KUNTOHÖPINÄSTÄ KUNTOPYÖRÄFAKTAAN

   Edellisessä blogissa kerroin tilanneeni kuntopyörän myymälänoutona. No, se oli haettavissa jo perjantaina. Siispä kävin hakemassa. Sitten alkoi kasaaminen. Ohjeet olivat kehnot, kuvat suttuiset. Sain kuitenkin laitteen kasaan, mutta jokin mätti: ei tullut vastusta, vaikka nupin kaakkoon käänsi. Oli kuin alamäkeä olisi polkenut. Irrotin osat, joiden välissä oli vastusvaijerin liitos. Huomasin, että eihän se voi kiristää, kun vauhtipyörältä tuleva vaijeri oli aivan löysä. 

  En ryhtynyt vauhtipyörän ympärillä olevia suojuksia irrottamaan. Ajattelin, että voi takuu raueta, jos ryhdyn korkemman osaamisen alueella puuhailemaan. Soitin Puuiloon. Siellä sanottiin, että tuo laite tänne, niin meidän huoltomies katsoo. 

  Sen tein. Huoltohemmo oli mukavan tuntuinen kaveri. Kun oli kertonut omat havaintoni, hän purki vaijeriliitoksen esiin, yhtyi päätelmääni, irrotti vauhtipyörän suojuksen. Vika paljastui: hihna oli poissa vauhtipyörän päältä. 

  Kaveri laittoi sen paikalleen, kokosi "osat valeeseen". Nyt alkoi vastusta tulla. Mutta se oli hetken huuma. Hihna lähti hetken pöyrittelyn jälkeen taas pois paikaltaan. 

  Huoltomies raapi päätään, mietiskeli hetken, tuumasi "paras palauttaa tuote. Voi olla, että vauhtipyörä ei ole suorassa, ja sen vuoksi hihna lipeää pois. Ei kannata korjailla, sillä luultavasti ei tule toimimaan koskaan kunnolla".

  Minä olin samaa mieltä. Kyseinen laite oli viimeinen Lahden Puuilon varastossa, enkä samanlaiseen olisi halunnut vaihtaakaan. Siispä kassalle palautuspapereita tekemään. Kovasti ystävällinen huoltomies pahoitteli tapahtunutta. No, tulihan kokoamisen vaiva ja ähellys, yksi edestakainen matka Puuiloon ylimääräistä. Karkeasti arvioituna jokunen kirosana ja litra bensaa niihin kului. 

  "Köyhällä ei ole varaa halpaan" sanotaan. Mutta koska tämä köyhä ei ole valmis sijoittamaan kuntopyörään useita satoja euroja, niin, luupää kun olen, päätin vielä kokeilla toiseksi halvinta. Sellainen löytyi Biltemasta. 149 €. Kävin värkin hakemassa eilen heti aamusta. Se on jo heti eri tuntuinen kuin Puuilon tekele. Kasaaminen oli helpompaa, ohjeet kunnolliset, työkalut järeämmät. Pyörä oli tunnissa kasattu. Ja toimi. 

  Päivällä käytiin liukulumikenkäilemässä. Perjantain hankikanto alkoi paikka paikoin upottaa, mutta oiva keli oli kulkea. Ihan hiihtoahan se oli, liukulumikenkäily tällaisissa olosuhteissa. Golfkentän mäkiä ja kumpareita pystyi viilettämään alas melkoista kyytiä. Polvi tykkää kyllä hiihtopotkuista, mutta suksen kääntäminen laskiessa tekee kipeää. 

 Iltapäivällä kokeilin sitten kuntopyörää. Varovainen aloitus, mutta kunnon hikeen itseni sain. 

  Aamulla tein pienet lumityöt. Sitten laitoin "kuntosalini" valmiuteen, poljin puolen tunnin rupeaman. Polkiessani katselen/kuuntelen läppäriltä musiikkia. Tänään oli vuorossa Kurt Vile & Violatorsien konsertti viime vuodelta. Rattoisampaa näin, sillä kuntopyörällä nylkyttäminen on aika yksitotista puuhaa.

  

  Pyörän saa taitettua, joten se vie melko pienen tilan, ja mahtuu olemaan yhdistetyssä kuntosali- ja studiotilassa. 

  Joopa joo. Kohta on kunto silkkaa takorautaa, mutta kävely on hankalaa. Sekö tulevaisuuden kuva? On monilla asiat huonomminkin. Paljon huonommin. Siispä valitukset sikseen. Talvi etenee, kevät lähestyy, kesä odottaa, meillä ei ole sotaa, ruokaa ja sähköä riittää. Olkaamme onnekkuudestamme onnellisia. Me, joilla asiat ovat jokseenkin kohdallaan.

KUNTOHÖPINÄÄ, TAAS

  Eilen taas uimassa kävin. Laitoin älykellon harjoitusvalikosta uintiasetukselle. Sitten uimaan. Kun tarkastin kellosta tilanteen uituani kuusi altaanmittaa, eli 150 metriä. Kello ilmoitti, että 100 metriä olisin vain uinut. No, jatkoin polskimista. 14 kertaa uin päästä päähän. Kun nousin altaasta, kertoi älylaite, että 475 metriä olen uinut, vaikka 700 metriä on oikea lukema. Kulutetut kalorit ja keskinopeus olivat päin persettä, sillä ne lasketaaan käytetyn ajan mukaa. Se oli sentään oikein, 32'29". 

  Ihan kelvollinen kello on, niin ainakin luulin. En ole ennen mitään harjoittelutietuetta luonut, sillä minulle on riittänyt tieto askelten määrästä ja taitetusta matkasta. En uimisestakaan muuten olisi tarvinnut, mutta uteliaisuuttani ajattelin katsoa kalorikulutuksen määrää. Uintia aion jatkaa, kello saa pysytellä poissa ranteesta, koska alkoi keljuilemaan. 

  Aamulla dallasin reppu selässä Lidliin. Aika kivulias oli polvi. Takaisin kävellessäni kristllisoitui eräs päätös. Tilasin edullisen kuntopyörän Puuilosta. Myymälänoutona tilasin, on luultavasti jo tänään noudettavissa. 

  Laite on pienikokoinen, eikä paina kuin 9,5 kiloa, joten sitä voi säilyttää parvekkeella, kiikuttaa sisään tarpeen tullen. 

  Ei kuntopyörä polvea paranna, kuten ei taida mikään muukaan liikunta tai jumppa. Yleiskuntoa pyörällä polkeminen kuitenkin kohentaa. Sen ja uimisen avulla pystyn sauvakävelyn korvaamaan. Ja vähemmällä kivulla.

  Myös liukulumikenkäilyä tulee harrastettua. Tänään taas mennään kokeilemaan. Voipi olla hankikanto parin suojapäivän jälkeen. 

  Maanantaina soittaa fysioterpeutti, kyselee kuulumisia. Hänelle voin kertoa, että jumppaa ja liikuntaa olen tehnyt, lihasliikkeitä tehostettujen ohjeiden mukaan enemmän kuin oli ohjeistettu, mutta tilanne ei ole miksikään muuttunut. Ei ainakaan parempaan suuntaan. Mitä lie neuvoja nyt tulen saamaan? 

   Lopuksi vuoden takainen kuva, Messilän maastosta, sillä en muutaman tunnin kuluttua tapahtuvasta sessiosta ole kykeneväinen etukäteen kuvaa ottamaan. 

  Aikaan liittyen: aamulla meteorologi Kerttu Kotakorpi tokaisi juontajan toteamukseen "päiväkin on jo jatkunut", että "niin on jatkunut, kuukauden verran". Aika on vaikeaselitteinen määre, mutta tuo kuulostaa jo mahdottomalta. 

MORAALINEN IMPERATIIVI

  Eräästä työn alla olevasta kirjasta bongasin sanonnan "moraalinen imperatiivi". Eipä ole ennen vastaan tullut. Olen ymmärtävinäni, mitä sillä tarkoitetaan. Ja kun sen sijoittaa sanojan tarkoittamaan asiayhteyteen, niin ymmärrys syvenee. Siis ymmärrän niin, että jos jollakulla, tai joillakin, on moraalinen impertiivi johonkin, se edellyttää, että jokin tietty asia on hoidettava tietyllä, moraalisesti oikein olevalla tavalla. Ja kun "moraalisen imperatiivin" käsittää sitaateissa, kuten kirjan tapauksessa, niin se tarkoittaa, että "moraalinen impertiivi" on tosiaan sitaateissa.

  Itse asiassa, jos oikein olen tulkinnut, moraalinen imperatiivi on harvinaisempi kuin"moraalinen imperatiivi". Sen huomatakseen ei tarvitse kuin seurata somen kirjoittelua, poliittista keskustelua, tai, kaikella kunnioituksella, myös eri kirkkokuntien tai eri uskontojen toimintaa.

  Siitäpä kysymykseen seuraavaan: onko minulla moraalista imperatiivia tai "moraalista imperatiivia" tekemisissäni, ja jos on, niin mitä ne tekemiset ovat? 

  Koska en filosofisiin analyyseihin ole kykenevä, enkä aio itsestäni salaisia puolia paljastaa, jääköön asia tähän. Ne salaamattomat puolet voi jokainen minut tunteva itse yrittää ratkoa.

  Samasta opuksessa jäi mieleen myös vertaus. Kyseessä oli pienehkö kylä tai kaupunki, ja siitä sanoi eräs henkilöistä "se on olemassa vain siksi, että muuten sillä kohtaa olisi kartassa tyhjä paikka". Joku saattaisi olla Anttolasta samaa mieltä, mutta sehän ei pidä kutiaan. 

  No, paljastan kirjan. Se on kolmas osa Mick Herron'in  Slough House -sarjasta. Sarja on hieman toisenlainen vakoojajuttu, joka kertoo Englannin tiedustelupalvelun töpänneistä agenteista, jotka on tuupattu omintakeisen kylmänsodanaikaisen veteraanin alaisiksi siirtelemään papereita, tekemään turhia tilastoja. Heitä ei ole ollut järkevää potkia pois, vaan on ajateltu, että ei kukaan kestä sellaista kuin hetken, vaan irtisanoutuu. Ei enempää siitä, lukekaa itse. Muuten, AppleTv esittää kirjoista tehtyä sarjaa nimellä Slow Horses. Tiijä vaikka joskus AppleTv:n kuukaudeksi ottais?

  Muutaman päivänä ollaan käyty liukulumikengillä metsässä. Tänään ei menty, sillä kääntyi keli nollille, ja lumi pyrkii plussalla tarttumaan suksien pohjiin paksuna kerroksena. 

  Minä kävin aamulla (intohimoinen uimari since 13. 1. 2023) uimassa. Nyt huitelin 12 kertaa altaan päästä päähän. Edellisellä kerralla meni kymmeneen edestakaiseen kauhomiseen aikaa hieman alle puoli tuntia, nyt kului saman verran. Vauhti kiihtyy. Torstaina menen taas. Ajattelin silloin uida 15 kertaa. Ajattelin myös, että pidän älykellon ranteessa, asetan sen uintitoiminnolle. Ihan uteliasuuttani. Näen, mitä sovellus kertoo energiankulutuksesta. 

  Tänään saunan äijäpalaveri oli miehitykseltään vajaa. Kolme tai neljä jäsentä oli paikalla. Ehkä siksi jäivät isot aiheet käsittelemättä, nyt puitiin jääkeleljä ja teiden kelvotonta auraamista. 

Tammikuu kuluu hissukseen. Kohta helmikuu helähtää. Eikä aikaa kun on kevät. Talven reissut saareen ovat vielä arvoituksena edessä häilymässä. Jäitä lienee kyllä on, mutta viitsiikö kipeällä jalalla mökille pahnostaa. Seuraavat viikot luultavasti selkeyttävät päätöksentekoa. 

  Näitä tuumiskeli Peppe, mietintäpipo päässä mietiskeli.

UIMAHALLIN AAMUPALAVERI

  Olen loppuaan kohti valumassa olevan viikon aikana käynyt muutaman kerran uimahallilla. Tiistaisin ja torstaisin, kun halli aukeaa jo kuudelta, tuntuu tosiaan hyvältä rytmiltä. Sen huomasin, koska kävin hallilla tiistaina ja torstaina. Heti kuudelta oli käsi oven kahvalla. 

  Aloitan homman uimisella, tai no, tietysti suihkulla. Sitten altaalle, suihkuun, saunaan, loppupesulle. Kahdella käynnillä minulle on selvinnyt, että puoli seitsemän jälkeen saunan lauteilla istuu mitä ilmeisimmin vakioporukka eläkeläisäijiä pohtimassa maailmanmenoa. 5-10 jäsentä raadissa näyttäisi olevan. Osa hiljaisempia, muutamia aktiivisesti keskustelua johtavia. 

  Tiistaina oli pohdinnan aiheena sukupuolinen suuntautuminen. Keskustelu lähti liikkeelle siitä, kun jäsen X sanoi, että häntä ihmetyttää, että nykyisin on jokaisessa sarjassa oltava ainakin yksi homo- tai lesbopari. Siitä keskustelu alkoi laajeta. Hollolan eläkeläisukoille kunniaksi on mainittava, että melko asiallisella pohjalla pysyttiin. Muutama pakollinen asiaan liittyvä vitsi tietysti putkahti ilmoille, mutta kokonaisuutena arvosanaksi 8½. 

  Torstaina oli vuorossa tekoäly. Kovinkaan analyyttista tai asiantuntevaa ei keskustelu ollut. Vaikka kukapa minä olen asiaa arvostelemaan, paraskin asiantuntija. Joitakin otaksumia olisin kuitenkin voinut korjata. En korjannut. Kuten sanoi: paraskin asiantuntija!

  Odotan uteliaana tulevan tiistain aihetta. Olisi ruodinnassa sota ja Leopardit? Vai pulpahtaako esiin joku muu miesten mieliä painava aihe?

  Tällaisia äijäraadeissa maailmaa parannetaan lukuisissa huoltsikan baareissa, kulman kuppiloissa, ostoskeskusten kahviloissa, uimahallien saunoissa, ehkä päivätanssien päätyttyä ja bingon jännityksen jälkimainingeissa? Vaikka nuo taitavat olla enimmäkseen mennyttä aikaa?

  Sitten uimahallin pääasiallisesta käyntisyystä. Olen huomannut, että vesijuoksu ei oikein sovi kipeälle polvelle. Potkut vihlaisevat ikävästi. Sen sijaan uinti tuntuu hyvältä. Siispä en torstaina edes pukenut vesijuoksuvyötä uumalleni, vaan menin suoraan uimaradalle. Hyvin siellä oli tilaa. Kolmesta viiteen meitä samaan aikaan hitaiden uimareiden alueella polski sen puolen tunnin aikana, jonka vedessä olin. 

  Puolessa tunnissa ehtii uida monta altaanmittaa, vaikka vauhti ei kovaa ole. Jos, ja kun, uintikäyntejä jatkan, vauhti varmasti kiihtyy, ehkä käytetty aikakin lisääntyy. 

  Tänään on aikomuksena lähteä metsään kokeilemaan, miltä liukulumikenkäily tuntuu. Keli kääntyi pakkaseksi, ja viikolla satoi ainakin 20 senttiä uutta lunta, joten olosuhteen ovat kunnossa. Miten polvi vastaa hyviin olosuhteisiin? Sen tiedän muutaman tunnin kuluttua. 

  Torstaina satoi lunta reilusti. Kaksi kertaa täytyi käydä alueita kolaamassa. Ensimmäinen tehtiin Hilpan kanssa yhdessä. Minulla oli puolenpäivän aikaan tapaaminen Lahdessa, ja ajellessani yhden korvilla takaisin Hollolaan, ajattelin, että edessä on uusi lumenluonti. Mutta kas kummaa, kun pääsin perille, olivatkin Hilppa ja eräs naapurin eläkeläisrouva jo kolaamassa. Homma oli melkein tehty, joten säästyin tällä kertaa hikoilulta. Tehtäväkseni jäi ainoastaan ottaa kuva pihan puolen metsiköstä, jossa märkä lumi oli, tuulesta huolimatta, tarttunut puihin, tehden maisemasta talvisen.

TUTUSTUMINEN

  Viime viikolla tein periaatepäätöksen siitä, että ryhdyn käymään Hollolan Uimahallilla. Uin, vesijuoksen, ja poljen salilla kuntopyörää. Ostin päätöksen vakuudeksi vesijuoksuvyön. 

  Perjantaina suuntasin kassini kanssa hallille kahdeksaksi. Netistä oli tarkistanut aukioloajat. Mutta kuinkas ollakaan, ovi oli säpissä. Oven viereen oli laitettu tulostettu lista, missä luki, että pe. 14 - 21. 

  Palasin myrtyneenä, tsekkasin asian netissä. Kyllä Uimahallin omilla sivuilla olivat ajat oikein, mutta siinä kohtaa, mikä tulee näytön oikeaan laitaan, kun jonkun liikkeen tms. googlaa, ilmoitettiin hallin olevan auki 8 - 21. Se on googlen ylläpitämä osio. Kun klikkasin siitä kohtaa "Tietoja datasta", selvisi seuraavaa:

   Paikalliset tiedot kootaan useista eri lähteistä. Esimerkkejä:  

  -julkisesti saatavilla olevat tiedot, kuten indeksoitu verkkosisältö (esim. yrityksen virallisen verkkosivuston tiedot) 

  -kolmansien osapuolten lisensoitu data 

  -tiedot käyttäjiltä, jotka lisäävät faktatietoja (kuten osoitteita ja puhelinnumeroita) ja sisältöä (kuten kuvia ja arvosteluja), sekä yritysten omistajilta, jotka ilmoittautuvat paikallisten tietojen omistajiksi Google My Businessin kautta 

  -tiedot, jotka perustuvat Googlen ja paikallisen paikan tai yrityksen väliseen vuorovaikutukseen

  Ok, jokin on tuossa ketjussa pettänyt. Mutta minä en valita. Enkä mennyt kahden jälkeen uudestaan, sillä arvelin hallin olevan silloin melko turvoksissa.

  Päätin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassani, eli siitä, että hallikäyntini tapahtuvat tiistaina ja torstaina. Noina päivinä uimahallia aukeaa jo kello kuusi. Sopii minulle, sillä luultavasti on melko väljää.

  Tänään, koska vettä pieksi koko aamupäivän, enkä lenkille viitsinyt lähteä, suuntasin kymmenen maissa katsastamaan hallia. Se jäi tutustumiseksi; kuntosali oli miehitetty ja naisitettu lähes viimeistä laitetta myöten, lasten altaalla oli uimakoulua, jotakin hengenpelastusopetusta kymmenpäiselle salskeitten nuorten miesten joukolle oli kaarialtaalla, ja vesijuoksulle pyhitetylllä altaanosaa katselessa tuli mieleen kissat Vilkkilässä. Eli säpinää oli  jee paljon, meteliä vau runsaasti.

  Saunassa kävin, tietysti, kun kerran paikalle olin itseni raahannut. Uimassa myös. Altaassa sentään mahtui polskimaan. Uin muutamia altaanmittoja. Ihan hyvältä tuntui sammakkopotku. Itse asiassa oikea polvi oli se, missä pientä kipua ja naksetta uidessa oli havaittavissa, vasen, se kipeä, oli ihan ok. Ja kun intouduin kroolaamaan, niin oikeakin polvi oli tyytyväinen. 

  Koska liikkuminen kävellen on välillä hankalaa, aion huomisesta lähtien käydä aamuisin hallilla. Ajan myötä varmaan selkiintyy, kuinka kauan kerrallaan hallilla vietän. Mutta sen verran, että saan korvattua vähentynyttä liikuntaa reilusti. 

  Hallin lippukassalla kysyin, että onko mahdollista saada ohjausta kuntosalilla? Minulle kerrottiin, että torstaisin on ohjaaja paikalla klo. 14 - 14:30 antamassa neuvoja. Vaikka päätin äsken, että en "ruuhka-aikaan" enää hallille mene, niin täytyy heti ottaa takaisin. Minulla on nääs varaa antaa periksi. Eli aioin kerran käydä kyselemässä ammattilaiselta neuvoja polven lihasten kuntoutuksen. 

  Sellainen kuntopäivitys tällä kertaa. Ja vielä loppuun kuva vuodelta vissiin 1966. Jos olisin vielä likikään tuon näköinen, ei olisi hallin kassa myynyt eläkeläislippua ilman dokumenttia. 

BUCKET LIST

  Bongasin lukemastani kirjasta minulle uuden käsitteen: Bucket List. Pian selvisi, että se tarkoittaa listaa asioista, joita haluaa tehdä ennen kuolemaansa. Siispä väsäämään. Listaa.

  En ole, jos en sitten ihan natiaisena, käynyt Kolilla. Haluan siis käydä Kolilla. Mieluummin syksyllä, ruska-aikana. Pari vuotta jo ollut mielessä ja puheissa. 2021 jäi koronatilanteen vuoksi käymättä, viime syksynä arvelutti polven kunto, sillä taivallettava siellä ainakin jokusia kilometrejä on. 

  Olen nähnyt livenä vain muutamia arvostamiani bändejä tai artisteja. Leonard Cohen jäi näkemättä, eikä sitä voi enää korjata. Samoin tietysti John Lennonin kohdalla. Neil Youngin olen nähnyt useammankin kerran, Bob Dylanin kerran, samoin Peter Gabrielin, Nick Cave & Bad Seedsin ja Wilcon. The Animalsinkin, vaikkakin ei siinä kokoonpanossa "oikeita" Animalseja ollut kuin Eric Burdon. Syystä jos mistä on Bruce Springsteen jäänyt näkemättä. Jos tilaisuus tulee, niin hänet haluan livenä kokea. Samoin jonkun uudemmista tuttavuuksistani Bon Iver, Kurt Vile, The Lumineers, Momford & Sons, Jonathan Wilson, Father John Misty. Jos "Pomon" ja yhdenkin jälkimmäisistä konserteissa pääsen käymään, olen tyytyväinen.

  Haluan laittaa Saarelassa vesihuollon sellaiseen kuntoon, että se toimii sittenkin, kun siellä enimmäkseen aikaansa viettää Annan perhe. Ja muutenkin katsoa, että seuraaville jää toimiva paikka lomillaan ja vapaillaan oleskella. 

  Haluan tehdä automatkan Norjassa etelästä pohjoiseen. Lautalla Ruotsiin, sieltä Bergeniin, josta vuonoja kierellen, Lofooteillakin poiketen, jäämerelle, Nuorgamin kautta Suomeen, joskus tutuksi tulleita väyliä takaisin Hollolaan. Tätäkin ollaan Hilpan kanssa kevyesti suunniteltu. Korona on kapuloita auton pyöriin tunkenut. Ja bensan hinta viime kesänä. Jos ikää ja terveyttä piisaa, niin halu tuo matka tehdä on kova. On muuten ainoa ulkomaan matka, joka on ajatuksissa. Ei ole hinkua aurinkorannoille, ei ylipäätään pitkille lennoille. 

  Haluan katsoa paikan päällä, kun Iiris kilpailee jossain junioriluokassa Suomen mestaruudesta. Tytön innostus ja omistautuminen lajille on niin kova, taipumuksetkin ilmeisesti sen suuntaiset, että 5 - 10 vuoden periodilla se saattaa olla todellisuutta. Mutta haluan vaikka kuinka kovasti, niin tämä asia ei ole minun hyppysissäni.

  Siinä se. Aika vaatimaton ja jopa mahdollisuuksien rajoissa. Unelmoida aina voi, mutta unelmat eivät mielestäni kuulu Bucket Listiin. 

  Näitä mietiskeli Peppe-pappa sateisen lauantain sateisena iltana. 

    Vieläpä yksi juttu. Ei listaan, vaan ihan muuten vaan. Tuli jostain kumman syystä mieleeni juttu nuoruuden parhaasta kaveristani Ahosen Ristosta. Elettiin 1970-lukua. En muista, missä oltiin, ketä meitä joukossa oli. Kuitenkin puhe kääntyi Martti Talvelaan. Talvelahan oli 1950-luvun lopulla ollut Anttolan Pitkälahdella ja Ylivedellä kansakoulun opettajana. Vai oliko Pitkälahdella vain nuoriso-ohjaajan ominaisuudessa? Mökki hänellä oli myös Anttolassa, ainakin myöhemmin, kun oli oopperauransa nosteessa. No, joku porukassa alkoi selvittää, että nykyisin Talvela on Juvalla, sillä on maatila ja lampaita. Siihen täräytti Riti sama tien: "Eikäku Talvela on Talikkalan markkinoilla!"

  Minä ja Riti Aittalahdenvuoren rinteellä kemallaan noihin Talikkalan markkina-aikoihin. Risto on ollut poissa pian 25 vuotta. Välillä, kun asiat mieleen palautuvat, on ikävä. 

  

Kuva by Ari Paavilainen, poistunut on hänkin.

NIINPÄ JA JOO

  Ensin päivitystä edelliseen blogiini. Topi tarkensi käsityksiäni polvileikkauksesta. Leikkaus COXASSA ei maksa sen enempää kuin PÄKSISSÄ. Pitää vain saada lähete lääkäriltä, toimittaa se COXAAN, ja asiat lähtevät rullaamaan. Aioin kuitenkin vielä käydä läpi kaikki muut konstit. Suhtautumistani leikkaukseen voi verrata Hari Seldonin mielipiteeseen Isaac Asimovin mestariteoksessa SÄÄTIÖ: Väkivalta on kyvyttömän hätäkeino.

  Jos ihmiskunta saa rellestää aikansa, selviää hengissä, voi joskus tulla aika, kun lähes kaikki "osat" voidaan ongelmattomasti vaihtaa. 

 Mutta se aika on vielä kaukana edessä. Vaikka tekonivelleikkaukset, monet muutkin vastaavat operaatiot, ovat kehittyneet paljon, niin ongelmattomia ne eivät suinkaan ole. Eli mennään vielä vanhalla polvella. Jos ei apua mistään (lihasjumppa, teippaukset, kudosta rakentava lääke) löydy apua, niin sitten leikkaus puntariin. Kestihän Topikin, mitä hän nyt sanoikaan, neljä vuotta?, kipua, ennen kuin leikkaukseen toimeutui. 

  Kivun polvessani vielä joten kuten siedän, mutta siitä olen huolissani, kun kävellessä ei meinaa normaali askellus sujua, eli liikkaamiseksi pyrkii käynti menemään, vaikka kuinka yrittäisi normaalisti kulkea. Se ei tietääkseni ole kovin hyvä asia, sillä klenkkaaminen voi ns. jäädä päälle. 

  Toinen elämääni hankaloittanut ongelma ratkesi. Se sähköpostien päätyminen suoraan roskakoriin. Kävin eilen aamusta Lahdessa alan velhojen pakeilla. Selvisi, että asia voidaan hoitaa pikahuollossa, mutta minun pitää tuoda läppäri liikkeeseen. Kysyin, että eikö tiliäni voi avata jollain heidän koneistaan, katsoa asetukset siellä? Ei voi. Ei kuulemma ole sellaisia yleisökoneita firmassa. 

  Sitten ehdotin, että entäs puhelimessa? Ei sekään sopinut. Jostain minulle arvoitukseksi jääneestä syystä. Sanoi tuovani läppärin, kun seuraavan kerran tulen kaupunkiin. 

  "Onneksi ei onnistunut", mietin nyt. Ryhdyin näet illalla vielä tutkimaan sähköpostin asetuksia. Klikkailin joitain muutoksia, toisia ominaisuuksia poistin, toisia lisäsin. Ei tullut hullua hurskaammaksi email.

  Googletin lopuksi, taas, asiasta. Nyt löysin jotain uutta. Kokeilin. Lähetin itselleni sähköpostin, poimin sen roskakorista postilaatikkoon, avasin, loin sille suodattimen älä koskaan siirrä tämäntapaisia viestejä roskakoriin. Kas kummaa, nyt alkoivat meilit tulla sinne, minne ne kuuluuvat, eli postilaatikkoon. 

  Minulla on tapana suodattaa joitain tarpeettomia viestejä, käskyttää ne menemään suoraan roskakoriin. Olinko sellaisella teolla aiheuttanut ongelman? En tiedä. Pääasia, että ongelma on poissa. Vaikka, yleisesti ottaen, ongelman syy pitäisi aina selvittää perin pohjin, niin en tässä tapauksessa jaksa enää asiaan paneutua. 

  Peppe siis selvitti ongelman, mutta, vanhaa korttipöytäsanontaa käyttääkseni, "Peppellä oli enemmän onnea kuin ymmärrystä!"

  Plussalle meni keli, vettä, välillä räntää satelee tulevina päivinä. Ja tuulee, ainakin aluksi. Se tietää kohtuullisempia sähkön hintoja. Meille tuli joulukuun sähkölasku. Ensimmäinen lasku pörssisähkön hinnoilla. Olihan se kolminkertainen edelliseen verrattuna. Ei kuitenkaan yletön, sillä kulutus kotona on melko maltillista, ja pesukoneet jylläävät aamuyöstä monesti parin sentin kilowattituntihinnalla. 

  Jos saareen kevättalvella päästää, (jää, polvi?), niin varmasti viikossa kertyy energiayhtiölle melkoisesti maksettavaa. Eikä taida valtio korvata vapaa-ajan asunnon laskuja? Ei se oikein olisikaan. Mutta kaiken kaikkiaan sähkön hurjimmat hinnat on kai jo nähty. Parempaa ollaan. tiemmä, menossa. Tietysti tuulettomat kovan pakkasen jaksot yhä nostavat hinnat taivaisiin. 

  Loppuun miete, tahi toteamus:  Kuka sanoo, että televisiosta ei tule mitään hyödyllistä. Kyllä tulee. Tulee oppia. Minä opin, kuinka vastata kiperiin kysymyksiin. Ylen Aamutv:n Jälkihiki, -digi, -liki mikä tahansa -osiossa vastasi eräs panelisti, kun hänen mielipidettään kysyttiin "niinpä ja joo". Sehän on yhtä nerokas vastaus kuin kaima-Koistisen mieleeni palauttama edesmenneen Valtosen Taten "no mut ehäku".

SÄHKÖPOSTI JA MUITA SATTUMUKSIA

  Havahduin aamulla huomaamaan, että minulle ei ole tullut moneen päivään yhtään sähköpostia. Siis syvennyin asiaan, sillä kyllä varmasti jotain pitäisi postilaatikossa olla. Syy selvisi pian. Tai syy ei selvinnyt, mutta selvisi, että saapuneet viestit olivat menneet suoraan roskakoriin. Sitten alkoi syyn selvitys. Se ei selvinnyt. Ei asetuksista löytynyt mitään ratkaisua. Googlettamalla tuli niin vaikeaselkoisia selityksiä, että en niitä edes yrittänyt ymmärtää. Parasta mennä huomenna käymään jossain tietokoneliikkeessä apua anelemassa. 

  Eivät sähköpostit kuitenkaan hukassa ole. Täytyy vain roskaposti välillä avata, siirtää sieltä tarvittavat postilaatikkoon. Turhauttavaa puuhaa. Vaikka ei eläkeläisen päivän ihan täyteen buukattu ole, niin ottaa pattiin. Ja eniten ottaa pattiin, kun ei tajua, mistä kiikastaa. 

  Aamupäivällä oltiin kaupungilla. Hilppa meni kampaajalle, minä kahville kollegani ja tekun luokkakaverini Topin (nickname) kanssa. Topi nimittäin kertoi mesessä, että häneltä on polvi leikattu kolme viikkoa sitten. Minä halusin lisätietoa, joten eilen Topille pirautin, sovittiin tapaaminen. Sovittiin se Trioon. Kun aprikoin puhelimessa, että onkos siellä enää muita kahviloita kuin Espresso Coffee House, niin Topi sanoi, että onhan siellä vielä Mulkosilmä kahvila. Minä, että mikä? 

  "No Sinuhe", vastasi Topi. "Oikeastaan Mariankadun Sinuhe on "Mulkosilmäbaari", koska kadulta näkee, ketä siellä istuu, mutta vähän sama juttu Trion Sinuhessa. Tai siis osa pöydistä on Triossa käytävillä."

  "No tavataan sillä, sillä ei hävetä, vaikka joku näkeekin minut sinun seurassasi" vastasin.

  Kymmeneltä tavattiin. Varmaan pari vuotta kulunut edellisestä fyysisestä kohtaamisesta. Vaihdettiin ensin kuulumisia. Sitten Topi kertoi polvensa historiaa. Oli käynyt yksityisellä operation teettämässä, kun kunnallisella olisi kestänyt jonotus kauan. 

  Topin polvi oli vihoitellut jo vuosikausia, ja vamman aste lienee oli muutaman piirun meikäläisen vastaavaa korkeampi. Minä en varmaan ihan vielä lähde samalle tielle. Katselen vielä ainakin kevääseen. Mutta nyt minulla on ensikäden tietoa siitä, kuinka täytyy menetellä, jos sille tielle lähden. 

  Hintoihinsa taitaa tulla yksityisellä teetettävä operatio, sillä Kelan korvaukset ovat vuoden alusta muuttuneet. Topi ehti homman hoitaa ajoissa, joten häneen kohdistunut kustannus oli kohtuuden rajoissa. 

  Polvi on ollut viime aikoina sellainen, että rasituksessa se on tosi kipeä, kotona lusiessa lähes huomaamaton. Särkylääkettä en ole muutamaan päivään napsinut. Pieniä lenkkejä olen aamuisin tehnyt, mutta aika hankalilta ne ovat tuntuneet. 

  Sähköposti luultavasti tulee kuntoon, jollain aikavälillä. Polvesta en ole varma. Kummankin kanssa totun kyllä olemaan, sillä isompiakin murheita maailmalle mahtuu.

  Vielä palaan eilisiin muutaman päivän takaisiin uutisiin.  Ylen otsikoissa kerrottiin, että kauppakeskus Triplan remontti on saatu päätökseen, ja että julkisivulaatojen ei pitäisi enää tippua. Mietiskelin, että eipä tilanne ole miksikään muuttunut siitä, kun rakennus joku vuosi sitten valmistui. Käsittääkseni ei julkisivulaatojen olisi silloinkaan pitänyt tippua. 

  Koska kuvia ei ole tullut otetuksi, laitan loppuun vanhan. Se on napattu 15. tammikuuta 2022. Vesijärven kansi näytti tällaiselta. Eipä ole tullut käytyä katsomassa, miltä nyt näyttää. Ehkä joku päivä menen. Katsomaan, jopa kokeilemaan.

UUDET KUJEET POLVILLE JA PIKAFLUNSSA

  Eilen kävin fysioterapeutilla. Nyt oli eri henkilö terapoimassa kuin ensimmäisellä kerralla; reilusti vanhempi, myös selvästi kokeneempi. Asiat käytiin ajan kanssa läpi. Hän kyseli, minä kyselin, hän tutki, testasi, näytti uusia ja tehokkaampia lihasten vahvistamiseen tarkoitettuja liikkeitä. 

  Fysioterapeutti huomasi heti, kun ryhtyi polviani syynäämään, että vasemman jalan reidessä olivat lihaksen paljon huonommassa kunnossa kuin oikeassa. Vaikka olin molemmilla jaloilla liikkeitä tehnyt, molemmilla jaloilla kävellyt, niin olin varmaan tiedostamatta varonut vasemman, kivuliaan polven liikkeitä.

  Kun kysyin loppuvaiheessa, että millainen on odote tulevaisuudelle, niin hän sanoi, että tulet polvien kanssa pärjäämään. Minä, että ilman leikkaustako? 

  "Niin, liikeradat ovat täysin kunnossa, jaloissa on voimaa. Ei tuo vasenkaan ole lähellä leikkaustarvetta. Ei muuta kuin että vahvistat lihaksia huolellisesti. Ja liikut. Kipulääkettä tarpeen mukaan. Kylmäkäärettä voi myös kokeilla, jos äityy kovin kipeäksi. Ja teippausta."

  "Selvä", sanoin. "Se kyllä onnistuu."

  Kun ryhdyin hamuamaan housuja jalkaan, sanoi terapeutti, että ei vielä, teippaan polven malliksi. Sen teki. Polvi on ollut siitä asti samoilla teipeillä. Ja se on parempi. 

  

  Kävin heti ostamassa kotiin kinesioteippiä. Jossain vaiheessa pitää lienee ammattilaisen teippaukset repiä irti. Viimeistään, kun alkavat muuttua mustiksi ja haista pahalta. Ehkä jopa hieman aikaisemmin. 

  Kovin vaikeaa tuo teippaus ei ole. Ensin pätkä poikittain juuri polvilumpion alle noin 80 %:n venytyksellä, sitten puolireidestä molemmin puolin kääntäen ensimmäisen teipin päälle noin 20 %:n tiukkuudella. Helppoa kuin mustikanpoiminta! 

  Heti tosiaan alkoi polvi tuntua paremmalta, kun se oli teipattu. En tosin ole vielä lenkillä käynyt. Tänään nimittäin siivottiin aamulla joulut pois. Parin tunnin heiluminen aamujumpan jälkeen sai riittää, kun ulkona oli pakkasta reilusti, tuulen kanssa vielä. Ja Peppe-flussa jylläsi, mutta siitä lisää tuonnempana.

  Toivon, että erilaisten konstien ja harjoitteiden kanssa tosiaan pystyn elämään samaan tapaan kuin ennenkin. Jos lenkkeilyn joudun lopettamaan, niin sitten kyllä vi***aa. Ja syömistä pitää alkaa säännöstellä. Jo nyt, kun on jouluherkut nautittu ja normaalia vähemmän liikuttu, on paino noussut. Kokemuksesta sen tiedän, että mikä helposti tulee, se vaikean kautta lähtee. 

  Aamuyöllä iski myös flunssa, tai mikä lie pöpö. Heräilin pikkutunneilla aivasteluun ja runsaaseen nenän vuotoon. Kolmen aikaan kömmin ylös, jotten suotta Hilpan unia häiritsisi. Luin, niistin, luin, aivastelin, yritin nukkua sohvalla, aivastelin, luin, niistin ja aivastelin. Nokka vuosi kuin sanonko mikä?

  Nyt vaikuttaa siltä, että flunssa oli minulle tyypillinen pika -sellainen. Aamupäivän se kunnolla jylläsi. Otin muutaman sinkkitabletin, olin siivouksen jälkeen pari tuntia pötkölläni. Taisin ihan unessakin käydä. Ja kas kummaa, nyt ei taudista ole juuri tietoakaan. Kop, kop, puuta koputan. Jos tosiaan tällä selvisin, niin kyllä minä povienikin kanssa selviän. 

  Muuten, kun fysioterapeutti luki röntgenkuvien tulkintaa, minulle sevisi, että oikean polven nivelrikko on astetta pidemmällä kuin vasemman. Kuitenkin vasen kipuilee, oikea on oireeton. 

  "Sellaista se monesti on", sanoi fysioterpeutti, "saattaa mennä vuosikausia ilman oireita, joskus pienempikin vaurio heittäytyy hankalaksi."

  "Hyväksyn tilanteen, jostain kumman syystä", sanoin. "Ei ole ikävä molempien polvien tuskaa!"

  Sellaista loppiaista odotellessa tuli naputeltua. Jospa vielä pari kuvaa laitan Espoon reissulta. 

Siskokset kuin ilvek..., ei käy, ... kuin Pikachut. 

Tehtiin tiistaina Liisan kanssa pikkuinen lumiukkeli. Keskiviikkona, kun Aija-mummi oli lapsia kaitsemassa, hän lähetti Hilpalle lähes samanlaisen kuvan, eli ukkeli oli säästynyt ilkivallalta.