SUPPEA KATSAUS VUOTEEN 2023

   Vuosi 2023 laahustaa väistämättä kohti loppuaan. Tongalla, Samoalla ja Kiribatilla ei enää ole paljonkaan tätä vuotta jäljellä. Kiristyvässä pakkasessa alkaa uusi vuosi. Ihan tavalliseen tapaan uusi ajastaika vastaanotetaan meillä Hollolassa. Selkä vähän kenkkuilee. Se niukahti toissapäivänä. Ei  mikään ihme. Olosuhteet olivat haastavat; solmin kengännauhoja, oikaisin selkäni, kipu iski. No, selän kanssa pärjäilee. Liikkuminen sujuu, ainoastaan ylös nouseminen aiheuttaa kipua.

 Koska vuosi loppuu, niin on aika tehdä suppea katsaus vuoteen 2023.

  19. tammikuuta oli talvista silloinkin. Messilän tienoilla liikuttiin, Hilppa, minä ja kauris.

  Saman päivänä uutisoi HS mm. seuravaa: Rajavartio­laitos saa nyt kaiken haluamansa. Näin Venäjän uhka pani vauhtia itärajan valvontaan. Rajavartiolaitos on saanut kaiken pyytämänsä ja vielä vähän päälle, kirjoittaa turvallisuuspolitiikkaa seuraava toimittaja Jarmo Huhtanen.

  Mitähän Rajavartiolaitos 19. tammikuuta 2024 tekee? Onko raja jo auki? Ja jos on, niin kuinka kauan? Kohtahan se tiedetään.

28. helmikuuta oltiin vaihdettu liukulumikengät latusuksiin. Vesijärven jäälle oli tehty ladut.

  28. helmikuuta oli Kalevalan päivä. Sota jatkui, vaalit Suomessa lähestyivät, tiedetyin seurauksin. 

  10. maaliskuuta mentiin Saarelaan viikoksi. Talvista oli, olihan talvi.

  10. maaliskuuta uutisoi HS: Kysymyksiä sairauslomalla, päivittäistä soittelua ja humalaisia ehdotuksia – Näin pomot piinaavat vapaa-ajalla Suomalaisilla on paljon erilaisia kokemuksia pomojen yhteydenotoista työajan ulkopuolella, ilmenee HS:n kyselystä. Selvää on, että työt seuraavat monia vapaa-ajalle.

  Me olimme vapaa-ajalla. Yhtään piinaavaa soittoa, ei edes humalaisia ehdotuksia, tullut. No, ei meillä pomoja enää ole. Eikä vissiin kukaan niin humalaan tule, että ainakaan minulle mitään ehdottelisi.  

  24. huhtikuuta käytiin Espoossa. Aika lämmintä oli ilma, päätellen meikäläisen asusta (t-paidassa). Oli muuten Pertin nimipäivä, mikä ei mitenkään liittynyt mihinkään. Kunhan mainitsin. 

    Samana päivänä, siis Pertin päivänä, oli Hesarissa mm. seuraavaa: Maailma ei pelastu lentohäpeällä tai yhden puun istuttamalla. Metsäekologi Lilli Kaarakka opettaa Kalifornian Cal Polyssa oppilaitaan toiveikkuuteen: ympärillä palaa metsiä mutta parempaan suuntaan mennään.

  Ei niin. Pelastuuko silläkään, että ei lennä? Jos pelastuu, niin kumartakaa meille. Tiijä häntä, mutta ei maailma ainakaan sillä pelastu, että Suomen hallitus laskee bensaveroa. 

  8. toukokuuta oltiin oltu jo reilu viikko saaressa. Konstilla sinne päästiin, sillä Kiukuanselkä oli tulessamme umpijäässä (informaatiokatkos tiedotuksessa). Tultiin siis 29. huhtikuuta. Vielä 8. toukokuuta jäälauttojen rippeitä kelluskeli.

    8. toukokuuta löytyi Hesarista seuraava otsikko: Opiskeluvalinnalla on valtava merkitys loppuelämän tulotason kannalta – Katso hakukoneella, millä koulutuksella tienaa eniten. Korkeakoulujen aloituspaikkoja ei tutkijan mielestä pitäisi lisätä aloille, joissa tuotto on epävarma.

  Jaa, jaa. Tutkijan mielestä kutsumusammattiin hakeutumista tulee vaikeuttaa. Ihmettelen, että mitäs hittoa se tutkijalle kuuluu, jos haluaa toimia alalla, missä tuotto on matala. No, näkökulmakysymys. 

  19. kesäkuuta. Iiris ja Liisa olivat meillä viikon ennen Anna loman alkua. Kylilläkin käytiin. Ja Poijussa jädellä. 

  Tuona päivänä HS:n pääuutinen oli: Heistä tulee Suomen uusi hallitus Petteri Orpo (kok) on Suomen tuleva pääministeri, Riikka Purra (ps) valtiovarainministeri. Rkp:n Anna-Maja Henriksson nousee opetusministeriksi ja kristillisdemokraattien Sari Essayah maa- ja metsätalous­ministeriksi.

  Mikä ilon ja riemun päivä! Suomea alettiin tositoimin suistaa kelvottomalle tielle. 

Heinäkuun alussa oli perhe Tiilikainen kokonaisuudessaan luonamme. 6. päivä käytiin Pistohiekka Resortissa syömässä. Iiris ja Liisa olivat kuin turistin perikuvia. 

  6. heinäkuuta kertoi HS: Rydmanista uusi elinkeino­ministeri – Purra: Valinnasta ei kerrottu hallitus­kumppaneille etu­käteen Elinkeinoministeri Vilhelm Junnilalle (ps) myönnetään torstaina ero ministerin tehtävästä.

  Siitähän se hallitus parani!!!!!!!

  15. elokuuta varmistui, että joulupöydästä ei tule puuttumaan Hilpan tekemää (maailman parasta) sienisalaattia!

    Hesari kertoi samana päivänä uhasta: Riski joka toteutui rytinällä. Lintuinfluenssa on levinnyt turkiseläimiin, koska joillakin tarhoilla linnut pääsevät käsiksi kettujen ja minkkien ruokaan. Riski oli tiedossa, mutta sitä ei ryhdytty torjumaan tehokkaasti. Tuloksena voi olla pandemia, joka on saanut alkunsa Suomen Pohjanmaalta.

  Onneksi ei tällä kertaa pandemiaa tullut. 

22. syyskuuta vietettiin Saarelassa rauhallista aikaa. Syksyn satoa korjailtiin, marjassa ja sienessä käytiin. Välillä vaan oltiin. 

    Tuona päivä ilmestyneestä HS:sta voi lukea mm: Zelenskyi ryöpytti YK:ssa Venäjää Ukrainan presidentti. Volodymyr Zelenskyi varoitti YK:ssa puhuessaan varsinkin Afrikan maita luottamasta Venäjään.

  YK:ssa voi ryöpyttää ja roiskia, mutta mikään ei muutu. Varsinkaan Turvallisuusneuvoston toimesta. 

18. lokakuuta elettiin viimeisä viikkoja Anttolassa. Satuttiin (ainolla) suppiskeikalla sienten pesälle.

 Tuo ilmaus on peräisin Hanelilta. Joskus parikymmentä vuotta sitten eräänä viikonloppuna toukokuun lopulla soitti Haneli: "Tarviitko korvasieniä? Satuin sienten pesälle!" Minä ilmoitin sienten kelpaavan. Sovittiin paikka, sovittiin aika. Sörnäytin autolla Maljalantielle. Tapasin Hanelin. Ajettiin metsätietä jonkin matkaa. Sitten kerättiin. Lopulta Hanelin avolava-Subarun lava oli täynnä pahvilaatikoissa ja ämpäreissä olevia korvasieniä. Hilpalla alkoi sinä päivänä melkoinen homma "myrkynkeittäjänä"!

  Hesarin sarjakuvissa oli 18. lokakuuta mm. tällainen:

  No comment.

29. marraskuuta päästiin liukulumikengillä Messilän maastoon. Hyvä talvi siinä mielessä; varmaan liki 20 kertaa ollaan jo sivakoitu.

    29. marraskuuta oli otsikoissa raja. HS: Hallitus sulki itärajan, vaikka sitä ei viime viikolla pidetty mahdollisena – Näin päätöstä perustellaan Itärajan sulkupäätös on voimassa kaksi viikkoa. Se ei koske tavaraliikennettä.

  Tuon jälkeen on uutta tapahtunut. Mihin päät(t)yy tää?

31. joulukuuta. Kävin aamulla, -16 asteen pakkasessa, ottamassa makua tuleviin -30 asteen keleihin. Ihan hyvä oli mennä. Jos pakkasasteet tuplaantuvat, täytyy ottaa Ylä-Lapin raappahousut käyttöön.

  Enpä malta olla laitamaatta vielä kuvaa viime torstailta. Silloin bongattiin saukon jäljet keskellä Messilän golfkenttää.

    HS:n sivuilta tänään: Kohti suuruuden ekonomiaa Yksi sote-uudistuksen tavoite oli turvata yhdenvertaiset palvelut. Nyt huolena on, että säästöt tehdäänkin perusterveydenhoidosta eikä erikoissairaanhoidosta, sanoo THL:n Mika Salminen.HS käy juttusarjassa läpi, miten uudistuksen tavoitteissa on edistytty vuoden aikana.

  Joo. En tunne tilaa, en tilannetta. Kaikki ei kuitenkaan taida sotessa, erityisesti sote-alueilla, olla reilassa. 

  No  niin. Eivät olleet vuoden tärkeimpiä uutisia. Eivätkä vuoden tärkeimpiä kuvia, eivät edes minun ottamistani. Kunpahan ajankuluksi (pari tuntia sain menemään) väkersin. Ei muuta ku turvallista tulevaa vuotta.

TALVILOMA LÄHESTYY

  Eipä ole näköjään muutamaan päivään tullut kirjoitettua. Siis kärsikää. Joulu alkaa olla takana. Enää kinkunrippeet ja juureslaatikon tähteet jäljellä on. Ja kuusi tietysti tönöttää vielä olkkarissa, kyttelikkö ikkunalaudalla. 

  Uusi vuosi on pian. Sitä juhlistetaan maltillisesti nauttimalla nakkeja ja perunasalaattia. Väliäkös näillä vuosin näistä vuosista. Vanha tai uusi, sama bluesi. 

  Keskiviikkona lähdetään aamulla sianpieremän aikoihin talvilomalle. Lähdetään koiravahdeiksi Tainan ja Hanelin luo. Koko perhe matkustaa nimittäin Islantiin. Palaavat sunnuntaina. Nokisina, mutta kokemusta rikkaampina. 

  Mikäs meidän on Sappulanselän laitamilla ollessa. Lämmin pirtti, pakasteet täynnä hirveä ja jänistä, äly-tv, seuraa kahden koiran verran enemmän kuin kotona. Ja silmä lepää, kun tuvan ikkunasta katse tapaa oikealla Ukonsaaren, kääntyy selän takana siintävään Kotaniemeen, kääntyy Kaupinsaareen, tarkentuu lähempänä oleviin Kitosaariin, hipaisee Pikolahden perukoille päätyessään Akanhaudanniemeä. Tuttua tutumpaa. 

  Pihalle mennessä silmät tavoittavat mäen päällä, peltoaukean takana, Piskolan, syntymäkotini. Tuota peltorinnettä joskus penskoina laskettiin hankikannon aikaan kirkkoreellä, Ritva, minä ja tuskin kynnelle kykenevä Haneli. Läpi pajukon, jäälle asti, pyyhälsi omin luvin käyttöön otettu reki. Jäällä petti hankikanto, reki upposi kohvaan. Ei se omin voimin sieltä noussut. Isä-Erkki apuun. Ja, Hectoria mukaillen, "jos oikein tahdon muistaa, kai meitä moitittiin". Mutta tuo kuluu toiseen tarinaan. 

  Saa nähdä, tuleeko talvilomasta hiihtoloma? Suksia kyllä autoon pakataan. Ennusteen mukaan pakkasta on parikymmentä astetta. Jos lisäksi viima käy, niin voi ulkoilu jäädä koirien ulkoiluttamiseen. Lyhyen kaavan mukaan sekin. Toivottavasti ennusteet eivät pidä kutiaan. Niinhän useimmiten käy. Tarkoitan, että että toteutunut säätila ei ole ainakaan nyt ennustettua kylmempi. 

  Kun Anttolasta kotiudutaan, on jo lähes viikko vuotta 2024 kulunut. Mutta ennen "talvilomaa" löytyy kalenterista tapahtumia. Tänään on taloyhtiön yhtiökokous. Lakisääteinen sellainen, ja siellä käsitellään myös ensi vuonna alkavaksi aiottua putkiremonttia. 

  Tuli näköjään liioiteltua. Tsekkasin kalenterin. Tuo yhtiökokous olikin ainoa sinne merkitty tapahtuma. Tai oli siellä pari muistutusta suoratoistoilla alkavista ohjelmista, mutta niitä ei lasketa. 

  Eilen käytiin kinkunsulatuslenkillä liukulumikenkien kanssa Messilässä. Tänään mennään myös. Lunta on gofkentällä aika lailla. Raskasta hiihtää, kun ennen joulua olleen suojan jälkeen pakkanen on kovettanut hankea. Uutta luntakin on tullut päälle, eikä kovettunut hanki kanna, vaan "tipauttaa" joka potkulla. Nyt onkin mukavampaa hiihtää kentän laidoilla metsässä, missä ei ole niin paljon lunta. 

  Tässä tärkeimmät. Loppuun muutamia kuvia joulunajalta. 

MAAILMA LIEKEISSÄ

  Ylellä  alkoi Maailma liekeissä-sarjan toinen kausi. Katsotaan ensin kertauksena muutama vuosi sitten esitetty ensimmäinen kausi. Hienosti toteutettu sarja. Pakko kehua, vaikka välillä kamalaa katsottavaa onkin. Ja paljon ajankohtaisempaa kuin 1. kauden ilmestyessä. Maailmantilanne on sellaiseksi mennyt.  Kyllä ihmiskunta on aivotonta porukkaa, kun nuo vähän yli 80 vuotta sitten tapahtuneet kauheudet eivät ole mitään opettaneet. Sotaa vaan lietsotaan, kahtiajakoa edistetään, rauhasta ei puhu juuri kukaan. Oikeasti alkaa pelottaa.

  On mukaviakin asioita sentään jäljellä. Eilen oltiin katsomassa KaTa:n joulunäytöstä. Luistelijat taaperoista lähes aikuisiin tekivät hienon esityksen. Iiris yhtenä heilui parissa roolissa ja monessa esityksessä. Ihmetellä täytyy, kuinka he pystyvät lyhyessä ajassa harjoittelemaan tuollaisen shown. Hyvät valmentajat, nuoruuden into; näyttää onnistuvan. 

  Onneakin oli matkassa. Hilppa osti hallilla kolme arpaa kympillä. Eikös sieltä pasahtanut voitto: paakelsikahvit jossain Delissä Kauniaisissa. Arvoltaan 13 euroa. Eli voittoa kolme euroa. Hilppa rökitti minut mennen tullen. Minä nimittäin voitin lotossa kolmen euron panoksella viisi euroa. Eli nettoa kaksi. Se ehkä Hilpan riemuvoittoa himmentää, että koska tuo kahvila ei ollut eilen auki, niin hintoihinsa tulee Kauniaisiin ajella voittoa lunastamaan. No, tulee varmasti tienoilla muutenkin käytyä, sillä lahjakortti on voimassa maaliskuulle saakka.  

  Tänään pystytin joulukuusen. Se on ihan uusi. Entinen, kai 10 vuotta palvellut muovikuusi lähti viime talvena kiertoon. Se oli ihan komea, mutta vähän turhan iso, vähän turhan hankala koota, vähän turhan pahanhajuinen. Haju ei toki ollut alkuperäinen, vaan vuosien myötä iskostunut, kun kuusen osia säilytettiin jätesäkkeihin pakattuna ulkovarastossa. Uusi kuusi on helppo läjätä, ja siinä on led-valot jo valmiina. Kuusi siis on pystyssä, tosin vielä koristelematta. Eli hyvällä mallilla on asiat. 

  Tänään kävin XXL:ssä ostamassa suksille hoitoainetta. Eli karvapohjille sitä laitetaan. Kohta kymmenen jälkeen olin paikalla. Ei asiakkaita kuin jokunen isossa liikkeessä. Ja myyjiä vielä vähemmän. Suksiosastolla oli yksi mies ostamassa itselleen täyttä hiihtovarustusta (sukset, sauvat, monot, hiihtopuku). Ainoan myyjän aika meni hänen kanssaan. Huoltopisteellä odotti yksi asiakas, mutta ketään ei tullut palvelemaan. Kymmenen minuutin kuluttua sentään mies luukulle ilmaantui. En häneltäkään päässyt neuvoa kysymään, sille edelläni ollut heppu oli vailla uutta polkupyörän takaratasta. Sitä tutkittiin, pähkäiltiin, mittailtiin, hyllyjä pengottiin, lopulta netistä tilattiin. Aikaa kului. Lopulta, kun hiihtovarusteita haaliva mies sovittu pukua, pääsin kysäisemään myyjältä, millaista ainetta olisi paras ostaa karvapohjiin, jotta suojalumi ei niihin tarttuisi. Tieto tuli hetkessä. Samalla ostin pluskelin luistovoidetta. 

  Sellainen oli jouluruuhka XXL:ssä. Kotona vein sukset (sekä latusukset, että liukulumikengät) parvekkeelle. Putsasin karvapohjat aineella, jota minulla oli ennestään, sitten suihkuttelin ne hoitoaineella. Kyllä kelpaa taas suksimaan lähteä, vaikka plussaa olisi.  

  Vielä huomenna onkin keli plussalla, keskiviikkona taas pakastuu. Jos ennusteet pitävät, niin lunta lisää yli 10 senttiä aattoon mennessä. Valkeaa joulua siis vietetään. Ja hiihtokelit jatkuvat. 

   Dear Diary. Muuta ei syömmellä ollut. Koska KaTa:n joulunäytöksestä minulla ei ole kuin Jonin tallentamaa videota, niin laitan loppuun Anna lähettämän kuvan tältä illalta. Iiriksen ja Liisan iltajumppa:

LÄRINÄÄ TAPPARISTA

  Lärinää tapparista, eli tarinaa läppäristä. Eilen siirsin vanhalta ulkoiselta kovalevyltä joitain kuva- ja videotiedostoja muistitikulle. Sellaisia, joita ei mielestäni pilveen ole tallennettu. Pari videota Iiriksestä kesältä 2017 laitoin whatsappilla Annalle ja Hilpalle. Annan ottamia ne olivat, oli ne minulle lähettänyt. Molemmat muistivat tilanteet: Iirksen ensimmäinen soutuyritys ja hänen nuotion sammutus- tai sytytyspuhaltelunsa hiillokseen kodalla. 

  Jossain vaiheessa iltaa päivitti läppäri järjestelmänsä. Kun se sitten käynnistyi uudelleen, niin alkoivat ongelmat. Kun koneen aukaisee, tai se on mennyt lepotilaan, niin täytyy antaa pin-koodi. Eli olen sellaisen tavan valinnut. Kun illalla yritin koodia naputella, niin mitään ei tapahtunut, eli numeroita ei ilmaantunut kenttään. Ajattelin, että näinköhän ulkoiselta muistilta siirtämäni jutut aiheuttivat tämän haitan? Vaikka kyllä niin ulkoiselle kovalevylle kuin muistitikullekin tein virustarkastuksen ennen kuin ne aukaisin. 

  Sammutin koneen, käynnistin uudelleen. Sama juttu. Sitten klikkasin ruudulla näkyvää pientä tekstiä Oletko unohtanut pin-koodisi. Kone jauhoi hetken. Sitten se pyysi kirjautumaan Microsoft-tililleni. Se onnistui siten, että kone lähetti puhelimeen Authenticator-sovellukseen tarkistusviestin, jonka kuitattuani aukesi värkki. Klikkasin pin-koodin vaihtamissivun pois. Kaikki pelasi. 

  Jätin koneen hetkeksi rauhaan. Kun sitten menin laittamaan sitä kiinni, niin se oli mennyt lepotilaan ja pyysi taas pin-koodia. Sama souvi. Ei kirjoittanut mitään. Pakkosammutin läppärin ajatuksella, että aamulla uusin voimin.

  Aamulla voimat olivat uudet, läppärin kujeet vanhat, eli eiliset. Samaa puliveivaamista. Välillä luulin, että nyt se alkoi taas toimimaan, mutta ei. Kone saattoi ottaa joskus pin-koodin vastaan, mutta kun sitten aloin sitä käyttää, niin ei kirjoittaminen onnistunut, eli ei merkkejä ilmaantunut näytölle. 

  Päivällä kyllästyin temppuiluun, lähdin ajamaan Giganttiin. Läppäri on ostettu viime huhtikuussa, ja minulla on siihen hankittuna myös viiden vuoden ELCAR jatkotakuu.  

  Jouluruuhkan seasta onnistuin pääsemään huoltomiehen puheille nopeasti. Selitin tilanteen. "Katsotaan". hän sanoi. Avasin läppärin. Kaikki toimi!

  Kaveri sanoi, että ehkä se päivitys, joka eilen tapahtui, ei ollut mennyt kunnolla läpi, ja nyt, kone on levännyt, se on alkanut pelaamaan.  "Jos ongelmat palaavat, niin tule ihmeessä uudestaan, mutta en kyllä nyt heti ottaisi konetta tarkastukseen" jatkoi heppu. 

 "Niin tehdään", vastasin.

  Kohta kotona avasin läppärin. Voi vi**u! Sama vika, ei kirjoittanut pin-koodia sarakkeeseen! Hilppa tuli selän taakse ällistelemään. Hän kysäisi "oliko sulla hiiri mukana Gigantissa?"

  "No ei ollut!, sanoin. Irrotin langattoman hiiren lähettimen UPS-portista. Jo vain! Kone alkoi pelittää normaalisti. Hilppa siis äkkäsi ongelman ennen nörtti-Peppeä! 

  Vika oli ilmeisesti vuosia vanhassa langattomassa hiiressä. Se sai läppärin jotenkin sekaisin, sillä se, että kirjaimia, tai numeroita, ei ilmaantunut tarkoitettuun paikkaan, ei ollut ainoa ihmeellinen juttu läppärin käytöksessä. 

  Hiireen olen tottunut, ja läppärin käyttäminen ilman sitä on opettelemista. Ja hidasta, ainakin minulle. Mutta ei hätää. Onneksi oli varakangasta pakalla. Eli tuluksista löytyi toinen langaton hiiri. Se on ollut samassa liitossa Chromebookin kanssa. Muuten, elekee ostakee Chromebookia. Käyttökokemukseni eivät ole mairittelevia. 

  Nyt masiina toimii kuin entisen junan vessa. Passaa odotella joulua. Kinkkukin on ostettu, joulusiivous tehty, lahjat koko lailla hankittu. Laitanpa tämän tapparilärinän loppuun pari kuvaa niistä, jotka kovalevyltä siirsin muistitikulle.  

  Iiris ja Helmi maaliskuussa 2015

Kalasääski 30.4. 2016

Lienee sama, tahi puoliso 7.5.2017

AJAT MUUTTUVAT?

  Ajat muuttuvat. Vai muuttuvatko? No, kyllähän ajat muuttuvat. Latinalainen sananlasku sanoo Tempora mutantur, nos et mutamur in illis. Mutta muutummeko tosiaan ajan mukana?  Aika ei muuta ihmistä. Se paljastaa ihmisten todelliset kasvot. Näin kuuluu jonkun lausuma viisaus. Tällaistakin tuumiskelin, kun käppäilin aamulla Kunnantietä pohjoiseen. 

  Mielessä pyöri myös viime päivien uutisia. Yksi kertoi, että Yhdysvallat käytti YK:n turvallisuusneuvostossa veto-oikeuttaan ja torppasi päätöslauselman, joka olisi vaatinut välitöntä aselepoa Israelin ja Hamasin taisteluihin Gazassa. Aikamoista peliä. Turvallisuusneuvosto on tyhjänpantti; milloin USA, milloin Venäjä, Turvallisuusneuvoston pysyvinä jäseninä, torppaavat esitykset. Inhimillisillä näkökohdilla pyyhitään takalistoa, kun pelissä on oma tai kumppanin "etu". 

  Toinen uutinen kuulutti, että republikaanisenaattorit estivät Yhdysvaltain hätäapupaketin Ukrainalle ja Israelille. Israelille annettava apu on apua siviilien tappamiseen Gazassa, joten kerrankin republikaanit ja Peppe ovat samaa mieltä. Ukrainalle annettava apu puolestaan on tärkeää. 

  Niinpä niin. Asioita katsellaan monelta kantilta. Minä omasta vinkkelistäni, monet muutaman asteen, monet täyskäännöksen verran eri kulmista. Jokaisella on oikeus tarkentaa katseensa suunta mielensä mukaan. Jokainen on oikeassa. Omasta mielestään.  

  Suomen kansa jakautuu kovaa vauhtia. Jakautumista kiihdyttävät hallituksen linja ja somessa käytävä kyltymätön paskanpuhuminen. Jos ei hyvältä näytä tuleva vuosi, niin vielä synkemmin aatoksin mietin vuotta 2025. Putin tulee jatkamaan Venäjän presidenttinä, ja on mahdollista, että USA:n peräsimessä on Trump. Mallillaan on maailma. Onneksi ei sentään Suomessa Linnaa asuta Halla-Aho tai Aaltola. Vissiinkii?

  Noitten ajatusten keskellä saavuin käännepisteeseen, eli Okeroisten Myllylle. Sentään Myllyn lampi oli talvisessa asussaan mukavampaa katseltavaa kuin dystooppiset näkymät pään sisällä. 

  Tänään mennään jouluostoksille. Ainakin Trioon mennään, ehkä muuallekin. Isoja eivät ole hankinnat. Jotakin pukin säkkiin kuitenkin. Voi olla, että sama pukki meille aattona ilmestyy. Iiris tietää, että oikea pukki ei joka kotiin ehdi, Liisalle menee vielä täydestä kotikutoinen joulu-ukko. Luulen. 

  Huomenna on auton katsastus. 

  Keskiviikkona tapahtuu lopullinen joulusiivous. Pieniä osia ollaan jo tehty. 

  Viikon kuluttua, 17. 12., mennään Kauniasten jäähallille katsomaan KaTa:n JINGLE BELL ROCK ON ICE-joulunäytöstä. Tulkaa mukaan, jos tienoilla heilutte.

  Alkuvuodesta mennään muutamaksi päiväksi Anttolaan. Mennään Tainan ja Hanelin luo koiravahdeiksi. Perhe lähtee Islantiin tutustumaan. Neljä vuotta sitten oltiin myös kotimiehinä. Silloin he olivat Australiassa. Siellä oli isoja maastopaloja ja pallon valtasi korona. Nyt tulee varmaan mukana varmaan tuhkapilvi. No, toivottavasti ei pössähdä kunnolla, kun he siellä lomailevat.

  Nythän tuli kalenteri avattua alkuvuoteen asti. Pienellä merkittyjä kohtia lukuun ottamatta. Pitäähän ihmisellä salaisuuksia olla. 

MUISTOT KIVEN ALLA

  Aamulla dallasin ihan kunnon lenkin, 9500 askelta. Keli hyvä oli, kahdeksan miinusta, ei tuulta. Kuva otettu juuri ennen kuin astun Hollolasta Lahteen.

  Kulkiessani mietiskelin, onko mitä minulle on erikoisesti jäänyt mieleen edellisistä yli 72:sata itsenäisyyspäivästä? Mietin, pohdin, aprikoin. Ei paljon mitään erityistä päähän pilkahtanut. Pari kuitenkin, molemmat nuoruusvuosilta. 

  Vuonna 1967, tai ehkä 1968, asuttiin Anttolan kirkonkylässä Pennilässä. Mikäli oikein muistan, itsenäisyyspäivänä ei siihen aikaan ollut mikään auki. Eivät kaupat tietenkään, mutta ei ei myöskään Lotja, vai oliko se vielä Indaliidiliiton baari, eikä myöskään Unska eli Union. 

  Itsenäisyyspäivänä oli rapsakka pakkaskeli. Harvion oli vetänyt jäihin, eikä jäällä ollut lunta. Päätimme illan pimeydessä lähteä luistelemaan, Ahosen Risto, Haneli ja minä. Oli tosiaan kova pakkanen. Minä laitoin päälleni ukki-Aleksilta perityn rekiturkin. 

  Laivalaiturin reunalla laitettiin luistimet jalkaan.  Rannalla oli oli aiemmin päivällä muutkin käyneet luistelemassa, sen näki jäljistä. Me ei kuitenkaan aiottu tyytyä rantoja koluamaan, vaan lähdettiin tähtikirkkaan taivaan alla liu'uttelemaan kohti selkävesiä. Hyvää vauhtia mentiin, minä painelin keulassa. Ierikinkiven jälkeen jää yht'äkkiä petti. Solahdin kaik' turkkeineni kaulaa myöten veteen. Takaa tulevat kaverit ehtivät onneksi reagoida, pysäyttää vauhtinsa ennen heikkoa jäätä. Sen muistan, että en kauaa avannossa viihtynyt. Jotenkin pääsin, ihan omin avuin, saman tien jään päälle. Muistan kun Riti sanoi, että selvä raja tuossa jäässä on, taisit mennä tänään jäätyneelle alueelle. 

  Onneksi ei ollut kuin muutama satamerinen takaisin rantaan. Koppuraksi ehtivät turkki ja rukkaset jäätyä, ennen kuin pääsin kotiin. Erkki ja Elina eivät ehtineet kuin suut auki toljottaa, kun säntäsin kylpyhuoneeseen. Vaatteet pois, lämpimään suihkuun. 

  Siitä siis selvisin pienin vahingoin. Suurin häverikki oli, että turkin taskussa ollut tupakka-aski oli kastunut, mennyt möyhöksi. Onneksi Ristolla oli tupakkia, joten vaatteenvaihdon jälkeen hipsittiin kylänraitille haikupilliä imemään. Haneli ei. Hän lopetti jo kuusvuotiaana. 

  Toinen muisto sijoittuu vuoteen 1971. Oltiin Ruikun kanssa Saksassa, Weiblingenissa, Gartebgestaltung Jakob Schmieding-nimisen puutarhafirman leivissä. Meitä suomalaisia oli puulaakissa kuusi. Asuimme ison talon siipirakennuksessa, missä oli kahden hengen huoneita ja yhteinen keittiö. Suomen itsenäisyyspäivä ei tietysti ollut vapaapäivä saksanmaalla. Sattui kuitenkin niin, että koska lunta oli satanut jonkin verran, oli pieni pakkanen, niin töihin ei lähdetty. Koko firma piti rokulia. ainakin toteuttava puoli, eli neljä saksalaista, kuusi suomalaista ja kymmenkunta jugoslaavia. 

  Kun aamulla asia selvisi, niin yksi meistä suomalaisista äkkäsi, että nythän voidaan itsenäisyyspäivää viettää. Me Ruikun kanssa, että niinpä.  

  Firma sijaitsi keskellä peltoja parin kilsan etäisyydellä Weiblingenin pikkukaupungin keskustasta.  Pantiin takit niskaan, lähdettiin dallamaan. Saksassa sai tietysti olutta, viiniä, viinaa ruokakaupoista. Ostettiin jotain halpaa kuohuviiniä monta pulloa. Ostettiin myös tuulihatun näköisiä paakkelseja muutama. Jo paluumatkalla poksautettiin ensimmäinen pullo auki. Siitä se lähti itsenäisyyspäivä kulumaan.

  Tarjosimme kortteerissa muille suomalaisille myös lasilliset. Aika raitista porukkaa he olivat, mutta kyllä yhdet itsenäisyyden kunniaksi kilistettiin. 

  Vetäydyimme huoneeseemme, litkimme huonoa punaista kuoharia, poltimme väkeviä Roth Händle-tupakoita. 

  Onneksi rokulipäiviä oli vielä ainakin pari tuon itsenäisyyspäivän jälkeen. Aamulla ei nimittäin ollut häävikään olo. Sivumennen mainittuna noita talven vuoksi pidettäviä vapaapäiviä tuli koko talvena ehkä kymmenen. Toista halvan kuohuviini litkimiselle pyhitettyä ei. Eihän itsenäisyyspäiviä sentään myötään ole. 

  Siitä itsenäisyyspäivästä jäi merkki huoneemme kattoon. Ruikku avasi ties monennetta pulloa. Meillähän ei ollut jääkaappia huoneessamme, joten litku oli lämmintä, ja taisi Risto kannua vähän ravistellakin. Niinpä korkki posahti voimalla kattoon, seurauksella, että huokoiseen levyyn tuli melkoinen kuoppa. Liekö Jakob Schmiedingin talo vielä olemassa? Luulen, että on. Se oli tuolloin 1970-luvun alussa uudehko tiilirunkoinen rakennus. Se, onko erään siipirakennuksen huoneen sisäkatossa jälki, onkin sitten toinen juttu. Ei ole varmaan tule lähitulevaisuudessa tilaisuutta käydä asiaa tarkastamassa. 

  Eipä olleet häävejä, ainakaan kovin juhlallisia muistoja. Muistoja kuitenkin. Tältä päivältä jää ainakin yksi muisto. Se ei luultavasti elä kauan. Mutta luultavasti vielä vuoden kuluttua muistan, että aamulenkillä harhauduin itsenäisyyspäivämuistoja muistellessani harhapoluille, eli kiersin hieman liian kaukaa, joten myöhästyin harmittavasti melkein kymmenen minuuttia lipunnostosta. Toivottavasti ei kukaan rivitalokyttääjä ollut asiaa todistamassa.

KAMELIN SELKÄ

  Tänään tipahti viimeinen oljenkorsi, kamelin selkä katkesi. Olen hallituksen rasismiseikkailua, kohtuuttomia leikkauksia, älyttömiä toilauksia yrittänyt sietää. Olen katsellut kuinka Orpo, silmät viattoman näköisenä, pyöreinä kuin pöllöllä, vakuuttaa, että leikkaukset on pakko tehdä, sillä muuten laivan ei käänny. Laiva, joka taitaa mennä tällä menolla kolisten pohjaan. Olen huomannut, kuinka persut, Purra etunenässä, ovat rajaselkkauksen myötä pullistuneet henkeä täyteen. Purran, itseään täynnä ja ivallisesti, kansanedustajille antamat vastaukset ovat tuota "voimantuntoa" tulvillaan. Kannattaisi ehkä muistaa, kuinka lehmän käy, kun se pääsee äpärikköön.

  No, tuota, ja muuta sähellystä olen jaksanut katsella pimahtamatta, mutta aamulla selkä katkesi. Uutisissa kerrottiin, että hallitus päätti poistaa laatukirjojen tuen. Tuen avulla kirjastot ovat voineet hankkia muun muassa selkokirjoja, vähemmistökielillä kirjoitettua kirjallisuutta, lyriikkaa ja draamaa. Voi vittu. Minulla on ollut työkaverina muutaman kovinkin oikeistolainen heppu. Kun asia joskus tuli puheeksi, niin heidän mielipiteensä oli, että KIRJASTOON EI KOSKETA! Mutta tämä hallitus ei tuollaisesta välitä. Eihän tämä hallitus välitä monesta muustakaan asiasta. Laivan kääntämisestä ja turvapaikanhakijoiden syytämisestä sinne mistä ovat tulleetkin välitetään. Enkä nyt tarkoita rajaselkkauksessa käytettyjä ihmisiä, joista varmasti moni on oikeasti turvapaikkaa tarvitsee. Tarkoitan sitä, että voimiensa tunnossa persut haluavat pitää vastaisuudessa kaikki turvapaikkaa tarvitsevat mieluummin muutaman sadan kilometrin päässä rajoiltamme. Mutta vasta kirjastojen tukemisen rajoittaminen sai kaalin kiehumaan. Käsittämätöntä tuossa on kaikki. Ihan saletisti ei laiva piiruakaan käänny noilla rahoilla. Yhteisvaikutuksena muitten hallituksen tekemien päätösten kanssa se kyllä kääntää keulaa alaspäin. Sekin ihmetyttää, että pesrut kovaäänisimpinä ovat vaatineen turvapaikanhakijoilta kelvollista suomenkielen taitoa. Nyt jos tuki lopetetaan, ei ainakaan pienemmillä kirjastoilla ole varaa hankkia selkokielisiä kirjoja, kirjoja, jotka ovat tärkeitä maahanmuuttajien kielitaidon kannalta. Kyllä on ku kusis kelloonsa, hallituksen touhu. 

  Mieli tuli taas purettua. Älkää itseenne ottako. Jos että ole hallituksessa. Mukavammasta päästä on, että kävin hakemassa Iiriksen, Liisan ja Jonin Espoosta meille. 

  Tiilikaisten autoon oli eilen tullut vika. Joku osa, joka säätelee polttoaineen saantia, oli poksahtanut. Kone ei välillä ota kunnolla kierroksia. Onneksi osa töineen ei ole kovin kallis. Ensi viikolla saavat auton pajalle. 

  Annalla on tänään menoa, hän tulee huomenna junalla. Joni äiti Aija vie perhe Tiilikaisen sunnuntaina Espooseen. 

  Hilppa oli duunannut meille ruoan valmiiksi. Jälkkäriäkin oli.

  Parina päivänä riittää meillä touhua. Iriksellä on myös sekä huomenna, että sunnuntaina luistelua Pajulahdessa. Hänen valmentajansa asuu Lahdessa, joten Iiris saa ylimääräistä opetusta. 

  Hyvä, että touhua riittää. Pysyvät ajatukset kurissa. Hallitus saa olla rauhassa. Ehkä maanantaihin mennessä on erään ajatus yhdenmiehen vallankumouksesta hälvennyt. Eli saapi hallitus olla hyvillään Tiilikaisten vierailusta. Tiijä häntä, miten muuten olis niille ketaleille käynyt.