PUHEESTA PUHINAA, TEKSTISTÄ TEKSTIÄ, KUVISTA KURINAA

  Olen ollut Aristoleen kantapää-ryhmän jäsen kai parisen kuukautta. Pakko tunnustaa, että olen pettynyt postauksiin. On toki asiaaa ja nokkelia oivalluksia joukossa, mutta kummaa pilkun viilausta tai ryhmän kriteerit täyttämätöntä on liian paljon. Sen ymmärrän, että ylläpitäjä ei ehdi runsasta materiaalia käydä läpi reaaliajassa. Kyllä jokaisen ryhmään hyväksytyn pitäisi ymmärtää pelisäännöt. Turhanpäiväistä sontaa voi jaella ihan omille sivuilleenkiin.
  Olen muutama päivä sitten estänyt ryhmän julkaisujen näkymisen etusivullani. En kuitenkaan ole ryhmästä eronnut, vielä.
  Suomenkieltä tulee kunnioittaa, sen oikeellisuutta vaalia, eikö? Mutta missä kirjakieltä tarvitaan, virheetöntä ilmaisua vaaditaan? Olen asian ymmärtänyt niin, että puheen päätarkoitus on tehdä puhuja ymmärrettäväksi. Samoin on laita kirjoitetun tekstin kanssa, siis tehdä kirjoitus ymmärrettäväksi. Kauniita, viisaita, epämiellyttäviä, suorastaan vittumaisia, tunteisiin vetoavia, vihaan lietsovia, järkeen käypiä, manipuloivia, vaikka mitä puheita voi pitää tai kirjoituksia laatia noudattamatta pilkulleen kielioppia sääntöineen. Ei tartte edes puolipilkun vertaa olla kuusalla kieliopista saadakseen itsensä ymmärretyksi.
  Ne, mihin Aristoteleen kantapää-ryhmäläiset eniten puuttuvat, eli julkisuuden henkilöiden lapsukset tai lehtikirjoitusten tahattoman humoristiset tai virheelliset sanonnat, ovat kyllä joskus aika huvittavia. Eivät ne kuitenkaan elämää suurempia juttuja ole, virheet tai kömmähdykset. Saahan niille irvailla. Varsinkin ensimmäisen kiven nakkaajat niin tekevät.

  Kun vuodattamaan alettiin, niin menköön. Myös olen ollut jonkin aikaa jäsenenä ryhmässä Suomalainen luonto. Myös sen julkaisut olen piilottanut. Kymmenittäin mitäänsanomattomia, osittain huonolaatuisia ja epätarkkoja kuvia päivittäin fb:n etusivultani olen saanut katsella. Joukossa tietysti hyviä, erinomaisiakin, otoksia. En itseäni minään valokuvaajana pidä. Huvikseen räpsijänä pikemminkin. Siksi en ole ryhmän sivuille kuin yhden kuvan laittanut.

  Se, mitä haluan sanoa on, että minulle ei näissä ryhmissä oleminen tuo juuri mitään arvoa. Ymmärrän, epäröimättä hyväksyn, niiden ihmisten ajatusmaailman, jotka noilla foorumeilla jaksavat päivästä toiseen seilailla. He varmaan saavat sieltä ajankulua, hupia, hyöytyäkin. Kun asia on siten, niin miksei? Eli en missään tapauksessa halua ketään, enkä mihinkään ryhmään kuuluvaa, arvostella. Kokonaisvaikutelma vain on minulle ollut yllä kerrotun kaltainen. Pyydän vilpittömästi anteeksi, jos joku tuntee itseään loukatun tässä kirjoituksessa.

  Se, että en ole ryhmistä eronnut, johtuu varmaan siitä, että ajattelen sisimmässäni mieleni saattavan muuttua. Ajattelen, että tulee aika, jolloin elämäni suurimpiin iloihin lukeutuu surffaaminen kielifriikkien mielipideviidakoissa ja ei niin proluontokuvaajien otoksien kimarassa. Mistäs sen tietää?

  Näitä vuodatuksia ei ole vuodatettu mala fide! Tehköön jokainen hyväksi katsomiaan asioita netin ihmeellisessä maailmassa. Paitsi, jos asiat kohdistuvat  syntyperään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskontoon, muuhun henkilökohtaisuuksiin menevään, tai loukkaavat ihmisrvoa ylipäätään.

  Siinäpä kerrakseen. Nyt, minä, viisas ja vaatimaton mies, kerron, millaisia virheitä tulee elämässä välttää. Kokemukseen nojaten voisin melkoisen listan tähän kirjata, mutta laitan vain yhden varoituseksi ja vakavan mielenjärkkymisen estämiseksi: Älkää koskaan ostako halpoja kynsisaksia! Minä onneton niin tein, vuosikausia. En hennonut ostaa Fiskarsin keltaisia, ainoita ja oikeita, vaan muutaman euron halpakopioita tai muuten vaan kelvottomia alkuperäisiä. Niillä kun leikkaa, varsinkin sillä huonommalla kädellä, ei hommasta tule hevon helvettiä! Kun lopulta tajusin, että on pieni hinta mielen tyyneydelle tuo parikymppiä! Täytyy näköjään melko vanhaksi elää, kokemuksen ja tuskan kautta oppia, ennen kuin osuu oikealle ladulle. Minulla on vielä ollut sekin pulmana, että Hilppa hoitaa kyntensä viilalla, joten hänkään ei ole minua osannut valistaa.
  Nyt ovat asiat kohdillaan; äsken leikkasin kynnet, ilman yhtäkään kirosanaa, ilman vähäisintäkään mielen keikahdusta, paitsi tietysti ilon ja tyytyväisyyden suuntaan. Kyllä iän tuomalle kokemukselle pitää antaa sille kuuluva arvo, vaikka se tulisi kuinka myöhään!

  Anna, Joni ja lapset olivat monta tuntia Lahdessa. Jonin veljen perheen kanssa ensin ulkoilemassa, sitten Lahden mummon luona syömässä. He tulivat juuri äsken takaisin meille. Liisa hymyili minulle koko pyöreällä naamallaan, kun häneltä kyselin, että millaista oli reissulla ollut?

Ja vielä tuon ehkä negatiivisvoittoisen kirjoitelman loppukevennykseksi Iiris aamulla koronatukassaan...

...ja Liisa juuri heränneenä siskonsa halauksessa.