keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

AUDIATUR ET ALTERA PARS

Paljon näkee juttuja, joissa kerrotaan vuokralaisen kaltoinkohtelusta. Minä olen viimeinen väittämään, etteikö tätä tapahtuisi, ja etteivätkö useimmat uutiset olisi aiheellisia. Mutta pitää muistaa, niin näissä kirjoituksissa, kuin ylipäätään asian kuin asian siunailuissa ja tuomitsemisissa:
 Audiatur et altera pars!

Kerron esimerkin. Jokusia viikkoja sitten tuttavani ja vähän aikaa työkumppaninanikin ollut mr. O. soitti ja kysyi, joutaisinko vähän häntä jeesailemaan. Hän oli saanut toimeksiannon jossain Euroopassa asuvalta vuokranantajalta hoitaa tämän omistamassa omakotitalossa asuvan vuokralaisen valitukset pois päiväjärjestyksestä. 

Talo on kai 30-luvulla rakennettu pieni okt. Sijaitsee periferiassa, ensi vuonna jo sivistyksen piiriin yhdistyvässä Hämeenkosken kylätaajamassa. Rakennusta on remontoitu pari-kolme vuotta sitten, mm. kellariin on rakennettu sauna (omalla sisäänkäynnillä), asuinkerrokseen wc-, sekä keittiötilat, sekä pintamateriaalit on uusittu. Talon on vuokrannut nuorehko pienen lapsen yksinhuoltajaäiti. 
Kävi ilmi, että nainen, luultavasti isänsä aloitteesta, oli kutsunut terveystarkastajan käymään, koska piti sisäilman laatua huonona ja ilmanvaihtoa puutteellisena. 

Tarkastaja olikin joitain korjattavia/tutkittavia seikkoja raporttiinsa listannut. Hän kuitenkin totesi, että mitään vakavaa, eikä asumisen estävää, ollut havaittu.

Minähän, joutilaana miehenä, lupauduin mr. O:n kaveriksi hommat tekemää. 
Päivänä muutamana ajelin sitten talolle tarkoituksena käydä raportti läpi, ja tehdä lista tarvittavista materiaaleista.

Tässä valituksen (v) aiheita ja johtopäätöksiä (j):

-v. saunassa tunkkainen haju
-j. ilmastointi oli oikeaoppisesti toteutettu, mutta pesuhuoneen oven alalaidassa (ulko-ovi) oleva raitisilmaventtiili oli niin kiinni ruuvattu, ettei sitä miesvoimin meinannut auki saada. Kuinka ilma vaihtuu, jos ei korvaavaa tule mistään?
-v. keittiössä ei ilma vaihdu, ja tilasta kellariin (vanhan ajan vihanneskellari) lähtevästä rapusta tulee tunkkaista hajua
-j. keittiöön oli asennettu remontissa liesituuletin, mutta sitä ei oltu liitetty hormiin, liitosputki hankittava ja laite liitettävä hormiin. Kellarin rappujen oveen hankitaan uudet tiivisteet, ja rapun alapäässä olevaan raitisilmaventtiiliin hankitaan portaiden valokatkaisijaan yhdistetty poistopuhallin. Sähkömies tilattava liittämään poistopuhallin sekä liesituuletin asianmukaisesti.
-v. tuulikaapissa tunkkainen haju
-j. tuulikaapin kokolattiamatto vaihdettava asianmukaiseen
-v. wc:ssä tunkkainen haju
-j. wc:hen oli asenttu poistopuhallin omalla käynnistysmekanismilla. Kaikesta päätellen sitä ei oltu osattu/haluttu käyttää, sitä paitsi wc oli varsin sottainen ja kaksi roskista oli täynnä käytettyjä vauvan vaippoja. Asukkaalle opastusta asiaan liittyen

  Havaitsin myös, että sekä keittiön, että olohuoneen tuuletusikkunoista puuttui painikkeita, eivätkä ne toimineet (auenneet) kunnolla, siis niihin tarvittavat helat ja vähän säätöä.

Mr. O. hommasi asian mukaiset tilpehöörit, ja kävimme naplikoimassa hommat mallilleen. Selitimme myös iltapäivällä kotiin tulleelle vuokralaiselle, kuinka asiat toimivat.

Noin viikon kuluttua mr. O. poikkesi käymään ja kertoi, että vuokralainen (eli tämän isä) oli ollut vuokranantajaan yhteydessä ja valittanut, että mr. O. oli kyllä hommat tehnyt, mutta jättänyt karmean sotkun asuntoon, ja että mr. O:n kanssa on hankalaa keskustella. 
Keskusteluvaikeuksista olen jäävi mitään sanomaan. Muuten asia on niin, että ainoat työt, mistä koitui sotkua, olivat raitisilmahormin imurointi (kun venttiili irrotettiin, jotta liesituuletin saatiin liitettyä, pöllähti sieltä roskaa sisätiloihin) ja liitoslaipan poraus tiilihormiin. Poratessani kolmea proppua hormiin, piti mr. O. imuria porauskohdan alla. Työt lopetettuamme imuroimme vielä koko keittiön, ja minä erikseen tuuletusikkunoiden seudut (pokia oli pitänyt vähän hioa). Väitän, että jätimme varsin siivottoman asunnon siistimpään kuntoon, kuin se oli tullessamme! Mm. olohuoneen sohvaa siirrettäessä ikkunasäädön tieltä, sen alta paljastui melko lailla tavaraa; oli lelua, oli kirjaa, oli tietty pölyä, taisi olla eloperäistäkin ainesta.
Mr. O. oli kuitenkin sopinut, riitaa välttääkseen (lue: maksun toimeksiantajalta saadakseen), että käy asunnon vielä siivoamassa.
Tänään O. taas soitti, ja kertoi, että on lopultakin saanut konfliktin rauhoittumaan. Vuokralainen oli nimittäin vielä väittänyt, että olimme liittäneet liesituulettimen olohuoneen uunin hormiin! Oli  soittanut asiasta jollekin kunnan silmäätekevälle. Ja paskan marjat, ilmavaihtohormiinhan sen olimme tietysti asentaneet!

Summa summarum: Oli valituksissa asiaakin. Mutta eikö niitä olisi voinut korjata ilman viranomaisten käyntejä? Vai oliko niin, että vuokranantaja ei aluksi ollut korvaansa valituksille lotkauttanut? Sitä en tiedä. Mutta en tiedä myöskään, mitä vuokralainen (lue: isä) jälkivalituksillaan ja syyttelyillään haki? Vuokranalennusta? Mr. O:n mollaamista?

Tämä episodihan ei mihinkään julkiseen sanaa tai someen ole levinnyt. Mutta jos olisi, siis vuokralaisen versio, aika väärän kuvan olisi kansa asiasta saanut.

Ei kertomani tarina kummoinen ole, eikä ainutlaatuinen. Kun mr. O. aamulla soitti, ajattelin kuitenkin kirjoittaa asiasta, noin suuremmassa mittakaavassa miettimisen kimmokkeeksi. 
 Ihmisen luonne on näet sen kaltainen, että helposti tulee tuomittua, syyteltyä, paheksuttua asioita löyhin perustein, ja vain toista osapuolta kuultuaan. Kannattaisi ottaa selvää, ennen kuin alkaa isommin melttoamaan. Hieno neuvo, kun vain sitä itsekin osaisin aina noudattaa.

On tietysti tapahtumia, mitkä eivät selityksiä kaipaa, mitkä voi suoralta kädeltä nimetä persiestä oleviksi, tuomita tekijän motiiveja kuulematta. Kuten tuo tietyn puolueen tietyn jäsenen viikonlopulla tapahtunut ammattinsa mukainen "kansanedustus" oli.

Asiat voi siis ymmärtää väärin. Kuvassa esimerkki oikein ymmärtämisestä.



  





lauantai 25. heinäkuuta 2015

VIIDELTÄ SAUNAA JA KUUDELTA...

Viideltä saunaan, ja kuudelta putkaan, se on....., eiku, puol kuudelta ylös, tunti talkkarin hommia, vankat aamukorvikkeet, seittemältä sieneen, etc., se on sellanen Pertsan lauantai.
Joo, aamu oli ihan ilmakas (oon kova kehittelemään uusia sanoja). Yön läpi oli tuullut jonnii verran, ajattelin, että ei eilinen sade tai yökaste housuja kastele, joten voi aamusta lähtee sieneen. 
Tuumasta toimeen; veneen akku, mikä oli ollut yön yli latauksessa paikoilleen, kori ja veitsi messiin, nokka kohti Reissalmea. 

Onko teillä koskaan ollut oikein hurmioitunut olo? Minulle sellainen tulee, kun ensi kerran kesässä lähden "oikeasti" sieneen. Pihapiiristä noukitut ensimaistiaiset saavat aikaan vain pieni väristyksiä tähän todelliseen euforiaan verrattuna. 
Mistäkö sen huomaa? Kohdallani siitä, että ei malta edes pakottavan tarpeenkaan edessä kuselle ruveta, kun tuolla taas jotain keltaista vilahtaa. Ei vaikka hätä alkaisi olla käsin kosketeltava. Saatikka sitten joutaisi kuvia ottamaan!
Nyt kuitenkin heittäydyin mieheksi, enkä laskenut housuihini. Sattui niin sopiva kanttarellirinki, että päätin hyödyntää hetken kuvaukselle ja kevennykselle. Ottakaa huomioon: Mikäli kuvailette jorpotellessanne, varokaa lahkeitanne. Saappaiden käytttö suositeltavaa!

Otan tietysti melkoisen riskin, kun julkaisen näinkin yksityiskohtaisen kuvan kanttarellipaikastani. Mutta siinä määrin avarasydäminen olen, että jos joku harvoista lukijoista sijainnin tunnistaa, saa kyllä mennä itsekin keräilemään. Viikkoon, -pariin ei se toki ole järkevää.

 Siinä määrin tuli maileja mittariin, niin veneellä, kuin dallatenkin, että reissulla venähti yli kymmeneen. Hilppa oli mustikkatilannetta kartoittamassa. Joten päätin niittää ohi kukkineen puna-ailakkiniityn.

Ennen...

...ja jälkeen. 

Kun tuon viikon kuluttua haravoi, ja kahden päästä niittää uudelleen, on siinä taas ensi vuonna kaunis keto, aikansa, tietty.

Talon takana on puolestaan toinen keto, mikä on nyt pullollaan auringonkukkia ja muitakin kasveja. Sen vuoro kaatua on ehkä viikon kuluttua. Sitten on vielä yksi niitynpoikanen; rannasta pian poistuvaan ruusutarhaan saakka. Sekin täytyy ennen syksyä niittää. Joten: Ketoon, baby, ketoon! Ja monta kertaa.

Siinä se rouvakin oli palannut, joten vähän kanaa grillailtiin, syötiin. Hilppa heittäytyi hetkeksi aterian päälle pitkälleen, minä nurmea leikkaamaan. 
Siinä ei kauaa nokka tuhissu, Hilpalla levätessä, meikällä nurmikoissa.
Joten edessä oli näppityöosuus. Hilppa oli pari litraa maistiksi keräännyt mustikoita. Olivat vielä vaiheessa poimurin käyttöä ajatellen. 

Minä aloittelin rellukoiden putsausta.

Minulla on noita kummitätini Maijan, RIP, virkkaamia kesähattuja kolmin kappalein, kuvassa oleva sointuu erinomaisesti kanttarellien kanssa.
Hilppa pian tuli mukaan, tunti toista kai siinä kulahti, mutta tulivat läpikäytyä. Tuo on 50:n litran astia, puolillaan se on, suunnilleen.

Sittenpä päiväkahvit, parillan putsaus, saunaa "napsausta vaille"-kuntoon. Ja kuvia koneelle siirtämään, tätä kirjoittamaan, sillä päivän työt ovat tulleet tehdyiksi. Rouva lojottaa aurinkotuolissa pots'lojona. Hyväpä se on lojua, kun vierellä on palava rakkaus, jopa useita sellaisia!

Sitten pari juttua vielä. Ensimmäinen ei kuulu tähän päivään. Nimittäin Anna ja Iiris, sekä Emma, Shade ja Oseluna olivat täällä muutaman päivän viime viikolla. Hyvin oli "akkaporukalla" asiat luonnistaneet, paitsi ehkä ilmojen suhteen. Sen vuoksi asiasta mainitsen, että Emma, jos luet tämän, voit lohdutella Shadea: Mitään lopullisen katastrofaalista ei ole tapahtunut. Shade oli nimittäin päättänyt kokeilla, toimiiko saunan kiukaan ja padan sytyttämiseen tarkoitettu takkasytin uidessa, siis veden alla. Ei kuulema toiminut. Eikä kohta sen jälkeen kuivalla maallakaan. Shade oli sanotut, että nyt Pepe on varmasti vihainen. Mutta: Sytkäri toimii, ja vaikka ei toimisikaan, en olisi vihainen; syy on täydellisesti minun, miksen ole ymmärtänyt hankkia veden alla toimivaa sytytintä!

Shadelle omistan tämän digiaikaan kuuluvan digikuvan: Digidalis sireenipuskassa.

Ja tähän aamuun vankasti liittyvä. Heräsin aamulla outoon uneen. Olin laiturilla, kun huomasi, että ystäväni Kalervon Raili sekä tämän tytär Iida uivat kohti rantaa. Joku lukija varmaan Railin tunteekin. He kauhoivat Saukonsalon suunnasta, ja ihmettelin, miksi Raili uida vingertää niin kummasti. Pian he olivat laiturilla, ja syy selkeni: Raili kantoi mukanaan pientä vauvaa! Heti kuiville päästyään hän sanoi: "Tään isä on Pettisen Leksa, se ui myöhemmin perässä." Moni saatta myös Leksan tuntea, tämän nuoruuden kamuni ja Anttolan lahjan Rovaniemelle. Sitä en kyllä muista tunsivatko Raili ja Leksa muinoin toisensa. En usko. Mutta tähän heräsin, ja ajattelin, että nyt on kyllä noustava, ennen kuin unet tästä paranee!

Ps. Huomenna mennään Otavan ja Meinanderin Paulin näyttelyn kautta kotiin. Elinakin otetaan Piskolasta mukaan. Saadaan sielunravintoa vanhoille ja vielä vanhemmille.

Hyväksi lopuksi: Helmille maistuvat parilasta irrotetut broilerinroippeet mainiosta. Veikkaan vastaavuutta savumuikkutahnaan maalaisleivän päällä ihmisen makutottumuksissa.



keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

MUSIIKKIKATSAUS (vähän päivitystä)

Musiikin kuuntelu on viime vuosina vakiintunut uomiinsa. Lenkillä kuulokkeet korvilla, autossa aika-ajoin (ei siis aika-ajoissa, koska en kuuntele, enkä siks' toisekseen myöskään katsele aika-ajoja). Lisäksi niukasti videoita tai musiikkiohjelmia.
Tämän vuoden aikana on korvissa kaikunut melko usein Ry Cooderia, jonka vanhemmat julkaisut ovat olleet jo kauan tuttuja, mutta 2000-luvulla ilmestyneeseen Kalifornia-trilogiaan (Chavez Ravine, My Name is Buddy ja I Flathead) olen paremmin tutustunut vasta hiljakkoin. Myös Jackson Browne on ollut kulutuslistan kärkipäässä. Hienoja miehiä molemmat.

Joskus tulee mielihalu palata 60-luvulle. Silloin avaan soittolistan, miltä löytyvät mm. nimet "The Hollies". "The Animals", "The Who", "The Pretty Thinks", "The Kinks", "Jimi Hendrix", "Lovin' Spoonful", "Jefferson Airplane", "The Small Faces",  "The Mamas & Papas", etc, etc. Mainitsemattakaan kahta vähemmän maitetta saanutta, nimitäin "The Beatles" ja "The Rolling Stones". Täytyy tunnustaa, että kun muutamana aamuna on puolitoista tuntia nostalgisoinut, tekee mieli vaihtaa listaa!

Uutuuksia tulee hankittua niukasti, nykyartisteihin perehdyttyä rikollisen vähän.
Äskettäin, tietysti, olen hommannut Tuomari Nurmio&Hoedow'in "Tales of Judge Bone", sekä Neil Young+Promise of the Real'in "The Monsanto Years". Eivät tekijöidensä mestariteoksia, kumpikaan, mutta mainiota musaa toki.
Tuossa näyte Dumarilta: www.youtube.com/watch?v=oX6efN_dmL8
ja tässä Niilolta: www.youtube.com/watch?v=UC2DpGaykaI

Keväällä bongasin jostain kirjasta, en kuolemaksenikaan muista mistä, nimen Bon Iver. Se herätti mielenkiintoni. Niinpä hankin kirjastosta miehen/bändin kaksi levytystä. Ne ovat "For Emma, ForEver Ago", ja "Bon Iver". 
Bon Iver, oikealta nimeltään Justin Vernon, on 34 vuotias indie-folk-musiikkia esittävä jenkki. Bändinsä nimi on myös Bon Iver.
Levyt vaativat useamman kuuntelukerran, mutta sitten, ainakin minulle, ne avautuvat. Miehen hento, mutta silti vahva ääni, ja kelvolliset sävellykset tuntuvat, varsinkin usean kuuntelun ja parin kuukauden tauon jälkeen mainioilta.
Täältä Bon Iver-näyte: 
www.youtube.com/watch?v=i6S__IpVpSQ

Viime viikon lopulla kertoi ystäväni Risto "Ruikku" Räihä 40-vuotiaasta USAlaisesta hemmosta nimeltä Jonathan Wilson. Oli ollut tämän klubi-keikalla Helsingissä. Minähän kävin Lahden kirjastosta miehen molemmat albumit: "Gentle Spirit" ja "Fanfare". Parin-kolmen kuuntelukerran jälkeen olen jo tykästynyt. Olisiko genre folk, tai folkrock (onko sellaista määritelmää, jos ei ennen, niin nyt on). Miehessä ja sävelmissä, on ripaus Jackson Brownea, hyppysellinen Bon Iveriä, olinpa löytävinäni sormustimillisen Niiloakin! 
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen tuttavuus!
Täältä esimakua: www.youtube.com/watch?v=-hYiY1vOOVw

Jonathan Wilson

En tiedä, pitäisikö pyrkiä aktiivisesti seuraamaan rockin nykypäivää? Luulen, että enää aika, eikä innostus, piisaa valtavassa tarjonnassa soljumiseen.
Niinpä tyydynkin vanhoihin ja taattuihin, sekä jostain puun takaa putkahteleviin uusiin tuttavuuksiin.

Justin Vernon alias Bon Iver. Wikipedia tiesi kertoa, että nimi tulee ranskan kielisistä sanoista "bon hiver" eli "hyvä talvi". Tarinansa tuokin takana, luulen. 

PS. Blogissani "EHDOTON MINIMI" (30.01.2014) olen listannut seikkoja, joita täytyy tehdä kalenterivuoden aikana. Eräs niistä oli "Yksi hyvä konsertti". Nyt näyttää vakavasti siltä, että se ei toteudu. John Hiatt oli Porissa, mutta torstaina. Jos rouvalla olisi ollut lomaa, sinne oilis menty.
Kuitenkaan en vielä nakkaa kirvestä kaivoon; en ole tarjontaan perehtynyt, ehkä joku sopiva vielä putkahtaa.
Sitä paitsi: Tuossa blogissa on 14 kohtaa, joista viimeinen kuuluu "rikon vähintään yhtä tämän listan mimimi-säännöistä". Sehän tietää, että muiden kohdalla täytyy noudattaa tiettyä ehdottomuutta!



tiistai 21. heinäkuuta 2015

HEINAKUUN KESAPAIVA

  Asken naytti auton mittari 25, siis lampo-, ei nopeussellainen. Tai saatto valiaikaisesti sekin jollain kohtaa nayttaa. Mutta hyva niin; Anna, Iiris, Emma, Shade ja Oseluna on menossa pariks paivaks Avokkaaseen. Eikohan nuo ossaa huushollin pystyssa pittaa! Eipa Anna siella hirveesti omin nokkineen oo ollu, mutta sen verran, etta vankasti kuusalla on. Ei siina muuta, kun osaa veneen yli ajaa. Nyt tartte ees uuneja lammittaa.
  Tulee mieleen yks reissu, kun nuorisoa oli kymmenisen vuotta sitten sinne menossa. Oli Anna ja Joni. Oli Nina, Ritvan tytto ja nyk. miehensa Olli. Oliko viela joku muukin. Tarkkaan olin Jonille veneen kayton selvittanyt, mutta yhta juttua en. Nimittain sita, etta oikosulkukatkaisija pittaa laittaa paikalleen, muuten ei starttaa! Oli elokuuta, ilta oli pimenemassa kun nuoret rantaan ehtivat. Sittehan ne starttas akun loppuun, samalla meni starttimoottorikin. Kun ei enaa pelit inahtaneetkaan, soittivat velj-Hanskille. Sehan sornaytti apuun, otti kopan pois, ja viela pulteilla kiinnitetyn vekottimen, jolla startti pyorayttaa vauhtipyoraa. Sitten irtonarulla tempaisi kayntiin. Niinpa paasi nouseva polvi saareen, takasinkin, kun Haneli oli opastanut.
  Tuli siita hintava reissu. Akunhan sai ladattua, mutta starttimoottori piti hankkia. En mina valita, oppirahat pitaa maksaa. Nimittain siita, etta muistaa opettaa ummikolle juurta jaksaen, miten toimitaan. Siita starttimoottorista viela; kysyin Lahdessa olevalta venemoottoripurkamolta, josko heilla olisi moista vempeletta. Kerroin koneen mallin ja valm. vuoden. Nehan kehu sellasen loytyvan, mina hakemaan, hintaa muistaakseni 150 ecua. Kun sita sitten ruvettiin paikoilleen sovittamaan, ei se piru kayny. Ei muu auttanu, kun tilata Anttolan Kone ja Urheilusta Korhosen Markulta uuvenkarhee. Makso 400 asennuksineen. Onneksi olin sopinu purkamon kanssa, etta jos vempele ei syysta tai toisesta pelita, saan sen palauttaa, ja rahat takasin. Niinpa soitin purkamoon, ja sielta sanottiin, etta tuo pois, paikalla ollaan. Ajelin sinne, mutta eihan siella ketaan ollu. Yritin kannyyn soittaa, mutta ei vastattu. Kiroten poistuin paikalta. Seuraavana paivana soitin uudestaan. Nyt purkumestari vastasi, kehui olevansa parin tunnin kuluttua paikalla. Mina taas sinne suhaamaan, eika ketaan missaan, ovet reikelissa! Paa savua nousten soittamaan! Ihme kylla, aija vastasi. Sanoi olevansa kyntamassa peltoa vahan matkan paassa. Noh, oli se siella. Ja antoi rahat takaisin. Olin jo summan tappiosarakkeeseen listannut!
  Toivottavasti siis nyt ei tuollaisia tapahdu! Eika tapahdukkaan; kylla Anna homman klaaraa! Toivottavasti heita ilma suosii.

torstai 16. heinäkuuta 2015

SURUA JA SUUNNITELMIA

  Tulkoon viikonloppu, ja tuleehan se. Anttolan suuntaan mennaan. Nyt, kun ei ole odotettavissa erityisprojekteja, taytynee jatkaa puun tekoa. on jaanyt vaiheeseen, kun on ollut muita hommia, ja muualla vietettyja viikonloppuja.
  Tata kirjoitan taas Triossa, kuten uskolliset likijani huomaavat a:n, eiku a:n siis a:n, no olkoon, korvaamisesta a:lla. Kavin Elinaa kayttamassa haavahoitajalla. Ei meinaa vanhan rouvan saarihaava parantua, tai ainakin aikaa ottaa. Mutta kaikki aikanaan, sano kreivi.
  "Tadeistani, "Piskolan tytoista", viimeinenkin, Liisa, on nyt siirtynyt autuaammille pihapuutarhoille. Toissayona oli Moisian sairaalassa pois nukkunut. Sydamen vajaatoiminta, ja sen aiheuttama kunnon luhistuminen olivat syyna Liisan lahtoon. Kavimme viime sunnuntaina hanta katsomassa. Oli ollut viela pari tuntia ennen tuloamme ihan virkeana, mutta ei silloin enaa meita noteerannut, nukkui happimaski kasvoilla. Kuihtunut oli, entisestaan. Veimme hanelle kimpun valkoisia piooneja omalta pihaltaan. En tieda ehtiko niista nauttia?
  Se on sitten ollut sen laatuinen kevat ja kesa, ensin meni Hilpan veli Kake, sitten sisko-Ritva, kohta Igor, nyt Liisa. Valissa Elinan silmaleikkaus ja jalan telominen. Siihen kun lisataa Helmilla ilmenneet kivut ja ontuminen, ei paljon enemmasta jobinpostista olisi valia ollutkaan.  Mutta mitapa naita kertailemaan; elama antaa, elama ottaa.
  Saa nahda, mika kotitalon tuleivaisuus on. Sehan on Hanelin. Uskon, etta Tainan kanssa keksivat sille jarkevaa kayttoa. Onneksi sinne joku vuosi takaperin laitettiin maalampo. On vahan edukkaampaa pitaa edes peruslampo paalla. Muuten kylla pian paikat rapistuu.
  Elina sinne, siis Piskolaan, lahtee/paasee huomenna paivalla Markun, Ritvan kihlatun, kanssa. Markku on jo nuorena poikana viettanyt kesia Piskolan ylatalolla. Viime vuosina tietysti Ritvan kanssa "renkituvalla".
Oli sopinut jo alkukesasta, etta voi tulla kesaisin aikaa Piskolassa viettamaan, niin ja mustikoita poimimaan. Se on Markun himohommaa, ja maastot tuttuja. Elinalla on taas maanantaina aika haavahoitajalle, joten han tulee kanssamme sunnuntaina Lahteen. Avokkaaseen aiti ei enaa niin mielellaan lahde. Vatsa tahtoo aamuisin reistailla, ja vessaan on pitka matka. Sita paitsi Piskolassa on helpompi ulkoilla, kun on teita, mita pitkin kavella.
  Pesosen Heikin ja Kiljusen Matin kanssa on sovittu, etta elokuun puolessa valissa, 17.8. alkavalla viikolla Matti tuo lautan, milla lossataan Heikin kaivuri ja tarvittavat materiaalit saareen. Se tietaa villiintyneelle ruusutarhalle lopun alkua. Samalla parannellaan harmaavesiviemarointia ja tehdaan vahan salaojia. Niin, ja ruusutarhan tilalle tietysti nurmikko niukkoine, vahahoitoisine ja takuuvarmasti helppohoitoisine ja leviamisvapaine istutuksineen. Niin suivaantunut olen kurttulehtiruusuihin, jattipalsameihin ja lupiineihin, etta etta enaa ei niiden kaltaisia maahanmuuttajia pihoille tule, sen verran persua minussakin loytyy!
  Viela meinasin Avokkaassa sisaankayntikuistin ehostaa. Pitaa vahan oikoa, uusia ulkovehousta ja tehda uusi lattia. Tieda hanta, jos siihen jossain vaiheessa parvekelasit ja oven hommaisi. Olisi kylmiilla ilmoilla melko tavalla energiatarvetta pienentava toimenpide, nyt kun ei ole minkaan valtakunnan tuulikaappia.
  Naissa hommissa se tulee elokuu kulahtamaan, parit ystaaaaaavakaynnitkin on valiin buukattu. Sitten, nailla nakymin lokakuussa, on vuorossa kotona pesuhuneen ja alakerran wc:n remontti. Sama kaveri, joka tki Annan ja Joni keittiaon ja pintarempan kavi eilen katsomassa, tekee laskelmat ja tarjouksen. Miksei asuntoja ja mokkeja ole keksitty sellaisiksi, etta kun ne kerran tekee, ei niita tarvitse 147:aan vuoteen korjailla? Tai 152:een, jos oikeen hyvin tekee?
                                                      Noitakin paasee onneksi huomenna taas katselemaan.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

HAVAINTOJA

Päämäärään pyritään keinolla millä hyvänsä. Kun se on saavutettu, voi menneet unohtaa, takinkääntöjään selitellä parhain päin. 
Sinällään Soinin lipsuminen on minusta hyvä asia, mutta se, millaisella moraalilla tuollaiseen asemaan ängetään, tuntuu demokratian tappiolta.

Paikallisessa, poliittisesti sitoutumattomassa peruskonservatiivisessä päivälehdessä on "näppis-palsta". Siinä julkaistaan ihmisten lähettämiä tekstiviestejä, kymmenittäin joka päivä. Siis eräänlainen typistetty versio "Guns'n radiosta" (lainaus Rohus-Matilta). Enpä ole niitä viitsinyt juuri lukea, vaikka kyllä kai helmiäkin löytyisi. Yhden tekstarin lehti aina nostaa isoilla kirjasimilla palstan alkuun. Sen toki lukaisen. Tänään se oli: "YLEN PROPAKANDA EI VAIKUTA ISÄMAALLISIIN IHMISIIN".
Tekstarithan perustuvat ytimekkääseen ilmaukseen, ilman perusteluja ja selityksiä. Niinpä minullekin, tietämättömälle turjakkeelle, paljastui totuus. Minä kun olen tyhmyyksissäni luullut, että propakandaa Suomessa suoltavat lähinnä kaupalliset kanavat!

Harmi, ettei tulostimen värit ole finaalissa, ja varakangastakin pakalla on. InkClub näätsen ilmoittaa, että vähintään 26 euron ostajalle sähkökäyttöinen jalkaraspi (36,95 €) kaupanpäälle. Vois tietysti ostaa setin musteita jemmaan, mutta kun en keksi jalkaraspille käyttöä. Toisaalta jos tilaisi, voisi perustaa viraapelivirmaksi pedikyripisteen. Kynsiviiloja ja leikkureita jo on, saksista puhumattakaan. Jalkakylvyn pystyy myös soveltamaan. Ja mahdolliset känsät voisin kolvilla pois polttaa. Koko käsittelyn hinta 150 € + alv, kevyt versio satasella, verottomana tietysti.

Huumeparoni "El Chapo" karkasi Meksikossa hyvin vartiodusta vankilasta 1,5 kilometriä pitkän tunnelin kautta. Kun rahaa on, asiat voi tehdä tyylillä; putki oli valaistu ja ilmastoitu. Juttu ei kerro, oliko siellä myös baari ja uima-allas. Kaiketi oli. Selvääkin selvempää on, etteivät viranomaiset tai henkilökunta voinut olla kuusalla noin pienestä manooverista!

Tämä aamu varmensi jo usein aiemminkin muodostunutta käsitystäni suomalaisten säähän varautumisesta. Suuri osa tuntuu ulos lähtiessään vain vikaisevan allakkaa: "Heinäkuun puoliväli, selevä, se on sortsikeli!" Minä sentään katson ensin ikkunasta ulos, ja vilkaisen mittaria. Tuntui aamulenkillä hyytävän hytisyttävältä katsella töihin fillaroivaa tai dallavaa sortsi-. ja t-paitakansaa, kun lämpöä oli +6!
On kai niin, että kun kesäkelit eivät tule ihmisen luokse, niin vaatteet kuitenkin. Ollaan niin sisukasta pohjolan kansaa, että lyhyestä kesästä nautitaan, vaikkei sitä olisikaan.

Yle:n uutisten kärkiantia on, että puolet eurooppalaisista, myös suomalaisista, muuttaa lomasuunnitelmiaan taloudellisen tilanteen takia. Minä kuulun siihen onnelliseen puolikkaaseen, joka ei muuta. Elokuu odottaa. Luonteri, here I Come! 

Luonteria parhaimmillaan, aamusoudun aikoihin....


...ja siesta tietämissä.





lauantai 11. heinäkuuta 2015

TYÖTÄ VUOROTTA

Se on sittten 12 tunnin työpäivä takana. Seihtemältä aamulla alotin, seihtemältä illalla lopetin. Ruoka- ja korviketauot oli maks. 15 minuuttia. Mutta tehtyä tuli. 
Nyt on käyty saunassa, Iiris myös, tyytyväiseltä näyttää.


Niin meni tosiaan duunissa päivä, etten kuviakaan oo ottana, minkä pari Iiriksestä, kun saunasta tuli, muutamia työmaasta.

Joo, saunan silta oli aamulla tämän sorttinen.


Ihan kauniin värinen, leppälautaa, Piskolan lepistä joskus muinoin banaani-Pekka kenttäsirkkelillä sahannut, Leinosen Matin sahalla höylän läpi jurskautettu, ellen aivan väärässä ole. Mutta paikka paikoin alkoivatten olla aika lahoja. Samoin vasat, varsinkin laiturin rappujen kohdalta, missä ei ole kaidetta, ja tuulelle satelee lattialle.
Siitä sitten purkamaan. Urkkoa oli, oletettua enemmän. Oli nimittäin 32 milliset laudat naplikoitu neljän tuuman öräsimillä, niin paljon, kun kantoja mahtuu! Ja väliin jokunen viistuumanenkin, varmuuden vuoksi. Aikaa tuhrautu. Samoin huonojen vasojen vaihtamisessa, osin vahvistamisessa.


Lopulta pääs terassilautoja ruuvailemaan. Aikaa siinäkin kulahti, Sitten vielä rappuja konstruoimaan, äplistelemään, Saarisen Lasse-vainaan tekussa opettamaa nousu/etenemä-sääntöä. Mutta pa**at säännöistä, tehhään semmoset, kun sattuu tulemaan. Jonkilaiset niistä tuli.
Helmi tuli rannalle kuuluttamaan ohi veneilijöille, että kohta se on valmis.


Työn palkaksi tuli sitten lettuja; kanttarelli- ja juusto täytteisiä, sekä jälkkäriksi omenahillolla höystettyjä. Niillä eväillä jakso vielä saunan lämmäyttää.

Nyt, kun tätä kirjoittelen, pieni sadekuuro ripauttelee vettä. Muuten on ollut ihan hyvä päivä, kelin suhteen tietty. Ei liijan kuumaa työjellä, mutta ei ves'paistettakaan. Tuossa kolmen-neljän huitteilla aurinko mollotteli esteettä. Silloin tuntu kyllä melko nihkeältä.
Puotaa näyttää lupailevan huomiseksikin. Vois lähteä kameran kera kiertelemään. Oikeille töille en juuri taida ryhtyä.

Tällanen on siis päivän lopputulema. Kesti se ainakin ensimmäiset saunakäynnit. Ja voipi olla, ettei tartte allekirjottaneen ennää uusia, jollein mullistuksia sun katstroohveja tapahu. 


Iiris sitten saunan päälle urvahti kesänaapurilta kierrätykseen saatuun matkasänkyyn. Pieneltä näyttää tyttö sängyssään. Ei mikään ihme sinällään; pienhä hää on.







keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

SUHT. SUHTEELLISTA MATEMATIIKKAA

Planeettamme on nykytiedon mukaan syntynyt n. 4,5 miljardia vuotta sitten. Onko se pitkä aika? Eikä ole. Eihän se ole kuin se aika, likipitäen, mikä menisi maapallon ympäri kiertämiseen yhden sentin vuosivauhdilla.
Tai toisin ajatellen, eihän se ole kuin sama määrä vuosia, kuin ruokosokerin molekyylejä peräkkäin neljän ja puolen metrin matkalla. (Tässä esimerkissä käytin apuna Isaac Asimovin teosta "Maailmankaikkeuden mitat". Kirjan hän on muuten omistanut kissoilleen nimiltään "Enkeli" ja "Saatana".)

Kreikan velkataakka on eräiden tietojen mukaan 316 miljardia euroa. Eihän se ole kuin siinä 29 000 €/asukas, eli kelvollisen keskiluokan auton hinta. Melkein joka äijällähän on kelvollinen auto.
Yritin haarukoida Suomen valtion velkaa, ja päädyin käsitykseen, että se on kelvollisen alemman keskiluokan auton verran. Siinä siis ero Kreikan ja Suomen välillä; demokratian synnyinmaassa voitaisiin ajaa vähän tilavammilla autoilla kuin Suomessa, jos niitä olisi kaikille velalla ostettu.

Suomi on 1160 km pitkä. Minä käyn sauvakävelemässä arviolta hieman yli kahtenasatana aamuna vuodessa, jonkin verran sen lisäksi muina aikoina. Keskimatka lienee 6 km. Vuoden mittaan tulee siis kävellyksi osapuilleen, siinä, noin, likimäärin, arviolta, ylisummaan, suurin piirtein 1500 km. Eli vaikka minusta tuntui, ennenkuin aloin asiaa pohtimaan ja räknäämään, että Suomi-neidon ympärui vähintään pari kertaa tulee vuodessa kierrettyä, niin paskan marjat; Hangosta Nuorgamiin ja sieltä takaisin suunnilleen Inarin kirkolle! Maan-, vaan ei linnuntietä. tietysti.

Ennen muinoin ostin Ilta Sanomat joka päivä, Iltalehdenkin pari, kolme kertaa viikossa. Nykyrahassa ja -hinnoilla siitä kertyy tuollaiset viitisensataa euroa vuodessa. Vuosiin en ole ostanu, ainuttakaan. Missä ne muutamat tonnit, mitkä olen säästänyt, piileksivät. Tätä olen ihmetellyt ennenkin. Mm. tupakipolton lopettamisesta on kohta 7 vuotta. Sehän tietää, varovastikin arveltuna, maltillisesti ynnättynä, askin päivävaudilla kahdentoista tonnin hieppeille kohoavaa säästöä. Mutta kun pussiin katsoo, tiliotteet tarkastaa, ei näy, ei kuulu. Onko asia niin onnellisesti, että saan kirstunnauloista säästyneet valuutat käyttööni vasta, kun alan elellä niitä vuosia, jotka olisivat tupakoitsevalta jääneet elämättä? Kertokaa te, viisaammat.

Oletetaanpa, että minulla olisi esim. 100 000 € rahaa sijoitettavaksi varmalla 10 %:n korolla. Vajaassa kahdeksassa vuodessa olisi pääoma kaksinkertaistunut.
Entäpä jos korko olisikin 15 %?  Noh, lähtösumma olisi kalksinkertainen viidessä vuodessa. 
Jospa olisin pystynyt sijoittamaan roponi 20 %;n tuottoon. Neljän vuoden odotus antaisi toiset 100 000. Niinpä niin, paljonko inflaatio olisi voitosta napsinut? Olisinko maksanut pääomaverot, vaiko niitä kiertänyt?  Olisiko yöunieni laatu huonontunut, miettiessäni, josko saamani korko pieneneekin?
Summa summarum: Hyvä, ettei minulla ole ollut esim. 100 000 €. Enkä ole ollut muutenkaan kovin sijoitusmyönteinen.

Lopuksi:
Mietitäänpä lukua 1089.
Valitse joku 3-numeroinen luku. Käännä se ympäri (esim. 274=472).
Vähennä noista kahdesta isommasta pienempi (472-274=198).
Käännä tämä luku "väärinpäin" ja lisää se lukuun (198+891=1086). 
M.O.T
Ps. Jos alkupuoleen suoritetun vähennyslasku erotus on kaksinumeroinen, vaikkapa 64, on se merkattava muotoon 064, siis aina kolminumeroiseksi.

Tuollaisia sitä pohdiskelee, kun lainaa silloin tällöin Iiriksen hattua.








maanantai 6. heinäkuuta 2015

KIPUNAT KATEISSA

  Tassa istun, enka muuta voi! Nimittain Trion Ciao!Coffeessa, litkin tuplaespressoa, kirjoitan, ja mietin, mita kirjoittaa. Nyt pitaisi saada jostain kipinaa tekemiseen. On meneillaan kausi, kun mikaan ei jaksa innostaa. Ei viitsi moniaita tallenteita katsella. Yritin paivalla lukea Jussi Adler-Olssonin uutta Q-ryhma-tarinaa, "Tapaus 64", aivan mainio kirja (Adler-Olsson on talla hetkella ihan ykkossuosikkini genressaan), mutta ei teksti taipunut aivoissani tarinaksi; piti valilla palata sivu pari takaisin, ja katsoa, mita oli oikein tapahtunut. Hollolan kirjastosta tuli meili, etta Lars Keplerin uusin, "Vainooja", on haettavissa. Normaalisti oisin kirkuen hyokannyt noutamaan. Nyt ei innostanut; onhan siina muutama paiva aikaa hakea.
  Koska lukeminenkaan ei ottanut tulta, paatin  pakata kameralaukun ja lahtea Lahden satamaan, josko sielta kuvattavaa loytyisi. Ilma oli oiva, pilveton taivas, 21 astetta lampoa, paljon kauniita seka vahemman kauniita, nuoria ja vahemman nuoria ihmisia. Mutta ei mikaan, ei maisemat, ei ihmiset, ei miljoo, saanut kaivamaan kameraa esiin. Sama ilmio tapahtui eilen Hattulassa, kun olimme serkkuni Susannan ja puolisonsa Karin nuoremman tyttaren rippiaisissa; kamerat jaivat autoon, siella myos pysyivat. Kylla siella kuvan ottajia oli kuitenkin. Ja Susanna on, isansa perintona kai, erinomainen kuvaaja. Hanelta kylla saan tilaisuudesta tallenteita muistoksi. Muuten, hehkuttamani eno-Ollin kuvien lainaus siirtyy tuota tuonnemmaksi. Susku ei ole ehtinyt niita viela kayda lapi. Otoksia on tiemma tuhansia, suuri osa muualla, kuin Utsjoella napattuja. Mutta minua ja Hilppaa odottaa kutsu uudelle visitiille, kun serkku on saanut vahan selvyytta arkistoihin. Hyva niin, eihan heille ole kuin rehdin tiiman ajomatka, ja paasee kunnolla tutustumaan heidan uuteen kotiinsa.
  Mutta itse asiaan palatakseni. Jatin pyoralla tulleet elakelaiset, avoautoilla kruisalevat nuoret, moottoripyoriaan esittelevat keski-ikaiset ja jaateloa jonottavat lapsiperheet touhuihinsa. Paatin tulla tanne, missa olen, ja yrittaa naputella jotain ylos.
  No, nyt olen puolen tuntia istunut, muutaman virkkeen kirjoittanut, paikan rauhallisuutta ihmetellyt. Kirjoittaminen sujuu, joten kuten, kun vain sormiaan kuljetaa nappaimelta toiselle. Paatin jo asken, etta mitaan en korjaa, siis asiasisallossa. Oikeikirjoitusta voin, ainakin raikeimmasta paasta, retusoida.
  Teilla jokaisella on varmaan ollut hetkia, kun mikaan ei tunnu kiinnostavan. Minulla ainakin niita silloin talloin esiintyy. Eivat ne yleensa ole pitkia, joskus vain sen paivaisia. Nuorenpana oli tosin pidempiakin apatiatiloja, ne ovat onneksi, kop, kop, jaaneet taakse. Mutta voin kuvitella, miten taman kaltaiset jaksot rassaavat oikeasti luovaa tyota tekevia. Mitaan oikeaa ja rehellista ei nimittain synny vakisin. Monasti olenkin ihmetellyt niita, jotka kirjoittavat, saveltavat, maalaavat, etc., "ammatikseen". Kai he ovat niin kouliintuneita tyohonsa, etta kelvollista jalkea voi syntya "nine to five". Kai kuitenkin on, etta parhaat tulokset, ainakin laulun tekemisen saralla, saavutetaan hetken inspiriratiosta, jonkun tapahtuman, kokemuksen, tai nakyman innoittamana. Kirjailijijan tyohan on paljon pitkajanteisempaa. Mutta eikohan idea tarinasta monesti iske tekijalleen salamana kaaliin?
  Kohta kellon viisarit ovat siirtyneet niille lukemille, kun Hilppa paasee lukkimaan pois toista. Pitaa etsia joku kuva, jos sopivan talta tabletilta loydan, ja liittaa se lopuksi, jos osaan. En ole tainnut sita viela talla varkilla tehda; olen toki muutamia blogeja kirjoitellut, mutta lopullisesti julkaissut kotoa pc:lla.
  Kokkeillaanpa...ei onnistunut google-kuvista...uus yritys...jokohan nyt. Laitoin kuvan sisiliskosta, sen kunniaksi, etta Anttolassa asui 70-luvuulla kirjailija, jonka nimea en valitettavasti saa paahani. Mutta hanta kutsuttiin tekeilla olevan romaanin mukaan Sisiliskoksi. Han asui vanhassa hirsitalossa Pitkalahdentien risteyksessa, ja vietti taiteilijaelamaa. Kirjaa ei kai koskaan julkaistu, mutta kaikki kunnia hanelle. Nyt valahti, Viki oli han etunimeltaan, sukuinimikin saattaa pullahtaa illemmalla mieleen.
 ...mutta ei, kele taan julkasu tunnu nyt onnistuvan. pittaa kotoa jatkaa, aika loppuu.

  No nyt olen pöytäkoneen äärellä. En ala aakkosia ja ääkkösiä korjailemaan, liitän vain tähän kuvan sisiliskosta ja julkaisen.




lauantai 4. heinäkuuta 2015

JOS MINULLA OLISI VALTA...

   Jos minulla olisi valta muuttaa maailmaa, päättää sen asioista, ja säätää lakeja ja asetuksia, ryhtyisin välittömästi toimiin.
  Sotien lopettamisen, pysyvän maailmanrauhan synyttämisen, nälänhädän poistamisen, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden, uskon-, uskomattomuuden-, uskottomuuden-, sanan-, ja mielipiteenvapauden täysimittaisen toteutumisen, sekä uudistuneen energiapolitiikan luomisen jälkeen keskittyisin hieman pienenpiin, mutta yksilön elämää suuresti koskettaviin seikkoihin:

Ilmasto säädeltäisiin sellaiseksi, että kravun kääntöpiirin pohjoispuolella ja kauriin kääntöpiirin eteläpuolella keskilämpötilat lyhyelläkin aikavälillä noudattaisivat optimaalisia käyriä, kääntöpiirien välissä hieman sen alapuolisia lukemia.
Säästä puhuminen useammin kuin kerran päivässä, sekä siitä milloin tahansa valittaminen tulisivat ankarasti kielletyksi. Kiellon rikkomisesta seuraamuksena olisi viikon aresti pahimman luokan populistin seurassa.

Arja Koriseva ja Mikko Kuustonen korotettaisiin Suomen hovihekottajista koko maapallon päänaurajiksi. Varajäseneksi nimettäisiin Lasse Norres.

Kaupalliset tv-kanavat velvoitettaisiin maksamaan katsojalle 1,74 €/h. Summa ei ole hatusta tempaistu, vaan hyvinkin tarkkaan harkittu. Se on sen verran pieni, ettei juuri innosta ansaitsemismielessä kyseisten mediayhtiöiden ohjelmia tuijottamaan. Mutta on kuitenkin pieni korvaus siitä käsittämättömästä mielipahasta ja hermoja riipivästä kokemuksesta, minkä toistaan seuraavat ja käsittämättömän kauan kestävät mainoskatkot aiheuttavat muuten ehkä kelvollistakin ohjelmaa katsovalle.

Olympialaiset, jalkapallon arvokisat ja kyykän mm-kisat velvoitetaan näyttämään maksuttomilla kanavilla joka puolella maapalloa. Muuten urheilulähetykset voisivat olla maksullisia. F1-spektaakkelit siirrettäisiin korkeimpaan maksuluokkaan, tenniksen Grand Slamit halvimpaan. 

Anttolan satamassa sijaitseva vanha paloasema sisällytettäisiin Unescon Maailmanperitöluetteloon ja sen katolle pystytettäisiin Miina Äkkijyrkän toteuttama patsas "Posti-Janne Hämäläinen". Teoksessa kuusi metriä korkea Janne tähyää punaisen keskimoottorinsa keulasta yli Harvion.

Uimakoulu tulisi pakolliseksi kaikkialla, lukuun ottamatta sellaisia Saharan, Kalaharin ja Gobin alueilla asuvia ihmisiä, jotka ovat allekirjoittaneet juhlallisen vakuutuksen, missä ilmoittavat, etteivät koskaan tule poistumaan kotiseudultaan. 

Tuosta aasinsiltana Annan eilen lähettämä kuva Iiriksestä ensimmäisessä uimapuvussaan...

...sillä eihän edellisestä yrityksestä tullut mitään ilman asianmukaista varustusta.

Minun blogikirjoitukseni käännettäisiin 450:lle eri kielelle, mukaan lukien hemba, cherokee, kymri, xhosa (kafferi) ja ragahanga-manihiki. Viimeeksi mainittuhan on austronealainen kieli, jota puhuu n. 5 000 ihmistä. Kielen nimen jälkiosa ei tiettävästi viittaa mammonan haalimisesta johtuvaan eritteen muodostukseen.
Kirjoitukset sisällytettäisiin pakollisiksi yläastetasoisessa opiskelussa ympäri palloamme.

Siinä muutamia toteutettavia uudistuksia, tärkeimmästä päästä kaikki. Vähäpätöisempiin ehdimme palata myöhemmin.







torstai 2. heinäkuuta 2015

PAROLAN KEKKERIT JA SUMMER UP

Hollolan Lahlessa on joku Summer Up-tapahtuma viikonloppuna, Mukkulassa, luulen. Hyväpä on suvvee viettää, ku äity kesäks. Se on urbaanin musiikin festivaali, se Summer Up. Aika joukko näkyy esiintyjiä olevan. Ei kylläkään aiheuta toimenpiteitä, meikäläiselle.

Tuon yksilön kehittymistä vessan liepeillä ei huomenna pääse tarkastamaan.


Olis, tietty huomenissa töräytetty Anttolaan, vaan on Hattulassa, ei lakkiaiset, eli siis "nomen non est omen" , vaan rippiäiset. Mukava sinne on lähtee; näkee serkku-Susannan perheen uuden kodin, ja tietysti toisen serkun, Johannan, porukat. He kun käyvät harvakseltaan Suomessa, minä vielä harvemmin Australiassa. Tekis kyllä taas mieli lähtee Ausseissa käymään. En tietysti oo siellä koskaan käyny, mutta ennenkin on tehny mieli.

On Parolan visiitistä Elinallekin vaihtelua ja virkistystä, hän on viime ajat ollut suoraan sanottuna liian kovilla. Ihmeen hyvin on vanha rouva kaikki vastoinkäymiset kestänyt.

Luultavasti saan Susannalta heinähäkillisen eno-Ollin ottamia Lapin kuvia skannattavaksi. Jos täten tapahtuu, on tällä sivustolla odotettavissa "Muistoja Kevolta"-blogeja lisää. 
Ensimakuna niistä Kevonsuun ilmakuva. On sitä melekosta linnaa tullu oltua pystyyn nahuamassa!


Tilasin alku viikosta Leinosen sahalta, vai mikä GLPuu se nykyään onkaan, saunan kuistin ja rappujen puutavarat. Minulle se on laitos kuitenkin aina Leinosen Matin saha. Ja Piispasen Alpi on aina se, joka hommat siellä hoitaa! Vaikka taitaa se Alpinkin elakoituminen lähestyä, jokunen ajast'aika kai vielä matkaa.
Alpi hoitelee kamat sahan rantaan, käväsen ne sieltä veneella hakemassa. Kuistin kansi ja portaan tulevat painekyllästetystä ruskeasta ja uritetusta terassilaudasta. Portaan reisilankut kyllätetystä 50x150 lankusta, vielä jokusia metreja niin ikään kyllästettyä kakkosnelosta koolauksen vahvistamiseksi. 
Mikäli en onnistua tarpeita totaalisesti pilaamaan, tulee nätti silta. Jos on puutavara kyllästettyä, niin kohta olette tekin. Siis kyllästyneitä katselemaan kuvia tekoprosessista ja valmiista komeudesta.

Investoin myös, tulevaa timpurointia ajatellen, Robin Hoodissa tarjouksessa olleeseen jiirisahaan. Merkkiuskollisena tietysti Hyundai-merkkiseen. Hinta oli 79 €, ei paha. Eikä aina tartte Hanelilta käydä lainaamassa. Samaan konkurssiin ostin, kun olivat tyrkylle laittaneet, ruskeat terassiruuvit.
Itse asiassa puolentoista viikon kuluttua työ on tehty, mikäli ei voittamattomia esteitä, ylittämättömiä siltoja, järkähtämättömiä muureja, eteen putkahda. Sellainen voisi olla vaikkapa mahdoton tuulenmyräkkä puutavaran hakupäivänä, tahi helevetinmoinen sade. No, näkkyypähän, ei se niin mene, ettei mitenkään mene. En kuitenkaan aio itseäni hukuttaa, en edes kovin kastella. Mokoman arpeetin ehtii tehdä suotuisissakin olosuhteissa.

Heinäkuu lähti hyvälle alulle, kohta on jo elokuu. Ajan sanotaan menevän, kuin iltamissa. Tuohon en osaa juuri kantaa ottaa, iltamat ovat jääneet vähiin. Minkä oppiskoulun illatsuissa ja konvissa on tullut joskus bassoa rääkättyä. Mutta aika kyllä tosiaan rientää; vastahan se oli huhtikuun loppupuoli, ja kevään ensireissu saareen tehtiin. 
Ei siinä mitään, kohta pääsee sieneen, sitten joutuu mustikkaan, eikä aikaakaan, kun pakotetaan puolukkaan. On erinomainen asia, ettei meillä kasva taateleita, kookospähkinöitä, saatikka banaaneja. Joutus vielä puihinkin kiipeilemään, vanha äijä.

Vaikka, jos, ja kun, puutarhaurakka ja muut suunnitellut hommat toteutuvat, ei luonnon antimia taida ehtiä haalimaan. Jollei otsalampun kanssa ala römmeltämään, on yöt jo elokuussa siinä määrin hämäriä.
Mutta kyllä ne tulee tarvittavat sienet sekä marjat noukittua, jos kerran on, mistä ottaa. Kanttarellit ainakin jo näytti elkeitä, mustikkasadosta on povailtu vallan mainiota.

Joten mennään viikko  kerrallaan, tehdään, mitä miehen pitää tehdä. Vähän ehkä turhaakin duunaillaan, pitääkö sitä aina olla niin miehenä?
Tiijä, vaikka vesisukseilemaan alkaisi? Ei kai se taito unohtunut ole, vajaassa viidessä vuosikymmenessä?
Valveutunut katsoja huomannee, että allekirjoittanut suimailee komiasti yhdellä suksella!
Ja vetopelinä on kymppi Mercury Timola-paatin perälaudassa. Ei tarvittu hevosvoimahirmuja köykäsen nuorukaisen vetämiseen!