TAPAAMINEN

  Tänään kävi vieraita. Tuttuja vieraita. Toinen tutumpi toistaan. Kävivät nimittäin Koistisen Pertti ja vaimonsa Anna-Maija. Kaima on tietysti se tutumpi, Anna-Maijan olin vain kaksi kertaa aiemmin tavannut. Niin Pertinkin viime vuosikymmeninä. Mutta 1970-luvun taitteen molemmilta puolilta on sitäkin enemmän yhteisiä muistoja, joten juteltavaa piisasi. Piisasi siihen malliin, että lähes nelituntisen visiitin aikana en muistanut edes yhtä kuvaa ottaa. Kun vieraat autolle Potinlahteen kuljetin, kaimaani asiasta huomautti, joten puhelimen kameralla yritin korjata, mitä korjattavissa oli. Eli tässä Anna-Maijan luurillani nappaama otos. Kuvassa vanhat kaverukset. Muistin virkistykseksi: Oikealla on Pertti ja vasemmalla Pertti.

  Anna-Maija kävi Avokkaassa tietysti ensimmäistä kertaa. Joten oli ilo toivottaa Anna-Maija Saarela tervetulleeksi Saarelaan. Tässä pariskunta.

  Oli tosiaan mukava tarinoida. Aika kului kuin siivillä. Anteeksi klisee, mutta kun se kului. Meillä kaiman kanssa riitti muistoja Anttolan vanhoista tutuista, samaten pieneen pitäjään mahtuneesta originellien persoonien ja hyvässä mielessä "kylähullujen" suuresta joukosta. Ei ole enää sitä määrää tasapaksuuntuneessa maailmassa noita elämänrikastuttajia. Sanonpahan vaan, vaikka en isommin vanhoja aikoja takaisin halaja. 

  Anna-Maija ja Hilppa olivat tietysti noita juttuja jo kuulleet, joitain kyllästymiseen asti. Hilppa oli jokusia kylän persoonista ehtinyt jopa tavata. Ehkä eivät rouvat ihan kaikkia olleet kuulleet, sillä välillä olivat ilmeet ja päänpudistukset sen mallisia. No jaa, ne taisivat ilmeet vaihdella silloin, kun me kaiman kanssa muisteltiin omia törttöilyjämme. 

  

  Tietysti muustakin puhuttiin. Sivuttiin koronaa, sen myllerrystä Ruotsissa ja Suomessa. Puhuttiin menneisyydestä, puhuttiin nykyisyydestä, puhuttiin tulevaisuudesta, noin yleisellä tasolla. Ohessa tuli Anna-Maijaan hieman paremmin tutustuttua, kun hän kertoi hieman taustastaan ja työurastaan.

  Urat ovat takana, meillä kaikilla, sillä vieraammekin ovat eläköityneet. Anna-Maija ottaa tosin vasta ensimmäisiä varovaisia askeleita eläkeläisen elontiellä. Sitä polkua on hän tallannut vasta viisi päivää! 

  Tehtiin päätös, lupaus, mikä lie, että koska pariskunta tästedes tulee useammin käymään Suomessa ja viettää täällä pidempiä aikoja, niin tapaamisia jatketaan. Me sanoimme, että kun sopiva hetki tulee, niin täällä on aitta odottamassa yövieraita. Olisi se jo aitan mielenterveydenkin kannalta hyvä, jos siellä joskus nukuttaisiin. Ei tuntisi poloinen itseään syrjityksi. 

  Täytyy taas ihmetellä sitä, kuinka vanhojen kavereiden tapaamisissa sujuu juttu kuin tanssi. Minulta jopa paljon paremmin, tämän voivat tanssitaidostani perillä olevat todistaa. Vaikka vuosien, jopa vuosikymmenten väli on tapaamisilla, niin juttu jatkuu kuin vasta eilen olisi erottu. Siitä ilmeisesti tunnistaa ystävän ja sielunveljen? 

  Huomenna lähdetään muutamaksi päiväksi pois saaresta. Kahden rokotteen turvin levollisin mielin suunnataan kohti koronan piinamia seutuja. 

  Loppuun yksi jostain aivojen poimuista päivänä erään mieleeni putkahtanut kysymys: Koska kapellimestari on orkesterin johtaja,  niin onko johtava kirurgi skapellimestari?