HUOLTOTAUOLLA

 Ollaan taas parin päivän huoltotauolla. Olishan näillä keleillä voinut olla saaressakin, mutta kun on huomiseksi sovittu yksi tapaaminen Elinan asioiden tiimoilta, niin tultiin tänään. Itse asian tiimaa käytiin jo päivällä moikkaamassa. Vietiin purkkijäätelöt tuliaisiksi. Kun jätskiä pihalla maisteltiin, saatiin kuulla moneen kertaan, että kyllä on hyvää jäätelöä, ja että maailman parasta jäätelöä tämä. Eivät taida päntiönään syöttää jädeä asukeille? Entisellään oli äiti, pirteä, iloinen ja muistamaton. Tarkemmin ajateltuna melko onnellinen olotila. Olla pirteä ja iloinen, eivätkä maailman murheet paina hartioita lysyyn. 

  Onko joku muu huomannut, että ampiaiset ovat agressiivisia? Avokkaassa tuntuvat olevan. Eivät ne minua ole niinkään vainonneet, minkä talon yhdellä nurkalla parveilevat jonnekin kivijalan sisään pesäänsä mennessään. Mutta Hilppa on ärhäkkyyden saanut kokea kaksi kertaa viikon sisällä. Ja samalla paikalla. Viime viikon keskiviikkona, kun hän oli kastelemassa tomaatteja, hyökkäsi ampparin varoittamatta päin, pisti leuan alle. Ja tietysti vihaksi. Siis pisti. Kurkku turposi aika lailla, ja kova punainen patti tuntui sormiin. Pantysonia Hilppa siihen laittoi. Kun seuraavana päivänä, viime torstaina, käytiin Mikkelissä, samalla apteekissa, kysäisi Hilppa, onko "helttaan" jotain muuta apua. Erästä allergialääkettä suositeltiin, niitä ostettiin. Turvotus laski muutamassa päivässä. 

  Kun leuan alusta oli sitten kuin uusi, täräytti ampiaisensaatana eilen Hilppaa varoittamatta poskeen! Ja samalla paikalla! Nyt kypsiä tomaatteja hakiessa. Minä riensin katsomaan, mutta en missään pesää huomannut, en tomaatinvarsien takana, en räystään alla, en missään. Enkä ampiaisiakaan. Tai yksi kohta pyörähti pari kierrosta pään ympäri, poistui etuvasemalle nurkan taakse.

  Kurkku on näköjään poskea arempi alue, koska nyt ei isoakaan jälkeä jäänyt, hieman punoitusta ja turvotusta toki.   

  Mikä noita onnettomia vaivaa? Kokemukseni mukaan ei amppari tuikkaa, jollei sitä huido tai muuten häiritse. Tuollaiset kamikaze-tyyppiset syöksypommitukset ovat ennen kokemattomia. Vaikka kylää ampiaiset syksyä kohti tulevat eläväisemmiksi, eli niitä näkee useammin, kuin alku-, ja keskikesällä. Mutta eivät ne tuollaisiin hyökkäyksiin ole ennen ryhtyneet. Tulisivat mieluummin neuvottelemaan. Kyllä me molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu löydettäisiin, jos samaan pöytää asetuttaisiin. Minä kahvikupposen, ampparien edustaja sokerivesilautasen kera. Ei terroristiteoilla pitkälle pötkitä. Toisaalta; kuinka ampiaiset sen voisivat tajuta, kun eivät kaikki ihmisetkään voi? Täytyy kuitenkin tarkastella asiaa valoisalta kantilta. Jospa nuo kaksi hyökkääjää olivat yksittäisiä sekopäitä, ja toimivat yhteisönsä säännösten vastaisesti. Kaksi sekopäätä Avokkaan saaren ampparipopulaatiossa ei ole kovin paljon. 

 Launtaina palataan saaristoon. Pakko lähteä pian sienikierrokselle tutkimaan, josko sateet olisivat tehneet eetvarttia. Aamulla huomasin rantapolun varressa pari tatinalkua. Se toivottavasti enteilee hyvää.

  Maanantaina mennään lopettelemaan Kerniemen hyyskän urakka. 

  Haneli on vihdoinkin saanut mitattua ja tilattua pellit Piskolantalon puu- ja rekiliiterin kattopellit. Olisko vieläkään saanut, ellei olisi sattunut niin, että ne sai nyt samaan kuormaan erään toisen toimituksen kanssa. Mutta tilattu on, tulevat ensi viikolla. Eli jokusen päivän homma on odottamassa. Toivottavasti eivät silloin hälytä Hanelia jok'ikinen aamuyö karhupassiin. Armahtakaa, te laajan metsästysalueen kontiot, olkaa hissukseen mättäänkolossa, kun ilmoitan teille kattamisen alkavan. 

  Sellaisia lähitulevaisuuden näkymiä. Ja vielä perjantaina, kuudes syyskuuta, on tarkoitus pitää sauna-, ruoka-, ja maailmanparannusiltapäivä Voken ja Urkin mökillä Paajalansaaressa. Tapahtumaan liittyy maltillista viinin maistelua, luulen. Ainakin minun kohdallani sen verran maltillista, että iltahämärissä olen kykenevä kirkkaasti lain asettamissa rajoissa luotsaamaan veneen Avokkaaseen. Tähän tapaamiseen pätee säävaraus, mutta jos ilma sallii, kokoonnutaan kahdelta. Eiköhän pallon asiat ole mallillaan, ennen kuin ilta sysipimeäksi kääntyy. 

  Tuossa on näin loppukesälle ja eläkeläisille puuhaa ihan piisalle asti. Kun lisätään, että ennen seuraavaa huoltotaukoa käydään myös puolukassa, toki sienessäkin. Monta kertaa, jos vain otettavaa on. 

  Kun ilma on hellelukemissä, niin kaipuu saareen on kova, vaikka tänne tultiin vasta jotakin seitsemän tuntia sitten. Paratiisiin tekee mieli. Olen Avokkaassa viettänyt kesiäni 1950-luvun loppupuolelta asti, milloin enemmän milloin vähemmän. Kun paikka siirtyi kontolleni, ollaan tietysti siellä oltu, ensin kaikki lomamme, nykyään puolisen vuotta putkeen, lisää kevättalvella. Paikasta ollaan pikku hiljaa rakennettu omaa paratiisiamme. Nyt se alkaa meille sellainen olla. Paratiisihan on se, mikä sellaiselta tuntuu. Aivan varmasti aika monen muun paratiisi on täysin toisenlainen. Totta kai. Jokainen on paratiisinsa hahmottanut, me, toivottavasti usean muun lailla, ollaan saatu sellainen luotua. Me olemme onnekkaita. 

Eilisillan leppoisia tunnelmia verannan pikkuterassilla...

...ja aamun maisemaa juuri ennen  lähtöä Hollolaan

Miksi en siis tuonne kaipaisi

APUA HÄTÄÄN

  Paskion Rakennus Velj. Lehkonen evy (ei virallinen yritys), apua hätään jo vuodesta 2019! Tämä evy perustettiin seuraavasta syystä.:
  Eilen menin sovitusti aamulla Kerlahdelle Nuottaniemeen, Rohusen poikain mökille. Sinne piti tulla perjantaina kevythirsinen huussi osatoimituksena, sekä Biolanin kompostikäymälä. Mutta mitään ei pihalla näkynyt. Markku kertoi, että toimitus oli siirtynyt, luvattu kahdeksaksi aamulla. Kello oli varttia vaille, joten odottelemaan. Kun vielä yhdeksältäkään ei tavaraa kuulunut, ruvettiin soittelemaan. Muutaman yrityksen jälkeen saatiin asianomainen kiinni. Hän sanoi, että kuorma on kohta lastattu, kyllä se tänään siellä on. Minä siihen, että tulin hirsiä kasailemaan, saisiko sen kohta puoleen. Näin luvattiin, ja saapuihan lähetys, tuossa kymmenen jälkeen.
  Koska Markulla ei ollut mitään piirustuksia hommasta, vaan ne tulivat vasta paketin mukana, meni aamu kolmiloikan hyppäämiseksi, kun ei edes harkkoja päässyt kulmien alle mittojen puuttuessa kaivamaan.
  Kun tavarat olivat paikalla, pitkässä peräkärrissä, joka sai jäädä sinne, ja suunnitelma kuvineen oli näpeissäni, pääsin laittelemaan perustuksen. Sitten purin kuormasta hirret seinien mukaiseen pinoon asennusjärjestyksessä. Sen jälkeen laittelin alimman hirsikerran paikoilleen. Nyt ilmeni yhtä, jos toistakin, hankaluutta. Huomasin, että homma ei etene, ennen kuin saan Avokkaasta muutaman tarvittavan jutun. Niinpä yhden maissa sainoin Markulle, että ajot jatkuvat huomenna Pappilan metsässä.

  Kun olin palannut saareen, ryhdyin miettimään asiaa. Huomasin, että työ on kaiken kaikkeaan suurempi, kuin oli olettanut. Päättelin, että en saisi sitä lautapoika Markun kanssa seuraavan päivänä valmiiksi. Soitin siis Hanelille, pyysin apuun. Tämä lupautui tulemaan, mutta ei ihan aamusta.

  Tänään sörnäytin jo puoli kahdeksaksi Nuottaniemeen. Päästiin Markun kanssa hieman aloittelemaan. Haneli soitti kohta, sanoi lähtevänsä tulemaan. Minä kerroin, että ovat salvokset aika tiukkoja, joten ota leka matkaan.
  Yhdeksän jälkeen Haneli ilmestyi, homma alkoi sujumaan, Paskion Rakennus Velj. Lehkonen oli vauhdissa.  Kuvassa vanhempi veljes ja vanhempi paskio vasemmalla, nuorempi veljes ja tuoreempi paskio oikealla. Ja siitä huomaa, että uuden hankinta ei ole ainakaan liian aikaisessa. Paskion, velloksista en sano mitään.

  Aika sutjakasti nousi runko. Muutaman varvin jälkeen tehtiin lattia, istutettiin kompostipönttö paikoilleen. Sitten lisää seiniä, ylös asti. Päätykolmiota laitettaessa sattui pieni haaveri. Metrin pätkä kevythirttä putosi Hanelin sitä asentaessa alla olleen Peppen otsaan. Vähän silmissä leimahti, pieni vekki tuli. Ja verta hippusen. Ei siinä tohinassa ehtinyt paljon itseään putsaamaan, kun ei juurikaan hurme tippunut, joten muutaman tunnin kuluttua saareen palasi tämän näköinen mies:

  Se vekki on piilossa hiusten takana, näkyvissä vain pieni verinoro.

 Lopuksi harjahirsi, mutta ei harjakaisia. Vaan kattotuolit.

  Sitten raakapontti kattoon. Tämän jälkeen räystäslaudat. Ja vielä ovi paikoilleen. Nyt oli kello jo vierähtänyt kolkuttelemaan neljää. Todettiin, että ei tänään ehditä valmiiksi saada, eli paanuhuopa katolle, ennen sitä pöntön asennuksen viimeistely tuuletusputkineen jäi tekemättä. Hanelin kanssa sovittiin, että ensi maanantaina mennään tekemään loput. Markkukin sainoi ehkä olevansa vielä silloin maisemissa. Hän kertoi, että lomapäiviä on rutosti rästissä, ja että pitää vain esimieheltä siunaus asiaan saada.

  Sellainen hyyskänkasausrupeama takana. Onneksi sain Hanelin mukaan. Useamman päivän muuten olisin joutunut Markun kanssa ahertamaan.
  Oli se välillä melkoista puuhaa, kun äijänraakit ryösivät. Milloin veti minulla suonta käsistä niin, että ei meinannut kyetä naulaa pitämään, milloin Hanelilla jaloista, ettei meinannut ylös päästä. Magnesiumiako tässä vielä pitää tuveta popsimaan, kaiken muun naposteltavan lisäksi? Ehkä kuitenkin sekin auttaa, että juo riittävästi, varsinkin kuumina aikoina. Niin ainakin Hilppa vakuuttaa. Pitää ottaa vaarin. Juomiset ovatkin jääneet vähille. Ja jos vettä tulevaisuudessa pitkin päivää siemailen, sen pahemman juomisen aioin kyllä pitää edelleen kohtuuden puolella.

  Vaikka Paskion Rakennus Velj. Lehkonen perustettiin vasta juuri, en minä ihan kokematon homman suhteen ole. Jo vuonna 1967, tai 1968, olin apupoikana Lautiaisen Enulla, joka rakensi Avokkaseen uuden hyyskän siskoni ja saksalaisten serkkupuolieni tupakan avulla polttaman tilalle. 1990-luvun alussa naputtelin ensi Piskolan navettapihaan puuceen, vuotta myöhemmin rantasaunalle. Ja pari vuotta sen jälkeen kyhäsin Kevonsuuhun, Utsjoelle, sellaisen vanhan mökin aikansa eläneen tilalle. T's'tä minulla on jopa kuva todisteeksi. Muissa täytyy teidän luottaa sanaani.

  Hanelin paskiontekokekemukseta en ole aivan varma, mutta on se poika muuta ehtinyt sen verran kopistelemaan, että luottetavan eivirallisenyhtiökumppanin siitä sain. 

  Loppuun kuvaa isännästä, joka toimi ansiokkaasti lautamiehenä ja keitteli muutaman kahvit, ihailemassa tulevaa mukavuuslaitosta. Tai mihin lie katselee?

SAVUSTETTUA KANAA, PUOLUKKAPUUROA, PUUNTUHOOJAA

  Kirjoitan verannalla. Tyhmä minä, kun kirjoitan verannalla harvoin. Pimeässä tuvassa vaan olen istua nyhjöttänyt.

Täällä on valoa...

 ...täältä on näkymää. 

  Verannalla on myös lämpöä, sillä on lämmin päivä. Näitä ei ehkä ole enää tänä vuonna montaa jäljellä. siis sellaista, että verannalla pärjää. Täytyy käyttää jäljellä oleva kesä hyväksi, nyt, kun tajusin hölmöyteni.
  Tuosta näkymästä: vaikka sitä avautuu, kun päätään nostaa, niin se ei takaa kirjoituksessa on näkymää. No, pääasia, että minulle avautuvat, nämä naputetut näkymät.

  No niin, alkuselitys on tehty, asiaan, eli kirjoittamiseen. Aamu oli tyven, hieman viileämpi, kuin edelliset, mutta kymmenen astetta silti. Pieniä rippeitä yösumusta oli nähtävissä Piekälän rannalla.

  Aamutoimien jälkeen lähdettiin katsomaan, josko puolukat olisivat kypsyneet. Puolukat olivat helvetin pieniä, helvetin lyhyessä varressa, ja semihelvetin raakoja. Mutta niitä on kuitenkin jonkin verran.

  Kerättiin sen verran, että puurotarpeet tulivat mukaan. Minä poimin paluumatkalla muutaman kanttarellin, yhden vaalean orakkaan. Soossin niistä juuri saa pyöräytettyä. Olen kyllä luottavainen. Sieniä nousee vielä!

  Sillä aikaa, kun Hilppa keitti puolukkapuuron, minä savustin kanan. Tunti pöntössä, ihan kunnon tulet alla. Eli ei me ihan huonosti tänäänkään syöty; paistetut perunat eilisistä ylijääneistä, savubroileria...

 ...jälkiruoaksi, kun Hilppa ehti kylmenneen puuron vatkata, vispipuuroa vaniljakastikkeella. 

   Kun sanoin, että ei me ihan huonosti syöty tänäänkään, niin ajoin takaa tätä: Perjantaina paistetut muikut ja nyrkin kokoisiksi paisuneet siiklit, eilen patakukkoa. Kurmeeta tuppaa olemaan. Mutta en valita.

  Melkein kuumaksi käy veranta. On tämä sellainen akvaario, että kun arska paistaa, tarkenee! Taidan pian lopettaa kirjallisen aherruksen. Ulos, ulos, kun ilma suosii. Ja suosii huomennakin, mikäli ennusteisiin voi luottaa risaa kondomia varmemmin. Hyvä on, jos voi. Kerlahden keikka aamulla. Sateessa ei ole hääviä paskiota kyhätä.

  Ai niin, puuntuhoojaosio meinasi unohtua. Puuntuhoojan toukkia on viime aikoina näkynyt. En niistä kuvia ottanut, enkä viitsi arkistoista kaivaa. Sellainen lähes kymmensenttinen tummanpunainen vingertäjä se on. Mutta perhosta näkee harvemmin. Se liikkuu yöllä, minä en. Tai liikun, kusella joskus, mutta meidän yöaikamme eivät ole kohdanneet. Vaan eilen bongasin perhosen pihanurmelta. Mitähän se siinä teki, yökukkuja, armoton bailaaja? Liekö uuvahtanut kotimatkalla? Tällanen se on. Olisko viitisen senttiä pitkä.

  Sen aikaa se malttoi poseerata, että ehdin kameran hakea, kuvan napata. Kun vien kameran sisään, tulin takaisin, oli se jo tiessään. Jos vaikka akka odotteli kärttynä? Tai ukko? Tai vanhemmat? En ehtinyt kyselemään. 

  Mutta nyt top tykkänään, pihalle ällistelemään.

TAHDON SAAREN

  Ennen kahta asiaa, sadetta ja muikkuverkon nostoa, kirjoitan tovin. Kirjoitan vaikka siitä, että mr. president Trump on osoittaunut saari-ihmiseksi. Eero ja Jussi & The Boys'n "Tahdon saaren" lienee mielimusiikkia.  Hän haluaa ostaa Grönlannin. Luotettavien lähteiden mukaan seuraavaksi mr. presidentin listalla ovat Englanti, Kuuba, Islanti, Australia ja Uusi-Seelanti. Kuultuaan, että Australia ei ole saari, vaan manner, hänen kerrotaan lausuneen, että ei se mitään, kyllä yksi mannerkin on mukavaa omistaa. Varmistamaton tieto kertoo, että muutamat jokseenkin järjissään olevat avustajat ovat saaneen Trumpin luopumaan napamannerten ostoajatuksesta vakuuttaen hänet hankkeen kohtaamien vaikeuksien määrästä. Tähän Trump lienee reagoinut sanomalla, että jos ei niin ei. Ja jatkanut hyräillen "Jos saaren minä saisin, vaikka suurenkin, niin mulle rakentaisin sinne palatsin. Jos saaren minä saisin, vaikka Grönlannin, niin täyteen rakentaisin tukikohtia, pumppaamoja ja kaivoksia."

  Joo, kello on kuusi. Verkon nostoon!

  Hyvin ehdin ennen sadetta verkot hakea, kalat päästellä, Hilppa perata. 72 muikkua oli, kahdessa verkossa, eli ei onneksi ylenmäärin. Ensimmäisessä verkossa (15 mm) oli kymmenen, toisessa (14 mm) 62 muikkua. Oikeastaan ensimmäinen verkko oli toinen ja toinen verkko ensimmäinen, jos määrittää asian laskemisjärjestyksen mukaan. Tästä voi päätellä kaksi asiaa: muikun koko on passeli neljätoistamilliseen, ja verkojen laskun olisi voinut aloittaa hieman lähempää Kummelisaarta. Mutta jos olisin ottanut kaksi 14 millistä, laskenut lähemmäs Kummelisaarta, olisi mujeita luultavasti tullut liikaa. Hyvä näin.

  Naapurin Hannu ei eilen omia verkkoja laittanut, oli kanssani apuna laskemassa. Hänelle soitin, paist'muikut kävi hakemassa. Me (lue Hilppa) pannullinen paistetaan, lopuista tehdään (lue Hilppa tekee) patakukko. Ihan sitä varten on pakkasessa "Wilsonin pintaa". On sitä patakukkoa joskus tehty (lue Hilppa on tehnyt) paremman puutteessa pekonistakin, mutta pekoni sulaa ihan olemattomiin, ja kukosta tulee aika suolaista. Eli kunnon läskikylkeä olla pitää, sellaista missä on myös lihaa, mikä maistuu pehmenneiden kalojen kanssa parahultaiselta. Leivinuunia ei varmaan viitsitä lämmittää; kypsyy se patakukko sähkölläkin. 

  Kello on nyt pian yhdeksän. Sadetta odotellaan. Henkinen valmius on tupapäivään olemassa. Mutta jos ennusteet, vakiintuneeseen tapaansa, ovat erheelliset, niin sitten puuhataan jotakin pientä ulkosalla. Saisi kyllä sataa.  Ja sataakin, ainakin nyt. Pikkasen ripottaa. 

  Melko lämpimäksi on sää paljon parjattujen ennusteiden mukaan muotoutumassa ensi viikon alussa. Sehän sopii. Maanantaiksi on sovittu huussin kasaaminen Kerlahdelle, Rohusen vellosten mökille. Markku ainakin tulee tänään maisemiin, Matista en ole varma. 

  Tuskin paketin kokoamisessa ongelmia on. Sellainen projekti tullee päivässä vesikattoon? Eli hyvän sään aikaa hyvässä säässä?  

  

  Torstaina on tarkoitus taas käydä Hollolassa, lauantaina palata.Silloin kolkutellaan jo syyskuuta. Noin karkeasti katsottuna ollaan oltu saaren asukkeja neljä kuukautta, pari vielä ollaan. Ehkä kauemminkin? Riippuu ilmoista, ja siitä, alkaako tekemisen puute houkutella sivistyneeseen ympäristöön. Toki sivistyneitä täälläkin ollaan; Hilppa ylioppilas, minä en. Kuitenkin jotakin koulua käynyt olen. Niin että ei kotona keskimäärin sen sivistyneemmässä ympäristössä olla. Eikä olla millään määrin, missään määrin. Wikipedian mukaan "ympäristöllä tarkoitetaan luonnonympäristön, rakennetun ympäristön ja sosiaalisen ympäristön muodostamaa kokonaisuutta." Jos asiaa tarkastelee luonnonypäristön kannalta, voittaa Avokas, jos rakennetun ympäristön, voittaa Avokas, jos sosiaalisen ympäristön, voittaa Avokas. Siis joudun muotoilemaan uudelleen lauseen "alkaako tekemisen puute houkutella sivistyneeseen ympäristöön" muotoon "alkaako tekemisen puute houkutella barbaariseen ympäristöön", sillä googletus paljastaa vastakohdaksi sivistykselle barbarian. 

  

  Sellaisia tuli pohdiskeltua tänään, sadepäivänä, jolloin ehkä sataa, ehkä ei. Mihin täässä uskoo? Sadetutka näyttää, että täällä sataa, empiirinen havainto, että ei. Kyllä auktoriteetteihin tulee uskoa, eikö? Tai no, uskoikohan se rautatieinsinööri tsaarin mielipiteeseen, kun tämä jotain uutta rataosuutta tarkastaessaan kysyi: "Miksi kiskot menevät tuolla kaukaisuudessa yhteen?"

  Tähän insinööri: "Se johtuu perspektiivi-ilmiöstä."

  Tsaari: "Meillä Venäjällä ei ole perspektiivi-ilmiötä!"

  Anteeksi, että en muista, kuka oli kyseinen tsaari. Vielä vähemmän, kuka oli kyseinen insinööri. Sen muistan, että tarinan kertoi tekussa opettajamme Saarisen Lasse (R.I.P.), arkkitehti jumalten armosta. Lassen tunteneet tietävät, että tarinaan voi ylipäätän panna ehdolle.

KUINKA SIIS VOIN EDES VÄITTÄÄ...

  Kutsuja satelee. Eilen tuli Emmerdalen mainoskatkolla kaksi: Instrumentarium kutsui näöntarkastukseen, ja ja Disneyn on Ice katsomaan näytöstä. Instrun kutsu näyttäisi olevan avoin, luistelushow on alkuvuodesta. Kummastakaan kutsusta ei ilmennyt, onko se avec? Pitänee ottaa selvää.
  Koska eläkeläisen elämä on niin hektistä, aioin vältellä mainosten katsomista, sillä allakka meinaa olla turvoksissa. Ihan vuoden alkuun asti.

  Puhelinkin soi melko tiuhaan. Minua lähestyvät niin teleoperaattorit, energia- ja vakuutusyhtiöt, lehtimyyjät, sekä luontaistuotevalmistajat. Myös muutamat tahot anelevat rahallista panostusta, hyvään tarkoitukseen, tietysti. Ja tietysti palvelujaan tai tuotteitaan tarjoavat vain juuri minulle edullisia, ainutkertaisia, sekä talouden kannalta ehdottomia asioita. Jos kaikkiin olisin tarttunut, soittoihin vakavasti suhtautunut, niin tappiolle kai olisin jäänyt; eivät tarjotut alennukset ja edut olisi kokonaan kattaneet pyydettyjen minimiavustusten summaa.  Mitä sitten, pääasia, että soitellaan, muistetaan, otetaan yhteyttä.
  Kuinka siis voin edes väittää, että yksinäinen oon, kun kutsuja pukkaa, lempeä-ääniset soittajat toivottavat hyvää päivänjatkoa, vaikka en tarjouksiin tartu. Tosin kysymys on totuuden vastainen: en ole edes väittänyt olevani yksinäinen. Kunhan jorisen.

  Kutsuista puheen ollen: meidät on kutsuttu täksi iltapäiväksi kahville. Paajalansaareen yhdelle mökille on kutsuttu. Toki mennään. Se tietää, hektisessä eläkeläiselämässä, aikataulun rukkaamista. Siitä tuonnempana.

  Eilen nostettiin aamulla muikkuverkot. Jos minulta olisi kysytty arviota saaliista, olisin osunut totaalisesti harhaan, mennyt metsään ryminällä. Olisin sanonut 3 -5 kiloa, mutta totuus oli, että ei yhtään! Siis nolla muikkua. Ja nolla mitään kalaa. Aika erikoista. Verkot olivat kyllä ihan oikealla paikalla. Tai no, oikealla paikalla muikkujen kannalta ajateltuna. Mutta kuitenkin sellaisella paikalla, mikä satoa on antanut. Missä lie mujeet luuranneet? Liikkuvat ne kalparvet tietenkin. Siellä ovat, missä on ruokaa, eli planktonia. Olisiko niin, että tuulet ja virtaukset ovat kuljettaneet kattauksen kauemmas? No, joskus näin, eiku uutta matoa koukkuun. Tästä aiemmasta tuonnemaksi. Pitää naapurin Hannulle soittaa, sopia uusi aikataulu sovitulle verkonlaskulle, koska kävi vastutamaton kutsu kylään. Luulen asian hoituvan ilman isompia hankaluuksia.

  Eilen sain maalattua, koska kalankäsittely ei vienyt kallista aikaa, talon takaseinän räystäs- ja nurkka-, ja vuorilautoineen. Vielä jäi yhdelle päivälle sutimista: päätykolmio verannan katon yläpuolella ja aitan pääty. Voipi olla, että seuraavan maalauksen talon ja piha-aitan osalla tekee joku muu. Taikka tiijä, millanen teräsvaari minusta kehkeytyy. Mutta ajot jatkuvat pappilan metsässä saunan ja venevajan osalta. Luultavasti tulevana suvena.

  Tänään en aio maalata. Pikku askaretta on listalla. Perunanvarsi pitää niittää, trimmerillä sörnäyttää leikkimökin ympäristö, ainakin. Ei tuo lista kovin työllistävä ole. Tosin on noita perunanvarsia enemmän kuin yksi, vaikka yhdestä puhuin. Toki asian olitte tajunneet ilman tarkennustakin. Yhden perunan istuttaminen muualle kuin ämpäriin on melkoisen hölmöä hommaa. Yhtä perunaa vähempää ei tietysti ole järkevää istuttaa, jos perunatilalliseksi pyrkii.
  Kohta, parin viikon sisällä, on pottu kaivettava ylös. Kyllä sitä vielä jonkin verran silloin on jäljellä, vaikka pelkällä perunalla pari viikkautta elettäisiin. Eivätköhän ne kellarissa jonkin aikaa pärjää, vaikka sisäovi onkin kelvottomassa kunnossa.

  Puutarhavastaava Hilppa on antanut suostumuksen ensikesän viljelysuunnitelmaani. Ehdotin, että avomaankurkkua ja sipulia tällätään kokeeksi maahan. Saa nähdä, mihin valikoima laajenee? Ainakin yrttejä voisi lisätä valikoimaan. Lanttuja tai nauriita ei olla vielä ajateltu kokeilla. Ehkä joskus?

  Ensimmäiset uutiset on huonosti kuunneltu selän takana paasaavasta tv:sta. Putin tulee, Italiassa hallituskriisi. Muuta ei iskostunut tajuntaa. Nyt pitää laittaa haalarit päälle, ottaa rukkaset naulasta, mutta ei pensseleitä sannasta, ja rientää puuhailemaan. Aloitan saunan valmistelusta. Eilen kylvettiin, ja tapana on täyttää heti seuraavana aamuna vesisäiliöt, kantaa puut, ja ladata tulipesät "napsausta vaille". Saunoipa sitten tänään, huomenna, tai tuota tuonnempana, on mukavaa, kun ei tarvitse kuin dallata rannalle, tuikata tuli palamaan. Yhdenlaista mukavuudenhalua tuokin. Vaikka sama duuni siinä on, teki sen silloin tai tällöin.

  Koska ei ole nyt uutta kuvaa tällättä, laitan kesäkuun 11. 2010 otetun Jänissaaresta. Ja tällä kertaa pystyyn käännettynä, sillä jollei tämä ole toteemi, niin sitten ei mikään.

HÄMÄRÄÄ TOUHUA

  Ei ole vielä mennyt touhu hämäräksi, minulla, minkä nyt yökusella käynti. Mutta jollakin saattaa olla, touhu hämärää. Tänään aurinko nousi 5:25, menee mailleen 20:59, eli päivän pituus on 15 tuntia 34 minuuttia. Hämärähenkilöille jää siis aikaa touhuilleen 8 tuntia 26 minuuttia. Sehän on suunnilleen työaikalain puitteissa, puolen tunnin ruokatunnilla. Se aika lisääntyy jouluun asti, himmeät hommat kukoistavat, himmeät hemmot hykertelevät käsiään. Eikä työaikalain kirjaimesta kohta piitata. Mutta se on kai hämärähemmojen ja -hennojen tapana. Ylipäätään olla piittaamatta minkään lain kirjaimesta.

  Viikonloppuna oli vielä aika tavalla veneitä liikkeellä. Ilma oli hyvä, mikä ettei. Kun tuli maanantai, tuli tihukelit, loppui vesiliikenne tykkänään. Olekohan tänään kolme tai neljä venettä bongannut, yksi niistäkin naapurin. Eiks oo epistä? Just sain näkymät pihalta järvelle siistittyä, ni ei oo mitää kateltavaa!
  Tosiasiassa ilmankin toimeen tulee. Hyvin tulee, toimeen, kun verottajakin muisti joku aika sitten 39 eurolla. Sillä saa ison säkillisen huussinkuiviketta ja kaasupullon täytön. Kyllä kelepaa!

  Kokeilin kahdeksan aikaan otaa kuvan tuvassa puhelimella. Yöasetukseen se näytti autona menneen. Valotti kolme sekuntia. Aika hyvä siitä tuli.

  Päivällä nappasin puolestaan, siis puhelimella, pari musta-valkoista otosta. Pitää opetella käyttämään luuria kuvaamiseen. Olen sitä pitänyt vaivalloisena, mutta ei se olekkaan, kun vähän treenaa.

  Tänään tosiaan sateli, mutta ei paljon, eikä pitkiä aikoja. Sen verran kuitenkin, että en ulkomaalausta aloittanut. Hilppa on viime kesästä meltonnut maalaavansa pikkukammarin lattian, kun verannan saneerauksesta jäi väriä tähteelle. Maali talvehti Hollolassa, tuotiin keväällä takaisin saareen. Hilppa oli jo perjantaina tehnyt kammarissa inventaariota, pussittanut turhaa tavaraa pois vietäväksi. Nyt oli sopiva aika suorittaa hänen lupailemansa maalaus. Niin tapahtui. Yhdessä nostelimme vähät huonekalut makuuhuoneeseen, minä maalasin lattian. Kun Hilppa illankahussa sanoi, että ei ollut edes juuri ulkona ollut koko päivänä, pääsin huomauttamaan, että maalasithan sinä lattian. No, se oli vitsi. Kyllä rouva olisi maalauksen suorittanut. Sellainen sujuu häneltä, kuten verannan sisämaalaus todistaa. Mutta koska minulla ei olut muutakaan päälle painamassa, vetelin jalkalistat pensselillä, lattian telalla, kahteen kertaan. Tuollainen siitä tuli, puhelimella ikuistettuna, se on tämän ajan agenda.

  Huomenna kalut takaisin, ovet kiinni ensi kesään asti. Osapuilleen noin. Sillä tuskin meille sellaisia yövieraita ilmaantuu, jotka tuolla nukkuisivat, kun Tiilikaiset, jos vielä tulevat, asustavat saunakamarissa. Mutta onhan valmius. Ja Iiriksen leluilla siistit oltavat. 

  Tänään laskettiin naapurin Hannun kanssa muikkuverkkot. Lyötiin arpaa siitä, kuinka monta verkkoa laitetaan. Ei neljää, se päätettiin heti. Ehkä kolme, kun naapureille oli tulossa yövieraita? Päädyttiin kuitenkin kahteen. Ettei tule liiaksi. Toinen kesäasukas, jolta viikko sitten hain meille muikkuja, sai näet noilta mestoilta kahdesta verkosta kolme ämpärillistä. Eivätkä ne olleet hiekkalaatikkoämpäreitä, minä voin todistaa. Se on liikaa, kun ilmat ovat vielä näin lämpimiä. Eikä ole jäitä varastossa. Kutuaikaan lokakuussa on toinen juttu. Silloin pärjää vähän iosmman saaliin kanssa niin, että eivät pehmene käsiin. 

  Huomiseksi on luvattu kesäistä keliä. Muikkuverkkojen noston ja mahdollisen kalanpäästelyn jälkeen taidan ryhtyä maalaamaan. Telineen vein jo paikalle. Ei tuo takaseinan rasvaaminen monen tiiman homma ole. Jos siihen tartun, niin eiköpä se huomenna ole finaalissa. 

  Torstaina on kauppapäivä. Viikon eväät, säkillinen valmisbetonia. Naurettavaa, että vanha rakennusmestari osti viiden kilon pussukan portaiden korjaukseen! Eihän sillä päässyt alkua pidemmälle. Olen tainnut vieraantua tietyistä töistä, kun niitä tulee niin harvoin duunailtua. Ihan hyvin voin siis kerskailla nuoremmille juipeille, että minä olen unohtanut rakentamisesta enemmän, kuin te ehditte ikinä oppia. Tai ei voi. Olisi se turhan leuhkasti sanottu.

  Kävin vielä nappaamassa puhelinkuvan ulkoa, kello oli 9:06, eli arska oli jo mennyt uinumaan.

  Puhelimen kameran olen asettanut 10 megapikselin tarkkuuteen. 40 mp on mahdollista, mutta ei taida toimia hämäräkuvauksessa? Tai toimikoon eli ei, niin sellainen on liian suuri tiedosti netissä jaettavaksi.

  Nyt lukaisen riipustuksen läpi, korjaan huomaamani "kirotusvirheet", satavarmasti jää jokusia huomaamatta. Öitä!

SUHTEELISUUTTA ASIOIHIN

  Minulta hajosivat alkukesäsllä monia vuosia palvelleet jostain halpakaupasta ostetut puutarhakengät. Tai eivät ne tyystin hajonneet, mutta toisen pohjaan ilmaantui iso reikä, joka ei tietenkään tehnyt dallailua sateen jälkeen, ei edes aamukasteessa, kovin miellyttäväksi. Olin niin tykästynyt kenkiini, että ostin 12 euron paikkausetin. Niin, 12 euron paikkaussetti 5 euron kengille!
  Kengät paikkasin, hyvin onnistui. Mutta nyt ne prakasivat toisesta kohtaa. Vaikka kumiliimaa on vielä jäljellä, ovat vanhat palvelijat odottamassa polttohautausta. Järki käteen, suhteellisuutta asioihin. Joten, nuukana henkilönä, ja innovaatisena persoonana, leikkasin vanhoista ison repeämän toiseen varteensa saaneista saappaista puutarhakengät.

  Tuollaiset jalkinet ovat täällä aivan välttämättömät. Eivät ne puutarhakenkinä niinkään palvele, vaan jokapaikan vettä pitävinä kusiluistimina, jotka on helppo sujauttaa jalkoihin.

  Omatuntoni rauhoittui hieman, kun sain kompensoitua kohtuutonta törsäystäni paikkauspakettiin. Jotta rauha sielulleni olisi täydellinen, tein vielä leikkaamistani saappaanvarsista laiturille pariin paikkaan veneen hankaantumista estävät "topparit." Nyt on homma balanssissa, suhteellisuutta saatu asioihin. Ei enää tarvita isommin asteellisuutta suhinoihin.
  Totta puhuen en paikkaustarpeita ostanut pelkästään mielisklopottimiani varten; yhdet omat, kahdet Hilpan, saappaat paikkasin samoilla lämpimillä.

  Eilen heiluin aamusta kolmisen tuntia koivikossa oksasahan kanssa. Ruoto siinä tuli kippeeksi, kun aivan erilaista liikettä nytkytteli. Vaan siistiytyi maisema.

  Nyt ei ohi mennä huomaamatta. Näkyvät jopa kanoottiporukat, mielikseen meloskelijat. Tosin ne yleensä aistii vieraskielisestä, luvalla sanoen kantavasta, pulputuksesta. Meillä on kesäisin vähän kuin savolaisessa kyläkaupassa. Siellähän oli kyltti "MEILLÄ PUHUTAAN KAIKKIA KIELIÄ". Kun puotiin poikennut henkilökunnan kielitaitoa ihasteli, lausahti kauppias. "Eihä myö, mutta asiakkaat!"

  Tänään käytiin aamusta Piekälän puolella sauvakävelemässä. Hilpalla taisi olla kesän ensimmäinen sellainen. Nyt se valittaakin, että tuli paikat kipeiksi. Ja minun selkääni sekä hartioitani kolottaa eilinen sahailu. Ei haittaa. Niin kauan menee hyvin, kun ilman kovia kipuja liikkeelle pääsee. 

  Tänään on ollut lämmin päivä. Tuulinenkin, mutta navakahko puhuri on leppeää. Olen uimassa käynyt pari kertaa. Vesi laiturin päässä on sellaiset 15 - 16 asteista. Vielä sinne aurinkoisena päivänä tohtii mennä. 

  Perhosia on ilmaantunut kosolti. Samoin ovat sudenkorennot heränneet pörräämään. Taas kerran yritin ottaa niistä lentokuvia. Ei siitä tullut hittojakaan. Joten saatte tyytyä lepokuvaan. Melko mukavasti sointuu korento seinän väriin.

  Samaa väriä on päivänliljoissa, jotka alkavat avata kukintojaa tuulessa huojuen. 

  Huomenna taidetaan vielä viettää aikaa rennosti. Ensi viikolla alkaa sitten maalaus. Ilmojen ehdoilla, tietysti. Paitsi muutaman tunnin pikkukammarin lattian värjäys. 

  Taisin viime blogissani puhua verkkojen laskusta. Nyt on niin, että ei olla laskettu, eikä lasketa, ennen kuin alkuviikosta. On nimittäin ruokaa, mikä pitää syödä pois, ennen kuin uutta hankitaan. 

  Olen muuten lautturinakin ehtinyt toimia. Haneli on Ikolan Tonin kanssa uusimassa tuossa lähellä saunan katoa, ja hän soitti eilen, kysyi tulisinko hinaamaan lautan Potinlahteen, kun he saavat puretut pellit siihen lastattua. Minä tietysti lupauduin, YYA-sopimuksen mukaisesti. 

  Tontille pääsee autollakin, ja autolla poijjaat olivat sinne aamulla usmuuttaneet. Mutta sauna on niemenkärjessä, kymmenien metrien päässä autotiestä, joten etuisampaa lastata roina Hegulilta lainatulle lautalle, samoin tuoda aikanaan uudet pellit paikalle. 

  Hyvin lautta talui veneen perässä. Ei ollut juuri tuultakaan. Vähän sellaista vigertämistä matkanteko oli, eikä vauhti päätä huimannut. Vaan onnellisesti meni. Mutta ei minusta Kiljusen Matille kilpailijaa tule. Lautturit ovat lauttureita, kysykää vaikka Kharonilta. Kannattaa kysyä, varata ainakin lantti mukaan, sillä Haadeeseen ollaan kaikki matkalla. 

ENTÄPÄ JOS...

  Ihmiset ovat kovia kyselemään. He kysyvät "miksi?". Se on tervettä toimintaa. Kannattaa epäillä, kannattaa ottaa selvää. Ja tuohon kysymykseen saakin usein vastauksen.
  Ihmiset myös kysyvät "Entäpä jos?". Siihen on vaikeampaa saada vastausta. Mietitäänpä hieman.

  Entäpä jos jumala olisi luonut ensi Eevan, ja sitten Aatamin Eevan kylkiluusta? Olisiko suurin osa aikojen saatossa käydyistä sodista tai pienemmistä kahakoista jäänyt käymättä? Olisiko historia miesten oikeuksia polkeva ja tasa-arvoa kunnioittamaton? Kuka tietää?

  Entäpä jos Maaria olis saanut keskenmenon, tai Jeesuksen sijaan olisi syntynyt tyttölapsi? Miettikää sitä. Miten historia noissa tapauksissa kirjoitettaisiin?

  Entäpä jos Aleksanteri Suuri ei olisi kuollut nuorena? Tai jos Cesaria ei olisi tapettu? Tai Hitler olisi voittanut? Onhan noita pohdittavia juttuja vaikka kuinka.

  Entäpä jos Darwin olisikin ryhtynyt lääkäriksi tai papiksi? Olisiko luotettettavana tietona, että maailma on luotu 6000 vuotta sitten?

  Entäpä jos Einstein olisi pysynyt patenttitoimiston pikkuvirkailijana? Tai kuinka maa makaisi, jos Robert Oppenheimer, Niels Bohr ja Enrico Fermi olisivat kieltäytyneet Manhattan-projektista? Olisiko maapallo parempi vai huonompi paikka elää?

  Näitä juttuja voi spekuloida ikuisuuteen saamatta asiaan mitään tolkkua. Joten jätän jossittelut. Paitsi yhden vielä heitän. Entäpä jos Rakennuskunta Haka ei olisi kaatunut v. 1994? Olisiko Peppe siinä tapauksessa jatkanut taisteluaan työmailla hamaan eläkeikään saakka? Paljon mahdollista. Se kuitenkin edellyttäisi myös toisen ehdon täyttymistä. Peppen olis pitänyt pysyä Hakan leivissä, eikä lähteä paria vuotta aiemmin paremman palkan houkuttelemana pienenpien rakentajien palvelukseen.
  Tämä Haka-juttu tuli mieleeni tietysti siitä, että äkkäsin venevajan nurkasta lähes käyttämättömän Hakan työpuseron.

  Se oli päälläni, kun kohta Hollolasta saareuduttuamme lähdin kokeilemaan uutta oksasahaa. Oikein hyväksi värkiksi saha osoittautui.

  Mutta en ehtinyt montaa oksaa tiputtaa, kun ukkoskuuro painoi päälle.

   Hetken sadetta pitelin vajassa, sitten tuumasin, että onhan päivä vielä huomennakin, lähdin tupaan naputtelemaan blogia. 

  Ennen puolta päivää tosiaan saareen tultiin. Anttolan taajaman kohdilta sateli koko matkan Potinlahteen. Kuin ihmeen kaupalla lakkasi sade juuri kun olimme rannassa, pääsimme kuivina yli. 

  Pihat olivat mökillä sen tuntuiset, että vettä ovat poissa olessamme saaneet. Ei hirveän paljon, osoittaa mittauspiste, mutta kuitenkin. Lämmintäkin on luvassa, joten sieniä pitää jonkun päivän kuluttua lähteä katselemaan.

  Huomenna taidetaan laskea verkkoja. Ainakin muikku-sellaiset. Johan tästä on viikon verran, kun viimeeksi tuota herkkukalaa syötiin. 

  Koska taitaa olla myös sateettomia päiviä tulossa, pääsen korjaamaan rappuja, maalaamaan seiniä. Ja karsimaan alaoksia. Mutta tänään en enää hommiin puutu, vaikka kirkkaammalta ilma näyttää. Sen verran pitkävihainen olen Esterille, joka keskeytti oksasahailut. 

  "Mistäs tuo 'entäpä jos?' mieleeni ponnahti?", saattaa joku kysyä. 

  "Entäpä jos ei olisi ponnahtanut?", vastaan kysymyksellä.  

  "Niin tai näin, ei sillä mitään merkitystä ole", vastaan itse vastakysymykseeni. Eikä tod. ole!

  Laitetaan loppuun pari äskettäin bongaamaani viisautta, tai lainausta, miten vaan:

  "Hyvä on tehtävä pahasta, sillä mitään muuta ei ole."  Tämän lauseen huomasin, taas kerran, Strugatskin veljesten "Stalkkerin" alkulehdellä sitä kotona hypistellessäni miettien ottaisinko sen mukaan jälleen luettavaksi. Olen muistavani, että sanonta on kirjailija ja runoilija Robert Penn Warren'ia. En kylläkään kykene muistoani varmistamaan. Joka tapauksessa tällä kertaa ei tuo "huvimatkaa tienpietareelle" lähtenyt mukaani.

  "Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan." Tämän viisaan lausahduksen olen joskus lukenut jostain kirjasta. En kuolemaksenikaan muista, mistä? Entäpä jos muistaisin? No silloin sen teille kertoisin. 

KIRJAT RUOTUUN, KIELI MIELESSÄ JA POSKELLA

  Onko tää reilua? Koko kesän ovat povatut sateet ohittaneet Avokkaansaaren Mikkelin Anttolassa. Kun aamulla tultiin Hollolaan, ja Hilppa pesi lakanapyykkiä, mietittiin, viedäkö ulos narulle kuivamaan. Ennuste lupasi mahdollisia ukkoskuuroja. Minä olin ensin sitä mieltä, että viedään vaan, ei ne ennusteet paikkaansa pidä. Ei kuitenkaan viety. Onneksi, satoi niin perkeleesti. Siis onko reilua? Jos Anttolaan povataan mahdollisia sateita, niin takuuvarmasti ei sada. Jos Hollollaan povataan satunnaisia kuuroja, sataa näemmä kuin Esterin peräpäästä. Tasan ei käy, jne.

  Käytiin ip. äidin luona. Hän oli tosi pirteän oloinen. Eikä ollut hävittänyt "mustia lasejaan". Pihalla istuksittiin, vähän käveltiin, hänen huoneessaan poikettiin. Sitten olikin kahviaika, asukeille. Me lähdettiin kotiin huoltoa jatkamaan.

  Ehdin myös ip. käymään parissa kaupassa. Puuilosta hain oksasahan viiden metrin teleskooppivarrella (29,90 €), ja K-Raudasta viiden kilon pussin korjauslaastia (15,60 €).
  Oksasahalla aioin joutessani katkoa kuivia alaoksia pihapiirin ympäristön puista, ertitoen länsirannan koivikosta. Näkymä järvelle paranee. Eikä pääse kukaan tunnistamatta ohi usmuuttamaan, sano nimimerkki "Ei lainkaan utelias, Anttolasta".
  Oksasaha on kyllä minulla ennestään. Se on ikivanha, haapapuusta tehdyllä varrella. Aika kolho kapine. Ja tylsynyt mitättömäksi. Sikäli tietysti minua sopivasti peesaava, mutta ei terävän sahan hankinta tarkoita hankkijansa terävöitymistä. Ei huolta sellaisesta.
  Korjauslaastilla ehostan roudan ja halkemiin menneen veden jäätymisen vauriottamia rappusia. Siis pääportaita. Ehkä ne taas muutaman vuoden ovat säällisen näköisinä. Uusien tekeminen on sen verran isotöinen lekahommineen, betonimyllyineen, että en siihen ole innokas tässä vaiheessa ryhtymään.

  Yritin hakea kuvaa rappusista, mutta en tähän hätään hoksannut, kuin tämän vuosi sitten napatun, missä näkyy hieman ajan hampaa puremaa, hieman maalaustarvikkeita ja käärmeen nahka.

  Osaako kukaan kertoa, millainen on hyvä tapa tallentaa kuvat? Tallentaa siten, että helposti löytää etsimänsä? Minulla otokset ovat päivämäärän mukaan kansioissa Mutta ei se, pirulauta, auta, jos etsii kuvaa portaista. Pitäisikö kansioida kohteen mukaan? Porraskansio? Päivänliljakansio? Puuntuhoojantoukkakansio? Liian työlästä. Saatikka, että nimeäsi joka ainoan kuvan erikseen. Auttakaa, jos osaatte.

  Siistitävästä koivikosta sentään löysin vähähköllä työllä kuvan...

...ja toisenkin.

  Että sellaisia askareita on tiedossa. Ei tarvitse peukkujaa pyöritellä, kun kehittelee jotakin nyhrättävää. 

  Sen verran sateli, jyrisi, salamoi, että en ole viitsinyt lenkille lähteä. Enkä enää tähän aikaan viitsi. Aamulla menen, satakoot vaikka mitä.

  Kun katselin illalla televisiota, silmäilin samalla väliin kirjahyllyä. Mietin,  mitkähän noista ovat minulle rakkaimpia teoksia. Ajatus jäi itämään, joten kuljin kohta tovin hyllyn edessä. Ei kirjastoni kovin mittava ole, muutama sata opusta olohuoneessa, satakunta "työhuoneessa." Kirjoja en ole vuosikausiin enää itselleni hankkinut, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kirjaston loistavat palvelut pitävät kyllä sananälän kurissa. Mutta listaan. Tarkoitus oli poimia kymmenen merkityksellisintä, mutta taisi tulla pari ylikin. Järjestys ei ole looginen, ei kronologinen, eikä paremmuusjärjetyksessä. Olkaapa hyvät, ilman perusteluja:

  Inger Friedmansson, Rotanpyytäjä
  Nick Hornby, Uskollinen äänentoisto
  Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen
  Arthur C. Clarke, Lapsuuden loppu
  Zadie Smith, Valkoiset hampaat
  Cormac McCarthy, Tie
  Jules Verne, Kapteeni Grantin lapset
  Arkadi & Boris Strugatski, Stalker  
  Stephen Booth, Musta koira
  Väinö Linna, Täällä pohjantähden alla trilogia
  James Lee Burke, Syvän etelän blues
  Stanislaw Lem, Solaris
  Håkan Nesser, koko tuotanto
  
  Melko vaikeaa on tuollaisia listoja laatia. Toki yllä on suuri osa sellaisia, että ne tulisivat mukaan, jos vaikka vuoden, tai useamman, kuluttua kirjoja valitsisin. Jotkut saattaisivat vaihtua toisiin. En lähde niitä kuitenkaan arvuuttelemaan;"yks puhe, ku Sulkavan miehen sökössä!"

  Kellohan on jo kohta kymmenen. Taidan lopetella. Aamulla sauvat käteen, avanti, forwärts, ja silleen.

SADE!?!?

  Aamulla heräsin ihanaan ropinaan; vettä suissusi peltikatolle taivaan täydeltä. Sepä miestä ilahdutti. Luulin näet, että sateet oli taas peruttu, koska kahden korvissa, käydessäni eturauhasen vaatimuksesta pihalla, ripsi ainoastaan himpun verran, vaikka koko yöksi oli sadetta ennustettu, pilvitutkat näyttäneet. Eikä illallakaan juuri pisaroinut, sekin ennusteen vastaisesti.
  Tämä on ollut kesän trendi: Aamulla kun sääsivut avaa, ennustetaan huomiseksi sadetta, kolme pisaraa, päivällä on ennuste kaksi pisaraa, illalla yksi pisara, aamulla rutikuivaa. Onko ilmastonmuutos tehnyt povaamisesta vaikeampaa, vaikka värkit ja tieto ovat varmasti koko ajan parantuneet? Tuntuu myös, että viime vuosina ovat sateet kiertäneet Avokkaansaaren. Saattaa olla, että Mikkeli-citysssä, Anttolan taajamassa, jopa kolmen kilsan linnutien päässä olevassa Piskolassa sataa, täällä ei pisaraakaan. Sinänsä ihan hyvä, jos kolmen kilsan päässä satelee, vaikka meillä ei. Kyllä meidän sieni- ja marjareviirimme ulottuu kolmea kilsaa kauemmas.
  Viime yönä on satanut epävirallisesti virallisen mittaukseni mukaan ainakin 15 milliä. Hyvä alku. Ja koko päiväksi näyttää ennuste pientä riputtelua. Toteutuneeko, kysyy Peppe, ystävien kesken Skeptikko-Kaapo? Jos toteutuu, olen erityisen mielelläni päivän tuvassa. Askelmittari ei tosin silloin nakuta, mutta ei väliä.
  Ei viidestoista yö, mutta viidentoista asteen yö oli. Elokuun lämpimät yöt. Ja pimenevät illat. Pitää kohta laittaa paskion liiketunnistinvaloon patterit paikoilleen.

  Tällainen oli näkymä rannan suuntaa aamulla, kun oven avasin.

Ja tällainen lännen suuntaa. Kuva ei aina ole, sitä, miltä se näyttää. Vaikka kyllä värikuvastakin saattaa sateen aistia.

  Tuosta askelmittarista. Viime kuussa oli päiväkeskiarvo, hetkinen tarkistan, 14 459. Tässä kuussa tähän mennessä 13 147. Eilen ei kerttynyt kuin 6 175 askelta. Johtuu siitä, että oltiin Ristiinassa, Hangastenmaan kyläntalolla, valmistautujaisissa. Juhlittiin uutta kätilöä. Ihan kunnon kemut olivat; ruokaa ja kakkukahvit päälle. Meille oli vierasjoukko suurimmalta osin vierasta, mutta joku uusi tuttavuus tuli luotua. Ja, taas kerran, todistettua jos ei maailman, niin ainakin Etelä-Savon pienuus. Yhtymäkohta lähellä olevaan Västäräkkiin paljastui. Tai ei se aivan puskista tullut, mutta selkeni. 

  Sellainen mukava rengasmatka tuli samalla ajeltua. Usmuutettiin Hurissallon ja Suurlahden kautta Ristiinaan. Oli siinä vissi tarkoituksensa myös. Hurissalon Salen yhteydessä on kukkakauppa. Tarkoituksenamme oli ostaa ruusu valmistuneelle, mutta ei kojussa leikkokukkia noin pyhäpäivänä ollut. No, käytiin sitten Ristiinan S-Marketista sellainen hakemassa. 

  Tuo rengasmatka on samalla silmäys Etelä-Savolaiseen maisemaan. On vettä ja metsää, on mäkeä ja tasamaata, on asutusta ja pitkiä taipaleita ilman talon taloa. Ja on asfalttia, on soratietä. Tuosta yli sadan kilsan matkasta reilusti yli puolet on soraa: Hurissalon ja Ristiinan välillä kolmisenkymmentä kilsaa, Parkkilantietä parikymmentä, ja tietysti Hauhalasta Potinlahteen kokonaan. Tämä tiesi sitä, että melko pölyinen oli auto, kun takasin päästiin. Kaipa aamun pari ravakampaa kuuroa ovat isommat pois huuhdelleet? 

  Jos tästä tupapäivä tulee niin sitten tulee. Kirjaa on sata sivua jäljellä, HBO pullollaan katsottavissa olevaa. Kirjan on luettava, HBO;n katsottavista suurin osa ei. En tarkoita, että ei luettavaa, HBO:lla, vaan tietysti katsottavaa. Mutta kyllä sieltäkin vielä jotakin löytyy, joten antaa sataa. Ja "antaa sataa", sanoisin, vaikka ei olisi HBO:a, ei kirjaa, laisinkaan. On tuvassa onneksi sen verran tilaa, että vaikka ei aivan kolmiloikkaa pysty hyppäämään, niin ei kuitenkaan "ala ahistaa." 

  Huomenna taas edessä piipahtaminen Hollolassa, torstaina paluu olevaisuuteen. Sen verran on askareentynkää luvassa, että hinkit ulkomaalia ostettiin. Mökin takaseinä jäi viime kesänä kesken, samoin aitan hirsiosan pääty tänä suvena. Loppukesä on mainiota maalausaikaa. Sudin nuo keskeneräiset valmiiksi. Lopuilla aloitetaan saunan värjäys. Joko tänä vuonna, tai sitten viedään maalit kotiin talvehtimaan lämpimässä, maalataan ensi kesänä. Se on mainio asia, että kaikki rakennukset on maalattu samoilla sävyillä. Eipä jää maaleja yli, kun voi loput johonkin tuhlata. Saunan jälkeen on vuorossa venevaja. Eihän tämä ihan Golden Gate ole. Sitä malataan koko ajan; kun pääseevät toiselle rannalle, aloittavat toiselta uudestaan. On se urakoitsijalle hyvä leipäpuu. Jos tuo nyt totta lie? Saattaa olla legendaa? 

  Ai niin, on vielä pikkukammarin lattian maalaus. Siihen on väri valmiina, viime kesän rippeitä. Suurin työ tuossa on tyhjentäminen. Ja inventaario. Taas saa roudata tavaraa roskiin. Ja polttaa tynnyrissä navetan muurin sisällä. Lattian maalaus on pala kakkua; Hilppa kontii jalkalistat, minä telaan lattian. Ei kauaa nokka tohise.

  Nyt näyttää olevan sateetonta. Lähden vähän haistelemaan ilmaa. Muuten, syksy lähenee. Sen huomaa siitä, että ylen aamu-tv alkaa taas 6:25. Helppoa nykyihmisen elämä: Ei tartte luonnon käytöstä seurata. Riittää, kun toosan avaa, niin pysyy ajan tasalla.

LAUANTAIN TOIVOTUT JA KAIVATUT

    Tiesittekö, että lauantai on saanut latinankielisen nimensä Saturnuksen, siihen  aikaan himmeimmän tunnetun planeetan, mukaan. Lauantaihan oli roomalaisen kalenterin mukaan viikon viimeinen päivä. Entäs tiesittekö, että suomenkielessä lauantai on saanut nimensä muinaisgermaanisesta sanasta "laugr", joka tarkoittaa kylpyä. Saunapäivä.
  En minkään tiennyt. mutta pääsin loistamaan Saturnusta kirkkaampanana, koska googletin asian.

  Lauantai oli 1960-luvun lopulle työpäivä. Ja koulupäivä. Nykyisin lauantai on toiselle vapaapäivä, toiselle työpäivä, muutamalle päivä päivien joukossa, jollekulle osa perjantain ja maanantain välistä yötä.

  Lauantain toivotut on vanhin ylen yhä lähettämä radio-ohjelma. Ensin puoli tuntia klassista, sitten puoli tuntia kansanomaista, se on vanha kaava.  Minä en ryhdy koko tuntia toivomaan. Toivon ainoastaan Love Sculpturen versiota Aram Hatsaturjanin "Sapelitanssista", sekä Arttu Suuntalan kauan unohduksissa ollutta kappaletta "Honolulu."

  Tästä lauantaitriviasta reaaliaikaan. Tusinaa astetta näyttää elohopea. Tulossa eilisen kaltainen päivä, eli poutaa, aurinkoa, kesäistä. Siis ihan hyvä päivä. Vaikka IPCC:n tuore raportti ahdistaa. Luultavasti niitä, jotka ovat päättäneet, että ilmastonmuutosta ei ole, vaikka tuhansien tutkijoiden ja tiedemiesten mielipiteet ja päätelmät, sekä toteutuneet tilastot, vääjäämättä osoittavat kellon tikittävän yhä nopeammin kohti rajaa, mistä ei ole paluuta, ei ahdista. Tekee mieli sanoa, että autuaita ovat hengessään köyhät, sillä  heillä on taivasten valtakunta. No, ainakin kirjoittaa. Ja kirjoitinkin. Asiahan on niin, että koko ihmiskunta on vaarassa joutua taivasten valtakunataan, jos sellaista on, osa tietysti alakertaan, samalla ehdolla, ellei ponteviin toimiin ryhdytä.
  Minuun ainakin tuo raportti vaikutti siten, että yhä tarkemmin mietin tekojani. Lihan syöntiä varmasti vähennän entisestään, se on selvää.

  Vesi laskee vauhdilla. Laskee Vuoksea pitkin Laatokkaan, niin kuin on tehnyt ammoisista ajoista. Mutta kun uutta ei tule tilalle, laskee myös veden korkeus. Se aleneen nyt muutaman sentin viikkovauhdilla. Kaikki on suhteellista. Ei sentin vuorokausivauhti ole mitään edes etanalle, mutta tässä tapauksessa on. Toisaalta tätä menoa saa lähes kaksi vuotta, ennen kuin Avokkaansalmen yli pääsee dallaamaan kuivin jaloin. Siis kesälläkin. Ja kestää tuollaiset 17 vuotta, ennen kuin muutaman kivenheiton päässä oleva 62 metrin syvänne paljastaa salaisuutensa. Tokko noin noin mullistavia tapahtumia on odotettavissa. Saattaahan tuo salmi kuivua, mutta kyllä syvänteeseen vettä jää, vaikka Vuoksi ehtyy.

  Eilen oli meillä kahvivieraita; tuttu pariskunta, joka eläkepäivillään on muuttanut pysyvästi tienoolle. Mukava oli tarinoida. Nyt on sosiaaliset paineet purettu. Seuraavat vieraat odotettavissa ensi kesänä. Ellei yllätyksiä satu. Huom: Vieraiksi ei lasketa Hanelin porukaa. Eikä lähinaapuria.

  Meneillään oleva aika on vähän odottelua; metsän antimet odotuttavat, isommat projektit odotuttavat ensi kesää. Siis ensi kesän projekteja on aikaa hahmottaa. Pari on jo idullaan. Eilisen vierailun aikana tuli yksi tapetille. Kun Hilppa verannalla istuksiessamme mainitsi, että siellä olevan pöydän tilalle pitäisi hankkia hieman pidempi, niin herra P. V. heitti ehdotuksen, että minä voisin rakentaa siihen taittuvan jatkon klaffipöydän tapaan. Hyvä idea. Sen teen. Mutta duuni on niin snadi, että saatan sen toteuttaa jo kuluvana kesänä, tai tulevana syksynä. 
  Isompi homma on ollut hahmollaan jo pari vuotta. Nimittäin maakellarin ehostus. Ei sekään kovin iso ole, mutta kuitenkin: Uusi sisäovi pitää teettää, uudet hyllyt rakentaa, ja luultavasti kalkita. Täytyy asiaan perehtyä. Mr. Google varmaan antaa pyydettäessä konsulttiapua.

  Googlesta tuli mieleen. Huawei on yle:n eilisen uutisen mukaan kehittnyt oman käyttöjärjestelmän. Se ei maailman toiseksi suurimmalta puhelivalmistajalta ole yllättävä uutinen. Onhan Google uhannut, USA:n todistamattomien vakoilusyytteiden vuoksi, lopettaa ohjelmistojensa päivityksen uusilta Huawein malleilta. Yhtiö kertoo, että se aikoo käyttää uutta järjestelmää ensin televisioissa ja älykelloissa, mutta valmius puhelimiin on jo olemassa.
  Minulla on ainakin kolmas Huawein puhelin käytössäni. Oikeastaa kaksi on käytössä; vanhempi "hikihommissa", uudempi "pyhäkäytössä". Ja uudemman hankin vasta alkukesäsätä, kun entinen vanhempi oli tullut tiensä päähän. Myös älykello ja täppäri ovat Huawein tuotantoa. Samoin Hilpan puhelin ja tabletti. Olemme olleet laitteisiin erittäin tyytyväisiä. Hintalaatusuhde on kohdillaan.
  Minä en pelkää Googlen uhittelua. Ja kyllähän nyt myynnissä oleville malleille taataan elinikäinen päivitys. Ostajan, vai laitteen, elinikäinen? Sitä ei kyllä kerrottu.
  En myöskään pelkää vakoilua. Jos pelkäisin, pelkäisin sitä minkä tahansa ja kenen tahansa valmistaman älylaitteen kohdalla. Jos Huawei tuo oman käyttöjärjestelmänsä laitteisiinsa, olen näillä näkymin valmis ryntäämään mukaan. Niin hyvä, kuin Googlen tarjoama paketti sähköposteineen, googlekuvineen, keep'eineen, etc., onkin, raaskin siitä luopua, jos samantapaista on muualta tarjolla. Googlen, kuten Facebookinkin, käyttäytyminen ja liiallinen paisuminen vaikutuksineen alkaa pikkuhiljaa tympiä. Eipä silti, samat ongelmat saattavat seurata myös uusia massiivisia järjestelmäntarjoajia.
  Huawein kehittämä käyttöjärjestelmä, HarmonyOS, on myös avoimen koodin käyttöjärjetelmä, kuten Androidkin. Ei siis iOS:n kaltainen, vain omille laitteille tehty. Luulisi kaikille valmistajille sallitun järjestelmän olevan läpinäkyvämpi ja turvallisempi, kuin suljetun järjestelmän. Nyt kun vakoilu puheeksi otettiin. Tosin minä olen täysin väärä ihminen asiasta puhumaan, koska en noita juttuja tunne.
  Niin tai näin, Huawein käyttäjänä aion pysyä, jollei siitä tehdä liian vaikeaa. Samoja ominaisuuksia kuin Googlella olen jo jo ottanut käyttööni, mm. pilvipalvelua, kalenterin, tehtävät ja muistutukset, kuntosovelluksen. Huawei ID-sovelluksen kautta se toimii. Ja kaikki laitteet, eli minulla kaksi puhelinta, tabletti ja kello, ovat samassa nipussa, eli kaikkien tiedot ovat nähtivässä kaikissa laitteissa. En minä mikään nörtti ole, mutta innokas käyttämään nykytekniikan mukanaan tuomia arjen helpottajia hyväkseni.

  Nonnii. Tyyni aamu jatkuu. Mitähän tänään tehtäisiin? Pitäisköhän ajella ip. veneellä kylille kahville? Ei se mikään ilmastoteko ole, mutta nämä veneilysäät vähenevät syksyä kohti. Enkä fanaatikko, askeettinen ilmestys, ilmastoasioissa ole. Eikä minusta tule. Tai mistäs sen aivan varmasti tietää. Kun tälläisia näkyjä joka aamu katselee.

DEAR BLOG

  Jotkut harvoista blogini lukijoista, useat niitä satunnaisesti silmäilevistä, saattavat ihmetellä, miksi kirjoitan omista arkisista tapahtumistani, huomisen suunnitelmistani, toiveistani ja haaveistani,  mm. paremmasta maailmasta? Mutta eikös päiväkirja ole juuri sitä varten? Siis:

DEAR BLOG

    Hyvää viikon puoliväliä rakas blogi. Pari päivää on mennyt, kirjoitan taas. Nuo menneet pari päivää ovat olleet lämpimämiä. Mutta loppukesän tuntua, syksyn enteitä näkyvissä.

  Olen parina aamuna käynyt Piekälän puolella sauvakävelemässä. Nyt, kun saaressa ei ole enää isompaa tekemistä, vesomisetkin alkavat olla vesottu, tekee mieli lähteä kävelemään. Mutta aika tympeää on soratietä dallata, ensin paikkaan A, sitten takaisin lähtöpisteeseen. Se hyvä puoli, ettei muita tielläliikkujia ole vaivaksi asti. Sellaiset kaksi ja puoli tuntia olen yhteensä kävellyt, yksi auto on tullut vastaan. Jalan-, tai pöyrälläkulkijoita on ollut vähemmän. Usko pois, blogi hyvä, että ainoa, mitä Hollolasta kaipaan, ovat mainiot ulkoilumaastot.

  Eilen laskettiin, ensimmäistä kertaa tälle kesälle, harvat verkot. Kaksi 40 millistä verkkoa ahvenille, kaksi 60 millistä hauelle ja lahnalle, kaikki samassa jatassa, matalikon rannan välissä. Aamulla kävin ne nostamassa. Mikäs nostaessa; upea aamu, tyyni veden pinta.

   Neljä verkkoa, neljä kalaa. Ei Pietarin saalis, mutta meile riittävästi. Oli reilun kilon säyne, hieman alle kiloisia lahnoja kaksi, 700 gramman ahven. Pienenpuoleisia olivat lahnat, mutta koska savulahnan syönnistä on kulunut aikaa, otettiin nekin mukaan haikupöntön täytteeksi.

Päivällä ajelin osan nurmikosta. Osa alkaa olla palanutta, ei siis leikkauksen tarpeessa. Ennen saunomista savustin kalat.  Siinä rivistö.

  Nyt on saunottu, syöty haikutettu säynänen, katsottu Emmerdale. Parahin blogi, huomaan selvästi, että en ymmärrä kaikkea tv-tarjontaa. Onko aika ajanut ohitseni. Olenko vanhentunut ikihyviksi, muuttunut arkaaiseksi pösilöksi, seniiliksi reliikiksi? Sinulle voin onneksi sisintäni vuodattaa. Ajattelepa vaikka sitä, että kun Emmerdalen mainoskatkolla näen mainoksia kanavalla pyörivistä tai tulevista ohjelmista, minua puistattaa. En suin surminkaan lähtisi katsomaan yhtäkään niistä. Tuntuu, kuin Emmerdale olisi ainoa maksukanavien sarja, mitä viitsii katsoa. Ei sillä, että sekään kovin kummoinen olisi. Tapa enimmäkseen. No, pitää vetää sanojaan takaisin. Pian alkaa Roban uusi kausi. Sen kohdalla pystyy joten kuten mainokset sietämään. Niin, ja kunhan Kontio & Parmas siirtyy maksupuolelta Neloselle, sama juttu.

  Huomenna mennään Mikkeliin, siis keskustaan. Onkin kertynyt paljon asioita toimitettavaksi, hankintoja tehtäväksi. Kaatopaikalle viedään muutama aikansa ahkeroinut sähkölaite, Stellassa pestään pari täkkiä itsepalvelupesulassa, pyykin möyrytessä käydään ostamassa onnittelukortti sunnuntaille ja S-Marketista Marskin leipää, kun peitot saavat hurlumheitä kuivausrummussa, mennään Minnan torikahvilaan korvikkeelle, pyykit puhtaina ja kuivina usmuutetaan Motonettiin, sieltä Tokmanin kautta Lidliin, mistä bensa-aseman tulosta parantamaan, sitten Anttolaan ja saareen. Tehtävää kerrakseen, eli pitkän virkkeen verran.

  Perjantaina on tulossa vieraita. Ihan vaan päiväkahville.

  Ei minulla siten muuta ollutkaa, tällä kertaa. Avaan taas koneen sinua varten parin päivän kuluttua. Mitä lienee silloin kerrottavana?

  Loppuun laitan, ihan Sinua varten blogini, Moodybluesin kappaleen "Dear Diary" sanat, jotta saat kuvan siitä, millaista oli aikana ennen Sinua.

 Dear diary, what a day it's been 

Dear diary, it's been just like a dream

 Woke up too late; wasn't where I should have been 

For goodness sake what's happening to me 

Write lightly, yours truly, dear diary

It was cold outside my door 

So many people by the score 

Rushing around so senselessly 

They don't notice there's people like me 

Write lightly, yours truly, dear diary

They don't know what they're playing 

They've no way of knowing what the game is 

Still they carry on doing what they can 

Outside me, yours politely, dear diary

 

It's over; will tomorrow be the same? 

I know that they're really not to blame 

If they weren't so blind then surely they'd see 

There's a much better way for them to be 

Inside me, yours truly, dear diary

HIRVIKÄRPÄSENESTOPUTKIHUIVIHATTU

      Ämeriikassa ammutaan. Trump puhuu mielisairaudesta. Sitäkin, mutta  muuta myös on paljon noiden surullisten tapahtumien takana. Terrori alkaa lisääntyä, kun omia aivojaan säästeliäästi käyttäviä ihmisiä aivopestään. Valkoisen ylivallan sun muiden sairaiden ryhmien toimesta niin tehdään, jos tehdään uskonnon ja vaikka minkä muunkin nimissä.
  Vaarallisinta, meidän kannaltamme, on, että kova kielenkäyttö lisääntyy jatkuvasti suomalaisten populistien parissa. Vedotaan sananvapauteen. Sananvapaus on arvokas asia, mutta ei rikoksen tunnusmerkkejä lähentelevää puhetta voi pitää sananvapauteen kuuluvana. Rikos on rikos, turha ruikuttaa. Ja puheista on monesti lyhyt matka tekoihin.

  Lukaisin ylen sivuilta jutun tulevaisuustukija Marko Wileniuksesta. Se sai uskoni tulevaisuuteen vahvistumaan piirun, pari. Wilenius sanoo mm.: "Perustarpeiden tyydyttämisessä on nykyaikana käynyt huonosti. Ostamme valtavasti krääsää, syömme aivan liikaa ja aiheutamme suunnattomia ympäristöongelmia.  – Kaikki nämä maailman ongelmat syntyvät siitä, että jäämme jumiin perustarpeiden ylityydyttämisen vuoksi. 
  Wilenius uskoo kuitenkin, että nyt tästä jumista ollaan pääsemässä irti ja ihmiskunta voi ottaa seuraavan loikan. Se tarkoittaa, että ihmiset eivät enää itsekkäästi ajattele, mitä maailma voi antaa minulle, vaan alkavat kiinnostua omasta panoksestaan maailman hyväksi.

  Juuri näin. Mitä useampi ihminen lopettaa itsekkään ajattelun, ryhtyy pohtimaan omia toimiaan maailman parantamiseksi, sitä suuremmat mahdollisuudet ihmiskunnalla on selvitä kohti uusia aikoja, kohti onnellisempaa, tasa-arvoisempaa ja saastuttamatonta maailmaa.

  Marko Wilenius toteaa myös, että koska otteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tulevat kovenemaan, lisää se entisestään myös ilmastonmuutoksen kieltäjiä. Heitä, jotka vaalisivat mieluiten omia etujaan. On tietysti aina näitä trumppeja, jotka puolustavat mennyttä maailmaa. Se tyyli tulee vain kovenemaan. Se on puolustusreaktio, joka vahvistuu sitä enemmän, mitä enemmän hyökkäystä tulee.

  Niin se on. Niin kauan kun nuo trumpit ja muut ilmastonmuutoksen kieltävät saavat kannatusta, kannatusta, mikä tuntuu vain lisääntyvän, ei käännettä parempaan tapahdu. Tai tapahtuu, mutta hitaasti. Uskon kuitenkin, että lopulta järki voittaa, ihmiskunta voittaa, ihmisyys voittaa, jokainen meistä täällä matoisen pallon päällä voittaa. Eikä käy niin, että vain jotkut voittavat, ja häviävät lopulta kaikkien muiden mukana.

  Toinen otsikko ylen sivuilta: Ympäristörikokset ovat Suomessa liki yhtä tuottoisia kuin huumekauppa – "Tässä pyörivät isot rahat."

  Kyllä aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita käyttämään kaikkia keinoja ansaitakseen rahaa riippumatta siitä, kuika moraalittomia keinot ovat. Eikä sellainen toiminta edesauta paremman tulevaisuuden muodostumista. Mikä helvetti siinä on, että tuollaista ahneuksissaan tehdään. Ja että tuollaista ahneuksissaan teetetään. Nyt lähti piiru äsken saamasti tulevaisuudenuskosta pois.

  Ei kuitenkaan pidä lannistua, vaikka usko vähenee. Eilen me emme löytäneet lainkaan mustikoita Avokkaansaaresta. Mutta siitä huolimatta lähdettiin aamulla veneellä muille mantereille. Nyt piti varautua loppukesäiseen vaivaan, eli pukeutua hirvikärpäsenestoputkihuivihattuun.

Retrotyyli oli tänääkin pop. Hilppa vahvisti vielä lookia vyölaukulla.

  Tällä kertaa löydettiin sentään marjoja. Ei paljon, mutta piirakkatarpeiksi kuitenkin. Osa mustikoista , vaikka niitä niitä varvuissa olikin, oli tuollaisia pippurin kokoisia.

  Joistain varvuista ja mättäistä löytyi vähän isompiakin. Kyllä ikävä olisi tullut, jos olisi pitänyt ämpärillinen täyteen kerätä.  Nyt se lopulta hyväksyttävä: Tänä vuonna ei musikoita pakasteta, ei mehuksi keitetä.

  Sienien suhteen olen vielä optimisti. Tuli niitä viime syksynäkin. Vaikka vielä kuivempi kesä oli takana. 

  Sitten etkot:

  Torstaina käydään Mikkeli-cityssä.

  Perjantaina tulee tuttavapariskunta kylään.

  Sunnuntaina mennään Ristiinan Hangastenmaalle yksiin kekkereihin. 

  Maanantaina, siis viikkauden kuluttua, pariksi päiväksi Hollolaan. 

  Sitten kesä jatkuu saaressa. Uusia kujeita ei ole mielessä. Mennään vanhoilla.

WANHAT WERMEET; MATTI JA ESKO

  Vanha hyvä ystäväni Rohusen Matti mesetti torstaina, että on tulossa mökille parin ystävänsä kanssa viikonlopuksi. Kysyi, onko meillä aikomusta mennä Wanhat Wermeet-tapahtumaan Hurrissalon kyläntalolle lauantaina. Ja että jos on, niin mihin aikaan? Voitais tavata siellä. Minä vastasin oitis, että totta kai tullaan. Ja että ilmoita, mihin aikaan olette itse menossa, mikä aika vain käy meille. Matti vastasi "ok".
  Aamupäivällä tänään tuli sitten mese: "Käviskö 12 maissa?"
  Minä: "Soppii, nähhään."

  Niinpä ajelimme Hurissaloon. Iso pelto oli parkkipaikkana, mutta paljon oli autojakin. Käytiin ensin Salessa, tuossa maankuulussa kyläkaupassa, ostamassa munia ja leipää. Sitten dallattiin läheiselle juhlapaikalle.

  Wanhat Wermeet on Hurrissalon kyläyhdistyksen järjestämä tapahtuma. Siellä oli nähtävillä vanhoja autoja ja moottoripyöriä, oli valokuvanäyttely. oli kirppis, oli Sairilan Miesvoimistelijoiden näytös. Oli Matti Esko. Ja minä. Tässä todiste.

  Sanoin Hilpalle, kun päästiin rikospaikalle, että katsellaan pitkähköä miestä, jolla on paljas päälaki, havaijipaita ja sortsit. No, kyllähän Hilppa olisi tuntomerkit ilman opastustakin tiennyt.
  Kun miesvoimisteloijoiden huumoripitoinen näytös alkoi kesäteatterin lavalla, lampsi Mattikin paikalle. Sortsit oli jalassa, ja lyhythihainen paita. Tosin ei aivan havaiji-kuvioinen. Tai ehkä, mutta musta-valkoisessa muodossa. Siinä halattiin, hetki rupateltiin. Matti kertoi, että hänen ystävänsä ovat tuolla katsomossa voimistelijoita seuraamassa. Me näet seisoksimme ulkopuolella, tosin näköyhteyden päässä esiintyjistä.
  Matti kysäisi, yht'äkkiä, ja kovaan ääneen: "Missä hitossa se Matti Esko on?"
  Hilppa nykäisi Mattia, näytti takavasemmalle. Siinähän se artisti oli, alle kahden metrin päässä! Eiku käspäivälle. Matti sanoi, että sori, elämäni pahin moka, tai ainakin toiseksi pahin. Mr. Esko sanoi, että ei se mitään, mutta mikäs se pahin on?
  Rohus-Masa selvitti: Hän oli joskus Mikkelin torilla jossakin tapahtumassa. Siellä oli esiintymässä PMMP. Elettiin duon uran alkuaikoja. Matti, joka ei ollut PMMP:stä kuullut, kysäisi ihmisjoukossa, että mikä v**un PMMP? Silloin kuului vierestä kahden nuoren naishenkilön vieno vastaus: "Me ollaan se PMMP!"
  "Nolotti", lisäsi Matti. Ja kysyi samaan hengen vetoon kaimaltaan "voiko ottaa selfien?".
  "Toki", sanoi kaimansa. Niin siinä kävi, että minä sen kuvan Matin puhelimella otin. Kuvan, jonka Rouhus-Masa on jo jakanut fb-sivuilleen. Laitan sen vielä tähän, niille iloksi, jotka eivät ole hänen fb-kavereitaan. Siis olkaapa hyvät: Matti ja Esko.

  Minäkin innostuin ottamaan meistä selfien, kuvan, jonka blogin alkuun tälläsin. Kysyin vielä taiteilijalta, että saako kuvia jakaa. Tämä lupasi. 

  Matti Eskolla on tietääkseni kesäpaikka lähistöllä, joten siksi hän oli jo toisena vuonna peräkkäin esiintymässä. Ilman palkkiota, luulen. Sillä tapahtuma oli yleisölle maksuton. 

  Väkeä oli runsaasti paikalla. Tuttuja en kuitenkaan tavannut montaa. Muutaman kanssa vaihdoin jokusen sanan, muutamia kasvotuttuja bongasin. Sama juttu, minkä huomasin Anttolan Kihuilla: Alkavat entisten tuttujen rivit harveta.

  Välillä käytiin kahvilla ja munkeilla kaupan terassilla. Niin, ja Matti oluella. Matin (Rohunen) kanssa olisi turinaa riittänyt vaikka kuinka, mutta jätettiin loput seuraavaan tapaamiseen. 

  Maailman pienuus tuli sekin esiin. Paljastui, että olin ollut välittämässä Paavilaisten vellosten rskan ja Markun mökkiä Keljunlahdella Kässaaressa toisen Matin ystävän veljelle. Asiasta juteltiin, todettiin maailma pieneksi. Kun Matille, joka oli kuunnelut sivukorvalla jutusteluamme, selvisi, kenen entisestä mökistä ole kyse, riehaantui hän lointelemaan. Tuttuja "ku paskan haju" Paavilaisen pojat Matille olivat, Arska ihan luokkakaveri Lyseosta. 

  Niin ovat Wermeet takana. Ainutlaatuinen paikka, tuo Hurrissalon kylä: joka päivä aukioleva kauppa, josta löytyy apteekki, posti, kahvila, polttoaineen jalelu, vaikka mitä, kyläyhdistys, ja harrastelijateatteri. Mitä vielä? Joku osaa varmaan lisätä. Eikä kylällä montaa ympärivuotista savua ole! Hienoa, että tuollaisia kauppiaita ja kyläyhteisöjä vielä löytyy. Täällä niitä tarvitaan, ei susirajan eteläpuolella.

  Tänään on vielä ohjelmassa saunontaa ja toosan tuijotusta. Melkolailla lepopäiväksi on mennyt. Vaikka eihän matkustelu lepoa ole. Ihan 50 kilsaa tuli törryyteltyä, Hurissaloon ja takaisin. Mutta kyllä kannatti. Matin (Rohunen) tapaamisen vuoksi olen valmis ajelemaan paljon pidemmällekin. Sen verran harvoin satutaan nokitusten.

VIERAITA KÄKIÄÄ

  Kun eilen saareen palattiin, odotti pihalla vieras. Käki siellä istua tönötti. Ei yhtään pelännyt, kun menin kysymään, että mitä kuuluu? Ulkoisesti lintu oli ihan tiptop, vaan lentoon ei lähtenyt. Pystyi kyllä liikkumaan kävellen, eli hyppimälä. Sen huomasin pian, kun loitomalla hetken linnun touhuja seurailin.

  Käki tämä lienee? Minä en ole erityisen hyvä lintujen tunnistamisessa, mutta siihen johtopäätökseen tulin.

  Kun linnulle puhelin, käänteli se päätään, napitti silmiin, aivan, kuin olisi ymmärtänyt.

    En osannut luontokappaleelle sen enempää tehdä. Vein vain koussallisen vettä nokan viereen, jos vaikka janottaisi. Mutta ei vissiin, koska oli pian kauhan kaatanut.

  Varsinainen eläintarha pihapiiristä meinaa kehkeytyä. Kauris kävi muutama päivä sitten vierailulla. Ja oli käynyt paikkoja tutkimassa poissaolessamme. Oli ilmaantunut polkuja maastoon, parit makkuukset ruohikkoon. Se on kyllä söötti vieras, tuo kauris. Ja arka. Kuvat, mitkä siitä sain, otin ikkunan läpi. Heti, kun se huomasi liikettä verannalla, lähti loikkimaan karkuun.

  Pohdiskelen, onkohan kauris vakiasukas saaressa, vai läpikulkumatkalla? Kauris on käsittääkseni laumaeläin. Tai ainakin perheet pysyvät yhdessä. Viime kesänä nähtiin kerran yksi kauris pihassa. Liekö sama? Onko se vanhaksipojaksi, tai -piiaksi, jäänyt. Pitäisi tietysti sanoa vanhaksi henkilöksi, mutta ei se oiken luonnistu, kun eläimestä on kyse. Tai kauris on ehkä anakoreetti? Tai sitten muut lauman yksilöt lymyilevät siimeksessä? 

  Luultavimmin kauris, ja sen mahdolliset kumppanit, ovat uineet saareen, huomanneet, että täällä on melko rauhallista ja sopivasti murkinaa. Kyllä kauriit varmasti uida osaavat. En tosin ole sitä nähnyt. Mutta hirven olen, monta kertaa. Reittimme tämän yksilön kanssa ristesivät kymmenisen vuotta sitten. Aika vauhtia hirvi vedätteli. Ja suunnilleen kilsa oli matkaa lähimpää rantaan. Tuon kuvan otin putkella, eli en toisen uimarytmiä mennyt sekoittamaan.

  Nyt oli sitten käki tullut esittäytymään. Ja Anna sanoi viime viikolla eräänä iltayönä nähneensä näädän tassuttelemassa rantapolkua. Tuo havainto on varmistamaton, mutta näädäksi Anna sen arveli uutteran googlettamisen jälkeen. Ei mikään ihme, jos vaikka olikin. On täällä näätiä nähty ennenkin. Ja niitten lukumäärä on tietojeni mukaan seudulla kasvussa. Vielä kun ilmaantuisi nääpä tai nieriäkaakkuri maisemiin, niin johan kelpaisi.

  Me ehditty jäämään käkeä kaitsemaan; piti lähteä marjanpoimintaan. Aika röykkyytystä oli matka Piskolaan, tuuleskeli koillisesta navakasti. 

  Ylätalon kartanolle kun päästiin, meni Hilppa vattumaalle, minä viinimarjapensaille. Viitisen litraa vadelmia, samoin punaisia ja mustia viinimarjoja nuokittiin. Välillä hörpittiin Piskolan talolla lomailevan Irman keittämiä kahvit, höysteenä juuri leivottua mustikkapiirakkaa veljensä Markun poimista marjoista.  

  Alkuilta kuluikin sitten marjojen käsittelyssä ja pakastamisessa. Hyviä smoothieita on tiedossa talven pimeimpien kuukausien varalle.

  Äsken mainitut Irma ja Markku tulevat tänään kylään. Ja Haneli, joka kuskaa heidät tänne veneellä. Katriina saattaa myös tulla mukaan. Eli sitäkö se käki ennusti. Se käki, joka oli poistunut pihalta, kun eilen palasimme Piskolasta. Vaikka ei tietysti käellä ole mitään tekemistä vierasasian kanssa. Nenähän se käkiää ja vieraita ennustaa. Jos vasenta sierainta käkiää, on tulossa naisvieras, jos oikeaa, niin miesvieras. Eli minulla pitäisi käetä koko nokkaa. Vaan ei käkeä. Johtuneeko siitä, että vieraat eivä ole yllätyssellaisia?

  Eilen oli varsin kolea päivä. Kymmenen asteen paikkeilla, kun Piskolaan veneiltiin. Piti laittaa oikein reilusti vaatetta niskaan, pitkästä aikaa. Tosin, kun aurinko näyttäytyi marjapensaille, oli sen voima yhä sellainene, että ensin yksi, sitten toinen, pusakka sai lähtöpassit. Täksi päiväksi on ennustettu eilistä lämpimämpää, mutta ainoastaan viittätoista celsiusta. Ei paras ilma vieraille, mutta ei aivan mahdotonkaan. 

  Kun sääennusteita äsken silmäilin, ei kovinkaan kesäistä ole luvassa. Eikä sadetta. No, näillä mennään, tehdään parhaamme, katsotaan mihin se riittää. Ei taida riittää valtaviin sienisaaliisiin. Tässä vaiheessa loppuaan kohti kuluvaa kesää.