JOKU LOPPUU, JOKU JATKUU, MUTTA ALKAAKO MIKÄÄN?

  Jääkiekkokisat loppuivat. Ei pärjännyt Suomi. Ei kovin iso asia, vaikka aina on tietysti mukavampaa voittaa. 

  Hallitusneuvottelut jatkuvat. Jos noilla eväillä hallitus syntyy, niin millaiset edellytykset sillä on pysyä kasassa koko nelivuotiskausi? Ihan omasta puolestani kyselen, koska jo neuvottelutkin ovat mitä ovat. 

  Mutta alkaako mikään? No alkaa. Alkaa syreeni kukkimaan, samoin alkavat liljat. Myös alkaa puusouvi. Tai oikeastaan sen alku oli jo pari viikkoa sitten, kun kaadoin monihaaraisen raidan sekä pienehkön koivun rasiin, kun ne alkoivat jo varjostamaan kasvimaata. Tänään vetäisin viiltohaalarit ja turvasaappaat aamusta ylleni, pätkin rungot. Hitosti hommaa, varsinkin raidassa. Siinä oli niin paljon haaroja ja oksia, että neljä tankillista kului bensaa. Pilkkominen odottaa, vaikka ei luultavasti ala heti. Eli taas joku loppuu. Nyt puusouvi. Timeout. 

  Reilu kuukausi ollaan jo saaressa aikaa vietetty. Ensi viikon keskiviikkona mennään käymään Hollolassa. Toista kertaa. Ei ihan päntiönä kotona rampata. Ei ole tarvis; äiti-Elina ei enää ole läsnä, naapuri leikkaa nurmikot, toinen naapuri tsekkaa postit, laitaa viestiä, jos jotain tärkeää on saapunut. 

  Eilen oltiin videoyhteydessä Annankanssa  ja lapsien tietysti. Ikävä tässä alkaa olla. Iiris  ja Liisa tulevat ehkä juhannusviikoksi tänne. Iiriksellä ei ole silloin mitään luisteluun liittyvää, Liisalla olisi päiväkerho, mutta sieltä saa lintsata. Joko Anna ja Joni tuovat lapset, tai me mennään heidät hakemaan. Eli trampoliinin kasaus alkavien töiden listalle. 

  Huomenna on pakollisista kesäänvalmistaumistöistä viimeinen edessä: saunakammarin siivous. Hilppa suorittaa, minä siirtelen tavaroita. 

  Kalaa ollaan syöty paljon. Kiitos katiskan ja Hanelin. Aika kettu, se Haneli. Kun hän soitti lauantaina, tarjosi muikkuja, niin minä tietysti suostuin. Usmuutin Virtassaaren päähän hakemaan. Olin ottanut mukaan pienen jugurttiämpärin, jotta kaloja ei tulisi likaa. No, Haneli antoi ison ämpärin, sanoi että mitä niitä rumppaamaan. Oli ketale piilottanut jäähileisiin vissiin neljä kiloa muikkuja! Liikaa se meille on, koska mujeita ei kannata pakastaa. Laatu kärsii liikaa. 

  Hauki- ja ahvenfileitä on pakkasessa. Huomenna syödään tuoretta ahventa. Katiskassa on ainakin yhdeksi ateriaksi tuota herkkua. 

  Kalaa ja kasviksia, vähemmän lihaa. Sellaiseen on meillä suuntaus. Tänään oli lounaalla Hilpan loihtima kesäkurpitsa-, paprika-, feta-, pekonipaistos ja tuorepastaa. Tottahan toki pekoni on yksi maukkaimmista vihanneksista!

  Kunhan omat kasvulavat alkavat tuottaa satoa, niin ainakin kesäkurpitsan käyttö lisääntyy. Kyllästymiseen asti, mikäli edellisvuosien tapaan satoa tulee.

  Aamupäivä meni m-sahan kanssa. Iltapäivä löysäillen. Kalat käyn kahvin jälkeen katiskasta. Hilppa tykkää paistaa ahvenet seuraavana päivänä. Eivät mene fileet niin helposti kippuraan. 

  Syreeni kukkimaan on alkamassa, kuten alussa mainitsin...

...ja daaliat on istutettu pataan sekä ämpäriin. Ei hallaa, pliis.

PITKÄKORVAISEN VESILINNUN TARINA

  Eilen, kun kaupungista palattiin, sateli, joten jätimme autoon osan ostoksista. Aamulla lähdin jo puoli seitsemän aikaan niitä hakemaan. Taivas oli lähes pilvetön. Kun starttasin veneen, sattui silmiini salmella kohti vastapäistä niemeä uiva kummajainen. "Mikäs pitkäkorvainen vesilintu se siellä seilaa?", ihmettelin. 

  Katsomaan. Heti pian paljastui uijan henkilöll...., eikäku eläimellisyys: kauris se oli vaihtamassa Avokkaansaaren pienehkön elinympäristön suurempaan. 

  Sinne hävisi kauris. Piekälänsaaresta löytyy luultavasti lajitovereita. 

  Kuvien laatu ei ole kummoinen: ne on otettu puhelimen kameralla, ja zoomaten, sillä en ihan lähelle elikkoa viitsinyt mennä pelottelemaan. 

  Totesin, että ihan tarpeeseen tuli eilen ostettettua jänisverkkoa. Muutamaan vuoteen ei ole kauriita pihassa näkynyt, mutta ovat ne joskus käyneet popsimassa puutarhan antimia. 

  Jäniksiä ja rusakkoja varten tuota verkkoa tuli hankittua. Kasvulavaloilla on jo kiinteä aita tehtynä. Kasvimaalle olen väsännyt aidan rastasverkosta joka kesä. Nyt päätin tehdä sinnekin galvanoidusta verkosta, jottei tarvitse vuosittain pusata.

  Jäniksiäkään ei ole juuri tontilla näkynyt, mutta takuun voin antaa, että jos jättää suojaamatta, on jonain aamuna salaatit popsittu, porkkanannaatit jälkiruoaksi puputettu. 

  Aamupäivän aherruksella sain aidan laiteltua. Porttia vailla on vielä. Se ilmestyy varmaan huomenna, sillä sateiseksi muuttuu keli, joten päädyin kirjoittamaan. 

  Hilppa uurasti keittiössä, kun minä painiskelin aitaprojektin kera. Hän pesi pyykki (lue pani koneeseen pyörimään), pakasti raparperia ja loihti myös raparperipiirakan. Siksi tässä vesi kiellellä naputtelen, päiväkahveja odottelen. 

  Koska ei kahviaika ihan vielä ole, jatkan kirjoitusta. Eilen nousi seinä eteen Leijonille. Se oli odotettavissa. Tehottomuus oli joukkueella koko turnauksen kateissa. Kanada puolestaan teki maalin lähes jokaisesta kunnollisesta paikasta. Siinä se huima ero. Vaikka peli muuten kulki joten kuten, hallintaakin oli paljon, niin maalit ne pelin ratkaisevat. 

  Meitä suomalaisia, meitä, jotka rakastamme naapureitamme ruotsalaisia, ja olemme samaan aikaan heille erittäin kateellisia, ilahduttaa suunnattomasti se, että myös Tre Kronor putosi jatkosta. Lohtu se on pienikin lohtu. 

  Kanada-Latvia, USA-Saksa, siinä välierät. Joka väittää tämän oikein ennustaneensa, valehtelee. Tämän uskallan sanoa, sillä Aino Kassinen ja Nostradamus eivät ole enää läsnä. 

  Huomenna lähdetään käymään Kangastalon Puutarhalla. Ainakin muutama amppeli ostetaan. Tomaatin, kurkun ja kesäkurpitsan taimet hankitaan vasta parin viikon kuluttua. 

  Muutama tomaatintaimi on jo sisällä kasvamassa. Hilppa on ne saaduista siemenistä kasvattanut. Jotain erikoista pientä lajiketta ne ovat. Toivottavasti onnistuu prosessi satoon saakka. 

  Ei se kahviaika vaan tule. Kirjoitan vissiin liian nopeasti. Toisaalta ei meillä mitään kiveen hakattuja kahviaikoja tai ruokatunteja ole. Joten taidan lopettaa, lähteä pistämään kahvin valumaan. Kevään ensimmäinen raparperipiirakka nimittäin lähestulkoon voittaa kevään ensimmäisen raparperikiisselin makunautinnon. Eikä vaniljakastikkeen antamaa lisäpotkua tule missään nimessä vähätellä.

MINILOMA

  Kun aamulla katselin kymmenen päivän ennustetta, huomasin, että tänään on lämmintä, mutta huomisesta alkaen viilenee rutkasti. Niinpä sain päähäni, että miniloma on nyt paikallaan. Ei tämä työleiri meitä sentään joka päivä aamusta iltaan tarvitse. 

  Anttolan kylälle ei oikein edes minilomaa viitsi ajatella tekevänsä. Tarkoita, että me emme viitsi sellaista ottaa ohjelmistoon. Joillekin muille se saattaa sopia, eli suosittelen. 

  Siis google käyttöön. Pistohiekka Resortin ravintola on toukokuun ajan auki vain to-la. Ei paljon vaihtoehtoja: Puumalaan!

  Lounaan jälkeen, puoliltapäivin, lähdettiin usmuuttamaan. Yli 20 astetta lämmintä, 3 m/s tuulta. Oiva veneilykeli. Ei silti ihan t-paidassa vielä tarkene, vesi hohkaa kylmää.

  Vajaa puolituntinen, niin jo aukesi Lietvesi.

  Kohti Puumalaa katse tiukkana, kipparilla. Miehistö ottaa rennommin.

  "Jos veneellä kiertää pallon, niin täytyy muistaa, että mennessä Kap Horn jää vasemmalle", opetti enovainaja Olli muinoin. Samoin täytyy muistaa, että Anttolasta Puumalaan veneillessä jää Rokansalon eteläkärki mennessä vasemmalle. 

  "Eläköön kauppa- ja meriliikenne!", sanoi Parkkisen Antti, RIP, kun hänelle korttipöydässä sattui naseva käsi. Sen suuntaista liikennettä oli Rokansalon itäpuolella.

  Vaikka ei tuo puunkuljetus taida ainakaan puhelimen näytöllä hahmottua.

  Puumalan satamassa oli melko hiljaista. Vierasvenelaiturissa oli yksi paatti, tankkauspisteellä ei yhtään. Tori oli lähes autio. Ravintola Satama oli sentään auki, joten kahville. Kävi niin, että keitettyä kahvia riitti vain yhteen mukilliseen + loraus toiseen. Kassatyttö sanoi "kappas vaan", kun kerroin tilanteen. Lupasi tuoda minulle täyden mukin, kunhan uutta on valunut. Ei olisi ehkä vilkkaampaan aikaan päässyt noin tapahtumaan, sillä silloin, kokemukseni mukaan, on henkilökuntaa paikalla enemmän vahtimassa kaiken sujumista. 

  Terassilla kahvit ja dallaspullat nautittiin. Oudolta tuntui, sillä kesäkuukausina on satamassa aina täysi tohina. Nyt muutama ihminen kuljeksi ohi, isolla terassilla jokusessa pöydässä asiakkaita. Henkeään veti Puumala. Kuukauden kuluttua on toinen meininki. 

  Kahvit juotuamme noustiin hissillä sillan päälle. Komiasti näkyy sieltä salmi ja satama.

  Niin myös kylän raitti kirkkoineen, kauppoineen.

  Pois sillalta tultiin kävellen. Muutama satametrinen kun dallattiin, päästiin kävelytielle, mitä pitkin sillan suuntaisesti takaisin satamaan. Panin merkille, että oivallisesti on sillan alapuoli käytetty hyödyksi; siellä on parkkipaikkoja! Ovat autot suojassa auringonpaisteelta ja sateelta. Pidänpä mielessä. Vaikka tuskin tarvetta tulee. Pysäköidä auto Puumalassa suojaan auringolta ja sateelta. Tosin ei koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kannattaa olla mieli avoimena, pitää muisti pullollaan tärppejä. Sanoo Peppe, nykyisin paremmin tunnettu nimellä "Herra Unohdus".

  Pian lähdettiin ajelemaan takaisin. Hieman vajaa tunti sivuunsa kestää matka Avokkaasta Puumalaan, kun matkavauhdin pyrkii pitämään 30 - 35 km/h-lukemissa. Pienehköllä veneellä täytyy vauhtia välillä säädellä, sillä yllättävän paljon vaikuttaa tuulen suunta nopeuteen. 

  Tässä tämä, huomenna Mikkeliin. Ai niin, antoi katiska aamulla lounastarpeita, joten ei tarvinnut pakkasesta kaivaa.

PAKOLLISIA SUORITUKSIA

  Jokakeväiset puuhat jatkuvat. Tänään pesin talon ikkunat. Ei niitä sentään ollut 506, kuten Heikki Salon laulussa, mutta yli 50 erillistä tasoa kuitenkin. Olisi pintoja ollut enemmänkin, mutta en joka vuosi ikkunoita avaa, välistä pese. 

  Ulkopuolilla aloitin, sisältä jatkoin. Tuli pakollinen tauko, kun vanhasta Kärcher-palvelijasta väsähti akku. Ei hätää, akku latinkiin, minä huilatessani huussia tyhjentämään. Kokemuksella, turhia liikkeitä tekemättä, se sujui niin joutuisasti, että ei ollut ikkunapesimen akku ehtinyt vielä latautua. Ennen lounasta sain kuitenkin ikkunat puunattua. 

  Hilppa puuhaili aamupäivä istutuksien parissa. Hän otti mm. hallaharsoja pois. Porkkanalle jätti, sillä kokemus on opettanut, että hyvinkin juhannukseen saakka on eduksi porkkanat harson alla pitää. Ehti hän jossain välissä tehdä kevään ensimmäisen raparperikiisselin myös. 

  Lounaan ja obiligatoristen perräisten jälkeen maistettiin kiisseliä, hyväksi todettiin. 

  

  Koska oli lämmin keli, lähdettiin sähkön voimalla hieman ajelemaan. Tuuli oli aamun pläkästä hieman yltynyt, mukavasti keikutti pikku vastaisessa. 

  Vesi oli Luonterilla niin tummansinistä, että melkein mustalta näytti. 

  Huomenna jatkuu keväinen työsarka kohti vääjäämätöntä päätöstään. Tarkoitan annuaalien osalta. Eli edessä on mökin perusteellinen siivous. Hilppa sen pääosin tekee, minä assistenttina häärään. 

  Sen jälkeen onkin enää jäljellä saunakamarin siivous. Sitten saa kesä tulla, perhe Tiilikainen myös. Saa nähdä, koska he tänne ehtivät. Siitä tulikin mieleeni yksi annuaali vielä: trampoliinin kasaus!

  Kesältä on taas tuntunut viime päivinä. Viileämpää, sadettakin, on loppuviikkoon luvassa, sitten taas lämpenee. Uskokoon, ken haluaa. Minä mieluusti näkisin, että vettä tulisi enemmän kuin ennusteet kertovat. Mutta ennusteet ovat ennusteita, se on nähty. Eli parempi tsiikailla ulos, niin tietää, missä mennään. 

  Sellainen on lyhyen tähtäimen suunnitelma, että torstaina mennään taas Mikkelissä. Nyt on listaan kertynyt muutakin kuin ruokaa. 

  Keskipitkän aikavälin suunnitelmassa Hollolassa käydään 7. kesäkuuta.

  Pitkän tähtäimen suunnitelmia ei kannata isommin laatia, kun ei meinaa lyhyet sellaisetkaan toteutua. 

  Jääkiekkoa ei taida tulla tänäänkään? Siis Suomen peliä? Joo, huomenna vasta. Ei se haittaa. Blåkläder, Wilhelmi, Moi, Lidl, Rahoituslaitos, Autoklinikka (oli joukossa joku vielä), pysyvät hiljaa huomiseen. Vaikka en ole tainnut tuota jokaisella pelirupeamalla lukuisia kertoja toistuvaa yhteistyökumppanien mainosketjua riittävän usein nähdä, koska yksi ei tule mieleen. 

 

  Lätkästä vielä: ettei Suomen esityksien vaisuudessa olisi kyse Leijonien hybriksestä?

KOMERON UUSI HABITUS

  Aamulla aloitettiin keittiön komeron päivitys. Komero on ollut viimeiset parikymmentä vuotta paisuntasäiliön sijoituspaikkana ja kaikenlaisen piiloon laitettavan kaman lähätyskaappina. Koska paisuntasäiliötä ei enää tarvita, tuli ajankohtaseksi saattaa komero hieman siistinpään ja käytännöllisempään kuntoon. 

  Seitsemältä aloitettiin. Ensin Peppe sonnustautui haalareihin ja otsalamppuun.

  Sitten tyhjennettiin komero. Tältä se näytti aamulla:

  Hilppa imuroi ja putsasi paikat, minä menin venevajaan haalimaan tarpeita. Tarpeet olivat kotoa pikku rempasta jääneitä seinälevyn palasia, muutama jostain purettu 120 mm leveän paneelin pala, niistä lattia, täällä lauteitten uusimisen yhteydessä pesupaikan seinään laitetuista radialmäntylaudoista jäi sen verran, että niistä hyllyt, sekä viimekesäistä jäänyttä valkeaa maalia.  

  Hilppa maalaamassa.

  Komero oli yhdeltätoista tämän näköinen...

 

...ja kahdeltatoista olivat tavarat sijoitettu paikoilleen.

  Mitä tästä opimme? No ainakin sen, että roippeistakin saa tehtyä käyttökelpoista, jos rima ei ole taivaissa. Meillä ei ole. Ja sen, että kun aamusta aloittaa, niin iltapäivällä voi syödä nyt uunissa valmistuvaa pitsaa, käydä hyvissä ajoin saunassa, katsoa Emmerdalen ja perään Suomen lätkäpelin. 

HAJAMIELISTÄ, OSIN KALAMIELISTÄ

  Eilen käytiin naapurin Hannun kanssa oikomassa yhteistä laituria Potinlahdessa. Tai no, ainakin yritettiin. Hieman onnistuttiinkin, mutta huomattiin, että tarvitaan rautakaupasta muutamia juttuja ennen kuin homma kunnolla luonnistuu. 

  Ei siinä mitään erikoista, meidän laituriprojektissa. Mutta antakaas olla, juttu jatkuu. Jouduimme siirtämään laituriin kiinnitetyn Juha R:n veneen rannalle ennen työn aloittamista. Teimme, mitä tehtävissä oli, kasasimme kamat, ajoimme takaisin Avokkaaseen. 

  Kuuden maissa alkoi satamaan. Minä istuin tuvassa katsomassa uutisia, kun mielessä välähti: laitettiinkohan me se Juhan vene takaisin laituriin. Jos emme, niin se voi olla tuuliajolla, sillä ei sitä mitenkään kiinni laitettu, ei edes pahemmin keulaa rannalle vedetty. 

  Pakko oli lähteä katsomaan. Sadevehkeet päälle, matkaan. 

  Vene oli yhä rannalla. Se oli keulanarusta kiinnitetty rannimmaiseen tolppaa. Huomasin, että naapurisaaren K:n auto oli ilmestynyt, vene hävinnyt, joten he varmasti olivat Juhan veneen kiinnittäneet. 

  Kun pääsin takaisin pirtin lämpimään, soitin Juhalle. Kysyin "onko K:t soittaneet. 

  "Ei", vastasi Juha, "mutta laittoivat kuvan, missä meidän vene lilluu lahdella."

  "Nyt on pakko tunnustaa, että minä olen syyllinen siihen, tai ainakin osasyyllinen." 

  Perään selvitin, miksi vene oli jäänyt hunningolle.

  "No hyvä, että selvisi", huokaisi Juha. "Saan puhdistettua maineeni, sillä K:t arvelivat, että nyt on tullut Juhalle liian kiire! Kyllä minä ehdin ihmetellä. Ja kuvasta huomasin, että moottori oli eri asennossa kuin mihin se minulta jäi."

  "Joo, jouduttiin se ylös nostamaan, kun vene rantaa laitettiin."

  Niinpä niin. Hekotteluksihan tuo moka lopulta meni. Onneksi ei seilaillut Juhan paatti Juvan puolelle! Ihan sopiva oli tuulen suunta sellaiselle häverikille.

  Hatraksi on mieli mennyt. Ei ollut ensimmäinen unohdus tälle kesäkaudelle. Tähän asti ei isompaa seurausta ole unohtelusta ollut. Pikemminkin vaivaa, kun joutuu dallamaan rannan ja pihan väliä turhan tiheään, kun osa tavaroista, joita on hakemaan lähtenyt, on unohtunut. Pitää vissiin ruveta tekemään muistilistaa, kun lähtee venevajasta jotakin noutamaan. 

  Tänään käytiin Mikkelissä ruokaostoksilla. Kastumatta. Minkä vähän ripotteli, niin oltiin autossa. Tai kaupassa. 

  Päiväkahvin jälkeen menin kokemaan katiskat. Yksi kunnollinen, yksi lähes kelvoton, siinä katiskavolyymini. Aikamoisessa puhurissa, sähkön voimalla, reissun tein. Onneksi olivat katiskat ihan lähellä, sillä välillä tuntui, että ei vie sähkö venhettä, tuuli vie. Ja väärään suuntaan. 

  Ensin nostin huonomman version. Kaksi puolitoistakiloista hauentuppia ja neljä otettavaa ahventa. Minä, että ei toisessa tarvitsisi enää kalaa olla ollenkaan. Mutta oli. Yksi samanmoinen hauki ja viisi keskipannun kyrmyniskaa. 

  Nyt nuo roitakkeet ovat fileinä ja pakkasessa, paitsi huomiseksi tarkoitetut ahvenfileet.

  Huomenna on helatorstai. Juhlistamme sitä paistetut ahvenen, pottujen ja korvasienikastikkeen kera. Ja äitienpäivältä säästynyttä jäätelöä on vielä pakkasessa, joten kyllä kelpaa. 

  Huomenna on vielä koleaa, kymmentä astetta, mutta siitä eteenpäin taas lämpenee. Mikäs ollessa. Torstaihin 25. 5. täällä ollaan, sitten pitää taas lähteä ruokakauppaan. Pitää, kun ainakin leivät loppuu. Eikä haukea vissiin saa ihan joka päivä syödä. 

KÄÄRMEITÄ VÄISTELESSÄ

  Aluksi: HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

  

  Äitienpäivän kunniaksi ollaan aamupäivä puuhailtu. Katiskat kävin katsomassa. Kilon hauki ja kolme otettavaa ahventa, kymmeniä pikkuahvenia, ahvenen kutua. Eli Hilppa pääsi, joutui, kuinka vain, perkaamaan.

Kuva by Hilppa

Kuva by Hilppa

  Sitten laitteli Hilppa sipulia ja porkkanaa kasvimaalle...

...sekä salaattia ja pinaattia kasvulavoille. 

  Minä, näin juhlapäivän kunniaksi, keräsin kimpun valkovuokkoja, käväisin lähimetsässä toteamassa, että jokusia korvasieniä on ilmaantunut. No, jeesailin kyllä Hilppaakin. 

  Loppupäivä otetaan iisisti. Jäätelökahvit ulkona nautitaan, ei työhommiin puututa. 

  Eilisen jälkeen onkin mukava ottaa löysemmin. Eilinen meni käärmeitten kanssa melskatessa ja tukkeutuneen viemärin ongelmaa selvitellessä.

  Käärmeet tulevat aivan sekopäiksi, kun ensimmäiset lämpimät koittavat. Niitä vilisee pihapiirissä niin, että ei meinaa ehtiä väistämään. Lähinnä tietysti rantakäärmeitä, mutta välillä kyitäkin. Rantakäärmeet saavat olla rauhassa, vaikka ei kovin mukavaa ole sellaisenkaan päälle astua. Kyyt vähenevät sitä mukaa, kun niitä roudaan muihin maisemiin. 

  Pian käärmesesonki päättyy; kesä tulee, normaali elämä jatkuu heilläkin. 

  Tukkeutuneeseen viemäriin on korjaus tiedossa. Se vetää sen verran, että tänään en asiaan puutu. Pärjätään, kun ollaan pesemättä koneilla. Huomenna otan aamusta työ alle ongelman tavoitteena vapaasti virtaavat harmaat vedet. 

  Eilen oli suomalaisilla jännitettävää: jääkiekkoa ja Euroviisut valvottivat monia. Minua vain jääkiekko. Viisuja en pätkääkään katsonut. Ei katsonut Hilppakaan loppuun asti. 

  Niukka voitto lätkässä tuli. Tärkeä voitto. Jospa tästä aukeaisi Leijonien peli. Euroviisuissa tuli niukka tappio. Ja Ruotsille, tietysti. Huomenna on kalavelkojen maksun vuoro. Ruotsi nuijitaan. Jos ei muuten, niin Käärijän puolesta. 

  Nyt jatkamaan pyhän viettoa lähden. Ja HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ kaikille niille, joille se se on tarkoitettu vielä toivotan.

LÄTKÄÄ JA MUUTA AJANKULUA

  Saaressa ollaan. Ollaan oltu jo tuntitolkulla. Nimitäin suunniteltu Espoon reissu jäi muuttuneista olosuhteista johtuen tekemättä. Oltiin yö Hollolassa, lähdettiin aamusta ajelemaan takasin Anttolaan. 

  Reilussa vuorokaudessa oli luonto hieronut unet lopullisesti silmistään, herännyt kiivaaseen laukkaan kohti kukoistusta.

  Tämä päivä meni matkustaessa ja matkasta toipumisessa. Huomenna topistaudutaan, laitetaan pottu maahan. Illansuussa saunotaan, katsellaan puhtoisina ja jännityksellä, ovatko Leijonat koonneet rivinsä kirvelevästä mutta ansaitusta tappiosta jenkeille. Alkunylkyä onneksi vasta. Kisat kannattaa aloittaa tappiolla, ettei ala joukkue (ja fanit) leijumaan ennen aikojaan. Mutta tämän päiväisellä pelillä tulee takkiin monessa ottelussa. Luotto Jaloseen, koko valmennusryhmään, on minulla kuitenkin luja. Uskon, että Saksa kohtaa erilaisen Suomen. Sellaisen kuin se oli tänään ensimmäisessä erässä. 

  Tiijä häntä, vaikka katsoisin Euroviisut lätkän päälle? Tai melko varmasti tietää, että en katso. Ei ihan minun makuuni, tuollainen show. Mutta: kun viimeksi ne kekkerit katsoin, Lordi voitti. Ehkä kuitenkin pitää katsoa. Jos kerran katsomisessani jotain taikaa on. 

  Huomisen jälkeen on äitienpäivä. Kukat tuli Mikkelistä Hilpalle jo ostettua, mutta taidan kimpun valkovuokkoja käydä keräämässä bonukseksi. Muita kukkia ei isommin täällä vielä kerättäväksi ole. Aamukahvit tietysti keitän. Siinä ei kuitenkaan ole mitään erityistä ja ihmeellistä. Keitän aamukahvit keskimäärin 364:nä aamuna vuodessa. Poikkeuksena tietysti karkausvuodet, joina keskimäärin keitä aamukahvit 365:nä aamuna. 

  Ilmat jatkuvat melko lämpiminä. Sadetta kyllä kaipaa luonto. Ensi viikolle povaa Foreca aluksi vähän, sitten torstaille vähän enemmän vettä taivaalta. Toivottavasti pitää kutinsa. 

  Taidan joku päivä käydä pienen lenkin metsässä, korvasieniä tiissimässä. Ei ole kuin sata metriä toissakesäisen harvennushakkuun laitaan. Jo viime keväänä sain sieltä aika lailla saalista. Voi kyllä olla, että on aikaista. Ja vettä kaipaavat korvasienetkin. 

  Puuhailua piisaa, vaikka en metsään urkenisikaan. Ei mitään isompaa, mutta aina löytyy jotain nysväämistä. Ei sentään paikkojen oikomista, sillä täällä on joka paikka hieman vinossa, länällään, kenossa, tai nojallaan. Niin saa ollakin, koska mikään ei ole sentään kaatumassa. Paitsi muutama pystyyn kuollut mänty. Se on kuitenkin eri asia. Mistä tulikin  mieleeni, että voisi vaikka muutaman kelon hojeltaa, pieniä klapeiksi ja haloiksi ennen kuin lahoavat kelvottomiksi tulipuiksi.

  Jos ei ilmene tarvetta, ollaan tattinan saaressa ensi perjantaihin sakka. Silloin on käytävä ruokaa ostamassa. Viikko kyllä pärjätään nykyisillä eväillä. Ja kalaa saattaa tulla potun jatkeeksi katiskasta. Keskiviikkona päästiin jo syömään ensimmäiset paistetut ahvenfileet. Ei montaa otettavaa katiskassa ollut, mutta makuun päästiin. Sormen mittaisia sinttejä  oli vaikka kuinka. Patakukkoainesta, mutta joutuivat takasin kasvamaan, kun ei ollut silavaa talossa. Eikä muistettu sitä ostaa tänäänkään. Eikä leivinuunia ole tarvetta näillä ilmoilla lämmittää.

  Taidan tässä lopetella. Laitan vielä toisen kuvan vehreyteen puhkeavasta iltaisesta koivikosta:

PIKKUHILJAA

  Eilen oli jo aurinkoista, melko lämmintä myös. Kauniina näyttäytyi maisema tänäänkin, kun aamukahvin jälkeen ajelin katiskalle.

  Nyt ei ollut jäälautta katiskaa siirrellyt. Ahvenia oli pyydykseen uinut kymmenittäin. Suurimmat vaaksan-, suurin osa sormen mittaisia. Kasvamaan pääsivät sintit.

  Näin muuten eilen isonkin kalan. Illalla, kun menin käymään rannalla, kuului kaislikosta melkoista polskintaa. Ajattelin, että siellä muljuaa sinisorsa, sillä pariskunta sitä lajia on rannalla pyöriskellyt. Tarkempi syynäily osoitti luulon vääräksi; hauki siellä temmelsi. Se lähestyi rannalle vedettyä soutuvenettä ja laituria, aluetta, missä on sorapohja, eikä kasva kaislaa. Syöksyin hakemaan atrainta. Se on ollut vuosikymmenet käyttämättömänä venevajan kattotuolien alapaarteiden päällä. Ei tullut töitä nytkään. Kun lähestyin laituria, näin kyllä hauen. Oli iso! Ainakin metrin mittainen! Tosin en pysty mittaa todistamaan, sillä kun hipsin varpaisillani, atrain tanassa, pitkin laituria, käännähti jättihauki takaisin kaislikkoon. Siellä se muljusi selkä pinnalla vielä pitkään. Turha oli yrittääkään sitä kaislikon keskeltä saada atraimen piikkeihin. Kun ei ole siipiä. 

  Jos olisin laiturilta päässyt yrittämään, olisin hauen iskenyt. Olisin, vaikka en itse asiassa tiedä, olisiko se ollut luvallista toimintaa. Täytyypä tarkistaa, vastaisuudenvaralle. On tärkeää, että tietää, mitä lakia tai asetusta rikkoo. 

  Katiskareissun jälkeen ryhdyttiin Hilpan kanssa vaihtamaan kasvulavoille multaa. Kärräilin alakasvimaalle ja pensaiden juurille yhtensä yli kymmenen kärryllistä. Sitten tilalle multaa kompostista, lisää ostetuista säkeistä. Kunhan vuodenkierto etenee sopivaan pisteeseen, ovat kasvulavat valmiina kesäkurpitsalle, kurkulle, pinaatille, salaatille.

  Touhussa kului aikaa liki puoleen päivään. Leivinuunissa oli touhutessamme kypsynyt kokonainen kana. Jos ilmat ovat ennusteen mukaisia tulevaisuudessa, saattoi olla viimeinen leivinuunin lämmitys ennen syksyä. 

  Iltapäivällä piti jo vähentää vaatetta. Silti hiki valui, kun arska paisteli, ja tuuli oli pohjoisen kantilla, eli ei pihalle juuri henkäillyt. 

  Otin savut moottorisahasta, raivaussahasta, sekä trimmeristä. Kaikki lähtivät ilman kommervenkkejä käyntiin. 

  Sitten tutkin, mistä johtuu, että pyykkiä pestessä ei meinaa viemäri jaksaa vetää poistovesiä, vaan ne nousevat aluksi altaaseen. Syy löytyi. Korjaustapakin on hahmoteltu. Väliaikainen ratkaisu on myös tehty, joten palaan asiaan tuonnempana. 

  Asiat ovat melko lailla mallillaan. Pumppu on Joken ansiosta ärhäkkänä. Pihat, kasvimaat, kasvulavat ovat lähes valmiina ottamaan kasvatettavat vastaan. Pieniä hankaluuksia, voimasanoja edellyttäviä tapahtumia, niitä esiintyy. Ne kuuluvat asiaan; ei käy liian itsestään selväksi elämä, eihän me missään Strömsössä olla. 

  Huomenna on agendalla ainakin alakasvimaan jyrsintä. Sinne ei tätä kesänä istuteta kuin auringonkukkia. Ehkä hieman hernettä myös, jos ylös ei kaikki mielessä oleva mahdu. Humalasalot pitää myös laittaa sojottamaan talon ja navetanmuurin nurkille. 

  Saattaa olla, että huomenna tulee otettua aurinkotuolit pihalle. Iltapäivällä siellä on lämmintä kerrakseen. Päiväkahvit nautitaan verannan pienellä terassilla. Paitsi ehkä ei. Vilkaisin Forecaa: puolipilvistä, alle 15 astetta, tuulikin kääntyy kaakkoon, eli puhaltaa suoraan pihalle. No, näkkyypähän.

  Meillä oli aikomus lähteä käymään Hollolassa ennen helatorstaita, eli 17. toukokuuta. Suunnitelma muuttui, kuten suunnitelmilla on tapana. Mennäänkin jo ensi torstaina, ollaan yö kotona, usmuutetaan perjantaina aamulla päiväksi Espooseen. Perjantai-iltana ajellaan sitten takaisin Anttolaan. 

MONENKIRJAVAA

 Monenkirjavaa on elo saaressa:

  -pumppu vi***lee

  -jyrsijä ei käynnisty

  -polveen koskee, kourat on rakoilla ja rikamilla 

  -vastapainoksi kuulin aamulla käen kukkuvan 

  -ilma lämpenee päivä päivältä

  -katiska löytyi

  -Pöyryn Joke tulee laittamaan pumpun liitoksen kohdilleen

  Tarkennukset ylläoleviin:

  Kaivon uusi pumppu heittäytyi herjaksi; ei kestä liitos, vaan pullauttaa putken irti. Pullauttaa, vaikka käytiin ostamassa tukiholkki. En tajua. Onko tuo yli 20 vuotta vanha alkuperäinen vesijohto jotenkin epäkurantti tämän päivän liitokseen? En oikein usko, mutta joku mättää. Onneksi Joke lupasi tulla tänään katsomaan. Tulee kuulemma muutenkin mökilleen, joka on peräti kolmensadan metrin päässä, tuossa niemen takana. Tässä kohtaa täytyy muuttaa sanojaan. Mainitsin blogissani, rinta kaarella: minkä putkimiehen maailma minussa menettääkään. Olisi pitänyt sanoa: Mistä tunarista maailma minussa eroon pääseekään!

  Olen parina päivänä yrittänyt tempoa puutarhajyrsintä käyntiin. Huonolla menestyksellä. Minun tekninen taitoni polttomoottorien suhteen on rajallinen. Tulpan  irrotin, ilmanputsarin syynäsin. Vanhalla konstilla olen monta kertaa yrittänyt moottoria käynnistää, eli tulppa irti, ruutalla hieman bensaa sylinteriin, tulppa takaisin, nykäisy. Kone hörähtää, polttaa "siemenbensan", sammuu. Minun järkeni sanoo, että moottori ei saa bensaa. Tankissa oleva polttoaine on pienkonebensaa, joten ei senkään pitäisi olla syy vikaan. Pitää konsultoida Hanelia, sillä hänessä maailma tulee menettämään kohtalaisen tee-se-itse-mekaanikon. 

  Polveen vihloo välillä. Koko pirun polven välillä unohtaa, kun tohottaa menemään rannan ja pihan väliä. Silloin tällöin sitten astuu huolimattomasti, polvi nuljahtaa hieman, sitten sattuu. Se on vaan kärsittävä.

  Käsissä on tosiaan rakkoja, naarmuja ja palkeenkieliä. Johtuu siitä, että kaikkia hommia ei hanskat käsissä tehdä, ja aina johonkin kättään touhutessa raapii. Hurme välillä pulppuaa. 

  Aamulla, heti kun menin ulos, kuulin käen kukkivan. Se antaa toivoa ja uskoa; kyllä se vielä kesäksi muuttuu! Ja ne päivät varmasti lämpenevät, jos välillä saattavat kylmetäkin.

  Nyt soi puhelin. Joke! Pitää lähteä hakemaan, kun hänellä ei ole vielä vene vesillä.

  Joke tuli, teki taikojaan. Taas pelaa vesi! Ammattihenkilö on ammattihenkilö!

  No niin, mihinkä jäin? Käkeen jäin, ja päivien lämpenemiseen.

  Katiska löytyi! Läksin aamulla pienelle veneretkelle. Ihan vaan katsomaan, josko norppaa näkyisi. Myös tutkimaan, onko kalasääskipariskunta taas pesällään. No, norppaa en nähnyt. Sääksistä en ihan täyttä varmuutta saanut. Kauempaa näytti, että pesän laidan yli pilkotti hautovan linnun pää. Koska kiikaria ei ollut matkassa, enkä kovin lähelle viitsinyt mennä häiritsemään, jää asia tuonnempana tarkistettavaksi. Lokkeja ja tiiroja liiteli sentään runsaasti. Hädissään liiteli, koska joka saarella, luodolla, karilla ne pesivät. Kuvan yksilö ei liidellyt, vaan poseerasi.

  Sörnäytin sieltä katsomaan, löytyisikö katiska. Avokkaan pohjoispäässä tiirailin ympärille, lähinnä vesilintuja ja yksinäistä joutsenta tarkkailin. Äkkäsin Kettusen saaren ja Avokkaan välissä kohon, vihreän viiden litran pienkonebensakannun, joka oli pystyssä puoliksi veden alla. 

  Minullahan oli tuollainen katiskassa! Eiku katsomaan. Oma katiskahan se sieltä löytyi! Oli jäälautta kuljettanut, niin kuin arvelinkin. Onnea oli matkassa sikäli, että jos olisi tuuli puhaltanut muutaman piirun pohjoiseen päin, olisi katiska matkannut aavalle Luonterille. Olisi voinut vaikka irrota yli 60 metrin syvänteen kohdalla. Etippä sieltä! Nyt pyydys oli matkannut varmaan ainakin varmaan 300-400 metriä, tarttunut pohjaan, sillä paikalla on juuri kohonarun verran vettä. Pienehkö made oli katiskan päätynyt. Laskin kasvamaan kohti maukasta keittoa. Nyt se on taas vakipaikalla pyytämässä. Katiska, ei matikka. 

  Pumpun korjaus tuli jo selvitettyä. Hilppaa katselee kruunajaisia. Voihan niitä katsoa, kruunajaisia, ei tule painajaisia. Tai voi jollekin kiivaalle monarkian vastustajalle tulla. Minä en vastusta, en puolla. Vaikka ei tuo monarkia ihan tätä päivää enää ole. Mutta maassa maan tavalla. 

AJATUSPAJA AVOKAS

  Kesäkausi on avattu, pian jo viikko saaressa oltu. Kesäkauden huomaa ainakin siitä, että pakkasta ei öisin ole kuin pari astetta, päivisin kipuaa mittari jopa kahteen plusasteeseen, eikä lunta ripottele kuin satunnaisesti. Ei myöskään vesitynnyrin pintaa tarvitse aamulla tuuralla rikkoa. Riittää, kun vähän kolhaisee.

  Sellaista joskus on kesäkauden alku. Ensi viikolla taitaa kuitenkin lämmetä. Saavat koivutkin sitten enemmän vihreyttä näkyviin, vielä ovat värit kortilla.

  Tällä kuvalla ei ole mitään tekemistä kesäkauden alun lämpötilan kanssa. Aamulla sen nappasin, ihan siksi, että aurinko sentään paisteli taivaalla. Kuvan nimeksi laitan Mansion on the Hill Neil Youngin biisin mukaan. Ei Niilo tosin ihan tällaista rakennusta laulussaan varmaan tarkoittanut?

  Tänään tehtiin kesäkauden ensimmäinen hankintamatka Mikkeliin. Aamusta lähdettiin, oltiin jo vähän yli kahdeksan Savon Sammutinhuollon pihassa, veneen sammuttimeen piti saada leima, Sammutinhuollosta jatkettiin Puuiloon, mistä siirtyi  autoon mm. puutarhamultaa, tuhkaimuri ja työpusakka, matka jatkui toriparkkiin, toriparkista Minna Torikahvilaan (siellä on onneksi myös lämmitetty teltta) morjenstamaan Minnaa ja Morttia, torikahvilasta S-Markettiin hakemaan Marskin Arinaleipä, hammastahnaa ja maitojauhetta, S-Marketista toriparkkiin, toriparkista Hankkijalle hankkimaan kasvusäkki, Hankkijalta Nesteelle bensaa ostamaan (euronkuvat vilisivät silmissä, kun autoon ja veneen irtotankkiin laittoi ysivitosta, perään kympin kannuun ysikasia ruohonleikkuria varten, Nesteeltä Tokmannille, sieltä tarttui mukaan pari polven lihasten jumppaamiseen tarkoitettua kuminauhaa (olin unohtanut sellaiset kotiin), Tokmannilta Lidliin, josta ostettiin viikon eväät, Lidlistä takaisin Anttolaan. Nytpä kertyi virkkeelle mittaa!

  Kun saaressa taas oltiin, tavarat oli roudattu veneestä, oli kello jo melkein kaksi. Oli aika syödä. Ulos en enää viitsinyt syönnin jälkeen lähteä, joten kirjoittamaan ryhdyin. Nyt on kirjoituksen kirjoitettu. Tämä oli taas tällainen pikakirjoitus. Eli ei tällä kertaa muuta AJATUSPAJA AVOKKAASTA. (Koska erilaiset ajatuspajat antavat lausuntojaan, kertovat näkemyksiään mm. Venäjän hyökkäyssodasta, niin miksen minäkin, mutta en kyllä sodasta.)

EPÄVAKAISTA, JA HARMIA MYÖS

  Eilen oli poutainen ja enimmäkseen aurinkoinen päivä. Tosin aika koleaa oli. Rakeitakin hetken sateli, kun aloittelin pesemään aamulla Piskolasta haettua moottoripaattia. 

  Tänään on sitten satanut. Aamuyöstä alkoi, aamuyöhön satelee, mikäli Forecaan uskoo. Näyttäisi olevan pikkutunneilla lumihiutalettakin kartalla, vaikka plussalla ollaan. 

  Koska sadepäivä on takana, niin sadepäivän ehdoilla ollaan eletty. Pihahommiin ei olla lähdetty. Minä olen vähän puuhastellut venevajassa. Korjasin myös puuliiterin takaseinän, joka oli alkanut pullistelemaan sisällä sitä vasten nojallaan olevan halkopinon painosta. Nyt on taas ryhdikäs, takaseinä.

  Ulkohommaa ilmeni kuuden jälkeen. Siis klo. 18:sta jälkeen. Kuului omituinen ääni, mitä ei tunnistettu, television päällä ollessa paikallistettu. Pian, kun Hilppa yritti laskea vettä keittiön hanasta, selvisi syy. Ei tullut vettä, vesijohto oli irronnut pumpusta, ja johto oli tyhjentynyt kaivoon vaimeasti koristen.

  Ei auttanut kuin lähteä tihkuun. Piti irrottaa ensi liitos yläpäästä. Sitten vedin vesijohdon ylös. Perään pumpun sitä kannattelevasta köydestä. 

  32 mm:n vesijohto on liitetty pumppuun messinkisellä puserrusliittimellä. Vaikka pumppu ei roiku vesijohdon varassa, vaan köyden kannatuksella, oli paine liitoksen irrottanut. Pienellä jamuamisella, lievällä kastumisella saatiin vika korjattua. Pumppu pelaa taas. 

  Kiristin liitoksen niin tiukalle kuin sain. Toivottavasti nyt pysyy. Kun Toni tulee ensi viikolla yhdistämään pumpun lopullisesti jakorasiaan (se toimii nyt väliaikaisesti jatkojohdolla), niin pyydän häntä laittamaan kaivosta sähkötaululle tulevaan kaapeliin tuulikaapin katon rajaan katkaisimen. Siitä on helppo katkaista pumpun virta siksi aikaa, kun ollaan poissa maisemista. Ihan siltä varalta, että liitos irtoaa joskus uudestaan. Tuo sama liitos, tai yläpäässä oleva, niin ikään puserrusliitos. 

  Kun tuota irronnutta liitosta korjattiin, meinasi sanaharkkaakin tulla. Turhanpäiväistä suukopua. Ei sentään syyttelyä tai muuta vakavampaa. Sellaista se yhteiselämä on. Näin 50 vuoden harjoittelun jälkeenkin. Tai varsinkin sen vuoksi. Se kuuluu elämään.

  Huomenna on poutaa, ainakin ennusteen mukaan, klo. 16:sta asti. Päästään jatkamaan pihalla duunia. Loppuviikko näyttäisi olevan melko vähäsateista. Viikonloppuun mennessä on siistimiset ja kasvimaan jyrsimiset tehty. On, vaikka torstaina lähdetään Mikkeliin ruokaa ja muita hankintoja tekemään. Pitkä lista on kertynyt. 

  

  Ensi viikolla taitaa vähän lämmetä. Peruna laitetaan maahan, jos ei ihan hurjaksi keli muutu. Uutta multaa pitää kasvulavoille vaihtaa. Kompostista saadaan vähän, kaupasta säkeissä lisää. Kukkapenkkeihin pitää kärrätä pari vuotta kompostoitunutta ihmistuhmaa. 

  Peruna ja sipulit tosiaan pian laitetaan kasvamaan. Muut istutukset saavat vielä odottaa. Mutta hommaa piisaa.

  Muutakin takaiskua on ilmennyt kuin tuo pumpun liitoksen irtoaminen. Vein nimittäin sunnuntaina katiskan tuonne Kummelisaaren eteläpuolella olevalle särkälle. Kun eilen haettiin moottorivene Piskolasta, niin sieltä palatessani ajattelin katsoa katiskan. Mutta en katsonut. Ei näkynyt kohoa missään! Ihme juttu. Liekö jostain varjorannalta vielä lähtenyt jäälautta irti, ja sattunut juuri katiskan yli kulkemaan? Ja jos on, niin onko vain katkaissut kohonarun, vai onko kuljettanut koko pyydyksen ties minne?

  On meillä ollut huonoa säkää katiskoiden kanssa, naapurilla ja minulla. Molemmilta on yksi katiska parin viime vuoden aikana kadonnut. Ja molemmilta on yksi kadonnut löytynyt. Tulee jo mieleen, että käykö joku kelvoton kiertelemässä maisemia pyydyksiä vohkiakseen? Jos joku alkaa kaupitella näillä seuduilla katiskoja halvalla, niin pitää ottaa kauppias luokalle!

  Totta puhuen en siihen usko, siihen varkaaseen. Joku muu selitys lienee todennäköisempi. Mutta toisaalta: kummallakin, naapurilla ja minulla, on yksi katiska mystisesti hävinnyt, eikä niitä ole yrityksestä huolimatta naaraamalla löytynyt. 

  Tuo juuri hävinnyt katiska oli melko matalassa särkällä. Kun tulee sopiva aurinkoinen ja tyyni keli, niin sen saattaa ihan silmilläänkin havaita, vaikka onkin vihreästä verkosta tehty. Naarata pitää tietysti myös. Mutta jos jäälautta on sitä kuljettanut, voro napannut, niin hyvästit saa heittää. 

  Jos katiskaa ei löydy, niin pitää varmaan tappio niellä, hankkia uusi. Hintoihinsa vaan tulee ahvenfilee tälläkin tavalla. Mutta kun verkolla ei alkukesästä saa pyytää, niin ainoa keino saada fisuja on katiska. Tai ei ainut. Voihan sitä kokeilla virvelöintiä tai uistelua. Niinpä! Kutuhaukea voisikin kokeilla virvelillä tuosta kotimatalasta. Aika polske siellä välillä käy.

  Sellaista tänne. Syreeniin pukkaa jo lehteä. Pian koivuun myös. Kyllä se tästä lämpenee, luonto pärskähtää eloon. 

  Vieläpä laitan kuvan. Kuvan, minkä otin äsken kusireissulla. Talon nurkalla on vesitynnyri räystäskourun alla. Se  täyttyy nopeasti, jos enemmän sataa. Silloin se alkaa tietysti valua yli äyräidensä. Siksi ei tynnyrin vieressä tahdo nurmi kasvaa, kuten kuvassa näkyy. Älysin laittaa "ylivuotoputken", minkä avulla liika vesi menee muutaman metrin päähän, eikä tulvi aina samaan paikkaan.