TARINAA HAKASTA, EN NARINAA RAKASTA

  Vuosi 1989. Olin töissä Rakennuskunta Hakalla. Työmaa oli valtava: Kontulan Asemakeskus. Riihimäellä oli juuri valmistunut yhdeksän asunnon rivitalotyömaa, missä olin ollut vastaavana. Lahden Hakalla ei ollut juuri silloin alkavia työmaita sillä alueella, jossa esimieheni työpäällikkö Helminen toimi, joten sain komennuksen Helsinkiin.
  Kun Kontulaan saavuin, oli siellä runkovaihe joiltain osin käynnissä, osa rakennelmista oli jo vesikatossa. Toimenkuvakseni määrättiin alaurakotsijoiden töiden  paimentaminen. Ei ollut ihmisen hommaa! Sillä työmaalla oli paljon pilkottu, eli teetettiin tiettyjä töitä ulkopuolisilla firmoilla. Sehän on jo pitkään ollut yleinen käytäntö, mutta siihen aikaan tapa oli vasta tekemässä tuloaan. Joten siellä oli perinteisten LVIS-urakoitsijoiden ja maalausliikkeen lisäksi kattofirmaa, teräsrakennefirmaa (peräti kolme, jollen väärin muista), laattafirmaa, lattiafirmaa, väliseinäfirmaa, alakattofirmaa, näin alkuun luetellen.
  Sen reilun puolen vuoden aikana, minkä Helsingissä kävin, oli "näppini alla" varmasti yli 20 eri alaurakoitsijaa. Eivät ne kaikki yhtä aikaa välttämättä olleet työmaalla, mutta kuitenkin. Näiden kanssa piti sitten aikataulut sovittaa, mestat tehdä valmiiksi, soitella perään, kun ei asentajia kuulunut, tekijöitä näkynyt.
  Minulla oli kaksi, parhaimmillaan kolme, omaa miestä kirjoillani. Heidän kanssaan piti saattaa mestat kuntoon. Hyviä miehiä olivat, ammattilaisia. Ei siitä muuten olisi mitään tullutkaan.
  Lisäksi minulle sälytettiin velvollisuus osallistua jokaviikkoiseen urakoitsijapalaveriin, kerran kuukaudessa pidettävään työmaakokoukseen, sekä kaiken kukkuraksi parin viikon välein kokoontuvaan "aivoriiheen".
  Urakoitsijapalaveri oli tietysti tärkeä; siinä alaurakoitsijoiden pomot, vastaava mestari ja minä kävimme läpi aikataulut ja seuraavan viikon aikana alkamaan suunniteltujen työvaiheiden tilanteen.
  Työmaakokouksessa koin olevani tyhjän panttina arkkitehtien, rakenne-, ja LVIS-suunnittelijoiden, sekä lukuisten aliurakkafirmojen johtajien keskellä näiden sättiessä toisiaan milloin minkin viivästymisen tai virheellisen suunnitelman syistä.
  "Aivoriihi" oli joku ihmeellinen kokeilu, jossa työpäällikkö, vastaava mestari, projekti-, ja hankintainsinöörit ja minä, sekä jonkin konsulttiyrityksen suitun oloinen mies (hänen koulutuksensa jäi minulle hämäräksi) istuimme tunniksi pöydän ääreen tavoitteena heitellä kommentteja jo toteutuneista sekä pian alkavista työvaiheista, lähinnä niiden toteutukseen liittyen. Tarkoitus lienee ollut synnyttää uusia ideoita työvaiheiden joustavuuden ja nopeuden parantamiseksi. Tosiasia oli, että valtaosa tuosta ajasta käytettiin ajankohtaisten uutisten ruotimiseen ja sisäsiittoiseen, minut itseni entistä ulkopuolisemmaksi saattaneeseen Hakan johdon ja organisaation haukkumiseen. Jos noista "aivoriihistä oli jollekin hyötyä, niin ainakin konsulttifirmalle, konsultin ajamasta autosta päätellen.
  No, saihan noissa kaikissa kokoontumisissa pullakahvit juodakseen.  

  Oli työmaalla Hakan miehiäkin yllin kyllin. Perustukset,  laudoitukset ja valut, elementtiasennukset, eri tilojen väliseinät (kevyet sellaiset tekivät muut), alapohjan tasaukset, puuovet ja -ikkunat, mm. tehtiin omilla miehillä. Mutta aika vähän Hakan porukkaa oli siihen nähden, mihin olin tottunut. Miestarvetta vähensi sekin, että kaikki alaurakat oli myyty aputöineen. Hakan puolelta saatettiin mestat kuntoon, annettiin nosturia tai mehumaijaa siirtotöihin. Jopa siivous, eli pakkausmateriaalit ja muut työstä aiheutuneet jätteen, oltiin urakoitsijat velvoitettu korjaamaan sinne tänne sijoitettuhin pisteisiin. Niinpä tuolla suurella työmaalla olikin Hakalla vain kaksi rakennussiivoojaa.
  Tavaran siirrosta vielä: Yksi mestari oli ihan sillä töin, että hoiti logistiikkahommia. Hänen kanssaan ja kauttaan piti sopia kaikki siirrot ja niihin liittyvät aikataulut. Hänen näpeissään olivat kaksi torninosturia ja kaksi traktorikaivuria, joissa oli myös trukkihaarukat. Samoin aika usein paikalla oleva autonosturi. Radiopuhelimen kautta hän näitä käskytti, hänen kanssaan piti kaikki tulevat rekka- sun muiden kuormien purku sopia.
  Olin hetken vähän isommalla työmaalla lainassa aiemmin ollut, mutta kyllä oli maalaispojalla aluksi kaikki uutta ja ihmeellistä.

  Meitä mestareita oli muistaakseni kuusi tai seitsemän. Pari oli jostain Itä.-Suomesta tullutta keltanokkaa, jotka asuivat Hakan heille vuokraamassa rivitalohuoneistossa. Oli myö yksi lievästi ms-taudin rampauttama mestari. Hänen kätensä olivat jääneet, tai näivettyneet, tyngiksi. Mutta hyvin hän hoiti maanalaisten kerrosten lattiavalujen valmistelun. Muistan, että hänellä oli tuliterä pikku-Mazda, joka oli varusteltu hänelle ajoon soveltuvaksi. Sen hinnasta puhuttiin, koska se oli oli alhainen; hän sai sen muistaakseni verovapaana, ja olisiko muutakin avusta varusteluun tullut valtiolta?
  Vakituisesti paikalla olivat myös työmaa-, ja hankintainsinööri.
  Työmaaruokala oli tietenkin perustettu lukuisaa tekijäjoukkoa ravitsemaan.

  Tuolta työmaalta on mieleeni jäänyt muutamia värikkäitä persoonia, erilaisia anekdototteja.

  Vastaava mestari piti homman hyvin näpeissään. Hänen aikansa kului pitkälti suunnitelmien kanssa omassa huoneessaan. Mm. rakennepiirustuksia tuli kaiken aikaa, niitä piti jopa aika ajoin kovistella. Oli tainnut insinööritoimista haalia liian ison kakun? Työmaakierroksella, jollei mitään tähdellistä ilmaantunut, vastaava kävi aamulla töiden alkaessa, ja toisen kerran joskus iltapäivällä.
  Siihen aikaan suhtautuminen tupakointiin oli erilainen, kuin nykyään. Mutta Kontulan asemakeskuksen työmaalla ei terävässä päässä tupakoitu! Siitä piti vastaava mestari Lempinen huolen! Ei ollut yksi, eikä kaksi, niitten miesten lukumäärä, jotka vastaava passitti pihalle, näitten tultua haikupilli hampaissa toimistotiloihin.

  Hankintainsinööri oli vanhempi herrasmies. Paljastui, että hänellä oli tuttavia, joilla oli mökki Anttolassa, Pitkälahdella. Seudut olivat hänelle tuttuja jokakesäisten vierailujen ansiosta. Hän sai minun kaaliini iskostettua, että Avokkaansaari ei sijaitse Saimaalla, vaan Luonterilla!

  Erään teräsrakennefirman kaksi asentajaa, heitä kutsuttiin Tikuksi ja Takuksi, olivat niin tottuneita kantamaan teräspalkkia tai -putkea, että kävelivät tauollekin peräkkäin oikeat kädet hartin päälle nostettuna. No, ainakin melkein.

  Minun kaksi vakimiestäni olivat armottomia työmiehiä. Toinen, rakennusmies, jota käytin lähinnä piikkaukseen. Sellaista betonirakenteista työmaata ei nääs ole olemassakaan, missä kaikki läpiviennit, etc., olisivat huomioitu, tai jos olisivat, niin eivät ne ainakaan paikoillaan ole. Joten hänelle riitti puuhaa. Ainoa miinus miehessä oli se, että kuningas alkoholi sai joskus yliotteen, mistä seurasi silloin tällöin rokulimaanantai. Mutta niin hyvä duunari hän oli, että yritin pitää hänestä kiinni pienistä harmeista huolimatta.
  Toinen kirjoillani olleista oli "yleismies", häneltä sujuivat myös timpurin työt, mutta tarttui muksisematta lekaan tai isoon Hiltiin.
  Nämä vellokset olivat kaverita myös "siviilissä": he pitivät keväästä syksyyn yhdessä verkkoja Helsingin vesillä. Silakkaa, kampelaa, lohta, mitä kaikkea noilta seuduilta saikaan, he pyysivät. Samoin uistinta kuulemma välillä kävivät vetämässä.
  Jos piikkausekspertille oli sattunut "musta maanantai", huomasin sen ensimmäisenä siitä, kun hänen kaverinsa piikata jyrryytti rokulimieheltä edellisellä viikolla kesken jääneellä mestalla. Se oli toveruutta se.
  Minulla oli tosi hyvä suhde näihin alaisiini. Kun he kuulivat, että oli irtisanoutunut, toivat he viimeisinä päivinä minulle kaksi omatekoista peltistä viehettä ja pullon jaloviinaa. Taisi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kirjoillani olleet ovat minua muistaneet. Mitähän kaveruksille kuuluu? Liekö elossa, olivat minua jonkin verran vanhempia.

  Toisen torninosturikuljettajan muistan olleen tavoiltaan kuin kollegansa Lahnalammen Pauli Lahden Hakalla. Eli kun tämä urho kiipesi seitsemältä aamulla torniinsa, ei hän sieltä alas tullut, ennen kuin työt loppuivat. Reppu selässä hän kipusi. Eväät ja kusiastia kai repussa olivat? En ainakaan koskaan nähnyt hänen ylhäältä alas lorottelevan. Tai sitten ranakuski omisti varsinaisen seurapiirirakon!
  Tuosta Lahnalammen Paulista vielä. Hänellä oli mökki Ruotsalaisen rannalla, ja hän kalasti, sai myös, sieltä runsaasti siikaa. Niinpä loppukesäisin ja syksyisin löytyi Paulin nosturin vieressä läjä alas heitettyjä siianruotoja.

  Maalausliikkeen työjohtaja oli alkoholisminsa selättänyt n. viisikymppinen mies, joka oli heittäytynyt himokuntoilijaksi. Maratooneja veteli useita vuodessa. Niinpä viikottaiset urakoitsijapalaverit tahtoivat lipsahdella tulevan Bostonin maratonin puolelle.
  Bostonissa mies myös kävi, juoksi maratonin loppuun. Aikaa en muista, mutta hattua nostan.

  Melko raskasta hommaa se oli. Varsinkin pimeänä vuodenaikana ajaminen oli kuluttavaa. Siihen kai lopulta kylläännyin, koska sanoin itseni irti, siirryin pienemmän yrittäjän leipiin. Firma sai minut houkuteltua hyvällä palkkatarjouksella palvelukseensa. Niin jäi kahdeksan vuoden taival Hakalla siihen. No, kohtahan se keikahti Haka, Suomen suurin rakentaja. Eipä olisi silloin uskonut. Mutta niin kumsahti uusi työnantajakin, ja seuraava myös, kun 1990-luvun alkupuolen lama ravisteli oikein kunnolla rakennusteollisuuttakin.

Sen koomin en ole rakennushommissa vieraan palveluksessa ollut. Minkä pikku keikkaa tekevänä duunarina, joskus "himmeästi", pakko tunnustaa. Joten "degeneroitunut rakennusmestari" on aivan oikea termi minua kuvaamaan.

HORNETTEJA JA MUITA HAVAINTOJA

  Eilen kotimatkalla oli Lusissa markkinat. Ilmavoimat pitää harjoituksia, ja varalaskeutumispaikka oli liikenteeltä suljettu. Väliaikainen väylä kulkee Lusinsuoran pohjoispuolella. Sielläpä oli porukkaa Hornetteja ällistelemässä! Oli vanhaa, oli nuorta, oli lasta, oli naista. oli miestä, oli autoa, oli mopoa, oli fillaria, oli traktoria. Laumoittain ihmisiä, hyvä jos ei toiselle sadalle kohoava määrä tuijotti rävähtämättömin silmin, useimmat kameran etsimen tai kännykän näytön kautta, nousukiitoaan aloittavaa tuhonkylväjää.
  Pelto oli tehty parkkipaikaksi. 4 €/auto näkyi maksu olevan. Joku maajussi on oivaltanut bisnesidean. Mitä lie maksavat makkarakärrin ja kahvikioskien pitäjät paikastaan vuokraa?
  Mikä vetää tavallista ihmistä, tolkun tallaajaa, katsomaan, kun miljardien vehkeet pitävät infernaalista melua? Kokevatko he olonsa turvallisemmaksi, kun koneet pörräävät kerosiinia ahmien Päijät-Hämeen ja Etelä-Savon rajamaisemien yllä?
  Takuun voi antaa siitä, että jos Lusinsuoralla viikko pidettäisiin rauhanmarssiharjoituksia, olisivat autoilijoiden reaktiot tulikivenkatkuisia, eikä yhtään makkarakauppiasta telttoineen ilmestyisi pellolle.
  No, valmiuksia pitää kai ylläpitää (tahaton soinnitus). Vaan immeisten uteliaisuus vähän kummastuttaa. Eipä silti, jokaisella on omat huvinsa ja mieltymyksensä. Niin sen pitää ollakin. Mutta kun ei edes yksiäkään kuulosuojaimia havainnut, vaikka auton sisällekin aistittuna nousun meteli oli melkoinen.

  Pressaehdokkaat ison veden tuolla puolen kohtasivat ensimmäisessä väittelyssä. Asiasta kuultuna arvioivat asiantuntijat, ettei kumpikaan juuri uusia kannattajia tapahtuman johdosta saanut. Clinton selviytyi, asiantuntijoilta asiaa kysyttäessä, vastustajaansa hieman paremmin. Nämä olivat YLEN asiantuntijoiden asiantuntevia lausuntoja. Kun klikkasin auki IS:n sivut, rävähti ilmoille otsikko: "100-0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää miten tahtoi!" IL puolestaan kertoo: "Trump alitti maassa maaten riman." Katselijakyselyjen mukaan Clintonin kannatus oli 62 %, Trumpin 27 %. Asiantuntijat tuntevat asiansa, mutta äänioitetut, ja niistä vielä ne, jotka vaivautuvat äänestämään, ratkaisevat vaalin. Toivottavasti nuo kyselyyn vastanneet painuvat myös äänestämään. En minä mikään Hillary-fani ole, mutta toinen vaihtoehto kauhistuttaa.

  Tämä viikko tulee kulumaan nopeasti; on jo tiistai, vaikka tuntuu maanantailta. Johtuu tietysti siirretystä viikonlopusta. Ei isommin ole suunnitelmia, päiväohjelmat kulkevat totutuilla poluilla. Mutta lauantaina tietysti Helsinkiin Iiriksen juhliin. Sitten onkin sunnuntai, ja maanantaina silmää korjauttamaan. Muutama päivä pitää yksisilmäisenä olla, kuukausi tippoja tiputella. Eiköhän se siitä, rutiinileikkaus.

  Liki kolmen viikon paussi tulee mökillä käyntien väliin. Laitoin ilpin tekstarilla komennettavaksi, turhaan se itsekseen puhaltelisi, vaikka ei näillä keleillä paljonkaan energiaa tarvitse. Tulee samalla testattua, mikä on meiniki torstai-iltana 13.10, kun on käskyttänyt samana aamuna pumpun pöhisemään +23 asteen asetuksilla. Varmaan on jo juvalaisiin makkuulämmä.

  Hilpalla alkaa duuni taas tänään vasta 11:30. Mutta mennään kymmeneksi Lahteen, Elinan kanssa ostamaan Iirikselle synttätrilahjaa. Siis Elinalta, se lahja. Me ollaan jo omamme klaarattu.
  Iiris on kuulemma oppinut päiväkodissa uusia lauluja, niitä illalla sängyssä laulelee. Hyvin kuluu myös hoidossa syövän ja päiväunen nukkuvan.
  Kyselykausi on samaten alkanut. Kaikesta pitää udella, että miksi noin teit, miksi noin tehdään? Utelias ihmisenalku oppii. Ja jos saa oikeat vastaukset, oppii oikeita asioita. On taival kohti aikuisuutta hyvällä alulla.

  Kohta pitää hakea autonpesuvehkeet; oli kosteina soratiet, pitää mennä pirssi puunaamaan. Eihän sitä kaksivuotisjuhliin kehtaa likaisella autolla mennä, eihän?

Loppuun Ykspihlaja, eikä mikään Kuuskajaskari

SYYSTOIMIA

  Eilen oltiin Mikkelissä, huomenna en muista missä. Mutta arvelen, että Hollolassa huomenna ollaan, illan kahussa.
  Hyvä oli taas tänne tulla, kun oli valmiiksi haalea mökki. Kammarin uuni lämmitettiin, samoin leivinuunia pesällinen. Aamulla vielä kunnon uunillinen korvennettiin. Maukasta tuli karjalanpaistista tiilimurikan sisuksissa.

  Vähän ovat puut saaneet väriä viikossa. Kukat alkavat olla kukintonsa kukkineita. Minkä joku satunnainen tattari meinaa vuodenajoissa sekaantua.

 

  Muutakin on puuhailtu. On oltu paskakuskina (huussin tyhjennys), kalastajana (verkot järveen), siistijänä (soutuveneen pesu), putkimiehenä (rannan pumppu hibernoimaan), kuljetushommissa (pihakalusteet talvisuojaan) ja energiatehtävissä (veneen akku lataukseen).

Venhe kiiltää, ku sanonko mikä?

  Nyt voinkin heittää, vatsa pullollaan karjalanpaistia, lossiksi. Tai ensin kirjoitan minkä kirjoitan. Myöhemmin katsotaan "Syrjäinen maa" tallenteelta. Sitten saunaan. Olo on muutenkin, kuin lauantaina, koska eilen vasta tultiin. Ihan piti korviaan höristellä, kun Kansan radio alkoi paasata. Tämä siirretty viikonloppu sopii kyllä aivan mainiosti; eilen suorastaan nautin moottoritien hiljaisuudesta, niska punaisena kaasua painavien kuljettajien puuttumisesta.

  Eilisen jälkeen tuntuu lohdulliselta, että Suomessa on sentään rasisminvastaisissa mielenosoituksissa väkeä enemmän, kuin maahanmuuttovastaisissa tai suoranaisesti rasistisissa kokoontumisissa. Jospa meillä on vielä toivoa?

  Hanelikin soitteli. Sain kuula yhden nuoruudenystävän poistuneen joukostamme. Tosi ikäviä uutisia, vaikka en hänen kanssaan ollut yhteyttä vuosikymmeniin juuri pitänytkään. R.I.P.

  Huomenna, kun ovet täällä reikeliin laitetaan, niin seuraavan kerran tullaan torstaina 13.10. pidennetttyä viikonloppua viettämään. Silloin riittää varmasti lehtien haravoimista.
  Tarkoitus on sitten ainakin joulukuun alkuun Luonterin seuduilla parin viikon välein poikkeilla. Säävarauksella, tietty. Sydäntalvi rauhoitetaan, mutta helmikuun lopulla taas pikkuhiljaa palaillaan.
 
  Äkkiä tuo aika kuluu, Iiris täyttää ensi lauantaina kaksi ajastaikaa! Juhliin mennään, totta kai. Ovat hyyränneet sieltä läheltä jonkin tilan, missä mahtuu koko juhlaväki, niin kaverit, kuin aikuisetkin, yhtä aikaa olemaan.
  Anni ja Katriina tulevat bussilla Mikkelistä Lahteen, siitä kanssamme Helsinkiin. Elina lähtee tietysti myös. Kyllä ne hyvin mahtuu kolmestaan takapenkillä matkustamaan, kolme hoikkaa likkaa. Taitaa äiti olla kaikista soukin.
 Iiris on jo ennakkolahjana saanut Jonilta kitaran. Kovasti soittelee ja laulelee tyttö, kertoivat. Eipä taida soinnut vielä ihan puhtaina tulla, eikä laulukaan. Mutta hyvä on nuorena aloittaa.

  Nyt sitten lopulta lyön oikeasti lossiksi. Sivistyssanakirja kertoo, että "lyödä lossiksi" tarkoittaa "antaa periksi". Joten sen verran pitää lossina olosta lyödä lossiksi, että käyn saunan tuikkaamassa lämpiämään. Muuten ollaan,kuin ne kuuluisat kanat!

KAUPPAKESKUKSEN KUULUMISIA

  Istun Ciao!Caffee'ssa ja kirjoitan. Pitkästä aikaa. Joskus keväällä, puolisen vuotta sitten, edellisen kerran täällä naputtelin. Tarkkasilmäisimmät lukijat?, lukijat ylipäätään?, ehkä huomaavat, että edistystä on tapahtunut. Nyt on nimittäin sen verran veikeemmät värkit, että tabletilla ja näppiksellä kirjoittaminen sujuu ääkkösten kera. Ja kaikki muutkin merkit ovat kohdillaan.

  Täällä on meneillään Trion Karnevaalit. Muusta sitä ei huomaan, kuin siitä, että hempeä naisääni livertää jatkuvalla syötöllä eri liikkeiden tarjouksien autuuden kaikkivoipaisuudesta. Se soveltuu oivallisesti muutaman liiketilan remontin porausääniin. Ihmisiä täällä ei normaalia iltapäivää enempää näy. Ehkä kohti viikonloppua meno vikastuu.

  Triohan on kauppakeskus Lahden keskustassa. Täältä löytyy lukuisa määrä liikkeitä; on liki kymmenen vaatekauppaa, viitisen kenkäkauppaa, kaksi apteekkia, kaksi pankkia, neljä kahvilaa, yksi ravintola, R-kioski, kaksi urheiluliikettä, joista löytyy erittäin paljon erilaisia urheiluasusteita ja erittäin vähän urheiluvälineitä. Lisäksi on erilaisia butiikkeja, puhelinmyymälöitä, vakuutuspisteitä, ruokakauppa, luontaistuotekauppa, Tokmanni, tulostinmustekauppa ja pari tilpehöörimyymälää, sekä ympärivuorokauden auki oleva kuntosali. Ainakin nämä, äkistään muistellen. Sekä melko runsaasti tyhjiä liikehuoneistoja. Kaikki nämä kolmessa kerroksessa, alla pari kerrosta parkkihallia, yllä vielä ainakin pankin tiloja ja toimistohuoneistoja.

  Jos vielä olisi Alko ja rukoushuone, ei täältä olisi tarvetta ikinä poistuakkaan. Ja onhan tuossa hotellikin, yöpaikka, mihin pääsee ulkoilmaan vaivautumatta. 

  Kuinka kauan se joku mies on asunut jollain lentokentällä? Pitäiskö heittäytyä ennätyskokeiluun. Pussin päälle se kyllä kävisi. Ja saattaisi rouva julistaa suhteen päättyneeksi. Joten pysykööt ennätysmietteet ajatusten tasolla.

  Päivällä soitti äitini Elina hädissään. Kysyi, että tulenko Hilppaa hakemaan? Kerroin tulevani. Äiti sanoi löytäneensä erääntyneen laskun keittiön työpöydän nurkasta. Pyysi sen hakemaan, sillä Hilppa hoitaa ne hänen vähät laskunsa, mitkä eivät mene suoramaksuina. 

  No minhän käväisin laskun hakemassa. Siinä oli eräpäivä, 3.10.2016! Eli lasku oli varmasti kolhtanut postiluukusta vasta äskettäin. Ei Elinan muisti ja hoksottimet ole enää ihan priimakunnossa. Mutta hyvä, että huolehtii laskuista, tällä kertaa erittäin ajoissakin. 

  Äiti on kaiken kaikkiaan ollut viime aikoina melko pirteässä kunnossa. Soittaa joka aamu, ennen kuin minä olen ehtinyt hänelle päin kilauttaa. Minä en viitsi ennen puoli yhdeksää soitella, etten häntä herättäisi, mutta tänääkin vanha rouva pirautti jo puoli kahdeksalta. Toivottavasti olotila pysyy vakaana. Mutta ysinelosen vuosilla, niin kuin ei vähäisemilläkään lukemilla, osaa huomista tietää.

  Soitin eilen Päikkäriin kysyäkseni, olisiko jo tietoa kaihileikkaukseni ajankohdasta. Kuinka ollakaan, sain kuulla, että aika on 3.10, ja että kirje oli tiistaina lähtenyt taivaltamaan tuota välillämme olevaa n. kolmen kilometrin matkaa. Kirje selviytyi taipaleesta kahdessa päivässä, tänään se löytyi postilootasta. Kuoressa oli ohjeet, resepti silmätipoille sekä kyselylomake. Eipä niissä mitään ihmeellistä ollut. Noin neljän viikon kuluttua operaatiosta pitää mennä jälkitarkastukseen, ja jos kaikki on hyvin, niin uudet lasit pystyy hankkimaan. 

  Suunnilleen neljä ja puoli kuukautta kului siitä, kun minut oltiin kirjattu leikkausjonoon. Eli hoitotakuussa pysyttiin, kevyesti. Saapahan pian tuonkin riesan hoidettua pois elämästään. Nyt tulikeskeytys! Jatkuu tuonnenpana.

  Joo, kirjoitan nut kotona. Nimittäin äsken Triossa jäi homma vaiheeseen, kun Hilppa yht'äkkiä seisoi vieressäni! Oli ollut jokin palaveri, ja hän vapautui ikeestä puoli tuntia normaalia aiemmin, Oli soittanut, mutta kun en vastannut, tiesi, mistä etsiä. Vaikka puhelin oli paidan rintataskussa, värinä ja soittoääni päällä, en kuullu mitään, tuntenut väristyksiä lain. Olin kai niin keskittynyt kirjoittamaan. Toinen vaihtoehto, todennäköisempi, on se, että minä olen viimeinen Elinan hoksottimia arvostelemaan. 

  Nyt kuitenkin kotona ollaan, lopettelen tämän jutun, Hilppa duunaa tuorepastaa ja tattikastiketta, viimevuotisista tateista tekee. Onneksi niitä on, kun tänä vuonna ei ole pakkaseen asti ainoaakaantattipussukkaa ennättänyt. Josko niitä ensi viikonloppuna löytyisi? On kylmien öiden jälkeen muinakin syksyinä satoa varsinkin koivutateista ilmaantunut.

  Nyt tää on tässä. Seuraavan kerran kuulumiset tulee Anttolan maisemilta, oletan.

Ennakkona kuva kahden vuoden takaa

REVERA

  Eilen oli aamulla vain kolmisen astetta plussan puolella, tänään pari tikriisiä enemmän. Itse asiassa tälläsin eilen aamulenkille kerraston, urheilukerraston laitoin kylmää torjumaan. Ja pipon myös. Simmarit, sammarit ja kummarit saivat jäädä kaappiin.  Ei lämmä luita riko. Hyvä oli alenevan kuun valossa taivaltaa.

  Hauska sana, tuo kerrasto. Kirjasto, varasto, tarpeisto, osasto, jaosto, aarteisto, nuotisto, kortisto, välineistö, päällystö, miehistö, suolisto, hermosto, kortisto, etc. Miksei muuten koivikko ei ole koivisto, männikkö männistö , tai kuusikko kuusisto? Paitsi sukuniminä. Tai miksei saaristo ole saarikko? Toisaalta kieli hakee uomansa; kyllä nuorikko sopii suuhun paremmin kuin nuoristo. Mutta kerrasto? Vaatteisto kuulostaisi järkevämmältä. No tietysti vaatekerrasta se juontuu, ainakin luulen. Olkoon siis kerrasto. Tässä tämä tiedosto.

  Kerrastosta vielä. Kun olin nöösipoika, laitettiin tulipalopakkasilla päälle lisäksi raappahousut, joita myös, edesmenneen enoni Ollin sanassa, Ylä-Lapin välihousuiksi kutsutaan, jalkaan töppöset, käteen villatumput sekä nahkarukkaset, päähän kotona neulottu pipo, minkä päälle akkoloihen huivi leuan alta kiinni sidottuna. Sillä varustuksella tarkeni hiihdellä tervatuilla mäystinsuksilla Sappulanselän yli kirkolle kouluun, vaikka vähän pakkanen paukahteli, viima vihelteli. Kun kytteliä oli suksen pohjaan sipaissut, luisto pakkasella oli loistava. Pitoa ei tietysti lainkaan, mutta mitäs pidosta, järven jäällä.
  Eivät taida nykyään soveltua slim fit-farkkujen sisään, raappahousut, Huopikkaisiin toki lahkeet hyvin mahtuisivat. Mutta ei ole näinä aikoina juuri tulipalopakkasia. Ja jos joskus on, harvoin on ihmisrukan pakko ulkona olla, saatikka työjellä. Jos, syystä tai toisesta, on, löytyy lämitettävää sukkaa ja käsinettä, fleecekerrastoa, untuvatakkia, korvuksellista thinsulatehattua. Kyllä niillä pärjää pilkkimies eli muu vakavasti nyrjähtänyt harrastaja, tahi työlainsäädäntöä kiertävä ahertaja. 

  Maailman-cup lätkässä alkoi Suomelta mollissa. Joku alan auktoriteetiksi mainittu julkaisu on kai kirjoittanut, että Suomi ei voita turnauksessa yhtäkään ottelua. Suapi nähä. Tai lukea, kun tulevat matsit aamuyöstä. Paitsi Suomi-Ruotsi näköjään tänään illalla Hollolan aikaa pelataan. Jatkon kannalta pakkovoitto edessä. Kun ei puristaisi mailaa liikaa leijona.

  Uusnatsit puhuttavat. Jenkeissä paukkuu pommeja asemilla ja ulkoilureiteillä. Anne Berner selittää, Sipilä puolustaa.  USA pommittaa liittolaistaan, kun ei muuta aselevon aikana keksi. Eli maailmassa kaikki hyvin. 

  Yhden uhrin vaati Suomen Vastarintaliikkeen mielenilmaus. Tuosta tapahtumasta voi sanoa a priori, että mieletöntä touhua, ja a posteriori, että sairasta meininkiä. Jari Tervo puhui osuvasti Arto Nybergin sunnuntaisessa ohjelmassa. Joku persujen kansanedustaja, jonkun valiokunnan puheenjohtaja (ei jäänyt nimi mieleen, enkä jaksa penkoa, koska se ei ole oleellista) oli kommentoinut kuolemaan johtanutta pahoinpitelyä "harmilliseksi sattumukseksi".  Tervo sanoi, että "harmillinen sattumus" on, jos vaikka kahvikuppi kaatuu puhtaalle valkealle liinalle, mutta ääriliikkeen tekemä väkivalta ei koskaan. 

  Jos joku nykyään voi yöuniani vaikeuttaa, on se äärioikeiston kannatuksen jatkuva lisääntyminen Euroopassa, muuallakin. Pitää vain muistaa neuvo: "Älä stressaa asioista, joihin et voi vaikuttaa". Tai voihan siihen sen verran vaikuttaa, että tuo oman kantansa selkeästi julki. Miten, ja minkä verran, se vaikuttaa, on sitten arvailujen varassa. Mutta jokaisen pitää puolensa valita, mielipiteensä ilmaista. Onneksi nuo ääriliikkeet ovat täällä vielä melko pieniä jäsenmääriltään. Huolestuttavaa on se, kuinka moni hiljaisessa mielessään on asioista natsiliikkeen ajatusten kannalla, ja kuinka helposti ja kiihtyvällä tahdilla heidät saadaan liittymään liikkeeseen, passiivisesta hyväksynnästä tekoihin? Hallitus ja arvoisat edustajamme: Lainsäädännön avulla rivakasti tuollaiset liikkeet kriminalisoimaan, pliis!

  Ulkona paistelee, kaunis syyspäivä. Hilpalla alkaa duuni 11:30, pääsee 19:00. Lähden rouvan kuskaamaan. Tavaksi on tullut käydä tiistaisin hakemassa Launeen Prismasta Marskin Arinaruisleipä, maailman paras teollisesti tehty leipä. Launeen Prisma on tietääkseni ainoa kauppa, minne leipää näillä seuduilla tuodaan kerran viikossa. Tiistaisin sitä on tarjolla. Meidän kulutuksella se menee neljään osaan ja pakkaseen. Näin on koko viikoksi tuoretta, lähes nuoruuden maalaisleivän veroista purtavaa.
  Vielä kun joku etevä kauppias alakaisi rahdata Siiskosen Kauraleipää Lahteen, olisin tyytyväinen, iloinen ja onnellinen.

Noiden kanssa Marskin leipää Avokkaassa viime lauantaina. Aika monta tähteä, millä asteikolla tahansa. 

  Kohta hörpitään välikahvit, yhdentoista korvilla Hyundain nokka kohti kaupunkia. Huomenna on siivouspäivä. Ikkunatkin pitää ennen pakkasia pestä, mutta viirailen sitä vielä. Lauantaina rouvalla duunia neljään, siitä heti Anttolaan, takaisin maanantai-iltana. Maailmalla tapahtuu, Suomi pelaa, hallitus budjetoi, elämä kulkee latujaan.

SALAATTI KUKKII

  Pilvipuotaista syyspäivää Avokkaassa toivotellaan. Eilen tänne päräytettiin. Elina oli matkassa, jäi Piskolaan.
  Kun oltiin illalla Parkkilan kohdilla, soitti Haneli, kyseli aikataulusta. Kun kerroin, sanoi: "Hyvä. Oon just lähössä nuotalta, suatte muikkuja."
  Niin myös saatiin. Iltapäivällä menevät haikuuntumaan. Hyvän kokoisia olivat, ihan paist'muikkuja. Mutta kun oli varattuna muuta kalaa matkaan, menevät häkäpönttöön.
  Tuvassa oli +16, kun tultiin, niin kuin pitikin. Pumppu +23:een, kammarin uuniin ja hellaan tulet, kohta näyttivät mittarit pariakymppiä. Hyvä keksintö tuo pumppu.

  Aamulla tälläsin ulko-oveen tiivisteet, kun päivä paistoi läpi, varsinkin alalaidasta. Sitten vaihdoin pari pihapiiriä valaisevaa valonheitintä halogeeneistä ledeiksi. Kävin hakemassa soollisen torvisieniä. Pärryytin moottorisahan tankin tyhjäsi tehden samalla metsänhoidollisia toimenpiteitä. Tyhjäksi sen vuoksi, että sain tilalle pienkonebensaa talvea vasten. Vielä ajalin osan nurmikosta, oletettavasti viimeistä kertaa tällä kaudelle, ja pesin leikkurin painepesurilla.
  Noissa puuhissa päivä kulahti puoliseen saakka. Nyt on syöty, kirjoittelen ennen savustamista ja saunanlämmitystä.
  Verkkoja ei viitsitty laskea, kun mukana oli torin matalikolta hankittua sekä Hanelilta saatua veden viljaa.

  Huomenna pitää aloitella talvisäätöjä asettelemaan. Tai ei oikeastaan juurikaan, kun tuon ruohonkin jo leikkasin. Viikon päästä kuitenkin tänne tullaan, joten vedet saavat vielä jäädä päälle. Mutta sen jälkeen tulee luultavasti kolmen viikon paussi, joten ainakin rannan pumppu pitää laitta talvehtimaan. Eikä kasteluvesiä enää tarvita, saunavedet jaksaa kantaa. Voi olla, että keittiöön jätän vielä paineet päälle. Ei ainakaan sisälle pakkanen tule, tuskin ulkopuolellekaan merkittävissä määrin; vedet ovat isossa altaassa vielä melko lämpimät.

  On ollut salaattiviljelmä tuottoisa. Tuokokuun lopulta asti sitä syöty, minkä maha on vetänyt, mieli sietänyt. Nyt se rehottaa liki metrin korkuisena, alkaa kukkimaan.

  Kovinkaan paljon ei ruskan värejä pihapiiristä havaitse. Osa koivuista on keltaruskeina, yksi vaahtera lievästi keltaisena. Ehkä viikon päästä ovat värit paremmat. Mutta harjaneilikat, jotkin muutkin kukat, kukkivat.

  Tuossa moottorisahaa ja ruohonleikkuria pärryytäessäni tulin pohtineeksi jostain viikolla esiin putkahtanutta kysymystä: "Mitkä ovat ihmiskunnan kymmenen merkittävintä saavutusta?"

  Siinäpä pulmaa kerrakseen. Ja tekipä kuka tahansa millaisen listan tahansa, polemiikkia tulee riittämään. Googletin asian. Tuloksena mm. 10 merkittävintä keksintöä. Ne olivat ei tärkeysjärjestyksessä:

  -höyrykone

  -raha

  -kaukoputki

  -mekaaninen kello

  -lentokone

  -antibiootit

  -aura

  -kirjoitustaito

  -pyörä

  -Gutenbergin kirjapaino

  Omalle listalleni laittaisin, äkistään ajateltuna, ainakin auran, kirjoitustaidon, kirjapainotaidon ja höyrykoneen. 

  Vaikkapa antibiootteja ei milelestäni voi pitää keksintöinä, nehän ovat olleet jo olemassa. Löytäjän arvo ja arvostus on asia erikseen.

  Tärkeä on pyöräkin, mutta eiköpä tuo ole keksitty ihan ittekseen: kun on neliskanttisella pöyrällä aikansa työnnelty, on kulmat kuluneet pois.

  En tässä nyt ryhdy omaa ehdotustani "Ihmiskunnan kymmenestä merkittävimmästä saavutuksesta" väsäämään. Mutta kai siihen kuuluisivat auran, kirjoitustaidon, kirjapainitaidon ja höyrykoneen lisäksi ainakin Egyptin pyramidit, Stonehenge, the Beatles ja Juri Gagarinin lento. Pyramidit ja Stonehenge siksi, että ne ovat omana aikanaan tehtyinä sellaisia saavutuksia, joille ei nykykytekniikan avulla  toteutettuna osaa edes kuvitella vastinetta. Ja ne ovat arvoituksensa osanneet pitää salassa kaikkitietävältä nykyihmiseltä tähän päivään asti. Beatles siksi, että vaikka se ei soittanutkaan maaiman parasta iusiikkia, eikä keksinyt oikeastaan mitään uutta, se aloitti aikakauden, jolle ei loppua ole näkyvissä. Juri Gagarin siksi, että lento saattoi olla alkusoitto tapahtumille, jotka mahdollistavat ihmiskunnan säilymisen.

   Nyt alkoi kahvi tuoksua nokkaan, kiitos rouvan. Eiku korvikkeelle, sitä myöten savustusta valmistelemaan.

PIILOTETTU VIESTI

  Seuraavassa tarinassa on piilotettu viesti, steganografinen sanoma:

   Joskus on saatanallista olla niin nuiveissaan, ilman sen täytistä urputusta, tekeytyä raivoamaan alkavan tietoisuuden karmeasta ailahtelevaisuudesta. Ilman sellaista etukäteen mullistavaa aavistusta, arvausta, noita virattomia inhotuksia ei saata tulla ilmi niputtain. Ontuvasti lueteltu, eikö totta? Sellaista elämystä lienee vain ihmisellä, lankeavalla luojanluomalla, ärvelöllä. Kerrassaan räikeää, yrjöttävää. Paras tällöin alkaa ajatella muuta. Ilmeisen suuremmoinen, edistyksellinen neuvo. Ajattele laveasti, kuin ennen, ilman suvaitsevaa, tunnepitoista asennetta. Tämän ajatuksen itse olen lievästi, edes tarkemmin, tuumimatta, eräänä giganttisena ohjenuorana, oleellisena Gandalfin lähettämänä armonpalana, nyttemmin nähnyt, ennen en tajunnut.

  Koska yllä lueteltu litania ällistyttää, on nyt vähintään armollista informoida käsiteltyä, edellä esitettyä teemaa. Aina tällaista esitystä hahmotellessa duunailen ärsyttävästi junnaavaa, unettavaa tekstiä. Tiedän, uskokaa miestä, itse sen saletisti älyän. Ollapa  niin edistyksellinen, dynaaminen epeli, suvereeni veikko ällistyttävän huomion äärellä. Nimittäin juuri äärimmäisen reipas kirjoittamiseen eläytyminen äheltämisen sijaan antaa laajemman, avaramman, artikkelin mahdollisuuden. Arvatenkin lähes lamaantuneena ajattelette sen tyypin epäilemättä gravitatiosta alkavan nurista, osittain galaktisista raflaavaa avaruusmössöä, fiktiivistä idealismia suunnattomasti esityksiinsä sittemmin tupata irrationaalisesti. Alkakaa itseksenne nyökkiä: asiatonta krääsää. Ilman näin nurjasti, onnettomasti, pyntättyä esitystä asiat sujuvat täysin ideaalisti.

  Se salaamisesta. Eikä tuohon tekstiin mitään viestiä oikeasti ole piilotettu, pari huomiota ainoastaan.
  Melko alkeellinen sallamismetodihan tuo on, Caesarin salakirjoitusta alkeellisempi. Mutta kuitenkin käytännöllisempi arkisessa salailussa, kuin vanhin tunnettu salakirjoitus. Muinoin Egyptissä nimittäin ajeltiin sanansaattaja kaljuksi, kirjoitettiin sanoma hänen klaniinsa, annettiin tukan kasvaa ja lähetettiin äijä kohti vastaanottajaa. Tässä menetelmässä piilee vaara, joka on suoraan verrannollinen matkan varrella sijaitsevien viinitupien ja ilotalojen määrään. Mutta kyllähän posti myöhästelee nykyäänkin, lähetykset saattavat toisinaan hukkua tyystin.

Caesarin salakirjoituksen kaava pähkinänkuoressa:

 Mutta nyt selkokielisiin asioihin. Todella hieno syksyn alkua pitelee. Pakko lähteä saareen viikonlopuksi, vaikka tämän päivän jälkeen kai viileneekin. Osittain aurinkoista on kuitenkin ennustettu. Mikäs sinne on mennessä, kun ilppi jauhaa +16 asteen asetuksella. Etäluettavan mittarin hyvä puoli on siinä, että voi päivittäistä kulutusta netissä Suur-Savon Sähkön sivuilta seurata. Koska ilma on ollut lämmin, on kulutuskin ollut snadi; maanantaina 0,29 , tiistaina kylmemmän yön vuoksi 0,36 kWh. Mitään muuta (jääkaappi, pakastin, etc.) ei mökillä päällä ole, eli tuo on lämpöpumpun käyttämä energia. Ei juuri mitään! Kunhan yöt, päivät myös, kylmenevät, näkee, miten energiantarve kasvaa. Mielenkiinnolla odotan aikaa, jolloin yöpakkaset ja päivän nollakelit alkavat. Siitä voi tehdä päätelmiä ja ratkaisuja siitä, kuinka jatkossa menettelee. Luultavasti pumppu saa jauhaa joulukuun alkupuolelle saakka jatkuvasti. Sitten, kun tulee pidempi tauko, tekstiviestillä käskytettäväksi.

  Hilppa lähti bussilla duuniin, minä kohta autolla kauppaan. Joku saattaa ihmetellä, miksi rouva ei käytä autoa työmatkoihin, koska minä, huru-ukko, joutaisin olemaan ilman. No, siihen on muutama syy: parkkipaikkaongelma (melko hinnakas), julkisten kulkuneuvojen käytön suosiminen ja huoli äiti-Elinasta. Jos häntä ei joskus saa kiinni puhelimella, on pakko lähteä tarkistamaan, missä mennään. Eli meille on muodostunut käytännöksi, että Hilppa menee aamuisin bussilla kaupunkiin, jos minulla ei ole sinne asiaa, ja minä haen hänet kotiin useimpina iltoina. Liekö kovinkaan järkevä menettely hiilijalanjälkeä ajatellen, mutta pitää yrittää muulla toiminalla kompensoida.

  Aamu- ja päivälenkeilläni olen taas pannut merkille, että ehkä hieman yli puolet pyöräilijöistä, joita on kiitettävän paljon työmatkalikkenteessä, käyttää kypärää, ja kokemusteni mukaan saman verran, tai vähän enemmän jalankulkijoista heijastimia. Kun olen näinkin monta vuotta täällä äplistellyt, niistä valtaosan juurikaan huolta huomisesta kantamatta, ajattelen, että en enää viitsi uhmata kohtaloa ja edesauttaa auton töytäisemiseksi joutumista tai pyörällä kaatumisen aiheuttamaan vihannekseksi päätymistä. Kun minut saisi vielä pukemaan veneessä kelluntatakin päälleni! Se tahtoo olla perseen alla lämmikkeenä/pehmikkeenä. Ajomatkat ovat tosin valtaosin lyhyitä, mutta tanakasti pukeutuneena syksykylmässä vedessä, varsinkaan päänsä kolauttaneena, ei nuorempikaan urho kovin etevästi uiskentele. Yritän muistaa kirjoitukseni.

  Muuten; tänä aamuna viiden ja kuuden välillä kohtasin kuusitoista pyöräilijää, joista yhdeksällä oli kypärä, yhdellätoista jonkinlainen valo, seitsemän jalankulkijaa, heistä neljällä huomasin heijastimen, viisi rusakkoa, (yksi oli poikanen), ja kaksi kissaa, rusakoilla ei ollut apuvälineitä, kissoilla kuitenkin kissansilmät.

Lähden Lidliin, seuraaviin salaamisiin.

PROOSALLISTA PORINAA

  Kotiin palattiin, arki alettiin. Aaamulenkki maistui viikon tauon jälkeen mukavalta. Samoin musiikki. Syystä tietämättömästä ei tule Avokkaassa musiikkia kuunneltua, minkä vähän radiosta, jos sattuu olemaan radio auki. Ja jos sattuu olemaan sisällä. Mutta tallenteita ei koskaan. Vaikka tekninen mahdollisuus onkin. Kun viikon, ehkä kuukaudenkin, on saaressa ollut, huomaa, että musaa on kaivannut. Kun aamulla pärähti korviin meneillään oleva, viikon tauolle jäänyt Patti Smith-kertaus, niin hyvältä kuulosti. 

  Tosi lämmin yö oli; aamuviidelta +15. Monenkirjavaa eläinkuntaa olen vuosien saatossa Salpakankaan tienoita dallatessani tavannut. Olen nähnyt jäniksiä, rusakoita, kissoja, koiria, peuroja, mäyrän, supikoiran, äkistään muisteltuna, ja lintuja erittelemättä. Mutta tänään sattui ensimmäinen hirvi reitille. Se hyökkäsi hämärissä eteeni omakotialueelta, suunnisti tien yli metsään. Parisenkymmentä meriä oli etäisyyttä. Ei sitä ehtinyt pelästyä, aika kova vauhti oli elikolla päällä. Liekö käynyt syksyn runsasta omenasatoa verottamassa.

  Noita luettelemiani eläimiä olen takapihallammekin bongannut, peuraparinkin kerran. Siihen kavalkadiin voidaan lisätä siili ja lumikko. Vuosia sitten siilit olivat ihan vakiasukkaita. Niitä saattoi keväisin löytää heräilemässä lehtikasojen alta. Kun tähän paikkaan muutettiin, oli Anna muutaman vuoden ikäinen. Hän aina siileille maitovatia oli kiikuttamassa. 

  Valitettavasti ovat siilit jo aikaa sitten hävinneet. Mikä lie aiheuttanut. Ei ihan viereen ole uusia katujakaan tehty, eikä rakennuksia rakennettu. Saisivat palata, hellyttävät piikkipallot.

  Kerran kevättalvella, ehkä 20 vuotta sitten, olin parvekkeella tupakalla. Ihmettelin, että mikä se tuolla pälvien välissä vilahtelee. No, lumikko se pihalla vilisteli. En tiedä mitä se puuhasi, ei tantereella ainakaan saalista ollut. Mutta varttitunnin tuo Suomen pienin peto touhusi, sitten häipyi johonkin. Eikä ole toista kertaa näyttäytynyt. Lumikon muuten erottaa lumiukosta siitä, että lumiukko harvemmin liikkuu. 

  Aika maalla siis asutaan, vaikka Hollolan Kuntakeskukseen on matkaa vain alle kaksi kilsaa, Lahden keskustaan kahdeksan.

  Eilen oli aamulla Anttolassa myös lämmintä liki 15, Pilvistä oli, kun lähdin verkot nostamaan. 

  

  Yksi arviolta hieman nafti kiloinen lahna oli pyytöön uinut. Oli siinä rajoilla, mutta laskin kasvamaan. On pahalainen melko runsas-, ja pienipiikkinen naututittava. 

  Ei vielä näkynyt liiemmin syksyn kirjomia puita Anttolassa. Saniaiset olivat kyllä aivan ruskeiksi muuttuneet. Täällä Hollolassa huomasin yhden punakeltaisen vaahtera. Vaahterathan ne melkein ensimmäisenä ruskaantuvat. Jostakin kuulin/luin/näin, että koivuissa on sateisen kesän jäljiltä joku tauti, mikä estää upeiden ruskavärien muodostumisen. No, näkkyypähän. 

Mutta kun kuvia voi helposti käsitellä, loin eilisaamuiseen rantapolun vaahteraan syyslookkia.

  Mukaan kerättiin ämpärillinen omenia Avokkaan ikivanhasta ja valtavasta omenapuusta. Aika rupisia ovat, mutta sisältä ihan jees.  Kun sitten ei muuta tekemistä lähtöä odotellessa ollut, menin venevajaan arssinoimaan. Huomasin nurkassa isoisäni Pekka Karppisen vanhan ja kovia kokeneen lääkärinlaukun. Sen joutessani putsasin ja öljysin. Tiedä mitä käyttöä sille vielä löytyy. 

Laukku Pehtoori-Peppen työpistekuvassa oikeassa alanurkassa. 

  Aamulla vein Hilpan duuniin, kävin Elinalla, hoidin hänen kauppa-asiansa, ja pesin auton. Oli viikko sitten Avokkaaseen mennessä lopun soraosuus sateen jäljiltä märkänä, niin että autosta tuli melko rapainen. TI-hallissa selviää rutnoiduilla liikkeillä pesusta 6,50-7,00 €:n korvauksella. Joskus olen käyttänyt kaaran tuossa ihan lähellä olevassa Autopesulassa, missä he veloittavat käsinpesusta (ulkopesu) 17,50 €. Sitä hintaa taitavat olla halvimmat harjapesut. Koneharjojen hinkattavaksi en ole nykyistä autoani vienyt, enkä vie. 

  Hilppa aloittaa tänään jumpalla käynnin. Kuudesta seitsemään on liikuntatunti Harjun koululla Lahdessa. Liikuntaseteleille pitää saada käyttöä. On kai se hyödyllistä muutenkin, liikunta? 

  Voi olla, että minä liikutan itseäni vielä tänään fillarin avulla. On pitkä iltäpäivä edessä. Mutta nyt lähden väsäämään salaatin, sen syötyäni heittäydyn sohvalle lukemaan, ja jos uni voittaa, menköön niin. 

ILPPI TULI, KANA MENI

 ILPPI TULI.....

  Eilen tuli ilmalämpöpumppuasentaja. Sovitusti tuli, kymmenen korvilla, nuori mies oli apurina mukanaan. Joviaali äijä oli ilppimies, ja Anttolasta kotoisinkin, Kokkosenlahdesta, sekä kova puhumaan; olisi pian lorsannut iltaan asti, jos olisin viitsinyt vähän innostaa. Mutta kun en, selvittiin reilun parin tunnin rupeamalla, kaik' kahveineen.
  Olin eilen aamusta leivinuunin lämmittänyt, niin ettei ole vielä pystynyt oikeita säätöjä pumppuun etsimään. Tänään aamullakin, kun laiton värkin päälle + 23 asteen lukemilla, ei se lähtenyt pöheltämään. Kun laite haistelee lämpötilan katon rajasta, ja tuvan lämpömittarissa oli aamulla 22 astetta, ei tietysti pitänytkään hörähtää. Tulevan illan ja yön kun pumppu on jauhanut 23 asteessa, voi huomisaamuna nähdä, paljonko mittari näyttää, tehdä johtopäätökset. Nimittäin sellaista asetusta haen, millä seinällä oleva mittari jumittuu 21 asteen lukemiin. Se on osoittautunut passeliksi olosuhteeksi keski-iän ohittaneille luilleni.

  Syksyn ajan aioin pitää laitteen toiminnassa alennetuun lämpötilaan asetettuna, vaikka viikon, joskus ehkä kahden, taukoja täällä käynteihin tulee. Otaksun, että saman verran energiaa kuluu tietyn asteisen lämpötilan saavuttamiseen kylmästä alkutilanteesta, kuin 10 asteen jatkuva peruslämpö ja sen kohottaminen  asuinlämpötilaan. Jopa tuli vaikeaselkoinen selvitys.
  Sitten, kun tulee pidenpi tauko, luultavasti joulukuun alkupuolelta helmikuun lopulle, tällään pumpun etäohjattavan pistorasian taakse. Eiköhän tuo hankinta ollut ihan järkevä. Tiijä, kuinka monta vuotta kuluu, ennen kuin on itsensä sähkölaskuissa sääsyneillä roposilla maksanut, mutta mukavuutta se lisää.

  Verkot kävin aamulla selkäämässä. Eilen laskettiin ne muutamaa metriä syvemmälle, kuin aiemmin, ettei tulisi lahnanlappuja. Siinä mielessä homma toimi, että ei tullu yhtäkään linttiä. Toisekseen ei tullu kyllä muutakaan. Liotkoon verkot vielä huomiseen. Seuraavalla reissulla arssinoidaan uudet apajat.

  Kahdeksan maissa alkoi ripottelemaan vettä. Tunnin sateli. Minä vähän järjestelin venevajaa, Hilppa imuroi ja luuttusi lattiat. Ei tietysti venevajassa. Jos siellä lattiat luuttuaa, on ehkä lievästi pakkomielteinen hygeenikko.

....KANA MENI

  Kohtapa laitoin broilerin pönttöön. Tyyntä oli, pilvistä. Se saattaa tänään sadella kuuroluontoisesti. Mutta ei haittaa; ei ole tarvetta ulkona riehua. Onneksi sain kuitenkin kanan kypsäksi poutasäässä. Tunnin verran se muhi, kypsäksi tuli, ja maukkaaksi myös.

  Raadon alla näkyvä folio on siksi, ettei lihasta tippuva neste sotke haikupönttöä suot'aikojaan.

  Nyt on syöty. Koska ei mikään homma päälle kaadu, päätin ottaa rennosti. Kirjoitan hieman, saatan katsella jonkin tallenteen, kesken on mainion tanskalaisen Jussi Adler-Olsen'in uutuus "Poika varjoista". Jussi on nykyään ihan eturivin suosikkejani. On luonut kuolemattoman kolmikon: Osasto Q:n päällikkö Carl Morck,  hänen apurinsa maahanmuuttaja Assad, sekä sihteeri Rose. Osasto Q perustettiin tutkimaan vanhoja selvittämättömiä rikoksia, koska sen toimintaa rahoitettiin muhkealla rahallisella summalla (josta leijonan osa käytettiin muuhun toimintaan), ja samalla saatiin vaikeasti käsiteltävälle Morck'ille virka, missä hänestä olisi mahdollisimman vähän vaivaa. Myös Morck'n kotona on elämä monine asukkaineen (mm. hänen poikansa, luodista moniraajahalvautunut ex-työtoverinsa ja alivuokralaisena homo kokki) värikästä. Suosittelen.

  Hilppa jutteli ap. Annan kanssa. Ihan hyvin on Iiris aloittanut päiväkotiuransa. Järjestely on aluksi sellainen, että Anna tekee 4-päiväistä viikkoa, on maanantait kotona, Joni puolestaan pysyy perjantait pois yliopistolta. Joten Iiris on vain kolme päivää viikossa päiväkodissa.
  Anna kertoi, että kun hän eräänä päivänä meni tyttöä noutamaan, hyppivät isommat tytöt narua. Iiris, jolle tehtävä on veilä liian haastava, seisoi vieressä ja kuivaharjoitteli nytkyttelemällä polviaan. Hengessä mukana oli likka ollut.

  Huomenna koittaa poislähdön hetki. Alkuiltapäivästä startataan. Seuraavana viikonloppuna tullaan, jos oikein hyvää ilmaa ennustetaan, muuten ei. Kahden viikon kuluttua tullaan lauantaina, ollaan maanantaihin. Kolmen viikon päästä onkin sitten Iiriksen 2-vuotissynttärit, joten nokka suuntaa silloin kohti Helsinkiä. Tuon pidemmälle meneviä suunnitelmia on turha laatia. Tilanteen mukaan toimitaan. Mutta varmaanlin joulukuun puolelle täällä käydään. Jolleivat jäät pakkaa kulkua vaikeuttamaan. Eivät tosin viime vuosina ole kovin aikaisin ilmaantuneet.

  Hämärää on Saarelan pirtissä. Välillä hivauttaa pieniä kuuroja. Kohta kokeilen, josko ilppi alkaisi olevalla asetuksella pyörimään. Nyt siirryn muiden viihdykkeiden pariin.                                  

SATUMETSÄN JA KUSTIN LOPPU

  Eilen ajelin Saukonsalon puolelle tarkastamaan, josko suppilovahveroita olisi ilmaantunut. Mutta.... Ei tarvinnut veneestä nousta! Kun pääsin rannan tuntumaan, näin rantapusikon läpi, että koko arviolta reilun parin hehtaarin suuruinen "satumetsä" oli hakattu. Eli ei ainakaan loppukesän sieniä tarvitse muutamaan vuoteen sieltä etsiä. No, korvasieniä kyllä, vuoden, parin kuluttua.
  Metsää pitää hakata ja uusia, suojelualueet ovat erikseen. Mutta pahalta se tuntuu, kun paikka, missä on vuosikymmeniä käynyt kulkemassa, on kuin pommin jäljiltä.

  Vuosi sitten ihan läheltä, n. kilometrin päässä kyseisestä kuusikosta, oli hakattu pienempi "satumetsäläntti", paikka, mistä alla olevat kuvat otin jokseenkin 2 vuotta sitten.

  Onhan noita metsiä ja kuusikoita näillä maisemilla vaikka kuinka paljon, mutta nämä paikat olivat minulle erityisen rakkaita. No, etsitään uusia.

  Eilen aamu oli pilvinen, jopa hienoa tihkua ilmassa. Asentelin ensitöikseni jokusen pihakiven poluiksi tulevalle leikkimökille ja olevalle haikupöntölle.

  Sitten kylvin nurmensiemenet tälle ja tiistaina laittelemalleni kulkutielle. Ensi kesänä voi ajella leikkurilla päältä. Mutta ei päältä ajettavalla, vaikka se nimensä puolesta hommaan hyvin sopisi.

  Puolenpäivän maissa alkoi pilviverho vetäytä, arska pilkistellä. Hieman virisi myös tuuli. Puoli kolmen kantissa lähdettiin usmuuttamaan Hanelille. Katriina oli juuri tullut koulusta. Annihan asuu viikot Mikkelissä, Taina oli duunissa. 

  Vaan yksi oli joukosta kokonaan poissa; Kusti, vasta kuusivuotinen karkeakarvainen mäyris, oli tuupertunut maanantaina. Ilmeisesti sydän oli pettänyt. 

Kusti Katriinan sylissä rantautumassa Avokkaaseen kesäkuussa.

Kyllä Hanelin perheellä on kohtuuttoman huonoa tuuria koirien kanssa. Viime syksynä menehtyi vain kolmevuotias ajokoira Pimu. Sydänvaivoihin sekin.

Pimu nuorena pimuna jussina 2013

R.I.P. molemmat. 

  Aiemmin ainakin yksi Hanelin ajokoira on hukkunut ajaessaan jänistä liian heikoilla jäillä. Nyt ovat perheessä eläkepäiviään viettelevä, nivelrikon runtelema, 13-vuotias Piki, joka saattaa vaivoistaan huolimatta intoutua entiseen ammattiinsa, eli ottaa ajut, ja kasvamassa reilut 4 kuukautta vipeltänyt Suomen ajokoira Hilu. 

Hilu Katriinan kanssa pelehtimässä eilen

  Toivomme Hilulle pitkää ikää, jänisrikasta elämää ja rusaasti ketun ajon jännitystä.

  Tänään alkoi aamu melko tuulisena ja puolipilvisenä. Hilppa toimeutui puolukkaan, minä vesomaan. Hyvä oli aamusta metsään mennä; yön läpi puhaltanut tuuli oli pitänyt maaston kuivana. 

  Vesomisen lomassa huomasin, että vakipaikoille oli taas kanttarellejä noussut. Niinpä hain korin, keräilin selkää oikoessani loppuviikon syömäsienet.

  Kuten kuvasta huomaa, on tuuli tuonut alkavan syksyn merkit joku päivä sitten siistiksi kehumalleni pihalle. 

  Hilppa poimi viitisen litraa puolukoita, vaikkei olisi, sanojensa mukaan, enää tarvinnut. Onneksi oli mökillä hillosokeria, eli hän teki saalista hilloa. Sitä voi vaikka taas jonkun purkin Annalle antaa. Iiriskin tykkää . Viime lauantaina veteli meillä makaronilootan kanssa puolukkahilloa ja sanoi: "Hymää tää!"

  Nyt on syöty. Hilppa huilaa uunin kyljessä, minä naputtelen. Tänään en taida orjan kaapua enää päälleni laittaa. Kahvin jälkeen käyn katsomassa, löydänkö naapurin kertoman mäyrän/supin/ketun pesän. Sain siitä summittaiset koordinaatit, eikä alue suuren suuri ole. Mäyrä tai supi se varmaan on, koska siellä täällä on maata kaiveltu. Samoin parin päivän takaiset kalanperkeet ovat kelvanneet. Supia veikkaan. Vaikka ei se tieto mitään muuta. Karhu sentään olisi kiusallinen vieras näin pienessä saaressa. Otanpa kuitenkin kameran matkaan luontoretkelle, Jos karhu ilmaantuu, nähdään, kuinka hyviä luontokuvia mahanalus jalkoja täynnä oleva ja kalsarinsa liannut Peppe saa elikosta otettua.

  Sen verran luoteesta hönkivä tuuli makuuhuonetta viilentää, että laitoin tulet uuniin. Leiviuuni lämpeni eilen. Siellä muhi sitten lihakaalilaatikko suunmukaseksi. Se on vielä ihan lämmin. Uuni, ei lihakaalilaatikko. 

  Huomenna, puheittensa mukaan, saapuu ilmalämpöpumppugubbe. Toivottavasti, että ehtii vähän perehtyä vempeleeseen ja saada kokemusta sen tehosta. Paikke laitteelle on vielä hieman auki. Kaksi vaihtoehtoa on mielessä. Pitää kysyä ammattimiehen mielipidettä. Kaikella kunnioituksella ammatinharjoittajia kohtaan: luultavasti puolueettoman sellaisen saan, koska asentaminen kumpaankin ajateltuun kohtaan on työn ja putkivetojen puolesta samankaltainen. 

  Uuniin kävin lisäämässä toisen pesällisen. Antaahan palaa rauhassa loppuun. Vähän meinaa minuakin ramaista. Taidan laittaa tämän ilmoille, oikaista hetkeksi sängylle kuuntelemaan tulen unettavaa kohinaa, minkä toisinaan katkaisee pihkapuun aikaansaama terävä poksahdus. 

PIHAPOLKUJA JA SAVUSTUSTA

  Aamu alkoi toinnii mukavasti; upea ilma, verkoissa (2 kpl) pari ottolahnaa ja kunnon ahvena. Ja pihakivilähetyskin tuli. Postin auto toi, eli oli ylivoimaisesti suurin postipaketti ikinä, minulle. Kuski kertoi, että otti kivet edellisenä päivän Mikkelistä kyytiin. Auto ajaa joka arkipäivä lenkin Mikkelistä Puumalaan ja takaisin. Vie ensin Puumalan postit, sitten tiputtelee mahdolliset rahdit matkan varrelle.
  Hilpan kanssa kivet laivattiin saareen. 650 kiloa, rahtikirja mukaan. Neljä reissua tehtiin.
 
  Puolisen jälkeen pääsin kiviä laittelemaan. Semmoset viitisen tuntia ähelsin. Huomenna vielä ehkä hieman multaa, sitten nurmensiemen.
  Ei menny hukkaan Ruikun ja minun vuoden pesti Saksassa pihahommissa 70-luvun taitteessa. Tai saatto Räihällä mennä; eihän siitä tullu, kun puutarhuri!

  Jos ihmettelette, miksi tein heti ensimmäisestä kiveyksestä sellaisen, että se ei vie huvin vuoksi minnekään, voi valottaa, että siitä mihin kivet loppuvat alkaa metsäpolku yläaitalle.

  Kalat tälläsin haikuuntumaan, kun pihaduunista pääsin. Kolme varttia melko miedolla tulella, sitten syömään.  "Hymää tää!", kuten Iiris sanoo. 

  Kanttarellikastikkeen kanssa haikukalaa pisteltiin. En muuten aio tänään verkkoja laskea. Ihmeissään ollaan, jos sattuu lisää kalaa tulemaan. Sienessä käväsin eilen, syötäväksi poimin kanttarellejä ja mustatorvisieniä. Ehkä huomenna menen Saukonsalon puolelta katsomaan suppilovahveroita. Vaikka tänne ne yleensä ilmaantuvat myöhemmin syksyllä.

  Huomenna pitää viimeistellä tuo kivipolku. Sitten asennan vielä polun savustuspöntölle ja tulevalle leikkimökille. Sitten ne 650 kiloa on ammatissaan. Kivet riittää, yli ei jää vissiin yhtään. Vielä vanha mestari osaa laskea. Tai sitten kävi säkä, kun lavallisen (9 m2) tilasin summassa.

  Huomenna on meininki kävästä Hanelilla. Iltapäivällä mennään, niin nähdään Katriina. Anni aloitti lukion, asuu viikot Mikkelissä serkkunsa kanssa. Taina hommasi kaksion Laajalammen alueelta. Olisi aika raskasta, ja päivät  pitkiä, jos kulkisi päivittäin Piskolan ja Mikkeli-cityn väliä.

  Iiris aloitti sitten eilen päiväkerhoelämän. Oli aamulla, kun Joni tytön sinne vei, sanonut hänelle: "Pappa kouluun", ja jäänyt muina likkoina kerhoon. Iiris on ymmärtänyt, että Joni jatkaa maisterin papereiden metsästystä yliopistossa. Kyllä Iiris kerhossa pärjää, löytää uusia ystäviä. 

  Nyt on Emmerdalet katseltu. Hirveetä draamaa sarjassa meneillään. Alkaa muuttua liiaksi Kaunareitten ja Salkkareitten kaltaiseksi minun makuuni. Mutta pakko kai on senkin seilata virran mukana. Illalla tulee "Sota ja rauha". Sen aikaista saippuaa se, mutta hyvin on tehty. Voi olla Peppe joutuu jälkilähetyksenä katsomaan. Meni tämä päivä ilman päivänokosia, ja selässä tuntuu kykkiminen. Kunnon yöunet, kyllä aamulla on virtaa uusiin koitoksiin. Ja jos on vähissä, virta, ei ole uhkapakko millekkään ryhtyä. Tosin en usko vetämättömäksi heittytyväni. Vielä ainakin päivän vesomissavotta on kuutioitu tälle viikolle. Ja huominenhan on suunniteltu. Että huilataan viikon loppupuolella, jos kehtuuttaa. 

  Nyt alkoi espresso tuoksumaan. Ja pöytään ilmaantui Hilpan eilen pyöräyttämää omenapiirakkaa, vanoiljakastikkeen kanssa, tottakai. Kyllä kelpaa näihin tunnelmiin lopettaa.

KOSTEUTTA ILMASSA

  Kokopäiväinen läträys vallitsee Anttolassa. Mutta yli päästiin, lievästi kostuneina. Aamulla Hollolasta lähdettiin, ennen yhtätoista saaressa oltiin.

  Oli iso nuijakuukunen parin tenavan kanssa aitan eteen perustanut tukikohdan.....

  ....ja vaahteranalku kiilteli isoine lehtineen, kun sitä kusireissulla silmäilin.

  Nyt on uunit palamassa, kosteutta poistamassa, lämpöä luomassa. 

  Kaksi viikkoa on nurmikko ollut leikkaamatta. Ei ole ihan ylettömän pitkäsi kasvanut. Huomenna iltapäivällä varmaan on kuivahtanut ajokuntoon.
  Tänään vettä paistaa iltaan asti, on aikaa kirjoittaa. Koko alkava viikko on onneksi, ainakin povauksissa, ihan kelvollista alkusyksyn keliä.

  Huomenna pitäisi tulla ilpinasentaja, samoin pihakivihivakka. Siitä jo loppuviikosta kyselin, kun myyjän ilmoittama 5-9 päivän toimitusaika oli aikaa umpeutunut. Sain kohta vastauksen, missä valiteltiin asiaa, luvattiin selvittää tilanne. Seuraavana päivänä tuli tieto, että valmistajalla on tavara vähissä, mutta myyjätahoa ei oltu asiassa informoitu. Nyt kuitenkin luvattiin, että tavara on perillä viimeistään maanantaina. Mailissa ei kuitenkaan ollut päivämäärää, toivottavasti se on huominen. Muuten menee suunnitelmat uusiksi. Tai ne mitään uusiksi mene, eikä ole "plan B:tä", jäävät vain kivet täällä kertaa asentamatta. Miten sen kanssa tulee toimeen, on asennekysymys, tuo asentamatta jääminen.

  Leivinuuni on pian pellitkiinnivalmiudessa. Yhden reilun pesällisen vain korvensin. Huomisaamuna sitten kunnolla, ja lapapaisti tykötarpeineen (perinteinen kaava: lanttu, porkkana ja sipuli) muhimaan. Kun se kolmisen tuntia on aikaansa uunissa viettänyt, niin sillä puhuttelee nälkäistä pitkään.
  Viikon menu sisältää myös koeluonteisesti savustettua broileria. Tai ihan oikeasti sen savustan, kokeilu viittaa siihen, että en ole lihaa ennen savustanut. Kalanliha poislukien, tietysti. En ole kuitenkaan öitäni valvonut pohtien leppälastun ja katajanoksan oikeaa määrää ja suhdetta kananhaikuttamisessa. Voi olla, että katajaa hieman normaalia enemmän kokeeksi tällään.

  Äsken syötiin mukaan otettua eilistä lihamakaroonilootaa. Hilppa on päiväunilla, minä vahdin, kirjoitustyön lomassa, uuneja.
  Kun rouva urkenee, keitetään kahvit, katsotaan joku tallenne, odotellaan, kun torppa lämpenee, kuunnellaan sateen ropinaa. Ja jos se lakkaa, niin sitten hiljaisuutta. Kuunnellaan.
  Sen verran taidan tänään vielä tehdä, että käyn verkot lappamassa puikkareille. Jos vaikka aamusta kävisi laskemassa ne ammattiinsa.
  Rauli-myrsky ja mylväys teki sähköjen anastamisen lisäksi tihujaan myös humalan suhteen; kaasi kelvoton yhden humalasalon, sen kaikkein korkeimman ja tuuheimman, jo valmiiksi vähän notkollaan olevan. Viikko sitten tein kiireissäni ennen lähtöä väliaikaisen tuennan. Huomenna pitää sekin korjata, laittaa känni kuntoon, hiprakka hahmolleen.

  Tullessa oli joutsenperhe vastaanottamassa. Viisihenkinen ydinperhe oli. Aika rohkeita, tai ihmisiin tottuneita, ne ovat; laiskasti uivat syrjään veneen edestä. Muuten olisivat rauhassa saaneet olla, mutta pitihän meidän päästä laituriin, etteivät viikon eväät pääsisi kastumaan. Meininki on taas koko viikko pärjätä ilman kauppareissua. Ja pärjätään, kirkkaasti! Sieniä löytyy jatkeeksi, verkoista varmaan joku kala tulee, tai uistimesta. Hyvä, ettei jäädä viemäpuolelle.

  Eli leppoisissa mietteissä alkavaa viikkoa odottelen.

  Vielä vähän Iiriksestä. Hän sai päiväkotipaikan läheltä. Pikku-Huopalahdesta, varttitunnin kävelymatka päästä. Tyttö kävi Joni kanssa perjantaina tutustumassa paikkaan, aloittaa taipaleensa kohti aikuisuutta huomenna. Innoissaan tuntuu Iiris olevan, saa nähdä, kuinka lopulta käy. Hyvin varmasti, on sen verran terhakka tyttö.

  Aamulla jäi juuri herännyt Iiris Hollolaan odottelemaan aamupalaa nakupellenä. Viimeistään neljän viikon jälkeen tavataan työn kaksivuotissynttäreillä.

ALKULUKU JA ALKULUKUJA SEKÄ VERTIGO KAUPANPÄÄLLE

  Jostain informaation loputtoman verkon perimmäisestä silmästä tarttui kaihin runtelemiin silmiini juttu alkuluvuista. Kaikkihan tietävät, mikä alkuluku on. Mutta kertauksen vuoksi: se on positiivinen ykköstä suurempi kokonaisluku, joka ei ole jaollinen kuin ykkösellä ja itsellään. Siis 2, 3, 5, 7, 11, 13, 17, 19, 23, 29, 31, 37, jne. Alkulukujen esiintymistiheys harvenee, mitä suuremmiksi luvut kasvavat. Alkulukuja on ääretön määrä.
  Tuo juttu, minkä mainitsin, kertoi, että löydetty uusi suurin tunnettu ja todistettu alkuluku.  Se on saatu aikaiseksi korottamalla luku luku 2 potenssiin 74 207 281 ja vähentämällä lopputuloksesta  yksi. Siinä on 22 338 618 numeroa. Luku löytyi projektissa, jossa vapaaehtoiset antoivat tietokoneensa laskentatehoa tähän tehtävään. Tutkijoiden mukaan asian todistamiseen kului 31 päivää.
  Varmaan tärkeää tietoa. Ja uusia haasteita piin likiarvoa ulkoa opetteleville. Siitä tiedetään nykyään n. 2700 miljardia numeroa. Sillä tarkkuudella saadaan ympyrän ala tahi pallon tilavuus melko tarkkaan räknätyksi. Hieman työlästä taitaa kuitenkin olla, liika tarkkuus. Mutta tuossa litaniassa on "vain" 13 numeroa, kun suurimmassa tunnetussa alkuluvussa niitä on siis 22 338 618. Eli numeroita on kutakuinkin saman verran, kuin kirjaimia kahdessa raamatussa yhteensä.

  Tuli numeroita käsitelty muutaman blogin tarpeiksi. Joten muihin asioihin. Ilalla mennään Hilpan kanssa teatteriin. Sain tekun luokkatoveriltani, kollegaltani, ystävältäni ja Kaupunnginteatterin käyttöpäälliköltä Topilta liput Vertigon esitykseen. Se on kai kenraaliharjoitus, tai esiennakkoesitys. Perjantaina on nimittäin ennakkoesitys, lauantaina ensi-ilta. Lipuissa lukee "omaislippu", eikä niitä ole yleisölle kaupan. En Topilta tullut kysyneeksi, tarkastetaanko "omaisuus" jotenkin. No, parasta olla serkun, vähintään pikkuserkun, näköisenä.
  "Vertigo - Punainen kyynel" on tietysti nähty Hitchcock'in elokuvana useaan kertaa. Siinähän tapahtumat on sijoitettu San Fransico'oon, alkuperäisessä näytelmässä Pariisiin. Aamun Etlarissa James Steward'iksi James Steward'in paikalle muuttunut Teemu Palosaari kertoo, että rooli on tekstillisesti laajin, mikä on hänen kohdalleen osunut.

  Mennyt kevätkausi jäikin teatterin osalta torsoksi. Olin "ystävän lippuja" (10 €/esitys) Topilta saanut, mutta ne jäivät käyttämättä. Osin siksi, että kiinnostavimmat olimme jo nähneet edellisen syyskauden aikana. My Fair Lady'yn minulla oli jopa kolme lippua, eli oli tarkoitus ottaa Elina mukaan. Mutta kuinka ollakaan, se jäi laittamatta kalenteriin, ja heräsin tarkastamaan vasta seuraavalla viikolla. Sori Topi.
  Kun tämän syyskauden ohjelmistoa selailen, huomaan, että ainakin "Orkesteri-The Everlast" kiinnostaa. Se on tarina yhden hitin bändin vajoamisesta seurojentalojen takahuoneisiin. Ensi-ilta näkyy olevan 5. lokakuuta. Vieno toive Topille, joka kyllä jo tuosta esityksestä minulle puhui.

  Osuin pari päivää sitten menemään samassa kiinteistössä missä edesmennyt Anttila sijaitsi olevaan Luhdan Outlet-myymälää. Se on ollut siinä viime joulukuusta asti, kuulin. Ja että kiinteistö on Luhdan omistama. Olin tiennyt, että Luhdalla on myymälä Luhta-tornissa Renkomäessä. Mutta se on kai vain omille tuotteille tarkoitettu. Mutta tässä keskustan suuressa liiketilassa on tavaraa monilta eri valmistajilta. Ja hinnat ovat -40 %:sta -70 %:iin. Valmistevikaisissa on alennusta vielä rusaamminkin. Minähän innostui garderobiani uusimaan, kevyellä kädellä kuitenkin. Ostin siltä käymältä neulehupparin, missä on vetoketjutaskut ja rintatasku (Comba Sportswear, -40 % = 36 €). Se oli ainoa laatuaan, yhden rekin päässä issekseen roikuskeli. Ja oli S-kokoa. Mutta sen verran salankanruotoon olen palannut, että sopi, kuin valettu.
  Eilen menin uudestaan, lunastin nappanahkaiset vapaa-ajan kengät (Patrick, -50 % = 34,95 €). Nyt on vaateostot  pitkälle ensivuoteen asti tehty. Jollei tartte kalsarikauppaan mennä.

  Pitänee lopetella, lähteä K-Supermarkettiin ostamaan ainoastaan tänään tarjouksessa oleva pala possun lapapaistia (2,69 €/kg) tai etuselkää (2,49 €/kg). Jompaa kumpaa kun parin kilon kimpaleen ostaa, niin muuttuu se Avokkaan leivinuunissa kasvispedillä herkulliseksi mökkievääksi. Pitänee lievästi suolata, että säilyy sunnuntaihin saakka. Ja kun kauppareissuun toimeudun, poikkean myös Lid'issä hakemassa niin ikään ainoastaan tänään tarjouksessa olevan kokonaisen, keskeltä aukileikatun, maustetun broilerin (4,99 €/kg). Aikomus on tällätä kanaraukka savupönttöön. En ole lihaa ikinä savustanut, mutta muutaman päivän kuluttua olen. Kokemuksia, tietoa mm. projektin ajallisesta kestosta, makuarvostelu, etc. tulevissa kirjoituksissa. Toivottavasti lopputulos on kutakuinkin tuollainen: