KESÄMPÄÄN KULJETAAN

    Vaikka lämpötila varjossa on pysytellyt viidentoista lukemissa, vähän ehkä päälle, niin auringon paisteessa on ollut tosi kesäistä. Ja on se aurinko paistellut, melkein kaiken aikaa. 

  Erilaiset kasvit ovat alkaneet esitellä iloksemme sukuelimiään. Melko perverssiä porukaa, ihmiset.

Sinistä, punaista ja keltaista.

...ja valkoista.

  Tänään sai omatarvepienviljelijöiden tilus uutta kasvustoa. Maahan meni persiljaa ja kukkia vanhaan muuripataan sekä yhteen sinkkiämpäriin. Huomenna multiin pannaan kesäkurpitsan ja kurkun taimet. Tomaatintaimet saavat vielä odottaa, totutella ulkoilmaan. 

  Pari amppelia ilmestyi myös roikkumaan vanhoille peikoilleen. Nämä kaikki Kagastalon puutarhalta. Ainoastaa kurpisan taimia ja basilikaa ei puutarhalta löytynyt. Pitää ne hankkia jostain muualta. 

  Pian alkaa koko tiluksemme viljelysala, n. 0,05 tynnyrinalaa, olla käytössä. Jos joku ei ole sisäistänyt tynnyrinalaa, niin  selvennän: viljelysalamme on n. 0,06 eekkeriä. 

  Mukavia uutisia saatiin päivällä. Tiilikaiset ovat näillä näkymin tulossa ensi viikolla saareen. Liisan ensivisiitti. Pysyisivät ilmat lämpiminä!

  Laituriprojekti sai sekin tänään uutta ulottovuutta. Lautturi Kiljusen Mattti jakoi eilen fb-sivuilleen kuvan, jossa hiekkaa kulkee Saimaalla. Siitä havahtuneena soitin Matille, kysyin, kulkeeko hiekka Saimaalla? 

  "Kyllä kulkee!", oli vastaus. 

  Asia on niin, että laiturirantaan toistakymmentä vuotta sitten talvella traktorilla tuotu hiekka on aalojen vaikutuksesta pikkuhiljaa vetäytynyt pois, ja suodatinkangasta on tullut näkyviin. Ollaan jo monta talvea kytätty kunnon jääkelejä, mutta ei niitä tunnu enää tulevan. Joten muut konstit käyttöön. Kun vanha laituri on purettu pois, on oikea aika tuoda lisää hiekkaa rannalle. Matti lupasi tulla viikolla katsomaan tilanteen. Hän kertoi, että varmaan homma onnistuu; lautallle kipataan kuorma soraa, ajetaan kaivinkone. Sitten lautta meidän rantaan, koneella levitetään sora. Helppoa kuin potunkeitto. Siltä ainakin tuntui, kun Mattia kuunteli. Ja niin se varmaan onkin. Vaikka ranta on matala, niin siinä ei ole kiviä, joten luulen, että lautan saa tuupattua niin lähelle rantaviivaa, että hiekan levitys onnistuu. Asia tietystii varmistuu, kun lautturi itse käy paikan päällä syynäämässä.

  Hieno juttu, jos, ja kun, hiekkaa saadaan samaan konkurssiin. Tilanne on mieltä riipinyt jo pitkään, jospa pian helpttaa?

  Huomenna taidan huilatessani maalata verannan pöydän rungon, lakata uuden pöytälevyn. Kun vieraat tulevat, on mukava verannalla syödä, kahvit juoda. Tuolit jätän suosiolla Hilpan tehtäväksi. Ei niillä ole kiire, maalailee sitten, kun sopiva hetki tulee. 

  Lauantai lipuu kohti iltayötä. Valoa piisaa. Hilppa googlettaa  kurpitsan taimia Mikkelin alueelta. Löysi ainakin omenapuun. Loogista? Niin tai näin, mutta Liisalle nimikko-omenapuu ollaan aiottu hankkia. Ehkä Hankkijalta, mistä Hilppa äkkäsi Huvitus-nimisen omppulaadun. Kuulostaa ihan ostettavalta. Tai ei sittenkään. Hilppa syventyi asiaan, ja laatu onkin pienikasvuinen ja tuettava koko elinikänsä ajan. Löytääköhän rouva jotain toista noin hauskan nimistä?

  Jätän tämän jutun tähän. Ja Hilpan googlehommiin. Menen ulos, hissukseen takavasemmalle kusaisemaan. 

PYSYVÄÄ?

  The dream is over
  lauloi John Lennon biisissään "God" albumilta "Plastic Ono Band" vuonna 1970. Ja jatkoi
  What can I say?
  The dream is over
  Yesterday

  Joopa. 1970 oli hyvä vuosi musiikin suhteen. Kuten 1969 ja 1971 myös. Tai sitten ne olivat vuosia, joina olin oppinut kuuntelemaan musiikkia eri tavalla kuin teini-iässä.

  Miten se tähän päivään, tähän juttuun, liittyy? Ei oikeastaan yhtään mitenkään. Tuli vain mieleen. Tuli, kun mietin, että onko täällä mitään pysyvää. Ei taida olla. Paitsi mielessä. Kuten esimerkiksi Anttolan ainoa huoltoasema on minulle aina Unioni, vaikka se on ollut Union-aikojen jälkeen vaihtanut nimeään monta kertaa. Samoin oli Koistisen kauppa Koistisen kauppa, kunnes siinä talossa ei enää ollut kaupaa. Tai on se sen jälkeenkin. Eli Koistisen kauppa lopetti pari vuotta sitten. Eikä mikään K-Market.

  Mitäpä tämä sitten tähän liittyy? Ei lainkaan eikä ollenkaan. Mutta tämä liittyy.

Illan valoa, vallan iloa:

  Vallan iloa silmille, tietysti. Ei siinä vallasta kyse ole, kuten hoksasitte ilman selitystäkin.

  Tänään Hilppa laitteli siemeniä piiloon, otettiin yhdessä harsot pois potulta ja sipulilta. On se peruna lähtenyt nousemaan. Ja sipuli. Kuvassa oikealla on harson alla tänään paikkansa löytäneitä papuja.

Tässä taas on kolmen sortin hernettä.

  Kimppalaituria käytiin nostamassa ja oikomassa. Meitä oli kolme, sillä Rehulan Juha ilmoittautui mukaan. Sujuvasti hoitui homma. Ehdottomasti ehkä kesän viimeinen säätö. 

  Tehtiin päivällä sellainen päätös, että lähdetään huomenna käymään Kangastalon puutarhalla. Taimet ja kesäkukat ostetaan, jos saadaan. On kuulemma läyhke käynyt sillä rintamalla. Eiköpä meille jotakin ole jäänyt. Laajaksi ja kattavaksi ollaan vuosien varrella yrityksen valikoimat todettu.

  Ilmat suosivat, lämpenevät päivä päivältä. On siis aika saattaa puutarha, kasvimaat, ja kasvulavat kuntoon. Eikä keskeytä hankintamatka laituriprojektia, joka alkaa maanantaina ja jatkuu ilman aikataulua laiturin valmistumiseen saakka. 

  Ettei Lennonin siteeraaminen olisi mennyt hipaisten ohi, jatketaan:

  I don't believe in magic 

  I don't believe in I-Ching 

  I don't believe in Bible 

  I don't believe in tarot 

  I don't believe in Hitler 

  I don't believe in Jesus 

  I don't believe in Kennedy 

  I don't believe in Buddha 

  I don't believe in mantra 

  I don't believe in Gita 

  I don't believe in yoga 

  I don't believe in kings 

  I don't believe in Elvis 

  I don't believe in Zimmerman 

  I don't believe in Beatles  

  I just believe in me 

  Yoko and me 

  And that's reality

 Tämä liittyy asiaan: Minä luotan minuun, että laituri valmistuu ajallaan (jota ei ei ole määritetty), ja minä luotan Hilpaan ja minuun, että kasvikset tulevat kasvamaan, kuten kasvisten tulee kasvaa.

VIHREÄÄ

  On äitiluonto ottanut viidessä päivässä harppa-askelia! Lehdet puissa ovat pian täydessä koossaan, ruoho kasvaa vimmatusti, puna-ailakit, sananjalat, kielonvarret, puskevat vauhdilla kohti yläilmoja. Niittyleinikki alkaa kukkia, samoin ahomansikka. Valitettavasti myös voikukat ja vuohenputket. No, on pörriäisille hommaa.

  Vihreä on vallitsevana. Ja kevään vihreä on oma lukunsa. Silimä leppää!

  Ai niin. Raparperikiisseli on viikonlopun menyyllä! On siihen malliin kasvanut!

  Päivällä siis saareen tultiin. Auto vaihteeksi turvoksissa. Käytiin tullessa Anttolan Kone ja Urheilussa kysymässä, onko ruohonleikkuriin löytynyt tolkkua? Kyllä oli. Kone kertoi, että kaasarin aukaisi, mutta ei siellä ihmeempää vikaa ollut.
  "Näissä on tuo kaasari vaan sellanen, että ei meinaa saaha alkubensaa, vaikka kuinka kuplaa painelee", jatkoi Kone.  "Kymmenen kertaa ainakin kun painat, niin pitäisi pelata."
  Käynnistysnarun oli myös tietysti vaihtanut, Kone. Olen mielessäni nimennyt huoltohemmon Koneeksi. Ja olkoon Reea, omistaja (tietääkseni), ja myymälästä huolehtiva, sitten Urheilu. Näillä nimillä menen, vaikka Reean oikean tiedän. Anttolan Kone ja Urheilu, eikä mikään Anttolan Huoltohemmo ja Reea!

  Kun oltiin saatu tavarat saareen, syöty pikaisesti, lähdin veneellä hakemaan ruohonleikkuria. Palattuani kahvit. Sitten ruohoa ajamaan. Oikein Kone tiesi. Hyvin lähti Ryobi pelaamaan. Toista tuntia siinä meni, päälle trimmerillä viimeistelyä hieman. Nyt saa nurmi taas kasvaa kohti uutta leikkausta. 

  Huomenna mennään Hannilan Hannun kanssa kimppalaituria justeeraamaan. On vesi yhä noussut. Samalla se on uusien kahluuhousujen tulikoe. 

  Hilppaa kylvää ja puuhaa puutarhassa jotakin, näin kertoi. Viikonloppu on vapaata puuhastelua.

  Maanantaina tai tiistain tulee laituritavara Potinlahteen. Sitten alkaa projekti, ilman paineita, aikataulua, viivästyssakon uhkaa. Mutta sen tiedän, että en turhan kauaa aio pusailla. Alusta loppuun kun tekee rivakasti, pääsee nopeammin elvistelemään laiturilla.
  Paikalleen laittamisessa tarvitaan kyllä apua. Ovat niin painavia elementtejä, että Hilpan kanssa jää homma tekemättä. Ja vanha täytyy hilata maalle. Niistä meinasin tehdä polttopuille välivaraston. Leveästä osasta pohja ja kulkisilloista seinää. Siihen pressukatos päälle, johan on pilkottujen klapien mukavaa vuosi - pari kuivatella.

  Muistan, kun tein pian alennuksen puuvarastoksi saavan laiturin. Taisi olla vuosi 2004. Silloin minulla ei ollut sirkkeleitä, ei ylimalkaan kovin paljon työkaluja saaressa. Niinpä sovin Pesosen Hegulin kanssa, että saan tehdä laitiurin hänen pihallaan, peltihallin edustalla. Samoin sain lainata katkaisusirkkeliä. Kun puutavara ja muut tarpeet olivat paikalla, aloitin duunin eräänä kesäloma-aamuna. Kaksi kulkusiltaa a 4 metriä ja kelluva osa 2 X 3 metriä. Kellukkeet ja laiturisaranat paikalleen. Iltapäivän lopulla oli laituri koplailtu. Heikki kuljetti osat traktorin trukkihaarukoilla rantaan. Kelluvan osan päälle laitettiin kulkusillat, minä hinasin ne omaan rantaan. Hilpan kanssa vielä laitettiin laituri paikoilleen. Sitten sauna lämpiämään, avattiin valkoviinilekkeri. Oli hienoa kipaista uimaan heinäkuiseen veteen viinin kihelmöidessä otsaluun takana. Onhan alkomaholilla puolensa, oikein käytettynä. On laiturillakin, oikein tehtynä.
  Tietysti silloiseen laituriin seuraavina päivinä tein vielä säätöä. penkin yms. Mutta melkoin urakka päiväksi se oli.
  Senkin muistan, että olin varannut Hegulille viskipullon. Tiesin näet, että hän ei mitään korvausta avustaan (tekopaikka, sähkö, sirkkeli, kuljetus) pyydä. Niihän siinä kävikin. Tungin kuitenkin pullon hänen taskuunsa. Tuskin on enää jäljellä. Pulloa, tokko taskuakaan.

  Tuo muistelu on muistelua, aika aikaa mennyttä. Uusi laituri ei valmistu päivässä, eikä kahdessa. Paikoillaan se on, kun on. Vaikka en tosiaan sen kanssa aio vetkutella.

  Sellaisia täällä. Muuten: huomenna otetaan harsot pois peruna- ja sipulipenkeistä. Näyttää siltä, että pullistelua on näkyvissä. Huomenna selviää, pullisteleeko siellä koiranputki vai perunanvarsi.

VALMISTAUTUMISJAKSO

  Eilen lähtivät Tiilikaiset kotiinsa, Lammin Ikkuna Oy:n miehet aloittivat ulko-ovien vaihdon. Asunto 1 oli hyvissä ajoin iltapäivällä tehty, joten keskiviikkona on meidän luukkumme uusissa uksissa. Torstaina päästään siis kohti Anttolaa suuntaamaan.

  Minä kiertelin eilen haalimassa tarpeita laiturin tekoon, vähän muuhunkin. Tänään pitää vielä maalikaupassa käydä. Sitten on puutelista yliviivattu, reissuvihko nollattu. Jo ihan sormia syyhyttää; pian pääsee itseään toteuttamaan sirkkelin ja Makitan kanssa. Pitäisköhän ostaa pullo erittäin halpaa kuoharia, ja kastaa laituri vesillelaskun yhteydessä? Nimi? Long May You Float. Jep, siinä se on. 

 Ilmojen puolesta kelpaa saaressa olla. Ainakin ennusteiden mukaan. On aikakin, kesän nostaa kyssässä olleita harteitaan kohti korkealla kiertävää aurinkoa. Varmaan Anna, Joni, Iiris ja Liisa tulevat saareen, jossain vaiheessa, kun ilmat ovat suotuisia. Viikon lääninsatessa ei isolla porukalla, pienillä lapsilla, ole kovin rattoisaa mökillä olla. 

  Kuten sanottu, valmistautuminen laiturihommaan on sujunut aikataulussa. Voimaharjoittelu on tosin jäänyt vähälle, mutta muuten on kaikki kohdillaan, niin fyysisellä-, kuin mentaalisella puolella. Ensi viikolla sitten tositoimiin. Tositoimet alkavat tietysti puutavaran kuljetuksella Potinlahdesta rikospaikalle. Pitää ottaa soutuvene hinaukseen, niin ei tarvitse niin monta kertaa käydä hakemassa. 

  Tässä uteliaille A 5-lehtiön sivulle tehty puolivirallinen suunnitelma. Sitä kun noudattaa, tai ainakin sinne päin, niin valmista tulee. Puolivirallinen suunnitelma on muuten tässä tapauksessa virallisempi, kuin virallinen, sillä virallista ei ole olemassa. 

  Lähitulevaisuudessa pitää kai käydä myös Kangastalon Puutarhalla ostamassa kesäkukkia ja joitain taimia. Tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, kurpitsaa, ainakin. Hilppa varmaan laittaa jo sitä ennen herneen ja pavun siemenet mullan alle. Siitä omatarveviljelijöiden plantaasi alkaa hahmottua. Sitten odottamaan satoa. Välillä rikkaruohoja kitkien, vuohenputkeä kiroten, tarpeen mukaan kastellen, jäniksiltä ja kauriilta  suojaten, hallaöitä peläten. Kyllä työ tekijänsä palkitsee, kun sadonkorjuun aika koittaa. 

  Koska ei asiaa enempää ole, lopetan hieman tärähtäneellä otoksella hymyilevästä Liisasta. Miten voikin kolmekuisen hymy olla olla noin hersyvä? Tarkennuksena vielä: vähän tärähtäneen kuvan ottaja on vähän enemmän tärähtänyt.

PUHEESTA PUHINAA, TEKSTISTÄ TEKSTIÄ, KUVISTA KURINAA

  Olen ollut Aristoleen kantapää-ryhmän jäsen kai parisen kuukautta. Pakko tunnustaa, että olen pettynyt postauksiin. On toki asiaaa ja nokkelia oivalluksia joukossa, mutta kummaa pilkun viilausta tai ryhmän kriteerit täyttämätöntä on liian paljon. Sen ymmärrän, että ylläpitäjä ei ehdi runsasta materiaalia käydä läpi reaaliajassa. Kyllä jokaisen ryhmään hyväksytyn pitäisi ymmärtää pelisäännöt. Turhanpäiväistä sontaa voi jaella ihan omille sivuilleenkiin.
  Olen muutama päivä sitten estänyt ryhmän julkaisujen näkymisen etusivullani. En kuitenkaan ole ryhmästä eronnut, vielä.
  Suomenkieltä tulee kunnioittaa, sen oikeellisuutta vaalia, eikö? Mutta missä kirjakieltä tarvitaan, virheetöntä ilmaisua vaaditaan? Olen asian ymmärtänyt niin, että puheen päätarkoitus on tehdä puhuja ymmärrettäväksi. Samoin on laita kirjoitetun tekstin kanssa, siis tehdä kirjoitus ymmärrettäväksi. Kauniita, viisaita, epämiellyttäviä, suorastaan vittumaisia, tunteisiin vetoavia, vihaan lietsovia, järkeen käypiä, manipuloivia, vaikka mitä puheita voi pitää tai kirjoituksia laatia noudattamatta pilkulleen kielioppia sääntöineen. Ei tartte edes puolipilkun vertaa olla kuusalla kieliopista saadakseen itsensä ymmärretyksi.
  Ne, mihin Aristoteleen kantapää-ryhmäläiset eniten puuttuvat, eli julkisuuden henkilöiden lapsukset tai lehtikirjoitusten tahattoman humoristiset tai virheelliset sanonnat, ovat kyllä joskus aika huvittavia. Eivät ne kuitenkaan elämää suurempia juttuja ole, virheet tai kömmähdykset. Saahan niille irvailla. Varsinkin ensimmäisen kiven nakkaajat niin tekevät.

  Kun vuodattamaan alettiin, niin menköön. Myös olen ollut jonkin aikaa jäsenenä ryhmässä Suomalainen luonto. Myös sen julkaisut olen piilottanut. Kymmenittäin mitäänsanomattomia, osittain huonolaatuisia ja epätarkkoja kuvia päivittäin fb:n etusivultani olen saanut katsella. Joukossa tietysti hyviä, erinomaisiakin, otoksia. En itseäni minään valokuvaajana pidä. Huvikseen räpsijänä pikemminkin. Siksi en ole ryhmän sivuille kuin yhden kuvan laittanut.

  Se, mitä haluan sanoa on, että minulle ei näissä ryhmissä oleminen tuo juuri mitään arvoa. Ymmärrän, epäröimättä hyväksyn, niiden ihmisten ajatusmaailman, jotka noilla foorumeilla jaksavat päivästä toiseen seilailla. He varmaan saavat sieltä ajankulua, hupia, hyöytyäkin. Kun asia on siten, niin miksei? Eli en missään tapauksessa halua ketään, enkä mihinkään ryhmään kuuluvaa, arvostella. Kokonaisvaikutelma vain on minulle ollut yllä kerrotun kaltainen. Pyydän vilpittömästi anteeksi, jos joku tuntee itseään loukatun tässä kirjoituksessa.

  Se, että en ole ryhmistä eronnut, johtuu varmaan siitä, että ajattelen sisimmässäni mieleni saattavan muuttua. Ajattelen, että tulee aika, jolloin elämäni suurimpiin iloihin lukeutuu surffaaminen kielifriikkien mielipideviidakoissa ja ei niin proluontokuvaajien otoksien kimarassa. Mistäs sen tietää?

  Näitä vuodatuksia ei ole vuodatettu mala fide! Tehköön jokainen hyväksi katsomiaan asioita netin ihmeellisessä maailmassa. Paitsi, jos asiat kohdistuvat  syntyperään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskontoon, muuhun henkilökohtaisuuksiin menevään, tai loukkaavat ihmisrvoa ylipäätään.

  Siinäpä kerrakseen. Nyt, minä, viisas ja vaatimaton mies, kerron, millaisia virheitä tulee elämässä välttää. Kokemukseen nojaten voisin melkoisen listan tähän kirjata, mutta laitan vain yhden varoituseksi ja vakavan mielenjärkkymisen estämiseksi: Älkää koskaan ostako halpoja kynsisaksia! Minä onneton niin tein, vuosikausia. En hennonut ostaa Fiskarsin keltaisia, ainoita ja oikeita, vaan muutaman euron halpakopioita tai muuten vaan kelvottomia alkuperäisiä. Niillä kun leikkaa, varsinkin sillä huonommalla kädellä, ei hommasta tule hevon helvettiä! Kun lopulta tajusin, että on pieni hinta mielen tyyneydelle tuo parikymppiä! Täytyy näköjään melko vanhaksi elää, kokemuksen ja tuskan kautta oppia, ennen kuin osuu oikealle ladulle. Minulla on vielä ollut sekin pulmana, että Hilppa hoitaa kyntensä viilalla, joten hänkään ei ole minua osannut valistaa.
  Nyt ovat asiat kohdillaan; äsken leikkasin kynnet, ilman yhtäkään kirosanaa, ilman vähäisintäkään mielen keikahdusta, paitsi tietysti ilon ja tyytyväisyyden suuntaan. Kyllä iän tuomalle kokemukselle pitää antaa sille kuuluva arvo, vaikka se tulisi kuinka myöhään!

  Anna, Joni ja lapset olivat monta tuntia Lahdessa. Jonin veljen perheen kanssa ensin ulkoilemassa, sitten Lahden mummon luona syömässä. He tulivat juuri äsken takaisin meille. Liisa hymyili minulle koko pyöreällä naamallaan, kun häneltä kyselin, että millaista oli reissulla ollut?

Ja vielä tuon ehkä negatiivisvoittoisen kirjoitelman loppukevennykseksi Iiris aamulla koronatukassaan...

...ja Liisa juuri heränneenä siskonsa halauksessa.

VIERAITA, JOSKAAN EI YLEN

  Aamusta aikaisesta lähdettiin, aurinkoisena aamuna poistuttiin. Rauhallisilla teillä ajeltiin, ajoissa kotona oltiin. Suihkussa käytiin, parran trimmasin, sitten kauppoihin. Sopivasti ehdittiin välttämättömät tehdä, ennen kuin vieraat tulivat. Tuttuakin tutummat vieraat.

  Liisa muuttuu ja kasvaa kohisten. Kolme viikkoa siitä, kun edellisen kerran nähtiin. Ilmeitä, hymyä, liikkeitä, paljon uutta on ilmaantunut.

  Eli Tiilikaiset siis tulivat muutamaksi päiväksi Hollolaan ja Lahteen. Anna meni ip. ystävänsä 40-vuotisjuhlille. Ne järjestettiin tilanteen vaatimusten mukaan: picnic-henkisinä Messilässä. Me muut lähdettiin ulos. Iiris väläytti leikkipuistossa osaamistaan. Kärrynpyöriä oli opetellut tekemään. Alkuasento: tekninen osaaminen 9,25. 

  Itse suoritus vielä vaatii hiomista, mutta tuolla yritysinnolla ei mene kauaa, kun tekniikka ja taiteellinen vaikutelma kohtaavat korkean arvosanan ansaiten.

  Niin aika kuluu. Annakin lähestyy neljänkympin rajaa, Joni on täpärästi yli. Ihminen syntyy, käy koulua, opiskelee, meneen töihin, perustaa perheen, rakentaa elämäänsä laina lainalta, luotsaa lapset omille teilleen, lyhentää lainojaan, eläköityy, nauttii lapsenlapsien katselusta, kuuntelusta, kehityksestä, erinomaisuudesta, ihanuudesta, purjehtii seesteisin mielin kohti hautaansa. 
  Tuo oli tietysti ihanteellinen taival, mutta aika tavallinen, uskallan sanoa. Joillain saattaa elämänpolku olla kivikkoisempi, mäkinen, mutkien täyttämä, jopa piikkimatoilla päällystetty. Eräillä puolestaan viivasuora, tasainen, ruusupensailla ja rhododendroneilla reunustettu, helppokulkuinen, jos osaa olla kompastumatta kultaharkkoihin.
 
  Nyt riittää tiekarttojen esittely. Mainitsen niitten sijaan sen, että on jo toinen päivä ilman koronalkuolemaa. Tartunnat ovat painuneet alle viidenkymmenen per päivä. Tauti laantuu. Tai vetää henkeään, jossain lymyilee, hyökätäkseen turvallisuudentunteen sokaiseman kansan kimppuun salakavalasti paksurukoisen petäjän takaa, tai mahdollisesti terassin aurinkovarjon siimeksestä.
  Toivottavasti noin ei käy, ainakaan kovin suuressa mittakaavassa. Viisaat ovat kyllä varmoja, että toinen aalto tulee, joten paras muistaa kaikki se, mitä ollaan muutama kuukausi opeteltu.

  Palaan vielä eilen julkaisemaani laturipäätökseen.  Päätös oli nopea, ja kuvastaa luultavasti allekirjoittaneen taka-alalla, -raivossa myös, piilevää tunnetta, että tekemistä ei ole tarpeeksi. Se ei ole totta. Tekemistä on. Mutta kun monena keväänä tai alkukesänä on tullut tehtyä joku mittavampi rupeama, niin normaalimökkipuuhastelu tuntuu lomavietolta. Enkä minä ole koskaan ollut varsinaisesti lomaihminen.
  Toisaalta päätös on perusteltu siksi, että vanha laituri, vaikka varmasti vielä vuoden, parikin, jotenkin paikkansa täyttäisi, on tosiaan uransa ehtoopuolella. Aurinko on polttanut pinnan sellaiseksi, että paljain jaloin laiturilla kulkeva on vaarassa saada tikkuja jalkapohjiinsa. Enkä minä ainakaan halua mennä kengät jalassa uimaan.
  Muutamaa kulkusillan lautaa ole jo joutunut altapäin vahvistamaan, kun ison oksan kohdalta on alkanut taipua uhkaavasti. Samoin rannemman kulkusillan toista kannatinlankkua olen parannellut ruuvamalla sen kylkeen laudan.
  Tällaisia ongelmia tulee varmasti lisää. Ei ole poissuljettu, että jonkun alla lauta pettää, tai joku muu paikkaa pragaa, ikävin seurauksin.
  Siis kevein mielin lähden projektia toteuttamaan. Ei Hilpallakaan ole mitään vastaansanomista. Varmaa on myös, että vuoden tai kahden kuluttua eivät rakennustarpeet ole ainakaan halvempia. Eikä kunto ole yhtään parantunut.
  Hieman tietysti tutkiskelin valmislaiturivaihtoehtoja. Niitähän löytyy vaikka kuinka, vaikka minkä kokoisia, myös yksilöllisesti tehtyjä, ja vaikka minkä hintaisia. Vähän hankalaa vertailla yksyhteen oman tulevan tekeleeni ja valmiin ratkaisun hintoja, mutta käsitykseni mukaan puoleen pyydetyistä hinnoista taidan päästä. Asennettuna tilattuihin verratessa on kustannussäästö tietysti vielä suurempi. Toki aivan erinomaisia valmislaitureita markkinoilla on. En edes kuvittele, että omatekemä olisi parempi. Päin vastoin; vuosien kokemuksella tehdyt rakennelmat hakkaavat näpertelijän tekeleet mennen tullen. Mutta yritän ottaa oppia toteutetuista ratkaisuista, ja tehdä työn siten, että Iiris ja Liisa voivat nuorina naisihmisinä laiturilla aurinkoa ottaa. Summa summarum: Tonni tai pari on minulle iso raha, iso tuhlattavaksi, iso jos sen säästää.

EI PÄIVÄÄ, ETTEI PÄIN...

  "Ei päivää, ettei päin persettä; jos ei kenkä hierrä, ni kyrpä seisoo!" Näin kauniisti kohtasi pienetkin vastoinkäymiset eläikää lähentelevä timpuri (nimen olen autuaasti unohtanut) Ruolan työmaalla joskus 1970-luvun loppupuoliskolla. Minä olen eläkeikärajan ylittänyt degeneroitunut rakennusmestari, ja joskus ipottaa, mutta tuota lausetta en ole käyttänyt. Jokainen saa itsessään miettiä, onko syynä se, että kenkä ei hierrä, tai että kyrpä ei seiso? Tai molemmat?
  Vastoinkäymisiä kuitenkin ilmaantui. Millonpa niitä ei esiintyisi? Aioin ajella pienen läntin lähes kymmensenttiseksi kasvanutta nurmikkoa, kun leikkurin vetonaru katsoi takuuajan loppuneeksi, meni poikki. Ensin ajattelin, että ehkä tästä selviän omin avuin. Hain jo hyksysarjan hollille, mutta muutin mieleni. Tuo Ryobi-merkkinen vempele on monta vuotta ollut niipukas käynnistettävä. Varsinkin keväällä sitä on saanut nyhtää tarpeekseen. Olenkin aina laittanut sylinteriin tipan, tai pari, bensaa, saanut siten moottorin helposti pörräämään. Nyt päätin, että kiikutan leikkurin Anttolan Kone ja Urheiluun ammattimiehen syynättäväksi. Siispä kone veneeseen, vene vesille.
  Huoltohemmo lupasi ottaa kiireittensä keskellä leikkurin ensi viikolla työn alle. Sanoi vielä, että jos varaosia tarvitaan, niin homma vaikeutuu. Ei kuulemma ole helposti saatavilla. Pitihän se arvata! Ei olisi pitänyt muutama vuosi sitten sortua ostamaan kauniin näköistä ja edullista härveliä. No, toivottavasti siitä vielä tolkku löytyy. Edes muutaman kesän jos vielä jaksaisi töitään suorittaa. Ei ollut edes haaveissa, että laite kestäisi yhtä kauan, kuin edellinen, Brigss & Stratton-moottorilla varustettu sinivalkoinen komistus, joka palveli pyyteettömästi yli 30 vuotta. Ennen oli konheet rautaa.

  Eilen tein mielessä muhineen, mutta ensi kesäksi kuutioidun, asian suhteen nopeamman aikataulu päätöksen. Ihan melkein sillä siunaamalla, kun laiturilla mitta kourassa tepastelin, päätin että sen uusin. Ja pian. Siis homma alulle. Ensi suunnitelma tupakkiaskin kannen puttuessa paperinpalaselle. Sitten menekkilaskentaa, googletusta, yhteenveto, karkea talousarvio.
  Uudesta laiturista tulee kelluvalta osaltaan vähän nykyistä isompi. Kulkusiltoja tulee yksi pätkä lisää, joten laituri sijoittuu kolmisen metriä kauemmas rannasta. Tärkeä juttu, koska veden pintaa sattaa laskea tosi alas, kuten viime syksynä, ja loivasti syvenevällä rannalla se tietää ongelmia. 
  Nyt on homma sillä mallilla, että Taloon.comista on tilattu kaksi putkiponttoonia kolmen jo olevan lisäksi, laiturijalat tarvikkeineen käydään Kuortin Rautakaupasta huomenna ohi mennessä ohimennen ostamassa, ja puutavaran kävin kyläreissulla tilaamassa sahalta. Alpi pyöri taas jossain, joten Haikaraisen Juhan kanssa sovittiin tilaus: laatu, määrä, mitat. Kuljetus Potinlahteen sovittiin maanantaiksi tai tiistaiksi kesäkuun ensimmäiselle viikolle. Olisi ollut liian monta reissua hakea veneellä sahalta. Edestakaisen reissun matkaksi tulee parikymmentä kilsaa.

  Siispä vähille urakoille suunniteltu kesä muotoutuu vähän työllistävämmäksi. Mutta onhan sitten tehty. Kukaan ei tiedä, missä kunnossa ensi kesänä on. Niin se menee, vaikka kuinka hanakasti PTS:a laatisi. Vaanii vaara, että hyvät suunnitelmat jäävät historiaan hyvinä suunnitelmina.

  Ilmat lämpenevät. Alkukesän vehreyttä alkaa näkyä. Muutama päivä kun poissa ollaan, niin muutos on varmasti melkoinen.

  Vihreän eri sävyjä on lukemattomasti.

  Kun viikon kuluttua tänne palataan, niin ruohonleikkurille on käyttöä. Jos on käytettävissä oleva ruohonleikkuri. Ja sellainen käytettävissä oleva, joka käyttäytyy siten, että se on käynnistettävissä. Vielä siten, että käynnistettäessä käynnistyy.

OSA-AIKAINEN MYRKYNKEITTÄJÄ

  Eilen toimeuduin lopulta lähtemään korvasieneen. Saukonsaloon ajelin, kolmen vuoden takaiseen hakkuuaukoon tallustin. Isohko laikutettu aukko. Vaan harvassa olivat sienet. Sentään länsilaidan reunoilla, hieman ylempänä, alkoi harvakseltaan näkyä noita kurttuisia herkkuja. Kiersin vielä itälaidalle, sillä aukon keskiosa oli liian soista olomuodoltaan. Sieltä sain vähän lisää koriin täytettä.
  Kevään sieniaika on sellaista, että korvasienelle korvaavaa sientä ei silmiin tartu. Elokuussa on asia toisin. Monen sorttista kerättävää löytyy. Googletus tosin paljastaa, että on noita kevään sieniä vaikka kuinka. No, huhtasieniä olen joskus nähnyt, yhden siellä, toista ei täällä, kolmannen ehkä tuolla. En niitä ole koskaan kerättäväksi asti löytänyt. Se on asia, minkä haluaisin korjata. Kuten matsutaken kohdalla myös. Helpommin sanottu kuin tehty, kun on kyse tuoksuvalmuskasta. Olisin varakas henkilö, jos niitä alkaisi korikaupalla löytyä. No nyt livahti asian viereen. Eikä matsutake edes mikään kevätsieni ole! Kevätsieniä siis ovat esimerkiksi hirvenparvimaljakas, käpyhiippo ja käpynastakka, vaikka en ole tiennyt niitä edes olevan olemassa.

  Puoli korillista sain kerättyä. Aukkoa jäi vielä kiertämättä, koska piti lähteä syömään. Käyn tänään tarkkomassa paikan, ehkä jossain toisaallakin poikkean.

  Kuvassa korvasienet likoamassa ennen keittämistä. Liottamalla saa sienistä pois ainakin osan niissä väistämättä olevasta hiekasta. Ei yleensä kaikkea, mutta korvasienikastikeessa kuuluukin välillä hiekanjyvän narskataa hampaissa.

  Iltapäivällä Hilppa ryhtyi keittämään sieniä. Melko työläs homma. Tähän väliin asiaan löyhää tiiviimmin liittyvä muisto:
  Kerran, vuosia sitten, oltiin saaressa viikonloppuna. Haneli soitti lauantaina, ja sanoi, että nyt löytyi korvasienten pesä. Ja että jos kiinnostaa, aja tänne. Hän antoi koordinaatit, minä autolle, avanti! Niitä sieniä tosiaan oli! Haneli oli pick upinsa lavalle varustanut ämpäreitä ja paljuja. Kyllä me kerättiin! Valehtelematta oli Subarun lava täynnä korvasieniä. Ainakin lähes. No, uskokaa, mitä uskotte, mutta paljon niitä oli. En ennen, enkä jälkeen, ole osunut tuollaiseen paikkaan. Sieniä oli lähes joka laikussa, monta kussakin, ja ne olivat isoja. Ahos-Riti olisi tämän kehuskelun jälkeen sanonut, että tuohan on korvasienten näkemisen Euroopanennätys! En tietysti hirveää määrää voinut sieniä Avokkaaseen viedä. Muistaakseni kaksi ämpärillistä ja korillisen. Hilppa-raukka niitä loppupäivän keitteli sisällä keittiössä. Hyvä ettei tuupertunut höyryihin.

Onneksi nyt on kesäkeittiö, missä keitellä. 

Ja jävestä tulee pihalle letkulla vettä. 

  Kyllä siinä reilu pari tuntia vierähti, mokomassa souvissa. Kahteen kertaan keitäminen väljässä vedessä, välillä huuhtelu, lopuksi kunnon huuhtelu. Vaikka kyllä se palkitsee, kun sydäntalvella korvasienikastiketta hyvän kalan tai lihan kanssa maistelee. Ja lopusta kastista seuraavana päivänä rakentaa voileivän. Tai korvasienikeittoa lusikoi hartaudella. Ei paina silloin jaloissa kuoppaisessa ja kivisessä maastossa kävely, ei keitinvesien huumaava tuoksu mieltä paina.

  Aika vähiin kutistuvat sienet, kun ne keittää ja pilkoo. Muutama nassakka kuitenkin pakkaseen meni. Tänään jos samamoisen saaliin saisi, niin olisi jo mukavasti herkkua tallessa.

  Ne saavat sitten kesäkuun alussa ravintolat, kuppilat, muut tarjoilumestat, aueta. Tietyin edellytyksin, kuten hallitus eilen ilmoitti. Metelinhän se tietysti aiheutti, ilmoitus. Ei saisi olla rajoituksia aukkiolon pituudessa, ei yökerhoilla, ei mitään. Ja maskit päähän, perkele!

  Muutama päivä sitten oli Keski-Suomen ja Etelä-Svon alueuutisissa juttua ravitsemusliikkeiden sulkemisen vaikutuksista. Lähetyksessä haastateltiin Kerimäkeläistä ravintolayrittäjää. Toimittaja kertoi aluksi, että tälläkin yrityksellä tuotto pudonnut yli puoleen. Jahans. Tarkoitettiinko sitä, että tuotto on pudonnut enemmän kuin 50 %, vai alle 50 %? Varmaan tarkoitettiin, että enemmän kuin puolet se on laskenut. Mutta sanoman mukainen yli puoleen tippunut tarkoitaa vähemmän kuin puolet. Ota noista selvää. Vaikka mitä väliä? Onko tiputus 55 %, vai 45 %.? Paitsi yrittäjälle. On väliä. Nyt meni saivarteluksi.

  Nyt näyttää siltä, että lauantaina lähdetään Hollolaan. Ollaan vajaa viikko, eli niin kauan, kun ovat saaneet ulko-ovet asuntoomme vaihdettua. Luultavasti se on joko keskiviikko tai torstai. Nyt on vielä hyvä aika olla poissa saaresta, kun ei ole kastelemista, muuta huolehtimista. Kesemmällä voi olla toisin, keleistä riippuen, tietysti.

  Laitanpa loppuun kuvan, missä ylivuotinen heinä ihailee uuteen vehreyteen ponnistavaa pihaa.

SAHALLA KYLLÄ, KYLÄLLÄ SAMALLA

  Tilasin Leinosen Ilpolta uuden levyn verannan pöytään. Liimapuusta, määräkokoon ajettuna, sahalle toimitettuna. Näin toimii puutavarahankinta; sahalta haetaan, jos siellä ei ole, sinne tilataan. Ja pyydettäessä sovittu tavaramäärä on sovittuna aikana rannassa.
  Tuon pöytälevyn tilasin reilu viikko sitten. Aamupäivällä soitin Alpille, varmistin, että se on jo toimitettu. Kyllä oli. Kysyin Alpilta, että eikös siun pitäny olla jo eläkkeellä?
  "Niihä miä oonkii!", vastasi Alpi. "Kolome kuukautta oon olluna. Mut yhtää työpäevee en oo olluna poes tiältä".
  Alpi, Leinosen Puutavaran ruumiillistuma ja ikoni, selvitti vielä, että luvannt olla vielä kaksi kuukautta, ja että sitten se on loppu. Ilpolle tulee kiire etsiä korvaaja miehelle, joka tietää kaiken, mitä pitää tietää, osaa tehdä kaiken, mitä tulee osata. Eli saattaa olla hankala homma Alpi korvata.

  Minulle tuo Leinosen Puutavara on aina ja ikuisesti Leinosen Saha. On, vaikka ei siellä ole kai vuosiin juuri mitään sahattu. Puutavara tulee muualta. Sen sijaan höyläystä tehdään, aika paljon, jos oikein olen ymmärtänyt. Mutta saha on saha. Ja on sahalla maineikas joukko anttolalaisia käynyt markkojaan ansaitsemassa, mm. Pien Iekki ja Ikosen Pena. Ja eikös Alpin isoveli Pädykin olluta sahamiehiä? Kaimaanit Koistinen ja Eerikäinen, jos tämän luette, jatkakaa listaa.

  En ole juuri veneellä ajellut. Niinpä lähdin mieluusti usmuutamaan kohti sahan rantaa. Poikkesin kuitenkin ensin kylillä. Kävin ostamassa kahvileivät. Eivät päät yhteen kolkkaneet rantalaanilla, eivät edes Salessa.

  Sitten sahalle. Alpi oli jossain näkymättömissä, mutta toinen kaveri palveli. Tiesi heti sanoa, että se levy on tuolla kopissa. Ostin vielä kakkosvitosta pätkän, pari terassilautaa. Kantelin tavarat veneelle. En viitsinyt mokomien takia pyytää trukkikuljetusta.

  Jonkin verran tuuleskeli,...

   ...mutta ei ollut onneksi painoa kummoisesti. Ei ole moneen vuoteen ollut lasti sahalta saareen näin pieni.

   Tuiman katse kipparilla, Vuohisalmi on melko kapea, ja yksi kivi kierrettävänä. Silti kannattaa sen läpi ajaa; laivareissu kiertää kuitenkin melko paljon.

  Sepä olikin jo kahvin aika, kun tavarat olivat sateelta suojassa, vene peitelty. Korvikkeet tarettiin juoda verannalla, sen verran aurinko lämmitti lasien läpi. Pöytälevy mallattiin ensin paikalleen odottamaa rungon ja tuolien maalausta, itsensä lakkkausta (tai muuta soveltuvaa kuultokäsittelyä).

  Kahvit kermamunkilla olivat ihan luksusta. Täytyy kyllä sanoa, että eivät ole saman veroisia, kermamukit, kuin 1960-luvun alussa Iitan Kioskilla Mikkelin Lyseon kupeella. Vai kultaako aika makumuistot? Nimikin on muuttunut täytemunkiksi. No, sillä mennään. Tässä näyte täytemunkeista:

  Kun viikon kuluttua lähdetään kotona käymään, on puutelistalla maaleja eri tarkoituksiin, lakkaa pöytälevyyn, sekä aika paljon muuta. Reissuvihkossa näkyy olevan jo melkein sivullinen merkintöjä. Ei mitään kovin isoa, ei kovin kallista, mutta kovin tarpeellista. Ainakin, jos aikoo suoritta itselleen kuutioidut hommat. 

  Reissuvihko on elinehto. Täältä ei lähdetä lähikaupassa pyörähtämään, ei kipaista K-Raudassa, ei Motonetissä, ei Tokmannilla. Keskipitkän aikavälin suunnitelmilla mennään. Lyhyen aikavälin mielenpilkahdukset ovat toki mahdollisia, edellyttäen, että omalta keskusvarastolta (venevaja) tarpeet löytyvät.

  

  Siinä päällimmäiset. Välistä on turha alkaa tähän mitään vetämään. Eikä pakan pohjilta. En ole mikään junapeluri. 

MINÄ JA MORRISON

  Sopivaa tihuutusaamun musiikkia: YouTubelta Van Morrison & John Lee Hooker The Concert At The Beacon 1989. Tuvan uunia lämmitellessä kului reilu puolitoista tiimaa mukavasti. Hieman harhaanjohtava tuo nimi YouTubessa. John Lee Hooker näet esiintyy lopussa vain kahden kappleen verran.
  Hieman vaisun alun jälkeen tahti kiihtyi, bändi ja maestro lämpenivät. En bändin jäsenistä tunnistanut kuin Georgie Fame'n. Lunttasin hieman. Lavalla ovat Van'in ja Georgie'n lisäksi:

  Bernie Holland, kitarat ja taustalaulu
  Brian Odgers, basso ja taustalaulu
  Neil Drinkwater, keyboard ja haitari
  Dave Early, rummut
  Richie Buckley, saksofonit ja taustalaulu
  Steve Gregory, saksofonit ja huilu

  Georgie Fame, tietty, uruissa ja laulussa

  Lisäksi Mose Allison vierailee biisissä "Benediction", sekä, kuten mainitsin, John Lee Hooker kappaleissa "Serve Me Right to Suffer" ja "Boom Boom".

  Tässä linkki konserttiin. Jos jaksatte katsoa snadisti huonolaatuista kuvaa elokuvan verran, suosittelen. https://www.youtube.com/watch?v=BNhx22Em5sA.

  Kovaa ammattiporukkaa on lavalla. Erityisesti panin merkille Richie Buckley'n saksofonisoolot, sekä hänen ja Van'in lauluiloittelun lähes varttitunnin esityksessä "Summertime in England/Common One".

  Kyllä Van Morrisonin laulutaidot tulevat esiin. Ääni on kuin instrumentti. Muutamat uskonnollissävytteiset kappaleet osana Van'in tuotantoa kuuluvat ohjelmistoon. Mikäs siinä, musiikki on hyvää. Eikä Van ikinä ole tunnustanut mitään uskonkuntaa tai
-suuntausta kannattavansa. Monet muusikot hakevat musiikkinsa sävyjä ja sanomaakin uskonnoista. Se heille suotakoon.

  Hieno konsertti lepopäivän ratoksi. Muutamille ehkä rutoksi. Tai, kuten Riepposen Kake (R.I.P.) muinoin totesi: "Rattopojan levoksi."

  Hienoja juttuja ovat Van ja John Lee tehneet kimpassa aikojen saatossa. Pitääpä etsiä, löytyisikö jostain joskus jossain (hienosti sointuva kysymys) syvän etelän suistomailla laiturilla taltioitu nauha. Sellaisen muistan ammoin videonauhuriaikoina tv:sta tallentaneeni. Bluesia luihin ja ytimiin.

  Sitä, että John Lee olisi hieman useamman biisin ollut messissä, jäin kaipaamaan.

  Nythän näyttää kirkastuvan. Pitää lähteä happirikkaaseen väli-ilmastoon katselemaan, mitä meille kuuluu. Tuosta aasinsiltana loppuun anekdootti:
  Olin väliaikaisesti työmaamestarina Riihimäellä E-liikkeen korttelin saneerauksessa. Oli vuosi jotain 1987. Oma rivitalokohteeni oli juuri valmistunut, eikä uusia ollut alkamassa. Vastaavana oli R.T., ystäväni ja huumorintajussaan ylivertainen kaveri. Mestarien tilat olivat saneerattavan rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Istuimme R:n kanssa poristen, kun kaupungin rakennustarkastaja X.Y. astui oveta sisään. Hän oli tullut tarkastamaan jotain raudoitusta ennen valua.
  R. vilkaisi olkansa yli, tokaisi: "No, mitäs meille kuuluu?"
  Tarkastaja, hieman yks'totinen persoona, mietti hetken, vastasi: "E..., ee..., eeeeen..., eeeeeeennn mi..., mi..., minä va..., vaan ti..., ti..., tiedä!"
  Meillä oli naurussa pitelemistä. Pelastin tilaneteen sanomalla.: "Hyvin meillä menee. Mennääkö katsomaan raudoitusta?"

  Loppuun kuva erittäin epävirallisesta sademittarista. Se ei näet ole lieriö, vaan poikkileikattu kartio, joten mittaamalla veden korkeutta, ei saa ilma korjauskerrointa sateen millimäärää tietoonsa. Koska muilta kiireiltäni en ole kerrointa laskenut, niin pysyköön epävirallisena. Pari senttiä kuitenkin vettä sangon pohjalle on ilmestynyt.

JOHDOSTA ONNITELLAAN

  Kuuntelin aamulla Onnensävel-ohjelmaa. Tai en suoranaisesti kuunnellut, mutta radio oli auki. Huonolla kuuntelullakin sattui korviini osumaan toivotus, pian samanlainen. Tällaiset:
  "Onnittelut Sille Tälle Siellä 70-vuotispäivän johdosta, joka on 18. toukokuuta, toivoo Tämä Tässä." 
  "Vai niin", ajattelin. "Mukava tietää, että johto on Siellä 18. toukokuuta." Jäin kuitenkin kaipaamaan tarkennusta. Mikä johto? Sähköjohto, vesijohto, ehkä valokuitu? Firman johto, kunnan johto, ehkä maan johto? Ei asia miettimällä selvinnyt, ei johtanut pohdiskelu mihinkään. Puolivillaisen leppoisista ohjelmista saattaa koitua melkoinen riesa. Meni pitkälle aamupäivään, ennen kuin sain asian mielestäni.

  Vaikka johtoajatuksena oli ajatus johdosta, ryhdyin aamukahvin jälkeen puuhastelemaan. Pientä lauantain ajanvietettä. Ensin täytin saunan vesiastiat, kannoin puut, laitoin uunit "napsausta vaille-asentoon". Sitten asettelin kivet "hautakummun" ympärille. Onneksi yläkasvimaata pari vuotta sitten kääntäessäni nousi kiveä rutosti, niin pientä kuin isoakin. Siitä läjästä oli lyhyt matka kärrätä tarpeelliset paikalle. Nyt on helpompi ajella trimmerillä laita, pitää penkki siistinä.

 
  Sitten haloin muutamia pölkkyjä rantteelle tuomastani tuulenkaatokoivusta. Niistä irtosi tuohi hienosti, joten nyt on syttyjä saunaan pitkäksi aikaa. 

  Koska launtain aamupäivä ei ollut vielä lähellekään ruoka-aikaa, menin katsomaan katiskat. Ahvenia oli, muutamia. Ja kutua aika lailla. Pari kalaa oli savustamisen väärtejä, muut sormen mittaisia. Koska kahden ahvenen takia ei viitsi savupönttöä viritellä, laskin kaikki aikuistumaan. Siirsin katiskat toiseen paikkaan, sillä tuo mesta ei näyttänyt saalista antavan.

  Aurinko vähän pilkisteli. Otin kuvan vaahteran kukinnoista. Kauniin värinen on puu tuo, kun arska hieman valoa suo.

  Sittenpä olikin lounaan aika. Puolenpäivän jälkeen alkoi hieroa sadetta. Kevyellä tuhnutuksella alkoi, hieman on tähän mennessä voimistunut. Vielä saisi kiihtyä. Ja sataa, kuten on ennustettu, aamuun saakka. 

  Koska ulkotyö ei enää maittanut, eikä ollut tähdellistä, katsottiin toosaa. Ensin Netflixiltä yhden sarjan päätösjakso. 

  "Ai minkä?", kysytte. 

  "No 'Kova Linja'-nimisen!", vastaan. "Se on neliosainen englantilainen minisarja. Menettelee."

  Sitten keitettiin kahvit, päätettiin jatkaa valitsemallamme tiellä. Joten Areenalta "Nuori Morse". Seitsemännen kauden avausjakso tulee ykköseltä vasta illalla, mutta oli jo nähtävissä tällä foorumilla. 

  Tykkään sarjasta. Tykkään sen viipyilevästä etenemisestä. Tykkään siitäkin, kuinka aluksi vilahtelevat ihmiset saavat loppuhuipennukseen mennessä paikkansa tarinassa. Olen Morse-fani. Muuten, olivatkohan kuvitteellisen Morsen kuvitteellinen äiti, tai isä, tai molemmat, hieman eksentrisiä persoonia, kun antoivat pojalleen nimeksi Endeavour? No, taisi olla Colin Dexterin idea. Morse ei mieluusti nimeään kenellekään kertonut. Kirjassa, muistaakseni ihan viimeisessä, vanha ja sairas Morse etunimensä paljastaa. Jollekin naiselle, tietysti. Muuten hän kulki läpi kirjasarjan nimellä E. Morse. 

  Hilppa lähti, pakon sanelemana, ulos. Hän hoihkaisi ovelta "Nythän täällä sataa kunnolla!"

  Hieno juttu. Saatan alkuviikosta lopultakin korvasieiä jälestämään lähteä. Varmaan niitä jostakin sopivasta paikasta olisi jo löytynyt, mutta saamani ensikäden tiedot ovat olleet sen kaltaisia, että en ole katsonut mielekkääksi lähteä sopivia aukkoja koluamaan. Hallituksen tavoin luotan asiantuntijoiden lausuntoihin. Jos olisin oppositiosienestäjä, olisin laukannut ryteikköjä jo kauan. 

  Näin tämä näkyy menevän. Kun ei yhteen pötköön jaksa elävääkuvaa tuijottaa, eikä lukeminen ota tulta alleen, tulee kirjoitettua. No, ei tämä keneltäkään pois ole, ei edes minulta. Kiitokset niille urhoollisille, jotka jaksavat linkin auki klikata. Se lasketaan teille eduksi, kun portinvartija Pietarin soittokelloa rimpautatte. 

MAISEMOINTI PEPPE & KUMP. ay

   Maisemointi jatkuu. Tänään hajotin pois yli 30 vuotta palvelleen kaivonkannen, tein tilalle mallin "Matala, vers. 1a". Nyt tuntuu piha avarammalta. Ja siistimmältä.

Alla tilanne nyt...

...ja ennen.

  Vanhempi kuva on otettu joskus keskikesällä, joten siinä kaikki on vihreää. Uudessa kuvassa oleva ämpäri ei ole veden nostoa varten, vaan se varttuu lämpimämpää keliä ja kukkaa istutettavaksi.

  Oma fiiliksensä tuolla vanhalla kaivojutulla on, mutta eteenpäin pitää mennä. Ja oli tosiaan aika heinää kasvava kumpu duunata ja tuunata. Kunhan heinäkuu koitaa, on näkymä vasta arvioitavissa, mutta veikkaan, että entistä ei tule ikävä.

  Viileää pitelee. Hidastaa kyllä kesän tuloa. Linnut joutuvat pitkin pihoja hyppimään ja etsimään evästä, kun ei muuta sapuskaa löydy. Mutta raparperi virittää vartta. Alkaa olla jo vesi kielellä. Mikään ei näet voita kesän ensimmäisen raparperikiisselin puraisua, puolihuolimattomasti Hemingwayn Ernestiä lainaten.

  Huomenna taitaa sadella iltapäivästä lähtien. Tai niin povataan. Minen ihan usko, mutta ken elää, hän näkee. Jos ennusteet sinne päin ovat, tihuuttelee putkeen sunnuntain yli. Saisi tulla. Ja olla sitten poutaa. 

  Hallitus, päämisterin suulla, selvensi tänään koronastrategiaansa. Oppositio huutelee, että täsmällistä selvitystä vielä kaivataan. Melko selvästi minusta Marin asian esitti. Mikä lie jäi kaihertamaan? 

  Se on ihan sama, mitä hallitus sanoo, tai tekee. Aina menee päin persettä, ilmoittaa oppositio. Ja vaikka mitä kovaan ääneen vaaditaan. Eivät niinkään opposition kansanedustajat, vaikka vähän kuitenkin, mutta sanonko minkä puolueen karvalakkiosasto. Taidan minäkin ruveta vaatimaan:

  Maskipakko kaikille, joka paikassa, heti.

  Ravintolat auki, ilman rajoituksia, heti.

  Valtion velanotto kuriin välittömästi.

  Yrityksille lisää tukea, vähintään tuplasti.

  Tämän suuntaista mylvintää kuuluu, ehkä tosiaan joskus samasta suusta. Ainakin tuntuu siltä, että ei tarkoitus ole rakentaa, vaan repiä, romuttaa ja luhistaa. 

  Olisi muuten vikkelää katsella asiakkaita ravintolan pöydissä maskit naamallaan. Kyllähän drinkin tietysti pillillä maskiin tehdystä reiästä pystyy imaisemaan, mutta entreĉotepihvin ja uuniperunan nauttiminen lärvi peitettynä on hankalampaa. 

  "Höyry" Häyrinen on poistunut keskuudestamme, kerrottin tänään. Melkoinen virtuoosi alallaan. Muistoissani on päällimmäisenä eräs "Hyöryn" selostus. Jossain formula-1-lähetyksessä hän huusi lähtömelun sekaan: "Autot starttaavat ja täällä on niin kova meteli, että en kuule omaa ääntäni, mutta tiedän, että puhun, koska näen, että huuleni liikkuvat!" Pankaapa paremmaksi. R.I.P. Raimo Häyrinen.

  Huomenna kai aamupäivällä jotain puuhaillaan, saattaa MAISEMOINTI PEPPE & KUMP. ay suorittaa alan työtä lisää. Ainakin Peppe, kumppani lie myös. Jos Peppen oikean käden keskisormi ei heittäänny kovin tuskille. Se näet jäi kunnolla litistyksiin, kun uusi kaivonkansi tekovaiheessa lävähti sormen päälle. Ei korkelta, ei kovaa, mutta mustaksi meni sormenpää, turposi ja halkesi vajaan sentin matkalta niin, että liha meinaa tursua. Tästähän meitä varoiteltiin: Älkää rasittako mökkikuntanne terveydenhuoltoa! Siispä bepanthen ja laastari saavat riittää. 

  Muuten, ei luu sentään rikki mennyt, joten kyllä tästä kotikonstein selvitään.

  Tällainen ajatusrypäs tuli tänään. No, ainakin rypäs. Vielä kuva yhdestä kukkimaan pyrkivästä. Se ei ole käpy, vaan kukka alkutekijöissään. Nimeä sille en tiedä, ei tiedä Hilppakaan. 

OSTOKSILLA

  Kymmen päivää saaressa. Kymmenen päivää käymättä missään. Kymmenen päivän erinteeni eli karistus. Kymmenen päivää näkemättä ketään, paitsi toisemme, ja hetkellisesti muutamia kesänaapureita. Se on pisin aika, kun ollaan yksillä eväillä täällä oltu. Nyt oli lähdettävä varastoja täydentämään.
  Kahdeksalta startattiin kohti Mikkeliä. Kaupungissa suoritettiin rengasmatka: Motonet, bensis, Calrson (rauta), toriparkki, mistä jalkautuen Minnan Torikahvila (take-away-kahvit), apteekki ja S-market, autolle, Tokman, Hong Kong ja Lidl. Nyt ollaan omavaraisia taas kymmenen päivää, joittenkin ostosten suhteen paljon kauemmin.

  Mikkelin tori oli hiljainen. Muutama myyntikoju, muutama ihminen. Kaupoissa oli väkeä aika normaali määrä, jos viime kesää pitä vertailukohtana. Se kiinnitti huomiota, ettei Mikkelissä juurikaan näkynyt maskeja käytössä. Lahdessa ja Hollolassakin on se yleismpää.

  Lähelle yhtä vierähti kun oltiin Potinlahdessa, puoli kahteen, ennen kuin kaikki tavarat oli yli lautattu, paikoilleen laitettu. Eli siinä päivän työt, kirkkaasti.

  Eilen tuli hieman puutarhaluonteista työtä tehtyä. Kaivon takana on ollut muutaman neliön suuruinen kumpare, joka kasvaa kesäisin pienen miehen mittaista heinää. Kumpare on itse asiassa muinoin paikalle talvella tuotu hiekkakasa, joka on vuosien saatossa alkanut kasvaa heinää, ja siten luonut päälleen pienen multakerroksen. Kaunis se ei ole koskaan ollut. Nyt sain herätyksen, kun eräänä iltana hampaita pestessäni katseli rumistusta ja mietin, että jotakin pitäis tehdä!
  Siis lapio käteen, maata kääntämään. Sitten tasausta haravalla, isommat juuret ja mättäät lehtikompostiin, muutama kärillinen puutarhamultaa päälle, viimeinen silaus, avot. Puutarhamultaa meillä on ollut vielä vähän pressun alla siltä ajalta kun piha uusittiin, eli kohta viisi vuotta. Silloin tänne lautattiin traktorin peräkärrillinen multaa. Nyt se on loppu.
  Hilppa laittoi erehdyttävästi, mutta ilman tarkoitusta, hautakumpua muistuttavaan kumpareeseen kehäkukan ja krassin siemeniä. Siemenet hän on kerännyt syksyisin omista kukista. Saa nähdä, onko hautakumpu erinäköinen kuukauden, tai parin, kuluttua?

  Kun maisemoimaan aloitettiin, niin jatketaan samalla linjalla. Huomenna puran kaivon kannen, tai miksi sitä nimittäisi? Se ei myöskään enää näollään illauta. Teen siihen pelkän kannen. Sitä varten piti katehuopaa hankkia kaupunkireissulla. Pieniä töitä, mutta silmälle iloa tuottavia.

  Jo alkavat muutamat kukat hiljalleen tuupata sukuelimiään näkösälle, kuten tämä narsissi. 

  Ruoho vihertää päivä päivältä enemmän. Vaikka kylmän puoleista on luvassa ainakin tämän kuun loppuun asti, niin jotakin aina tapahtuu. Melkoisen takapakin kevät tosiaan otti. Jospa kesäkuu ottaisi etupakkia.

  Huomiseksi on siis homma selvillä. Lauantai on vielä avoin, kalenteri tyhjä. Jos ei kalenteriin saa merkintää, päiväkirjaan kai sentään. Ainakin nettipäiväkirjaan. Siitä sitten tuonnempana. Pitää hörppiä päiväkahvit. 

MENNEEN PÄIVÄN LUMET

  Kun eilen jaksoi tarpeeksi kauan odottaa, niin satoihan se viimein. Lunta. Ennusteet olivat lopulta oikeaan osuneita, vääräaikaisia vain. Nyt ovat lumet menneen päivän lumia. Tosin ne sulivat vasta tänään, joten olivat ne olevan päivän lumia myös.

  Menneen päivän lumien alta paljastui myös tämä sininen rykelmä.

  Eilinen meni siis sateen odotteluksi, ja kun se lopulta alkoi, sateen ihmettelyksi. Tänään oli aika ryhtyä jotain puuhaamaan. Syysmyrsky oli katkaisuuta rannalta yhden koivun suunnilleen rungon puolivälistä.  Tempaisin moottorisahan käyntiin, kaadoin pystyyn jääneen osan, pätkin puun, kärräsin rantteelle. Puuta pätkiessä syntyi itsestään tuo "pöllö", otus, minkä kuvan jaoin päivällä. Laitoin sille vain lehtikuusenkävyt silmiksi, kuusenkävyn puolikkaan nokaksi. Kertauksen tarpeellisuuden varjolla:

  Savotassa kului mukavasti aamupäivä. Tai oikeastaan kymmeneen asti. Mutta katsoin isommat työt tälle päivälle tehdyiksi. Iltapäivä huithupeni sitten huithapelijutuissa. Koska huithapelijutuissa ei ole paljon kerrottavaa, teen pienen uutiskertauksen.

  Eilen, tai toissapäivänä, oli radiossa juttua koululaisten luvattomista poissaoloista. Tuli ilmi, että asiaan puuttumisen käytäntö on kirjavaa. Opettajilta puuttuvat ohjeet luvattomiin poissoloihin puuttumiseen. Eli opettajilta puuttuvat ohjeet luokalta puutuvien poissaoloihin puuttumiseen.
  En tiedä, miksi aihe nyt oli ajankohtainen. Kouluistahan ovat puuttuneet kaikki oppilaat. Ovatko ne, jotka luvattomasti ovat olleet poissa, etäpuuttuneet viime aikoina? Ja puuttuuko opettajilta ohjeet etäpuuttumiseen puuttumiseen?
  Mitä tehdä, jos puuttuu ohje puuttumiseen puuttumiseen tai etäpuuttumiseen puuttumiseen? Pitääkö olla puuttumaton? Vai pitääkö kysyä Putinilta?

  Oikeusoppineet sanovat, että työtehtävästä voi koronan vuoksi kieltäytyä, jos on riittävän hyvä syy. Minä heti pohtimaan hyviä syitä. En kyllä keksinyt yhtään, vaikka kuinka tuumin. Tarkoitan nyt syitä itseäni varten, en yleisesti. Meinaan vain, että olisihan se hienoa, jos voisi Hilpalle, kun hän pyytää viemään roskat, tai lämmittämään saunan, tai mitä tahansa, sanoa, että sori, en koronallisista syistä tee sitä.
  Ihan turhaa pohdiskelua, kyllä, kyllä. Minähän vien kernaasti roskat, lämmitän saunan mielihyvää tuntien, teen mitä tahansa hypyn kengässä. Se olikin hypoteettista pohdiskelua. Mutta jossakin perheessä saattaa olla oikeasti asia esillä.
  Tietysti oikeusoppineet tarkoittavat työelämässä olevia, heidän oikeuttaan kieltäytyä. Mitä ne syyt sitten voisivat olla? Riskiryhmään kuuluminen, ainakin.

  Alueuutisissa kerrottiin tänään, että koronan vuoksi rahan käyttö on varsinkin nuorilla aikuisilla vähentynyt huomattavasti. Toimittaja mainitsi, että eräillä rahaa kuluu kolme kertaa vähemmän. Ahaa. Se on vähän se, ja nuukia haastateltavia ovat. Heillähän on tuon lauseen mukaan kulunut rahaa ennen koronaa vähemmän, nyt kolme kertaa vähemmän. Minun kielikorvani on sitä mieltä, että kolmasosa on oikea ilmaisu. Kielikorvani saattaa olla väärässä. Ei se mitään; olemme tehneet diilin, kielikorvani ja minä, että emme ole vastuussa toistemme teoista tai tuntemuksista.

  Yllä olevasta assosiaationa seurava. Usein kuulee sanottavan "puolet enemmän", vaikka tarkoitetaan "kaksi kertaa enemmän".  Kuitenkin "puolet vähemmän"  on kielikorvani mukaan ihan jees.  Asia kääntäen. Kielikorvani tyrmää "kolme kertaa vähemmän", mutta antaa siunaksen "kolme kertaa enemmälle".
 
  Menkööt nuo edelliset Snellmanin piikkiin. Onhan tänään hänen päivänsä. Toivon, ettei herra Snellman vuokseni joudu vaihtamaan asentoa haudassaan.

  Huomenna uudet vilskeet. Ilman isompaa plääniä. Tai on yksi homma mielessä. Jos toteutuu, tulette siitä varmaan kuulemaan. Siis lukemaan.

  Jo alkaa koivu vihertää, maankamara enemmän. Ei mennen päivän lumet niitä juuri hetkauttaneet.

SADETTA ODOTELLESSA

  Tänään piti sataa, aamusta asti. Vaan ei sada. Vaikka monien palveluntarjoajien kartat näyttävät, että sataa. Uskoako karttoja, vai omia aistejaan? Kallistun asitihavaintoihin, käyttäydyn kuin ennusteet olisivat totta.

  Koska tänään sataa, aamusta asti (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), en lähde ulos heilumaan. Koska sataa aamusta asti, vaikka ei sadakkaan, istun sisällä. Välillä kirjoitan, kun jotakin mieleeni putkahtaa. Näin teen siksi, että henkinen valmistautuminen ulkopalveluun jäi tekemättä, koska tänään kerrottiin satavan, aamusta asti.

  Kello on nyt 8:32. Aurinko hieman pilkahtelee kaakon kantilla. Eikä lounaan suunnalla,  mistä synkeät sadepilvet vyöryvät, ovat jo kauan vyöryneet päällemme, näytä lainkaa synkiltä sadepilviltä. Jos ne koko ajan sieltä vyöryvät, kuten sadekartat vakuuttavat, niin minulla ja sadekartalla on eriävä käsitys synkeistä sadepilvistä.

  Sadetta odotellen jatkan juttua. Tänään lämmitin aamusta leivinuunin, sillä tänään sataa, aamusta lähtien, ja sade saattaa olla räntää tai lunta. Toinen syy lämmitykseen on, että muonareservin tilanne on sellainen, että jouduimme ottamaan esiin Tainan ja Hanelin pakkasesta omaan pakkaseemme kulkeutuneista aarteista peurapaistin. Nyt köntsä muhii uunissa, valurautapadassa muhiskelee seuranaan porkkanaa, lanttua, sipuli ja valkosipulia. Paisti on vuorattu pekonisuikaleilla. Siellä se kypsyy parahultaiseksi, vaikka ulkona sataa (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos).

  Tässä kuva Olkkosen Artun aikanaan muuraamasta uunista. Se on uuneista paras. Vaikka niinhän lähes jokainen uunin omistaja omastaan sanoo. Syy, miksi laitoin uunin kuvan, on se, että ulkona sataa, aamusta asti (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), joten en viitsi lähteä luontokuvaa näppäämään.

  Jos katsotte tarkasti kuvaa, huomaatte huuvan reunuksella oikeassa laidassa (katosta riippuvan tuikkutelineen vieressä) harmaan kappaleen. Se ei olekkaan mikä tahansa, se on murunen Berliinin muurista! Vanhempani nimittäin kävivät pian muurin sorruttua Berliinissä sukuloimassa, ja saivat palan mukaansa. Näin minulle on kerrottu. Todisteita ei tosin ole. Se voi periaatteessa olla mikä tahansa betonimöykky. Mutta ei isä-Erkillä ollut tapana tällaisissa asioissa valehdella, vaikka tarinamiehenä hänet tunnettiinkin. 
  Miksikö muurinpala on siellä missä se on? Erittäin hyvä kysymys, sano poliitikko. Poliitikko sanoo niin siksi, että pelaa siten aikaa sovittaa vastaukseen tarvittavia sanojaan. Minä siksi, että sain kertoa, miksi poliitikko sanoo "erittäin hyvä kysymys".  Nyt ytimeen: Kimpale on huuvanranssilla siksi, että kun palanen yhdessä keveätsiivouksessa löytyi, niin laitoin sen juuri tuohon, väliaikaisesti. Väliaikaisratkaisuista tulee helposti pysyviä. Olkoot siinä, kunnes toisin päätetään.

  Kävin välillä kiikuttamassa kompostiin sinne kuuluvia jätteitä. Ulkona ei sada (aistihavainto). Samalla reissulla kusaisin navatan muurin taustalle.

  Nyt ylenaamu pajattaa selkäni takana. Kuvaakin sieltä tulee, elävää, mutta antaa tulla. Ulkona sataa kohtalaisesti (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), ulkona on pilvipoutaa (aistihavainto).

 Kello on 8:55. Hilppa hilautuu tv:n ääreen, valmistautuu katsomaan Casyaltya. Ulkona paistaa aurinko, pilven takaa kurkistelee (aistihavainto).

  Kello on 9:25. Koska tänään sataa aamusta iltaan asti (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), kävin ottamassa kuvan tuosta sääilmiöstä.Synkkää, eikö?

  Koska tänään sataa aamusta iltaa (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), saunotaan varmaan jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Ehkä, kun peurapaisti on ehtinyt hieman sulaa.

  Kello kolkuttelee kymmentä. Jos olisin ollut virittäytyneenä ulkotyövalmiuteen, olisi heilunut hommissa jo kolme tuntia. Ketä voin laskuttaa menetetystä työajasta? Ja kuinka paljon. "Erittäin hyvä ja tarpeellinen, suorastaan ratkaisevaa laatua oleva kysymys", sanoisi poliitikko. Sillä vastausta siihen ei ole. Siis kärsin nahoissani menetyksen, jonka korvaaminen toki onnistuu vaikkapa huomenna. Ja huomenna luultavasti, vastoin ennusteita, alkaa satamaan rankasti heti, kun olen työlaitaan kiinni päässyt.
  Kuultaako jutustani, että "minen uso rohveettoihen"? Jos kuultaa, ei suotta. Ainakin kyynisyyden häivää, vähintään, on ilmassa, kun puhe kanssani kääntyy sääennusteiden uskottavuuteen. Jostakin luin, että reittilentojen väheneminen lähes olemattomiin on vaikeuttanut sääilmiöiden ennustettavuutta, sillä koneet lähettävät yläilmoista ajantasaista dataa jatkuvasti. Tiijä häntä. On tämä ennenkin koettu. Viime kesänä, edellisenäkin, sama juttu. Sadetta povattiin, saaressa ei tullut tippakaan. Kylillä tai jopa Hanelilla (muutama kilsa linnuntietä) saattoi vettä tulla turkasesti, täällä ei mitään. Onko paikassa joku taika? Jakaako saaristo pilvien kulkua? Sattumaa?
  Siinä mielessä olen erikoinen, että toivon sadetta. Useimmat joutilaat toivovat aurinkoa ja lämpöä. Sitäkin toivon, mutta vettä tarvitaa, sopivassa suhteessa.

  Peurapaisti sai pientä valelua osakseen klo. 10:00.

  Kello hipoo yhtätoista. Tänään sataa aamusta iltaan (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), aurinko kuikistelee pilvien raoista (aistihavainto). Pitääpä katsoa sadetutkia tutkien. Jaahans. Foreca on muuttanut ennustettaan siten, että rintama lipuu yllemme puolen päivän aikoihin. Ylen kartoilla sadepilvet ovat olleet päällämme jo aikaa, ja tuntiennusteen mukaan lorottaa. Paskat lorota. Paras karttaa ylen karttoja, mikäli haluaa olla kartalla siitä, mitä tapahtuu. Sääkartat taitavat olla vähän kuin tiekartat, joita monet tahot ja vaikuttajat ovat hanakoita tekemään. Ei niilläkään aina ole kovin paljon arvoa.

  Potut kiehuvat. Kohta maistuu peurapaisti. Vielä ylistyksen sananen maailman parhaalle uunille: 
 
  Paistin teki parahiksi
  mökin loihti lämpimäksi
  Olkkos-Artun aikaansaannos
  tiilimuuri, pirtin sielu

  Nyt ollaan syöty. Maistui.

    Täydet pisteet uunin tekijälle sekä lämmittäjälle, unohtamatta kokin osuutta. Samoin lämmin ajatus peuran hankkijalle, sekä koronalle. Koronalle siksi, että kun Taina jäi etätoihin, hän kävi läpi huushollin pakastimet, ja oli selvillä, mitä, ja kuinka paljon mitäkin, ne pitävät sisällään, ja siitä intoutuneena ilmoitti meille, että kun tulette, saatte täältä muutaman palan mukaan. Siten myös kiitos Tainalle, jota korona johdatti meille suotuisaan tekoon. Sattumalla on joskus näppinsä menuun laadinassa, päivällisen erinomaisuudessa. M.O.T.

  Kello on yli puolen päivän. Pilvipuotaa, ei merkkiäkään sadepilvien invaasiosta. En jaksa enää sadetta odottaa. Venyy tämä juttu pian liian mahtaviin mittoihin. Noin sanamäärän suhteen. Muussa suhteessa ei ole vaaraa.
  Siis tulkoon sade, jos on tullakseen. Olkoon puota, jos on ollakseen. Minä en ole ollakseen. Ihan olen nöyrillä mielin.

ÄITIENPÄIVÄ ILLASSA

  Kaunis, mutta ei kovin lämmin, äitienpäivä alkaa kääntyä iltaan. Aurinko kyllä on paistanut, mutta tuuli on sillä kantilla, että puhaltelee pihaan.
  Aamulla heräsin sianpieremän huitteilla. Sehän tarkkoittaa samaa, kuin ennen vanhaan akkojen lypsytuntien maissa. Aamutoimien jälkeen lähdin tositoimeen. En ansiotoimeen, vaan yleishyödylliseen sellaiseen. Jos meidät kaksi luetaan yleishyödyksi. Se oli samalla eilisessä blogissa vikkuuttelemani perstaskussa piiloileva äitienpäiväylläri. Lähdin tyhjentämään paskion!
  Olisin sen tyhjentänyt pian joka tapauksessa, mutta ajattelin, että harva vaimo äitienpäivän aamuna tarpeillaan huomaa pöntön tyhjentyneen. Mutta näin meillä!

  Kun homma oli tehty, orjankaapu vaihdettu kevyempiin asusteisiin, kävin keräämässä kimpun valkovuokkoja. Olivat raukat aivan kohmeessa snadin hallaefektin vuoksi, eivätkä kunnolla toipuneet koko päivänä. Tuskin toipuvat huomennakaan. Mutta tärkeintä on ajatus.

  Sitten keittelin kahvit, katoin pöydän. Nyt on paljastettava, että en sentään sänkyyn Hilpalle aamiaista vienyt. Rajansa  kaikella. Annoin hänen nukkua, nautin ensimmäiset kahvit itseni seurassa.

  Pian nousi Hilppakin. Halauksen sai, kukkakimpun konjakkilasissa noteerasi myös. Pihan periltä palattuaan sain kuulla hänen huomanneen perstaskuyllätyksen. Että niin leppoisissa merkeissä alkoi äitienpäivän vietto saaressa.

  Kun arska oli kivunnut raa'an nokan yli, en ottanut romminaukkua, vaan intouduin siivoamaan kesäkeittiön. Kannoin tuolit ulos, puistelin pehmusteet, lakaisin lattian, pyyhin kalusteet. Johan passasi siellä päivällä grillailla. 

  Emme kylläkään syöneet siellä. Ei näillä vuosilla viitsi toppatakki päällä, pipo korvilla, ateriaa nauttia, jos on vaihtoehto. 

  Eipä mennä asioiden edelle. Ennen grillausta lähdettiin pienelle metsäkävelylle. 

  Laavukalliolle suunnattiin. Näkymät Luonterille ovat sieltä komiat. Aina ja joka kerta.

Samaa tähyilee Hilppa.

  Kallioilta suunnattiin suon kautta takaisin. Hilppa taitteli suopursun varpuja mukaan paskioon piilottamaan luontaista ihmisen aiheuttamaa tuoksua.

  Sitten grillasin possunfileepihvit. Hilppa oli kesäkeittiötä siivotessani tehnyt sienisalaattia. Grillihommia pusatessani hän valmisti uunijuureksia, tällä kertaa energiayhtiötä tyydyttävällä tavalla. Hyvää oli ruoka.

  Pienet perräiset otettiin. Sitten katsottiin yksi suoratoistojakso, Sen jälkeen kevään ensimmäiset kahvit verannalla. Koska sinne ei tuuli tuiverra, ja aurinko oli sen lämmittänyt, niin hyvin pärjäsi kevyellä kuosilla.

    Kahvin jälkeen katsottiin vielä toosaa. Vähän pihalla källäiltiin. Kevyt iltapala nautittiin. Sitten kuuden uutiset, ja taas tuijotusta Areenalta, eli viimeinen jakso tanskalaissarjasta "Kun tomu laskeutuu". Tuo kymmenosainen juttu tuntui alussa sekavalta lukuisine ihmisineen, mutta hiljalleen kytkökset ja puolivälissä sarjaa tapahtuneen tuhoisan ravintola-ammuskelun seuraukset eri suuntiin johtavine lankoineen alkoivat paljastua. Ei huippu, mutta katsottava, kouluasteikolla 8-.

  Nyt olen tovin tätä kirjoittanut. Hilppa lueskelee. Ja huomenna sataa. Onneksi on jo valmiiksi mietittynä Netflixiltä katsottavaa. 

  Asiaan kuulumattomana ja aiheen ulkopuolelta mukaan temmattuna mainitsen vielä, että Bob Dylan on julkaisemassa pitkästä aikaa uutta musiikkia. Kesäkuun 19. päivänä pelmahtaa kuultavaksi albumi "ROUGH AND ROWDY WAYS". Esimakuna julkaistiin jo kappale "FALSE PROPHET". Olen sen päälle painavien kiireiden vuoksi ehtinyt vain kertaalleen kuunnella. Suoraan sanottuna erittäin huonosti keskittyneenä. Pitää ottaa työn alle, kunhan mielentila on oikea. Se kuva jäi, että jotakin kovaa saattaa olla tulossa. 

  Niin käy joskus ihmiselämässä. Lopputalvesta eräässä blogissani estin toiveen, että jospa saisi vielä tässä elämässä kuulla Dylanilta albumillisen uutta musaa! Nyt asia on melko lähellä toteutua. Toisinaan ylemmät voimat ovat suosillisia pienelle ihmiselle. Tai ainakin Dylanin Bob. Joka toki on monelle sama asia. Ylempi voima.