KESÄPÄIVÄN TARINA lll (trilogian itsenäinen loppuosa)

   KESÄPÄIVÄ-trilogian viimeinen osa. Ellei käy, kuten Douglas Adamsille; LINNUNRADAN KÄSIKIRJA LIFTAREILLE paisui, tekijän sanassa, maailman ainoaksi 5-osaiseksi trilogiaksi. Tai Isaac Asimoville, joka SÄÄTIÖ-trilogiansa kanssa päätyi seitsemään osaan.

  Anna lähti eilen bussilla Espooseen, sillä hänellä on tänään sovittu tapaaminen. Joni ja lapset jäivät tänne. He lähtevät kotiin huomenna. Valitettavasti KAHVILA MUIKKU sulkeutuu yrittäjän muitten kiireitten takia. Tauko saattaa kestää liki vuoden. Ilmoitamme tällä foorumilla, koska palvelu on taas pelaa.

Tänään on vaihteeksi tihutusta. Sateen sattuessa voi puuhailla venevajassa. Ja mehän puuhailtiin. Puuhailtiin linnunpönttö.

  Siihen kehittettiin "tikkasuoja" maalipurkin kannesta. Siinä oli sopiva reikä, mistä väripigmentit sävytettävään maaliin tällätään. Vain kaksi kättä ja peltisakset, niin homma hoitui. 

  Uudelle lintukodolle ei vielä ole sijoituspaikkaa valittu. Se ei niinkään johdu tonttien hinnasta, vaan sateesta.

  Iiris äityi touhuamaan lisää. Ei tyttö ruhtinaallisia materiraaleja tarvitse, laudanpätkät, levynpalaset, muuta ei tarvita. 

  Tuon taulun Iiris teki Liisalle. Sen taakse hän ruuvasi venevajassa kahvan, piirros syntyi pirtissä.

  Taitaa olla kosteaa ilmaa koko päivän. Nyt kun ollaan syöty, huilataan hetki. Sitten kahvit (ei kuitenkaan KAHVILA MUIKUSSA). Kahvin jälkeen keksitään jotakin viihdykettä. Saunassa käydään hyvissä ajoin.  

 Huomenna on Jonilla ja lapsilla paluu Espooseen edessä. Sateessa. Onneksi on viikkoon mahtunut paljon hyvääkin keliä. 

  Trilogian synnyttäminen ei näköjään ole homma, ei mikään. Ainakin, jos sen tekee minimalismin käsitteille uskollisena.

  Jotta hieman venytystä saadaan, laitan pari kuvaa lisää. 

  Iiris temppuili eilen trampalla.

  Eilinen maisema sateen väistyttyä.

  Villi viinmarjapuska heinien keskellä. Näitä puskia on lähimetsissä kymmeniä. Linnunpaskassa ovat siemenet levinneet aikanaan pihapiirissä kasvaneista pensaista. Satoa ne eivät juuri tuota. Jos tuottaisivat, ryhtyisin villiviiniyrittäjäksi. 

KESÄPÄIVÄN TARINA ll (itsenäinen jatko-osa)

  Tänään aamupäivä kului venevajaa tuunaten, eli lievää ryhdistelyä (tunkin kanssa), tavaroiden järjestelyä. Tämä siis Jonin kanssa. Lapset ja naisväki hommaili omiaan. Iltapäivällä oli muuta puuhaa.

  Kahvit juotiin KAHVILA MUIKUSSA. Ihan oikeat. ei kuvitteelliset. Kahvilan pitäjä Iiris hoiti homman ryhdikkäästi. Tarjolla oli mehua, kahvia, mustikkapiirakkaa ja jäätelöä. Aivan oikeaa kamaa, ei kuvitteellista. Liisa ei kahvista perustanut, mutta jäätelö maistui MUIKUN pienellä terassilla.

  Sitten lähtivät muut mustikkaan, minä jäin kipeän polveni kanssa lopettelemaan venevajan possakkaa. Kun oli saanut sen valmiiksi, soitin Jonille, utelin tilannetta. Joni sanoi, että ovat siinä ja siinä, mustikoita on joku litra, samoin kanttarellejä. 

Kuva by Joni:

  Kertoi myös, että he ovat menossa laavulle. Sanoin ottavani sienikorin mukaan, tulevani perässä. Kylmää juotavaa pyydettiin tuomaan.

  Keräsin hetken sieniä, lampsin laavulle. Siellä porukka odotteli, sai kurkunkostuketta. 

  Aikamme istuksittiin, lähdettiin palaamaan.

  Minä koukin hieman eri reittiä, keräsin vielä lajin verran sieniä. Kohta pääsin ne, ja Iiriksen keräämät (niitä oli paljon!), putsaamaan. Anna putsasi mustikat. Sieniä kertyi seuraavasti:

  Nyt on Joni saunamajurin vakanssia hoitamassa. Sienipitsaa on tiedossa illemmalla. 

  Tarina päättyy tähän, vaikka päivä ei. Uusi päivä tuo uuden tarinan. Se on erilainen, sen tiedän. Tuletteko te tietämään? Sitä en tiedä, sillä kirjoittaminen ei ole ihan jokapäiväistä.

KESÄPÄIVÄN TARINA

Kesäpäivän, 25. heinäkuuta, tarina. Kesäpäivän, joka aurinkoisen lämmin ja vähätuulinen. Ja porukka Saarelassa enimmäkseen hyväntuulinen. 

  Kesäpäivä alkoi, Hilpan ja minun osalta, matkalla Mikkeliin. Käytiin täydennystä jääkaappiin ja pakastimeen. Myös rautakauppa pääsi tienaamaan. Palasimme puolilta päivin. Anna oli valmistellut lihapullat, me Iiriksen ja Liisan kanssa riennettiin kaivamaan pottuja. Iiris on ollut innokas apuri siihen hommaan jo vuosia, nyt minulla on kaksi assistenttia.

Kuvat by Joni:

 

  Hyviä olivat perunat. Siitä päätellen, että Iiris ja Liisa napsivat niitä vaikka kuinka monta. Niin monta, että lihapullat meinasivat jäädä syömättä. 

  Lounaan jälkeen kahvit hörpittiin. Vaikka Tiilikaiset ovat täällä vielä muutaman päivän, ei näin hyvää ilmaa ole luvassa jatkossa, ja muuta ohjelmaa on tuleville päiville jo suunniteltu. Siksi päätettiin lähteä Karihiekalle. Paitsi Hilppa. Hän jäi leipomaan.

  Karihiekkaan ajettiin, siellä aikamme melskattiin. Kuvat kertokoon. 

Kuva by Joni:

  

Kuva by Joni:

  Paluumatkalla käytiin hieman luotaamassa muikuverkolle paikkaa. Jotakin elämää näytti pohjan tuntumassa olevan, joten käytiin tyhjentämässä vene turhista tavaroista, otettiin verkot, lähdettiin laskemaan, Anna, Joni ja minä. Toivottavasti jotain tulee, jotta huomiset vieraat saavat savumuikkua maistaakseen. 

  Mukava päivä kuluu kohti alkuiltaa. Loppuun vähemmän mukava huomio. Kun ajeltiin aamulla Mikkeliin, radiossa sanoi toimittaja, että maailmantilanne ja energian kallistuminen on saanut lukuisat valtiot miettimään keinoja energian säästämiseksi. Niinpä. Surullista. Surullista, että tarvittiin kaamea sota, jotta länsimaiset valtiot ryhtyivät miettimään noita keinoja tosissaan. Niille ei riittänyt vakavan pohtimisen syyksi ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos, joka uhkaa koko ihmiskuntaa, ihan jokaista.

ONPA SEISOVAA ILMAA

  Aamupäivä oli sateen ja ukkosen odottelua. Seisovaa oli ilma, tummaa pilveä taivaalla, mutta aikaisen aamun jälkeen ei pisaroita putoillut.

  Odottavan aika on pitkä, joten joutessani puuhailin sitä sun tätä. Ensin kokeilin käynnistää aggregaatin. Kokeilin, sillä radiossa varoitettiin ukkospuuskien aiheuttamista sähkökatkoista. Aggregaatin ostin pari vuotta sitten monen päivän sähköttömyyden innoittamana. Silloin koekäytin laitteen, samoin otin savut viime kesänä. 

  Nytkin kone pärähti käymään toisella kiskaisulla. Kun käänsin ryyppyvivun pois päältä, sammui värkki saman tien. Minä että ..kele. Temmoin muutaman kerran, turhaan. Kävin tulppa-avaimen, irrotin "kynttilän". Ei se likainen ollut. Kikka vitosen päätin kokeilla. Otin vasiten sitä varten hankkimaani ruuttaan hieman bensaa, lirautin sylinteriin, tulppa kiinni, hattu päälle, nykäisy. Taas hörähti, taas sammui heti. Mietin, että sopivasti oireilee, kun ei oo enää takuu voimassa. Päätin antaa penteleen vempeleen olla hetken rauhassa. 

  Koska sade oli jäänyt muutamaan pisaraan, hain trimmerin, siistin kukkapenkkien reunat. Perään leikkasin pahimmin kulkuteille kaatuvat kukat ja ruusun oksat. Vieraskoreutta; perhe Tiilikainen huomenna illalla, tai maanantaina, Jonin äitin sekä täti tiistaina. 

  Ukkonen ja sade pysyttelivät yhä poissa. Pisara silloin, toinen tällöin, kaukaista kuminaa, siinä kaikki. Menin nöyrin mielin ällistelemään aggregaattia. Luin ensin käyttöoppaan. Ei sieltä mitään apua löytynyt. Ajattelin antaa sylinteriin uuden lorauksen, mutta tempaisin kuitenkin ensin narusta. Moottorin pärähti iloiseen käyntiin! On ne joskus oikukkaita, konheet. Ihan kuin tahallaan keljuilisivat, hädän hetkiin varautuville ilkkuisivat. Monet ovat sitä mieltä, että tietyillä autoilla tai veneillä on sielu. Voi olla. Ja voi olla jotkun muut tekniikan ihmeet saattavat olla sieluttomia ja säälittömiä. 

  Hilppa oli minun ulkona temppuillessani hieman siistinyt paikkoja. Hain hänelle saunalta mopin ja ämpärin. Kello ei ollut kuin vähän yli yhdeksän. Eikä sadetta kuulunut. Tai näkynyt. Ukkosta ei kuulunut. Lähdin joutessani metsään. Tuohon talon taakse, muutaman kymmenen metrin päähän. Kanttarellejä sieltä bongasin, parissakin paikassa. Olivat sen osittain jo alkaneet "ruskistumaan" lakin laidoilta. Tuumasin, että pitää kori hakea, korjata nuo talteen.

  Niin tein. Laajensin reviiriä hieman kauemmas. Lisää sieniä löytyi. Puolen tuntia metsässä kiertelin, taisin käydä peräti parin sadan metrin päässä pihalta. 

  Kun metsästä palasin, oli kello kymmenen. Alkoi satamaan. Minä putsailin sienet kesäkeittiössä. 

  Puoli tuntia vähän sateli, puoli tuntia Peppe sieniä putsasi. Hilppakin oli saanut siistimisen tehtyä. Hän on muuten toipunut taudistaan, taudista, joka melko saletisti, useasta negatiivisesta kotitestistä huolimatta, oli koronaa. Kunto ei kuitenkaan, tietenkään, ole vielä entisellään. Kovin kertoi Hilppa pienenkin askareen hiottavan. Kunniakseni on sanottava, että minä kyllä tarjouduin imuroimaan, mutta rouva ilmoitti sen tekevänsä, kun minä siistin pihalla kukkapenkkien laitoja. 

  Huomenna on tarkoitus, mennä aamusta, jos ennusteen mukaisesti on poutaa, poimimaan vähän mustikoita. Ainakin piirakkaan ja vähän syötäväksi. 

  Maanantaina mennään aamusta hankkimaan evästä. Sitten saavat vieraat tulla. 

  Kohta käy käsky ruokapöytään. Sateen ja ukkosen odottelun vuoksi lounas on tänään hieman normaalia myöhemmin. 

TUNTUMAA HAKEMASSA

  Katon maalaukseen en vielä lähtenyt. Tuulinen keli, koivunsiemeniä vielä ilmassa. Odottelen suotuisempia olosuhteita. Ruiskumaalaukseen otin tuntumaa kokeilemalla venevajan rannanpuoleisen seinän värjäystä. Siirtyi väri seinään, ei siinä mitään. Kuitenkin huomasin, että viime kesänä hankkimani kompressori on turhan pieni. Nimittäin painesäiliöltään. Painetta se kyllä tuottaa tuplasti ruiskun tarvitseman määrän. Mutta paine laskee nopeasti, moottori käy jatkuvasti, eikä jaksa silti pitää painetta kauaa riittävän korkeana. Venevajan lomalauta, joka on auringon polttamaa raakalautaa, imee maalia aika lailla. Eli valmiita neliöitä valmistuu hitaasti, kun joutuu välillä odottamaan paineen nousua. Peltikatossa tilanne on toinen; se ei imaise maalia samalla lailla, eli ei lainkaan. Täytyy asiaa sulatella, mutta nyt on jo hieman tietoa siitä, kuinka ruiskulla maalaaminen tapahtuu. 

  Tässä maalarikisälli Peppe tuumaustauolla. Hänellä ei ole perinteistä maalarin työasua, vaan tavalliset haalarit ja verkkapusero. Verkkapusero on huomion arvoinen. 

  Se on Adidas, ja olen verryttelypuvun saanut 40-vuotislahjaksi Hilpalta. Siis vuonna 1991. Housutkin ovat vielä jäljellä, mutta vyötärön kuminauha on menettänyt venyvyytensä. Takuu ei taida olla voimassa, eikä kotivakuutus korvaa. Väri on aitoa ysäriä. Vuoden 1991 goolettamalla huomasin, että 17. kesäkuuta 1991 on tapahtunut muutakin kuin tämän verryttelypuvun juhlallinen luovutus. Etelä-Afrikka nimittäin lopetti ihmisten rodun mukaisen syntymärekisteröinnin. Merkittäviä tapahtumia, molemmat. 

  Sellaista Saarelassa. Saarelassa, jossa elämä alkaa normalisoitua. Hilppa on lähes toipunut kolme päivää häntä vaivanneesta taudista. Lyhyesti kuvailtuna se ei kolmen kotitestin mukaan ollut koronaa, mutta se täytti kyllä suuren osan koronan oireiden tunnusmerkeistä. Taudin vakavuudesta antanee kuvan se, että Hilppa ei maanantaina jaksanut katsoa edes Emmerdalea. Tilanne sai myös pohtimaan elämän suuria asioita, huomaamaan, mikä oikeasti on tärkeää.

  Perhe Tiilikainen tulee ensi viikon alussa vielä saareen. Elokuussa alkaakin Annalla ja Jonilla työt, Liisalla päiväkoti, Iiriksellä luisteluharjoitukset. 

  Voi olla, että maalaushommat jäävät elokuulle. Yksi muu rysäys on kyllä tehtävä, sillä Joni on lupautunut avuksi. Siitä lisää myöhemmin. 

  Tämän nopeasti kirjoitin, nyt käy käsky pöytään. Toipilas on loihtinut herkkuaterian: juuri kaivetut potut, kanttarellikastike juuri noudetulla oman maan sipulilla höystettynä, omaa salaattia, missä mukana sipulin varret, ja ekstrana teki hän vielä papinsillin, koska matjessilliä tuluksista löytyi parikin purkkia. 

  PS. Ensimmäin kypsä tomaatti on poimittu; keltainen kirsikkatomaatti amppelista. 

EPÄVAKAISEN AJAN EPÄVAKAINEN SUNNUNTAI

  Epävakaina aikoina epävakainen sunnuntai. Ainoa vakaa asia on se, että sääennusteet muuttuvat kaiken aikaa. Koska niihin voi luottaa kuin risaan kondomiin, ei ulkona mitään isompaa hommaa viitsi aloittaa, ei mihinkään kauemmas lähteä. 

  Tässä päivän kuva; aurinkoa ja sadepilveä. Mitättömiä kuuroja epämääräisin aikavälein. 

  Siis nurkissa on pyöritty, jotain pientä nahuttu. Hieman tein valmistelevaa työtä aitan peltikaton maalausta ajatellen. Kävin myös talon katolla korjaamassa pari repsottavaa harjapeltiä. Täytyy tunnustaa, että ei minusta enää ole korkeisiin paikkoihin menijäksi. Kyllä oli varovaista liikuskelu. No, hyvä se vain lienee. Mutta kohta täytyy jättää ainakin tuollaiset hommat nuoremmille. 

  Se sai minut ajattelemaan aitan katon maalausta. Eihän rakennus korkea ole. Olisiko 2 ja puoli metriä harjalta maahan, räystäältä alle kaksi. Ei sieltäkään ole kuitenkaan mukavaa pudota. Pitää jotain kehittää, turvallisuutta miettiä. Jos vaikka ostais piikkarit? Ei taida olla hyvä idea? Onkohan myytävänä imukuppikenkiä? Sellaiset olis metkat apuvälineet. Voi kyllä olla, ettei tähän hätään löydy, edes Tokmanilta tai Motonetista. 

  Iltapäivä meni sitten hänekseen. Suoratoistoa, huilailua. Ällistelyä pihalla silloin, kun sade loitolla pysytteli. Äkkäsin, että väriminttu, meikän suosikki, on alkanut kukkimaan. 

  Ja laajempi näkemys: Väriminttu päivänkakkara- ja ranta-alpipedillä.

 

  Huomenna on luultavasti epävakaisen ajan epävakainen maanantai. Sadepisaraa jossain kohtaa näyttä ennusteessa olevan maanantaita seuraavinakin päivinä. Joten mennään vakaan epävakaisesti kohti vakaata. Jos sitä koko kesänä edes tulee. Näin wannabe-maalarin näkökulmasta tiirailtuna vakaa olisi vakavasti otettavampi vaihtoehto. Sillä vakavasti olen aikonut maalaushommat ottaa. Ainakin tehtäväkseni.

  Tämäniltainen verkonlasku peruttiin. Yhteisellä päätöksellä, äänestystuloksella 2-0. Kumpikaan talous ei ole akuutissa kalan tarpeessa, joten epävakaaseen keliin vakaasti päätettiin olla menemättä. Huomenna palataan vakavasti asiaan. 

  Heinäkuu on kiepahtanut jälkimmäiselle puoliskolle. En viitsi taas kerran aloittaa ajan kivaan kulumisen ihmettelyä. Totean vain, että aika kuluu kiivaasti. Kulukoot. Kaikki kuluu, kaikkea kuluu. Siis aika kuluu. Työkalut kuluu. Polttopuita kuluu, saunassa. Bensaa kuluu, veneessä, autossa, ruohonleikkurissa. Vaatteet kuluu. Hiomakivi kuluu, kun pitää välillä viikatetta ja vesuria liipata. Meikäläisen tyhmät jutut kuluu, kun niitä alvariinsa jakelen. Tällä kulurakenteella mennään. Eikä tää oo ees mitään kerskakulutusta. 

ILLAN LYHYT

  Kello on entänyt lähes yhdeksään. Siis iltajuttu on tulossa. Minulle tämä alkaa tosiaan olla yö. Monelle muulle vasta ilta hiljalleen alkaa. Mutta kuka on aamulla kuudelta tikkana kahvia keittämässä? 

  Kun nyt aloin itseäni nostaa, niin jatkan samaa rataa. Aamulla olin niin tikkana, että hoksasin tv:ssa kaksi mokaa. Ensimmäinen tuli Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä-ohjelman viinaa käsittelevän jakson uusinnassa ennen aamu-tv:ta. Perunasta siinä tuli puhe, ja Jani Halme sanoi, että peruna tuli Suomeen 1400-luvulla. Vaikka en lähetystä erityisesti seurannut, niin tuo tärskähti korviin. Sanoin juuri heränneelle Hilpalle, että nyt tuli palturia, ei pottu millään Suomeen 1400-luvulla vielä tullut, sillä Kolumbus "löysi" Amerikan joskus 1490-luvulla! Hilppa sanoi, että en tiijä, oon huono muistamaan vuosilukuja. Minä tenhottamaan, että kyllä minä muistan tuon verran!

  Hetken kuluttua alkoi epäily kaivertaa, kysyin mr. Googlelta. Jo vain. Kolumbuksen 1. matka tapahtui 1492. Peruna tuli Eurooppaan 1560-luvulla ja Suomeen vasta 1730-luvulla. 

  Toisen mokan teki uutisankkuri. Hän kertoi Espanjan helteissä palaneen jo 70 hehtaaria metsää. Minä tartuin heti tuohon. Sanoin, että ei helevetissä. Se on niin vähän, että ei ees mainittais! No, puolen tunnin kuluttua ankkuri korjasi virheensä: piti olla 70 000 hehtaaria. Asia siis oikaistiin, tuo perunajuttu jäi vissiin oikaisematta.  

  Joo, tarkkana pitää olla, jotta ei höynäytetä. Nyt lopetan tämän kehuskelun, alennan itseni, että toisten ei tarvitse sitä tehdä. Eikös Iso kirja kerro Jeesuksen sanoneen: Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.

  Tänään on ollut pikkujuttujen päivä. Huussin tyhjensin ensin. Sitten lähdettiin metsään tutkimaan mustikkatilannetta. Näyttää niitä tulevan. Pieniä ovat, ja paljolti raakoja. Ei asiaa poimurin kanssa rohmuamaan, mutta kerättiin hieman käsin. Hilppa aikoo huomenna leipoa niistä piirakan.

  Illansuussa laskettiin naapurin Hannun kanssa muutama verkko. Aamulla kokemaan. 

  Huomenna taidan lähteä tosissani katsomaan, josko sieniä olisi noussut. Kanttarellejä lähinnä. Olen lähistöllä asioita seurannut. Jo juhannuksena oli tuossa rannalla muutamia tulossa, mutta ne kuivuivat pois. Viikko sitten ei lähirannalla näkynyt edes alkuja. Tänään mustikkareissulla löysin muutaman. Eli jos ei kovin sade päälle paina, lähden verkkoreissun ja sen mahd. mukanaan tuoman oheistoiminnan jälkeen maille muille tutkimaan, onko toiveita kanttarellikastikkeesta. 

  Aika pitkälle on kesä ehtinyt kulua, ennen kuin sienimetsään urkenen. Jos nuorempi olisin, tai jos polvi olisi terve, olisin varmasti jo muutaman kerran pitkin metsiä kulkenut.

  Tänään(kin) sade-ennusteet muuttuivat kaiken aikaa. Lopulta kutistui iltapäivän sade pieneen kuuroon joskus kuuden maissa, toiseen kahdeksan jälkeen.  Sen ensimmäisen kuuron jäljiltä oli maisema laiturilla tämän näköinen, kun menin seitsemältä saunaa lämmittämään. 

  Ruukullinen kultaa olisi ollut Saukonsalosta haettavissa, mutta en viitsinyt lähteä etsimään, kun se on iso saari, eikä tarkkoja koordinaatteja ollut saatavilla. 

  Kuten huomasitte, en ole rahan perrään. Hilpallekin sanoin tänään Emmerdalea katsoessamme, ties monetta kertaa parin päivän aikana nähdyn Eurojackpot-mainoksen taas lävähdettyä ilmoille, että en miä ees haluais sataaneljäämiljoonaa!

RAUHA JA MIELENRAUHA

  Perhe Tiilikainen poistui eilen pääkaupunkiseudulle. Rauha palasi saareen Saarelaan. Mielenrauha meni saman tien. Ainakin se alkoi järkkyä. Mielenrauha. En nimittäin ollut välittänyt kuulla/katsoa yhtään uutista sen Ylä-Anttilan tuutista sinä aikana, kun täällä sutinaa oli. Taas on aikaa toosa avata, radio päälle napsauttaa. Eivät ole uutiset muutamassa päivässä iloisemmiksi muuttuneet. 

  Nyt voi myös päräyttää koneita käyntiin aamusta alkaen. Ruohonleikkuuta, joidenkin alueiden trimmausta, on ollut ohjelmassa. Trimmerillä viuhutan trampan ja leikkimökin ympäristöä. Siellä tanner on niin epätasaista ja kivistä, että se ei sovellu ruohonleikkurilla ajettavaksi. Jos yhtään säälii teriä. Tuon alueen nurmen pidän lyhyenä siksi, silloin se ei ole "rytökiärmeitä" huokutteleva. Lapset jostain syystä noilla neliöillä viihtyvät. Jos ilmat eivät ihan kehnoiksi muutu, tulee perhe Tiilikainen vielä ennen elokuun alkua käymään.

  Huomenna lähdetään Mikkeliin täydentämään varastoja. Rautakaupassa pitää Lidlin ja S-Marketin lisäksi poiketa. Carlsonilla, tai K-Raudassa, tai Motonetissa, tai Puuilossa, tai Tokmanilla. Asia tarkentuu, kunhan ehdin webissä poiketa. 

  Maaliruisku, peltikattomaalia ja -ruuveja, niitä ainakin tarvitaan. Niin, ja perunakuokka. Kohta sen käyttö alkaa, ja entinen on meltaantunut uutterasta lupiinien juurten kaivamisesta sellaiseksi, että kääntyy työssään melkein suoraksi.  Hyvän mallinen kuokka se on. Härmän Taonnan tekemä. Puuilossa näyttää muutama olevan saataville, joten sinne ainakin pyyhälletään. 

  Maaliruisku, kattomaali ja -ruuvit tarvitaan tietysti piha-aitan katon tuunaukseen. Ruuvit siksi, että pelti on aikanaan kampanauloilla kiinnitetty, ja niistä näyttää osa olevan monta senttiä koholla, osa kokonaan pois pullahtanut. Täytyy käydä ennen maalausta tarkkomassa. Itse maalaus tapahtuu luultavasti elokuussa, mutta hyvä hankkia tarpeet valmiiksi. Tiijä häntä, vaikka enemmin aloitan, jos sopivan tuuletonta säätä on tulossa.  

  Ennen kuin Mikkeliin asti ajetaan tavataan kylillä kaimani Kaimaani Pertti Koistinen ja vaimonsa Anna-Maija. Vastahan heitä viime kesänä nähtiin, kun käväisivät täällä saaressa. Yheks rumppoomisekshan tää meinoo männä. 

  Poijussa treffataan klo. 11:00. Me ollaan kaima-pojjaan kanssa tosiaan tavattu jokusia kertoja viime vuosien aikana. Aina löytyy jotakin muisteltavaa. Niin hyvässä kuin pahemassa. Nyt tapaamiseen tuo lisänyanssin Haneli. Sain hänet, Koistis-Pertin toivomuksesta, liittymään turinointiin. Haneli ja kaima olivat myös hyviä kavereita. Ainakin kovia tekemään koiruuksia ennen kuin muut huonot tavat saivat yliotteen. Luulen, että huomenna muutama muisto, muutama makea nauru, ilmoille pullahtaa.

  Minä aioin muuten esittää Koistis-Pertille kysymyksen. Hieman henkilökohtaisen sellaisen. Kaksiosaisen vieläpä. Mutta uskallan sen tehdä. Uskallan, koska tunnen miehen kaikkien kuluneiden vuosien jälkeen, tai niistä huolimatta, sen verran hyvin, että en pelkää hänen suivaantuvan. Luultavasti ei Pertti edes osaa kysymyksiin vastata, ainakaan molempiin. 

  Tässä puolen viikon päivitys. Kuvat ovat myös tältä päivältä. Luonto on kaunis. Jopa tuulessa taipuvat heinät ovat kauniita.

JUHLAN JÄLKEEN ON PUOTASÄÄ, OSITTAIN

  Vaihteleva, mutta melko lämmin sää, on ollut juhlan jälkeisenä päivänä. Yhdet häät ja yhdet ristiäiset eilen Elomaan talolla Mikkelissä sujuivat mukavissa merkeissä. Vieraita oli ehkä kolmekymmentä, suurin osa tosin tuttuja. Vieraista vieraimmat olivat pappi ja kanttori. Emmasta tuli vaimo ja Juvonen, Jonista ukkomies, lapsesta Nelli, juhlaväesta kylläisiä. Joten kaikki lienevät tyytyväisiä. 

  Aamulla käytiin Jonin, joka ei ole se Joni, josta tuli ukkomies, sillä tämä Joni on ollut ukkomies 14 vuotta ja muutaman päivän, kanssa laskemassa pari muikkuverkkoa. Kolmen maissa haettiin ne pois. Kokonaiset kolme muikkua oli saaliin koko. Iiris otti ne pois verkosta, Joni puhkaisi, Hilppa paistoi, Iiris söi. Varsinainen kolmen muikun lyhyt matka järvestä mahaan. 

Kuva by Joni.

  Alla ansiokas päämuikustaja, joka onnistui löytämään kolme muikkua keskeltä selkää! Laskiessa meinasi ripotella, nostaessa paistoi arska.

Kuvista 1. by Joni, 2. by Anna.

  

  Iiriksellä on muuten ollut tienestipäivä! Kun lähdettiin verkoille, hän kysyi, että kuinka paljon maksat, jos irrotan muikut verkoista? Visainen kysymys. Pohdin äkkiä asiaa kaikilta puolilta. Lopulta lupasin 10 senttiä/kpl. Ajattelin, että vaikka mujeita tulee köytenä, ei Iiris ehdi sataa enempää irti rapsia. No, kolme vain tuli, mutta lupasin saman 10 senttiä/kpl, jos hän ne kaikki syö. 

  Kun verkkoja aloin nostaa, sanoin Iirikselle, että saat euron, jos kierrät kohonarun pöntön ympärille. Aika reilusti lupasin. Tyttö tietysti suostui. 

Kuvakaappaus Annan ottamasta videosta.

  Kieputti Iiris loppupään kohonarunkin. Mutta siitä hän ei tienannut kuin 50 senttiä. 60 meriä narua tyttö kieputti: 1,50 €/ 60 m = 2,5 senttiä/metri. En tiedä työehtosopimuksen määrittämää hintaa, mutta lienee sopiva lapsityövoimalle. 

  Lisäksi tuli rahallista hyötyä Jonilta. Tämä lupasi maksaa 50 senttiä saunan lämmityksen avustamisesta. Iiris siis tienasi minulta 2.10 € ja Jonilta 0.50 €. Mitähän tekemistä. ja millä hinnalla, tyttö huomenna keksii?

  On sitä muutakin puuhattu kuin ryöstökalastettu. Trampalla on ollut toimintaa...

...samoin trapetsilla.

  Suklaakeksiä on maisteltu kahvipöydässä...

...ja perään hassuteltu. Kuva by Anna.

  Päivällä syötiin kuhaa. Edellä mainittu muikkujen mestaripyytäjä kun nääs sattui joku päivä sitten veneeseen, jossa kuha oli rököllään. Kala maistui kaikille. 

  Joni ja palkattu assistentti lämmittivät saunan. Minä keskeytin kirjoittamisen, kävin ensimmäisenä kylvyssä. Hilppa tuli pian perässä. Kun minä olin valmis, menivät Anna ja lapset saunaan. Nyt Hilppa tuli ylös Liisan kanssa, Joni lähti löylyhuoneeseen. Mikäli en väärin arvaa, kuluu tovi, ennen kuin Anna ja Joni saavat Iiriksen uimakierteen katkaistua. 

  Huomenna on ilmeisesti samankaltainen sää kuin tänään. Eli mitään pitkäkestoista reissua ei kannata suunnitella. Lähimaisemissa keksitään puuhaa jos toistakin. Mutta ei laiteta verkkoja järveen. Muikkukantaa ei saa ylikuormittaa. 

POLVI TUTKITTU ja sen sellaista

  Ensimmäinen yö Hollolassa sitten 10. toukokuuta takana. Nukutti se sielläkin. Reilun vuorokauden reissun pääanteja olivat:

  -auton ilmastonti toimii, eikä maksanut paljon, tai makso se, mutta toimii

  -äiti-Elina ollaan tavattu, sama meno, sama olotila 100-vuotiaalla

  -polvi on tutkittu, käännelty neljässä asennossa kuuteentoista kertaan, venytetty, väännetty, koputeltu, tunnusteltu, kävelytetty normaalisti, kantapäillä, varpaillaan, kyselty, tultu siihen tulokseen, että ei syytä olla huolissaan, vanhemmiten lumpiot alkava hakeat paikkaansa, mutta jos pahenee, ärtyy, turpoaa, niin heti yhteyttä, ja kyllä, kyllä tulehduskipulääkettä voi napsia, mutta kuureina, ei päntiönään

  -uusi hattu on ostettu Tokmannilta. Laatutietoisuudessani en karderobiani kartuta kuin Tokmannilta ja Lidlistä, joskus heikkona hetkenä H&M:lta. Taas sattui heräteeksi arvokas kotsa. Hilppa sanoi, että eihän sun oo pakko kertoa kenellekkään hintaa, arveli kai kateutta synnyttävän, mutta rehtinä puliveivarina kerron. Hatun hinta oli 3,95 €. Se pisti hymyilemään. Kassalla vasta hymy kunnolla repesi. Hatussa oli  70 prossan alennus, joten maksettavaa jäi 1,18 €!

  Ei hattu mikään Porg pie ole, mutta sellaisena minä sitä aioin kantaa. 

  Tuossa olivat tärkeimmät annit.

  No, mitäs saaressa oli 30 tunnin aikana tapahtunut?

  -vettä oli satanut lähes 10 milliä, hyvä 

  -ritarinkannus oli alkanut kukkimaan, vaikka vartta ei vielä ollut kuin 2,5 metriä

  Siinä tärkeimmät, eli hyvin olivat asiat. 

  Huomenna mennään Mikkeliin häihin. Häihin, jotka korona siirsi kahdella vuodella. Nyt päästään samoissa kekkereissa myös kastetilaisuus pitämään. Hyvää säätä toivotaan. 

  Perhe Tiilikainen tulee myös häihin/kastetilaisuuteen, sieltä tänne saareen. Muutaman päivän ainakin ovat tällä kertaa. Sunnuntaiksi, ja maanantaiksi iltapäivään saakka, povataan poutaa, sitten muuttuu sateiseksi. Täytyy sen mukaan tekemisiä pohtia. Hyvää sade tekee, jos sitä tulee. Hienosti todettu, eikö? Koska ei sade hyvää tee, jos sitä ei tule. Tai tekee, jos vettä ei kasvusto, luonto, kaipaa. Nyt meni liian monimutkaiseksi. Anti olla. Lähden trimmaamaan parran. Pukukin tuli kaivettua naftaliinista, joten häihin lähtee huomenna stylee jäbä. Tuo "stylee" juolahti mieleeni, kun pohdin, millaisen jäbän kertoisin huomenna häihin lähtevän. Muistelen, että 1960-luvulla sanaa Mikkeli-Anttola sektorilla käytettiin. Mr. Google ei kyllä asiaan suomenkielistä varmistusta suonut. Mutta niin tai näin, ymmärrätte kyllä, mitä tarkoitan. Sillä wannabe Pork pie-hattu kruuna kokonaisuuden. 

KUHATAIKA MURTUI RYSKYEN

  Kuhataika murtui eilen. Kunnolla. On nimittäin käynyt niin, että aina kun minä olen ollut veneessä, on kuhasaalis ollut olematon; yhdetön, tai korkeintaan kahden kuhan kokoinen. Ihme, että Haneli edes viitsii  minua mukaan pyytää! No, pyysi kuitenkin. Iltapäivällä eilen, yllättäen, ilman varoitusta. Onneksi pyysi, kuhaa pyytämään. Minä tietysti lupauduin matkaan, pyyteettömästi, kuhaa pyytämään. Vaikka ei kuhaa pyytämällä pyydetä. Tarina alkaa nyt.

  Kuuden korvissa kurvasi Haneli Saarelan laituriin. Iltapäivän navakka tuuli oli hieman laantunut, arska paisteli, hyppäsin iloisin mielin paattiin. 

  Kun Lietvedelle kipparin sopivaksi katsomalle paikalle päästiin, alkoi hän laittamaan siimoja veteen: Plaanareihin viisi vapaa puolelleen...

...takiloihin muutama lisää.

  Minun osuuteni oli seurata katseella. Joskus aiemmin jouduin sentään ohjaamaan paattia, kun Haneli touhusi. Nyt, kun veneessä on automaattiohjaus, hoituu kaikki yhdeltä mieheltä. Minä siis nautin elosta.

  Tuskin olivat kaikki vavat pyytämässä, kun kahteen iski kala. Kuhia olivat. 

  Tunnin uistelun jälkeen alkoi Suur-Saimaalta nousta synkkää pilveä, tuuli yltyi. Pian satoi ravakasti, aallot olivat lie metrisiä. Minulla ei tietysti hätää katon alla ollut, kipparilla riitti silmanäpilkettä, kun automaattiohjaus ei ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti kovaan sivupuhuriin. 

  Tilanteesta onneksi selvittiin ilman isoa siimasoppaa.

  Yhdeksältä oli sade ohi, tuuli alkoi laantua. Ja kohta alkoi kalaa nousemaan. Parhaillaan oli tietyn "kutupatin" kohdalla neljä yhtäaikaa kiinni.

  

  Kokoaikaista puuhaa on uistelu tuossa muodossa. Haneli ei ehtinyt juuri istumaan. Monesti plaanarin vapaan tarttunut kala otti mukaansa siima tai pari vierestään, joten vapoja joutui aina kelamaan sisään, laittamaan takaisin. Itse asiassa ei montaa hetkeä ollut niin, että kaikki vavat olisivat olleet pyynnissä yhtäaikaa.

 

  Hieno ilta siitä tuli. Sateen jälkeen maisemat olivat komeita.

  

  Yhdentoista tienoilla alettiin kelta vapoja pois. Vielä plaanareista löytyi kolme kuhaa, sillä kuha ei aina laukaise siimaa irti plaanarin vaijerista. 

  Laskuissa oltiin menty jo sekaisin, mutta kun Saarelan rantaan päästiin, suoritettiin tarkastus. Retken saldoksi tuli 14 kuhaa, yksi ahven, yksi karkuutettu hauki, yksi karkuutettu tuntematon, ja yksi pois laskettu hauki. Tässä kuhat odottamassa suolistusta. 

 

  Haneli kaikki kuhat ja ahvenen yöllä suolisti. Häneltä homma käy kuin leikki. Minä olisin nujunnut touhussa kauan. 

  Meille otin neljä kuhaa ja ahvenen. Ne viettivät yön jäissä. Aamulla Hilppa, meidän fileerausspesialisti, teki niistä fileitä pakkaseen. 

 

  Ylellistä on elämä. Minä sain kelata 14 kuhaa ylös vedestä. Tai ainakin Hanelin haaviin saakka. Näin pääsee kehumaan mies, jolla ei ollut mitään osaa, ei arpaa, hyvään kalansaaliiseen!

  Kuhien painot olivat muuten näppäsestä kilosta liki kolmikiloiseen. Keskipaino lienee reilut puolitoista kiloa. Haneli ne myös tilastoi, itselleen. Hän mittasi, minä kirjasin. Lyhin oli 46-senttinen, pisin 69. Alamitta on 42 sm. 

  Olenko joskus tullut maininneeksi, että olen ollut onnekas? Onnekas kaiken sen suhteen, miten asiat ovat sujuvat Anttolassa, Puumalassakin, jos niikseen tulee. Olen kai, joten en nyt mainitse.