DOWN BY THE LAITURI BY POTINLAHTI

   Viikko loppuaan lähestyy. Huomenna se huipentuu äitienpäivään. Siispä suuret onnentoivotukset ja respectit äideille.

  Tällä viikolla on ollut tapahtumia. Tiistaina tulivat kaivonputsaajat. Itse työ sujui mallikkaasti. Hieman nujuamista oli kaluston kuljettamisessa, kruununa sadan kilon aggregaatti. Se tarvittiin, sillä meiltä ei löytynyt 16 A:n sulakkeen takana olevaa pistorasiaa. Korkeapainepesuri olisi polttanut 10 A:n proput suit sait. 

  Nyt vielä juoksutamme talousveden suodattimen läpi. Kahden viikon kuluttua putsauksesta otetaan vesinäyte, lähetetään tutkittavaksi. Se kuuluu urakkaan. Toivottavasti tulos on sellainen. että suodattimet saa unohtaa. 

  Kaivon veden riittävyys on kuitenkin ongelmana. Olemme tiskikonetta käyttäneet, mutta pesukonetta emme. Se vie huomattavasti enemmän vettä. Pikkupyykkiä ollaan pesty aina saunomisen jälkeisenä aamuna rannalla, kun padassa lämmintä vettä. Lakanoita ja pyyhkeitä voi Mikkelissä pestä automaattipesulassa, ja kun Hollolassa käydään, vaikka päiväseltään, voin koneellisen pyöräyttää, tuoda saareen kuivumaan.

  Koska kaivon kunnostus sisälsi renkaiden saumojen ja mahdollisten halkeamien ja lohkeamien paikkauksen, voimme kokeilla "tekopohjaveden" tekoa. Siis pomppaamme järvestä vettä kaivon ympärille. Pitäisi toimia. Ja toimiikin, olen sen verran kokeillut. Halvan sähkön aikana kun antaa rantapumpun laulaa, niin ehkä vesipulalta saadaan niskat nurin.

  Keskiviikkona ajettiin Hollolaan, torstaina palattiin. Oli kummallakin sovittuja juttuja. Hankin myös laituriremonttiin tarvittavia osia, pultteja ja ruuveja. 

  Tästä pääsemmekin sujuvasti laiturin ehostukseen. Se tapahtui tänään. Työryhmän kokoonpano: Polvistaan jäykkä Juha Rehula, selkäsärkyä poteva Haneli ja kroonisesta polvikivusta ja akuutista selän jomotuksesta kärsivä minä. Mutta kun ei ole kivuista moksiskaan, niin homma sujuu raihnaisellakin porukalla. Sujuu, kun jakaa työtehtävät oikein; Juha minä tehtiin raskaammat osat, Haneli kevyemmät, sillä häneen selkäänsä ei ollut syytä turhaan rasittaa. 

   Pertti Juhani junttaa paalua pohjaan. Kuva by Juha.

Laituri aamulla.

Laituri päivällä.

  Tuo punainen vene ei kuulu laituriosuuskuntaan. Kyllä se nyt siinä sopii olemaan, sillä laiturilla on mittaa.

  Huomenna äitienpäivää vietetään isommin työhommiin tarttumatta. Minkä nyt pakolliset, ehkä vähän vallinnaisia. En, tietystä syystä, ole kukkaa Hilpalle ostanut. Ei luonnostakaan tähän aikaan vuodesta niitä löydy. Täytyy keksiä jotain korvikkeeksi. 

  Ensi viikolla alkaa puutarhahommat kasvulavojen mullan vaihdolla. Pari uutta lavaakin perustetaan, sillä käytäntö on osoittanut, että niissä suurin osa viljelyksistä viihtyy paremmin kuin maassa. Enää perunaa ja hernettä "peltoon" istutetaan, muut kasvat lavoilla. 

  Näin se kausi jatkuu totuttuun tapaan. Huhtikuussa tullut aikainen kevätkin on ottanut takapakkia, ja nyt ollaan melko tavanomaisessa tilanteessa. 

VIHERRYSTÄ JA KARSINTAA

  Vappu meni, viimeinen kevätkuukausi alkoi. Kesäisessä säässä alkoi. Nyt ovat lämpötilat lähellä tavanomaisia. Yöpakkasia ei enää ennusteissa näy. 

  Aattoaamuna havahduin hereille kolmen jälkeen. Mielessä alkoi pyöriä eräs tulevaan laiturihommaan liittyvä juttu; kulkusillan ja kelluvan osan liitos. Aikani pyöriskelin, nostin kädet pystyy, änkesin ylös, keitin itselleni kahvit, lähdin venevajaan. Tien valumuotit laiturin ristiin ankkurointiin tarvittaviin betonilaattoihin ja raudoitin ne. 

  Sopivasti ehdin keittämään aamukahvi kakkosen juuri ennen Hilpan heräämistä. 

  Lauantaina siivottiin kesäkeittiö, raahattiin kalusteet terassille. Parissa päivässä oli koivuihin lehti puhjennut. 

  Kyllä luonnon herääminen on joka kevät sykähdyttävä näky. Tänään koivikko vihertää jo reilusti enemmän. Grillikausikin tuli avattua; kanaa kärventelin siivotussa tilassa.

Valkovuokot iloisina terälehtensä levittävät.

  Ennen noita hommia lastasin valumuotit ja työkalut veneeseen, ajelin Potinlahteen valamaan betonilaatat. Rehulan Juha tuli kaveriksi

  Eilen tuli Heguli kaivinkoneen kanssa vetämään lähes metrin verran pohjamutaan painuneet uloimmat laituritolpat ylös. Miesvoimin niitä ei nousemaan viimesyksynä saatu. 

  Tänään hyökkäsin Hanelin kaataman lehmuksen kimppuun. Elämäni karmein karsittava. Tuon kokemuksen jälkeen pärjää vaativassakin karsintasarjassa. Melkein neljä tankillista bensaa, melkein kolme tuntia aikaa. Niillä emmeillä homma meni läpi. 

  Tänään taitaa iltapäivällä sataa. En muutenkaan enää hommiin viitsi ryhtyä. Karsinta riittää, varsinkin kun siihen liittyi myös pätkiminen. 

  Huomenna uudet askareet. Kaivonputsausmiehet tulevat. Heitä kuljetan. Ja kädet selän takana pyöriskelen kaivon ympärillä vahtimassa miesten työskentelyä, kyselen, annan neuvoja, ihmettelen, keksin parannuksia työtapoihin. No en tietysti. Pysyn loitommalla, puuhailen omia töitäni. Puuhaa täällä riittää, ei käy aika pitkäksi. Näin tulee menemään perinteisesti kevät ja alkukesä. Hyvä niin. Peukalonpyöritys ja kolmiloikan hyppääminen eivät mielihommiani ole. 

AATON ASKAREET

  Aattopäivä ei paljon muista päivistä poikennut. Paitsi että.... poikkesi se kuitenkin. Aamusta puuhailin omia hommiani, Hilppa omiaan. Minä tein kaivonkanteen pientä parannusta, kävin katiskalla (ei mainittavaa menestystä). Katiskalle lilliessäni soitti Haneli. Sanoi, että tulee ip. katamaan sovitun lehmuksen ja laukaisemaan tuulen konkeloon kaataman puolilahon haavan. Kertoi Tainan tulevan mukaan. Ja munkkeja. Ja simaa. Ja haukifileen. Joten iltapäivän osalta päivä poikkesi edellisistä. 

  Ehdin vielä ennen lounasta pestä pihaterassin. Se varmaan kalustetaan huomenna, juodaan pihalla ainakin kahvit, sillä lämmitä on luvassa. 

  Taina ja Haneli rantautuivat yhden jälkeen. Ensin kaadettiin!, siis Haneli kaatoi Lehmuksen. 

Avarampaa tuli. Syy puun kaatoon oli, kun se alkaa tiputtamaan lehtiään jo heinäkuussa, eli ei ole terve. Aika lailla varjostaa myös. Nyt on vaahteralla ja tammella tilaa ja valoa kasvaa. 

  Ei lehmus kuitenkaan laho ollut. Vähän lahonalkua vain tyvessä. Ihan "tyhkäpuuta" muuten. Haneli pätki tyvestä jonkin matkaa, sillä oma "mökkisahani" on aika tehoton ammattilaisen värkkiin verrattuna, ja tahtoo paksua puuta sahatessa teho loppua.

  Tuulekaatokonkelo saatiin sitten nurin. Taljaa apuna käytettiin. Hyvin sujui homma. Minä en yksin uskalla moisiin töihin ryhtyä. 

  Haapa on niin laho, että ei ole polttopuuksi. Raivailen vain roippeet näkyviltä. N. kuuden metrin korkeudelta katkennut rungonjämä jätettiin pystyyn. Linnut saavat pitää sen ruokailupaikkanaan, kolopesijät ehkä löytävät uuden asuinpaikan. Luulen, että puussa korkeammalla vuosikymmenet pesinyt käpytikka ei enää siihen uutta kotia naputa. Maisemissa se kuitenkin on. Uusi pesäpaikka paljastuu ennen pitkää. 

  Urakan jälkeen kahville. Tuliaisina oltiin saatu simaa ja valtavan kokoisia munkkirinkilöitä by Ollinmäki. Haneli oli ne ap. kylältä ostanut. Paitsi siman, mikä on Tainan tekemää. Siinä ei rusinat vielä pinnassa olleet, mutta meillä oli omasta takaa kaupan simaa. Siis sensin simaa, sitten kahvia ja munkkeja. Urakalla, sillä Hilppa teki ap. pikamunkkeja. En tarkalleen tiedä reseptiä, mutta taikina tiputetaan lusikalla kiehuvaan öljyyn. Hyvä olivat, kuten Ollinmäen jättimunkitkin. 

  Kahvit juotiin, vankasti syötiin, kuulumisia vaihdettiin. Aikanaan Taina ja Haneli lähtivät Piskolaan. Me päätimme heittäytyä vapaalle. 

  Huomenna on vappu. Me marssitaan kahdestaan jonossa vappumarssi. Ei vainenkaan. Me siivotaan kesäkeittiö, kalustetaan ulkoterassi, nautitaan loppupäivä kesäisestä säästä. Ja minä kerään voimia lauantaina alkavaan puusavottaan. 

  Ilmat alkanevat lämmetä. Pari seuraavaa päivää ainakin on pariakymppiä tiedossa. Sitten kymmenen tai vähän päälle. Eli aika normaalia. Yöt lämpenevät myös. Ei enää pakkasia, vaan muuta astetta plussaa aamullakin.

  Pian päästään puutarhahommiin. Hyvä, ei pääse tekeminen loppumaan. Koivut alkavat vienosti vihertää, aluskasvillisuus ei vielä. Kohta sekin aloittaa. Vetää taivaalta toivotaan. Siis sateenjumalilta. 

  Järven vesi on hieman noussut. Samoin kaivon. Nyt niitä sateita tarvitaan, sillä sulamisvedet eivät varmaan kovin paljon pintoja kohota. 

VAPPUKELIT

  Aamuyöllä heräsin obligatoriselle pissakäynnille kahden maissa. Maa oli ohuen lumikerroksen peitossa! Kun seuraavan kerran havahduin, katsoin kelloa (sähkökäyttöinen herätyskello), oli se pimeänä. Nappasin puhelimen, katsoin viestit: Käyttöpaikalla Avokkaansaari 0 52100 ANTTOLA on alkanut verkon häiriöstä aiheutunut sähkönjakelun vikakeskeytys 26.04. klo 03:19. Vikaa korjataan. Arvioitu päättymisaika 05:15.

  Avasin Järvi-Suomen Energia häiriökartan. Nyt ei ollut kyseessä niin laaja alue ilman kipinää; Mikkelin keskustan itäpuolella yksi rypäs muuntajia punaisella, Saukonsalon tienoolla, tietysti, muutama. Ajattelin, että en lähde aggregaattia virittelemään. Oikea päätös. Nukahdin, valpastuin viiden jälkeen. Kas kummaa, kello aneli ajan asettamista. Taas viestit katsoin: Käyttöpaikalla Avokkaansaari 0 52100 ANTTOLA verkon häiriöstä aiheutunut sähkönjakelun vikakeskeytys on päättynyt 26.04. klo 05:02. 

  Kerrankin oli ilmoitus oikeassa. Aina, kun sähkökatkos tulee, pärähtää viesti, missä arvioidaan korjauksen kestävän n. kaksi tuntia. Ymmärrän, että tuo kahden tunnin vakioviesti ensin laitetaan, se on varmaan automaattinen tapahtuma. Yleensä katkot ovat lyhyitä, vain parista minuutista puoleen tuntiin, joskus, onneksi harvemmin, tilanne kestää useista tunneista jopa vuorokausiin. Eikä kuluttajalle, ei ainakaan minulle, tule uutta arviota kestosta, vaikka se kerran kesti lähes kolme vuorokautta. 

  Tässä aamuinen kuva portailta otettuna. Tuliko vappusää liian aikaisin?

  Eilen, jotta elämä ei olisi rallattelua ja tanssahtelua, ilmaantui ensimmäinen joukko mauriaisia eli sokerimuurahaisia keittiöön kartoittamaan tilannetta. Oltiin varauduttu. Laitoin kaksi muurahaissyöttiä lattialle ulkoseinän viereen, oletetulle kulkureitille. Muurahaissyötin nimi paketin kyljessä on Muurahaispuffetti. Melko ironinen nimivalinta valmistajalta. Vähän kuin natsien kaasukammiot nimettäisiin terveyskylvyiksi. Ihminen on julma, ihmistä kohtaan, muurahaista kohtaan. 

  Aluksi ei tapahtunut mitään, mutta iltapäivällä Hilppa äkkäsi, että toinen syöttöastia oli mustanaan mustiaisia. Eikä työtasoilla näkynyt ketään. Ei ollut nyt aamullakaan, Lisäsin syöttöastioihin apetta. Jospa tänä vuonna päästäänkin vähällä mauriaisten suhteen. Viime kesänä niillä oli, vappuna, oikein kunnon marssi, keittiön ikkunan edessä työtasolla kävi melkoinen kuhina. Työläisiähän nuo marssijat ovat. Yhtä kaltoin niitä nyt kohtelemme kuin ihmistyöläisiä on aikojen saatossa kohdeltu. Vaikka luontoystävä olenkin, niin en halua, että kahvinkeitin ja apk:n roskasuodatin ovat sokermurkkuja täynnä, mitään ruokatarviketta ei voi hetkeksikään tasoille jättää. 

  Tänään vielä tuulee, puuskissa reilusti. Toivottavasti ei enää virta pätkähtele. Huomenna on tämä kevätmyräkkä ohi. Päivät vähän lämpenevät, aamuyöt ovat nollan tietämissä. Ei ole kiirus istuttelemaan. Ei edes pottua. Valmistelevia duuneja kuitenkin viikolla aloitellaan.

  Keskiviikkona käydään kaupungissa muonaa ostamassa. Tiijä vaikka muutama munkki ja litra simaa ostoskassiin päätyisi? 

  Vappu siis tulee, vappu menee. Vapun jälkeisellä viikolla onkin sitten tapahtumia: Tiistaina tulevat kaivonpuhdistajat: Tyhjennys, korkeapainepesu, lietteen poisto, vanhan kalkin poisto, saumojen tiivistys, suodatinsora, vesikaivokalkki, runkolinjan desifiointi, vesinäytteen otto. Päästään eroon talousveden suodatuksesta. Se on ainakin toive ja tarkoitus. 

  Keskiviikkoaamuna lähdetään Hollolaan. Minulle tuli kutsu vielä yhteen röngenkuvaan hampaista. Lääkäri haluaa tarkentaa jonkun hampaan tilanteen. Toivottavasti ei löydy mitään isompaa ongelmaa. 

  Yksi yö ollaan. Hilpalla on suuhygienisti torstaina, sen jälkeen takaisin saareen. Lisää tavaraa tietysti mukanamme roudataan. 

  Kun tätä nyt lopettelen, on sähkö äsken pätkähtänyt kolme kertaa. Sekunnin katkoja, kaikista kuitenkin ilmoitus. Vain ilmoitus siitä, että oli lyhyt sähkökatkos, pahoittelut päälle. Tää on herkkää aluetta sähkön suhteen. Kun jossain tuulee, niin saattaa pätkähtää, kun jossain ukkostaa, vaikka ei edes jyrinää kuulu, saattaa pätkähtää. Sen kanssa on elettävä. Miksei, onhan verkon omistajalla Suomen kalleimmat perus- ja siirtomaksut. Pitää sillä rahalla saadakin jännitystä elämään!

VIRTAA VERKOSTA, VIRTAA OMASTA VÄRKISTÄ

  Eilen pätkähti sähkö illalla. Silmäilin häiriökarttaa, huomasin, että ei ollut kyse ihan pienestä häiriöstä; muuntajia punaisena näkyi kymmenittäin, Puumalassa, Juvalla, Mikkelissä. Varmaan kauempanakin, mutta eivät ne minua kiinnostaneet. 

  Sähkö ei palautunut Nukkumatin kutsuun mennessä. Päätin, että jos ei ole aamulla virtaa, ryhdyn toimenpiteisiin. Heräsin jo hieman ennen viittä. Hämärää oli, mutta valoa oli turha yrittää. Siis hommiin! Kävin ensin venevajasta jatkoroikkia. Sitten raahasin piha-aitasta aggregaatin talon päätyyn, mistä on lyhyt matka vetää roikka pikkukammarin läpi keittiöön, sieltä jatkaa tupaan. Vedin johdot valmiiksi. Sitten nykimään aggrea käyntiin. Tarkastin, että kaikki namikat olivat oikeassa asennossa. Ensimmäinen nykäisy tuotti tuloksen, mutta vääränlaisen. Satutin nimittäin käteni aggregaatin vetokahvaan. Ipotti. Ei auttanut, uusi kiskaisu, vahingosta viisastuneena vetokahva ala-asennossa. Heti pörähti käymään. 

  Pyysin tekoälyä luomaan kuvan minusta hyppimässä lakkini päällä, kun olin käteni satuttanut. Kerroin asetelman. Aika hyvin tekis sen teki!

   Toki ei olisi tarvinnut toista lakkia kuvaan laittaa. Olisi riittänyt nyt päässä olevan polkeminen. Ei tullut erikseen mainittua. Ehkä lakin päällä hyppiminen on tekoälylle hieman vieras tapahtuma. Harva näet kuljettaa mukaan toista hattua, minkä päällä voi pomppia. Ehkä sellaiset, jotka eivät halua varsinaista päähinettä liata, niin tekevät?

  Tuo aggregaatti on muutaman vuoden ikäinen. Sen hankin, kun juhannuksen alla oli kolmen päivän sähkökatkon jälkeen. Siihen pulaan sain aggregaatin lainaksi tutulta. 

  Nyt tuli ensimmäinen kerta, kun jouduin tositoimissa värkkiä käyttämään. Joka vuosi on täällä katkoja, useita. Mutta ne ovat olleet niin lyhyitä, että ei ole tarvinnut sijaista hommiin. Kesäisin olen aggregaattia koekäyttänyt, muuten on saanut olla rauhassa. 

  Kun aamukahvit oli nautittu, lähdetiin Mikkeliin. Oli puutteita, lähinnä rautakauppajuttuja. Ja bensaa piti myös ostaa, sillä aggregaatti on janoinen, eikä varalla paljoa ollut. 

  Kun oltiin Mikkelissä, tuli verkkoyhtiöltä ilmoitus, että sähkökatkos on päättynyt. "No hyvä", tuumittiin. Ei mennyt kauaa, kun taas ilmoitus: on alkanut uusi sähkökatko, sen on arvioitu päättyvän klo. 14:00. Eipä hätiä. Kyllä tuollaisen kanssa pärjätään. 

  Joskus yhdentoista maissa taas puhelin kilahti. Sähkökatko oli päättynyt!

  Pian ilmoituksen jälkeen oltiin saaressa. Totta oli. Sähköä tuli, ihan verkosta. 

  Uskaliaasti korjasin aggregaatin ja roikat pois. En suotta. Ei ole enää pätkinyt. Eikä ollut odotettavissakaan, sillä tänään ei tuule kovinkaan navakasti.

  Se eilinen juttu olikin tosi laaja. Puuskatuulet olivat kaataneet puita linjoille Keski- ja Itä-Suomessa. Laajalti sähköttömiä talouksia, kymmeniä metsäpaloja, kaatuvien puiden ja sähkölinjojen tulisen kohtaamisen kipinöinnin aiheuttamana.

  Ei tuuli eilen täällä erityisen kovalta vaikuttanut. Tosin puuskissa taipuilivat rungot, vaahtopäät kirmasivat. 

  Ilmastonmuutoksen, jota ei ole, sanovat eräät, vuoksi tuulisuus lisääntyy. Sähkökatkoja saattaa tulla, sillä näissä harvaanasutuissa saarisissa selkosissa ei johtoja ole paljonkaan maahan haudattu. Onneksi on sentään nyt hyväksi koettu aggregaatti, niin ei pääse pakastin sulamaan, jääkaapin sisällys pilaantumaan. Ja kahvinkeitin, televisio, tietokone, mokkula, sekä puhelimen lataus toimivat. Noihin riittää virtaa omasta takaa. Kunhan jaksaa kallista bensaa saareen roudata. 

  Viileää oli aamupäivä, hieman lämpeni päivemmällä. Viileänä pysyttelee lähiajat. Ei vielä hiirenkorvaa pukkaa. Aika tyhjän näköinen on koivikko ja aluskasvillisuus. Kunhan tovin jaksaa odottaa, alkaa tapahtua. Parasta aikaa, hento vihreys etenee kaikenkattavaksi. Ja linnut säestävät!

SESONKI ALKAA

  Kesäsesonki on alkanut. Ilmauksen olen oppinut edesmenneeltä äidiltäni Elinalta. Hän sanoi usein kevättalvella, että odotellaan tässä kesäsesonkia. Ihan sopiva ilmaus. Meidän kesäsesonkimme tosin on hieman venyvä käsite, sillä se alkaa keväällä, loppuu syksyllä. 

  Vuonna 2026 kesäsesonki alkoi 20. huhtikuuta. Se on aikaisin päivämäärä ikinä. Edellinen oli 22. huhtikuuta. Toki saareen olatais päästy ainakin pari viikkoa sitten, lyöty samalla samalla vanhat enkat littanaksi oikein kunnolla. Jäät näet selkävesiltä lähtivät tosi aikaisin. Meillä oli kuitenkin esteitä, eli sovittuja juttuja, jotka on nyt tehty. Siis täällä ollaan. 

  Aamulla Hollolasta lähdetiin, puoli yhdenoista maissa Hanelin pihaan päräytettiin. Kahvit juotiin, sitten jo vesirajaan siirretty vene trailerilta vesille. Tavarat lastattiin jo siellä paattiin. Hilppa lähti autolla, minä veneellä. Aika täynnä oli vene tavaraa,

  Ehdin käydä laiturille siirtämässä kimpsut, siiten hain Hilpan Potinlahdesta. Melko karun näköinen on veneranta. Tuossa vesirajan yläpuolella on meidän veneen paikka. 

  Pitää vissiin pyytää Heikkiä se siihen traktorilla vetämään! Tai sitten tehdä laiturille jotakin. Niin kuin tehdäänkin. Alustava plääni on olemassa, toteuttajat myös. Varmaan vapun jälkeen tapahtuu jotakin. 

  Sydänpäivä kuluikin sitten tavaroitten paikoilleen laittamisessa, lämmittämisessä  ja veden päälle laittamisessa. Vettä kaivossa on hieman enemmän kuin syksyllä, Samoin järven pinta on hivenen korkeammalla. Ei kyllä kauaa, sillä sulmisvedet eivät paljon tänä vuonna apua tuo. 

  Kaivossa oli myös niukan veden lisäksi muutakin; myyrän raato! Oli jostakin sinne tiensä löytänyt, vaikka tiiviiksi olin kannen ja renkaan liitoksen yrittänyt tehdä. 

  Nyt kaivossa vesi vaihtuu. Emme kuitenkaan talousvettä vielä suodattimenkaan kautta kaivosta ota. Suodatamme sen järvivedestä. 

  Pitää huomenissa soittaa kaivon putsausfirmaan. Hommahan oli aikomus tehdä jo syksyllä, mutta tilanne oli niin huono, että se siirrettiin kevääksi. Jospa he nyt pääsisivät työn tekemään. 

  Koska tällaisia vuosia näyttää tiheään olevan, siis veden vähyyttä ainakin syksyisin, niin täytyy rakentaa varajärjestelmä. Eli ottaa vettä putkistoon järvestä. Se ei ole vaikeaa toteuttaa. 

  Porakaivoakin ollaan harkittu, mutta sekään ei ihan riskitöntä ole. On tapahtunut niinkin, ihan tutuille, että ei suonta löytynyt, vaikka yli budjetin ronskisti tuli homma maksamaan. Koitetaan vanhalla kaivolla ja tarvittaessa järvivesiliitännällä pärjätä. Nykyään on niin hyvät suodattimet, että se ei ole ongelma. Ja kaivovedessä ei ehkä kohta suodattaa tarvitse. 

  Lämmintä oli tänään. Kahvit juotiin ulkona. 

  Huomenna alkaa pihojen siistiminen. Sitten kasvulavoihin pitää vaihtaa multaa. Puitakin on tehtävä. Tuuli on talven aikana kaatanut yhden männyt, siitä voi aloittaa. 

  Pesosen Heikin ja Simon kanssa täytyy lähipäivinä pitää palaveria Potinlahden laiturin tiimoilta. 

  Kesäsesonki on alkanut, alkuaskeleet on otettu. Eiköhän tämä painollaan ala mennä entiseen tapaan. Vaikka vähän taitaa ilmat loppuviikolla viiletä. 

MALVA JA PINCHO NATION

  Eilen oli kulttuuri- ja kulinaaripäivä. Siihen johti se, että Anna kuskasi Iiriksen, Emilian ja Soinnun (KaTa:n mafian) Pajulahteen yksäreille. Liisa oli mukana. Luistelu alkoi klo. 11. Anna ja Liisa tulivat lahteen, tapasimme Museo Malvassa. 

  Malvassa on tullut käytyä monta kertaa. Viidennen kerroksen Juuret-Aarteita kokoelmista oli jo tullut parikin kertaa nähtyä. 

  Kolmannessa kerroksessa oli Karim Boumjimar: Rakkauden riitit, joka välittää esitteen mukaan vahvoja viestejä ja aistillista energiaa keramiikan kautta. Ei ihan minun suosikkini. 

  Kellarikerroksessa oli suomalais-espanjalaisen naistaiteilijan maalauksia. Nimi unohtui, enkä Malvan sivultakaan löytänyt tietoa. Värikkäitä maalauksia kukista ja käsittääkseni oman elämän tärkeistä asioista. Minun makuuni liian värikkätä. Taitavasti maalattuja toki. 

  Näyttelyn kohokohdan suhteen meillä kävi tuuri. Pasi Rauhalan Type3 - Uuden maailman raunioilla oli näytteillä viimeistä päivää. Siitä meillä ei ollut ennakkoon mitään tietoa. Ei ylipäätään Malvan tarjonnasta. Onneksi mentiin!

  Laitan suoran lainauksen Malvan sivuilta:

   Type3 – Uuden maailman raunioilla on taiteilija Pasi Rauhalan luoma uudenlainen näyttely. Audiovisuaalinen ja vuorovaikutteinen teoskokonaisuus ottaa vaikutteita videopelien maailmoista ja vie kävijät mielikuvitusmatkalle tulevaisuuteen.   

  Näyttelyn kuvaamassa tulevaisuuden yhteiskunnassa tekoäly on ottanut vallan ja valvoo ihmisten jokaista liikettä. Kukaan tai mikään tässä maailmassa ei ole sitä, miltä näyttää. Type3 havainnollistaa, millaiseksi maailma voi muuttua, jos tekoälylle, algoritmeille ja suurille teknologiayrityksille annetaan rajaton valta.   

  Seitsemään näyttelysaliin rakentuva tarinallinen näyttelykokemus alkaa päähenkilö Isaacin asunnosta. Näyttely kutsuu kävijän seikkailuun, joka paljastuu vähitellen huone huoneelta Isaacin jättämien jälkien kautta. Jokainen huone avaa uuden näkökulman tarinan maailmaan. Useissa tiloissa on vuorovaikutteisia elementtejä, joiden kautta myös kävijä tulee osaksi Type3 -järjestelmän hallitsemaa maailmaa.    

  Näyttelyn toteuttamisessa on käytetty tekoälyä, 3D-animaatiota, pelimoottoreita ja teatterimaisia lavasteita. Äänimaailmasta vastaa säveltäjä Laura Naukkarinen (Lau Nau) ja tarinaa on kehitetty yhteistyössä tieteiskirjailija Emmi Itärannan kanssa.   

  Lahtelaissyntyinen Pasi Rauhala (s. 1978) on mediataiteilija, jonka työskentelyssä korostuvat interaktiivisuus, tilallisuus ja julkinen tila.  Rauhalan teokset kutsuvat yleisön mukaan vuorovaikutukseen ja tutkimaan ympäröivää maailmaa uusista näkökulmista.

  Oli tosiaan vaikuttava kierros. Meikäläiselle scifi-fanille ainakin. Muutaman kuvan nappasin.

  Tässä maisemassa juoksentelee rottia, ihmishahmoja vilahtelee välillä.

  Kun tähän seinään suunasi taskulampun näköisellä laitteella, niin kuvaan ilmestyi valoläikkä, vaikka lampusta ei muualla näkyvää valoa ollut. Valolla pystyi seuramaan vaikkapa lepattavia perhosia.

  Type3:ssa pystyi myös ottamaan itsestään tulevaisuuteen sijoittuvan kuvan. En jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Aika paljon oli tekoäly meikää nuorentanut. Ja poseeratessa päässä ollut hattukin oli jäänyt menneisyyteen.

  Liisa näyttelytiloihin johtavan käytävän valoseinän edessä. 

  Vahva suositus Type3:lle. Mistä sen mahdollisesti joskus löytää? Siinäpä kysymys. 

  Päälle juotiin kahvit museon kahvilassa. Sitten ehdittiin vielä hetki olla torin leikkipaikalla.

  Anna ja Liisa lähtivät hakemaan tyttöjä Pajulahdesta. Me siirrettiin auto toriparkkiin, hieman käveltiin. 

  Anna oli varannut pöydän Pincho Nationista. Me sinne menimme puoli kolme, toiset tulivat vartin kuluttua. 

  Pincho Nationissa oltiin Hilpan kanssa kerran aiemmin käyty, Liisan kolmivuotisia silloin juhlittiin. Ravintolassa on tarjolla suuri määrä pieniä annoksia. Yhden hinta liikkuu n. neljän ja seitsemän euron välillä. On liha-, kala, ja kasvisannoksia, sekä jälkiruokia. Makuja ja mausteita löytyy ympäri maailman. Annokset tilataan ja maksetaan sovelluksella. Kolme tilasin: Crisby chiken, Baked feta cheese ja The viral vodka pasta. Yhteensä 15,30 €. Hyvää oli, ei ähkyyn tullut, mutta riittävä annos. 

  Anna, Liisa ja KaTa:n mafia siirtyivät Pincho Nationista Lahden jäähallille Lahden Taitoluistelijoiden Kevätnäytöstä katsomaan. Siellä luisteli myös Milla, 6 v., Iiriksen ja Liisan serkku. 

  Me usmuutettiin kotiin, keitettiin kahvit, Hilppa kaivoi pakkasesta jäätelöä.

  Menee se sunnuntai noinkin.

  Viikko loppui, uusi alkaa aurinkoisena ja lämpimänä. Hiljalleen aletaan orientoitua kesäkauteen. Mikäli ei mutkia matkaan ilmaannu, viikon kuluttua muutto saareen toteutuu. Periaatteessa voitaisiin lähteä jo huomisen hammastarkastukseni jälkeen, sillä jäät eivät ole esteenä, mutta ensi viikonloppuna tulee perhe Tiilikainen maisemiin. 

  Lähes kuukauden verran etuajassa olevaa kevättä siis kohta seurataan, luonnon vihertymistä ihaillaan, matalaa vedenpintaa loinnellaan, olosuhteisiin sopeudutaan, katiskat järveen nakataan, muikkuja paunettipyytäjiltä ehkä saadaan. Eli ihan kohillaan on elämä, ongelmineen, iloineen. 

LÄHILUONTOA LÄHINNÄ

   Kevään etenemistä on tullut katseltua lähiluonnossa. Lähellä, mutta Lahdessa sekä Hollolassa. Keskiviikkona käytiin päivällä Hilpan kanssa kävelemässä Päijät-Hämeen Keskussairaalan lähistöllä sijaitsevan Likolammen maisemissa. Siellä ei ole juuri tullut liikuttua. Tienoolta löytyy Lahden Terveysmetsä. Terveysmetsässä on puuveistoksia, on 3,4 kilsan metsälenkki, joka yhdistyy suoraan Likolammen lenkkiin. Eipä oltu tuotakaan ennen tiedetty. No, mehän ollaan Hollolasta, ihan parin kilsan päässä Terveysmetsästä asutaan!

  Mm. tämä patsas reitin varrelta löytyy.

  Eilisaamuna minä käppäilin IsoTiilijärven eteläpuolelta kulkevaa reittiä. Viisi astetta pakkasta, pienemmät lammikot olivat saaneet jääkannen.

  IsoTiilijärvestä oli vielä osa jäässä. Aika erikoista; Vesijärvi vapautui jo muutamaa päivä aiemmin, Saimaa Anttolassakin lainehtii ilman kantta.

  Keski-Tiilijärvi oli sentään jo jäätön, paitsi pohjoisrannalla pieni nauha vielä taisteli kevättä vastaan. 

  Tänään lähdettiin päivällä kiertämään Iso Tiilijärvi. Eivät olleet reilussa vuorokaudessa jäät hävinneet.

    Pitkospuita, moderneja sellaisia, kuljettiin Soisalmensuon läpi. Kiitos Hollolan kunta. 

  Hilppa lueskeli opastekarttaa. Täälläkään ei saa liikkua missä sattuu. Ei saa mennä rikkomaan suon pintaa, sillä sen palautumineen saattaa kestää vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja. Ja jotkut töhelöt vaativat turpeen energiakäytön palauttamista!

  Kun lähdettiin kiipeämään järven pohjoispuolella ylös mäkeä, yllätettiin kyy aurinkokylvystä. Se lähti kankeanoloisena metsään, pois häiritsijöiden silmistä.

  Ylhäällä. paikassa, mistä risteää reitti Tiirismaalle ja Messilään, löytyi, kuten tiesimmekin, sinivuokkoja. Niitä oli paljon. Kuva ei kauniille kukkasille oikeutta tee.

  Hanhiparvikin lensi ylitsemme. En ehtinyt kuvaa ottamaan. Sitruunaperhosia lepatteli reitin varrella useita. Niitä en edes yrittänyt kuvata. 

  Siinä tarinaa lähinnä lähiluonnosta. Pääasia, että luoto on sydäntä lähellä, olkoot kyse lähi- tai etä-, tai mistä tahansa luonnosta. 

ARKI PALAA

  Pääsiäisaika alkaa kulua loppuun. Perhe Tiilikainen lähtee iltapäivällä Espooseen. Pääsiäinen loppuu, mutta meidän piinaviikkomme vasta alkavat. Jatkamme eloa odottaen ilmoitusta jäitten lähdöstä. Aikanaan ne lähtevät, vaikka hieman viileämpää ja pilvistä on huhtikuun alku ollut. Ei isompaa takatalvea ennusteissa näy. Vappuna perinteisesti räntää saattaa pieksää, mutta se ei haittaa. 

  

  Kävelin pari päivää sitten aamulenkillä Likolammen ympäri. Puolet jääpeitteestä oli poissa. 

  Sellainen on meininki, että olosuhteiden salliessa parin viikon kuluttua voitaisiin saareen muuttaa. Sitä ennen tuskin on asiaa.

  Järvessä vielä vettä on, mutta miten lie kaivon tilanne? Ei luultavasti kovinkaan runsaasti. No, ehkä pumppu päälle saadaan. 

  Tiilikaiset tulivat torstai-iltana. Pitkäperjantaina käveltiin Kunttikseen. Siellä on kaikenlaisia vempaimia käytettävissä. 

  Lauantaina meni Iiris Pajulahteen leirille, joka päättyy tänään ip. Anna, Joni ja Liisa kävivät päivisin Lahdessa Joni sukulaisten luona. Ilmat olivat poutaisia, pilvisiä ja koleita. 

  Tänään on sadetta ennustettu koko päiväksi. En viitsinyt edes lenkille lähteä. Vaikka nyt, kun ulos ikkunasta tiirailen, niin ei juuri pisaroi. Ei toki uusi ilmiö. Ennusteet tuppaavat olemaan vähintään kyseenalaisia. 

  Keskiviikkona on edessä renkaitten vaihto. Ensiviikolla on määräaikainen hammastarkastus, sillä se siirtyi, koska sovittuna aikana korjattiin takahampaan paikan lohkeama. Samalla saan hammaslääkärin lausunnon ja tarvittaessa röntgenkuvan kaluston kunnosta. Sellainen on oltava polvileikkausta varten. 

  Vajaan kahden viikon kuluttua tulevat Tiilikaiset taas meille, sen jälkeen ollaankin, kuten jo mainitsin, valmiita pakkaamaan Skoda pullolleen, suuntamaan Anttolaan.   

  Pääsiäinen päivitetty, lähitulevaisuus hahmoteltu. Loppuun Mark Twainin osuva lausahdus:

  "Politicans and diapers must be changed often, and for the same reasons."

TIKKUTIISTAI

  Jopas jotakin!? Äkkäsin, että en ole kirjoittanut blogiini kahdeksaan päivään. Ei ole kyllä kiireitä ollut, ei esteitä muitakaan. Ei kai asiaakaan? No, ei asiaa juuri nytkään ole. Painavaa sellaista. Kirjoitukseni, vaikka ovat joskus asiapohjaisia, eivät totta puhuen painavaa asiaa edes kaipaa. Ei tämä kovin vakaa ole, tämä kirjoittelu. 

  Nyt siis kirjoitan, ettei sormet jäykistyisi, ettei QWERTY-asettelu unohtuisi. 

  Pääsiäisviikkoa eletään. Tänään on tikkutiistai. Tekis osasi kertoa seuraavaa:

  "Tikkutiistai on saanut nimensä kansanperinteen tavasta vuolla hiljaisen viikon tiistaina sytykkeitä. Tikkutiistaina vuoltuja tikkuja pidettiin erityisen onnekkaina, ja niitä asetettiin hirsiseinien rakoihin tai käytettiin tulen sytyttämiseen pahoja henkiä karkottamaan." 

  Hitto soikoon, jos oltais Anttolassa, saaressa, Saarelassa, niin olis hommaa tiedossa. Minulla on tervaspölkkyjä jemmassa aika lailla. Niistä olisi hyödyllistä vuoleskella syttyjä tulevaa käyttöä varten. Hirrenrakoihin niitä ei voisi laittaa, mutta korvaava säilytyspaikka kyllä järjestyisi. Johan pysyisivät henget loitolla. Tiijä vaikka hiiretkin, ja mauriaiset, eli sorkermurkut, nuo penteleet, jotka tuppautuvat toukokuussa keittiö työtasoille mellastamaan. 

  Vaan ei olla Anttolassa. Ollaan Hollolassa. Anttolaan mennään aikanaan. Kunhan nämä kaksi Huhtikuuta saadaan lopuilleen. Ensimmäinen, eli ennenaikainen, päättyy tänään, toinen, eli oikea-aikainen, alkaa huomenna. Ei onneksi ole sellaista tietoa säitten ennustajilta tullut, että maaliskuu ja huhtikuu olisivat vaihtaneet omin päin paikkaa. 

  Hieman takautumaa. Sehän on nykyään pop. Lähes kaikissa tv-sarjoissa sitä harrastetaan. Olimme lauantaina katsomassa KaTa:n Kevätnäytöstä. Se oli nimeltään IHMEMAA. Iiris oli Dorothy. 

  Mukavia tapahtumia nuo seuran esitykset ovat. Niissä pääsevät kaikki luistelukoululaisista kehittyneimpien K-ykkösiin asti esiintymään. 

  Näytöksen päätteeksi kukitettiin seuran eri sarjoissa loppukilpailuissa palkintopallille yltäneet luistelijat. Hyvin on KaTa pärjännyt, puolenkymmentä luistelijanalkua sai ruusunsa. Iiris yhtenä heistä. 

  Perhe Tiilikainen tulee perinteisesti pääsiäiseksi Hollolaan. Iiris menee lauantaina leirille Pajulahteen. Anna, Joni ja Liisa surffailevat Lahden ja Hollolan väliä, ehtivät kyllä ilonamme aikaa myös viettää. 

  Huhtikuussa, siinä oikeassa, lienee saareen muutetaan. Tuskin sellaista pakkia kelit tekevät, että jäät vappuun asti möllöttävät. Eilen käytiin Lahden satamassa ja Kariniemessä kävelemässä. Olivat jäät Vesijärvessä mustiksi muuttuneet, rannat osin vapaiksi sulaneet. 

  

  Aamuisin kävellessäni olen pannut merkille erään asian. Positiivisen sellaisen. Ihmiset ovat parantaneet tapojaan. Ei ole enää roskia teitten ja kulkuväylien laitamilla siihen malliin kuin oli vielä muuta vuosi sitten. Ehkä meillä on vielä toivoa. Toisaalta ei autojen joutokäynti ole ole yhtään vähentynyt. Päinvastoin. Toivon toivominen taitaa olla toivotonta. 

  Pieniä asioitahan nuo Mäkkärin käärepaperit, mäyräkoiran päällysvaatteet, akkaansa ikkuna auki, tupakki suussa ja moottori puksuttaen kaupasta odottavat äijät ovat. Suurin ongelma on välinpitämättömyys. Siihen tulee ihmiskunta luhistumaan, ennustaa Peppe-pappa. 

  Loppuun hyvää pääsiäisaikaa jokaiselle.

  Loppujen loppuun lainaus juuri lukemastani Richard Osmanin mainion Torstain murhakerho-sarjan neljännestä osasta MAHDOTON MAMMONA. Kun kirjassa tuli turvallisuus puheeksi, lausahti eräs: "Maailmassa on vain vain harvoja niin vaarallisia asioita kuin turvallisuus!"

  Paradoksaalista, mutta totta.

YLPEÄN ISOISÄN KERTOMUS

  En oikein tiedä, pitäisikö tästä kirjoittaa, mutta kirjoitan kuitenkin. Tarina alkaa vuodesta 2020, kun Iiris meni 6 vuotiaana KaTa:n luistelukouluun. Seuraavan vuonna hän luisteli jo Tinteissä, kilpailujakin alkoi olla. 

 

 2022 harrastus jatkui. Viitenä päivänä viikossa harjoituksia, kerran tanssia tai balettia. Kilpailuja jokusia kaudessa. Palkintojakin alkoi tulla. Sen vuoden kesällä jo pari viikon leiriä, Kiteellä ja Joensuussa. 

  Syksyllä tahti tiivistyi. Iiris alkoi käydä aamujäillä tavallisten treenien lisäksi. Sarjana oli nyt Minit. 

  2023 jatkui homma yhtä intensiivisenä. Lisäksi tuli Taitoluisteluliiton leirityksiä, kolme kahden päivän rupeamaa kaudessa. Koulu suhtautui harrastukseen myönteisesti. Aamujäiden takia Iiris myöhästyi hieman opetuksesta, ja Liiton leirit olivat arkipäivinä. Edellytyksenä myönnytyksille oli tietysti, että koulunkäynti ei kärsinyt. Eikä kärsinytkään. 

  Olikohan kaudella 2023-2024, kun Iiris siirtyi K2-ryhmään, ensin B-silmuihin. Kisoja, leirejä, treenenejä nyt kuutena päivänä viikossa. Vain lauantai oli vapaa. 

  Jossain vaiheessa kaudella 2024-2025 tuli nousu A-Silmuihin. Tahti jatkui muuten samanlaisena. Palkintokaappi sai hiljalleen täytettä. Kesäleirit jatkuivat Kiteellä ja Joensuussa joka heinäkuu. 

  Tällä kaudella, 2025-2026, Iiris sitten pääsi Liiton Nuorten projektiryhmään, jossa aletaan seulomaan mahdollisia tulevia maajoukkueurheilijoita. 

  Mansikkana kakun päällä Iiris varmisti paikkansa keväiseen A-Silmujen Kultafinaaliin. Sinne pääsee tietyistä kilpailuista saavutettujen pisteiden perusteella 24 luistelijaa. Samoin A-Silmujen Hopeafinaaliin. 

  Kisat olivat viikonloppuna Mikkelissä. Me kävimme ennen Iiriksen kisoja välillä katsomassa, mutta pariin vuoteen hän ei ole sitä halunnut. Päätöstä pitää kunnioittaa. Onneksi monet kauden kisoista striimataan, joten niitä pääsee kotisohvalta katselemaan. Kuten sunnuntainakin. Kyllä oli jännittävää. Iiris luisteli kahdeksantena, sai hyvä pisteen yhdestä pienestä virheestä huolimatta. Sitten alkoi jännittäminen. 16 luistelijaa jäljelle, heistä moni olisi huippusuorituksella päässyt samoihin lukemiin, ylikin. Mutta niin ei käynyt. Yksi tyttö ylsi lähelle, vain 0,41 pisteen päähän. Muut jäivät jo kauemmas. 

  Iiris oli siis voittanut! Eli suomenmestari. Vaikka ei sitä nimitystä virallisesti käytetä, mutta sama asia, sillä koko Suomesta osallistujat seulotaan. Tässä vaiheessa Peppe-papan sydän alkoi hakata hieman hitampaan tahtiin. Varmaan Hilppa-mummalle kävi samalla tavalla. 

Kuva by Anna.

  Seuraava taso on Iiriksellä Debydantit. En tiedä, joko seuraavalla kaudella? Sarjasta seuraavaan siirtyminen ei ole ikäkysymys, vaan taidot ratkaisevat. Tietyt liikkeet täytyy tasokokeissa läpäistä. A-Silmussa, nyt kun katsottiin sekä Hopea- että Kultafinaalit, huomattiin, että ikähaarukka oli monta vuotta. Hopeafinaalissa oli yksi 9-vuotias, Kultafinaalissa muutama 13-vuotias. Yleisin ikä oli 11 vuotta, kuten Iiriskin on. 

 Iiriksen seura KaTa on saanut hyvät valmentajat. Kaikissa sarjoissa on hyviä luistelijoita. Iiiriksen kanssa on kulkenut samaa polkua kaksi hänen hyvää kaveriaan. KaTa:n mafiaksi on trion valmentajansa Ruslan nimennyt, sillä tulokset kolmikolla ovat olleet monta vuotta hyviä. Myöhemmin on tullut yksi lisää. Toinen Iiriksen kavereista ei epäonnekseen saanut aivan Kultafinaalin oikeuttavia pisteitä kasaan, hän luisteli Hopeafinaalissa. KaTa:lla oli siis kolme tyttöä Kultafinaalissa, sijoitukset 1., 4., ja 6. Ei hassummin. 

  Saa nähdä, kuinka pitkälle Iiriksen harrastus johtaa. Luistelu on tällä hetkellä hänelle niin tärkeää, että voi johtaa vaikka mihin. Tuo oli tietysti ylpeän Peppe-papan toiveajattelua, mutta ei ihan vailla pohjaa. 

  Kaikkea voi sattua. Uskon kuitenkin, että innostus luisteluun ei Iirikseltä lopu. Kunhan terveenä pysyy, niin tiedä häntä, minne asti polku vie.

  Olen Iiriksen "uran" historian kirjoittanut muistinvaraisesti, valokuviin osin perustuen. Saattaa joitain pieniä asiavirheitä olla, mutta pääosin noin homma on edennyt. 

  Siinäpä yhdelle illalla tarinaa. Täytyy ryhtyä latautumaan huomiseen, sillä huomenna on siivouspäivä. 

JONOSSA

  Olin tänään Päksissä tapaamassa ortopediä. Asia varmistui. Vasen polvi leikataan. Tekonivel on tulossa joskus alkusyksystä, jos kaikki kohdilleen menee. 

  Kauan sitkoilin kivun kanssa. Oireilu alkoi syksyllä 2022. Se paheni loppuvuoteen mennessä niin, että hakeuduin lääkärille. Monta kertaa siellä ramppasin. Polveen tuupattiin parikin kertaa kortisonia, kerran kukonhelttaa. Fysioterapiassa kävin, sain erilaisia kuntoutusohjeita. Jossain vaiheessa otettiin röntgenkuva, nivelrikko paljastui. Molemmissa polvissa, mutta vasen ainoastaan kipuili. 

  Talvella 2023 meni lähete Päksiin. Kesällä 2023 oli tapaaminen leikkaavan lääkärin kanssa. Koska polvi oli silloin, varmaan jumppaamisen ja joustavalla pohjalla kävelyn (Avokkaasaaressa ei ole asfalttia) vuoksi melko hyvä, joten päätettiin, ettei vielä leikata. 

  Kolmisen vuotta olen nyt elänyt hiljalleen yltyvän kivun kanssa. Kun tuo kipu alkoi loppuvuodesta 2025 jo haitata nukkumista, varasin ajan lääkärille. Uusi röntgen, lähete Päksiiin. Tänään sitten ortopedin syyniin. Ei kauaa asiaa vatvonut, leikkausjonoon mentiin. 

  Nyt on mieli keveä, toisaalta tuumiva: teinkö oikean ratkaisun? Kyllä varmaan. Ainakin on saletti, että ei polvi itsekseen parane. Tuon yökivun lisäksi on mieleen hiipinyt pelko siitä, että joudun lopettamaan pian 18 vuotta kestäneen liikuntaharrastukseni. Siis aamulenkit musiikki korvissa, mieli korkealla. Olisi paha isku, jos niin kävisi. Eihän tuo aamulenkki koko maailma ole, mutta aika iso osa siitä kuitenkin. 

  Tietoa leikkauksesta, siihen liittyviä ohjeita, tuli käynnillä aika lailla. Onneksi kirjallisessa muodossa. Muistiin kun ei välttämättä ole enää luottamista. 

  Muutamia toimenpiteitä täytyy tehdä lähempänä syksyä, siis itse. On myös muutamia, joista minuun otetaan yhteyttä. 

  Kesäkausi alkaa kuukauden tai puolentoista kuluttua. Se lähtee kulumaan normaaliin tapaan. Joskus lehdenputoamisen aikoihin, ehkä aikaisemminkin, operaatio tapahtuu. Kyynärsauvat minulla on jo valmiina odottamassa. Sain ne silloin 2023 Aijalta lainaan. Täällä ovat huilanneet, kun kumpikaan ei ole tarvinnut. 

  Kuntoutus kestää aika kauan. Suuri vastuu siitä kuuluu asianosaiselle. Eiköhän tuo minulta suju. 

  Sellaista kuuluu Hollolaan. Loppuun vielä erikoisterveiset Topille. Jos satut tätä lukemaan. Tai eivät terveiset häviä, vaikket lukisikaan. Toivottavasti tulevat perille:

   En sitten Coxaan mennyt, vaikka siitä minulle tietoa annoit. Lupasit jopa syksyn tapaamisessa minut Tampereelle viedä. Kiitos siitä. Jos vertaistukea leikkauksen jälkeen tarvitsen, tiedä, kehen otan yhteyttä.

RIENTÄVÄ AIKA

  Jokainen, joka on elänyt näille vuosille, tietää, kuinka aika tuntuu kulkevan sitä nopeammin, mitä enemmän vuosia kertyy. Sen voin omalta kohdaltani vakuuttaa. Viimeinen todiste asiasta saatiin juuri. Viikon mittaiseksi aiottu "kevätloma" hurahti ohi kolmessa päivässä!

  No, asiaa puhuakseni täytyy valottaa, että ei aika kiihdyttänyt vauhtiaan. Eikä hidastanut, sillä aikahan hidastuu, mitä nopeammin liikkuu (Einstein). Meitä ei voi moisesta syyttää. Aika kului ihan normaalia 24 h/vrk-tahtia. Loma sujahti nopeasti ohi, koska päätettiin lähteä pois saaresta. Syynä tietysti jäätilanne. Lähinnä se, että eteläranta alkoi sulaa siihen malliin, että jäälle pääsy alkoi olla hankalaa. Ja vaikka jää ulompana vielä kantoi, niin alkoi jo muuttua mustaksi, joten sen puikoiksi meneminen on jo lähellä. 

  Teimme siis järkevän päätöksen. Hilppa on aina ollut minua varovaisempi kevätjäiden suhteen. Tällä kertaa minäkin uskoin järjen voittoon. Nuorempana olisin ollut varmaan toista mieltä. Ehkä liki 75 vuotta on jotakin järjen hiventä saanut päähäni luotua. 

  Eilen lähtö päätettiin. Soitin heti Hanelille, kerroin, että unohdetaan puunkaato, palataan toukokuussa asiaan.

  

  Päätöksemme oikeaksi todisti viimeistään Hanelin äskeinen puhelu. Hän kysyi, että oletteko jo kotona? Kerroin, että olimme jo aamusta palanneet. 

  "Oikea päätös", sanoi Haneli, kävin hakemassa verkot pois jään alta. Nyt loppu kiinteijen pyytöjen pito tältä talavelta! Alakavat jo jiät sihistä." 

  Jos Haneli sanoo, että jäille ei kannata mennä, on syytä uskoa. On se mies sen verran monta kertaa ihtesä uittanut.

  Lähtö saaresta ei ollut tällä kertaa haikea. Sumuinen, kostea aamu, ja mustaksi muuttuva jääpeite tekivät siitä helpon. Kolme päivää oltiin, paikat kunnossa olivat, tuulituhoja omilla mailla yksi mänty. Nyt vain huhtikuun loppupuolta odottamaan. Tai toukokuuta. Sillä jäitten lähtö suinkaan saletisti aikainen ole. Saattaa sadella lumen päälle, pitää viiileää keliä, niin jääthän olla möllöttävät vaikka kuinka kauan, ilman että  niille on mitään asiaa. 

  Jääkööt jäät. Tai mieluummin lähtekööt. Tv-ohjelmista snadisti vielä turisen. Tuli mieleen, että tosi-tv-ohjelmia on jo vuosia tullut pilvin pimein. Viime aikoina ovat epätosi-tv-ohjelmat alkaneet yleistyä. Tarkoitan tv-uutisia. Johtuu siitä, että mr. president Trump on päivittäin puhumassa potaskaa. Tai sitten hänen lakeijansa. Tai Kremlin konnat. Ja on heitä muitakin. Ihan kotimaisia. Patologistista valehtelijoista oman edun tavoittelijoihin, vääristyneen aatteen levittäjistä aivopestyihin säälittävyyksiin. Kaiken kukkuraksi monesti näiden veijareiden puheita ei edes yritetä oikaista. Eläköön epätosi-tv! 

PIENIÄ ONGELMIA, MUTTA KAIKKI HYVIN

  Aamulla lähti Skoda jo 7:30 liikkeelle kohti Anttolaa. Matka sujui rauhallisella tiellä joutuisasti. Haneli soitteli jossain kohtaa, kyseli, missä ollaan tulossa. Minä kerroin. Sovittiin, että Haneli tuo meille pannullisen eilen nuotattuja muikkuja Maljalantien varteen. Jäätiekausi päättyi meni eilen kunnossapitäjän ilmoituksen perusteella.  

  Muikut saatiin Aution roskapisteellä. Hanelin kanssa joku sana vaihdettiin, lupasi tulla jeesaamaan parin puun kaadossa.

  Maljalantie oli surkeassa kunnossa. Kuraista ja uraista. Voi paluumatkalla olla vielä kurjemmassa, kun routa ehtii lisää sulaa. Piekälänsaarentie oli paljon parempi. Siinä ero valtion ylläpitämän ja yksityisen välillä. Eihän pieniä teitä ole enää varaa korjata, näin sanoi valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä.

  No, Potinlahteen onnistuneesti saatiin auto. Tavarat kuljetukseen. 

  Matalalla on vesi Saimaassa. 

  Kohva kantoi rannan tuntumassa, joten rouskut piti kengänpohjiin laittaa.

  Matka jäällä sujui liukkaasti, vaikka kohva alkoikin selemmällä pettää. Ei juuri hidastanut, sillä vettä välissä oli vain alle viisi senttiä. Jännitys alkoi tässä vaiheessa kohota. Eilen kävi näet niin, että kun käskytin tekstiviestilla ilmalämpöpumppua päälle, en saanut kuittausta. Olin jo talven aikana ihmetellyt, kun etäohjattava pistorasia ei ilmoittanut sähkökatkoista, vaikka energiayhtiöltä tuli sellaisista tieto. 

  

  Rannalta olivat lumet sulaneet, pihalta myös lähes kokonaan. Piti siis siirtää tavarat kelkasta ja ahkiosta kottareihin. 

  Kun talolla ovi auki saatiin, varmistui, että ei pumppu pöhissyt. Ei muuta, kun viallinen pistorasia pois välistä, töpseli takaisin, johan alkoi toimia. Onneksi oli näin lämmin keli, ollut jo päiviä. Patterit päälle, uuneihin tulet. Makuuhuoneen uuni lähti heti vetämään, mutta leivinuuni tuvassa osoitti mieltään. Vaikka tohottajalla putsauskanavaan puhaltelin jonkin aikaa, tuprautteli aika lailla savuja sisään. Lähtihän se uuni lopulta vetämään, kun olin aikani touhunnut. 

  Tuo etäohjattava pistorasia on avustanut meitä yli kymmenen vuotta. Täytyy jonain päivänä tutkia, löytyykö siitä vikaa, siis korjattavissa olevaa. Jos ei, niin uuden hankinta on esissä On erittäin pätevä avustin, sano. 

  Talossa paljastui myös, että hiiret olivat mielenilmauksia esittäneet. Harvinaisen paljon oli lattioilla jätöksiä. Olivatko suivautuneet siitä, kun syksyllä pyysin noita vipeltäjiä loukulla muistaakseni 53 kappaletta? Eniten kesäkeittiöstä ja venevajasta, mutta muutamia talostakin. Ei se tietysti mikään ihme ole. Että hiiret nousevat barrikadeille. Niinhän on ihmisilläkin tapana, kun tarpeeksi ahtaalle pannaan. Tai muuten valtaa väärin käytetään. Saattaa maailmalla olla Avokkaan hiirten järjestäytymistä suurempia liikkeitä odotettavissa. 

  Me selvisimme kyseisestä mielenilmauksesta sillä, että tein avannon, kannoin vettä pataan, lämmitin sen, ja Hilppa luuttusi jätökset.

  Perillä saaressa oltiin kymmenen jälkeen. Nyt on päivän touhut touhuttu. Lämpöä on parikymmentä astetta. 

  Täällä ollaan ensi viikko. Jos eivät jäät alta ala silmissä sulaa. Plussakeliä on luvassa, aurinkoakin välillä. Nautitaan kevääntulosta. 

  Nautintoa hieman varjostaa vedenpinta. Siitä oli eilen juttu Ylelläkin. Ei matalalla oleva pinta sinällään vesillä liikkumista haittaa, mutta mietin, että kuinka piisaa kaivossa vesi. Eikä se piisaa, jos ei tosiaan radikaalisti nouse. Käytäntö on nimittäin osoittanut, että aika lailla verrannollinen on kaivon vedenpinta Saimaan vedenpinnan kanssa. 

  Kaivoon liittyy toinenkin ongelma. Me sovimme jo syksyllä kaivon puhdistuksen ja kunnostuksen. Työ siirrettiin kuitenkin kevääseen, koska vedenpinta aleni nopeasti. Siitä aiheutuu muutamia ongelmia, niin itse työhön, kuin työssä tarvittavan kaluston kuljetukseen. 

  Pitää jäittenlähdön jälkeen, kun tänne päästää kesää viettämään, pureutua ongelmaan syvällisemmin. Ajattelen positiivisesti. En anna tulevien juttujen pilata tulevaa viikkoa. En aio kovinkaan monta kertaa yössä herätä pyöriskelemään sängyssäni, mieluummin en kertaakaan. Tartutaan ongelmiin, kun niitten aika on. Nyt tartutaan kaksin käsin Luonterin maisemiin, seudun tarjoamaan rauhaan, herkullisiin hetkiin halkojen napsahdellessa tuvan uunissa aamun hissukseen valjetessa.

  Vieläpä loppuun kuva rannasta. Vesiraja on loitonnut viime lokakuun puolivälissä laittamastani merkistä lähes metrin. Kuten sanoin, en aio tulevia miettiä, joten jätän tämän tähän.