lauantai 31. joulukuuta 2016

VIHOVIIMEINEN BLOGI (v. 2016)+NUORUUS BY PEPPE

  "Ensin haluaisin muistaa kilpailijoideni leskiä", aloitti Velho-sarjakuvan Kunkku kiitospuheensa, kun hänet oli valittu Vuoden Mieheksi. Minä en ole Kunkku, joten aluksi Toivotan Kaikille Suotuisaa Uutta Vuotta!


  Itselleni tulee paukuton aatto. Niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin. Pommeja olen muistaakseni kerran elämässäni ostanut, sisäisiä paukkuja puolestaan aika monena aattona viljellyt. Nyt ollaan näin. Jos ei väsy voita, näkee parvekkeelta räiskettä kyllin, ken sitä haluaa.
  Jo eilisaamuna oli jotkut liian aikaisin isukilta paukkuja saaneet tulevaisuuden toivot poksauttaneet yhden postilaatikon tuusan paskaksi. Tilalle oli ripustettu muovikassi vastaanottamaan aamun lehteä. Tiedän, että talossa asuu iäkäs pariskunta; olen joskus lenkillä nähnyt miehen kepin kanssa köpöttelevän lehteä noutamaan. Jotenkin minusta tuntuu, etteivät syylliset ole maahanmuuttajia.

  Sitten puran mieltäni toisesta asiasta. Vakio- ja suosikkikauppani Lidl teki tempun. Tai on se kai tehnyt montakin, ja monta kertaa. Mutta huomasin tämän vasta äsken. Me nimittäin käytämme kaupparyhmän ystävällistä nelikerroksista Floralys Supersoft wc-paperia. Se maksaa muistaakseni 4,06 €/10 rullaa. Välillä on kaupassa XXL-tarjouksena 16 rullan pakkaus hintaan 6,46 €. Olin jo aiemmin pannut merkille, että noissa XXL-jutuissa on jotain outoa. Nyt syvennyin asiaan. Kuinka ollakaan, XXL-tuotteen keskirulla on halkaisijaltaan 10 mm suurempi, kuin normaalirullan (normaali 40 mm, XXL 50 mm). Kun täyden rullan halkaisijakin on normaalissa muutaman millin isompi, kuin tarjoustavarassa, on saavutettu etu vähintään kyseenalainen. En tosin jaksanut tarkkaa laskutoimenpidettä suorittaa. 
  Johtopäätös: Mikäli XXL-koolla tarkoitetaan keskirullan halkaisijan kokoa, olisi se mielestäni ollut reilua ilmoittaa mainoksessa. 
  Sellaisia kaupat ja kauppiaat ovat, ei Lidl (luultavasti) ole pahimmasta päästä. Kunhan vaan marmatan.

  Olen tässä aamuna muutamana jakanut fb:ssa joitain kuvia liittyen Lahteen, Hollolaan ja lapsuuteen. Tällään nyt tähän blogiin jokusen nimikkeellä: NUORUUS BY PEPPE.

  Pennilä ja Säästöpankin liikerakennus uunituoreina


Ensimmäiset Jamekset


Atleetti -64 ja sama tyyppi suksilla


Mikkelin oppivuodet





Takaisin Anttolaan


Maalaispojat  Münchenissä 1970 kesällä


Duunia Saksanmaalla 1971


Riti-vainaan kanssa kemallaan Aittalahenvuorella eli "Himalajalla" ehkä 1972
(photo by "parempi Paavilainen")


  Luulen, että kuvasarjat loppuvat tähän. Tai ehkä, jos vuosia siunautuu, VANHUUS BY PEPPE tulee julkaistavaksi. 

  Perhe Tiilikainen lähti ulos kosteaan +4-asteiseen talvipäivään. Minä viimeistelen tämän "vihoviimeisen". Annalla ja Jonilla ei ole vuodenlopettajai/uudenaloittajaissuunnitelmia. Siis muita, kuin, että yhdessä ihmetellään, uutta aikaa odotellaan. 
  
Eli vielä kerran: HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!

torstai 29. joulukuuta 2016

VÄLILLÄ JUHLIEN VÄLISSÄ

  Joulu meni. Niin menivät Anna ja Iiriskin. Menivät eilen Mikkeliin Emman luo. Joni meni jo Tapanina Helsinkiin. On kuulema kertynyt opiskeluun liittyvää piisalle asti.
  Anna tuo näillä näkymin äiti-Elinan perjantaina tullessaan. Taitaa neljä päivää sukulointia olla riittävä määrä kerrallaan, molemmille osapuolille. Ihan hyvä niin. Ei tarvitse minun vasiten lähteä Elinaa hakemaan. Vaikka pieni homma se ihmiselle olisi, suurempi otsonikadolle.


  Joulupukki, kuka se ikinä olikin, toi minulle pari kirjaa. Bruce Bringsteen'in ""BORN TO RUNin" jo lukaisin. Mahtava juttu meidän musiikinystävien kannalta, että mies ei luovuttanut, jaksoi puurtaa valitsemallaan tiellä vuosikausia lähes rahattomana milloin missäkin päänsä kallistaen.
  Nyt kuuntelee, varsinkin Pomon ensimmäisiä albumeja, hieman eri korvin, kun on lukenut tarinan niiden synnystä. Bruce oli musiikin parissa punnertanut kokopäiväisesti yli kuusi vuotta, kunnes
"Greetings from Ahbury Park, N.J.", "The Wild, the innocent & E Street Suffle" ja "Born to Run" näkivät päivänvalon kahdessa vuodessa 1973-1975, Keskimmäistä noista äänitteistä ei löydy musiikkikirjastostani. Kaksi muuta kuuntelin tänään aamulenkilläni. "Greetings from..." antaa viitteitä tulevasta ja "Born to Run" räjäyttää kuulokkeet korvilta, yhä vieläkin! Kova jätkä, tuo irkku-italialialainen itseopiskellut rokkari.
  Minulle läheisin miehen tuotannosta on kuitenkin 1978 ilmestynyt "Darkness on the Edge of Town". Siihen liittyy niin monia muistoja.

  Toinen saamani kirja on Jenny Rorneby'n esikoisdekkari "LEONA - Kortit on jaettu". Itseni pukille osoitettuun kirjeeseen kirjoittama, kuten Pomonkin teos. Sitä olen vajaat sata sivua ehtinyt lukea. Taattua ruotsalaista dekkarilaatua. Hieman normaalia eksentrisempi päähenkilö tässä erikoisen rikoksen ratkaisemisesta kertovassa tarinassa.
  Varasin jo Jennyn toisen osan "LEONA-sarjaan": "LEONA - Tarkoitus pyhittää keinot". Se on vasta kirjastoihin tilattu, tulee aikanaan. Eikä jonoakaan ole pitkästi.
  Samalla varasin McCall Smith'in " "Kahvia komeille miehille" sekä Cilla & Rolf Börling'in teoksen "Kolmas ääni". Mma Ramotswen tutkimukset ovat aina hersyttävän hauskoja ja inhimillisiä. Böling'ien Olivia Rönning'in ja Tom Stilton'in  tutkimuksista kertovan kolmiosaisen sarjan keskimmäinen on jostain syystä jäänyt lukematta/huomaamatta.

  Pari päivää ja rapiat uudenvuoden alkuun. Tokko jaksan pommeihin asti aattoiltana valvoa. On vielä auki, ovatko Tiilikaiset Hollolassa/Lahdessa vuodenvaihteen. Ja jos ovat, pääsemmekö Iiriksen väliaikaisiksi holhoojiksi, eli menevätkö Anna ja Joni joittekin ystäviensä luo? Vai ovatko hekin meidän melko banaaleissa vastaanottajaisissamme? Vai onko koko perhe Helsingissä? Selvinnee lähiaikoina, kaikki käy.

  Hilppa lähti bussilla duuniin, minä jäin kirjoittamaan. Kohta lähden kauppaan. Katson jonkin tallenteen. Syön. Otan nokoset. Luen. Lähden hakemaan Hilpan. Eli onkos tullut arki, taas juhlien keskelle?
 
  Jos ei nähdä, kuulla, tekstata, morseteta, sähkeitä tai savumerkkejä lähetellä, eikä kyyhkyjä panna matkaan, niin peukkua tulevalle vuodelle Iiriksen pottuvarpaan symboloimana.

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

KOKEMUSTA RIKKAAMPI AATTO

  Aatto takana, joulupäivä illassa. Niin siinä kävi, että eilinen vesisade lähes hävitti lumet. Ja kasteli hautausmaakäynneillä.
  Mutta joulu on joulu, aatto on aatto. Hyvissä ajoin, illan alkaessa hämärtää, päiväunien tultua uinuttua, alkoi pukin odotus näkyä eräillä pienillä kasvoilla. Siis asiat hoitumaan! Peppe-pappa luikki alakertaan, sonnustautui joulu-ukon vetimiin, nappasi lahjasäkin olalleen, livahti alaovesta ulkoilmaan, kiersi talon etupuolelle soittamaan ovikelloa. Vastassa oli Iiris-tyttö äitinsä sylissä, eikä pelännyt lain! Löi käs'päivät ja esitteli itsensä.


  Joo, ei likka vierastanut, alkoi pukin säkistä ojentamia paketteja jaella. 


  Pukin esiintyminen oli hieman kangertelevaa, mutta meni Iirikseen täydestä, onneksi. Aika noloa olisi ollut, jos olisi pukki ensimmäisellä keikallaan paljastettu ja nolattu!
  Kaukainen vieras ei joutanut kovin kauaa olemaan, kertoi olevan vielä paljon koteja käymättä. Jätti Iiris-tyttöselle tehtäväksi jakaa loput paketit. Lopuksi pukille laulettiin "Tuiki tuiki tähtönen". Äijä toimeutui oikein asennossa esitystä kuuntelemaan.


  Täytyy sanoa, että oli paras pukin ikinä pukkina ollessaan kuulema esitys. Nyt olen siis kokemusta rikkaampi. Ensi jouluna, jos asiat mallillaan menevät, olen viisaampi esiintyjä. On kyllä syytäkin; Iiris on vuoden vanhempi!
  
  Kun hipsin "siviilit" vaihdettuani portaita yläkertaan ihmetellen, että jokos se pukin turjake ehti käymään, kun ihan pienet tirsat vaan tempasin, ei Iiris asiaan edes reagoinut. Muut antoivat auliisti vastauksia, tyttö istui valtavan pakettipinonsa vieressä intoa täynnä.
  Lopulta lahjat oli auottu, ja Iiriksen ilme tyyliin: "Eiks' varmana oo enää yhtään pakettia?"


  Lahjahumun jälkeen syötiin jouluateria. Sitten Tiilikaiset lähtivät Aija-mummon luona käymään, veivät Elinan mennessään kotiinsa.

  Tänään hain taas Elinan meille. Anna, Joni ja Iiris olivat iltapäivästä asti Aijalla. Tulivat juuri äsken takaisin.

  Iiriksellä oli tosiaan kurkunpääntulehdus. Ääni oli vielä perjantaina melko olemattomissa, tyttö vähän vielä noiveissaan. Mutta onneksi jo eilen oli ihan pirteä. Hieman yskää on jäljellä, mutta ei se tunnu menoa haittaavan.

  Huomenna tulee Anttolan lähtystö. Meitä onkin melkoinen porukka selviytymässä kinkunjämistä sun muista jouluherkuista: yhdeksän aikuista ja Iiris. Kyllähän Anni ja Katriina aikuisiksi pitää laskea, ainakin ruokapöydässä. No, vitsi, vitsi. Isoja tyttöjä he jo ovat. 
  Elina lähtee sitten heidän muassaan muutamaksi päiväksi Anttolaan. Käyn äidin pois hakemassa, kun aika on kypsä.

  Iiris jammailee lahjasyntikan kanssa, Joni peesailee, minä kirjoitan, Hilppa duunaa lisää sienisalaattia (sitä maailman parasta!) huomiseksi, Anna yrittää muina naisina viritellä tyttöään henkiseen nukkumisvalmiuteen.

  Minä taidan lopetella tämän kuvakirjan. Pitnee katsoa yhdet valtakunnan uutiset. Lopuksi laitan vielä kuvan mummolaan lähtemiseen tälläytyneestä Iiriksestä. 

PS. Ei Peppe-pappana, eikä -pukkina oleminen yhtään pöllömpää puuhaa ole!


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

KOHTI JOULUA

  Mainiolla mallilla on joulun valmistelu. Siivous tehty eilen. Kuusi kasattu ja koristeltu tänään. Samoin muitakin joulun tilpehöörejä laitettu näytteille. Joululiinat tällätty pöydille. Kranssi roikkuu ovessa. Kinkku, juustoja, kolmen sortin lohta, pähkinöitä, rusinoita hankittu. Lahjat, enimmäkseen Iiriksen, paketoitu. Huomenna vielä piipahletaan Lahdessa kaupassa muutamassa, käydään hoitamassa Elinan asiat. Että valmiina ollaan. Samaa mieltä ovat Iki-Tonttu ja Huopahattu. Ja onnellisia ovat myös, nuo mainiot veljekset, kun liki vuoden makailun jälkeen pääsivät tuulettumaan.


  Omalla kohdallani jäi joulupukille kirjoittamatta, en edes mailia lähettänyt. Mutta lyhyt olisi lista ollutkin. Yksi asia vain: Ottakaa ihmiset onkeenne John'in ja Yoko'n  kehoitus!


Ja sama vielä latinaksi, jos joku ei englantia osaa:


  Tiilikaiset tulevat sitten perjantaina. Iiris kuuluu olevan vähän pipi; kurkku kipeä ja lievää kuumetta. On ollut jo pari päivää. Toivotaan, että tyttö jouluksi tervehtyy. Hänelle aatto oheistoimintoineen tärkeää on, me muut joudettaisiin potemaan. Paitsi minä. Ei pukki saa sairastua!

  Pimeää, märkää ja liukasta on joulun alus kelien puolesta. Tänään on talvipäivän seisaus. Taitaa jurottaa huomisenkin valoisan aika samoissa lukemissa, mutta aatonaattona on päivä jo kukonaskeleen pidempi. 
  Nippa nappa saattaa lumi maassa säilyä Hollolan koordinaateissa. Vai onko oikein "koordinaateilla?" Etelämmässä ja lännemmässä on musta joulu tulossa. Mutta eihän se pukkia, sitä oikeaa, haittaa, kun porovaljakolla lentää. Ei kirsku jalakset asfaltilla ja soratiellä. 
  Se on varmaan pukillakin nykyään helpompaa suunnistaa, kun on navigaattori reessä. Siihen se on ohjelmoinut reitin jo hyvissä ajoin. Joten älkää lapset olko pahoillanne, jos pukki ei kauaa teillä aikaa vietä. Minuuttiaikataulu on äijällä. Ei se muuten ehtisi koko palloa kiertää. Onneksi pääsee aikavyöhykkeittäin matkaamaan. Muuten menisi äitiisä koko homma, jäisi monia koteja käymättä, lukuisa joukko lapsia tapaamatta.
  Kun pääpukki on kaiken lisäksi pestannut, minut mukaanlukien, melkoisen joukon assistentteja, tulee tuo mahdoton urakka luultavasti kunnialla hoidetuksi tänäkin jouluna.

  Vielä pukkiasiaa sen verran, että älkää hyvät lapset uskoko sellaiseen pukkiin, joka lentää helikopterilla! Se on feikki! Näitä kelmejä ilmoitellaan jo marraskuulta asti saapuviksi ties mihin joulunavauksiin. Ne eivät ole oikeita pukkeja, eivät edes pukin värväämiä avustajia. Oikeaa pukkia pistelee vihaksi tuollaiset kutaleet. Oikea pukki lentää ainoastaan porovaljakolla. Johan siinä kerosiiniä palaisi, melusaastetta sikiäisi, ja perheenisille tavattomasti vaivaa tulisi, kun joutuisivat kopterille lasketumispaikkoja raivailemaan.
  Toinen asia, mistä lapsukaisten ei tarvitse murhetta kantaa, on se, että jos heidän kotonaan ei ole tarpeeksi isoa savupiippua, pukki tulee ihan ihmismäiseen tapaan ovesta. Niin isoja savupiippuja ei ole kuin Ameriikassa, ehkä Kanadassa myös. Saattaa olla Siperiassakin, en ole ihan varma. Ja onhan etelän mailla koteja, joissa ei ole piippuja lain, ei ole välttämättä oveakaan. Mutta kyllä joulu-ukko osaa, ja tietää, mistä teillekin sisään ilmestyy.

  Voimme nyt rauhallisin mielin pari joulunaluspäivää viettää, me täällä Hollolassa, samoin kuin kaikki oikeaa tietoa saaneet lapset ympäri planeettaa. toivottavasti muutkin ihmissukuun kuuluvat asustajat. 

  Laitoin fb:iin  joulukortin, muistaakseni eilen. Pistän kuitenkin vielä lopuksi yhden toivotuksen teille, jotka tämän lukevat.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

VULGÄÄRI ATMOSFÄÄRI

  Mistä lie sanapari mieleeni pullahti. Äsken päiväkävelyllä se kuitenkin sinne ilmestyi kummittelemaan. No, sointuuhan tuo melko vulgääristi. Mutta mitä se tarkoittaa? Rahvaanomainen tunnelma? Karkea kaasukehä? Moukkamainen ilmapiiri? Kansanomainen ilmakehä? Sano sinä. Aurinkokuntamme muilla planeetoilla on ihmisen näkökulmasta tarkasteltuna vulgääri atmosfääri. Epäilemättä myös kosmoksen planeetojen ehdottomalla enemmistöllä. Luultavasti muualla maailmankaikkeudessa esiintyvien elämänmuotojen mielestä maapallolla on vulgääri atmosfääri. Monessakin mielessä.

  Fb-jakojen perusteella milloin kukakin ja milloin minkäkin alan edustaja tuo esiin perusteltuja mielipiteitään siitä, miksi a) pääministerin, b) koko hallituksen, tulisi pikaisesti erota. Samoin fb-jakojen perusteella millon kukakin ja milloin mikäkin tavallinen kansalainen tuo julki perusteltuja tai perustelemattomia mielipiteitään siitä, miksi a) pääministerin, b) koko hallituksen, tulisi erota.
  Kuinka tämä vaikuttaa a) pääministeriin, b) koko hallitukseen? Se vaikutta c) ei mitenkään, d) ei sitäkään vähää. Siltä näyttää, että hallitus porskuttaa läpi vaalikauden valitsemallaan linjalla. Kekkosen aikaan ja hätätilahallitukseen on pitkä aika, eivätkä Saulin valtaoikeudet taitaisi sellaiseen riittää, tokko tahtokaan.

Tähän kohtaan tällään vulgäärin atmosfäärin keskelle sijoitetun omakuvan.


  Risteilin aamupäivällä kuvakirjastossa. Se on kansioitu aikajärjestyksessä, mutta muuten kyllä ruokottomassa epäjärjetyksessä. Pitäisi käydä se läpi ajan kanssa, järjestää myös aiheen perusteella. 
  Ikuinen ongelmahan on, että kun muistelet, että olet joskus ottanut kuvan siitä ja siitä tilanteesta, sen esiin kaivaminen on työlästä. Jos tarkka ajankohta on tiedossa, löytyy otos kyllä nopeasti. Mutta jos et tiedä, oliko se viime kesänä, vai edelleisenä, vaiko kuitenkin neljä kesää sitten, ja oliko se kesä-, heinä-, vai elokuussa, alkaa sapettamaan. Pitäisi tosiaan kehittää hyvä ja helppolukuinen kuvientallennussysteemi. Mutta ei se ehkä ole kovin helppoa; jos olisi, olisi joku sen jo kehittänyt.
  Minulla on tapana tallentaa kuvat useaan eri paikkaan, varmuuden vuoksi. Kotona ne ovat pöytäkoneella ja kahdella ulkoisella kovalevyllä. Avokkaassa eläkepäiviään viettävä läppäri sisältää kaikki siellä olessa otetut kuvat (mitkä toki olen tuonut myös kotiin). Lisäksi kaikki ottamami kuvat löytyvät myös Google-kuvat-sovellutuksesta. Osa menee sinne automaattisesti, osa täytyy ladata, riippuusiitä, millä laitteella kuvat ottaa. Google-kuviin otokset tallentuvat aikajärjestyksessä. Niin, ja alkuperäisiä pienempinä tiedostona, jolloin mr. Googlen tarjoama tallennustila on rajaton. On ne mahdollista Googleen tallentaa isoina tiedostoinakin, mutta silloin ilmainen pilvitila loppuu äkkiä, ja lisätilan joutuu ostamaan. 
  Google-kuvissa on tietysti se hyvä puoli, että ne voi etsiä miltä laitteelta tahansa. Kovalevyille tallentamisessa on se idea, että siellä kuvat ovat alkuperäisessä koossaan, ja tietokoneella niitä on mahdollista monin tavoin muokata. 
  Kunhan joulut saadaan vietettyä, aion syventyä RAW-kuvaukseen. Raakakuvassa tallentuvat kaikki kennon toistamat kuvapisteet ilman korjauksien vähentämiä pikseleitä, kuten tapahtuu jpg-kuvissa. RAW-asetus ottaa huomioon kameran säädöt, mutta niitä voi poistaa tai muuttaa kuvankäsittelyohjelmalla. Jpg-kuvassa on muokattava jo kertaalleen lopullisesti säädettyjä ja vähemmän kuvainformaatiota sisältäviä kuvia.
  Aion siis täst'edes pitää Olympos Penn-F kamerassani asetusta, joka ottaa jokaisen kuvan sekä jgp:nä, että raakana. Kuulostaa hienolta, eikö? Mutta olen ahkera opettelemaan, kun jotakin päätän. Toivottavasti työ tekijänsä palkitsee, jossain hamassa tulevaisuudessa. 


  Yllä lisää Etelä-Luonterin vulgääriä atmosfääriä.

  Huomenissa taidan mennä autonpesuun. Elinallakin pitää käydä, kauppa-asiat hoitamassa, kuusi kasaamassa. Pari lahjakorttia parille nimeltä mainitsemattomalle on myös hankittava. 
  Tiistaina siivotaan. 
  Keskiviikkona kastataan kuusi ja sotketaan. 
  Torstaina tehdään minkä mitäkin, ainakin ruokaostoksia läjäpäin. 
  Perjantaina tulevat Tiilikaiset, paistetaan pari pellillistä lihapiirakkaa ja kinkku. 
  Lauantaina syödään riisipuuroa, käydään haudoilla, tuodaan äiti meille, syödään, jaetaan muiden niukat ja Iiriksen runsaat lahjat. Korviini on kantautunut huhua siitä, että Anna on tuomassa joulupukin varusteet mukanaan. Ja että minusta on kaavailtu pukkia? Mikä siinä. Mutta tekninen toteutus pohdituttaa. Kun olin lapsonen, sattui jouluisin niin, että isä-Erkki oli aina antamassa hevosille heiniä, kun joulupukki poikkesi. Mutta meillä ei hevosia, tallista puhumattakaan! On kyllä autokatos, vaan ei taida mennä Iiriksellekään läpi, että Peppe-pappa joutuu lähtemään auton tankkaukseen. Ja pihallako minä kostyymin vaihtaisin? Ehkä homma toimii siten, että luikin alakertaan, vaihdan pukin muotoon, livahdan alaovesta pihalle, kierrän soittamaan ovikelloa. Ehkä noin. Ensimmäinen pukkikeikka jännittää!
  Sunnuntaina syödään. 
  Tapanina tulevat Hanelin porukat käymään, syödään rääppiäisiä, juodaan kahvia. Elina lähtee heidän kanssaan Anttolaan, haen hänet kotiin, kun aika tulee. 
  Annan, Joni ja Iiriksen joulunaika kulunee meidän ja Aijan välillä surffaillessa, joten en heitä osaa aikataulutukseen täsmällisesti sijoittaa.
  Sitten se on joulu ohi, maallisessa mielessä. Hilpalla on vielä ti. 27.12. vapaata. Saattaa olla, että kinkunjämistä jalostuu hernevelli. 

Vielä yksi atmosfääri, kun asiaan alettiin.


  Siivillä aika rientää. Tammikuuksi on eläkeläiselle paljon ohjelmaa, mm. kolmivuotishammastarkastus ja auton vuosihuolto. Tietysti en kummassakaan toimenpiteessä itse ole suorittavana tekijänä, mutta on minun toiseen itseni, toiseen autoni raijattava.
  Toivottavasti helmikuussa on lumikenkälumet maastossa. Maaliskuusta lähtien aletaan olla Avokkaassa. Hilpalla on pari viikon jaksoa lomia, pääsiäinen ollaan myös, mikäli jääkelit muotoutuvat ystävällisiksi.
  Hetikohta onkin Valpuri, vedet vapaina, ehkä pian Hilppakin. Siitä alkaa uusi kausi elämän varsitiellä.

Lopuksi jouluisempia värejä kesältä 2010.

perjantai 16. joulukuuta 2016

JOULUN MERKKEJÄ JA PIENI TARINA 1980-LUVUN TAITTEESTA

  Joulu lähestyy. Mistäkö sen tiedän? No siitä, että Bauhaus mainostaa joulutähtiä, noita rakentamisen perustarvikkeita, jokaisen rakennusalan ammattilaisen kulmakiviä. Ja siitä, että maikkarilla haahuilevat julkimot mainosajan myymättömäksi lopuksi hölmöissä asuissaan hölmön koreografian saattelemana. Ja siitä, että joulusäätä kysellään, ennustetaan, povataan, arvellaan, toivotaan ja pelätään jokaisella foorumilla. Ja siitä, että Hilppa osti kaksi vakuumia matjessillifileitä joulun papinsilliä varten. Ja siitä, että olen alkanut henkisesti valmistautua ensi tiistaina tapahtuvaan joulusiivoukseen. Ja siitä, että possun kinttu, pähkinät ja rusinat, juustot, kylmä-, ja lämminsavulohet, sekä marmeladikuulat ovat hankkimatta, ja se painaa mieltäni, hiipii yöuniini.
  Kaksi viimeeksi mainittua ovat ehkä selvimmät merkit lähestyvästä joulusta; en taatusti valmistaudu henkisesti joulusiivoukseen, enkä ole huolissani kinkunhankinnasta ennen pääsiäistä, vappua, juhannusta, mikkelinpäivää tai kekriä.

 Joulun merkeistä joulumerkkeihin. Itse en ole vuosiin lähettänyt perinteisiä joulukortteja, mutta äiti-Elina on. Tänään kävin hänen, tänä vuonna melko vaatimaton, kortti- ja kirjelähetysnivaskansa noutamassa, viemässä postiin. Tarkastin, että on jo myöhäistä niitä missään postin kuoressa  tai halvemmalla hinnalla laittaa taipaleelle; toissapäivänä oli viimeinen mahdollisuus siihen. Elina on siis myöhässä. Ja kun posti oletettavasti on myös myöhässä, voi olla, että äidin kortit ja kirjeet eivät ihan jouluksi ehdi. Lahden keskustan postihan on nykyään Launeen City-Market. Lahden keskustan entinen Posti puolestaan on muutaman sadan neliön tyhjä liiketila kauppakeskus TRIOn pohjakerroksessa. Tyhjän liiketilan entiset työntekijät lienevät kortistossa. Ja posteljoonit jakavat posteja, sen minkä muilta hommiltaan ehtivät.
  

    Hilppa luki aamulla lehteä, ja totesi: "Pukkilassa on vanhempi mies menehtynyt rivitalopalossa. Kukahan se nuorempi oli?", hän jatkoi ihmetellen. Tuo "vanhempi" mies oli nimittäin palon ainoa uhri. Pohdiskelimme asiaa, mm., että oliko miehellä lapsia, eli hän oli siksi näille vanhempi? Vai oliko tuo onneton vanhempi kuin pelastamaan tulleet palomiehet? Emme saaneet asiaan selvyyttä. Tulimme kuintenkin siihen tulokseen, että olisimme käyttäneet jutussa sanaa "vanhahko" "vanhemman" asemesta. Mitä mieltä lienee Kotimaisten kielten instituutti?

  Hilppa meni kunnon joululomaisen tavoin kymmeneksi kampaajalle. Minä siis toimitin Elinan joulupostin Postiin, mikä ei ole Posti. Sitten kiertelin vähän kauppoja odotellessa. 
  Äkkäsin jossain vaiheessa, että tekun luokkatoverillta ja ystävältä Toivosen Jukalta (ystävien kesken Tunneli-Topi) oli tullut viesti. Se kuului: "Muistako mikä laulu laulettii...", ja mukana oli kuva:


  Hetihän tunnistin talon, mutta muuten ei muisti helähtänyt. Vastasin Topille: "Sori, en jaksa muistaa...".
  Istahdin Sykkeen käytäväpöytiin espressolle. Uteliaisuus alkoi nakkelemaan. Soitin Topille. Johan asia alkoi selvitä. 
  Olimme muinoin tekun aikaan tulossa sydänyön hetkillä ties mistä, Vesi-Pärkkien harjoituksista ehkä? Oippa oli kuskina (hän oli siihen aikaan ainoa, jolla oli auto). Kyydissä Topi, Kubelowiz ja minä. Kun olimme lähestymässä Hollolan kuntakeskusta, olin komentanut Oippaa: "Tuosta vasemmalle! Ja sitten oikealle ja tuon talon eteen!" Kun olimme pysähtyneet, olin kertonut, että olin ollut rakentamassa taloa, ensimmäistä koko kunttiksen alueella, keskelle metsää joskus 1970-luvun jälkipuoliskolla Rakennus Ruolan leivissä rakennusmiehenä. Olin ilmaissut, että halusin sen vuoksi laulaa rakennukselle serenadin. Sanoista tekoihin. Olimme hypänneet ulos, aloittaneet johdollani Esa Pakarisen tunnetuksi tekemän kappaleen "Suhmuran Santra". Ehkä se oli tullut mieleeni, koska Ahos-Ritin kanssa sitä oltiin nuoruudessamme hoilailtu säällisissä, joskus vähemmän sopivissakin paikoissa. 
  Olimme pari värssyä vetäiseet, kun talon ikkunoihin oli alkanut syttyä valoja, verhojen oltiin raoteltu, pihalle kuikittu. Oippa oli tomerana, ja selvänä, miehenä käskyttänyt meidät Fiat 1600:seen. Olimme jopa totelleet, lähteneet häiritsemästä ihmisten yöunia. 
  Nyt, kun tuon tarinan Topilta kuulin, alkaa muistissani jotain palautumaa esiintyä. Mutta en ikipäivänä olisi kyseistä episodia itse muistanut.
  Kuvan taloon liitty järisyttävämpikin tapahtuma. Kuten voitte huomata, kahden alimman asuinkerroksen keskimmäiset seinäelementin ovat erilaiset. Ne on uusittu. Joskus 1990-luvulla eräällä asukkaalla oli hieman räjähteitä asunnossaan. Ne poksahtivat. Oliko se itsari vai vahinko, en tiedä/muista. Mutta alempi seinä lensi huut helevettiin pihalle, ylempi vaurioitui. Sen enempää kuolonuhreja ei pommi tainnut aiheuttaa. Kun tieto tapahtumasta kiiri korviini, muistan itsekin käyneeni ihmettelemässä häverikkiä paikan päällä.

 Niin että kiitos Topi tuosta muistin virkistimestä. Jos sinulla on niitä lisää, otetaan ne kiitollisuudella vastaan. Siitä en anna takuita, että muistamattomat tapaukset tulevat julkaistuiksi. Itsesensuuria on vielä hippusen tallella.

maanantai 12. joulukuuta 2016

HUMAN

    Maanantai. Olen, taas, TRIOssa. Ja, taas, CIAO!CAFFEssa. Tulin tänne kirjoittamaan, kun en saanut kotona ajatuksiani virittymään. Ajattelin, että jospa miljöönvaihdos auttaisi. Syynä ajatusten harhailuun on, että katsoin tallenteelta Teeman lauantaina esittämän yli kolmetuntisen dokumentin "HUMAN". Tuo Yann Arthus-Bertrand'in (70 v.) kolmen vuoden suurtyö on mykistävä. Lukuisalta, kirjoltaan koko spektrin käsittävältä, joukolta saadut vastaukset moniin kysymyksiin pistävät ajattelemaan. Alussa, lopussa ja vastausjaksojen väleissä tulevat kuvat ja kuvaukset ovat uskomattoman upeita.
  Mitä pidemmälle elokuvaa katsoo, sen selkeämmin oma banaali mitättömyys hivuttautuu esiin. Mutta sain hieman pöngitettyä horjuvaa uskoani ihmiskunnan hyvyyteen ja mahdollisuuten selviytyä.
  Suuresta määrästä erilaisia kohtaloita, tarinoita ja vastauksia moni osui kolahtaen, alla oleva jäi vahvasti mieleen:
  Vanhanpuoleinen mies, joka kertoi olleensa kymmenen vuotta eristyssellissä, niistä seitsemän ilman kirjoja, ja oppinnensa tuona aikana ajattelemaan, lausui (turhan tavaran ostamisesta ja pois heittämisestä), että kun ostamme jotakin, emme maksa siitä rahalla, vaan maksamme siitä ajalla (mikä kuluu maksamiseen tarvittavan rahan tienaamiseen). Kuinka oikeassa hän onkaan!


  Eräs haastateltava sanoo, että jos kaikki maailman uskonnot, filosofiat ja ideologiat kiteytetään yhteen sanaan, on se "rakkaus". Voi olla. Mutta valitettavasti rakkaus voi kohdistua vaikkapa eugeniikkaan, lapsen hyväksikäyttöön, insestiin, saatanaan, valtaan, rahaan tai toisen omaisuuteen. Eli ei kaikki ole niin yksioikoista, kuin tuo hyvää tarkoittava herra ajatteli.

  Dokumentissa esitettiin siis monenlaisten ihmisten vastauksia elämän tärkeisiin kysymyksiin. Monenlaiset ihmiset antoivat monenlaisilla vastauksia. Ei teoksen tarkoitus ollutkaan kertoa meille, mikä on elämän tarkoitus, vaan näyttää läpileikkaus pallomme asukkaista ja heidän ajatuksistaan. Sen takia tuo rehti kolmevuotinen jätti, ainakin minulle, kosolti pohdittavaa.

  Jos joltain on dokumentti jäänyt katsomatta,  on se Areenassa vielä liki kolme kuukautta. Kannattaa katsoa mieluumin, kuin tienata kolmessa tunnissa viisikymppiä, ja ostaa sillä jouluksi konjakkia sekä marsipaania.

  Kun tuota dokumenttia?, elokuvaa?, spektaakkelia?, katsoin, yksi ajatuksistani oli, että olisi ollut upeaa olla mukana ryhmässä, joka tuon kaiken kävi kuvaamassa, kaikki haastattelut tekemässä. Ei olisi ollut maailma sen jälkeen entisellään! Saahan sitä ihminen unelmoida!

  Toinen ajatus oli, että olenko tehnyt mitään, ainakaan tarpeeksi ihmisoikeuksien parantamiseksi? Riittääkö se, että antaa pienen summan kuukausittain Amnestylle? Ja se, että tabletin ja näppiksen roudaamiseen hankitussa olkalaukussa on merkkejä.....


  ....kameralaukussa samoin?


  Onhan se jotakin. Jo se, mitä, ja miten, ajattelee, ja sen myös ilmaisee, merkitsee paljon. Mutta onko jotain, mitä vielä voisin tehdä? Tottakai on. Tällä päivämäärällä asetan tuon seikan pohtimisen arssinoimattomien asioiden listan kärkeen, mahdollisten uudenvuodenlupausten listan yläpäähän.

  Nythän meni parituntinen äkkiä. Joko kohta Kahvilan tytöt tulevat sanomaa, että osta äijä toinen espresso, jos siihen aiot juurtua? Eli taidan lopettaa tähän, Hilpan vapautumiseekin on aikaa enää varttitunti.
 
  Eli Areenan tarjonnan kimppuun, jos löytyy muutama tunti aikaa ennen joulukiireitä.

lauantai 10. joulukuuta 2016

IHA KU ELOKUVISSA

  8.12.2016

  Käväisin katsomassa elokuvan. "Arrival" oli se nimeltään. Klassinen scifi-tarina, jossa nuori nainen pelastaa maapallon kahdentoista valtavan avaruusaluksen parkkeerattua eri puolille planeettaa. Jotta tarina ei olisi niin kliseinen, pelastaa hän ihmiskunnan itseltään, ei kenkkumaisen sotaisilta vierailijoilta. Yhtymäkohtia löytyy moniin genren merkkiopuksiin, mm. Arthur C. Clarke'n loistava "Lapsuuden loppu" tuli tietyiltä osin mieleeni. Mutta ei enempää juonipaljastuksia. Kyllä tuon parituntisen malttoi istua. On ne niin hienoa katseltavaa isolta seinältä, nuo nykyleffat. Vaikka ei kyseinen erityisemmin tehosteisiin perustu.


  Se vain jaksaa elokuvissa ipottaa, kun joutuu pakolliset 15 minuuttia mainossaastetta sietämään. Miksi en taaskaan tuota muistanut, tullut kutakuinkin tyhjään saliin vasta paria minuuttia vaille kaksitoista? Omalla rivilläni ei istunut kuin yksi toinen henkilö, hänkin tulosuunnasta katsottuna minun takanani, joten en olisi edes ketään häirinnyt. Yritetään ensi kerralla pitää mielessä. Eikä seuraava kerta ole pitkässä viivassa. Aatonaattona tulee ensi-iltaan "Passangers". Eli heti vuoden ensipäivinä aioin sen mennä katsomaan. Etenkin, kun pääosassa on suosikkityttöni Jennifer Lawrence!


  Koska tämän päiväinen näytös alkoi 11:45, loppui 14:00, tulin TRIOON, kun en viitsi ajella edestakaisin loskaisia teitä. Tulin CIAO!CAFFE'en, ja pistin ranttaliksi! Ostin tuplaespressoni kylkiäisiksi annoksen jäätelöä. Kahvila mainostaa tekevänsä jäätelöt itse italialaiseen tapaan. Päätin siis testata tuon tavan mukaisen jäätelön. Valitsin runsaasta ja näyttävän näköisestä valikoimasta vanilja-mantelisuklaa-version. Hyvää oli, ehkä hyppysellisen liian makeaa minun makuuni. Mutta 9+, kevyesti.

  Melko paljon on ihmisiä liikkeellä. Tämän kuppilan kaikki 20 pöytää ovat miehitettyinä/naisitettuina, eli nykykielellä henkilöitettyinä. Paikaltani näkee, ilman että päätään ihmeemmin kääntää, H&M:n, Stadiumin, Seppälän, Cubus'in, KappAhl'n ja Lindex'in sisäänkäynnit. Porukkaa soljuu sisään-ulos siihen malliin, että kauppiaat hykertelevät käsiään. Sitä en tosin paikaltani näe, se on valistunut arvaus. No, jouluna se on vuoden pehkut myytävä, sano himmelintekijä.

  Täällä kirjoittaminen on aika hidasta; pitää välillä kuikuilla, mitä ympärillä tapahtuu. Ei kyllä mitään poikkeavaa ole meneillään:
  -samat henkilöt kulkevat roskiksesta toisella penkoen nuorison mahdollisesti niihin jättämiä pulloja/tölkkejä.
  -sama arviolta kuuskymppinen naishenkilö ilmestyy hupputakissaan ja keltaisissa kumisaappaisaan (kesät-talvet) käytävän penkille selailemaan ties mitä lehtileikkeitään
  -samat viisi ilmeisesti Lähi-Idästä kotoisin olevaa nuorta miestä ilmestyy vakipöytäänsä varttitunnin sen vapautumista käytävällä varttuiltuaan
  -sama varhaisteiniporukka kokoontuu limsa-automaatin viereen lataamaan puhelimiaan seinässä olevasta pistorasiasta
  -sama leipääntyneen oloinen vartijakaksikko kulkee tasatahtia ohi kädet selän takana, rensselit kilisten, korvanapit turvamiestapaan aseteltuina
  -sama Peppe sulkee tabletin, lähtee tarpomaan kohti kahvinpoistopistettä, ettei ala ahdistamaan, kun kohta hyökkää Hollolan Lidl'iin tarjouksia hakemaan

  Eli jatkuu huomenna. Tai lauantaina. Tällä viikolla kuitenkin.

9.12.2016

  Perjantai, nollakeli jatkuu. Viikon päivät on pitänyt varustautua lenkille nastakengillä. Tänään ei ylettömän liukasta ollut. Mutta ei vara venettä kaada. liukuestejalkine Peppeä.

  Posti toimi ryhdikkäästi; Niilon uutuus kolahti laatikkoon klo. 12:44:28, suunnilleen. Nyt olen sen kertaalleen kuunnelut. Hyvältä kuulostaa, akustista Niiloa parhaimmillaan. Ja levykotelossa on taiteltuna iso (60 x 45 senttiä) lakana, missä laulujen sanat. Mainio lisä tällaiselle heikohkosti canadaa ymmärtävälle kaihileikkauksen läpikäyneelle henkilölle.


  Eikä siinä vielä kaikki: Viikko sitten tilaamani Ifolor-tuotteet ovat saapuneet! Seinäkalenterit kävin hakemassa kirjastoreissullani. Kuvakirjat ovat noudettavissa tänään klo. 16 jälkeen. Rivakkaa toimintaa, sillä en taatusti ole ainoa tilailija tähän aikaan vuodesta. Allakat olivat sellaiset, kuin oli tarkoitettukin, laatu vaikuttaa kelvolliselta. Olen tainnut löytää uuden vakitoimittajan (tämä ei ole maksettu mainos).

  Posti (lue R-Kioski)-reisullani auto osoitti uusia luonteenpiirteitä: se ilmoitti, että tuulilasinpesuneste on vähissä. Niinpä poikkesin paluumatkalla Tokmannilla ainetta hankimassa. Ja annoin periksi, pakko tunnustaa. Ostin nimittäin kassojen jälkeen käytävällä tuotteitaan kauppaavalta pienleipomon typykältä kaksi omenahillomunkkia. Menköön, perjantain kunniaksi.

  Kohta pitää usmuuttaa Lahteen rouvaa hakemaan. Kolme päivää ensi viikolla joutuu hän vielä ennen joulua orjan kaavu pukemaan, sitten alkaa reilu vapaa. Eli kotiorjan rooli hänen täytyy omaksua. Solmuruoskani ovatkin päässeet pölyttymään. Ja ranteet jäykistymään. Tai sitten ei?

  Nyt pitää tempasta farkut jalkaan, suoritua matkaan. Luulen, että jatkan juttua vielä huomenna.

10.12.2016

  Pakkasaamu, liukastakin. Taitaa talvi pysyä, joulu valkea tulla. Niilo kuunneltu toiseen kertaan. Ei ollut yön aikaan päässyt pilaantumaan. Nimiraita "Peace Trail" ja "Terrorist Suicide Hang Gliders", näin alkunylkyyn, jäivät mieleen, jälkimmäinen etenkin rosoisista huuliharppupätkistä. En osaa albumia mihinkään aiemmista verrata, vaikka yhtymäkohtia on useaankin. Tuskin näistä biiseistä klassikkoja leivotaan. Hyvä, tasapainoinen kokonaisus, yhtä kaikki.

  Suomi on tuhansien järvien maa. Ei siis ihme, että kaksi tunnetuinta suomalaista maailmalla ovat Aalto ja Laine. Enkä nyt tarkoita Alvaria ja Edviniä. No jaa, tunnetuinta ja tunnetuinta. Mutta ainakin eniten mediassa keikkuvia. Täällä kotimaassa heille yrittää ainoastaan Sipilä pistää hanttiin. Aika aikaa kutakin, sano kreivi.

  Kävin eilen vielä noutamassa Ifolor-kuvakirjat. Ihan jees nekin, sellaiset, kuin tilasin. Seuraavan kerran olen kuitenkin viisaampi. Valitsen lukuisista vaihtoehdoista hieman hintavamman version. Nyt yritin sisällyttää kirjaan mahdollimman paljon kuvia mahdollisimman edullisesti. Arvokkuus kärsii! Mutta ei se ole Ifolorin vika, vaan tilaajan tumpelon. Luulen kuitenkin, että olemme synnyttämässä kauan kestävää, molempia osapuolia tyydyttävää suhdetta, symbioosia, minä ja Ifolor.

  Kohta lähdetään viikonlopun eväitä haalimaan, ennen kuin vievät parhaat päältä, eläkeläiset! Eli hyvää kolmannen adventtisunnuntain aattoa, ihmisoikeuksien päivää, ja tulevan Saara Aalto-liputuspäivän  traileria kaikille.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

OMPELUPÖYDÄN SALAISUUKSIA

  Joku päivä sitten kerroin iso-omini Hetty Tieck'in ompelutarvikepöydän tarinan. Jokin jäi kaivertamaan mieltäni; olisiko kapineella muitakin salaisuuksia, kuin alalaatikon pohjan kirjoitus tarjottavanaan. Joten irroitin molemmat laatikot ja ällistelin taskulampun valossa joka paikan tarkkaan. Ei niin mitään. Päätin keskittyä laatikkojen sisältöön. Sieltä löytyi ompelulankarullia, parsin- ja nuppineuloja, nappeja, kaikenlaista viime vuosina ja vuosikymmeninä kertynyttä sälää. Mutta löytyi muutakin. Osa varmasti Hetty-mummolta jäänyttä, osa omani Emchenin sinne taltioimaa. Emchen, kuten äitinsä Hetty, olivat innokkaita virkkaajia ja koruommelten taitajia.
    Pöydän uumenista löytyi mittava määrä virkkuukoukkuja. Järein oli nro. 4, tarkkuuskoukku nro. 13. Se on niin pieni, että väkästä hädin tuskin silmällä erottaa. Kuokkuja on monen mallisia; on matkakoukkuja kotelossaan, puuvartisia, kokometallisia, onpa yksi luinenkin, nro. 9.

  Kyllä tuolla arsenaalilla Rauman Pitsiviikoille voisi ilmoittautua:


  Niiden lisäksi esiin tuli joukko erilaisia vempaimia, joiden kaikkien tarkoitusta en ymmärrä. Käsitöihin liittyvät, tavalla , tai toisella:


  Luulen, että yllä kuvatuista valtaosa on Henny'n peruja, eli luultavasti 1800-luvun loppupuolelta. Mutta piti pöytä sisällään myös Emchen'in perintöä. 

Oli mm. kaksi pussillista "LETTYJÄ & HAKASIA", mustia ja valkoisia....


....sekä 2 gramman pussi sakkariinikiteitä ja pussillinen silityksenkestäviä nappeja. Sakkariinipusissa oli tosin neppareita.


  Henny kävi tietääkseni jokusia kertoja Suomessa 1920- ja 1930-luvuilla. Olisiko mahdoliista, että nuo ylemmän kuvan pussi ovat siltä ajalta. Miettikääpä itse: HENNYN LETTYJÄ! Jos näin on käynyt, ovat ystävät Lyypekissä olleet kateudesta vihreinä!

  Jopa joo, nyt on tuo perintökalleus ruodittu loppuun. Ei paljon muita perintökaluja olekkaan. Minkä ukki-Aleksilta saatu kirves. Tosi hyvä onkin, ei oo tarvinnu uusia, kun kaks kertaa varsi ja kerran terä.

  Eilen oli taas juhlat Suomessa. En Linnankekkeritä juuri katsellut. Kättelyä, parketilla pyörimistä ja pukujen ruotimista, ei joka vuosi viitsi. Ensi vuonna on sitten isommat juhlat. Saa nähdä, mitä kaikkea ne keksii?

  Mielenilmaukset menivät aika rauhallisissa merkeissä. Mutta Imatralta kuului kummia ja kurjia. Onneksi tuollaiset tapahtumat ovat Suomessa melko harvinaisia. Mutta kun mielenterveyden hoitoon kohdennettuja rahoja pienennetään kaiken aikaa, voi kohta olla enmmänkin aihetta suruun. Päättäjät, kannattaisi miettiä.

  Niilon uusi albumi "Peace Trail" on tilattu jo aikaa sitten. Tarkastin juuri; se on lähetetty Kuopiosta tänään. Postin tuntien vähän pelottaa, ettei ole vielä tällä viikolla laatikossa. Mutta toivotaan!

  Iiriksen 2-vuotiskuvakirjat ja pari seinäallakkaa tilasin tällä kertaa Ifolorilta. Siellä tuntuu olevan rivakka meininki. Osa perjantaina tehdystä tilauksesta on jo matkalla. Eli jouluvalmistelut ovat hyvällä mallilla. 

  Hilpalle on kertynyt vapaapäiviä ja käyttämätöntä vuosilomaa siten, että on jo viidennestätoista päivästä lähtien vapautettu ikeestä. Muuten ihan kiva juttu, mutta pitää vissiin ajaa se pois jaloista pyörimästä, kun teen joulusiivouksen. Hermothan siinä menee, jos akat vahtii! No, jos pysyy eri kerroksessa, olkoon kotona, mutta hiljakseen ja huomaamattomana. Tai saa se pölyt kirjahyllyjen kirjoista pyyhkiä. On nimittäin suunnilleen paskamaisinta hommaa, mitä maa päällään kantaa. Avokkaan paskion tyhjennys on siihen verrattuna silkkaa suuvettä!
  
  Totta puhuen hyvä homma, että Hilpalla on joulunalus vapaana. Saadaan rauhassa ne vähät asian edellyttämät hommat hoitaa. Eikä tarvitse kauppoihin pahimman läyhkeen selkään hyökätä.

  Elinallakin täytyy käydä siivoamassa. Ja hakea kuusi varastosta. Muuten ei äidin juuri tarvitse juhlaan varustautua. Tulee meille ainakin aattona ja joulupäivänä. Ja saa täältä kinkkua, laatikoita sun muita tykötarpeita mukaansa, ettei tarvitse alkaa yhdelle ihmiselle valmistelemaan.  

  Jos Elinan kunto ja olotila sallivat, käytän häntä, itseäni myös, Hietaniemen hautausmaalla. Ensi viikolla olisi tarkoitus, mutta äiti ei arvaa ennakkoon asioita päättää. Hänellä on monasti varsinkin aamupäivisin huono olo ja huipaa. Mutta eletään hänen tilansa ja toiveidensa mukaan.

  Nyt näyttää siltä, että joulu on valkea. Ehtiipä muuttua, jos niikseen on. Mukavampi olisi, jos lumet säilyisivät. 

  Huomiseksi olen ostanut lipun elokuviin. "Arrival", 11:45-näytös Kuvapalatsissa. Ei ehkä kummoinenkaa, mutta pitää aina väliin käydä isolta kankaaltakin juttuja katsomassa.

  Siinä taas ihmeemmät. Päräytän kohdakkoin kaupunkiin. Hilppaa hakemaan, tuplaespresson hörppimään.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

HENNY TIECK'IN OMPELUTARVIKEPÖYTÄ

Henny Behrens sai.... 


....17. heinäkuuta 1880 19-vuotislahjaksi  Johannes Tieck'in


 .....tekemän ompelutarvikepöydän.


  Luultavasti pöytä oli myös kihlajaislahja. Niin, tai näin, Johannes teki Henny'sta Tieck'in. Sen jälkeen asiat luistivat sille mallille, että voin kutsua heitä isoisovanhemmikseni. 
  Johannes kirjoitti tuon pöydän alalaatikkoon, pohjalevyn alapintaan saatesanat. Tulkintani mukaan hieman vaikealukuinen teksti kuuluu::

  "Meiner Lieben Henny zu ihrem 19.ten Geburdstag am 27. Juli 1880 von ihrem Xzyqz."


  Viimeistä sanaa en kykene hahmottamaan.

  Tämä kaunis kapine on komistanut olohuonettamme kolmisen vuosikymmentä toimien oto. mm. kukkapöytänä.



  Iso-opani Johannes näyttää olleen melkoinen nikkari, vaikka ei elämäntyötään puuseppänä, ei huonekaluteollisuuden parissa, tehnytkään. Kuvan massiivinen kirjoituspöytäkokonaisuus viettää nykyään aikaansa äitin Elinan huushollissa , toimien tällä haavaa joulukorttien kirjoituspisteenä.


  Iso-omini Henny eli pitkän elämän (1861-1955). Hännen viimeisinä vuosinaan otetusta kuvasta voi päätellä, että tuolloin saadulla lahjalla oli käyttöä läpi hänen elämänsä.


  Tarina ei ole kummoinen, ei ainakaan veretseisauttava. Mutta minulle se on tärkeä, hellyyttäväkin, pala äidinäitini kautta Lyypekkiin sijoittuvan sukuhaaran historiaa.

  PS. Tuonnoisessa kirjoituksessani vähättelin teknisten alusasujen paremmuutta halpaversioihin verrattuna.

OIKAISU:

  Sijoitin helvetin kalliiseen alusvaatekertaa (ovh. 129,80 €), koska tuotteessa oli helvetin suuri alennus (maksoin 34,00 €). Tänä aamuna laitoin ne ensikertaa ylleni -10 asteen liki tuulettomaan talviaamuun. Kyllä eron huomaa! Onneksi minulla on varaa antaa periksi, kuten myös noin huimasti alennettuihin laatutuotteisiin.

perjantai 2. joulukuuta 2016

THE STORY OF BO DIDDLEY

  Meneillään on The Animals-, tai oikeastaa Eric Burdon-kausi. Minulla. Muutama Animals'ien kokoelma, War'in kanssa tehty tupla "The Black-Man's Burdon" ja sooloalbumit "Soul of a Man" ja " sekä "'Til Your River Runs Dry", siinä mediakrjastostani löytyvät äänitteet.
  Kun tuo"The Story of Bo Diddley" aamulenkillä soi korvissani, mietin, taas kerran, että helevetin hyvä jätkä, tuo Erkki!
  Minulla on ollut ilo nähdä The Animals Pori Jazz'eilla kesällä 2013. Bändillä ei tietysti alkuperäiseen ollut juuri muuta yhtymäkohtaa kuin Eric, mutta hyvä kokoonpano se oli.
  Olimme tapahtuman jälkeisen yön hotellissa Raumalla, koska emme enää keväällä olleet saaneet buukattua itseämme lähemmäs. Aamupalalle mennessämme kuulin, kuinka suunnilleen ikäiseni äijä kertoi respalle olleensa Porissa ihan vain Animals'ien ja lähinnä kappaleen "The House of the Risig Sun" vuoksi. No, sen hän kuuli, näki. Hieman uudelleen sovitettuna, edelleen elinvoimaisena.


  Joo, mielestäni hieman liian vähän huomiota ja arvostusta nauttiva taiteilija. Mikäli minulta tai itseltään "Pomolta" kysytään.


 Kun albumi kuulokkeissani vaihtui Animals'in "The Original Hits'tä" saman bändin toiseen kokoelmaan "Don't Bring Me Down-The Decca Years", tulin miettineeksi: mistä ihmisen elämä oikein koostuu? 
  Biisin "Outcast" loppupuolella tulin siihen tulokseen, että ihmiselämä koostuu hänen tekemistään päätöksistä. 
  Kappaleen "One Monkey Don't Stop the Show" alkaessa oli mielessäni tarkentunut, että ihmisen päätöksiin vaikuttavat mm. luonne, lapsuus, kotoa saadut eväät, nuoruuden kaveripiiri, sekä aikuisiän sosiaalinen elämä. 
  "I Put a Spell on You" vaihtui raitaan "That's All I Am to You" ja ajttaelin, että tuskin minä olen validi persoona pohtimaan ihmisen elämän kulkua ja sen muotoutumisen problematiikkaa.
  Kotiovella lähestyessäni oli Eric'in soollevy "Soul of a Man" jo aluillaan. Olin tyytynyt siihen, että ihmiselämä muotoutuu, olkoon se itse valittu, jonkun muun käsissä, kohtalo, karma, tai pätkä tylsää yhdentekevyyttä.  

  Nyt, kun olen suihkussa käynyt, aamupalan nauttinut, uutiset katsellut, Lidl'issä käynyt, lenkkimietteet kirjoittanut, jotain muuta asiaa.
  Paljon on vettä virrannut Hectorin "Palkkasoturi"-, ja (Folk-)Fredin "Tuhon Partaalla"-levytyksistä. Kuka muuten vielä muistaa tuon Fredin suomeksi esittämän Barry McGuire'n "Eve of Distruction'in?" Aika moni, ikäisistäni jokainen, luulen. Siitä kysymykseen: Mikä on pallollamme muuttunut 50 vuodessa? Paljon, vähän, ei mitään. Tekniikan, tiedonvälityksen, tietokoneistumisen, muutenkin hyvinvoivien hyvinvoinnin osalla paljon. Ekosysteemin turmelemisen kohdalla vähän. Sotien, eriarvoisuuden, nälänhädän, kurjien kurjistumisen saralla ei mitään. No, 50 vuotta on tietysti lyhyt siivu ihmiskunnan historiassa. Se vaan ihmetyttää, kun meillä ensimmäisen kerran aikojen saatossa olisi tietämystä, keinoja, tekniikkaa, varallisuutta oikein käytettynä parantamaan maailmaa, merkit sen toteutumiseen ovat minimaalisia. Suuri joukko ihmisiä kamppailee paremman tulevaisuuden puolesta, mutta suuri joukko ei ole tarpeeksi suuri, koska vastassa on vähintään yhtä suuri, resursseiltaan ylivertainen joukko. Tuon joukon vaikuttajien mielten kääntäminen lienee ainoa, joskin mahdottomalta tuntuva, mahdollisuus asioiden tolalleen saamiseksi.

  Sipilästä en aio pahemmin sipistä. Ettei pahastu. Vähän kuitenkin. Luin äsken YLE:n sivuilta politiikan toimittaja Pirkko Auvisen kirjoituksen pääministerin haastattelutunneista. Että silleen!
  Sitä en osaa sanoa, tuleeko päämisteristä hyvä insinööri, mutta päinvastainen toteuma vaikuttaa mahdottomalta.