MMXVIII PIKAKELAUKSELLA

  On uuden vuoden aatto. Jotkut valmistautuvat ampumaan raketteja, jotkut ampuvat jo. Jotkut käyttävät tarkoitukseen ilotulitteita, jotkut järeämpää kalustoa. Toiset juhlivat, toiset näkevät nälkää. Toiset litkivät boolia, toisilla ei ole edes vettä. Muutamat heiluvat hienoissa vaatteissa, bailaavat hienoissa taloissa, muutamilla ei ole kuin rääsyjä yllään, pahvihökkeli suojanaan. Kaikki kuitenkin ottavat uuden vuoden vastaan, tavallaan ja aikavyöhykkeellään, vaikka suuri osa pallomme väestöstä ei asiaa tiedosta, tai ei siitä välitä.
  Minä kuulun hyväosaisiin, niihin, joilla ei kylmä, ei tukala, ei nälkä, ei jano, ei epävarmuutta huomisesta, ei tuhottua kotikylää, ei surmattuja sukulaisia, niihin, jotka pääsevät lääkäriin, kun sitä tarvitsevat, saavat lääkettä, jos sitä määrätään.
  Minä otan uutta vuotta vastaan laatien viihtyisässä kodissa, asialle omistetussa huoneessa, mukavassa 22 asteen lämpötilassa, vatsassa Hilpan loihtimaa kinkku-mustatorvisienipitsaa ja espressoa, kuvablogia vuodesta 2018, ja yritän olla ajattelematta sellaista, mihin en ainakaan tällä hetkellä pysty vaikuttamaan.

  Kuvia on tullut vuoden aikana taltioitua aika lailla. Digifilmi on halpaa! Alla olevaan vuosikertaukseen olen valinnut erittäin nopean ja pintapuolisen selauksen perusteella yhden kuvan jokaiselta eletyltä kuukaudelta.

TAMMIKUU

  Tammikuun lopulla, 30. päivä, käytiin Tiilikaisilla Kivihaassa. Samalla poikkesin ystäväni Ruikun luona. Se onkin jäänyt päättyvän vuoden ainoaksi tapaamiseksi. Puhelimen välityksellä on toki kontakteja ollut, joskus liian kanssa. Tapaamisiemme jääminen yhteen johtuu siitä, että Tiilikaiset muuttivat juhannuksen alla Espooseen, joten Helsingissä ei tule juuri käytyä. Mutta tulevana vuonna varmasti, ainakin kerran, käyn Ruikun kanssa porisemassa. Jos mahdun hänen soittimia pursuavaan asuntoonsa. Sillä koko repertuaari ei suinkaan ole tässä kuvassa!

HELMIKUU

  Helmikuun 7. päivä aloitettiin mökkikausi. Kauniissa säässä, kuten näkyy. Jäällä vettä ja kohvaa, mutta ei mitenkään ylivoimaista pahnostamista. Uunikin lähti vetämään.

MAALISKUU

  Kuva otettu 23. maaliskuuta. Avokkaansaaressa mennään, itälaidalla, kallion päällä olevaa kotaa kohti. Olosuhde ei ole pöllömpi: muutama pakkasaste, lunta parahultaisesti lumikävelyyn.

HUHTIKUU

  10. huhtikuuta oli näkymä salmelta kohti Ilottia auringon laskettua yllä olevan kaltainen. Kumma juttu: ei ensimmäistäkään kuvaa räntäsateesta taida valikoitua tälle sivustolle. 

TOUKOKUU

  Saareen päästiin 4. toukokuuta, norpan kuvasin 5. päivänä. Ihan asiaa tehden läksin elikkoa etsimään. Tuo paikka, tuo luoto, on muutaman kerran ennenkin osoittaunut oivaksi kuvauskohteeksi minulle, mainioksi loikoilumestaksi norpalle. 

KESÄKUU

  Kesäkuun 17., allekirjoittaneen syntymäpäivänä, saatiin yllätysvieras: tarhakäärme. Yllätys sikäli, että aivan noin tuttavalliseksi ei kukaan niistä ollut aiemmin osoittautunut. Puhelimella sain kuvan napattua. Perään kysäisin, että otatko mieluummin kahvia vai mehua. Käärme livahti sokkelin raosta talon alle. Ei liene kovinkaan sosiaalinen persoona, tämä tarhis. Ei myöskään vaarallinen, pikemminkin hyödyllinen alivuokralainen.

HEINÄKUU

  Puuntekoa riittää. Tämä pino syntyi 2. heinäkuuta, ja odottaa kevättalven kelkkakuljetusta liiterin suojaisaan siimekseen. Puunteko ei ole paskempaa puuhaa. Ainoa, että itikat sun muut surviaiset pyrkivät olemaan kiusana. Mutta niiden kanssa oppii elämään. Kun on pakko.

ELOKUU

  Elokuun 18. päivä usmuutettiin venheellä Neitvuorelle. Tai ei ihan, mutta rantaan kuitenkin. Rannasta käveltiin. Hyvin jaksoi Iiris nousta Hiidenmaan tilan perinnemaisemasta niittyineen ja lampaineen vuorelle ihailemaan suomalaista kansallismaisemaa. Kuriositeettina kerrottakoon, että Neitvuorelta porhallettiin Anttolaan tarkoituksena nauttia kahvit, mehu ja jäätelöt terassilla. Näin myös tehtiin, mutta minä ilman hattua. Kävi niin, että kun pujahdettiin Harviolle, oli edessämme kymmenkunta kanooteilla melovaa turistia. Minä nousin seisomaan tuulilasin takaa niitä väistääkseni, ja hatun pirulainen lensi päästä! Uukkarin tein rivakasti, mutta emme sitä aallokosta enää löytäneet. "Ei päivää ettei vahinkoa", sanoi muinoin taksikuski Tiusasen Pentti, kun minulta sormet taksin oven väliin jäivät.

SYYSKUU

  Syyskuun 18. päivä oli auringonlasku upea. Se hetki, kun taivaanranta on kuvan kaltainen, on melko lyhyt. En noita tuokioita vasiten kyttää. Muutaman kerran olen ehtinyt kuvia nappaamaan, kun olen pirtin ikkunasta äkännyt tilanteen.

LOKAKUU

  8. lokakuuta oli maa aamulla hieman kuurassa. Vanhaan saunanpataan istutetut kukat ja riippuvat mitkä lie olivat hienosti hopeoidut. "Tuollaiset aamut ovat elämän suola", sano Peppe. 

MARRASKUU

  Marraskuun alussa, 1. päivänä, nappasin tämän kuvan. Se ei ole nyt auringonlaskusta, vaikka suunta on suunnilleen sama, kuin syyskuun kuvassa. Nyt on aamu, hieman ennen kahdeksaa, ja aurinko on nousemassa selän takaa. Noista hetkistä saa voimaa tallustaa läpi enimmäkseen ankeiden ja surullisten uutisten täyttämän todellisuuden.

JOULUKUU

  8. joulukuuta oli lunta sen verran, että Iiris ja Joni rakentelivat hienot lumiukot. Tai ne olivat "Lumiukko ja sen sisko", kuten Iiris ilmoitti. Jos on olemassa Lumiukkokilpailuja, noin ilmeikkäillä punkkareilla pitää kolkutella kärkisijoja.

  Olen tätä blogia rakennellut alkuillasta. Nyt on kello vartin yli kymmenen. Katsottiin äsken yleykköseltä Dokkari "J. Karjalainen: Beibi ollaan ikuisii." On se tallenteellakin, tuli lauantaina Teemalta, mutta silloin oli muuta aktiviteettia. Hieno mies hienossa keltaisessa talossa. Mukana dokkarissa upea tarina uusimmat albumin ""Sä kuljetat mua" biisin "Terve, Sirkka Lautamies" synnystä.

  Pommit paukkuu harvakseltaan. Minä lopettelen kolmanteentoista kuvaan:

2019

  Ylihuomenna alkaa sitten vuosi 2019. Mitä se tuo tullessaan? En mene ennustelemaan, se on taitolaji, missä harva menestyy. Mutta listaan joitakin toiveitani tulevalle vuodelle. Kuva laitan siksi, että mahdollisuus toiveiden toteutumiseen on about samaa luokkaa, kuin kirstallipallon kertoman profetian.

  -toivon talvesta tulevan sellaisen, kuin miltä se tähän mennessä on ollut; tarpeeksi jäätä, tarpeeksi lunta, sopivasti pakkasta

  -toivon kevään tulevan hyvissä ajoin huhtikuussa, jotta vapuksi pääsee venheellä saareen

  -toivon kesästä tulevan lämpimän, mutta riittävän sateisen

  -toivon syksystä tulevan pitkän (ilman räntäsateita) ja sen muuttuvan talveksi kuin taikaiskusta joulukuun alussa

  -toivon eduskuntavaalien tuovan suuren muutoksen voimasuhteisiin ja hallituksen kokoonpanoon

  -toivon amerikkalaisten lopultakin löytävän vastaansanomattomia argumentteja ja onnistuvan kampeamaan Trump'in pois virastaan, ja lähettämään hänet sinne, minne hän kuuluukin: lahoamaan erehdysten suuressa joukossa, mutta säilymään tuoreena varoittavana esimerkkinä

  -toivon ihmisten jo heränneen tietoisuuden maapallon tilasta enenevän, johtavan konkreettisiin, jopa radikaaleihin, toimiin planeettamme pelastamiseksi

  -toivon sotien, sorron ja syntyperään kohdistuvan vainon sekä eriarvoistamisen vähenävän ja hiljalleen kuihtuvan olemattomiin

  Siinä niitä, alkuun. Voipi olla, että listasta ei toteudu yksikään toive, eli käy näin:

  Mutta ensi vuosi on ensi vuosi; kulutetaan vanha loppuun. 

  Tiilikaiset lähtivät eilen Otavaan Amin luo, siitä jatkavat Emmalle uutta vuotta vastaanottamaan. Viikon he meillä olivat, tosin muutaman kerran Lahdessa sukulomassa poikkesivat. 

  Nyt ollaan taas kahdestaan. Sen huomaa ainakin siitä, että hattuhyllyltä löytää oman piponsa, takki mahtuu naulakkoon, tiskikone ei myllää aamua - iltaa, ja olohuoneessa mahtuu kävelemään. Tämä kaikki positiivisella mielellä sanottuna. Hyvä, ja ehdottoman iloinen asia, että välillä on elämää. 

  Pian alkaa mökkikausi. Sopivaa rakosta vuoden ensireissuun mietitään. Kuun puolivälin paikeilla varmaan mennään.

  Iiris on jo niin iso tyttö, että ehkä Tiilikaiset tulevat kevätalvella myös saaressa käymään. Ei mikään ongelma, kun me voidaan aina menna muutamaa päivää aiemmin, lämmittää paikat kunnolla. 

  Iiris oppi heti hiihtämäänkin, joten matka jään yli sujuu kyllä. Tai jos kelitilanne vaatii, kulkee hän vesikelkan tai ahkion kyydissä. 

  Kävin eilen Messilän rannassa katsomassa, joko jäällä näkyisi latuja ja hiihtäjiä. Rannassa näytti olevan laajalla alueella vettä jään päällä. Muutama pilkkijä selällä tönötti, en hiihtäjiä huomannut.

  Tänään mennään päiväkävelyllä katsomaan, onko Tapanilan perhelatu jo käytössä. Netissä ei vielä tietoja löydy, eikä latupohjia ole varmaan pystytty ajamaan, mutta ehkä sinne ovat inokkaimmat ladun hiihdelleet. Jos näin on, huomenna sivakoimaan.  

  Uusi vuosi otetaan vastaa siis kotona. Luultavasti perinteeksi muodostunein menoin: Hilppa katselee parvekkeelta pommeja, minä nukun. Enkä nuku liiallisen virvoketarjonnan vuoksi. Nukun siksi, että olen iltauninen. Ja siksi, että olen vakuuttunut vuoden vaihtuvan, valvoin tai nukuin.

  Miksi muuten kalenterissamme (gregoriaarinen) vuosi vaihtuu 1. tammikuuta? Tuota mietin aamulenkillä. Ei muistunut koulun opeista, ei myöhemmistä tiedon hankinnoista, mieleen. Tarkastin asian. Huomasin, että kalentereita on jos jonkinlaisia. Vuosi perustuu tietysti maapallon kierrokseen auringon ympäri. Kuukaudet olivat alunperin kahden uuden kuun välinen ajanjakso, mutta koska se on oikeasti 29,53 vuorokautta, ei grogoriaanisessa kalenterissa ole suoraa yhteyttä kuun vaiheisiin. Minulle selvisi, että ajanlaskun alkupiste on munkki Dionysius Exiguuksen 500-luvulla laskema Jeesuksen syntymä. No, sen toki tiesin. En, että munkki Exigeenus sen päivän kalibroi, mutta noin yleisemmin. Mutta se ei selvinnyt, miksi vuosi vaihtuu 1. tammikuuta? Miksei 24. tai 25. joulukuuta? En jaksa asiaa enempää penkoa, päätäni vaivata. Varsinkin kun kirkollinen kalenteri poikkeaa gregoriaanista. Ja niin poikkeavat myös  Bysanttilainen ajanlasku, Holoseenin ajanlasku, Intialainen ajanlasku, Iranilainen ajanlasku, Juutalainen kalenteri ja Seleukidinen ajanlasku. Oman mausteensa soppaan lisäävät Buddhalainen kalenteri, Etiopialainen kalenteri, Hindukalenteri, Intialainen kalenteri, Islamilainen kalenteri, Juchekalenteri, Juliaaninen kalenteri, Kiinalainen kalenteri, Koptilainen kalenteri, Mayakalenteri, Muinaisen Egyptin kalenteri, Neuvostokalenteri, Roomalainen kalenteri, Ruotsalainen kalenteri, Vallankumouskalenteri sekä Venäläinen kalenteri. Kuten tunnettua, aika on melko vaikea käsite hahmotettavaksi. Näinkin kansanomaisella tasolla, kuin kalenteri. 

  Hilppa käsitteli jäljellä olevan kinkun: irrotteli potkan pakkaseen odottamaan hernekoeiton raaka-aineeksi joutumista, valmistaa juuri kinkkukiusausta pienestä palasta, ja kaksi snadia pakettia lihaa jäi vielä pakastettavaksi. 

  Sopiva oli kinkku, samoin muitten jouluruokien määrä. Kaikki saatiin onnellisesti aikanaan syötyä. Joskus ollaan kahdestaan närpitty tähteitä ihan källästymiseen saakka. 

  Kunhan kiusaus on nautittu, hieman sulateltu, lähdetään, mannermaiseen tapaan, promenadille. Sivutarkoituksena hiihtolatutilanteen päivitys.

  Hyvää uutta vuotta vaan jokaiselle. 

10 PARASTA, TAAS

  Näin vuodenvaihteen aikoihin julkaistaan jos jonkinlaisia listoja, laitetaan kuluneen vuoden juttuja järjestykseen. On siis sopiva aika päivittää minun 10 kaikkien aikojen parasta albumiani. Olen listaa joskus aiemmin esitellyt. En edes jaksa kaivaa sitä esiin, sillä tällaiset jutut ovat kuin vastaisi vaalikoneeseen: riippuen koneen julkaisijasta, jopa saman julkaisen kysely viikon viiveellä tehtynä, on lista aina erilainen. Mutta asiaan.

  1. Neil Young: After the Gold Rush.

  Olin hankkinut itselleni v. 1970 Crosby, Stills, Nash and Youngin levyn "Déjà Vu". Tämän innoittamana pyysin isoaidiltäni Emchen'iltä lahjaksi Niilon "After the Gold Rush'in". Levy kolahti kovemmin, kuin mikään sitten teinivuosien Beatles- ja Rollariaikojen. Siitä alkoi pian puoli vuosisataa kestänyt lämmin suhde, mille ei ole loppua näkyvissä, onneksi.

  2. Bob Dylan: Blood on the Tracks.

  Dylan on kulkenut musiikkimatkassani akustisista ajoista lähtien. Hyviä albumeita löytyy vaikka kuinka paljon. Tämä valinta siksi, että levyltä ei huonoa biisiä löydä, vaikka mikroskoopilla etsisi.

  3. Van Morrison: Astral Weeks.

 
  Mieheen tutustuin muistaakseni 1971, juuri tämän levyn kautta. Hänen tuotantoaan olen vuosien saatossa seurannut aktiivisesti. Ensimmäinen yhtymäkohta on kuitenkin pysynyt kovimpanan juttuna.

  4. Bruce Springsteen: Darkness on the Edge of Town.

  Jo miehen "Born to Run" oli tuore ja kova juttu, mutta vasta "Darkness on the Edge of Town" sai sukat pyörimään jaloissani. Vieläkö tulee tilaisuus nähdä "Pomo" livenä? En ole heittänyt toivoani.

  5. The Band: The Band.

  1970-luvun isoimpia juttuja. Band on eittämättä yksi kaikkien aikojen kovimmista bändeista, johan nimikin velvoittaa.

  6. Ry Cooder: Chicken Skin Music.

  En muista, mistä mr. Cooderin bongasin, mutta sen tiedän miksi! Artisti isolla A:lla! Jatkaa yhä uraansa iloksemme.

7. Leonard Cohen: Songs from a Room.

  Cohen'iin tutustuin samoihin aikoihin, kuin Niiloon ja Van'iin. Hänestä kasvoi yksi viidestä "mystisestä miehestäni" (Niilo, Bob, Leonard, Van ja Lennon). Vaikka tämä runoilija ja lauluntekijä ei julkaissut kuin 14 studioalbumia 50 vuotta kestäneellä musiikkiurallaan, on jälki ikuista.

  8. Peter Gabriel: So.

    Genesiksestä lähdettyään aloitti mies hienon soolouran, minkä kruununa on ehkä juuri tämä albumi. Minulla oli onni olla katsomassa muutama vuosi sitten miehen kiertuetta, jonka toinen puolisko koostui juuri So:n biiseistä, alkuperäisellä koostumuksella (ilman Kate Bush'ia) ja levyn järjestyksessä esitettyinä. Huikea kokemus!

  9. Carole KIng: Tapestry.

  Vinkin lady'yn sain 1972 ostamani James Taylorin albumin "Mud Slide Slim and the Blue Horizon" kautta. Levyllä oleva kaunis laulu ”You've Got a Friend” on Carole King'in sävellys, joten otin asiasta selvää, hankin itselleni "Tapestry'n". Carole oli ollut tunnetumpi säveltäjänä, mutta tämä levy teki hänestä "tähden". "Tapestry" jaksaa koskettaa yhä, ei aika sitä ole kaltoin kohdellut, mieluummin kullannut.

  10. Stephen Stills: Stephen Stills.

  "Déjà Vu" oli alkusysäys myös Stills'iin. Hieno mies, säveltäjä, kitaristi ja esiintyjä. Buffalo Springfieldin kautta pitkälle uralle päätynyt mies on viime aikoina elänyt musiikkinsa suhteen hiljaiseloa.

  Nyt, kun lista rustattu, huomaan, että siitä puuttuvat mm. Niilon "Harvest", "On the Beach",  "Rust Never Sleeps", "Ragged Glory" ja "Psychedelic Pill", Dylanin "Highway 61 Revisited" ja " Blonde on Blonde", sillä päätin, että yksi albumi/artisti saa riittää. Ja Beatlet, Rollarit, Lou Reedit, Joni Mitchellit, Velvet Undergroundit, John Hiattit, C.C.Calet, Tom Waitsit, Wilcot, Ryan Adamsit, you name it, loistavat tyystin poissaolollaan. Myös viides "mystinen mieheni" John Lennon. Johtuu siitä, että se niin hieno taiteilja, kuin hän olikin, ei mielestäni yksikään hänen albumeistaan ole kokonaisuutena paikan arvoinen. Eli heinähäkillinen jo minullekin tuttua musiikkia on karvan verran tämän listan ulkopuolelle jäänyt, tällä kertaa. 

  Jostain kumman syystä yllä oleva lista on hyvinkin nostalginen. Siksi, että se koostuu albumeista, joita olen kuunnellut useammin, kuin kerran, kahdesta tai kolmesti. Varmasti lista muuttuu. Mieliala vaihtelee ja näkökulma laajenee, nyt, kun netin avustuksella minulla on mahdollisuus tutustua kaiken maailman musiikkiin. Pitää vain oppia tutustumaan siihen pienissä paloissa. Tahtoo muuten mennä kertaalleen kuunteluksi.  

  Kaiken maailman musiikin kuunteluun pitää olla kaiken maailman aika, ei ihmisen aika missään tapauksessa riitä. Valintoja pitää tehdä. Pääasia kuitenkin on, että nauttii siitä, mitä kuuntelee. 

  Jos kotimaisista levyista vastaavan listan laatisin, löytyisi sieltä ainakin Tasavallan Presidenttiä,  Dumaria, Kolmatta Naista, J. Karjalaista, Hectoria, Pelle Miljoonaa, Hassisen Konetta, Sielun Veljiä ja Miljoonasadetta.  

  Sulosointuista tai raskasta, akustista tai metallista, stemmaäänistä tai karheaa, progea tai funkya, rappia tai punkkia, musiikkia kunkin maun mukaan korviin loppuvuoden ratoksi. 

PÄIVÄ PIDEMPI ON

  Joulu etenee, päivä pitenee. Viikon kuluttua mennään jo seuraavaa vuotta. Talvikin on kuin ennen vanhaan. Eli mikäs tässä. Paitsi että yksi juttu korpeaa. Missasin nimittäin taas pukin! Eli jo kolmannen kerran peräkkäin! Niin se vaan on, että joskus vanhan miehen luita kolottaa, kroppa vaatii oikaisua. Ja kun immeinen ei opi virheistään, niin sama tragedia toistuu aina vaan. Luulisi minunkin jo oppineen, että pukilla on tapana tulla juuri nokosteni aikaan. Mitä vielä! Hipsin taas alakertaan, ja tietysti jouluherra vieraili juuri silloin! No, turha itkeä kaatunutta maitoa!. Onneksi paikalla oli valveutuneita ja valveilla olevia ihmisiä, jotka ikuistivat sen, kuinka reipas Iiris kävi pukin sylissä.

  Äiti oli myös aattona muutaman tunnin joukossa. Kovin oli hakiessa Elina nyreissään, kun hänelle oli puettu hygieniahaalari ylle. Hän ei tykkää lain mokomasta pukineesta. Hygieniahaalari on eräänlainen boby, mikä on kiinni selän puolelta, jotta sitä ei itse saisi auki. Ei saisi saada, niin. Mutta kun sellainen aluksi äidille laitettiin, oli hän, hoitajien ihmeeksi ja kummastukseksi, saanut sen riisuttua. 

  "Ensimmäinen kerta, kun vastaan tulee", sanoivat hoitsut.

  Varsinainen Houndini, tuo Elina. Onneksi hän pärjää hoitokodissaan pelkillä pikkuhousunsuojilla, joten siellä ei tarvitse yhtenään taistella hygieniahaalarin ja housuvaippojen kanssa. 

  Joo, nyreissään oli Elina aluksi. Motkotti autossa alkumatkan, että on se kumma, kuinka tällaiseen asuun puetaan. Sanoi olevans aivan tönkkönä. Minä kysyin, että niin kuin tönkkösuolattu muikku, vai?

  "Kyllä, oikein iso muikku!", vastasi äiti.

  Kohta hän huomasi auton ikkunasta, kuinka kaunista ulkona on: vasta sataneen lumen kuorruttamat puut aurinkon valaisemina. Hän alkoi siunailla näkymiä, eikä sen jälkeen muistanut koko hygieniahaalaria, ei yhtään kertaa vierailun aikana.

  Pukki oli tuonut lahjoja, jokaiselle jotakin, eräälle runsaammin. Ja kun pukki oli tänä vuonna(kin) vähän sekaisin, oli tämä jattänyt osan Iiriksen paketeista Lahteen Aija-mummon luo. Onneksi Iiiris sai ne jo aattoilatana siellä vieraillessaan avata. Eikä siinä kaikki. Joulupäivän aamuna, kun lähdettiin Iiriksen kanssa lumitöihin, löytyi ulkovarastosta pieni pinkki lumikola, minkä kahvaan oli kiinnitetty kortti: "HYVÄÄ JOULUA t. TONTUT". 

  Oivallisesti sujui kolailu yhteistyössä. Ei siinä Cola-rekkaa kaivattu! (Sellainen ämeriikanhapatus oli kuulemma ensi kertaa Lahdessa vieraillut, aiheuttanut ruuhkia.)

  Eilen kävivät Taina, Haneli ja tytöt kylässä. Syötiin, kahviteltiin, turistiin. Illan suussa kävivät vielä tietysti äitiä tervehtimässä. Annilla on ollut ajokortti jonkin aikaa. Hän oli ollut puikoissa tulomatkalla. Siinä saa tyttö kokemusta ja ajotuntumaa. Vaikka on Anni jo Mikkelin väliä kovasti suimaillut kohta neljä vuotta sitten kuolleelta Liisa-isotädiltään jääneellä Corsalla, vm. 1900-luvun loppupuoli, autolla. mikä on viettänyt välivuodet naftaliinissa Piskolan autotallissa. 

  Iirikselle toi pukki Stigan (Tsiiga), sukset ja luistimet. Luistellut tyttö on jo viime talvena, sukset ovat ensimmäiset. Tsdiigailemassa ollan jo käyty, hiihtoharjoitukset alkavat viimeistään huomenna. 

  Kello lähentelee kahdeksaa. Talossa on hiljaisuus. Minä kävin jo kinkkua sulattelemassa n. kuuden kilsan edestä, keitin ja nautin aamukahvit tykötarpeineen, olen tovin kirjoittanut. Kohta alkaa luultavasti alhaalta kuulua heräämisen ääniä. Tapaninpäivä pääsee vauhtiin. Tiilikaiset menevät päivällä Lahteen, mäenlaskuun ja Aija.mummille syömään. Me vedetään henkeä. Ja käydään yhdessä kävelyllä. Kyllä joulu sen verran Hilpalla töitä teettää, että ei ole juuri ehtinyt nokkaansa ulkona näyttää. 

  Anna, Joni ja Iiris ovat maisemissa loppuviikon, menevät sitten Mikkeliin uutta vuotta vastaanottamaan. Me ruvetaan miettimään, että missä vaiheessa käskytetään ilmalämpöpumppu töihin, pakataan eväät autoon, sörnäytetään Anttolaan ja Avokkaaseen. Piskolan kautta, koska Haneli ilmoitti, että leivinuuniin tällättäväksi passeli hirvipaisti odottaa heillä noutajiaan. Vaihtelua kinkun jälkeen horisontissa.

  Hyvää joulun ja vuoden loppua kaikille toivottavat Peppe ja uuden lookin Iiris.

JOULU TULLEE

  Kun kirjoitan "joulu tullee", tarkoitanko että "joulu tulee", vai "joulu tullee?" No tässä tapauksessa tarkoitan, että joulu tulee. Ja vaikka sanon naapurille pihassa, että joulu tullee, niin silti tarkoitan, että joulu tulee. Ihmettelettene, miksi tuollaisia kirjoitan. No siksi, että potentiaalin ja arkikielen merkitystä ei sovi sekoittaa. Tämän ymmärtänätte?
  Myös sen verran ymmärrän kieliopista, että sanon "kyllä tuolla henkilöllä on potentiaalia", enkä "kyllä tuolla henkilöllä on mahtotapaa". Mahtunee kaaliin? Potentiaalin ja potentiaalin ero?

  Tiilikaiset tulevat tänään. Illansuussa varmaan. Huomannette, että en kirjoittanut "tullevat". Koska asia on sovittu, ei ole tarvetta käyttää potentiaalia. Mutta nyt saavat riittää, kieliopilliset saivartelut.
  Iiris sai eilen silmälasit! Hänellä on lievää hajataittoa. Se huomattiin 4-vuotishuollossa, varmistettiin myöhemmin silmälääkärin toimesta. Ei tytön tarvitse laseja koko ajan käyttää. Ainoastaa kun hän tekee jotain tarkempaa hommaa, kuten piirtää, saattaa laseista olla hyötyä. Anna lähetti eilen kuvan Iiriksestä silmälaseissa. Ihan  kuin tyttö olisi  vanhemmaksi tullut, ja viisaammaksi. Toisiin laseilla on sellainen vaikutus (Iiris), toisiin ei (Peppe).

  Me käytiin eilen Elinan hoitokodilla riisipuuro-sekahedelmäsoppa-tilaisuudessa. Aika vähän näkyi omaisia siihen nähden, että talossa asuu kolmisenkymmentä vanhusta. No, tapahtuma oli klo. 16-17. Monet saattoivat olla töissä. Eikä kaikilla vanhuksilla välttämättä edes ole sukulaisia lähitienoilla.
  Tämän joulun alla olemme siis käyneet 4-vuotiaan ja 96-vuotiaan puurojuhlissa. On todettava, niin haikein mielin, kuin myös ilolla, että 4-vuotias suoriutui puurostaan nopeammin ja näppärämmin, kuin 96-vuotias. Se on elämän kulkua se.

  Aattona haetaan äiti muutamaksi tunniksi meille. Oli tarkoitus, että myös joulupäivänä, kun Hanelin porukatkin meille tulevat, olisi äiti paikalla, mutta tietyt terveyteen liittyvät seikat tekevät hänen kyläilyistään hieman ongelmallisia. Päätettiin, että joulupäivänä ei Elinaa haeta, Anttolan vieraat käyvät hänen luonaan.

  Annalla on pari viikkoa lomaa, Jonista en varmasti tiedä. Ei ole ollut puhetta, kuinka kauan Tiilikaiset Hollolassa ja Lahdessa viettävät, mutta kiirettä ei varsinaisesti heillä ole. Täällä on lunta, luistelukenttiä kai jo myös. Iiris pääsee kokeilemaan pukin tuomia välineitään.

  Pakkasta on mukavasti. Haneli sanoi, kun eilen soittelin, että esim. Paajalansalmella on jäätä 6-10 senttiä, riippuen siitä, kuinka paljon lunta missäkin kohdassa on. Lumipeite on kuitenkin niin ohut, että ennustettu muutaman päivän yli 10-asteinen pakkanen vahvistaa jäitä kummasti. Eli näyttää siltä, että Avokkaaseen pääsee vaikka heti ensi vuoden puolella, jos siltä alkaa tuntumaan. Tuntumaan, että voisi viikon sulatella kinkkua saaressa. Katsellaan vähän kelejä, kuulostellaan tuntoja. Luulen, että tammikuussa kuitenkin ainakin kerran saareen suksitaan. Loppumatka, ei Hollolasta asti.

  Tänään pitää ennen Tiilikaisten tuloa kaivaa Peppe-pukin rekvisiitta esiin, jotta kaikki sujuu aattona mallikkaasti. Voipa olla, että on viimeinen joulu, kun Iirikselle menee läpi tällainen pukkitouhu. Tai saattaa olla, että ei mene tänä joulunakaan. Ainakin minun pitää yrittää ääntäni muuttaa, sanoo Hilppa. Kieltämättä Joni täppärillä oleva viimejouluinen video paljastaa, että asiassa on perää.  Sananmuunnokset ovat kyllä minulle tutumpia, kuin äänenmuutokset. Mutta pitää yrittää.
  Kun Iiris oli pari viikkoa sitten käymässä, hän oli kertonut Hilpalle, että ei hän joulupukkia pelkään.
  "Mutta tontut vähän pelottavat", oli tyttö jatkanut.
  Ymmärrettävää. Joulupukkeja näkyy kaduilla, kaupoissa, mumman ja Peppe-papan luona, vaikka missä, mutta tontut ovat salaperäisempiä. Ne piileskelevät, vakoilevat, ovat kaikenkokoisia, vaaksan mittaisista jättiläisiin, ja niitä kummajaisia liikkuu ympäri vuoden tekemässä, mitä niiden kuukuukin tehdä, eikä ainoastaan joulun aikoihin. Ei ihme, että pienen ihmisen pää menee pyörälle. Vaikka ei kai nykylapsi ole nähnyt edes vilausta riihitontusta, tallitontuista tai metsän tontuista, tuskin edes kotitontuista. Joulutonttu ja saunatonttu ovat ehkä vilahtanee näköpiirin rajoilla. Onneksi Mauri Kunnas tekee ansiokasta työtä tonttuperinteen säilymisen hyväksi. Mauri Kunnashan on minulle kovinkin tuttu; näin hänet toissa kesänä Pori Jazzissa. En viitsinyt mennä moikkaamaan, koska en halunnut kansan kohisevan, että kukas se tuo äijä on, ketä Lehkonen kättelee? (Vanha vitsi, alunperin kaimaani-Koistisen ruotsinmatkatarina 1970-luvulta, tarina, missä hän jututti laivalla Hexi Riihirantaa).

  Kohlakkoin on lählettävä (jotain on hollolan murteesta tarttunut) kauppoihin haalimaan tarpeita joulua varten. Siis ruokapuolta. Vaikka kaupathan ovat auki maanantainakin kai neljään. Mutta kun pikkuhiljaa ostelee, ja vielä aamusta, ennen ruuhkia, selviää jouluhysteriasta ilman hysteriaa.
  Hysteriasta tulee mieleeni joulut ennen kuin Haneli Tainan kanssa yhteen meni. Silloin oli tapana, että velj-poika tuli aatonaattona meille. Hän toi tullessaan kuuset meille sekä Elinalle ja Erkille. Jouluaattona sitten mentiin Hanelin kanssa kauppoihin. Eihän mies ollut hankkinut mitään lahjoja valmiiksi. Silloin kaupat olivat aattona auki puoleen päivään. Liiankin kauan, Hanelille. Hän ehti tunnissa hoitaa jouluostoksensa, eikä ollut kaupoissa juuri ruuhkaa, ei meillä hysteriaa.

  Siis joulurauhaa kaikille. Toivottavasti olette välttäneet hysteria, vältättä jäljellä olevat päivät myös.

PUUROJUHLASTA AMOS REXIIN

  Meidän piti tänään olla illalla Iiristä kaitsemassa, kun Anna ja Joni ovat konsertissa. Mutta eilen illalla soitti Anna, kertoi tulleensa kipeäksi. Joten plan B nopeasti vireille. Eli: sörnäytimme Espooseen jo puoli kahdeksaksi. Koska Joni oli jo töissä, Anna kipeänä, veimme Iirisen päiväkerhoon, ja osallistuimme puurojuhlaan. Juhla sisälsi yhteislaulua, lasten musiikkiesityksen, lisää yhteislaulua, riisipuuroa, mehua ja pipareita. Oikein mukava tilaisuus, missä miellä oli tilaisuus olla läsnä.

  Oli ollut meininkinä, että ajetaan ap. Helsinkiin, etsitään sopiva parkki, kävellään keskustaan, käydään museoissa, mennään illaksi Iiristä vahtimaan. Koska tilanne oli muuttunut, ajettiinkin siis puurojuhlan kautta Stadiin. Ensi usmuutettiin Hietaniemeen. Käytiin sukuhaudalle kynttilä viemässä. Ja vilkaistiin Manun muistokiveä "Karttaa".
  Siitä läheltä, Arkadiankadulta, Väinämöisenkentän sivulta, saatiin parkki kutakuinkin sopuhintaan, 2€/h. Dallattiin keskustaan. Ensin nautittiin Sokoksella sämpyläkahvit. Sitten kohti Kiasmaa. Kello oli yhdentoista pintoja, ja Mannerheimintien toisella puolella näkyi liki korttelin mittainen jono Amos Rexiin.
  Kiasma on hieno rakennus. Itse näyttely ei hirveästi vaikuttanut. Liekö olemme tulleet vanhoiksi nykytaiteen suhteen? Mutta käynti kannatti, tietysti ja ilman muuta.

  Kiasmasta kiepautettiin Oodiin. Paljon oli ihmisiä. Toinen kerros on suljettuna, siellä tehdään viimeistelytöitä. Mutta ällistelemistä oli kahdessa käytössä olevassakin, ihan piisalle asti. Hieno rakennus! Jos asuisin sen lähettyvillä, saattaisin olla melko pian hyväpäiväntuttu henkilökunnan kanssa.

  Oodin pihalla päätettiin, että Amos Rexiin mennään, vaikka jono olisi Erottajalle saakka! Ja mentiin. Puolen korttelin jono oli. Välillä kävi poika kertomassa, että valitettavasti lipunmyynti on keskeytetty, mutta aloitetaan heti, kun tietty määrä yleisöä on poistunut. Kolme varttia ja risat jonotettiin. Onneksi markiisin alla, sillä räntää välillä tiputteli.
  Lopulta päästiin sisään. Hieno kokemus, teamLab'in MASSLESS, viidestä teoksesta koostuva kokonaisuus. En lähde teoksia ruotimaan, jokaisen on ne itse nähtävä. Mutta sen voin sanoa, että melko absurdi olo on välillä peilien rajoittamassa kuvaa heijastavassa ympäristössä kulkiessa.

  Ja "Vortex of Light Parlicles" on vaikuttava puolipallomainen suuri tila, joka tuo mieleen jotakin. Kirkon? Ei.  Katedraalin? Ei. Temppelin? Ei. Synagookan? Ei. Jotain harrasta kuitenkin. Ehkä nuo kaikki yhdessä?

 Saattaa olla, että jopa minulta jäisi vastaavan kokonaisuuden loihtiminen tekemättä. Eikä tietysti saata, vaan jäisi ja jää.

  Kello oli jo rientänyt yli kahden. Mietittiin, että meille riittä seisaallaan olo yhdeksi päiväksi. Museokortit ovat voimassa helmikuun puoliväliin. Tullaan toisen kerran jatkamaan museovierailuja. Eli saapasteltiin takaisin autolle, ehdittiin ennen pahimpia ruuhkia moottoritielle.

  Hyvä reissu, vaikka ilma olikin melko kurja. Lunta, räntää, vettä. Milloin enemmän, milloin vähemmän. Mutta ei sentään kovin kastuttu. Isoilta ruuhkiltakin säästyttiin, vaikka aamulla liikenne alkoi hidastella jo Järvenpään liittymän kohdilla. Ajoissa perille kuitenkin ehdittiin, koska osattiin tilanne ennakoida, varata aikaa matkaan.

  Omasta K-Supermarketista käytiin Hollolassa grillattu broileri. Melko tasan kellonkiertämä oltiin oltu reissussa pienen puurolautasellisen ja yksien sämpyläkahvien voimalla, joten kana ja ranskikset maistuivat taivaallisilta. 

  Kyllä ikä sen verran vaatii veroaan, pakko myöntää, että tuollainen päivän reissu loskakelissä ajoineen, Helsingin liikenteessä surffailuineen, kävelyineen ja museoissa kierteltyineen, tekee olon hieman nuupeaksi. Joten on aika lopettaa.

  Enkä laita loppuun kuvaa Iiriksen puurojuhlasta, vaikka muutaman nappasinkin. On melko monta vieraampaa lasta mukana, parempi olla laittamatta.

OMA TUPA, OMA LUPA

  Aamun Etlarissa on artikkeli Italian luvattomista rakennuksista. Jutun mukaan vuosittain rakennetaan 20 000 luvatonta rakennusta. eli joka viides talo tai laajennus on luvaton. Sisiliassa jopa puolet taloista on lainvastaisesti tehty.  Ongelma koskee erityisesti Etelä-Italiaa, mutta Roomassa se on myös merkittävä. 

  Luvattomat talot rakennetaan yleensä liian lähelle rantaa tai muulle, kuin asuinrakentamiseen kaavoitetulle tontille. Ongelmaksi tulee se, että luonnonmullistusten (tulvat, maanvyörymät, maanjäristykset) aiheuttamat henkilövahingot ovat yleisiä. Halukkuus rakentaa ilman lupaa, pimeällä työvoimalla, ja normeja täyttämättömistä materiaaleista, johtuu siitä, että projekti saattaa täten tulla puolet halvemmaksi.  

  Italian valtio on antanut muutaman kerran anteeksi luvatta rakentaville. Hallitus on perustellut tätä kustannussäästöillä, mutta toisin on käynyt. Kun luvattomista asunnoista on tehty luvallisia, ovat asukkaat ryhtyneet vaatimaan vesijohtoja, viemäreitä, infrastruktuuria ylipäätään, ja tästä on syntynyt miljardien kuluja. 

  Artikkelissa todetaan, että syy ongelman laajuuteen ja yleisyyteen piilee siinä, että varsinkin Etelä-Italiassa ei ole omaksuttu valtiokulttuuria, eikä siten sisäistetä sääntöjä ja määräyksiä. Minä puolestani totean, että italialaisilla on omanlaisensa tulkinta sanonnasta "Oma tupa.oma lupa".

  Aamu Hollolassa on alkutalvinen pakkasaamu.:- Miinus kahdeksan astetta, parin sentin lumikerros satanut yön aikana. Suoranainen ilo oli tallustaa aamulenkki. Tällä kertaa se suuntautui Kuntakeskuksen ohi. 

Hollolan jouluvalot...

...ja tori taustallaan erinomainen kirjastomme.

  Aina en tosiaan jaksa nauttia lenkeistäni, joskus ne ovat "pakkopullaa". Mutta tällaisella ilmalla, kun uusi lumi narskuu jalan alla, puut ovat lumisia, huurteiia ainakin, ei käy viima, ei tuuli, voisi vaikka vihellellä. Niin huomaan myös joskus tekeväni. Eräskin aamu äkkäsin sivutieltä eteeni kääntyneen työmatkalaisen ihmettelevät silmäykset. Sitten tajusin vihelteleväni autuaana Jackson Brownen tahtiin. No, jostain olen joskus bongannut tiedon, että yksin puhuvat ovat normaalia älykkäämpiä. Itsekseen viheltevät luultavasti myös? Vai?

  

  Puolan ilmastokokouksessa syntyy sopu. Omien sanojensa mukaan Mäkäräinen voittaa, vaikka ei suju ammunta, ei hiihto. Trumpin hallinto lujittaa asemaansa maailman tuulisinpana työpaikkana. Poliisi puhalluttaa 30 000 autoilijaa, 25 törkeää rattijuoppoa jää kiinni. Tämä tarkoittaa, karkesti arveltuna, että alle promille puhalletuista on yli promillen kännissä. 

  Joulunalusviikko alkaa huomenna. Pientä pakkasta ja lumisadetta näyttää ennuste näille leveysasteille. Hyvä niin. Luulen, että Anttolassa alkavat selkävedet piiloutua jääkannen alle. Sellaisia tiedonmurusia on somessa näkynyt. Pitää Hanelilta asia päivittää. Vähän kovempaa pakkasta saisi kyllä olla, Anttolassa, jotta kunnolla jäät vahvoisivat. Yhdeksän vuotta sitten käytiin joulun tienoissa Piskolassa. Silloin oli tilanne sen kaltainen, että jäitä pitkin, suoraan Harmolanlahdesta Hanelin rantaan, sörnäytettiin. Tuskin ehtii tänä vuonna sellaiseksi jää muodostua. Mutta ei me kyllä Anttolaan jouluna mennäkkään. Vaan Hanelin porukat tulee Hollolaan. 

Ei kun hyvää joulunodotusta kaikille t. Peppe-Pappa-Pukki

LÄMPÖTILA MIINUS VIIDEN ASTEEN MOLEMMIN PUOLIN

  "Lämpötila on viiden asteen molemmin puolin". Tämän kaltaisia metrologisia ennusteita saa kuulla päivittäin. Ei kovin eksakti määritelmä. Sehän tarkoittaa, että lämpötila voi olla mitä tahansa, paitsi tasan viisi astetta. Meterologin kannalta tietysti oikein turvallinen povaus. Todennäköisyys siihen, että hän on väärässä, on minimaalinen.
  Säästä ylipäätään: pakkasta luvataan, ensi viikolla vähän luntakin. Saattaa talven hieroa jouluksi.

  Auto on nyt huollettu ja leimattu. Ilman yllätyksiä sujuivat molemmat toimenpiteet. Katsastuskin maksoi vain 29 €, netissä tilattuna (vain tietyt ajat halpoja). Katsastushenkilöksi osui varmasti viimeisiä aikojaan työtään tekevä harmaatukkainen herrsmies. Hän, muun jutustelun ohessa, kertoi olleensa alalla yli 40 vuotta. Ei enää pelota katsastukseen meno, niin kuin ennen. Lakki kourassa sinne piti muinoin ajaa. Melkoisia herroja olivat inssit alan monopolin aikoina.
  Kumma juttu, mutta aina, kun auto on huollossa käytetty, tuntuu, kuin se kulkisi kevyemmin, kehräisi lempeämmin. Ja vieläkin korostetummin, jos kulkupeli samaan putkeen katsastutetaan. Mutu-juttu, musta tuntuu.

  Tänään olen tehnyt aamulenkin. Sitten Hilpan kanssa Lidlistä kinkku tuli hankittua. Tuoresuolattu kotimainen potkalla. Odottelee alakerran jääkaapissa aatonaattoa. Vielä Launeen Prismassa ja XXL:ssä käytiin. Iirikselle urheiluvälineitä joululahjaksi hankittiin. Eli hyvällä mallilla ovat asiat.

  Nyt ollaan siis kotiuduttu Launeelta. Tiuku repii kahtatoista. Mikkelissä tuollaista ajankohdan utelulausetta ennen käytettiin. Tuskin enää "pop"? Jos joku puolestaan erehtyi kysymään, että mitä kello on?, niin vastaus oli: "Osia ja lasia!" Näin Mikkelissä kuuskytluvulla.

  Bongasin jostain, että nykyään myydään nostalgiaa ysäreille. Mitäs 90-luvulla oikein oli? Minulle ei ole jäänyt mieleen, kuin alkuvuosien lama, monet matkat Kevojärven rannalle, Back Street Boys, Curt Cobain, Ragged Glory, Harvest Moon, Mirror Ball, jääkiekon mm, ensimmäinen kännykkä, sekä Ahos-Ritin ja Jarnon poistuminen keskuudestamme. Tuskin noista mitään myytävää ysäreille löytyy, jollei sitten Back Street Boys.

   Pikku hiljaa ollaan jo joulusiivoja aloitettu; Hilppa on puunannut keittiön ja vessojen kaapit, minä molemmat kirjahyllyt. Ei mitään himohommaa, kirjahyllyjen pölyjenpyyhintä. Mutta vaikka e- tai äänikirjojen tomutus olisi huomattavasti vaivattomampaa, en kuitenkaan aioi niihin turvautua. Kyllä perinteinen nide on kädessä, miksei hyllylläkin, jotakin. Minua saa vapaasti nimittää fossiiliksi, mutta tuosta asiasta ei neuvotella. Vaikka ylipäätään suhtaudun kaikeen uuteen avoimin mielin.
  Isompi siivousrysäys on tarkoitus tehdä tiistaina. Pientä puuhastelua ennen sitä vielä löytyy, mm. pakastimen sulatus.

  Joulu tulee, uusi vuosi myös. Kolmen viikon kuluttua painellaan kummasti jo vuotta 2019. Mitä vuodelta on odotettavissa? Ainakin maaliskuussa ollaan oltu Hilpan kanssa aviossa 45 vuotta. Nopea googletus paljastaa, että meillä on safiirihääpäivä. Toinen googletus ilmoittaa, että "Safiiri on korundeihin kuuluva jalokivi. Sen kaava on Al2O3.  Safiiriksi kutsutaan kaikkia jalokiviluokan korundeja punaista rubiinia lukuun ottamatta".  Pitäskö lähtee Kulta- ja Koru Kuittinen & Poika-liikkeeseen kyselemään safiirien hintoja?

    No, tiijä häntä? Onhan tässä reilu pari kuukautta aikaa tuumailla. 

  Eduskuntavaalit myös tulossa. En tähän hätään keksi muuta erityistä ensi vuodelle sijoittuvaa. Vaikka kyllä varmasti enemmän kuin luettelin 2019 tapahtuu. Tätä tuskin kukaan skeptisimmin blogeihini suhtautuvistakaan kieltää, asettaa edes kyseenalaiseksi. 

TOINEN PERÄTTÄINEN/ENSIMMÄINEN PERÄTTÄINEN

  Suomi voitti salibandyn maailmamestaruuden. Ylen aamutv:ssa kerrottiin, että mestaruus oli jo toinen perättäinen.
  "Ahaa", tuumailin, "ensimmäinen perättäinen ei voisi mestaruus ollakkaan."
  Hetkinen, mietititäänpä tarkemmin. Kyllä, kyllä Suomen mestaruus oli ensimmäinen perättäinen. Eihän Suomi ole aiemmin voittanut kahta mestaruutta peräkkäin. Eikö niin? Eli Suomen maailmanmestaruus oli toinen perättäinen ja ensimmäinen perättäinen.
  ⇒ On aivan oikein sanoa, että Suomen maailmanmestaruus oli toinen perättäinen, mutta ei ole oikein sanoa, että Suomen maailmanmestaruus oli jo toinen perättäinen, sillä se ei pidä kutiaan. M.O.T.

  Nimimerkki "MINÄKÖ MUKA SAIVARTELIJA?"

  Se kielen oikeellisuudesta.

  Tuota salibandy-ottelua en tullut katsoneeksi. Sen sijaan osuin avaamaan toosan juuri, kun ampumahiihdossa alkoi naisten takaa-ajo. Kun Mäkäräinen osui ensimmäisellä paikalla kaikkiin tauluihin, jumituin katselemaan. Voitto siitä repesi! Ylivoimaisesti, tekee mieli sanoa.
  Muuten, jos olisin parikymppinen poikamies, niin naisten takaa-ajo saattaisi olla ihan lempilajejani.

  Lauantaina käytiin äitiä moikkaamassa. Kunto on Elinalla vakiintunut; virkeä ja ketterä, mutta muistamaton. Eräs hoitaja kertoi, että äiti on tällä hetkellä hoitokodin vanhin asukas.
  "Fyysisesti pirtein myös", jatkoi hoitsu, katseli minua hetken, lisäsi "taitaa olla henkisestikin." Muistisairaita pääosin ovat paikan asukit, ja se tauti vaikuttaa usein myös muuhunkin kuntoon. Onneksi Elina jaksaa viipottaa rollaattorillaan melkoista kyytiä.

  Tiilikaiset lähtivät eilen kotiin Espooseen. Jouluksi sitten Hollolaan ja Lahteen taas tulevat. Me mennään to. 20.12. illaksi Iiriksen seuraksi, kun Anna ja Joni menevät johonkin konserttiin. Pitää tuumia, josko kytkisi samaan reissuun museokäynnit, lopultakin. Ja tietysti Oodissa pitää piipahtaa myös. Asia on työn alla. Mietintämyssyn alla, tarkoitan.
  Perhe Tiilikainen tulee sitten lauantaina meille. Kyllä joulu on lähellä. Kaksi viikkoa aattoon. Eikä hysteriasta tietoakaan. Minulla, meillä. Vähät lahjat hankittu/hankitaan, ensi viikolla siivotaan, kuusi varustetaan, kinkku ostetaan, ruokaa haalitaan. Siinä se.
 Lauantaina maassa olleet muutamat lumisentit ovat taas lähes kadonneet. Ennusteen mukaan ilma alkaa kylmetä, viikon kulutta lumisadettakin povataan. Ehkä meille tulee valkea joulu.

  Auton vein jo puoli kahdeksaksi määräaikaishuoltoon. Vääräaikaishuoltoja ei ole onneksi vielä kulkuneuvoon tarvinnut tehdä. Keskiviikkona on sitten katsastus, ensimmäinen tälle pirssille.

  Haneli soitti juuri äsken. Vähän kuuluu lunta Etelä-Savossa olevan, maa valkeana kuitenkin. Lahdenpohjat ovat jäässä, selät lainehtivat.
  Joulun tienoissa tulevat täällä  käymään, joko joulupäivänä tai tapsana. Silloin haetaan äiti joukkoon. Aattonakin on tarkoitus hänet tuoda pukkia katsomaan.

  Päivä valkenee, sen minkä se näille vuosin pilvisenä päivänä valkenee. En taida tärvätä aikaani enää kirjoittamiseen. Vaikka aikaa on, tärvättäväksi asti. Ryhdyn kuitenkin asiallisempiin toimiin, eli lukemaan. Lukemisessa ei aika mene tärviölle. Ei se kyllä mene kirjoittessakaan. Paisi, että saattaa aikaa tärväytyä erilaisten sanontojen ja teonsanojen merkityksen miettimiseen.

KAUPASSA KÄYNTI MUTKISTUNUT

  On muuttunut, ruokakaupassa käynti, reilussa puolessa vuosisadassa. 1960-luvulla oli hyvin mutkatonta astella puotiin, joko Koistisen kauppaan, tai Mikkelissä asuessa Toivakan  Maaherrankadun ja Vilhonkadun kulmauksessa sijaitsevaan myymälään, ojentaa maitokannu tiskin takana valkeissa asusteissa odottavalle myyjälle, pyytää vielä ruisleipä, puoli kiloa voita, palanen edamia, viisi porsaankyljystä, sekä neljänneskilo lauantaimakkaraa siivuina.

  Sitten tulivat valintamyymälät. Ostaminen oli vielä helppoa; käveli läpi muutamat hyllymetrit, poimi koriinsa tarvittavat tuotteet yhden tai kahden vaihtoehdon per hyödyke valikoimasta.

  Suuria marketteja alkoi putkahdella isompiin keskuksiin 1970-luvulla. Ne suurenivat ja suurenivat, niitten valikoima laajeni kodinkoneista tekstiileihin, urheiluvälineistä kosmetiikkaan, you name it. Tästä seurasi, että kauppareissulle piti lähteä ajan kanssa, varustautua lenkkitossuilla, jottei saisi rakkoja jalkoihinsa, sekä pitkällä pinnalla. Sen verran joutui valtavissa myymälöissä kävelemään, ostoksiaan etsimään.
  Pian erilaisten nimikkeiden, toinen toistaan hienompien einesten, höystöjen, lisukkeiden ja valmisteiden määrä alkoi lisääntyä ekspotenttiaalisesti. Se tiesi ruokaosastolla käveltävien metrien lisääntymistä, oikean tuotteen löytymisen vaikeutumista.

  Kun tähän oltiin totuttu, turvalliset ja lyhyet kulkureitit mieleen painettu, muuttui taas käytäntö. Me asioimme Lidl'issa tai K-Supermarketissa, muissa ruokakaupoissa emme juuri käy. Nämä kaupat ovat kooltaan sellaisia, ettei tarvitse miettiä, mistä ovesta sisään menee, mihin suuntaa lähtee kulkemaan. Tarjonta on kuitenkin valtavaa. On vaikka kuinka paljon valinnan varaa. K-kaupassa tarjonta on melko vakio, Lidl'issä osa vaihtuu viikoittain. Olemme tarkoin oppineet, missä mikin tuote näitten myymälöitten hyllystöä, viileäsäilytystä, pakasteallasrivistöä, sijaitsee. Mutta kun on kyse joka viikko, usein monta kertaa viikossa, vaihtuvista tarjouksista, ei mikään enää päde! Tarjoukset saattavat löytyä mistä vain! Ja yleensä epäloogisimmista paikoista! Eli ei lähelläkään niitä mestoja, missä samalaiset tavarat normaalisti sijaitsevat. Tämä pätee molemmissa kaupoissa.
  Viime aikoina on asioihin alkanut tulla selkeyttä. Varmaan on palautetta jaeltu. Lidl'iin on ilmestynyt tarjoushyllyjä niin kuivatuotteille, kuin viileäsäilytyksen tarvitsevillekin. Silti saattaa yhä, kierreltyään kauppaa puolisen tuntia, lopulta henkilökunnalta kysyttyään, löytää jokun tarjoustuotteen, vaikkapa Myrttisen suolakurkkupurkin, vaippoja sun muita ipanoille tarkoitettuja tuotteita sisältävän hyllykön päädystä. Samoin saa, ainakin minut, ymmälle, kun yhteishintaan tarjouksessa olevat tuorepasta ja pesto löytyvät aivan eri kohdilta samaa pitkää viileähyllyä. 
  Kaikella on varmasti tarkoituksensa, oma logiikkansa. Minulle se logiikka on vain jäänyt sumeaksi. Mutta pitäähän tämä virkeänä. Kun lähtee mieli jännityksestä kireänä kauppaan mielessään se, kuinka monen kierroksen, kyselyn, erehtymistä ja löytymistä seuraavan hekuman, muutaman sentin, parhaimmassa tapauksessa euron, säästämisestä koituneen hurmioin, jälkeen pääsee palamaan takaisin kotiin.

  Aamulla tein lumitöitä. Turhaa, tietysti. Plussalle menee ilma kohta, vettäkin taitaa sadella. Vaan kun kolan olin esiin ottanut, piti sitä kesän jäljiltä kokeilla.
  Hilppa ja Joni ovat jo hereillä. Nyt alkaa alhaalta kuulua myös Iiriksen ääntä. Veikkaan, että kohta tyttö kömpii ylös, Anna jää vielä loikoilemaan. Oikeassa olin!

  Päivällä mennään porukalla katsomaan Elinaa. Sitä ennen varmaan täytyy Iiriksen päästä lumeen peuhaamaan, kun valkeaa nyt muutama sentti on saatu.
  Me Hilpan kanssa lähdetään pikapuolin Lidl'iin. Kunhan mieli on saatu viriteltyä tarjouksen metsästykselle sopivaan vireeseen. Varokaa, henkilökunta, Lehkoset ovat pian siellä!

KOTI, USKONTO JA ISÄNMAA

  Näin itsenäisyyspäivänä on kai soveliasta pohtia suhdettaan konservatiivisen arvoja kuvaavaan sanontaan "Koti, uskonto ja isänmaa". Joten pohdin suhdettani, John Hiatt'n uusin "The Eclipse Sessions" kuulokkeissani.

  KOTI: Minulle koti on paikka, missä on hyvä olla, paikka, missä voi olla, niin kuin huvittaa. Yleisimmin ajattelen kodin olevan paikan, missä on lämmintä, suojaa ja turvallisuutta, sekä rauhaa ja yksityisyyttä.
  Valitettavasti tällaista paikkaa ei ole läheskään jokaisella. Ei kotia ollenkaan, tai kotia, missä edes osa määritteistäni toteutuu.
  Kodin vastakohta on kylä, tai miero.

  USKONTO: Minulle uskonto on mysteeri. En ole löytänyt sitä. En varmaan ole sitä edes pontevasti etsinyt. Kirkkoon kuulun. Kirkossa olen aikuisena käynyt ainoastaan muutamissa häissä, useammissa hautajaisissa. Rukoilleeni muistan jokusen kerran lapsena ja nuorena, ja silloinkin rukous oli kovin omiin toiveisiini liittyvä.
  Olen saanut käsityksen, että uskonto käskee antamaan anteeksi, uskonto käskee kostamaan, uskonto hyväksyy, uskonto tuomitsee, uskonto on kaikille, uskonto on vain joillekin. Se on saanut hataran pääni joskus pyörälle.
  Kun uskontoa, tai paremminkin uskontoja, joskus olen pohtinut, olen kysynyt itseltäni: "Voiko 2,2 miljardia  kristinuskoista, tai 1,6 miljardia islaminuskoista, tai reilu miljardi hindulaisuuden kannattajaa, tai puolisen miljardia buddhalaisuutta julistavaa, tai 1,8 miljardia johonkin muuhun uskontoon kuuluvaa, tai n. 0.8 miljardia ateistia, olla väärässä? Iso joukko eritavalla ajattelevia ihmisiä, joista suurin osa uskoo olevansa oikeassa? Ja kuitenkin joku, ehkä jopa kaikki, ovat väärässä.
  Kai on niin, että "jumala" on kovin yksilöllinen asia. "Jumalattomuus" myös. Varmasti usko on monille tuonut mielenrauhaa ja iloa. Minä olen mielenrauhani löytänyt muualta. On se pitkiä aikoja ollut hukassakin, mielenrauha. Nykyään olen aika lailla sinut itseni ja maailman kanssa. Ilman uskontoihin tai erityisiin jumaliin turvautumista.
  Jumalan olemassaoloa en voi kieltää, en myöskään jumalan olemattomuutta. Luultavasti minua voi luonnehtia agnostikoksi.
  Uskonnon vastakohta on ateismi, taivaan helvetti, mielenrauhan kaaos.

  Tässä vaiheessa vaihdoin korviini Tom Petty'n tuoreimman "Nobody's Children".

  ISÄNMAA: Isänmaa on minulle tietysti Suomi. Maa, missä olen syntynyt, kasvanut, elänyt,. Kuolen myös, jollei isoja mullistuksia tapahdu.
  Koen Suomen hyvänä paikkana asua. Sen luonto, neljä (vielä!) vuodenaikaa, melko vähän korruptoitunut kansa, kunnollinen koulutus ja opiskelumahdollisuus (toivottavasti edelleen), tekevät siitä yhden maailman parhaista maista.
  Vaikka en läheskään aina jaksa olla samaa mielta valtaapitävien kanssa, en silti vaihtaisi isänmaatani. Valtaapitävät kyllä. Tulevat vaalit tuonevat asiaan muutosta.
  Suomi, kuten koko planeetta, on suurten asioiden edessä. Ilmastonmuutos, pakolaisvirrat, sodat, siinä haasteita koko ihmiskunnalle. Toivottavasti Suomi kohtaa haasteet järkevään tapaasa, eikä provosoidu näin itsenäisyyspäivänä, tunteiden ollessa pinnalla, viime päivien sangen ikävistä ja ankarasti tuomittavista tapahtumista.
  Isänmaan vastakohta on ulkomaa, kotiplaneetan ulkopuolella on muu kosmos.

  Tässäpä Itsenäisyyspäivätoivotukset à la Peppe. Peppe lähtee nyt pikkupakkasessa dallamaan kirjastoon. Omatoimikirjasto, yksi hienoimpia uudistuksia sillä alalla, on auennut tänään klo. 7:00.
  Tästä tulee mieleeni vielä lisätä Kirjastolaitos isänmaani Suomen ainutlaatuisen hyviin ominaisuuksiin. Kun eilen katselin uutisointia Helsingissä avatusta Keskuskirjasto Oodista, hyvä, ettei tullut tippa linssiin.

ROLLARIT T(L)OI MUISTOJA

  Jostain mielijohteesta latasin netistä Rollareiden alkuajan albumeita. Aamulenkillä "The Rolling Stones" ja varsinkin "The Rolling Stones No. 2" toivat muistoja mieleen. "Route 66", "Tell Me", "Carol", "Walking the Dog", "Everybody Needs Somebody to Love",  "Pain in My Heart", "Under the Boardwalk", "Time Is on My Side", "Down Home Girl"! Mieleeni palautui, kuinka Kalervon Lassin, R.I.P., kanssa varsinkin No. 2:ta heillä kuunneltiin. Silloin elettiin suunnilleen vuosien 1964/1965 taitetta, "The Pictures"-bändin alkuhetkiä.
  Asuimme siihen aikaan Mikkelissä, Linnakadulla, vankilaa vastapäätä, kun Anttolaan rakennettiin uutta pankkirakennusta ja asuintaloa. Kalervot asuivat tuolloin viereisessä talossa. Me Lassin kanssa tutustuttiin, levyjä kuunneltiin, Räihän Ruikku kolmantena. Välillä hiiviskeltiin talon väestönsuojasta ulos johtavaan tunneliin tupakille. Lassi ja Ruikku olivat musiikkimiehiä, heillä paloi mieli soittamaan. Jossain vaiheessa he kysyivät, tulisinko kimppaan, basistiksi. Siitä alkoi pitkällinen, lopulta tulosta tuottanut, isä-Erkin kypsyttely. Eli olin lopulta Höfner-basson onnellinen omistaja. Samanlaisen, kuin Beatle-Paulilla! Yhdellä mikillä tosin.
  Sillä välin olivat pojat löytäneet "Boogin" soolokitaraan. Ei kun bändi pystyyn. Sitä olen joissakin blogissani muistellut, tässä ei enempää. Paitsi että minun muusikon urani ei kestänyt kuin hetken. Hyvä rytmitaju ja kyky oppia nopeasti tietyt kuviot eivät kantaneet kovin pitkälle. Sen lisäksi muutimme takaisin Anttolaan.

  Mutta noihin musiikillisiin muistoihin. Lassi ja Ruikku olivat Rollarimiehiä, minä enemmänkin Beatleboy, sittemmin Animalsman. Boogi oli vannoutunut "The Pretty Things"-ihailija. Siinä ne "Picturesien" merkittävimmät esikuvat tulikin lueteltua. Tai vahvistetaan tuo vielä "The Kinks'eillä" ja "The Spencer Davis Group'illa". Rockin klassikot , täytyy tietenkin lisätä joukkoon.

  Kun nyt asiaa tarkastelee, niin panee merkille, että noista muistoni herättäneistä kahdeksasta Rollareiden äänityksestä vain "Tell Me" on Jagger/Rickhards-käsialaa. Samaan aikaan hypettämme Beatlejen "A Hard Days Night" oli kokonaisuudessaan, ja "Beatles for Sale" 8/14 Lennon/McCartney-tavaraa.  "The Pretty Things"-bändin levyllä oli myös enimmäkseen covereita. Tämä oli hyvinkin yleistä tuon ajan suosittujen bändien kohdalla. Ehkä ne hakivat vielä suuntaansa.

  Siinäpä Pictures ensimmäisellä kämpällään. Kuopus, Lassi, seisoo varpaillaan töppösissään, että olisi jokseenkin muitten mittainen. Kooltaan, tarkoitan. Musiikillisesti hän todellakin sitä oli!

  Tässä kuvassa puolestaan ei niinkään isoihin muusikkotöppösiin sovelias nuori mies (pojankoltianen, jos totta puhutaan); rööki palaa, c-duuri juoksutus jotenkin sujuu.

  Hoh hoijaa, reilusti yli 50 vuotta on vettä virrannut Rokkalanjoessa. Ja mitä on tapahtunut? Beatles on kuopattu jo muinaisuudessa, Rollarit rimpuilee. Pretty Things on poissa. Kinks ja Spencer Davis Group sellaisenaan historiaa, Animalsista puhumattakaan. Bill Haley, Chuck Berry, , Bo Diddley, Buddy Holly ovat jättäneet rakennuksen. Little Richard vielä elää. Poissa ovat Lassi ja Boogi. Ruikku ja minä sitkoillaan. Ruikku kymmenien soittimiensa keskellä, minä kuulokkeet päässä aamulenkillä.
  Musiikkia tehdään nykyisin valtavasti. Varmasti monien soittajien ja laulajien taidot ovat kovaa luokkaa. Mutta kun ei se mitään välttämättä merkitse. Rockissa, varmaan musiikissa muussakin, on tärkeintä, että lauluista löytyy se jokin: yhteys esittäjänsä kanssa, tatsi, mitä on vaikeaa sanoin kuvata, mutta minkä kuulee. Minä ainakin kuulen. Vaikka en mikään muusikko olekkaan.