RAJOITUKSIA JA LUNTA SATAA

  Rajoituksia satelee moniin sairaanhoitopiireihin siihen malliin, että Satakunnasta tulee väliaikaisesti Kymmenkunta. Lahdessa kuudessa koulussa on löytynyt koronaan sairastuneita ja karanteeniin on joutunut paljon porukkaa. Kun aamukasilta vein Hilpan Lidliin, menin itse Tokmanniin (ostamaan valkoisia listanauloja), panin merkille, että aamuvirkut asiakkaat eivät kovin ahkerasti näytä maskeja pitävän. Ajattelevatko, että eihän siellä juuri ketään vielä ole. Ja kuljettavat mahdollisesti viruksen mukanaan kauppaan. Jospa ihmiset pikkuhiljaa uskoisivat olemaan leikkimättä tulella. 

  Vaikka tilanne on vakava, niin aina joku jaksaa valittaa. Rajoitukset vaikeuttavat sitä ja tätä, tuota ja tuota kans, niitä, näitä ja noita. Helvetti, nyt on saatava tuo belsebuubi talttumaan. Nariskaa sitten jälkeen päin, jos sen oikeutetuksi koette. Perkele! 

  Aamulla irrotin tuulikaapin välioven. Pidin etäisyyttä, ennen kaikkea itseeni, että en olisi hermostunut. Ei tosin hermostumisen aihetta juuri ilmaantunut. 

  Oli tarkoitus lähteä hakemaan uusi ovi, lainata Bauhausista kärry, viedä samalla vanha jäteasemalle. Koska lunta on sadellut yöllä ja pitkin aamua, päätin, että en mene. Asumme melkoisen mäen alla, ja minua alkoi arveluttaa, kuinka pääsen kitkarenkailla kärryn kanssa Okeroistentielle? Risteyksessä joutuu aina pysähtymään, jo senkin takia, ettei aitojen takia näe kevyenliikenteen väylää mahdollisesti paahtavia pyöräilijöitä. Paska jutta, jos siihen jää nalkkiin. Pian on perässä auto tai muutama. Sohlaukseksi menisi. Isot tiet eivät arveluta. Ne ovat varmasti suolattuja ja sulia. 

  Siis parempi jättää keskiviikkoon. Keskiviikkoon siksi, että Hollolan jäteasema on auki ma., ke., ja pe. Ei tässä hätää ole; ei sota yhtä ovea kaipaa. 

  Koska oviasennus odotuttaa itseään, kuluu aika kirjojen parissa. Eilen sain loppuun Håkan Nesserin melko uuden, kesällä suomeksi julkaistun teoksen Vasenkätisten seura. Kyllä oli mukava palata lukemaan Van Veterenin pohdintoja. Jotenkin kotoisaa. Viimeinen Van Veteren-sarjan osa Tapaus G - murha menneisyydestä ilmestyi suomeksi 2009, mutta nyt Nesser on jatkanut Vasenkätisten seuran tapahtumien aikana 75 vuotta täyttävän ex-komisarion tarinaa. Mukana on myös toisen, eli Barbadotti-sarjan ruotsalainen Gunnar Barbarotti. Nämä kaksi tapaavat, ruotsalainen poliisi Maardamilaisen eläkeläispoliisin. Eli todellisuus kohtaa kuvitteellisen, sillä Van Veeterenin  Maardam on kuvitteellinen kaupunki tarkemmin määrittelemättömässä pohjoiseurooppalisessa valtiossa. No, kuvitteellisiahan henkilöt ovat joka tapauksessa. 

  Mielestäni Nesser on vertaansa vailla tarinan kuljettajana. Ja Van Veeterenin, monien muidenkin, mietiskelyt ovat herkullista luettavaa. 

  Juoni kirjassa kulkee kohti ennalta-arvattavissa olevaa loppua, loppua, joka ei ollutkaan ennalta-arvattava. Viisisataa sivua, joiden aikana ei aika käy pitkäksi. 

  Ensi vuoden alkupuolella Nesseriltä julkaistaan uusi suomennos, Koston jumalatar. Se on jo kirjastoon tilattu, joten varaus on päällä. Olen listalla sijalla kuusi. 

  Eilen ehdi jo aloittaa Arne Dahlin Sam Berger&Blom-sarjan neljättä kirjaa Vapaus. Jos on puoli vuotta saaressa oma lukunsa, niin on puolensa puolivuotisella kotikaudellakin: Hyvin toimiva Maakuntakirjasto! Toivottavasti eivät joudu tällä kertaa kokonaan kirjastoja sulkemaan. Mutta jos joutuvat, niin mukisematta sen nielen. 

  Vieläpä loppukaneettina totean, että tarkkailen säätilannetta vielä kuitenkin. Jäteasema on kuuteen asti auki, joten jos kotikadultamme lumi ja jää sulaa iltapäivän aikana, niin saatan oven hakea tänään. Vaikka en siihen itsekkään usko. 

EI TULLUT KIRJAILIJAA

   Kaivoin esiin, ihan vaan pölyt pyyhkiäkseni, 1990-luvun alussa kirjoittamani yritelmän. Se on SKIR-niminen scifi-tarina v. 2071 alkavasta matkasta Tau Cetin aurinkokunnnassa sijaitsevalle planeetalle, mistä oltiin saatu jokusia vuosia aiemmin radiosignaaleja. Tuossa kirjoituskoneella naputtelemani käsikirjoitus levällään.

 

  Tarinassa maapallolla ollaan eletty vuosikymmeniä rauhan ja yltäkylläisyyden aikaa. Väkiluku oli saatu pysymään aisoissa, kaikille riitti ravintoa ja vettä. On myös yhteisymmärrystä ja varoja panostaa pitkään avaruusmatkaan. 

  Miehistöön kuuluu yhdeksän henkilöä, kuusi miestä ja kolme naista. He ovat monesta eri maasta: kaksi Englannista, yksi USA:sta, Saksasta, Ranskasta, Ukrainasta, Kiinasta, Itävällasta ja Nepalista. He matkaavat horteessa Tau Cetin aurinkokuntaan puolella valonnopeudella 25 vuotta. Aluksen nimi oli, kuinkas muuten, FEIDIPPES.

  Muistan alkaneeni kirjoittaa Fermin paradoksin innoittamana. Melkoisen naiivi juttu tuo yritelmä on, näin jälkikäteen ajatellen. Kun tarinaa kirjoitin, ei ollut käytössä tietokonetta, ei Googlea. Ensin ajattelin sijoittaa matkakohteen Alfa Centaurin tienoille. Sitten tuumin, että se on liian lähellä, eikä siten tunnu uskottavalta. No, on aikojen saatossa älyllistä ja vähemmän älyllistä elämää kuviteltu omaan aurinkokuntaammekin. 

  Tietokirjoista löysin sitten Tau Cetin, valitsin kohteekseni. Ei minulla ollut tietoa siitä, onko tähdellä planeettoja, saatikka elinkelpoiset olosuhteen omaavia planeettoja. Eipä kai ole nykytiedonkaan mukaan yhtään varmistettua. Oletettuja on lienee viisi, joista yksi mahdollinen eksoplaneetta. Huomasin muuten äsken, että ensimmäinen eksoplaneetta havaittiin samoihin aikoihin, kun tarinaa kirjoittelin. Vuonna 2019 niitä oltiin havaittu jo 4023. 

  Tarinassani olen ottanut lähtökohdaksi ruusuisen tulevaisuuden, jossa ihmiskunta on pystynyt sopimaan erimielisyytensä ja asumaan vuosikymmeniä yltäkylläisyydessä. Ilmastonmuutoksesta ei yleisesti 1990-luvun alussa puhuttu, joten sen ole pystynyt kevyesti ohittamaan.

  Matka Tau Cetiin aurinkokuntta ja SKIR planeetalle sujuu onnellisissa merkeissä. Samoin laskeutuminen planeetalle. Miehistö oli miettinyt matkakohteelleen nimeä, pääsemättä yksimielisyyteen. Kun he myöhemmin tutustuvat planeetan väestöön, oppivat niiden kieltä, selviää, että ne kutsuvat sitä nimellä Skir. Siitäpä sitten nimi koko kirjalle. 

  Kaiken kaikkiaan helvetin vähillä faktatiedoilla tuon kirjan kirjoitin. Naputtelin sen joskus 2005 tietokoneelle. Huomasin jo silloin paljon virheitä ja epäloogisuuksia, mutta tiedostossani tarina on jokseenkin alkuperäisessä asussa. Kuitenkin tärkeää tarinassani on se, mitä Skirillä tapahtuu kahden vieraan elämänmuodon kohdattua. Ja kuuluuhan tarinaan mystinen kosminen voima, joka on kahden älyllisen olomuodon kohtaamisen vaivihkaa järjestänyt. Tuosta puolesta en tässä ryhdy enempää kertomaan. Tiijä vaikka päivittäisin tarinan. Melko erilainen, mutta melko samanlainen, siitä tulisi. 

  Aikanaan lähetin käsikirjoituksen kahdelle kustantajalle. Se palautettiin kohteliain sanakääntein. Ei ollut kummallakaan käyttöä tällä hetkellä tuollaiselle kirjoitukselle. Läpi paistoi tietysti, että ei koskaan.

Ei siis tullut minusta kirjailijaa. Tuli vain blogeja naputteleva paskanjauhaja, joka karjuu rallejaan, ja raapii pallejaan, kunnes nuppi tutisee ja hampaaton suu mutisee: Se oli pojat miehen elämää, ei sen elämää. Minkä sille voi, jos sellaiseksi luoja miehen loi.  

  Aamulenkillä aamunkoi värjäsi taivaanrannan. Liekö kajastus Tau Cetin suunnalla?

MASKED ASCETIC

  Korona jyllää voimalla. Monissa maakunnissa on otettu jyrkkiä toimenpiteitä käyttöön, annettu vakavia suosituksia. Hallitus miettii jo valmiuslain käyttöönottoa. Päijät-Hämeessäkin ollaan koronan leviämisvaiheessa. Jokohan ihmiset taas uskovat, että tämä ei ole leikkiä? Ottakaa kiinni niskastanne, nuoret, nuoret aikuiset, keski-ikäiset, vanhukset. 

  Maskeja näkee täällä Hollolassa kaupoissa melko monella. Vielä useammalla soisi näkevänsä. Maskihan ei juuri suojaa pitäjäänsä, mutta suojaa tartuttamasta muita. Kukaan, paitsi äskettäin testattu, tai taudin jo läpikäynyt (eikä hänkään täysin varmasti), voi sanoa, että ei kanna virusta. Eikö silloin ole kanssaihmisten aliarvioimista, halveksimista, asettaa heidät mahdolliseen tartuntavaaraan? Kuinka moni tekee sellaista tahallaan? Erittäin harva. tuskin kukaan, ainakaan Suomessa. Kuinka moni tekee sellaista tietämättään? Aika moni, luulen. Kuinka moni tekee sellaista välinpitämättömyyttään. Aika moni, valitettavasti. Kuinka moni tekee sellaista siksi, että maskin käyttö on hänelle terveydellisistä syistä mahdotonta, tai ainakin hankalaa? Varmasti jokusia on. Siitä olen saletti, että maskittomien asiakkaiden määrä on huomattavasti suurempi kuin tartuttamattomien ja terveydellisistä syistä maskittomien yhteensä. 

  Noudattakaa nyt, taas, viimeinkin, määräyksiä, ohjeita ja suosituksia. Ollaan jatkossakin Euroopan turvallisin maa tässäkin suhteessa. Nyt kannataa olla Masked Ascetic!

 Eilen kiiri suru-uutinen urheilun ystävien korviin: Diego Maradona on poistunut! Eittämättä yksi kaikkien aikojen jalkapalloilijoista, yksi kaikkien aikojen urheilijoista myös. Vaikka minun listallani hän ei koskaan ole ykkösenä ollutkaan, niin aivan kärjessä tietenkin. Nyt kun muistelen, niin vuosia sitten kirjoitin blogin kymmestä mielestäni parhaasta jalkapalloilijasta, ja unohdin Maradonan pois! Melkoinen lapsus. Virhe, joka ei ole mitenkään anteeksi annettavissa. 

  Vaikka suhteeni penkkiurheiluun on vuosin virrassa muuttunut lähes patologisesta jalkapallon arvokisojen ja olympialaisten satunnaiseen seuraamiseen, niin jalkapalloilijalistani ykkösen osaan vielä kertoa: Pelé. Vasta hänen uransa loppupuolella minusta tuli jalkapallofani (mm. Englannin mm-kisat 1966 jäivät vielä katsomatta). 1970 kisat tuli jo tarkkaan katseltua. Pelé ei varmasti ollut Meksikossa huippiaikojensa vireessä, mutta vaikutuksen hän minuun teki. Ja neljä maalia. Kyllä miehen tilastot ovat melkoiset: 822:ssa virallisissa ottelussa lähes maali/matsi, kun ystävyys- ja näytösottelua lasketaan mukaan (1282), on tulos hieman yli maali/matsi. Noihin lukuihin taitaa olla nykypäivän haastajilla melkoisesti matkaa. 

  Suosituin ja harrastetuin urheilulaji herättää aina suuria tunteita. Hyviä ja huonoja seuraamuksia liittyy tunteisiin. Korona-aikana stadionit ovat olleet joko tyhjiä tai lähes tyhjiä. Kunhan pandemia hellittää, täyttyvät katsomot, hysteria ja fanattisuus palaa. Kunpa kannattajat muistaisivat, että eivät heidän idolinsa mitään loanheittoa, rasismia, väkivaltaa kannata, eivät niihin kannusta. 

  Tänään jäi aamulenkki väliin. Aamulla sateli, joten tätä blogia kirjoittelin. Nyt ollaan jo käyty Lidlissä. Torstain tarjoukset saavat aikaan sen, että heti kahdeksalta oli väkeä aika tavalla. Ylimalkaisen ja epävirallisen havainnon mukaan maskeja käytti noin 75 %:a asiakkaista. Parempi luku kuin koskaan. Tosin en ole juuri viime aikoina Lidlissä käynyt. Hilppa tekee ostokset, minä odotan autossa. Mitäs suotta kuormittamaan rajallisia tiloja. Olen kuitenkin epävirallista maskitilastoa pitänyt parkkipaiklta käsin. Tai silmin, itse asiassa. Tänään oli minunkin mentävä, koska ostin itselleni vaatetavaraa. 

  Huomion kaupassa, että melko tasapuolisesti oli maskeja kaikilla ikäryhmillä. Se on hyvä. Sanoma on mennyt perille ikään katsomatta. Kunhan vain menisi kaikista ikäryhmistä kaikille. 

  

  Nyt pitää mennä parturiin. Se on lähellä, tästä on matkaa alle viisi metriä. Parturikin on tuttua tutumpi. Sikäli, kun kukaan itseään tuntemaan pystyy. 

  Loppuun joskus Piskolasta lainaamistani valokuva-albumeista skannattu kuva. En tunnista kuvasta ketään, en myöskään paikkaa, missä se on otettu. Kuvausvuosikin on arvoitus, mutta oletan, että 1950-luvun taitteen jommalla kummalla puolella. Oliskohan joku talkooporukka? Tiijä häntä, mutta koronasta ei ollut tietoakaan. 

⛅🚶🎧☁⛆ ☂

  Tämän vuodenajan vitsaus: vaikka mikään ennuste ei povaa sadetta, pieniä kuuroja suissuaa lähes aina aamuisin. En minä valita. Mutta tuollainen epätarkkuus huonontaa mahdollisuuttani valita. Valita, lähdenkö vai en. Mutta kuten sanoin, en valita. Voin aina valita, vaikka saatujen tietojen pohjalta se ei ole helppoa. Lähden lenkille normaaliin tapaan, vaikka saatan kastua. Tänä aamuna puolentoista tunnin aikana sain niskaani viisi pientä kuuroa. Kolme tuli vetenä, yksi räntänä, ja yksi harvoina lumihiutaleina. Eipä ollut yksitoikkoista. 

  Eilen Yle viisaudessaan kyseli turkulaisilta, vaikuttaako Viking Linen jo toinen karilleajo halukkuuteen matkustaa laivalla. Mikäli Yle laajentaa otantaa ja kysyy minulta, vastaan, että ei vaikuta. Olen yhtä haluton matkustamaan kuin ennenkin. 

  Nyt tiedän, mikä on oikea pitkä perjantai. Power (luultavasti muutkin firmat) ilmoitti, että Black Friday alkaa jo keskiviikkona. Pistivät pääsiäistä paremmaksi.  

  Trumpin hallinto on valmis aloittamaan vallanvaihtoprosessin. Trump ei ole kuitenkaan hyväksynyt vaalitulosta. Eikä kai ikinä tule hyväksymään. Onneksi karavaani taitaa kulkea, vaikka alfauros haukkuu.

 Eilen kävimme Bauhausissa ostamassa tuulikaapin välioven karmeineen + vuorilistat. Sovin, että käyn ensi maanantaina hakemassa ostokset. Liikkeestä saa peräkärryn lainaksi veloituksetta kolmeksi tunniksi. Irrotan nykyisen oven ensi, ajan Bauhausiin, tuon uuden kotiin, vien vanhan jäteasemalle, palautan kärryn. Aika riittää mainiosti. Sitä paitsi ystävällinen myyjä kertoi, että kolmen tunnin aikarajan tulkinta melko väljä. Hyvä niin. Ei tarvitse tutuilta lainaan kärryä kysellä, saatikka jostain vuokrata. 

  Jos ihmettelette, miksi ostin oven eilen, haen sen vasta viikon kuluttua, niin vastaaan: Nyt on asia päätetty, hankinta tehty, joten päätös on peruuttamaton. Kun viikon valmistaudun henkisesti tehtävään, sujuu se kaiken todennäköisyyden mukaan juohevasti. Minulla kun on mahdollisuus asioita tehdä haluamallani tavalla, päättämälläni aikataululla, niin miksen niin tekisi?

  Jouluaattoon on kuukausi aikaa. Eli kun Black Friday-sutsutuksesta selvitään, alkaa joulumainonta täyspainoisesti. Joulumainonta siirtyy kivuttomsti ja suorana jatkumona ale-kampanjointiin. Joulu-alen jälkeen alkaa talvivaatteitten alennusmyynti yht'aikaa kesävaateuutuuksien tarjonnan kanssa. Eli maailma jatkaa menoaan, kulkee ajallaan, korona kulkee tavallaan. 

  Kyllä kai rokotuksia aletaan ensivuoden puolella antamaan. Aikaa tosin kuluu, ennen kuin maskit saa laittaa laatikkoon. Ehkä kesällä jo voi vapaammin liikuskella. Muutama vierailu kotimaassa on listalla, kunhan tilanne sen sallii. 

  Kesään on aikaa. Aika kuluu painollaan jouluu, uuteen vuoteen. Kun päivä pitenee, alkaa mieli palaa saareen. Helmikuu, maaliskuu, huhtikuu. Toivottavasti jäät ja kelit sallivat muutaman reissun, mahdollistavat suksien mukaan oton. Tiedän kokemuksesta, että tammikuussa alan kysellä Hanelilta ja muilta asiaa tuntevilta olosuhteista. Ja näen jo mielessäni piippujen savupatsaat, tunnen niitten hajun. Melkein tunnen sen jo kuvasta (maaliskuu 2013).

  Kesää odotelleessa paluu kesään 1992, tai 1993. Ketä lie nuo partasuut Kevonsuun parvekkeella? Ja mistä päähän ilmestyneet, ja miksi, Sypin hatut? Ensimmäiseen osaan vastata, toiseen en.

W.R.P. HOPE & ELI

  Trumpin kööri on pistänyt uuden vaihteen silmään. Kun oikeusjutut vaalivilpeistä eivät ota tuulta alleen, väitää  Rudy Giulianin tiimi, että Yhdysvaltain vaalit väärensi Venezuelan, Kuuban ja ehkä Kiinankin rahoittama suuri salaliitto (HS 20.11.2020). Salaliitot kehiin! Vaikeaa kuvitella, että Suomessa voisi tämänkaltaista tapahtua.Vaikka mistäs sen tietää? 

  Peppe Lehkosen yhden miehen tiimi puolestaan esittää ehdotuksen ja tulevaisuudenkuvan. Koska Trump on pian työtön, vaimoton, rahaton, ja ehkä vankilassakin, eikä kykene maksamaan palkkaa Rudy Giulianille, kannattaa hänen ryhtyä tämän kanssa kirjoittamaan. He voisivat kirjoittaa salanimella W.R.P. Hope & Eli (anagrammi nimestä Whopper & Lie). Tyylilajina fiktiivinen proosa, tai ehkä fantasia. Jospa jokunen lantti kertyisi velallisille maksattavaksi.

  Latasin Spotify'ltä soittolistan This is Neil Young. Sen olen nyt lenkeilläni kuunnellut. Reilut viisikymmentä Niilon tunnettua biisiä. Painopiste on miehen uran alkupuolen kappaleissa. 2000-luvulta jokunen on sentään mukaan mahtunut. Kokeiluvuodet puuttuvat, ehkä perustellusti, ainakin odotettavasti, tyystin, eikä esim. loistavalta albumilta Ragged Glory ole yhtään kappaletta. En tiedä, onko lista laadittu latausten tai kuuntelukertojen perusteella, vai jonkun/joidenkin valitsemana. Niin tai näin, kyllä siitä kuvan miehen tuotannosta saa, mutta ei kokonaiskuvaa. Niilo on nimittäin paljon muutakin, kuin suurimmat hittinsä. 

  Niilo korvissani aamulla tallatessani muistelin kolmea näkemääni konserttia. Kaikki olivat hienoja elämyksiä. Ensimmäisen, 1.7.2001 Helsingissä, Hartwall Areenalla Crazy Horsen kanssa pidetyn muistan myös kahdesta muusta kuin musiikillisesta syystä. Usmuutimme Helsinkiin pitkin moottoritietä, Hilppa, Anna ja minä. Oli olevinaan kiire, ja sain ylinopeussakot. Itse tapahtumassa istui takanamme noin kolmekymppinen herrasmies puku päällä, ja oli ympäripäissään. Jotain örinää aluksi miehen suusta kuului, sitten hän nukahti. Tauolla kentlemanni heräsi, poistui, eikä häntä toisella puoliskolla enää näkynyt. Mikä järki tulla tilaisuuteen läskit silmillä? No, voi kai sentää kehua olleensa, vaikka ei mitään muistakkaan. Kuten Junnun laulussa. 

  Toinen konsertti oli myös Hartwall Areenalla, 7.8.2008. Siellä olimme kokoonpanolla Anna, Joni, Hilppa & minä. Niilolla oli kumppaneinaan kiertuetta varten kasattu kokoonpano. Musiikki oli tietysti hieman rauhallismpaa, akustisempaa, kuin Crazy Horsen kanssa. Muistan, kuinka konsertin alusta saakka joku mies mylvi joka kappaleen jälkeen "OLD MAN, OLD MAN" Ja saihan hän toivomansa aikanaan. Itselleni mieliinpainuvimmat olivat "Cortez The Killer" ja encorena esitetty "A Day in The Life". 

  Kolmas live-tapaaminen oli 5.8.2013 Kaisaniemessa. Olimme siellä taas Annan kanssa. Tuosta tilaisuudeSta teki merkittävän se, että siEllä tapasin Rohusen Matin naamakkain ensi kertaa sitten 1970-luvun alkupuolen. Jo oli aikakin. Konsertissa oli lämppärinä J. Karjalainen, ja Mennyt mies kuulosti tosi hyvältä. Ei ihme, niin se onkin. Pääesiintyjä, Niilo & Crazy Horse, soitti kovaa. Muista, kuinka takana joku puolihumalainen huusi täyttä kurkkua, sormi pystyssä "POWER FINGER, POWER FINGER!!!", kun bändi soitti biisiä Powderfinger. Konsertissa kuultiin vanhaa ja uutta, eli monta biisiä albumilta Psychedelic Pill. 

  Kahdesta ensimmäisestä konsertista minulla ei ole yhtään kuvaa, mutta viimeisestä löytyi tasan yksi:

  Ehkä, jos Niilo ja minä jaksamme, kohtaamme vielä kerran. 

JALAT TUKEVASTI ILMASSA

   Aamulla oli pikkupakkanen, vähän lunta nurmikoilla. Vein auton huoltoon kahdeksaksi, jatkoin matkaa sauvoilla varustautuneena. Lunta alkoi hiljalleen sadella. Oli myös isoja lätäköitä lenkkireiteillä, väisteltäväksi asti. Illalla ja yöllä on varmaan satanut vettä kunnolla. Mutta oli matkalla kuiviakin osuuksia.

Ja mukavat näkymät Tilkille myös.

  Kun loppumatkan kuljin pitkin jalkakäytäviä, olin viittä vaille ottaa kunnon turpanuuskut. Lähdin ylittämään risteystä suojatietä pitkin, ja vilkaisin olkani yli varmistaakseni, ettei takaa ollut autoa kääntymässä oikealle. Samalla vasemman jalan pito petti, se lähti altani. Olin hetken molemmat jalat tukevasti ilmassa, vasen sojotti takavasemmalle, oikea etuoikealle. Olin kaatumassa eteenpäin, keskelle ristetystä. Sain tällättyä oikean sauvan ottamaan vastaan liikettä. Sauva piti! Sattui vissiin sulaan kohtaan. Koska minulla on pumppusauvat, antoi se kolmisenkymmentä senttiä periksi. Vartalo kääntyi mukana, mutta kuin ihmeen kaupalla pysyin pystyssä. Olisinpa nähnyt itseni! 

  Tuosta selvittiin sydämentykytyksellä. Olisi voinut sattua ikävästikin. Kyllä immeinen on pösilö. Aamulla mietin, että laitanko nastakengät jalkaan. 

  "Paskat", ajattelin. "Ne on tuolla komeron perillä. Ei siellä kuitenkaan niin liukasta ole." 

  Kohta kaivan, kele, nastakenkät esiin, enkä ujostele niitä jalkoihin laittaa, jos pienikin mahdollisuus liukkauteen on olemassa. Amen. 

  Nyt (10:07) paistaa aurinko. Toivottavasti paistaa päivemmälläkin. Auto pitää muutaman tunnin kuluttua hakea. Samalla voisi kävellä Hilpan kanssa pienen lenkin. Ei tonnin stifloilla, vaan nastakengillä. 

  Kuusi jaksoa White wall'ista ollaan katsottu. Tänään edessä ratkaisun aika, kaksi viimeistä. Luulen, että Yle ja Svt saavat sarjaa kaupaksi maailmalle. Puitteet ovat eksoottiset, juoni ihan hyvä. Loppuratkaisua näkemättä tulee mieleen Arthur C. Clarce'n sanat, kutakuinkin tällaiset: "Jos ihminen ei joitain (esinettä) ymmärrä, niin hän rikkoo sen." Tietysti Clarke'n 2001 - Avaruusseikkailu ja sen alussa kuusta löytynyt monoliitti palautui myös mieleen. Samoin, oliko se  2010: Avaruusodysseiassa vai Odysseia 2061:ssä, löytynyt jättiläistimantti, joka ristittiin Lucy'ksi Beatlesin biisin Lucy in the Sky whit Diamonts mukaan. No löysiä samaistuksia nuo olivat. Eivät edes samaistuksia. Tulipa vaan mieleen. Ja mieleen tuli myös, että taitaa olla aika kerrata Sir Arthurin tuotantoa. 

  Tänään ei ole pitsaperjantai. Eikä Black Friday, vaikka muutamat firmat sellaisia mainoksia jakavatkin. Ei ole Black Friday meillä viikon kuluttuakaan. Jos ei ole valkeakaan. Ennustusten mukaan. Siis ei ole pitsaperjantai, vaan on hirvijauhelihasta Hilpan loihtimien lihapullien perjantai. Pottumussilla ja puolukkahillolla. Kelpo evästä. 

  Loppuun esitän syllogismin: 

  Trumpin kannattajat eivät ajattele järkevästi

  Trump kannattaa Trumppia

  Trump ei ajattele järkevästi

LIIKKKUMATTOMUUTTA

  Minulle kerttyy normipäivänä 10 000 - 15 000 askelta. Eilen satoi, enkä luitani ulos vienyt. En edes postilaatikolle. Askelia ilmaantui mittariin alle 500. Moisesta saavutuksesta olisi tullut huono omatunto, varsinkin, kun syynä liikkumattomuuteen ei ollut sairaus tai muu hyväksyttävä syy. Mutta omantunnon kolkutukset vaimentaa se, että sain kasattua ja tilattua valokuvakirjat. Yhden kirjan tosin vain duunasin, mutta tilasin kolme joulupukin konttiin. 

  Edelliset lahjakirjat ovat olleet nimeltään IIRIS 1 VUOTTA, IIRIS 2 VUOTTA, IIRIS 3 VUOTTA, IIRIS 4 VUOTTA JA IIRIS 5 VUOTTA. Nyt, tietystä syystä, nimeksi tuli IIRIS JA LIISA 2020. Olin mielessäni kuutioinut, että aikaa tehtävään kuluu kolme päivää; kaksi kuvien valitsemisessa ja kronologisessa järjestyksessä omaan kansioonsa tallentamisessa, yksi päivä kuvakirjan tekemiseen. Lähtökohtana oli, että muutaman tiiman päivässä työtä tekisin. Kun eilen pääsin hyvään alkuun, niin päätin, että antaa mennä, painetaan finaaliin yksin tein. Nyt on tilaus sisällä, ja seurannan mukaan jo tuotannossa. Ifoloria olen jo monta vuotta käyttänyt. Se tietää tapani, joten syksyllä alkaa minulle tulla sähköposteja ja perinteisessä postissa alennuskoodeja. 30 %:n alennuksella nyt tein tilauksen. Muutaman kympin säästin. Kirjat ovat kunttiksen R-Kioskissa joskus ensi viikon alkupuolella. Tulkoon joulu. 

  Pitää hieman tuohon kehumaani säästöön paneutua. Ihmetystäni ovat ja kauan herättäneet jatkuvat alennuskampanjat. Jopa 40-60 %, 40 % alennetuista hinnoita, Black Friday, Neton neton netto, Muokarimarkkinat, Mammuttimarkkinat, you name it! Kuluttajan etu? Niin kai. Mutta panee ajattelemaan. Mitä ihmettä ne ohjehinnat sitten ovat? Hatusta vedettyjä vedätyksiä?  Ei minkään firman kate kestä jatkuvia monen kymmenen prossan alennksia. "Ihan perseestä, ohjehinnat", sanon minä.

  Eilen jäi lukeminen vähiin, kuten liikuntakin. Sentään tuli kaksi ensimmäistä jaksoa White Wall'ista Areenasta katseltua. Vähän odottavalle kannalle jään. Mahdollisuudet vaikka mihin, arvelen, mutta seuraavat jaksot näyttävät. 

  Vaikka lukeminen jäi vähälle, niin jotakin tarttui mieleen. Petra Delicado täräytti entiselle miehelleen Pepelle viisauden: "Onni on käsittääkseni sitä, että ei kysy arkielämässä toiselta, onko hän onnellinen." Kun vähänkin asiaan paneutuu, huomaa, että niinhän se on. 

  Tuli välillä käytyä Lahdessa hakemassa uudet lasit. Nyt näkee kirjoittaa. Vaikka eipä tuo kaukonäkö juuri miksikään ole muuttunut. Vasen silmä on leikattu, oikeasta lähti vähän miinuksia pois. Lukuvahvuutta uusissa on lisätty. 

  Kohta syödään, sitten hetki huilataan. Sen jälkeen on lähdettävä lenkille. Ilma on kirkastunut, jopa aurinko paistelee. Levottomat jalat vaativat liikuntaa. 

  Koska kuvat kuvaavat monasti jotakin, usein kuvattavaa, niin laitan pari kuvaa. Laitan kuvan sekä Iiriksen, että Liisan syntymän jälkeisiltä hetkiltä. 

JOS ON SYNTYNYT MIKKELISSÄ

  Löysin käsiini kirjastosta, en kuitenkaan käsikirjastosta, vaan Hollolan pääkirjastosta,  Alicia Giménez Bartlett'in hulvattoman Petra Delicado-sarjan. Osia on suomennettu neljä. Kirjoissa keski-ikäinen asianajajasta poliisiksi siirtynyt Petra Derlicado ratkoo rikoksia omintakeisen työparinsa Fermin Garzon'in kanssa Barcelonassa. Huumorilla höystetyt teokset ovat mukavaa luettavaa, ja antavat laisensa kuvan 1990-luvun Barcelonasta. 

  Minulla on menossa paraikaa kolmas osa Petra Delicado ja vaaran viestit. Tarinan alussa Petra on hukkua poliisilaitokselle lähetettyihin ihailijakirjeisiin, jotka johtuvat hänen esiintymisestään (poliisijohdon pakottamana) televisiohaastattelussa. Kirjeiden joukosta löytyy paketoitu miehen penis. Tutkimuksissa ei löydy mitään osviitta sen alkuperästä. Aikaa kuluu pari viikkoa, tapaus kylmenee. Sitten saapuu toinen penis. Petra ja Fermin ymmärtävät, että asia on otettava tosissaan. He pohtivat tapausta eri kanteilta. Tähän asti kun pääsin, oli pakko ryhtyä kirjoittamaan. 

  Suoraa lainausta sivulta 69:

  Yht'äkkiä Fermin tokaisee, "olisiko sinusta sopimatonta, jos lausuisin muutaman säkeen kulleista?"

  "Kaikin mokomin, Fermin. Anna mennä!"

  "Täältä pesee."

  Jos on syntynyt Mikkelissä,

  mitätön mitta on kikkelissä.

  Jos se paksu on kuin parrun pätkä,

  niin Joutsasta on jätkä.

  Pisimmät kullit on Porissa,

  miestä ei erota orista.

  Jotkut veretkin hyydyttää,

  toiset himomme tyydyttää.

  Mutta totta on se jotta

  kulleista kaikkein mahtavin, 

  komein, kaunein ja ihanin,

  on Paavin puntissa Roomassa,

  vaikka on velttona koomassa.

  Älkääpä suotta pelästykö, ilostuko, kauhistuko, nolostuko. Yllä oleva ote on härskeintä, mitä mitä näissä kirjoissa esiintyy. Ihan luettavaa tekstiä sarja on kelle tahansa paavinuskoiset mukaanlukien. Paitsi niille, jotka oikeasti härskiä tekstiä kaipaavat. Heille on omat fooruminsa, pysykööt niissä. 

  En tietysti ole alkuperäistä tekstiä nähnyt, mutta oletan, että espanjankielisessä versiossa runossa esiintyy erinimisiä paikkakuntia kuin Mikkeli, Joutsa tai Pori. Rooma varmaan on sama molemmissa. Kirjat suomentanut Matti Brotherus on on antanut ajatuksen lentää, sommitellut runon suomalaisille ymmärrettäväksi. 

  Siksi oli pakko tuo runo blogissa jakaa, että suurin osa fb-kavereistani on joko entisiä tai nykyisiä mikkeliläisiä. Mietin, että loukkaako tämä kirjallinen luomus kenties jotakuta miespuolista mikkeliläistä, tai aiheuttaako se runoon samaistuvia ajatuksia naispuolisissa mikkeliläisiin miehiin tutustuneissa? Ei tarvitse vastata, kummankaan. 

  

  Vielä tähän ex tempore-kirjoituksen jatkoksi korjaus eiliseen. Taisin kertoa, että huomenna, eli tiistaina, saan uudet silmälasit. Onneksi tänään joku etiäinen pani minut tarkistamaan asian. Vaikka olin kalenteriin ja jopa jääkaapin ovessa roikkuvaan allakkaan merkannut tiistain, niin juhlallinen lasienluovutus tapahtuu keskiviikkona. Tämä muuttaa aikataulua. Eli varsinainen ryhdistyminen tapahtuu vasta torstaina. 

  Tänään, esiryhdistäytymisen hengessä, kävin sentään ostamassa rautakaupasta kuivauskaappiin uuden lautasritilän. Entisestä oli pinnoite alkanut irrota eksponentaalisella vauhdilla. Uusi löytyi K-Raudasta hieman alle kympillä + kannakkeet pari euroa. Vanhan irrottamisessa oli hieman jamua, sillä se oli ruuvattu ennen loisteputkivalaisimen ja etupeitelistan asennusta, joten ahdasta oli. No, irtosi se lopulta. Uuden asennus sujuikin sitten ripeästi. Nyt on kaappi taas kondiksessa. Ja siistin näköinen, kun Hilppa kaikki hyllyt tyhjensi, poisti tarpeettoman sälän.

  En ota, runolainauksesta poiketen, kantaa kenenkään kullin kokoon, enkä laita loppuun kuvaa kullista. En irrallisesta, en paikoillaan roikkuvasta, puhumattakaan jököttävästä. Koska en ole syntynyt Mikkelissä, vaan Anttolassa, laitan kuvan kotitalostani Piskolasta ajalta, jolloin minua ei vielä ollut olemassa, vaan, kuten jotkut niistä härskeistä saattaisivat ilmaista, heiluin vielä isäni sanonko missä.

SYNTTÄRIT MUUTTUNEELLA KOKOONPANOLLA

  Eilen oli Leon 1-vuotisjuhlat Mikkelissä. Sinne piti perhe Tiilikaisen mennä ja olla yötä. Mutta toisin kävi. Liisa oli nuhainen, joten matkustaminen ei ollut järkevää. Mutta Iiris pääsi kemuihin kanssamme. Joni toi tytön aamulla. Mikkeliin ajeltiin, juhlat juhlittiin, takaisin palattiin. Iiris jäi tietysti yöksi. Tänään Aija-mummi vie hänet Espooseen. 

  Juhlissa oli porrastettu aikataulu, kuten korona-aikana pitääkin. Olimme paikalla pari tuntia, kahdesta neljään. Muutamia tuttuja ehdittiin, isäntäväen lisäksi, tavata. Kahvia särvittiin, suolaista palaa, kakkua, vaikka mitä, maisteltiin. 

  Päivänsankari oli tietysti saanut lahjoja kosolti. Leo kävelee jo tanakasti, ja tuollainen auto on hänelle sopiva leikkiväline.

Kyllä se isompiakin kiinnosti.

  Kuten tuon ikäisistä yleensä, taisivat Leosta kuitenkin olla kiinnostavimpia pakkaukset.

 Isommat pikkuserkukset isossa kuvassa...

..pienemmät pienemmässä.

  Iiris lastaa lautaselleen mieluista tavaraa.

   

  Vähän ikävä keli oli ajella. Heinolan ja Otavan väli oli tihkusateista, mennen tullen. Varsinkin paluumatkalla, pimeällä, ei ollut vanhoilla silmillä mukavaa ajaa, kun musta tienpinta imee ajovalojen tehon, tihku sumentaa lasin. Aika paljon oli liikennettä. Autoja riittää, lauatainakin, suuntaan jos toiseen. Kunnialla matkasta selvittiin. 

  Hyvin nukutti Iiiristä. Aamulla  tyttö pyysi Hilppaa opettamaan virkkaamista. Oli saanut kipinän, kun olivat esikoulussa ommelleet sukkaa. "Mikäpäs siinä", Hilppa virkkaa. Ja kohta virkkaa. 

Ja niin virkkaa Iiriskin. Tarkoitan, että virkkaa. 

     "Nyt pitää lähteä Iiriksen kanssa ulos", virkkaa Peppe.

TESLAA JA NENÄPÄIVÄÄ

   Kaikkea sitä mieleen tulee. Mietiskelin päivällä: Koska asia on vain niin, että me tarvitsemme autoa, niin millainen auto olisi ekologisesti paras ratkaisu? Ei niin, että minulla olis aikeita, saatikka rahaa, autoa vaihtaa, mutta noin hypoteettisesti pohdiskelin. Sähköauton suhteen olen epätietoinen. Muutamien vuosien kuluttua luultavasti, mutta nyt? Hybridi, ladattava hybridi? Sopisi meille: Anttolan matkat bensalla, talvet Hollolassa akuilla. Kaasuauto? Maakaasu? Biokaasu? Tankkauspaikkoja vähän. En jaksanut lähteä tarkemmin tietoa vaihtoehdoista penkomaan. Kuten sanoin, asia ei ole ajankohtainen. Ja kaiken kaikkiaan luulen, että ekologisinta on ajaa nykyisellä Hyundailla vielä vuosikausia. Kilsoja tulee vain n. 15 000/vuosi, joten matkaa ja aikaa on paljon jäljellä. Jotenkin tuntuu, että uuden auton osto ei mikään ekoteko ole, vaikka se ilmastoystävällisempi olisikin. 

  Asiaa kun tarkemmin ajattelee, niin ei se, millaisella autolla ajaa, kovinkaan paljon ratkaise. Autoilu on vain yksi osa jalanjälkeä. Voin kevyesti kuvitella herrasmiehen sadan tonnin Teslalla, rinta ylpeästi kaarella tietoisuudestaan, ajelevan syömään kolmensadan gramman häränpihviä tiputettuaan sitä ennen pihalla kaikki roskat samaan jäteastiaan, samalla mietiskellen, että jäiväthän kaikki valot ja televisio mökillä varmasti päälle rosmoja pelottamaan? Itse asiassa helpommin osaan tuollaisen kuvitella kuin Nenäpäivään antaumuksella osallistuvan persun, joka on  myös Amnestyn kuukausilahjoittaja.   

  Tänään on siis Nenäpäivä. Kaikki joukolla auttamaan. Myös paraskavedekatriafobiasta kärsivät, tulkaa pois peiton alta.

  Huomenna ollaan Mikkelissä. Emman luo mennään Leon 1-vuotisjuhlille. 

  Tiistaina saan uudet lasit. Sen kunniaksi ajattelin tarttua toimeen. Olen vetkutellut urakalla pieniäkin hommia. Nyt niskasta kiinni, ryhtiä elämään. Siis keskiviikkona ryhdistyn; ei samana päivänä montaa aktiviteettiä, eläkeläiselle, klasit riittää tiistaille. 

  Loppuviikosta käydään taas Elinaa katsomassa. 

  Seuraavalla viikolla onkin aloitettava henkinen valmistautuminen joulusiivoukseen. Se tulee tapahtumaan useammassa osassa. Melko vähäisellä innolla, mutta tilanteeseen sopetuneena, odotan kirjahyllyjen pölynpyyhkimisoperatiota. No, kerran vuodessa. Ja on se ennenkin sujunut. 

  Joulupukin kohtalo alkaa myös jossain vaiheessa raavituttaa päätä. Liisa ei vielä mokomasta älyä. Mutta Iiris. Ja kuinka korona-aika suhtautuu kiertäviin pukkeihin. Luulen, että jos kaivan muutaman kerran käytössä olleen pukinkostyymini naftaliinista, ei tälläytyminen enää mene läpi. Jos vuokrapukit eivät liiku, parasta kai selittää Iirikselle, että koronan vuoksi pukki joutuu jättämään lahjat pihalle. 

  Emmerdale tulee perjantaisin jo puoli viisi. Pitää kohta sonnustautua katsomaan. Kumma juttu, koko sarja. Aika helvetinmoista huttuahan se on. Mutta kun on sitä vuosikaudet tihrannut. Vaikka joutaisi jättää. Mutta ei vielä tänään. 

  Loppuun kuva per. 21. marraskuuta 2017. Pitäisköhän lähteä vielä viikoksi-pariksi saareen?

  Ei se konsti olisi mikään. Kuvassa ollaan sinne lipumassa 16. marraskuuta 2017.

LUNTTU ETC.

  Ollaan katseltu Areenalta brittiepookki Belgravia'a. Neljä jaksoa kuudesta on takana. Juonittelu on sitä luokkaa, että ei kalpene lainkaan nykymaailman menolle. Osasivat ne 180 vuotta sitten sen taidon. Ihminen on ihminen, juonittelu ajatonta, tosin aikaansa suhteutettua. 

  Meno on sarjassa sellaista, että ei edes Emmerdalessa paremmaksi ole pantu. Hyviksiäkin on, mutta suurin joukko valehtelee, juonii, peittelee, tekee huorin ja varastaa. Sakissa on myös pelivelkojensa kanssa kamppaileva pappi, jolle saarnaaminen nöyryyttävää.

  Hienosti on aikaa kuvattu. Siis miljöötä ja tapoja. No, en toki ole siinä ajassa käynyt, en isommin edes perehtynyt, mutta uskon tekijöiden onnistuneen.

  Yksi asia tuli mieleeni sarjaa seuratessa. Ei ole naisia kohdeltu silloinkaan oikeudenmukaisesti. Jos joku nuori neiti rakkauden vallassa ja huijattuna pamahti paksuksi, oli hän lunttu, portto, kokotti, kevytkenkäinen heitukka armollisimmillaan. Puolestaan mies, joka oli raskauden aiheuttanut, oli vapaa ja veikeä herrasmies, joka, täysin ymmärrettävästi ja suvaittavasti, nautti elämästään. Olin feministi tai en, niin pistää miettimään tämäkin näkökulma kauniimpaan sulkupuoleen. Ja kun sellaista esiintyy vielä nykyäänkin. 

  On naisissa, tietysti, sellaisia, joita on syytäkin luntuksi mainita. Tässä sarjassa yksi, jota kevyesti voi luonnehtia opportuniseksi luntuksi.

  Aamulenkillä muistui mieleeni vanhoja asioita Mikkelistä, 1970-luvun taitteen kahta puolta. Silloin vietettiin usein Laajalammilla viikonloppuja Rohusten vellosten kotona (Pannut. 1). Poikain vanhemmat olivat usein mökillä, joten estradi oli meidän. Siellä käytiin ikimuistoisia koronaturnauksia, juotiin punaviiniä, juostiin munasillaan saunasta Laajalampeen uimaan, naapuruston kauhuksi, tai iloksi, tai mielihyväksi. 

  Mieleeni muistui, että käytiin usein lauantaisin, joskus pyhäisinkin, latkimassa muutama loiventava olut Kattilansillan TB:lla. Se oli huoltsikka Ristiinantien varressa. Siellä oli oma vakiporukkansa, lähialueen äijistä koostunut. Muistelen, että yhden nimesimme (lue Matti nimesi) Teräslanka-aidaksi, koska hän kehuskeli aina tontin rajoille pystymäänsä aitaa. Toisen hepun olimme nimenneet (lue Matti nimesi) Count Basieksi, koska hän aina laski kolikoitaan, mutta sai ne kuitenkin riittämään olueen jos toiseenkin. 

  Matti, tai Markku. Jos tämän luette, niin varmistakaa hataria muistojani. Olihan se TB? Ja olivathan nuo äijät siellä?

  Tuosta "ydinporukasta" on muutama jo ollut aikaa poissa keskuudestamme. Iso osa porskuttaa edelleen, kuka missäkin. 50 vuotta sitten se oli "Miun vanhaa Mikkeliä". Minähän olin maalaispoika Anttolasta, mikä on ollut jo kauan osa Mikkeliä. Anttola on kuitenkin minulle "Miun vanha Anttola". Se on toinen juttu se.

Loppuun kuva vanhasta Anttolasta. Sotien jälkeen varmaan napattu. 

NUNC EST BIBENDUM

  Nunc est bibendum, vai onko se liian aikaista. Ei kai? Tuskin Trumpin oikeuskanteet mihinkään johtavat. Joten kohottakaa lasinne. Lasin sisällöllä ei niinkään väliä. 

  Jotakin on isoäitini Emman suku lienee juhlinut Lübeckissä v. 1906. Vai ihanko huvikseen on krokettia pelattu? Kuva tuli laitettua tähän siksi, että se liittyy mahdollisimman vähän USA:n vaaleihin.

  "Viron sisäministeri Mart Helme eroaa", uutisoi Yle. Hän on mies, joka vähätteli Sanna Marinia vuosi sitten, ja kehotti lokakuussa Viron homoseksuaaleja muuttamaan Ruotsiin. Nyt hänen, sekä poikansa, valtiovarainministeri Martin Helmen, kommentit USA:n vaaleista olivat liikaa presidentti  Kersti Kaljulaidille. Eronsa syyksi Mart Helme kertoo virolaisten tiedotusvälineiden panettelun ja valehtelun. Siis kertakaikkinen trumpisti.

  

  Ylen kannatusmittauksen mukaan Sdp on menettänyt, Perussuomalaiset nostanut, hieman kannatustaan. Mistä niitä oikein riittää? Persujen peesaajia?

  Kokoomus ei Orpon maskitykityksillä onnistunut kuin tiputtamaan kannatustaan yli prosentin verran.   Keskusta hilautui lähes prossan ylös.  

 Virhemarginaali kyselyssä on +/- 2 %-yksikköä. Siitä seuraa, että Liike nytin 1,9 %:n kannatus saattaa olla -0,1 %. 

  Se päivän uutisista. Tiilikaiset palasivat eilen Espooseen. Heidät näemme ensi lauantaina Mikkelissä Emman luona, Leon 1-vuotispäivillä. Joutaahan tuonne ajalemaan. Kakun persolla. 

  Pitäisi kai pikapuolin ryhtyä kotona hommiin. Tuulikaapin sisäovi on ajateltu vaihtaa. Se on ollut listalla aika kauan. Yläkerran wc:n ja kyseisen tuulikaapin ovi aukeavat siten, että voivat osua toisiinsa. Kävi kerran niin, että Anna tuli vessasta ja Hilppa ulkoa, tai päinvastoin. Jommallakummalla, tai molemmilla, oli liikaa höyryä yläpäässä, ja ovet kolahtivat kunnolla vastakkain seurauksena, että vessan oven ripa painui vastapelurin läpi. Hilppa tälläsi kolon päälle Aku Ankan naaman, väliaikaiseksi ratkaisuksi.   

  Eihän tuosta ole kulunut kuin jotain 25 vuotta. Anna oli silloin teini-iän alkupuolella, ja aika tenmpperamenttinen tapaus. Joten luulen, että tempperamentilla on ollut osuutta asiaan. 25 vuotta, eikä se ole ketään häirinnyt. Koska keväällä taloyhtiöön vaihdettiin ulko-ovet, niin tuumittiin, että voishan sisäovenkin uusia. Ei väliovet edes maltaita maksa, vaikka ei perinteistä kenno-ovea ostaisikaan. 

  Ovi ei taida autoon mahtua, mutta peräkärrin saan kyllä lainaksi, tai ainakin vuokrattua halvalla. Asia on enää siitä kiinni, että joku aamu nappaan Hilppaa hihasta, sanon: "Nyt lähetään ostamaan se ovi!" 

  Vieläköhän jostakin saa tuollaisia paksuja Aku Ankka-tarroja? Sekin alkaa olla kellastunut.

  Kolme kirjaa olen varauksen kautta Maakuntakirjastosta tällä talvikaudella saanut käsiini. Ian Rankin'in Valheiden talossa on jo luettu, Risto Isomäen Vedenpaisumuksen lapset on yli puolivälin, Pierre Lemaitre'n Tuhon lapset odottaa. Tuon Ian Rankin'in varasin tosin jo Anttolassa ollessamme, mutta kaksi muuta vasta reilu viikko sitten. Hyvin toimii homma; Isomäen ja Lemaitren kirjat on julkaistu suomeksi vasta tänä syksynä. Tai sitten homma ei ole hyvin, eli liian vähän kirjoja luetaan, koska ne noin nopeasti ovat saatavilla. 

  Ilta alkaa hämärtää. Forecan mukaan aurinko nousee Hollolassa 8:08, ja laskee 15:54. Päivän pituus on siis 7 h 46 min. Aamulenkille kirmaisin tänään 6:42, palasin suunnilleen juuri 8:08, eli auringonnousun aikaan. Ja nyt se, aurinko, on laskenut, sillä kello on 16:11. 

  16:11 on erittäin hyvä aika lopetaa kirjoittaminen. 

VAALIVALVOJAISET

  Jos haluaa viettää Yhdysvaltojen presidentinvaalien valvojaisia, on syytä varustautua muutamalla kahvipaketilla, parilla korillisella energiajuomaa, tupakkihenkilöt useammalla lootalla, sekä tietoisuudella tiputukseen joutumisen mahdollisuudesta. Onneksi ei tarvitse viettää. Eli ihan hyvin ovat yöt tulleet nukutuiksi. Selvältä peli maallikon silmissä näyttää. Kuinka kiviseksi tie lopulliseen ratkaisuun muodostuu, sitä en osaa arvioida. 

  Kun tuota USA:n meinikiä miettii, ja Trumpin toivottavasti finaalissa olevaa kautta muistelee, tulee mieleen Nurmion Handen sanat: 

  Jos ihminen ei elämässään 

  Ymmärrä muita kuin itseänsä 

  Hän on vain tylsä näyttelijä 

  Ja näyttelee väärässä näytelmässä

  Hande on kynäniekka verraton. Nuo säkeet ovat albumilta Punainen planeetta biisistä Vielä yksi opetus. 

  Samalla albumilla on myös biisi Herttua puhuu. Sopii kokonaan tähän lainattavaksi:

  Älä lähesty minua lakeija 

  Haitari olalla 

  Olet Palvellut montaa herra 

  Ja pettänyt jokaista 

  Olet pukenut sokean isäntäsi 

  Pellejen hepeniin 

  Ja taluttanut hänet ulos 

  Ihmisten eteen 

  Et ole empinyt vannoa 

  Yhtäkään väärää valaa 

  Olet kuunnellut ovien takana 

  Ja lukenut kirjeet salaa 

  Olet kurkkinut verhojen takaa 

  Ja avaimenreijistä 

  Olet katsonut peilien läpi 

  Emäntiesi riisuutumista 

  Olet matkinut keittiössä 

  Jaloa herttuaa 

  Olet sylkenyt lattialle 

  Ja juonut olutta keskellä päivää 

  Olet varastanut rahat 

  Takkien taskuista 

  Olet pantannut hopealusikat 

  Ja käkikellosta käen 

  Ja missä on paloauto 

  Jonka Kari sai jouluna 

  Ja Inkeri-tädin Tirolista 

  Tuoma vihreä vaellushattu 

  Älä lähesty minua lakeija 

  Haitari olalla 

  Tai annan kahlita sinut talliin 

  Hikisten ponien sekaan

  Hieno albumi, yksi Dumarin hienojen albumien joukosta.

  Koska Handen sanoihin ei ole juuri lisättävää, annan kuville tilaa. 

Liisa ihmettelee, että eikö tuo kenkä muka mulle sovi?

Iiris antaa vauhtia, Peppe keinuu.

En tiijä, mikä tuossa on menossa. Iiris näyttää siunaavan Liisaa, mutta ei kai?

Ota kii Peppe-papan rohjake, täältä pesee!

Mitähän nuo aikuiset oikeen säheltää?

Elä muuta virka!

EN MIÄ VAALITA, MUTT KYL SE VÄHÄ KYRSII

  Pitihän se arvata. Arvata piti se, että USA:n vaalit ei ole Strömsö. Voitti kumpi tahansa, keinolla millä tahansa, niin irvikuvaa demokraattisista vaaleista ollaan todistamassa. No joo, on noita irvikuvia ollut muuallakin. Sellaisia, missä vaalivilppi on oikeasti totta. Mutta tässä tapauksessa irvikuvan tekee yksi mies lakimiesarmeijoineen. Toivoa pitää, että mellakat ja väkivaltaisuus eivät muodostu osaksi vaalien loppunäytöstä. Merkkejä kai on jo nähty. Mutta se siitä. 

  Tänään on takana melko perusteellinen siivous. Eipä noin perusteellisesti ole tätä huushollia yli puoleen vuoteen siivottukaan. Kahdestaan homma sujuu mukavasti. Kumpikin painaa omalla sarallaan. Ei siinä montaa tuntia kulu. Passaa Liisan huomenna tulla lattioille konttailemaan.

  Seuraava perusteellinen siivous, vielä tämänaamuista perusteellisempi, on esillä ennen joulua. Jokohan silloin on USA:n seuraava presidentti saatu selville? 

  Ennen joulusiivousta tietysti muutama viikkosiistimenen on tehtävä. Tehtävä on, oli jenkeissä ratkaisu löytynyt, tahi ei. 

  Päivällä käytiin äiti-Elinaa katsomassa. Sängyssä on. Ei puhu. Pieni hymy sentään nousi kasvoille, kun häntä hereille nykäisin. Ja uni jatkui. Syö kuitenkin lautasellisensa tyhjäksi kun syötetään. Saa nähdä, kuinka kauan jaksaa äiti pitää hauraista elämänlangoista kiinni? Laitan käsitellyn kuvan äidistä. Vaikka ei käsittelemättömässä mitään ihmeellistä ole, mutta parempi näin.

     Perään käsittelemätön kuva n. 80 vuoden takaa ylioppilastyttö-Elinasta.

  Ja isä ja äiti joskus 1960-luvun alkupuolella.

  Ei enempää vanhoja kuvia, tällä kertaa ainakaan. Laitan siis uudempia. Laitan huomisista vieraista kahdesta. Käsitelty on, kuten näkyy.

  Mukavaa on kuvilla leikkiä. Pian pitää alkaa niitä todenperään läpi kahlaamaan. On aika tehdä valokuvakirja. Viideksi jouluksi olen Iiriksestä tehnyt vuosikirjan. Nyt tulee muutos. Tulee yhteinen Iiriksestä ja Liisasta. eikä enää vuosikirjan nimellä.

  Suurin työ kuvakirjan tekemisessä on siihen laitettavien otosten valitseminen ja kokoaminen omaan kansioonsa kronologisessa järjestyksessä. Kun se on tehty, onkin melko helppoa luoda kuvakirja valmistajan ohjelmaa käyttäen. Kokemukseni mukaan kuvien kasaamiseen menee pari päivää, sillä tarjontaa on. Ei tietysti mitään kahdeksan tunnin päiviä hommaan aikaa kulu, mutta kuitenkin. 

  Kun raaka duuni on tehty, päivässä hahmottuu lopullinen mestariteos. Haiskahtaako? No, saan kai minäkin ylisanoja käyttää, supermies kun olen!

  Yleensä kirjatilaus on tullut muutamassa päivässä. On kuitenkin parasta olla ajoissa. Ja taas saa muutama pukinkontti täydennystä. 

  Päivällä sanoi toimittaja radiossa, että jouluun on aikaa 49 päivää. En tarkistanut, mutta kuulostaa oikealta. Se tietää myös sitä, että saman verran on siihen, kun päivä on alkanut taas venyä. Olkaa kiltisti nämä muutamat viikot. Ei voi koskaan tietää, kuka ikkunan takaa kurkistelee. 

ROKOTUKSESTA SILMÄLÄÄKÄRIIN

  Influessarokotus käytiin tänään ottamassa. Aamun ensimmäiset ajat, ei jonotusta, viisi minuuttia etuajassa sisään. Kelvollista toimintaa.   

  Huomenna mennään silmälääkäriin. Korona-aikako lie aiheuttanut sen, että Specsaversin silmälääkärille päästiin nopeasti. Reilu vuosi sitten ei se sujunut yhtä sutjakkaasti. Silloin ei edes voinut netissä varata aikaa, vaan piti soittaa liikkeeseen. Optikon ajanvaraus toki pelasi, ja on pelannut, kauan netissä. Mutta meikän on pakko lasihankinta tehdä silmälääkärin kautta, kun on kaihi leikattu. Hilpalla puolestaan kaihi on etenemässä, ja hän odottaa lähetettä leikkaukseen. 

  Siis eilen huomasin, että netissä voi ajan varata. Seuraava lääkäripäivä oli keskiviikko. Sieltä sitten ajat peräjälkeen, yhdeksältä Hilppa, sitten minä. 

  Minä en lasejani ole yli kahteen vuoteen uusinut. Vuoden välein olen lääkärillä käynyt, koska niin suositellaan. Nyt on lähinäkö taas huonontunut niin, että joutuu lasit pois ottamaan, jos vähänkään tarkemmin pitää tiirata. 

  Lasit ja aurinkolasit tulee taas ostettua. Niillä mennään ainakin kaksi vuotta. 

  Torstaina on siivouspäivä. Ja äitiä käydään päivällä katsomassa. Ei mikään mukava tapahtuma. Hän ei ainakaan viimeeksi vierailua noteerannut. Ehkä on vähän enemmän tässä maailmaas huomenna? Toivotaan.

  Perjantaina tulevat Tiilikaiset. Laitanpa tähän kuvan kukkaistytö Annasta apilapellossa 1983.

  Liisasta myös. Kuva. Mutta aika tietysti eri, eli muutama viikko sitten. 

  Tänään on sitten se vaalipäivä. Huomenna aamusta kai on jo jotakin tuloksista tiedossa. Meneekö kaikki sutjakasti, vai onko edessä pitkä sotku? Trump on varoitellut, että levottomuuksia voi tulla, kansaa kadulle mellakoimaan.Vastuutonta puhetta. Suoranaista kehotusta tietylle osalle kannattajakunnastaan on puheissa aistittavissa. Kun mies on lisäksi ilmoittanut, että ei mahdollisesti vaalitulosta hyväksy, niin saattaa olla melkoisia aikoja edessä. Jos nyt mitään toivon, siis USA:n suhteen, niin sitä, että vaalitulos olisi niin selkeä Bidenin eduksi, että Trump ei lähtisi öykkäröimään. Tai ainakin nopeasti vaiennettaisiin omiensa toimesta. 

  Jotenkin tuntuu kohtuuttomalta, että yhden valtion päämiehen valinta vaikuttaa niin paljon koko muuhun maailmaan. Iso ja väkirikas se on, mutta kuitenkin vain 4,25 % maapallon väkimäärästä, ja Kiinassa sekä Intiassa on kansaa nelinkertaisesti. Mutta niin se vaan menee. Menee varmaankin vielä kauan. Ehkä asia muuttuu joskus? Jos ihmiskunnalla on aikaa sellaista muutosta odottaa? Vai onko ihmiskunnan tulevaisuus avaruudessa, lähellä tai kaukana. Tulevaisuus, jota pieni joukko onnekkaita on päässyt aloittamaan sortuvan planeetan kauhunhuudot vielä korvissaan? 

  No, eipäs profetoida enempää. En minä Nostradamukseksi Nostradamuksen paikalle ole pyrkimässä.

  Tänään on myös verotietojen julkistamispäivä. Sitä on aamusta asti kuullut ja nähnyt niin, että ei tee mieli toosaa avata, radioon koskea. Paitsi toosa on kyllä auki ollut. Aloitettiin Babylon Berlin alusta Areenalta. Jostakin syystä se jäi aikanaan kesken, eli ensimmäiseen kauteen. Nyt, kun kolmas kausi on tullut, kerrataan ensimmäinen, jatketaan toiseen, sitten kolmanteen. Ensimmäinen yritys oli huono. Ei katsottu ajatuksella, ja kerran viikossa julkaistu uusi osa ehkä osaltaan vaikutti mielenkiinnon latistumiseen. Nyt ollaan viisi jaksoa katsottu. Kun juonessa kestää mukana, niin heti tuntuu hyvältä. Saksan kaikkien aikojen kallein sarja, sanotaan. Kyllä sen näkee. Satsattu on. 

  Sellaista eläkeläiselämää Hollolassa. Kun ei yhdelle päivälle haali kuin yhden rutiineista poikkeavan tapahtuman, saa niitä riittämään kauemmin. Vaihtelua arkeen, pientäkin, siinä elämän suola, sokeri, pippuri, ja sahrami. Mietti Peppe katse tulevaisuuteen suunnattuna. 

PÖRKISTÖJEN ALUISTA

   Selailin vanhoja valokuva-albumeja. Skannasin muutamia kuvia, sellaisia, joita en kai ennen ollut digidaaliseen muotoon laittanut. Ihan ensimmäisenä laitan kuvan Hilpasta ja minusta varmaan kesällä 1975. Ihan sen vuoksi laitan, että meistä, pian 50 vuotta samassa pöydässä syöneistä, ei montaa yhteistä kuvaa vanhoilta ajoilta ole. Ryhmäkuvia enemmänkin, mutta ei tällaisia. 

  Partaa oli näköjään runsaasti. Minulla. Ollaan tosiaan pian 50 vuotta yksissä pyöritty. Alkaa siinä toisen tuntea. Vaikka kyllä välillä tulee sanaharkkaa, pahempaakin. Yksi suurista mysrteereistä on se, että ei olla opittu sitä, kuinka paljon kumppanin kahvimukiin pitää laittaa maitoa. Aina tuppasi tulemaan sanomista, joten nykyisin ollaan nostettu kädet pystyyn; annetaan kumpikin toisen laittaa omat maitonsa. 

  Sitten nuottaosastolle. Luultavasti, ehkä, ja kaiketikin, samalta vuodelta kuin tuo edellinen. Muikku-Martti, eli Kiljusen Martti, armoitettu kalamies, veteli siihen aikaan joskus myös talvinuottaa. Kuvissa ollaan sellaisessa puuhassa.

Nuottaköysiä laitellan veden alle.

Nuottaa vedetään.

Perä lähestyy...

...ja on jäällä. Muikkuakin tuli jonkin verran.

  Nuottamiehistö oli tuossa performanssissa seitsemän miehen suuruinen: Muikku-Martti, poikansa Jussi, isä-Erkki, Haneli, minä, ja kaksi mielestäni livennyttä miestä, joita en kuvista pysty tunnistamaan. Joku kysyy, että missä se Haneli on? Tulkitsen kuvia niin, että tarpomassa on Haneli nuottakuvista toisessa, kolmannessa taas minä nojailen tarpoimeen. Mihin lie Haneli välillä joutunut?

Laitanpa vielä kuvan primus motorista, Muikku-Martista.

  Tuli mieleen, että noinkohan olen joskus näitä nuottakuvia aiemminkin blogissani käyttänyt. En takuuseen me, ettenkö. En kuitenkaan jaksa ryhtyä selailemaan yli kahdeksan vuoden aikana kertyneistä 1172:sta kirjoituksesta. Ja jos olen, niin olen, vaikka en sitä varmaksi muista. Jos minä unohdan asioita, niin unohtavat minua monin verroin merkittävämmät henkilötkin, kuten Ismo Alanko äsken Arto Nybergissä kertoi. 

  Joo, Nybergin ajaksi keskeytin tämän kirjoittelun. Nyt jatkan vielä tovin. Pari talviverkkokuvaa. Hanelilla oli 1970- ja 1980-luvuilla, vielä 1990-luvullakin, monta jataa verkkoja jään alla. Minä kävin paljon hänen kanssaan niitä kokemassa,  sillä noina aikoina oltiin melko usein Piskolassa viikonloppuina. 

Tässä Haneli kiinnittää vetonarua verkkoon.

Mieikäpoika vetelee veskelkkaa, nortti suussa, kuten ylemmässäkin kuvassa. 

  Tämä on n. 1980 napattu kuva. Pääsiäisenä se oli. Haneli oli jossain muualla, ja käytiin isä-Erkin kanssa katsomassa pari verkkoa Kaupinsaaren kupeella. Kymppikiloinen hauki sieltä löytyi.

  Eipä ole tullut talviverkoilla käytyä viime vuosina. Ei niitä Hanelillakaan enää kovin paljon, eikä koko talvea, pyynnissä ole. 

  Sitten ylimääräisenä kuva 1980-luvun loppupuolelta. Ollaan lähdössä Hanelin Lynxillä usmuuttamaan. Huviajelulle varmaan. Silloin saatoin pitää äänekästä bensanpolttoa kuulaassa talvisäässä huvina. Nykyisin välttämättä en. 

  Siinä kuvia menneeltä vuosituhannelta, asiaa vähän riveeksi.