KOPUTUSTA KUULUU...

  Jos, ja kun, kuulette koputusta Avokkaan suunnalta, aiheuttaja on joko käpytikka tai Peppe. Jatkuva päräyttely puolestaan kuuluu palokärjelle.

  Tikka koputtelee ruokansa persolla, Peppe siksi, että kaikki kevättoimet ovat menneet kohilleen. Ja kerralla, ilman isompia lointeluita tahi belsebuubin avun aneluita. Eli Peppe koputtelee puuta, tiuhaan tahtiin, jotta asiat jatkuisivat yhtä mallikkaasti.
  Toinni,i ensitöikseni aamukahvin jälkeen viritin vesijärjestelmän käyttökuntoon. Uusi painesäiliö paikoilleen, kaivosta tyhjennysventtiili kiinni, pesukoneen ja varaajan liitännät kuntoon, pumppu päälle. Ja kaikki pelitti! Ei vuotanut yksikään liitos, ei edes vesilukko tihkunut tiskialtaan aluskaapin pohjalle! Harvinaista!
  Eikä siinä vielä kaikki. Menin laittelemaan sauna/kasteluvedelle tarkoitetun pumpun asemiinsa. Imuletkun takaiskukappale paikoilleen, letkun ankkurointi pohjaan, pumppu sijoilleen, pohjaproppu kiinni, vesiliitäntä paikoilleen, imuletku täyteen kastelukannulla, pumppu täyteen, yläproppu kiinni, virtaa kehiin. Ja niin se alko nostaa vetttä pois tiehensä. Ja ei vuotanut, ei tihkunut, ei tyhjentänyt siemenvesiä huut helevettiin Saimaaseen!
  Ei oo ikäpäivänä onnistunu nuo molemmat jutut kerralla nappiin! On siis syytä koputella puuta!

  Kun reuhtomaan alettiin, niin menköön! Hilppa aloitti kevätsiivon (imurointi ja lattioiden luuttuaminen). Minä kääntelin soutuveneen oikein päin, putsasin räystäskourut, asensin uimarappuset, haravoin vevevajan seinustan ja rantapolun (muuta ei juuri ollut tarve haravoida, kun syksyllä se kertaalleen tehtiin ja Hilppa hoitaa kukkapenkit). Jo kulahti aika ensimmäiseen grillaukseen. Kanaa kuumensin.

  Vaikka maha oli pullollaan kanaa, pottua, porkkanaa, vihreää salaattia ja sienisalaattia, päätin jättä perräiset väliin. Lähdin pienelle veneajelulle. Aurinkokin alkoi ilmaantua näkyviin. Ei näkynyt veneitä, ei ihmisiä. Aika vähän lintujakin. Siis lintulajeja; lokkeja kyllä oli kymmenittäin. Yksi kuikkapariskunta uiskenteli myös kauempana huhuillen. Samoin Halkoluodoilla lillui sinisorsapari. Mutta onneksi olivat kalasääkset taas palanneet! Hiippailin hissukseen Halkoluotojen yhtä saarenniskaa pitkin kohti sääksien pesää. Mutta kovin tarkkoina olivat. Ei minun kärsivällisyydelläni, laitteillani ja taidoillani noista hienoista linnuista oikein kunnon kuvia saa.

  Mutta hienoa oli Luonterin naisemia taas katsella!

  En muuten uistellut enkä virveliä nakellut vesireissullani. Siksi, että minulla ei ole tälle vuodelle mitään lupia. Enkä lunasta! Kun kesäkuussa tulee 65 mittariin, en enää tarvitse kalastuskorttia, ja saan kalastaa yhdellä vieheellä käytännössä koko Suomessa. Saattaa olla, että parille verkonrisalleni ostan kuitenkin kalastuskunnan merkit syksymmällä; eihän ennen heinäkuuta niitä saa norppien suojelun vuoksi edes veteen laittaa. 

  Palattuani juotiin munkkikahvit. Hilppa ryhtyi kukkapenkkejä siistimään. Minä tälläsin Hanelilta saadun kilon kuhan haikupönttöön. Oli velj'-Hanski käynyt Kangasniemellä kuhanpyynnissä. Olivat toistakmmentä saaneet. Illalla mokomaa sitten maistetaan. 

  Huomasitteko, etten heittäny väliin yhtään "no kuha on"-juttua. Arvannette, miksi? 

  Kun kala oli haikutettu, laittelin kammarin uunin palamaan ja saunan kans. Saunaa sytytellessä huomasin, että on täällä muitakin. 

Ensimmäinen bongattu vene tälle suvelle.

  Tätä juttua kirjoittelin kuhan savustuessa, saunan lämmetessä. Nyt on saunassa käyty. Ja talviturkki pois nakattu! Kylmää oli vesi, eikä sitä uimiseksi voi sanoa, mutta ump'sukkelissa käväisin. Eetvarttia teki. 

  Jatkan naputtelua. Takanani pauhaa televisio. Vennään poika teki just' maalin. No, ...kele, heti Suomi tasoitti. Koskiranta teki, katoin hidastuksen. Antaapa poikain pelata. Pitää käydä laittamassa kammarin uunin pelti kiinni. Ennen tuli laitettua ihan eri pellit kiinni. Menköön nyt näin. Vaikka kyllä se omakin pelti tulee vielä suljettua, mieli nollattua. Ehkä kesäkuussa, kun lomalla ollaan.

  Elina-äiti tuli eilen kanssamme, on nyt Tainan ja Hanelin huushollissa. Vähän vaihtelua vanhalle rouvalle. Ja jos innostuisi vähän ulkona liikkumaan. Kovasti vielä eilen tulomatkalla intti, että menee yöksi Piskolaan. Talven peruslämmöllä ja asumattomana olleeseen taloon! Eikä meinannut uskoa, ettei siinä ole mitään järkeä. Hanelin huushollissa on valmiina lämmä huone ja vähän palveluakin. Äiti vaan jankutti, että olenhan minä ennenkin itsekseni yötä ollut Piskolassa ja Avokkaassa. No onhan hän ollut. Onhan hän ollut ennen tansseissa ja ulkomailla ja sienimetsässä ja ties missä. Vaikka yksin pärjääkin kotonaan, turha lähteä oudompiin olosuhteisiin onneaan koettelemaan. Kun Tainan kanssa päivällä puhuin, kertoi hän, että olivat illalla juoneet lasilliset punaviiniä, ja että äiti oli nukkunut yhdeksään asti. Hyvä niin. Ja oli nyt lähtenyt kävelemään vanhalle talolle. Niin sitä pitää!

  Aamupäivä oli pilvipoutaa, iltapäivä aurinkoista (+20 etupihalla), illasta näyttää tulevan tyyni. Huomennakin lienee kelpo keli. Varmaan lähdetää hyvissä ajoin poispäin. Tempastaan päiväkahvit Tainallla ja Hanelilla: Taina kehui päivällä olevansa munkkeja tekemässä. Me ollaan oltu Lid'in munkkien ja siman varassa. Eikä oo ilmapalloja, eikä serpentiiniä, eikä naamareita, eikä kuohuvaa. Mutta on itse haikutettua kuhaa, sienisalaattia, paistettuja pottuja ja raikasta vettä. Ja huomenna ihan kelvon olo. Pittää siis ruveta purasemmaan.

  Laitan lopuksi Heinrich-nimisen sulkulaisen 11.7.1962 tussilla piirtämän kuvan "Der Kampf mit der Schange".  Vuosien saatossa olen muutaman kerran tavannut kärmeen saunassa, joskus kyyn, joskus tarhakäärmeen. Tätä episodia en ollut todistamassa. Ja taistelu näyttääkin huipentuneen kamppailuksi sammakon kanssa. Hyvin on Heinrich kuvan tussannut; Pekka ja Emchen ovat ihan tunnistettavissa, samoin atraimen kanssa touhuava enoni Olli. Saunassa ovat lauteet, kiuas ja pata vaihtuneet tuon tapahtuman jälkeen.

  PS. Kyseinen taideteos viihdyttää tätä nykyä paskiossamme vierailevia.

TÄSSÄPÄTÄTÄ

  Mitäskummaa?Mikäsetuollainenotsikkooikeinon?Jatällainenkirjoitus?Eihäntästäsaamitäänselvää!Einiin.Ehkäjätänasiankokeiluasteelle.

  Ei ollut hyvä idea. Ajattelin, kun kaikessa pitää säästää, aloittaa oman korteni kantamisen yhteiseen kekoon säästämällä sanavälien käytössä. Ei keino näin kuvaruudulla merkittävästi mitään säästä, paitsi space-näppäintä. Mutta printatussa tekstissä hieman säästöä tulisi. Ajatellaanpa, että sanojen keskipituus on kuusi kirjainta. Jos sanavälin jättää pois, tilaa kuluu 1/10 * 100 = 16,67 %. Tai selkokielellä säästyy joka seitsemäs tulostearkki. Mutta onhan Suomessa puuta mistä paperia valmistaa. Vaikka sademetsiin ne taitavat paperijätit olla tunkeutumassa. On myös mietittävä, kuinka paljon enemmän aikaa virkamiehiltä sun muilta paljon työssään lukevilta kuluisi sanavälittömästä kapulakielesta tolkkua ottaessa? Puhumattaaan 16,67 % ohuempaa kirjaa lukevalta Meikäläisen Masalta? Pysytään siis entisessä. Minulla on varaa myöntää, jos ideani on käyttökelvoton. Kunpa "isoilla pojilla" olisi sama taipumus.

  Kello on 4:07. Kirjoitan sateen ropistessa kattoon. Eilen lenkille menin, räntäsateessa. Tänään aioin taas laistaa. Ei ole pakko itseään kastella. Vaikka lämmin on yö ollut, +8 mittarissa, kun äsken tarkistin. Joten sanavälinaputtelen vanhaan malliin aamuyön tuntoja mr.Googlen arkistoitavaksi.

  Tappara voitti sitten mestaruuden. Kai oli aikakin; jokavuotinen finaalitappio saattaa syödä niinkin kovia kavereita. En ole isommin surffaillut, vieläkö tuon sunnuntaisen ottelun voittomaalista puhutaan. Niin tai näin, eiköhän mestaruus kuitenkin mennyt oikeaan osoitteesee.

  "Suuri sikala palaa Vöyrillä".
 "Tappara sekosi".
 "Yhdysvaltain esivaalit käynnissä".
  Siinä muutamia Ilta-Sanomien pääotsikoista.

  IltaLehden vastaavia ovat:
  "Kuuma kultapusu".
  "Suuri sikala ilmiliekeissä Vöyrillä".
  "Trump ja Clinton vahvistivat asemiaan".

  YLE puolestaan kertoo:
  "Trump voitti kaikki viisi esivaalia".
  "Ei enää hopeaa".
  "Applen iPhone-myynti kääntyi laskuun".

  Maikkarin antia:
  "Applen puhelinmyynnissä historiallinen käänne".
  "Karhu eksyi kaupunkiin, pelastusoperaatio sai lohduttoman lopun".
  "New Delhissä museo ilmiliekeissä".

  Johtopäätös: Iltapäivälehdet?!?!? ovat kuin kaksi marjaa,  YLE samoilla linjoilla, maikkari pitää, lienee syystä, New Delhin museota Vöyrin sikalaa tärkeämpänä.

  Kello on nyt 4:43 Kahvia tekee mieli, kovasti tekeekin! Maltan kuitenkin mieleni, kukistan himoni. Tuota nautintoaietta tulee muutenkin liikaa päivän mittaan latkittua, joten sinnittelen normaaliin aamukahviaikaan asti.

  Hommasin Elinalle, taisi olla perjantaina, uuden kännykän. Hän kertoi, että jo ties kuinka vanha Nokia pitää ladata jopa pari kertaa päivässä. Ei äidille mitään kosketusnäyttömallia voi ostaa. Sellaisen opettelu olisi hänelle aivan liian työlästä. DNA:lta löysi peruspuhelimen hintaan 25 €. Mutta ei äiti oikein siihen oppinut. Näppäimet kovin pienet, ehkä psykologistakin estettä ja ikävää entiseen. Niinpä otin vanhan liukukansimallin maanantaina mukaani ja latasi sen. Nyt puhelin on ollut liki kaksi vuorokautta päällä, ja akku näyttää täyttä. Äiti lienee tulkinnut väärin virrankulutuksen symbolia. Vien tänään vanhan palvelijan takaisin. Liukukansimalli on niin helppo käyttää sen kun liuttaa kannen ylös ja alkaa puhua. Samoin siihen, päinvastoin kuin uuteen, karvahattumalleistakin pelkistetympään, saa numeroita pikavalintaan. Eli kun Elina vaikka minua tavoittelee, ei kun painaa kakkosta ja luuria!
  On äidillä vielä lankaliittymäkin käytössä. Onneksi on, ei vanhaa rouvaa uskalla pelkän kännykän varaan jättää. Mutta sen tiedän, että ilahtuu, kun saa entisen palvelijansa taas käyttöön. Toivottavasti akku vielä pelittää. Jos ei, niin pitää googlailla, josko malliin vielä jostain uuden virtalähteen saisi hommattua.

  Kävin vilkaisemassa, olisiko lehti tullut? Olihan se. Pikaselauksella Etlarilla on mielen päällä mm:
  "Hankintalaki ajoi kunnat ja yrittäjät vastakkain".
  "Kannabiskasvattamo johti myyntiliigan jäljille Lahdessa".
  "Naton Itämeri-harjoitus Suomeen".
  "Manian ja alakulon vankina".
  "Kymi kahmii lisää puuta Hämeestä".
  "Tapparan pitkä piina pättyi juhliin".
 
 Pitää tuonnempana lukea tarkemmin. Ainakin juttu hankintalaista; en nimittäin ole lainkaan kuusalla, mikä se sellainen laki on.
 
Pasi Nurmisesta tuli joku aika sitten Pelicnsin pääomistaja. Varmaan "Liipolan Hasekilla" on joitain seuran tulevaisuutta ja imagoa koskevia suunnitelmia. Olen huomannut, että Etlarin etusivulla on muutaman kerran mainostettu isoilla kirjaimilla "KAUSARI SEISOMAKATSOMOON vain! 99 €". Se sisätää 30 runkosarjan kotiottelua, harjoitusottelut ja turnauksen, A-nuorten runkosarjan ottelut ja etuostooikeuden playoffs-pakettiin. Ei paha, ei paha. Lulisi tervejalkaisten lätkälahtelaisten, miksei hollollaistenkin tarttuvan tilaisuuteen. Sitä paitsi on mahdollsta, että käy, kuten Mikkelin Urheilupuistossa joskus 1970-luvun alussa. Oltiin MP:n pelissä  ja katsomo oli tupaten täynnä. Kun puoliajalta ängettiin takaisin paikoillemme valitellen ahtautta, tokaisi edessämme istuva rouvashenkilö: "Ens' pyhänä mahutte makkomaan!". MP oli nimittän 0-3 tappiolla! No, en tietysti toivo Peltsuille niin huonoa sukseeta, että seisomkatsomossa mahtuu istumaan.

  Kun tuossa puoli yhdeksän hippeillä kaupunkin lähden, rouva kyydissä tietysti, käyn ensin Elinalla. Sitten pitää mennä käymään verotoimistossa. Pientä epäselvyyttä, lähinnä tarkennusta kaipailen muutamassa asiassa. Verkossakin homman voisi hoitaa, mutta kun aikaa on, menen paikan päälle. Selviää samalle itsellenikin, missä mennään.
  Loppupäivä on kai sateen pitoa. Huomenna vissiin poutapäivä. Joten lenkki, tai pari, pitää pyöräyttää.
  Perjantaina onkin haalittava tarpeellista tavaraa mukaan. Kohti Anttolaa!

  Kello näyttää 5:58. Sade jatkuu. Minä poistun suihkuun,sitten kahvin/puuron keittoon.

Kuva viime Vapulta Avokkaasta. Helmi (niisk!) oli vielä leikkisä ja voimissaan  

AAARGH, JA SOTILASVAATTEISSA....!

  Aamulla heräsi normiaikaan. Peltikatto ropisi roimasti, puitten latvat viuhtoivat vimmasena. Niin jäi aamulenkki tekemättä. Viimeeksi näin kävi, siis kotona ollessa, joskus helmikuussa, kun Maija ja Ilu olivat kylässä. Aika harvoin on sattunut sellaisia kelejä, etten ole viitsinyt nokkaani ulos pistää. Syksyllä, vaikka se pitkältä ja märältä muisteluissa tuntuu, taisi olla pari missattua aamua.
  Se, että huonon sään vuoksi jätän aamusauvailun väliin, on ihan jees. Siitä olen kuintenkin yrittänyt pitää kiinni, että vaikka aamulla kuinka väsyttäisi, keho unta jatkamaan kehottaisi, revin itseni ylös, ulos ja lenkille. Ajattelen niin, että kun joskus jättää homman väliin, kynnys seuraavan kerran, kun kehtuuttaa, tehdä samoin on matalampi.
  Ihan leikittömän totuuden sanoakseni ei aamuisin lenkille lähtö ole minulle rasite. Päin vastoin; yleensä siitä nautin. Huonommalla kelillä, kun sade ja tuuli tutkista ja ennusteista poiketen painavat päälle, saattaa joskus ipottaa. Mutta ajattelen, että itse olen tieni valinnut. Ja mitä vastenmielisemmältä kävely on tuntunut, sitä autuaampi on olo, kun sen on suorittanut.

  Mutta kun en sitten ulos lähtenyt, katsoinkin Areenalta Ruotsi-Suomi-finaalin kolmatta erää. Hyvin kävi. Puljujärvi on sellainen puliveivari, ettei paremmasta väliä. Taisi hänestä tulla myös ensimmäinen "poikanen", joka on voittanut kaksi nuorten maailmanmestaruutta samana vuonna. Suomella on tällä hetkella ainakin kolme sellaista kultakimpaletta lätkärintamalla, ettei paremmista väliä. Voipi niitä kimpaleita olla enemmänkin. Sen verran heikosti nykyään asioita seuraan, että vain isoimmat otsikot huomaan.

  Tämän blogin otsikosta. Kun olin vuonna se ja se Kouvolassa palvelemassa 3. Er.Vk:ssa, tapahtui seuraavaa: Viestissä varusmiesaika oli kaikilla 11 kk, ja uusia astui riviin kolme kertaa vuodessa, me olimme "mopoja", keskimmäinen joukko "könsikkäitä" ja vanhat "maseja". Olimme vielä "mopoja", kun eräänä aamuna kuului kutsu käskynjakoon. Kaikki siis käytävälle paririviin, ja sassiin! Päivystäjä komensi rivit suoriksi, karjaisi: "HUOMIO, KATSE OIKEAAN PÄIN!", ja ilmoitti joukon komppanian päällikölle kapteeni Sille ja Sille (nimen olen valitettavasti unohtanut). Kapteeni puhui jonkun sanan, ja komensi sitten kolme "masia" rivin eteen. Oli käynyt niin, että nuo veijarit olivat iltalomalta palanneet juovuksissa ja viinaa mukanaan kasarmille, jatkaneet juopottelua rakennuksen vintillä siihen saakka, kunnes päivystävä upseeri oli heidät löytänyt. Kapteeni määräsi melko nyrpeän oloisille kanaljoille kaksi viikkoa poistumiskieltoa. Se tarkoitti sitä, että nuo kelvottomat eivät pääsisi "siviileidenhakulomalle" koska palvellusaikaa heillä oli jäljellä vain nuo pari viikkoa. Komppanian päällikkö sanoi vielä, että jos kotiuttaminen ei olisi ollut niin lähellä, olisi "häkki" heilahtanut. Mutta parhaiten on mieleeni jäänyt tuosta käskynjaosta se, kun kapteeni kertoi rangaistusten syistä. Kun hän toi julki, kuinka kolmikko oli, sivullisten kertoman mukaan, örveltänyt ja herättänyt suurta pahennusta kaupungilla ennen kasarmille palaamistaan, tämä sotilaallisuuden perikuva suorastaan voihkaisi: "Aaaarrrghh!! Ja vielä sotilasvaatteissa!!!"
  No, en tuosta tilaisuudesta opiksi ottanu; sain myöhemmin viikon poistumiskiellon. En kylläkään sotilasvaatteissa meuhkaamisesta, vaan siitä, että kun eräältä iltalomalta palattuani en millään löytänyt kaappini avainta, nakkasin manttelin ikkunalaudalle ja kävin petiin vaatteen päällä. Kun PU aamuyöstä oli ovelta kurkattuaan huomannut tilanteen ja tullut herättelemään, olin tokaissut "Haista paska!". Kun sitten seuraavana päivänä jouduin vääpelin kansliaa kuultavaksi, naureskeli kyseinen PU, ihan leppoisa sotilasmestari, että tämäkö mies se minulle haistatteli?
  Viikkohan siitä tuli arestia. Onneksi en kuitenkaan ollut häväisstyt 3. Er.Vk:n viininpunaisia kauluslaattoja.

  Mistä tuokin käskynjako mieleeni pullahti? Kyllä ovat omituisia, ihmisen aivoitukset, arvaamattomia ovat.

  Sadetutka antaa ymmärtää, että iltapäivä olisi puotaa.Taidan korvata aamun mukavuudenhaluni silloin. Voi olla, ettei jäänyt ainoaksi aamuksi tällä viikolla, kun kuntoilun joutuu laistamaan. Ainoastaa torstaiksi on povailtu hiukkasen säällisempää keliä. Vappuaatoksi ja Valpuriksi lupaa pitempijaksoinen ennuste Anttolaan sentään jopa aurinkoa. Näillä tietämin sinne perjantaina sörnäytetään. Perjantaina vissiinkiin sataa mutta tulkoon vaikka puukkoja, kunhan tulevat perät edellä! Sen verran löytyy sadevehkeitä, että tuon viiden kilsa vesimatkan Piskolasta Avokaaseen pystyy ajamaan.

  Saa nähdä, kuinka pihat jaksavat? Vaikka ei siellä vielä juuri merkkejä kasvusta varmaan näy. Uusi paineastia on hankittu. Vanha rupesi syksyllä oireilemaan; käydä säksätti vähän väliä. Kun sitten järjestelmää talvikuntoon tyhjensin, huomasin, että astia oli täynnä vettä. Karvo oli rikkoutunut. Toin tietysti pytyn Hollolaan. Naapurin putkimies tutki tapauksen ja kertoi, että siihen ei pysty kalvoa vaihtamaan. Joku italialainen se oli, ei löytynyt enää Suomesta edes jälleenmyyjää, kun asiaa googletin. Uusi piti siis ostaa, nyt sitte uusi Pumppu Lohja Oy:n tekele töihin asentaa. 15 vuotta kesti edellinen. Luulisi noitten värkkien olevan vahvempia, mutta nyt näin. Jospa uusi yltäisi pidempään elinkaareen?

  Tässä on ollut aamusta aikaa kirjoitella. Kohta täytyy startata kaupunkiin. Elinalla poiketa tilannearviota tekemässä, etc. Joten tällätään teksti ilmoille.

PRONOMINIDROMEDAARI PROMENADILLA

  Jos kameli tulisi kaupungilla vastaan, voisi kysyä: "mikä eläin on tuolla kävelykadulla?", käyttäen siis interrogatiivi-, ja demostratiivipronomineja.

  Jos taluttaisi kamelia, voisi lausahtaa: "itseni kanssa kulkee eräs kameli", refleksiivi-, ja idefiniittipronominia käyttäen.

  Tai saattaisi todeta: "tässä kuljemme itse itsemme kanssa, kameli, mikä on drommedaari,  ja minä, pitkin promenadia",  resiprookki-, persoona-, ja relatiivipronominia käyttäen.

  Siinä tämän päiväinen kieliopin kertaus koskien suomen kielen pronomineja.

  Anna ja Iiris Tiilikainen tulivat eilen meille. Aika kuluu, Iiris, sanavarastonsa ja tukkansa kasvavat.

  Retrospektiivisesti tarkasteltuna kulunut rehti puolitoista vuotta on ollut hienoa aikaa; kummasti omien lasten kehityksen vaiheet ovat jo päässeet unohtumaan. Nyt, kun Iiriksen varttumista seuraa, muistaa, että noinhan se meneekin. Silti kaikki on uutta ja ihmeellistä. 

  Viilee keli aamupuoleen, mutta leikkipuistossa poikettiin. Sepelkyyhky suhtautui meihin yliolkaisesti, käänsi selkänsä......

  .....mutta Iiriksellä oli hauskaa.....

.....ja Iiriksellä sekä Peppe-papalla oli kivaa......

...ja Peppe-pappaa meinasi huimata...

    ....mutta siitäkin selvittiin.

  Sanavarastoni laajeni männäviikolla yhdellä uudella ja yhdellä jo unohtumaan pässeellä sanalla. Olen seurannut uutta espanjalaista sarjaa "Ommelten välinen aika". Sarjassa erään pensionaatin aamukahvipöydässä syttyi asukkaiden kesken sanasota. Muuan rouva täräytti sanoa vastapäiselle miehelle: "rappioateisti!" Käsitteenä se on minulle hieman outo, mutta sana soinnahtaa hienosti. Samaisen majatalon rempseä emäntä käyttää useasti luonnehdintaa "kanalja" tiettyjä henkilöitä kuvaamaan. Erittäin kätännöllinen ja kuvaava ilmaus, pitääpä ruveta viljelemään.

  Tuo kyseinen, kotimaassaan erittäin suosittu sarja sijoittuu Espanjan sisällisodan aikaan. Tällä hetkellä (neljän jakson jälkeen) pääosan esittäjä on olosuhteiden pakosta jumissa Marokkossa Tetouan kaupungissa. No, ei tuosta enempää. Mutta en oikein ole vielä älynnyt onko sarja hyvä, vaiko enemmän "akkojen ja paskahuosujen" juttuja. Voi olla, etten koko pitkää tuotantoa jaksa läpi katsoa. Tai sitten jaksan. Tietynlainen  historiallinen aspekti siinä kuitenkin on. 

  Mitäs muuta Peppen tv-tallenteiden maailmaan kuuluu? Ainakin "Hunted", "11.22.63", "Nuori Morse" ja "Syke". "Peaky Blinders'ien" toinen tuotantokausi päättyi eilen. Loppu oli sen kaltainen, että kolmatta voi odottaa. "Limitless" alkaa jo kyllästyttää. Huomenna on ensimmäinen jakso kolmiosaisesta englantilaisesta "Pahan vanki"-minisarjasta. Odotellaan, David Tennant ainakin on yksi suosikeistani.

  Siinä tarinaa kieliopista leikipuiston kautta tv-tarjontaan. Pitää lopetella, ryhtyä päivän muihin toimiin.  

EPÄORTODOKSISTA TOIMINTAA

21.4.2016 klo. 6:52  

  Aloitin tämänaamuisen kommunikoinnin Hilpan kanssa epäortodoksisesti; toivotin ortodoksisen kalenterin mukaista hyvää nimipäivää. Hän kiitti ortodoksisesti.
  Tuosta herätteen saatuani mietin, kuinka voisin jatkaa päivääni samaan malliin. Renkaiden vaihtoon pitää mennä, sitä ei kovin epäsovinnaisena voi pitää. Entä jos jos kaahaisi huomattavaa ylinopeutta? Se olisi minulle epäortodoksista, varsinkin, kun poliisi on tänä aamuna aloittanut nopeusvalvontamaratonin. Mutta ei kuitenkaan, voipi käydä pussin päälle.
  Tai jospa joisi päiväkahvit klo. 11:00, söisi luonaan klo. 14:00, tempaseisi espressot klo. 17:30 ja nauttisi illallisen klo. 20:00? Siinä muutosta rytmiin. Ei kuulosta järkevältä.
  Summa summarum: Epäortodoksisuus ei ole itsetarkoitus, vaan spontaania toimintaa, ainakin minulle. On huomioitava, että tarkoitan sellaista toimintaa, mikä on minulle, ja mitä itse pidän epäortodoksisena. Sivusta seuraten saattaa jokapäivänen elämäni näyttää toisen silmillä katsottuna kovinkin epäsovinnaiselta. Ortodoksisuus on katsojan silmissä, mukaellen ilmastuna.

  Tästä on pian toimeuduttava matkaan: Keinokartanontie Hollola - Kauppakeskus Trio Lahti - Vianor Laune - City-Market Laune - Keinokartanontie Hollola. City-Marketiin poikkean mainoslehtisen houkuttelemana; neljä pakettia Kulta Katriinaa kympillä. Pitää hakea, kun kerran kulmilla ollaan.

21.4.2016 klo. 9:33

 Tillai, gummit päivitetty, kahvivarastoa täydennetty. Kahvin hankinta, suurimaksi osaksi myös valmistus, on kuulunut vastuualueeseni jo vuosia. En muista noiden vuosien aikana normaalihintaista kahvia ostaneeni. Paitsi espressojauhetta, se kun on harvemmin tarjouksessa. Aina on kymmenkunta pakettia kaapissa. Olen kai sisäistänyt viimeiset säännöstelyajat, kun tuota nautintoainetta tulee jemmailtua ikään kuin se voisi yht'äkkiä loppua. 

 Ei muuten näkynyt aamun kierroksella yhtään tutkaa. Saattoivat toki autosta tai puskasta tähtäillä. Perästä ei kyllä kuulu, pidin lukemat sallituissa. 

  Liikenteenvalvonnasta ja epäortodoksisuudesta tuli mieleeni Oululaisenmäen mummeli. Tämä meillä päin tunnettu persoona on vuosikausia, jopa kymmeniä, ollut lähes päivittäin Läntisen hautausmaan kohdalla vahtimassa meitä autoilijoita. Yleensä hänellä on sateenvarjo kädessään, ja sillä hän huitoo merkkejä ties mistä, vain itse tietämistää huomioista, ilmoittaen. Jo vuosia hän on pukeutunut huomioliiveihin. Karpon ohjelmassakin aikanaan haastatellun mummelin motiivit eivät ole minulle selvinneet; joku sanoo, että lapsi, joku että koira, on häneltä paikalla jäänyt auton alle ja menehtynyt. Tiedä häntä.

  Mutta viime vuoden puolella hänen esiintymisensä alkoivat harveta. Liekö ikä alkaa painaa päälle. Joskus, kai tammikuussa, hänet kerran, pari, näin. Sitten ei ,mitään. Ajattelin, että kunto on pettänyt, tai jopa noutaja tullut. Mutta vielä mitä! Tiistaina, kun ajelin useampaan otteeseen Lahteen ja takaisia, oli mummo ennen kymmentä tulossa työpisteeseensä touhukkaasti sateenvarjolla huitoen. Ja kahden korvilla oli hän vielä täydessä touhussa. 

  Tämä liikenteenvalvoja sai muuten Karpolta ainakin kukkapuskan, ja tietämäni mukaan poliiseilta huomioliivit ja "Kissalan pojat"-merkin. 

  Tällaisia "kylähulluja", siis hyvässä mielessä erikoisia ihmistyyppejä,  maailma kaipaa. Johonkin sellaiset ovat kadonneet. Suljetaanko ne laitoksiin, vai missä syy? Vaikka saattaa heitä ollakin. Pitäisi vaan päästä sisään pienempiin ympyröihin ja yhteisöihin. Voipi monestakin lähikuppilasta tai viimeisten kyläkauppojen liepeiltä löytyä herkullisia tyyppejä, eksentrisiä persoonia. Sellaisia, kuin Anttolassa olivat Mäkipään Jussi, Sarvelaisen Masa, Mualar-Väisänen, Hännisen Valtteri, Tirrosen Usko, Kissa-Alappo, Räätälj'-Tassi ja Taivalantin Heta, muutamia mainitakseni. Tuollaiset elämän ilostuttajat jäävät tietysti pienehkön joukon tietoon. Niin se, tarkemmin ajateltuna, oli ennenkin. Olivat vaan niin joka päivään kuuluvia, että piti heitä itsestäänselvyyksinä.

  Vastuujaosta vielä. Minun hommiini luketuvat meidän pienoisperheessämme, kahvin hankinnan ja valmistuksen lisäksi, aamupuuron keitto, siivous, lumen luonti, tv-liitteen hankinta keskiviikkoisin, tv-ohjelmien tallenteet ja niiden ylläpito, autoon liittyvät asiat ja lipun nosto liputusvuoron painaessa päälle. Mökkikauden vastuunjakotaulukon mukaan minulta odotetaan sitten huomattavasti työläämpiä ja vaativampia suorituksia. Mutta se on oma lukunsa se. 

  Melko helpolla pääsee huru-ukko, eikö? Mutta se kai on eläkkelläolon tarkoituskin? Tällaisissa mietteissä odottelen Valpuria ja laajennetun vastuuajan alkamista.   

Viime toukokuun uistireissulla ei ollut hiki!

SUORIKS' SANNOIN JA KUTA KUINNII

  19.4.2016 klo. 7:12

  Meillä on erikoinen hallitus, eikö olekin? Se on kai asettanut tavoitteekseen suistaa yhteiskunnan kaukaiseen menneisyyteen, romuttaa sosiaaliturvan, yhtiöittää ja myydä koko kansakunnan yhteiset omaisuudet. Sipilän hallitus on heilunut ja huojunut, päättänyt ja perunut, uhkaillut ja lieventänyt kohta vuoden. Eikä järjen hiventä missään. Mihin se ehtii, jos saa koko vaalikauden touhuta? Pelottavaa, eikö olekin? Sitä en myöskään ymmärrä, että annetaan ymmärtää työttömyyden olevan työttömien syy! Vailla työtä olevan asemaa huononnetaan aste asteelta. Vaikeaa on itsensä työllistää, jos työtä ei ole. Piste. Herra työministeri  Jari Lindström tuntuu olevan vähän kuin edesmennyt isoisäni Aleksi; hän, vanhan kansa miehenä ja vankkumattomana porvarina, oli sitä mieltä, että ei työttömyyttä voi olla, ts. jos haluaa työtä tehdä, sitä myös on. Sinne päin tilanne ehkä olikin Aleksin nuoruudessa ja Anttolassa. Kaikella kunnioituksella; Ukki ei omassa turvatussa elämäntilanteessaan ihan kestänyt ajan kartalla, eihän kestänyt?

Kuvassa Aleksi ihan viime vuosinaan. Se täytyy myöntää, että hän eli niin kuin puhuikin.

  Tämä saa riittää politiikan tiimoilta, eikö saakin? Huomaatteko, että olen opetellut käyttämään anglikaanisia sanamuotoja suomeksi, enkö olekin?

  Olen äskettäin saanut kuulla asioita, mitkä hipovat kunnianloukkauksen tunnusmerkkien täyttymisen rajoja. Ne loukkavat minua pahasti. Toisaalata ymmärrän, tietyllä tasolla, niiden syyn. Siksi asia saa jäädä omaan arvottomuuteensa. Mutta sen verran mieleni pahoitin, että mielessä kävi pitäskö poiketa Alkossa ja tempasta kunnon liehtari! No, on ennenkin käynyt mielessä. Joskus on tullut poikettua, joskus ei, ennen tiuhemmin, nykyään harvemmin. Onneksi tällä kertaa vain käväisi mielessä; ei tässä liehtaroimaan jouda, tänäänkin kaksi eri lääkäreissua Elinan kanssa, huomenna siistimistä ja raivaamista vuorotta, torstaina renkaanvaihto (Mr. Vianor tarjoaa meille kitkamiehille aina keväisin myöhäisiä, syksyisin aikaisia vaihtoaikoja, ymmärrettävästi. Ei aiheuta kitkaa minulle).

  Pöljä kun olen, kävin  jo eilen vakoilemassa Launeen hammashoitolan sijainnin ja sisäänkäynnin. Sinne pitää äiti tänään klo. yhdeksi kiikuttaa. Hänen ensimmäinen käyntinsä hammasasiassa oli Liipolassa, sitten kaupunginsairaalassa röntgenissä, nyt siis Launeella. Saisikohan hän seuraavan ajan kaupunginsairaalan hammashoitolaan? Se kun on ihan vieressä. Ja sama lääkäri ottaa vastaan parina päivänä viikossa myös siellä. No, iltapäivällä tiedetään.

19.4.2016 klo. 10:25

  Kaupunkireissu tehty, Elinan korvat ruiskutettu puhtaiksi ja lääkäriaika "vuosihuoltoon" tilattu. Välillä satelee, välillä paistelee. Kirjoittelen tämän loppuun, syön, lähden taas terveydenhuoltotehtäviin. 

  Saa nähdä, kuinka kauan äiti jaksaa/pystyy yksin asumaan. Toivottavasti kauan, mutta huolestuttavasti kunto vaikuttaa rapistuvan. Ei mikään ole ikuista, eikä asialle mitään tehdä voi. Pitää vaan seurata, käydä ja soitella entistä useammin. Onneksi asutaan näinkin lähellä. 

  Sitten ruoka-aiheeseen. Aamuateriaan kuului Myllyn Paras-pikakaurapuuro (Lidl), mukillinen Juhla Mokka-suodatinkahvia (K-Market), yksi LeipäAitan Ruispala (Lidl) päällään Korppukinkkuviipale (Lidl) ja tomaattia (Lidl) sekä yksi Vaasan Kauratyyny (Lidl) päällään siivu Milbona Tilsitter-juustoa (Lidl) ja tomaattia (Lidl).

  Kohta lounaaksi tarjoan itselleni slaissin grillattua kasleria (haettu äsken K-Marketista), salaattia (Lidl), kirsikkatomaatteja (Lidl), oliiveja (Lidl) sekä raejuustoa (Lidl). Kyytipojaksi kraanavettä (Lahti Aqua). 

  Ennen seuraavaa kaupunkimatkaa vielä välipalaksi maustamaton Kreikkalainen jugurtti (Lidl) omenahillon (Hilppa) kanssa. 

  Hammashuoltokuljetuksesta palattua päiväkahvi pressopannusta itsejauhetuista ESPRESSO ExtraDark Roast-pavuista (Lidl) ja MyllynKivi-hapankorppu (Lidl) Castello Organic Blue-juustolla (K-Market).

  Näillä tulee pärjätä liki seitsemään (Hilpalla duunia 18:10:een asti). Illalliseksi kanakeitto (Hilppa), joka on rakennettu broilerin rintafileepaloista (Lidl) perunoista (Lidl), porkkanoista (Lidl), pitkistä papuvuista  (Lidl), paprikasta (Lidl) ja mausteista (sieltä-täältä).

  Illemmalla vielä Emmerdale-tallenteiden seuraksi itsejauhetuista ESPRESSO ExtraDark Roast-pavuista (Lidl) valmistettu tuplaespresso  ja Captain Rondo Vanilla-keksi (Lidl).

  Tämän kaltainen on meikäläisen ruokavalio alkuviikosta. Huomannette, mikä meidän lähikauppamme on?

Tuosta kaikesta kirjoittamisesta tuli nälkä, joten.....syömään!

ONNEN KOHTIA

  Syystä tahi toisesta pälkähti päähäni pohdiskella onnellisuutta. Tai paremminkin onnellisia hetkiä. Onnellisia hetkiä henkilön Peppe elämässä. 

  Löytyihän niitä. Tässä joitain otoksia suunnilleen kronologisessa järjestyksessä. Tapahtumahetkisen onnellisuuden määrän mukaan niitä onkin aika vaikea järjestää. Onnellisuuden koolle, ainakaan minulla, ei ole luotettavaa mittaria. Tokko edes asteikkoa sille kehitetty, saatikka yksikköä. Siinä jollekin neropatille vinkkiä; mittari, ilmapuntarin tapainen, missä alueet vasemmalta alkaen "maaninen synkkyys", "syvä suru", "apatia" ja "kevyt melankolia". Keskellä kello 12 "normaali olotila. Sitten oikealla päin "lievä ilo", kohtalainen onni", "riemukas auvo" ja "katharsis". Laitteen voisi konstruioda toimimaan sormenjälkitunnisteella. 

Mutta asiaan:

  Vedettävällä moottorilla varustettu peltinen paloauto jouluna 1955 tai -56. Se oli punainen, tietysti, n. 25 senttiä pitkä ja siinä oli tikkaat katolla. Luultavasti se oli tehty vanhoista sääilykepurkeista, kuten silloin oli tapana. Tai sitten se oli ulkomaista tekoa, en jaksa muistaa. Kun siihen lykki vetoa ja laski menemään, piti se melkoista meteliä, sillä moottorin meluun sekoittui myös hälytysääni. Olin siitä tosi onnellinen ja ylpeä! Muista Piskolan tuvan mattojen saaneen kyytiä, kun raivasin ne nurkkiin tehdäkseni tilaa sörnäyttelylle. Tuo kyseinen paloauto, jo ränsistyneenä ja moottorinsa tehon menettäneenä,  jäi ainakin kerran syksyllä ulos talon seinustalle. Kun sen kevällä lumien sulettua löysin, olin iloinen. Mutta onnea tuo tapahtuma ei muistaakseni ollut.

  Jaguar-merkkinen polkupyörä 1961. Sain sen synttärilahjaksi kymmenvuotiaana. Pyörä oli enoni Ollin entinen. Se oli väriltään  keskiruskea, ja siinä oli kolme vaihdetta sekä käsijarru Se oli ensimmäinen fillarini; ei pyörää saaressa ollut kaivannut, mutta syksyllä tulisimme muuttamaan kirkonkylään. Silloin tuli Piskolaan jo tie. Kylille kertyi matkaa 11 kilsaa. Muistan, että heti samana päivänä lähdin polkemaan kirkolle. Kurkilahdenmäki nousi kevyesti polkien. Kaartelin kylän keskustaa ristiin rastiin ylpeydestä jäykkänä etsien tuttuja. Muutaman luokka-, ja koulukaverin yhytinkin. He kehuivat kulkuneuvoa koska vaihdepyörä oli harvinaisuus. Ja minä olin onnellinen. Taisin ostaa muutamalle eniten kehuja antaneelle jätskitötteröt Suur-Savon kioskilta.

Tällanen merkki oli minunkin Jaguarini edustalla:

  Ajokortin saaminen 1969. Ensimmäiset kaarrokset Erkin Opelilla Anttolan kujilla ja parkkeeraus Lotjan eteen säilyy muistoissani eräänä tähtihetkistä.

  Lasten syntymät 1973 ja 1981olivat onnellisia tapahtumia. Ne ovat jotain sellaista, mitä lapseton ei osaa kuvitella.

  Suomen ensimmäinen jääkiekon mm 1995. Olin tuohon aikaan vielä armoitettu penkkiurheilija. Joukkueen etenemistä seurasin herpaantumatta. Kun Ruotsi finaalissa nuijittiin maan rakoon, ei olotilaani voi kuvailla muuten, kuin sanalla "autuas".

  Iiriksen syntymä 2014. Jos on lapsen syntymä ainutlaatuista, niin on myös lapsenlapsen! Kun heti seuraavana päivänä mentiin Tiilikaisen perhettä sairaalaan tapaamaan, oli olo suorastaan "toiselta planeetalta".

  Lisää listaani viimeisenä ehkä parhaiten mieleeni jääneen onnellisuuden hetken. Ostimme ensimmäisen oman asuntomme 1980. Olimme asuneet vuokralla kaksiossa Hedelmätarhan alueella. Samalta seudulta löytyi myynnistä kolmio kerrostalon viidennestä kerroksesta. Ihastuimme, ostimme, muutimme. Matkaa vanhalta uudelle oli vain alle kaksisataa metriä. Meillä ei ollut siihen aikaan autoa. Mutta muuttoviikonloppua edeltävät päivät kannoin iltaisin tavaroita uuteen asuntoon. Ensimmäisenä raahasin stereot tarpeineen, levyt ja kasetit. Muista, kuinka ne toimiviksi viritettyäni istuin hämärtyvässä illassa tyhjän ja pimeän olohuoneen lattilla kuunnellen Bruce Springsteen'in "Darkness of the Edge of Town"-lp:tä. Olin valmistumassa ammattiin, muuttaisimme omaan asuntoon, Hilpan työ oli vakinaistettu kokoaikaiseksi. Tuo hetki on juurtunut mielessäni onnellisuuden perikuvaksi. 

  Eivät yllämainitut tietysti ole kuin pieni otanta enemmän tai vähemmän onnellisista hetkistäni. Mutta en niitä tämän enemää ala listaamaan. Vaikka kyllä Avokkaassa itselleni keitetyn aamukahvin jälkeen aitan kuistilla piippu juuri sytyttynä koetut tyynet ja linnunlaulun täyttämät toukokuun loppupuolen varhaisaamut olisivat oman lukunsa ansainneet. No, nythän ne sen saivat!

  On tietysti ollut vastakkaisen tunteen hetkiä ja aikoja. Niistä ei sen enempää, kuin että jos onnen ja surun tuntemukset laittaa päällekkäin, jää viivan alle hiven onnellisuutta. Näin ainakin ajattelen.

KAIKELLA ON AIKANSA

  Ennen oli kaikki kestävää ja ikuista.

  Kun olin lapsonen, oli raappahousut, töppöset ja tervatut sukset rotanluokuilla. Ei uskottu parempia tulevan.

  Kun olin poikanen, oli sähkövalo, lypsykone ja Ferguson-traktori. Ei sen hienompaa odotettu.

  Kun olin esiteinari, oli Jamesfarkut, tennarit ja kaksi tv-kanavaa. Mitään muuta ei uskottu tarvittavan.

  Kun olin teinipoika, oli  the Beatles, pikku-Höfner ja teryleenihousut. Hienompaa ei uskaltanut toivoakkaan.

  Kun olin parikymppinen, oli pompannappi (Fiat 600), Gartengesaeltung Jakob Simmons ja Roth Händle. Mitä lisää nuori mies tarvitsee?

  Kun olin kolmikymppinen oli perhe, Rakennuskunta Haka ja asunto. Elämän perusta kunnossa.

  Kun olin nelikymppinen, oli lama, Kevo ja VHS-nauhuri. Ensimmäistä ei kaivattu, toinen hieno kokemus, kolmas upeista upein.

  Kun olin viisikymppinen, oli kotitietokone, Alfa Romeo 166 2,5 L V6  ja 9.11.01. Opettelua, ajonautintoa ja surkeeta.

  Kun olin kuusikymppinen, oli taulu-tv, Hyundai ja Nokia E 75. Tekniikka ei siitä voinut juuri edetä?

  Kun olen (pian) kuusvitonen, on porvarihallitus, eläke ja Iiris. Ilman ensimmäistä tulisi toimeen, ilman toista hädin tuskin, ilman kolmatta ei laisinkaan.

  Kun olen seitenkymppinen?, on punamultahallitus, loiva nousukausi ja ääri-islamistinen sota jatkuu.

  Kun olen seitenvitonen??, on itseohjautuva auto, Helsinki-Tallinna-tunneli ja ensimmäinen asutettu tukikohta kuussa.

  Kun olen kasikymppinen???, on Euroopan liittovaltio, Suomen kuvernööri Li Andersson ja ensimmäinen retkikunta Europassa (Jupiterin kuu).

  Kun olen kasivitonen????, on  Pan-North-America-liittovaltio (Kanada, USA, Kuuba ja Meksiko), Marsin 1. siirtokunta perustettu ja Googlen vuositulos ylittää Euroopan bruttokansantuotteen.

  Kun olen ysikymppinen?????, on robottien määrä ylittänyt ihmisten määrän, valtavan avaruusaseman rakentaminen kieroradalle alkanut ja Lapissa kasvaa päärynäpuita.

  Kun olen ysivitonen??????, nanoteknologian avulla rakennetut "avaruushissit" kuljettavat kiihtyvällä vauhdilla rakennustarpeita yhä uusille avaruusasemille, aurinkovoiteiden suojakertoimet ylittävät 200:n rajan ja Hollanti sekä lukuisia saarivaltioita on jäänyt meren alle.

  Kun olen satavuotias???????, kuusta rahdataan mineraaleja kymmenillä rahtialuksilla avaruusasemien rakennustarpeiksi, lähiavaruudessa asuu vakituisesti 320 000 ihmistä ja määrä kaksinkertaistuu aina viidessä vuodessa.

  Jos olisin sataviiskymppinen, näkisin satojen itsenäisten avaruusasemien miljooninen asukkaineen, mittavine viljelyksineen, suuntaavan kohti Valaan tähdistöä ja Tau Ceti'a, tähystäisin omasta tukikohdastani mereen liittynyttä Saimaata ja etsisin havaintoja pallolla vielä olevista, sitkeistäkin sitkeimmistä koostuvista ryhmistä kalastamassa valtavissa merissä ja metsästämässä vuoristoissa,

  Jos olisin kaksisataaviiskymppinen, näkisin valonnopeuden kymmenesosan nopeudella matkanneiden tukikohtien jarruttavan vauhtiaan lähestyessään Tau Ceti'n aurinkokuntaa.

 Jos olisin kolmestaavuotias, niin......

 No, ei paljasteta vielä. Juttu on sitä paitsi vasta jalostumassa uomiinsa.

HEDONISTISTINEN UTILITARISTI

  Hedonismi tarkoittaa elämänfilosofiaa, joka pitää mielihyvän tavoittelua keskeisenä. Opin mukaan kaikki teot voidaan mitata sen mukaan, kuinka paljon nautintoa ne tuottavat. Mikä tahansa mikä aiheuttaa  mielihyvää on hyväksi. Kelpo filosofia, ei siinä mitään. Kunhan ei lipsahda egoistiksi tai sybariitiksi.
  Tiettyjä hedonismin piirteitä itsessäni näin eläkeläisenä olen havainnut. Pakollista tekemistä on niukasti, tulee valikoitua muun ajan toiminnoiksi sellaisia, mitkä tuottavat nautintoa. Vaikka samoin se tietysti on, vielä suuremmalla syyllä, jos velvoitteilta jää vain vähän vapaa-aikaa. Eiköhän meistä jokainen ole jossain määrin hedonisti. Jollei ole masokisti.

  Laajemmassa mittakaavssa utilitarismi on tietysti suositeltavampi aatesuunta. Filosofi John Stuart Mill määrittelee utilitarismin opiksi, joka olettaa "moraalin perustaksi hyödyn tai suurimman onnen periaatteen". Siitä seuraa, että utilitarismin mukaan teot ovat oikein silloin, kun ne edistävät onnellisuutta ja väärin silloin, kun niillä on taipumus tuottaa onettomuutta. Utilitarismissa hyvän toiminnan tuottama onnellisuus ei ole ainoastaan tekijänsä onnellisuutta, vaan kaikkien niiden, joita toiminta koskee. Olen kai hedonisimin sävyttämä utilitaristi?

John Stuart Mill

  Ystäväni Risto soitti taas aamuvarhain. Kertoi hänelle kerrotun, että uudessa Erälehdessä olisi parin sivun juttu Ruiku Ruusuista. Tarkemmin udeltuani kuulin, että ei häntä oltu haastateltu, mutta oli toimittanut mallikappaleita vieheistää lehdelle. En lehden nettisivuilta kyllä löytänyt mitään asiaa koskevaa. Ruikku lupasi kuitenkin tarkemmin ilmotella, kunhan asian varmistaa.

Näytteenä Ruiku taiteesta yksi patsas:

  Yöllä oli joku aste pakkasta. Nyt (klo. 9:05), kun arska jo on nousut, näyttää elohopea nollaa (varjon puolella). Eilistä kylmempää on povattu, aurinkoista kuitenkin. 

  Ip. on Elinalla aika röntgeniin (hammashoitola) Se on ihan lähellä äidin asutoa, mutta sovimme, että vien hänet paikalle. Sanoi kävelevänsä sitten kotiin. Hyvä, kun vähän liikku, ja taivalkin on alamäkeä. 

  

  Hanelin kanssa eilen puhelin, puhelimessa puhelin. Jäät kuuluvat olevan aika höttöä. Sanoi, että ei ensi, mutta seuraavana viikoloppuna, jos polte on kova, Avokkaaseen pääsee. Polte on kova, mutta muutaman päällekkäisyyden vuoksi taitaa olla, että savut Yamahasta pääsee ottamaan vasta Valpurina. Jolloin luultavasti sataa räntää. Lämmintä nuo "rohveetat" ovat kyllä ennustaneet, kevääksi ja alkukesäksi. Totta kai; Hilpan loma on kesäkuussa!

  Ensi viikoksi ovat sitten eläkeläisen kontolle suunnitelleet hommia, Sunnitelleet ja suunnitelleet! Itse olen suunnitellut. Edessä on parvekkeen kesäkuntoonpuunaus, ikkunoiden ja parvekelasien pesu, pihojen haravointi ja siistiminen, sekä jonain päivänä myös aikataulun mukainen sisäsiistintä. Taitavasti kun tehtävät jakaa, tullee joka päivälle jotain aktiviteettia. Se on hyvä se. Parin tunnin rutiinista poikkeava toiminta on hyväksi. Ei pääse sammaloitumaan. 

  Olen joskus pohdiskellut, että löytyisikö jostain osaaikainen työ. Työ, mihin ei tarvitse sitoutua, työ, jota voi tehdä silloin, kuin haluaa, ja sen verran, kun haluaa. Kunto tuntuu olevan ihan kohdallaan. Voisi olla, ihan vaihtelun vuoksi, mielekästä duunata jotain silloin tällöin. Periaatteessa voisi vapaaehtoistöihinkin mennä. Olen vaan niin saamaton. 

  Ei aika näinkään pitkäksi käy, en sitä valita. Mutta täytyy miettiä kaikenlaisia vaihtoehtoja. No, ehkä ei kesäksi kuitenkaan; Anttolassa pääpaino. Ja ehkä ei syksyksikään; se on niin sieni-, marja, ja ruskatäyteinen. Sitäpaitsi ei luultavasti talveksikaan; jos tulee lunta, pitää lumikenkäillä, jos ei tule, pitää manailla lumen puutetta. Eikä kyllä kevääksikään; pitää seurata aktiivisesti kevään etenemistä. Eli taidan unohtaa työnäkökulman. Tai en kokonaan. Syksyllä voisi googlailla vapaaehtoistyönäkymiä.

  Näin tänäaamuna. Niin tai näin huomenna. Siten ja täten viikonloppuna. Minkä mitäkin ensiviikolla. Näistä koostuu Peppen lähitulevaisuus.

KOIN KOIN

  Aamulla koin aamunkoin, taas kerran. Hyvä oli kävelijän kävellä; kuiva ja tuuleton nollakeli.

  Ruikku soitti jo vartin yli kuusi, juuri, kun olin palannut ulkoa. Oli myös koiton koittoa koittamassa todistaa. Lähetti kuvan tapahtumasta hän.

  Kun lauantaina Riston luona piipahdin, hämmästelin taas kerran toverin kämpän sisustusta. Taidetta laidasta laitaan, joka paikassa; seinillä, lattioilla, pöydillä, hyllyillä, nurkissa, tasoilla, kaikkialla. Lähinnä miehen omaa tuotantoa, mutta myös tauluja ja pienoispatsaita muilta tekijöiltä. 

  Ja missä ei ole taidetta, on soittimia; kitaroita kymmenkunta, piano, urkuharmoni, syntikka, haitari, kantele, banjo, erilaisia rytmisoittimia, äkistään muisteltuna. Rumpusetti on tiemmä mökillä, liekö naapurien toivomuksesta?

  Hyviä kuvia olisi vaikka kuinka Ruikun miljööstä ja taiteesta. Jääköön nyt tässä yhteydessä julkaisematta. 

  Melkoinen persoona Risto on, ja omaperäinen sekä uniikki asuinympäristö. Mutta siitä hetkestä, kun Ristolla koittaa pölynpyyhkimisen aika, en ole lainakaan kateellinen.

  Aamun Etlarissa pistää silmään otsikko: "Junan alle jää ihminen kerran viikossa." Mahtaa olla raskasta sille onnettomalle.

  Näppiksestä löytyy taas viisuksia, kuten: "Tyhmän eväät syödään ensin." ja "Kyllä on taas monta erilaista totuutta liikkeellä lähibaarissa." 

  Ensimmäiseen totean, että köyhän eväät ovat pääsääntöisesti niin onnettomat, että ne pyritään syömään vasta vimehädässä. Erilaisten totuuksien suhteen, vaikka lähibaareissa en käy, olen samaa mieltä. Kun jostain asiasta median eri foorumeilta, ystäviltä, tuttavilta, kadunmiehiltä ja muilta luotettavilta tahoilta ammennettua tietoa Kuittisen Kuppilan parikymmenpäinen vakioporukka ruotii, totuuksissa löytyy tiettyä kirjoa. Eikä vähintään verbaalinen kädenvääntö kuudennen iltakaljan jälkeen ole harvinaista, olen kuullut.

  IS:n sivuilla seilatessa huomasin jutun, missä kehotettiin testaamaan, mikä olisi nimesi, jos olisit syntynyt 2015? Äärimmäisen harvoin mihinkään tällaisiin sortuneena päätin nyt kokeilla. Tulos: Olisin Veeti. Perusteena, että 1951 Pertti oli 14. suosituin pojan nimi, 2015 se oli Veeti. Mikä siinä, Veeti on hieno nimi. Mutta jos reikarnaation kautta asiaa pohtii, ja aikoo uudelleensyntyä vaikka 2045, niin mistä kummasta saa tietoa siitä, mikä silloin nimeksi tulee? Se olisi minusta paljon tärkeämpää, kuin tietää mahdoton ja toteutumaton vuoden 2015 nimiasia.

  Elina soitti äsken. Hän ilmoittaa päivällä kauppalistan. Tavarat käyn ostamassa ja toimittamassa kun haen Hilpan duunista. Rouva lähti siis bussilla. Siksi olen näin aamusta kirjoitellut. 

  Nyt olen kirjoittanut, minkä olen kirjoittanut. Menen töllöttämään avausjaksoa eilen Fox'illa alkaneesta Stephen King'in romaaniin perustuvasta aikamatkasarjasta "11.22.63." 

LAPSENVAHTITOIMINTAA JA YSTÄVYYSYLLÄPITOA

  Eilinen meni kutakuinkin reissussa. Tai ap. normaaleissa kotiaskareissa, mutta puoli kahden korvilla startattiin Ananalle ja Jonille. Siellä kahvit hörpittiin. Sitten Tiilikaiset sonnustautuivat matkaan; ensin syömään, sitten leffaan (Revenant). Hilppa jäi Iiriksen kanssa temmeltämään, minä vierailin Ruikulla. Mukavaa oli toveria taas tavata. Tunnin, toista siinä juteltiin, vanhoja muisteltiin, uusia ennakoitiin. Niin on asiat kiertäneet, etten ole Riston mökillä "Möliksessä" käynyt. Asiantilan muttamisesta keskusteltiin. Katsellaan ensi kesänä, josko onnistuisi?

  Vein Ristolle tuliasisiksi pari poltettua ceedeetä, pari vanhaa valokuvaa. Jotain piti viedä, koska tiesin, ettei sieltä tyhjin taskuin tarvitse pois lähteä. Niin kuin ei tarvinnutkaan! Sain sammakko/naispatsaan, pari alkuperäisen "Ruikun Ruusun" aihioita, upean kitaran äänenvoimakkuunnupin, missä rauhanmerkki ja sokerina pohjalla hopealusikan. Siihen käytiin vielä ennen lähtöäni "työpajalla" stanssaamassa leimat "RR" ja "925".

Kitarannuppi koristaa jo olkalaukkuani "Räihämöisen" kanssa.

  Sain myös mukaani Hanelille 60-vuotislahjaksi tilatun hopeisen pyydön. Se oli viimeistelyhiontaa vaille (muotin pärskeitä hieman yläpäässä). Ei ihme, ettei Ruikku ollut ehtinyt; vastahan siitä on hieman yli kaksi vuotta, kun Haneli kuuskymppisiä vietti. Sanoin, että otan sen nyt matkaani, että ei tartte muuttaa tekstiä muotoon "Haneli 65 v". Siispä tällättiin siihenkin leimat; Ruikku piti stanssia, minä löin pienellä pajavasaralla päälle.

  Mumma ja Iiris olivat viihtyneet hyvin sillä aikaa. On tytölle taas tullut sanoja uusia, äkkiä tuossa iässä kehittyy. Eikä puhettakaan, että olisi ikävöinyt vanhempiaan. Touhusi koko ajan juttujaan, väliin pyrki jomman kumman syliin tai viereen.

  Kattokaapa muuten tytön kulmakarvoja. Ei tartte isona kulmakynää, oletan! (Paistaakohan toteamuksesta läpi Peppe-papan ylpeys? Jos paistaa, paistakoon. Tottahan se on.)

  On kyllä uskomaton tyyppi, tuo Iiris! Hilppa kylvetti hänet kahdeksan korvilla. Sitten he menivät makuuhuoneeseen, Hilppa luki jonkin satukirjan, laittoi tytön omaan sänkyynsä, sanoi "hyvää yötä" ja tuli pois. Sinne jäi Iiris. Pari kertaa sanoi "mumma", mutta kun Hilppa vastasi, että mumma on täällä, nuku vaan, rauhoittui. Kun Anna ja Joni tulivat ennen yhdeksää, oli Iiris jo unten mailla.

  Me siitä lähdettiin sitten kohti Hollolaa. Liikennettä oli niukasti, sumua paikka paikoin Keravan ja Mäntsälän välilä. Kotona oltiin kohta kymmenen jälkeen. 

  Tämä päivä alkoi totuttuun tapaan. Ip, kun arska kunnolla paistaa, mennään vielä lenkille. Luther on katsottu tallenteelta, Nuori Morse vuorossa lenkin jälkeen. Vaikka on se jo aiemmin nähty, mutta pitää pohjustaa, kun kohta alkavat uudet jaksot.

  Tästähän taitaa tulla ihan vaan kuvakirja, mutta tulkoon. Obligatorisen mustavalkoisen liitän lopuksi.

AEAETTAE, OEOETTAE

  Istun, mutten pala, en polta. Istun Trion Sinuhessa. Poikkesin hiljan Elinalle asioita hoitamassa; ruokaa ja terveydenhoítotuotteita. Sen piti tulla mukaan apteekkiin, mutta soitti olon olevan liian huonon moiseen matkaan. Hain siis ohjeet, suoritin homman.

  Jos ihmettelette hieman konua tapaa kirjoittaa, niin sopii oudoksua. Mutta sille on selitys: kirjoitan tabletin koskettimilla, ja aion karttaa sanoja, joissa esiintyy ae tai oe. Hieman joutuu pohtimaan.

  Tosiaan, oltiin mamman kassa sovittu kolmelta kauppa-, ja apteekkireissu. Se soitti kuitenkin kello kahdentoista maissa ja kertoi olon olevan hontelon. Starttasin hetikohta kaupunkiin. Olen koko ajan varpaillani sen kunnon suhteen, kun on ollut havaittavissa voinnin heilahteluja, kunnon luhistumista. Nyt se oli kuitenkin taas melko skarppina, kun luonaan piipahdin. Oli ruokaillutkin.

  Toimitin asiat. Aikaa oli runsaasti Hilpan vapautumiseen. Ajoin Small-Waterlaken parkkipaikalle ja tallustin satamaan tutkimaan talvista vedenkantta. Aika musta oli jo. Ei ollut aistihavainnoksi asti kulkijoita ulapalla. Paras onkin sopetua olemaan maajalkasessa; aika monta on jo ehtinyt tippua ja hukkua talvisin Suomen vesialtaita kattavan elementin heikkouden ja arvaamattomuuden vuoksi. Liki 10 astetta plussa oli ulkona, mutta aika tuima tuuli, ei kovin suvista, kun ei arskakaan juuri paistanut.

  Saavuin sitten Trioon, joutessani kaivoin tabulaattorin, aloin kirjoittaa. Lajitovereita kuljeksii melko lailla. Edestakaisin, tuonne ja tuolta ne kuljeksivat. Toiset tikkaavat sotilaalliseen tahtiin, ilmeisesti kohde kirkkaana tajunnassa. Jotkut vetkuttelevat hiljalleen, aikaa kuluttaen, ilman fokusta sen kummempaa. Nyt, kun kello hipoo puoli femmaa, on ihmisvirta jostain johtuen pienenynyt. Ovatko immeiset suunnanneet kotilieden armaaseen syliin?

  Kohlakkoin lopetan raporttini Triosta. Jatkan luultavasti huomenna kotona reportaasin loppuun. Ja samaa tapaa noudattaen; ilman ae:ta ja oe:ta.

  Nyt istun kotikoneen seurassa. Aion siis jatkaa eiliseen malliin. On muuten aika hankalaa hoksata korvaavia sanoja tai sanontoja joillekin ilmauksille. Joutuu ihan tosissaan pohtimaan. Kokeilkaapa itse. Kirjoittakaa vaikka yksi aanelosellinen kympin fontilla ja 1.15:n rivijaolla normaala arkista jorinaa. Merkatkaa samalla tukkimiehen kirjanpidolla paperille, kuinka monta kertaa jouduitte "kummaamaan", eufenismia pohtimaan. Noita tulee monta, sen takaan!

  Mutta jatkan viitoittamallani tiell...., polulla. Aamulla vein H:n duuniin ja puoli ysiksi. Seurahuoneelle vein, kele! Joku brunssimeetinki noilla on ennen varsinaista rupeamaa. Poikkesin sitten tutkimassa Elinan tilanteen, aika tolkullisessa kunnossa oli, kahvikeittopuuhissa. Aion poiketa uudestaan, kun haen Hilppaa. Ihan oman mielenrauhani persolla.  Autonpesun suoritin. "Taas autonpesussa", ihmettelette. Mutta ei se ole minun vikani, kun kaara likaantuu. Tai on; jos en ajaisi, ei likaantuisi. Muutamat kilsat kuitenkin joka p...., vuorokausi ajan. Uhmaan siis Ester-jumalatarta, luotan ennusteisiin. Viikonloppun aikana ei odotettavissa ole isompia ves'paisteita.

  Huomenna ajelemme Stadiin. Suvinopeudet ovat jo voimassa; 65 minuuttia kotoa Annalle. Pariskunta Tiilikainen menee aterioimaan, me viettelemme laatuaikaa Iiriksen kera. Muutaman kerran ollaan sen kanssa puhelimessa puhuttu; Hilpalle juttelee kummasti, minulle suostuu sanomaan ainoastaan "Peppe". Olen siis likalle "Peppe". Peppe-pappa, vaikka ei vaikeimmalta laidalta olekkaan, on kaiketi sen makuun liian pitk...., mittava. Luulen jo tulevan suven aikana Iirikselle kirkastuvan, millaiseen nimeen saan tottua.

  Ensi viikolla on huru-ukon kalenteriin merkitty seuraavaa: ma. 11.4. klo. 7:30 "Elinan matot pesulasta", ti. 12.3. klo. 7:30, Petos tallennukseen (ke. femmala), to. 14.4.klo. 7:00, Elinan hammaskuvaus kaup. sair. klo. 14:15. Luulen tuon urakan klaaraavani.

  Kun kirjoittamaani tapaan aloin tottua, saattaa olla, ett., jotta tulevaisuudessa rustailen blogin, josta puuttuvat kirjaimet e ja u, ihan hyvin vuoksi. Tai jospa eliminoin o:n ja i:n? Konsonanttien rajoittamistakin voin harkita. Ihan vaan keybordia liikarasitukselta varjellakseni.

Alla kaavio aeaekkoesistae eri merkistoeissae. Jos satutte tarvitsemaan.

  

MARKKINAPÄIVÄ

  Lahdessa oli tänään markkinapäivä. Koska aamusta oli sateisen oloista, menin ip. rääppiäisille. Osa tarjollelaittajista oli jo kolmen jäkeen lähtenyt tai kokosi tavaroitaan. Mutta oli siellä vielä jotakin jäljellä:
  Oli pottuja, porkkanoita, kalakukkoja ja friteerattuja mujeita. Oli erilaisia leipiä ja vehnäsiä, vaatteita ja lakunauhoja. Oli viipurinrinkeleitä, leluja ja pikaliimaa. Oli neulottuja sukkia ja lapasia, lisää vaatteita, kahvia ja pullaa. Oli vielä viipurinrinkeleitä, burgereita, luutia ja harjoja. Oli taas vaatteita, rottinkikalusteita, lisää kahvia ja pullaa. Oli kala-, ja lihasäilykkeitä, koruja ja huiveja. Oli hodareita, lihapiirakoita nakilla tai ilman, karkkeja joka makuun. Oli lisää vaatteita, lisää pottuja, lisää viipurinrinkeleitä, lisää säilykkeitä. Mutta ei ollut lisää pikaliimaa, eikä laisinkaan helppoheikkiä. Eikä tuoretta kalaa. Ehkä sitä olisi aamummalla ollut, mutta silloin ei ollut minua.
  Kuljin melko nopsaan torille ja ja sen liepeille pystytetyt kojut läpi, en ostanut mitään. Ei ollut tarkoituskaan ostaa, eikä herätteitä tosiaan ollut. Kahvit oli meiningissä hörpätä, kun ilmakin oli +12 ja puoliaurinkoinen. Mutta molemmat, vielä melko vähäpöytäiset kahvipaikat olivat aika täynnä kevään haistelijoita. Suuntasin Trioon ja vakikuppilaan.
  Jotenkin se markkinahenki, minkä muistan ennen olleen, on kadonnut Ei tosiaan huudellut helppoheikki: "Tästä lähtöö tavarata halavalla! Sutinan verran räkärättejä, kolome hajusaippuata, partahöylä ja Wilikinssonnin terät mukana ja partasuti kanssa. Maksaa kaks kymppijä! Eikö kellekkää kelepaa? Pannaan vielä puolj' sutinaa paria työkintaita ja kolome täiharavata sammaan satsiin! Koko kommeus kahella kympillä! Elekee viekö käsistä! Noh, kuka kerkee? Rouva sielä takarivissä, juur se, kellä on piisamikaulus! Ostakee ukollenna sellane paketti, millä pärjee aressa ja pyhässä!"

  Joo, eikä haissut kala, ei hevosenpaska. Mutta ehkä markkinamuistoni ovat muutaman ajast'ajan takaa Mikkelistä.

  Parhaiten markkinoista muistan viipurinrinkelin. Jo ajalta, jolloin en itse humuun päässyt. Mutta ukki-Aleksi tai isä-Erkki Mikkelissä joskus markkinapäivinä poikkesivat. Ja toivat aina vipurinrinkeleitä, tietysti. Kun rinkelista sitten Pertsalle "piippu" leikattiin, lasi mehua kyytipojaksi tarjottiin, meinasi viijä kielen ahteriin!
  Markkinoilta sain Aleksin tuomana ensimmäisen linkkuveisenikin. Se oli kaksiteräinen (lyhyt ja vielä lyhempi) ja siinä oli myrkynvihrreät "kuoret". Kapine säilyi kai jonkin aikaa, koska muistan, että ennen kuin se tyystin katosi, oli toisen sivun vihreä päällyste irronnut.

  Että sellasta markkinoista. Eli johan oli markkinat, markkinat, joista en osaa sanoa, olivatko ne turhuuden markkinat, mutta markkinatunnelmaan ne eivät minua saaneet, humusta puhumattakaan, sen osaan sanoa.

  Huomenna ei mennä markkinoille, johtuen siitä, että huomenna ei ole markkinoita. Eikä huomenna mennä Korkeasaareen. Se johtuu puolestaan siitä, että huomenna ei olla Helsingissä. Helsinkiin mennään lauantaina. Mutta ei mennä Korkeasaareen. Se johtuu sittä, että mennään Iiristä muutamaksi tunniksi kaitsemaan. Menevät Anna ja Joni syömään Jonin syntymäpäivän kunniaksi.
  Lähettivät tänään kuvan Iiriksen vanhemmat. Kuvan lähettivät Iiriksestä, joka on aloittanut lukuharrastuksen ihan Vonnegut'in Kurresta. Taitaa Dresdenin pommitukset likkaa vähän hirvittää. Mutta fiksu kun on, ymmärtää varmasti kirjan sanoman.

  Taidan lopettaa iltarupeaman tähän. Aamulla ajot jatkuu Pappilan metsässä. Muuten; tuota sanontaa käyttää velj'-Hanski silloin tällöin. Luulen imuroineen sen Seilonniemen pelihelvetissä Parkkisen Antilta.

SIELLÄ SELLASET ON PUITTEET, ETTÄ.....

  Siellä sellaset on puitteet, että heitetään pois aatteet, tule Panamaa'an, veroparatiisihin. Miljoonatolkulla vuodettuja asiakirjoja, mukana poliitikkoja, ministeritä maan päämiehiä, urheilijoita, rikollisia, ökyrikkaita, seassa lukuisa määrä suomalaisia. Kaikista kategorioista, oletan.
  Sen jotenkin tajuaa, että rosmot, tai rosmojahan ne kaikki ovat, jotka varojaan kätkee, tarkoitan että rosmorosmot piilottavat ja pesevät vääryydellä hankittua omaisuuttaan. Mutta kyllä täytyy olla ahneuden sokaisema, kun kymmenien miljoonien tulot, satojen miljoonien omaisuus eivät riitä verojen maksuun.
  Omat varamme olemme sijoittaneet autoon, kodin kunnostukseen ja Avokkaan veroparatiisin pihasaneeraukseen. Näistä kaksi jälkimmäistä olemme ilmoittaneet verottajalle kotitalousvähennystä saadaksemme. Siis verottajalta lymyilystä meitä ei voi syyttää.

  Eilinen oli kaksijakoinen päivä; aamulla hätä ja huoli, päivällä huojennus. Nimittäin aamulla ei äiti-Elina vastannut normaaliin puhelinsoittoon, eikä kohta uudelleen soitettuun. Eikä kumpaankaan puhelimeen. Tiesin, että nyt ei kaikki ole kunnossa. Olimme juuri pukeutuneet aamulenkille lähtöä varten, joten hyppäsimme autoon, sörnäytimme Lahteen. Sydän hakaten avasin asunnon oven. Heti näkyi, että mattoja oli rutussa. Syöksyimme makuuhuoneeseen; siellä Elina istui sängyn vieressä lattialla. Me kysymään, "mikä on hätänä?"
   "En pääse ylös, selkään saattuu niin kovaa", vastasi äiti. Autettiin hänet pitkälleen, kyseltiin tapauksesta. Kun sanoin, että nyt soitetaan apua, oli äiti jyrkkänä. "Ei mitään apua. Minä lepäilen tämän päivän, kyllä se ohi menee."
  Menin toiseen huoneeseen soittamaan. Ambulanssia odotellessa selvisi pikku hiljaa, että äiti oli joutunut konttaamalla menemään vessaan. Kun oli kuullut pehelimen soivan, oli lähtenyt konttaamaan takaisin makuuhuoneeseen kännykän luokse, mutta ei enää päässyt takaisin sänkyyn.
  Ambulanssimiehistö saapui kotvan kuluttua. Mittailivat, kyselivät, yritivät kävelyttää. Elinan pontevista vastusteluista huolimatta veivät Akuutti24:een Päijät-Hämeen keskussairaalaan tutkimuksiin. Muutaman tunnin kuluttua sain soiton sairaalasta. Kerrottiin, että äidin voi hakea pois. Diaknoosin mukaan hänellä oli ollut selästä lonkkaan johtava issiaksen tapainen lihasjännitys. joka oli aihettanut tuskallista kipua. Jännitys saatiin laukaistua Relaxsantilla, kipu myös. Hieman ihmettelin, että siinäkö kaikki? Menin tietysti äitiä noutamaan. Toin meille syömään. Oli Hollolassa jonkun tunnin. Hän vaikutti ehkä hieman sekavalta, mutta kävely oli ihan normaalia. Vein hänet illan suussa kotiinsa. Kysyin, mitä olisit sanonut, jos olisit pystynyt puhelimeen vastaamaan? "Varmaan, että kaikki kunnossa, ei hätää", lisäsin.
  "Niin olisikin, ei minulla mitään vakavaa ollut", vastasi tämä jääräpää.
  "Eikö sinusta ole vakavaa, kun joudut konttamalla liikkumaan, etkä pääse edes sänkyyn?", kysäisin.
  "Tiesin kyllä, että äkkiä se paranee", oli vastaus.
  Päätin siltä istumalta, että soitto aamuisin ei riitä; jatkossa menen joka aamu, mikäli mahdollista, käymään hänen luonaan, soitan lisäksi iltaisin.

  Niinpä niin, ei ole Elina enää tytönhupakko, vaikka siten joskus käyttäytyy. Vielä äskeiseen. Kysyin häneltä, että etkö sinä, lääkärin tytär ja lääkärin sisar, ymmärrä, milloin tarvitaan ammattiapua vaivoihin?
  "Ymmärrän, siksi en sitä nyt halunnut!", sanoa täräytti tuo itsediaknoosin kruunamaton kuningatar.

Kielioppia, imperfekti:

  Menin yhdeksän kantissa Elinalla käymään. Ihan jees oli, niin fyysiseti, kuin hemeetinsä puolesta. Niin jees, kuin tuon ikäinen voi olla.
  Kävin pesaisemassa auton. Ajelin satamaan ottamaan pari kevätkuvaa. Vein muutaman Elinan maton pesulaan. Piipahlin lähikauppa Lidl'issä. Söin viikonlopun tähteistä kootun vatkulin. Ryhdyin tätä aamulla aloittamaani juttua kirjoittamaan.

Futuuri, preesens-muodossa, tietty:

  Kirjoitan jutun loppuun. Katson "Taipumattoman" tallenteelta. Keitän päiväkahvit. Luen Perez-Reverte'n "Kohtaln tangoa". Hohhailen, huuhailen ja  vätkyttelen. Syön lisää vatkulia. Menen hakemaan Hilpan seitsemältä (hän on taas maanantaisin jumpassa kuudesta seitsemään). Surffaan netissä sillä aikaa, kun Hilppa suihkuttelee ja syö. Katsomme Emmerdalet tallenteelta. Soitan Elinalle. Suoritan vapaat iltatoimet. Vetäydyn Arturon kera alakertaan. 

Futuuri:

  Huomenna tulen tekemään jokseenkn samoja asioita kuin tänään. Joskus saattaa tulla muutoksia, joista tulen erikseen mainitsemaan.

  PS. Lokkien saapuminen aallonmurtajalle mitä suurimmassa määrin alkanut....

...ja laivat ovat hibernoineet kelvollisesti.

SALAPERÄINEN KOKOONTUMINEN

  Olen saanut luotettavalta taholta tiedon, jonka mukaan ensi kesänä on tarkoitus järjestää Aulangolla entisten ja nykyisten aliastaen kokoontuminen. Session nimi on "PEACE'N PRIVACY. Hanketta ovat puuhanneet Suomen Suvaitsevaiset Aliakset ry. (SSA) yhteistyössä International Pseudonym Foundation'in (IPF) kanssa. Kadonneitten Sielujen kansainvälinen kattojärjestö LSO (Lost Souls Organizatio) on luvannut olla edesmenneiden aliasten puolesta yhteydessä niin ala-, kuin yläkertaankin heti, kun osallistujalista on heille toimitettu.

  Tapahtumaan kutsutaan, joitain tässä ilman sen kummempaa kategoriointia mainitakseni, mm. Marion Mitchell Morrison, Louise Veronica Ciccone, Simo Puupponen, Aarne Haapakoski, Justin Vernon, Vincent Damon Furnier, Edison Arantes do Nascimento, Robert Zimmerman, Josef Teodor Nalecz Konrad Korseniowski, Farrokh Bulsara, Yrjö Soini, David Jones, Heikki Harma, Gordon Matthew Sumner, Jeane Mortenson, Samuel Longhorne Clemens, Petri Tiili, Francois-Marie Arouet, Pirkko Kolbe, Charles Lutwidge Dodgson, Paul Hewson, Maria Magdalena von Losch, Reginald Dwight, Petri Pykälä, McKinley Morganfield ja Charles Holley, sekä lukuisa joukko muita. Tarkemman listan voi tilata SSA:n järjestösihteeriltä Alvar Anon'ilta (nimi lienee pseudonyymi?)
  Kunniavieraaksi on kutsuttu AEO:a (Alter Ego Organization) edustava Henry Chinaski. Ilmeisesti tulevaisuudessa on mahdollista järjestää IPF:n ja AEO:n yhteinen suurtapahtuma.
 Kuriositeettina kerrottakoon, että "Nenä" ja "Känä" eivät aio esiinytyä omilla nimillään. Heidän tapaamisestaan muodostuu varmaan koskettava; asustavathan nämä suurmiehet tätä nykyä eri kerroksissa. "Känä" on myös kertonut esiintyvänsä ajoittain nimellä "Pekka Peitsi", välillä myös "Esaias Kohennuskeppi" pääsee parketille.
  Myös Alexsander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril ilmoittivat ensi tulevansa julkisuuteen ainoastaan salanimellään. He kuitenkin peruivat uhkauksensa; olisi ollut aika erkoista, jos Lars Kepler olisi kulkenut käsi kädessä.

  Tietojeni mukaan sessioon ilmoittautumisensa varmistaneista suurin osa on kertonut matkustavansa "incognito", ymmärrettävistä syistä. Liikennejärjestelyt ja kuljetukset Helsinki-Vantaan lentoasemalta työllistävät lukuisan joukon asianharrastajia ja poliiseja. Talkooapuakin tarvitaan; ilmoittautua voi edellä mainitulle järjestösihteerille Alvar Anon'ille osoitteessa a.a@ssa.fi. Ilmoittautumiset 30.4.2016 mennessä, kernaasti salanimellä.

  Tämä uutinen ei ole aprillipila, uskokoon ken tahtoo. Mutta sen sijaan eräs Etlarin juttu on. Lehti nimittäin kertoo, että Lahdessa on ensi kaudella kaksi sm-liigaseuraa; konkurssiseura Espoon Blues siirtyy pelaamaan Isku Areenaan nimellä Lahden Sininen. Seura on myyty Lahden Kiekkosininen-osakeyhtiölle. Uuden omistajan takana on holding-järjestely, jonka jäljet johtavat Luxenburgiin. Todellinen omistaja on lahtelaislähtöinen miljonääri, joka ei halua nimeään julkisuuteen, ei edes pseudonyymiinä. Tuollainen ei mene läpi kenellekään! Sitä vastoin uutinen "PEACE'N PRIVACY"-tapahtumasta on aivan uskottava. Eikö?