Anttolasta on kotiuduttu, aikaerosta toivuttu, kävelysauvoihin totuteltu, Elisa Viihde asennettu, Hollolassa kaikki hyvin. Kun ei niin hirveesti ole uutta asiaa mieleen pakkautunut, ehkä saatuani luettua eilen aloittamani Esko Valtaojan "KAIKEN KÄSIKIRJA, Mitä jokaisen tulisi tietää"-teoksen, tälläytänkin tähän 2-3 v. sitten kirjoittamiani ajatuksia kevään tulosta. Ne kun tulevat päivä päivältä ajankohtaisemmiksi.
KOIRANKAKAT JA
MUUTA ROSKAA
Aina keväisin
nousevat koirankakat isoilla kirjaimilla otsikoihin, ajankohtaisohjelmiin ja
ihmisten small-talkkiin. Koirista tulee melkoisia rikollisia, yhteiskunnan
vihollisia, pahimman laatuisia anarkisteja. Myönnettäköön, ettei koiranpaska päkiässä ole mitenkään mukavaa, varsinkin, jos sitä ei huomaa, ennen kuin
kyläilytalon emäntä alkaa niiskutella nenäänsä ja katsella eteisen mattoaan.
Asiahan on kuitenkin niin, että jonkun viikon päästä lumien sulamisesta ikäviä
läjiä ei näy missään, vaikkei niitä olisi harjakoneella pois pestykkään. Mutta
entäs kuinka on laita toisen eläinlajin, nimittäin ihmisen, jätösten kohdalla?
Kun lumi alkaa vajeta, paljastuu uskomattomia asioita. Näkyy ehjiä ja
rikkinäisiä pulloja, enemmän tai vähemmän litistyneitä tölkkejä, ilotulitteiden
jäänteitä, kymmeniä mäyräkoiran (enkä nyt puhu (Helmistä) kuoria, satoja
makeis- pusseja, suklaapatukan kääreitä, muovipulloja ja -kasseja,
mehupurkkeja, ties mitä. Ja ihmisillä tuntuu olevan ulkoillessaan kova nälkä,
niin paljon löytyy HK:n sinisen pakkauksia, maitotölkkejä ja tyhjiä
jogurttipurkkeja. Savukkeista näyttävät Smart, L&M ja Pall Mall olevan
listan yläpäässä. Näitä kaikkia, paljon muuta satunnaista lojuu kävelyteiden
varsilla. Entäs, kun suunnataan katse autoreittien pientareille? Silmä ottaa,
jo edellä lueteltujen jätösten lisäksi, ainakin hirvittävän määrän pahvisia tai
styroxisia juomamukeja, noutoruoka-pakkauksia sekä muovisia tuulilasin pesunestepulloja
ja kannuja. Saattaapa ei niin kovin tarkkaavainen havainnoitsijakin huomata
auton ikkunasta nakatun, luultavasti kotoa tuodun roskapussin, mitä varisparvi
mielikseen levittelee.
Nämä
kulutusyhteiskunnan ulostuksethan eivät häviä itsekseen, ainakaan kaikki,
eivätkä ihan äkkiä. Ei, ne täytyy käydä pois poimimassa, ainoastaan ehjät
pullot ja litistymättömät tölkit saattaa joku lempeäsieluinen lähimmäinen
kerätä pois. Ja millä varoilla tämä kaikki kustannetaan? Koiraveroillako? No
eipä tietysti, eihän koiraveroa edes ole enää, kuin n. kymmenessä kunnassa.
Eikä koiraraukoilla liene osuutta asiaan, jos sitten omistajilla onkin.
Mieltäni on muuten aina askarruttanut, mikä tekee tuotteen pakkauksesta niin
raskaan ja hankalasti kuljetettavan, ettei sitä kykene takaisin kantamaan,
vaikka on pakkauksen tuotteineen loistavasti jaksanut paikkaan A viedä!?
Tämä kaikki ilmestyy
kevätlumien alta, mutta haluan vielä tuoda julki, mitä merkillistä on vastaani
tullut vuosien saatossa kävelyreittejä ja kuntopolkuja tallatessani. Olen
nähnyt teiden varsilla tai metsissä, joskus hyvinkin kaukana lähimmästä
autokelpoisesta väylästä, mm. jääkaappeja, sähköliesiä, mikroaaltouuneja,
televisioita, näyttöpäätteitä, purettuja keittiökalusteita, rakennusjätettä,
vanhoja huonekaluja, auton akkuja ja renkaita, risoja polkupyriä, hylättyjä ja
osittain tai kokonaan revittyjä autoja, joitakin luetellakseni. Olipa kerra
valurautainen kylpyammekin ainakin puolen kilometrin päässä autotiestä! Entä
osaako joku kertoa, mitä tekemistä tv-antennilla tai sähkövatkaimella on
keskellä metsää? Kuka ne kaikki oli sinne kiikuttanut? Eivät ainakaan koirat,
siitä voin panna pääni pantiksi! Mutta mitä pyörii ihmispolon päässä, kun hän
niska limassa roudaa pakastinta pitkälle pusikkoon? Jos se on jonkin asteinen
protesti, niin pieleen on kyllä mennyt. Eikö olisi helpompaa viedä tavarat
sinne, minne ne kuuluvatkin. Kodinkoneiden, ylipäätään sähkölaitteiden ja
kaikenlaisten ongelmajätteiden, akut ja renkaat mukaan lukien, vieminen
jäteasemille on ilmaista. Huonekalut, jos ovat välttävässäkään kunnossa,
haetaan jopa kotoa. Rakennus- ja purkujäte täytyy tietysti viedä maksua vastaan
kaatopaikalle, mutta jos joku on todistettavasti niin varaton, ettei pysty
niitä muutamaa euroa maksamaan, tulkoon tällä puheella allekirjoittaneen
pakeille, eiköhän asia järjesty.
Kävin aamuna
muutamana tankkaamassa läheisellä kylmäasemalla. Päiväni oli pilalla, kun näin
bensapumpun viereen syydetyn roskaläjän. Oli ainakin muutama tyhjä
tupakka-aski, karamelli-papereita, pysäköintilippuja ja käytettyjä
paperinenäliinoja. Ja kahden metrin etäisyydeltä roskaamispaikasta löytyi kaksi
roskista! Herää kysymys: onko tekijällä kaikki palikat balanssissa? Kotiin
palattuani lähdin pää savuten sauvakävelylle. Jotta olotilani tulisi täydelliseksi,
huomasin tietenkin muun roinan ohella
ojaan nakatun vanhan matkaradion. Joku saattaa ihmetellä, miksi otan tällaiset ”pikku asiat” niin
tosissani. Asia on tietenkin seuraavasti; jokaisen tulisi ensinnäkin ymmärtää,
että pienistä puroista, etc. Sitä paitsi minusta näissä asioissa
välinpitämättömyys on tyhmyyttä, ja ”tyhmyyden kanssa itse Jumalatkin ovat
voimattomia”, kuten Isaac Asimov on viisaudessaan todennut. Voimaton ihminen
tulee usein vihaiseksi.
Asiaa en ole
varmistanut, mutta muistan lukeeni, että Yhdysvalloissa joissain osavaltioissa
on voimassa laki, mikä tuomitsee autosta
roskaamisesta kärähtäneen puhdistamaan tietyn matkan tien vartta. Totta tai
tarua, sellainen laki Suomeenkin pitää saada, laajentaen tietysti koskemaan
myös jalankulkijoita! Sitten kunnon valvonta päälle, varmasti olisi tilanne
parin vuoden kuluttua toinen.
Melko vähän
ulkomailla liikkuneena, en osaa ottaa kantaa Suomen roskaamisasteeseen kontra
muut maat. Sen, minkä olen Keski-Eurooppaa kiertänyt, on minulle kuitenkin
jäänyt kuva siistimmästä ympäristössä. Varsinkin Hollanin läpi ajaessani
kiinnitti huomiotani tien varsien puhtaus. Mutta se oli -70-luvun alussa se,
nykytilannetta en tunne.
Tässä sepitelmässä ei
ole käsitelty lainkaan ”laillisen” jätehuollon aiheuttamia ongelmia, saatikka
sitten isojen firmojen ja laitosten aiheuttamia katastrofeja. Ergo; eiköhän
yritetä kestää joka- keväinen parin
viikon koirankakkapujottelu ja pyritä toimia niin, ettei ihmiskunta, tietysti
eläin- ja kasvikunta myös, joutuisi tulevaisuudessa
kärsimään, sillä ajattelemattomuuden, välinpitämättö-myyden tai tahallisuuden
seuraukset voivat kestää tovista kymmeniin tuhansiin vuosiin.
Näitä aikoja odotellen