ARKI ARKISESTI

  Pari päivää yhteistä eläkeaikaa vietetty. On kuin jatkuvaa viikonloppua viettäisi, eli aamukahvit, joku tallenne, ehkä hieman lukemista, lounas, päiväunet, pikku lenkki, kahvit, lukemista, kevyt ilta-ateria, toosan tuijottelua, iltaespressot, toosan tuijottelua. Lisäksi tarpeelliset kauppa-, ja kirjastoreissut kävellään, saa Hyundai huilailla. Hyvin tuntuu homma toimivan: Hilppa valmistaa minulle hyvää ruokaa, minä valmistan hänelle hyvää kahvia.

  Sen verran on tulevaisuutta suunniteltu, että Apulanta-museossa Hennalassa pitää käydä. Ja Kaurismäen Akin uutuus katsomassa. Ja Anttolaan lähteä. Ja kampaajalle mennä torstaina (Hilpan, ei minun). Ja Hiihtomuseossa käydä, kisojen jälkeen, tietysti. Ja Kinnarin Tilalla poiketa, kun ei olla aiemmin saatu aikaiseksi (se on nääs kaukana Hollolassa, ihan Vesalassa asti ainakin melkein viiden kilometrin päässä). Ja Torossa kuuluisat sipulipihvit syömässä.
  Noilla pärjäillään kevääseen, koska tarkoitus on viettää osa ajasta saaressa. Saaresta ei sitten lähdetäkkään mihinkään risteilemään. Ainakaan ennen kesää, jolloin voidaan päivän - parin reissuja tehdä, jos sopivia kohteita mieleen juolahtaa.

  Malttamattomana odotan toukokuuta; pääsee kasvulavoihin istuttamaan, pottumaata valmistelemaan, Iiriksen leikkimökkiä pystyttämään, maalaamaan ja sisustamaan. Tuvan maalaus on myös tarkoitus tehdä, lattiasta seinien kautta kattoon, leivinuuni mukaan lukien. Iso urakka on tietysti tila tyhjentää. Muuten maalailu on mukavaa. Lattia täytyy tietysti sutaista siten, että lähdetään heti sen jälkeen kohti Hollolaa.
  Ehostuksen tarkoituksena on saada pieni-ikkunainen pirtti valoisammaksi vaaleammilla väreillä. Ja uutta ilmettä muutenkin, tietty. Tummanruskea lattia saanee helmanharmaan peitteen, seinät jonkin vaalean kuultokäsittelyn, keltainen katto muuttuu myös vaaleaksi.

Uunin fasadi ja huuva värjätään valmiiksi mustiksi, muuten  muurista tulee taitetun valkoinen.

  Voipi olla, että siinä ovat ensi kesän isommat kunnostukset. Tai makuukammarin lisäeristys kyllä olisi syytä tehdä. Siinä on miettimistä. Seinät ja yläpohja eivät ole ongelmallisia, mutta lattia on. Tynnyrin työt on se auki repiä. Ehkä viiden sentin polyuretaanilevy ja uusi lattialankku on järkevin ratkaisu. Seitsemän senttiä nousee lattia, mutta huonekorkeutta on. Aika iso tasoero siitä kuitenkin noin toteutettuna tulee. Saattaa olla pottuvarvas sinisenä useaan kertaan, ennen kuin tottuu. Pohtimisen paikka.

  Melko hempeät on värit meidän kammarissa. Jos, ja kun, sen remontoi, saattavat sävyt muuttua vähemmän imeliksi.

  Myös vastuslangan asentaminen vesijohdolle on ajatuksissa. Sitten voisi pitää vedet päällä ympäri vuoden. edellyttäen, että sisällä on peruslämpö. Olisihan se mukavanpaa. Mutta toisaalta; toimeen on tultu kantovedellä talvet tähän asti, aiemmin kesätkin. Saattaa jäädä tekemättä, röörin lämmityslanka. Toisaalta, jos sen ensi kesänä tekee, niin sitten se on tehty. Ei sitä ole pakko ottaa käyttöön, kun vielä ei olla ihan könttyrässä ja kävelykeppikunnossa. Tosin luulen, että jos sen muka tulevaisuutta varten duunailee, on se jo ensi talvena käytössä.

  Ennen kuin tuon vesiputkilämmityksen päättää, pitää kuitenkin miettiä, tuleeko jossain vaiheessa esiin porakaivon teettäminen? Eivät ole yksioikoisia elämän suurten kysymysten ratkaisut. Eivät kuten Trumpilla. Hän kun päättää, mitä mieleen juolahtaa, välittämättä päätöksiensä vaikutuksista. Vetääkö mies jotain tarkasti suunniteltua linjaa? Ei Trump, eivätkä hänen avustajansa niin tyhmiä ole, etteivätkö ymmärtäisi tuollaisten päätösten vaikutuksia. Jotain ne tavallisen kansan päänmenoksi kaavailee, päättelee foliohattu-Peppe.

  Soinin Timppa se sitten lähti Trumpin kanssa kynttiläillallisille, vai mitkä rukousaamiaiset ne on? Tokko tuosta globaalisti tarkasteltuna isompaa hyötyä koituu? Itse osallistuisin, jos sellainen järjestettäisiin, mieluumin rukousaamiaiselle, missä rukoiltaisiin Trumpille järkeä päähän. En kovin hanakasti ole rukouksiin turvautunut, niitten voimaan luottanut, mutta hyvän asian puolesta kannattaisi kokeilla.

PÄIVÄRUTIINIEN RUKKAUSTA

  Eilen valvoin illalla pari tuntia normaalia kauemmin. Aamulla 4:30, tavalliseen ylösnousemusaikaan,  pyöriskelin hetken, mutta väkisinmakasin puoli seitsemään. Keitin kahvit, luin lehden, lähdin lenkille 7:30. Sujui se niinkin. Outoa, kun alkoi dallatessa jo aamu sarastaa. Minkä nyt usvan ja pilvien seasta sarastelemaan kykeni. Kai kroppa ja mieli tällaiseen kahden tunnin siirtymään tottuu? Jos ei, palataan entiseen. Aikatauluun. Takaisin.
 
Taas tuli lähdettyä Putouksen kelkkaan. Mitä siitä sanoisi? Jotain uutta, ennenkaikkea esiintyjät, formaatti pääosin entisen kaltainen. Sketsihahmot irvailevat kaihtamatta sellaisiakin asioita, jotka saattavat tiukkapipoisimpia närkästyttää. Mutta lähes kaikea saa repostella. Jari Tervon sanassa: "Suomessa saa irvailla Jumalaa ja Mannerheimia, mutta ei Teemu Selännettä, siinä kulkee sivistysvaltion raja."
  "Mitä siitä sanoisi?", kysyin äsken. Siis Putouksesta, ei Jari Tervon kommentista. No, sanon, että jos jää joku lähetys katsomatta, ei maailma siihen kaadu. Mutta muutama ihan mielenkiintoinen, minulle koko lailla tuntematon näyttelijä on estradille päässyt. Kun ei vain heistä seuloutuisi uusia Akuja, Rikuja ja Kristoja joka paikkaan naamaansa kuluttamaan. Niin hyvä näyttelijöitä he ovatkin, välillä tuntuu, että liika on liikaa.

  Uuden aikataulukäytännön myötä tuli eilen vielä katsottua Vera Stanhope-sarjan 5. tuotantokauden aloitus uusintana. Hyvä tällä iällä verestellä muistiaan, ennen kuin uudet jaksot alkavat.

  Dylan-dokumentit menivät tallennukseen, kuten menee tämäniltainenkin. Katsellaan sopivana ajankohtana.

  Joitain uusia sarjoja on talven ja kevään aikana alkamassa. Viikon takaisesta TV-lehdesta bongasin. Ehkä niistä löytyy taas jokunen seurattavaksi. Ja onhan ElisaViihteellä kymmenittäin katsomattomia, myös uudelleenkatsottavia, elokuvia tallessa. Jos me eläkeläiset kiireiltämme ehditään katselemaan.

  Varmaan alkaa hiljalleen päivärutiinit sorvautua uomiinsa. Ehkä tulee uusia aktiviteetteja aloitetuksi, ehkä ei. Oleskelu kotona ja Avokkaassa jakaantunee, ainakin kesään asti, melko tasan; 5 - 6 päivää siellä, 5 - 6 päivää täällä. Se on sopiva jakso, jonka Elina pärjäilee ilman erityista apua, mikäli kunto ennallaan säilyy. Tainan sekä Hanelin kanssa on puhuttu, että välillä voi äiti heillekin tulla.
  Luultavasti viikolla 6 tai 7 ensimmäinen reissu saareen tehdään, pitää sääennusteita vähän katsella. Sitten aioin sinne ilpin päälle jättää, +16 asteeseen jääköön töhöttelemään. Voipahan sitten mennä, kun siltä tuntuu. Ja jos pakollisia tarpeita pidempiaikaiseen poissaoloon ilmaantuu, voi pumpun viestittää pois sähköyhtiöitä rikastuttamasta.

  Tainan ja Hanelin tytöt, Anni ja Katriina, ovat tulossa kisaviikolla muutamaksi päiväksi meille. atimoimaan ja kisahuumaa kokemaan. Ei meillä tietysti senkään kisahuumaa ole. Mutta jospa hiihtostadionilta, Suurhallista ja kaupungilta jotakin löytyy. Itse en luitani paikan päälle vyörää. Sen, minkä seuraan, seuraan sohvalta.

  Muuten aika tulee kulumaan Trumpin edesottamuksia ihmetellessä. Jo ensimmäinen viikko osoitti, että mies on melkoinen maakari; sehän perui ilmastonmuutosenkin, tuosta vain! Puhelinsoitolla taisi perua. On se peijakas! Muurit panee rakenteille, muslimimaista ei USA:aan pääse, vaikka mikä olisi. Öljyputki rakennetaan. Obamacare puretaan. Mitä vielä? Ei nyt muistu enempää ensiviikolle. Mutta kyllä sieltä pesee, takaan sen. Olkaamme onnellisia, me suomalaiset; ei näin pienessä maassa pystytä tuollaisiin saavutuksiin, hallituksen hyvistä yrityksistä huolimatta.
  Mutta toki nuo ajatukset kevenee, pelot vaimenee, jos parin viikon päästä pääsee tuollaista auringonnousua ihailemaan.

ELÄMÄN KOKOISET KEKSINNÖT ja Peppen armeijaan meno

  Maailman tärkeinpiä keksintöjä on listattu moneen kertaan. Nyt julkaistaan Peppen TOP TWELVE (keksinnöt ovat mielivaltaisessa järjestyksessä):
  -kaukoputki
  -kirjapainotaito
  -pari numeroa liian suuri fleece-oloasu
  -tulen teko
  -hakaneula
  -samppajavispilä
  -pyörä
  -höyrykone
  -mutteripannu
  -aura
  -chromecast-tikku
  -sekstantti

  Listalla on sekä ihmiskunnalle merkittäviä, että Peppen näkökulmasta elämää miellyttäväksi tekeviä keksintöjä, seassa yksi täysin tarpeeton lukijan tarkkavaisuuden testaamiseksi.

  Sitten muutamia tulevaisuuden juttuja. Ensin jokunen lyhyen tähtäimen toiveena oleva:
  -koska on jo olemassa sordiino trumpetteja varten, voiko joku neropatti kehittää siitä Trump-sordiinon, tahi jonkun muun henkilöön kohdistuvan äänenvaimentimen (kuitenkin ruotsalaista äänenvaimentajaa Mora'a lempeämmän version)
  -Pinokkiogeeni, mikä voidaan istuttaa kenelle tahansa, presidentistä paaviin, pääministeristä piispaan, virkamiehestä nuorisoseuran lajivalmentajaan YK:n ei kyseiseen tehtävään ehdokkaana olleiden joukosta nimeämän raadin päätöksellä
  -tietokone, jolle ei tarvitse karjua, että mikä mikä v**tu tätä rohjoa nyt vaivaa, ja että pe***le, miksei tuo sa***nan sivu aukea, tai joka tapauksessa sellainen, että se sille karjuttaessa sanoo, että elähä huolehi, yritän parraani, meneppä vaikka ja kissauta kahvit, nii eiköhän tää sitte pellaa

  Keskipitkän tähtäimen lista:
  -von Neumann'in kone, joka tekee noista yllä mainituista tietokoneista kopioita, jotka tekevät itsestään kopioita, jotka tekevät itsestään kopioita , jotka tekevät..........etc. Siten taataan se, ettei tulevaisuudessa kenenkään tarvitse menettää hermojaan tietokoneen takia, vaan kaikille riittää lempeitä versioita
  -edullinen, kevytrakenteinen, häkäpöntöllä toimiva ja robottiohjautuva hydrokopteri (ennakoin epävakaisia talvia ja iän mukanaan tuomia mentaalisia ja motorisia rajoitteita)
  -automaattisesti itsensä tyhjentävä mutteripannu
  -älykankaasta valmistetut oloasut, jotka ovat lämpimiä, viileitä, mukavia ja automaattisesti kaksi numeroa liian isoja

  Lopuksi pitkän tähtäimen keksintöennakointi:
  -ihmisenkaltaiset robotit, jotka poikeavat ihmisestä siten, että eivät ole opportunisteja eivätkä korruptoitavissa. Ne tulevat johdattamaan ihmiskunnan tuhon partaalta kohti elämän jatkumista noudattaen tiukasti robotiikan neljää pääsääntöä

  Keksintöjen vastapainoksi kertausta Peppen armeijaan menosta. Kun palvelukseenastumispäivä koitti, varustauduin Ahos-Ritin jo yhden inttireissun tehneellä repulla ja suoriuduin Mikkeliin. Hörpin oluen, tahi kaksi, Kahverissa. Sitten kävin viinakaupassa ostamassa itselleni kossupullon, saattamassa olleelle Hanelille pienen Champion'in. Pullot laitoin reppuun. Menimme Hanelin kanssa asemalle odottelemaan Kouvolan junaa. Sujautin nurkan takana Hanskin pullon hänen taskuunsa. Kun juna lopulta lähti kaivoin vaunujen välitilassa pullon naukatakseni siivun. Kas pirua; olin antanut vahingossa Hanelille kossun, minulle oli jäänyt snadi Champion! Toisaalta hyvä, olin melko tolkuissani, kun illan hämärtämällä Kouvolan asemalla taivastelin, että mihinhän tässä pitäisi mennä. Äkkäsin armeijan kuorma-autoja, joissa luki määränpää lavojen kyljissä. Aikani haeskeltuani löysi oikea auton, hyppäsin lavalle.
  Kun muutaman päivän kuluttua, alkujärkytyksestä toivuttuamme, oltiin tupakkatauolla, kaksi saman tuvan alokasta, Lähdesmäki ja Leinonen (meidät oltiin sijoitettu aakkosjärjestyksen mukaan), tulivat juttusille. He sanoivat, että olvat tulleet samalla junalla Kuopiosta, kuin mihin olin hypännyt Mikkelissä. He kertoivat nauraen, että Kouvolassa olivat laillani etsiskelleet oikeaa kyytiä, ja kuulleet, kun olin itsekseni todennut: "Vitut miä mihkää Vekaralle oo menossa!"
  Meistähän tuli hyvät kaverit Kuopion poikain kanssa, kävivät kerran viikonloppuvapaalla Anttolassakin.
  Niin että on jos eivät olisi pullot velj'-Hanski kanssa päässeet vaihtumaan, olisin oikeasti saattanut hypätä väärälle lavalle ja päätyä Vekaranjärvelle!

  Pian lähden Hilpan viimeisen työpäivän kunniaksi hänet Lahteen ja kuljettamaan. Tänään menettää Nordea mittaamattoman määrän ammattitaitoa, jonka korvaaminen digitaalisin keinoin saattaa osoittauta työlääksi ja aikaa vieväksi.

HISTORIAN LEHTIEN VAIMEAA HAVINAA

  Istun TRIOssa, kuinka ollakaan CIAOCAFFEessa. Siinä ei liene mitään historillista. Eikä siinä, että kirjoitan tabletilla tätä blogia. Sen sijaan tuskin korvin kuultava, aistein tunnistettava, havina syntyy siitä, että että kirjoitan todennäköisesti viimeistä kertaa TRIOssa CIAOCAFFEessa tabletilla blogia. Tämä johtuu siitä, että Hilppa on viimeistä "iltavuoropäivää" töissä. Lähes viimeistä päivää hän duunailee ylipäätään. Vapaus koittaa virallisesti 1.2.2017, tosiasiallisesti ensi perjantaina klo. 16:30.
  En usko tulevaisuudessa ajelevani Hollolasta Lahteen blogia kirjoittaakseni, vaikka ei paikassa mitään vikaa ole. Joten pistin ranttaliksi; obigatorisen tuplaespresson kylkiäiseksi ostin jäätelöannoksen!

  Eilen oli, jos ei kovin historiallinen, mutta erikoinen päivä Suomen politiikassa: Anne Berner veti takaisin väylähanke-esityksen. Sipilä vissiin älysi, missä kansalaisten raja kulkee, ja ilmoitti, ettei autoveroa poisteta, joten Bernerin oli helppo perua sillä varjolla koko hanke. Liekö Keskusta ennakoi lähestyviä kuntavaaleja noilla päätöksillään? Ja jos, onko päätöksillä enää vaikutusta vaalitulokseen? Siis näillä perumispäätöksillä. Väylähanke-esityksellä luultavasti on.

  Puolustusministeri Jussi Niinistö lyttäsi reserviläisten enentyneen hakeutumisen siviilipalvelukseen. Niinistö sanoi mm.: "Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että sadat reserviläiset olisivat varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen kokeneet sellaisen eettisen herätyksen, että aseellinen palvelus yhtäkkiä olisi vastoin heidän vakaumustaan. Vaikuttaakin siltä, ettei kaikilla reservistä siviilipalvelukseen siirtyneillä ole puhtaita jauhoja pussissaan. Nämä henkilöt eivät ansaitse arvostustamme."
  Ja: "Kyse ei, ainakaan vielä, ole suuren mittakaavan ongelmasta, mutta tärkeästä periaatteellisesta kysymyksestä. Ei reservistä noin vaan pidä voida lähteä eikä Suomea jättää puolustamatta vain siksi, että asepalvelus ei enää huvita. Reservikarkurit nakertavat järjestelmämme uskottavuutta."

  Jos ihminen, olkoon hän nuori, keski-ikäinen tai vanha, kutsunnoissa käymätön tai reserviläinen, nostoväkeä tai "ruununraakki", päättää olla tarttumatta aseeseen, hän ansaitsee kaiken mahdollisen arvostuksen ja kunnioituksen rohkeudestaan ilmaista oma vakaumuksensa. Hän ei ansaitse ministeritasoisen ihmisen, eikä kenenkään, jos niikseen tulee, vakaumukseensa kohdistuvaa kyseenalaistamista. Saatikka hänen kuukauden loppupuolella mahdollisesti pussin pohjalle jääneiden jauhorippeiden hygieniatason riittävyyden ehdollistamista.
  Jos kärjistämään lähdetään, niin mitä täällä pitäisi puolustaa; vaikka Suomeen tulisi uusi hallinto meiltä, muualta, ties mistä, on vaikeaa kuvitella, että se olisi huonompi, kuin nykyinen.
  Tuo oli kärjistys, joten ei kenenkään pidä hernettä nenäänsä vetää, hihojaan polttaa, eikä karvareuhkaansa pilata sen päällä hyppimällä. Tulinpahan vaan sanoneeksi. Kyllä Suomen itsenäisyys ja vapaus ovat tärkeitä asioita. Niitä vaan tunnutaan nakertavan aivan muiden, kuin sotilaallisten toimien ja uhkien kautta.

  Nykytalvien paradoksi: Maassamme joudutaan paikka paikoin kolailemaan lunta koska maassamme ei ole paikka paikoin lunta. Saimaalla on alkanut usealla seudulla norppien pesäkinosten kasaaminen ja Hollolassa kolaillaan lunta Finlandiahiitoladuille. Talkoovoimin molempia hommia tehdään. Tärkeitä tehtäviä molemmat. Mutta mikäli minulta kysytään, on harvalukuisten norppien pesinnän onnistuminen tärkeämpää, kuin moninkertaisen hiihtäjäjoukon suksenpohjien säilyminen naarmuttomina.

  No, se siitä. Täällä Kauppakeskus TRIOn 2. kerroksessa on kello nyt 17;52, ja on melko rauhallista. On se tietysti muuallakin, kello 17:56, tai nyt 17:58.  Ainakin Kiovassa, Ateenassa, Tripolissa ja Kapkaupungissa. Siihen, kuinka hiljaista tai ruuhkaista on Kiovassa, Ateenassa, Tripolissa tai Kapkaupungissa, en osaa sanoa mitään, en lähde edes arvailemaan. Sillä se ei ole oleellista. Oleellista on, että nyt, kun kello on 18:08 Kauppakeskus TRIOn 2, kerroksessa, ja on melko rauhallista, aion kerätä tabletin sekä näppiksen laukkuun, viedä käytetyt astia niille kuuluvaan paikkaa, lähteä pisoaarin kautta pohjakerrokseen K-Supermarkettiin, ostaa eightbagin Benecolin jugurttipohjaista tehojuomaa (riipaisen sitä aamuisin ennen lenkille lähtöä), sekä rasillisen pastilleja (LÄKEROL DENTS Sitruuna), leimata samalla pysäköintihallin lipun (yli viiden euron ostoksesta saa tunnin ilmaista parkkiaikaa), ja dallata Kauppakeskus TRIOn 1. kerrokseen, sen Päijänneaukiolle, odottamaan ikeen alta vapautuvaa Hilppaa. Kukaan ei liene erimieltä siitä, etteikö tuo edellä lueteltu olisi oleellista? Eli poistun suorittamaan itse itselleni asettamani oleelliset toimenpiteet. Kirjoittelemisiin.

  PS. Kello on nyt TRIOn 2. kerroksessa, Kiovassa, Ateenassa, Tripolissa ja Kapkaupungissa 18:04, mikä ei sinällään ole niinkään oleellista.

  Varmaankin parin viikon kuluttua ollaan noita maisemia katselemassa.... 

....eikä aikaakaan, kun maisema on jo tämän kaltainen.

MEISKI ON MY MIND

  Eilen tulin mesetelleeksi Mortin kanssa vanhoista ajoista Mikkelissä. Sivuttiin, totta kai, myös Meiskiä.
  Meijerin Baari, Jäätelöbaari, eli Meiski oli kuuskytluvun jälkimmäisellä puoliskolla Mikkelin teininuorison pääasiallinen kohtaamispaikka. Ainakin "penaaleiden". Oli se varmaan vielä seitkyluvullakin, minä vaan olin silloin pitkälti pois kuvioista.

  Meiski oli siis kahvila Mikkelin keskustassa, Porrasalmenkadun varrella torin laidalla. Se oli kahdessa tasossa; katutasossa alaosa, puolen kerroksen verran leveitä portaita nousten pääsi yläosaan, mikä oli meidän nuorten valtakuntaa. Siellä, siis yläosassa, oli  hieman toistakymmentä pöytää, joista puolenkymmentä takaseinustan levyisen punaisen nahkasohvan edessä. Ne pöydät olivat kaikkein halutuimpia.  

  Paikkaan liittyy paljon muistoja. Olen niitä joskus blogeissani käsitellytkin. Päällimäisinä mieleeni ovat jääneet hölmöilyt Räsäsen Ilun kanssa. Kerran talvella tapahtui seuraavaa. Oli suojasää, ja huomasimme Ilun kera, että takaseinän sohvan yläpuolella olevasta ikkunarivistöstä oli pari lasia auki tuuletuksen vuoksi. Siinä ei paljon sanoja tarvittu. Äkkiä talon takapihalle heittelemään lumipalloja ikkunoista sisään. Muutama saatiin raollaan olevista laseista perille, vaikka ne olivat yli kahden kerroksen korkeudella takapihan pinnasta. Sitten muina poikina sisään baariin ällistelemään seurauksia. Kun huomasin vanhahkon kultivoituneen oloisen herrasmiehen pyyhkivän lautasliinalla paitansa etumusta, tuli mieleeni, että olisi tuo temppu saanut jäädä tekemättä. Oli nimittäin yksi lumipalloista osunut täsmälleen herran keittolautasen keskelle! Olimme tuolloin neljä- viisitoistavuotiaita, lapsellisa nulikoita. Samoihin aikoihin oli huviamme myös tämä: Kun joku ruokailija lähti pois, hivuttauduimme pusertamaan sinappia tai ketsuppia aterimien selkiin, käänsimme ne alassuin, vetäydyimme loitommas istuksimaan. Hauskaa oli olevinaan, kun tarjoilija tuli astioita noutamaan, ja ryönäsi kätensä perusteellisesti. Kai meitä epäiltiin, kerran taidettiin lentää pihallekin.
  Oltiin jo ainakin vuoden vanhempia, kun Ilfredin kanssa oltiin hankittu vesikonepistoolit. Tämä johti kerran varsinainen vesisotaan Meiskin yläsalissa; Muistelen, että ainakin minun vesiaseeni joutui jonkun toisen käsiin. Ja kohta oli tuoleista ja pöydistä muodostunut barrikaadeja, joiden takaa osapuolet tulittivat, paremminkin vesittivät, toisiaan. Uloshan siitä passitettiin, koko porukka. Taisi tulla porttikieltoa toviksi.

  Usein me varattomat teinit istuttiin Meiskissä ostamatta mitään. Henkilökunta meitä väliin patisteli ulos tai kassalle.  Kalervon Lassi oli kerran varautunut tähän. Kun meitä pyydettiin poistumaan, tälläsi Lassi pöytään Käytöksen Kultaisen Kirjan, avasi sen sivulta, jossa kerrottiin, että kahvilassa voi istahtaa levähtämään mitään ostamatta, jos paikassa on tilaa, tyhjiä pöytiä. Meni jauhot suuhun tarjoilijalta, sillä kertaa.

  Meiskillä myös Järvisen Elisa väärensi monta kertaa poissaolovihkooni äiti-Elinan nimikirjoituksen. Uskallan tämän nyt tunnustaa, sillä rikos on vanhentunut. Jäin kyllä kiinni tuosta hommasta, mutta en sen takia, että väärennös olisi ollut huono, vaan ihan muista syistä.

  Meiskillä kävivät myös mm. Lahdesta tai Helsingistä kotoisin olevat pop/rock-henkiset vierailevat nuoret. Muistan, kuinka heitä katsoin ylöspäin, kuin mitäkin kummajaisia, tuulahduksia "isosta maailmasta". Ja pyrin matkimaan heidän vaate- ja tukkastailiaan. Ah, kun oltiin nuoria ja lähes viattomia!

  Tuosta Meiskin jengistä on aika moni jo poistunut keskuudestamme, jokunen asuu nyt, tai taas, Mikkelissä, useita kuka missäkin. toisia siellä täällä. Joittenkin elämänvaiheet ovat kutakuinkin tiedossani, suuremman joukon osalta file'ni heidän tapahtumistaan on blankko.

  Mikkelissä oli toki muitakin kahviloita. Oli Puistobaaria, Kisabaaria, Mikonbaaria, mutta niissä ei tuolloin kuuskytluvun jälkipuoliskolla paljoa poikkeiltu. Paitsi Keskusbaarissa me Ilun kanssa joskus vierailtiin viikkorahapäivinä (jollei viikkorahoja ollut jätetty tilittämättä jonkin kolttosen seuraamuksena, mikä ei ollut valitettavasti harvinaista), tai oltiin muuten vaan viekkaudella tai väärydellä hankittujen markkojen vuoksi varoissamme; sieltä sai Mikkelin parhaat jäätelösoodat!

  Seitkytluvun alussa silloin tällöin kiskottiin keskaria pienen pienessä Teinibaarissa ennen MP:n tai Pallo - Kissojen peliä, saateettiin sinne pelin jälkeen juurtua. Mutta ne ovat toisia tarinoita ne.

  1970-luvun taitteessa tietysti oltiin jo täysi-ikäisiä, joten kapakoihin tiemme vei, Meiski jäi. Ja kohtahan minä pudistelin Etelä-Savon pölyt Lee Coopereistani, lähinnä Mikkeli Cityn osalta.

  Noihin äsken mainitsemiini edesmenneisiin palatakseni. Vanhasen Tommi oli yksi yksi meistä meiskiläisistä. Näin miehen joskus viitisentoista vuotta sitten, kun kävin Ilun kanssa katsomasssa Etelä-Karjalassa yhtä myynnissä ollutta maatilaa, josta Ilu oli kiinnostunut saanut vinkin paikkakunnalla Op:n paikallisjohtajana toimivalta Tommilta. Joku vuosi sitten oltiin Tommin kanssa fb-kavereita, kunnes hän lopetti tilinsä, kun joku virus iskin läppäriinsä. Ilulta kuulin, että Tommilla oli syöpä, hoidettu, mutta taustalla kuitenkin. Tommilla oli mökki Hurissalossa. Olimme jo fb-aikaan sopineet, että joskus tavataan Anttolassa. Se sitten jäi, mutta sain Ilulta viime kesänä Tommin puhelinnumeron. Tarkoitus oli miehelle soittaa, sopia miitinki. Mutta se lipsui mielestäni. Syksyllä sain Ilulta tiedon, että Tommi oli menehtynyt. Kyllä harmittaa oma saamattomuuteni! Sen vuoksi teen tässä ja nyt lupauksen, että kevään aikana soitan Järvisen Makelle, Meiskin porukkaa myös. Maken numeron sain jo ajat sitten Mortilta. Make asuu Mikkelissä, Lähemäellä. Ei niin, että pelkäisin tai luulisin, Makenkin  olevan kuolemankielissä. Mutta joka tapauksessa haluan sopia tuollaiset kontaktit täst'edes aina, kun ne ovat mahdollisia.

  Missä lienevät Mikkelin nuoret tätä nykyä hölmöilevät? No, hölmöilkööt missä hölmöilevät, kyllä heistä kunnon veronmaksajia tulee. Suomen hallituksesta ja Ameriikan presidentistä huolimatta.

Meiski on poispäin ajavan auton keulan takana. 

Tuomiokirkon tornista kuvattu näkymä. Meiski merkattu nuolella.  

Kuvat Museoviraston kokoelmista.

ANAKRONISMI, FOSSIILI VAI VANHA PIERU?

  Ruuhkaviikko yli puolen välin. Eilen olin hammaslääkärillä, tarkastuskäynti. Aika piti varata takahampaan korjaukseen. Ja suuhygienistille. Hieno ammmattinike, tuo suuhygienisti. Minähän voisin olla osa-aikainen kotihygienisti, kun välillä kotona, silloin tällöin Elinalla, siivoilen. Mutta rotuhygienistiä ei minusta kyllä saa tehtyä.
  Tiistaina oli Elinalla operaatio Launeen Hammashoitolassa. Toin hänet meille yöksi, lähinnä kai itseni takia. Vähemmän olin huolissani oikeellisen lääkityksen aloittamisesta, kun sain sen itse valvoa. Eilen vein sitten äidin taas kotiinsa. Vielä hän joten kuten pärjäilee ilman jatkuvaa perään katsomista. Toivottavasti kauas tulevaisuuteen.

  Tänään on siis ihan joutopäivä, voi vaikka kirjoittaa. Joten kirjoitan. Entisestä en viitsii enää tänään kirjoittaa, tulevasta ehkä vähän, tämän hetken mietteistä jotakin.

  Hilpan eläköitymisessä tapahtuu käänteitä ja muutoksia. Nyt hänelle tuli tieto, että eläkkeelle pitää jäädä jo 1. helmikuuta, mikäli haluaa katinkultaisen kädenpuristuksen. Se puristushan oli syy jäädä ennen kesää pois duunista, joten siitä vaan. Vähissä ovat rouvan aamut. Ensi viikko enää jäljellä, kaksi kuukauden viimeistä päivää ovat "pekkasia".

  Mietiskelin: "olenko anakronismi?" Tulin johtopäätökseen, että fossiili, reliikki, dinosaurus ja vahna pieru saatan olla, mutta anakronismi en. Jos hiihtäisin tervatuilla puusuksilla kerran kuukaudessa puotiin ostamaan suolaa, lamppuöljyä ja tulitikkuja, tai asuisin painovoimaa hyväksikäyttävässä ilmassa kelluvassa talossa, olisin anakronismi. Oikeastaan en ole edes fossiili, reliikki tai dinosaurus. Olen jopa poistanut kotimme seiniltä kyltin: "SPOTTA EJ PÅ GOLVET". Osaan myös käyttää tyydyttävästi tietokonetta, älypuhelinta, digiboxia, mikroaaltouunia ja langattomia kuulokkeita. Olen Facebook'issa, Instagram'issa, Twitter'issa ja WhatsApp'issa, joskin vain fb:ssa aktiivisemmin.
  Vanha pieru myönnän monessa suhteessa olevani. En mm. ole Snapchat'issa, Tinder'issa tai Steam'issa, enkä käytä Skype'a enkä Spotify'ta. En tosin tiedä "vanhan pierun" tunnusmerkeiksi luokiteltuja seikkoja, mutta luulen edellä luettelemieni niihin kuuluvan. Asiaa selvittääkseni googletin "vanhan pierun". Urbaani sanakirja antoi käsitteelle merkityksen: "Kokenut henkilö, jolla on kokemusta alastaan". No, kokemusta minulla on aika monelta alalta. Sen perusteella olen "vanha pieru". Mutta googlen vastauksista sain erilaisen käsityksen "vanhasta pierusta", kuin se, jota olin mielessäni ajatellut. Niiden perusteella "vanha pieru" on alallaan kaiken (muka) oppinut ja kokenut, ehkä hieman ylimielinenkin heppu, jota ei parane mennä neuvomaan. Jos näin on, en ole "vanha pieru".
  Nyt on edessäni ongelma: jos en ole anakronismi, fossiili, reliikki, dinosaurus, enkä vanha pieru, niin mikä minä ole? Itsetutkiskelun ja itsensä löytämisen paikka? Niin kai. Tiibetiin en kuitenkaan aio lähteä. Otan asiakseni paneutua itsetutkiskeluun Avokkaassa jonain tyynenä ja sumuisena syysaamuna heti auringon noustua. Sellaisina aamuina ovat ajatukset sopivassa vireessä noin tärkeään tehtävään. Kun olen saanut pulman ratkaistua, tiedotan asiasta tällä foorumilla. Mikäli ongelma jää yhä avoimeksi, tulette siitäkin saamaan informaatiota.

  Jostain mielen oikusta johtuen tuli mieleeni eräänä päivänä sana "lekittää". Verbiä käytettiin muinoin 1960-luvulla Mikkelissä. Se tarkoitti suunnilleen samaa, kuin "mennä", paremmenkin "lähteä nopeasti".
  "Ala jätkä lekittää" saatettiin tokaista kaveripiirissä jollekin, jonka jutut alkoivat kyllästyttää. Tokko teonsana enää hengissä? Mr. Google ainakin on siitä tietämätön.
  Tästä ajatuskulkuni jatkoi arvaamatonta tietään. Muistin, että synonyymi verbille "lekittää" on "telkkiä". Ainakin Haneli sitä viljeli ennen muinoin. Saattoi talviverkoilla minulle ärjäistä, jos homma ei sujunut, niin kuin olisi pitänyt: "Lähe äijä telkkimään, jos ei homma onnistu!"
  Mr. Hakukone löysi lukuisan määrän osumia sanalle "telkkä", kun kysäisin, ei yhtään sanalle "telkkiä".
  Myös ilmaisuja "litoa" ja "vitoa" on käytetty/käytetään kehoitettaessa jota kuta ottamaan jalat alleen. "Litoa" ei säväyttänyt hakukonetta. "Vitoa" puolestaan tuotti osuman Sivistyssanakirjaan, Tämä ilmoitti verbin tarkoittavan:
  1.  puhdistaa ja pehmittää pellavakuituja eräitä kansanomaisia muokkausvälineitä käyttäen
  2.  (arkikieltä) kalppia. esim. Alahan vitoa! Lähti vitomaan
  Täytyy myöntää, että kohdan 2. tarkoituksessa olen sanaa käyttänyt, sen kehoitusta totellut, mutta kohdan 1, tyyppinen askarointi on jäänyt kokematta.
  Sieltähän muuten tuli osuva synonyymi verbille "telkkiä"; "kalppia". Kyllä suomen kieli on rikasta. Näitä kun lähtisi pyörittelemään, ei mikään aika riittäisi.

  Vaikka minun aikani riittäisi tämän blogin jatkamiseen, en aio sitä tehdä. Muut aktiviteetin odottavat. Joten palaillaan.

Vielä esimerkkikuvat aamusta, jolloin itsetutkiskelu saattaa onnistua

ARKEA JA HUOMIOTA

ARKEA  

  Maanantai. Hilpalla vapaapäivä. Autoon tänä aamuna tehty (lue: teetetty) vuosihuolto. N. 17 000 km/v. on saldo. Huollon hinta 202 €. Mielestäni kohtuulliset huoltokustannukset/v. Toki huollon hinta kallistuu, mitä enemmän kilsoja ja aikaa kuluu. Nyt kuitenkin näin.

  Huomenna Elinalla viimeinen hammaslääkärikäynti, viimeinen ainakin tähän lähtöön. On operaatio kestänytkin, kun käyntien välit kunnallisella puolella ovat reilusta kuukaudesta kahteen. Ja ainakin kerran jouduimme ajan perumaan äidin terveydentilan vuoksi. Siis keikka Launeen Hammashoitolaan on huomenna edessä.

  Ylihuomenna on allekirjoittaneella määräaikaistarkastus (3 v.) Hollolan Hammashuollossa. En ole tainnut loppuvalla kaudella vääräaikaskäyntiä tehdäkkään. Ovat paikat pysyneet paikoillaan. En ole kai vahingossa puraissut Aura-juuston foliokäärettä. Jos näin pääsee käymään, lähtevät, Aaken sanassa", paikat hampaista.
  Nyt on yhdestä takahampaasta tosin paikka, tai sitten osa hammasta, lohjennut. Jo joku aika sitten lohkesi. En ole viitsinyt erikseen aikaa tilata, koska tiedän, että se kestää, mikäli tilanne ei ole akuutti. Eikä tämä ole. Akuutti. Tilanne.

  Torstaina on vapaapäivä, ei  mitään kalenterissa.

  Perjantaina Hempan kanssa kahville. Eli neljälle viikon "arkipäivistä" löytyi merkittyä tekemistä. Huru-ukon hektistä elämää mennään. Periaatteena, ettei kahta tehtävää samalle päivälle, jos mahdollista.

  Reilu viikko sitten ostin liput PoriJazz'iin. Torstaina, 13. heinäkuuta astuu Wilco lavalle, Lehkoset nurmelle. Yöpaikan löytyminen oli taas hakusessa. Kokemäeltä buukattiin Maatila-yöpyminen aamiaisella. Käytäntö on osoittanut, että on aika raskasta ajaa aamusta Poriin, puolenyön maissa lähteä usmuuttamaan kotiin. Kaksi kertaa ollaan Jatseilla oltu; 1. kerralla (2014) yövytiin Raumalla, 2. kerralla (2015) ajettiin Hollolaan. Viime kesänä ei sitten Porissa oltu. Nyt mennään. Eikä välttämättä pidetä kiirettä takaisin, jos hoksataan mielekästä ohjelmaa tai paikkoja siellä päin Suomenmaata.

  Elisalta soiteltiin tänään. ElisaViihteestä kyseltiin. Lipevin kielin, mairein äänenpainottein, kerrottiin soittajalle suodusta mahdollisuudesta tarjota meille monivuotisille vakioasiakkaille ennennäkemättömiä, ällikälle lyöviä ja jopa huligaaninkin naaman peruslukemille saavia tarjouksia.
  "Ahaa", äkkäsin. "Taitaa ElisaViihteen määräaikainen sopimus olla kohta katkolla!"
  Kieltäydyin kohteliaasti noista hyytävistä lisäeduista. Tarkoitus on keväällä luopua, ei ElisaViihteestä, vaan sen digiboxista. Turhaa maksaa boxista, kun yhä enemmän palveluja katsotaan Avokkaassa tabletin ja ChromeCast-tikun kautta. Kotona voi tabletilta jakaa suoraan äly-televisioon. Jos tuollaisen ratkaisun teen, kallistuu nyt kylkiäisenä ollu laajakaistayhteys jonkin verran, mutta parikymppiä kuussa plussan puolelle jäädään. Onhan tuo boxi tietysti älyttömän vaivaton ja nopea käyttää. Toisaalta minulla/meillä lienee aikaa käyttää himpun vaivalloisempaa yhteyttä. M.O.T.

HUOMIOTA

  Kaisa Mäkäräinen voitti viikonloppuna myös takaa-ajokilpailun. Voitti, vaikkei tarvinnut ajaa ketään takaa. Motivaationhan tuossa luulisi menevän, vai?

  Hilppa eläköityy virallisesti 1.3.2017. Käytännössä 17.2.2017 on ensimmäinen päivä vapaaherrattarena. Siitä huolimatta on hänet buukattu päiväksi koulutukseen Helsinkiin Messukeskukseen 30.1.2017. Mikäs siinä, pitää tietysti viimeiset pari viikkoa olla ajan hermolla. Motivaatiohan muuten menee, otaksun.

  Yhdysvaltain armeijan sotilaat ovat jo neljättä kertaa Lapissa opettelemassa arktista sissitoimintaa, vai mitä lieneekään. Eikö niillä ole Alaskassa tarpeeksi arktista? Ei kai. Jenkeissähän sanotaan, että "Kyllä Sodankylä opettaa".
 
  Yhdysvaltalaispariskunnalla harvinainen sairaus: vaimo on allerginen miehelleen. Näin uutisoi IL. Mene ja tiedä tuon harvinaisuudesta. Elämänmenoa 65 v. seuranneena olen ollut huomaavinani, että aviopuolisoiden keskinäistä allergiaa esiintyy melko runsaasti.

  Utsjoella, lienee kirkonkylällä, päättyi kaamos tänään. Ei ole reilua pohjois-utsjokisille, eli nuorgamilaisille, sillä siellä kaamos väistyy vasta huomenna. Mutta tokko kukaan nuorgamilainen sen takia viitsi Kirkolla ajaa. Sitä paitsi ja siksikin, että  Alko sijaitsee Nuorgamissa.

  Meillä alkaa päivän piteneminen näkyä ja tuntua konkreettiseti helmikuun loppupuolella. Eli sitten, kun asia päästään Anttolassa konkreettisesti toteamaan. Konkreettiset maanantaiterveiset Hollolasta, paikasta, missä tämä kuva on maaliskuun alussa 2014 otettu. 

TILPEHÖÖRIÄ JA ROMPETTA

  Kunhan kevät koittaa, niin tulee, lopultakin, hetki erota turhasta rojusta. Rojusta, mitä löytyy vaatehuoneesta, kaapeista, komeroista, ja ennen kaikkea ulkovarastosta.
  Ainakin UFF tai Punainen Risti tulevat saamaan jokusen pussukan vaatetavaraa. Ulkovarastossa tein vajaa vuosi sitten karkean iventaarion, jotta sain edes fillarit sieltä pihalle ja huoltoon. Edessä on tarkempi hyllyjen ja parin puisen, kooltaan n. 70 x 50  x 50 cm, muuttolaatikon anylysointi. Hyllyiltä löytyy ainakin vanhoja luistimia, hiihto-, sekä laskettelumonoja ja lastenkirjoja. Laatikoissa luultavasti lisää lastenkirjoja sekä vaatteita. Muutamia yllätyksiäkin saattaa tulla eteen.
  Joka tapauksessa kaikki turha pannaan kiertoon, kelvoton kaatsille. Aikomus on saada niin sisä-, kuin ulkovarastotilat hyötykäyttöön. Eikä sen jälkeen mitään "tuota saattais joskus tarvita-mentaliteettia". Kaikki tarpeeton tai uuden tieltä väistyvä armotta pois! Hilppa kertoi kuulleensa/lukeneensa hyvän neuvon: Kun ostat uuden vaatteen, hävitä yksi entisistä.
  Olen kiikuttanut mökille vanhoja vetiminiäni. Ei siinäkään mitä järkeä ole, pitkän päälle. Avokkaasta löytyy tätä nykyä kymmeniä enemmän tai vähemmän virttyneitä t-paitoja, melkein saman verran liian suuria flanellipaitoja, useita lähes läpikuluneita verkkapukuja, jokusia hikisä ja nauhattomia lenkkareita, puolisen tusinaa muotonsa ja täytteensä menettänyttä toppatakkia, muovikassillinen pipoja sekä jätesäkillinen ukkovarpaan kärjestä tai kantapäästä reikiintynyttä eriparin sukkaa. Saunan uunissa noita pukineita olen jo ruvennu polttamaan. Eli ei mitään tolkkua kuskata vaatetta, ei muutakaan kotona tarpeettomaksi jäänyttä sälää, mökille. On ne sieltäkin joskus hävitettävä. Hävittäminen täällä maalikylissä on huomattavasti helpompaa.

  Huomaatteko, että en ihan ukkoutunut ole; teen tulevaisuuden suunnitelmia, ainakin lyhyen tähtäimen sellaisia. Ja suunnitellessani mietin, miksei ihminen voi nuorena olla yhtä viisas, kuin vanhana. Jos ajatukseni mm. tuohon hamstraamiseen olisi aina ollut nykyisen kaltainen, ei nyt tarvitsisi suunnitella paikkojen raivaamista. Mutta "minkä nuorena mokaa, sen vanhana korjaa", vai mitenkä se sananlasku oikein menee?

  On tietysti tavaroita, joista ei mielellään luovu, vaikkei niillä enää käyttöä olekkaan. En paristakymmestä piipusta, parista piipputelineestä, sekä parista vanhasta Zippo-sytkäristä raaski erota. Ne ovat kaapin uumenissa, mutta ehkä vielä vielä joskus esilläkin. Ei siksi, että sauhuttelemaan taas alkaisin, vaan siksi, että ne ovat erittäin kauniita esineitä. Tai tiedä häntä; melkoinen pölynpyyhintä niissä on.

    Toinen säästettävä kohde on muutama vanha kamera. Tuossa syksyllä yhtä lipaston laatikoa kolutessani löysin kuusi filmikameraa. Otin ne esiin, putsailin ja laitoin työhuoneen kirjahyllyyn. Eihän ne toki mitään kovin vanhoja ole, 70-, 80-. ja 90-luvuilta. Yksi vanhempikin minulta löytyy. Sain eräältä taholta viime syksynä haltuuni saksalaisen Foitzik-tehtaan valmistaman Foinix-merkkisen kameran. Valmistusvuosi lienee 1954. Hieno esine sekin. Hienoisesti ovat kamerat muuttunee 60:ssä vuodessa, niin kosmeettisesti, kuin tekniikankin osalta. Mutta vanhassa tyyliä on enemmän. Vai mitä?

  Asiaan vihkiytymättömille vinkattakoon, että se vanha ei ole kuvassa oikealla.

  Hilppa on viimeistä lauantaita palkkatyössä. Tai onkohan ensi kuussa vielä yksi? Minulla on rauha kirjoittaa. Ja miettiä vaikkapa sattumaa. Tämä juttu tuli sydänyön pimeimpinä hetkinä mieleeni.
  Intiaanien nimi on intiaanit, koska kippari Kolumbus oli pahasti eksyksissä. Mikäli capitano, vai pitäisikö sanoa capitán?, Kristoffer olisi ollut kartalla, nimitettäisiinkö Amerikan alkuperäisasukkaita amerikkalaisiksi? Ja nykyään Pohjois-Amerikassa vallassa olevaa kansanosaa euroamerikkalaisiksi?
 Joo, ei ollut Kolumbuksella karttaplottereita eikä satelliittiyhteyksiä. Ja siinä mielessä rohkeaa porukkaa Santa Marían, Niñan, ja Pintan miehistö oli, etteivät pelänneet tuiman myötäisen sattuessa sörnäyttävänsä laidan yli ja tippuvansa ties mihin kadotukseen.

  Sattuu sitä muillekin, kuin Kolumbukselle. Viime lauantaina oltiin Hilpan kanssa palailemassa päivälenkiltä. Vajaan sadan metrin päässä kotiovelta olevalla parkkipaikalla huomasi rouva auton vieressä puhelimen. Oli liki viidentoista asteen pakkanen, mutta akku ei ollut vielä kohmettunut. Minä fiksuna laittamaan tekstaria autorekisterikeskukseen. Heti tulivat omistajan ja auton tiedot. Sanoin Hilpalle, koska kädet jäätyivät, että odota tässä, jos kuski tulisi, menen kotiin katsomaan Enirosta puhelinnumeron. Löysinkin auton omistajalle numeron. Samassa välähti mieleeni; tosi fiksua, mitä hyödyttää soittaa puhelimeen, joka on Hilpan kädessä! Joten kirjoitin paperille viestin: PUHELIMESI ON OSOITTEESSA SE JA SE/LEHKONEN, PUH. TÄMÄ JA TUO. Hain Hilpan pois, laitoin lapun auton tuulilasiin.
  Kotona huomasin, että puhelin oli lukittu. Ajattelin, että voihan se olla muunkin, kuin omistajan luuri. Soitin omistajan numeroon. Ei hälyyttänyt löytöpuhelimeen, mutta ei myöskään vastannut. Laitoin vielä tekstarin, jossa kerroin puhelimen löytymisestä, ja sen väliaikaisesta pakkasenpitopaikasta.
  Löytöpuhelin soi muutaman kerran, siihen tuli mesejä ja tekstareita. En arvannut vastata, vaikka olisi ehkä pitänyt; saattoivat soittaa laitteeseen sitä äänen perusteella paikantaakseen.
  Reilun puolen tunnin kuluttua soi ovikello. Nuori nainen pieni lapsi korissa sieltä tuli luuriaan noutamaan. Kiitteli kovasti. Oli ollut naapuritalossa vauvakutsuilla.
  Asian ydin on, että tosi fiksu idea oli ottaa selville kadonneen puhelimen oletettu numero, ja soittaa siihen, kun se oli omissa käsissä. Ihminen ei ajattele aina kovin loogisesti, en edes minä. Enkä varsinkaan minä.

  Kun nyt Lehkosen sukua on alettu soimaamaan, kerrottakoon yksi anekdootti ei niin putkeen menneestä tapahtumasta. Elettiin 1970-lukua, keskitalvea, pakkasta yli 20 astetta. Oltiin käymässä Piskolassa. Isäni Erkki. RIP, sai kuningasajatuksen: pesenpä auton likaisen tuulilasin! Tuumasta toimeen. Hän haki vatiin vettä, loiskautti sen lasille. Sehän jäätyi hetkessä, niin lujaksi kalvoksi, että ei lähtyt millään. Raapat olivat voimattomia. Ehkä petkeleellä ja kovalla työllä olisi onnistunut. Isä hädissään Hanelille ja minulle kertomaan häverikistään. Me että mitäs hittoa sinä tällä pakkasella menet vettä tuulilasiin kaatelemaan!?!? Tähän Erkki, että no, se oli ihan lämmintä. Se siitä logiikasta. Ei muuta, kuin auto käyntiin, jollain konstilla tulitikkuaskin kokoinen tähystysreikä kuskin silmien korkeudelle. Sitten Erkki puikkoihin. Sulihan se lasi, aikanaan. Mutta en jaksa muistaa, kuinka monta kertaa isä kävi Ikolan pihassa kääntymässä sitä ennen.

  Logiikasta magiikkaan. Aamulla tulin jostain syystä ajatelleeksi ystävääni ja entistä työtoveriani Hemppaa. Ajattelin, että mitähän miehelle kuuluu, kun ei olla pitkään aikaan tavattu tai edes puhuttu. Siinä samassa soi puhelin; Hemulihan se siellä kilautteli. Sovittiin ensiviikolle tärskyt Lahden kirjastossa. Mutta mikähän telepatia tuossa oli takana. Eikä se suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun kohdallani on moista tapahtunut. Kysymys kuuluu: Onko minulla, vastapelurilla, vaiko kolmannella osapuolella näppinsä pelissä, ovi raollaan henkimaailman asioihin? Vai onko kaikki pelkkää sattumaa? Taidan kallistua sattuman suuntaan, jätten kuitenkin oven raolleen muillekin mahdollisuuksille.

  Eikö tässä yhdelle aamulle juttua tullut? Siirryn eilen aloittamani Thomas Erikson'in kirjan "Pelon kylväjät" toivottavasti hyvään seuraan.

TALVEN SELKÄÄ KULUTELLAAN

  Tänä aamuna tuulta, pakkasta ja luikasta, pari päivää sitten tuulta, plussaa ja vesisadetta. Ei käy yksitoikkoiseksi lenkkeily. Se vaan turhauttaa, kun melkein joka päivä pitää miettiä, mitä päälleen laittaa. No, aivohan siitä notkistuu hereille.

  Tiistai-iltana käytiin rouvan kanssa elokuvissa. "Passangers" katsottiin. Hilpan ensimmäinen 3D-näytös.
  VAROITUS: Teksti sisältää juonipaljastuksia! Leffassa herää yksi 5000:sta matkustajasta, Jim Preston (Chris Pratt) teknisen vian vuoksi 90 vuotta ennen saapumista uuteen siirtokuntaan. Pitkän sisäisen kamppailun käytyään hän herättää nuoren naisen, Aurora Lane'n (Jennifer Lawrence). Siitä alkaa kahden yksinäisen rakkaustarina.
  Aika huttuahan tuo on, eräänlainen tulevaisuuden Robinson Crusoe-tarina. Elokuvan parasta antia ovat lyhyet keskustelut androidi-baarimikon Arthur'in (Michael Sheen) kanssa. Myös visuaalinen kokemus on vaikuttava. Valtavan aluksen lipuminen lukemattomien tähtien himmeässä loisteessa on upeasti toteutettu. Kohtaus, missä aluksen menetettyä painovoimakenttänsä uima-altaassa ollut Aurora kelluu valtavan vesipisaran sisällä on hieno.
  Ei mikään veretseisauttava teos, mutta kului tuo parituntinen ihan rattoisasti. Seuraava vierailu Kuvapalatsiin onkin jo muutaman viikon kuluttua: Aki Kaurismäen uutuus "Toivon tuolla puolen" saa ensi-iltansa 3. helmikuuta.

  Kävin eilen hakemassa valokuvakirjan Kuvamestareilta. Sorruin loppuvuodesta ostamaan uuden kameran. Olympus Pen F oli ystävälläni johtaja Partasella tarjouksessa. Parin päivän pähkäilyn jälkeen annoin mielihalulle periksi, tein kaupat. Samalla Jukka (Partanen) sanoi, että voisin tulla tekemään kuvakirjan ilmaiseksi. Siitä tehtäisiin kaksi kopiota; toinen minulle, toinen liikkeeseen mallikirjaksi. Sovittiin, että jouluruuhkien jälkeen.
  Valitsin n. 150 kuvaa tikulle, menin perjantaina hommaa tekemään. Kuvamestareilla on systeemi, missä kirjat laaditaan paikan päällä olevissa "pulpeteissa". Siksi en ole heidän palvelujaan tuossa asiassa käyttänyt. Tykkään sommitella sivut rauhassa, kirjoittaa ehkä kommentteja mukaan. Mutta toki ilmainen on aina ilmainen. Laitoin teoksen nimeksi "LUONTERI", koska valtaosa kuvista on otettu niissä maisemissa. Mukaan sisällytin johtaja Partasen toivomuksesta paljon kuvia sienistä (Jukka on myös sienimiehiä). Helpohko ohjelma oli käyttää, mutta aikaa olisi kulunut, jos olisin alkanut isosti säveltämään. Siksi annoin masiinan sommitella kuvat albumiin. Olin otokset jo valmiiksi laittanut aikajärjetykseen (kevät-kesä-syksy-talvi). Viimeeksi jokunen muutos ja pientä säätöä.
  Lopputulos on jämäkkä kirja hyvälaatuiselle paperille tehtynä. Värit kyllä, niin kuin muittenkin valmistajien kuvakirjoissa, tuppaavat latistumaan. Varsinkin tummat yö- ja iltakuvat menettävät paljon itsestään. Kun tuota kirjaa nyt selaan, huomaan, että n. kymmenen vuoden aikana otetuissa kuvissa ei juuri eroa huomaa, oli ne napattu halvalla pokkarilla, kalliimmala pokkarilla, edullisella järkkärillä vai puhelimella. Mitä opimme tästä? Jos jotakin, niin sen, että tärkein kapine  ja objektiivi valokuvauksessa on ihmisellä nenän kahta puolta sijaitseva elin.
  Summa summarum: En luultavasti enää käytä Jukan "pulpettia" kuvakirjojen tekoon. Vaikka mies lupasikin, että saan niistä 50 %:n alennuksen. Hetkinen! 50 %:n! Täytyy harkita, olla tekemättä peruuttamattomia päätöksiä.

Alla yksi tuon kuva-albumin otoksista

  USA:ssa Osama on pitynyt lähtiäospuheen, Donald lehdistötilaisuuden. Ero miehillä on kuin yöllä ja päivällä (sallittakoon vertaus, niin  ja yön hyväsi, tietty). Saa nähdä, kuinka paljon uusi mies puikoissa saa tuhottua väistyvän suurella vaivalla alulle saattamia uudistuksia? Hieman pelottaa myös meidän muunmaalaisten puolesta. Arvaamattomuus ei liene hyve tuossa virassa? Ja tuskin Trump iskulauseekseen ottaa "Miekat auroiksi, muurit katukiviksi". Tempora aspera vīvimus, amīce bone!
  Onneksi vaikeita aikoja keventämään on luotu mielikuvitus ja odotuksen ilo. Odotan malttamattomana maaliskuuta ja pääsyä Avokkaaseen. Neljän kuukauden mökkeilyn osalta kuiva kausi on liian pitkä. Onneksi siihen on lupeissa muutos. Ja väliaikoina voi katsella valokuvia.

MIKS' MAALIMASSA....?

  Haittaepsodin saatua onnellisen lopun on aika etsiä uusia vaikeuksia. Tai ainakin kirjoittaa. Jospa aloittaisin sillä, että herra Veroherra oli postittanut minulle alkaneen vuoden veroprosenttini. Hän oli viisaudessaan, jotta kaikilla Suomenmaassa olisi hyvä olla, nostanut mitättömän eläkkeeni mitätömän veron määrää 3,5 prosenttiyksikköä. Jos kerran niin on, niin sitten on. En ole koskaan veroista valittanut, niitten määrästä marissut. Nyt pidetään puhelinta vuotta kauemmin ja siirrytään toisen luokan ruokamakkarasta kolmanteen kategoriaan. Toivottavasti valtio käyttää minulta muutamat (vuodessa) saamansa lisäsataset asialliseen tarkoitukseen.

  Nyt, kun tuli finanssiasiat laitettua ruoteliin, voidaan puhua tärkeämmistä.  Olen nimittäin taas TRIOssa ja CIAOCAFFEessa. Taitaa muotoutua tavaksi. Hilpalla kun on ma. ja ti. hommia ilta seitsemään, ma. jumppaa 18-19, ti oikeita töitä. Eli kun on kotona pitkä päivä yksikseen oleskella, tulee lähdettyä tablettilaukun kanssa ihmisten ilmoille. Vajaat kaksi kuunkiertoa saattaa näitä raportteja TRIOsta tulla. Maaliskuun alusta raportointipaikka siirtyy enenevässä määrin Avokkaan pirtinpöydän päähän. Rouva siis jättää pankkineitien ihmeellisen maailman. Kyllästyi jo 40:ssä vuodessa. Ei minkäänlaista pitkäjännitteisyyttä!
  Oikeasti korkea, ja hyvä, aika on Hilpan jättää nuo hommat. Sivusta seuranneena voin sanoa, että ihan mahdottomaksi kaikkine muutoksineen ja uusine, jatkuvasti vaihtuvineen "strategioineen" on virkailijoiden duuni rahoituslaitoksissa mennyt. Luulen, ettei Hilpalle ikävä iske, vaikkei joka aamu tarvitse lähteä kohti kaupunkia.

  Siitä tulikin mieleeni; onko neljännen luokan ruokamakkaraa? Kun minun eläkkeeni taskuun jäävä osuus pienenee yhden makkaraluokan verran vuodessa, pienenee rouvan ansio paljon enemmän. Olisi hyvä aloittaa tulojen ja menojen balansseeraaminen tuolla makkaratempulla, jos pelkästä peittaamattoman viljan jauhoista tehtyä makkaraa edes löytyy.
  Joo, tulot pienenee. Ei se sen kummoisempi ongelma ole. Menot tulojen mukaan, ja kaikki toimii. Avokkaan kasvulavarivistö saattaa saada lisää pituutta, pienen perunapellon paikka on jo mietittynä. Tuosta pottumaasta välihuomautuksena: Tämän tabletin kirjoitusohjelma haluaa aina tällästä oman versionsa naputtelemastani sanasta. Kun äsken kirjoitin "perunamaa" ja napautin välilyöntiä, muutti tämä kehno sen muotoon "peruNapoleon!" Mikä hiton logiikka tuossa oli? Pitäisi vaihtaa kirjoittimen asetuksia (kone tarjosi tuohon "kirjoitti Men"). Mutta en oo viittiny, olen opetellut, kuinka ohitan laitteen ehdotukset.
  Taas asiaan. Oikeasti meinataan pottumaa laittaa. Hanelilla taitaa olla moottorikäyttöinen jyrsin, ettei tarvitse ihan käsipelissä maata muokata. Mistähän saisi Savon punasta siemenperunaksi? Kesä-, sekä tavallista kurpitsaa voisi lavoille laittaa kasvamaan. Salaattia, hernettä, retiisejä, persiljaa, papuja, sipulia, mm. on myös istutettava. Katiskalla ahvenia, uistimella haukia potun makua muuttamaan. Eihän noista kovin isoa osaa vuoden ruokakiintiöstä täytettä, mutta jauhomakkaran välissä tervetullutta vaihtelua, uskon.

  Luin juuri edellä kirjoittamani tekstin. Oli sinne jäänyt konepahalaisen luomia sanoja. Mm. "marissut" oli muuttunut muotoon "Maria Sit". Tarkkana saa olla, kun ketun pesällä. No, kotona ja pc:llä viimeinen tarkastus tulee tehtyä, sillä en aio tätä vielä ilmoille lähettää. Alan näet hiljalleen kasata kamppeitani, lähteä kohti Hilpan kuntoilupaikkaa.

  Nyt on syöty kinkkukiusausta. Kiusausta, mitä Hilppa teki kinkunjämistä hernesopan lisäksi. On katsottu myös Emmerdalet tallenteelta. Vierotusoireet olivatkin melkoiset, kun kaksi viikkoa olisi pitänyt katsoa "Suomen surkeinrta nikkaria", vai mikä se oli? Ei kuitenkaan tullu katseltua. Ainoa Nikkari jota katsella voisi on Esko. Mainio näyttelijä. R.I.P.

   Tuolla TRIOssa istuessani soitti kesänaapurini, lahtelainen H.H. Kertoi heidän olevan mökillä, ovat eläkkeellä molemmat. Sanoi jäätä olevan reilut kaksikymmentä senttiä. Ja hiljaista kuului olevan. Katteeksi kävi! Kerroin, että maaliskuusta alkaen ollaan saaressa mekin. Odotan malttamattomana.

  Kun alussa kirjoitin, että  voi hakea uusia vaikeuksia, niin pitihän se tehdä! Sain auton parkkiin Hilpan jumppapaikan eteen. Oli aikaa vielä puolisen tuntia, joten käppäilin Sokokselle juomaan santsikahvit. Kuinka ollakaan istui viereisessä pöydässä kolme raavasta suomalaista. Heitä ilmiselvästi närästi muutaman pöytävälin päässä istuva seurue. Kuusi alle kaksikymppistä nuorta miestä, Pohjois-Afrikasta kotoisin, päättelin. He istuivat ihan rauhallisesti, naurahtelivat välillä hieman. Yksi äijistä alkoi kovaan ääneen julistamaan, että on se kumma, kun ei vahtimestaritkaan aja noita ulos! Toiset komppailivat ryhdikkäästi. Aikani kuuntelin. Lopulta en malttanut olla kysymättä, että miksi heidät pitäisi poistaa? Silloin alkoi tulla palautetta meikäläiselle. Oli helppo olla provosoitumatta; niitä oli kolme, kaikki isompia ja nuorempia, kuin minä. Toivotin hyvää illanjatkoa. poistuin takavasemmalle.

  Tuon takia vaihdoin jo kerran kirjoitetun otsikon. Eli miks' maalimassa tässä maailmassa on niin paljon vihaa, itsekkyyttä, tietämättömyyttä ja tyhjänpäiväistä uhoa? Onneksi reilun viikon kuluttua planeettamme vaikutusvaltaisin ihminen on Donald Trump!

HIIJEN KIUSAOHJELMAT, vai mitä ne on?

  Menin aamulla töhelyyksissäni aukaisemaan fb-kaverilta sähköpostiin tulleen ilmoituksen, missä kerrottiin, että minut on mainittu julkaisussa. Sitten napsautin, että "näytä facebookissa". Joku video sieltä ilmaantui. Kun sitä klikkasin, lähetti, kele, kone minun kavereilleni, tai ainakin osalle, samanlaisen linkin. Kun huomasin, mistä on kyse, laitoin heti varoituksen olla avaamatta linkkiä. Joku varmaan ehti.
  No, minä, nörteistä nörtein, tutkimaan asiaa. Ensin tein kaikille koneille virustarkastuksen. Puhdasta näyttivät. Kun sitten asiaan perehdyin, huomasin, että tuo pannahinen yrittää avata minulle sivuja fb-tililleni. Aikani äplisteltyäni ja todettuani mistä on kyse, sai sivun poistettua. Mutta uusia yrittää kelvoton tarjota. Ja aina eri nimi on sivulla.
  Olen niitä päivän mittaan muutamia poistanut. En ymmärrä, kuinka saan tuon paskiaisen lopettamaan. Vaikka ei kai niistä haittaa ole, jos eivät muille lähettele enää houkutuksia. Ei ainakaan siltä vaikuta.
  Opetus: Peppe, älä aukaise sähköposti-ilmoituksen kautta fb:ia. Ja Peppe, älä avaa sellaista fb-juttua, mikä on jaettu lähettäjän kaikille kavereille. Ja Peppe, älä ylipäätään avaa mitään, mistä et ole varma.
  Voin siis avata kotioven, kossupullon, jos sillä päällä olen, ja linkkuveitsen, jos teen pajupillin. Kaikkeen muuhun avaamiseen, mukaanlukien suuni, sieluni ja pandoran lipas, tulee suhtautua maltilla, jopa välttää, kuin ruttoa.

  Se siitä aiheesta. Suomen sivakoitsijat ovat esiintyneet pirteinä, sivakoikoot pyssyn kanssa tai mäkiloikan jälkeen. Mitä tuo ennustaa omien mm-kisojen alla? Toivottavasti ei samaa, kuin viimeeksi!
  Lunta kuitenkin, noita kisoja ajatellen, on tullut mukavasti. Ja kovasti tuntuvat lumitykit jyrisevän hiihtostadionin liepeillä pakkasilmoilla. Kyllä ne ladut kuntoon tulevat, mäet hypättäviksi. Tai eikö niissä mäissä ole jotkin posliiniladut? Mutta posliialastuloa ei kai sentään?

  "57 kuntaa on kaatumipisteessä", siteeraa IS nettisivuillaan Suomen Kuvalehden artikkelia. Mukana ovat minulle tutummista Puumala ja Kuhmoinen ihan kriisikymmenikössä. Puumalaa olen aina pitänyt vauraana kuntana. Sic transit...., etc. Matti ja Markku, tuskin asiat heti Kerniemelle asti vaikuttavat.

  IL puolestaan varoittaa supertulivuoren purkautumisesta Italiassa. Seuraksena mahdollisesti maailmanlaajuinen katastrofi. En lukenut tarkemmin, koska jutussa esiintyi sana "mahdollisesti".

  Maikkarin uutista päällimmäisenä on, että Helsingissä ihmiset poistavat vauhdilla veneitään rekisteristä. Ehkä mahdollisesti veron vuoksi, kenties. Juttuun liittyvässä kuvassa on muutama soutuvene selällään rannalla. Ei kai Helsinki aio laittaa soutupaattejakin verolle?

  ESS kertoo, että matkakeskuksen robottiparkin epäonni jatkuu. Nyt puhkesi vesiputki. Valmistuminen kuulostaa sijoittuvan jonnekin Olkiluoto kolmosen ja Länsi-metron vastavien välimaastoon. Jos hyvin käy.

  Länsi Savossa kerrotaan myös Puumala-jutusta. Sen lisäksi poreamme on syttynyt Mikkelissä palamaan. Se hyvä puoli asiassa, ettei sammutusvettä ole tarvinnut hakea kaukaa.

  Siinä lyhyt katsaus kotimaan kuulumisiin, vähän ulkomaidenkin. Huomenna pitäisi olla ihan kelvollinen ulkoilusää. Tänään oli niin töppyräistä, että en aamulenkin jälkeen viitsinyt lähteä. Huomenna on toisin. Ei ku loppu-Loppiaista ja arkeenpaluuta kaikille.

Tätä ootellessa......

PAREMPIKO KYSYMÄ, KU NÄKEMÄ?

  Autoihin mustat laatikot ja teiden hoito yrityksille? Ihmisiin sirukortit ja terveydenhuolto sekä kevyen liikenteen väylät yrityksille? Rautatiet kilpailuun? Eiköhän tällätä saman tien kunnan-ja kaupungin virkamiehet Varamiespalvelulle ja ulkoisteta hallitus? Eduskunta myös; Kaukoidästä saa varmasti matalapalkkaisempia edustajia.
 
  Aamulla oli -20. Urhoollisesti säntäsin lenkille, häntä koipien välissä palasin varttitunnin jälkeen. Tuuli nimittäin siihen malliin, että fleecevuorisen villapipon läpi ja edelleen aivoihin asti tuntui puhaltavan. Ilma oli jokseenkin v. 2011 otetun kuvan kaltainen. Silloin paleltui toinen poski lievästi, kun uhmapäissäni lähdin Jalkarannasta jäälle tallaamaan.

  Kuuden maissa avasin tv:n. YLE 1:llä tulee radioläetystä ja pyöri tekstiuutisia, vaikka aamu-tv alkaakin vasta klo. 8:00. Niin tuli tekstiuutisia. Olivapa vaan kahden päivän takaisia! Taitaa olla lafkassa lähes kaikki joululomalla. Olis edes joku ollu paikalla tälläämässä testikuvan vanhojen uutisten tilalle. Ja laittanu sen stereotestinauhan päälle.

  Tuossa joulun aikaan tuli puheeksi, kuinka paljon USA:ssa on ylipainoisia. Anna oli sitä mieltä, että suuri syy moiseen on siinä, että köyhät syövät halpaa "roskaruokaa", mikä ei ole kovin terveellistä. Uskottava selitys. Tästä tuli mieleeni uusi sanonta: "Köyhällä ei oo varaa olla laiha!" Se kuuluu samaan katgoriaan, kuin: "Köyhällä ei oo varaa halpaan".

  Olen viime aikoina alkanut sivuuttaa kaikki uutiset, joiden otsikoissa esiintyy sellaisia sanoja, kuin "jopa", "saattaa", "voisi", tai "mahdollisesti". Jatko on usein sellaista spekulointia tai suoranaista potaskaa, että parempi olla lukematta.

  Kaupungilla liikkuessa tulee ihmetelleksi suomalaisten small-talk'ia. Jatkuvasti kuulee: "Sinäkö siinä, Eino? vastaantulijalle". "Oletko käynyt kampaajalla, Mirja?", kahvilan pöydässä hatun pois ottavalle. "Oletko loukannut jalkasi, Esko?" keppien kanssa klinkkavalle. "Terve Laila, onko sinulla lapsi mukana", rattaita tuuppaavalle. Parempiko kyysymä, ku näkemä?!? No, jostakin se keskustelu pitää alkaa. Jos ei säästä, niin itsestäänselvyyksistä sitten.

  No nyt uutisiin, joita saa muualtakin, kuin YLE:n vanhentuneista teksteistä.
  -Turkki epäilee Istanbulin iskusta EU:ta CIA:a, SUPO sentään vielä ilman epäilyjä
  -Patrik Laine taas maalinteossa, hyvä, kun se ykkösvarauskin tuntuu osuvan
  -Muoniossa -41,7, kaikki pelaa, pääkaupunkiseudulla puolet siitä ja junakaaos
  -Danny ja Erika unelmalomalla Thaimaassa, mitä sitte?
  -Jukka Hilden tapaa Obaman tänään, toivottavasti muistaa sanoa terveisiä
  -veneilijät ja motoristit karheina veroista, minä en, niin kauan, kun kävelysauvailu on verotonta toimintaa

  Kävin viemässä Hilpan hommiin. Samalla hain Elinalle elintarvikkeita. Olin sillä aikaa saanut Ruikulta sähköpostilla kuvan. Mies ei juuri maileja viljele. Oli kuitenkin saanut viime keväänä hänen luonaan käydessäni nappaamansa foton lähetettyä. Taitaa mies pikkuhiljaa nörttiytyä.

  Mikähän poseeraus mulla on menossa? Ristolla kamaa pisaa, tää on autiommasta päästä huushollia.

  Nyt lähden rakentelemaan itselleni salaatin. Ei sillä näillä pakkasilla pärjäisi, mutta joulunaika toi hieman vararavintoa. Sen voimin kohti kevättä.

  PS. Hilpan eläkeasia on täsmentynyt. Näillä näkymin rouva pääsee jo maaliskuun alusta vapaarouvaksi. Se tietää runsasta läsnäoloa kevättalvella Avokkaassa. Jos ei odottamattomia/toivomattomia tapahdu.

VIHOESIMMÄINEN BLOGI (v. 2017)

  Vuosi vaihtui, pakkanen palasi. Istun vuoden ensimmäisellä espressolla TRIOssa. Ja kirjoitan. Ei meinaa tuo uusi vuosiluku sujua, vielä. Kaksi kertaa jouduin otsikkoa korjaamaan. Tuosta espressosta vielä: toki olen himassa jo parit kyseiset kahvit ehtinyt hörppiä, niin ettei aivan maatakaatavasta tapahtumasta kyse ole.

  Kello on nyt 17:15.  Hilppa menee kohta jumppaan, pääsee klo. 19:00. Tulin tänne, kun aika tuntui kuluvan hitaasti kotona. Rauhallista on täällä. Ei pahemmin näy edes venäläisiä talviostoksilla. Joulun välipäivinä kun täällä pari kertaa poikkesin, oli meininki toisenlainen. Ei meinannut yhteenkään kuppilaan kahville mahtua. Oli vissiin ilmeisellä vapaita, alennusmyynneissä laukkasivat. Kellä vielä oli rahaa pussin pohjalle jäänyt.

  Äsken, kun ajoin parkkihalliin, pitkästä aikaa Kauppakadun puoleiseen osaan. Tuli mieleeni parin vuoden takainen tapahtuma. Hallissa on siellä täällä paikkoja vähäpäästöisille autoille. Ne on selkeillä vihertäväsävyisillä kylteillä merkattu. No, kun silloin taannoin halliin suhailin, oli tällaiselle paikalle parkkeerannut kaivinkoneen kokoinen vanha Mersu, siis oikea polttoaineen pihistäjä! Eikä siinä vielä kaikki: Kuski, karvahattupäinen äijänköriläs, nojaili auton vieressä olevaan pilariin tupakkia puoltellen. Pilariin, mihin oli kiinnitetty suurikokoinen tupakointikielto! Minä siitä ohimennessäni loin katseita niin autoon, ukkeliin, kieltoihin, kuin muihinkin merkintöihin. Mies mulkoili vastaan sen oloisena, että mitä tuo juippi oikeen silmäilee? En mitään sanonut. Mieli teki, mutta on kokemuksia siitä, kuinka ihmiset reagoivat asiallisinkin huomautuksiin. Se näin jälkeen päin harmittaa, etten kännykällä kuvaa tilanteesta napannut.
  Sen takia tuo tarina muistui mieleeni, kun äsken samalla paikalla törötti taas Mersu. Tällä kertaa uudenkarhea ja tunkkirekan pituinen. Oletettavasti ei sekään kyltin kertoman kulutusrajan likimaillakaan. Nyt ei sentään kukaan tupsutellut kirstunnaulaa.
  Olen kyllästymiseen asti ihmisten piittaamattomuudesta känissyt. Eivät nuokaan pikkurikkeet maalta merelle nakkaa, mutta jos jättää pienet asiat huomioon ottamatta, ei välitä paskan vertaa ohjeista tai säädöksistä, on helppoa olettaa, että kynnys sivuuttaa laki ja järjestys isommissakin jutuissa on matala, jollei peräti lattian tasolle hioutunut.

  No niin, tuli taas maailmaa parannettua, raskaalla kädellä. Hyvähän täällä elää olisi, jos Peppe valistuneena itsevaltiaana huseeraisi. Vai olisiko? Luultavasti ei. Tulisi kahnauksia sekä vähemmän-, että enemmän valistuneiden kanssa, luulen. Ja vielä samanasteisen valistuksen omaavien kanssa myös. Sellainen on ihmisluonto.

  Näistä syvällisestä pohdiskeluista maallisempiin. Ostin itselleni lipun elokuviin. Huomiseksi ostin, kello 15:30 näytökseen lunastin. "ROGUE ONE, the Star Wars Story" on leffan nimi. Tiijä häntä, onko millanen, mutta pitää se katsoa.
  Ensi viikolla, ehkä jo viikonloppuna, mennään Hilpan kanssa yhdessä tsiikaamaan "Passangers". Rouva ilmaisi halukkuutensa, kun äkkäsi sitä mainittavan "romanttiseksi scifi-elokuvaksi!" Sellasia ne naiset ovat. Jotkut. Niin kuin jotkut miehetkin, ei sen puoleen. Sanon vaan, ettei syytetä stereotypioimisesta, saatikka sovinistiksi solvata. Tahi pahimmassa tapauksessa misogyyniksi leimata.

  Reilun tunnin olen tässä nyt naputellut. Kohta sörnäytän muutaman korttelinvälin Hilpan jumppapaikan luo. Käväisen pikaisesti Sokoksen kirjaosastolla ja Suomalaisessa Kirjakaupassa tiissimässä, josko olisi alennuksia ilmaantunut.
  Tänään kun ei tule edes Emmerdalea, eli ei tarvitse sitä tallenteesta muikuilla, saatan kirjoitella illemmalla blogin loppuun. Jos vielä löytyy jotain sanomista.

  Nyt kotona taas. Syötiin uudenvuodenaattoillasta jäänyttä Tex-mex-ruokaa. Alkaa pikkuhiljaa olla jääkaappi joulunajan herkuista ehtynyt. Hilppa kiehautti sunnuntaina kinkunjämistä hernevellin. Sitä pyhänä syötiin, huomenna taas. Ja monta annosta meni pakkaseenkin. Ei toinnii taida olla juhla-antimista kuin vähän juustoja jäljellä. Ja nehän vaan paranee vanhetessaan. Vähän niin kuin mekin.
 
  Yllä kerroin meneväni katsomaan kirja-aleja. Niin tein, ostin myös. Ostin nimittäin Digi-kuvauksen oppikirjan. Ensimmäisen sellaisen kohdallani. Joskus lainasin kirjastosta muutaman asiaan liittyvän teoksen, mutta en jaksanut perehtyä. Olen siis ottanut kuvani enimmäkseen automaattisäädöillä. Nyt muuttuu ääni kellossa! Tai kamerassa kuitenkin! Otan asiakseni opetella järkkärin käytön, ainakin alkeet. Ja käyttää hyväkseni ammatilaisen antamia neuvoja, niksejä ja vihjeitä. Voi siis olla, että kuvien laatu paranee. Tai luultavasti huononee, aluksi ainakin.
  Kuvaukseen liittyy paljon muutakin, kuin kameran säädöt. Kirjasta löytynee tietoa kaikista valokuvaukseen liittyvistä, siinä huomioon otettavista seikoista.
  Eli koulun penkille Peppe! Aioin olla itselleni ankara opettaja, ymmärtäväinen kuraattori ja isällinen luokanvalvoja.

  Tiilikaiset lähtivät sunnuntaina kotiinsa, vaikka Annalla onkin vielä lomaa toista viikkoa jäljellä. Iiris aina yhtä tyylikkäänä. Ikävä sitä tulee.

  Fiksu tyttö se on, Iiris. Hän ei ole liiemmälti saanut karkkeja syödäkseen. Nyt, joulun kunniaksi, antoi äiinsä joskus suklaakonvehdin, kun me muutkin kahvin kanssa otimme. Kerran sitten Iiris kysymään:
  "Äiti, saanko suklaata?"
  "Ei nyt oteta", vastasi Anna.
  "Voitaisko keittää kahvia?" tuumasi tyttö arvellen, että silloin on hänelläkin mahdollisuuksia.
  Hilppa oli tänään jutellut Annan kanssa. Anna ja Iiris olivat käyneet shoppailemassa, nauttineet kahvit ja mehut sekä pienet suklaa-annokset harjakaisiksi. Iiris oli pyytänyt lisää. Kun Anna oli evännyt, oli tyttö tokaissut:
  "Voisin mennä kysymään." Alkaa olla vinkeitä likalla.  Minä lopetan tähän, vetäydyn katsomaan uutisia.