JOTAKIN TEHDÄKSENI...

   Seisovana, pilvisenä, leppeänä ja tuulettomana vetelee syyskuu viimeisiään. Hanhilaumat seilaavat ylitse sata- ja tuhatpäisinä. Niitten ääni kiirii kaukaa. Veneiten ohimarssi päättyi maanantaihin. Eilen taisi mennä pari, tänään tähän mennessä yksi. Huussi koreilee tyytyväisenä syyspukuisen pihlajan ja omenapuun välissä. On se siellä myös jotakin tehdäkseni, mutta otsikko viittaa kyllä muuhun.

  Eilen tuli verkoista juuri sopiva määrä kaloja: kaksi per talous. Tänään lasketaan muutama pyytö. Siika ei vielä ole matalassa, mutta ehkä syvempää löytyy.

  Jotakin tehdäkseni perustin elementtitehtaan. Kasvulavojen ympärillä meillä on ollut jänisten ja kauriiden varalta rastasverkko. Se on kierretty lavojen ympäri nurkkiin laitettujen seipäiden kautta. Tuo viritys ei ole ollut mikään silmänilo. Niinpä päätin naplikoida kasaan valmiit kehikot, joihin laitan jänisverkot. Puuilo ainakin näyttää sellaista myyvän 12.90 €/rulla (korkeus 1,2 m, pituus 5 m). Pitää käydä hakemassa, kun kohdalle sattuu. 

  USA:ssa nähtiin presidenttiehdokkaitten ensimmäinen väittely. Kaoottiseksi ja historian huonoimmaksi sitä sanottiin. Vastapuolen mollaaminen, haukkuminen ja vähättely kuuluu maassa maan tapaan. Eikä tapa ainakaan ole laantunut Trumpin ansiosta. Itsensä ylistäminen, toisen pilkaaminen, hatusta vedettyjen faktojen esittäminen ja suoranainen valehtelu kuuluvat istuvan presidentin repertuaarin olennaisesti. Sitä samaa ovat persut tuomassa Suomen politiikkaan. Ja osa kansaa painaa täysillä mukana. Ei kovin mieltä ilahduttava suunta. Räävittömäksi muuttuu maailma. Diktatuuri, totalitarismi totaalisimmillaan, taitaa kohta olla ainoa valtiomuoto, jossa ei vielä räävitellä, paitsi salaa keskiyöllä pienessä piirissä. 

  Maanantaina alkoi ties monesko kausi kanadalaisesta ip-sarjasta Sydämen kutsumus. Se on ehkä imelin sarja, mitä olen ikinä surukseni katsonut. No, samaa luokkaa on Pieni talo preerilla. Yhteyskin näiden välillä löytyy: Sarjan luoja on Michael London jr. 

  Molemmat sarjat antavan realistisen kuvan ajastaan! No jaa, eivät ne toki dokumentaarisiksi ole tehtykään. Mutta viime vuosisadan alkupuoli Kanadalaisessa pikkukaupungissa saattoi olla asteen karumpaa kuin annetaan ymmärtää. Mikäs siinä, katsojansa näillekin on. Myös vastapainoa muuten välillä ahdistavaan maailmaan moni saattaa löytää. Minäkin joskus ensimmäisiä kausia katselin, sitten tuli toppi. Liika makeus ei kahvit ja teet ilman sokeria hörppivälle sovi. Vaikka niihän se hörppii Hilppakin, ja kuitenkin sarjaa katselee. 

  Nyt Hilppa katselee viimeöistä väittelyä. Se antaakin reaalisemman kuvan yhteiskunnastaan. Kun selin toosaan tätä kirjoitan, kuulen, kuinka koko ajan Trump keskeyttä Bidenin, myös väittelyä johtavan toimittajan, joka taitaa olla kusisessa paikassa. 

  Antaahan äijäin väitellä. Ei noilla jutuilla tohtoriksi väiteltäisi, mutta riittävät maailman mahtavimpaan virkaan. 

  Pakko loputtaa blogi kymmeniä kertoja nähtyihin kuviin. Ei mahda mitään, mutta kyllä näkymä jaksaa aina innoittaa, oli vuodenaika tai keli mikä tahansa. Eilisaamuna laiturilta:

INDIAN SUMMER

  Doors julkaisi biisin Indian Summer 1970 albumilla Morrison Hotel.  Roy Orbison  esitti 1985  Larry Gatlin'in ja Barry Gibb'in kanssa noiden kahden tekemän saman nimisen kappaleen. Van Morrison puolestaan lauloi Meet Me in the Indian Summer Albumilla Down the Road vuonna 2002. Onhan noita varmaan muitakin, lauluja intiaanikesästä. Näissä kolmessa nyt sattui kahdessa olemaan Morrison. 

  Minä en ole intiaanikesälauluja laulellut. Mutta sellaiseen tänään tultiin. Kovin leppeää on saaressa. Veneitäkin suimailee keskikesäiseen malliin: ainakin kymmenen on ohi ajellut. Ja yksi skootteri myös. 

  Sellaisen huomion tein, että ruska on Lahden seudulla edennyt pidemmälle. Monet koivut ovat täällä lähes vihreitä. Pihavaahtera on sentään saanut väriä...

    ...ja lehmus on kylvänyt lehtiään rantapolulle.

  Vähän taitaa kelit viiletä huomisesta alkaen, mutta erinomaista syyssäätä on odotettavissa. Erinomaista kasvimaiden kääntöön. Muuta lihaksia rasittavaa ei taida listalla ollakkaan. 

  Käytiin naapurin Hannun kanssa laskemassa muutama harva verkko. Ei ole toistoa, vaikka muutama harvan synonyymi onkin. Aamulla voi olla ahvenia, siikoja, haukia, lahnoja, säynäviä, taimenia, lohia. Voi olla olemattakin. Eikä kaikkia edes tarvita. Muutama keskipannun ahven tai annossiika, niin siinä sopivasti. Kaikki sen yli on ekstraa, kaikki alle lievää pettymystä. Mikäli minulta kysytään, on pettymys todennäköinen vaihtoehto.

  Kalantulosta riippumatta lämpiää leivinuuni huomenna. Sinne laitetaan kokonainen kana muhimaan. Ja saadaan lämpöä. Normaalia syysmeininkiä. Pitää käydä etsimässä jokunen sieni kanan kanssa syötäväksi. Eli normaalia syysmeininkiä. 

  Tänään alkoi HBO:lla Fargon neljäs kausi. Ensimmäinenhän oli ihan huippu, kaksi seuraavaa aivan hyviä. Innolla odotan. Ehkä kuitenkin viirataan jokunen aika; kaksi jaksoa viikossa julkaistaan. Mukavampi katsoa sitten putkeen, kun kaikki on nähtävissä. Jos maltetaan odottaa. 

  Siinä tärkeimmät. Päivitän tilannetta tarpeen mukaan. Ja joskus ilman tarvettakin. Miten mieli ohjaa, niin se menee. 

  Loppuun pari kuvaa syksyn väreistä. Ei tietysti veden pinnalla, vaan kasveissa.

TOHINAA

  On ollut vaihteeksi tohinaa; perhe Tiilikainen saapui eilen. Iirikseltä oli viime näkemän kadonnut puoli metriä tukkaa...

...mutta Liisalle ei ollut kasvanut lisää puolta senttiäkään

  Laitan, varmemmaksi vakuudeksi, Annan ottaman kuvan tukanleikkaustapahtumasta. Voitte siitä itse mitata.

  Aika on kulunut lasten touhuja seuraillessa. Liisa on oppinut konttaamaan. Istumaan myös. Lapsiportti pitää taas laitella eteen, ettei pääse pikkuinen tipahtamaan

 

  Esikoululainen ei ole luulemma vielä koulussa päässyt syventymään numeroiden saloihin. Kirjainten kanssa ovat enemmän pelanneet. Kuvassa Iiris ratkoo Jonin pädiltä jotain aakkosiin liittyvää tehtävää. 

  Lainasi minulta kuulokkeet. Siitä sain sopivan vinkin synttärilahjaan: Kävin ostamassa Powerista lasten kuulokkeet, mallia "UNICORN, lila". Ei saa kertoa Iirikselle.

  Iiris nukkuin, Liisan tulon myötä vakiintuneeseen tapaan, kanssamme pumppapatjalla. Taas tarvitaan tarkennus. Me emme Hilpan kanssa nukkuneet pumppapatjalla, ainoastaan Iiris. 

  Illalla kuulin, kun hän jutteli ennen nukahtamistaan sadun lukeneelle Hilpalle. Tää meni yheks tarkennukseks: Ei Hilppa ollut nukahtanut, vaikka kyllä aikanaan nukahtikin. Mutta sadun luki hän ennen Iiriksen nukahtamista. Toki ennen omaansa myös. Jos tarkennus tarvitsee tarkennusta, voin privaatisti valottaa.  Iiris siis jutteli, esitti myös taitojaan yhteenlaskussa, vaikka sitä ei vielä ole ollut opetusohjelmassa. Kaksi plus kaksi ja kolme plus neljä sujuivat mainiosti, mutta sitten hän päätti räväyttää: "Kuusi plus kuusi on.... kymmenen!" Oletan, että tytöltä loppuivat sormet kesken. Mutta yritystä löytyy. 

  Tänään Tiilikaiset olivat Jonin veljen tytön Millan 1-vuotis juhlilla. Tulivat äsken takaisin. Muu porukka lähti vielä ulos, koska heiltä oli liikunta jäänyt olemattomiin. Minä, aamulenkin tehnyt, jäin kotiin. Olo on jostain syystä vetämätön. Ei onneksi mitään koronaan viittavaa havaittavissa. 

  Huomenna Tiilikaiset palaavat taas Espooseen. Me lähdetään maanantaina aamusta Anttolaan. Nyt ollaan vain perjantaihin. Tullaan silloin kotiin, mennään lauantaina Iirksen 6-vuotisille, sunnuntaina takaisin saareen. Pari viikko katsellaan lehtien putoamista. 15.10 on veneen syyshuolto. Tai paremminkin koneen. Veneen huolto rajoittuu kerran vuodessa tapahtuvaan pesemiseen. 

  Luultavasti tullaan 16. päivä kotiin muutamaksi päiväksi. Tiistaina 20. 10. on renkaidenvaihto. Sen jälkeen vielä mennään saareen tekemään loput syystyöt, laittamaan paikat talvikuntoon. 

  Luultavasti vien perämoottorin Hanelin rantaan talvehtimaan lokakuun viimeisinä päivinä. Jos sen jälkeen vielä veen väljässä saareen mennään, mennään soutuveneellä. 

  

  Sitten alkaa jäitten odotus. Ei mökille ennen tammikuun loppua tai helmikuun alkua ole aikomus mennä, mutta jäitä kyllä toivotaan. Kunnon jäät, sitten sopivasti lunta. Vanhan ajan talvi. Kunpa sellaisen vielä näkisi ja kokisi. Ettei tule toista talvea putkeen, kun en lumikengillä ollut. Katkesi muistaakseni vuodesta 1995 jatkunut harrastus. Kele. 

  Talvi tulee aikanaan. Murehditaan ensin syksyn murheet. Tai oikeastaan toivotaan syksyn toiveet. Toivon, että isot yöpakkaset kiertäisivät Avokkaansaaren vielä kuukauden ajan, jotta saisimme pitää vedet päällä kauden loppuun asti.

  Lauantai-illan alun kirjoitus on tässä. Tasapuolisuuden vuoksi laitan vielä yhden kuvan Liisasta, joka kyllä yrittää kasvattaa tukkaansa, vaikka ei se yhtä nopeasti tapahdu, kuin isosiskolta lyhentäminen.

VAIHTELUA

  Jatkuvan koronauutisoinnin rinnalle on tullut vaihtelua. Amorellan pohjakosketus ja kouluväkivalta. Isojen työllistäjien ilmoitukset, viimeeksi Scania Lahdessa. Kiinan ja USA:n nokittelu YK:ssa. Ennätykselliset tarttuntaluvut Ranskassa ja Englannissa. Ai niin, tuo viimeinen ei ollut vaihtelua. Jos on ennenkin ollut vaikeaa löytää positiivista uutista, niin nykyään se taitaa olla mahdotonta. No, ehkä positiivisiksi voi laskea suomlaisten urheilijoiden isommat tai pienemmät onnistumiset. 

  Kouluväkivalta on tullut kiusaamisen jatkeeksi. Surullista. Mitä tehdä sen suitsemiseksi? Mikäli oikein ymmärsin, Valhalla-Aho tivaa rehtoreille ja opettajille suurempaa valtaa ryhtyä rankaisutoimenpiteisiin. Tarkoittanee raipoja, jalkapuuta, häpeäpaalua, ja jollei auta, niin roviota. Helppo se on huudella. Mutta mitää konkreettista ja järkevää harvoin kuulee, huutelijoilta. Toisaalta, en minäkään osaa ratkaisua tuohon vaikeaan kysymykseen ehdottaa. Somen vaikutusta ei kuitenkaan voin sivuuttaa. Se on luonut itselleen sellaisen vaihtoehtoisen todellisuuden, mihin on vielä rationaalissen ajatteluun kykenemättömän nuoren helppo vajota. Vaikeaa on kuitenkin miljardiluokan yhtiöitä vastaan taistella. Suomen valtion talousarvion tuloiksi vuodelle 2021 arvioidaan 54,6 miljardia euroa, Facebookin arvo on kai jotain yli kuudensadan miljardin dollarin, Googlen emoyhtiö Alphabet ja Microsoft ovat ylittäneet biljoonan dollarin rajan.

  Kun Vantaan kaltaisia tapauksia ilmenee, tulee pakostakin miettineeksi, millaisen lapsuuden, nuoruuden, miksei myös aikuisuuden ja vanhuuden, tulevat Iiris ja Liisa kohtaamaan? Kotoa hyvät lähtökohdat saavat, siitä ei ole huolta. Parempi, kun ei liikaa pohdi, sellaista murehdi, mihin ei voi vaikuttaa. Ja parempi, kun en ala kauhukuvia maalailemaan. Varsinkin, kun omat ajatukseni pallomme tulevaisuudesta eivät aina ole kovin auvoisia.   

  Ei some pelkästään nuorten kannalta ongelmallinen asia ole. Lainaan tähän Li Andessonin hetki sitten fb:iin jakaman tekstin: 

  "Olen edelleen vakuuttunut siitä, että edut huomioivat haitat. Mutta viime aikoina turhautumiseni on kasvanut siihen, miten koko sosiaalisen median väittelykulttuurimme on nyt täysin... rajattomaksi. Se, että kaikki poliittisesti aktiivisista maahanmuuttajataustaisista nuorista ilmastoliikkeessä aktivoituneisiin teineihin on kestettävä päivittäistä häirintää ja kiusaamista, on demokratian ongelma, joka on otettava vakavammin. Yhtään ihmistä ei voi tai pidä tottua saamaan uhkauksia ja nöyryytyksiä päivittäin, vaikka poliitikkojen on oltava valmiita kestämään kritiikkiä ja julkista keskustelua.  Viimeisin esimerkki oli todellinen suomalaispoliitikko, joka jakoi Twitterissä kuvamateriaalia kahdella sialla, jotka hän nimesi SDP: n poliitikon Abdirahim Husu Husseinin ja vasemmistoliiton Suldaan Said Ahmedin mukaan. Samat poliitikot kirjoittivat myös, että vasemmiston politiikka alkaa näyttämään siltä, että jotkut kohta ′′ tuodaan saunan taakse ", mikä on väkivallan uhka.  Miten perussuomalaisten puheenjohtaja reagoi, kun media pyytää kommenttia puolue-aktiivisesta rasismista? Sanomalla ettei hänellä ole tarvetta kommentoida asiaa. Ja miten media reagoi? Ei yhtään!!"

  Minä en somessa heilu kuin pienessä piirissä. Vaikka joskus tulee blogeissa sanottua sellaista, mikä ei varmaan monia miellytä, niin olen säästynyt loanheitolta ja vakavammalta häirinnältä. Politiikoista ja politiikasta olen sitä mieltä, mitä olen. En suin surminkaan sellaiseen peliin jaksaisi lähteä. En, koska tunnen melkoista mielipahaa jo siitä, mitä ajatusmaailmaani lähellä olevat politiikot saavat kestää. Mutta kuten Li sanoi, heidän on oltava valmiita kritiikki ja julkinen keskustelu kestämään. Jospa se olisikin vain sitä! Kritiikkiä ja julkista keskustelua. Sen verran kai vanhoillinen olen, että mielestäni hyvät tavat ovat tärkeitä. Noudatetaanko somessa edes alkeellisimpiakaan tapoja? Jotkut noudattavat, valitettavan useat eivät. Autoihin on kehitelty alkolukko. Nettiin pitäisi kehittää yhdistetty alko- ja asittomuuslukko. Moni säästyisi turhalta itseinholta ja viikon erakoitumiselta alkolukko-ominaisuuden avulla. Suunpieksäjät ja törkyturvat saisivat sontaa kirjoittaessaan aluksi asiattomuuslukon aktivoiman napakan sähköiskun, jos siihen turtuneina jatkaisivat kirjoitusta, tekisi laite tiltin. Kolmesta tiltistä seuraisi kuukauden karenssi. No joo, helppoa keksiä "mukaratkaisuja". Mutta ongelma on todellinen.

  Toivon, että tämän päivän lapset ja nuoret saavat elää hyvän elämän, ja että ihmiset, kaikesta huolimatta, ratkaisevat suuret ongelmansa parhain päin. 

  Loppuun pari kuvaa minulle rakkaista lapsista. Ne ovat Annan ottamia. Tänään pääsen sitten itsekin kuvia napsimaan.

URAVALINTOJA

   Jos olisin nuori mies miettimässä tulevaisuutta, niin hakeutuisin haastemieheksi. Töitä riittää: eilen, reilun tunnin aikana, kuulin Ylen aamussa kolme kertaa sanottavan, että uusia haasteita on tulossa. Jonkun on perille toimitettava, eikö?

Koska en ole nuori mies, en ryhdy etsimään tietoa haastemiehen pätevyysvaatimuksista. En, vaikka eläkeputkien katkaisusta paljon puhutaan. Koska olen vanhahko mies miettimässä tulevaisuutta, pohdin, jatkoksi edelliseen blogiini, ihmiskunnan tulevaisuutta. 

  Profetoin, siinä edellisessä, ihmiskunnan paskantavan päällensä, jollei merkittävää käännettä asenteissa tapahdu. Nyt mietin, että onko sillä oikeastaan merkitystä, noin kosmoksen pitkän tähtäimen suunnitelmassa? Suhteellisesti ajateltuna maapallon kohtalon voi samaistaa koko lailla hiekanjyvän kohtaloon Saharassa. Hetkauttaako ketään ihmistä hiekanjyvän kohtalo Saharassa? Tuskin. Valtaosaa ihmisistä ei hetkauta edes eläinlajien jatkuvasti kasvava häviäminen palloltamme. Jos maailmankaikkeudella on tiekartta!?!?, niin sen laatijoilla saattaa olla hiekanjyväsyndrooma. Tai ehkä me olemme yksi lukuisista testeistä kohti lopullista pangalaktista kosmosta? Jos näin on, olemme viimeisellä hilkulla, kokeen missaaminen on  sinettiä vaille. Ehkä siis liitymme muiden tilaisuutensa sössineiden olomuotojen joukossa maininnaksi Maailmankaikkeuden ensyklopediaan. Näin voi käydä, jos kosmoksen suunnitelman takana on yhtä piittaamaton taho, kuin ihmiskunta pääpiirteissään on. Sitäkö haluaisitte? Jos haluaisitte, jatkakaa yllemme ulostamista, jos ette, muuttakaa tapanne. 

  Tuo pohdiskelu on tietysti perusteetonta fantasiaa. Mitä sitten? Niin ovat suurimman oppositiopuolueenkin monet kannanotot ja postaukset. Tai sitten ne ovat joko valhetta, tai tahallisesti vääristeltyjä ja  kontekstistaa erotettuja lainauksia. Valheet ja vääristely ovat ahterista. Fantasiassa ei liene mitään pahaa. Kukin unelmoikoon ihannemaailmansa. 

  Vaikka viimeinen olen mitään sanomaan, 

  unelmista suurin on saada rakastaa, 

  rakastaa - edes unelmaa!

  laulaa Hector biisissään Viimeinen unelma. Ja planeetaamme voi myös soveltaa saman laulun sanoja, sanoja, joilla Heikki tarkoitti Elvistä ja Beatlesia :

 Se oli viimeinen - ei tule suurempaa, 

  ihanteista suurin... ei synny suurempaa, 

  ei milloinkaan - ennen seuraavaa...

  Tiistaiaamun avaus on tehty. Kohtapian (koska sanonta "loppuviimein" tuntuu olevan pop, niin miksei myös "kohtapian?") lähdetään Lahteen. Hilpalla on aika kampaajalle. Minä käyn tekemässä muutaman hankinnan, eli mahdollistamassa pari yliviivausta reissuvihossa.

  Tiilikaiset tulevat vikonloppuna maisemiin. Me poistumme viikonlopun jälkeen maisemista, vetäydymme vapaaehtoiseen karanteeniin. Aika, eikäku kovin, hyvältä näyttää sääennuste ensi viikolle. Mikäs on karanteerata.  

  Koska olen täällä kaupunkimaisessa kunnassa, enkä ole kuvia napsinut, laitan loppuun kesäkuvan kohta kuuden vuoden rajapyykin saavuttavasta Iiriksestä. Kuva on ajalta eul (ennen uutta laituria).

PIITTAMATTOMUUS

  Kotona. Viikko Hollolaa edessä, muutamalla Lahti-visiitillä maustettuna. Kaikki täällä paikallaan ja kunnossa on. Miksei olisi? 

  Eilen aloin pohtimaan ihmisten piittamattomuutta. Johtui siitä, että Potinlahdella rälläsi taas kilpavene omatekoista rataa ympäri. 

Tämä kuva on viikon takaa, sillä eilen ottamani otokset olivat jostain syystä epätarkkoja. Toista tuntia kesti tämänkertainen sessio. 

Tällainen toiminta on luvanvaraista. Laitan tähän suoran leikkauksen Ymparisto.fi-sivustolta:

  Lupa kilpailla ja harjoitella vesialueella

  Moottorikäyttöisten vesikulkuneuvojen toistuvaa tai pysyvää, samalla vesialueella tapahtuvaa kilpailua tai harjoitusta varten on haettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa. Toistuvalla tilaisuudella tarkoitetaan kilpailua tai harjoitusta, joka järjestetään useammin kuin yhden kerran saman kesän aikana. Toistuvaksi katsotaan myös tilaisuudet, jotka järjestetään säännöllisesti vuosittain.  

  Vastaava lupa on haettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta myös yksittäisen tapahtuman järjestämiseksi, jos tapahtumasta todennäköisesti aiheutuu merkityksellisiä ympäristöhaittoja (mm. melu tai päästöt ilmaan ja vesistöön).  

  Luvan usean kunnan alueella pidettävään kilpailuun tai harjoitukseen antaa lähtö- tai määräpaikassa toimivaltainen ELY-keskus. Usean ELY-keskuksen alueella pidettävän kilpailuluvan antaa se ELY-keskus, jonka alueella kilpailu pääosin pidetään.  

  Jos luvanvarainen tapahtuma edellyttää väliaikaista vesiliikenteen keskeyttämistä tai rajoittamista tai alueellisesta kiellosta tai rajoituksesta poikkeamista, siihen on haettava lupa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta.  

  Luvan myöntämisen edellytykset 

  Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että tapahtuma täyttää riittävät turvallisuuden vaatimukset ja ettei toiminnasta aiheudu kohtuutonta haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, yleiselle luonnon virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle. Lupa voidaan myöntää vain, jos vesialueen omistaja on antanut siihen suostumuksensa.  

  Julkaistu 1.6.2020 klo 0.00, päivitetty 29.5.2020 klo 15.27  

Saanen epäillä, että lupaa ei ole haettu, tai ainakaan myönnetty. Päristely tapahtuu yhteisellä vesialueella, enkä ihan heti usko, että kalastuskunta on lupaan suostumustaan antanut. Itse asiassa rata on kahden kalastuskunnan alueella; raja halkaisee kyhätyn radan kutakuinkin keskeltä.

  Tämä oli ainakin kolmas sessio. Edellisellä kerralla naapurimökin isäntä kävi asiasta huomauttamassa. Oli maininnut luvanvaraisuudesta ja ympäristöviranomaisista. Nyt olivat naapurit poissa, joten ehkä siksi uskalsivat taas ajella. 

  Siihen, että lupaa ei ole, viittaa sekin, että ajelu sijoittuu aina sunnuntaihin ja myöhäiseen iltapäivään. Varmaan siksi, että monet mökkiläiset ovat jo lähteneet kohti kotejaan. Mutta me eläkeläiset mökkipoliisit ollaan valppaina! 

  Jos kuitenkin ilmenee, että lupa bensanpolttoon on olemassa, otan nöyrästi lakin kouraani, pyydän kirjoitustani anteeksi. Vaikka en tuollaista toimintaa mieluusti katsele, niin jos lupa on, en ryhdy tuulimyllysotaan. On maailmassa kosolti muutakin luvan perässä tehtyä, jota katselen pitkin hampain. Oikeastaan narskuvin hampain. 

  Olen varmaan ennenkin sanonut, että mielestäni suurin syy siihen, että ihmiskunta paskantaa päälleen, luultavasti niin kauan, että on liian myöhäistä, johtuu piittaamattomuudesta. En nyt tarkoita, että tuo venerälläys yksin suistaisi ilmastotasapainon rajan yli. Tarkoitan piittaamattomuutta ylipäätään. On selvä, että ei yksi tapojen parannus, yhden ihmisen käyttäytyminen, maailmaa pelasta. Vaan kun noita yksiä on ensin yksi, sitten kymmenen, sitten sata, sitten tuhat, sitten miljoona, sitten miljardi, lopulta monta miljardia, niin alkaa jossain tuntua.

  Eilen, kun itseään vastaan kilpaileminen loppui, liekö bensa myös?, putputteli tämä pursi ohi. Sille en osaa olla kovinkaan suivaantunut.

SÄILYTYKSEEN LIITTYVIÄ UUDISTUKSIA

  Aila-myrskystä selvittiin päälle toivoin. Ei tuulituhoja, ei sähkökatkoja. Kerran lumpsahti virta pois, mutta Hilppa ei ehtinyt sytyttää kuin yhden kynttilän, kun se palasi. Hanelilla, muutaman kilsan päässä, oli katko kai yli 15-tuntinen. Ei tuntunut tosiaan meillä normaalia syysmyräkkää kummemmalta. Eli ei osunut koko voimallaan kohdalle, sillä kai Aila jossain riehui melko railakkaasti. 

  Minä, talonmiehen velvollisuuksiin kuuluvana, pesin saunan lattian ja lauteet, lauteet lisäksi käsittelin parafiiniöljyllä. Odotellessani niitten kuivumista öljyämiskuntoon, uudistin venevajassa nippeleiden säilytysjärjestelmää. Koska kaikenmoista tilpehööriä tarvitaan, päätin käyttää kahviaddiktion seurauksena kertyneitä espressopurkkeja hyväkseni. Inspiration sain mieleni sopukoista kaivamastani muistosta jostakin 1950-luvun Aku Ankasta. Siinä Pelle Peloton varastoi tavaroitaan samalla tavalla nimettyihin laatikoihin. 

  Nerokas systeemi. Nyt löydän kädenkäänteessä tarvittavat ruuvit, pultit, mutterit, prikat, sakkelit, tiivisteet, sekä nupit ja niitit. Luulen.

  Toinen säilytykseen liittyvä ongelma sai myös ratkaisunsa. Vene on aina Hanelin rannassa talvehtimassa. Se on tempaistu traktorilla kahden kyllästetyn pylvään väliin. Tarkennus: Pylväät ovat lätkällään, eivät pystyssä. Ongelmana on ollut se, että veden korkeus vaihtelee suuresti. Joinain talvina se laskee, niin että venettä on hankala saada tuupatuksi veteen, joinain nousee niin, että perän jäätyminen pelottaa. Siksi laitoin Tori.fi:n haun halvasta trailerista, vaikka rekisteröimättömästä. Eipä löytynyt. Olin kertonut asiasta yhdelle, jos toisellekin, tutulle. Se tuotti hedelmää; keskiviikkona sain vinkin traktorilla vedettävästä trailerista ja se oli vielä Anttolassa! Soitin heti myyjälle. Hän kertoi hintapyyntönsä, sanoi, että on sen äskettäin nettiin laittanut. Minä tein nopean ratkaisun: Tarjosin hintapyynnön, sanoin, että tulen perjantaina katsomaan. Niin tein. Usmuutettiin Hilpan kanssa veenellä kylille, myyjä haki meidät satamasta.  Nyt traileri on maksettu ja Hanelin rannassa. Vinkin antanut kaveri hinasi sen traktorilla eilisiltana Piskolaan. Ja ihan kohtuudiilillä. Tiijä häntä, oliko ostos järkevä? Jonkun mielestä oli, jonkun ei. Mutta itse asiassa olen tyytyväinen; vene hibernoi trailerin päällä pitkälle rannasta vedettynä. Yöunien laatu ei varmasti enää huonone veneen talvehtimisen vuoksi. Muutaman hassun satasen väärti se oli. Eikä mielenrauhalle edes voi laskea hintaa. 

  Nyt on päivän työt tehty. On myös syöty eilen tuvan uunissa kypsynyttä sianniskaa ja pottumuussia. Lopettelen tämän tarinan, ryhdyn perkaamaan Netflixiä, josko sieltä löytyisi järjellistä katsottavaa.

  Kuitenkin ennen Netflixin kurittamista kysymys, oikeastaan kolme: Haluatko olla oikeassa vai suosittu? Haluatko puhua suoraan, vai olla suosittu? Haluaako tehdä oikein, vai olla suosittu? Vaikkapa politiikoille miettimistä.

Loppuun kuva kirkkaana paistavasta syysaurinkosta vielä vihreän lehvästön takana.

JOS KONDUKTÖÖRIN NAIT

  Kaikella kunnialla ammattinimekettä kohtaan, mutta Hilppa alkoi hyräilemään Paula Koivuniemen biisiä "JOS KONDUKTÖÖRIN NAIT ", kun minua katseli. 

   Minä en kyllä osaa hienoa perintöhattuani konduktööriin yhdistää. Ennemmin ehkä puolalaiseen elokuvaan vuodelta 1982.

  Aamupäivällä oli lähes sateetonta, eikä tuullut nimeksikään. Jopa aivan pläkäksi vetäisi vedenpinnan ennen puoltapäivää. Tyyntä myrskyn edellä.

  Yhden maissa alkoi tuuli yltyä. Humina latvuksissa koveni, mutta koska tuuli kävi suoraan pohjoisesta, saaren takaa, ei se pihapiirissä paljoa hetkauttanut. Sade pysytteli yhä tihkuna.

    Maaruska sananjalkalautoissa on parhaimmillaan. Jossain kohdissa se on ruskeavoittoista.

  Kolmen kantissa tilanne ennallaan. Humina kuuluu, välillä vettä pisaroi, enimmäkseen tihkuu. Tähän mennessä sademittariin on kohutun Aila-myrskyn aikana, eli eilen ja tänään, kertynyt vajaat 15 milliä. Ei kuulosta paisumukselta. Eikä tunnu. 

  Rannassa kun kävin kuikuilemassa, niin kyllä Vierunselällä melkoinen vaahtopääarmeija marssi kohti Rupakkoa. Ei kuvassa hornankattilalta näytä. Kyllä tuolla vielä veneellä pärjäisi. Paitsi sähkökoneelle ei taitaisi onnistua vastatuuleen ajelu. Eikä soutaminenkaan mukavaa olisi. Vastatuuleen.

Toisin paikoin on väri sananjalikossa keltaista.

   Kun kolmelta haarukoin ennusteita, niin huomasin, että Foreca povaa tuulen yltyvän pian yhdeksään sekuntimetriin, pysyvän niissä lukemissa pitkälle iltaan. Ilmatieteen laitos on samoilla linjoilla, paitsi että se arvelee lukeman käyvän ip. kymmenessä sekuntimetrissä. Eli pahin on edessä?

  Neljältä sama meno, tuulla humisee, sataa tihuuttaa. Tuuli on nyt ilmeisesti kovimmillaan, pysyttelee tällaisena muutaman tunnin. Yhdeksään jos mennään ilman sähkökatkoa, alkaa pahin olla takana. Suoraan sanottuna ei täällä ole juuri normaalia syysmyräkkää kummemmalta tuntunut. Takaraivossa itää tunne, että ei se tästä kummemaksi muutu. Kunnes käännän päätäni, katson ikkunasta järvelle Ilottiin päin. Vaahtopäät siellä vyöryvät melko kyytiä. Nyt ei olisi hauskaa olla Potinlahdessa, sillä sen pohjukkaan tuuli pieksää suurimalla voimallaan. 

  Nuori vaahtera seisoo sananjalkalautassa, lähellä vaahtopäitä, mutta tuulen pahemmin sitä pieksämättä.

  Viiden uutiset katselin. Sähköttömiä on rutosti, liki satatuhatta taloutta. Lähden vielä haistelemaan ilmaa.

  

  Tuuli oli ehkä hieman voimistunut. Melko luokille taipuivat rantapuut, vaikka eivät alttiina olekkaan. Kun vein muoviroskia venevajaan, lupsahtivat valot pari kertaa. Muuten ennallaan on Saarelan tilanne. Vaikka eihän Saarela ole tilanne, se on tilamme. 

  Lopetan pienimuotoisen myrskybongaukseni tähän. Ryhdyn, sormet ristissä, katselemaan valtakunnan uutisia, sitten Emmerdalea. Mikäli katselu pätkähtää, te kuulette siitä ensimmäisenä. Tai luette. Somesta. Sillä sähkökatkos ei nujerra sinnikkäitä. Niin kauan kuin vempaimissa akkua piisaa, viesti kulkee. Mutta kun akut tyhjenevät, kännykät ja tabletit hiipuvat, on ihmisellä toivoa. Toivoa palata ihmiseksi, joka ei kävele selkä koukussa, katse epäjumalaan luotuna, tai nyhjötä välkkyvän näytön edessä. Paraskin sanomaan, vaan en malttanut olla mainitsematta.  

MYRSKY VAI EI

  Illat pitenee jouluun. Ja pimenee myös. Kynttilät palavat pimeitä iltoja tunnelmoittaen.

Ja pihalla lyhty tuikkii oppaana.

  Kuten mainitsin, puitten pitää kulkea. Hakemaan meni proomu, hyvän sään aikaan. Eli eilisiltana. 

    No, aika normaali syysilma oli tänäänkin. Ei paljoa satanut, tuuleskeli kaakosta 4-5 m/s. Huomiseksi myrskyä odotellaan. Ehkä se ei ihan hurjana näille maisemille hyökkää? Niin ainakin olen ennusteita ja sääkarttoja tulkinnut. Ja pitkin jaloin uutisten sääosioita tihrunnut.

  Ei juuri ulkona viitsinyt päivällä heilua, sen verran jatkuvaa oli vesitihu. Duunailin venevajaan työpisteen. Mitä varten? No ei tietoa. Jos sadepäivinä vaikka keksisi pientä puupuuhaa? Tai ihan huuhaa, koko juttu. Kunhan Peppe jotain puuhaa, ettei tarvii luuhaa. 

  Aamulla lämmitin leivinuunin. Hilppa laittoi lihakaalilaatikon sinne kypsymään. Kaksi kärpästä samalla läjäyksellä; hyvää ruokaa ja lämpöä myrskyn varalle.

  Sauna lämpeni myös. Äsken mainitsemani tuulen suunnan ja nopeuden voi kevyesti päätellä kuvasta. Jos on Aino Kassisen lahjat. 

  Huomenna on tuuli sitten pohjoisesta. Ei käy pihalle, mutta suhisee latvuksissa, jos povatun kaltaiseksi äityy. Varoittelevat, että viime aikoina harvoin puhaltanut pohjatuuli ja märkä maa lisäävät puitten kaatumisia. Eikä varmaan saaressa juuri tehty harvennushakkuu lisää kasvamaan jääneiden puiden mahdollisuutta pysytellä pystyssä. Metsäkone on jo saaresta poistunut, mutta korjuu on vielä tekemättä. Jos kovin puita lisää hojeltuu, niin kai vievät samalla mukanaan? Vaikka eivät ehkä vie. Eri miehiä, ajomiehet. Toista oli justeeri-, pokasaha- ja hevospeliaikoina. No Peppe, elä heittäy nostalkiseks! Vasitennii, kun et oo missään savotassa ollu, minnään aikana, millään tavalla. 

  Huomenna tähän aikaan tiedetään, kuinka myrsky on puita kaatanut. Tai ei tiedetä, jollen käy otsalamampun kanssa tiissimässä. Enkä käy. Saatan perjantaina käväistä, mikäli puhurit ovat olleet hurjia. 

  Siinä odottavan illan tunnelmia ja ajatuksia. Ihan sähkövalossa kirjoitettuna. Mikä lie valonlähde huomenna? Voipi olla tunnelmoiva kynttilä.

MINÄ ITSE

  Antoisa ja aikaansaantoinen? päivä. Aamusta lähdettiin puolukkaan. Kävi hyvin; saatiin kymmenen litraa kerättyä tästä saaresta, saaresta, joka on tällä hetkellä hirvikärpäsvapaata aluetta. Pihalla näytti lämpömittari klo. 7:00 monta astetta plussaa. Kuitenkin vajaan kilsan etäisyydellä, saaren pohjoisosassa, oli maa hallan jäljiltä kuurassa. Hienoa oli puolukoita keräillä, vaikka näpit meinasivat jäätyä. Käsin näet poimittiin. 

Mustikat olivat kuurassa...

...pikkuriikkisen pihlajan marjat myös...

...samaten katajan oksat.

Rouva aloittemassa ämpärinsä täyttöä.

  Päivällä sörnäytettiin Piskolaan, kerättiin hieman tyrninmarjoja ja karhunvatukoita. Saatiin Hanelin keittämät kahvit kaupantekijäisiksi. Edullista, meille. Ilmankos palattiin suut pakotettuna kuvauksen ajaksi edes jokseenkin peruslukemille.

  Saaressa kerättiin vielä tomaatit pois. Osa jätetään pirtiin kypsymään, suurimmasta osasta Hilppa tekee huomenissa tomaatti-sipuli-säilykettä. Omat tomaatit, omat sipulit, mikäs siinä talvella purkin kantta auki väännellä. 

  Nyt ollaan valmiina; antaa kahden päivän syysmyrskyn tulla, ja vaikka mylväyksen kera. Puhaltakoon, kun ovat mediassa pelotelleet. Sähköt saisi kyllä pysyä päällä, ainakin enimmän ajan, muuten ei niin väliä. 

  Suunnitelmat ovat muuttuneet siinä mielessä, että kun maanantaina Hollolaan mennään, niin siellä ollaan koko se viikko. Tuli sellaisia juttuja esiin, että ei muutaman päivän takia viitsi lähteä edestakaisin ajelemaan. Siellä ollaan, vaikka Lahden seutu taitaa olla koronatilanteeltaan kaikkein pahin maassamme. 

  Sen takia, että ei heti takaisin palata, ollaan täällä hoideltu asioita siihen malliin, että meitä ei viikkoon kaivata. 

  Eilen käytiin Mikkelissä, ja tuotiin puuttuvat laatat huussipolulle. Nyt passaa tepastaa, ei kulje roina saappaanpohjassa uudelle lattialle.

  Kun uutisia päivittäin katselee, tai kuuntelee, kuulee monia haastatteluja. Olen pannut merkille ennenkin, mutta nyt, koska kuulin useaan otteeseen, usealta eri taholta, korviini särähtäviä lausuntoja, asian otan esiin. 

  Olen sitä mieltä, että... 

  Minä olen sitä mieltä, että... 

  Itse olen sitä mieltä, että... 

  Minä itse olen sitä mieltä, että... 

  Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että...

  Minä itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että...  

  Minusta ensimmäinen tapa kertoo riittävän hyvin, kuka on sitä mieltä. Toinen vielä menettelee, mutta miksi varsinkin silmäätekevät, korkealla yhteiskunnan ravintoketjussa olevat, mielellään korostavat minuuttaan? Eipä silti, ihan tavallisten ihmistenkin kuulee tenhottavan, että minä itse olen sitä mieltä! Suomenkieli on kaunis, sanat kauniita, mutta ei niitä silti tarvitse tuhlata tyhjänpäiväisyyteen. 

  Kello on vasta kolme ja risat. Tuntuu, kuin enemmän olisi. Ollaan puuhailtu monenmoista. Aikainen kulkija ehtii enemmän. Nyt Hilppa putsaa puolukoita, minä olen tunnin istunut koneen ääressä. On aika lopettaa sanojen tuhlailu. Ensi kertaan asti.

OTO TALONMIES

   Koska kiinteistöyhtiömme on pieni, ei ole järkevää palkata huoltoyhtiötä hommiin. Me siis hoidamme asiat yhteisvastuullisesti. Vastuu jakautuu pääsääntöisesti siten, että Hilppa hoitaa siivouksen ja kevyemmän osan pihatöistä, minä saunan sekä talon uunien lämmitykseen ja huoltoon kuuluvat asiat, syksyin keväin vesijärjestelmän vaativat toimenpiteet, raskaat pihatyöt, isot ja pienet korjaukset ja rakentamiset. Ei me tietysti olla kilpailutettu huoltofirmoja, mutta oletan, että Lassila & Tikanojan kiinnostus tehtävään ei ole suuri. Tai jos on, niin meidän kiinnostuksemme diilin hintaan on pientäkin pienempi. Siis pysyn oto talkkarina. Mikä se oma toimeni sitten on? Lähinnä talkkari. Joten olen tuplatalkkari. 

  Tuuliseksi heittäytyi keli. Lännestä puhaltelee, kahdeksan metriä sekunnissa ujeltaa. Sade taitaa pikkuhiljaa hiipua pois, mutta tuuli jatkuu iltaan asti. Päätettiin, että ei lasketa verkkoja. Arvioidaan tilanne huomenna uudestaan. Muikunnälkä toki alkaa jo olla. 

  Syys pakkaa päälle tositarkoituksella. Lehtiä riipii navakka tuuli leijailemaan, vaikka ei puissa vielä ruskan merkkejä näy. Kasvit reagoivat kukin tavallaan syksyn tuloon. 

Maksaruoho on hankkinut jo vienoa punerrusta...

...samoin syyshortensia.

Akileijan lehdet ovat muuttaneet väriään tyystin...

...tämä kuunlilja on muuten vaan aika tyylikäs.

  Ruska-aika on vielä tosiaan muutaman viikon päässä. Ei edes vaahtera vilauta syksyn ilmettä. No, pakkasyö tai pari, niin alkaa tapahtumaan. Ja kun alkaa tapahtumaan, alkaa Peppen mieli herkistymään. Ihan parhaat fiilikset, kun rasvatyynenä aamuna aurinko nousee pilvettömälle taivaalle väriloistoa valaisemaan. Kuikan huutoa saattaa kuulua, hanhilaumat ääntelevät ylilennollaan tuhatpäisinä lauttoina. Siinä on jotakin, siinä on kaikki. Toivottavasti tämä kaikki on kun, eikä jos.

  Aamulla mennään Mikkeliin, ensi Carsonille, sitten torille, sitten Lidliin. Viikko taas pärjätään. 21. päivänä mennäänkin piipahtamaan kotona, tullaan seuraavana päivänä takaisin. Päivystämään, ettei pääse ruska hiipimään yllätyksenä. Paha juttu, jos ruska tulee puun takaa. 

PORTINVARTIJAT

  Aloitetaan loppukuvasta. Illan tunnelmia 11.9.2020 klo. noin 19. Kun aloittaa loppukuvasta, ei tarvitse lopussa pohtia, että minkähän laittaisi loppukuvaksi?

   Sitten asiaan. Aamulla käytiin Hurrissalon Salessa. Piti lähteä ostamaan jotakin viemistä kyläpaikkaan, ja Salessa on erään kukkakaupan tuotteita kaupan. Löytyi sieltä sopiva tuliainen. Ostettiin myös Tv-lehti ja jäätelöt. Jäätelöitten kanssa sujui ihan mallikkaasti; ne syötiin. Tv-lehden kera ei kulkenut yhtä mutkattomasti. Meni näet siten, että kun hilppa lähti kiikuttamaan kukkaa autolle, minä jäin, lehti kainalossa, roska-astian ääreen poistamaan papereita jäätelöiden ympäriltä. Sitten kävelin autolle. Löin kiinni Hilpan auki jättämän takakontin. Siinä rytäkässä lehti varmaan tippui kainalostani. Oltiin jo hyvän matkaa Maljantiellä, kun mieleeni pälkähti, että missähän se Tv-lehti on? Päättelin, että ei ainakaan mukana, ja että ei kyllä lähdetä etsimään. Joten ollaan ilman. 

  Kun palattiin saareen, huussitie sai portivartijat. Kolme kappaletta, kaksi pääportille, yhden takaportille. Janus oli roomalaisen mytologian alkujen, loppujen, muutoksen, sekä ovien ja porttien jumala. Siksi toivon portinvartijoiden suorittavan tehtävänsä Januksen valvovan silmän alla, sekä hänen armollisella johdatuksellaan. 

  Tästä päästäänkin ikuisuuskysymykseen: Jos Janus valvoo portinvartijoita, niin quis custodiet ipsos custodes? Tässä tapauksessa varmaan joko Ukko Ylijumala tai Juppiter.

  Kahdeksi usmuutettiin kyläpaikalle. Siellä turinoidessa ja kahvitellessa kului aika joutuisasti. Pieni sadekuurokin kulki ylitse. Yllätti meidät niin, että en ehtinyt veneelle pelastamaan kelluntatakkeja suojaan. Vähän ne pääsivät kostumaan, joten kotimatka tehtiin, kipparin luvalla, ilman kelluntavälineitä. Mutta ei me lakia rikottu; takit olivat helposti saatavilla, eikä olosuhde edellyttänyt niitten päälle pukemista. 

  Aika ahkeria toosantuijottajia me ollaan. Äsken katsottiin viimeinen jakso "Rauhantekijästä". Iso satsaus Yleltä; niin monessa maassa on sarjaa kuvattu, niin isoja ihmisjoukkoja on useissa kohtauksissa tarvittu. En tiedä mistä muut näyttelijät, paitsi suomalaiset ja yksi ruotsalainen, oltiin pyydystetty, mutta onnistuneita henkilöhahmoja oli saatu aikaan. Kuinka lähellä mahdollista todellisuutta aikaan hyvin sopiva tarina kulki, siitä voi olla montaa mieltä. Mielestäni kuitenkin ablodit ansaitseva kokonaisuus. Ja toinen kausi varmaankin tulossa, sillä rauhantekijän työ jäi pahasti kesken.

  Nyt Areenasta löytyy taas uutta: Tänään alkoi "Puhtaana käteen". Se on myös kokonaan katsottavissa. Ei me muuten sarjoja enää katsellakkaan. Jos ne eivät ole nähtävillä kokonaisuudessaan, odotellaan, kunnes ovat. Ei ole vanhalla päällä niin paljon muisteltavaa. Viikkokin on pitkä aika. Ja helposti sotkeutuu ukkoutuneet aivot, jos montaa sarjaa yht'aikaa seuraa. Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, samaa vikaa on myös akottuneissa aivoissa. 

  Huomenna taas satelee, vielä pyhänäkin osan päivää. Sitten on luvassa poutasäätä. Kalastusta, puolukan poimimista, huilatessa muuta syyspuuhaa. Ja maanantaina viikottainen kauppareissu. Kai me Mikkeliin uskaltaudutaan? 

  No niin. Taitaa olla loppukuvan aika. Minkähän tähän laittaisi? Ai niin! Loppukuva tuli alussa! Pakko laittaa alkukuva. 

Vai ei tuu tomaattia? Ja tuosta on jo aika monta syöty tai tuotu sisään kypsymään, kun on terttu painavana maahan tippunut. 

SATEISEN PÄIVÄN SATU

  Vuonna 1865 Wilhelm Busch julkaisi kuvakertomuksen Max und Moritz. Siinä vintiöt tekivät kyläläisille seitsemän jekkua. Jekut olivat mm. syöttää Leena-muorin kanoille leivänpaloja, jotka oli sidottu narulla toisiinsa. Kanat kuolivat takertuessaan puun oksaan narusta. Ja laittaa opettaja herra Killin piippuun ruutia, joka räjähti, kun herra Killi alkoi poltella. Sitten kyläläisten kärsivällisyys loppui, heidät jauhettiin myllyssä.

  "Tuohan tänne!", myllär paiskaa

  tuuttiin kaksi poikaraiskaa.

  Ra-ta-ta-ta, kauhealla

  mylly jauhaa ratinalla.

  "Pojat, joit' ei saatu hyviks

  nyt on jauhettuina jyviks".  

  Muistan hämärästi, että minulle lapsena luettiin tuota kirjaa. En kuitenkaan muista, että minua oltaisi peloteltu vintiöiden kohtalolla, jos en ole kunnolla. Ei ainakaan oppi mennyt perille, jos sitä yritettiin istuttaa. Ei taida kulua kyseinen opus isosti perheiden lastenkamareissa nykyään? Sadut olivat ennen usein julmia ja pelottavia. Uskottiin varmaan, että kauhukuvien maalailu on opettavaista. Ajat muuttuvat, mutta luulen, että on olemassa porukkaa, joille Max ja Moritz on yhä valistava lastenkirja. 

  Sadusta reaaliaikaan. Yön on pieksänyt vettä. Nyt on hetkellinen paussi, mutta kohta läträä taas tarmolla. Illansuussa on povattu tuulen yltyvän näilläkin seuduilla yhdeksään sekuntimetriin. Se on aika paljon, ja puuskissa vielä enemmän. Siksi varauduin sähkökatkoksiin, laitoin leivinuuniin tulet. Ei sähkökatkoja koko kesänä ole ollutkaan, minkä nyt muutama hetkellinen pätkähdys. Joskus kuitenkin on virta ollut hukassa yli vuorokauden. Spedeä lainaten: "On pitänyt katsoa telkkaria kynttilän valossa." Ei täällä toki mitään hätää ole, vaikka pitkähkö katkos tulisi. Paitsi pakastin sulaa. Pari vuotta sitten, muistaakseni, jouduttiin lähtemään kylmälaukkujen kanssa kotiin ennen laskettua aikaa, kun sähköt pätkähti, eikä energiayhtiö osannut kertoa, kuinka kauan katkos kestää. Muutaman tunnin katkos on iisi juttu, kun on uunit millä lämmittää. Ja veneessä voi hätätapauksessa ladata nykyihmiselle elintärkeitä vempeleitä.

  Eilen oli poutaista. Vaikka taisin valottaa, että en gartengestaltung-hommia enää tee, niin tein kuitenkin. Jos sellaiseksi voi lukea kunnostuksen. Keskellä pihaa on 2,5 x 2,5 metrin laatoitettu alue, jossa pidetään kesäisin ulkopöytää ja puutarhakeinua, tarvittaessa tietysti tuoleja myös. Laatat on asennettu 1965, tai 1966. Minäkin olin niitä laittelemassa. 55 vuotta ne ovat siinä jököttäneet. Sammalta on oli kertynyt paljon, samoin multaa reunoille suunnilleen puoleen laataan, ja saumoista kasvoi voikukkaa, piharatamoa, sekä apilaa. Otin asiakseni puhdistaa alueen. Kolme kottikärrillistä roudasin tavaraa mäkeen. Tarkoitus oli pestä laatat painepesurilla, mutta ei, piruhitto, paine riittänyt! Rannasta on pitkä matka. Pumppu ei näemmä jaksa nostaa vettä riittällä forssilla. Olen kyllä joskus ylhäällä painepesuria käyttänyt, mutta silloin oli eri pumppu kaytössä. Se sanoi sopimuksen irti muutama vuosi sitten. Taisi olla hieman tehokkaampi kuin nykyinen, otaksun. Tyydyin siis tavallisella letkulla lirutteluun ja harjaamiseen. Ei kaikki sammal kunnolla irronnut, enkä teräs- ja hammasharjalla viitsinyt työtä viimeistellä. Antaahan talvehtia tuollaisena; parempi se on, kuin neljäänkymmeneen vuoteen!

    Tämä päivä kulunee kirjojen ja suoratoiston merkeissä. Ja illansuussa saunotaan. Huomenna mennään kylään iltapäiväkahveille. Menee sekin poutapäivä tärviölle. Vitsi, vitsi. Mukavaa on muutamista tavaksi tulleista vuotuisista tapaamisista pitää kiinni. Ei noita liikaa ole, kalenteriin mahtuisi jokunen lisääkin. Eli ei ole kalenteri siinä kunnossa kuin entisen työkaverin tili. Tuossa 2000-luvun alkupuolella hän sai pankilta kirjeen, missä kerrottiin, että tili ylitetty. Hän soitti tuohtuneena pankkiin, ja sanoi, että avataan uusi, jos entiselle ei mahdu! 

  Loppuun kuva humalasta. Ihan selvin päin otettuna.

PALUU 4-TUNTISEEN

  Minusta tuli pihamies. Ihan tuli mieleen ajat lähes 50 vuotta sitten Gartengestaltung Jakob Simos'in palveluksessa Weiblingenissa. Asentelin nimittäin betonilaattoja huussin polulle, roudasin vähän kiviä maisemoinniksi. 

Työ oli tehtävä portaittain, jotta lopputulos olisi sopiva. 

  

  Tässä kuvassa vasemmalla pilkottava kahvallinen on pöntön aukon sahauksen tuotos, joka on otettu käyttöön kusikanisterin montun kantena. Meillä ei tuhlata!

    Laattoja oli siinä mielessä sopivasti, että niitä riitti sekä polun alkuun, että loppuun. Harmillista oli se, että välille niitä ei riittänyt. Se johtuu siitä, että Huyndain takakonttiin ei kovin monta laattaa muitten tavaroiden lisäksi kerralla viitsi pakata. 

  Se, että laattaa on kahdenlaista, johtuu puolestaan siitä, että ensin olivat 400 X 400 harmaat ja sileät laatat tarjouksessa, sitten 300 X 300 kuviolaatat. Saapa nähdä, millaista tavaraa tulee puuttuvalle neljän metrin matkalle? 

  Aamulla seitsemältä hain lapion ja kärrit, yhdeltätoista lopetin. Sopiva neljän tunnin rupeama. Ilman taukoja tein, mutta itseni työllistävänä eläkeläisenä en ole työaikalainsäädännön piirissä. 

 Sää salli duunailun. Kohta alkaa kai lorottamaan? Huomennakin päitisi olla poutaa, ainakin osan päivästä. Pihahommilla jatkan, jos niin on. Mutta en gartengestaltung-hommilla. 

  Mikkelissä on nyt joku tartuntaketju bongattu. Lahdessahan sellainen ilmeni muutama päivä sitten. Täällä ollaan 22. päivään saakka, joten ehkä tilanne on rauhoittunut, kun immeisten ilmoille mennään. Tai on meidän kerran välillä kaupassa käytävä. Toivottavasti ei ole tupaten täynnä, kaupan käytävä.

  Eilen kiersin parin sadan metrin lenkin talon takamaastossa. Pariksi kertaa kanttarellejä keräsin. Saman verran oli jo överiksi menneitä reitin varrella. Puolukkaan mennään ehkä viikonloppuna, jos ei satele. 

  Lehtiä alkaa varista puista. Maltillisesti vielä, mutta jos tuulenpuuska osuu kohdalle, alkaa rapista. Yöt ovat vielä lämpimiä. Ilppi on toki päällä, mutta uuneja en vielä ole alkanut lämmittää. Se aika on kyllä pian esillä. 

  Netflixiltä ollaan parissa päivässä katseltu "Nuori Wallander" (6 jaksoa). Jatkoa seuraa mitä ilmeisemmmin. Aika konulta tuntuu, kun Nuori Wallander heiluu vuodessa 2019. Ja puhuu englantia. Loppua kohti sarja parani, mutta ei oikein vakuuttanut. Kun nuorista puhutaan, niin kyllä "Nuori Morse" ottaa niskalenkin ja selkävoiton. 

  Ylen "Rauhantekijää" ollaan aloitettu 1. jakson verran. Näkyy Areenssa jo kokonaan. Ei hassumpi, alun perusteella. 

  Rauhallista elämää täällä seuraavat pari viikkoa vieteään. Katsellaan syksyn tuloa. Eilen satoi ravakan kuuron. Sen lopuilla oli tämän näköistä ulkona... 

...ja tällaista sisällä.

Illemmalla näytti ovesta ulos astuessa tältä.

Miltä tänä iltana näyttää, näyttää aika.