PYHÄINPÄIVITYS

  Jos ei ollut meteliä saaressa, niin ei ole täälläkään. Melkein kuin ei ketään muuta asuisi lähitienoilla. Viikolla saattaa isompi ajoneuvo, mm. roska-auto, ajaa kadulla, mutta näin pyhä(in)päivänä ei sellaistakaan ääntä kuule. 

  Aamulla käytiin viemässä havut ja kyttilät haudoille. Ei ollut puoli yhdeksän tungosta siellä. Hautausmaalta ajettiin suoraan Isotiilijärven parkkipaikalle, kierrettiin järvi. 8500 askelta, tunti ja vartti, ilman sauvoja. Yleensä, kun olen pakollisen järvikierroksen syksyllä tehnyt, on jo ollut, ainakin rannoilla, jäätä. Nyt ei tietoakaan. Liekö korona-ajalla osuutta, mutta melko lailla oli ihmisiä kuntopoluilla. Enimmäkseen varttuneempia, olihan vasta aamupäivä, mutta kyllä nuorempiakin joukossa näkyi. 

  Päivällä syötiin hirvipaistia ja ensimmäinen sienisalaatti vuosikertaa 2020. Sitten nokoset, päiväkahvit, ja Netflixiltä jaksot 4 ja 5 sarjasta Musta kuningatar. Suosittelen. 

  USA:ssa vaalit lähestyvät. Meillä lähestyy influenssarokotus. Molemmat ovat 3. marraskuuta. Molemmat tärkeitä. Yleismaailmallisesti ehkä ensin mainittu tärkeämpi. 

  Huomasin ylen sivuilta, että Sean Connery on kuollut. Ysikymppiseksi ennätti huikean uran tehnyt näyttelijä, monen mielestä ainoa oikea Bond. R.I.P.

  Samalla, kun tätä kirjoitan, mietin, että mistähän kuvan juttuun tempasis? Selailin arkistoja. Sieltä poimin välikuvaksi ainoaa oikeaa James Bondia, Sean Connory'a, kunnioittaakseni, tämän otoksen, jossa sukua, tuttuavia, ja minulla James-vyö!

  Huomenna varmaan taas lenkkeillään, syödään loput hirvipaistista ja sienisalaatista, katsotaan Mustan kuningattaren viimeiset jaksot. Eli ei uutta pilviverhon takana piileskelevän auringon alla. 

  Saman kaltainen meno jatkuu ma., ti., ke. ja to. Paitsi ilman hirvipaistia, sienisalaattia ja Mustaa kuningatarta. Pe. muuttuu illalla meininki: Perhe Tiilikainen saapuu maisemiin. Sitten riittää tohinaa, tavaroitten ja Liisan väistelyä, lapsiportin aukomista ja sulkemista, vaikka mitä. 

  Vähän outoa on tämä kotana asuminen. Kaksi yötä ollaan vasta täällä vietetty. Kohta hommaan tottuu. Aika hyvin olen kai jo tottunut; en kertaakaan ole yöllä ulos kuselle mennyt! En toki päivälläkään. Ei tässä vielä ihan muistiloppuja olla! Mutta tosipuheessa viime yönä suunnistin kodinhoitohuoneeseen vessareissulla. Reitti on samankailtainen kuin mökillä makuuhuneesta ulos. En kuitenkaan lorotellut. Toivoa on. 

  Viiden uutiset lähestyy. Menen katsomaan, onko kummempaa ilmaantunut. Loppuun Haneli ja Peppe Lapissa jotain -65.

TULKINTAKYSYMYS

  Hollolassa oloon tässä totutellaan. Kaupoissa käydään yksi kerrallaan. Siis yksi henkilö kerrallaan. Jos toinen menee yhteen kauppaan, toinen toiseen, kahteen kauppaan mennään kerrallaan. Maskit naamalla niihin mennään. 

  Joskus on mukavaa positiivista palautetta antaa. Ulko-ovi, jonka Lammin Ikkuna Oy vaihtoi keväällä, alkoi jo edellisillä kotikäynneillä tuntua tiukalta. Eilen kun tultiin, oli se entisestään tiukentunut. Laitoin sähköpostia isännöitsijälle. Hän vastasi pian, että on välittänyt reklamoinnin. Ei kulunut tuntiakaan, kun Lammin Ikkuna Oy:stä soitettiin. Asentajat tulivat aamulla kahdeksalta korjaamaan oven. Nyt se käy kuin mummon vanha kaappikello, paitsi ei hiljaakaan raksuta. Asiallista toimintaa. 

  Huomenna on Pyhäinpäivä. Perinteisesti viedään haudoille havut ja kynttilät. Äitiä mennään katsomaan alkuviikosta. Hänen kuntonsa on rapistunut siihen pisteeseen, että ei sängystä nouse. Eikä puhu. Syö kyllä, ja juo. Hyvin, mutta hitaasti, kun syötetään. Ja panee kuulema vastaan, kun häntä yritetään pestä. 

  Ei mikään mukava elämä, aina liikkumaan tottuneelle ihmiselle. Kunto romahti kerrasta, kun hän joutui joku viikko sitten ensin Akuuttiin, sitten viikoksi kuntoustussairaala Jalmariin. 

  Hiljaiseloa täällä vietetään. Kirjastossa, apteekissa, kaupoissa käydään, kun on tarve. Elokuviin tekisi mieli mennä, ainakin Tovea katsomaan.  Teatterin kanssa sama juttu. Pitkästä aikaa olisi mukavaa käydä. Reilu parituntinen maski päällä vain arveluttaa. No, kai sen kestää?

  Ulkoilupainotteiseksi saattaa loppusyksy, alkava talvi, muodostua. Sopii kyllä minulle. Ilmoja vaan kun pitäis. Luntakin saisi tulla, pysyvästi, marraskuussa. Ensin tietysti kunnon jäät. Voi olla, että sumussa ja tihkussa sauvakävelyksi menee kuitenkin liikkuminen. Voi olla, että ei suksi suihki ennen tammikuuta. Jos sittenkään, kuten kävi viime talvena.

  Kyllä tämä korona-aika saisi jo loppua. Vaan kun ei taida. Ainakin maailmalla uusia päiväkohtaisia tartuntaennätyksiä parannellaan joka päivä. USA:ssakin, vaikka istuva presidentti on hoitanut asiat mallikkaasti. 

  Vaihtelua hiljaiseloon on tiedossa. Viikon päästä tulee perhe Tiilikainen käymään. Liisa seisoo jo tanakasti, jos saa jostain tuekea. Näin osoittavat Annan lähettät kuvat ja videot. Kahdeksan ja puoli kuukautta on tytöllä ikää. Ei sentään taida ihan vielä kävelemään alkaa? Kuvat ovat pysäytyksiä Annan laittamista videoista.

  Hilppa tekee kanttarellikastiketta. Pekonilla höystettynä. Piti tehdä pakastimeen tilla, kun eilen sinne tuli taas hieman uutta säilöttävää. Siinä mielessä mainio talvisäilystypaikka on meidän veneellämme, että kun Haneli kanssani sen pulaa trailerille, tempaisee traktorilla kuiville,  ja peittelee, niin kaupantekijäisiksi saadaan pari pakettia hirvenlihaa. Siinä koko talvisäilytysmaksu. Eli aika lailla plusvoittoinen diili. 

  Taisi olla eilen, kun ministeri Ohisalo kertoi, että hallitus selvittää, voisiko lain tulkinnasta löytyä keino tietomurrosta kärsineiden hetun nopeaan muutokseen. Minusta kuulostaa arveluttavalta. Jos hallitus käyttää lain tulkintaa pohjana päätöksille, niin siitähän sota syntyy. Sota syntyy, vaikka tarkoitus ja asia olisivat kuinka hyviä tahansa. Oppositio ei jätä kivekään kääntämättä. Tämä on henkilökohtainen mielipide, eikä perustu mihinkään muuhun kuin henkilökohtaiseen mielipiteeseen. 

  Henkilökohtainen mielipide saattaa toki olla laajempikin kokonaisuus. Muistanette kauppaneuvos Paukun, joka usein mainitsi, että me olemme henkilökohtaisesti sitä mieltä. Siihen oli tyytyminen koko makkarakonsernin henkilökunnan, kuten myös vävypojan "Tollon". Kylvettäjä piti muistaakseni oman mielipiteensä, Paukun harmiksi. 

  No niin, potut taitavat olla kypsiä. Syömään kävi kutsu. 

YHTEENVETO

  Siitä, kun keväällä saareen tultiin, on kulunut kuusi kuukautta ja viisi vuorokautta, eli päivissä laskettuna 188. Noista päivistä ollaan oltu poissa saaresta 26 (lähde reissuvihko, virhemarginaali +/- 2, johtuen kirjanpitäjän muutamasta epätarkkuudesta). Tämä kauden päättävä? reissu on huomenna, pois lähdettäessä, ollut yhdeksän päivän kestoinen. Mitäpä tänä aikana on tapahtunut? 

  Ihmisiä olen nähnyt kaksi (naapurimökkiläiset), Hilppa ei yhtään. 

  Ohiajavia veneitä olen havainnut kuusi, joista kaksi on ollut sama luotsivene. Veneistä viidestä on näköhavainto, yhdestä kuulohavainto aamusumussa. Tässä tilastossa ei ole mukana mökkinaapurien veneitä.

  Lintuja on bongattu seuraavasti: kaksi korppia, yksi käpytikka, yksi pöllö, ja lukuisa määrä tiaisia. Pöllölajin tunnistaminen oli mahdotonta, koska se lehahti yöllä pihalampun valossa talon katolta metsään. Edes se, että kyseessä oli pöllö, ei ole täysin varmaa, valistunut arvaus kuitenkin. 

  Hirvimiesten laukauksia on kuultu neljä viime sunnuntaina.

  Kaupassa ei olla käyty, eikä ylipäätään missään. Ruoka on riittänyt. Huomisen aamupalan jälkeen jää kotiinviemisiksi pari palaa leipää, hieman juustoa ja levitettä. 

  Aluillaan oleva päivä on aamusta sateinen, mutta päivällä näyttäytyy sääennusteiden mukaan aurinkokin. Oivallista, voidaan ulkona loppuhetkien tunnelmia aistia. 

  Koko loppuvaa kautta kun palauttaa mieleen, näin talonmiehen ja yleisjantusen ominaisuudessa, niin merkittävää on se, että tuli tehtyä laituri ja huussi. Laituri vuoden, huussi vuoden tai kaksi etuajassa. Hyvä niin. Tehty on, jos vaikka kroppa entisestään on ensi kesään mennessä jäykistynyt. Reissuvihkoon piirretyn virallisen laiturikuvan tähän:

  Kuka täällä saaressa piirustusohjelmaa tarvitsee. Minähän olen suunnittelija Ukko ylijumalan armosta. Jo v. 1979 tekussa sanoi opettaja piirtämäni omakotitalon julkisivukuvia katsellessa, että tämähän on kuin mulkosilmä Väyrynen! Tässä kohtaa aloin epäillä omaa muistiani. "Oliko Väyrysen Pate jo tuolloin noin tunnettu persioona?" Tarkistin. Kyllä, Patesta tuli kansanedustaja v. 1970, ja v. 1979 hänellä oli menossa jo kolmas ministeripesti. Tempus fugit!. Ikkunoiden sijoittelun ei ehkä miellyttänyt. No, ei minusta suunnittelijaa pitänyt tullakkaan. Muutamasta kesämökistä, parista omakotitalosta, jokusesta laajennuksesta, lupakuvat 1980-luvulla olen piirtänyt. Pitkin hampain, kun en ole tutuille tohtinut eitä sanoa. 

  Huussia ei tarvinnut edes ruutuvihkoon piirtää, kuvat tulivat tuotteen mukana. Ja netistä sain etukäteen, jotta perustusten tekeminen luonnistui.

 

  Taustalla näkyvän aitankatto pitää ensi kesänä putsata sammalesta. Vähän on ollut puhetta, että aitan voisi myös maalata samoilla väreillä kuin muutkin rakennukset ovat. Muuten ensi kesä näyttää muodostuvan isompien projektien kohdalla niukaksi. Maakellarin kokonaisvaltainen tuunaus on, lopultakin, tehtävä. Ulkomaalausta piisaa: aitan lisäksi saunarakennus on kesken, veneliiteri alkaa sekin kaivata ehostusta. Voi sitä muutakin kopisteltavaa ilmaantua, mutta ei mieleen tule kovin rahallisesti merkittävää remointtitarvetta. Ai niin. Kaivo pitää putsata, eli pumpata tyhjäksi, pestä alaosastaan, ja tiivistää saumat, jotta pintavesi ei pääse sisään. Jos nämä toimenpiteet eivät riitä veden laadun parantamiseen, niin porakaivo tulee vakavaan harkintaan. Nythän vettä ollaan käytetty ruoanlaitoon ja kahvinkeittoon, mutta juomavesi ollaan roudattu mukanamme. 

  Lopettelen tätä luultavasti viimeistä kirjoitusta saaressa vuonna 2020. Laitan loppuun pari kuvaa tärkeistä ihmisistä. Ensi kesänä Liisa jo juosta teputtaa, lotraa rantavedessä riemuissaan. 

TIME IS RUNNING OUT

  Aika vähenee väjäämättä. Vielä pari päivää, pari sateista päivää, ja hieman yli puolen vuoden jakso on ohi. Kaikki alkaa olla valmiina. Itse asiassa ei ole kuin vesijärjestelmän, pesukoneiden, saunan padan ja kylmävesisaavin tyhjennys. Ne tapahtuvat keskiviikkona. Torstaina aamulla tavarat kasaan, jääkaappi ja pakastin pois päältä, lämpöpumpun etäohjaus kuntoon, ovet lukkoon, avanti. Kesästä muistuttamaan tänne jäävät kehäkukat ja maljaköynnös.  

  

  Tavarat ja Hilppa autolle. Auto ja vene Hanelille. Vene trailerille, akku irti, pressu päälle, arrivederci. Totuttelu talvikauteen voi alkaa. 

    Sitten takaumaa. Eilen oli sumuinen aamu. 7:45 näytti rannassa tältä:

  Kalakaveri tuli sovitusti kahdeksalta hakemaan. Meille on vakiintunut tavaksi, että verkot lasketaan minun veneelläni, nostetaan hänen. Uskaltauduimme ulapalle, sillä missään kohtaa ei tarvinnut ajaa paria sataa metriä kauemmas rannasta. Sitä paitsi jos Hannu olisi eksynyt, olisin voinut opastaa häntä Valtosen Taten, RIP, konstilla. Tatehan sanoi kaverilleen, kun he usmuuttivat sumussa jänismetille, ja tämä kysyi "mihis päin miä ajan?"

  "Aja aeroa kohti!", ja nosti airon pystyyn. 

  Löysivät perille. Tosipuheessa minä ajoin harhaan, snadisti. Olin puikoissa, kun Hannu nosti oman parin verkon jatansa. Hänellä oli vielä yksi verkko ihan laiturinsa vieressä, joten minä sinne ajamaan. Aurinko näkyi sumuverhon takaa, ja päätteli, että koko lailla sitä kohti pitää mennä. Matkaa ei paljoa ollut. Kun Aavokkaansaaren ranta alkoi häämöttää, olimme jo ohittaneet Hannun laiturin, ja aloimme tulla Avokkaansalmelle. No sata metriä pitkäksi meni. Ei maankaatojuttu. Mutta kyllä se vähän ipotti, ikänsä näissä vesissä kulkenutta. Eipä silti, muutaman kerran olen vuosien saatossa ajanut ihan perusteellisesti vikaan. Ei niilläkään kertaa onneksi ole mitään häverikkiä tapahtunut. Paitsi se, että Hilppaa ei ole aivan helppoa saada paattiin, jos on sumua. Kerran, vuosia sitten, nimittäin eksyttiin Anttolaan mennessä ihan kunnolla. Tai minä eksyin, Hilppa oli siivellä. Sumu, jota ei lähtiessä oikeastaan ollut lainkaan, yllätti Kiukuanselällä totaalisesti. Vuohisalmeen löydettiin joten kuten, mutta kun siitä piti suunnistaa kohti kylää, niin ajauduttiin puoliympyrä oikealle, ja kun ranta tuli vastaan, niin alkoi äimistely. Lopulta tajusin, että ollaan Kinoniemessä, Lehessalmen suulla. Siitä sitten ajeltiin hissukseen rantaa pitkin kohti Anttolaa. Jaaninniemen kohdilla alkoi sumu jo hälvetä, joten loppu oli helppoa. 

  Ei tuossa eksymisessä suurta varaa ollut. Ajoin tosi hiljaa. Toisalta aina on vaaroja olemassa. Sen huomasin konkreettisesti eilen. Joskus puoli kahdeksan maissa ajoi vene Rupakosta päin ohi. Ääni vain kuului. En tiedä, oliko paatissa kulkuvalot, mutta ei niitä ainakaan näkynyt. Ajoi varmaan plotterin avustuksella. Ei siinä mitään, kyllä siten reitillä kestää. Mutta entäs jos joku olisi usmuuttanut samoin konstein vastaan. Eipä näytä plotterin kanssakulkijoita, vastaantulijoista varoita! Jos ei vielä ole valoja, niin saattaa huonolla tuurilla tärähtää nokat vastakkain. Ja se onkin huonompi juttu.

  Muuten, meillä ei eilen ollut plotteria, koska Hannu ei ollut sitä veneeseen kiinnittänyt. Eikä me sitä kaivattu. Minkä minä pikkasen harhailin. 

  Me siis löydettiin kaikki kohot ja liput. Saaliista tuli sopivasti: Hannun verkoissa neljä siikaa ja kolme säynävää, minun pyydöissäni kolme siika, kilon hauki ja reilu puolikiloinen ahven. Eipä ole tarvis kauppaan lähteä purtavaa ostamaan. En kaloista kuvaa ottanut. Ette te kuitenkaan olisi uskoneet. Eihän Venäläisen Jussikaan uskonut, vaikka kaveri roikotti mahtikalaa metrin päässä, vaan tokaisi: "Valehtelet!"

  Vielä 10:35 näytti rannalla tällaiselta:

  Sain eilen ulkona hommat tehtyä. Huussin tyhjennys mukaan lukien. Tänään vein soutuveneen Potinlahteen talvehtimaan. Tosiaan ei juuri välttämättömiä hommia, edellä luettelemieni lisäksi, ole. Kaksi sadepäivää lienee edessä. Lämmitellään uuneja, nautitaan viimeisistä hetkistä ja hiljaisuudesta. Hiljaisuudesta, jonka rikkoo välillä uutislähetys tai suoratoiston pajatus. 

  Lähtö on aika rutinoitunut tapahtuma. Sen vuoksi onkin monta kertaa mietittävä, että tuliko kaikki varmasti tehtyä, kaikki tarvittava mukaan? Joskus olen vielä autolta palannut mökille jonkin mieleen muistuneen hakemaan. No, sellaisen sietää, mutta Hollolasta on kurjempi lähteä tänne ajelemaan, saareen soutaa kitkuttamaan. Onnistuu kyllä, jos tarve vaatii. Puun koputukset päälle! 

  Vastaamon tietomurto on tehnyt tempun. Se on ohittanut koronan, hallituksen arvostelun, USA:n vaalit, kaiken muunkin. Kieltämättä melkoinen juttu. Ja alhainen teko. Saa aikaan polemiikin lisäksi jotain konkreettistakin, tietoturvarintamalla meinaan. 

  Hämärää on. Valot on pitänyt olla pirtissä kaiken päivää. Ja myös hiljaista, pirtissä. Hilpan kirjan sivujen kääntely ja minun näppäinten painelu eivät herkkääkää korvaa kiusaa. Pitää kai lopetaa, kuoria mandariini välipalaksi, ja tutkia, mitä toosasta tulee. Fino alla prossima volta.

  PS. En minä italiaa osaa. Enkä oikein tiedä, miksi sitä väliin heittelin. No, avanti ja arrivederci sentää ovat tuttuja. Loppulausahduksen jouduin kuitenkin hakemaan. 

AIKAAN HERÄSIN

  Heräsin uuteen aikaan. Olin jo yöpöydän kellon rustannut illalla talviaikaan, joten olin heti ajan hermolla. Kellojen kääntelyä kestää ainakin pari vuotta vielä. Niin kai se oli? Järjetöntä puuhaa. Varsinkin osalle aurinkokellon omistajista. Kyllä kevyemmän, mökin tai rintamiestontin koristeeksi hankitun kevyen version, vielä kääntelee, mutta kivipaateen tai valujalustaan kiinnitettyjen kanssa on hankalampaa. Kaivinkonetta, autonosturia, miesjoukkoa siihen tarvitaan. En tiedä, miten kirkontorneissa olevat kellot nykyään säädetään. Oletan kuitenkin, että jokunen suntio on taas joutunut puoli neljä (kesäaikaa) heräämään ja kipuamaan torniin päästellen paikkaan sopimattomia murahduksia. Napapiirin tuolla puolen on kyseenalaista, kannattaako aurinkokelloa lainkaan kääntää.  Ei aurinko paljon talvella kipua paistelemaan, paitsi kevättalvella. Mutta silloin joutuu kellon kaivamaan metrisen kinoksen alta. Minä ainakin jättäisin sen tekemättä. Kaiken kaikkiaan ei ole kyllä asiaa aurinkokelloihmisten kannalta loppuun asti harkittu, kun kesäaikaan on siirrytty. Tiimalasin tai vesikellon käyttäjille ei ajan vekslauksesta ole sanottavampaa haittaa. Eikä kännykkäkansalle, läppäripoppoolle, tablettiporukalle; aika vaihtuu ihan ittestään. 

   Tuvan uunin laiton lämpiämään, onhan talviaika. Vähän on pihanurmi kohmeessa, vaikka plus yhtä näyttää mittari parin metrin korkeudella. Nythän ilma lämpenee, kymmentä astetta, päivin öin, povataan. Sateiseksikin muuttuu tiistaina. Pitää tänään tehdä mahdollimman paljon, jotta ei sateeseen tarvitse mennä äheltämään. Ei paljon tosin ole ulkoilmassa enää tehtävääkään. Eilen saatiin isot lehtilautat roudattua niille kuuluvaan paikkaa. Puhaltelin sitten loppuja kankaalle. Sitä on vielä hetkeksi jäljellä. Räystäskourujen putsaus odottaa, samoin huussin tyhjennys. Soutuvene pitää joku päivä viedä Potinlahteen pohja ylöspäin makailemaan. Ihan varmuuden vuoksi; jos vaikka lämmintä loppusyksyä pitää, niin päästään tänne karanteeniin, mikäli siltä tuntuu. 

  Eilen laitettiin naapurin Hannun kanssa muutamat verkot pyyntiin. Kohta lähdetään nostamaan. Kunhan tuossa sumussa kohot löydetään. 

  Kuvassa ei ole Manson on the Hill, eikä Fool on the Hill, vaan Outhaus on the Hill. Kuka säveltäis?

  Joo, alkaa päivä valjeta, minkä sumun keskeltä valjeta voi. Aurinkokelloa ei ole, joten sitä hommaa ei tarvitse tehdä, kääntöä. Mutta tuonne alas pitää kohta mennä muikuilemaan, josko näkisi kättään pidemmälle, vai jääkö nokkaetäisyydelle havaintokenttä. 

Vieläpä loppuun kuva n. vuoden takaa, kuva nimeltä "Tunnelmaa tupaan".

DAVE DEE, DOZY, BEAKY, MICK & TICH

  Sateen valloittamalla seudulla tulee luettua kirjoja. Kirjoista saa joskus kimmokkeita muisteluihin. Niin kävi nyt. Menossa on Ken Bruen'in Jack Taylor: Kulkurimurhat.  Ken Bruen on, kuten luonnehdinta kuuluu, "kovaksikeitetyn dekkarikirjallisuuden jatkaja". Häneltä on suomennettu kaksi teosta: Jack Taylor ja Jack Taylor: Kulkurimurhat.  Ensimmäisestä tehdyn tv-sarjan YLE esitti pari vuotta sitten. Lueskellessani tuota jälkimmäistä, tuli vastaan lukujen välissä olevalalla lehdellä seuraava oivallus:

  To do is to be

       Platon

  To be is to do

      Sokrates

  Do be do be do

        Sinatra

  Oli niin hauskasti sanottu, että jaoin sen eilen fb-seinälleni. Pian tuon oivalluksen jälkeen tuli eteeni Jack Taylorin krapulapäinen kommentti "Päässäni soi Dave Dee, Dozy, Beaky, Mick & Tich'in Bend It."   

  Mikäli olen oikein käsittänyt, ei Bend It ole Jack Taylorin lempimusiikkia. Hän mainitsee kasvaneensa Van Morrison'in Astral Weeks'in paisteessa. Phil Ochs'in hän mainitsee jossain käänteessä, myös Emmylou Harris'in. Samoin joitain minulle tuntemattomia, varmaan irlantilaisia, artisteja. 

  Pointti on, että Dave Dee, Dozy, Beaky, Mick & Tich sai minut muistelemaan. Piti mr. Googleakin välillä konsultoida. Tämä brittibändi oli uransa huipulla 1960-luvun puolivälissä, tai oikeastaan jälkipuoliskolla. Minä latasin spotify'n heiltä biisit Bend It, Hold Tight, The Legend Of Xanadu, ja Zabadak. Kuuntelin ne aamulla puuhaillessani tihkusateessa jotakin puuhatakseni. Toivat teiniajat mieleen. Ja onhan noita suomeksikin esitetty. 

  Nyt siihen pointtiin. Mieleeni palautui muita jo unohtamiani saman ajan bändejä. Ensin tuli Tom & Mick & Maniacs. Tämä ruotsalaiskokoonpano on mielessäni lähinnä biisien  Somebody's Taken Maria Away ja  I Who Have Nothing vuoksi. 

  Sitten muistin kätköistä putkahti Napoleon XIV. Tämän herran, oikealta nimeltään Jerry Samuels, muistan biisistä They're Coming To Take Me Away, Ha-Haaa! Uransa aikana mies on levyttänyt muutaman singlen ja kaksi albumia, joista jälkimmäisen, The Second Coming Rhino, 1996, 30 vuotta ensimmäisen jälkeen. En usko, että Suomessa muuta kuin tuota yhtä ja ainoaa muistamaan on juuri soitettu.  

  Vieläpä välähti, tietysti: Sir Henry and his Butlers ja täällä iso hitti Let's Go. Tämä tansakalaisbändi levytti Wikipedian mukaan vv. 1965-1968 muutaman singlen, eikä yhtään pitkäsoittoa. He levyttivät näköjään myös Barry McGuire'n hitin Eve of Destruction. Senhän Folk-Fredi veteli suomeksi nimellä Tuhon partaalla.  

  Riittäköön muistelu. Varmasti noita unhoon jääneitä artisteja löytyisi enemmänkin. Ylläolevat esimerkit saavat tällä kertaa riittää. 

  Latasin puhelimeeni aamulla myös Phil Ochs'in albumit All the News That's Fit to Sing (1964) ja I Ain't Marching Any More (1965). Ne kuuntelin läpi. Phil Ochs on minulle ollut maininta folkmusiikin 1960-luvun alun kulta-ajoilta. Pitää rauhassa kuunnella miestä ja hänen sanomaansa muutamaan kertaan. 

  Siinä kulttuuria sadepäivän ratoksi. Populaarikulttuuria tosin, ainakin popmusiikkikulttuuria mukana. En tuolla "tosin"-sanalla tahdo suinkaan väheksyä populaarikulttuuria. 

  Hämärään päivään syksyinen kuva. Huomenna on poutaa, pihalla vilskettä. Vilskettä siinä määrin kuin kaksi vanhemmanpuoleista immeistä pystyy saamaan aikaan.  

KOLTIAINEN

   Kolmas päivä lokakuisessa saaressa. Vettä taivaalta, tuulta kaakosta. Eilen aamupäivällä aloittelin lehtien poistamista pihalta, mutta sade keskeytti homman. Jatkuu seuraavassa lähetyksessä. Koko päivän tunnelma kiteytyy kuvaan, minkä otin lähtiessäni jeesaamaan naapurisaaren kauttaan lopettelevaa Juhaa parissa pikkuasiassa.

  Tämä päivä, huominen myös, kulunevat sisätiloissa, kuluvat kuluneessa oloasussa, kuluvat vitkaan, mutta pala kerrallaan. 

 

  Nousin ylös viiden maissa. Aamutoimien jälkeen keitin kahvit, katselin Areenasta dokumenttia Marianne & Leonard: sanoja rakkaudesta. Sehän kertoo Leonardin ja tanskalaisen Mariennen Ihlenin mutkikkaasta suhteesta, joka alkoi 1960-luvun alussa Hydran saarella Kreikassa. Mariennesta Leonard on tehnyt biisinsä So Long, Marianne ja Bird on a Wire. Sinällään dokkarissa ei paljonkaan uutta minulle ollut. Olen lukenut kirjat Sylvie Simmons: I’m Your Man – Leonard Cohenin elämä, sekä Nadel Ira B.: Leonard Cohen - elämäkerta. Katseleminen kuitenkin palautti mieleeni, kuinka noiden elämänkertojen lukeminen paljasti Cohenista piirteitä, joita en juurikaan ollut tiedostanut. Leonard käytti nuoruudessaan huumeita ja alkoholia melko railakkaasti, kävi läpi hermoromahduksen, ja rakasti naisia vapaan rakkauden ajan malliin. Hän ei osannut antaa itseään kenellekään. Niinhän se on. "Ei taiteilijaa voi omistaa", kuten Cohenin hyvän ystävän vaimo haastattelussa sanoi. Leonardin rakkaus Marianneen ja Mariannen rakkaus Leonardiin kesti, dokkarin mukaan, kummallakin kuolemaan saakka. Googlettamalla haeutussa kuvassa Marianne ja Leonard Hydran saarella.

  Cohen meni Hydran saarelle kirjapalkintorahoillaan. Hän viipyi siellä vuosikausia kirjailijana, lähti ison veden taakse aloittelemaan lauluntekemistä, koska kirjoittaminen ei elättänyt. Joskus täytyy kiittää nälkää. Ilman sitä olisimme ehkä jääneet paljosta paitsi. 

  Oliko oleilu Hydran saarella joku enne? Tuliko Leonardista Hydran kaltainen monipäinen olento? No ei ainakaan hirviötä. Mutta hän kasvatti aina uuden pään, kun yksi katkesi. Toki runoilija hän oli loppuun asti, ei se pää tippunut koskaan. Lopulta kaikki päät katkesivat pian neljä vuotta sitten, 7. marraskuuta 2016. 

  Leonard Cohen oli arvoituksellinen ihminen, vikoineen, lahjoineen. Mikään, mitä hänestä kerrotaan, ei saa häntä poistettua viiden mystisen miehen listaltani.

  Käväisin laittamassa veneen akun laturiin. Hämärää oli vielä, pientä pisaroinntia. Kaakosta suoraan laiturille puhaltava tuuli kävi vanhoihin luihin. Ytimiin ei aivan ehtinyt, kun pidin kiirettä. 

  Passaa akun täydessä tällissä talvehtia Piskolan peruslämpimissä tiloissa. Luultavasti viikon kuluttua siirtyy vene kuivalle maalle. Joko torstaina, tai perjantaina. Ehkä ennemminkin, jos alkaa täällä oleminen kehtuuttaa. Ei kovin sateista kuitenkaan ole ensi viikosta povattu. Katsotaan. 

  Huomisaamuna, täkäläistä aikaa, väittelevät Trump ja Biden toistamiseen. Nyt suljetaan toisen mikki, kun toinen puhuu. "Epäreilua!", sanoo Trump haastattelussa. "Väittelyn vetäjä on puolueellinen", jatkaa hän. "Ja vetäjän vanhemmat myös." Sen pidemmälle vetäjän sukuhistoriaan ei Trump viitannut. Ehkä on tviitannut? Tyypillistä trumpismia. Jokohan Halla-aho kevään kuntavaalikeskustelujen alla viittaa keskustelun vetäjän iso-iso-isovanhempien kansalaissodan aikaiseen punaisuuteen? 

  Yleinen huomio: Talitiaiset parveilevat. Niitä on runsaasti, ja ne käyvät istuksimassa ikkulaudoilla, saattavat jopa koputella lasiin. Taas googlettamaan. Sivulta https://www.is.fi/asuminen/art-2000000677589.html löytyi tietoa:

  Kyse on talvireviirin kartoittamisesta. Ne katsovat mistä löytyy ravintoa. Joka kolkka, mihin vain pääsee, käydään tutkimassa mitä mistäkin löytyy, selittää BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved talitiaisten pyrkimyksiä.  

  Sen vuoksi Suomeen talvehtimaan jäävät talitiaiset vaikuttavat koputtelevan ikkunalaudoilla kaupunkiympäristössäkin. Tiaiset saattavat lentää sisälle asuntoon avonaisista ovista ja ikkunoista.  Talitiaisten talvikäyttäytyminen poikkeaa merkittävästi niiden kesäisistä puuhista. Kesäkuukausina tiaiset pesivät ja saalistavat pariskuntina.  

  - Talvireviiri taas on alue, jolla saattaa liikkua isompi parvi tiaisia. Parvi tutkii reviiriä ja, kun yksi löytää jotakin, siitä hyötyvät kaikki, kun sana kulkee, Södersved selittää. Kyseessä on elämän ja kuoleman asia, kun kovat pakkaset alkavat paukkua.  

  - Pahan päivän varalle täytyy olla tiedossa, mistä ravintoa löytyy, ettei nälkä pääse kylmän ja lyhyen talvipäivän aikana yllättämään.

  Osaa tarvittaessa olla koltiainen, tuo tal'tiainen. 

MANIFESTITON LOKAKUUN

  En julkaise manifestia 17. lokakuuta 1905 (Juliaanisen kalenterin mukaan), kuten tsaari Nikolai II, enkä julkaise manifestia 20. lokakuuta 2020 (Gregoriaanisen kalenterin mukaan). Wikipedian mukaan "Manifesti (lat. manifestum ’julistus’ < manus ’käsi’ + festus ’kosketeltava’) on julkinen periaatteiden ja aikomuksien kirjallinen ilmoitus, joka usein käsittelee poliittisia aiheita, mutta manifesti voi myös ilmaista kirjoittajansa elämänkatsomusta tai taiteellisia periaatteita." Joten manifestin sijaan tyydyn toteamaan, että saaressa taas ollaan, ja että järvelle alkaa näkymään. 

  Aamulla oli Hollolassa, siis Hollolan Salpakankaalla, lunta viitisen senttiä. Sitä oli yön aikana tullut edellispäiväisen päälle lisää. Sitä oli niin, että pienet tiet, vähäkadut, olivat loskaisia, joskin isommat väylät olivat lumettomia. 

  Kun puoli yhdeksitoista ajettiin Lahden Renkomäkeen, vajaan kymmenen kilsan päähän, Vianoriin renkaanvaihtoon, oli maisema siellä aivan lumeton. Ei häivääkään, ei asfaltilla, ei nurmikolla. Kummasti jakaa Salpausselkä pilviä. Ainakin luulen, että siinä syy Salpakankaan ja Lahden monesti varsin poikkeavaan sademäärään. 

 Olimme aamulla käyneet viikon muonat Lidlistä, pakanneet auton valmiiksi, joten kun kiekot oli vaihdettu, päästiin suoraan tien päälle. Koska renkaiden pultit on syytä kiristaa sadan - kahden sadan kilsan ajon jälkeen, olin ajatellut käydä Mikkelin Vianorilla sen teettämässä. Äkkäsin kuitenkin, että Anttolan Unionilla, joka on tietysti vaihtanut nimeään monasti, ja on nykyään SEO, mutta joka on ikuisesti minulle Unska, on tuttu duunissa, joten soitin hänelle, ja hän lupasi mutterit kiristää. Voitettiin ainakin puoli tuntia. 

  Ajomatkalla ei paljon lunta näkynyt. Siellä täällä hieman valkoista sentään oli havaittavissa. Eikä ollut Anttolassakaan. Ei täällä kuulemma ollut missään vaiheessa lunta tullut. Mutta kylmää oli Potinlahdessa. Yksi aste plussaa ja tuuli pohjoisessa. Olisi pitänyt laittaa riskimmin päälle, mutta kun se on snadisti kaksipiippuinen juttu. 

  Pirtissä oli 15 astetta, kun sinne päästiin. Olin muistanut käskyttää ilpin päälle vasta aamulla yhdeksän korvilla, mutta oli se mukavasti hommaansa hoitanut. Uunit on nyt lämmitetty, patterit ovat olleet apuna päällä. Mittarit näyttävät reilua kahtakymmentä. Kohta voi patterit laittaa lepotilaan. 

  Kävin uteliaisuuttani kokeilemassa uutta lehtipuhallinta. Sen verran otin tyyppejä, että surruutin venevajan rannan puolella menevän pari metriä leveän nurmialueen lehdistä puhtaaksi. Mukavasti lensivät rantakaislikkoon. Taitaa olla minulle passeli värkki, koska tuntui tehoavan märkään lehtimattoonkin. Saattaa olla, että lopullinen lehtienpoisto jää tulevaan viikonloppuun, tai ensiviikon alkuun. On näet sateita huomisesta iltapäivästä lauantaiaamuun povattu. Passeli juttu, sillä eivät kaikki puut ole vielä lehdistään luopuneet. 

  Luultavasti jää verkkokalastuskin viikonloppuun. Kalakaveri naapurista lähti käymään kotonaan, eli tapahtui vuoron vaihto. Hän palaa lauantaina. Sitten varmaan muutamana päivänä siikaa kokeillaan, muikkua myös. 

  Korona jaksaa puhuttaa. Ja jaksaa puskea voimalla päälle. Maskia opeteltiin muutama päivä käyttämään. Ei mukavaa, mutta kaikkeen tottuu. Paras tottua, koska maskia saattaa joutua seuraavaan kesäkauteen asti määrätyissä paikoissa pitelemään. Joku koiranleuka tietysti tähän, että totta kai, eikä niitä määrättyjä paikkoja ole kuin yksi, naama. Sitähän minä tietysti tarkoitin. 

  Kello tulee viisi, alkaa jo hämärtää. Hilppa sytyttelee kynttilöitä. Uutisissa kerrotaan, että Finnair vähentää kuusisataa henkilöä. Ja että Stora Enson tulos on laskenut. Ja että koronatartuntojen määrä kasvaa. Minä kerron, että lopetan. Tämän ei-manifestin. 

MASKIANALYYSI

   Karanteenista ihmisten ilmoille saavuttuamme olemme jatkaneet jo aiemmin aloitettua tapaa: kauppoihin ja yleisiin sisätiloihin maskin kanssa. Olen ehtinyt eilisen ja tämän päivän aikana käymään Lidlissä, K-Supermarketissa, kirjastossa, Puuilossa, Motonetissä ja K-Raudassa. Havaintoja olen hieman tehnyt. Eniten suhteessa asiakkaisiin olen maskeja nähnyt K-Supermarketissa, ehkä puolella. Lidlissä ja kirjastossa ja K-Raudassa vajaa kolmannes on maskiin turvautuneita. Kirjaston lukua pienentää samaan aikaan kanssani tiloissa ollut suuri joukko koululaisia. Kaikella kunnioituksella, Puuilon ja Motonetin asiakkaat eivät kuulu innokkaimpiin maskinkäyttäjiin. Korkeintaan yhdellä viidestä oli sellainen kasvoillaan. Otanta on kovin satunnainen, eikä tulos ole erityisen luotettava, virhemarginaali +/- 50 %. 

  Ei Lahden seudulla ole suositusta maskin käyttöön kuin joukkoliikenteessä, koronatestiin hakeutuessa ja riskimaasta palattaessa. Eikä maskin pitäminen kovin hauskaa ole, olletikin rillipäälle. Enkä maskin tarpeellisuudesta ole kovin varma, ainakaan kauppareissulla, jos ei jää keskikäytävälle puoleksi tunniksi rupattelemaan tuttavajoukon kanssa. Asia lienee niin, että tärkeämpää kuin maski, ovat etäisyydet ja käsihygienia. Ajattelen kuitenkin niin, että jos on pienikin mahdollisuus, että maski estää tartunnan, epämukavuuden siedän. 

  Tiilikaiset tulivat eilen. Mukavaa heitä aina on nähdä. Liisa varsinkin, koska kehittyy hurjaa vauhtia. Huomenna perhe palaa Espooseen, Iiris loman jälkeen kouluun. Espoossa on koronatartuntoja ollut jatkuvasti. Se on kuitenkin niin laaja, että en kovin huolissani ole Lähderannan asukkaista. 

  Perhe Tiilikainen on tänään hajaantunut. Iiris on setänsä Tompan perheen luona, ja lähtee Emmin kanssa ratsastamaan. Hän sai ratsastustunnin synttärilahjaksi. Emmi tuo Iiiriksen illankahussa takaisin. Asiayhteyteen kuulumattomana mainitsen, että Iiris sai synttärilahjaksi myös aktiivisuurannekkeen, jonka kanssa hän kerää pisteitä. Iiris oli lahjastaan iloinen ja sanoi: "Peppe-papallakin on tajukello!" Anna on Jämsässä. Hän lähti ap. ajelemaan Himokselle, missä vietetään nuoruudenystävän mökillä tämän synttäreitä. Takaisin Anna tulee illalla. Liisa ja Joni ovat meillä, joten rauhallista on. Liisa on nukkunut parvekkeella jo kauan. Kohta varmaan heräilee. Liekö yhtä unisen oloisena kuin aamulla?

  Iiiris heräsi virkeänpänä ja oli heti pelaamassa jotain sanapeliä Jonin padilla.

  Aamulla kuudelta, kun lähdin lenkille, oli pakkasta kolme astetta. Raikas keli dallailla. Karttojen mukaan ei Anttolassa ollut niin kylmää. Huomenna sataa, vettä, räntääkin ehkä. Syksy näyttää tapojaan. Ei onneksi vielä kunnolla pakasta, ei lunta sada, sillä lehtien poisto ensi viikolla on saaressa edessä. Vähän vikkuutelin uudesta tavasta. Annoin näet periksi entiselle mielipiteelleni "meillehän ei, kele, lehtipuhaltajaa hommata!" Vastemielisyyteni moiseen vempeleeseen johtui sen pitämästä äänestä, jolta halusin naapurit ja itsemme säästää. Kuitenkin nykyisin saa akkukäyttöisiä lehtipuhaltajia. Yhdellä tai kahdella akulla toimivia on ainakin Makitalla, ja minulle on kaksi Makitan tehokasta akkua. Ostin siis viikko sitten nettikaupasta puhaltajan, minkä tänään kävin hakemassa K-Raudasta. Se toimii yhdellä akulla, joten periaatteessa akkua vaihtamalla ja toista lataamalla se on jatkuvasti käyttökunnossa. Ilman nopeudeksi ilmoitetaan 187,6 km/h. Ei siis kannata tehdä kuten Aake Pulttiboisissa: Hän puhalsi suuhunsa tukankuivajalla, jolloin posket lepattivat mukavasti. Mukavuus lenee kaukana liki parinsadan kilsan vauhdissa. Tuli mieleen, että varmaan akkukäyttöisestäkin puhaltajasta ääntä löytyy. Tarkistin. Valmistaja ilmottaa seuraavaa: Äänenpainetaso (LpA): 84 dB (A),  äänen voiman taso (LWA): 96 dB (A). Mitä lie tarkoittavat? Sitä ainakin, että (tarkisti) kuulosuojaimia on käytettävä työssä aina, kun melutaso ylittää 85 desibeliä dB(A). Jippii, ei pääse työsuojeluvastaava huomauttamaan, jos ilman suojaimia puhkun. Olen desibelin verran oikealla puolella, tai sitten 12 desibeliä. Ei auennut minulle äänenpainetason ja äänenen voiman tason ero. Tosipuheessa kyllä suojaimia kannattaa käyttää. Ääntä siis lähtee, mutta ei moottorin pärinää. Etsin pikaisesti tuotetietoja polttomoottorikäyttöisistä puhaltajista. Ei niissä ilmoitettu melutasoa. Saletisti kuitenkin äänekkäämpiä kuin akkukäyttöiset. Tehokkaampia näkyvät olevan, ja paljon painavampia. 

  Haravoiminen ei ole koskaan ollut mielihommiani. Nyt siitä päästään suurelta osin eroon. Nurmialueet, joilla ei ole vaahteran tai lehmuksen tiputtamaa lehtimattoa, aion ajaa ruohonleikkurilla, jolloin lehdet silppuuntuvat lannoitteeksi. Suorastaan innolla odotan ensi viikkoa ja puhaltimen testausta. Ei tule tänä syksynä rakkoja peukalohankaan haravan varresta!

  Kansanedustaja sai tartunnan, pääministeri altistui, Kärppien edustusjoukkue karanteeniin, hallituksen koronatoimia haukutaan, Euroopassa koronakäyrä nousee jyrkimmin koko pallolla. Roketteen tulosta milloin minkäkinlaista tietoa. Turha odotella, että rokote mattimeikäläisen elämää kovin pian helpottaa. Eletään iisisti, välimatkoista välitetään, maskiin totutellaan, käsidesiä lotrataan. Eikä mennä suot'aikojaan parveilemaan. Eikä pervoilemaan varsinkaan. 

  Liippi heräsi äsken. Iloisena heräsi. Hyväntuulinen tyttö se on.

RASVANIPPA

 Kun aamuisin kampeutuu jaloilleen, on koko kroppa helevetin jäykkä. Paitsi sieltä, mistä pitäis. No vitsi, vitsi. Mutta tosipuheessa lonkat, polvet ja hartiat naksuvat, suorastaan rutisevat. Alkaa hiljalleen unelmoida androidielämästä. Hienoa olisi, jos olisi rasvanippa joka nivelelle. Ei kun rasvaprässillä surauttaisi vaseliinia rahiseviin paikkoihin, ja etteenpäin! Androidin ajatusmaailmaa ei kyllä niinkään tule kadehtittua. Paitsi ehkä ihmisen kaltaisen robotin Daneel Olivawin ajatusmaailmaa. Oikeastaan Daneel Olivawin ajatukset olivat Isaac Asimovin ajatuksia. Isaac on poistunut keskuudestamme, ihmisen kaltaisen robotin toteutuminen puolestaan on ehkä hyvinkin lähellä. Tuskin kuitenkaan aivan Daneel Olivawin kaltaisen. 

  Kun on seurannut maskipolemiikkia, hatarastikin, täytyy ihmetellä. Ei mitään järkeä. Vaikka rautalangasta väännetään, ei mene perille. Kun on pelko persiessä, on kaikki keinot otettava käyttöön, siltä tämä tuntuu. Ja tällä kertaa en niinkään soimaa persuja, vaan toiseksi suurinta oppositiopuoluetta. Pääministeri lopulta pyysi THL:n Makku Tervahaudalta vastausta, sai sellaisen, ja sanoo asian olevan hänen puolestaan loppuun käsitelty. Onkohan Orpon puolesta? Vai jatkuuko räkytys? Alkaa tuntua siltä, että ei tarvitse ihmetllä, miksi Kokoomuksen suosio ei nouse. Eivät ihmiset tyhmiä ole. 

  Vene on talvihuollettu. Käveltiin kylillä vajaan tunnin lenkki toimenpiteen valmistumista odotellessa. Käytiin hautausmaalla, urheilukentällä, uimarannalla, lopuksi kierros Sahaniemessä. Hautausmaa on parturoitu jossain vaiheessa melkein puuttomaksi. Tuttuja nimiä osui kuljeksiessa silmiin sieltä täältä. Tietysti omat sukulaiset käytiin tervehtimässä. Paljon muistoja nousi mieleen urheilukentällä ja uimalaitoksella. Hieman ovat maisemat muuttuneet sitten seitkyluvun alkupuolen. Oli vanhoja talojakin sentään jäljellä. Mutta ei räätäli Tassin taloa. Sen paikalla on jo pitkään ollut rivitalo. Tassi, jonka oikea nimi ei ota muistuakseen, oli persoona, kuten Anttolassa moni viisikymmentä vuotta sitten. Mistä muuten nuo lempinimet ihmisille annettiin? "Räitäl Tassi", suutari "Pik'suihna", pari mainitakseni. 

  En tiedä, koska Anttolan Liikenteen tallit on purettu, mutta nyt paikalle on noussut omakotitalo. Pihat vielä kesken ja sisätyöt käynnissä. Muistui mieleen, kun paikan ohi käveltiin, Ahos-Ritin muinoinen lausahdus: "Akun kengät on tietysti Liikenteen talleilla!" Sillä Riti tietysti tarkoitti Luukkosen Akua, Anttolan Liikenteen bussikuskia ja monitoimimiestä. Mukava päiväkävely lapsuuden ja nuoruuden maisemissa.  

  Aamulla jätetään Anttola toviksi, mutta alkuviikosta vielä kerran tälle syksylle palataan. Kun edellisessä jutussani luettelin tekemättömiä töitä, unohdin mainita lehtien haravoinnin ja räystäskourujen puhdistuksen. Eiköhän lehti ole viikon kuluttua melko tarkkaan pudonnut. Päästään paikat siistimään. Nyt tosin uusilla metodeilla, mutta siitä enemmän, kun se on ajankohtaista. 

  Loppuun muutama kuva. Ei olla Espanjassa. Auringonkukista muutama ehti kukkaan, muut jäivät nupulle. Vähän liian varjoinen kasvupaikka tosin on.

Osa karviaispensaasta on päättänyt tunnustaa väriä. Tai sitten pensas on sopusointuisasti vihervassari. 

Nuori lehtikuusi komeilee aamuauringon säteissä.

VERSON OLLES

  Vääjäämättä kulkee aika kohti mökkikautemme loppua. Pahimmillaan on edessä puolen vuoden tauko, parhaimmillaan kolmen kuukauden katkos. Paremmassa vaihtoehdossa talvi on suotuisa, päästään helmikuussa saareen. Pahimmassa ilmastonmuutos on uhmannut mr. Trumpin kieltoa, ja tehnyt talvesta niin leudon, että jäätilanne on liian arvaamaton täällä liikkumiseen. Siinä tapauksessa tänne päästään vasta aluillaan verson olles. Orson Welles pyörii kuvaruudulla kevättalvella, täytyy tyytyä vaikkapa siihen. Voi joutessaan katsoa Citizen Kane'n, ihan sen vuoksi, että en ole vielä päässyt yksimielisyyteen useiden kriitikoiden mielipiteen "Citizen Kane  on kaikkien aikojen paras elokuva" kanssa. Oikeusjutun voisi myös katsoa, jos se jostain löytyy, Mahtava Ambersonit toki. Kolmannen miehen myös, tietty, vaikka se ei Wellesin ohjaustyö ole. Muistan elokuvan 1960-luvun alkupuolelta, kun sen tv:ssa näin. Jotain mystistä siinä silloin oli, ja Anton Karas'in säveltämä tunnusmusiikki jäi lähtemättömästi mieleeni. Welles'in maailmanmaineeseen nosti kuunnelma Maailmojen sota 1938, joka perustuu H. G. Wellsin vuonna 1898 julkaistuun tieteisromaaniin. Myöhemmin siitä on tehty kaksi elokuvaa ja yksi tv-sarja. Wells oli tieteiskirjallisuuden uranuurtajia, ladun toki avasi Jules Verne puoli vuosisataa ennen häntä.  

  En näköjään kovin isoa tuuppausta kohti Chromebookia tarvitse. Aamukahvia keitellessäni päähän pälkähti "verson olles, Orson Welles", ja eiku rustaamaan juttua. Nyt on versot ja Wellesit puitu, banaaliimpiin asioihin eilisiltaisen, Maailmojen sotaan sopivan, kuvan myötä.

  Hiljalleen ollaan syksyn vaatimia toimenpiteitä nahuttu. Eilen otin rantapumpun pois. Oletan, että puutarha ei enää tarvitse kastelua, ja saunavedet jaksaa kantaa. Pihalta ollaan kaikki kalusteen yms. kannettu suojaan. Puutarhatuolien pehmusteet, samoin pehmusteen kesäkeittiöstä, ollaan tuotu sisälle pikkukammariin. Vaikka talo talven kylmillään onkin, pehmusteet on parempi täällä säilyttää. Aitoissa ne helposti jopa homehtuvat. Otin myös sähkömoottorin soutuveneen perästä, öljysin, ja laitoin venevajaan talvehtimaan. Akku on latauksessa, tänään vien sen maakellariin viettämään kaamosta.  

  Eilen kun puuhailin, soi korvissa Jackson Browne. Mies täytti äskettäin 72 vuotta. Uudenpaakin tuotantoa olen tietysti kuunnellut, mutta en jostain syystä ole niin sinuiksi tullut, kuin kuuden ensimmäisen albumin [Jackson Browne (1972), For Everyman (1973), Late for the Sky (1974), The Pretender (1976), Running On Empty (1977) ja Hold Out (1980)] kanssa.  Vaikka onhan vaikka The Naked Ride Home (2002) hieno levyjä. Samoin Time The Conqueror (2008). Siinä Jackson, tapansa mukaan, kyseenalaistaa USA:n presidentin ja hallituksen toimia, nyt liittyen Irakin sotaan ja Katrina hurrikaaniin. 

  Talveen valmistautuminen lipesi musiikkiasioihin. Palaan kontekstiin. Likipitäen kaikki tarvittava on tehty. Enää oikeastaan vesijohtojen ja pesukoneiden tyhjennys, sekä soutuveneen vienti Potinlahteen, ovat jäljellä. Vedet jäävät vielä päälle, kun perjantaina lähdemme muutamaksi päiväksi Hollolaan. Uskallan näin tehdä, sillä ennusteet ovat sellaisia, että yöpakkasia ei juuri esiinny. Sitä paitsi talojohto kaivolta on jossain määrin eristetty, joten ei ihan pikkupakkanen pääse vaikuttamaan. 

  Aamusta tihuutteli hieman vettä. Tihuutteli, vaikka ei pitänyt. Nyt näyttää loppuneen. Lähden kärräämään puita saunan liiteriin. Se ei ole välttämätöntä, mutta koska hieman tilaa on, passaa viedä. 

  Huomenna on se veneen huolto. Siinä eläkeläisille ohjelmaa. Hilppa lähtee mukaan, jos ei kovin tuulista ole. Hän ei tunnetusti tykkää lainkaan olla vesillä, jos ryttyyttää. Juuri kuulin toimittajan sanovan tv:ssa, että muutkin ovat viime aikoina maaleja tehneet, joten se ei enää jää Teemu Pukin harteille. Huonosti ole tosiaan urheilua viime aikoina seurannut. sillä en ole Teemun huomannut tehneen yhtään maalia harteillaan. Diego Armandolla oli "Jumalan käsi", onko Teemu Eino Anterolla "Jumalan hartiat"? Tähän kiperään kysymykseen on hyvä lopettaa. 

GET UP, STAND UP

   Aamulla ajettiin veneellä kylille. Lähes rasvatyyni ilma, ei sumua matalalla, ihanteellinen ajokeli. Yhdeksältä oltiin satamassa. Tienoo oli, kuten arvata saattoi, hiljainen. Salen pihassa sentään oli kaksi autoa, joista toinen lähti, kun sinne pääsimme. Fillarilla ilmestyi nurkan takaa Joppe Tanenpoika Tiusanen, ennen kuin sisään ehdimme. 

"Joko taas", kysäisin edesmennyttä kaimaani Hämäläs-Peppeä lainaten. "Vastahan viime syksynä nähtiin!" 

  Sattumoisin oli Joppe pyöräillyt vastaamme noin vuosi sitten, kun käveltiin pieni lenkki odottaesamme veneen syyshuollon valmistumista. Samat oli jutut nytkin. 

  "Ootko sieniä löytäny?", kysäisi Joppe heti moikattuaan. Minä kerroin tarvittavan määrän keränneeni. Joppe valitteli, että oli jo toinen kesä, kun jäivät rouskut löytymättä. Minä siihen pääsin kehumaan, että säkällä ja kokemuksella olin osunut joka kesä myös noita suolattavia keräämään. Joku sana vielä vaihdettiin, loppuvuotta toivoteltiin. 

  Salessa ei tosiaan ollut tungosta: kaksi asiakasta meidän lisäksemme, yksi henkilökuntaa edustamassa. Nopeasti vähät ostoksemme kerättiin, takaisin satamaan lompsittiin. Eikä yhtään ihmistä vastaan kävellyt, ei ohi mennyt. Mitäs me kylillä enää, ajeltiin takaisin. 

  Sellainen seisahtuneisuuden aika on meneillään. Aamupäivän oli pilvessä ja ilmanala kosteaa, iltapäivällä alkoi pilviverho hieman rakoilla. Jotain ääntäkin on kuulunut. Ensin lensi isohko aurantapainen hanhia, ilmeisesti kanadan -sellaisia, matalalla yli. Ihan vika suuntaa lensivät, muuttoa ajatellen, nimittäin kaakkoon. Mutta melkoista ääntä ne pitivät. Kuvaa en ehtinyt niistä nappamaan. Äsken, kun menin laittamaan pressua veneen päälle, sörnäytti helikopteri. Matalalla sekin, ja ääntä päästeli myös. Kuva jäi ottamatta, kun puhelinkin oli unohtunut pirttiin. Lie ollut muuttomatkalla, sillä suunta oli melko jämptisti etelään. Tai no, en ihan varmasti tiedä, missä helikopterin talvehtivat. 

  Sain muuten tänään luettua sentään yhden kirjan loppuun. Monta otin reilu viikko sitten mukaan, kahdella olisin pärjännyt. Onneksi on kuitenkin iso reppu. Kyllä se lukukausi, mikä ei ole lukukausi, pian alkaa. Samoin alkaa kaurapuurokausi. Kaurapuuron kanssa on kuten lukemisen: ei saaressa tule tehtyä, talviaikana kotona pikakaurahiutaleitten käyttö on joka-aamuista. "Mens sana in corpore sano", sano. 

  Hilppa ryhtyi tuossa etuvasemmalla kyykkyjä tekemään. Hän on myös aloittanut tv:n aamujumpan tahtiin heilumaan. Pitäs vissiin itekin! Selkeästi on joku kilo tullut lisää viimeisen kuukauden aikana. Heti se tapahtuu, kun liikunta vähenee. Pian marraskuu koittaa, ja kilot alkavat karista. Kunnes joulu saapuu pilaamaan kaiken. Tammikuusta huhtikuuhan saakin sitten lenkkeillä uutterasti, jotta on sopivissa mitoissa, kun mökkikausi alkaa. Kilot tulevat helposti, lähtevät hammasta kiristellen. Ruokailutottumuksien muutoksella voisi ehkä estää lisäkilojen hyökkäyksen, mutta kun ei kovin epäterveitä tapoja kuitenkaan ole, niin ehkä ei vähistä nautinnoista ole syytä luopua. Herkkupala silloin tällöin, ulos päivittäin, niillä jatkan edelleen. 

  Aamulla, ennen kylille lähtöä, etsi Hilppa komerosta itselleen pipoa. Hänen käsiinsä sattui Elinan aikanaan täällä pitämä myssy. Minä, että "anna, kun kokkeilen!" Tälläsin myssyn päähäni, menin rannalle ikuistamaan. Joopa joo: Get Up, Stand Up.

  Tuon artistin kuolemasta on ensi keväänä jo 40 vuotta. Jos ei syöpä olisi iskenyt, niin kukaties nyt seitenvitonen painaisi vielä täysillä. Tai sitten olisi vetäytynyt eläkepäivikseen Etiopiaan, sillä Etiopia lienee rastafarin utopia. Olipa katsomus ja uskomus hänen biiseissään mukana tai ei, niin melkoinen kyntäjä musiikkisaralla hän oli. 

  Periferian feikkirastafari lopettaa jauruamisen tähän.

KARHUA KARHUAMATTA

   Nyt on karhunlihaa maistettu. Hyvää oli, posunlihan kanssa uunissa tuntikausia muhinut pata. Pottumuussia, puolukkahilloa lautasen syrjään, lihaa avokätisesti, pullo punkkua kyytipojaksi. Jälkiruokana puolukkasorbettia. Päälle kahvit puolukkapiirakan kanssa. Tuhdisti tuli syötyä. Hyvä, ettei tarvinnut veneelle mennä rinnettä pyörimällä. Ei punkkulasillisen, vaan täyden mahan vuoksi. Kiitos Taina ja Haneli!

  Nyt on olo tasaantunut, hyvin nukutun yön ansiosta. Tuvan uunissa tuli roihuaa. Aamukahvi on juotu. Uutissivuja on rullaitu. 

  Yle: Trump, korona, sote, autoilun verotus, F1. 

  IS: Trump, korona, hömppää, urheilu.

  IL: Trump, hömppää, urheilu, hömppää.

  Länsi-Savo: paikallista

  ESS: paikallista

  Kuvitteellinen Pihanurmen Sanomat: Kahdeksan astetta, tyyntä, puolipilvistä, hiljaista. Tänään odotettavissa aamupäivällä poutaa, iltapäivällä satelee. Kalenterissa ei merkintöjä, eli vapaata puuhastelua. Iltapäivällä saunomista. Illalla Eränkävijät, Arto Nyberg, Tanssii tähtien kanssa (Hilppa), kirja (Peppe).

  Pihanurmen Sanomat oli 1950-luvun jälkipuoliskolla hetken ilmestynyt paikallinen päivälehti. Se ilmestyi Piskolassa. Sen puuhamiehet ja jokapaikanhöylät olivat Rukkastuppo ja Kalle Miinus. Eli Haneli ja minä. Vanhoja lehtiä kuskattiin lastenvaunuilla aitasta tuupaan, saatiin joskus namunen palkaksi. En muista, kumpi oli Rukkastuppo, kumpi Kalle Miinus. Minä varmaan vanhempana olin päätoimittaja, sillä Haneli on ollut jotain kolme tai neljän ikäinen. Lehti koki konkurssin melko nopeasti, nimet jäivät mieleeni elämään.

  Kello on vartin yli seitsemän. Kohta saa vetää hiilet uunista piisiin. Hilppa sen kuin nukkuu. Raskas ruoka vaatii raskaat unet. No nyt se kömpii kammarista. Täytyy nostella jääkaapista tykötarpeita kahvipöytään.

  Huomenna usmuutetaan kylille kauppaan. En tiedä mikä käytäntö Anttolassa on vallalla, mutta aiotaan maskeja autolta hakea mukaan, niitä kaupassa käyttää. "Ei vara venettä kaada", sano eno ja tipahti. 

  Torstaina on taas kyläreissu: veneen talvihuolto. Varasin ajan jo kuukausi, toista, sitten. Edellisistä syksyistä oppineena varasin sen iltapäiväksi; aamusumussa ei ole kovin mukavaa ajella.

  Perjantaina on lähtö Hollolaan, takaisin saareen luultavasti tiistaina 20. lokakuuta. Se taitaa olla kauden viimeinen reissu. Kuun taitteessa laitetaan veneet teloilleen, talo kaamoskuntoon. Korona-aikaan siirrytään konkreettisesti. Peukkua pidetään, sormia selän takana ristitään, munia puristellaan, että tulisi kunnon talvi kantavine jääpeitteineen, hiihtolumineen, jotta viimeistään helmikuussa tänne päästään. 

  Päivä alkaa hiljalleen valjeta. Sähköpostiin kilahti jotakin. Ahaa, Lastukirjaston uutuusvahti siellä moikkailee. Olen laittanut muutamia kirjailijoita uutuusvahtiin, eli kun heidän uutuuksiaan, ainakin kirjastolle uusia, teoksiaan on sinne hankitaan, saan tiedon. Itse asiassa tieto tulee jo silloin, kun kirja on tilattu, joten pääsen eturivissä sen varaamaan. Nyt vahti kertoo, että Ian Rankin'ilta on tullut englanninkielinen Rebus-sarjan opus A Song for the Dark Times. Täytyy siis odotella, kunnes suomennos on painettu. 

  Kohta laitan vaattetta, lähden pihalle källäilemään. Jotakin puuhastelua aina ilmenee. Päivät kuluu vitkaan kohti tiistaista syyspäivän tasausta, ensi sunnuntaina tapahtuvaa (sic,) talviaikaan siirtymistä. En kovinkaan malttamattoman odota joulumusiikin ja -mainosten päälle vyörymistä. Joulua sinällään odotan: mielenkiinto kohdistuu Liisan ensimmäisen joulupukin habitukseen. 

  Tällaista tänään. Kuvassa ei ole Diogenes, ei Dionysos myöskään, vaan Peppe itse muutama vuosi sitten luomassa kuvassa, kuvassa, joka osui silmiini taannoiseen blogiin kuvia etsiessä.

  

TUNNELMIA JA EI

   Pimeää, tuulista, sateistakin. Sellainen on lokakuun perjantai-ilta saaressa. Katsottiin äsken Netflixiltä 1. jakso Venäläisestä sarjasta Matka järvelle. Se juuri julkaistu juttu ja kertoo rajusta tartuntataudista, mikä uhkaa tehdä lopun ihmiskunnasta. Koronakauhua potenssiin jotain. Sen verran kiinnostava, että tulee katsottua seuraavakin jakso, ja seuraavaa seuraava, näin uskon. Mutta ei tänään; Hilppa ryhtyi katsomaan Vain elämää. Minä olen tehnyt ohjelman suhteen Dumarit, eli kieltäytynyt siihen osallistumasta. Hande tietysti esiintyjänä, minä katsojana. 

  Sen verran onea olo jäi jäi tuosta aika kammottavasta sarjasta, että "lavastin" pari tunnelmakuvaa, sillä aikaa kun Hilppa keitti espressot ennen ohjelmansa alkua.

  Tänään ei päivällä juurikaan sadellut. Minä kokosin kastelutletkut pois lojumasta, poltin tynnyrissä sinne kesällä viemäni lupiinin siementämään valmiit kukinnot. Eivät, kele, ne ainakaan lisää kukkia puskemaan ala! Siinä tärkeimmät. Saunottiin iltapäivällä. Nyt vietetään iltaa, kumpikin tavallaan.

  Tällä viikolla ollaan syöty hyvin. Niinhän me yleensä, kun kesällä saa paljon aineksia omista kasvatuksista. Nyt ei niinkään ole ollut näistä kyse. No, peruna on omasta takaa, itseasiassa ihan viimeisiä tänään vietiin. Mutta mitäs tästä sanotte: Ollaan syöty haukea à la neljä tuntia verkosta pannulle, ollaan syöty suppilovahverokeittoa, ollaan syöty hirvipaistia, ollaan syöty siikafileetä. Eilistä, sori, kun eilen piti syödä se hauki. Eilisyyttä kompensoimaan oli siian kera kantarellikastike. Kävin sen verran ap. keräämässä. 

  Ei noita enää kovin paljon näy kasvavan. Sitäpaitsi alkaa olla melko vaikea havaita keltavoittoisen lehtimaton alta. 

  Kahvin kanssa ollaan nautittu toscaomenakakkua, omista omenista, tietty.

  Jotta menyy ei latistuisi, mennään huomenna Tainalle ja Hanelille syömään karhupaistia. En tosin tiedä, onko se kuinka hyvää. Kehuttavan olen kuullut. Kerran olen maistanutkin. Talinnassa vuosia sitten. En olisi edes muistanut, mutta Hilppa valisti. Olin vissiin sen verran muitten nautinta-aineiden lumoissa, että en kyllä makua muista. "Ei kummoista", sanoo Hilppa, "liekö edes karhua ollut!"

  Voi olla, että  meitä on juksattu. Tai sitten ei. Huomenna kuitenkin karhua maistetaan. Jollei Haneli meitä juksaa. Se Haneli on salaovela mies paistiensa suhteen. Seitkytluvun alussa se teki majavapaisti uunissa, sitä tarjosi... en enää muista minä, ja vasta syötyämme pyysi arvamaan, mitä paisti todellisuudessa oli. Ei tainnut kukaan arvata. Mutta ihan syötävää se oli. Muistaakseni. 

  Haneli, joka kävi amiksen ravintolalinjan, ei ole kylläkään ihan anhiton kokki. Vaikka ravintolaura jäi muutaman kuukauden mittaiseksi, eikä ruoanlaitto ole edes varteenotettavaksi harrastukseksi päässyt, onnistuu häneltä tiettyjen juttujen valmistaminen. Onnistui jo silloin seikytluvulla. Muukin, kuin majavapaisti. Muistan, kun oltiin eräänä alkusyksyn viikonloppuna täällä saareessa. Meitä oli Hilpan siskon Jatan jo edesmennyt mies Masa, Hilpan jo edesmennyt veli Kake, Haneli ja minä. Juotiin juomia, kerättiin sieniä, saatiin verkosta pari lohta, Haneli ampui pari sorsaa. Kun sitten lauantai-iltana apettiin savulohta ja leivinuunissa valurautapadassa haudutettua sorsaa kanttarellikastikeessa à la Haneli, ryystettiin kyytipojaksi Feteascaa, Egri Bikavéria ja päälle kossunaukut, niin Masa loihe lausumaan, että ei elämän päivänä ole näin hyvää syönyt!

  On täällä muutkin kaverit Hanelin riista- ja kalajuttuja maistaneet. Vai mitä Rohus-poijaat? 

  Kirjoitusvaihe tuntuu olevan yllä. Joka päivä näköjään jotakin laitan bittiavaruuteen. Kuten eilen sanoin, ei lukeminen jostain syystä ota tuulta alleen. Pitää tehdä sitä, mikä hyvältä tuntuu. Kyllä tässä iässä täytyy olla vapaus valita. Täytyy, sillä se täytyy olla missä iässä tahansa. Vaikkei ole. Vaan ei siitä enempää.

  Ressun biisejä lauletaan selän takana. Ei kai niissä mitään vikaa ole? Mutta "kohlakkoin", sanoi uushollolalainen sudeettisavolainen, "lählen kokovartalon nojalle".

YLI-IHMISIÄ

  Joskus olen pähkäillyt, että olenko tavallista pöljempi, itsekeskeisempi ja vähäpätöisempi ihminen? No luultavasti olen. Mutta miksi? Siis miksi olen pähkäillyt. Sitä, miksi olen tavallista pöljempi, itsekeskeisempi ja vähäpätöisempi ihminen, tulen käsittelemään jonain tarkemmin määrittämättömänä ajankohtana. 

  Olen pähkäillyt, että olenko tavallista pöljempi, itsekeskeisempi ja vähäpätöisempi ihminen, sillä monissa kirjoissa, useissa elokuvissa, sekä lähes kaikissa tv-sarjoissa esiintyy ihmisiä, jotka ovat huikeasti itseäni viisaampia, avarakatseisempia, armeliaampia tai voimakkaampia. Ne ovat ihmisiä, jotka osaavat siteerata pitkiä pätkiä tunnettujen runoilijoiden tekstejä, vetäistä lainauksia milloin mistäkin klasikkokirjallisuuden merkkiteoksesta, livauttaa helposti keskustelun lomaan Nietzscheä, Kantia ja  Rousseauta, antiikin filosofeja höyhenenkevyesti, ratkaista matemaattisia ongelmia suitsait, ladella piin likoarvon aivoja verrytelläkseen tuhannen desimaalin tarkkuudella, luetella sata linnunratamme naapurigalaksia aakkosjärjestyksessä etu- ja takaperin, muistaa kaikki kirjoitetun historia aikana käydyt sodat ja niitä seuranneet rauhat, tunnistaa jokaisen uhanalaisen eläimen (kasveista puhumattakaan). He ovat ekologisesti kansakunnan kaapin päällä, tukevat vähäosaisia Suomessa, Afrikassa, Kauko-Idässä ja Etelä-Amerikassa, auttavat kaikki kaupungin vanhat rouvat kadun yli, nuoret rouvat ja neidit myös (asettaen päällystakkinsa lätäkön päälle), eivät kiroile (tai kiroilevat kahehdittavan railakkaasti), osaavat päätellä asioiden oikean tolan minimaalista vihjeistä, voittavat jokaisen oveluudessa, kaksinkamppailussa, shakissa, tammessa, koronassa, rantalentopallossa, petanquessa ja mölkyssä, sekä tuoksuvat aina kuten tuntematon kukka tropiikin. Heidän etevymmyytensä lyö laudalta ainoastaan heidän käsittämätön vaatimattomuutensa, nöyryytensä ja ymmärtäväisyytensä. 

  Ei tietysti kenelläkään kirjoissa tai leffoissa tai sarjoissa noita kaikkia kykyjä ole, mutta useimmiten ainakin päähenkilöillä on vähintään yksi luetelluista tai samankaltaisista ominaisuuksista. Joskus sentään kirjoitetaan draamaa tai käsikikiroituksia laiskanpuoleisista lököhousuisista dallaajista, kädet selän takana kuljeksivista luusereista, salaa piereskelevistä ja röyhtäilevistä makkaranpurijoista, jotka raahaavat keskikaljakassia ja aladobipakettia uutterasti 17 vuotta vanhalla Simcalla Kaken Valinnasta, piiskaavat matot jouluksi ja juhannukseksi, laulavat karaokea perjantaisin Kuittisen Kuppilassa kunnes heidät poistetaan reilusti ennen valomerkkiä, soittavat kankein sormin taksin Nokia 3310:lla, palaavat hieman huojahdellen kotiin rakastaen vaimojaan, Puurtisen Pajalla työkenteleviä poikiaan, sekä Lissun Käherrys & Voguessa ahertavia tyttäriään. 

  Huomaatte varmaan, että iltapäivä on ollut hieman sateinen. Nyt tosin on hieman kirkkaampaa. Aamusta sentään jotakin saimme aikaan. Minä kävin nostamassa eilen lasketut verkot. Kilon hauki ja puolen siika.

  Verkot olivat koemielessä aivan matalasta selälle päin. Siika oli noin kuuden metrin syvyydessä, eli ei ole vielä matalassa. Ei ihme, sillä vesi on yhä jotain 8-asteista. Eikä se juuri kylmene, koska yötkin ovat lämpimiä. Hieman viileämmäsi kelit kuitenkin muuttuvat. Yöpakkasista ei ennusteen mukaan ole kymmeneen vuorokauteen tietoakaan. Paha siian kudulle, hyvä Lehkosen pienperheen vesihuoltojärjestelmälle. 

  Hilppa fileerasi kalat sillä aikaa, kun minä setvin verkot. Sitten usmuutettiin Potinlahteen, huom. Hilppa puikoissa. Sauvakäveltiin muutaman kilsan lenkki. Sopivasti ennen sadetta. 

  Kehuin aiemmin, että puolen vuoden lukemiskausi alkaa. Kirjoja on messissä, mutta kummasti täällä ollessa ajatukset harhailevat niin, että lukeminen ei oikein luonnista. Kirjoittaminen sen sijaa luonnistaa. Tässä on tietty ongelma. Kun lukee, tietää, mitä lukee, kun kirjoittaa, saattaa kirjoittaa mitä tahansa soopaa, kun se mukamas tuntuu luonnistuvan. Vähät siitä. Minulle tämä on ajankulua, hermolepoa, varmaan muutakin. Siis sanonkin itselle: "Anna mennä Peppe, jos ja kun siltä tuntuu!"

TOTUTUSAJO

   Tänään oli vuorossa totutusajo. Emme sisäänajaneet autoa, perämoottoria, emmekä mitään muutakaan vempelettä. Tänään oli ensimmäinen vakavasti otettava opetus Hilpalle veneen käytöön. Siis totutusajo. Minä lastasin veneeseen muutaman verkon kohoineen ja lippuineen, sitten asiaan. Hilppa oli muistaakseni kerran jonkin pätkän tällä veneellä ajanut, mutta nyt lähdettiin aivan alusta: Avaimen säilytyspaikka, päävirtakytkin, ajonneston poisto. Sitten tuulen suunta, starttaus, pakitus ulommas, vaihde eteen, veneen kääntö, taipaleelle. Tämä kaikki sujui ilman, että istuin opetettavan vieressä, vaan neuvoin keulasta. Aika hyvin meni. Hieman liian ronskisti kierroksia Hilppa pyrki aluksi tarjoaaan, mutta oppi pian kaasun hienovaraisen käytön.

  Kierrettiin Ilotti totutellessa, sitten Hannilan rannalle, mihin oli tarkoitus laskea pariin kohtaan siikaverkot. Hannilat eivät ole mökillä ja olimme Hannun kanssa sopineet asian. 

  Ensimmäinen jata lähti ihan mukavasti soljumaan veteen. 

  Välillä pyysin Hilppaa laittamaan vapaalle, kun vene pyrki liikkumaan liian nopeasti. Hilpalla ei tietenkään ole vielä tuntumaa ei näkemystä siihen, kuinka laskija haluaa paatin kulkevan, eikä hän ensikertalaisena osaa huomioida, jos verkossa on joku sotku, mikä pitää avata. No, nuo taidot tulevat pian kokemuksen kautta. Kerran Hilppa tempaisi vapaalta pakin lähes täysille, ja minä meinasin horjahtaa yli laidan. Kuten kuvasta näky, jouduin sanomaan, että elä perkele tiputa!

  Ei vaineskaan. En minä niin rumasti sanonut. Ja tuo kuvakin on otettu eri tilanteesta. Siinä minä kai kehun, että hyvin menee.

 

  Toinen kahden verkon jata saatiin veteen yllättävän hyvin siihen nähden, että ne verkot ovat huonopaulaiset, ja tuppaavat niin ala- kuin yläpaulasta tekemään sotkuja, vaikka ovat juuri vappeilta puikkarille otetut. 

  Siitä ajeletiin kotilaituriin. Upeasti onnistui. Hieman piti opastaa, sillä paatti ei niin nopeasti lopeta liukuaan kuin kokematon luulisi. 

  Kaiken kaikkiaan kyllä Hilpasta vielä hyvän kalakaverin saa, noin koneella laskimiseenkin. Vähän tarkkuutta kaasun käyttöön ja ennakointiin, niin jo vain.

  Soutaen ollaan toki paljonkin yhdessä verkkoja laskettu. Pakko tunnustaa, että noilla soutureissuilla olen kiroillut huomattavasti enemmän per laskukerta. 

Iloisena kohti kotia.

  Aamulla käänsin lapiolla alakasvimaan. Jätin yläsellaisen toiseen päivään, sen verran hikeä pukkasi tusinan lämpöasteen säässä. Vaihdoin kuivan paidan, lähdin pienelle suppismatkalle. Saukonsalon puolella on ollut parikin paikkaa, mistä suppilovahveroita on löytynyt. Nyt ne on hakattu aukoksi. Väliin jäi kannas kaatamatonta metsää, joten sinne suuntasin. Vähissä olivat sienet. Sen verran kuitenkin, että Hilppa tekee juuri niistä keiton. 

  Teille uteliaille paljastan, että sienet löytyivät kuvan paikasta pari sataa metriä kaakkoon.  Mutta ei kannata viikkoon mennä. 

  Kun alussa sisäänajosta mainitsin, niin nyt tositarina sellaisesta : Olin duunissa 2000-luvun alussa silloisessa kauppakeskus Kompassissa Hollolan kuntakeskuksessa. Eräänä aamuna tullessani ennen ovien aukeamista töihin, oli siellä poliiseja ja muovinauhoja rajoittamassa kulkua. Minä muikuilemaan uteliaana. Selvisi, että aamuyöllä oli suoritettu sisäänajo. Jotkut kaistapäät olivat ajaneet varastetulla maasturilla pohjoispään lasiovista läpi, samaa kyytiä kultaliikkeen lasiseinästä sisään, kahmineet kaikki saatavilla olleet kellot ja korut mukaansa, kiihdyttäneet läntisestä ovesta ulos, häipyneet tiehensä, ennen kuin vartioliike ehti paikalle. Se oli sisäänajo kertaa kaksi ja ulosajo päälle! Tietääkseni tekijät saatiin kiinni, ja kyse oli huumeveĺkojen maksun hankkimisesta. Mutta se siitä. Vielä loppuun kuva eilisiltaisesta valosaasteesta. Sellaistakin on tuotettava, koska ihminen on niin mukavuudenhaluinen, että tykkää nähdä kusireissulla, minne menee. 

VIISTOISTA KUVAA PLUS PLUSSAT

   Trumpin paluu ja muut uutiset nähty, sauna valmisteltu seuraavaa käyttöä varten, vettä pieksää. Mitä tehdä? No, etsin tallessa olevat kuvat ajallisesta alusta alkaen, ryhdyin rullaamaan. Kuvia on vuodesta 2005. Osa on 2000-luvun alkupuolella kadonnut valokuvien tuonelaan, helvettiin, tai mihin bittiavaruuden syövereihin ne nyt häviävätkään. Tallessa säilyneistä päätin ottaa kuvan per vuosi (plussat päälle), kertoa niistä snadisti. 

Lokakuu 2005

  Hanelin ja Tainan talo on melko uusi. Ollaan Hilpan kanssa visiitillä. Upea syyssää. Tytöt ovat veilä taaperoita. Hymyä riittää.

  Vuodelta 2006 pilvestä löytyi vain hento hattara: kuusi kuvaa heinäkuulta, kaikki pihapiiristä. Ei mitään järkeä blogiin laittaa. 

Lokakuu 2007

  Syysloma. Hanelin kanssa uistelemassa. Käytiin Linnupäänselällä pyörimässä. Ei ollut vielä plotteria (merikortin näkyvät Hanelin persiin alta), mutta luotain toki. Täkyraksia vedettiin. Punalihaista ei reissulta saatu, mutta pari haukea nousi veneeseen, jollei muisti tyystin petä.

Maaliskuu 2008

  Talviloma. Hirmuinen lumimyräkkä. Oltiin kuvaa edeltävä yö Tainan ja Hanelin tyttöjen lapsenvahtina, kun he olivat tuttavansa kuuskymppisillä. Yöllä alkoi pyryttää. Meillä oli täysi työ päästä pikitielle auraamatonta Ikolantietä pitkin. Onneksi oli yhdet autonjäljet, joita seuraten onnistuttiin. Lähdettiin vielä Mikkeliin, ruoka- ja juomakauppaan. Se oli sitä aikaa, kun syömisen ohella tuli hieman useammin viinlekkeri avattua. Aivan kaamea keli oli ajaa. Hieman pelotti, kuinka selvitään Maljalantien ja Piekälänsaarentien olosuhteista. Selvittiin kuitenkin, pahnostettiin ahkoi perässä saareen. Viini maistui sen päälle!

PLUS: 5. heinäkuuta 2008

  Annan ja Jonin häät. Anttolan kirkossa, jatkot Koivulassa. Hyvin onnistuneet juhlat. Häävalssina Leonard Cohen'in Take This Waltz. Kyllä oman tyttären talutus alttarille pysyy mielessä hamaan loppuun asti. 

Lokakuu 2009

  Syyslomalla. Helmi-koira oli seuranamme. Kuvassa Hilppa äimistelee. että sinne se Peppe meni! No ei vainaskaan. Tuostahan menee talvitie Piekälästä kohti Anttolan taajamaa. Nykyisin voi sanoa, että menee, jos mahdollista. Viime talvena ei ollut. 

Maaliskuu 2010

  Talviloma. Lunta oli reilusti. Se oli jo tippunut peltikatolta, joten rapuilla oli toistametrinen, tiukkaan pakkantunut, osittain jäätynyt valli. Ensin piti kovertaa siihen portaat, jotta saatiin tavarat, ja itsemme myös, sisään. Tunnin, toista, kasaa lapiolla sitten poistin. Hiki pipossa. 

PLUS: Heinäkuu 2010

  Pakko laittaa tämä pystyyn käännetty kuva Jänissaaresta tyynenä heinäkuun aamuna. Otettu soutureissulla. En tarkasti tiedä, mistä ukkovaarit ja lappalaiset ovat seitansa ja jumalansa ottaneet, mutta mallia ainakin intiaanien toteemipaalulle tästä saa.

Kesäkuu 2011

  Nuotalla ennen juhannusta. Potkiminen hippeimmilllään. Saatiin, no tai nuottamiehet (Haneli ja Matti H.) saivat kolme laatikollista (n. 70 kg) muikkuja. Mekin saatiin kyllä, mukaan sopivasti.

PLUS: Elokussa Annan kanssa Heinola jyrää-konsertissa katsomassa Dumaria.

Lokakuu 2012

  Tuon verran löydettiin suppilovahveroita parin aarin alalta. Siitä tuli mieleen, että suppiksia täytyy käydä joku päivä etsimässä. Paikka, minkä annista on kuva, on pari vuotta sitten hakattu sileäksi, joten sinne ei tarvitse mennä.

Maaliskuu 2013

  Talvilomalla. Menyyssä ainakin kukkoa viinissä. Lunta oli tuolloinkin paljon, samoin jäätä. Käveltiin paljon lumikengillä. Ei taidettu montaa ihmistä reilun viikon aikana nähdä, saatikka tavata. 

PLUS: Heinäkuussa ensikertaa Pori Jazz'issa. Kuvas uudelleen koottu Animals. 

Kesäkuu 2014

  Kalasääksipariskunta oli viimein löytänyt pesän Halkoluodoilta. Siellä ne ovat siitä asti viihtyneet. Melkoinen pikkusaarien rypäs, tuo Halkoluodot; Siellä pesii niin kalasääksi, kuin norppakin. Toivottavasti ihmiset, jotka veneineen kesäisin näille rauhoitetuille saarille rantautuvat, muistavat ottaa sen huomioon.

  PLUS 1: Heinäkuussa tavattiin kaimani Koistisen kanssa naamatusten monen kymmenen vuoden tauon jälkeen. Sen jälkeen ollaan kerrn treffattu, kun Pertti käväisi kumppaneineen meillä Hollolassa ohi ajaessaan. Kaimahan asuu Tukholmassa, kehui ensi vuonna olevansa eläkkeellä, kehui, että istumme sitten kahvipöydässä porisemassa, kunnes leuat väsyvät. Odotan innolla.

PLUS 2: Elokuu 2015. Rohusen vellokset tapasin kaksi kertaa. Ensi he kävivät Avokkaassa...

...sitten, PLUS 3: me Hanlin kanssa veneellä heidän mökillään Kerniemellä.

  Matin olin tavannut, sitten 1970-luvun alkupuolen, 2013 Neil Youngin ja Crazy Horsen konsertissa Kaivopuistossa. Btw, kuvat siitä tapahtumasta ovat liuenneet johonkin syvyyksiin. Markun olimme Hilpan kanssa tavanneet myös kerran, 2014 käväisimme Kerniemellä. Kyllä noissa tapaamisissa oli nostalgiaa, vankasti. Ja juttu luisti. Oli kuin olisimme vasta eilen tavanneet Sutikan vintillä!

  PLUSPLUS: 1. lokakuuta ilmestyi pallollemme myöhemmin nimen Iiris Helmi Orvokki Tiilikainen saanut tyttölapsi. 

  Samalla tuli iloa elämään roppakaupalla. Ehkä huolta myös ripaus, mutta kyllä ilo on ehdottomasti päällimmäisenä.

Toukokuu 2015

  Iiris matkalla ensimmäistä kertaa saareen. Tuon jälkeen on hän täällä lukemattomia kertoja käynyt, paljon asioita oppinut.

PLUS: Heinäkuu 2015

  Iki-ihana edesmennyt Helmi, kukkulan kuningatar!

Toukokuu 2016

  Edellisenä kesänä uusittiin pihaa. Nyt on omatarveviljely alkumetreillään: myllään räntäsateessa perunamaata. Tuosta on viljelyksien määrä ja valikoima paisunut melkoisesti. Mukavaa touhua, ainakin pääosin.

  PLUS: Tällainen jänispoikue ilmaantui verannan alta. Nehän tulivat puolikesyiksi, joten salaatit sun muut saivat kyytiä, ennen kuin ne tajuttiin suojata.

Toukokuu 2017

IIriksen leikkimökki nousee ja PLUSSANA Iiris osoittaa jalkapallokyvykkyyttä.

Helmikuu 2018

Talvella käytiin muutaman kerran saaressa, viikon reissuja kerrallaan. Oli hyvät jääkelit, mikäs mennessä.

PLUS: Norppa poseerasi toukokuussa Halkoluodoilla.

Koko vuoden PLUSSA: Iiris

Toukokuu 2019

  

  Toukokuun alkupäivinä satoi melkoisesti lunta. Hyyhmä jäi kylmän veden pinnalle, ja näytti siltä, että koko järvi olisi saanut jääpeitteen.

PLUS 1: Kaunis kauris tuli heinäkuussa kylään.

PLUS 2: Matti ja Esko Hurrissalossa elokuussa 2109. Tähän liittyy tarina, mutta olkoon...

Huhtikuu 2020

  Kun saareen 23. huhtikuuta päästiin, oli Potinlahdessa vielä vähän jäitä.

  PLUSPLUS: 18. helmikuuta syntyi Iirikselle pikkusisko, Liisa Ilta Elina. Kuvassa Liisa on maaliskussa ensikäynnillä Hollolassa

  Hohhoijaa. Siinäpä vierähti monta tuntia. Läpileikkaus on kuitenkin melko suppea, kuvia kun on tuhansin. Nopeasti selattuna nämä tähän päätyivät. Jotkut varmasti jo aiemmin olen jakanut. Kiitos pitkäpinnaisuudesta, jos siis olette tähän asti jaksaneet. Muut saa haistaa pitkän pa**an.