Huomasin tämän ryhmän aivan sattumalta, pyrin jäseneksi, Eerikäisen
Pertti minut ilokseni hyväksyi. Ei käynyt mielessäkään tehdä ”Groucho Marx’eja; hänenhän kerrotaan
perustelleen eroanomuksessa klubistaan: ”En halua kuulua kerhoon, joka hyväksyy
minut jäsenekseen”. Kun ryhmän yli kuudensadan jäsenen listaa selailen, huomaan
tuntevani useita, tietäväni useampia, tunnistavani joidenkuiden juuret. Suurin
osa mukana olevista on minulle kuitenkin ”tabula rasa”. Niinpä oletan, että vastavuoroisesti
mittava joukko ryhmäläisistä ei tunne minua, vai olisiko, että kaikki tuntee
apinan, mutta…. Niin, tai näin, kerron jotakin itsestäni.
Olen sudeettisavolainen, Anttolan pitäjässä,
Piskolansaaressa, monen monta ajast’aikaa sitten syntynyt. Matkani Mikkeliin
synnytysosastolle sujui linja-autolla, paluu matkustajalaivalla. Piskolasta
käsin aloitin ei millään muotoa triumfiin päättyneen koulu-urani. Kirkolle
kansakouluun (5km) kuljettiin syksyt keväät soutamalla, talvet hiihtäen,
rospuuttoajat oltiin kortteerissa. 1960 syksyllä muutimme maalikyliin, ja siellä
asuinkin vuoteen 1973 asti n. 1,5 vuoden Mikkeli-kautta ja 1 vuoden Saksa-visiittiä
lukuun ottamatta.
-73 muutin Lahteen, heti pian Hollolaan, missä asumme yhä.
Tulivat lapset, työ, opiskelu, elämän kirjo kaikkine nyansseineen.
KIRKONKYLÄN KANSAKOULUN 3. JA 4. LUOKKA 1960 PARKKISEN VARPUN HELLÄSSÄ HOIVASSA.
70- ja 80-luvuilla,
vielä 90-luvun alkupuoliskolla tuli Anttolassa poikkeiltua tiheään,
kotipaikallani Piskolassa ja aikanaan isovanhempieni, sitten vanhempieni,
nykyään reilut 10 vuotta ristinäni olleella kesäpaikalla Avokkaansaaressa.
Noina aikoina harrastin kalastusta veljeni Hannun (lue ”Haneli”) kanssa melko
aktiivisesti; verkoilla kesällä ja talvella, uistelua, uistelukisoja,
nuotanvetoa edesmenneiden, rauha heidän muistolleen, Kiljusen Muikku-Martin, myöhemmin
Tiusasen Tanen kanssa.
NUOTTAMIES HANELI
Nykyään kalastukseni on kuivunut yhden katiskan, parin
verkon satunnaiseen liottamiseen, yhden vieheen ryöstökalastukseen Luonterilla,
ja pariin päivän uistelureissuun Hanelin kanssa.
90-luvulla alkoivat käynnit Anttolassa, syystä tai toisesta,
harventua, kunnes Avokas siirtyi minulle. Sen jälkeen olemme maisemissa olleet
jäitten lähdöstä myöhäsyksyyn, kaikki mahdolliset viikonloput ja lomat.
Talvella harvemmin, koska nykyisillä sähkön hinnoilla ei takapuoli kestä
peruslämmön ylläpitämistä vanhassa talossa. Kevättalvisin ja pääsiäisen aikaan
olemme toki saaressa pyrkineet viikon viettämään.
Avokas on muodostunut minulle, meille, loputtomaksi
työmaaksi, keskeytymättömäksi ilon antajaksi. Sitä tunnetta, kun ensi kertaa
keväällä starttaa Hanelin rannassa talvihorrosta viettäneen veneen, lähtee usmuuttamaan kohti selkävesiä, on
mahdoton kuvailla. Mutta jos yrittän, siinä yhdistyvät riemu, vapaus, luonnon
kauneus, ja, pakko tunnustaa, ilo siitä, että elämä on suonut tähän kaikkeen
mahdollisuuden.
Avokkaassa minulle rakkaimpia aikoja ovat toukokuu ja
syys-lokakuu. Silloin eivät veneet juuri pörise, voi sitä hiljaisuuden määrää! (minkä
rikkoo ainoastaan toukokuussa lintujen aamuyökonsertti tai teerien kukerrus ja
kuikan huuto syksyllä. Keväällä pystyy luonnon heräämisen konkreettisesti
näkemään. 
Myöhemmän syksyn huippuhetkiä ovat rasvatyynet pakkasaamut, tai mahdollisesti maalle sataneen lumen ja tumman veden kontrasti.
Tietysti
sienestyskausi on tärkeä. Kun kanttarellikorillisen, torvisienipussukan,
suppissaaliin saa noukittua itikoiden, paarmojen, hirvikärpästen nauttiessa
ihmisateriastaan, tuntuu, että tämän vuoksi on talven näivistellä.
Sienikausi
on muuten melko pitkä; alkaa aikaisten keväitten huhtikuun lopun ja toukokuun
korvasienistä jatkuen mm. viime kesänä jo juhannukselta alkaneella, lokakuulle
ulottuvalla kanttarellijaksolla, päättyen monesti joulukuulle kestävällä
suppilovahveroperiodilla, muut lajit tällä välillä. Tokihan varsinainen
sieniaika on heinä-, elo, ja syyskuu.
Muutaman viikon kuluttua (vko. 13) on tarkoitus Anttolassa
viettää. Jäät eivät taida kovin kummoisia olla? Oli tarkoitus roudata kuorma –pari
soraa rannalle, mutta jäänee tuleville talville.
Siispä; moikkailkaa, mikäli kylän raitilla, missä tahansa
näette ja tunnistatte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti