Kun viisas osoittaa kuuta, katsoo tyhmä sormea, opettaa kiinalainen sananlasku. Se sopii suomalaisiinkin, kuin suutarin sormi sian persiiseen.
Siinä sunnuntaiaamun sormiosio. Sormiosiolla ei ole mitään tekemistä sormion kanssa.
Eilen oli pilvinen päivä. Ja niepreä. Vaikka ei satanut, oli ilma iltapäivälle asti niin kosteaa, että rillit huurtuivat. Tämä aamu näyttää, ja tuntuu, lähes samanlaiselta. Jos päivällä ei ole kovin usvaista, lähdetään käymään Piskolassa. Niin, ja jos Haneli on kotosalla. Pitää hänen kanssaan äplistellä, josko saataisiin ruohonleikkuriin tolkkua. Se on oireillut viime aikoina. Ei saa kunnolla bensaa. Kun joku päivä sitten syksyn viimeisen leikkauksen suoritin, oli työ ja tuska saada värkki käyntiin. Kauan ja hartaasti piti ryyppykuplaa painella, ennen kuin hörähti. Ja vielä sen jälkeenkin, kunnes kone lämpeni. Eikä täysiä kierroksia ottanut lainkaan. Hyvä, että jaksoi tukahtumatta työnsä tehdä.
Nyt kone on painepesurilla putsattu, öljyt vaihdettu. Haneli arveli, että voisi paineilmalla kokeilla, lähtisikö mahdollinen polttoaineen kulun estävä roska litomaan. Ja muutenkin hän ymmärtää konheiden päälle enemmän, kuin allekirjoittanut.
Aamu on valjennut, ei kirkastunut.
Muuten meni eilinen lukiessa, tallenteita tuijottaessa, syödessä, kahvia juodessa. Pitkälle tuntui päivä. Jotakin kunnon puuhaa joka päivälle kaipaan. Eli voin vastata blogin aloittavaan kysymykseen: Peukalo on keskellä kämmentä, usein tartun toimeen näppituntumalta, sormi menee suuhun keskimäärin jokatoisella tartunnalla.
Se on sitten lokakuu ensimmäinen, Iiriksen syntymäpäivä. Kovin vauhdilla on kolme vuotta vierähtänyt. Oma elämä tulee kulkemaan kohti vääjäämätöntä loppua kiihtyvällä vauhdilla. Onneksi Iiriksellä on muutama vuosikymmen aikaa nauttia lapsuudesta, nuoruudesta, aikuistumisesta, keski-ikäistymisestä, ennen kuin hänen ajantajunsa siirtyy kuutosvaihteelle.
Kahdeksan ja risat näyttää kello. Elina soitti juuri. Aika täsmällisesti muistaa joka aamu pirautella. Ja Iiriksen syntymäpäivästäkin muisti kysellä. Saattaa olla, ettei jaksa/halua lähteä sitten juhliin. Siellä kun ei ole juurikaan tuttuja, eikä kai paikkaakaan heittäytyä lepäämään, jos siltä tuntuu. No, aika näyttää, ja itse saa asian päättää.
Iiris alkaa tulla ikään, josta saattaa muistaa katkelmia vielä aikuisenakin. Itselläni ei kovin paljon muistoja ole niin nuorena olostani. Muutamia toki. Tai ehkä nekin siitä syystä, että asiat on minulle joskus kerrottu. Mutta Iiriksellä on kyllä tosi hyvä muisti. Kun oltiin tuonnoin käymässä Tiilikaisella, lähdettiin käyttämään Jonia lähikaupassa. Iiris oli mukana. Kun Joni meni kauppaan, me odoteltiin kadun varressa. Sanoin Hilpalle, että tuossahan on se paikka, missä Iiris kastettiin. Tähän totesi tyttö saman tien: "No niin on!" Tuo vetää vertoja isävainajani Erkin muistille. Hän kertoi joskus muistavansa, kun Piskolan isoa perunakellaria rakennettiin. Erkki oli syntynyt 1922 ja kellarin oven päälle on kiveen hakattu 1919.
Taidan lähteä ulos tassuttelemaan. Jotain puuhailua varmaan löytyy. Olkoon peukalo missä on, sormi suussa kohta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti