MUISTOJA KEVOLTA 2 (itsenäinen jatko-osa)

Veret seisauttava kommenttivyöry (neljä tavanomaisen nollan asemesta) innoitti jatkamaan Kevomuisteloita.

Kertoisinko tarinan siitä (nimen olen valitettavasti unohtanut) viinahöyryissään pahapäisestä (kuten alkuperäiskansojen edustajat valitettavan usein ovat) miehestä? Utsjoellahan ei poliisia ollut, mutta tullilaitosta, eli tullimiehiä käytettiin tarpeen vaatiessa apuna. No, kerran tarinan päähenkilön taas ruvetessa riehumaan, paikalle hälytetetyt tullimiehet veivät hänet ”putkaa”, jättivät susikoiran vielä vartioimaan. Seuraavana aamuna paikalle tultuaan, havaitsivat tullivirkailijat miehen keplotelleen itsensä ulos. Eikä siinä kaikki; hän oli vienyt koiran mukanaan.

Vai turinoisinko siitä, kuinka pääsiäisenä 1992 olimme Hilpan kanssa Kevonsuussa. Asuimme vanhassa mökissä. Eräänä päivänä alkoi jostai kuulua armotonta kiroilua, liekihtivää lointelua. Minä katsomaa; no, sehän oli Kyrön Kari-Pekka. Oli tullut isänsä mökillä käymään, ja kelkka oli uponnut puolitoistametriseen hankeen, ei liikkunut eteen, ei taakse. Minä apuun, saatiinhan laite pelastettua. Kari-Pekka tuli sittemin kuuluisaksi muustakin, kuin kiroilutaidostaan.

Vai kertoisinko Sulo Sammeli Saijets’ista? Sulo oli Utsjoen Energian asentaja, ja hän kävi välillä tuuramassa vakisähkäri Jounia (siinä vasta oli mukava kaveri, siis Jouni, vaikka ei Sulo Sammelissakaan vikaa ollut). Kun kahvi- ja ruokapausseilla Sulo Sammelin jutustelua kuunteli, tuli mieleen, että hänellä ei ollut tekemätöntä paikkaa! Hänen habituksesna oli siinä nelivitonen, mutta kun myöhemmin ynnäilimme Sulon tekemisiä yhteen, saimme hänen iäkseen reilusti yli sata vuotta.

Vai kertoisinko ensimmäisestä Tenon lohensoutureissustani? Olin veneessä Nordbergin Auliksen, paikallisen mainion miehen, kanssa, Haneli jonkun toisen paatissa. Kun sitten yön tunteina alkoi vilu kapajamaan, opetti Aulis minua: ”Tenolla on kahdenlaisia kesiä, yhden villapaidan ja kahden villapaidan. Nyt on kahden villapaidan kesä”.

HANELI TENOLLA

Tahikka kertoisinko siitä paikallisesta hemmosta (nimi hukassa, valitan). Kalastuksenvalvojat olivat jokea pitkin kulkiessaan tavanneet miehen rannalla lohta väsyttämässä pitkälti syyskuun puolen välin jälkeen, kuturauhoituksen aikana. Kun valvojat rantautuivat kysymään, mitä jäbä duunaa, huusi uuras kalastaja: ”Sanokaa mitä sanotte, mutta elokuussa se tarttui!”

HANELI PERKAA

Jospa sittenkin kertoisin siitä, että 90-luvun alkupuolelle ei pitäjässä ollut Alkoa, vielä mitä! Kunnassa, joka viimeisenä Suomessa vapautti keskioluen, joskus viime vuosituhannen lopulla, muistaakseni. Nythän viinakauppakin löytyy, Nuorgamista, saattaa norjalaisetkin käyttää? Kuitenkin silloin sai tuotteita linja-autokuljetuksena tilaamalla edellisenä päivänä Ivalosta. Ei ollut vaikeaa tunnistaa lähetystä noutamaan meneviä pikisilmiä kylän raitilla, sen verran tehdyn huoletonta mutta salakähmäistä ja yli olan vilkuilevaa heidän käytöksensä oli. Jälkikaneettina mainittakoon, että oluen vapautuminen oli niin kova paikka kunnan terveyskeskuslääkärille, että hän lähti Norjan puolelle töihin, eikä Utsjoella ole tietääkseni sen koommin ollut vakituista lääkäriä.

BOBCAT DUUNAA TIETÄ

Mutta minähän kerroin jo noista kaikista! Siispä selvitänkin Vuogujärven tarinan. Sujalan Eero, kalastaja ja riekostaja, oli saanut luvan rakentaa kalamaja Vuogujärvelle, keskelle luonnonpuistoa. Erikoismääräyksenä mm. turvekatto, jotta se ei erottisi ilmastakaan. Eero oli sinne jostain puretun hirsikehikon kuljettanut, ja pyysi meitä sitä pystyttämään vastapalveluna hänen rakennustarpeiden kuljetuksistaan. Mehän suostuimme. Matkaan lähdettiin eräänä aamuna Eeron Imatran Voimalta ostamalla Volvo-maastoajoneuvolla. Matka oli parisenkymmetä kilometriä, ja se kesti, 1 renkaanvaihto mukaan lukien 2 ja puoli tuntia, mistä voitte päätellä Vuogujärvi-highwayn kunnon. Renkaanvaihdon ajaksi oli joku auton ovista jäänyt auki, ja kun jatkoimme matkaa, olivat ikkunat niin mustanaan mäkäräisiä, ettei ulos nähnyt. Iltapäivällä pääsimme pystytyksen alkamaan, valmis kehikko oli niihin aikoihin, kun etelän miehet, ja naiset kans,  heräilee aamukahvin keittoon. Mikä oli yötöitä tehdä, kun aurinko ei viitsinyt taivaanrannan taa mennä. Ikimuistoinen reissu.

UUSI JOKIVENE; HANELI JA ANNA

Taidan sitten lopuksi perehdyttää teitä Renault-parvekkeeseen. Siinä vaiheessa, kun Kevonsuu oli vielä kuvina paperilla, tuli Olli luvanneeksi, että kun yläkertaan tuleva parveke olisi valmis, siellä nautittaisiin lasilliset mustaa Renaultia. Niinpä me Hanelin kanssa 1992 kesällä, heti, kun oltiin saatu vähän lattioita kulkureiteille, tehä näpättiin parveke valmiiksi. Kun Olli sitten meitä muita myöhemmin etelästä paikalle saapui, me parvekkeelta huutelemaan: ”Missä on Renault, missä on Renault?!?! Eihän enolla konjamiinit mukana olleet, ei ollut osannut varautua. Sen päivän hän jaksoi naukumistamme kuunnella, seuraavana liukeni vähin äänin nektria Ivalosta (yli 300 kilsaa hin und zuruck) noutamaan. Niipä sinä iltana nautittiin ensimmäiset parveke-renaultit. Sittemmin Olli hankki parvekkeen oveen hienon kyltin  ”RENAULT-PARVEKE”.

ENSIMMÄISET RENAULTIT

MUISTOJA KEVOLTA

Edesmennyt, R.I.P., enoni Olli ja vaimonsa Tarja, niin ikään joukoistamme poistunut, päättivät aloittaa 90-luvun taitteessa mittavan projektin, hankkivat Kevojärven rannalta Utsjoelta 1 ha:n tontin, millä oli jo pieni lautarakenteinen saunamökki. Olli oli tuolloin jonkun vuoden viidenkympin paremmalla puolella, Tarja useita vuosia nuorempi. Ostopäätökseen vaikuttivat, käsittääkseni, Mustallamerellä parkissa olleen, myrskyn mukaansa ottaman ja runteleman moottoripurjeveneen vakuutuskorvaus, siteet Utsjoelle (heillä oli osuus kimppamökkiin Puksalassa, Utsjoen varrella), ja mielessä väikkyvä mahdollisuus hyödyntää tulevaa ”linnaa”, kaupallisesti käyttäen Ollin lääkäritaustan mukanaan tuomia yhteyksiä mm. lääkefirmoihin.

Niinpä veljeni Hannu ja minä kävimme ”rikospaikalla” ensimmäisen kerran v. 1990. Silloin ei vielä toimiin päästy, enemmänkin suunniteltiin. Ongelmana oli tie, oikeus siihen toki kuului, mutta luonnonpuiston ja Kevon tutkimusaseman maitten läpi johtava reitti oli haastava; sen verran jyrkkä Kevojärveen laskeva tunturinrinne oli. Mutta seuraavana kesänä päästiin alkuun. Silloin oli rakenteilla tienparannus välillä Kaamanen - Nuorgam. Vanha tie oli yksikaistainen, muutaman sadan metrin välein levennyksiä kohdattavien väistämiseksi, saksalaisten aikanaan sodan loppuvaiheissa tekemä. Siis vielä 1991! Tietyömaalla oli tietysti lukuisa joukko kaivureita ja pillareita. Käytimme paria kuskia tilannetta katsomassa, josko ilta-, tai yötönyötöikseen tien tekisivät? Mutta ei, ei kukaan uskaltautunut hommaan. Mutta elekääpä huoliko; BobCatteja rakennuksilla töissä seuranneena tiesin mihin ne pystyvät. Siispä ottamaan selvää. Ivalostahan sellainen löytyi, ojakauhalla varustettuna. Kaveri tuli katsomaan, sanoi, että kyllä minä siihen tien teen, teki myös! Pääsimme siis perustusten tekoon. Kaivuun tuli ”mehumaijalla” tekemään paikallinen yrittäjä. Ensimmäisellä kerralla hän sanoi mäen päällä: ”Kyllä minä tuonne ajan, mutta alas en katsoa tohdi!” Kaivuu tuli siis tehtyä, samoin viemärit ja vesikaivo.

Talohan oli tuleva rinteeseen, kolmeen kerrokseen, alakerta harkkoa, kaksi muuta hirttä, reilut 100 m² kerroksessaan. Sujalan Eero, luontaistalouden harjoittaja, mies, keneltä tontti oli ostettu, omisti mellevän maastoajoneuvon ja kookkaan peräkärryn. Niillä hän roudasi meille puutavaraa anturoihin, styroxit, sementin ja betonisoran, harkot, sekä laastin suursäkeissä. Anturat tuli laudoitettua ja valettua. Myöhemmin samana kesänä siellä muurattiin kellarikerroksen harkot, minä en paikalla ollut.

VELLOKSET VAHTII SOKKELINVALUA

Velj-Hanski oli saanut toimeksiannon hirsikehikosta. Niinpä hän ja Huttusen Matti sen Piskolan pellolla, Piskolan metsästä kaadetuista rungoista veisti. Hirret olivat paikanpäällä sahattuja muistaakseni 28 senttiin.

Pääsiäisenä 1992 sitten Olli oli masinoinut talkoisiin melkoisen joukon, meitä oli kaikkiaan viitisentoista. Hirret ja vesikattoon tarvittava tavara kuljetettiin pikitien varresta (parisen kilometriä) moottorikelkoilla, 2 perävaunullista tukkirekkaa. Meillä oli 3 kelkkaa; Hanelin hyytyi 1. päivänä, kannatti siis tuoda 1200 km:n päästä. Mutta viikossa kehikko oli pystyssä, muut poistuivat, Haneli, Vasa-Masa ja minä jäätiin toiseksi viikoksi rustaamaan vesikatto.

SISÄTYÖVAIHE ALKAA KESÄLLÄ 1992

Sen jälkeen kävimme viikon-kahden-kolmen jaksoissa taloa rakentamassa, aina, kun siihen aikaa ja mahdollisuuksia oli. Suunnilleen valmis ”Kevonsuu” oli 1994 tai 1995. Joitain vuosia ehtivät Olli ja Tarja Kevolla viettää. Sitten Tarjan munuaiset pettivät. Liian työlääksi olis tullut dialyysihoito kahdesti viikossa Rovaniemellä, reilun 400 km.:n päässä. Niinpä he joutuivat rakkaasta paikastaan luopumaan 2000-luvun alkupuolella.

KEVONSUU ILMASTA

Opettavaista oli tuo yhdeksänkymmenluku. Rakentamisesta, minä vanha kettu, opin, että jos lähin rautakauppa (Veljekset Johansson Nuorgamissa, Suomi-neidon päälaella) on 50 km:n ja isompi Ivalossa 150 km:n etäisyydellä, on syytä miettiä joka ruuvi ja nippeli, joita aiotussa työvaiheessa tarvitaan. Ja sen ,että Utsjoen muutaman muurarin palkkaaminen kesällä on lähes mahdotonta, ovat nääs Tenolla soutamassa. Ja sen, että LVI-urakoitsija saattaa olla, kun häntä kipeimmin tarvitaan, Vetsijärvellä siianpyynnissä.

Myös sen opin, että kiire on siellä tuntematon käsite; jos saamelainen sanoo, että tulen kohta, se voi tarkoittaa paria viikkoa.  Esimerkki: Utsjoen varrella oli eräällä etelän miehellä mökki. Hän oli tilannut paikalliselta taitavalta puusepältä mökilleen kulmakaapin. Kun tilauksesta ei muutamaan vuoteen mitään kuulunut, hän soitti tekijälle kysyen, josko kaappi olisi valmis, hän tulisi pariksi viikoksi Utsjoelle? Tähän mies, ”ei nyt ehdi, kiire pakkaa päälle. Pitää mennä jänkhään pariksi viikoksi katsomaan kevään tuloa!” Arvot kohdallaan, eikö?

HANELI VALMISTAUTUU HARRIN SALAKALAAN KEVOJOEN SÄRKILLÄ

Paljon olisi tarinoita niiltä n. 10 vuoden aikana tehdyiltä lukuisilta Pohjois-Lapin reissuilta. Koettua tuli yöttömät yöt, kaamokset, itikat ja mäkäräiset (ei tosin Kaisaa), Tenon lumo, salakalastus, poroerotus, tunturit ja luonto. Koska blogi alkaa venyä luvattoman pitkäksi, kerron enää yhden tositapahtuman.

Velj.Hanskiahan ei kalasta pois saa pidettyä, hän vispaa virveliä aamukasteessakin. Siis meidän täytyi jokusia (lue ”useita”) kertoja uhmata lakia ja määräräyksiä. Kävimme puroista tammukoita madoilla onkimassa (matojen käyttö on ehdottomasti kiellettyä), tallustelimme luonnonpuistossa (kielletty muulla, kuin merkityillä reiteillä), kävimme virvelöimässä lohta ja harjusta. 

KYMPPIKILONEN TENOLTA JA POJAT KAHVITTELEE VUOLIMUS TSIESKULJÄRVELLÄ

  

Kerran olimme olleet Kevojärveen laskevalla Tsarsjoella, luonnonpuistossa tietenkin, vapoinemme. Pienillä lipoilla sieltä pyydettiin, saalis toistakymmentä 1-2 kiloista ”tinttiä”. ”Lohet” näet kutevat Tenojoessa, mutta ”tintit” ja osin ”jalatkin” nousevat Utsjokeen, Kevojokeen, sekä muihin mahdollisiin pienempiin virtoihin. Kun palasimme, levitimme kalat pihalle ihailtaviksi. Kuinka ollakaan, polun päästä alkoi häämöttää puistomestari Kyrön Kari (Kari-Pekka Kyrön isä). Hänellä oli mökki lähellä, ei siellä muita mökkejä ollutkaan, oli tontin ostanut Sujalan Eeron isältä, oikeastaan vaihtanut vanhaan Lantikkaan. Noh, kun Tarja lähestymisen huomasi, nähtiin lohenmätön maailmanennätys. Kun hän niitä jätesäkkiin nakkeli, oli yht’aikaa vähintään kolme ilmassa ja yksi kädessä. Luulen, että Kari asian huomasi, ei herrasmiehenä siihen viitsinyt puuttua.

PEPPE JA KOIRAT KEVOJÄRVELLÄ (PEPPE TAKIMMAISENA) JA KAHVIHETKI 

SERKKU-JOHANNAN SEURASSA

 

PILKKIÄ JA LOIKOILUA JOSSAKIN TUNTURISSA

Harmittaa, että siihen aikaan valokuvaus ei ollut harrastukseni. Olli-enolla oli, hän oli taitava, omisti kunnon kaluston. Serkkutytöiltä Susannalta ja Johannalta löytyy varmasti korvaamattomia otoksia Kevon tiimoilta.

KEVONSUU KAAMOKSEN KOURISSA

VITOUKSEN PUUKKOKATSAUS

Janukovitsh pakeni maasta, Arhinmäen tekisi varmaankin mieli. Toista epäillään joukkomurhasta, toista sammumisesta kiekkoleijonien juhlapöytään. Kumpi on suurempi rikos? Kun mediaa seuraa, ilman muuta Paavon tekonen. Se on joka foorumilla ennen Viktor-vesselin edesottamuksia. Ja suuremmin kirjaimin, lukuisammin alaviittein.

Schumia ei herätellä, herätellään, ei herätellä. Herää kysymys, elätelläänkö toivoa, vai herätelläänkö mielialoja pahimman varalle.

Australiassa Bowen’in kaupungissa varastettiin 10 m korkea, seitsemän tonnia painava mangopatsas. Esineen anastaminen sujui sutjakkaasti, vaikkakin tallentui valvontakameralle. Nyt odotellaan mielenkiinnolla, patsaan tulevaisuutta. Koska vaivoja ei säästetty varkautta suoritettaessa, veikkaan, että pitkäkyntiset hilaavat sen Uluru’n laelle, arvoiseensa maisemaan.

Bäckström kärähti, Bäckström selittää, lääkäri silottelee, Seppälä kommentoi, Ruotsi on hämillään, minä en pysty olemaan edes vahingoniloinen.

Lehdistö valitsi Teemun kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Sitä mies varmasti olikin, muttei suinkaan pelillisesti paras. Kaikki kunnia, kumarrus ja lakinnosto uskomattomalle uralle.

On naapurimaasta toki iloisiakin uutisia: Madelaine ja Chris saivat tyttövauvan. Ruotsiin taidetaan väkisinkin saada pitkästä aikaa kuningatar. Edellinenhän oli, kuten muistatte, Ulrika Eleonora, vallassa 2.4.1719-4.4.1720.

Mikkelin poliisi kaipailee vihjeitä viikko sitten Otavassa tapahtuneesta autiotalon palosta. Enpä osaa auttaa, sillä ainoan tuntemani otavalaisen tunnen vain ”lärvikirjan” kautta. Tarkennettakoon, että en missään tapauksessa luule hänellä osuutta asiaan olevan.

Eletään Helmikuun viimeistä viikkoa, meillä viisi astetta plussaa, johonkin povailtu kahdeksaa. Talitintit viritelleet äänijänteitään jo viikkoja, jossain bongattu leivonen l. kiuru ð kesä alkaa maaliskuun lopulla. Hyvä niin, tarkoitus olla vko. 13 Avokkaassa. Kulkuneuvovaihtoehtoina hydro-, tai helikopteri.

Krevi Pietari Brahen puolison Kristinan mukaan nimetyssä ent. kunnassa, nyk. Mikkelin kaupuginosassa on pulaa pumpuista ja kompressoreista; otsikko Länsi-Savossa 18.12.2013: Volkkarin renkaat puhallettiin Ristiinassa.

Ps. Kävin, muuten ensimmäistä kertaa, uskokoon, ken haluaa, 7-päivää-lehden sivuilla. Sieltäpä löytyi mm. aakkosellinen julkkislista. Niin, että jos sinulla ei ole tärkeämpää tekemistä, vaikkapa nenän kaivelua tai kevään etenemisen seuraamista, sinne vain selailemaan.

Luonteri avautuu jäistä, sekä silmien eteen. Tokkopa kuitenkaan maaliskuussa.

URHEILUMUISTOJA

Kisojen innoittamana päätin listata joitain mieleeni painuneita urheiluun liittyviä muistoja. Rustaan ne tähän kronologisessa järjestyksessä,

1.       Keväällä 1971 Räihän Ruikun kanssa Stuttgartin Neckar-satadiolnilla VfB Stuttgart-Bayer Munchen- ottelussa. Beckenbauer, Muller,  Roth, Maier, Schwarzenbeck…epätodellista!

2.       Elokuussa 1971 olimme Lietvedellä pienessä saaressa ystävieni  Ahosen Ritin, Matti R:n (oliko veljensä Markku messissä, muisti rakoilee), ja oisko  mukana ollu ”Satchmo” Saastamoinenkin, tai Lantan Japa kanssa? Olimmeko menossa siihen aikaa kukoistustaan elävälle Pistohiekan leirintäalueelle, vaiko tanssilavalle, siitäkään en ole varma. Niin, tai näin, meillä oli mukana ainakin Karhuviinaa, ja pulloihin olimme laittaneet Avokkaasta punaisia viinimarjoja. Asian ydin on, että kuuntelimme matkaradiosta Juha Väätäisen 5000 m:n juoksua Helsingin EM-kisoissa. Tuplahan siitä tuli, me liekkumaan ja kuperkeikkaa heittämään. Sattumalta seudulla oli jonkin asteinen armeijan (kertaus)harjoitus. Eräs siihen osallistuva vene näki riehumisemme, tulivat kysymään, onko meillä joku hätä? No, ei ollut, selitimme tilanteen, kerroimme ilosanoman.

3.       Syksyllä 1971 Suomen Cupin loppuottelu MP-Lahden Reipas Olympiastadionilla, voitto MP:lle. Minä ja Riti hyökättiin lopussa kentälle, mistä saimme pikaisen häädön. Meidät ehdittiin kuitenkin ikuistaa kädet pystyssä jonkun ruotsinkielisen (oisko ollu vaasalainen) sanomalehden sivuille otsikolla ”Segerrusiga savolaxare”. Minulla tuo leike oli, mutta en ole sitä nyttemmin onnistunut löytämään.

4.       Kävimme isä-Erkin kanssa Helsingissä Maailmankisoissa -70, ja -80-luvuilla melkein joka kesä. Siellä olin todistamassa paria mailmanennätystä; 1973 Kenialainen Ben Jipcho teki sen 3000 m:n estejuoksussa, sekä Samson Kimobwa, niin ikään Keniasta 10 000 m:n juoksussa 1977.

5.       -83 Helsingin yleisurheilun MM-kisat. Oliomme katsomossa torstaina, taas Erkki-papan kera. Tunnelma on jäänyt mieleen, vaikka oli karmea kaatosade. Suomalaisista kehissä ainakin Tommy Ekblom, tais olla ”Pulttibois-kunnossa”.

6.       Jääkiekon MM-kultaa 1995. Päällimmäisenä muistuu Tupu. Hupu ja Lupu, ”den glider in”, sekä ”me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan”.

7.       2001 oli romahdusten vuosi; New Yorkissa romahtivat tornit, sitä ennen minulta usko maastohiihtoon. Olin ostanut edullisen lippupaketin koko 2001 Lanhden MM-hiihtojen ajalle. Tietystä syystä kisaviikon puolen välin paikkeilla hommasta meni maku, asiasta ydin, tekemiselta tarkoitus. Laji ei entiseen statukseensa ole minulle palannut: Eikä palaa.

Kuten huomaatte, muistot keskittyvät -70-luvulle; aika kultaa muistot, vaikk'ei tarkasti enää muistakkaan.

Gerd Muller, karvajalasta kajataa (sovelsin Mikkelin Urheilupuistossa MP:n Pentti Toivolaa kuvannutta sanontaa)

VÄLITODISTUKSEN PÄIVITYS

Yksi päivä kaiken muuttaa voi. Suomen olympiajoukkueen arvosana kipusi hetkessä kehnosta kelvolliseen. Mitali-pari jäljellä olevista koitoksista, niin kolkutellaan kiitettävän rajoja.

Naisten viestimitali oli odotettu, ilman kommelluksia varma. Björgen oli vaan liian kova kultaa ajatellen, liekö nauttinut muutakin, kuin ternimaitoa ja mustikkasoppaa. Miesten kulta oli sitäkin yllätyksellisempi, odottamattomampi. Hienoa, kuinka minulle puskista ponnahtanut nuori mies Iivo voittaa ensin nuorten mm:n, häviää olympiapronssin täpärästi, ja kruunaa talvensa kultamitalilla! Olen myös vakuuttunut, että Suomi olisi voittanut ilman viime hetkien sähläilyjäkin; Samin tahtotila ja itseluottamus olivat sellaisella tasolla.

Entäpä kiekkoleijonat. Tekivät melkoisen tempun tipauttaessaan hurjan joukon maailman parhaita pelaajia jatkosta, aiheuttaen Äiti-Venäjälle maansurun, katkeran kalkin nieltäväksi. Erkka Westerlund oli kuitenkin oikeassa, kommentoidessaan Etlarissa pelin jälkeistä lehdistötilaisuutta, missä hän sai puolen tunnin aikana vastata yhteen kysymykseen. Muun ajan toimittajat tivasivat Biljaletdinovilta, miksi näin kävi? Erkka sanoo, että kaikki pelaajat antoivat varmasti kaikkensa, eikä ketään pitäisi piinata tuolla tavalla. Itseäni ilahduttavat erityisesti Westerlundin valmennustapa, Sami Vatasen ja nelosketjun, roolissaan kisojen parhaan, otteet. Myös Mikael Granlund, vaikka kausi kooltaan pienemmissä, palkkioiltaan suuremmissa, kaukaloissa ei ole kovin mairitteleva ollut, on näyttänyt, mikä hän on miehiään maajoukkeelle. Samaten Olli Määtän kypsyys on ihmetyttänyt. Kiitos kuuluu tietysti koko joukkueelle. Ja kun maalivahtipeli toimii, on muiden helpompi pelata.

Mediaa ja somea kun seurailee, huomaa, että eräille voiton tärkein päämäärä on päästä irvailemaan häviäjien kustannuksella, urheiluhenkeä puhtaimmillaan! Kuittailut tietyissä tilanteissa ovat ihan ok, mutta maltti mielessä, hyvää tapaa noudattaen, kiitos.

Ps. Alan vihdoin viimein päästä kuusalle talouselämän lainalaisuuksista; Suomi voitti Venäjän 3-1, ja bensiini kallistui lähiasemalla 3,1 senttiä/litra.

Tämä vävypoika Jonin maalaus toivottakoon onnea mitalisteille

VÄLITODISTUS, EHTOJEN VAARA

Kisat Mustallamerellä alkavat olla puolivälissä, on siis välitodistuksen aika. Vaikka nykyinen suhtautumiseni urheiluun on maltillisesti arvioituna kyyninen, olen sen verran kisoja seurannut, että jossain määrin ”kartalla” killutaan.

Aluksi Suomen kisamenestyksestä; harvat onnistumiset on helppo luetella:

-Enni Rukajärven mitali lajissa, joka saa *Tahko Pihkalan kääntymään haudassaan

-Aino Kaisa Saarisen hiihdot, on kamppaillut äärirajoilla. Aikku on entinen asikkaani; olen hänelle ja puolisolleen Tom Gustaffsonille myynyt, tai siis välittänyt, kerrostaloasunnon Hollolan kuntakeskuksesta, ja olen hänen kanssaan yht'aikaa kiertänyt Messilän kuntopolkuja, muutaman kierroksen jäljessä tosin, joten lukkarin rakkautta myös ilmassa. 

-Iivo Niskasen tunkeutuminen maastohiihdon eliittiin, saa *Tahko Pihkalan muljahtamaan takaisin selälleen

-jääkiekkojätkien maalinteko, terävöityvä puolustus, tästä mennään ilman puolivälieriä jatkoon. Kuka muuten olisi veikannut, nyt, kun Aino Kassinenkin on edesmennyt, että Olli Määttä on parin kierroksen jälkeen pistepörssin kärjessä? Tai että Kari Lehtonen majailee tilastoissa kahdella syöttöpinnalla?

Pettymyksiä en aio listata, ettei  blogista tule liian pitkä. Yhdessä tilastossa Suomi joka tapauksessa heiluu aivan kärjessä, nimittäin sairaiden urheilijoiden prosentuaalisessa määrässä. Selittelyn makua, vai ammattitaidotonta lääkäritoimintaa, tiedä häntä?

Mäkimiehet ovat olleet odotetulla tasolla. Eilinen suurmäen karsinta antaa ilmeisesti odottaa hieman parempaa. Nykäs-Matti kommentoi tänään IS:n nettisivuilla Mattimaiseen tapaansa:  ”Hyppy jää jonnekin äitien rintojen väliin”. Lausahduksen tulkinta kaipaa minua älykkäämpää analysoijaa.

Ilokseni kisat ovat sujuneet ilman pelättyjä uhkia. Kai turvatoimien mittavuus on mahdolliset yrittäjät lannistanut. Vaikka toisaalta uskon, että mikäli joku taho harmia tosissaan yrittäisi aiheuttaa, se kyllä onnistuisi, sillä monilla ns. terroristiryhmillä on käytettävissään runsaasti rahaa ja älyllistä kapasiteettia. Mutta hyvä näin, jatkukoot koitokset sopuisissa merkeissä.

Kisajärjestelyt ovat ilmeisesti onnistuneet kelvollisesti, en ainakaan ole pannut merkille suurempia narinoita, joskaan en normaalia hymistelyä mittavampia kehujakaan.

Mitalitilastossa Suomi majailee jaetulla 22. sijalla Kroatian kanssa. Kärjessä keikkuu, mielestäni hieman yllättäen, ei Norja (4.), ei Venäjä (8.),  vaan Saksa.

Summa summarum: Jos Suomen saavutukset eivät oleellisesti kohene kisojen toisella puoliskolla, on ehtojen saamisen mahdollisuus varteenotettava, käsin kosketeltavan todellinen, pelottavan ilmeinen ja ärsyttävän konkgreettinen; urheiljoiden kesälomat vaarassa tärveltyä.

*Mikäli jollakulla on muistissa aukkoja, kerrottakoon, että Lauri ”Tahko” Pihkala, eugeniikan suoraselkäinen kannattaja, kehitti mm. sotapeli pesäpallon baseball,in innoittaman. Pelissähän harjoitellaan käsigranaatin heittoa, haavoitutaan, kuollaan ja poltetaan. Pihkala oli myös innokas hiihdon kannattaja. Alppilajeja urheiluna hän väheksyi: ”Hissi vie ylös, painovoima tuo alas”, oli hänen mielipiteensä. Olisin mieluusti nähnyt tuon Tukholman olympialasiin 400:lla ja 800:lla metrillä osaa ottaneen Hanenkammin syöksylaskurinteessä Kitzbuhelissa.

Hänen merkitystään Suomen urheilulle ja suojeluskuntajärjestölle lainkaan aliarvioimatta: 

Tahko Pihkala

KOMMENTOITUJA UUTISPÄTKIÄ

Sveitsiin tulossa oleva, EU-kansalaisten liikumisvapautta rajoittava laki, on johtanut ensimmäisiin seuraamuksiin; piikilankatehtaan osakkeet nousivat 279,4 %:a.

Brittanniassa tulvivat Thames ja Wales, ehkä joissain veden valtaamissa kodeissa myös kyyneleet.

Nokia julkistaa android-puhelimen, onko missään mitään järkee?

Apteekeista tulossa sekatavarakauppoja. Koskahan tunnetusti parantavat aineet, terva ja viina, liittyvät reseptivapaaseen tuoteryhmään, tislattu vesi siellä jo on.

Oulun musiikkijuhlilla kuukauden kuluttua esitettävää Riisuttuna-tanssiteosta yleisö seuraa alasti. Mentävä on, mutta näiköhän saan ”sixbagini” siihen mennessä kuntoon?

Makeassa vedessä viihtyvä Hydra Magnipapillata-polyyppi elää jopa 1400 vuotiaaksi; saattaa aika käydä silloin tällöin pitkäksi. Tosin en polyypin sielunelämää ole sisäistänyt.

Poliisille soitettiin Suomessa viime vuonna häiritsevän metelin vuoksi 27 000 kertaa. Mekö muka emme ”bilekansaa”?

Venäjän viranomaiset ovat Suomessa tutustumassa siemenperunan tuotantoon. Delegaatio lienee alempaa virkamiehistöä; ylempi on Sothsissa.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on langettanut 3,5 vuoden vankeustuomion pitkäkestoisesta pahoinpitelystä. Kannattaa siis pahoinpidellä nopeasti ja tehokkaasti.

Puolustusvoimat on joutunut perumaan isoja paitakauppoja tuotteen huonon laadun takia, koska se pelkää Uuno Turhapuro armeijan leivissä-syndroomaa.

Teemu Selänteestä Leijonien kapteeni, Barkovista ja Määtästä alokkaat.

Tapio Suominen sairauslomalle, ei isännöi kisastudiota. Valitettavasti Hannu-Pekka ”Hoopi” Hännisen terveys kestää, sillä omiensa puhumisia tai pieleen menneitä arvioiden esittämisiä ei katsota sairauksiksi.

Sellasta tänään, mitä lie huomenna?

Hieman vanhempi uutinen

ALLALAPUMAA

Eilen arkistoja sorkkiessani löysin fiktiivisen tarinan, minkä nyt mieliharmiksenne ja latentiksi dilemmaksenne blogikseni liitän.

 Kaikesta voi keskustella, väitellä. Omaa mielipidettään saa, täytyy, puolustaa. Tämä tosiseikka tuli taas kerran todistetuksi Kansainvälisen Oikeutta Omahyväisille Järjestön (International Justice To Smug People Organisation, IJSPO) vuosikokouksen aamupalalla Vierumäen Country Club-hotellin tiloissa. (Asiaan kuulumattomana sivujuonteena kerron IJSPO:n olevan, kotisivujensa mukaan, kattojärjestö koko maailman rehellisesti ja pyyteettömästi itsestään, hieman pyyteettömämmin läheisistään ja lähes lainkaan muista kanssaihmistään välittäville henkilöille. Heidän suunnitelmansa ja toimintatapansa ovat kuitenkin jääneet minulle epäselviksi, eivät kuitenkaan periaatteensa. No, kai tällaisiakin etujärjestöjä tarvitaan!?)

  Saliin oli kokoontunut kirjava joukko osallistujia eri puolilta maapalloa, eivät kuitenkaan likikään kaikki pari sataa, ainoastaan aamuvirkuimmat. Keskustelu kulki tietysti englanniksi, mutta kieltä kehnohkosti taitavana, sekä kaltaisiani suomalaisia lukijoita ajatellen, kerron tapahtumasta yleisimmällä kotimaisella.

  Keskustelun aamupalan tarpeellisuudesta ja sisällöstä aloitti suomalainen Oruup Siur. ”Kyllä aamulla täytyy saada reilu annos puuroa vatsaansa, jotta se toimisi kunnolla! Aamun ensimmäinen ateria etc, etc. Niin ainakin meillä kotona oli tapana sanoa”, virkkoi tämä joviaalin oloinen (ulkonäkö voi pettää, kuten tulette huomaamaan) pyknikko Orivedeltä hyväntuulisesti.

  ”Eihän puuro mikään ateria ole!”, huudahti englantilainen Egasuas Dna Nocab Gge. ”Se on vain härnäystä ihmisen elimistölle. Kunnon aamiainen meidän tapaamme se jotakin on! Täältähän ei sellaista täydellisenä saa, jotakin kuitenkin”, jatkoi hän mättäen pekonia suuhunsa maanisella vimmalla. Ruokatottumukset eivät kuitenkaan näkyneet hänen pitkässä ja langanlaihassa keski-ikäisessä vartalossaan. ”Liekö läpipasko?”, tuumiskeli oruuP mielessään.

  ”Mutta tuohan vasta terveellistä on!”, huudahtivat Ruotsia edustava Ilsym Cho Trugoy ja Sekalf Nroc USA:sta lähes yhteen ääneen.

  ”Kyllä ihmisten pitäisi vähän ajatella terveyttään, olla ahtamatta hirvittäviä kolesterolipommeja itseensä heti aamutuimaan”, lisäsi saksalainen Lemmes Sulp Eeffak. Ilsym, joka vaikutti todelliselta terveysintoilijalta, oli tuskin 30 vuotta täyttänyt, mutta kaikenkaikkiaan melko kuivakan oloinen naisihminen, Sekalf puolestaan hänen tuplaikäinen miespuolinen vastineensa. Kölnissä asustava Lemmes ryysti kolmatta kahvikupillistaan manaten lämpimien sämpylöiden sekä vieressä olevien tupakointitilojen puutetta.

  ”No onko tuo sinun aamiaisesi sitten kovinkin terveellinen?”, uteli Osserpse E Atrot, Milanosta saapunut, charmantti, parhaita vuosiaan elävä herrasmies. Hän oli pukeutunut samettihousuihin ja kyynärpaikattuun pikkutakkiin, minkä rintataskusta pilkisti pari pitkää sikarikoteloa. ”Tämä mustikkapiirakka on todella erinomaista”, jatkoi hän kääntyen samalla Lemmes Sulp Eeffak'in puoleen. ”Eiköhän lähdetä tupakalle.”

  ”Ei ihan vielä, täytyy ottaa lisää kahvia ja sämpylää, se on ainoa oikea yhdistelmä päivän aloitukseen, savukkeella täydennettynä tietenkin.”

  ”Täällä Pohjolassa ei kyllä tiedetä mitään kunnollisesta aamuateriasta”, lausahti kiinalainen Lla Thiw Esir. ”Meillä kaukana idässä on tuhatvuotiset perinteet terveellisistä ruokailutottumuksista, siis muissakin maissa, kuin Kiinassa. Mutta eihän täältä mitään kunnollista saa!”, tuhahti hän tuohtuneena katsellessa kupissaan likoavaa teepussia ja siristäen viehättävästi vinoja silmiään. Hänen nelikymppisestä, maltilliseen harmaaseen housupukuun verhoutuneesta habituksestaan aisti äärimmäisen henkisen vireyden.

  ”Aamupala on täydellisesti yliarvostettu ruokailun muoto”, ilmoitti hieman syrjemmällä pystypöytään nojaileva raskalainen Ettal Tnemelues. ”Turhaan täällä muuten aikaa vietetään. Eikö seminaari voisi jo alkaa?”

  ”Seminaari alkaa tasan klo 9.00, sillä selvä!”, huudahti  Sekalf Nroc murojaan rouskutellen. ”Jos sinua huvittaa aloittaa aikaisemmin, siitä vaan, mene auditorioon keskustelemaan itseksesi, senkin mäntti! Itse aion kuitenkin nauttia aamuhetkestä rauhassa.”

  ”Juuri niin!”, tivahti Oruup Siur. Eihän mies, joka ryystää aamuisin pelkkää maitokahvia, ymmärrä maailman menosta yhtään mitään!” Hän lusikoi hetken puuroa suuhunsa mutisten samalla. ”Eikä täällä ole edes puolukkahilloa, perkele. Ja nuo muut turhantärkeät osallistujat ovat syvältä! Olisipa paras, ja ainoa, ystäväni Orum Aruak mukana, jotta voisin keskustella sivistyneesti.”

  ”Mitä te halvatun rouheenrapeltajat muuten aamiaistani haukuitte!”, kohdisti Nocab Dna Gge älähdyksensä Ilsym Hco Trugoy'lle ja Sekalf Nroc'lle. ”Minähän syön mitä halua, vaikka bullshittiä,

 jos niikseen tulee!”

  ”Syö, syö, kunhan mainitsin”, vastasi Ilsym. ”Sitäpaitsi asiaa tarkemmin ajateltuna nuo Sekalf'in pöperötkin ovat aika iljettäviä!”

  ”Vai iljettäviä! Sanonko, fucging bitch, mistä kotoisin tuo sinun oksennusta muistuttava mössösi on!”

  ”Koettakaapa rauhoittua!”, huudahti vast'ikään joukkoon liittynyt sutjakka espanjatar Adalasne Y Omuz käännellen porkkanaraastetta lautasellaan. ”Kaikki muut ovat väärässä! Mikäli asia koskee, kuten olen ymmärtänyt, aamupalan sisältöä. Vihannesta sen pitää olla! Ja luomua!”

  ”Pidä sinä turpasi kiinni, mokomakin brassailija!”, karjaisi kaikkien yllätykseksi yleensä maltillinen Lla Thiw Esir. ”Kunpa olisi tarjolla kunnon kiinalainen aamiainen, näkisitte, mistä elämässä on kysymys. Kiinalainen sen olla pitää! Ei korealainen, ei japanilainen, ei vietnamilainen, ei thaimaalainen, vaikka annoin niin äsken ymmärtää. Eikä edes mikä tahansa kiinalainen, ainoastaan äitini, tai vielä kernaammin, minun itseni valmistama!!!”

 Sekalf Nroc nousi kiivaasti seisomaan, nakkasi murokuppinsa päin Lla Thiw Esir’in naamaa, ja huusi kasvot punaisina: ” Pidä sinä vinosilmä leipäläpesi tukossa! Aamupalan päälle ei ymmärretä muualla, kuin Amerikoissa!”

 Jostain singahti kolme kuumaa makkaraa ja siivu mustikkapiirakkaa kohti toisiaan tuijottavia riitapukareita. Pian ilma oli sakeanaan sinne tänne kimpoilevia kuppeja, lautasia, sämpylöitä, eri kielisiä kirosanoja.

  Näissä leppoisissa merkeissä jatkui aamuateria. Käsittääkseni seminaarista oli tuleva harmoninen, kaikkia osallistujia rentouttava tapahtuma.

 Kaikille kesää odotteleville: Näppäset 3 kk, ja krookukset putkahtavat esiin.

OIKAISU EILISEEN

Valitan syvästi seniiliyden mukanaan tuomia ongelmia. Eilisessä blogissa esittämästäni albumilistasta oli unohtunut tyystin Dylanin Bob! Sic! Siispä yksipuolisella ja mielivaltaisella päätöksellä laajennan joukon yhdeksitoista, ja lisään Bob’in Highway 61 Revisited'in.

Erheestäni suivautuneena listaan nyt kymmenen minulle aikojen saatossa rakkaaksi tullutta kappaletta, sekä kymmenen arvostamaani naisartistia. Ensin biisit, randomina.

Neil Young: Unknown Legend

Spencer Davis Group: Keep on Running

Bob Dylan: Masters of War

The Animals: Don’t Let Me Be Misunderstood

Carole King: You’ve Got a Friend

Hector: Pahuuden Avenue

Jefferson Airplane: Somebody to Love

Jackson Browne: Stay

Tuomari Nurmio: Mä dallaan vaan

John Lennon: Working Class Heroes

ja pannaan paremmaksi, vielä yhdestoista, The Kinks: Celluloid Heroes

Eipä ollu helppoja otoksia, jo lenkkipuhelimen muistikortiltakin löytyy tällä haavaa 3137 kappaletta.

Sitten naiset:

Janis Joplin

Emmylou Harris

Joni Mitchell

Ella Fitzgerald

Maarit Hurmerinta

Grace Slick

Diana Ross

Björk

Suzanne Vega

Ricky Lee Jones

Että sellasta tänään. Tuo Dylanin puuttuminen iski kuin halolla kaaliin aamulenkin aikana. Sellainen se on, se alitajunta. Hyvä, että on, kun minkään asteista ylitajuntaa ei meikäläisellä ilmene.

PARHAAT KIRJAT, MAINIOT ALBUMIT

Jotkut ystävistäni ovat lärvikirjassa julkaisseet omia listojaan kymmenestä parhaasta levystä tai kirjasta. Erittäin vaikea tehtävä, mutta uskaltaudun nyt tällä forumilla esittämään omat suosikkini.

Ensin kirjat. Luettelen ne sattumanvaraisessa järjestyksessä, paremmuus on likipitäen mahdotonta sisäistää.

Isaac Asimov: Itse jumalat

Miguel de Cervantes: Don Quiote

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Nick Hornby: Poika

Fred Hoyle: Musta pilvi

Arkadi & Boris Strugatski: Stalker

James Lee Burke: Syvän etelän blues

Carl Hiaasen: Koirankuria

Kari Hotakainen: Klassikko

Huh, huh, vaikeeta on.  Itse asiassa tekijät olivat suhtalaisen helppoja, teokset hankalampia. Asimovilta olisi voinut valita Säätiö-sarjan, jonkun Robotit-sarjan osista, Avaruuden merivirrat, etc. Clarkelta 2001-avaruusseikkailu, tai vaikkapa Paratiisin suihkulähteet. James Lee Burken kaikki Dave Robicheaux-kirjat ovat dekkareiden aatelia. Klassikoitakin olen lukenut pinon jos toisenkin, mutta rehellisesti sanottuna listalleni ei mahtunut, kuin tuo yksi.  Tarkkaavainen lukija tietysti havaitsee, että scifi’a on mukana peräti neljä, vetäkää siitä johtopäätöksiä.  Jääköön spekulointi tähän, lista on, ja pysyy.

Sitten musiikin pariin. Tehtävä ei ainakaan helpotu. Taas mielivaltainen järjestys.

Neil Young: After the Goldrush

Neil Young: Ragged Glory

Jimi Hendrix: Electric Ladyland

Cream: Disraeli Gears

Van Morrison: Astral Weeks

Frank Zappa: Roxy & Elswhere

Stephen Stills: Manassas

Leonard Cohen: The Future

Tuomari Nurmio: Kohdusta hautaan

Bruce Springsteen: Born to Run

Taisi tulla melko banaali dinosauruslista. Samat sanat, kuin kirjojen kohdalla; albumit vaikeampia kuin tekijät. Tämä joukko saattais olla toisena aikana, toisessa paikassa kovinkin erilainen. Mutta: Acta est fabula – plaudite!

Ps. 9:30 hammaslääkäri. Jos listaan hammaslääkärillä käynnin plus-puolia, niin ainakin nenäkarvat tulee saksittua ennen visiittiä.

Suosittelen!

PUTIN-PARTY

Kohta ne alkavat, XXII talviolympialaiset, kalleimmiksi ja turvatoimiltaan laajimmiksi lajissaan koskaan mainitut, subtrooppisessa ilmastossa, Pierre de Coubert’in hengessä, vissiin.  Tuskin näissäkään kisoissa haloo nousee, jos voittaja tuulettaa monot käsissään (mahdolliselle nuoremmalle lukijapolvelle: kts. Lasse Viren, Montreal 1976). Vähän statistikkaa: ensimmäiset talviolympialaiset järjestettiin 1924 Ranskassa  Chamonix’ssa . Osallistuvia maita oli 16 ja urheilijoita 258, lajeja 7. Shotsissa maita on 94, urheilijoiden määrä en tiedä, mutta varmasti enemmän, kuin Vancouverissa v. 2010 (2629), lajeja 15. Suomen ensimmäiset kultamitalistit olivat Chamonix’ssa Clas Thunberg (3 kpl) ja Julius Skutnapp, molemmat pikaluistelussa, viimeisimmät Janne Lahtela freestylehiihdossa, Samppa Lajunen (2+1 kpl) yhdistetyssä ja yhdistetyn joukkue 2002 Salt Lake City’ssa.  Kuriositeettinä mainittakoon, että Ludovika Jakobsson-Walter Jakobsson voittivat kultaa pariluistelussa Antwerpenissä 1920, mutta nehän olivat kesäkisat.

En ole urheilijoidemme edesottamuksia kovin tarkasti seurannut, en edes täsmälleen tiedä, keitä matkaan lähtee, niin että en uskalla/osaa/halua menestystä ennakoida. Minua kisoissa kiinnostaa lähinnä lätkä, se on nyky-olympialaisissa iso juttu. Niin, ehkä myös hieman Ahosen Jannen edesottamukset.

Talvikisat eivät, ainakaan vielä, kärsi sellaisesta lajikirjon säihkeestä, kuin kesäkamppailut. Mutta ihminen on kekseliäs eläin; lajeja synnytetään, vaikka väkisin, kaiken aikaa, jos niissä on potentiaalia harrastajien ja välineillä kerätyn voiton suhteen. Liekö Spede-vainaan sketsi ”rumaluistelusta” vielä joskus toteutuu.

Kaikille kuitenkin toivotan jännityksen täyteisiä ja toivottavasti menestyksen humalluttamia kisaviikkoja.

Ludovika ja Walter Jakobsson