EILISTÄ, TÄTÄ PÄIVÄÄ, HITUNEN TULEVAA .

  Äitienpäivää vietettiin kantamalla pihakalusteet ulos ja siivoamalla kesäkeittiö. Sitten syötiin, saunottiin, katsottiin Leijonien näytös Iso-Britanniaa vastaan. 

  Neljän jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti kaupunkia. Ensin käytiin Lidlistä jokunen puute. Sitten ajeltiin Mikaeliin. Siellä oltiin vähän ennen kuutta. Kun temmoimme lukittuja ovia, tuli ystävällinen naishenkilö avaan oven. Hän sanoi, että avataan kuudelta, mutta tulkaa sisään. 

  Tulimme ajoissa seitsemältä alkavaan Arpan konserttiin, sillä kumpikaan meistä ei ollut käynyt Mikaelissa. Eihän sitä ole millään kerennyt! Sehän on uusi! Mikä uusi? Katsoin netistä: Mikaeli on Mikkelin keskustan tuntumassa, Pankalammen rannalla sijaitseva kongressi- ja konserttitalo. Se valmistui vuonna 1988 arkkitehti Arto Sipisen suunnittelemana. No, onhan se meille uusi; muutettiin pois Mikkelistä ja Anttolasta 1974. 

  Mikaeli on siis ollut Pankalammen rannalla 36 vuotta. Se on hippusen enemmän kuin puolet Hilpan ikävuosista, minun vastaavista suunnilleen puolet. Ei siis ihan uusi kuitenkaan. Mutta hieno rakennus Mikaeli on. Ja hienolla paikalla. 

  Katsasteltiin aulat, vessat ja ravintola. Ravintolan nimi on mielikuvituksellisesti Tilausravintola Mikaeli. Me mielikuvituksettomasti juotiin kuppi kahvia lohileivän kanssa. 

  Kun Martti Talvela-salin ovet aukenivat, siirryttiin aulaan. Kiirettä ei sisään ollut, sillä olin ostanut liput rivin alusta. 

  Sali täyttyi koko lailla turvoksiin. Täsmällisesti marssi Arppa bändinsä kanssa lavalle, show alkoi. Arppaa olen kuunnellut, joten musiikki on tuttua. Esiintyvän en ole nähnyt kuin kerran tai kaksi televisiossa, silloinkin ilman bändiä. Kolmimiehinen yhtye (kitara, basso/pystybasso, sekä rummut/banjo) yllätti minut taidoillaan. Herkästä saundista tukevaan poljentoon, kaikki kulki mainiosti. 

  

  Sovitukset tutuista biiseistä poikkesivat monesti levyjen meiningistä. Muutamat biisit olivat aika pitkiä sooloineen ja "inspirointeineen". Se, mistä tykkään indie-musiikin tekijöissä on, että ei tarvitse kangistua kaavoihin. Rokki voi joskus olla puuduttavaa, vaikka olisi kuinka hyvin soitettua. Kun lavalla on halu ja lupa tehdä asioita toisin, tehdä, miten itse haluaa, niin ei kuulija/katsoja pitkästy. Tämä on tietysti minun mielipiteeni. Mutta hyvä oli konsertti. Ainoa pieni miinus oli, että varsinkin alkukolmanneksella tahtoi lauluääni puurotua vaikeasti ymmärrettäväksi. Ei se minua niin haitannut, sillä sanat olivat tuttuja, mutta ehkä jotain toista harmitti. Sanat ovat Arpan lauluissa tärkeitä.  

  Hieno puolitoistatuntinen, encoreineen vartti päälle. Kyllä elävä musiikki on poikaa. Pitäisi korona-ajan puuduttamaa seurantaa saattaa entisiin uomiinsa. Joskaan ei uoma ikinä kovin leveä ole ollut, mutta vuolaampi kuin viime vuosina. 

  Vielä kuva Mikaelin sisustoista. Hilppa esiintyy nykyään mielellään kuvissani, kunhan olen ne oikein tarkentanut. 

  Tänään kävin katiskoilla. Lukumäärää oli runsaasti, kokoa ei. Mutta kyllä me yksi ateria noista syödään.

  Muuten päivä kuluu pieniä mieleen juohtuvia puuhia nahuten. Ei mitään isoa missiota ole aluillaan. Suomella on taas peli, Emmerdale tulee jo puoli viisi, joten toosan ääressä sitä ilta ollaan. 

  Ilmat lämpenevät päivä päivältä. Mikä sen mukavampaa. Puuhaa kyllä piisaa. Torstaina mennään käymään Hollolassa. Tavaraa haetaan. Muuten elo saaressa jatkuu ilman isompia ihmeitä. Toivottavasti. 

  Ps. Sataa kyllä saisi. Ei kuitenkaan ennusteissa isommin vettä näy. Saimaassa kyllä näkyy, vettä. Eikä nousu ihan vielä lopu. 

UUTTERASTI PYHÄNÄ

  Helatorstai, pyhäpäivä. Aamulla ylös klo. 5:15. Pakkasta 3 astetta, tyyni ja pilvetön sää. Tulet tuvan uuniin, aamukahvit. Kun Hilppa heräsi, oli aamupala valmiina. Minä lähdin katsomaan katiskat. Kaunista oli vesillä, ja lopullinen herääminen tuli viileässä ilmanalassa sitä ihastellessa. 

  Kaksi paistettavaa ahventa, toistakymmentä sormenmittaista. Ei liiku vielä ahven, ainakaan oikeilla paikoilla. Tai voi liikkuakin, riippuu siitä, kumman vinkkelistä asiaa tarkastelee. Ahvenen vai minun? No, saatiin kuitenkin pienet makupalat illaksi. 

  Kalasouvin jälkeen asensin rannan pumpun paikoilleen, liittelin letkut. Lähti ihan pienellä jamuamisella pelaamaan.  

  Koska tarmoa tuntui olevan, päätin tyhjentää huussin. Se oli puolilleen talveksi jätetty, kevättalvella ja nyt keväällä lisää täyttynyt. Homma  sujui rutiinilla.

  Aurinko kohosi sillä aikaa ylemmäs, alkoi lämmittää. Siispä venettä pesemään. Painepesuri, mäntysaippualiuos, juuriharjat (varrellinen ja tavallinen), mäntysuopa, harja ja kihveli, siinä tarpeelliset kalut. Vene tuli puhtaaksi,

  Siinä se päivä kulahti lounasaikaan. Hilppa oli kypsentänyt kokonaisen kanan leivinuunissa, keittänyt tuppipotut, tehnyt kaalisalaattia. Niin, ja huilatessaan loihtinut tiikerikakun. Koristeena kaapista löytyneitä vaahtokarkkeja. 

  Lounaan jälkeen pieni lepo. Sitten talsin rantaan tankkaamaan veneen, laittamaan istuinpehmusteet paikoilleen. Hilppa tuli kohta tanakasti vaatetettuna alas. Minäkin kävin lisäämässä vaatetta. Lähdettiin ajamaan pieni lenkki Luonterilla. Kalasääski näkyi hautovan pesässään. Norpista ei näkynyt pyrstönpyörrettäkään. Yksi uisteluvene lillutteli muuten luonnontilassa olevassa maisemassa. 

  Kun arska paistoi, oli ihan lämmintä, varsinkin myötätuulessa, kun se pilven taakse jäi, aika viileältä tuntui. 

  Päivällä, kun aurinko pihapiirin lämmitti, ilmestyi jokavuotisista "ystävistämme" yksi lekottelemaan portaan sivuun roudan aiheuttamaan halkeamaan. Siinä lämmitteli, ei meistä piitannut. 

  Kahvit hörpittiin, kakun kanssa, hieman suoratoistoa tuijotettiin. Nyt kello käy kohti viittä. On puolipilvistä, kymmenen astetta ulkona. Taitaa hiljalleen ilmat lämmetä. Yöpakkasetkin ovat tällä kertaa ohi. Ensiviikolla pottua maahan laitetaan. 

  Vesi Saimaassa jatkaa nousuaan. Manttaali eiku pienenee. Laituri ei sentään vedellä peity, kun on kelluva, mutta kulkusilta taitaa pian olla saapasjalassa kuljettava. Mutta ei sentään vuoden 1899 tulvakorkeuksiin ylletä? Se on mitatun historian suurin lukema, jotain puolitoista metriä tätäkin "tulvaa" korkeampi. Noilla luvuilla jäisi monen rantamökin piha pieneksi. Meillä ei talossa olisi hätää, mutta saunan ja venevajan lattia lainehtisivat. 

  Alimmillaan Saimaan pinta on tietääkseni ollut sodan aikana, kun veli venäläinen piti kaikkia sulkuja Vuoksessa auki. Ja minkä vuoksi auki oli Vuoksi. Ihan kiusanteon vuoksi ainakin. 

ONKO MIKÄÄN IKUISTA

  "Timantit ovat ikuisia", sanotaan. Onkohan noin? Vai onko niin, että kaikki on ikuista? Jäävätkö atomit pyörimään maailmankaikkeuteen, vaikka tulee poltetuksi, hapossa liotetuksi, kokoon puristetuksi, räjäytetyksi, laserilla tuhotuksi? Eikä mekään minnekään hävitä, meistä tulee multaa. 

  Niin tai näin, mutta kesäkauden aluksi ikuisuuskysymys, tai ainakin kohtuullisen elämänkaaren kysymys tuli mieleen. Aamupäivällä ajattelin ajella ruohonleikkurilla pihoilta lehtiä murskaksi lannoittamaan. Vaan enpä ajellut. Kun koneen otin esiin, tankkasin, ja ryhdyin käynnistystoimiin, äkkäsin, että bensaa valuu aika lailla eri kohdista. Eli letkut lienee hapristuneet. Myös siitä "tissistä", mistä pitää aina ennen nykäisyä painella muutaman kerran, ruiskusi bensaa kauniissa kaaressa. Kone on RYOBI-merkkinen. Se on 11 tai 12 vuotta vanha. Ei juuri voi kehuja antaa. Lähes joka vuosi on jotain ongelmaa ilmennyt. Kaksi kertaa olen käyttänyt huolettavana (lue korjattavana), itse olen monia kertoja löytänyt vikoja, jotka olen saanut kuntoon. Entinen palvelija, en muista merkkiä, mutta Briggs & Strattonin moottori siinä oli, palveli yli 30 vuotta. Kone toimi edelleen, mutta kun runko alkoi ruostua niin, että osia lenteli, niin oli pakko vaihtaa. 

  Pitää miettiä, korjaisi/korjauttaisiko tuon Ryobin. Taidan kuitenkin katsella tarjontaa. 

  No, kun leikkuri ei leikannut, niin päätin putsata räystäskourut. Seuraava ikuisuuskysymys tuli eteen. Räystäskourun puhdistajasta irtosi se t-haara, eli puhdistuspää. Poikki meni holkin sisältä. Sen korjasin rakennusliimalla. Saa nähdä, kestääkö? Tuo apuvälinen ehti terveenä palvelemaan ehkä kuusi vuotta. 

  Vielä pari huomiota asiaan liittyen. Veneen pressu oli revennyt yhdeltä kulmalta. Varmaan talven aikaan oli nuoskalumi painanut niin paljon, että ei kestänyt. Vaikka veneen päällä on irtopressu, lumi kyllä pääsee tupruamaan sen alle. 

  Kun repeämää paikkailin, niin huomasin, että hapertunut on jo pressukangas. Vene tulee elokuussa täyttämään seitsemän vuotta. Pressu on sen päällä ollut melkein koko ajan, kesät, talvet, taivasalla. Poissa se ole juuri kuin ajaessa. Ei ole ikuinen, läheskään. 

  Mökin televisio on tullut vanhaksi. Ei se iänikuinen ole, äly-tv, olisko kymmentäkään vuotta. Se ei enää tue kaikkia sovelluksia. HBO loppui viime kesänä. Nyt ei enää toimi MTV3 (Katsomo), eikä Ruutu. Netflix vielä pelaa. Ja Areena vanhan sovelluksen kautta.

  Tähän oltiin jo varauduttu. Ostettiin keväällä kotiin uusi toosa, tuodaan entinen, muutaman vuoden ikäinen tänne. Ei ensimmäiseen lastiin mahtunut, mutta kunhan Hollolassa käydään, niin tv on matkassa. 

  Näitä juttuja sattuu vuosittain. Joku värkki on tiensä päässä. Täällä saaressa on jääkaappi/pakastin ja astiapesukone jo reilusti täysi-ikäisiä. Toivottavasti eivät tämän kesän ikuisuusongelmiin liity.

  Sitten muut uutiset. Pihat on saatu koko lailla siistittyä. Minä yleisemmin, Hilppa kukkapenkit.

 Tänään kärräilin kallista multaa, eli jälkikompostoitua ihmistuhmaa, kukkapenkkeihin. Kallistahan se, ainakin näillä ruoan hinnoilla. 

  Kun otin peiton pois läjän päältä, niin siellä lekotteli vaskitsa. Lämmin paikka, mutta en minä sinne makoilemaan menisi. En, vaikka on jo muutaman vuoden kompostoitunut.

  Tänään saunotaan, keskiviikkona mennään käymään Mikkelissä. Kaikenlaista muutakin kuin evästä tarvitaan. Torstai on vakiintunut kauppapäivämme, mutta nyt se on pyhä. 

  Viileäksi heittäyty keli, taas. Yöpakkaset ovat edessä. En sen vuoksi ole rantapumppua vielä viritellyt. Kyllä saunavedet jaksaa kantaa. 

  "Oli kylmä tai vaikkapa vari, niin kumpikin paikkansa ties". Reppu ja reissumies, sekä Hilppa ja minä. Täällä on hyvä olla, oli kelit mitä vaan. Mietti Peppendal. Pipo päässä, sattuneesta syystä. 

TÄSTÄ SE ALKAA

  Aamulla tavarat autoon, klo 7:30 tien päälle. Urpolan Lidlin (evästä) ja Rysän (Pitkälahden kalastusmerkit) kautta Hanelille. Olin puhelimassa kertonut hänelle, että siinä kymmeneltä siellä ollaan. Oltiin 9:54. Taisin, piruhitto, ajaa jossain kohtaa ylinopeutta. 

  Haneli oli jo siirtänyt veneen laskupaikalle, joten se oli pian kellumassa. Sitten tuli ehdotus Tainalta. 

  "Mitäs jos söisittekö paistetut muikut. Samalla aikaa ne tulee, kun kahvit keittäisi". 

  Meistähän ei tietysti ollut vastustamaan. Eilen nuotatut mujeet eivät olleet pilaantuneet. Kahvit vielä päälle hörpittiin. Olen varmaan joka kevät tämän sanonut, sanon taas. On loistava paikka meillä veneen talvisäilytykseen. Syksyllä, kun vene ylös otetaan, saadaan mukaan hirvenlihaa, keväisin, vesillelaskun harjakaisiksi yleensä jotain Hanelin pyytämää kalaa on laitettu mukaan. Tällä kertaa siis tuli valmis ruoka. Ja vielä paketin savupollea pakkasesta kaivoi Taina. Että sellasta korvausta vastaan vene talvehtii Piskolan rannassa. 

  Mahat pullollaan lähdettiin loppumatkaa taittamaan. Minä veneellä, Hilppa autolla. Tavarat lastattiin jo veneeseen rannassa. Vaikka ei olisi tarvinnut, sillä Potinlahti oli sulana, kuten pian kuvasta näkyy.

  Sadekuuro meni yli juuri kun vesille ampaisin. Loppui heti, mutta pienen ripauksen antoi kohta Kiukuanselällä. Kuva siitä enteilee.

  Tässä tilanne Potinlahdessa. Korkealla on vesi. Laituria pitää oikoa ja nostaa, kunhan muita osakkaita maisemiin ilmaantuu. 

  Arska paisteli, kun saareen päästiin. Valkovuokot ottivat meidät vastaan.

  Tavarat kärrättiin talolle. Sitten pumppasin kaivon tyhjäksi. Oli muuten kaivossa vettä niin paljon, että en moista muista. 

  Kun pumppu teki tehtäväänsä, purin tavaroita paikoilleen. Hilppa laitteli ruokatarpeita jo kylmenneeseen jääkaappiin ja pakastimeen. Välillä sateli muutaman kerran pikkasen. 

  

  Kun kaivo oli hieman täyttynyt, laitoin vedet päälle. Kaikki toimi, siis pumppu ja varaaja. Huomenna testataan pesukoneet. 

  Vesi on korkealla, kuten mainitsin. Ei kuitenkaan vielä ihan siinä tasossa kuin nelisenkymmentä vuotta sitten, mutta luultavasti ennen juhannusta tuo minun muistini mukaan korkein lukema saavutetaan.  

  Laturi on nyt melko vaaterissa, tai oikeastaan jo ylempänä kuin kulkusilta.

  Hörpittiin päiväkahvit, sitten kävin laittamassa kaksi katiskaa pyyntiin. Otin savut moottorisahasta, laitoin talvella hankkimani akkusahan (Makita) kasaan ja kokeilin. Puri mukavasti puuta. Ostin sen, koska tarjous oli edullinen. Mukana tuli kaksi 6Ah:n akkua ja kahden akun laturi. Akkuja tarvitsen syksyin keväin lehtipuhaltimeen, sillä se on yhdellä akulla toimiva, eikä kovin kauaa kerralla pelitä. Nyt on akkuja enemmän, ja voi kolme yhtä aikaa ladata. Sitä paitsi akkusahalla on hyvä harventaa nukkuma-aitan ja järven välillä olevaa koivikkoa. 

  Aurinko paisteli iltapäivällä niin, että t-paidassakin tuli hiki. Huomenna uudet jutut, eli pihojen siistimistä ainakin. 

  Ei vielä viherrä, mutta pian valtaa nämäkin maisemat kevään hempeä viherrys. 

VAPPUTUNNELMIA

  Vapputunnelmiin pääsin heti aamusta, kun kuuntelin lenkillä Samae Koskisen uutta albumia Mä näin unta että kaikki meni hyvin. Varmasti suuri joukko suomalaisia voi allekirjoittaa Samaen tekstit. Minäkin, vaikka olemme sen verran hyväosaisia, että eläkkeemme piisaa jokapäiväiseen, joskus pieneen ekstraankin. Aika koskettavia biisejä. Ja tietysti on aikamme "Vornasilta" tullut artistille tappouhkauksia. 

  Meidän vappumme sujuu rauhallisesti. Päivällä mennään Lahden satamaan katsomaan, joko Vesijärvi lainehtii. Varmaankin. Anttolassa on jäittenlähtö käynnissä. Sappulanselkä on jo vapaa, kertoi Haneli. Samoin Lepänselkä. Kiukuanselällä ja Luonterilla oli kuulemma eilen vielä jäätä. Lauantaihin mennessä nekin ovat poissa. Usko ainakin on vahva. Ja tahto. Lauantaina saareen mennään. Vaikka helikopterilla. 

  

  4. toukokuuta saareen siis päästään. Suht. normaali aikataulu, takatalvesta huolimatta. Voi olla, että Hanelin rannassa kaikki tavarat kuitenkin veneeseen lastataan, sillä Potinlahti on totuttuun tapaan vielä umpijäässä. 

  

  Selailin hieman vanhoja kuvia. Nyt kun mökillä ollaan 4. toukokuuta, niin toivottavasti ei käy kuten vuonna 2019.  Silloin saareen päästiin 28. huhtikuuta. Anna ja kolme ja puoli vuotta nuori Iiris olivat saaressa kanssamme vapun. Sitten pasahti pakkia. 5. toukokuuta näytti seuraavalta:

  Ei toki ennusteissa vihjettä tuollaisesta löydy. Mutta sanonko, mihin saavat ennusteensa tunkea? Toivottavasti en nyt herättänyt säitten haltijoissa suuttumusta? Kosto kun tuntuu olevan päivän tapa. Mieluummin siistittäisiin pihoja, möyrittäisiin maata kuin luotaisiin lunta. 

  Perjantaina käydään Espoossa katsomassa Liisan tanssikoulun kevätesitys. Lauantaina nokka kohti Anttolaa. Tavaraa tulee olemaan auto täynnä. Priorisoinnista huolimatta. Loput haetaan parin viikon kuluttua. Lista tärkeistä asioista on tarkkaan mietitty, tulee visusti tarkastettua ennen lähtöä. Listaan tulee välillä lisäyksiä. Viimeksi eilen Arpan keikan liput  äitienpäivänä Mikaeliin. Vaikka löytyy ne puhelimestakin. Mutta varmuuden vuoksi. 

  Joopa joo. Kovasti polttelee. Mutta sen kestää. Muutaman päivän kuluttua on katiskat järvessä, mieli pilvissä.