ONPA SEISOVAA ILMAA

  Hautova keli, ja kostea. Aamulla kuitenkin sörnäytettiin Piskolaan veneellä. Mustikat mielessä, nimittäin. Minä poimin mustikoita niukasti, kanttiksia liki korillisen, Hilppa rohmi marjoja enemmänkin. Minä en osaa orientoitua marjanpoimintaan. Selkään sattuu, missään ei ole tarpeeksi marjoja, paarmat puree, ämpäri meinaa kaatua. Mutta kun sienet on mielessä, ei mikään vastusta, ei vähyys vaivaa, ei ötökän pisto ole kivulias. Asennoitumis-
kysymys, otaksun.

  No, saatiin, mitä saatiin. Elina, joka oli ollut taas viikon Markun kanssa Piskolassa, tuli mukanamme Avokkaaseen. Markulla ja Irmalla on jotkut juhlat, lähtivät aamulla ajelemaan. Elina matkaa huomenna kanssamme Lahteen. Pääsee viikon päästä taas joksikin aikaa takaisin Piskolaan. Sanottakoon se vielä kerran: "Olen kiitollinen Markulle ja Irmalle."

  Leikkelin ip. nurmikkoa, kun leikkuri alkoi oirelemaan. Kierrokset vähenivät pikkuhiljaa, pian tilttasi koko masiina. Annoin sen hetken huilata, putsasin tulpan. Joten kuten se käydä putputti, vajaalla teholla, niin, että sain työn nippa nappa tehtyä. Pitää vissiin viijä huoltoon. Ikävä tulee entistä  Bright&Stratton-merkkisellä koneella varustettua Nortonia; kolkytvuotta ja risat palveli, eikä ollu huollosta kuullutkaan. Sitten alko osat lentelemään, piti romuttaa. Tää uusi ei ole kun kolmatta, vaiko neljättä?, kesää käytössä, ja jo alkaa änkyröimään. Vaan millä ne saisi laitteitaan kaupaksi, jos ne kestäisi määrättömiin?

  Piti vielä leikkuriepisodin jälkeen lähteä metsään, hermoja lepuutamaan. Eikä suotta; kanttiksia löytyi joltisenkin verran, mustatorvisieniä malliksi. Täytynee huomisaamuna vielä mennä muutama torvisienipaikka tarkastamaan.

  Puutarha kasvaa ja voi hyvin. Ensimmäinen tiikerinlilja alkaa aukeilla.

  Vanha rouva tutkii tarkkana kasvustoa. Antaako ihan ohjeita hieman nuoremmalle rouvalle?

  Nyt ovat nuo rouvashenkilöt saunassa. Elinaa ei oikein arvaa itsekseen kylpemään laittaa. Minä menen sinne heti, kun hän palaa. On kyllä paikallaan, sauna. Aika monet hiet on tänään jo tullut otettua. On tuo ilmanala sellainen, että ei tarvitse juuri persettään penkistä nostaa, kun alkaa keittämään. Mutta eiköpä Saimaan vesi pian huuhtele pahimmat nihkeydet pois tiehensä. No nyt se Elina tuli. Kehui uimassakin käyneensä, vaan ei paljon löyssä. Hyvä, että vielä uimaan uskaltaa, äiti. Vaikka ei varmaan reimarin ympäri kroolannut, niin kuin ennen nuorempana.

  Saunottu on, Eetvarttia teki. 

  Anttolassa oli/on Kihut tänään. Ei viitsitty lähteä, on puuhaa muutenkin. Kihuillaan josku toiste, josskihuttaa. 

  Huomenna menen siis vielä yhden sienikeikan tekemään. En muuten tänään havainnut rouskun rouskua. Taisi viimeviikkoinen saalis olla joku näyte-esiintymä! Mutta koska torvsieniä näyttää olevan, niitten perään lähden. Kertauksen vuoksi: se on ehdoton suosikkini metsäsienistä, maultaan voimakkain ja paras. Piste. 

  Hyvissä ajoin varmaan taas startataan huomenna kohti Päijät-Hämettä. Minä, Hilppa, Elina ja ruohonleikkuri. Pitää muuten miettiä, josko veisi värkin Hanelille, joka nakkaisi sen viikolla Anttolan Kone-, ja Urheiluun tutkittavaksi? Vai roudaisiko Lahteen saakka? Siinä pulmaa sydänyön hetkiksi.

  Hilppa loihtii espajalais-anttolallaista munakasta päivällä ylijääneistä potuista ja kanttarellikastikkeesta. Ja munista myös, oletan. Kohta purastaan. Eli taidan lopettaa. Seuraavan kerran uusia aatoksia.  

Ps. Joku kommentoi jossakin nyreänä, että "se ei ole kanttarelli, vaan kantarelli!" Minä vastaan yhtä nyreänä, että paskat se kumpikaan oo, se on keltavahvero! Mutta mulle se on kanttarelli!

TARINAA. VAIKO TURINAA?

 Pari satunnaista tarinaa.

  Oli vuosi 1966, tai 1967. En ole enää varma, kun tuli tuplailtua. Mutta oli mikä oli, käytiin Porrassalmen Yhteislyseon viidettä luokkaa. Meitä oli samalla luokalla ainakin Räihän Ruikku, Kallialan Aake, Puron Liri, Seppäsen Timppa ja mä. Meillä oli voimistelun ja terveystiedon opettajana Liljan Emppu, lyhyt pesäpallofanaatikko, jolla oli koljoosi. Syksyllä piti Emppu meille suunnistuskilpailuja, minkä pesisksen peluuttamiseltaan ehti. Aakella oli niissä karkeloissa pettämätön taktiikka; hän suunnisti viimeiselle rastille, odotti, kun ensimmäiset radan kiertäneet saapuivat sinne, ja kiristi näiltä muiden rastien tunnukset. Hölkkäsi sitten hiljakseen maaliin saaden hyvän, muttei epäilyttävän, ajan. Muistaakseni olin kerran mukana tässä Aaken kiristysseurueessa, Ruikku oli myös.

  Taisi olla joku eri vuosi, koska Aake ei, hänen ja minun vuorottaisen luokallejäännin vuoksi, ollut samalla luokalla. Mutta Lempo oli. Toverukset heitettiin joltain tunnilta ulos häirinnän takia. Tästä saivat he kimmokkeen; koputtivat erään luokan oveen, sanoivat kohteliaasti päivää, kysyivät opettajalta: "Anteeksi voimmeko hieman häiritä?"

  "Olkaa hyvä vaan", vastasi opettaja. Silloin Aake ja Lempo aloittivat armottoman häirinnä elehtien irvokkaasti, äännellen infernaalisesti. En muista, kuinka tarina päättyi. Luultavasti jälki-istuntoon.

  Porskilla opetettiin myös metallitöitä. Paja oli koulurakennuksen päässä, metsän laidassa, joten sieltä oli hyvä välitunnilla livahtaa tupakalle. En enää muista opettajan nimeä, taisi olla Ahtola?, mutta vanhanpuoleinen harmaapää hän oli. Hänen pravuurinsa oli mitata meidän kisällien hiuksien paksuutta jollain ihmetarkkuuslaitteella. Meillä oli, itse kullakin, tukkaa siihen aikaan runsaanpuoleisesti. Jonkun liuhuletin tai "trasselipään" kohdalla saattoi opettaja tokaista: "Vain 0,07 mm, eipä uskois!", muutaman "normaalitukkaisen" saama kommentti kuului: "0,10 mm, onpa pojalla vahva tukka!"

  Koska luokan tytöt opiskelivat samaan aikaan kotitaloutta, oli järjestäjän tehtävä toimittaa päiväkirja kotitalousluokkaan. Sinne tuppautui aina "joomiehiä" mukaan. Jos likat olivat valmistaneet pullia, pikkuleipiä tai kakkuja, tarttui lähettien taskuihin joskus maistiaisia.

  Tuo kouluhan sijaitsi Kalevankankaalla, metsän laidassa. Tupakilla käynti oli yleistä, koska piiloon pääsi helposti. Kerran metsän halki töihinsä kävelevä Pystysen Ensio, inhottu ruotsinmaikka, yllätti Ruikun ja minut, ja jos ei muisti ihan sassaroi, oli Lehtosen Jeppe kolmantena. Minä olin ainoa, joka oli ehtinyt haikupillin sytyttää, muilla se oli vielä palamattomana suussa. Siitähän seurasi, sen aikaista käytäntöä noudattaen, kaksi tuntia jälki-istuntoa ja käytöksenalennus. Ruikulle ja Jepelle myös, tupakkivehkeiden hallussapidosta, vaikka nämä voimakkaasti protestoivatkin.

  Tuo käytöksenalennus oli sellainen, että, jos ei uusia rikkeitä tullut, nousi arvosana numeron verran lukukaudessa. En muista koskaan yhden lukuvuoden aikana saaneeni kuin yhden alennuksen, sillä numeroni ei koskaan ollut alle kahdeksan. Jos olis paljon kärvähdelly tupruttelusta, oliskohan käytöksestä tullu ehdot?

  Vahvistamaton tarina, liekö legendaa, muuten kertoo, että Aake ja Lempo olisivat käyneet tuota inhokkimaikkaa, Pystysen Ensiota, kolauttamassa saatuaan kumpikin ehdot ruotsinkielessä.

  Toinen turina sivuaa Koistisen Perttiä, sitä kaimaania Tukkisaaresta. Pertti kävi iltapäivällä kumppaninsa Anna-Maijan kanssa kahvilla matkallaan Anttolasta Helsinkiin, siitä edelleen Tukholmaan. Kaimaani on vuoden -53 miehiä, minua siis pari vuotta nuorempi. Mutta hyviä kavereita oltiin, ennen kuin minä häivyin Hollolaan, Pertti K. Ruotsiin. Ja ollaan vieläkin, ei sen puoleen. Vuosikymmeniä vierähti muutaman satunnaisen kesätapaamisen voimin. Sitten tavattiin fb:ssa. Ei olla juuri sen useammin nokikkain nähty (tää on toinen kerta), mutta kuulumisia ja mietteitä on vaihdeltu. Pertti K. oli nuoruudessaan verrattoman älykäs ja sanavalmis veijari, on varmasti vieläkin. Tai ei taida enää olla veijari. 

  Muisteltiin mm. kertaa, kun oltiin poikaporukalla Avokkaassa. Meitä oli Ahos-Riti, Haneli ja me Pertit. Haneli ja Pertti K. intoutuivat jossain välissä painimaan makkarin sängyillä. Siinä rytäkässä toisesta pääsi pääty irtoamaan. No, Erkki posautti paikalle, kun oltiin pahimmoilleen siivoilemassa pyhänä jälkiämme. Enttuhan kirkastu, että mikä kele tuon sängynkin on hajottanu!?!?! Haneli oli sitä sängyn rehjaketta justiisa raahaamassa, ja meni ihan hiljaseksi. Eikä kukaan muukaan osannut sanoa mitään, me kolme pelattiin niskat kyssässä paskahousua, ja oltiin paskat housuissa. Syntyi parin minuutin kiusallinen hiljaisuus.  Yht'äkkiä Haneli täräytti tulemaan: "Miä muuten tiijän, miten se sänky särky!"  Seurasi melkoinen meriselitys, jonka sisältöä en enää jaksa muistaa. Mutta oma vaikutuksensa sillä oli; Enttu lähti hipsimään pihalla. Kuulin hänen kylläkin mutisevan mennessään: "Selitys muuten ontuu!" 

  Kaimaani kertoi myös minulle ennen ennestään tietämättömän tarinan hänen ja Ritin bensanloppumisesta keskellä Harviota, ja keskiyöllä tietysti. Loppui siis bensa, ei kaimaani kertonut. Keskikiyöllä, koska ei meillä ole yötä ollut. No, eivät poijaat olleet hätääntyneet menoveden ehtymisestä. Kossua oli vielä ollut jäljellä, ei kun naukkuja ottamaan, veneen pohjalle sitten pötkölleen. Kun aamuauringon säteen olivat Pertti K:n herättäneet, ja hän oli ihmeissään päätään nostanut, oli lehmä tuijottaa möllöttänyt häntä silmiin puolen metrin päästä. Olivat onnettomat yön aikana ajautuneet Jaaninniemen taakse rantaan, juuri laitumen kohdalle. "Vähän se rapulaista hätkäytti", muisteli kaimaani.

  Näitä Pertille, ja meille molemmille Perteille yhdessä, sattuneita tapahtumia olen aiemmissa blogeissani useampiakin kertonut. Kuten sen, missä kaimaani puhui inttiaikaan itsensä vapaaksi katujyrän kynsistä. Tai sen, missä Pertti ravintolan tarjoilijan toppuutellessa hänen äänekästä esiintymistään tokaisi yks'kantaan: "Tää kuuluu miun imagoon". Ja jatkoi mäheltämistään. Mutta olenkohan kertonut sen, kun Pertti K. Kahverissa monen kaverin miehittämässä pöydässä selvensi juomatapojaan. "Juon tämän tästä", hän sanoi kipaten vasemmalla puolella istuvan toverin grogin naamaansa, "ja tuon tuostakin", jatkoi hän siemaisten nyt oikealla puolellaan olevan drinkkilasin tyhjäksi. No, nuo kujeet ja elkeet kaimaani on jättänyt aikaa sitten. Mutta huumori on tallella. Ja "hyvä reaktiokyky", kuten ent. kollegani Hemppa totesi nopeaälyisestä ihmisestä. 

Harvinaiset vieraat kahvilla. Tai harvinaiset ja harvinaiset. Johan he ehtivät jo piipahtamaan, vaikka ei tässä olla ku vaivaset kolkyt vuotta asuttu!

  Kahvit Lidl'in leipomon tuotteiden kanssa nautittiin, menneitä muisteltiin, rahtusen tulevia sivuttiin. Lähinnä niitä aikoja, kun Pertti K. jää eläkkeelle, ja viettää enemmän aikaansa synnyinseuduillaan. Jos, ja kun, kuntoa sekä virkeyttä riittää, sitten puhutaan urakalla, pannaan maailman asiat kohilleen. Ei tästä elämän menosta tuu muuten hittojakkaan. Pelkkää sotaa ja terroritekoa, Trumppia ja Putinia, dopingia ja lahjuksia riittää, jollei myö lyyvä päitämme yhteen.

Ps. Riley, jos tämän luet: Pertti K. lähettää runsaita terveisiä!

Lopuksi vielä kuva liittyen ensimmäiseen tarinaan. On se kuvassa Aakekii.

HUH HELLETTÄ, JA TAIDETTA OTAVASSA, SANO PEPPE

  Aamulla klo. 5:00 +17. Keskipäivällä +26, Ip.  klo. 16:00 +28. Illalla klo. 20:20 +25. Meillä. Varjossa. Nuo eivät tietysti ole virallisia lukemia. Mutta sinne päin. Ei siis ihan menny kolmetkympit rikki. Mutta vähän liikaa tämäkin. Minulle. Kun tuossa kello 18:sta kieppeillä kävelin Lahden torille aurinkoista ja tuuletonta kivikanjonia pitkin, oli mollikan ja asfaltista sekä rakennusten seinistä hehkuvan lämmön yhteisvaikutus keskinkertaisen saunan veroinen.
  Saisi muuten Jaska päivittää kivennakkuutapahtuman ajankohdan. Vesien povaillaan, ainakin Etelä-, ja Keski-Suomessa lämpenevän tulevina päivinä parilla asteella. Viime kesänä olivat Luonterin seudun vedet lämpimimmillään elokuun puolivälin jälkeen.
  Tänä vuonna kesä alkoi vapulta, jatkuu ties miten kauan. Sopiihan se, jos syksy sitten ruskineen ja sienineen tulee ajallaan, muuttuu ilman suurempia räntäsateita talveksi paksuine jäineen, lumikenkäilylumineen, jo joulukuun alussa, vaihtuen kevääksi maaliskuun lopulla.
  Kaikissa vuodenajoissa on omat viehätyksensä ja ärsytyksensä. Jos minun pitää asettaa vuodenajat paremmuusjärjestykseen, on lista seuraava: Syksy, alku- ja loppukesä, talvi, kevät, keskikesä. Mutta vuodeaikojen vaihtelu on rikkaus, mitä en halua pois vaihtaa. Se tällä kertaa säästä, tuosta ehtymättömästä puheen- ja kirjoituksenaiheesta.

  Kun sunnuntaina kotiuduttiin, huomasin, että naapuri oli taas leikannut meidänkin nurmilänttimme. Minä perjantaina olin ruohon pituutta katsellut, arvuutellut sen hyvinkin voivan maanantaihin kasvaa. Naapuri oli sitten eri mieltä. Tai, kuten hän itse asiaa luonnehtii: "Ihan sama, kun koneen varastosta hakee, jos leikkaa vähän enemmän kerralla." Niinhän se on. Ehkä tulee vastavuoroisesti tilanne, että pääsen hänen hyvät työnsä korvaamaan. Viimeistään syksyllä, kun valvon heidän pesuhuoneremonttinsa. Nimittäin lasku tuosta pienestä vaivasta ei tule viimaa perheen lompakossa aiheuttamaan. Rempan tulee muuten tekemään sama Arttu, joka meillä hommat teki viime syksynä. Minä häntä suosittelin, syystä. Lokakuussa tulee Arttu. Taitaa syksyrupeamista Hollolassa muodostua Järvenpään miehelle traditio.
  Noin yleisenä huomiona: Jos teillä on hyviä naapureita, olkaa niistä onnelliset. Se on ilo ja siunaus, enkä viitsi edes ajatella päinvastaista tilannetta.

  Meinanderin Paul'in näyttelyssä toinnii sunnuntaina piipahdettiin. Tuottelias on taiteilija; suurin osa tauluista oli tehty viimekesäisen näyttelyn jälkeen. Pers'aukisena vierailijana jouduin tyytymään vaatimattomiin ostoksiin; lunastin kolme minua eniten miellyttävää tauluja esittävistä postikorteista. Nuo alla olevat eivät anna oikeutta isoille tauluillle Akulinnan seinillä, joten menkää paikan päälle katsomaan!

  Esillä oli myös Kirsi Mannisen koruja, joita hän siellä ollessamme rustaili talon yläkerrassa. Hienoja nekin, eikä ihan joka päivä vastaan tulevia. Kuvassa taiteilijat pohtivat, että eikö nuo Lehkoset jo älyä lähteä. 

  No, ei vaineskaan. Ihan asiallisia asioita siinä pohtivat. 

  Hilppa katselee englantilaista sarjaa (joku Pemberleyn kartanojuttu). Minä tätä naputtelen. Sisällä on +27, vaikka on parvekkeen ovi ja tuuletusikkunat levällään. No, eihän mikään tuuletu, kun ei tuule. Onneksi alakerrassa on muutaman asteen verran viileämpää, noin nukkumisen kannalta ajatellen. Mutta otsani hiessä on minun kirjoitukseni kirjoitettava. Kai tätä kaiholla muistelen, kun räntää tulee aamulenkillä vaakasuoraan päin pärstää. Eli "kohen ei oo koskaan!", kuten vanha kansa sanoo. Siis en valita, mutta sanonpahan vaan, että EU, kun kaikkea säätelee, saisi se asialliset direktiivit lämpötilarajoista Suomen kansalle laatia. Huomattavasti kurkun käyryystoleransseja tärkeämpi olisi sellainen ohjeistus.

  Mutta nyt tutkimaan, onko alakerrassa, uskomuksien vastaisesti, viileämpää, kuin ylhäällä.

LÄHTÖ JA PALUU

  On taas kohta lähdön aika. Viisi vuorokautta ja rapiat, niin takaisin tullaan. Jotta voisi lähteä, on ensin mentävä jonnekin. Ja jotta voisi palata, täytyy ensin lähteä jostakin. Sellaista kiertokulkua tää mökkikausi on. Mutta tuon parin tunnin automatkan kestää, jos ei mennen tullen, niin ainakin mennen. Tullen se tuntuu paljon karvaammalta.

  Kukkapenkkeihin oli viikon aikana ilmestynyt lisää loistoa....

kasvulavoilla  hernesato paisuu........

....ja kehäkukat kukoistaa.

  Ei ollut tässä saaressa, Hilpan vakipaikoilla mustikkaa, enää. Oli toki ollut, mutta muut olivat ehtineet ensin. Ei se mitään, mennään tulevana viikonloppuna saarta edemmäs marjaan. Kyllä me osamme ja tarpeemme saamme, siitä ei ole epäilystäkään.
  Sieniä jonkin verran tuli kuitenkin kerättyä. Ei kovinkaan laajamittaisesti, vähän samalla kartoittaen lajien tilannetta. Ja yllätten löysin rouskuja, ihan yhden kattilallisen ryöpättäväksi. Toivottavasti ei kuivuus iske rouskusatoon, kuten viime kesänä. Silloin ehdin, onnekas kun olin, keräämään yhdellä reissulla tavaraa säilöntä-ämpärin täyteen, eli meidän minimitarpeemme. Rouskujen nousu loppui siihen, kuten muittenkin sienten. Elokuun kuivuus teki tepposensa.
  Mustia torvisieniä alkaa myös pilkahdella. Alussa on kasvu, en ensimmäistäkään vielä poiminut. Mutta äkkäsin kanttarellejä jahdatessani taas yhden uuden torvisienipaikan.
  Herkkutatteja rannoilla oli ihan yhtenä ky***nä. Olivat vaan suurimmaksi osaksi joko ylimenneitä, tai matoisia. Ihan snaditkin saattoivat olla täynnä ei toivottuja kaivertajia. Pariin, kolmeen soossiin sain kuitenkin tarpeet, joidenkin tattien jalat olivat puhtaita.
  Aamulla kävin vielä pienen metsäkeikan tekemässä. Ei juuri muuta, kuin havainto siitä, että vanhalla kanttarellipaikalla oli suoritettu hakkuuta. Ei tartte sinne muutamaan vuoteen mennä. Muualle en viitsinyt lähteä; alkoi ilma olla jo suorastaan tukala. Mitäpä sitä itseään rääkkäämään, kun ei ole tarvis.

  Hilppa sai eilen kuitenkin syömämustikat halittua. Tänään hän on kerännyt vattuja. Niitä on nurkissa enemmän, kuin vuosiin. Hyviä ovat, mustikoiden ja vaniljakastikkeen kera. Tai ihan itekseltäänkin kelpaavat.

  Muikkuja ollaan parina päivänä syöty, niin että ruotoja korvista pukkaa. Ämpärillinen saatiin ylisuuren saaliin saaneelta kesänaapurilta. Niitä on sitten savustettu,....

....paistettu ja tehty saatujen ohjeiden mukaisesti uunissa sardiinin tapaisiksi syötäviksi. Älkää minulta kysykö tarkempia osviittoja valmistuksesta. Niitä ei oo vielä maistettu, säilyvät kuulemma aika kauan. Kotona sitten testataan.

   Kotimatkalla poiketaan Otavassa Paulin näyttelyssä. Koska sai uhakaamani tuliaiskanttarellit haalittua, nyt on mentävä. Jos vaikka kuivuus tulevat herkut näivettää. Jos Etelä-Savossa päin liikutte, menkää ihmeessä tekin katsomaan näyttelyä "Huomautus työväenluokalle ja porvaristolle", Os. Akulinna, Akuntie 7, Otava. Avoinna päivittäin 11:00-17:00 14.elokuuta asti.

  Että normaalia viikonlopun viettoa ja askarointia on takana. Ja valitettavan normaaleja huonoja uutisia maailmalta, tällä kertaa Saksasta. Eikö nuo koskaan lopu? Vielä pahemmalta tuntuu, kun ihmisiä lahdataan paikoissa, missä on joskus itsekin tullut käytyä. Sellainen on ihmismieli, vaikka yhtä kauheita tuollaiset murhenäytelmät ovat, oli ne tehty Aasiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa tai Polvijärvellä. Kertokaapa se mediallekin.

  Kohta pitää purasta. Muikkuja. Mistä arvasitte? Kun apk sitten hoitaa hommansa, me vähät lähtövalmistelut, pyyhälletään matkaan. Taidetaan käydä Otavassa myös In Stile Mannilassa hörppäämässä espressot, Otavassa kun kerta ollaan.

  PS. Just, ku olin laittamassa tätä avaruuteen, soitti kaimaani Koistinen. Ovat Tukkisaaresta saapuneet Anttolaan piipahtamaan, ovat mökillä. Sovittiin, että torstaina, kun ajavat kohti Helsinkiä vuokra-autolaan, piipahtavat Hollolaan kahville. Tosi mukavaa nähdä!

KOSMINEN ELÄINTARHA

  Astrofyysikko Neil deGrasse Tyson sanoi taannoin, että on ihmiskunnan etu, jos meitä huomattavasti älykkäämpi sivivilisaatio ei pidä maapalloa naurettavine asukkeineen uhkan arvoisena. Hän visioi edelleen, että on mahdollista, että joku superäly saattaa pitää meitä kosmisena eläintarhanaan, minkä kohtaloa ja tulevaisuutta, edesottamuksia ja reaktioita se suupielet virneessä, edellyttäen, että sillä on suu, seurailee.
  Ihan lohdullinen visio; jos se on totta, niin se tarkoittaa sitä, että emme olekkaan niin helevetin tyhmiä, vaan meitä manipuloidaan.

    Mutta karu totuus lienee, että me ollaan niin helevetin tyhmiä. Toisaalta, mitä muurahainen ymmärtää kekoaan katsovasta ihmisestä? Tai sisäistääkö kukkakärpänen, että nyt se Peppe nappaa kuvaa, ja sukaisee siivet ojennukseen?

Ei varsin varmaankaan. Samalla lailla ei ihminen ehkä ymmärrä häntä tarkkailevaa, ajatuskyvyn ylitse menevää olentoa. Ovatko uskonnot saaneet alkunsa siitä, kun joku, tai jotkut, ovat ajan saatossa saaneet pientä vihiä meitä silloin tällöin mulkaisevasta supersivilisaatiosta? Kukapa tietää? Minen ainakaan.

  Tiilikaiset palaavat jatketulta lomaltaa Anttolasta tänään, me menemme sinne huomenna. Helteeseen mennään, luulen. Anna oli eilen kerännyt jonkin verran relluja. Hyvä, kun kävi pois, ennen kuin menenivät överiksi.
  Mustikkaa pitää käydä haalimassa, Piskolassa olisi määrättömästi puutarhavattuja, sieniäkin pitää, ainakin syömään asti, kerätä, luultavasti ainakin uusi nurmikko on leikattava. Hujahtamalla se viikonloppu taas kuluu.

  Vennään yleisurheilijat on sitten pois Rion radoilta. KOK pättää kai sunnuntakina muiden lajien venäläisedustajien kohtalon. Hyvä, että räikeistä rikkomuksista rangaistaan. Herää vain kysymys, kuinka pontevasti esim. Norjan hiihtäjien käytäntöä on pengottu? Tai Kiinan urheilijoiden? Niin se vaan menee, että niin kauan, kun urheilussa menestys tuo maallista mammonaa menestyjälle, julkisuutta ja arvostusta tämän edustamalle valtiolle, vilunkia tehdään sumeilematta. Siitä touhusta on olympismi melko etäällä.

  Lähitulevaisuus näyttää, kuinka Rio ylipäätään onnistuu järjestelyissään zika-viruksen, saasteisten vesien ja turvallisuusongelmien keskellä. Toki kaiken soisi sujuvan hyvin, mutta.....

  Tuli taas katsottua yksi jakso "Kuun pimeää puolta." Taisi olla 1. kauden osa 13/16. Kohta olen täynnä Ladoja, Volgia, mustavalkotelevisioita, puhelinkioskeja, miliisiunivormuja, votkaa, savukalaa sekä leveitä housunlahkeita ja vielä leveämpiä paidankauluksia. Mutta aina vaan jaksan tuijottaa. Eikä kesäuusintojen kyllästämästä tarjonnasta, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, juuri muutakaan löydy.

  Mutta nyt starttaan Lahteen. Monivuotinen punkintorjujamme Kyolic on loppumassa, pitää käydä sitä ostamassa. Kun Hilppa vapautuu päivän ikeestä, mennään Lidlin tarjoukset poimimaan. Jotakin varmasti löytyy saaren menuuta rikastamaan.

PUSSITUSTA

   Otsikko ei viittaa nuorten koris-eeämmiin, vaan....
  Aamun askar: kanttarellien hienonnus (Peppe), höyrytys, pussitus ja pakastus (Hilppa). Viikko sitten vajaa kymmenen annospussukkaa, nyt muutamia enemmän. Talven kanttiskiintiö alkaa olla jäissä. Nyt tatteja, torvisieniä ja rouskuja odotelemaan. Ja syksyn suppiksia, tietty.

  Lisää pussi-, ja puutarha-asiaa: Edesmennyt sisareni Ritva toi v. 2010 Itävallasta pussillisen kukansiemeniä. Hilppa löysi sen keväällä, istutti yhden penkin päähän. Siis istutti erään penkin päähän, ei istuttanut yhtä penkin päähän. Viikonloppuna oli ensimmäinen, nimeltään ja muodoltaan tuntematon, avannut kukkansa. Kävis vaikka Suomen kansalliskukaks.

  Samaan penkkiin rouva kylvi myös työkaveriltaan saadun siemenpussin sisällön. Pussin kyljessä luki "Hilppa". Nyt siis tiedämme, minkä näköinen on Hilppa.

     Hanelin porukka käväisi Tiilikaisia moikkaamassa ja päiväkahvilla sunnuntaina. Toivat uunituoreen mustikkapiirakan mukanaan. Maistui kaikille, Iiristä myöten. Tyttö oli heti hyvää pataa Annin kanssa.

  Myös puuntuhoojan toukka kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan. Vaikka tuokkia näkee joka kesä, itse perhosen olen onnistunut havaitsemaan vain kerran. Johtuu kai sen vaatimattomasta ulkonäöstä ja omistani suuresti poikkeavista tavoita; se näet liikkuu öisin.

    Tiilikaiset on vielä huomiseen Avokkaassa. Nyt sielläkin on hyvä keli. Ovat virittäneet Iiriksen uudenkarhean uima-altaan. Anna lähetti just kuvia. Kyllä likan nyt kelpaa! Anna muuten viestitteli samaan syssyyn, että ovatkin saaressa torstaihin asti, jos, ja kun, ilma on noin hyvä. Oikea ratkaisu, nyt kannattaa nautiskella

  Se on sitten hellekausi tulossa, sanoo säätieteilijät. Eipä noita ole juuri tälle kesälle ollutkaan. Vaikka minulle piisaa parinkympin lukemat. Metsään pitää kuitenkin viikonloppuna mennä; muistikat ovat hippeimmillään, sienitilannetta pitää kartoittaa. Se alkaa myös olla paarmakausi päällä, ja helteellä ne jumalattomat ovat aika ärhäköitä. Eikä niihin "Ohvit" tepsi. Vaan on noihen kanssa ennenkin pärjätty.

  Kohta pitää lähteä liikkeelle; Hilppa menee taas puoli kahteentoista duuniin. Käyn nakkaamassa cityyn, käyn kaupassa, parissa. Ehkä ip. tulee äleydyttyä taas pyöräilemään. On "sunny afternoon" edessä, ei sitä viitsi sisällä viettää. Ja kun päijät-hämäläisissä maisemissa poljeksii, saattavat Turkin puhditukset ja Trumpin kotkotukset pysyä pois mieltä kaihertamasta.

MITÄ HUOMISAAMUNA?

  Nizzassa lanataan juhlaväkeä kuormurilla, Istanbulissa ja Ankarassa vyöryvät tankit, Luonterilla sataa.
  Kun eilen heräsin ylimääräiseen uutislähetykseen, veti se hiljaiseksi. Päällimäisenä on suru, epätoivo ja voimattomuuden tunne.
  Tänään taas ekstrauutisia: Turkissa ilmeisesti epäonnistunut vallankaappaus. Ihmisuhreista ei ole uutisoitu, vaikka armeijan kerrotaan ampuneen alas omia helikoptereitaan. Kunnon militantteja ovat; kun ei vihollisen koptereita ei ole näkösällä, tiputellaan omia!
   Kohta ei uskalla enää aamuisin tv:ta, saatikka radiota aukaista. Onneksi sentään ulos tohtii vielä vilkaista, niin Hollolassa, kuin Anttolassakin.

  ISIS yhdistetään Nizzan tapahtumiin, vaikka mitään yhteyttä ei ole voitu todeta, eikä niin hanakasti tekijäksi ilmottautuva järjestö ole inahtanutkaan. Haetaanko sillä syytä muuttajaväestöön kohdistuvaan vainoon? Niin käsittämättömiä, hirvittäviä ja anteeksiantamattomia tekoja kuin terroristijärjestöt tekevätkit, ei niitä saa käyttää tekosyynä viattomien ihmisten mielivaltaiseen "rankaisuun."

  Turkissa vallankaappaukset ovat tuttua puuhaa; ainakin neljä kertaa on valta vaihtunut kaappauksella 1900-luvun aikana. No, nyt ei taida vaihtua, valta. Onko se vallan hyvä, vai vallan huono asia? Olen vallan väärä ja tietämätön ihminen  valistamaan Turkin vallassa olevaa valtatilannetta, sekä vallassaolijoiden vallan oikeutusta. Vaikka kai maatan vallan vaaleilla valitun vallan toimesta hallitaan?

  Viime päivien tapahtumat ovat siis pitäneet uutistoimituksia valveilla, tiettyjä ministereitä ja "asiantuntijoita" hälytystilassa. Haastattelijoista ei näet ole pulaa.

  Luonterin maisemissa sataa. Ainakin aamupuoleen. Siksi on aikaa kirjoittaa. Hilppa nousi äsken aamukahveelle, Tiilikaiset nukkuvat. Laitoin tuvan uuniin ensitöikseni tulet; ei pääse paikat kosteiksi äitymään. Ja ei tartte aamuisinkaa patteria huudattaa. On nääs tyyristä puuhaa, Järvi-Suomen Energian siirtohinnoilla.

  Anna ja Joni lähtevät tänään Jämsään, tulevat huomenna takaisin. Me kehitellään Iirikselle ajanvietettä. Koska metsä on märkä, tytön askel vielä lyhyt, en lähde hänen kanssaan sieneen. Mutta K-Marketin matalikolta pyydetty lohi me kimpassa savustetaan. Luultavasti lähden ip. hieman sieniä katselemaan. Ehkä huomenna myös.

  Torstaina, kun aamulla kävin Lidlissä, huomasin auton oikeassa etukulmassa pienen naarmun. En tietääkseni ole itse sitä mihinkään satuttanut, eikä pirssillä muutkaan ole ajaneet. Raapaisu on voinut tulla milloin vain n. puolentoista viikon aikana. Nimittäin maanantaina, 4.4., auton pesin, ja silloin se oli kurantti. Kulkuneuvo on tuolla välin ollut parkissa lukuisissa paikoissa; kauppojen pihoissa, parkkihalleissa, kirjaston parkissa, satamassa, katujen varsilla, vaikka missä. Jälki on sen kaltainen, että joku siihen on osunut, ei siis tahallaan vaikka avaimella tai kolikolla, tehty. On mahdollista, että olen sen itse aiheuttanut huomaamatta, kuulematta (radio tai musiikkitikku on yleensä aina päällä). On myös mahdollista, että parkkipaikalla joku örvelö on kurvannut autollaan vähän liian läheltä etukulmaa. Ja voi jälki olla vaikkapa fillarin polkimella aiheutettu. Niin tai näin, sen verran alkoi ottaa pattiin, että en edes pyöräilemään torstaina äleytynyt. Vaan aloin netistä hakea korjauskynää Hyudain värille "Ruby Wine". Eihän se tuottanut tulosta. Niinpä sörnäytin Auto-Salpaan. Osoittautuikin hieman hankalammaksi hommaksi. Myyjä etsi ensin auton valmistusnumeron kautta värikoodin. Mutta ei päässyt sen kanssa eteenpäin. Hänen ohjelmansa ei kertonut väristä mitään, vaikka auto on jo puoli vuotta vanha. Myyjä lupasi ottaa selvää, ilmoitella. Eilen hän soitti. Korjauskynä lakkoineen on saatavissa, mutta aikaa tilauksesta saattaa kulua pari viikkoa. Tavaraa ei nimittäin ole Suomen eikä Ruotsin maahantuojilla. Eli 15 euron arvoinen tarvike tulee luultavasti Koreasta. Sanoin, että antaa tulla. Ei siihen viitsi väärää väriäkään laittaa. En yleensä ole mikään peltilehmän palvoja, eikä raapaisu suinkaan silmiinpistävä ole; tuskin erottaa vähänkään likaisesta pinnasta. Mutta kun kulkupeli on uudenkarhea, ei sitä viitsi korjaamatta jättää.

  Nyt pitää käydä vetämässä hiilet uunista, laittaa pellit kiinni. Tillai. Antaapa ugnin varata. Kohta varmaan Annan porukat herää, saan santsikahvit.
  Tiilikaiset jäävät tänne, ehkä keskiviikkoon asti. Ei kovin kesäistä ole povattu. Vesi on ihan uimaläpöistä, illalla saunauinnilla +21. Mutta saatta olla viileää Iiriksen pulikoida. Pieni pumpattava uima-allaskin tytölle hommattiin, mutta siitä ei kannata edes puhua; alkaa vaan suotta kärttää vempelettä käyttöön.

  Nythän se Iiris ilmestyy, silmät unikarheina, tukka trendikkäästi sekaisin. Muotitietoinen on tyttö....

....ja sitten potalle!

   Nyt pittää lopettaa. Alako muut kujjeet

EPÄILLÄÄN MAHDOLLISESTI EHKÄ

  Tautologian kukkasia: Voi olla, että Suomen Ruotsin-suurlähettilästä epäillään mahdollisesti ehkä seksuaalisesta häirinnästä. Voiko sen selvemmin ja jyrkemmin ilmaista?
  Anneli Auer SuomiAreenan pääesiityjä. Näin ongelmat kaikk' ratkeaa, lama meill' jo katkeaa, talous nuosuun huimaan ponnahtaa.

  Se uutisista.

  Sain luettua Samuel Björkin "Minä matkustan yksin." Ihan mainio avaus Holger Munchin ja Mia Krugerin edesottamusten kuvaukselle.  Carl-Johan Vallgrenin "Siat" on aluillaan. Edellinen, Danny Katz-sarjan aloittanut, "Varjon poika" oli ainakin ihan mainio, joten samaa odotan jatkolta.
  Olen vissiin vähän koukussa skandinaavisiin dekkaristeihin. Aina, kun jostain bongaa sellaisen, pitää teos kaivaa luettaviksi. Ja täytyy myöntää, että useinkaan en ole pettynyt.

  Viikonloppu tulee sujumaan siten, että Tiilikaiset sörnäyttävät Avokkaaseen perjantaina ennen meitä. Lauantaina Anna ja Joni matkaavat joidenkin tuttavien luo Keski-Suomeen. Iiris jää meidän iloksemme saareen. A&J palaavat sunnuntaina. Me joudumme poistumaan Hollolaan, mutta Tiilikaiset jäävät muutamaksi päiväksi saareen. Annalla oli nääs kevyt laskeutuminen työelämään; toista viikkoa töitä, sitten kaksi viikkoa lomaa. Toivottavasti heitä ilmat suosivat.

  Elinakin pääsee maaseudun rauhaan lauantaina. Mustikat ovat siinä valmiudessa, että Markku himoaa metsään, joten äidillä on taas seuraa Piskolassa. Ovat varmaan ainakin viikon-pari. En ole tarkemmin vielä Markulta kysellyt.

  Omalla kohdalla viikonloppu kuluu siis Iiristä kaitsiessa. Ehkä ehtii välissä metsässä piipahtaa, mahdollisesti nurmikon leikata. On se niin lyhyt, aika perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Mutta se tehdään, mikä ehditään. Jos menee uhka tiukille, vähän enemmänkin.

  Ostin eilen Hilppaa töistä hakiessani pyöräilysortsit saamani vihjeen perusteella. Aamupäivällä kävin ne testaamassa sotkemalla jokusen kilometrin. Ei takalisto ainakaan lisää kipeytynyt. Varmaan ensi viikolla ei enää vaivaa ollenkaan, ahteri.
  Sama se on sauvakävelynkin kanssa. Kun olin taas kesäkuun sauvailematta, tulivat sääret etupuolelta helliksi heti ensimmäisen lenkin jälkeen. Johtuu siitä, että Salpausselan maastoissa on reiluja korkeuseroja, ja alamäen ovat jaloille myrkkyä. Tasaista ja vastamäkeä menee pois tiehensä, mutta jyrkät myötäleet rasittavat aluksi. Ainakin minun kinttujani. Vajaan viikon sääret aristavat, sitten ei mitään, kunhan suht' säännöllisesti käy dallaamassa.

  Minussa taitaa olla masokistin vikaa, jonnii verran. Nimittäin laitoin aikanaan venäläisen sarjan "Kuun pimeä puoli" tallennukseen. Siinä 2010-luvun moskovalainen poliisi kolarin seurauksena siirtyy Neuvosto-Venäjälle miliisiksi ja omaksi isäkseen vuoteen 1979. Siitä on nyt 22 osaa purkissa, tänään tallentuu taas yksi lisää. Kaikkiaan taitaa tulla viitisenkymmentä jaksoa. Kuusi olen nyt katsonut. Olen huomaavinani silloin tällöin teräviä oivalluksia ja herkullisia ajan heijastuksia ja vertailuja nykyaika kontra 1979. Mieleen jäi mm. se, kun "Misha heräsi kolarin jälkeen vuoteen 1979 sairaalassa, ja alkoi kysellä puhelintaan.
  "Mikä puhelin?", ihmetteli lääkäri.
  "No se, matkapuhelin, mikä minulla oli", vastasi "Misha".
   Lääkäri kiikutti pöytäpuhelimen ja kysyi: "Tällainenko?"
  "Ei, kun matkapuhelin", selvensi "Misha".
  "Ai jaa, onko siinä pyörät, niin kuin lastenvaunussa?", uteli lääkäri naureskellen.
  Koeta nyt siinä, muutenkin pöllämystyneenä, selvittää, mitä reilussa kolmessakymmenessä vuodessa on puhelinrintamalla tapahtunut.
 Varsinkin se, kun "Misha" tapaa ensimmäistä kertaa oman vaimonsa ja poikansa, jotka ovat tietysti hänen äitinsä ja hän itse, saa ajatuksia liikkeelle. Mutta jonkin mallisen mitalin olen ansainnut, jos sarjan jaksan läpi kahlata.

  Aikamatkailu on aina kiinnostanut ihmiskuntaa. Lukematon määrä aiheesta on kirjoja kirjoitettu, elokuvia filmattu. Pohdittu, voisiko menneisyyteen palaava muuttaa, tahallaan tai tahattomasti, historiaa. Ja paljon muita paradokseja ja dilemmoja. Noita kun rajallisilla hoksottimillaan yrittää pohtia, meinaavat aivot nyrjähtää.

  Taidan siirtyä Vallgrenin kera alakertaan. Pitää yrittää lueskella, kun on tullut haalituksi useampia lyhyen laina-ajan teoksia. Että eiku öitä t. kimalaiset ruiskukassa.

KESÄ JATKUU, SURKEA VIIKKO EDESSÄ

  Pelit on potkittu. Portugali marssi mestariksi ilman Ronaldoa. Se on pystinsä ansainnut. Piste.
  Alkavasta viikosta on tuleva kurja; ei jalkapalloa, ei Emmerdalea! Maikkarilla suolletaan SuomiAreena Specialia kulttuuriohjelman tilalla, joten ei pääse Woolpack-pubiin uusia käänteitä ihmettelemään, kylän koukeroita arssinoimaan. Pitää etsiä korvaavia ajankulukkeita. Iltaisin voisi vaikka lähteä pyöräilemään, repiä Hilpan messiin. Kävin nimittäin fillarit äsken huollosta. Aion ottaa tyypit kohtapuoleen.

  Eilen tultiin Hollolaan hyvissä ajoin. Meillä oli tällit Rohus-Masan kanssa Mikkelin matkailukeskuksessa 13:30. Matti, Kalervon Raili ja joku Railin ystävä olivat olleet Rohusten mökillä pari päivää. Masan Onnibussi Turkuun starttasi 13:50; ehdittiin siis joku sana vaihtaa. Ja Raili pääsi tietysti kanssamme Lahteen. Molemmille lykkäsin pienen pussukan kanttarellejä maistiaisiksi. Tiedän, että osaavat sientä arvostaa.

  Avokkaassa oli viikossa tapahtunut taas melkoista rehevöitymistä; vettä on tullut, kasvukausi kiihkeimmillään. Joku pentele on syönyt valkoisen viinimarjan, karviaisen ja retiisin lehdet suunnilleen olemattomiin. Hilppa korjasi retiisit pois, kylvi tilalle toisen satsin pinaattia. Pinaatti, salaatti, herne, pikkuhiljaa tilli ja ruohosiluli, tuottavat runsaasti satoa. Kehäkukat aloittelet kasvulavalla kukintaansa. Ensi vuonna ollaan (lue: Hilppa on) viisaampia sen suhteen, mitä ja kuinka paljon kannataa keväällä lavoihin laittaa.

    Hyvät tuli lavat tehtyä, eikä edes kovin lapoihin ottanut. Ei noilla kovin suurisuuntaisia lavatansseja mahdu järjestämään, mutta nurtsilla on kyllä tilaa, jos haluaa lavanvierikarkelot pitää. Saattaa olla, ettei halua.

  Haneli kiikutti pyhäyönä toinnii viijen kilon hauen. Hymypoika oli ollut otillaan Lietselällä. Pari viiskiloista, muutaman vähän pienemmän olivat ottaneet, useita vähemmän vauraita nakelleet kasvamaan. Olivat ne saaneet myös 800 gramman ahvenen (alkaa olla jo keskipannun abo) ja kolme kuhaa (tietysti, kun en ollut matkassa). Kuhaista oli yksi parikiloinen ja kaksi juuri mitan täyttävää. On se velj'-Hanski vaan aika epeli tuon kalastuksen suhteen. Mutta onhan poika asiaa yli 50 vuotta harrastanut. Jotain siitä täytyy jäädä nuppiin, jos ei ihan täyspösilö ole. Eikä Haneli ihan vielä kolkuttele edes osapösilöyden rajoja.

  Joo, fillarit kiiltää, varastossakin tällä haavaa niille tilaa. Ostin elämäni ensimmäisen, tiedä häntä, myöskö viimeisen, pyöräilykypärän. Liike, missä fillarit huollettiin, möi sen kohtuuhintaan. Kummalle, tiedä häntä? Oli hinta kohtuullinen? Mutta ajattelen, että vaikka vähänkin ajelisi, kannattaa kaaliaan suojata. Jos nimittäin kolhusta vielä tästä huononee, alkaa olla vitsit vähissä.
  Varastosta löytyi myös kori tarakalle. Sitä kun vähän vanhalla tiskiharjalla pesaisin, menee täydestä. Ehkä pitää vaijerilukko vielä hommata, niin saa korin ja kypärän kauppareisullle naplikoitua satunnaisen varkaan mielihaluja suitsemaan.

  Eli kohta syön salaatin, vähin sulattelen, lähden pitkästä, pitkästä aikaa pyörällä usmuuttamaan. Eikö sanota, että ei se taito ikinä häviä? Kohtahan se nähdään. Toivottavasti ei kuulla! Muuta kuin perästä. Vaikka tällä forumilla.

YÖRIEKKUMINEN VÄHENEE

  Se on sitten viimeistä vailla; Portugali-Ranska sunnuntaina. Loppuu yöriekkuminen. Ainakin hetkeksi. Eihän olympialaisiin ole kuukauttakaan. Mutta siitä enemmän tuonnenpana.
  Hyvä, kisojen paras, oli eilinen ottelu. Molemmat loivat kiitettävästi paikkoja, maalivahdit olivat loistavia. Ranska kuitenkin ansaitsi voiton, jo muutamien hienojen vastustajan 16-alueella tehtyjen lyhytsyöttösahausten ansiosta.
  Tuleeko finaalista Ronaldo-Griezmann? Ei välttämättä, mutta jompi kumpi näistä voi hyvinkin ratkaista pelin.
  Finaalissa siis kohtaa kaksi jo vuosia suosikkinani ollutta joukkuetta. Ranska on näissä kekkereisssä esiintynyt vakuuttavammin. Uskon sen pääsevän pokaalia nostelemaan. Mutta jalkapallo, kuten ei juuri mikään muukaan, ole uskon asia. Tai tietysti uskonto on uskon asia, jos uskoo asiaan.

  Sateinen viikko kääntyy loppupuolelle. Anttolassa on lorottanut ja ukkostanut reilusti. Toivottavasti venho on pinnalla. No, illansuussa se nähdään. Ei ihan pöljää ilmaa huomiseksi ja pyhäksi ole povattu, ajatellen ruohonleikkuuta ja kohdennettua sienisessiota. Odotan malttamattomana, vesi kielellä ja suurin odotuksin kanttarellien invaasiota, en yhtä antaumuksella itikoiden populaation runsautta, paarmojen ilmaantumista pöhelikössä kyykkijän riesaksi. Hirvikärpäsiä ei onneksi vielä ole. Tai mistä hiijestä senkään tietää; kesä kulkee etuajassa.

  Jos ei kesäkuu ollut ilmojen puolesta paras mahdollinen lomakuukausi, ei tunnu heinäkuu ainakaan paremmaksi panevan. Toki loma on aina loma ja kesä on aina kesä, sanoo kestolomaa, vaan ei kestokesää itse viettävä.

   Vein keskiviikkona fillarit huoltoon. Ne olivat lojuneet rojun keskellä varastossa vuosikausia. Äsken tuli tekstari, että ovat valmiina. Vastasin, että haen ne maanantaina aamulla. En viitsi sateessa lähteä niitä vasiten noutamaan.
  Tarkoitus on alkaa päivittäin fillaroida, kun kelit sallivat. Pitänee hankkia pyöräilykypärä. Ja varmaankin myös kori tarakalle, jotta voi käydä kaupassa. Luulen, että pyöräily on hyvää vaihtelua iänikuiselle aamusauvailulle. Sitä en kuitenkaan aio lopettaa. Ehkä muutan rytmini sellaiseksi, että joka toinen päivä sauvakävelen, joka toinen pyöräilen. Tai teen molempia päivittäin. Tai teen sitä, mikä kulloinkin tuntuu mukavammalta. Tai en tee kumpaakaan, jos siltä vippuustaa. Eläköön valitsemisen vapaus!

  USA:ssa jatkuu ammuskelu. Poliisiväkivaltaa vastuvassa rauhanomaisessa mielenosoituksessa on ammutta neljä poliisia. Se siitä rauhanomaisuudesta. Tarkka-ampujilla on täytynyt olla tarkka-ampujien aseet. Ehkä vähän enemmän tarkkuuta siihen, ketkä voivat tarkasti ottaen hankkia tarkkuusaseita, pliis.

  "Ruuskanen lahosi viivalle", uutisoidaan. Hyvä, että kokenut kepinnakkelija älysi jättää kisat siihen. Ehkä pystyy Riossa sitten räväyttämään kunnolla. Käytyään ensin lahontorjujalla painekyllästämössä.
  Neziri ei onnistunut startissaan, eikä yltänyt finaaliin. Ei kannata olla millänsäkään Nooralotta, on siellä moni muukin alisuorittanut. Kuuluu urheiluun, sano. Olisihan tietysti ollut Suomen yleisurheilulle vielä kovempi juttu, jos samana päivänä Bäckin viidennen sijan ja Ruuskasen mitalin lisäksi olisi vielä tullut pistesija naisten pika-aidoissa. Tänään Oskari Mörö pinkoo 400 aitojen finaalissa. Taso lienee maassamme noussut/nousussa. Tai muissa maissa laskussa. Tai suuri osa urheilijoista jättää kisat väliin keskittyen Rioon.

  Kunhan tuossa päivemmällä syön, otan unoset, jotta jaksaa ajella Anttolaan. Kesän aikana säännöllinen 7-8 tunnin yöuni (n. 21:30-5:00) on vaihtunut vaihtelevapituisiin ja vaihtelevavälisiin horroksiin. Sisäinen herätyskello on niin tiukassa, että vaikka puolille öin jalkapallon kanssa viettelen, viimeistään viideltä alan pöyriskellä sängyssä. Niin tänä aamunakin. Ylös nousin lenkillelähtöaikaan, vaikka lenkille en lähtenyt. Satoi sen verran ravakasti, että jätin väliin.
  Saa nähdä, kuinka jaksan innostua Rion kekkereistä. Sieltähän tulee lähetystä puolipäivästä pitkälle aamuyöhön. Tässähän alkaa ihan pelottaa. Että kun futiksen kera urheiluun tottui, niin menee olympialaisetkin samaan syssyyn. Vaikka en usko; on sen verran väliä, että liiempi innostus karisee. Katson, minkä katson, tilanteen mukaan, ehkä myös menestyksen sanelemana. Mutta en ala aikatauluttaa omaa elämääni kisojen vaatimusten mukaan, kuten joskus olen tehnyt.

  Pitää lähteä Lidliin ja K-kauppaan hakemaan muutamia eineksiä viikonlopuksi. Joten ehkä sieltä kuulumisia seuraavaksi?

HENNESSYN ENNÄTYSTENKIRJA

  Juno-luotain on viiden vuoden taivalluksen jälkeen päässyt Jupiterin kiertoradalle. Kun se on tehtävänsä tehnyt, eli selvittänyt, kuinka paljon Jupiterissa on vettä, se saa n. 20 kuukauden jälkeen tuhoutua planeetan ilmakehään, ettei Europa-kuuhun ajautuisi vahingossa Maasta kulkeutuneita mikrobeja. (IS)
  -Europa on jään peittämä kuu, jonka paksun jääkerroksen alla oletetaan voivan olla elämää. Eikä meillä tosiaankaan ole mitään järjellistä annettavaa millekään orastavalle elämälle

Kuvassa ei ole Juno, Europa, tai edes mikrobi; onpahan vaan joku ötinkäinen sadevesitynnyrissä

  Mansikat kannattaa pakastaa nyt, sadekelit ovat vaarana sadon laadulle. Marjaa kypsyy runsaasti. Hakaniemen torilla litra maksaa 5 €, viiden kilon laatikko n. 35 €. (IL)
  -ei ku kiireesti torille ja Markettien ovensuukojuihin; sadon ennustetaan normaalin 12-13 miljoonan kilon asemesta jäävän 11-12 miljoonaan kiloon

  Jos aiot opetella uuden kielen, kannattaa kuunnella polyglotti Janne Saarikiven vinkkejä. Saarikivi kertoo oppineensa arabian- ja japanin kielen melko vaivattomasti, mutta Sahalin saarelle puhutun nivhin kielen omaksuminen oli ollut hänellekin vaikeaa. (YLE)
  -minulle ei selvinnyt, mihin Saarikivi tarvitsee nivhin kieltä

  Peruspersu kansanedustaja Veera Ruoho puolustaa katupartioita. Hän tulkitsee katupartioinnen miehiseksi haluksi puolustaa naisia. "Katupartiointia on ollut vuosikymmeniä ympäri maailmaa, ja sillä on onnistuttu ehkäisemään  omaisuusrikoksia", Ruoho jatkaa.
  -ruohonjuuritasosta en tiedä, mutta katupartiointi rikollisin voimin maassa, missä kansallispeli on pesäpallo, ei ole hyvä idea

  Suomen kirjastojen ja neljän kustantajan yhteinen Koko kansa lukee-kampanja alkoi eilen. Tänä kesänä on mukana kolme teosta. Periaatteessa jokainen suomalainen voi lainata teokset yhtä aikaa. E-kirjat palautuvat automaattisesti, kun laina-aika loppuu. (ESS)
  -kuka on se onneton kustantaja, joka ei saanut omaa kirjaansa listalle?
  -itseäni kauhistuttaa ajatus, missä lukemani kirja häviää näytöltä kesken lauseen, jos laina-aika pääsee loppumaan

  Se uutistarjonnasta. Kustantajista puheen ollen: kuka ehtii julkaisemaan "HENNESSYN ENNÄTYSTENKIRJAA?" Teokseen tietysti valittaisiin juopottelun alalla kunnostautuneita eri alan ihmisiä. Kuuluisuuksia tottakai, tai muuten vaan ryyppäämisen saralla huimiin suorituksiin yltäneitä.
  Hemingway, Bukowski, Dean Martin, Nykäs-Masa vanhoilla meriiteillään, lukuisa määrä muusikoita, ylipäänsä artisteja. Ei henkilögalleriaan pulaa olisi. Joku maltaantuoksuinen tai tammitynnyrin aromin tunteva toimittaja vain asialla kirjaa kokoamaan.

Hyvää meriittiä Hennessykirjan toimittajalle on nähdä maailma ylösalaisin

  Eilen oli ves'paiste koko päivän. Aamulla oli sade tauonnut. Nyt näyttää jo katukin kuivuneen. Etelä-Savossa on kuulemma melkoisia ukkoskuuroja pudotellut. Ja lisää on vettä lupeissa, vaikka ei enää niin mittavissa määrin. Saattaa  olla vene puolillaan vettä perjantai-iltana.
  Nyt vaan lämpöä sopivasti, niin luulisi sienten hihkuvan onnesta. Tai onnesta ja onnesta! Onko se onnea, kun ihminen koluaa heti metsät, kun kunnolla on saanut lakkinsa maan pinnalle?

  Mutta kesä kuluu, sienet nousee, marjat kypsyy, viljat heilimöi, yöt pitenee. Nautitaan siitä, sateli tai paisteli.

Mietiskeli Peppe-pappa

STRESSI, KENEN INTRESSI

  Ensimmäinen aamulenkki kuukauteen takana. Juhlistin kolminaisuutta "Peppe, sauvat ja asfaltti" Mertarannan sanassa Dylanin "ehdottomasti ehkä parhaalla" albumilla "Blood on the Tracks". Vielä perään hollin matkaa "Desire'n" sointuja. Minä en kykene löytämään noilta kahdelta äänitteeltä yhtään huonoa, en edes puolivillaista, biisiä.
  Rytmi kävelyyn löytyi nopeasti lämpimässä ja sateen jäljiltä happirikkaassa aamussa. Samalla tarkastin Hollolan kahden koulun rakennustyömaat. Hyvin ovat edistyneet ilman säännöllistä valvontaani.

  Tänään kolahti taas lehti postilaatikkoon. Tajusin, miksi en sitä ollut kuukauteen kaivannut. Ylimalkainen selailu oli enemmän kuin riittävä. Pitäisiköhän aviisi irtisanoa jo maksettun jakson loppumisesta alkaen? Vaikka toisaalta perinne on pitkä, tapa tiukassa. Montako aamua tulisi postiloota koluttua, ennen kuin oppisi lehden tulemattomuuteen?
  Otsikko "STRESSI: Lomalla on hyvä miettiä, mikä stressaa" pisti kuitenkin  sunnutaipainoksessa ajattelemaan. Mitäpä, jos onnellinen ja stressivapaa ihminen, jonka ensimmäinen lomapäivä on huomenna, lukaisee otsikon. Hän aloittaa lomansa, missä ikinä sen viettääkin, miettien kuumeisesti: "Mikä minua stressaa?" Hän tuumii joka päivä, aamusta iltaan. Pyörii unta saamatta yöt pohtien asiaa. Kyselee tuttaviltaan, utelee lapsiltaan, tivaa vaimoltaan riidaksi asti, välirikon partahille. Loma loppuu aikanaan. Fiksiivinen persoonamme palaa sorvin ääreen tukka harallaan, silmäpussit mittavasta univajeesta roikkuen, hermoromahduksen partaalla, kaikkeen puheeseen skitsofrenisesti oireillen, itsetuhoisin miettein ja erittäin stressaantuneena siitä, ettei koko loman kestäneestä uutterasta pohdiskellusta huolimatta ollut saanut selville, että MIKÄ MINUA STRESSAA!

  Saksa marssi välieriin. Raakaa puuhaa on ranukisa. Mikäli tämän illan matsia mietti järjellä, niin "Ranska-Islanti 2-0." Jos taas antaa tunteen voitaa, "Ranska-Islanti 0-2." Veikkaamaan en taida oikeasti enää lähteä.

  Sivistyksen pariin palaamisen kunniaksi varasin neljä kirjaa: Fred Vargas'in "Hyisiä aikoja", "Nele Neuhaus'in "Lumikin on kuoltava", Jörn Lier Horst'in "Suljettu talveksi" ja Samuel Björk'in "Minä matkustan yksin."
  Fred Vargas, oikeasti Frederique Audoin-Rouzeau, on ihan lemppareitani. Komisario Adamsberg on herkullinen hahmo.
  Nele Neuhaus'ia kuulutaan tituleeraavan "Saksan suosituimmaksi dekkaristiksi."
  Norjalainen Jörn Lier Horst on minulle tuntematon suuruus, samoin kuin maanmiehensä Samuel Björk. Kummatkin teokset bongasin ennen lomaa urkintareisullani kirjakaupassa. Ennen syyspäiväntasausta tiedä luultavasti miehistä ja heidän kirjoistaan enemmän.

  Huomenna täytyy mennä aamusta Lahteen; vien Hilpan duuniin, hoidan Elinan kauppa-asiat, käyn pesemässä auton. Sitten kotona odottaa siivous. Onneksi hyvä naapurimme oli juuri leikannut nurmikot, joten siihen ei ole tarvetta ryhtyä.
  Pankin uudistukset näkyvät tästedes myös Hilpan  työajoissa. Tiistaisin hän aloittaa 11:30 ja pääsee pois 19:15. Mikäpä siinä. Mutta toivottavasti ei iske "iltavuoro" perjantaiksi, ainakaan mökkikaudella.
  Minulla on aikaa viikolla etsiskellä pieniä reissuvihkoon kirjattuja puuteita. Isojakin puutteita on, osa niistäkin vihkoon päätynyt. Ja aikaa niitä etsiskellä niin ikään olisi. Mutta taitavat jäädä syyskuun alkuun ja toimittajan kuljetettaviksi. Ovat sen verran kokoliaita ja osin painavia, etteivät autossa Potinlahteen kulkeudu. Mutta netissä alan pikapuolin leikkimökkejä, liuskekiviä, lapetikkaita ja ehkä myös piipunhattuja, haeskelemaan.

  Päivästä toiseen kun jaksaa viikon rahjustaa, niin perjantakina taas mökille pääsee. Vaikkapa norppahavaintoja tekemään. Viimeisin niistä eiliseltä.

KUIN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ!

  Se on tämän loman viimeinen päivä täällä. Tai huomenna, jos tarkkoja ollaan, mutta viimeinen kokonainen. Loppuu aika aikanaan. Viikonloppujen varassa syyskuun alkua jäädään odottamaan.
  Pientä askaretta aamulla kehittelimme; Hilppa imuroi, minä raivasin ja järjestin hieman veneliiteriä, pesin saunan rallit. "Haalarit jo nurkkaan jäädä sai", lauleskli Mårtenssonin Lasse, kun tuli sunnuntai. Meikän haalarit saa jäädä nurkkaan, kun lähdetään himaan.

  Kokonaisuutena ilmat olivat kelvolliset, tosin eivät tottujen "Hilpan lomakelien" kaltaiset. Mahtui kuitenkin hellepäiviä sateisten ja tuulisten lomaan. Ja kaikkea tuolta väliltä.
  Iiris vietti täällä liki kaksi viikkoa. Harmi, että vedet olivat kesäkuun alkupuolella vielä kylmiä, ei päässyt tyttö pulikoimisen makuun. Tuntui kyllä muuten viihtyvän. Ja tulee ne Tiilikaiset vielä veden "ashtelukuja" tarkastamaan.

  Portugali vaan aina punnertaa itsensä eteenpäin. Ei väärin olisi ollut, jos Puola jatkaisi. Mutta peli on saatava päätökseen sääntöjen mukaisesti. Nyt kävi näin.
  Illalla Wales ja Belgia mittelevät osaamistaan. Ehkä Belgia loistavien yksilöidensä avulla klaaraa homma 1-2. Tai sitten  Bale intoutuu maagiseen suoritukseen, jolloin lopputulos on 2-1. Mutta jospa mennäänkin 2-2 tai 0-0 tilanteessa ranukisaan, ja......... Veikkaajan osa ei ole häävi. Miten tahansa voi käydä, mutta Belgian uumoilen juhlivan.

  Nousuviikolla vissiin alkaa myös yleisurheilun em-kisat. Ei taida mielenkiinto kovin korkeisiin sfääreihin kivuta, minulla. Toisin oli 1971 Helsingin mittelöiden aikaan. Kun Väätäisen Juha voitti toisen kultansa, kuunneltiin sitä Pistohiekan lähettyvillä pienessä saaressa matkaradiosta. Meillä oli juhlan kunniaksi Karhuviinaa. Pulloihin oli laitettu viinimarjoja Avokkaan puskista makua antamaan. Kun voitto varmistui, intoonnuttiin melkoiseen tanssiin. Ahos-Riti heitteli jopa kuperkeikkoja kalliolla. Suomen raskaalla oli sotaharjoitukset meneillään niillä seuduin. Yksi armeijan vene oli äkännyt riehumisemme, ja tulivat kysymään, onko meillä joku hätänä? Mehän valistettiin, että päinvastoin, Väätäinen voitti!

  Jalkapallo on tietysti kuulunut saaressa oloon. Eivätkä Brexitit, pommi-iskut, sotet, poliisimurhat, Putinvisiitit, ole jättäneet rauhaan. Niin että täältä "immeisten ilimoille" ihan ummikkoina tulla. Mutta selvä se, että maailman pahuus, uutisten raadollisuus, pangalaktinen spekulointi ja kaikkien kuviteltavissa olevien alojen asiantuntijoiden viiltävät analyysit koskettavat elämää eri tavalla, kun Hollolaan asettuu.

    Piskolan kesäporukka poistuu myös huomenna. Elina sai olla maalla liki neljä viikkoa. Ja pääsee näillä näkymin parin-kolmen viikon kuluttua takaisin. Kun mustikka kypsyy poimurilla otettavaksi, ei Markku malta olla tulematta.
  Tosi kiitollinen olen siitä että äiti on saanut olla turvallisessa seurassa. On jonkun kilon lihonut, varmasti mielikin virkistynyt.

  Aurinko paistelee, kohta purastaan. Kait ip. mennään Västäräkissä Ruutin villasukkasessiossa käväisemään. Muuten ollaan, kun Ellun kanat. Paitsi tietysti illalla kylvetään, jalkapalloa katsotaan/katson.

  Huomenna joskus iltapäivällä kotiin lähdetään. 

Oltua tuli neljä viikkoa, 

tultua oli loma edessä. 

Tuli oltua neljä viikkoa, 

oli tultua iloisempi mieli.