HUONOT PÄIVÄT

  Huonoja päiviä tulee kohdalle joskus. Se on väistämätön tosiasia. Eilen oli yksi sellaisista. Ihan mukavasti päivä alkoi. Aamulla lähdettiin Mikkeliin, haettiin peräkärry Hanelilta mukaan. Mikkelissä tehtiin tarvittavat hankinnat, käytiin mm. Lasi-Sarangilta kuistin ikkunat hakemessa. Siellä kävi niin, että lasit eivät olleet valmiina, vaikka asiasta maanantaina puhelimessa sovittiin. Oli unohtunut, siirto pienestä taskuvihosta isoon tilausten vihkoon. Ei se päivästä huonoa tehnyt. Viidessä minuutissa lasit oli leikattu ja nostettu kärryyn. 

  Päivä huononi oleellisesti, kun päästiin Maljalantielle. Se on saatanallisessa kunnossa. Ei ole koko kesänä lanattu. Ei ole vissiin voinut, kun ei ole satanut. On kyllä sellaista "nimismiehen kiharaa", että en ole ennen kohdannut! Vaikka ajoin hiljaa, kävi huonosti. Olivat lasit paskana, kun Potinlahdessa kuomun avasin. Vaikka superlonpatjojen päällä lasit makasivat. Olivat päässeet kiinnityksistään liikkumaan, ja ujuttautuneet eteenpäin. Koska patjat eivät olleen kärryn pituisia, niin lasit olivat lopulta olivat yltäneet suojaamattomalle alueelle ja rikkoutuneet. 

  Oma vika. Ei olisi pitänyt lainkaan lähteä soratietä yrittämään, vaan tuoda lasit veneellä Anttolasta. Hyvä jälkeenpäin näin todeta. Mitäs se Konstan pylkkerö sanoikaan jälkiviisudesta?! 

  Kyllähän se otti pattiin. Hermoja kokeili. Johti siihen, että meille meinasi Hilpan kanssa tulla verbaalista kädenvääntöä. Tai tulikin, jos rehellisiä ollaan. 

  108:n euron tappio häverikistä koitui, plus päälle uusien noutamisesta muodostuvat kustannukset. Ja hermojen rassaus. Ja aivokapasiteetin kulutus, kun pohdin, mitä jatkossa teen.  

  Pohdinnan tulos on seuraava: Tilasin uudet lasit, maanantaina haetaan ne Hanelin kanssa, kun hänellä on muutakin asiaa Mikkeliin. 

  Pleksiä mietiskelin myös, mutta huono puoli on, että on herkkä naarmuuntumaan pyyhittäessä. Ei ole kivaa, jos kuistilta täytyy katsella sumeaa maisemaa. Kalliimpikin pleksi on, tuplasti. Ei hinta olisi ollut este, mutta tuo naarmuuntumisalttius oli. Kyllä naarmuutumatonta pleksiäkin olisi kai saatavissa, mutta sen hinta menee jo yli budjetin. Jopa yli budjetin, mitä ei edes ole laadittu. Samoin sellaisen tavaran saatavuuskin on hankalampaa ja vie aikaa. Niin pysytellään 5:n millin lasissa. Nyt ne tuon sitten veneellä kyliltä. Jos maanantaina on älytön tuuli, jätän lauttauksen tyynempiin päiviin.

  Eilen päätin, että teen kuistin oven itse. Se tuntuu parhaalta ratkaisulta, edullisimmalta myös.  Niinpä usmuutin aamulla sahalle. Ostin paneelia ja 25 X 50 soiroa ovea varten, sekä 19 X 145 ja 19 X 95 höylälautaa pilarien ympärille ja listojen tekemistä varten. 

  Kun puutavara oli sateensuojassa, ryhdyin hommiin. Ei ollut paras päivä taaskaan. Oven askartelu vinoon ja yläpäästään eri levyiseen kuin alapäästään olevaan aukkoon, joka pitää ristimitta vitsinä, raavitutti päänahkaa. Aikansa kun nuhjailin, niin jotakin tuli näkyvää. Kai siihen jokinlaisen sateensuojan saan tehtyä. Soveltaa vain pitää, mittaeroja puolittaa, hieman hämätä, konstia käyttää. Kehotan kuitenkin mahdollisesti paikalla loppukesästä käyviä pidättäytymään kommenteista.

  Siihen se pitäisi ovi sovittaa.

  Ovi, joka on jo hahmollaan, eli paneeleita vailla. Kehikko piti tehdä aukkoon sopivaksi välillä mallaten. Kyllä se siihen jotenkin passaa.

  Vähän meinasi tänäänkin meidän pienperheessä äänet kohota, kun suunnittelin uusien lasien tietä saareen. Nyt on jo seesteisempää. Saunottu on, Hilppa duunaa pitsaa. Minä kirjoittelen. Emmerdalea odotellaan. 

 

  Sekin on tehnyt näistä parista päivästä huonoa, että ei sada, vaikka asiaa ammattiennustajat vettä lupaavat. Eilen tuli kokonaista 7 milliä, eli ei mitään. Tänään pariin otteeseen ripotti muutaman pisaran. Pahimoilleen, jotta piti sirkkelit käydä peittämässä. Olen heittänyt toivoni sienien suhteen. Tai voi niitä jostain löytyä. Sadetta on tullut aika lähelläkin paljon enemmän kuin täällä. Mikä tietysti ei ole välttämättä kovin paljon. Täytyy ehkä mennä metsää edemmäs sieneen (uusi etelä-luoterilainen sananlasku). 

  

  Huomenna mennään Kihuille: Mennään autolla, vaikka tenhotin aiemmassa blogissani, että veneellä mennään, jos ei sada, autolla ei mennä missään olosuhteissa. Ei pitäisi tenhottaa! Nyt mennään autolla siksi, että palautetaan Hanelin kärry. Se on ensimmäinen kerta, kun reinkarnaation kokeneeseen Kihu-tapahtumaan mennään autolla. Ja viimeinen. Ehkä. 

  Pitsa alkaa tuoksua, kello lähestyy kuutta, kirjoitus syöksähtää bittiavaruuteen ilma isompia oikolukuja. 

  Paitsi että laitan kuvan suojatusta työasemasta, sillä se on aika taiteellinen.

KORONAKISAT, ISOMMAT KUIN NUORUUDESSA

  Kisat Tokiossa ovat hyvässä vauhdissa. Ja korona myös. Ei urheilijoissa, tai ylipäätään maiden joukkueisiin kuuluvissa, ole kovin laajasti koronaa ilmennyt. Tokion positiiviset tartunnat taitavat kuitenkin olla ennätyslukemissa. 

  Ei ole minua vielä olympiahuuma tavoittanut. Netistä katson aamuin illoin, mitä kisoissa on tapahtunut. Ehkä, kun yleisurheilu alkaa, tulee tv myös avattua?

  Pienempiä koronakisoja pidettiin poikain kera 1970-luvun alussa. Yleensä areena sijaitsi Mikkelissä, Laajalammen alueella, Ruohusen omakotitalossa, osoitteessa Pannut. 1. Joskus joku pienimuotoinen myös meillä Anttolassa. Ne olivat kisoja, missä doping oli sallittua. Erityisesti valko- ja punaviini, sekä Champion olivat suosittuja. Punaisista Rioja Tinto ja Egri Bikavér löysivät tiensä kerkeästi kisapaikalle, valkoisista Magyar sekä Feteasca olivat hyvin edustettuina. Joskus saattoi pelilaudalla olla läikähtäyttä viiniä niin, että lyöjän oli arssinoitava vesiliirron vaikutusta suoritukseen. Niissä kisoissa ei kukaan saanut tartuntaa. Jälkitautikin usein ehkäistiin vanhalla konstilla. Ne olivat erilaiset koronakisat. Mutta onhan vettä virrannut Urpolanjoessa näiden kisojen välillä melkoinen määrä.

  Tänään on vielä hellelukemia mittarissa. Illalla pitäisi alkaa sade, ainakin pieni ripotus. Lämpötila painuu lähelle kahtakymmentä, pysyttelee niissä lukemissa jatkossa. Vettä tulee monen päivänä peräkkäin, joskaan ei mitään kaatosateita. Mikäli ennusteisiin on uskominen. Toivo on luottamusta suurempi, pakko sanoa. 

  Huomenna ajetaan Mikkeliin. Viikon eväät pitää ostaa, käydä kuistin lasit Lasi-Sarangilta. Jotain pientä on rautakaupastakin haettava. Hanelin kärry poiketaan mennessä ottamassa perään. 

  Kun lasit ovat paikoillaan, on väliseinä pian tehty. Runko on jo ruuvattu sijoilleen, ja paneelit on sahattu mittaansa. Liukuoven olen tehnyt valmiiksi, maalausta myöten. Sitä aamulla kokeilin paikalleen. Taitaa tekeleestä tulla toimiva. 

  Lauantaina on Anttolassa Kihut. Sinne tulee kai mentyä. Paitsi jos vettä pieksää. Vilkaisempa taas ennustetta. No hitto! Se on tunnissa muuttunut aika tavalla. Nyt ovat pienet pylväät lauantain kohdalla kasvaneet pitkiksi tolpiksi! Luottamus ennusteisiin ei tästä lisääntynyt, mutta toivo sateesta elää voimakkaammin. 

  Ei me sateessa lähdetä veneellä kylille. Eikä autolla ilmalla millään. Jos jää Kihut kokematta, jääköön. Kerkeen minä Kontisen Tommia, Tiusasen Joppea ja Pirskasen Seppoa näkemään joskus muulloinkin. Noita vanhoja tuttuja on yleensä Kihuilla tullut jututettua.

  Vähiin muuten alkavat tutut kylällä huveta. Vanha kaarti rupeaa olemaan mullissa, suuri osa oman ikäisistä tai vähän nuoremmista on muuttanut pois seudulta. Kihut on se paikka, missä tuttuja nuoruudesta on paras mahdollisuus bongata.    

  Jatketaan juttua tutuista nuoruudessa. Viides elokuuta tulevat odotetut vieraat käymään. Kaimaani Koistinen vaimoineen. Kaimaa olen sitten 1970-luvun pari kertaa pikaisesti tavannut. 

  Nyt poristaan asioista tarkemmin. Ei ole Pertti Johannes Saarelassa käynyt liki viiteenkymmeneen vuoteen. Ovat paikat vähän noista ajoista muuttuneet. Muistoja kaimalla täältä on kyllä kosolti. Voipi olla muistamattomuuksiakin. Niitä tullaan luultavasti käsittelemään kahvikupposten ääressä. Molempia. Jos edes toinen meistä muistaa. 

  Perjantaina, kuudes päivä, lähdetään kohti Hollolaa. Sillä reissulla ollaan ainakin sunnuntaihin. Ehkä putkeen aina keskiviikkoon asti, sillä silloin, 11. 8., Hilpalla on silmälääkärille aika. Pariksi päiväksi tullaan välillä saareen, mikäli on niin kuivaa, että kastelua tarvitaan, muuten ollaan peräti viisi päivää ihmisten ilmoilla. Siinähän ehtii juuri jet lagista toipua, tulla tänne uusi toipuminen aloittamaan. 

  12. elokuuta alkaa meillä sitten se loma, eli kalenteri on typötyhjä. Joitain tapahtumia toki on jo tiedossa, ainakin odotettavissa, mutta päivämäärät ovat vielä auki. 

  Kuriositeettina kerron vielä, että äsken syötiin oman maan pottuja ja kanttarelli-pekoni-soossia. Sienet olivat viime kesältä, pakkasesta. Hyviä olivat kuitenkin. Näinköhän saa suu maistaa tämän kesän sientä?

  Loppukuvaksi, kun en muuta keksi, kuutamoyön näkymä jokusen päivän takaa.

HELLE HETKEKSI PALASI

  Helle palasi. Eilen se hivuttautui iltapäivällä esiin, jatkoi tänään kohti kunnon lukemia. Pari päivää  helle vielä meitä hellii, sitten viilenee, tulee sateita. 

  Me aloitimme hellepäivän verkon nostolla. Eilen laitettiin naapurin Hannun kanssa muutama pyytö; Hannu ahvenverkot, minä muikku -sellaiset. Joni ja Iiris olivat mukana kalastusveneessä. 

  Aamulla herätin Jonin ennen seitsemää, sillä naapuri oli tulossa pian hakemaan. En uskonut Iiriksen mukaan tulevan, mutta oli tyttö herännyt, ja marssi isänsä kanssa rantaan. Ja mukaan, uniystävä Pupsi (pupu) kainalossa.

 

  Ensin nostettiin ahvenverkot. Neljä kunnon kyrmyniskaa ja pöljyyksissään 35 milliseen verkkoon sotkeutunut kilon lahna oli saaliina. Sitten muikkuverkoille. Tulihan sieltä mujeita, kuten Jonin ottamat kuvat todistavat.

 

  Määrästä en viitsi enempää puhua, ettei mene viimeinenkin kalamiehen maine huut helevettiin. Tarkkavaistoiset ja päättelykykyiset voivat jotain saaliin määrästä hahmottaa, kun kerron, että kohta syödään illalliseksi kalaa, kun otetaan muikkusaaliin ja Hannulta saadun ahvenen lisäksi pakkasesta ahven-, siika-, sekä kuhafileitä. Onneksi on tullut kalastettua jemmaan.

  Minä nahusin aamupäivän liukuoven kimpussa. Hitonmoista nuhjaamista se on, liukuoven asennuksen valmistelu vanhaan taloon, missä mikään ei ole suorassa, paisti ehkä joku paikka. Vahingossa. Nyt ihmettelette, että mitä se oven tekoon vaikuttaa? No sitä se vaikuttaa, että kun kuistin lattia kaataa 1,5 metrin matkalla kaksi senttiä, ja katto on suorassa, niin pitää arssinoida oven korkeus melko nuukaan, sillä paljon toleranssia ei ole. Alakiskon alla pitää sitten laittaa koroketta, jotta saa sen suoraan. Yläkisko tulee  kattoon kiinni (tila on 2100 korkea). Ymmärsitte varmaan. Jos ette, ei se mitään. En minäkään. 

  Kun Liisa oli nukkunut päiväunet, lähdettiin Karihiekalle biitsille pötköttämääm ja uimaan. Ensin mukaan keitetyille kahveille!

    Sitten uimaan.

  Minä istuksin salaperäisenä rantavahtina siimeksessä. Tästä osoituksena kuva.

  

  Karihikalla oli kolme venettä, kun sinne mentiin. Pari tuntia siellä vietettiin, ja sinä aikana yksi vene poistui, kaksi tuli tilalle. Muutama seurue oli myös autolla paikalle tulleita. Ei ole loma vielä kaikilta loppu! 

  Huomenna poistuu perhe Tiilikainen. Minä jatkan ähellystä kuistin kanssa. Seinää en voi vielä rakentaa. Torstaina haetaan lasit Mikkelistä. Kun ne ovat paikoillaan, pääsen seinän kasaamaan. Sitten ovi roikkumaan. Sen maalaan huomenna jo valmiiksi.

  Pian on meillä kalenteri tyhjänä. Kaikenlaista onkin ollut koko kesän. Hilpalla on vielä silmälääkärillä lopputarkastus. Eräs muu käynti sitä ennen. Sitten aloitetaan loma! Lomalla  voidaan sitten sopia uusia merkintöjä kalenteriin. Sellaista on eläkeläisten elämä.

KESÄ JUHLISTA JALOIN, KESÄJUHLISTA AUTOLLA

  Eilen ajettiin reitti Anttola-Hollola-Lahti-Arkiomaanjärvi-Mikkeli-Anttola. Lyhyt tarkennus ennen varsinaista asiaa:

- Hollolassa käytiin kotona kotona suihkussa ja kahvilla, sekä kirjastossa

-Lahdessa käytiin katsomassa äitiä

-Arkiomaanjärvellä käytiin Aijan kesäjuhlissa, juhlissa, joilla oli myös hieman löyhästi salattu tarkoitus

-Mikkelissä käytiin Puuilossa ostamassa liukuovikisko ja -pyörästö, sekä Lidlissä hakemassa jääkaappiin täydennystä

 

  Äiti-Elina oli taas hymyilevällä tuulella. Muutamia lauseitakin hän tällä kertaa sai ilmoille. 

  "Onpa kaunis", ihastellen Hilpan suurikukkaista kesämekkoa ja "Ihan hyvä" minun erittäin pienikukkaisesta paidastani, kun menin kehua retostelemaan, että on minullakin kukkia vaatteissa! 

  Se oli paljon se, kohta vuoden lähes puhumattomana maanneelta ysiysiltä. 

  Kahdeksi ajeltiin Arkiomaanjärven rannalle. Kutsutut olivat pian koossa. Kolmisenkymmentä henkeä paikalla yhteensä oli. Taisi olla enemmänkin, kun tarkemmin ajattelen. Osa oli meille tuttuja, osa joskus nähtyjä, jokusia ihan uusiakin naamoja. 

  Alkumaljat ensin ilman isompia puheita kohotettiin. Sitten luovutti delegaatio Aijan ikiaikaisia ystäviä lyhyen puheen saattelemana omenapuun. Se oli perheomenapuu, mihin oli ympätty neljää eri lajia. Luovuttajat myös istuttivat puun saajan valitsemaan paikkaan, sekä suojasivat sen jäniksiltä verkolla. Kokonaisvaltainen lahjatoimitus. Me seurasimme sivusta, sillä istuttajia oli jo enemmän kuin tarpeeksi. Joni tosin jossain välissä antoi minulle lapion, sanoi, että nojaile tuohon, minun pitää mennä. Joten voin kehua osallistuneeni tapahtumaan, ainakin vitsien kaupungin duunareitten tarmoilla. Siis vitsien niiltä hyviltä ajoilta, kun kaikki ei ollut vielä ulkoistettu. 

  Tässä seuraamme sivusta juhlallista toimitusta. Kuva by Emmi Tiilikainen.

  Tällätään vielä toinen, maljankohottajaisista. Kuvan ottaja sama kuin edellisessä.

  Ruokaa oli myös tarjolla. Hyvät sapuskat oli joku pitopalvelu toimittanut. Juomaakin oli moneen lähtöön. Minulle, kuskille, vain vettä. 

    

  Ilma oli sopiva; ei liian kuuma. Hyvä, ettei alkanut kesätamineissa viluttaa, kun arska välillä pilveen painui. Ruoan jälkeen seurasi jonkin aikaa vapaata keskustelua. Muutamat miespuoliset menivät Jonin lämmittämään saunaan. 

  Kahvitkin saatiin, mansikkakakun kera. Olisi ollut konjakkia, likööriä, ties mitä, kyytipojaksi, mutta kuten äsken tulin maininneeksi, niin....

  Kello oli kulunut siinä vaiheessa yli viiden. Me ilmoitimme, että täytyy lähteä, sillä Mikkelissä pitää parissa puodissa piipahtaa. Hyvästelimme porukan. Meidän Hyundain perään oli ajanut uudenkarhea hieno Mersu. Kysyin Aijalta, että kenen se lie, ja että jos ei omistaja ei ehdi siirtämään, niin minulle riittää, kun saan avaimet. Hyvä yritys, mutta ei onnistunut. Omalla koslalla jouduttin pois lähtemään. 

 Olimme ensimmäiset poistujat. Mukavat olivat juhlat. On saattanut väkeä istuksia rannalla pitkälle iltaan asti. 

  Perhe Tiilikainen tulee tänään illankahussa saareen, tuovat helteen tullessaan. Muutaman päivän täällä viettävät. Sitten alkaa Iiriksen luisteluryhmän toiminta, Jonilla elokuun alusta duuni. Niin se kesä kuluu. Pian on elokuu, mutta minä en ole viljaa. Enkä sieniä. Enkä juuri mustikoitakaan. Joutaa pientä remppaa tekemään, kun ei tarvitse metsässä laukata. Vaikka mielelläni laukkaisin, kun paarmatkin hävisivät. No, ensimmäinen varma hirvikärpäshavainto on tiedossa. Luottevalta taholta se on saatu, en sitä ehdolle pane. Säästy yhdeltä riesalta, näin sienikatovuonna. 

VADELMAVENEILYÄ

  Aamusta lähdettiin vadelmaveneilemään Piskolaan. Anttolan Salen kautta, kuten edellisinäkin vuosina. Se on kiveen hakattua, että kun Tainalta tulee kutsu, eli lupa, puutarhavattuhalmeeseen menoon, niin pakasterasioita ei ole riittävästi. Ihminen on, tunnetusti, eläin, joka ei opi virheistään, vaan toistaa niitä ajastajasta toiseen. No, tuli samalla ostettua bensaa veneeseen. Nyt sitä oli saatavilla. 

   Hanelin rannassa olitiin jo vähän jälkeen kahdeksan. Käppäiltiin suoraan Piskolaan vattupensasrivistölle, sillä koirat eivät olleet pihalla, joten talossa vielä oltiin aamutoimissa. Hilppa hyökkäsi heti keräämään...

  ...minä kävin katsastamassa viinimarjatilanteen. Punaisia oli jonkin verran, mutta vähemmän kuin normaalisti. Mustia ei näkynyt juuri lainkaan. Ei meillä ollut tarkoituskaan viinimarjoja tällä reissulla kerätä, mutta ensi viikolla varmaan joku päivä käyn muutaman litran hakemassa, jos niitä rastailta säästyy.

  Taina sanoi maanantai-iltana soittaessaan, että 8 - 10 litraa sieltä varmaan kypsiä keskiviikkona löytyy. Näppituntuma, kokemus, arvaus? Epäilen keskimmäistä, sillä yhdeksän ja puoli litraa oli kasassa, kun pensaat oli läpikäyty. 

  Puurahavadelma kypsyy näillä keleillä nopeasti. Parin päivän välein täytyy pensaat koluta, sillä muuten ne alkavat kypsemmästä päästä tippua itsekseen. Jos sato kypsyy kauemmin keräämättä, niin poimiminenkin vaikeutuu, sillä marjat irtoavat oksia heilutellessa ja katoavat heinikkoon.

  Lauantaina oli Taina, Hanelin hetkellisellä avustuksella, kerännyt 13 litraa. Helteessä monta tuntia. Ei käy katteeks. Maanantaina uudestaan muistaakseni kymmenisen litraa. Me tänään nuo yhdeksän ja puoli. Meikäläisen valistunut arvaus on, että parin päivän kuluttua on taas 6 - 8 litraan poimittavissa. 

  Suunnilleen kaksi ja puoli tuntia me vatukossa heiluttiin. Ei ollut kuuma, ei paarmoja. Ihanteellinen tapaus. Kuten jo mainitsin, ei käy kateeksi Tainaa, joka oli lauantaina 30:n asteen läkötyksessä ja paarmojen syöttinä monta tuntia.

  Jokavuotiset kesävieraat, sisarukset Irma ja Markku, olivat taas Piskolassa. Markku, armoton ja armoitettu mustikanpoimija, oli muutamia kertoja metsässä käynyt, tuloksena pieniä määriä pieniä mustikoita. Tänään, meidän viettäessä aikaamme vatukossa, lähti Markku taas poimurin ja ämpärin kanssa metsään. Lie ollut tunnin, toista, kun palasi n. 3 litraa mustikkaa mukanaan. Oli nyt löytänyt varjoisalta rinteeltä paikan, mistä sentään hieman marjaa löytyi, ja vielä lähes normaalikokoista. 

  "Eivät vaan ole vielä oikein kypsiä", valisti Markku meitä. Ei tiijä, vaikka hänen kanssaan vielä elokuussa marjaan mentäisiiin.

  Irma keitti kahvit, joten keruu-urakan päälle ne hörppittiin. Saatiin vielä Markulta kyyti rantaa. Vaikka oltais me jotenkuten jaksettu nuo marjat puoli kilsaa kantaakin. 

  Saaressa nyt siis taas ollaan. Syötykin. Hilppa katselee jotain ohjelmaansa Areenelta. Yleensä me katsotaan samoja juttua, mutta on muutamia, joita en kovin innoissani seuraa. Enkä Maikkaria, tai yleensä mainoskanavia. Siis seuraa. Emmerdale tulee yleensä katsottua. Niitähän tulee tällä haavaa kuudesta seitsemään, eli kaksi peräkkäin. Kyllä siihen rupeamaan mahtuvissa mainoskatkoissa on jo kestämistä. Vielä sitä oikean mainoksen jotenkin sietää, mutta kun saa toljottaa jatkuvasti toistuvia pätkiä Maikkarin ja samaan klaaniin kuuluvien kanavien ohjelmista, alkaa keittää. Eilen taisin virkkaa Hilpalle, että jos joutuisin katsomaan Maikkari koko illan putkeen, niin minulta lähtisi henki! Mahdollisesti hieman ylisanoja tuli käytettyä, mutta ymmärtänette, mitä tarkoitan? Tarkoitan sitä, että ties minkä maan Love Islandit, Lätkävaimot, sun muut hömpät eivät oikein puraise. Eikä Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!

  Niinpä niin. Vadelmasato oli hyvä, viinimarjasato keskinkertainen, ja takiassato ylen runsas. Kuten loppukuvan on tarkoitus todistaa. Siis takiaisen kohdalta. 

RIIKKA HIPAISI HELLÄSTI

  Riikka-myrsky oli meille armollinen. Tuuli ei yltynyt juurikaan, minkä nyt hetken vaahtopäitä muodosti. Ukkonen kumpusi kai pari tuntia, mutta ei ihan päällä täräyttänyt. Sähkö pilkkasi valmiiksi ylös tuotua aggregaattia, pätkähti hymähdellen pari kertaa muutamaksi sekunniksi. Vedentulo sen sijaan ei ollut luonnolle armollista; 10 mm kertyi sademittariin. Kyllä tuokin määrä hyvää tekee pihapiirille, mutta metsässä vaikutus on lähes olematon. 

  Oli Riikalla vielä yksi vaikutus. Vielä eilen hulluna ympärillä häärineet paarmat ovat poissa! Aamulla aikaisin tyhjensin huussin, eikä ensimmäistäkään näkynyt, kuulunut, tuntunut. Voi tietysti olla, ja onkin, niin, että paarmayhteisö on aikansa elänyt, verta juonut, muninut, tehtävänsä suorittanut, ja siirtynyt autuaammille näykkäysmaille. Eli luulen, että Riikan hyviin töihin ei paarmakatoa voi laskea. 

  Aamulla siis tyhjensin huussinpöntön. Sitten soitin muutaman puhelun. Leinosen Ilpolle ensin. Sain tietää, että ei sahalta, eikä GLpuulta Mikkelistä, löydy sormipaneelia. Ilpo kehotti varmuuden vuoksi vielä kysymään sahalta, joka on minulle aina saha, vaikka oikeasti onkin höyläämö, että onko nurkkiin jäänyt pientä määrä, sillä tarpeeni ei ole iso, reilu 3 m2. Soitin siis sahalle. Ei ollut. Sormipaneelia nurkissa. Minä goolettamaan. Hovitoimittajalta, Taloon.comilta (varmaan kuudes tai seitsemäs kesä peräjälkeen, kun hän minulle lähetystä toimittaa), löytyi edullista tavaraa 30 %:n alennuksella. No, alennus tietysti hupenee rahtiin, mutta tavara tulee muutamassa päivässä Potinlahteen, joten tein tilauksen. 

  Toimistorupeaman jälkeen lähdin usmuutamaan sahalle. Poikkesin ensi Anttolan laiturilla tarkoituksena ostaa 2,025:n euron hintaista bensaa, kun nyt kerran liikkeellä olin. Suhkuksi meni, bensan osto. Tai ei aivan; sain tankkiini tiristettyä 0,43 litraa. Sillähän ajelee pois tiehensä toista kilsaa pintakaasulla. En minä kuitenkaan pulaan joutunut; bensaa on jonkin verran jemmassa. Taitaa kesäisen viikonlopun jälkeen olla menovesi Anttolan rannassa aika usein finaalissa? Vissiin aika pieni säiliö on käytössä?

  Sahalta sentään sain, mitä olin hakemaan lähtenyt. 18 jm hienosahattua kakkoskakkosta (48 X 48). Oikeastaan hain hyölättyä (45 X 45), mutta sitä ei ollut. 48 X 48 ajaa tarpeeseeni saman asian. Ostin myös 21 X 21 listaa, millä kiertelen tulevat lasit kuistille. Tuo 48 X 48 tulee tietysti väliseinän runkopuuksi. Ja tilattu sormipaneeli seinäksi ja liukuoveksi. Säilyy samannäköisenä tila, kun kuistin seinät ovat alunalkaen sormipaneelia. 

  Entinen luottohenkilö Alpi on viime kesästä, tietääkseni viime kesästä, ollut sahalta eläkkeellä. Uusi luottohenkilö, ja tällä hetkellä ainoa työntekijä siellä on Jussi H. Hän kertoi, että tavara on vähissä, eikä uutta tahdo saada jalostettavaksi. Näinköhän isot toimittajat myyvät isoille tekijöille ja kauppiaille? Kyllä soisi höylän huutavan Pitkälahdentien varrella!

  Tavaran hankinta kesän luultavasti ainoaan remottiin on siis alkanut. Maalit ostettiin jo Hollolassa käydessämme. Seinäväriä ostin 12 litraa, nurkka- ja vuorilautaväriä 3 litraa. Niistä tähän hommaan kuluu murto-osa, mutta maalaus jatkuu rantasaunalla. Sitten joskus syksymmällä. Kuistin malaan ennen uuden väliseinän tekoa, mutta en ehkä ihan vielä. Länsituuli ja koivunsiemeniä ilmassa ei ole paras mahdollinen olosuhde. Mutta ei ole kiirettä. Varmaankin joskus elokuun alussa aloittelen rakentamisen. Tulevan seinä ja oven paneelit pätkin määrämittaan, maalailen irrallaan. Ainakin kertaalleen. Samaten ikkunlistat, ne valmiiksi asti. Ai niin, hyvä, kun sanoit: Kapeat vesipellit ikkunoihin pitää muistaa myös teettää.

  Tämä viikko on helteen puolesta helpompaa. Ensi viikolla näyttää taas lämpö nousevan, eikä isompia sateita ole luvassa. Kohta pitää kai sienihommat unohtaa tyystin. Ja marjastus saattaa jäädä Piskolan viimarjjojen ja puutarhavadelmien varaan? Jos niitä nyt on. No, kyllä Taina aikanaan ilmoittaa. 

  Reilut 20 astetta on mittarissa. Ei tukahduttavaa. Saa ilppikin välillä huilia. Johan se on viilentänytkin enemmän kuin viiden vuoden urallaan edellisinä kesinä yhteensä. Uimaan taidan tästä pian hiippailla. Vesi ei ole samassa suhteessa ilman kanssa viilentynyt. Luulen. Kohta tiedän. 

  Laitetaan lopuksi pari kuvaa koiranputkesta, joka tarjoaa monille surisijoille maittavaa evästä.

HOVISSA EI MUUTTUNU

  Kun ikää karttuu, niin kokemukset karttuvat myös. Anttolanhovi, ei se 1600-luvulta oleva, vaan uudempi, aloitti toimintansa Hengitysliiton kuntoutuspaikkana 1977. Se myytiin myöhemmin, ja 2017, vanhoissa sekä uusissa tiloissa aukesi Hotel Anttolanhovi. Olin käynyt Anttolanhovissa aiemmin muistaakseni kolme kertaa. Kerran 1970-luvun lopussa eksyimme sinne Hanelin kanssa muutamille grogeille, 1990-luvun loppupuoliskolla kävin paikalla pari kertaa, kun isä-Erkki oli siellä sotaveteraaniliiton järjestämissä kuntoutuksissa. Nykyisen omistajan aikaan en ollut siellä käynyt. Enkä koskaan vesitse, eli nk. Lordinkierros oli tekemättä. Tänään tulivat nuo kaksi tekemättömyyttä korjatuksi, kun päätettiin lähteä veneilemään. 

  Hieno reitti ajella. Matkalle sattuu niin isohkoja selkiä kuin useita kapeikkojakin. Matkaa vesitse tulee ehkä 35 kilsaa, sillä aikaa kului liki tunti. Matkavauhti meillä oli 40 km/h, mutta Väätämön nopeusrajoitus sekä parit kapeikot pienensivät keskituntinopeutta. 

  Perillä mahduttiin hyvin laituriin, missä oli vain kaksi venettä. Käytiin ravintolassa juomassa kahvit kokin meille varta vasten koristelmien mansikkatorttujen kera. Sitten hieman kierrettiin aluetta. Se on muuten laaja, kai lähes 100 hehtaaria. 

  Kyllä siellä lomaa passaa viettää. En tiedä, kuinka paljon vieraita nyt oli, mutta autoja ainakin oli parkkipaikalla melkoinen liuta. Lisäksi ranta- ja rinnehuviloille (yht. 13 kpl) voi auton ajaa pihaan, mutta siltä osin jäi katselmus tekemättä. 

  Ei Anttolanhovissa tietysti mitään erityistä nähtävää ollut, suuria tunteita pulpahdellut. Mutta venematka oli hieno. Ikäni olen näissä maisemissa liikkunut, vaan silti tuollainen parin tunnin edestakainen veneily jaksaa ilahduttaa. 

  Kuvia muutama otettiin. Itse määränpäästä ei kuitenkaan yhtään. Tai Hilppa yritti. Annoin hänelle pois lähtiessämme kameran, sanoi, että kuvaa sinä. No, hän kuvasi, kun laiturista irrottiin. Mutta meni hänekseen koko homma. Hilppa yritti kuvia napsia, mutta jokin meni pieleen, ja hän epäili, että kamera ei toimi. Minä hiljentämään, tutkimaan, missä vika. Siinä rytäkässä kamera jotenkin meni tilttiin. 

  Kun Saarelaan päästiin, uimassa käytiin, ryhdyin tutkimaan, mitä Olympus oli napsinut. Selvisihän se. Hilppa oli vahingossa painanut videopainiketta. Kameraan oli tallentunut minuutin video. Melko kaoottinen video. Ensin näkyy hotellin rantaa, sitten vettä, sitten veneen pohjaa, sitten taas rantaa, peräaaltoja, minun jalkojani, veneen laitaa ja vielä vilaus tuulilasia, ennen kuin kamera meni mykäksi. Ja muutamia lauseita kuului myös. Hilppa tuskailee, "miksei toimi", minä ihmettelen, "missä vika?" Kumma kyllä, ei yhtään kirosanaa! Vanhuus ei tule yksin! 

  Tuota videota en tähän blogiin liitä. Siksi, että en tiedä, voiko blogiin videota edes liittää. Vaikka olisi se ollut ihan hauska pätkä muillekin nähtäväksi. Laitan kuitenkin muutaman kuvan. Sattuneesta syystä en

 kuitenkaan Anttolanhovista.

  Nämä olivat puhelimella napattuja. Kuvista 2., 3., ja viimeinen ovat Hilpan ottamia. 

  Hovissa käytiin, mikään ei muuttunut. Paitsi että yksi kokemus ja synnyinseututietous tuli hankituksi. Mitä vielä ehtiikään? Viime kesänä Enonvesi ja Siikakosken tienoot, tänä kesänä Karihiekka ja Vitjanen. Nämä siis veneellä. Vieläkö löytyisi käymättömiä merkityksellisiä paikkoja?

 Mitäs tässä enää muuta. Paitsi että huomenna on kuulemma Riikka-rajuilma pyyhältämässä maan poikki lännestä itään. Näyttäisi tännekin iskevä. Onneksi on aggregaatti hankittuna. Paras kai lähteä sitä tankkaamaan. 

SINISET AJATUKSET HAKUSESSA

  Ulkona 37, vesi 30, sisällä 23, saunassa 80. Siinä maksimilämpötiloja tältä päivältä. Valittaa ei pidä. Aamupäivällä pientä puuhailua ulkona. Vedessä. Keskipäivällä sisätiloissa. Iltapäivällä vedessä ja sisätiloissa. Illemmalla saunassa ja vedessä. Alkuillasta paarmansyöttinä kastelemassa mitä miehen pitää kastella, eli kasvimaita, kasvulavoja ja nurmikkoa. Valittaa ei pidä, vaikka välillä tuntuu, että siniset ajatukset ovat hakusessa, kun pääkin on lämmöstä pehmeänä. Joo, eivät ole ajatukset sinisiä. Konsta Pylkkäsen mukaan sellaiset ovat kuin pontikka ruskeassa lasipullossa, jossa on konjakkipullon korkki. Ajatukset tuppaavat olemaan vihreitä kuin homehtunut lehmän rieska, tai mädäntynyt hauki rantakivikossa. Ja juuri kun tätä kirjoitan, hihkaisi Hilppa, että vettä sataa! Niin sataa, ja ukkonen jyrähti. Eli pieni kuuro sentään saadaan. Tekee hyvää juuri kastelluille paikoille.  

  "Ensi viikolla viilenee, satelee myös", sanovat metereologit. Minen usko velhoihin! Huomenna mennään Mikkeliin, ja ostetaan sadettaja. Ostetaan tietysti muutakin, mutta ennen kaikkea sadettaja. Käsittämättömästä syystä sellaista ei ole taloudessa ollut. Letkulla olen kastellut. Tänä kesänä myös a-tikkaisiin virittämälläni kastelupistoolilla, varsinkin perunamaata. Hyvin sekin toimii, varsinkin juuri perunamaalla. 

  Perunamaasta on luontevaa livahtaa kertomaan perunasta. Hitaasti kasvavat meidän siiklit ja annabellat. Tänään tein koekaivauksen nro. 2. Nyt alkaa olla sen verran kokoa, että lopetetaan ostoperunan hankinta vähäksi aikaa. 

  Kukkapenkkejä ei olla juuri kasteltu. Siitä saa vain ikuisen reisan, jos niille alkaa vettä tarjoamaan. Ruusut ovat jo ohi muutenkin, ja liljat. Ihmeesti jaksavat monet kukintaansa aloittavat sinnitellä, kuten ukonhattu ja leimukukka. 

  Muuten, se sade kesti kokonaista 3 minuuttia ja 47 sekuntia, ukkonen jyrähti kerran. Luonto ei vaivaudu edes harkitsemaan kiitospuhetta. 

  Krassit, joita on ruukuissa, on Hilppa tietysti kastellut. Ne ovat puskeneet vartta ja lehteä yltiöpäisesti, ja alkavat lopultakin kukkiaan näyttää.

  Jotain hyötyä helteestä ja viilennetyssä sisäilmassa viihtymisestä on koitunut. Olen lukenut. On lukeminen jäänyt kesän aikaan tosi vähälle. On muuta puuhaa ollut + perhe Tiilikainen luonamme + jalkapallokisat päälle. Hain tiistaina, kun kävimme piikillä, kirjastosta jo aikaa sitten varaamani Håkan Nesserin uutuuden Koston jumalatar. Sen tosiaan varasin jo silloin, kun se oli vasta juuri tilattu, eli ainakin puoli vuotta sitten. Olin varaussijalla 6. Liekö korona viivästyttänyt asoita, sillä vasta pari viikkoa sitten sain ilmoituksen, että kirja on noudettavissa. Sekin onni oli matkassa, että kesäloma-aikana varauksia säilytetään normaalin viikon sijasta kuukausi. Siis ei mennyt kirja uudelleen varattavaksi ja sakoille, sillä vartavasten en oli liki neljääsataa kilsaa ajellut kirjan vuoksi, vaikka se sen väärti tietysti olisi ollut.

  Olen hieman yritellyt lukea pitkin kesää, mutta ei oikein ole tuulta alleen ottanut. Vaan kun sain Nesserin eteeni, niin johan alkoi maistumaan. Mikäli minulta kysytään, niin hänen teoksensa, vaikka ne rikoskirjallisuuden genreen lasketaan, ovat paljon muutakin. Jos ette usko, niin lukekaa kokeeksi. Siis ne, jotka eivät pöljyyksissään ole sitä vielä tehneet. Ruosin dekkaristit ovat olleet kauan hyvinkin suosittuja ympäri maapalloa. Ja heitä on paljon. Mutta kyllä yksi on ylitse muiden. 

  Vielä noista ajatuksista. Minkä värisiä ajatuksia päähän toisi, jos tuota pullolisen joisi? Tietääkseni sitä saa yhä, mutta ei aikoihin tällaisessa pullossa.

SEE, SEESTEINEN SEE

  Aloitetaan otsikosta. Otsikolla tietysti on aloitettu, mutta nyt kirjoitus alkaa otsikosta kertomalla. "SEE, SEESTEINEN SEE" Sehän koostuu kolmesta eri kielestä. Eikä siitä enempää. 

  Järvi oli seesteinen, kun aamulla ajelin sähkökoneella lenkin. Ja tyyntäkin oli. Olisin käynyt katsomassa kalasääskien valtakuntaa, samaten kuin norpan kotiseutuja, mutta siellä oli vene rannassa, eli yöpyjiä maisemissa. Saaret ovat rauhoitettuja, mutta toki rantautuminen ja yöpyminenkin on sallittua. Tulenteko ei. Ja näiden varoitusten aikaan ei ja ei. Kalasääsken poikaset ovat jo isoja, lentelevät ruokaansa etsimässä. Norppa/norpat eivät varmaan kovasti häiriinny, koska tilaa liikkua on kaikille. 

  En siis käynyt siellä, missä aioin. Kunpahan ajelin. Enkä nähnyt norppaa, en sääkseläisiä. 

Lokin näin, montakin...

...ja kauniita maisemia

  Perhe Tiilikainen lähti iltapäivällä kohti Espoota. Saarelassa on myös seesteistä, as I See. Nyt me ollaan kahden. Ulkona on + 33 varjossa. Sisätiloissa ollaan. Pyritään hiljalleen eroon rästiin jääneistä katsottavista. Tv ei tainnut olla auki lainkaan sitten jalkapallofinaalin. Johtunee osaltaan siitä, että Iiris, pian ensiluokkainen ensiluokkalainen, on saanut oman puhelimen. Esikoulu on takana, elokuussa alkaa oikea opintaival. Siksi tietyillä ja tarpeellisilla rajoituksilla ryyditetyn puhelin on tarpeen. Mutta pikkukakkosta Areenalta hän saa joskus katsella. Kuten tänä aamunakin.

  Liisa ei vielä tiedä vähääkään kouluhommista. Riittää, kun evästä piisaa, unta sopivasti, sekä ympärillä tuttuja, joille voi pelleillä.

  "Hauska tyyppi, suorastaan naurettava", sanottiin ennen, kun haluttiin jotakuta mollata, mutta Liisa on sellainen ihan ilman pahaa tarkoitusta. 

  Helle ei lopu. "En miä valittaa halua, mutta kyrsii se pikkasen", sanoi Aake muinoin. Ei lämmä luita riko, mutta pihanurmi palaa paskaksi, ei tule sieniä, ei pörhisty mustikat. Ja energiayhtiö tienaa, kun pitää taloa kaiken aikaa viilentää. Tienaa ne muutenkin, energiayhtiöt. En minä sitä jaksa enää loinnella. Ryöstää ne kumminkin, siirrossa ja perusmaksuissa. Ei itse kulutus edes eläkeläisiä saa polvilleen. Ei, vaikka kasvimaille, kasvulavoille ja nurmikoille pitää Saimaan vettä pumpata päntiönä. Illat siinä puuhassa kuluvat, kun ei auringon läköttäessä kannata kastella. Onneksi on pitkiä koivuja pihapiirin ympärillä, joten arska painuu latvusten taakse jo kuuden maissa. 

  Pahempi riesa kuin sähköyhtiöiden taksoitus on paikkoja kastellessa paarmojen paljous. Niitä on, luvalla sanoen, helvetisti. Aina jostain päin näykkimässä ovat. Sieluttomat. No, asiat unohtuvat. Ei tule paarma ensimmäisenä mieleen, kun marraskuussa vihmoo räntää päin naamataulua. Parasta olla kutakuinkin tyytyväisiä siihen, mitä äiti-luonto kulloinkin tarjoaa.  

  

  Muuten: Eilen käytiin pyörähtämässä kotona, saatiin toiset koronapiikit. Pari viikkoa kun odotellaan, niin pitäisi olla turvassa vakavammalta taudilta. Paljonhan sitä tietysti pitäisi. Vaan ei aina ole. Ne ovat kavalia kavereita, nuo koronat ja muut virukset. "Niihen pirulaisiin kansa on bakteerittii ystävällisijä", olisi muali-Väisänen, ystävien kesken Mualar-Matti, sanonut, jos tämän ajan olisi saanut kokea.

NYT ON PELI PELATTU!

  Vuoden 2020 jalkapallon EM-kisat on saatu päätökseen. Jo vuonna 2021. Arvoisaan vai arvottomaan päätökseen? Pelillisesti ihan hienot kisat, paljon hienoja matseja, paljon maaleja. Mutta kisapaikkojen hajauttaminen ei varsinkaan korona-aikaan ollut kovin viisasta. Tuskin kokeilu saa jatkoa. 

  Finaalissa oli draamaa ja jännitystä. Ensimmäinen puoliaika oli Englannin hallintaa nopean avausmaalin ansioista. Toinen puoliaika sitten selkeästi Italialle. Jatko-ottelu oli myös saapasmaan, vaikka lopussa oli Englannillakin paikkansa. Rankkarit ratkaisivat. Italia ansaitsi voitonsa. Sitten alkoi arvoton osuus kisoista. Kolmen nuoren englantilaisen epäonnistuminen aloitti melkoisen rasistisen solvaustulvan. Ei auta, vaikka pelaajat ja joukkueet ovat tiiviisti mukana rasisminvastaisessa taistelussa. Suuressa yleisössä on väistämättä paskiaisia, Englannissa, Suomessa, ihan joka maassa. Kauan pitää vettä virrata joessa kuin joessa, ennen kuin rasismi häviää, ihmisarvoa kunnioitetaan. Pahoin pelkään, että vesi käy vähiin, ihmissuvun elinympäristö kelvottomaksi, mutta änkyrät solvaavat edelleen.  

  Iiris ja Joni askartelivat eilen kannatusliput peliä varten. Kaksi Italian, sekä yhden Englannin. Iiris oli päivällä sitä mieltä, että hän on Englannin puolella, minä ja Joni oltiin Italian miehiä. Iiris kuitenkin käänsi hieman ennen pelin alkua takkinsa, joten minulle jäi Englannin lippu. Kuitenkin, kun Englanti teki nopean, ja myös upean, avausmaalin, kääntyi Iiriksen nuttu uudestaan. Minä palasin Italiafaniksi. No, Iiris uupui puoliaikaan mennessä ja joutui kannetuksi sänkyynsä, joten hän ei enää takkiaan käännellyt, minä sain pitää "Il Tricoloren" loppuun asti.

  Eilen oltiin Otavassa Shaden rippijuhlilla. Mukavat kekkerit. Ajan kulumista kun ei ikinuoresta (vitsi, vitsi) itsestään huomaa, niin teineiksi muuttuvista, aikuisuuteen siirtyneistä, jotka vasta olivat taaperoita, sen onneksi hahmottaa. Kun noissa ristiäis-, rippi-, ja yo-juhlissa käy, osaa asettaa asiat perspektiiviin. Nimittäin tulevat sukupolvet eivät lopu, mutta juhlat tulevat olemaan, enemmin tai vielä nopeammin, muutamaa henkilöä vailla. 

  Pelit on pelattu, juhlat juhlittu. Elo jatkuu Saarelassa uiden ja varjopaikkoja etsien, miettien, mitä en varmasti tee. Yhden asian, miettimisen jälkeen, kuitenkin tein: pesin soutuveneen. Nyt se kiiltää puhtauttaan. Ja on kohta pullollaan koivunsiemeniä. Mutta ei hätää; lehtipuhallin on oiva värkki niiden poistoon. Samaten kuin trampoliinin roskien huut hiiteen hönkimiseen. 

  Iltapäivällä, kun Liisa (ja muut mahdolliset univelkaa keränneet) ovat heränneet päiväunilta, lähdetään Karihiekkaan, biitsille pötköttämään, vedessä lillumaan. 

  Huomenna me Hilpan kanssa käydään Hollolassa ja Lahdessa. Toiset piikit saadaan. Illalla palataan saareen. Tiilikaiset lähtevät keskiviikkona. Heilläkin on tapahtumia kaiken aikaa. Me jäädään kastelemaan viljelmiä. Pakko niille on Saimaan vettä antaa. En ole kuitenkaan huomannut sen oleellisesti kiihdyttävän vedenpinnan alenemista. 

  Loppukuviksi kolme loppukuvaa. 

1. Siskokset sulassa sovussa lähestymässä rantaa.

2. Liisa poseeraamassa upeassa uima-asussaan. 

3. Iiris, joka sai itsensä palelevaiseksi. Huippusuoritus veden ollessa +26 ja ilman +28!

SAALIIT PARANEE!

  Laskettiin eilen pyytöjä. Minä tälläsin kaksi muikkuverkkoa Avokkaansaaren pohjoispuolelle, ikiaikaiselle nuotta-apajalle. Tulos oli kesän enkka; edellinen, eli ensimmäinen kokeilu, tuotti kuusi muikkua, nyt oli seitsemän + kiiski. Täytyy kai vielä odotella muikun painumista pohjaan. Kalakaveri Hannu oli viisaampi. Hän laski kaksi ahvenverkkoa. Jata antoi seitsemän keskipannun ahventa ja kaksi puolen kilon siikaa. Sain häneltä kolme ahventa, joten savustan ne + muikut sähkösavustimella. Perinteisellä pöntöllä ei oikein uskalla ryhtyä korventamaan. Siinä kalat poseeraavat suolattuina. Pariksi tunniksi jääkaappiin, sitten haikua nahkaan. Kuvasta tuli samalla tahaton selfie, kun Peppe heijastuu savustimen kannesta. 

  Eihän noita kaloja hurjasti ole, etenkin, kun perhe Tiilikainen saapuu iltapäivän alussa. Mutta alkupalana toimii, onhan siinä muikku jokaiselle ja yksi arvottavaksi, lisäksi puoli ahventa per henkilö. Lähiruokaa, minkä tuoreutta ei tarvitse pohtia.

  Tiilikaiset tosiaan tulevat tänään. Huomenna meillä on rippiäisjuhlat. Anna ja ehkä Iiris, mahdollisesti Jonikin, lähtevät jo aamusta Mikkeliin, sillä Anna menee Shaden kummina kirkkoon. Me loput usmuutetaan sitten myöhemmin Otavaan Amin luo. Sinne kokoontuu sukua juhlimaan. 

  

  Helteen jatkuvat ainakin ensi viikon, ehkä koko heinäkuun. Saattavat lapset viihtyvät rannalla ja polskia vedessä itsensä kurttuisiksi. Ainakin Iiris. 

  Tiistaina me Hilpan kanssa saadaan toinen piikki. Ajat ovat viiden maissa. Lähdetään aamusta Hollolaan, käydään kaupoissa ja äiti-Elinan luona, palataan rokotuksen jälkeen takaisin Anttolaan. Mitäs me kuumassa asunnossa suotta yöpymään. Tullaan tänne ilpin kurissa pitämiin tiloihin. 

  Kesän pienimuotoiset projektit ovat hahmottuneet. Varmaan reilun viikon kuluttua sen toteuttamista aletaan valmistella. Eli sisäänkäynnistä tehdään kylmä tuulikaappi, mikä jaetaan väliseinällä ja liukuovella kahteen osaan. Materiaalit saadaan rautakaupasta ja Leinosen sahalta, Mikkelistä LasiSarangilta lasit. Siellä käytiin jo kysäisemässä hinta ja toimitusaika, eli puhelinsoitolla lasit ovat noudettavissa parissa päivässä. Oven tilanne on vielä auki. Pitää Hanelin keskusvarastoa tonkia, jos sieltä löytyisi joku, minkä voisi jalostaa tarkoitukseen. Jos ei, niin sitten teetetään. Maakellariinkin pitäisi sisin ovi vaihtaa, kuten on ollut jo monta vuotta tarkoitus. Samassa rytäkässä ne sitten tulevat, jos teettämään päädytään. Niin tai näin, ovella, ovilla, ei ole tuhannen hoppu. Kuulostellaan. 

  Pian on heinäkuu puolessa. Ei ole kesät samanlaisia. Nyt ei kanttarellejä ole asiaa keräämään. Eikä turpoa mustikat. Näillä seuduilla ainakaan. Viime kesänä oli sienien kohdalla eri tilanne, kuten kuvat per. 15. heinäkuuta...

...ja per. 20. heinäkuuta osoittavat.

  Niin optimisti en ole, että uskoisin viiden tai kymmenen päivän kuluttua pääseväni kuvien kaltaiseen tilanteeseen. En, vaikka optimismini joskus saattaa olla olla liioiteltua. Useimmiten se tietysti on alimitoitettua. 

  Taidan hiljalleen lähteä ulos ihmettelemään. Ja kohta savustamaan. Vielä ei ole kuin 26 astetta varjossa, joten lämpöön pakon saneleman tottunut kroppa sen sietää. Vesikin on muuten 26 laiturin päässä. Pintavesi ulapalla oli eilen 25:n ja 26:n välillä. Luulisi, kele, mujeen menevän pohjaan viilentelemään, mutta ei ainakaan meikäläisen verkon kohdilla. Mutta kyllä minä ne vielä löydän, muikut. 

MITÄ MUISTETAAN?

  Tämä vuosi tullaan muistamaan koronasta, hellekesästä, median populisoitumisesta ja uutisoinnin tason laskemisesta ja uutisten rankasta valikoitumisesta. Tätä vuotta ei muisteta pääministerin aamupalasta, vaikka se onkin ohittanut pandemian, sodat, hädän, ilmastonmuutoksen ja hallituksen hyvät teot. 

  Minä tulen muistelemaan tätä vuotta paarmoista. Ne tulivat normaalia aikaisemmin, normaalia runsaslukuisempana ja normaalia ärhäkämpinä. Voi olla, että tämä on uutta normaalia. Hetken rauhaa eivät nuo peijakkaat anna. Helteen vuoksi täytyy olla vähissä ketineissä, joten paarmoilla on paljon mahdollisuuksia, lukuisia paikkoja, mihin tuikata. Suosituimpia ovat ristiselkä, jonne ei meinaa ylttää huitomaan, sekä nilkat ja niska. Varsinkin, jos hieman hikoilee, syöksyy paikalle varsinainen armada noita ravintoketjussa ehkä paikallaan tärkeitä surisijoita. Siinäkin suhteessa paarmat ovat vittumaisia eläjiä, että ne näykkäävät, pistävät, purevat, heti iholle päästyään. Tuntuu kuin jotkut lajit puraisevat palan suoraan lennosta. Ei niitä siis ehdi edes läimäyttämään ennen kuin ne ovat tekosensa tehneet. Ainoa hyvä puoli paarmanpuremassa on se, että se ei kutia, ainakaan kovin kauan. Itikan pistos (raa)vituttaa pitkään. 

  Jos jumala on kaiken olevaisen luonut, niin virhearvioita hänelle on sattunut. Paarmat yhtenä esimerkkinä. Jos evoluutio on paarmoihin osaltaa päätynyt, kuten on tapahtanut, sanokoot Huhtasaari ja kaltaisensa mitä tahansa, niin asia on vain hyväksyttävä. Irrallisena huomiona edelliseen: Tuomari Nurmio uudella albumillaan Maailman onnellisin kansa, sen kappaleella Meistä kauneimmat, sivuaa aihetta omalla tavallaan. 

  Tuo paarmavuodatus sen takia, että käsittelin sisäänkäynnin terassin. Aikaa kului ehkä puoli tuntia, paarmanpuremia sain kymmeniä. Samoin muutaman valttitahran kehooni, kun läiskin spontaanisti kipeimpiä näykkäyksiä pensseli tai lasta kädessäni. 

  Eilen laitettiin naapurin Hannun kanssa muikkuverkot kokeeksi pyyntiin. Vain kaksi verkkoa laitettiin, pelossa, että jos pasahtaa köydeksi liinat, niin kusessa ollaan. Savustaakaan ei voi, niin kuivaa on ympäristö. No, pelko oli turhaa. Luotain näytti, että muikkua apajalla oli pintavedessä, mutta se ei ollut yöllä pohjaan laskeutunut. Kuusi mujetta oli saalis. Ei ryhdytty jakamaan kaloja, joten illalla syödään Hilpan kanssa kolme paistmujetta henkilöön.

  Jos muikkuja olisi tullut vaikka sata, niin olisin luultavasti kertonut siitä laajemmin, paarmapuoli olisi jäänyt pelkälle maininnalle. Näin se luonto antimineen ja vaivoineen säätelee myös vaatimattoman nettipäiväkirjan pitäjän elämää. 

  Italia meni pitkän kaavan kautta finaaliin. Tänään ratkeaa vastus. Eiköhän se ole Englanti. Vaikka Tanskaa olen aina kannattanut, olen nyt kallistunut Englannin puoleen. Kun se sai apinan selästään voittamalla Saksan, niin luulen, että nyt on kuningaskunnan vuoro. Onhan se jo aikakin, futiksen kotimaan pärjätä. 

  Koska en viitsinyt kuvaa ottaa kuudesta muikusta, laitan pari kasvin kuvaa. 

Väriminttu:

Joku ruusu:

  Ehkä ihminen on hieman evoluutiota sorkkinut, ainakin ruusun osalla. Me emme sorki evoluutiota, me menemme huomenna Mikkeliin. Bensa-asema - toriparkki - Lidl, siinä suunnitelma. Bensaa veneeseen, sillä Anttolan sataman hinta on n. 2€/l. Toriparkista Minnan Torikahvilaan, apteekkiin ja S-Markettiin, Lidlistä evästä. Kun ei tule muikkuja, ei kasva sieniä. Muikkuja kyllä varmasti pian saadaan, sienistä ei osaa vielä sanoa mitään. 

LÄHIMATKAILUA

  Helle jatkuu. Eilen taisi olla kaikkein lämpimin päivä Saarelan pihalla. Varjon puolelle taloa +31, etupuolella +35. Ei vielä Pohjois-Amerikan länsipuolen lukuja, mutta perässä tullaan. 

  Me lähdettiin päivällä Puumalaan. Siis eilen. Hieman vilpoisampaa vesillä on viilettää. Puumalan satamassa sen sijaan ei. On muuten virkeä mesta, tuo Puumalan satama. Oli taas laiturit täynnä veneitä, satama-alue täynnä ihmisiä. Satamatorilla oli monta kojua kauppaamassa tavaroitaan, joku kitaraäijä esitti elävää musiikkia, perään pari nuorta sirkustemppuja. Kahvia sai jonottaa kymmenen minuuttia, jäätelöä saman verran. 

  Ei ihme, että heinäkuinen Puumala on niin vilkas: mökkejä on valtavasti, sijainti vilkkaan vesireitin varrella. Ero Anttolan satamaan on valtaisa. No, Anttolan sijainti ei vedä vertoja Puumalalle, noin vesiliikennettä ajatellen. Entäs Mikkeli? Sehän se vasta pussin perällä on. Asian voi lukea vaikka vierasvenesatamien tiedoista: 

  -Mikkelissä on kymmenkunta vierasvenepaikkaa, niistä suurin osa varattavia

  -Puumalassa on 25 poijupaikkaa, 70 aisapaikkaa, ja 30 kylkikiinnityspaikkaa, joista 15 varattavissa

  Haapasalon Villen Hatsapuri-koju oli tietysti toimessaan, Ville mukanan häärimässä. Ei ostettu hatsapureja. Viime kesänä ostettiin. Melkoinen kaloripommihan se on. 12 €:n hintainen pommi. Yksi kerta riitti. Villelle onneksi näytti kyllästymättömiä ostajia riittävän.

  Tänään päätettiin tehdä viilennysreissu Uimasaloon Karihiekalle. Siellä on pitkä biitsi ja jyrkkiä kallioseinämiä. Laituri veneille on. Katettu tulipaikka ja vessat rannalta myös löytyvät. Ehkä parikymmentä auringonpalvojaa ja vesipetoa biitsillä pötkötteli. Veneitä ei ollut yhtäkään. Paitsi sitten, kun me saavuimme. Kallioden päälle on nimittäin parkkipaikka, eli sinne pääsee autolla.

 

  Täällä olen syntynyt, täällä olen koko ikäni kesiä viettänyt, enkä ollut ikinä käynyt Karihiekassa. Paikassa, joka on linnuntietä n. 10 kilsan etäisyydellä syntymäkodistani, ja n. 6 kilsan päässä Saarelan rannasta! Siitä lienee johtuu käymättömyys, että enemmän on liikkuminen suuntautunut Anttolan tai Puumalan suuntaa. Toki Luonteria on tullut seilailtua, Saukonsalokin kierrettyä lukuisia kertoja, mutta sen verran syrjään Karihiekka jää, että mustana aukkona on pysynyt. Oli siis korkea aika korjata asia. 

  Venematkaa Karihiekkaan kertyi alle 8 kilometriä, kun ajettiin Petäjäsaaren eteläpuolelta Laivaniemen ympäri Hepovirralle. Virallista reittiä pitkin Luonteria olisi matkaan tullut ehkä kolmen kilometrin pidennys. 

  Nyt kun mesta on käyty katsomassa, sinne ehkä mennään polskimaan, kun Iiris ja Liisa täällä seuraavan kerran ovat. 

 Puumalassa en ottanut kuvan kuvaa. Ei kovin kuvaavaa, ainakin, mikäli Hanelilta kysytään. Hän kun ehtimiseen sanoo, että taasko siinä sen kameran kanssa hillut?!! Mutta tässä muutamia kuvia  Karihiekalta.

  Huomenna on, jos ei muuta, niin ainakin lämmintä. Ilmastodenialistit saavat raapia päätään keksiäkseen uusia selityksiä. Me ei keksitä mitään. Ollaan ulkona aamusta, sisällä ilpin suomassa autuudessa, kun liian raskaaksi käy helle. Eikä valiteta. Minkä nyt vähän marjojen ja sienten puolesta pahaa mieltä pidetään. Voipi jäädä sieniaika elo- syyskuulle. Jos sittenkään löytyy kerättävää näiltä tienoilta. 

  Nyt Peppe lähtee uimaan.