VARHAISIÄN DEMENTIA

  Tuulinen päivä. Ja pilvinen. Pari astetta plussaa. Sateenuhka ilmassa. Käytiin sentään kävelemässä pieni lenkki jäällä. Ehdittiin ennen sadetta, nyt riputtelee. Paannejää vanhalla paikallaan oli, mutta ei kovin korskeana.

  Sekin ihme nähtiin, että muita ihmisiä on olemassa. Naapuripariskunnan lisäksi ei muutamaan päivään sellaisia ei olla nähtykään. Nyt usmuutti moottorikelkka Potinlahdesta jäälle, perässään potkukelkkamies jotain lastia kyydissään. Etäisyyksistä ei tarvinnut huolehtia, lähimmillään reilu satametriä oli välimatkaa, ja tuulikin oli vierailijoihin päin. Kääntäen ajateltuna tietysti tuulensuunta oli kulkijoille epäedullinen, jos olivat kovin arkoja persoonia. Voin lohdutella, ei meissä ole todettua tartuntaa jylläämässä. Ihan kuin siinä yhdessä unilääkemainoksessa: "Ei todettuja sivuvaikutuksia." Tuskin todettuja sivuvaikutuksia olisi mainoksessa mainittukaan.

  Minulla taitaa olla orastavaa varhaisiän dementiaa. Aamulla lämmittelin leivinuunin, vedin aikanaan hiilet hellaan, mutta unohdin laittaa pellit kiinni. Lähdin talonmiehen hommiin: Puita tupaan, kamariin, saunalle, saunavedet, rantakaislikon niittoa. Kun parin tunnin kuluttua palasin pirttiin, muistin rappusilla, että ne pellit taisi jäädä auki. Onneksi oli Hilppa ollut valppaana, oli asian hoitanut. Ei menny harakoilla.

  Äsken tultiin ulkoa, keitin kahvit. Kun se oli valunut, otin kuivauskaapista muka mukit, mutta ne olivatkin juomalasit. Ehdin jo toiseen kahvia kaataa, kun Hilppa ehti hätiin ja kysyi, että mitä minä oikein teen? Korjasin asian jotakin mutisten, jaoin kahvin vaihtamiin mukeihin. Niin, ja yritin huuhtoa tyhjentyneen kannun tiskialtaan hanan alla. Hyvä yritys, paitsi että vettä hanasta tulee aikaisintaan toukokuussa. 

  Pieniä juttuhan nuo ovat. Varhaisiän dementiaa ei kuitenkaan pidä väheksyä. Minähän olen varhaisiässä. En saa edes tilattua aikaa koronarokotukseen. Varhaisiästä siirrytään yllättävän joutuisasti pois. Tulevan kesäkuun 17. ja 18. päivän välisenä yönä kello 00:00 siirryn silmänräpäyksessä riskiryhmään. 

  Huomenna pitäisi olla viikon lämpimin päivä. Aurinkoa taivaantäydeltä myös. Sovittiin naapureiden kanssa, että mennään vielä pilkille. Mennään vähän eri mestoille kuin missä ollaan yleensä käyty. Ei saalis ainakaan juuri huonontua voi. 

  Keskiviikkoaamuna kahvilta laitetaan talo lepotilaan, pakataan tavarat kelkkaan, lähdetään kohti Hollolaa. Pääsiäistä viettämään. Lammasta, jossain muodossa, pitää ostaa. Mämmistä ei niin väliä. Mieto saa mielihyvin tempaista minunkin osani.

  Vajaa viikko sitten tänne tultiin Anttolasta jäätietä. Vähän oli silloin vettä baanalla. Nyt ei luultavasti vettä enää ole, mutta rantatöyräät voivat olla jo pehmeitä. Kaksi kertaa joutuu matkalla jäälle menemään, kaksi kertaa jäältä nousemaan. Taidamme ottaa varman päälle, ajaa maata pitkin. Luultavasti Piekälänsaarentie on vielä kelirikon suhteen odottavalla kannalla. 

  Pääsiäisen jälkeen alkaa taas jokakeväinen odotus. Jäidenlähdön odotus. Vielä ne ovat paksuja. Jos ilmat pysyvät lämpiminä, välillä vettä sataa, niin osaavat kyllä aika äkkiä hautua puikoille odottamaan sopivia tuulia lähteäkseen liikkeelle. Jos veikata pitää, niin Vapuksi ei veneellä vielä saareen pääse. Onneksi veikkaustaitoni on tunnetusti kelvoton, joten toivo aikaisemmasta tulosta on ihan tuuleta temmattua. 

  Niin se on, että ikävä tänne aina keväällä tulee. Lienen juurtunut maisemiin kuin kuvan mänty kallion koloon. Kummasti varmaan jo riskiryhmään kuuluva mänty on jaksanut sinnitellä pahaisessa halkeamassa. 

LAUANTAIN KYSYMYS

  Eilen oli tarkoitukseni ryhtyä moottorisahailemaan, mutta paikat tuntuivat niin kipeiltä, että pysyttelin normaaleissa talonmiestehtävissä. Aloitin myös kipulääkekuurin, joten tänään hieman totuttelin sahan pärinään. Siitä lisää tuonnempana.

  Eilinen aamupäivä oli pilvinen, kuten on tänäänkin. Puolenpäivän  jälkeen alkoi pilviverho repeillä. Kun naapurien kanssa puoli kahdelta pilkille dallattiin, oli aivan sininen taivas. 

  Hienoa oli jäällä istuksia. Onkiakin uittelimme, muutamia reikiä kairasimme. Hannu sai yhden läpinäkyvän ahvenen, Hilpalla oli yksi epävarma nyky, minulla vähän hiljaisempaa. Mitä sitten? Ei mitään. Aika kului rattoisasti rupatellessa. 

  Tänään sitten aloin sahamieheksi, koska paikat tuntuivat melko kivuttomilta. Kaksi tankillista bensaa poltin. Sitten alkoivat hartiat ja selkä muistutella, taukoa ehdotella. Tottelin heitä. Reilusti yli puolet männyn rungosta sain pätkittyä. Huomenna on runko jo paljon ohuempaa sahata, mutta oksat eiku isonevat. 

  Iltapäivällä lähdetään jäälle tassuttelemaan. Toivottavasti taivas selkeää. Sitten kahville. Hilppa oli leipaissut kakun sillä aikaa, kun minä puita nahusin. 

  Sitten lauantain kysymykseen. Oikeastaan parikin mieltä askarruttaa. 

  Ensi laajempi, kaksiosainen. Onko maapallon kaikissa maissa samanlainen urputtajien kansanosa? Ja jos on, niin entä jos he käyttäisivät saman tarmon ja energian lajitteluun, kierrätykseen, ylipäätään ei egologisiin, vaan ekologisiin tekoihin kuin päättäjien arvosteluun ja kelvottomien ohjeiden jakamiseen? Eikö planeettamme olisi sitten joskus, kun korona on vain hiipuva muisto, paljon parempi paikka ihmisten elää?

  Toinen kysymys on seuraava. Uskaltautuuko huomenna yhtään virpojaa Saarelan pirtinoveen kolkuttamaan? Sikäli koskettava kysymys, että ei ainoaa karkkipussia, suklaamunaa lain, muistettu mukaan ostaa. No jos tulee, virpojia, toivottavasti he suostuvat työnsä tekemään laskua vastaan. Tuskin heillä kortinlukijaa kuitenkaan matkassaan on. 

  Jälkimmäisen kysymyksen voi toki ohittaa turhanpäiväisenä löpinänä. Ei Saarelassa ole koskaan virpojia näkynyt. Noidista ei ole takuuta, mutta ei niitäkään ainakaan vuoden 1956 jälkeen. Kai? 

  Huomenna on siis palmusunnuntai, virpomispäivä. Ja kellot on aamuyöstä rukattu kesäaikaan. Ei tuosta turhasta manooveristä tunnuta eroon pääsevän. Tässä kaikille maailman kaiken maailman arvostelijoille vinkki: Ryhtykää kesäaikakäytäntöä vastaan pullikoimaan, niin olette kerrankin asialla!

  Näitä mietti metsurin näköinen mies. Valokuva joskus valehtelee. Peppehän se siinä vaan on. 

  PS. Tuo visiiri ei liene luvallinen turvakäyttöön maskipakon toteutuessa?

RIEKKUMISRAJOITUKSET

  Nyt alkaa suivaantuminen ajanvaraustohelointiin hellittäää. Aikaisen linnun metodilla aamulla matkaan lähdettiin, saaressa oltiin jo puoli yksitoista, ja oltiin ehditty matkalla Mikkelissä Lidlissä käydä. 

  Lumet ovat, varjorantoja lukuunottamatta, hävinneet jäältä. Vettä muutama sentti jään päällä. Alla enemmän. Hyvä on viikon tarpeet tällä kelillä perille viedä.

  Nyt ei ollut yhtä viileä sisääntulo kuin edellisellä kerralla. Tuvassa oli 17 astetta. Eikä ollut rapuilla metrin lumikasaa. Eikä ollut isoa työtä vesiavannon aukaisemisessa. Viimeeksi tallatut polut eivät tietysti kanna, vaan lumi on sohjoutunut, joten ne jouduin uudelleen polkemaan kuljettaviksi. 

  Kuvassa talonmies Pepperöinen pukeutuu virkapukuun ja valmistautuu duuniin: Mä noita polkuja tallaan kai kahviin asti, jos sä rakkain keität ne kohdakkoin. 

  Nyt on vedet haettu, uunit pian lämmitetty, polut tallattu, kahvit juotu. Päivän ateria kuitataan myöhemmin kulinaarisella tavalla: purkkihernekeitolla. 

  Pilvipoutainen on täällä ilma. Paita kastui talkkarin hommissa. En taida isommin muuta enää tänään puuhata. Huomenna pärähtää moottorisaha käyntiin osapuilleen klo 7:30. Jos suostuu talven jäljiltä käynnistymään. Uskon, että suostuu. 

  Iltapäivällä mennään naapureiden kera istuksimaan pilkkiavantojen ääreen. Aurinkoa on luvassa. Kaloista en tiedä, vaan ei niilllä väliäkään ole. No, jos nousee, niin mielihyvin fisut vastaanotetaan. 

  Koska en oikeisiin töihin aio tänään ryhtyä, ryhdyin kirjoittamaan.

  Vielä tuohon ajanvaraukseen. Kuulin parilta taholta, että samassa luulossa ovat muutkin olleet. Kyllähän PHHYKY:n sivuilla sanotaan että "vähintään 70-vuotiaat (70-vuotta täyttäneet)". Eli tarkkuutta Peppe (ja ne muut). Miksi minulla (ja niillä muilla) oli käsitys, että syntymävuosi riittää? Oli miten oli, niin tiedotusta ja ohjeita piti sekavina ja riittämättöminä myös sairaanhoitaja, kun kävin eilen EKG:ssä, ja kerroin, mistä mahdollinen sydämentykytys johtuu. Totesimme lopulta yksissä tuumin, että kyllä rokotus itse kullekin sen haluavalle jossain vaiheessa tuikataan. Minä vielä lopuksi ilmoitin, etten rokotusta itse asiassa välttämättä kaipaa. Minulle riittää, että kaikki muut sen saavat.

  Viime päivät on puhuttu, suunnilleen, vain, ja ainoastaan, liikkumisrajoituksista. Hallitus on kai päätynyt niitä tietyille alueille ehdottamaan. Voimaan ne eivät tule, ennen kuin ne on käsitelty eduskunnassa ja perustuslakivaliokunnassa. Siitä huolimatta kaamea mölinä asian tiimoilla käy. Siellä on varmaan mukana takinkäännön mestareita, jotka ovat kovien rajoituisten vaatimuksensa kiepauttaneet perusoikeuksien loukkaukseksi. Mutta eihän koronalla tehdä politiikkaa, eihän?

  Kyllä kai liikkumisrajoitusten päämäärä on valvoa bilettämistä ja joukkokokoontumisia. Niitä ei muuten saada loppumaan. Turha on kenenkään saivarrella siitä, että kenen kanssa saa ulkoilla ja että mihin kauppaan saa mennä ja että onko tyttöystävä samaa perhettä. "Pitäkää, v***u fokus siinä, mihin se kuuluu" saattaa joku politiikko sanoa. Ilman v****a tosin. Ainakin julkisesti.  

  Miksi ihmiset eivät ymmärrä, että pakko joskus on tehdä kipeitä ja minustakin vastenmielisiä päätösiä. Mutta ei, tana, sellaisiin olisi tarvetta, jos niitä miljoonia kertoja toistettuja yksinkertaisia ohjeita ja suosituksia oltaisi noudatettu. Niin se vain näyttää olevan, että ei luupäihin pure kuin pakko. Tai luultavasti ei sekään. Kuitenkin on kyse koko kansakunnan, isommin koko ihmiskunnan, asiasta. 

  Nuorten ja maahanmuuttajien käyttäytymisen tavallaan ymmärrän. Helppo meidän vakiintuneiden aikuisten on toimia vastuullisesti. Ainakin helpompi, kuin monen hankalammissa oloissa elävän tai kavereitaan kaipaavan nuoren. Koettakaa kuitenkin kestää kuukausi tai pari. Eiköhän rokotettujen määrä ja kesä tulo jo sitten helpota elämää ja poista rajoituksia. Sanoo mies, jonka rokotusajasta ei ole mitään tietoa. Paitsi että jos ei ennen, niin 18. kesäkuuta kiiruhdan varaamaan. En vielä 17., sillä PHHYKY siinä tapauksessa ilmoittaisi, että ei käy, kellonaika ei ole tiedossa!

VASTUUALUEET

  Meidän pienperheessämme on muotoutunut tietty vastuualuekäytäntö. On tietysti tehtäviä, jotka ovat Hilpan tehtäviksi muodostuneet, ja on tehtäviä, jotka minulle lankeavat. Näiden rajat ovat hieman häilyvät. On sellaisia juttuja, kuten siivous, jotka duunailemme yhdessä, ja on juttuja, joita kumpikin vuorollaan saattaa tehdä.

 Myös hankinnoissa on selvää vastuualueellisuutta. On päivittäistavaroiden, kuin myös muidenkin hankintojen osalta. Luettelen omaan vastuukenttääni kuuluvia asioita:

  -kahvit ja suodatinpaperit

  -leivät

  -suihku- ja saunasaippuat

  -hammastikut

  -wc- ja talouspaperit

  -roskapussit

  -autoon ja moottoriveneeseen liittyvät asiat

  -remontteihin tai työkaluihin  liittyvät asiat

  Kaikki muu kuuluu Hilpan vastuualueeseen, karkeasti jaoteltuna. Totta kai asioita, jotka päätetään ja hankitaan yhdessä. 

  Vastuunaluekäytäntö on hyvä asia. Muuten voisi käydä niin, että joku tarpeellinen tuote pääsisi loppumaan. Tai sitten sitä olisi tuplasti. On myös sanottava, että ilman isompia konflikteja on käytäntö pelannut. Kumpikin on hoitanut leiviskänsä kohtuullisella tarkkuudella, eikä harvoista kömmähdyksistä ole pahemmin sanaharkkaa syntynyt. 

  Se vastuusta. Samalla kun tätä kirjoitan, käyn välillä PHHYKY:n sivuilla kuikuilemassa, joko 70-74 vuotiaitten koronarokotuksen aikavaraus on auennut. Sivuilla lukee vain, että 22.3.2021. Jostain Hilppa oli huomaavinaan, että klo. 12:00 se auki lävähtää. Pitää olla kärppänä, jos vaikka ennen aukeaisi. 

  Pakko tunnustaa, että olin jo yöllä koneella. Heti puolen yön jälkeen kävin tarkastamassa tilanteen. Varmuuden vuoksi. 

  Stressaankohan liikaa? Kyllä rokotukset minullekin varmasti tulevat annetuiksi. Kuitenkin haluan, että ajankohta selviää mahdollisimman nopeasti, sillä se sanelee Anttolaan lähtöä, siellä oleskelun kestoa.  

  Hallitus kai pohtii taas toimenpiteitä koronan rajoittamiseksi. Ulkonaliikkumiskieltoa yhtenä. Saa nähdä kuinka käy. Ei kuitenkaan Päijät-Hämeeseen, eikä Etelä-Savoon, ole mitään järeää tiedossa. Ainakaan kahden samaan kuppikuntaan kuuluvan kohdalle. 

  Jotkut koronarajoituksia vastustavat pitivät viikovaihteessa mielenosoituksen, missä rikottiin karkeasti kokoontumisrajoituksia. Enkä maskeja vellovassa ihmismassassa myöskään huomannut käytettävän. Poliisi ei puuttunut kovin pontevasti tilanteeseen. Sitä asiaa on puitu mediassa ja somessa kannalta jos toiseltakin, joten jäten kolmanelta puimatta. Jääköön lyhteille. Sen kuitenkin sanon, että kun tuo joukkio poistui mieltään osoitettuaan, kuka minnekin, kuka bussilla, kuka junalla, joku sporalla, eräät Datsunilla, niin mahdollisuus moniin tartuntaryppäisiin on suuri. 

  Minä lähden huoltamaan suksia parvekkeelle. Putsaan pohjat, laitan luistovoidetta. Kolmatta, tai neljättä, talvea karvapohjasuksilla hiihdellään, enkä ole niille muuta huoltoa tehnyt kuin kerran vuodessa puhdistanut pito-osuuden. Hyvin ovat pelanneet, sillä ollaan aina hiihdetty valmiilla laduilla, tai ainakin pakkaskelissä. Kun oltiin viime reisulla saaressa, hiihdettiin päivää ennen paluuta saaren ympäri. Edellisenä päivänä oli tuiskuttanut ladun umpeen, ja ilma oli plussalla. Suksien pohjiin alkoi pikku hiljaa tarttua nuoskaa lunta. Puolet matkasta meni suksilla kävelyksi. 

  En ole varma, otetaanko sukset edes matkaa, jos tällä viikolla Anttolaan päästään lähtemään. Voi olla, että ei oteta. Lämmintä on luvattu, joten lumi saattaa jo viikon lopulla olla kokonaan pois jään päältä. Sukset huollan kuitenkin. Alkuviikosta varmaan lähdetään Vesijärvelle hiihtämään. Huomenna on povattu plus viittä astetta, joten luistoa laitan. 

  Ennen suksihuoltoa on obligatorisen kuvan vuoro. Viime vuonna, 6. maaliskuuta, oli Avokkaan maisemissa kuvan kaltaista mosaiikkijäätä. Tuo maaliskuun alun reissu olikin ainoa, joka saareen jääolosuhteissa tehtiin.  

VIIKON VIRHE

  Olen monta viikkoa elänyt siinä uskossa, että pääsiäinen on reilun viikon kuluttua. Johtuu siitä, että joku sanoi joskus, että pääsiäinen on maaliskuun lopulla. En asiaa tarkistanut. Luultavasti kirjoittelin blogeihinkin väärän luuloni mukaisia suunnitelmia. 

  Kuinka ollakaan satuin pari päivää sitten seinäkalenteria muikuillessani huomaamaan, että pääsiäinen on vasta viikkoa myöhemmin. Tämä tietää sitä, että ensi viikon puolivälin tienoissa lähdetään Anttolaan. Tosin maanantaina avautuva koronarokotuksen aikavaraus meikäläisen ikäisille voi muuttaa suunitelmaa. 

  Vihapuheiden aikaa eletään. Naton alaisen tutkimuslaitos StratComin tutkimuksen mukaan Sanna Marinin hallitus vastaanotti tutkimusjakson aikana ”järkyttävän suuria määriä loukkaavia viestejä”. Eli lähinnä naisministerit. Kun raportti julkistettiin, ehätti Jussi Hallo-Aho twiitissään kyselemään, että oliko tutkimus Sanna Marinin tilaama. Eipä ollut, kuten tästä Saku Timosen blogista ilmenee:  https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2021/03/19/sukkahousuhallitus-ja-tasa-arvo/?fbclid=IwAR36sJZ3P3EuIp1YpbH2gpK1osV1yFbFUKWWTlTYQWLYlsrAVc0uIVVs3bw.

  Kun Karri "Paleface" Miettinen eräässä haastattelussa ihmetteli persujen ja heidän kannattajien vihapuheiden määrä, sekä sitä, miksi se sallitaan, sai hän osakseen järkyttävän vihapuheryöpyn. Ryöpyn, missä lytättiin mies musiikkeineen ja mielipiteineen murskaksi. Kuvastaa kovinkin komiasti tätä aikaa. 

  Kun Tim Sparv otti kantaa rasismiin, naisurheiluun ja USA:n poliisiväkivaltaan, niin arvatkaa mitä? Vihapuheella ei ollut rajaa. Monet ilmoittivat myös, että eivät enää mene katsomaan maajoukkueen pelejä. Jopa kriitikot älähtelivät politiikan sotkemisesta urheiluun. Että silleen! Politiikka kun on ollut kauan, ja tulee olemaan vielä kauemmin, osa kaikkea urheiluun liittyvää. 

  Tietysti on kolikolla toinen puoli. Varmasti tuli Palefacelle ja Tim Sparville paljon myönteistäkin palautetta. On vaan niin, että ne myönteiset tahtovat hukkua paskan alle. 

  En yhtään ihmettele, jos moni kammoksuu mielipiteittensä ja ajatustensa julkituontia. Ei varmasti ole mukavaa saada sontaa niskaansa. Minä olen säästynyt isommilta ryöpyiltä. Johtunee siitä, että blogieni lukijamääät ovat tosi pieniä. Onneksi. 

  Vihapuheista en puhu enempää, sillä eivät vihapuheet puhumalla lopu. Eivät ne tietysti lopu myöskään sillä, että niistä ei puhuta. 

  

  Kauniita päiviä on ollut. Pakkastakin. Aamulla oli kahdeksen miinusta, aika kova tuuli. Ja oli liukasta.  Kun aurinko päivällä sulattaa pinnat, yöllä tulee pakkasta, niin lopputuloksen tietää. Hiekoitusmäärärahat on kai jo käytetty, sillä vain pienelle osalle kulkemiani kevyen liikenteen reittejä oli soraa löytynyt. Matkasta selvisin, kiitos nastakenkien ja varovaisuuden. 

  Koska ei muuta mieleen juolahda, niin kuvia loppuun laitan. 

 Ensimmäisessä isä-Erkki, Haneli ja minä. Kuva on otettu kai 1961, kun olimme juuri muuttaneet Anttolan vanhan Säästöpankin rakennukseen. Kuva on minulle sen takia muistorikas, että siinä näkyvästä radiosta, merkiltään Luxor, tuli muutaman vuoden kuluttua ensimmäinen bassovahvistimeni The Picturesin harjoituskämpälle. Keikoilla meillä oli sentään oikeat styrkkarit (yksi oma, yleensä toinen lainattu).

Vielä otos vuoden takaa. Lumitilanne oli tuolloin toisenlainen, eli lumeton. 

SYLLOGISMI

  Sopivasti tultiin sunnuntakina Hollolaan. Pääsin vt. talonmiehen hommiin heti maanantaina. Märkää lunta oli tullut yöllä, tuli lisää päivällä, joten pari kertaa kolailin vastuualueeni. Taisi aikaa moiseen kulua yhteensä kolmatta tuntia. Suoraan sanottuna alkaa lumihomma tympiä. Onneksi ei isompia tuiskuja ole näköpiirissä.

  Aamulla kävellessäni panin merkille, että lunta tosiaan on. Aurausvallit ovat monin paikoin yli metrin korkuisia, ja valtavia lumikasoja on mm. koulujen pihojen laidoilla. Tulkoon kevät, sulakoot lumet. Mutta ei jäät. Vielä. Kerran on halu ennen veen väljää saaressa käydä. 

  Tänään on eläkäisten päivässä ohjelmaa: pesukoneen korjaaja tulee. Toivottavasti kuntoutuu masiina. Likapyykkiä on pestävänä melkein kuin Suomen Hiihtoliitolla 2001.

  Tapahtuma löytyy eiliseltä myös. Ovikello soi iltapäivällä. Avasin oven. Ulkona seisoa pari nuorukaista. Toinen kertoi heidän olevan eräästä kodinturvayhtiöstä. Hän sanoi, että he ovat kartoittaneet alueen talouksien turvajärjestelmien tarvetta, ja että he ovat tulossa keskiviikkona kertomaan halukkaille tuotteestaan. 

  "Parikymmntä minuuttia tapaaminen kestää. Kaksi aikaa on vielä jäljellä, klo. 13:15 ja klo. 16:50. Kumpi aika laitetaan?"

  Meikäläisen reaktio oli sama, kuin puhelinmyyjien kohdalla. Kun minulle aletaan sanelemaan, vaihtoehtojen puitteissa, mitä tulee tehdä, karvat nousevat pystyyn. 

  "Kiitos tarjouksesta, mutta en ole kiinnostunut. Jos tuollaista palvelua tarvitsen, otan yhteyttä tarpeellisiin tahoihin."

  Laitoin oven saman tien kiinni, vaikka kaveri yritti vielä jotakin selittää. Ei tietysti kovin ystävällistä toimintaa, minulta. Kaupustelijat varmasti haistattelivat poistuessaan, kiroilivat paskamaista äijää. Olisivat esittäneet asiansa toisin niin olisin ainakin kuunnellut loppuun asti, mitä sanottavaa heillä oli. 

  Puhelimyyjien suhteen on nykyään helpompi tilanne. Jostain syystä puhelimeni, niin ja Hilpan puhelin myös, on alkanut, ilman mitään itse tehtyä säätöä ilmoittaa, kun joku epämääräinen taho soittaa. Näytölle tulee numero ja teksti MAHDOLLINEN HÄIRIKKÖSOITTO. Tuollaiset yritykset ollaan hylätty heti. Muutamia sitkeimpiä numeroita olen laittanut jopa estoon. 

  Puhelinmyyjät tekevät toki työtään. Mutta suuri osa heistä on liian päällekäyviä ja pyrkivät sanelemaan, mitä asiakkaan tulee tehdä. Eivätkä jotkut suostu lopettamaan myyntipuhettaan, vaikka heille sanoo, jyrkästikin, että ei kiinnosta. Ainoa konsti on joskus ollut, arkaaista ilmaisua käyttäen, lyödä luuri korvaan. 

  Toinen asia, joka puhelimyynnissä korpeaa. Miksi saman firman asialla soitetaan usein, vaikka soittajille on tehty selväksi, että tuote ei kiinnosta, ja että sen tilaaminen ei ole edes mahdollista, kuten esim. määräaikaisen sähkösopimuksen ollessa vielä pitkään voimassa. Tiedän, että puhelinmyyjät soittavat useista eri toimipaikoista. Luulen, että enimmäkseen yrityksistä, jotka kauppaavat monien firmojen tuotteita. Ei silti olisi vaikeaa luoda järjestelmää, mihin merkattaisiin soiton tulokset, ja se olisi kaikkien muittenkin puhelinkauppiaitten nähtävissä. Voihan olla, että näin tehdään, mutta sitä ei osata, haluta, viitsitä, käyttää. 

  Tänään on toinenkin tapahtuma: yritän saada varatuksi ajan lääkärille. Ei koroaikanakaan ole eläkeläisen elämä ilman päivittäisiä kohokohtia, mitkä katkaisevan arjen kulun. Näistä tulee ottaa kaikki ilo irti. Kuten heittää vartti "small talkkia" huoltomiehen kanssa, puhua muuten vaan mukavia ajanvarauksen terveyssisaren kanssa. Vitsi, vitsi, ei sentään. Ei me ihan niin hömelöitä vielä olla. Mutta koronan yhdeksännen aallon jyllätessä asia voi jo olla todellisuutta. 

  Sitten se syllogismi. Syllogismi on Wikipedian mukaan loogisen argumentin tyyppi, jossa kahdesta tai useammasta, todeksi oletetusta lauseesta johdetaan deduktiivisen päättelyn avulla niistä loogisesti seuraava johtopäätös. Siis:

  Miehille kasvaa parta

  Peppe on mies

  Peppelle kasvaa parta

  No, elekee pelästykö! Ei noin pitkäksi parta ehtinyt lomaviikolla venyä. Venytin sen minuutissa kuvankäsittelyllä alla olevasta kuvasta. Pitäsköhän noihin mittoihin pyrkiä ihan oikeesti suunnata? Risupartalook.

EI KETTÄÄ

  Viimeinen päivä on kulumassa. Pakollisten talonmiestehtävien jälkeen käppäilin hieman jäällä. Seuraavia huomioita tein: 

Lunta hiutaloi lievästi, mutta pilviverho yrittää repeillä kaakon suunnalla. Ei näy kettää.

  Hiutalointi on kaunis sana, jota olen kuullut Anniina Valtosen, ylen meteorologin, käyttävän. Anniina on muutenkin pirtsakka likka, selväsananainen ja varma esiintyjä. Sitäpaitsi hän on kehittänyt ranneliikkeistään täydellisen sulokkaat. Kun Anniina demostroi, miten matalapaine leviää koillisesta luoteeseen, on sitä ilo katsella. 

Saaren itäpuolella ja Luonterin alkupäässä ei kettää.

Rupakon suunnalla ei kettää.

Saaren länsipuolella ei kettää.

  Turvavälin noudattaminen on ongelmista pienimpiä näillä seuduilla. 

  Eilen sateli muutaman sentin lunta. Navakka etelätuuli puhalsi kaikki jäljet jäällä sileäksi. Iltapäivällä varmaan mennään hiihtämään, vaikka latua ei ole. Ei ole paljon luntakaan. 

  Lähtösaunominen illansuuksi on suunnitelmissa. Kukas sitä tunjuavana matkaan haluaa lähteä? Kysymys oli retorinen. Retorinen kysymys selkeä juttu. Retorinen vastaus puolestaan myös yleinen. Siis vastaus, jota ei ole tarkoitettu vastaukseksi. 

  Huomenna kerätään aamukahvin jälkeen kamat kasaan, laitetaan paikat kuntoon. Laitetaan myös syksyllä hankitut hiirikarkoittimet pistorasioihin. Laitetaan, vaikka tuntuu siltä, että ne toimivat paremmin ilmoituksena isäntäväen poistumisesta.

  Sitten pakataan kelkka, pahnostetaan autolle, usmuutetaan jäätietä Anttolaan, pikiteitä seuraten Hollolaan. 

  Jäätie kyliltä Paajalaan ja Piekälään tosiaan toteutui, vaikka alkuvuodesta se näytti kaukaiselta haaveelta. Hyvässä kunnossa oli tie viikko sitten kun tultiin. Hyvä se on varmasti huomenna kun poistutaan. Yli 15 kilometriä lyhenee matka Potinlahdesta kylälle. Kiitos tien tekijöille. Eiköhän tuo hyvä työ ole Kiljusen vellosten aikaansaannosta, toisen, tai molempien. 

  Huomenna ollaan taas lähempänä koronaa. Täällä en ole isoa pulttia koko pandemiasta ottanut. Olin päättänyt, että antaa hermojen levätä. Kun ihmisten ilmoille mennään, tulee taas seurattua tarkemmin tilannetta. Tulee, vaikka välillä sylettää. Kyllä humeeti on kovilla, kun enemmän uutisia ja somejakoja seuraa. Tai en tiedä, pitäisikö asioista olla mielissään? Onkan se hienoa, että näin pienestä maasta löytyy niin valtava määrä asiantuntijoita ja besserwissereitä, jotka tieteävät tarkalleen, mitä pitää tehdä, milloin pitää tehdä, ja mitä ei olisi pitänyt tehdä. Kun tuota porukkaa kuuntelee, niin tulee ihmetelleeksi, kuinka kymmenet erilaiset tulkinnat ovat oikeita. Yksimielisyys tulkitsijoiden joukossa kuitenkin löytyy: Hallitus tekee kaiken väärään aikaan ja silloinkin väärin. 

  Lopuksi, tämän kirjoituksen ensimmäisen lauseen innoittamana, laitan luultavasti monelle jo ennestään tutun Fingerporin. Laitan, koska se mainio.

PUU KATUU JA LAHNA HAIKUUNTUU

  Pahin pakkanen hellitti, mutta tuuli yltyi. Eilen oli vielä miinusta yli kymmenen, viiden metrin kaakkoistuuli piti huolen siitä, että ulkona piti olla vaatetta niskassa. 

  Tänä aamuna oli pakkasherra tyytynyt alle kymmenen lukemiin, mutta alkuperäiskansan pohjoiseen häätäneen väestön tuulen jumala Ilmarinen, tai sen häädetyn porukan Biegga-almmái, kuinka vaan, oli yllyttänyt puhurit kuuteen sekuntimetriin. 

  Taina ja Haneli poikkesivat eilen päiväkahvilla. Alkutöikseen "veljpoeka" kaatoi pari kunnon tukkipuuta, männyn ja koivun. Pätkipä vielä kummastakin muutaman tyvipöllin, koska minun sahani on snadisti tehoton noin jykeviin töihin. Vaikka sivutuuli oli navakka, puut kellistyivät juuri sinne, minne pitikin. No, ei koivu onneksi lehdettömänä ole samanlainen purje, kuin kesällä. 

  Kun puut olivat pötköllään, pirttiin kahville. Aikamme turistiin. Vieraat lähtivät ahkio kahta lahnaa köykäisempänä. Minä menin sulattelemaan vesiä saunan padasta ja vesisaavista. Harvemmin on kevättalvella tuollaista tapahtunut, mutta kyllä liki 30 astetta miinusta tekee tehtävänsä.

  Samaan rupeamaan lämmitin saunan kylpykuntoon. 

  Yya-sopimus siis toimi. Eikä siinä kaikki! Haneli oli ennen tänne lähtöään katsonut verkon kotilahdeltaan, ja toi meille kaksi lahnaa. Varmaan siitä ilosta palkkioksi, kun sai kataa nuo puut?

 Rehdisti kilonen, toinen ainakin puolitoista, sopivat lahnat haikutukseen. 

  Yön olivat savusuolassa, aamulla virittelin pöntön alle tulet. Niin, ja pönttöön leppäpurut, pienen katajanoksan, sekä lahnat. 

  Kun tuollainen satsi kypsyy kesäisin kolmessa vartissa, sain nyt pitää tulia reilun tunnin. Lopputulos näkyy kuvassa.

  Ei olla vielä maistettu, mutta luulen, etteivät pilalle ole menneet. Laitanpa vielä takautuvaa kuvaa savustuksesta. 

Tapahtuma täydessä vauhdissa.

Tarkastusvilkaisu hieman alle tunnin pössyytyksen jälkeen. Hyvältä näyttää. Vielä pari puuta, antaahan tulen laantua. 

  Ulkona tosiaan tuulee ja satelee välillä lunta, joten taidamme viettää tänään hiihtolomaviikkomme löhöttelypäivän. Ulos ei mennä kuin välttämättömän tarpeen sanelemana. 

  Huomenna onkin sitten viimeinen kokonainen päivä tälle "lomalle". Sunnuntaina lähdetään jo aamusta Hollolaan. Toinen reissu on tarkoitus vielä jäillä tehdä. Ajankohta riippuu muutamasta asiasta. Koronatilanne, tavallaan, sanelee pääsiäsajan kohtalon. 22. päivä pitäisi aueta ajanvaraus koronarokotukseen meikäläiselle. Saatu aika määrää tietysti, koska ei ainakaan poissa Hollolasta voi olla.

Aika näyttää. Loppuun kaatomies Haneli ja onnistunut kaatokohde. Minun tehtäväkseni on se nylkeä ja laittaa riippumaan...., eikäku pätkiä ja halkoa.

NIIKU JALOSTUU

  Kaikki kehittyy, puhekieli jalostuu. Niikuttelijoita on ollut kauan. Niiku ihan tarpeeksi. Nyt eräs haastateltava radiossa on kehittänyt leposanakäytäntöä. Hänen puheessaan asiat ovat ikäänkuin niiku. Kun puhekieli vielä kehittyy, niin pitkästäkään virkkeestä ei montaa sanaa asiaa löydy. Ei siitä isoa muutosta kaikille seuraa. Eräitten tahojen pitkistäkään puheista ei tahdo asiaa löytyä, vaikka leposanat olisivat nolla.

  Leposana? Googletin sen. Ei tullut sellaista osumaa kuin odotin. Onko asia muuttunut? Muistan, että tekussa v. 1979 suomen kielen opettaja puhui leposanoista. Eli sellaisista kontekstiin kuulumattomista sanoista, joita ihminen puhuessaan päästelee asian väliin. Yleensä tiedottomasti saadakseen aikaa harkita puheitaan. Muistan tämän siitäkin syystä, että onnistuin missaamaan suomen kielen kokeen, ja maikka ei viitsinyt minulle kirjallista koetta pitää, joten hän piti muutaman kysymyksen sisältävän suullisen kuulemisen. Siinä oli yhtenä kysymyksenä "leposana". Selvisin tentistä. Turhaa kaikki, sillä leposana on näköjään nykyään pois käytöstä. Huonoa käytöstä. Poistaa minun vaivalla oppimani tieto.

  Aivan upea talvipäivä näin ensimmäisen keväkuukauden kunniaksi. Aamulla oli mittarissa miinus 28. Puolen päivän jälkeen enää kymmenkunta. Yhden maissa lähti Hilppa hiihtämään, minä lastasin kelkan, tallustelin naapuriin. Lähdimme Hannun kanssa kokeilemaan onkea.

  Vesikannut kyydissä siksi, että saimme vesihuoltosopimuksen mukaista täydennystä talousvesivarastoomme. 

  Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lähes tuuleton sää. Ilo oli pilkkiä. Tai paremminkin olla, rupatella ja nauttia. Muutamia reikiä kairattiin Leppäniemen kupeelle. Ei nykyn nykyä. Vaimoihmiset dallasivat myös paikalle, kun Hilppa oli vaihtanut kuivat vetimet hiihtolenkkinsä jälkeen. Tässä  ryhmäkuva, missä Hilppa varjona. Maailmaa parannettiin, joskus jopa onkea käytiin nykäisemässä. 

  Ei ollut tungosta jäällä. Ei tosin johtunut liikkumisrajoitteitten kohusta. Ei noissa maisemissa maaliskuisena arkipäivänä läyhke käy koskaan. 

  Tuleva yö on vielä kylmä, huominenkin kunnolla pakkasella, sitten alkaa lauhtumaan. Loppuu armottomin lämmityksen tarve. Mutta loppuu auringonpaiste myös. Kyllä näitä kirkkaita ja kylmiä kelejä olisi mielellään katsellut. Mutta mieluumin ei alle miinus kolmenkympin. Vaikka kuinka paistaisi. 

  Toivottavasti näillä jäillä vielä toinen reissu voidaan tehdä. Luultavasti, sillä uskon jäitten kantavan pitkälle huuhtikuuhun. Eikä suuria näkijäntaitoja tarvita, jos sanoo, että ei 23. huhtikuuta Avokkaansaareen ajella, viimevuotisen tapaan, moottoriveneellä. Parempi kuitenkin olla vetoa lyömättä, ainakaan ei kannata niskaansa pantiksi laittaa. Mikään muu näet ei ole varmaa kuin se, että hallitus on aina väärässä.

ARK(T)INEN AAMU

  Aamu valkeni, aurinko nousi parikymmenen asteen pakkaseen. Ei viitsitty lähteä hiihtämään. Samoin peruttiin naapurin kanssa sovittu pilkkireissu. Mennään huomenna jos ilma on vähän otollisempi.

   Aamutouhuja on toki riittänyt ilman hiihtelyäkin. Jo kuudelta laittelin tulet leivinuuniin. Nyt siellä muhii parin kilon lapapaisti juuresten ja sipuleiden ympäröimänä. Kammarin uunikin on tänään lämmennyt. 

  Ei yöllä kylmä ollut, alle kahdenkymmenen asteen läpötila kuitenkin putosi. Nyt kun uuneja on voinut reilummin lämmittää, tasaantuu lämpö, samalla laantuu energiayhtiöitten käsien hykertely.

  Viiden sentin jään oli kehittänyt vesiavannon kanneksi.  En vielä kantanut saunavesiä jäätymään, mutta illan kahussa kannan, saunan lämmitän. Siitä onkin jo aikaa, kun tukka on jäätynyt piikeiksi saunasta talolle kävellessä.

  Kävin aamulla vilkaisemassa, mitä saunalle kuuluu. Hyvin on tähän asti talvehtinyt. Niin hiiri, tai hiiret, myös. Nyt on saaressa sisimmältään puhtoisia hiiriä, kun olivat syöneet palasaippuan melkein kokonaan. Ei siinä mitään, saippua on "halpaa ku saippua". Olisivat kuitenkin saaneet olla paskomatta saippuakuppiin. Toivottavasti niille tuli ähky ja turvotus ylenmääräisestä saippuan popsimisesta. Nehän on täkäläiset hiiret kuin Daltonin veljesten (Lucky Lukessa) nuorin, pisin ja typerin, Averell, joka popsi vankilassa kaikki saippuat. 

  Ovat hiiret jälkiään jättäneet talollekin. Muutama papana ja pari kusilänttiä oli tuvan lattialla. Tehottomia ovat syksyllä hankitut pistorasiaan laitettavat karkottajat. Tai sitten ovat hiirenpirulaiset hankkineet kuulosuojaimet.

  Hanelin kanssa sovittiin, että hän tulee jonain päivänä kaatamaan pari isoa koivua. Kyllä minä rungot sitten pätkin, mutta parempi jättää kaatohommat ne osaavalle.

  Yleisenä huomiona voin kertoa, että ei korona täälläkään jätä rauhaan. Uutiset siitä kaiken aikaa puhuvat, some, jos siellä erehtyy surffailemaan, pullistelee viisaita neuvoja pandemian hillitsemiseen. Ja hallitus hätäilee, hallitus viivyttelee, hallitus tekee kaiken väärin. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että arvostelijan osa on huomattavasti helpompi kuin yöunensa jo aikaa sitten menettäneen päättäjän. 

  Hilppa kurkisti paistia. Herkulliset tuoksut leijuvat ilmassa. Lihansyönti ei ole mitenkään kannatettavaa puuhaa, mutta kyllä possupala leivinuunissa on sellaista talviruokaa, että sille pikkusormi ollaan annettu. Koko kättä ei kuitenkaan luovuteta. 

  Nyt, 9:47, näyttää mittari ikkunan takana miinus viittätoista. Jos tuuli ei ylly ennustettua kolmea sekuntimetriä navakammaksi varmaan lapapaistin ja perräisten jälkeen käydään saari suksilla kiertämässä, ainakin kerran. 

  Aurinkoa on luvassa muutamaksi päiväksi. Loppuviikosta sää lauhtuu, saattaa sadella luntakin. Kaikki otetaan vastaan. Ei vaihtoehtoja ole, jos saaressa aiotaan oleskella. Ja aioitaan, sunnuntaihin asti ainakin, ehkä maanantaihin. Silloin on viimeistään lähdettävä, tiistaina tulee pesukoneen korjaaja. 

  Pääsiäinen on vielä vähän auki. Riippuu koronatilanteesta, tuleeko perhe Tiilikainen sillon Hollolaan. Jos ei, me saatetaan noita noitia tirkistellä Saarelan tuvan ikkunoista. Mietti Avokkaan Ark(t)isen Seuran jäsen Peppe aamulla avantoa aukoessaan. 

SAARESSA

  Saaressa ollaan. Reilu neljän kuukauden tauko mahtuu väliin. Asiaa kun positiivisesti pohtii, niin vaikka ei näillä jäillä toista kertaa tänne tultaisi, avovesien aikaan ei ole enää kahtakaan kuukautta. 

  Perillä oltiin jo ennen yhtätoista. Jäällä mainio keli kulkea: vajaa kymmenen senttiä lunta.

  Pihalla lunta on reilummin. Paikoin on kinostanut ihan kunnolla. Sikäli ikävää kulkea, että viimeeksi sataneen lumen alla oleva hankikanto ei kanna joka paikassa, vaan jalka solahtaa läpi. Lumikenkää kyllä kannattaa. Ongelmana kuitenkin on, että vaikka lumikengillä tallaa polun, niin se ei sitten saapasjalassa kanna. Lumikengillä ei oikein viitsi puuceehen mennä. Liian monimutkainen prosessi. Toivottavasti polut kovettuvat yön aikana kestäviksi.

  Jäätä on laiturin kohdilla varmaan liki 40 senttiä. Ei kaikki teräsjäätä, mutta ei tarvitse sen puoleen huolta kantaa. 

  Nyt iltapäivällä alkaa pirtissä olla parikymmentä astetta. Tähdelliset hommat on tehty. Rappujakin pystyy jo kulkemaan ilman köysiä ja jäähakkua. 

  Huomenna hiihdellään aamusta naapurin avaamaa latua. Iltapäivällä mennään pilkille. Olisipa yhtä aurinkoinen ilma kuin tänään.

  Koska kirjoitin, minkä kirjoitin, niin en kirjoita enempää. Jotenkin ajatukset eivät kestä läjässä. Toisena päivänä ehkä enemmän tarinaa.

  Muutama kuva vielä kauniista kevätalvisesta päivästä.

JÄSENKORJAAJAT

  Algoritmit, nekö asialla? Vai onko meille asennuttu salakuuntelulaitteita? Jommin kummin, sillä tänään tipahti postilootaan mainos kahdelta eri jäsenkorjaajalta. Yrittävät päästä hartiakipujani peukaloimaan. En taida kuitenkaan ryhtyä moiseen. En ole näet ihan varma, onko tässä kyse "members only"-jutusta, vai mitä jäsenkorjaajia mainostajat ovat. Sen myönnän, että monissa klubeissa olisi jäsenkorjaajille työsarkaa. Kuten siinäkin, josta Groucho Marx erosi, perustelunaan, ettei halua kuulua kerhoon, joka hyväksyy hänet jäsenekseen.

  Leikki sikseen. Jos ei "oikea" lääkäri apua keksi, niin mietin uudestaan. Jäsenkorjaajat, ainakin nuo, jotka mainoksensa minulle toimittavat, kehuvat olevansa Koulutettu jäsenkorjaaja, mestari, ja molemmilla on mainoksessa ylimpänä, isolla fontilla SUOMALAINEN JÄSENKORJAUS. Eli lienevät jonkinlaisen koulutuksen alalle saaneet. Jos "oikea" lääkäri ei apua kipuihini löydä, ei ole hiijen visse, ettenkö jäseneksi jäsenkorjaajien jäsenkorjattavien joukkoon liittyisi. 

  Taas tuli katseltua hiihtoa. Hyvin Suomen likat hiihtivät. Ruotsi romahti, Norja ylivoimainen.

Kirikamppailussa kolmanneksi on varmasti enemmän kuin monikaan odotti. 

  Ennen hiihtoa käytiin ajelulla. Käytiin Kauppakeskus Karismassa ip-pesulassa pyykkiä pesemässä. Meille kävi nimittäin siten, että reilu viikko sitten pesukone poksahti. Kodinkonehuolto saatiin katsomaan maanantaina. Piirilevy on kaput. Ruotsista tilasivat uuden AEG:hen. Tulee Lahteen luultavasti huomenna. Sitten huollosta soitetaan, sovitaan korjausaika. No, me ollaan ensi viikko saaressa, joten seuraavalle se menee. Käytiin tänään pari Ikeakassillista pyykkäämässä, jotta ei olisi hirveää määrä pestävää, kun Anttolasta palataan. 

  Minä kävin tänään verikokeessa. Siellä selvisi, että lääkäri oli laittanut lähetteen myös sydänfilmiin. Ei siitä ollut puhetta, kun verikokeesta sovittiin. Eikä se aikaa varatessakaan mistään ilmennyt. Ok, varasin netissä ajan. Sain sen loppukuulle, 24.3. Kun sain tilanteen selville, yritin varata aikaa omalääkärille. Eihän se onnistunut. Hänellä on varauskalenteri auki huhtikuun lopulle, eikä yhtään vapaata aikaa ollut. Pitää soittaa parin viikon kuluttua uudelleen. Ehkä lääkäri on siihen mennessä avannut kalenteria pidemmälle. Näin opasti terveydenhoitaja. Siten toimitaan. Ei tässä mitään akuuttia ole menossa, toivottavasti. Sain juuri kipulääkkeen reseptin uusittua, joten pärjäilen kyllä taas jonkin aikaa. 

  Maanantaina Anttolaan. Sain eilen taas raportin paikan päältä. Hyvä keli jäällä kulkea kuuluu olevan Avokkaan seuduilla. Mieli palaa, kohta kroppa sinne pääsee. Jos ei ihan mahdottomia tapahdu. 

  Tällään loppukuvaksi otoksen nimeltä Joutsenlento, otettu 8. syyskuuta 2013 aikaisin aamulla Avokkaan pohjoispäässä. Siis aamusoudulla. Tuosta tapahtumasta ei tullut jousenlaulu minulle, joutsenesta en tiedä. 

TALVIURHEILUA

   Sorruin katsemaan hiihtoa. Tekemisen puute lienee syynä. Ei olisi kannattanut. Jännitys kun rajoittui siihen, voittaako Johaug yli vai alle minuutilla toiseksi tulleen. Suomalaisista Roposen hiihto oli hyvä, kymmenes. Minuutin ja kolme varttia Johaugia jäljessä. Hirvee on ero. Jos Therese puhtain eväin noin kaiken aikaa hiitää, niin tietysti on lätsää nostettava.

  Urheilu on aina tarvinnut ylivoimaisia yksilöitä, jos ei muuten, niin esimerkiksi nuorille. Kuinka hyvin kerran dopingtuomion kärsinyt esikuvaksi sopii? No, kunhan pistää tenavat liikkumaan, niin menköön. 

  En muista, että minulla olisi snadina ollut esikuvaa hiihdossa, vaikka omasta pitäjästä löytyi olympiamitalisti Kolehmaisen Eero. Eikä tullut minusta hiihtäjää, vaikka hiihto oli talvisin arkipäivää, ja suksilla tein jääaikaan koulumatkat, viisi kilometriä sivuunsa. En ollut edes alaluokilla kisojen kunkku. Auvisen Masa oli meidän luokan samppijooni. 

  

  Kyllä noilla sivakoilla oli hyvä hiihtoon totutella. Kansakoulussa oli jo "rotanloukut" suksissa.

  Minusta olis siis voinut tulla hiihtäjä, tai joku muu urheilja, kun talvet hiihtelin päntiönä, ja kesät tein heinää...

...mutta eipä tullut. Ei urheilu koskaan innostanut. Tietysti tuli lätkää pelattua, puolivolttia nakeltua kesäisin rantalaanilla. 

  Eivät muut harrasteen sentään kokonaan aikuistuvaa juippia vieneet, sillä kuva todistaa teini-iän loppupuollella vielä hiihdon maistuneen. Mukana Seppäsen Timppa.

  Mitäpä on talviurheilusta jäänyt mieleen. Nuorempana olin melkoinen penkkiurheilija, ja Salpausselän kisoissa tuli käytyä joka vuosi. Samoin Lahden mm-kisoissa. Ehkä miellinpainuvimmat muistot ovat vuoden 1989 mm-kisoista, joissa Suomi otti naisten perinteisellä kympillä kolmoisvoiton (Marja-Liisa Kirvesniemi, Pirkko Määttä, Marjo Matikainen), sekä Jari Puikkosen suurmäen kulta pimeässä illassa täpötäydellä hiihtostadionilla.  

  Kuriositeettina muistoista mainittakoon Juha Miedon viidenkympin kisa joskus 1970-luvulla. Ei Jussilla olkein kulkenut. Hän tuli viimeisenä maaliin, latupartio kannoillaan, ja paineli sukset jalassa sisään pukuhuoneen ovesta. Ei kuitenkaan keskeyttänyt, siitä hänelle kunnia. 

  Saimaan Hiihdot jättivät myös muistoihin mukavia pätkiä. Se tunnelma ja pientä poikaa kummastuttava ihmispaljous, kuuluttajan ääni, sekä aina hieno talvikeli. Se oli sitä aikaa. Hiihto oli Anttolassa, pesäpallon ohella, oikeastaan ainoa urheilulaji, mitä harrastettiin. Jaa, taisi jossain vaiheessa olla nyrkkeilykin pop, ainakin Hauhalassa. Siitä esimerkkinä Kauko Eeva, eli tuttavallisemmin "Ievan Kassu". 

  Myöhemmin tulivat lentopallo ja suunnistus, mutta minä olin jo silloin muuttanut muualle. 

  Ei tullut hiihtäjää minusta. Eikä tullut pesäpalloilijaa. Tuli kuitenkin jokusia maakuntasarjan matseja Urheilukentällä katseltua. Vilhusen Otso ja oliko se joku Launonen, kesäanttolalaiset, olivat kantavia voimia. Ja Valtosen Tate. Ja Ollikaisen Osku huuteli katsomassa:

  "Löykee muanuoliaisia!" 

  Ei olisi tullut varmaan suunistajaakaan. Suurin saavutukseni siinä lajissa sijoittuu Porskin keskikoulun viidennelle luokalle. Kallialan Aake se oli suunnannäyttäjänä. Aake sanoi, että juostaan pojat viimeiselle rastille, kiristetään siellä tunnukset. Niin tehtiin. Meitä oli muutama koltiainen, Räihän Ruikku yhtenä, messissä. Kun oltiin saatu tunnukset, paineltiin hiljakseen maaliin. Ei liian aikaisin, mutta sopivasti, ettei Liljan Empulla (liikuntamaikka) ollut syytä epäillä vilunkia.

  Aika tavalla on vuosien saatossa suhteeni urheiluun muuttunut. Syytä en tiedä, on vain loppunut kiinnostus. Tietyt suurtapahtumat kyllä katselen. Mutta en pakonomaisesti. Taisaalta hyvä näin. Jos olisin yltiöinen penkkiurheilija, niin univajetta ja liikakiloja olisi havaittavissa. Sen verran runsaasti tarjontaa nykyään löytyy.