ESCORD

  Saimme molemmat maanantaina kirjeen S-ryhmältä. Ne olivat ruotsiksi. Palautimme mieliimme kouluruotsin. Tai tunnustan, että Hilppa palautti, hänhän kirjoitti Ruosista L:n, minä puolestani selvitin Ruotsin lähes joka vuosi oppikoulu-urani aikana ehdoilla. No, aikaa siitä on kulunut, mutta saimme tulkattua asian osapuilleen. Meille kirkastui, että S-Etukortimme, kansan parissa eskorttimme,  muuttuvat huhtikuun alusta maksullisiksi (3 €/kk). Itse asiassa käymme S-kaupoissa tosi harvoin, täällä Hollolassa ainakin. Tietysti kesäisin tulee Anttolan tai Hurissalon Salessa asioitua jonkin verran. Meistä ei ollut kuitenkaan järkevää maksella mitään kuukausimaksuja. Kirjeistä selvisi, että kortit voi vaihtaa esim. S-Pankin Visa Depidiin, korttiin, jolla voi maksaa kertyilllä bonuksilla, eikä se maksa mitään. Koska Hilppa on asiakasomistaja (minulla on rinnakkaiskortti), niin ei ollut järkevää luopua hommasta. Saahan etukortilla bonusta monesta muustakin paikasta kuin S-kaupoista. 

  Tuumasta toimeen; dallasimme eilen Kunttiksen Prismaan kysymään neuvoa asiakaspalvelusta, sillä Hollolassa ei ole S-Pankkia. Osoittautuikin, että kauppakeskuksen käytävällä oli S-Pankin virkailija päivystämässä. Eikä hänelle ollut edes jonoa! Me siis kertomaan asiamme. Olimme kaukaa viisaina ottaneet jopa passit mukaan. Niinpä uusien korttien tilaus sujui kitkattomasti.

  Kysyimme myös, miksi kirjeemme olivat ruotsiksi. 

  "Inhimillinen erehdys, eli töppäys", vastasi pankkirouva. Ilmeisesti muutkin olivat saaneet ylennyksen "bättre folkiin". Hän kertoi myös päivystävänsä lähes joka viikko päivän Hollolassa. Mukava rouva. Kun Hilppa kertoi olevansa eläkkeellä pankkivirkailijan toimesta, niin heillähän riitti juttua. Mikäs jutellessa, kun ei ketään ollut palvelupisteelle jonottamassa. Saimme vielä lähtiäisiksi kestokassin, kynät, heijastimet, sekä levyt Fazerin Sinistä.

  Niinpä niin. Olemme joulun jäljiltä pitäneet melko tiukkaa kuria ylimääräisen herkun napsimisessa. Ei nimittäin paino ainakaan jouluna tipahtanut. Viikolla ei olla mitään kahvileipää, ei edes piparia otettu. Paitsi viikonloppuisin. Silloin olemme suoneet itsellemme kahvipullan pakkasesta, tai jotain muuta hyvää. No, nyt ollaan syöty rivi suklaata päiväkahvin kera, iltaespresson kanssa myös. Mutta luonteenlujuutemme on parasta A-luokkaa. Päätimme, että pidämme taukoa suklaan syönnissä. Sillä Hilppa aikoo huomenna paistaa joulutorttuja, koska taikinaa on vielä pakkasessa. Aika heikko on ihminen. Mutta "paha ei oo kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toista", sano Leinon Eikka. 

  Selkä on minulla ollut ihan jees. Eikä lonkat, ei hartiat, ole pahemmin kipuilleet. Ehkä kipujen summa on vakio? Ehkä siksi kaaduin eilen aamulla lumia kolatessani ja venäytin kylkeni? Kun työnsin lunta korkean kasan päälle, upposi toinen jalka hankeen, ja kun sen vetäisin pois, menetin taspainon, kaaduin perseelleni tantereeseen. Oikealla kädellä otin vastaan. Ehkä sen takia oikea kylki tuosta alimpien kylkiluiden kohdalta kipeytyi. Lienee venähdys, joku lihasjuttu. Eilen ja viime yönä kylkeen sattui, mutta tänään se on ollut jo melko kivuton. Hyvä, sillä kipulääkekuurikin loppuu tänään. Nyt pitää kuulostella, kuinka kuuri on auttanut. 

  Ilmat meni taas pakkaselle. Tänään käytiin lumikenkäilemässä. Ensi yönä ja huomenna taitaa taas tulla lunta. Onneksi ei Saarelan tupaan, missä olen pannut mietintäsilinterin päähäni ja ryhtynyt kirjoittamaan 17. maaliskuuta 2016.

Tässä puolestaan Hilppa jäällä saman päivänä. Kuten epäilemättä tunnistittekin.

TILASTO TILASTA

  Sivusto https://www.worldometers.info/fi/  on mielenkiintoinen. Siinä näkee ajantasaista tilastoa monista eri asioista. Maapallon väkiluku, syntymät ja kuolemat tänä vuonna sekä tänään, metsäkato, aavikoituminen ja eroosion vuoksi menetetty viljelyskelpoinen maa-ala tänä vuonna, aliravitut ja ylipainoiset ihmiset maapallolla, vedenpuutteen aiheuttamiin tautehin kuolleiden määrä tänä vuonna, paljon muuta. 

  Muutama esimerkki:  

  Aliravittuja ihmisiä on maapallolla n. 850 miljoonaa, ylipainoisia n. 1,7 miljardia. Tästä voimme päätellä, että jos ylipainoiset ihmiset lahjoittaisivat liikaa appamansa ruoan alipainoisille, ongelma molempien ryhmien osalla korjaantuisi kevyesti. Tuollaista toimintaa odottavat kaikki koko ajan lisääntyvälle 10 750:n tänään nälkään kuolleen listalle pian joutuvat. 

  Rahaa laittomiin huumeisiin on tänään käytetty liki 29 000 000 000 $. Se on paljon pätäkkää. Onkohan tuo tieto oikea? Julkiset sotilasmenot tänään ovat nimittäin "vain" n. 1 700 000 000 $, julkisen terveydenhuollon menot 5 300 000 000 $. Nuo luvuthan vipeltävät hurjaa vauhtia koko ajan, tässä olen kertonut tilanteen 8:10 Suomen aikaa. Korjausta heti. Huumeisiin käytetty raha on kertynyt tänä vuonna, ei tänään.

  Lähetettyjen sähköpostien, tviittien ja blogien määrät viuhovat tilastoissa hurjasti. Esim. mailit lähestyvät sadan miljardin määrää. 

  Pallollamme on n. 7 820 000 000 ihmistä, heistä internetin käyttäjiä on n. 4 810 000 000. 

  N. 800 000 000 ihmistä on ilman puhdasta juomavettä, samalla kun autoja on tuotettu tänä vuonna 4 800 000 kpl. 

  Tietokoneita on myyty tätä vuonna n. 25 500 000 kpl.

  Mitäpä noista enempää kertomaan. Katsokaa itse. Luvut ovat muuttuneet taas paljon. 

  Omaa tilastotiedettä:

  Maapallolla on todettu n. 100 000 000 koronatartunta, ja tautiin on kuollut n. 2 000 000 ihmistä. Kuolleisuus on siis n. 2 %. Spekuloidaan hieman. Mennään kauhurealitisella puolelle. Jos koronatartuntoa ennen pandemian kuriin saamista on todettu 200 000 000, ja tautiin kuolleita 4 000 000, niin se tarkoittaa, että suunnilleen 0,0005 %  väestöstä tulee menehtymään koronaan. Se on kutakuinkin sama määrä, kuin alkoholin aiheuttamat kuolemat vuodessa, tai itsemurhiin kuolleitten määrä kahdessa vuodessa. 

  Peppen tilastomatematiikka ei ole eksaktia tiedettä. Kunhan huvikseni ynnäilin. Ei noilla luvuilla ole tietysti muutenkaan mitään merkitystä. Mutta mielenkiintoinen sivusto tuo https://www.worldometers.info/fi/  kieltämättä on. 

  Lainaus ylen Moskovan kirjeenvaihtajan raportista maanantaina.: "Mielenosoittajia on vieläkin vankilan ulkopuolella, jossa Navalnyi kärsiin tuomioitaan."

  Aika täynnä ovat Moskovan vankilat, kun mies joutuu kärsimään tuomiotaan ulkopuolella! Kas, kun ei ole paennut. No joo, saivartelua on mukavaa. Joskus. Usein ei. Päättäkää itse. 

  Saivartelusta toiseen. Onkohan saivartelulla jotain tekemistä saivaretten kanssa? En tiijä, mutta sivareitten ja raivareitten yhteys on merkittävä. 

Näitä aikoja ja maisemia odotellen:

KYSYVÄN KOHTALO?

 

  Muutamaa keskusteluketjua piruuttani seurasin somessa. Siis sellaista, missä joku jonkun ryhmän jäsen kysyy jotakin. Paria seikkaa tekee mieli valottaa. Ensinnäkin sitä, kuinka monenlaista vastausta laitetaan. Ja kaikki syvällä rintaäänellä. Vaikka en paljon voi kehua tietäväni, niin melko uskomattomiksi  tietämiäni "tietoja" löytyy kansan riveistä.

  Toiseksi, miksi kysyä somessa, kun pari klikkausta vaikkapa Googlesta yleensä antaa vastauksen. Ei toki kaikkiin kysymyksiin koneelta vastausta saa, mutta ei sitä silloin saa kaikenkarvaisista  keskusteluryhmistäkään. 

  "Ei kysyvä tieltä eksy", sanotaan. Minusta kuitenkin tuntuu, että kun joku kysyy, ja kymmenet asiasta selvää ottamattomat vastaavat, ei kysyjä ole pelkästään eksynyt, vaan on kuin sokea keskellä Kalaharia ilman keppiä ja koiraa. Ei ihme, että maailma on nykyään täynnä kaikenlaista hourupäätä ja pannukakkuteoriitikkoa. 

  Nyt asiaa niukahtaneesta selästä. Perjantaina, sekä lauantaihin johtavana yönä, selkä oli älyttömän kipeä. Eilen se oli aamulla vielä aika kivulias, mutta tolkkuuntui iltaa kohti. Kävin kevyellä kävelyllä. Viime yö oli jo melko normaali. Aamulla hieman jäykkyyttä, pientä vihlontaa kyykistyessä. Kävin kymmenentuhannen askeleen sauvakävelyllä. Nyt selkä tuntuu melkein terveeltä. Ei kannata vielä hurrata. Ehkä kuitenkin huomenna uskaltaa mennä hiihtämään. 

  Olen viimeaikoina kuunnellut lenkeilläni  Sturgill Simpson'ia. Sain miehestä, tai hänen albumistaan A Sailor's Guide to Earth, vinkin Rohus-Matilta joku vuosi sitten. Lainasin cd:n kirjastosta ja tykästyin mieheen. Sitten Simpson tavallaan unohtui, kunnes joku aika takaperin kuulin jossain Sami Yaffan haastattelussa ylellä tämän mainitsevan Sturgill Simpson'in, ja kuuntelevansa tällä hetkellä miehen musiikkia kaiken aikaa. Siispä latasin Spotify'sta miehen albumit (6 kpl) puhelimeeni. Kyllä äsken mainittu A Sailor's Guide to Earth on, Mertarannan sanassa, ehdottomasti ehkä miehen paras levy. Ei 2019 julkaistu Sound & Fury huono ole, vaikka sitä joissain arvosteluissa näytetään sellaiseksi sanottavan. Ihan kuunneltava, countrysta erilaisia vivahteita hakeva juttu se on. Miehen kaksi ensimmäistä albumia, Hip Top Mountain (2013) ja Metamodern Sounds in Country Music (2014), ovat perinteisempää country-musiikkia. Uusimmat, viime vuoden lopulla peräkkäin julkaistut bluegrass-albumit Cuttin 'Grass Vol. 1: Butcher Shoppe Session ja Cuttin 'Grass, Vol. 2: Cowboy Arms Session, olen kuullut vasta kertaalleen, joten niitä täytyy vielä hieman sulatella. 

  Irrallinen huomio: Neil Young'in musiikillinen taival alkoi The Squires- nimisessä bändissä (1963-1965). Bändi soitti lähes ainoastaan instrumentaalimusiikkia, "rautalankaa". The Squires hajosi, Niilo tutustui Stephen Stills'iin, muutti 1966 Los Angeles'iin, perusti Stephen'in kanssa Buffalo Springfieldin, loppu on historiaa. En miehen tuotannosta, en omasta, tai jossain kokoonpanossa, muista kuin yhden instumentaalibiisin: The Emperor of Wyoming hänen 1. sooloalbumiltaan Neil Young. Täysin varmaksi tiedoksi en voi tätä sanoa. En kuitenkaan ryhdy asiaa missään ryhmässä kyselemään. Ei se kovin tärkeää ole. 

  Tämä ei ole tarkoitettu musiikkikatsaukseksi, vaikka siitä sen suuntainen tulikin. Kuitenkin suosittelen Sturgill Simpson'ia, tietysti Niiloa myös, kuuntelemaan. Ja 1970-luvun Dylan on rautaa.

  Tätä tänään. Mitä lie aatteli Peppe kuvassa v. 1992 Utsjoella, mustavalkoisena, käänteisissä väreissä, puna-armeijan karvahattu päässään? Ei ainakaan somen keskusteluketjuja, ei myöskään Sturgill Simpsonia.

HARMIA HARMIN PERRÄÄN

  Aamulla, kun kolasin lumia, niukahti selkä. Eikö olisi riittänyt lonkkien ja hartioitten pakotus? No, asiassa on hyväkin puolensa: selkään sattuu sen verren, etteivät muut kolotukset tunnu. Harvoin minulla selkä vihoittelee, kerran, pari vuodessa. Yleensä vaiva menee ohi muutamassa päivässä. Nyt minulla on lääkärin määräämää  kipu-, sekä lihaksien rentoutuslääkettä. Toivottavasti ne auttavat pikaisesti. Muuten menee hyviä hiihtopäiviä hukkaan. 

  Ainakin tämä päivä pitää pysytellä kotona. Lukea, katsella toosaa, nauttia arjen elämän pienistä kohokohdista. Ai mitäkö ne ovat? No vaikkapa ne, että joka päivä pystyy missaamaan lukemattoman määrän kelvottomia tv-ohjelmia.  

  Onneksi selkä niukahti vasta, kun olin työni tehnyt, eli pari kolallista  kiikutin enää pois. Eikä lunta kosolti ole vissiin tulossa lähipäivinä. 

  Selkeytän nyt hieman asuinpaikkamme tilannetta. Laitan alle satelliittikuvan.

  Kuvassa talomme on Keinokartanontien alapuolella. Ylhäällä näkyy pari muuta taloa. Ne kuuluvat eri taloyhtiöön. Meillä on kuitenkin yhteiset autokatokset, tuossa talojen välissä. Olen ne numeroineet yhdestä neljään. Meidän talon katospaikat ovat kakkosessa, joten ykkösen ja kakkosen, sekä kakkosen ja kolmosen väli on sellainen, johon ajaa molempien yhtiöiden asukkaita paikalleen. Asumme nro. kolmessa. Minun autoni on melko suoraan ovemme kohdalla, katoksessa 2, oikella puolella. Koska minulla on aikaa, eikä ole tarvetta aamulla töihin sännätä, kuten monilla muilla, niin olen ottanut tavakseni tehdä lumityöt aikaisin aamulla. Samalla kolailen asuntojen 1, 2, tietysti 3 (oma), ja 4 edustat, sekä talon oikeassa päädyssä olevan pyykinkuivaustelineen alueen, sillä se on myös talomme vieraspaikka. 

  Siksi hoidan usein myös naapurien alueet, että nelosen ja kakkosen asukkaat huolehtivat kesäisin meidänkin pihojemme nurmenleikkuusta. Ykkösen reviirin puhdistan siksi, että he ovat iäkkäitä ja herra kulkee rollaattorin kera. He myös huolehtivat postilaatikkomme tyhjennyksestä silloin, kun me olemme saaressa. 

  Tämän pitkähkön alustuksen jälkeen pääsen asiaan. Minä siis hoidan useimmiten tuon yhteisen autokatosvälikön. En edes muista, koska ylläpuolella olevan yhtiön asukkaat olisivat siihen puuttuneet. Olen ajatellut, että menköön, sillä autokatokset ovat heidän tontillaan, ja me olemme mukana aikanaan tehdyllä diilillä, josta ei koidu kustannuksia. Omat sähkömme toki maksamme. Tuo ylempi yhtiö on myös konkreettisesti ylempänä. Ainakin viisi metriä korkeammalla. Kahden talon välistä nousevat portaan, jotka heidän täytyy aina pitää lumesta puhtaan, ja asuntojen edustoilta heidän täytyy kolailla lumet melko kauas, koska siellä ei ole tilaa lähellä. Senkin vuoksi olen mielihyvin lumityöt tehnyt. Joskus jompikumpi seinänaapureistamme autokatoksen välin puhdistaa. Varsinkin iltaisin, jos on lunta tullut. Mutta aamutöistä huolehdin minä, jos kotona ja kunnossa olen. 

  Ja tämän pitkähkön väliselvityksen jälkeen siihen lopulliseen asiaan. Katosten 1 ja 2 välin puhdistaa myös aina joku meidän yhtiöstämme, eli joku niistä, kenellä on auto katoksen kaksi vasemmalla puolella. En juurikaan ole nähnyt siinä hommassa ylemmän yhtiön porukkaa. Muutama päivä sitten, sen edellisen myräkän aikana, huomasin, että joku yläyhtiöläinen oli käynyt hommissa, mutta oli kolannut ainoastaan puolet alueesta, eli katos ykkösen puoleisen osan. Jos suoraan sanon, en kehtaisi tuollaista tehdä. Minusta teossa on jotain samankaltaista, kuin Persujen isänmaallisuudessa: Me ollaan me, muut saavat haistaa pitkän paskan. 

  Tällaisen hieman sekavan vuodatuksen saa aikaan selän niukahtaminen. Toivottavasti saatte siitä selvää. Jos ette, niin ei se kovin suuri menetys ole. Toivokaa myös, hyvät lukijat, että Peppe pysyttelee enimmäkseen terveenä. Sillä ymmärrän huolenne sekavien vuodatuksien mahdollisesta lisääntymisestä.

VIRKAANASTUJAISET JA MILTÄ TUNTUU

   Virkaanastujaiset Washingtonissa sujuivat poikkeuksellisesti mutta rauhallisesti. Media on tulvillaan tietoa tapahtumasta, analyysiä menneestä kaudesta, spekulointia uudesta. Ei tästä sen enempää. 

  Sen sijaan käsittelen hieman virka-astujaisia. Hämärästi muistissani on, kun isä-Erkin kanssa talutettiin lehmää Hauhalaan astutettavaksi. Kärrypolkua pitkin mentiin, Rötsön kanavan yli oli jo jonkinlainen silta tehtynä. Loppupuolella kuljettiin pientä polkua metsän keskellä. Mikäli en väärin muista, lehmää vietiin Montoseen, siihen Hauhalan koulun viereiseen taloon. Siis Soini Montoseen. Vaikka ei tainnut Soini tuolloin olla vielä isäntänä. Matkaa oli muutama kilomeri. 

  Sen muistan, että minua ei laskettu katsomaan tapahtumaa. Tapahtumaa, missä sonni suoritti virkavelvollisuutta, eli virka-astujaisiin. Olin tuvassa nauttimassa mehua ja nisua naisväen vartioimana.

  Ainakin yhden sellaisen kerran muistan, kun sonni tuotiin Piskolaan hommiin. Mistä se tuotiin, siitä ei ole tietoa. Myös sillä kerralla jouduin sisätiloihin, enkä päässyt todistamaan virka-astujaisia. 

  Keinosiemennys alkoi Suomessa 1940-luvun lopulla, mutta ensimmäisen Volkkarin muistelen ilmestyneen Piskolan navetan edustalle joskus 1950-luvun lopulla. Se tiesi uutta aikakautta: virka-astujan paikalle tuli virkamies. En tuolloinkaan päässyt navettaan seuraamaan virkakeinoastujaisia. En kyllä muista asian minua kovinkaan isosti pännineen. Toimituksen jälkeen oli näet kahvipöytä katettuna, ja siihen sain minäkin istahtaa. 

  Luultavasti nuo kylän sonnit olivat virka-astujia. Sillä eihän sonneilla muuta tekoa ollut, kun peijakkaat eivät maitoa heruneet. Lihakarjaa ei tuolloin ainakaan lähitienoilla kasvatettu. Virka-astujilta meni siis virka. Uudet virka-astujat löytyivät keinosiemennysasemilta.

  Nykyään virka-astujia löytyy ainakin koirista ja hevosista. Monet ansioituneet hevoset  eläkepäivikseen astuvat virkaan, missä saavat astua. Koirissa rotuja pidetään puhtaina kenneleissä virka-astujien avulla. Eugeniikkaa, kuten hevosten astujaisetkin. 

  Tällaisilla menopeleillä ne virka-astuttajat liikkuivat ennen. 

  Mitä tuntuu? Siitä on tullut meille inside joke. Hilppa katsoo joskus puhelimesta Forecan sääennustetta. Hänellä oli tapana aina kertoa, että miinus kaksi, tuntuu kuin miinus kuusi, tai miinus neljätoista, tuntuu kuin miinus yhdeksäntoista. Foreca näet kertoo , kuinka tuuli vaikuttaa pakkasen purevuuteen. Nykyisin olen aina valpaana. Kun Hilppa ehtii sanoa lämpötilan, hokaisen perään "milta tuntuu?"

 

  Avasin juuri omasta luuristani Forecan sovelluksen. Siinä kerrotaan, että 

  Kartano, Hollola     

   - 8  °C

  Tuntuu kuin - 15 °C   

  Joo, lunta on alkanut sadella. Jokusia senttejä sitä taas tulee. Huomenna menee läskikeliksi, on nollan tietämillä pari päivää, sitten taas pakastaa. Ihan hyvää talvikeliä. Tosin kymmenen päivän ennuste povaa lumisadetta ensiviikolla joka päiväksi. Ei olisi tarpeen. Kyllä hiihto-Niiloille, -Niinoille myös, on jo sitä tavaraa tarpeeksi. Ihan jäätilanteen vuoksi puhun. Pääsisivät paremmin vahvomaan, jos ei ylenmäärin peitettä tulisi.

  Eilen käytiin Messilän selällä lumikenkäilemässä. Lumikengät olivat tosin turhat kapineet. Lunta oli rantojen tuntumassa, selemmällä oli tuuli puhaltanut sen pois. Kun kysyin rannan lähellä istuvalta pilkkimieheltä jään vahvuutta, hän sanoi sen olevan 15 senttistä. Keskellä selkää, missä tuuli oli tuivertanut lumikerroksen ohueksi, kysyin toiselta kalamieheltä. Hän ilmoitti vahvuudeksi 25 senttiä. Kuten huomaatte, ei toiveeni lumentulon suhteen ole lumituiskusta temmattu. 

  Lunta nyt kuitenkin tulee, tänään ainakin. Lauantaina varmaan lähdetään jäälle hiihtämään. Vaikka, ainakaan eilen, ei latuja sinne oltu ajettu, niin kelkkauria löytyy, Enonsaareen, Lahden suuntaan, muuallekin. Niitä pitkin on ihan hyvä lykkiä. 

  Jään tarkkailemaan lumen kertymistä. Oto-talkkarin pitää olla hereillä. 

VALTA VAIHTUU

   Huomenna vaihtuu valta Washingtonissa. Trump ei aio osallistua. Liekö hyvissä ajoin suunniteltu juttu. Livahtaa Floridaan, ettei syytettäisi mellakoista. Mellakoista, joita toivottavasti ei tapahdu. Vai pelottaako miestä mahdollinen harhaluoti?

  Liikkeellä on uutisia, että hän saattaa viimeisenä päivänään armahtaa jopa sata talousrikoksista tuomittua. Jos niin käy, on turha luulla, etteikö hän hyödy rahallisesti teostaan. Loppuun asti ketku. 

    Aleksei Navalnyi pantiin tekosyillä 30 päivän tutkintavankeuteen. Nyt hän on saamassa syytteen Twitterissä tehdystä herjauksesta. Tuomio voi olla jopa viisi vuotta vankeutta. Jos USA:ssa langetettaisiin tuon kaltaisia tuomioita asiattomasta käyttäytymisestä Twitterissä, niin eräs huomenna työttömäksi jäävä mies saisi melkoisen kakun. Jotain 25 000 tviittiä neljän vuoden aikana. Asiallisia lie ei montakaan. Jostain luin jutun siitä, että valeuutisten levitys somessa on vähentynyt USA:ssa huimasti sen jälkeen, kun Trumpilta laitettiin Twitter ja FB kiinni. Tutkimuksen mukaan Trumpin kannattajat jakoivat hänen tviittejään niitä edes lukematta.

  Oikeasti mietityttää, mitä Trump on kannattajiensa kanssa suunnitellut. Koska kannattajat ovat umpiuskollisia, aseellisia, ja väkivaltaisia, mitä tahansa voi tapahtua. Taitaa joskus kuuden, eli kello kahdeksantoista, maissa alkaa Areenalla lähetys vallanvaihdosta. Seitsemältä näkyy yle ykköselläkin. Taidanpa katsella. Kyllä se Emmerdalen väärti on. Varsinkin, kun Emmerdalen voi perään katsoa tallenteelta. 

  Trumpin lähdön kunniaksi sarjiskunkun elämää. 

 

 Minä en huomenna luovu vallasta, en astu valtaan. Minä menen Vesijärven jäälle lumikenkäilemään. Tänäänkin käytiin Hilpan kanssa dallailemassa Messilässä, mutta maalla. Jäälle mennään vaikka sen takia, että voidaan kysellä joltakulta kymmenistä pilkkijöistä, kuinka paksua jää on. 

  Soitin eilen Hanelille. Kyllä Anttolassa alkaa jäitä olla. Kelkoilla jo ajellaan. Paajalaan ovat usmuuttaneet mönkijällä. Mutta lunta on jäillä, ja arvaamattomia ne taas ovat. Avokkaaseen varmaan päästään, kun se aika tulee. Luonterille ei ehkä ole menemistä. Tosin talvi jatkuu parin päivän leudomman kelin jälkeen melko kylmänä, joten kyllä jäätkin vielä vahvovat. 

  Hampaat on taas laitettu reilaan. Tänään kävin hammaskiven poistossa. Kyllä poraamisen ja paikkaamisen kestää, mutta hammaskivijuttu on epämiellyttävä. Kun liki puolituntia ultraäänimasiinalla operoidaan ja hammasvälejä sorkitaan erilaisilla vekottimilla, niin tuskanhikeä saa pyyhiskellä lopuksi. Ainakin minä. Mutta kun kun on syleskellyt veret pois, niin kohta tuntuu suussa mukavalta. Terveyden ja purukaluston eteen täytyy tehdä uhrauksia. 

  Pari Annan lähettämää kuvaa loppuun. Pakkasta oli Espoossakin, mutta Liisa oli hyvin varustautunut.

  Sisällä tuo epeli on oppinut jo nousemaan keittiöjakkaralle. Melko vahdittavia ovat tenavat tuossa iässä. 

SIVISTYSTÄ

  Katseltiin eilisiltana Netflixiltä Scorsesen pseudodokkari Rolling Thunder Revue: A Bob Dylan Story. Se kertoo 30. lokakuuta 1975 alkaneesta, ja 25. toukokuuta 1976 loppuneesta kiertueesta. Kiertueella Dylan ja osittain vaihtuva joukko kierteli Pohjois-Amerikaa esiintyen myös pienillä paikkakunnilla, pienillä areenoilla, ja se piti sisällään yli 50 tapahtumaa. Mukana olivat mm. Joan Baez, Patty Smith, Roger McGuinn, Joni Mitchell, Alan Ginsberg, ja vaikka ketä. 

  Elokuva koostuu kiertueella otetuista filminpätkistä, sekä uusista haastatteluista. Musiikkia tässä lähes kahden ja puolen tunnin "dokkarissa" on näytetty pienissä pätkissä. Joitain biisejä on tietysti kokonaankin filmille otettu. Erityisesti panin merkille, kuinka upeasti Scarlet Riveran viulu soi vaikkapa kappaleissa  Isis, One More Cup Of Coffee For The Road, Oh Sister,  ja Hurricane.

  Kun aamulla hieman tutustuin asioihin, minulle selvisi, että Dylan löysi Scarlet Riveran vahingossa. Hän ajeli autollaan kaupungilla, ja näki naisen kävelevän viulukotelon kanssa. Bob pysäytti autonsa, meni juttelemaan. Se johti muutaman tunnin jammailuun, sekä kutsuun Rollig Thunder-kiertueelle. Scarlet on sanonut v. 2012, että jos hän olisi ylittänyt kadun sekunteja ennemmin tai myöhemmin, kaikki olisi jäänyt tapahtumatta.

  Olen aina pitänyt Dylanin albumia Desire yhtenä miehen parhaista ja ihaillut sillä kuuluvaa viulunsoittoa. Vasta nyt minulle selvisi soittaja, asiaan liittyvä tarina, ja että studioalbumi Desire purkitettiin vasta Rolling Thunder-kiertueen jälkeen.

  Kyseessä on siis pseudodokkari, sillä mukaan on liitetty kuvitteelisia juttuja. Esim. Sharon Stonen osuus filmissä on epätosi.

  "Dokkarissa on osa dokumenttielokuvaa, osa konserttielokuvaa, osa kuume-unelmaa. Rolling Thunder on yksi eräänlainen kokemus", sanoo elokuvantekijä Martin Scorsese.

  Siispä sivistystä tuli eilen lisää. Hyvä, sillä sitä mahtuu. Toivottavasti vain päässä säilyy. 

  Päivällä lähdetään, viimeinkin, lumikenkäilemään. Eilen oli pakkasta vielä liki 20 astetta, joten emme vieneet luitamme metsään. Päiväkävelyllä sentään käväistiin. 

  Aamulla oli -12 astetta. Kävin tunnin sauvakävelyn tekemässä. Ilma oli silkkaa suuvettä, kun ei viimaa ollut ollenkaan. Nyt (9:30) on mittarissa -10. Kun puolen päivän jälkeen hangille mennään, on varmaan jo reilusti vähemmän pakkasta. Samalla reissulla pitää käydä Messilän ranassa kuikkaamassa, joko latuja vesijärvelle on ajettu. Tykkäämme enemmän hiihdellä jäällä, sillä maastoladuilla on välillää suorastaan tungosta. 

  Huomenna on siivouspäivä. Tänään pitää siis kehittää sopivaa olotilaa ja raivoa siivoustapahtumaan. Aamulla sitten "kovalla sykkeellä", kuten Joni kuulemma aina sanoo, kun jotain ryhtyy puuhaamaan. Anna tämän kertoi. Jatkoi vielä, että sykettä on, mutta esim. siivous sattaa "kovassa sykkeessä" jäädä hieman vaillinaiseksi. Pakko tunnustaa itsessäni olevan vähän samaa vikaa. Sellaisia me miehet ollaan. 

  Huomenna menen myös katsomaan äiti-Elinaa. Kun hoitokotiin soitin, ilmoitin tulostani, kerrottiin, että ei muutosta äidin voinnissa ole havaittu, ei puoleen, ei toiseen. Käyn taas sallitun vartin hänelle juttelemassa. Jospa se jotakin kelloa äidin päässä heläyttää. 

  Laitan loppuun pari lumikenkäilykuvaa per 11. tammikuuta 2019, koska uudempia ei vielä ole. Kaunis talvisää oli silloin. Tänään ei arska paistele, mutta Messillän golfkentän maisemiin taas mennään. 

MAINOKSET JA PERSUKSET

   Emmerdalea tulee katsottua monesti suorana. Eli mainoksia tulee nähtyä pakosti. On niissä kestämistä. Jos tavallinen ihminen käyttäytyisi kaupassa, kuten eräissä mainoksissa käyttäydytään, niin ulos lentäisi. Voisi tulla porttikielto perään. 

  Muuan huonekaluliike rysäyttää 60 %:n alennuksen. Myös jo alennetuista tuotteista. Ja yli tonnin ostoksista vielä 10 pinnaa lisää. Tulee mieleen mieleen joku vanha vitsi Mannesta, jolta varastettiin kamaa. Hän totesi yks'vakaan, että menivät hankintahintaan. Vitsi on tietysti huono, rasistinen ja epäkorrekti. Anteeksi. 

  Ylipäätään kun Maikkaria katson, eli Emmerdalea, muuta ei juuri tule siltä foorumilta tuijotettua, niin mietin sen stradegiaa. Maikkari on kasannut melkoisen koplan suosittuja näyttelijöitä ja julkkiksia riveihinsä. Niitä sitten näkyy joka ohjelmassa. Eikä siinä vielä kaikki. Niitä näkyy keikistelemässä joka mainoskatkon alussa ja lopussa. Suoraan sanottuna kun sitä menoa katselen, tunnen myötähäpeää. 

  Toinen mieltä matalaksi vetävä juttu on Persujen jatkuva toilailu. Nyt ne jotakin listoja haluaa kertätä oppilailta. Sellaisista opettajista, ihmisistä ylipäätään, jotka heitä arvostetelevat, haluavat tietoja tallentaa. Kuulostaa vaaralliselta. Onko ne ihan eri maailmasta?

 

  Kauhulla odottelen ensi viikon keskiviikkoa ja vallanvaihtoa Washingtonissa. Toivottavasti isommilta kahnauksilta säästyvät. Pahaa panee pelkäämään, kun aseellisista mielenosoituksista on kuulunut vihjeitä. 

  Vielä kun noihin ylläoleviin lisää koronan yhä, ja ties kuinka kauan, ihmiskuntaa kahlitsevan jylläämiseen, niin ei mieli mettä keitä. Iloa sentään elämään tuovat talvi, sekä äsken Espooseen puhuttu videopuhelu. 

  Parikymmentä oli tänään meillä mittarissa. Pakko tunnustaa, että en lenkille mennyt. Huilailin kahden päivän lumityörupeaman jälkeen urakalla. Huominen taitaa olla samalainen lötköttelypäivä. Viikonloppuna sitten ladulle ja lumikengille. 

  Sanojen taivutusta vähän vielä äplistelen: Mainos, mainokset, mutta en millään saa oikeelliseksi persut, persukset. En, vaikka mieli tekisi. Mutta ei suomenkieltä saa vääristellä.

  Kesää kohti kuitenkin laahaudutaan. Olen pohtinut Luoterille omaa vaakunaa. Tuosta Halkoluodon kalasääksestä voisi alkaa kehittelemään. 

  Siinä tärkeimmät syöntäin painavat asiat. Huomenna saattaa maailma näyttäytyä valoisampana. 

IHMETYSTÄ

    Sitä hieman ihmettelen, kun toisille on joku sallittua, toisille ei. Vaikkapa tuo Halla-Ahon kommentti Antti Rinteen huolestumiseen siitä, että äärioikeisto lietsoo vihaa, ja mukana on usein perussuomalaisia tahoja. Halla-Aho piti siis tällaista vihjailua ääriliikkeeseen kuulumisesta ala-arvoisena ja huolestuttavana. Halla-Aho itse tviittasi joku aika sitten, että Vihreät on vaarallinen ääriliike. Tästä voisi vetää suoran johtopäätöksen, että Halla-Aho pitää ala-arvoisena ja huolestuttavana omia kannanottojaan. Mutta kun ei pidä. Se, mikä sallittua Halla-Aholle ja Persuille, ei ole sallittua muille. Voi olla, että Halla-Aho tarkoittaakin sitä, että vihjailu on ala-arvoista ja huolestuttavaa, mutta suoraan sanominen ei ole. Sillä mieshän ei vihjaillut Vihreiden kohdalla, vaan sanoa paukautti, että Vihreät on vaarallinen ääriliike. Jos logiikka on tuollainen, niin ehkä Rinteen kannattaisi muotoilla huolensa toisin. 

   Ukkeli, jonka mielestä valehteleminen ja kaikin puolinen öykkäröinti on sallittua hänelle, mutta kiellettyä muilta, on kohta poissa USA:n päällikön paikalta. Mullistuksen somejättien tapaan toimia hän kuitenkin aiheutti. Sitä pidän hänen mahdollisesti ainoa positiivisena tekona virkakaudellaan. Somesta ja sen säännöistä riittää puhetta varmasti kauaksi tulevaisuuteen. 

  Trump on vihjaillut oman mediakanavan perustamisesta. Senkin vuoksi on syytä luoda tarkemmat säännöt ja käytännöt somessa sallittavien julkaisujen suhteen. Sananvapaus kontra laillisuus, se on tietysti mutaveteen piirrettyä viiva, joten helppoa yhtenäistä käytäntöä ei ole luoda. 

  Tuollainen käyttäytyminen, toisille sallitun, toisilta kielletyn periaate, on valitettavan yleistä ihmisten keskuudessa. Eivät Persut ja Trumpit ole suinkaan ainoita. Ovatpahan vaan tällä hetkellä näkyvästi esillä. Tuollaista käyttäytymistä kutsutaan kaksinaismoraaliksi. Nämä kaksinaismoralistit ovat yleensä myös omahyväisiä, egoisteja ja misantrooppeja. Useat ovat kaksinaismoralisteja huomaamattaan, harvemmat tarkoituksella ja pahuuttaan. Ne, jotka ovat sitä tarkoituksella ja pahuuttaan, ovat juuri niitä maailmanhistorian despootteja, firmaansa kovin ottein johtavia moguleita, koululuokkaa terrorisoivia nuoria, lapsiaan ja vaimoaan kurittavia perheenisiä, joitten olemassaolon oikeutus tekee mieli kyseenalaistaa. Mutta enpä tee sitä, sillä se ei ole minun asiani. Ihan senkin vuoksi en tee, ettei Halla-Aho ryhtyisi pitämään mielipidettäni ala-arvoisena ja huolestuttavana. 

  Talvi on tullut Suomeen. Jos se nyt pääsi jonkun yllättämään, niin katsokoon peiliin. Muuten, näkyyköhän kolaritilastoissa uusi laki talvirenkaiden käytöstä? Ehkä ei kuitenkaan. On se talvea tehnyt jo jonkin aikaa tuloaan, joten kyllä jokainen itsesuojeluvaiston omaava on vaihtanut kiekot. Valitettavasti kamikazekuskeja saattaa olla joukossa. 

  Ihmeellisä eroa näkyy media tiedottamisessa. Lähteestä riippuen pääkaupunkiseudulle sataa tänään lunta paristakymmestä sentistä yli puoleen metriin. Iso virhemarginaali. 

  Eilen tuli Hollolassa lunta vajaat kymenen senttiä. Tänään sataa varmaan hieman enemmän. Se tietää sitä, että lumikenkät pitää kaivaa esiin. Viikonloppuna voisi lähteä kokeilemaan. 

  Hiihtoladut saadaan varmasti myös hyvään kuntoon. Voi olla, että kävelysauvat pääsevätt ansaitulle talvilomalle. 

  Koska kuvia ei ole tullut napsittua, laitan pari kuvaa kesää odottaville. Joutsenten nousu...

...ja meno.

TYÖNPUOLEISTA

  Pakkaspäivän hiljaisuudessa taidan ylösmerkata muutamia tapahtumia työelämän alkutaipaleelta.

  Vuonna jotain 1966 oltiin istuttamassa kuusentaimia Piskolaan. En muista, ketä kaikkia oli porukassa, useampia oli kuitenkin. Saattoi olla pojankolveja kyliltä enemmälti. Joka tapauksessa Pirskasen Pekka oli meitä opastamassa. Välillä Pekka kuulutti tauolle. Tauolla Pekka poltti aina yhden pikkusikarin. Meille hän sanoi, että jos tupakoitte, muistakaa aina sammuttaa jämä kunnolla, sillä kuivassa metsässä saattaa syttyä roihu pienestäkin kipinästä. 

  "Ai niin, ettehän te polta!", lisäsi hän silmää vinkaten. 

  Joka tauolla Pekka istahti kannon nokkaan tai kivelle ja kaivoi kantapällään kuopan "tuhkakupiksi". Siihen kuoppaan hän sitten hautasi sikarintumpin syljettyään siihen monta kertaa. 

 Herra Pirskanen opetti meille myös, että herkullisen pehmeän näköiselle mättäälle ei kannattanut persettään tällätä. Hän paljasti, potkaisemalla mättään irti, että se oli täynnä keltiäisiä! Olin asian jo ennestään tiennyt, ehkä jotkut muut eivät. Kantapään kautta ei Pekka opetustaan antanut, ei kehottanut ketään istahtamaan mättäälle. Ei nimittäin ole kovin mukavaa keltiäisiä munissa kiskoa huosuja pois, etsiä, olisiko lähellä vaikka ojaa, minne hypätä. On se keltiäinen sen verran ärhäkällä myrkyllä varustettu. 

  Ensimmäisessä varsinaisessa palkkatyössä olin kesällä 1968. Paikka oli Otavan Saha. Duuni löytyi Valtosen Taten (R.I.P.) kautta. Hän oli siiihen aikaan sahalla sähkärinä. Kuljin aamua - iltaa Taten kyydissä Otavaan ja takaisin. Tuntipalkka oli, jollen ihan väärin muista 1,45 markkaa/tunti. Sillä rahalla sai melkein Norttiaskin ostettua. 

  Työni oli melkein koko kaksikuukautisen jakson olla rantamiehenä porukassa, joka nosti veteen uponneita tukkeja. Lautalla oli pitkän puomin päässä olevalla kouralla varustettu traktorikaivuri, ja se nosteli puita toiselle lautalle. Traktorin kanssa vesillä oli minua hieman vanhempi poika, joka avusti tukkien latomista lautalle. Kun tavaraa oli saatu ylös niin paljon, että lautta meinasi painua veden alle, uittivat he sen rantaa, missä minä keksin kanssa vetelin tukit pois, metrin - pari kuivalle maalle. Kun rantaviiva oli täynnä puita, tuli traktori maihin, otti tukkikärrin peräänsä, lastasi puut siihen, kuljetti ne sahalle. 

  Duuni oli mukavaa. Yli puolet ajasta sain huilailla, kun kone nosteli puita lautalle, tai kun traktori rahtasi niitä pois rannalta. Tukkeja tuntui pohjassa riittävän. Olihan saha toiminut tuolloin jo liki sata vuotta. 

  Muistaaksen olin tosiaan kaksi kuukautta duunissa, pidin kuukauden lomaa ennen koulun alkamista. Se oli mukava kesä. Oli omaa rahaa ihan sopivasti. Palkka ei ollut suuren suuri, mutta asuminen ja ruoka olivat tietysti ilmaisia, joten liksaa jäi tupakkiin, viiniin ja hauskaan elämään viikonloppuisin.

  Kesällä 1969 olin taas sahalla, nyt Kokkosenlahden Sahalla. Tuosta kesäduunista en, jostain syystä, paljon muista. Lautoja ja lankkuja laanilla taaplasin kuivumaan. 

  Seuravan kesänä, 1970, olin jälleen Kokkosenlahden Sahalla. Minulla oli jo ajokortti ja allani "Pompannappi", joten sillä kuljin työmatkat itsenäisesti. Antero Pekanpoika Jormalainen kulki kyydissäni sahahommiin. Tuntiliksa taisi heilua kahden markan huitteilla? 

  Sinä kesänä olivat futiksen mm-kisat Meksikossa. Asustin yksin Pennilän yläkerrassa, sillä Elina, Erkki ja Haneli olivat lomamatkalla Pariisissa. Yötä myöten tuli kisoja katseltua. Kolme meitä oli tuijottamassa: Ahos-Riti (R.I.P.), Koistis-Pertti ja minä. Pikkasen väsytti aamuisin. Jormalaisen Ande onneksi tiesi tulla ovikelloa rimputtamaan, jos minua ei autolle kuulunut. Monta aamukahvintonta töihinlähtöä oli tehtävä tuona kesänä. 

  Seuraava duuni olikin sitten Saksanmaalla. Koulu sai jäädä, poijaat lähtivät haistelemaan Keski-Euroopan tuulia. Se on oma tarinansa se. 

  Saksan reissun jälkeen tuli armeija, sitten vakiintuminen, muutto Lahteen, pian Hollolaan. Työpaikkkoja oli muutamia, ennen kuin rakennushommat johtivat Tekuun opiskelemaan rakennusmestariksi.

  Täytyy joitain muistoja aikuisvuosein duuneista joskus myös kirjoitella. Ja on niitä muutamia mestariajoiltani jo kirjoitettukin. 

  Alkavalla viikolla näyttää ilma hieman aluksi lauhtuvan. Lähelle nollaa menee, lunta tulee roimasti. Loppuviikosta taas kylmenee lähelle paria kymmentä. Taitaa tästä "vanhan ajan talvi" tosiaan kehkeytyä. 

 

  Minä laitan tuonne muistelemiini vuosiin sopivan "tsyketeeliseksi" käsitellyn kuvan hämähäkin seitistä. Sen myötä vetäydyn nauttimaan siitä, että työelämä on jo kauan ollut pelkkää muistelua. 

AIKAMOISTA AIKAA

  Mitä pitäisi ajatella? USA viimeaikaiset tapahtumat? Persut Suomen suosituin puolue? Parempi, kun ei ajattele mitään.

  On se aika veijari, se Trump. Ensin mies yllyttää kannattajansa rynnäköimään kongressiin, sitten hän tuomitsee rynnäköinnin, vaatii osallistuneille kovia rangaistuksia. Kaksinaismoraalia parhaimmillaan. No, eipä muuta moraalia mieheltä voi odottaakaan. 

  Perussuomalaiset on YLE:n teettämän tuoreen kyselyn mukaan Suomen suosituin puolue. Kunnallisvaalit lähestyvät. Miettikääpä, mitä puolueella, jonka periaatteita ovat maahanmuuttokriittisyys ja ilmastokriittisyys, on antaa kunnalliseen politiikkaan? Varsinkin, kun muistaa, että nuo melko latteat ilmaisut ovat heidän itsensä salonkikielelle muokkaamia rasismin ja ilmastonmuutoksen kieltämisen eufenismeja. 

  Mielenkiintoista nähdä, kuinka USA:n tapahtumat vaikuttavat Persujen kannatukseen? Eihän peruspersut mielipiteitään heivaa, varsinkin, kun Halla-Aho vähättelee koko juttua ja Huhtasaari, kansankynttilä an sich, pitää niitä oikeutettuina. Mutta peruspersuja ei niin valtavasti ole. Toivottavasti tuuliviiriäänestäjät ovat saaneet ajattelemisen aihetta. Kuukauden kuluttua se paljastuu. 

  Kävin eilen lääkärillä. Ei tullut vielä lopullista tuomiota. Tuli kipulääkettä aamuksi, lihaksia rentouttavaa illaksi. Lonkkiin ei voi edes pistosta antaa. Eli näillä mennään, kunnes (toiv. ei koskaan) kipu äityy sellaiseksi, että lonkat on leikattava. 

  Viikon kuuri kerrallaan on tarkoitus tabuja napsia, sitten kuulostella. Alku on ainakin lupauksia antava: viime yönä nukuin paremmin kuin aikoihin, eikä kyljen kääntäminen pahemmin koskenut.. 

  Lääkäri laittoi samalla lähetteen labraan verikokeisiin. Keväällä on taas vuositarkastuksen aika, ja lähete on voimassa kolme kuukautta. Maaliskuuksi varaan ajan, sitten lääkäriltä myös. Samalla hän saa tietää, kuinka kuuri/kuurit ovat tepsineet lonkka- ja hartiakipuihin.

  Talvi tuli, talvi jatkuu. Espoossa myös. Hienoa nähnä ja kuulla, kuinka Iiris ja muut tienoon tenavat nauttivat, kun pääsevät hiihtämään ja mäkeä laskemaan. Sen Annan lähettämät kuvat ja videot todistavat. 

  Talvena jatkuva talvi antaa myös toiveita jäitten vahvomisesta. Anttolassa näyttää ennusteen mukaan olevan seuraavat kymmenen päivää pakkasta mukavasti, öisin reilusti toistakymmentä astetta. Helmikuu kun koittaa, niin luulen, että Potinlahdesta siirtyy kulkue (Hilppa, Peppe, ves'kelkka ja pulkka) jään yli Avokkaansaareen. Onko matkassa sukset vai lumikengät? Ehkä molemmat. 

  Aamulla kävin omatoimikirjastossa vaihtamassa luettuja lukemattomiin. Samalla kävin kimpun tulppaaneita Hilpalle. En toisin kirjastosta. Hänellä on tänään tuplamerkkipäivä. Mietin samalla, että kesällä tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun reitimme kohtasivat. Siitä asti ollaan yksissä heiluttu. Vaikeatakin on ollut, mutta onneksi niistä on yli kahlattu viettämäänn vanhentumisen seesteisiä aikoja, aikoja, joiden seesteisyyden välillä katkaisee lastenlasten mekkala. Onneksi katkaisee. 

  Loppuun tällään kesällä Saarelan laiturilta otetun kuvan. Värit olen muuntanut käänteisiksi, jotta se paremmin sopisi vuodenaikaan. 

LATU JOTA EI OLLUT

  Vaivoistani vaikertelin viimeeksi. Soitin eilen Salpakankaan terveysaseman ajanvaraukseen. Takaisinsoittopalveluun puhelu meni. Noin tunnin kuluttua minulle soitettiin. Kerroin tilanteen. Hoitsupoitsu sanoi, että omalääkärilleni KI:lle taitaa olla seuraavat vapaat vasta ajat parin kuukauden päässä. Minä kysymään, että onko haittaa, jos välillä popsin tulehduskipulääkettä?

   "No ei, siitä yleensä aloitetaan", vastasi hoitaja, "mutta KI:lle onkin peruutusaika torstaina kello yhdeksän."

 "Sehän sopii!", vastasin. "Laita varaukseen." Joten näin oli onnea enemmän kuin ymmärrystä meikäläisellä. 

  Tänään lähdin testaamaan hiihtolatuja ja polven suhtautumista lykkimiseen. Olin eilen käynyt ip. katsomassa tilannetta ja nähnyt, että hiihtäjiä oli Keskussairaalan takana kulkevalla ladulla pilvin pimein. Samoin autoja parkkipaikat pullollaan. 

 Aamulla klo 7:30 ei ollut vilskettä. Kaksi autoa sentään oli paikalla. Eiku sukset jalkaan, ladulle. Muutaman asteen aivan upea pakkaskeli, karvapohjasuksi toimi kuin unelma. Latua ei kuitenkaan ollut juuri missään. Ilmeisesti latukoneella ei vielä ole pohjia päässyt ajamaan, joten reitille oli vaan lähdetty hiihtämään. Perhelatu jota kiersin on yksisuuntainen; oikealla puolella latu, vasenta kaistaa luistellaan. Nyt oli toisiaan, suuren hiihtäjäjoukon jäljiltä, koko baana tamppaantunut lähes joka paikasta. Se ei polveaan varovalla pertsahiihtäjälle ole paras mahdollinen olosuhde. Polvi kyllä hyväksyi normaalin potkun, mutta sivulipeämistä piti varoa. Se vähensi hiihdon nautinnollisuutta.

  No, onhan pää auki. Ei, en kaatunut, löynyt päätäni Salpausselän mäntyyn. Talven hiihtoputkelta on pää auki. Itse asiassa nuo muutamat kilomerit ovat jo muutaman kilometrin enemmän kuin viime talvena yhteensä.

  Palattuani lähdin samantien Lidliin. Koska vast'ikään kirjoitin siitä, että jotkut ihmiset aina valittavat, niin en valita. Totean. Nyt en totea, että vituttaa tuollaiset ihmiset, jotka joutokäyttävät autojaan kauppojen parkkipaikoilla, kun odottavat puolisoaan, lastaan, kaveriaan, ketä tahansa kaupassa asioivaa. Siksi en totea, että yhtään käydä ronksottavaa autoa ei näkynyt. Johtunee autojen vähyydestä. Sen totean, että vaikka ihmisiä ei kovin paljon ollut, niin jotkut olivat ehtineet jättää ostoskärryjä pitkin parkkialuetta. Lidlin kärryissä on periaatteessa pantti, mutta aina ne ovat jostain syystä vapautettu kolikon tai rahakkeen käytöstä. Siitähän seuraa, että muutamat katsovat oikeudekseen jätellä kärryjä minne huvittaa. Se ei suoranaisesti edistä liikenteen sujuvuutta joskus ahtaaksi käyvällä parkkialueella.

  Toinen kärryihin liittyvä toteamus. Vielä suurempi osa kanssaihmistä ei viitsi työntää kärryjä sisäkkäin jonoon katokseen, missä niitä säilytetään. Hollolan Lidlissä tuo katos on rakennuksen seinustalla aivan oven vieressä. Niinpä joskus ruuhkaisempina aikoina on oven edusta sikin sokin mikä mihinkin suuntaan osoittavia kärryjä. Ei helvetti vaadi isoa viitseliäisyyttä, jos työntää kärryn oikealle paikalleen. Eikä edes voimia. Eikä aikaakaan montaa sekuntia. Kele!

  Pieniä asioita, sanoo joku. Niinpä, mutta pienistä asioista, etc! Hitto tästä maailmasta mitään tule, kun on aina porukkaa, jolle sovitut toimintamallit ja hyväksyttävä käytös ovat silkkaa sanahelinää.

  Nyt on mieli keventynyt. En kyllä ymmärrä ihmisiä, jotka aina valittavat. Toteaminen ajaa saman asian. Sanoo ensimmäisen kiven nakkaaja, vaikkei pitäisi. 

MITÄS KUULUU?

  "Hyvvee tätä vuotta! Mitäs kuuluu Peppe?"

  "Mitäs tässä. Ei kummempoo. Paihti nettä lonkkia särköö."

  "No voe voe. Mikäs niissä?"

  "Vissiinkii nivelrikkoo. Joo, ja harteita vihloo kans."

  "Onks niissäi se nivelrikko?"

  "Sitä eppäelen. Noeta peukalohankoja jomottaa samate. Nivelrikkoo se on niissä ainnai on."

  "No ootko liäkärille meinanna männä?"

  "Pittää huomenissa soittoo aikavarraukseen. Ai nii, olj unehtua. Oikee polovi ei meinoo pittee. Välillä muljahtelloo, hyvä jottei lähe alta. Vaikka pijän siinä sellasta tukijuttua. Se ei kyllä oo nivelrikkoo."

  "No eiku jatkova vuan. Hyvä, jottei siulle oo sen kummempia vaevoja siunautuna!"

  Niinpä. Lonkat ja hartiat ovat oireilleet syksystä asti. Ja yht'äkkiä syyskuussa huomasin, että olen tullut niin kömpelöksi, että en meinaa saada sukkia tai kenkiä jalkaan kuin istualtaan. Ajattelin, että liikunnan puutetta se on, ja että eiköhän parane, kun Hollolaan muutetaan, jokapäiväiseksi lenkkeily tulee. Mutta paskan marjat! Pahentunut on kipu. Olen välillä ottanut viikon kuurin lihassärkylääkettä. Se auttaa jonkin verran. Joulun aikaan napsin kuurin Hilpan viime elokuussa selkäsärkyyn saamaa reseptilääkettä. Pakkauksessa lukee "niverikkokipuun". Hilpalle viikon kuuri sitä ja jotain lihaksia rauhoittavaa tehosi niin, että ei ole sen koommin selkä vaivannut. Minulle ei tuunnu tepsivän. Tai tepsii, kun tabuja napsii, mutta kipu palaa, kun lopettaa. Paras tosiaan käydä lääkärillä. En halua kipulääkkeiden varassa jatkuvasti olla. Enkä ainakaan  syödä enempää minulle määräämättömiä lääkkeitä. Siis määrättömästi syödä määräämättömiä. 

  Lenkkeilyä lonkat ja hartiat eivät ole estäneet. Kumma kyllä, ne vaivaavat eniten yöisin. Kun sängyssä aamuyöllä yrittää kääntää kylkeä, on kuin puukolla pistettäisiin. Tuo polvi sen sijaan on ikävämpi juttu. Varsinkin ylä- ja alamäissä siihen sattuu. Polvi ei ole tietääkseni missään vaiheessa linksahtanut. Eli niukahtanut. Se on lisäksi oikea. Vasen polvi on joskus vihoitellut, koska siitä meni nivelsiteet räyhäkkäästi joskus 1990-luvun alkupuolella. Se tapahtuma muuten lopetti sulkapalloharrastuksen. Nyt riittää vaivoista vaikerrus. 

  Lunta on satanut yli kymmenen senttiä. Puolitoista tuntia kolailin aamulla. Polvi vähän... Enpä sanokkaan, kun tuli kehuttua. Pakkaslunta, mukavaa hyötyliikuntaa. Paitsi po.... Turpa kiinni Peppe!

  Talvisen näköistä on Keinokartanontiellä.

  Nyt varmaan alkavat ajamaan latuja. Hiihtämään olisi mukava päästä. Enkä arvuuttele polven suhtautumista sivakointiin. Kokeilemalla se selviää. 

  Huomenna korjataan joulu pois, siivotaan huusholli. Saattaa pölyä, roskaa, vaikka mitä, löytyä, kun paikalla on ollut porukkaa normaalia enemmän. 

  Vuosi jatkuu odotellen. Joku meteorologi povaili, että tammikuusta tulee talvisin miesmuistiin. Ihan saletti olen, että ei tule. Jopa minä muistan niin kovia talvia, että ei nyt tule. Tai voi tulla. Mutta aika ihme se olisi. 

  En talvisodan lämpötiloja tietysti kaipaa. Mutta jos tulisi edes ankarin tammikuu nuorimiesmuistiin, niin se teksi eetvarttia jäille. Helmikuussa päästäisiin saareen ja jäille hiihtelemään. 

  Ei tässä muuta. Kuva kuitenkin partsilta takapihalle:

  Ja runonpätkä. Tuosta kuurista mieleen tuli:

  Kuuria määrää kurikuuria,

  tuo paaria pian paaria   

VUODEN ALOITUKSEN RÖNSYJÄ

  Vuosi vaihtui nukkuessa. Eli ei kovin dramaattinen tapahtuma. Tosin olin muutaman kerran hereillä, kun pommit paukkuivat ärhäkästi. En katsonut kelloa, mutta varmaan se oli puolen yön aikoihin. 

  Illalla ja yöllä oli satanut jokusen sentin märkää lunta, joten vuosi alkoi tunnin lumitöillä. Samalla mietin, että mikä vuosi meillä nyt olisi, jos evoluutio olisi valinnut hieman eri polun, ja ihmisellä olisi vain kahdeksan sormea. Silloin olisi käytössä tietysti oktaalijärjestelmä desimaalijärjestelmän tilalla. Eihän asia selvinnyt lunta kolaamalla. Piti sisällä googlettaa. Meillä olisi alkanut oktaalijärjestelmän vuosi 3745. 

  Mietin myös, että jos on olemassa joku korkeampi voima, joka viitoittaa evoluution kulkua, niin olisiko hän ollut ensin kahdeksan sormen kannalla, mutta vaihtanut kuitenkin luvun kymmeneen. Tätä teoriaa puolustaa yhden sormen nimi: nimetön. 

  Jos kahdeksansormisiksi olisimme kehittyneet, niin missä sormessa vihkisormusta pitäisimme. Keskarissa ehkä. Mutta silloin keskarin näytön voisi tulkita avioliiton tai kihlautumisen osoitukseksi. 

  Jos evoluutio olisi pienissäkin asioissa kulkenut eri tavalla, olisimme erilaisia, vaikka sitä emme tiedostaisi. Jos olisimme kahdeksansormisia, niin meistä ei olisi lainkaan outoa, että 10 onkin 12. Eikä se, että vuodessa on 555 päivää, 14 kuukautta, kuukaudessa 36 tai 37 päivää, päivässä 30 tuntia, tunnissa 74 minuuttia, etc.

  No, turhanpäiväistä spekulointia tämä on. Jos meillä oikeasti olisi kahdeksan sormea ja alun alkaen oktaalijärjestelmä, niin symbolit olisivat jotain ihan muuta kuin desimaalijärjestelmän numeroita. 

  Mitä tästä opimme? Sen ainakin, että vuoden ensimmäisenä aamuna ei kannata ryhtyä pohdiskelemaan erilaisia lukujärjestelmiä.

  Eilisiltana, kun pauketta alkoi kuuden jälkeen kuulua, halusi Iiris lähteä ulos katsomaan ilotulitteita. Lähdimme joskus kahdeksan maissa dallailemaan lumisateeseen. Kaunis oli maisema. Siellä täällä näkyi ilotulitteita taivaalla, kuului pauketta. Iiristä alkoi pelottaa. Hän ei tykännyt lainkaan, vaikka ei ihan lähellä yhtään pommia paukahtanut. Joni sai moneen kertaan selvittää, että eivät ne meidän päällemme lennä, pommit pahki porhalla. 

  Laitan yhden kuvan iltakävelyltä. Se on, aivan varmasti, näin ehdottoman totuuden ja täydellisen rehellisyyden aikana, juuri sellainen kuin miltä ulkona näytti, eikä missään nimessä manipuloitu.

  Iiris tokaisi päivänä erään, että Peppe-papalla on paljon kameria. Olen kasannut hyllylle vuosien varrelta kertyneitä filmikameroita, kolme perittyä tai muualta saatua vanhaa laitetta, ja jokusen digikameran. Eli ne on kameria.

  Iiriksen piti päästä tietysti niitä kameria räpläämään. Kohta tytölle pitää hankkia oma. Tai ehkä hän saa puhelimen, kun menee ensi syksynä kouluun? Sillä pääsee kuvailemaan. En kyllä osaa sanoa. En tiedä, millainen kanta asiaan Annalla ja Jonilla on. Olkoon millainen tahansa, en mene siihen puuttumaan. 

  Täällä on nyt hiljaista. Porukka lähti hiihtämään. Tuohon lähelle pelloille menivät. Iiris uusilla suksillaan, Joni minun, Anna Hilpan hiihtimillä. Hilppa lähti mukaan katsomaan. Liisa nukkuu partsilla, minä jäin itkuhälyttimen kera tisuriin. Minulla on liki tunnin lumityöt ja reilun tunnin sauvakävely jo tänään tehtyinä, joten jäin mieluusti kirjoittamaan. 

  Huomenna lähtee perhe Tiilikainen Espooseen. Se tietää sitä, että meillä voi kulkea kompastumatta. Ja meillä on hiljaista. Ja kohta meille tulee ikävä kompasteluja ja hälinää. Mutta kyllä hetki menee hiljaisuudesta nauttiessa. 

  Hyvää alkanutta vuotta vaan. Ja älkää hetkeäkään epäilkö, että alla oleva kuva olisi muka manipuloitu!