi.
Ministereitäkin kierrätetään. Tästä Wikipedian määrityksen mukaan johdettuna; he ovat materiaalia, esineitä tai muita kulttuurillisia asioita, joita käytetään hyödyksi uudessa yhteydessä.

Siispä kaikki reippaasti kierrättämään, jottei tulevaisuus ole alla olevan kaltainen.

QUO VADIS POPULO FINNICA

Hesarin teettämän tutkimuksen mukaan perussuomalaiset ovat nyt Suomen toiseksi suurin puolue. Keskusta porskuttelee selkeästi piikkipaikalla, kokoomus hieman persujen takana, ja SDP melko selvästi neljäntenä, vihreät ja vasemmistoliitto suunnilleen vanhoissa lukemissa. En kyllä näytä ruusuiselta, mikäli tutkimuksen tulosten kaltainen (vaikka ei Katainenkaan häävi ole) hallitus joskus muodostetaan. Tekisi mieli sanoa, että muutan pois maasta, jos näin käy. Mutta niinpä sanoi eräs kohtuullisen konservatiivisen ajatusmaailman omaava työtoverini vuosituhannen vaihteen aikoihin Tarja Halosen valinnasta presidentiksi. Eikä se kuitenkaan mihinkään muuttanut. Noissa gallupeissa näkynee hallituspuolueiden julma asema, tai sitten Suomen kansa on tyhmempää, kuin olisi suotavaa.
Se poliittisessa osiossa. Tällä hetkellä iltapäivälehdistöä, muutakin mediaa, puhututtaa mystinen hopeinen... eikä ku mysteerityttö Maria. Lehtien mukaan tapaus kuohuttaa koko maailmaa. Traaginen tapaus, totta kai. Mutta miksi juuri kukaan ei tee juuri mitään, ennen kuin jotakin paljastuu. Tämähän on vain yksi tapaus tuhansista. Samaten episodi ohittaa kirkkaasti ties mitkä pallomme kymmeniä, satoja, jopa tuhansia uhreja vaatineet onnettomuudet, katastrofit ja pommi-iskut.
Eelopin Teve sanoo IL:n mukaan, että Nokia-puhelimet voivat kadota kokonaan markkinoilta. Totta helevetissä ne katoaa, kunhan Microsoft on puristanut tuotemerkistä viimeisenkin pisaran. Nokian johdolle vinkiksi: tyhjiä myllyjä on Suomessa iso liuta, ja kunnon kumisaappaat ovat painonsa arvoisen kautsua. Täytynee kääntää katseensa kohti Jollaa; jolla on, jolla ei.
Ps. Vankkana politiikan ystävänä olen aistivivani, että politiikoilla näyttää omatunnon ja itsetunnon ero hämärtyneen.
Pss. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, mikäli blogin otsikko on päin Prinkkalaa; en ole latinisti, enkä kieltään lipova kielimies.

Tänään synkkää, sunnuntaina tällaista...

CV PÄÄPIIRTEITTÄIN

TYPISTETTY CV

Pertti Juhani Lehkonen

Synnyin 17.06.1951 Mikkelin keskussairaalassa, minne matkasin äitini kohdussa ensimmäiseseltä kotipaikaltani Anttolan Piskolansaaressa moottoriveneellä ja linja.autolla. Paluu Piskolaan tapahtui tietojeni mukaan matkustajalaivalla.

 

Kyseisessä Piskolansaaressa vartuin 10-vuotiaaksi käyden opintieni alun, reilut 2 vuotta, Anttolan kansakoulua.

 

1961 muutimme maalikyliin Anttolan kirkolle, missä asuin vuoteen1973. 

  

Paitsi 1960-luvin puolivälissä reilun vuoden Mikkelissä. Sinä aikana olin toistaidottomana basistina Pictures-bändissä

     

Siis 1973 muutimme nykyisen kumppanini kanssa ensin Lahteen, pian Hollolaan, missä asumme vieläkin. 1978 intoonnuin menemään Lahden Teknilliseen Oppilaitokseen kouluttautumaan rakennusmesteriksi.

            

Sitten tein mestarin hommia, omia hommia, niitä näitä, minkä mitäkin, sitä ja tätä (välillä oltiin ajoittain 1991-1994 Utsjoella Kevojärvellä tekemässä melkoista linnaa Kevon Keisarille)  kiinteistönvälitystä, ja taas omia hommia. 

   

   

Kunnes nyt olen ajankäytönhallitsija.

 

UUTISIA

Suomessa ja maailmalla tapahtuu, aloitetaan tärkeimmästä.
Koko Teuva on sekaisin 21,3 miljoonan eurojackpotista. Sitä en ihmettele, jos Teuvalla on yksi pää sekaisin, mutta miksi kaikki?
Tästä aasinsiltana; viikon kuluttua liki 43 vuotta kestänyt lottoarvonta päättyy YLE:llä ja siirtyy maikkarille, joka oli oletettavasti maksanut jonkun bulvaanin valittamaan vielä hetken valllitsevasta käytännöstä.
Marimekko jatkaa yrityskuvansa ryvettämistä pontevasti: lienee luovuus hukassa ja ahneus kukassa.
Myös muualla tapahtuu: 61 vuotiasta texasilaista miestä syytettiin perusteettomasti kaappijuopoksi viiden vuoden ajan. Tutkimuksissa kuitenkin selvisi, että miehen suolistoon oli pesiytynyt eräs oluen panemiseen käytettävä hiiva, ja aina kun hän söi hiilihydraatteja, alkoi hiivan vaikutuksesta miehen elimistöön muodostua alkoholia, jopa 3,7 promillea todettiin. Siispä itse kukin Saccahromykes cerevisia-hiivakantaa tilaamaan!
Planeettamme lyhin lentomatka, tietysti pubista tai muusta ravitsemusyrityksestä uloslennon jälkeen, on nyt nimetty: kahden pohjoisskotlantilaisen saaren välinen reitti on 2,8 km pitkä ja kestää myötätuulella 47 sekuntia. Voi niitä raukkoja, jotka eksyvät matkalle vastatuulella, siihänhän voi tuhrautua sietämättömät kaksi minuuttia!
Saudi-Arabiassa naiset aikovat hypätä rattiin ja järjetää tapahtuman maassa vallitsevaa naisten ajokieltoa vastaan: paikallinen Sheikki (joka muuten toimii oikeustieteellisenä ja psykologisena konsulttina) varoitaa naisia, sillä autolla suhaileminen aiheuttaa munasarjojen ja lantion vaurioita. Uutinen ei kerro, saavatko naiset istua auton kyydissä, ja kuinka sen kaltainen toiminta suhtautuu munasarjoihin ja lantioihin.
Kyllähän tuollaiset uutiset aina Pakistanin maanjäristykset, Nigerian lauttaturmat, Syyria tilanteen tai Fukushiman ongelmat voittavat, ainakin niitä on mukavampi lukea.
Vielä yksi "oikea uutinen": Ulkoministeri Erkki Tuomioja ruoski puheessaan YK:n yleiskokokouksessa järjestöä kyvyttömyydestä Syyria tilanteen hoitamiseen. Hieno ja kunnioitettava teko UM:lta, mutta valitettavasti "isot pojat" sanovat "mitä sitten". Silti pitää yrittää, vaikka kuinka olisi toivotonta, muuten ei mikään maailmassa muutu.

Joopa joo, niinpä niin, syksyn jatkoja meiti parvekkeelta ikuistettuna.

MUISTAMISEN SIETÄMÄTÖN VAIKEUS

Kello on 5:20, ulkona 4 astetta ja navakka tuuli, hyytävää. Sisällä sentään mukavasti "juvalaisiin makkuulämmä". Ei taas tule enää uni silmään, niinpä alankin aatoksia julkituomaan.
Nythän on niin, että alkaa muisti tehdä tepposia. Itseasiassa olen jo parin kolmen vuoden ajan huomannut, että ostoslistan kotiin jääminen johtaa uuteen kauppareissuun. Samaten pitää kaikki tuleviksi aiotut tekemiset laittaa kalenteriin, varmuuden vuoksi. Tärkeät, tai tärkeäksi kokemani asia kyllä vielä, onneksi, muistan. Mutta silti on tavaksi tullut kaikki sovittu, suunniteltu, tai päätetty naputella muistiin, hälytyksen kera.
Pahinta on, että jotkin arjen rutiininomaiset pikkuasiatkin alkavat lipsua: Sytytän kammarin uunia, ihmettelen savua, ja pelti pirulainen on kiinni! Lähden (kotoa) kauppaan, ja auton luona huomaan avainten unohtuneen. Täräytän terhakkaana aamulenkille, ja heijastinnauha puuttuu käsivarresta. Pieni juttuja, mutta huolestuttaa, kun aiemmin luonnostaan hoituvat asiat eivät enää välttämättä toimikkaan. Noh, kyllä tämän kanssa vielä elää, toimeen tulee, ja eteen päin porhaltaa; muistanhan, että nimeni Pentti Hirvonen, ja että asun Läyliäisissä!
Toiseen asiaan. Oletteko joskus tosi fiksussa seurassa sisäistäneet oman statuksenne. Tyhmyyden summa on tunnetusti vakio, ja sen ymmärtäminen saa kyllä jalat pysymään tanakasti tantereessa.
Vielä yksi toteamus: Anttolassa on kp-osamäärä todella alhainen. Johtuu osaltaan harvasta asutuksesta, mutta suhteutettuna esim. Lahden vastaavaan ero on huikea. Kp-osamäärähän, kuten muistanette, tarkoittaa kusipäiden lukumäärää neliökilomeriä kohti.
Kohta alkaa valostua, mutta en tuohon kolakkaan tuuleen viitsi aamusuodulle lähteä. Eikä "dawn" ole missään tapauksessa kuvan kaltainen.

PIENEHKÖ TERVEYSKATSAUS

PIENEHKÖ TERVEYSKATSAUS JA NÖYRÄ KUMARRUS PERUSPALVELUKESKUS OIVAN(JOHON HOLLOLA MUUTAMAN MUUN KUNNAN KANSSA KUULUU) TOIMINNALLE

TAPAHTUI KUUTISEN VIIKKOA SITTEN:
Pesosen Heikin vihanen karkeakavainen mäyris pääsi näykkäämää sormesta, vaikka tiesin sen äreä (oli jäänyt pari kertaa auton alle,saanu kammon oudompiin olioihin). Heikki, velj-Hansiki, Heikin poika Simo ja koira olivatkin laiturilla, ja vinkkas minut käymään, kun usmuutin Potinlaesta (lue "auto/venepaikka") kohti Avokasta. Ajattelin, että antaa koiran tutustua näin kauempaa, työnsin varovasti käden haisteltavaksi, näykkäsihän se. Ei pahasti, mutta nahka rikki kuitenkin.
SEURAUS 1:
Kun sitten kotiuduin, katsoin rokotuskortista (tallessa, vieläpä tiedetyssä paikassa, ihme kyllä!), oliko jäykkäkouristusrokotus voimassa. Oli otettu huhtikuussa 2003, joten vanhan rajoilla. Soitto Salpakankaan terveyskeskukseen, aika rokotukseen tuli seuraavaksi aamuksi.
SEURAUS 2 :
Kun hoitajatar oli piikin antanut, hän kysymään: "onko mimulla mitään vaivoja ollut, ja olenko koska ollut verikokeissa?" Minä siihen: "ei ole pahemmin vaimaltanut, mutta kolesteroli on ollut koholla, kun viimeeksi tutkittiin, siitä on kohta pari vuotta.". Tähänpä sisar: "sitten laiteteaan lähete laboratorioon, voit varata sopivan vapaan ajan netissä". Ei ku tekoihi; koska oltiin lähdössä Anttolaan, nappasin ajan parin viikon päähän, ja kävin sitten kokeissa.
SEURAUS 3:
Kun sitten soitin omahoitajalle tilatakseni soittoajan omalääkäriltäni G. S:lta, sanoi tämä, että varataanpa aika lääkäriltä, kun et ole aikoihin käynyt. Sitten buukattiin aika minulle sopivaksi, se oli tänään aamulla klo. 8:00.
SEURAUS 4:
Siispä vietin mukavan puolituntisen G:n pakeilla kuunnelle hänen venäjä-kirgiisian nyanssejä sisältävää soljuvaa suomea. Keskustelussa, sekä myöhemmin esiin tulevassa operaatiossa selvisi seuraavaa: Veren sokeri, maksa-arvot, eturauhasarvot, ja jotkut muut, minulle hämäräksi jääneet tulokset olivat kunnossa. Ainoastaan kokonaiskolesteroli oli liian korkea. Mutta hyvä kolesteroli oli sellainen, ettei G pitänyt lääkitystä tarpeellisena, ruokavaliota (jota olen yrittänyt pitää ryhdissä, välillä lipsuen) tarkennetaan. Puolen vuoden kuluttua uusintakokeisiin. Verenpaine (se on aina lääkärillä ollessa korkea, jännitän kai kuitenkin, vaikkei siltä tunnu). Ylhäällähän se oli, molemmissa mittauksissa. Siihen neuvoksi, ensi alkuun, että mittaan kotona paineen pari-kolme kertaa viikossa, ja toimitan tulokset kuukauden kulutta ikiomalle hoitajalleni. Kun G sitten alkoi osoittaa lopettelemisen merkkejä, avasin suuni viimeaikoina vaivanneesta pulmasta: Onko vanhuuden oire, vai mikä, kun pitää suunnilleen joka yö hilpasta 1-3 kertaa kuselle? Siihempä G hieman tarkemmin udeltuaan: "eturauhasarvot ovat kunnossa, joten lienee kyse hyvälaatuisesta eturauhaslaajenemasta, mikä painaa virtsarakkoa aiheuttaen ongelman. Ei kun housut pois, tuohon kyljelleen, tutkitaan" Minä työtä käskettyä, G työnsi sormensa sinne, mihin aurinko ei paista, tunnusteli, kysyi satuuko, ja diagnosoi: "laajentunut on, mutta ei kyhmyjä, terveeltä tuntuu". Siihen sitten resepti lääkkeelle (kuukauden koejakso, jos apua,vuodeksi eteenpäin). Mikäli ei auta, yhtetyttä G:hen.
Olen siis, ainakin melkein, "mens sana in corpore sano!" Näin meillä Hollolassa terveydenhuolto toimii, Lahdessa ei 91 vuotias Elina-äiti tahdo saada kirveelläkään aikaa lääkärille, vaikka tarvis olisikin.

Tätä sitä taas mennään huomenna näkemään

TEMPUS FUGIT

Tempus fugit! Kohta ollaan oltu täällä saaressa kaksi viikkoa (käytiin toki sen verran kotona, että Hilpalta otettiin tikit pois) ja ollaan tähän rupeamaan vielä viikko. Ensi viikon keskiviikkona mennään päiväksi muutamaksi huoltotoimiin (lue pyykinpesu, nurmen leikkuu, etc.). Sitten taas pariksi viikoksi tänne, 7.10 ihmisten ilmoille (rouvalla tarkastus ja siirtyminen omaan kenkään), ja sen jälkeen vielä kahdeksi viikoksi saareen. Se on siis suunnitelma, ei kuitenkaan kiveen hakattu. Mikäli ilmat heittäytyvät yhdeksi vedenpaisumukseksi, ei mikään estä meitä poistumasta ilman maitojunapuheita.
Ei täällä aika pitkäksi käy; on vaikka mitä tarkoituksella tänne syksyyn siirrettyä puuhaa. On puusavottaa, on pientä ja suurempaakin fiksausta, on Hilpan passausta (ei tosin isommasti enää), on hyviä kirjoja, pitää välillä käydä sienessä tai puolukassa, uistelemaan passaa lähjteä, kun mieli tekee ja ilma sallii. Eikä ole kuulemma rouvallakaan pitkästymispulmia, vaikka liikkuminen rajoittuu pakostikin vessan tai saunan välillä risteilyhin. Kyllä hän ruokaa laittelee, jakkaralla istuen, kunhan minä tulet teen, jos puuhellalla kokkaillaan. Ja kokkaillaanhan sitä, se on järkevää, lämmön takia. Vaikka päivät ovat olleet lämpimiä, osin yötkin, on sitä kuitenkin vanhemmiten tullut siinä määrin mukavuudenhaluiseksi ja viluiseksikin, että pitää tulia uuneissa ainakin joka toinen päivä. Ja sitä vartenhen tulee noita polttopuita riehuttua. Mutta Hilpasta vielä; hän lukee paljon, katselee tv:ta. Nykyään täällä on niin hyvä kenttäkin (saunalahti l. elisa), että katsomo, areena ja nelosen ruutu  pyörivät läppärillä vaivatta. Elisa Viihdekin pelittää, vaikka saattaa välillä pätkiä. Sitten rouva makoilee aurinkoisilla ilmoilla (niitähän on riittänyt) puutarhakeinussa, kun vain siihen patjat toimitan, ja odottelee päiväkahveita.
Kun tänne tultii viime perantaina, kuutioitiin asiat siten, että murkina piisaa torstaihin. Hyvin pitivät laskelmat paikkansa. Toki säilykkeitä ja pussikeittoja on varalla vaikka kuinka. Torstai on toivoa täynnä sikäli, että voi samalla ostaa iltiksen tv-liitteen. Siitä on vaivattomampaa katsella tarjontaa kuin webistä.
Siis aamulla aikaisin saunotaan, sitten sörnäytetään Mikkeliin. Cityyn siksi, että vaikka Anttolassakin kauppoja on, on tarjonta kuitenkin erilaista, ja pääsee Lidl'iin. Mutta tärkein syy on aikomus ostaa uusi ruohonleikkuri 31 ja risat ikäisen Norlett-merkkisen Brigh&Stratton- moottorilla varustetun uskollisen palvelijan korvaajaksi. Lienee järkevämpää tehdä se nyt syksyllä, kuin kevään myyjän markkinoilta.
Summa summarum: Pitää kait alkaa valmistelemaan Avokasta pikku hiljaa varsinaisiin eläkevuosiin (Hilpallahan on vielä joku ajast'aika edessä). Ajattelin laatia suunnitelman (lisälämmöneristystä, ilmalämpöpumppua, etc.). Näetsän näillä näkymin, mikäli terveyttä riittää, täällä vietetään tulevinavuosina paljon aikaa.

Kuvat otettu (käsittääkseni) 13.10.2009

LAINAA ON MONEN MOISTA

Suomi velkaantuu vauhdilla, loppua ei näy. Onneksi minun ei (tällä haavaa) tarvitse lainata kuin kirjoja, äänitteitä ja sanoja.
Jokunen matkan varrella mieleen tarttunut mietelmä. Siteeruksista osan alkuperää en tiedä, jostakin kirjasta, mahdollisesti elokuvasta, ne ovat kuuppaani kiilautuneet. Osa on lähtökohdiltaan tunnettu, muutama erikseen mainitsematon lienee oman keskusyksikköni aikaan saama.
-kansan ei pidä pelätä johtajiaan, johtajien pitää pelätä kansaansa
-onni ei ole sitä, että saa minkä haluaa; onni on sitä, että haluaa sitä, mitä jo on
-on kahden laisia naisia; toiset kääntää päitä, toiset vatsoja (feministit. älkää vaivautuko närkästymään minulle, tämä ei ole tuotokseni)
-jokaisen sodan ensimmäinen uhri on totuus
-kaikki sijoitukseni ovat olleet tuottoisia; ne ovat tuottaneet surua ja tuskaa
-elämän kolme peruskysymystä, mitkä tietämällä on jo aika hyvällä tiellä kohti tietoisuutta: "Mistä tulet?", "Missä olet?" ja "Minne menet?"
-rakkaus ei ole sitä, että katsotaan toisiaan silmiin, vaan sitä, että katsotaan yhdessä eteenpäin
-kirjailija paljastaa totuuden valheilla - politiikko peittää totuuden valheilla
-mitä muka kala tietää veden koostumuksesta, vaikka se siinä koko ikänsä uiskentelee 
-jumalat varjelkoot meitä itseltämme
-kun tuijottaa tarpeeksi syvyyteen, syvyys tuijottaa takaisin
-politiikko ei valehtele; hän säätelee totuutta
-olemme astuneet eteenpäin suurin hörppäyksin
-on tarpeellista kyseenalaistaa niin typerän eläimen, kuin homo sapiens oikeutus elää tällä planeetalla
-urheilu on sodan korvike, mutta vähentääkö se sotia?
-kaikkia voi huijata jonkin aikaa, joitakin kaiken aikaa
-vain taistelun voittaminen on häviämistä pahempaa
-jokus marttyyrit ovat kaikkein vaarallisimpi
-itse asiassa me kaikki tiedämme kovin vähän, kyse on vain siitä, että kaikkien tietämättömyys ei koske samoja asioita
Ja vielä hyväksi lopuksi.
-nil desperandum!
  Ps. Rouvan vaivasenluu leikattiin viime torstaina. Tuossa se maata pötköttää; koipi ei ole enää ihan yhtä kipeä kuin eilen. Ehkä tulevana perjantaina, viimeistään kun tikit on poistettu (5.9), lähdetään Anttolaan. Minä heilun sieni- ja puolukkamettissä, Hilppa putsaa saaliin tuvan lämmössä. Ei hassumpi visio?

Saapuos syksy, vuodenajoista rakkain

ROBOTIT ETC.

   Isaac Asimov kehitti Robotit-sarjassaan 1970-luvulla robotiikan 3 pääsääntöä, ihmisenkaltaisen positroni- aivoilla varustetun robotin, sekä jatko-osissa 1980-luvulla nollannen pääsäännön. Nämä 4 pääsääntöä kuuluva seuraavasti:
Ensimmäinen pääsääntö  Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä eikä toiminnasta pidättäytymällä saattaa tätä vahingoittumaan.
Toinen pääsääntö:  Robotin täytyy totella ihmisten sille antamia määräyksiä, paitsi silloin, kun ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa.
Kolmas pääsääntö   Robotin täytyy varjellä omaa olemassaoloaan sikäli, kun se ei ole ristiriidassa  ensimmäisen tai toisen pääsäännön kanssa.
Nollas pääsääntö   Robotti ei voi vahingoittaa ihmiskuntaa eikä antaa ihmiskunnan vahingoittua.
   1940-luvulla kahdeksana novellina ilmestyneessä ja 1950-luvulla mestarilliseksi Säätiö-trilogiaksi jalostuneessa tarinassa, missä eletään kaukaisessa tulevaisuudessa, ja koko linnunrata on asutettu, Hari Seldon-niminen matemaatikko kehittää "psykohistoriaksi" nimitetyn tieteenhaaran ja perustaa ennen asumattomalle planeetalle "säätiön", minkä tarkoituksena on virallisesti luoda galaktinen ensyklopedia, mutta todellisuudessa pitää huolta siitä, ettei ihmiskunta ja koko linnunrata syöksy korjaamattomaan rappioon. Sen enempää juonen kulkuun pureutumatta (lukekaa itse, hyvät ihmiset!) Isaac nivoo ennen 1992 tapahtunutta menehtymistään Robotit- ja Säätiö-sarjojen jatko-osillaan kertomukset nollanen pääsäännön, sekä maassa asuvan etsivän Elijah Baleyn ihmisen kaltaisen robotin R. Daneel Olivaw'in kautta yhteiseen loppuun.
   Robotiikka ei vielä tähän päivään mennessä ole juuri teollisuusrobotteja, imureita tai ruohonkeikkureita pidemmälle kehittynyt. Olen kuitenkin varma, jos ihmiskunta saa saa kehittyä päälleen paskantamatta,  hamassa tulevaisuudessa roboteilla tulee olemaan suuri merkitys lajimme elämässä.
   Tutustukaa ihmeellä sci-fin ehdottomaan, taidokkaaseen, ajatuksia herättävään, mestarillisen juonenkuljetuksen malliesimerkkiin ja ainutlaatuiseen merkkiteokseen, minkä luomiseen Isaac Asimov käytti elämästään 50 vuotta (1942-1992). Ei tosin ihan kaikkea aikaansa, sillä häneltä on julkaistu n. 500 teosta.

Isaac Asimov

MAAILMALLA TAPAHTUU

Indonesiassa matkustajakone (110 matkustajaa) törmäsi laskeutuessaan lehmään ja suistui kiitoradalta. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, lehmä menehtyi. Entäpä, jos lehmät lentäisivät?
USA surmaa Jemenissä lennokeilla terroristeiksi EPÄILTYJÄ! Länsimaisen oikeuden periaatteet toteutuvat?
Tuomaritkin ovat ihmisä: "MTV3:n saamassa yhteenvedossa todetaan muun muassa, että hovioikeudessa esiintyy naispuolisiin esittelijöihin kohdistuvaa seksuaalista häirintää erityisesti juhlatilaisuuksissa. Tämä on ilmennyt paitsi sanallisena käytöksenä, myös fyysisenä kourimisena." Tulee mieleen: Mitäpä ovat esittelijät esitelleet? (vitsi, vitsi)

Ukkosmyrsky, sen odotettua vaisumpi esiintyminen. Siinäpä aihetta ykkösuutiseksi tässä maailmoista parhaassa, sopuisassa, tasa-arvoisessa, kriisittömässä ja ongelmattomassa.
Vielä pari sanaa N & CH-konsertista: Kun selailin webissä lehtien kommentteja tapahtumasta, tuli ilmi, että "hittejä" (niitähän ei Nipalla juuri ole, ehkä "Heart of Gold" voidaan sellaiseksi lukea, parempi ilmaisu tässä kohtaa olisi "klassikko")  ja välispiikkejä kaivattiin. Keikkaa pidettiin liian pelkistettynä, eikä se saanut (arvostelijoiden mukaan!) missään vaiheessa hurmosta aikaan. Mikäli minulta kysytään, miksi soittaa loppuun tahkottuja "hittejä", kun on olemassa loistavaa uuttakin musiikkia (kuten Matti R. osuvasti totesi). Sitäpaitsi Niilo ei alennu yleisöä kosiskelemaan; hän soittaa sitä, mikä sillä hetkellä hänelle ja bändille parhaiten sopii. Ja ilmiselvästi nauttii siitä. Summa summarum: Itse en Kaisaniemenpuistoon välispiikkien vuoksi mennyt. Niilon "klassikot" on valtaosa yleisöstä varmaan jo kuullut ja nähnyt, joten menkööt niitä kaipaavat vaikkapa hankkimaan vanhoja konserttitallenteita. Kohdallani tämä oli kolmas Neil Young-konsertti, ja niistä paras. Q.E.D.

Pojjaat in -70' (Huom. Danny Whitten vielä mukana maallisessa kokoonpanossa)

ITSENSÄ TYÖLLISTÄJÄ

Tuli tässä mieleen, etteikö Nordea vois palkata meikäläistä ohjamaan asikkaita oikeaan kohteeseen? Pyörin, näetsän, Triossa monasti aamuisin, varmemmin iltapäivisin, kun haen Hilppaa töistä, ja vietän sitä ennen aikaani immeisiä äimistellen ja tuplaespressoa siemaellen. Mielen tuikahdus johtuu siitä, että eilen, kun satuin samaan parkkihallista nousevaan hissiin tekun luokkatoverini Pekan kanssa, tämä kysyi: "Missä täällä on Nordea?" Minä siihen: "Mitäpä asiaa siulla sinne?" Nordea kun on majoittunut kolmeen eri paikkaan kolmessa eri kerroksessa. No tähän Pekka, toimelias puuhamies: "Pitäs vaihtaa nää erään yhteisön kolehtikolikot selirahaksi", kilistellen nahkaista kassiaan. Minä siis opastin toverin asianomaiseen paikkaa, samalla  kuulumisia vaihdellen. Eikä siinä kaikki. Tänään, siinä neljän maissa, kun kävelin kauppakeskuksen käytäviä, pysähtyi keski-ikäinen mieshenkilö kysymää: "Anteeksi, missähän täällä on Nordea?" Minä taas utelemaan, millä asialla ollaan. "Pitäs maksaa yks lasku, käteisellä". Eipä siinä mitään, aikaa kun oli, tien näyttäjäksi taas. Niin että melko vähäsellä kuukausipalkalla voisin ryhtyä kokopäiväiseksi oppaaksi, sanotaanko nyt vaikka tuollaiset 5 donaa+luonasseteli ja autopaikka, ei raha eikä mikkään, sellasessa yhtiössä! Siitä vaan Nordea-opasliivit niskaan ja käytäviä pasteerailemaan. Tulis vissisti tarpeeseen, sen verran epäselviä on opasteet satunnaiselle matkailijalle. Toisaalta, on siinä määrin tullu tutuksi koko keskus kaikkiaan, että voisivat lyyvä hynttyyt yhteen ja pestata meikäpojan kauppakeskuksen yleisoppaaksi. Onhan siellä karttoja ja kosketusnäyttötauluja, mistä liikkeitten sijainnit löytyy, mutta joillakin tuntuu suunnistustaito olena hakusessa. Tällasen kokonaispalvelun voisin tarjota ihan tuolla 5 tonnin liksalla, viis päivää viikossa yheksästä viiteen. Ylityöt erikseen sovittuna 35 €/h. Halpaa ku saippua; Triossa on satakunta toimijaa.
Töistä puheen ollen, ihan ollaan tultu kotoa käsin hommiin kyselemään. Mutta minä kun en provikkapalkalle lähe, varsinkaa ja eritontekaan ja missään nimessä välitysalalle, ainakaan tässä vaiheessa. Eläke jo häämöttää, kun se juoksee, voipi ajatella vaikka sellastakin hommaa.

Varokaa, jottei pure kärpänen...

COCKHEAD JA MUNAPIÄ

Ämerikkalaiset sannoo cockhead, myö jotta munapiä. Sitte ne sannoo you are asshole, myö haukutaan persläveks. Hyö ilmasee ihteään sanomalla bullshit, myö tokastaan hevonpaska. Lännen jätkät morkkoopi notta son of the bitch, suomipoeka tuas kaelottaa huoranpenikka. Yhtä sivistyneitä kansakuntija ollaan, paitti ei myö vielä ylleisesti puhuta mutsinnussijasta.
Mistähän tuollasiakin mieleen pullahti? No, oon nyt kahtonu 3 jaksova ruottalais-tanskalaista Siltaa yle ykköseltä, sekä 2 jaksoa muutamaa päevee jälessä foxilta tulevata jenkkiversijota The Bridge.  Tässä vaiheessa pisteet skandinaaviloelle 6-0, vaikkapa ei rapakon takkainenkaan ihan onneton ou. Pohojosmaesessa on miu maun mukkaan sopivan ankiat maisemat, passelit tyypit rooliloessa ja melko uskottava tarina. Lännen versijo ei kule ihan samassa vormussa, mutta täytyypi myöntöö, jotta vähän meinoo asijat männä sekasii, ku ei muista, mitä missäkii on tapahtunna.
Avalla tulloo pyhäsi tanskalaene Rikos. On se vissii tullu ennennii, mutta miä seuroon sitä nyt ensimmäestä kertoo. Siitähä tulj Ämerikan versijo vuos-toesta takaperin, niätsen Jälkiä jättämättä. Olj helevetin hyvä jenkkisarjaks. Sijottu satteiseen ja synkkään Seattleen. Siinä olj immeisetkii tavallisija könsikkäitä ja eukkoloeta, eikä posliinihampaisija mannekkija. Alakuperäne on kyllä kans tos hyvä. Tarina kulukee molemissa koko laella samalla tavalla. Nähtäväksi jiäpi, miten Seattle-totteutuksessa essiin tuleva intijaaniveservuatin peljhelevetti ja sanan alasten naisloehen kauppapaekka on totteutettu alakuperäsessä.
Anna ja Joni män tännää Avokkaasee, ku Annalla on vielä kuluva viik'kaus lommoo ja Jonilla jokunen vappaapäevä. Palloovat takasii Kirkolle perjantakina, myö männää sillo vuorostaa sinne äplistelemään. Onneks on luppeissa hyvijä ilimoja heitille, nii ku meitillekkii.
Pittää vielä hyväks lopuks kehuva Nokijan Lumia-puhelinta. Myö ku lähettii männä sunnutakuamuna sörnäyttelemään Raumalta tänne kulttuurin kehtoon, ei navikuattor suostuna käynnistymmään. Noh, miähä laeton puhelimen navikoimmaan. Sehä kyllä löys reitin, ei siinä mittään. Mutta kohta rupes v****tammaan, ku se helevetin laete käsk helijällä iänellä parin kilomerin välilöen ryhmittymmään millo oekeelle, millo vasemmalle kaestalle. Ja myä sörnäyteltiin suoroo tietä, mitä olj jälellä moiaita peninkulumia. Nåppäsinpä toeminnon poijes piältä; osattiipa sitä kottiin vanhoella konstiloellakii, eli lukemalla mitä opasteisii olj räntätty. (Jälkihuommautus: se navikuattor alko pelittämmää, ku pijin sitä jonnii aekoo latinkissa; olj vissiikii jiänä yöks piälle, vaekka olin sen sulukevinnain, kun laetoin sen yöks näkösältä siimekseen).

Terviisijä vielä lähetääpi Linda Oh

MIHIN JOUKKOON KUULUT?

Päätinpä laatia kattavan listan erilaisista ihmistyypeistä, A.sta Ö:hön. Kuka sinä olet? Revippä näistä:
-arkipäivän ahertaja
-banaali bandiitti
-charmantti chauvisti
-debiili dementikko
-efektiivinen eksentrikko
-filantrooppinen flanööri
-galaktinen gastronomi
-himokas hihhuli
-iljettävä ilmestys
-juureva jurokki
-kulmakunnan kummajainen
-lipevä limanuljaska
-mellevä menestyjä
-nuoleskeleva nuijapää
-onneton oikuttelija
-perstenänen peruspaavo
-quidam quietus
-raamikas rakastaja
-sarkastinen saastuttaja
-tyylikäs työläinen
-uppiniskainen urpo
-vamppimainen valkyria
-whiskey werner
-xenofobinen xylophonium
-ylpeä yrittäjä
-zeniläinen zombi
-årlig åkare
-ällö ääliö
-öinen örveltäjä
Mikäli et tunnista tyyppiäsi, olet ilmeisesti περίεργος αποκάλυψη.

Kesän jatkoja