KORONAN SIVUVAIKUTUS

  Korona lienee aiheuttanut lukemattoman määrän sivuvaikutuksia. Ennen kuin ne voi lukea, ne täytyy laskea ja kirjoittaa ylös. Siihen en aio ryhtyä. Kerron yhdestä omakohtaisesta. Kirjastot laitettiin reikeliin, kun poikkeustoimiin Suomessa ryhdyttiin. No, kirjastot avautuivat asteittain, kun rajoituksia alettiin purkamaan. Minä en kuitenkaan ole kirjastossa käynyt sitten helmi-maaliskuun taitteen. Miksen? Siksen, että luettua tulee kesäaikaan paljon talvikautta vähemmän, ja opin kahlaamaan läpi omaa kirjahyllyäni. Siellä ei ole lukemattomia kirjoja, mutta joukko sellaisia, joiden uudelleen-, tai kolmanteen kertaan lukeminen on ihan paikallaan.  Olen mm. lukenut James Lee Burkea, Colin Dexteriä (muutaman Morsen sain Aijan muuton yhteydessä, jokunen on itselläni), ja Håkan Nesseriä, hänen Van Veeteren-sarjaansa.

   Eilen aloitin sarjan viidennen osan Komisario ja hiljaisuus. Kirjoista jää usein mieleen jotakin sellaista, minkä panee erityisesti merkille. Tätä nidettä en ole kovin paljon ehtinyt lukea, mutta jo on ajattelemisen arvoista eteen tullut.

  Alkusivulla:

 Kuvitelkaa kaksitoistavuotias tyttö.

 Kuvitelkaa, miten hänet raiskataan, häväistään

 ja murhataan. Älkää pitäkö kiirettä.

Kuvitelkaa sitten Jumala.

                                            M. Barin, runoilija

Sivulla 50:

  Van Veeteren ja hänen ystävänsä Mahler keskustelevat sakkipelin lomassa.

  Mahler: "Ei. Lapset eivät saa kadota. Eivätkä varsinkaan kuolla. Niin kauan kuin Meidän Herramme ei pysty panemaan sitä yksityiskohtaa kuntoon, minä kieltäydyn uskomasta häneen."

  

  Van Veeteren: "Sama täällä. Ole hyvä, sinun vuorosi."

  Nesseristä pidän juuri siksi, että hänen kirjoistaan löytyy usein pureskeltavaa. Melko tavalla pystyn yhtymään Mahlerin ja Van Veeterenin ajatuksiin. Miksen myös runoilija M. Barinin, joka taitaa olla fiktiivinen henkilö. Niin ovat Mahler ja Van Veeterenkin. 

  Fiktiivisillä henkilöillä on monesti kumman samankaltaisia ajatuksia kuin heidät luoneella. Vaikkakaan ei aina. Tai sitten joittenkin fiktiivisten henkilöiden luojat ovat melko vinksahtaneita. 

  Kirjoista se. Vettä pieksää Hollolassa urakalla. Toivottavasti Anttolassa myös. Kotona sadetta pidetään. Ilolla kuuntelen ropinaa, joka alkoi jo illalla, on jatkunut välillä pientä taukoa pitäen jo kellonkierron. 

  Tämä taitaa olla ennätys. Minulle. Kirjoitan toista blogia kellonkierron sisään. Syytän sadetta. Syytän sitä, että lukeminen, vaikka niin hyvä kirja on menossa, ei ota tuulta alleen. Syytän epäsuorasti koronaa, persuja, Rustaa, Trumppia ja kadun kunnossapitoa. Jokaiselle syytökselle on perustelu olemassa. Jääköön tällä kertaa salaisuudeksi. 

  Syytyttämiset sikseen. Nyt kehuja. Kävin Äsken Bauhausissa ostamassa hevonkakkaa. Ihan totta, en puhu sontaa. Se oli ainoa paikka, josta googlettamalla löysin Biolanin Hevonkakkaa 5,5 litran lootan. Ei ollu Tokmannilla, ei ollut Puuilossa, ei ollut Motonetissä, ei ollut K-Raudassa, ei ollutr Rustassa. Kärkkäiseltä en katsonut, tietystä syystä. Enkä Hankkijalta, sillä se on ihan toisella puolella Lahtea. Bauhausista siis löytyi. Ja oli mukava siellä asioida. ei ihmispaljoutta, ja ystävällinen henkilökunta oli kilpaa palvelemassa. Menen toistekin.

  Näin ajatteli Peppe Rodinin hahmona sadepäivänä Hollolassa.

KUUSKALEHTIMISTA

  Tänään tultiin Hollolaan, päivä etuajassa. Päätös syntyi aamulla. Se syntyi, koska ensi yönä povataan kunnon sateen alkavan. Eli kun tänään tultiin, kuivana vesinmatka taitettiin. 

  Jo tulomatkalla ajettiin Lahden kautta. Parissa kaupassa käytiin toimittamassa parit asiat. Ne onnistuivat päälle toivoin. Nyt ei hankintoja ole jäljellä kuin muutama pikku juttu Tokmannilta. 

  Huominen päivä kuuskalehditaan kotona, minkä siellä Tokmanilla ja Lidlissä käydään. Katsomattomien ohjelmien sumaa puretaan. Eikä pestä pyykkiä. Oli nimittäin suorastaan kummallista tulla kotiin ilman paria kokoliasta pyykkikassia. 

  Keskikiviikkona klo. 7:45 on minulla labra-aika. Verikoe pitää taas ottaa johtuen uudesta lääkkeestä. Sen jälkeen nautin viivästyneen aamukahvin, suuntamme auton nokan kohti Mikkeliä. 

  Kun tänne päivällä saavuttiin, oli ruoho vastikää leikattu meidänkin pihoiltamme. Erityisen mukavia naapureita, pakko kehua. On helppo jättää rivariasunto pitemmäksi aikaa, kun tuollaisia ihmisiä on molempien seinien takana, ja kolmannet kahden seinän päässä. 

  On mennyt taas pari kuukautta siivillä. Ja aina täällä käydessämme on ollut niin paljon hankittavaa, että ulkovarastossa on vieläkin saareen menevää. Sellaista, mikä ei ole mukaan mahtunut aikaisemmilla käynneillämme. Täytyy vain ihmetellä, ja kauhulla muistella, aikoja, kun Anttolaan suhattiin joskus yhdellä autolla, neljä aikuista ja kaksi lasta. Millä hitolla on kaikki tarvittava mukaan mahtunut? Me kun ei meinata välillä mahtua tavaroinemme edes kahdestaan. Vai onko niin, että nyt on suurin osa turhaa sälää, sellaista, jota ilmankin tulee toimeen? No varmasti on. Toimeen tulee melko vähällä, niin rahalla, kuin tavaralla. Jotenkin sitä vaan rakentaa alkukesän itselleen sellaisia puitteita, että oleminen on mukavaa. 

  Toisaalta tulee ikävä vanhoja aikoja, aikoja saaressa ilman sähköä. Matkaradiosta kuunneltiin, mitä kuunneltiin, ainakin Ruotsi-Suomi-yleisurheilumaaottelua. Ei tietysti ihan joka päivä. Sitten tuli matkatelevisio, sellainen vissiin kymmentuumainen, jos sitäkään. Jopa riemu repesi. Ja kun akku simahti, niin äkkiä sitä autolle viemään, ajamaan jotta se latautuu. Jäi jotain joskus katsomatta, eikä ollut Areenaa, mistä jälkikäteen kuikuilla. 

  Sitten saapui sähkö. Kahdeksankymmentäluvun puolivälin jälkeen. Ja ensimmäisenä, tai ehkä toisena, kesänä räväytti salama tolppaan, jossa pääkeskus jorotti. Räväytti niin, että minä, joka olin katsomassa televisiosta formulaa, lensin tuolin kanssa selälleni, kun tv paukahti kuin tykki. Ja välähti silmät sokeaksi. Samalla paukulla lensi kahvikeittimestä kytkinnappi, hajosi kasettisoitin. Ainakin ne. Onneksi ei ihmisvahinkoja, eikä tulipaloa, tullut. 

  Se ukkonen hiipi salakavalasti koillisesta Luonterin yli, eikä varoittanut itsestään ennen kuin päällä. Anna oli siinä kuuden, seitsemän, ja hänellä oli joku kaveri käymässä. He olivat uimassa, Hilpan valvonna alla, kun salama iski. Eivätkä olleet hekään mitään huomanneet. 

  No, vakuutus korvasi tuhot. Ja minä eksyin aiheesta. Aloitin "toisaalta tulee ikävästä", päädyin salamaniskuun. Sitä nyt ei ainakaan tule ikävä. Mutta olihan elämä jotenkin yksinkertaisempaa muutama vuosikymmen sitten. Ei sen helpompaa, ei sen vaikeampaa, mutta yksinkertaisempaa. Kun ihminen ei paremmasta tiedä, on hän olevaan tyytyväinen. Eli aika aikaa kutakin. Niin pitää mennä maailman järjestyksen. On tosin sellaisia, jotka tietävät paremmasta, sitä himoitsevat, sitä tavoittelevat. Heillä sitten ei olekkaan niin helppoa elää. 

  Tällaisia tuumi Peppe-pappa Hollolan  Kartanon alueella samalla kun taivas vetäytyy pilveen enteillen kaivattua sadetta. Kuvassa Peppe-pappa katsottuna näppäimistön suunnalta. Ihan parhaita puolia minusta. 

  Muuten, oletteko ajatellut, että ei ihmistä saa otettua valokuvaa kuin enintään puolesta. Ei saa, olkoon se paras, tai huonoin puoli. Hetkinen. Mitäs jos laittaa panoraama-asetuksen kameraan ja kiertää kuvattavan ympäri? Pittääpä joskus kokkeilla!

MINÄ JA JARI TERVO PIENENÄ

Aloitetaan Annan eilisaamuna ottamalla kuvalla. Minä sitä hieman manipuloin. En kuitenkaan kasvoja, ainoasta värejä ja kokoa. Kun kuvaa katselen, tulee mieleen, että siinähän me ollaan; minä ja Jari Tervo pienenä!

  Tämä on tietysti samalla kunnianosoitus arvostamalleni kirjailija Tervolle. Ja rakastamalleni lapsenlapselle. Kumpikaan ei varmaan ota nokkiinsa rinnastuksesta. Mutta ei tästä sen enempää.

  Viimeinen hellepäivä on kulunut tyhjänpäiväisissä toimissa. Ihan vaan ollaan pihalla kässelehditty, hieman kasvimaita huollettu, äsken niitä kasteltu. Ja toosaa katseltu. Perhe Tiilikaisen reilun viikon visiitti on kasvattanut katselurästiä kosolti. Niistä selvitään aikanaan. Ainakin, jos alkaa sadepäiviä pidellä.

  Digitaalikset ovat puhjenneet kukkimaan. Ne ovat kauniita. Ja myrkyllisiä. Ei maistella, katsellaan. Joku päivä postasin kuvan isotalvikeista, ja kyselin, että mihin me puutarhakukkia tarvitaan? Nyt myönnän, että on niilläkin puolensa.

  Jotkut kasvattavat portaillaan kukkia ruukuissa. Meille ovat ruukut silkkaa tarpeettomuutta. Malvaa, päivänkakkaraa, jotain muutakin, puskee ihan itsestään. Eikä niitä raatsi poiskaan nyhtää. 

  Sen verran voin sanoa, Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa lukeneena, että hänen isänsä Hermanni olisi nuo rappuset nähdessään äleytynyt lointelemaan melko näppeästi. Hermanni oli käärmeissään jo pihapiirissä kasvaville puille, vielä enemmän äiti-Riitun kukkaistutuksille ikkunoiden alla. 

  "Mrrh...melko anhitonta talonpitoa!", olisi Hermanni mumissut tuossa porrasedessä, vedellyt pitkiä henkosia sätkästään.

  Ei ole tietysti Hermanni Päätaloa, ei Kalle-poikaakaan, asiaa vahvistamassa. Mutta voin kuvitella.

  Ai niin. Onhan Hilppa sentään komentanut pesukonetta ahkerasti. Lakanapyykkiä, pyyhepyykkiä, niitä on kone myllännyt tiuhaan. Oli se oiva hankinta. Ei tarvitse tiistaina roudata Hollolaan muutamaa Ikea-kassillista pestävää. Ja kalsareita päälle.

  Veneitä on viikonvaihteen aikana liikkunut taas runsaasti, melkein juhannuksen malliin. Hienot kelit, halpaa bensaa. Vesijettejä porhaltaa suuntaa jos toiseenkin, enemmän kuin koskaan. Varmaan vuokravehkeitä enimmät. Liekö Anttolasta saatavilla? Ehkä Mikkelistä? Selvästi huomaa, että muutaman jetin porukka kun ajaa Lietvedelle päin, sama joukko usmuuttaa jonkun tunnin kuluttua takaisin. Käyvät varmaan Puumalassa. Jäätelöllä. Ja vessassa. Rahvaanomainen arvaus.

  Antaahan jettien ajella. Ne eivät tee onneksi perkeleenmoisia aaltoja, kuten vauraamman kokoiset moottoripaatit. Sellainen kuin ajaa läpi salmen puoliplaanissa, niin saa laiturilla mukavat kemmakat. Ajasivat hiljaa, tai sitten hana auki. Olisivat laineet maltillisempia. Mutta menepä niille sanomaan. Kerran yritin. Paska homma, en saanut kiinni ennen kuin Sahanlahdessa. Ei tuon takia viittisi venettä pikaliippariksi vaihtaa.

  Tällaisia puoli- ja kokopehmeitä juttuja tulee pitkähkön hellejakson lopulla suoltaneeksi. Saattaa näitä tulla viileän kauden perään myös. "Se on tuurissaan, kelle kasvaa iso ky**ä". Näin kauniisti taisi Hermanni Päätalo tokaista. Tai sitten se oli joku muu Koillismaan äijänvänkyrä.

BENSAN LOPPUMISEN SYVIN OLEMUS

  Perhe Tiilikainen lähti etappiajoon määränpäänä Espoon Lähderanta. Ensimmäinen ja lyhytkestoisempi etappiväli sekä etapilla viipyminen on Mikkelin Rantakylässä Emman luona. Matka jatkuu tänään Lahteen Arkiomaajärvelle, seisahtuu pariksi päiväksi Aija-mummin mökille. 

  Kun heidän tavaransa oli koottu (ei snadi homma), heitin Jonin ja kamppeet autolle, tulin hakemaan Anna ja lapsia. Vene alkoi pätkiä kesken ajon, sammui tykkänään. Minä tarkastamaan bensatankkia. Loppu, mikä loppu! Ja veneliiterissä oli toinen tankki täynnä, sekä 20:n litran kannullinen. Viime kesänä pidin kahta tankkia veneessä, koska ne sinne keskipenkin alle mahtuvat. Nyt olen ajatellut, että turhaa painolastia näillä lyhyillä ajoväleillä. Ja että otan molemmat mukaan, jos pitemmälle lähdetään. Hyvä ajatus, ei siinä mitään. Mutta hyvä ajatus vaatii hyvän toteutuksen, eli kannattaa aika-ajoin tarkastaa menonesteen määrä. 

  Onneksi apu oli lähellä. Soitin naapurin Hannulla, kerroin tilanteen. Pyysin häntä hakemaan meiltä bensakannun, tuomaan sen merihätään joutuneille.

  Ei kestänyt kauaa, kun Hannu porhalsi veneellään luoksemme. Hän toi omista bensoistaan pari litraa kannun pohjalla. Sehän piisasi hyvin.

  Olin ehtin myötätuulessa melomaan melkein Potinlahden laiturille asti. Vetelin viimeiset kauhaisut, Anna ja lapset pääsivät maille ja matkaan, minä venettä tankkamaan. 

  Annan jakoi kuvankin fb:iin kipparista melomassa merihädässä. Minä laita kuvan poislähtevistä.

  Helle jatkuu ainakin tämän päivän, hieman hellittää kuitenkin. Maanataina hädin tuskin kahtakymppiä saavutetaan. Tiistaiksi on ennustettu sadetta. Sataisi kunnolla, roskimman jälkeen tiputtaisi! Me lähdemme tiistaina käymään Hollolassa, tullaan keskiviikkona takaisin. Toivon mukaan litimärkään ympäristöön. 

  Kävin eilen vilkaisemassa kanttarellitilannetta. Muutama pikkusormenkynnen kokoinen näkyi olevan. Taisi suurin olla keskarikynnen mitat täyttävä. Vettä, vettä, vettä. Ja vielä kerran vettä!

  Heinäkuu alkaa pian. Heinäkuu alkaa kasvimaiden ja -lavojen edistymistä tarkkaillen. Pottua varmaan pian saadaan maistiksi, tomaateissa on muutama tulossa, salaatti  kasvaa, ensimmäinen sato pinaattia on syöty ja osa pakastettu. Herneet on kepitetty, mutta niitten satoon kuluu aikaa. Kurkku ja kurpitsa venyvät pituutta, kesäkurpitsan kukkimista vartutaan. Sillä tavalla ei käy homma yksitoikkoiseksi, että tarkkailee kasvustoa kolmen päivän kierrolla. 1. päivänä potut ja sipulit, 2. päivänä tomaatit, kesäkurpitsat ja salaatit, 3. päivänä kurkut ja kurpitsat. Täytetyönä voi tarkkailla persiljan, basilikan ja ruohosipulin tilannetta. On siinä yhdelle miehelle hommaa. Kukkien tarkkailu jää Hilpan päätoimeksi. Toki konsultoin häntä, mikäli, eli kun, tarve vaatii, sillä hän meillä on pääpuutarhuri, minä enemmän toteuttava taho maan muokkauksessa etc. 

  Rauhallisissa merkeissä lähtee siis heinäkuu kulumaan. Laituri on tehty, vanha laituri kokenut uuden kukoistuksen puukatoksena. Kunhan vielä saan haalittua purkupeltiä katteeksi, niin avot. Sellaista nautiskeluaikaa vietetään. On aikaa tutustua paremmin Dylanin Bobin ja Youngin Nipan juhannuksen maissa julkaistuihin albumeihin: Bobin pitkästä aikaa uutta musiikkia sisältävään Rough and Rowdy Ways'iin ja Nipan 1975 purkittamaan, mutta vasta nyt päivänvalon näkevään Homegrown'iin. 

  Olen molempia jo maistellut. Dylan vaatii enemmän sulattelua. Neilin levy on hieno näyte miehen 1970-luvun menosta. Viisi kappaletta kahdestatoista on toki kuultu aiemmin muissa yhteyksissa. Niilolla oli lienee syynsä jättää  Homegrown naftaliiniin. Sen tilalla julkaistiin synkkiä sävyjä sisältävä Tonight's the Night.

  

  Niin ja joo. Laitan vielä pari tämänaamuista kuvaa lapsista. 

KESÄ ON KERRAN KESÄSSÄ

  "Kesä on kerran kesässä", oli Ahos-Riti-vainaalla tapana sanoa, kun helleaalto yllätti. Jos tuo pitää paikkaansa, ja miksei pitäisi, sillä Riti oli viisas mies, niin kesä tälle kesälle sattuu kesäkuun jälkipuoliskolle. Tukahduttavaa ja läkähdyttävää. Vaan ei valiteta. Kerran kesässä olevana kesänä pitää nautiskella. 

  Aamusta on ainoastaan parikymmnetä astetta mittarissa, jos kukonlaulaulun aikaan heräilee. Niin tein. Niitin huut helevettiin kukintaansa lopettelevat lupiinit. Kärräsin ruhot navetanmuurin sisään, annan niitten kuivahtaa, ja poltan tynnyrissä kunnon sateen jälkeen. Eivät pirut siemeniään tältä osin pääse levittelemään.

  Muuten päivä on mennyt kerran kesässä olevan kesän tapaan, uiden, syöden, uiden, kahvitellen, uiden ja uiden. Laituri on niin kuuma, että uimaan on mentävä kiiruusti, tai jalkapohjat palavat. Veneeseen kun erehdyin avojaloin astumaan, niin pois piti kiiresti hypätä. Se kananmunien paistojuttu ei taida olla aivan legendaa.

Joni suuntaa ulapalle, Iiris ja Hilppa-mumma miettivät, uskaltaako lähteä perään. 

Äleytyi Peppe-pappakin uimapatjalle.

  Käytiin, uimisen lomassa, tosin kokeilemassa pohjaonkea parissa paikassa. Ei ollut kala otillaan. Ja, kuten arvata saattaa, ei Iiris malttanut kalastaa. Kiire oli takaisin, uimaan! Kyllä tyttö oikeassa oli; koska ei tuulen viri juuri ilmaa raikastanut, oli ankkurissa lilluvassa veneessä melko tukalaa. 

Aluksi oli ihan terhakka meininki Iiriksellä...

...mutta pian ote muuttui sellaiseksi, että ei olisi tarvittu isoakaan ahvenkalaa viemään vapaa tytön kädestä.

  Kastella pitää joka ilta kasvulavoja, josku pottujakin tulee ruiskuteltua. Mutta klapit säästyvät, kun ei tarvitse joka ilta saunoa. Saimaan sylissä on hyvä itseään pestä. 

  Liisaakaan ei voi viedä ulos nukkumaan. Vaikka kuinka varjoon vaunut parkkeraa, niin kuuma tulee. Onneksi sisällä on pumpun ansiosta inhimillistä. 

Siinä päiväuni numero kolmoselta herännyt tyttö odottamassa vaipanvaihtajaa. 

    Näin ne kuluvat, kerran kesässä olevan kesän päivät. Jaahans, nyt tuli loppupäiväkäsky ylemmältä taholta. Se kuuluu näin: Joni lämmittää saunan, sen jälkeen tehdään burgereita kesäkeittiössä. Tämä tarkoittaa sitä, että Peppen täytyy valmistella kesäkeittiö tarpeen vaatimaan kuntoon. Ei iso duuni. Mutta taidan mennä valmistelut tekemään. Pitää kuitenkin pyytää ylemmältä taholta tarkennus. Pitäisikö loppupäiväkäskyn kuulua: Joni lämmittää saunan, sitten kylvetään, sen jälkeen tehdään burgereita kesäkeittiössä. Näin uskallan omapäisesti omassa päässäni käskyn tulkita. Vaatii kuitenkin tarkistuksen. Lähden kysäisemään. Jos en lähiaikoina palaa näille sivustoille, olen toipumassa muka asiattomasta käskyntarkistuspyynnöstä saamastani palautteesta. 

HELVETIL......, EIKÄKU HELTEISTÄ MENOA

  Annan serkku Emma, Joni J., Luna ja Leo kävivät tänään kyläilemässä helteisessä saaressa. Iiris odotteli malttamattomasti koko aamupäivän. Johtuiko hänelle ja Lunalle tiedossa olleista karkkipusseista? En usko. Luna, 10 v., on tuplaiästään huolimatta hyvä kaveri. 

  Tässä koko lapsijoukko...

...ja tässä tervetuliaismalja Rantahotelli Saarelan salakapakaksi ristityssä leikkimökissä.

  Kun oltiin syöty (salaattia, uusia pottuja, korvasienikastiketta, grillattua kanaa ja maissia), hetki ruokaa sulateltu, siirtyi joukko rantaa ja veteen, eli rantaveteen. Aikuiset vähän syvemmällekin. 

  Vesi on kuin linnunmaitoa. Se on sanonta, jonka faktuaalisuudesta en mene takuuseen. Linnut kun harvemmin imettävät.

  Sitten oli kahvin aika (Emman tuomaa raparperipiirakkaa sekä Annan ja Iiriksen leipomaa mudcake'a, vispatun vaniljakastikkeen kera, kuinkas muuten?).

Joukon nuorimmat elivät kahvittelun ajan omaa elämäänsä. Eivät vielä perusta kofeiinin puraisusta.

Välillä pikkuserkukset pötköttelivät matolla.

   Nyt porukka on taas rannalla. Minä istun viilentävän lämpöpumpun tuomassa autuudessa, kirjoitan. Ulkona on varjon puolella tasan 30, auringon puolella 35, pirtissä 22. Kiitos lämpöpumpun keksijälle, valmistajalle, asentajalle, ja minulle, joka sen älysi aikanaan hankkia. Vaikka totta puhuen pumpun arvo muodostuu suurimmalta osin lämmittävästä puolesta. Viilennystä tarvitaan harvoin. Onneksi, sillä muuten se, minkä kylminä aikoina sähkölaskussa säästää, hupenee helteillä olemattomiin. 

  Mukavaa, kun on käyvät joskus sukulaiset. Anna ja Emma ovat muutaman päivän erolla saman ikäiset, ja ovat pikkupenskasta asti olleet hyviä ystäviä. Nyt, kun heillä on lähes samanikäiset pikkulapset, lähentää se ehkä vielä lisää. 

  Huomenna jatkuu helle. Luppopäivä tulee. Ehkä aamulla jotakin työnsorttista nahuan. Päivällä mennään veneen kanssa pohjaongelle. Joni löysi aamulla onneksi muutaman madon. Maistuisi ahvenfilee muikun vastapainoksi. 

  Hellettä on perjantainakin. Viikonloppuna alkaa tasaantumaan. Ensiviikolla näyttä olevan ennusteessa vähän sadettakin. Toivotaan, että on, eikä vain näytä. 

  En ole kanttarellinalkuja vielä käynyt syynäämässä. Ehkä huomenna piipahdan. Vaikka eivät ne alut alkua pidemmälle jaksa kasvaa, jollei vettä tule. 

  Nyt alkaa joukko läjääntyä helteestä pirttiin. Minäpä lopettelen.

HUI HAI ELI JÄÄHYVÄISET LIKAISILLE KALSAREILLE

  Koska on tullut päivittäin päivitettyä, niin menköön, päivitelkää, jos siltä tuntuu, ja koska eilen oli otsikkona yhden lempikirjailijan teoksen nimi, niin jatketaan samalla linjalla. Paitsi että Kurt Vonnegut kirjoitti omien sanojensa mukaan lähes omaelämänkerrallisen Hui hai eli Jäähyväiset yksinäisyydelle.

  Jäähyväiset likaisille kalsareille kirjoittaa Peppe. Tämä ei ole omanelämänkerrallinen, mutta ensikerrallinen hankinta tälle paikalle. Pesukone. Joka tuli tänään. Jonka liitännät kävi Jokke P. asentamassa tänään. Jota ei saatu toimimaan tänään. Sillä tuloveden liitäntään täytyy hankkia supistusnippa 3/4" X 1/2".    Jäähyväiset likaisille kalsareille on siis hui hai. Mutta huomenna täyttä totta. Koska lähdemme käymään Mikkelissä.

  Sitten takautumaa. Aamusta käytiin nostamassa verkot. 50 mujetta, sopivasti tälle porukalle. Aamupäivällä oli vapaata puuhailua. Hernekeppejä mm. jouduttiin Iiriksen ja Jonin kanssa tekemään lisää. Sitten he avustivat Hilppaa kasvimaalla. 

   Rantahotelli Saarelan luonaana oli tänään palapaistia hirvenlihasta. Koska Jokke P. tuli laittelemaan pesukoneliitäntöjä, viivästyi lounas pitkälle iltapäivään. Päätimme, että muikut paistettaan vasta huomenna. Mutta ei aivan huonosti syöty näinkään.

  Liisa sai maistaakseen perunaa ensimmäistä kertaa. Jonkin verran hän mutusti muussattua pottua, ja ihan mielellään.

   Pesukone tuli ennen neljää. Eli iltapäivä meni pesukonehommeleissa; ensin joomiehenä Jokken töissä, sitten itse koneen roudauksessa ja paikoilleen laittamisessa. 

Tässä asentaja edustavampi puoli itsestää esillä.

  Tässä sitten masiina "hahmollaan".

  Juuri se mahtui tason alle. Niin oli homma kuutioitu. Puoli senttiä oli väjyyttä teoriassa. Käytännössä, kun kone oli naplikoitu vaateriin, kolmisen milliä. Mikäli ihmettelette, miksi koneen vasemmalla puolella on tuo tyhjä väli jääkaappiin, niin sopii ihmetellä. Sille on järkevä selitys. Sellainen, että työtason kannatus on on kulmaraudalla jääkaappikomeron sivulevyssa, ja sen alle tuupattuna pesukoneen kansi olis kiinni kannatuksessa. Sehän ei ole suotavaa, ainakaan lingotessa. Tasoa ei puolestaan voi nostaa, jos haluaa, että ikkunat aukeavat. M.O.T.

  Koneen toiselle puolelle mahtuu parahultaisesti likapyykkikori. Ja huomenna kone laulaa iloisesti, toivon mukaan myös puhtaasti. Soraäänet eivät ole suotavia näissä sävelissä. 

  Aamulla Mikkeliin. Joni lähtee mukaan. Sitten hellettä pitämään kaulaa myöten Saimaassa. Kunhan ensin olen kiertänyt supistusnipan ja siihen tulevan veden putken. 

  Anna on nukuttamassa Liisaa, Joni lukee Iirikselle iltasatua, Hilppa lukee pesukoneen manuaalia. Minä lopetan Jäähyväiset likaisille kalsareille, sanon hui hai ja hei.

ENIMMÄKSEEN HARMITON

  Enimmäkseen harmiton on Käsikirja linnunradan liftareille-kirjasarjan viimeinen osa. Kirjasarja on tekijänsä Douglas Adamsin mukaan ”maailman ainoan viisiosainen trilogia”. Käsikirjan saattoi markka-aikaan tilata Pienen Karhun MegaDodo-kirjankustantamon ulkomaantilauksista hintaan 39,50 markkaa + postitus- ja käsittelykulut 59 800 132 406,30 markkaa. Eurohinnasta en ole tietoinen, sillä tilasin kirjat jo ennen euroa. Karhun MegaDodo-kustantamon sekä planeetaarisen postiyhtiön tuntien osaan arvata, että hinta on euroissa vähintään sama kuin markoissa. 

  Enimmäkseen harmitonta on elämä postjuhannustunnelmaisella Saarelan tilalla. Ilma on aurinkoista, mutta ei tukahduttavaa. Vesi on lämmintä, joskin piristysvaikutukseltaan mitätöntä. 

  Vedessä puljaamisen välissä Iiris opetteli onkimaan veden viljaa. Heti nappasi laiturilla särki onkeen. Voi sitä riemua! Tyttö innostui niin, että piti lähteä veneellä merta edemmäs kalaan. Makuutsaarille usmuutettiin. Eipä ollut ahven otillaan. Mutta muuten mukavaa. Ai niin, jäi mainitsematta, että ensimmäinen rantautuminen jouduttiin perumaan. Kun kokka kohahti rannalle, huomasin kuikan räpyttelevän lähistöllä harhautusliikkeitä. Sanoin, että sillä on lähellä pesä.

  "Niin on!", tokaisi Joni, joka oli äkännyt pesän ja kaksi munaa aivan veneen keulan vieressä. Me poistuimme vähin äänin.

  Hetken ja kaksi malttoi Iiris kalliolla onkia. Sitten hän alkoi kärtää, että lähdetään takaisin, laiturilta saa paremmin kalaa!

  Ei tärpännyt Jonin virveliinkään hauki, ei ahven. Niinpä suostuimme pian Iiriksen toiveeseen. 

  Ajeltiin hissukseen takaisin norpan näkeminen toiveissa. Veneessä oli näet kaksi sellaista, jotka eivät norppaa luonnossa, edes Luonterilla, olleet nähneet. Ei käynyt viuhka nytkään.

 Onginta jatkui laiturilla. Perheen voimin yrittivät...

...ja tulostakin saivat aikaan. Tämä on yksi isoimmista!

  Liisa ei vielä perustanut kalastuksesta. Hän tyytyi tarkkailemaan tilannetta mukavasti saunan terassilla.

  Koska ruokakalat eivät onkeen ottaneet, olivat ehkä ottaneet onkeensa kuokkujen vaaroista, lähdettiin Jonin kanssa laskemaan pari muikkuverkkoa. Siinä lentää rannanpään koho...

...ja tässä toinen verkko liitetään jataan.

  Tänään oli saunakin vuorossa. Ei sitä tosin isosti kaipaa, kun järvessä voi lotrata mielin määrin, itsensä pestä vaikka tunnin välein.

  Iltaruokana oli pinaatti-mozarellapiirakkaa ja pinaattilettuja. Oman sadon pinaateista, tietty. 

  "Terveellistä ja hyvää", sanoi Iiris letuista, joita veteli mahaansa jokusia. 

  Liisa sai ennen urvahtamistaan maistella vesimelonin mehua. Tykkäsi. 

  

  Huomenna on uusi enimmäkseen harmiton päivä. Pesukone tulee, ehkä, Jokke tulee asentamaan valmiuden, ehkä. Jonin kanssa mennään aamulla nostamaan verkot, varmasti, paist'muikkuja syödään päivällä, ehkä. Uida polskitaan, varmasti, särkiä ongitaan, varmasti, ollaan harmittomasti enimmäkseen harmittomia, toivottavasti.

JUHANNUSPÄIVÄ

  Juhannuspäivä alkoi aamusta, loppui iltaan ja muikun savustukseen. 

  Mutta aloitetaan aamusta. Se alkoi hieman normaalipäivää myöhemmin johtuen nukkumisajankohdan venymisestä. Minä könysin ylös vartin yli kuusi. Keittelin kahvit, luin uutiset netissä. Kun hiljaiselta vaikutti talo, lähdin rantaan. Hilppa oli juuri herännyt saunatuvasta, jossa taas nukumme perhe Tiilikaisen yöpyessä talolla. Hilppa hipsi ylös, minä jäin viimeistelemään laiturin ankkurointia. 

  Aikanaan heräsi koko joukko. Sain toiset kahvit. Aamupäivä kului pian. Alettiin valmistautua kyläreissuun. Uimassa käytiin, vähemmän virttyneitä vaatteita päälle hamuttiin. 

  Puolenpäivän jälkeen lähdettiin matkaan. Kahdella kulkuneuvolla piti lähteä. Anna, Hilppa, Iiris ja Liisa naisten autolla, Joni ja minä miesten autolla. Ei ekologista, mutta ei metroa, sporaa, ei edes linjuria kulje näille seuduille. Yllättävän paljon oli autoja liikkeellä Anttolan ja Mikkelin välillä. Vielä enemmän Mikkelin ja Otavan välillä. Luulisi immeisillä olevan parempaakin tekemistä juhannuksena, kuin autolla ajelu. Sanoo paraskin sanomaan!

  Otavassa meitä oli koolla runsaat kymmenen aikuista parikymppisistä nestori-Peppeen ja viisi lasta vauvasta teinariin. Amy oli loihtinut mainiot sapuskat. Eikä kahvitarjoilusta piirakoineen ja jäätelöineen löytynyt moitteen sijaa. Kiitos Amy!

  Mukava oli jutella. Näkemiset pyrkivät jäämään valmistujaisiin tai ristiäisiin. Kohta on valmistuva ikäpolvi valmistunut. Jos vuosia riittää, tapaillaa seuraavan polven juhlissa. Jos näitten veijareitten lakkiaiset pääsen kokemaan, on kaikki terpeellinen nähty. Kuvassa pikkuserkukset Liisa 4 kk, ja Leo 7 kk. Kuva by Joni Juvonen. Emman suostumus puuttuu, koska Anna ei saanut häntä kiinni, mutta otan riskin ja vastuun. Korjaus: Lupakin tuli.

  Koska oltiin kahdella autolla, lähdettiin me Hilpan kanssa kahvin jälkeen takasin. Tiilikaiset jäivät vielä sukuloimaan. He tulivat pari tuntia myöhemmin. Anna, Iiris ja Liisa ahtautuivat peräpenkille viereeni, kun heidät kävin vastarannalta hakemassa. Liisassa on selvästi kippariainesta.

  Kun tulijat oli haettu, olikin savustuksen aika. 45 muikkua antoi Ahti aamulla. Yksi ritilällinen, ja juuri sopivasti meille iltapalaksi. Minä söin kahdeksan, Hilppa kai viisi, Anna saman verran, Iiris ja Joni hoitivat loput. Kaik män, tais piisata kuitenkin. 

  Mielenrauhalle mukavaa puuhaa savustella illankahussa. Itikoitakaan ei ole vaivaksi asti, vaikka savustuspaikka on vehreä.

  Siinä kun istuksii, tuijottaa liekkejä, välillä nakkaa klapin tai pari tulen ruoaksi, radio soi hiljaa seinän takana kesäkeittiössä, niin mahdolliset murheet pysyvät loitolla. 

  Vieläpä loppuun pohdinnan aihe. Hilppa sen äkkäsi, kun oltiin lähdössä Potinlahdesta kohti Avokasta. Rannalla on kaksi kimppalaituria autopaikan lunastaneilla. Sen toisen laiturin konstruktiosta on nyt kyse. Hilppa kysäisi, että miksi tuossa on nuo rappuset? Minä katsomaan. En osannut sanoa, mutta nappasin kuvan.

  Kyllä rapuille varmasti vissi tarkoitus on. Täysipäisiä ihmisiä ovat laiturissa veneitään pitävät. Mutta pakko myöntää, ei ihan ensipohdinnalla auennut. 

  Tätä ei pidä ottaa kenenkään, ei varsinkaan asianosaisten, keljuiluna. Eikä tämä ole suinkaan missään mittarissa merkittävä, ei asiana, ei rappusena. Mieluumin merkityksetön detalji. Kunpahan tulin tällänneeksi juhannuspäivän päätteeksi. 

TAATON ARINA

  Juhannusaatto iltaan on saatettu. Puuhaa mahtuu päivään kohta menneeseen. Oli ap. juhannuskoivujen hakua ja ruohonleikkuuta minulla, ruoan valmistelua Hilpalla. 

  Kun perhe Tiilikainen puoliltapäivin saapui, alkoi juhannuksen vietto. Se alkoi aterialla. Monen sortin tarjottavaa oli emäntä loihtinut kesäkeittiön buffetpöytään. Oli uusia pottuja, oli papinsilliä, oli sienisalaattia, olipa Peppen grillaamaa possun sisäfileetä, maissia ja paprikaa. 

  Iiristä ei saanut pidettyä pois rannalta ja vedestä ihan heikoin voimin. No, mukavaa rannalla on olla, näillä keleillä, näillä veden lämpötiloilla. 

  Niissä touhuissa meni aika aika mukavasti. Siis tarkoitan, että aika meni aika mukavasti. Tautologian mestarien aamiainen, sano Kurt Vonnegut. Kahvit välillä kiskaistiin. Raparperipiirakan kanssa. Ja me Iiriksen kanssa pantiin päähineet vaihtoon.

  Naapurin Hannun kanssa käytiin laskemassa muutama muikkuverkko joutessamme. Jospa pääsis huomenna haikuttamaan. Illalla, sillä päivällä mennään Otavaan Amyn luokse syömään. 

  Hanelin kanssa oltiin sovittu, että tikku raapaistaan kahdeksalta. Kahdeksalta, koska lapsia oli kokolle tulossa, muitakin kuin Iiris ja Liisa. Vähän pilveili, kun Piskolaan ajettiin...

 ...mutta kokolla taivas taas selkeni. Kyllä lämpöä piisasi, kokosta ja isosta pallosta. Hyvin paloi kokko...

...tuumasi Peppe. 

  Taina kiikutti kokkorannalle kahvit ja, kuinkas muuten, rapareripiirakkaa. Jotenkin se kuuluu juhannukseen. Ennen juhannukseen kuuluin jotain muuta, mutta nyt on hyvä näin. Miten on muuten Iiris saanut raajansa noin solmuun. Käärmetyttö?

Kokkoväkeä kokolla.

  Hyvissä ajoin palattiin. Iiriskin alkoi olla poikki, kun oli aamulla seitsemältä herännyt. Nyt lapset nukkuvat. Kohta kömpii Peppekin unten maailmaan. 

  Huomenna on taas puuhapäivä, paljon erilaista toimintaa. Ja ilma jatkuu kesänä. Mikäpä ollessa. 

  Tähän kuvaan lopetan taaton arinan eli aaton tarinan. Aaton tarinasta tuli kuvatarina. Juhannuspäivän tarina on toinen juttu. Ilmestyneekö koskaan?