AIKA TAVALLA AIKA ASKARRUTTAA

  Kelloa taas ruuvattiin normaaliaikaan. Ottamatta kantaa tuollaisen kaksi kertaa vuodessa tapahtuvan turhuuden oikeutukseen (taisin kuitenkin ottaa?) aika askarruttaa. 

  Suhteellisuusteorian mukaan aika kappaleelle kuluu sitä hitaammin, mitä nopeammin se liikkuu. Tuota en ole huomannut, vaikka joskus juuri ajokortin saaneena usmuutin eno-Ollin Alfa Romeolla, taisi olla Giulia GTA Junior 1300, kahtasataa. Ehkä se ei ollut tarpeeksi lähellä valon nopeutta. 

  Mustan aukon lähellä aika myös hidastuu. Planeetta Maan pinnalla ajan pitäisi kulkea samaa tahtia, kaiken aikaa, kaikissa paikoissa. 

  Mistä johtuu, että näin ei ole. Aika kuluu hitaammin, aivan varmasti, tietyissä olosuhteissa. Esim. lapsen joulupukkia odotellessa se ei meinannut kulua ollenkaan. Eikä isä-Erkiltäkään voinut viimeisessä tuskassaan asiasta kysellä, sillä hän oli aina antamassa hevosille heiniä.

  Samoin kului aika tuskallisen hitaasti oppikoulussa; niin ruotsintunneilla kuin eritoten jälki-istunnoissa. Lienen ollut jossain mustassa aukossa, ainakin kahden tunnin + käytöksenalennuksen istunnoissa. 

  Kun on kyse hammaslääkäriajan lähestymisestä, aika puolestaan rientää laukalla. Ylipäätään, kun edessä on joku epämiellyttävä, vastenmielinen tapahtuma, alkaa ajan kirivaihe. 

  Ajan kuluminen on myös suoraan verrannollinen ikään. Vuosi vuodelta on vuosi edellistä lyhyempi. Tämä ilmiö alkaa kuudenkympin korvilla, ja kiihtyy koko ajan. Aivan järjellinen ilmiö. Koska Einstein todisti, että aika kuluu sitä hitaammin, mitä nopeammin kulkee, niin tottakai kun vanhenee, ja kulku hidastuu, niin ajan kulku alkaa kiihtyä. M.O.T.

  On aikakäsite vaikeaselkoinen. Mutta niin on tämä aikakin. Kuvassa, otettu 7:20 normaaliaikaa, aika kuitenkin tuntuu kulkevan suht. normaalisti. Ja puut taipuilevat, korvissa soi Kurt Vilen Cold Was The Wind.

  Huomenna alkaa uusi viikko, viikko 44, tiistaina marraskuu. Aikataulutuksen erikoistaitajalla on merkintöjä maanantaille ja torstaille, viikonlopulle kysymysmerkkejä. Ei kovin hektistä. Eli on aikaa ryhtyä kasaamaan jokavuotista valokuvakirjaa joululahjaksi muutamille. Perinne alkoi Iiriksen 1-vuotiskirjasta, nyttemmin mukaan on tietysti ängennyt Liisa. En kuitenkaan kalenteriin tehtävää merkkaa. Helpompi laistaa, siirtää tuonnemmaksi, jos siltä alkaa tuntua. 

  Olen kovin kehunut kirjastolaitosta. Tulen kehumaan vastakin. Mutta pakko risuja hieman jakaa. Hollolan omatoimikirjasto on auki viikonloppuisin ja iltaisin. Niinpä siellä tulee usein käytyä sellaisina aikoin, kun paikalla ei ole henkilökuntaa. Monasti kirjastosta haen noudettavaksi ilmoitetun varauksen. Aina ennen kirjastoreissua katson nettisivuilta, onko joku suosikeissani olevista teoksista lainattavissa. Harvemmin kirjastossa käynti on hyllyrivien välissä käyskentelyä. Harmi sinänsä. Täytyy välillä palata entiseen, se on rauhoittavaa puuhaa. Varsinkin, kun saa olla salissa melkein yksin. Mutta ne risut. Yllättävän usein ei haluamaani kirjaa löydy, vaikka sivusto kertoo sen olevan lainattavissa. Ei ole paikallaan hyllyssä. Olen oppinut katsomaan myös palautettujen hyllystä, uutuuksien hyllystä, jos kirja on äskettäin ilmestynyt, sekä myös erillisestä paikasta, missä on tarjolla johonkin teemaan liittyviä, tai muuten vaan, minulle arvoituksellisesti, sinne laitettuja kirjoja. Eilen kävi niin, että haluamaani teosta ei löytynyt mistään. Samalla tavalla sattui n. viikko sitten. No, pieni murhe. Ei lukeminen yhden kirjan piiloutumiseen tyssää. Ei ainakaan, kun on kirjastossa, tuhansien niteiden keskellä. 

  Lukekaa. Ja ikätoverit, jos aika tuntuu kiiruhtavan, älkää tehkö kuten minä, älkää varatko aikaa hammaslääkärille.

KAALI SEKASIN

  Kun kuuntelee, näkee, lukee uutisia sodasta, ydiaseista, likaisista pommeista, Putinin erikoisista lausunnoista, Iranin tilanteesta, Somalian nälänhädästä, ilmastokadosta, trooppisista myrskyistä, maanvyörymistä, sähkön, ja yleisesti energian hinnasta, menee kaali monella sekaisin. Ainakin luulen, sillä omat ajatukset ovat sekaisen sekavaisia. 

  Vaikka niitä välillä yrittää häivyttää...

...on tulos huono.

  Kun tuohon lisää somessa mellastavan porukan, sen, joka luulee aina olevansa oikeassa Dunning-Kruger-efektin hallitsemassa maailmassaan, sen, joka ei tiedä, ettei tiedä, niin kaalin epäjärjestys ole kovin ihmeteltävää. 

  Sitten tulevat kuuden uutiset, eikä niissä kerrota juuri ollenkaan edellä luetelluista. No, sodasta sentään hieman: Ukrainan kerrotaan kertoneen, että se on ampunut alas 300 Iranilaisvalmisteista dronea. Jotta uutiset eivät ihan hymistelyksi menisi, on  juttu Nigeriaa vaivaavasta koleraepidemiasta.      

  Pää humisee. Minne on paha maailmasta hävinnyt? Mutta pää tietää, että huomenna on taas uutispäivä parahin. Ja että aamu on iltaa viisaampi. Kauheuksien määrää voi vain kuvitella. Tempora aspera vivimus, amice bone.

  Joopa joo. Näinä kovina aikoina politiikassa valmistaudutaan kevään vaaleihin. Se saa monet unohtamaan sovitut asiat, toiset vääristelemään totuutta, jotkut unohtamaan omat tekemisensä. Politiikka on kai sellaista. Opportunismia, periaatteista tai totuudesta piittaamatta. Politiikkaa tarvitaan, demokratia ei toimi ilman. Ja koska demokratiaa parempaa yhteiskuntajärjestelmää ei ole keksitty, täytyy politiikkaa sietää. 

  Näihin koviin aikoihin tuo iloa muutama asia. 

  Iiris ja Liisa, jotka tässä Annan lähettämässä kuvassa ovat sovittamassa koulun/päiväkodin päivän teeman mukaisia asuja.

  Kolmen katsotun jakson perusteella Tubettavat konemiehet saa nauruhermot herkiksi, sodan kaukaiseksi, pommit ja dronet turhista turhimmiksi (mitä ne tietysti ovatkin).

  Peppen polvi on tiistaisen piikin ja pidetyn lepopäivän jälkeen ollut hieman parempi. Ennen piikkiä oli kipu lenkin loppupuolella asteikolla 1 - 10 kahdeksan, eilen seitsemän, ja tänään kuusi peräti 8 000:n askeleen jälkeen. 

  Siis kohti huomista rohkein mielin. Pahuus voitetaan hyvyydellä, vitsaukset älyllä. 

  Hyvä on tehtävä pahasta, sillä mitään muuta ei ole (Robert Penn Warren)

LEFFAA JA PIIKKIÄ

   Eilinen pähkinänkuoressa: Ensi leffaan, sitten piikit, muttei peffaan. 

  Elokuvissa käytiin. Klaus Härön Rakkaani merikapteeni Kino-Iiriksessä. Lahtiguide.fi-sivuston mukaan "Päijät-Hämeen elokuvakeskuksen (PHEK) omistama Kino Iiris on elokuvateatteri, joka rikastuttaa lahtelaista elokuvatarjontaa näyttämällä myös valtavirrasta poikkeavaa ja harvinaisten elokuvamaiden tuotantoa. Kino Iiris toimii tavallisten näytösten lisäksi sijaintina paikalliselle elokuvakerhotoiminnalle.  Mikäli perinteinen Hollywood-huttu ei iske niin suuntaa kohti Kino Iiristä." 

  Peppen mukaan Kino-Iiris on elokuvateatteri, missä on vain yksi sali, toisen aikakauden miljöö (mm. salin katto vuorattu tojalevyllä), penkkirivien porrastus matala, joten sopii toivoa, jottei joudu kovin pitkän henkilön taakse istumaan. Tosin katsomo on harvoin niin täynnä, ettei paikka voi vaihtaa. Tarjonta poikkeaa Lahden toisen elokuvateatterin, Finnkinon, tarjonnasta, mutta lähes kaikki uutuudet Kino-Iiriksessä myös pyörivät. Lippujen hinnat ovat eläkeläisen kukkarolle ystävälliset: 9 euroa.

  Eilisessä päivänäytöksessä (12:45) oli yllättävän paljon katsojia. Yleisö oli sellaista, että emme Hilpan kanssa olleet ikähaarukan loppupäässä. Eläkeläisiä valtaosa. Kuten yleensä aina päivänäytöksissä. 

  Muutaman kymmenen katsojan joukossa oli uropuolisia sirkkelimiehen yhden käden sormien verran, eli neljä, jos oikein ehdin havaita. 

  Leffa oli ennalta arvattavissa oleva tarin vanhojen ihmisten rakkaudesta ja anteeksiannosta. Irlannin rannikon jylhät maisemat, monasti hiljaisuudella höystetty dialogi, pääosan esittäjien hyvät roolityöt, siinä parasta antia. Aika lailla taisi nenäliinoilla olla tarvetta näytöksen lopun lähestyessä. 

  Koska oltiin ruvettu rilluttelemaan, päätettiin panna kunnolla ranttaliksi; mentiin kuvan jälkeen Trion Sinuheen kahville ja puolukkapiirakalle. 

  17:30 oli kortisooninpiikin vuoro. Tai no, 17:40, vähän oli aikataulu myöhässä. Nyt laitettiin pistos polven molemmille puolille, eli sain kaksi ampullillista (onkohan tuo ihan oikein?). Sain myös reseptin suun kautta ottettavista nivelrikkolääkeistä. Samoin sain tiedon, että seuraava piikkiin ajan voin varata n. kolmen viikon päähän, ja että silloin niveleen tuikataan kukonhelttauutetta. Kuten olen jo aiemmin sanonut, olen toiveikas. 

  Jalkaa ei saa vuorokauteen, pariin, rasittaa, joten rasitan tänään Hilppaa nyhjöttämällä sisällä. Toki ei siinä mitään erikoista ole. Normaalia toimintaa miinus aamulenkin suoma vapautus rasituksesta. Niin Hilpalle kuin jalalle. 

  Ilmanala kävi pakkasen puolella. Parin yönä oli viisi astetta miinusta, ja nurmikko varjon puolella taloa piti maanantaina huurteensa koko päivän. Eilen alkoi sitten satelemaan, ilma lämpeni. Plussan puolella näyttäisi mittari pysyvän kymmenen päivän ennusteen mukaan. No, onhan minulla siten aikaa etsiä lohkolämmittimen piuha varastosta suorittaakseni seuraava moottorinlämmitys kaikkien sääntöjen mukaan. Langatonta latausta on saatavilla puhelimiin, muihinkin pieniin laitteisiin, mutta ei vielä hyppää virta lohkolämmittimeen. Nimimerkillä "Kokemusta on".

  Koska aamulenkille ei tänään ollut asiaa, niin kirjoittelin, korvaavana toimintona, tämän. Nyt lopetan, lähden laittamaan kahvit, kiehauttamaan aamupuurot. 

  Loppuun kuva aamuruskosta per. 26.10.2019. Arvannette, että ei ole Hollolassa otettu.

8 🎂

  Iiriksen kasivuotisia päästiin eilen juhlistamaan. Myöhässä, sillä todellisuudessa tyttö on 8 vuotta ja kolme viikkoa vanha. Väliäkö sillä? 

  Aurinkoisessa iltapäivässä oli Lähderantaan kokoontunut lukuisa joukko iloisia juhlijoita.  Ikähaarukka lavea: lapsia kolmeviikkoisesta teiniin seitsemän kappaletta, aikuisia vähän yli kaksikymmpisistä seitsemäkymmentä täyttäneisiin toistakymmentä. Minä nestorina häärin. Lähinnä kameran kanssa. No, nestori ei kuitenkaan ole ihan oikea nimitys, sillä Wikidedian mukaan, Nestori merkitsee kuvaannollisesti jonkin ammattikunnan piirissä olevaa kunniavanhusta. 

Kynttilä sammuu. Päivänsankarin tehtävää helpottamaan on näköjään kehitetty numerokynttilöitä.

  Kun urakka oli takana, oli syytä ottaa avata limsapullo.

  Vaikka suku ei ole suuri, niin on uutta verta tulossa. Siitä todisteena kolmiviikkoinen, puolivuotias, kolmen vuoden kieppeillä olevia kolme (yksi näistä ei ollut läsnä), etc. Se tietää meille vanhuksille  synttäreitä, rippijuhlia, lakkiaisia, häitä, niin kauan kun ikää riittää. 

  Pieni kovakooste tilaisuudesta:

Iiris lahjapaketin kimpussa.

Sai Liisakin pienen lahjan, paloauton.

Jonilla ja Liisalla oli välillä aikaa ottaa rennosti.

Jonilla jossain välissä vielä rennommin.

Liisa ja joukon puolivuotias. 🎂🎂🎂🎂🎂

  Juhlat on juhlittu. Armottoman aikatauluttajan lähitulevaisuus näyttää seuraavalta:

  -tänään rentoa oleskelua, pientä lenkkeilyä myös

  -maanantaina parvekelasien ja olohuoneen sekä keittiön ikkunoiden pesu

  -tiistaina elokuviin (Kino Iiris, Rakkaani merikapteeni), sen jälkeen katsomaan Elinaa, klo. 17:20 viikolla siirtynyt kortisonipiikki

  -keskiviikko vielä blankko, ehdotuksia saa esittää

  -torstaina normaali viikkosiivous, joka tehdään kahden viikon välein, sitten viikon ruokaostokset Lidlistä

 

  Olkoon näissä. Ei kannata peeteeässiä väkertää. Ne tuppaavat muuttumaan. Sen, jos nyt mitään, opin työmaa-aikatauluja joskus laatiessani. 

  

  Siinä tarinaa lepopäivä ratoksi. Tai rutoksi, miten vaan. 

PUTKEEN MENI?

  Iltavuoro. Tähän aikaan normaalisti alan valmistella vetäytymistä kirjan kanssa alakertaan, mutta tänään ryhdyin kirjoittamaan. Ei niin, että minulla jotain erityistä olisi mielen päällä. Mikä lie mielijohde?

  No, koska aloin kirjoittamaan, jostain pitää kirjoittaa. Aloitetaan siitä, että kaikki onnistuu, kun terävänä hommat hoitaa. Vai mitä? Minulta ainakin. Kuten esimerkiksi auton lohkolämmittimen käyttö. Koska viime yöt ovat olleet nollan tuntumassa, oli aika ryhtyä pitämään huolta Hyundain hyvinvoinnista. Taloyhtiössä on sovittu, että lämmitystä saa pitää päällä max. kaksi tuntia. Katospaikat eivät ole ajastimella varustettuja. Ennen minulla oli ajastin pistorasiassa, mutta eläkkeelle jäätyäni auton käyttötarve on muuttunut erittäin epäsäännölliseksi, joten ajastin ei enää ollut kovin järkevä ratkaisu. Pian tajusin, että kauko-ohjattava pistorasia on hyvä apu. Minulle, laiskalle miehelle, se on oiva systeemi lämmityksen kytkemiseen. Sen avulla voin "työhuoneeni" ikkunan läpi kaukosäätimellä laittaa virran päälle tuntia, paria ennen kuin auton tarve tulee ajankohtaiseksi. Vastaanotin-pistorasia on kesät sisätiloissa. Eilen vein sen paikoilleen autokatokseen. 

  "Hyvä", ajattelin, aamulla auto lämpenemään ennen kauppareissua."

  Niin tein. Mielin hyvin kävelin sitten autolle. Mutta kas kummaa! Eipä ollut moottori lämmennyt! Johtui siitä, että lämmityspiuha roikkui kahdenkymmenen metrin päässä varaston seinällä! 

  Vissiin aivot ovat ajautuneet sellaiseen tilaan, että kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Jos tehtävä on monivaiheinen, niin joku lohko nupissa ilmoittaa kaiken olevan kunnossa, vaikka vasta yksi osa tehtävästä on suoritettu. Tai en tiijä. Ei tuollainen kuitenkaan ihan tavallista minulle ole. Pystyn nimittäin aivan kevyesti sekä tekemään tarpeeni, että pyyhkimään myös. 

  Noin kuitenkin kävi. On asialla hyväkin puolensa. Ei nimittäin tullut peruutettua katoksesta piuhaa irrottamatta. Niin on kyllä käynyt. Ainakin kerran talvessa. Yleensä siitä ei ole haittaa ollut, sillä johto irtoaa auton nokalta sopuisasti. Kerran kävi niinkin, että Hilpan kanssa ihmeteltiin kummallista kolketta. Piuha siellä roplotti auton alla, oli irronnut seinästä. Asian huomasin vasta kaupan parkkipaikalla. Ei silloinkaan mitään kummenpaa ollut seurauksena. Minkä nyt isku itsetunnolle. 

  Tänään käytin auton Hollolan Autopesussa. Ulkopesu käsin, sisätilojen imurointi, ikkunoiden sisäpintojen pesu, ja pölyjen pyyhkiminen. 40 €. Ulkomaalaistaustainen aviopari tekee hyvää työtä kohtuuhinnoin. Ja kuitin kanssa kanssa. Siis myös. Kuitin kanssa. Olen ollut jo monta vuotta heidän tyytyväinen asiakkaansa.  

  Liz Truss sitten pääsee historian kirjoihin Britannian lyhimpään palvelleena pääministerinä. Samoilla teeseillä tulevaksi Suomen pääministeriksi vankimmin ehdolla oleva etenee. Ja jos homman saa, niin ei varmasti eroa kuudessa viikossa. Suomi ei ole Britannia. Täällä kansan heikommassa asemassa oleva osa kärsii hammasta purren. Jotkut sellaisetkin, jotka ovat sitä vaaleissa äänestäneet. 

 

  Politiikka sikseen. Tai vielä sen verran, että Ruotsin malliin en kyllä suin surmin halua käyvän. Siis tänne muodostettavan hallituksen, joka on tietyn puolueen hyppysissä. 

  Nyt riittää, iltavuoro. Koska en kuvaa ottanut autosta, joka olevinaan lämpeni, mutta ei lämmennytkään, otin sattumanvaraisen kuvan "työhuoneeni" kirjahyllystä. Siinä ollaa sovussa: Savo, Musiikki ja Aku Ankka.

PIENI KATSAUS

  Sataa. Ihan sama, sataako Hollolassa, sataako Anttolassa; jos olen paikassa missä sataa, niin ulos en mene kuin välttämättömän pakon edessä. Hollolassa, ymmärrettävistä syistä, on pakon esiintyminen huomattavasti harvinaisempaa kuin Anttolassa. 

  Sateen innoittaman ryhdyin kirjoittamaan. Näkyy olevan liki viikko edellisestä blogista. Pieni katsaus siis paikallaan. 

  Perhe Tiilikainen oli viikonloppuna Hollolassa. Tulivat lauantaina. Sunnuntaina mentiin porukalla Mänsälään katsomaan luistelukisoja. Iiriksen luokka, Tintit, luisteli ensimmäisenä, eli puoli yhdeksältä. Kolme kymmenen ryhmää, mukana viisi poikaa. 

  Iiris teki suorituksensa ensimmäisessä ryhmässä. Hienosti meni. Vain kolme ensimmäistä palkittiin. Iiris sai kuitenkin erikoismaininnan esimerkillisestä yhdistelmäpiruetista. Hän jäi vain aavistuksen kolmannesta sijasta. Hieno saavutus, ottaen huomioon, että valtaosa kilpailijoista on luistellut paljon Iiristä kauemmin.

  Kollaasissa ylhäällä vaaka taakse, keskellä vaaka eteen, alhaalla istumapiruetti.

  Eilen tuli pikahälytys Espooseen. Iiriksellä on syysloma. Anna on myös lomalla, mutta koska Annalla ja Iiriksellä oli tietty meno, ja Liisan katsojaksi lupautuneelle henkilölle tuli este, niin me joutilaat usmuutettiin hätiin. Muutama tunti siis Espoossa, illalla takaisin. 

  Eilen tapahtui muutakin. Aamulla oli renkaanvaihto. Sen jälkeen piti olla lääkäriaika toiselle kortisonipiikille, mutta tuli soitto: 

  "Lääkäri on sairastunut, aika joudutaan valitettavasti perumaan", kertoi toimistosihteeri "hän ja hän". 

  "Ok, onko uutta tarjota?", kysyin.

  "En pysty tästä aikaa varaamaan, mutta hoitajat ottavat yhteyttä."

  "Selvä, jään odottamaan."

  Ei mennyt kauaa, kun toimistosihteeri, siis "hän ja hän", soitti uudestaan. 

  "Löysinkin ajan, käykö ilta 25. 10, klo. 17:30?"

  "Kyllä käy. Laitatko vielä tekstarilla, kun en ole juuri kotona?"

  "Kyllä. laitan ilmoituksen."

  Tästä kului tunnin verran, kun terveydenhoitaja soitti.

   "Sinulta peruuntui lääkäriaika. Uusi aika olisi tarjolla."

  En kommentoinut vielä asiaa, päätin antaa ehdotuksen tulla, kuunnella, olisiko se 25. päivää aiemmin.

  "25.10. klo. 11:20 olisi ensimmäinen vapaa aika", kertoi hoitaja.

  "Ok" sanoin, mutta nyt on niin, että toimistosihteeri ehti jo soittaa. Aika on varattu samaksi päiväksi, tosin vasta illaksi. En viitsi muutaman tunnin takia vaihtaa."

  "No niinpä näkyykin olevan! Asia siis kunnossa."

  "Kyllä. Kiitos."

  Hyvän kuvan jätti Päijät-Soten Hollolan sote-keskus taas toiminnastaan. Ovat ottaneen sydämenasiakseen Peppe-Papan nivelrikon, kun ajanvarauksesta huolehditaan kahden eri tahon voimin.

  Tänään satelee. Loppuviikko pitäisi olla poutaa. Päästää lenkille. Pyörällä tai sauvakävellen. Olen 5 000- 6 000 askeleen sauvakävelyjä tehnyt. Kyllä polvi alkaa itsestään muistutella jo alkumatkasta, mutta kipu ei ole kestämätöntä. Ehkä reilun viikon kuluttua vielä vähäisempää.

  Lopuksi aamun uutisiin. Kun juttua Britannian pääministeri Liz Trussin edesottamuksista katselee ja kuuntelee, niin tulee, suoriks sannoin, Orpo olo!

LOPPU LÄHELLÄ

  Loppu on lähellä. Siis mökkikauden loppu. Tarkoituksena oli viipyä perjantaihin, mutta koska se näyttää sateiselta, huomenna aamulla pakataan kamat, jätetään Saarelan tila muutamaksi kuukaudeksi.

  Pari päivää ollaan uurastettu, kaikki alkaa olla sillä tolalla, että antaa talven tulla. Mitäs sitten ollaan uurastettu? No:

  -huussi tyhjennetty

  -vesijärjestelmä talon sisällä tyhjennetty 

  -pesukoneet tyhjennetty

  -järvipumppu otettu pois ja kasteluletkut purettu

  -saunan pata ja vesiastia tyhjennetty

  -talossa siivottu

  -soutuvene viety Potinlahteen, käännetty nurin 

  -nurmialueelta ajettu ruohonleikkurilla lehdet möhjöksi

  -rännit putsattu

  -sadevesitynnyrit tyhjennetty

  -pienkoneet vajassa puunattu, öljytty

  -vaahteroiden ja lehmuksen pudottamat lehdet haravoitu ja hinattu lehtikompostiin

  Kaksitoista kohtaa toimintaa luettelossa. Pienempiä olisi lisää. Talvi on talvi, pakkanen on pakkanen. Siksi listasta näkyy olevan puolet tyhjennyksiä. Voi kai vielä lisätä pään tyhjennyksen, sen kalibroimisen Hollola-moodiin.

  Aamulla pakastimen ja jääkaapin (tai niiden sisällön) tyhjennys!!! kylmälaukkuihin, kuivamuonat kasseihin, reput selkää, sitten Piskolaan, Hilppa autolla, minä veneellä. Vene trailerille, öljyjen vaihto, pressu päälle, lepää puoli vuotta.

  Toisaalta olisi täällä voinut kauemminkin olla. Sellaisia ajatuksia tuli, koska ilma tänäänkin on ollut hieno. Päätös on kuitenkin tehty. Päätöstä puoltaa sekin, että lähitulevaisuudessa on monia sovittuja juttuja maalikylillä, että edestakaisin sahaamista olisi lokakuun loppu ollut, ja viimeistään marraskuun alussa aina ollaan lyöty paikat reikeliin. 

  Yhden kauden loppu, toisen alku. Tuttua latua mennään. Huomenna tuijotetaan suoratoistoa Hollolassa, ja jos tulee jostakin uupelo, mennään kauppaa, eikä kirjoiteta reissuvihkoon. Vaikka olishan näitä maisemia katellu:

MENEE SE AIKA NÄINKIN

  Viikko oltu kotona. Menee se aika näinkin. Jalka kestää pari kevyempää lenkkiä päivässä. Tänä aamuna sauvakävelin 6 000 askelta. Loppumatkasta alkoi kipua olla, mutta ei kuitenkaan tuskaksi asti.

Näkymä Okeroisten pelloille.

  Fillarinkin otin käyttöön. Se taitaa olla sopivaa liikuntaa; polvi tykkää. On ollut vaan niin tuulista viime päivinä, että en ole pyöräillyt, sillä vastatuuleen ajaminen ei ole mukavaa. 

  Fysioterpeutin antaman harjoitusohjelman mukaan olen säntillisesti toiminut. Se on pitkän tähtäimen toimintaa. Ehkä tulokset näkyvät joskus. Toinen piikki niveleen on tulossa ensi viikon maanantaina. Olen toiveikas. 

  Huomenna lähdetään Anttolaan. Lähdetään laittamaan mökki ja paikat talvikuntoon. Perjantaihin saakka ollaan. Vene viedään silloin Piskolaan. Kausi on siis tulossa päätökseen. Saatetaan toki vielä saaressa käväistä, sillä soutuvene on sitä varten Potinlahdessa. Luultavimmin vasta kevättalvella, jos jää kelit sallivat. Silloin on polte jo melkoinen.

  Sopeutuminen Hollolaan on ollut helppo. Vaikka hieman torsoksi tulee kesäkausi jäämään. Kuuden kuukauden sijasta viiteen. Jäidenlähtö oli myöhässä pari viikkoa, syksy jää myös pari viikkoa lyhyemmäksi. No, väliäkö sillä. Ei edes verottaja pistä meitä ahtaalle, vaikka alle puoli vuotta Anttolassa ollaan.

  Lukemiselle on täällä aikaa. Varauslista pitenee koko ajan. Olen jo ehtinyt yhden varauksen saada ja lukea (Colson Whitehead, Harlem Suffle), toisen haen tänään (John Verdon, Kuolleiden kylä). 

  Suoratoistoa katsellaan. HBO Maxia tällä hetkellä. Sen katsominen saaressa on jäänyt vähäiseksi, sillä siellä ei vanhanpuoleinen äly-tv suostu lataamaan HBO:n uutta sovellusta, joten Chrome Tikulla pitää katsoa. Kun katsottavaa on muutenkin, niin on jäänyt tosiaan vähiin, HBO. 

  Viikon kuluttua sunnuntaina on Iiriksellä kilpailut Mäntsälässä. Sinne mennään. 22. lokakuuta Iiriksen synttäreiden uusi yritys. Renkaiden vaihtoa, silmälääkäriä, elokuvia. Sopivasti puuhaa arjen ja pyhän kulkua elävöittämään. Ei enemmästä väliä. 

  Saattaa olla, että marraskuussa tulee yksi reissu Itä-Suomeenkin tehtyä. Ei ole vielä kiveen hakattu, mutta ajatus on itämässä. Totta kai. Itämässä. Kun itään on aikeissa suuntana.

  Päivät lyhenevät. Kohta on joulu. Ainakin joulumainokset ja -valot painavat päälle. Joulun jälkeen päivät taas pitenevät. Pian on kevät, kohta kesä. Lyhyitä ovat vuodet. Tai sellaisilta tuntuvia. Kun tähän eläkeläiseen vuosirytmiin ollaan sopeuduttu, niin puolivuotisjaksot seuraavat toisiaan kiihtyvällä vauhdilla. Saisi vauhti olla maltillisempi. Jäljellä olevia vuosia on rajallinen määrä, ja niistä haluaa  nauttia verkkaisesti. Tietynlainen paradoksi tämäkin: Kun nuorempana oli omia kiireitä, aika kului hitaasti, nyt kun on aikaa, niin se häviää alta pois.  

DECADE (10 + 1 + 1 +1 kuvaa)

  Ydinaseiden kalistelun, valheiden, osatotuuksien, osan totuuksien, harvojen totuuksien ja totuuksien hämmentävässä ajassa, tein aikamatkan kymmenen vuoden taakse. Etsin arkistoista kuvan joka syksyltä vuodesta 2012 alkaen. Sellaisen kuvan, joka on napattu Anttolassa mahdollisimman lähellä tätä päivää, eli lokakuun kuudetta. 

  4. lokakuuta 2012. Viikonloppureissu. Maaruskaa. Vesi alhaalla, kuten yleensä syksyllä, sen näkee kallion kyljen vesirajoista. Muuta en kyllä tuosta käynnistä muista. Liekö ollut viiniä matkassa?

  16. lokakuuta 2013. Viikonloppu tämäkin. Syksyn viimeinen matka. En tietysti muuten muistaisi, mutta kuva-arkisto paljastaa. Kauniin keltaisia olivat lehdet.

  2. lokakuuta 2014, ensimmäinen + kuva. 

  Iiris syntyi 1. lokakuuta, me mentiin katsomaan seuraavana päivänä. Ylpeä Peppe-pappa ensimmäistä kertaa vielä nimetön, sittemmin Iiris Helmi Orvokki, sylissään.

  

  Seuraavana päivän lähdettiin saareen syyslomalle. Helmi oli tietysti mukana, sillä isäntäperhellä oli hieman muuta hommaa. Muistan, että tuon viikon ajatuksia hallitsi juuri tapahtunut syntymä.

 

10. lokakuuta 2015

  Tuolta ajalta löytyi kuvia Anttolasta myös juuri lokakuun kuudennelta, sillä olimme syyslomalla, mutta laitan kuitenkin tämän iltaruskon komeudessaan. Muistelen, ja arkiston kuvat puoltavat muistoa, että tuolloin sään haltija oli meille suosiollinen. Käytiin sienessä, pidettiin verkkoja, nautittiin ruskasta.

6. lokakuuta 2016

  Pidennetty viikonloppu, keskiviikosta sunnuntaihin saaressa. Lehtien haravointia, muutama köllikkäahven saatiin verkosta. Ei vielä vielä viimeinen käynti, sillä venettä ei viety Hanelin rantaan.

15. lokakuuta 2017

  Hilppakin oli tuolloin jo eläkkeellä, mutta jostain syystä en löytänyt kuvia tämän lähempää kohdepäivämäärää. Joko meillä oli muuta puuhaa Hollolassa, tai sitten kuvat ovat jääneet arkistoimatta, hävinneet huut helevettiin. Joka tapauksessa siikoja tuli savustettavaksi, yksi ahvenkin joukossa. 

  Sinä syksynä oltiin saaressa lokakuun viimeiseen päivään saakka. 

6. lokakuuta 2018

  Toinen + kuva. Koska se on otettu juuri 6. lokakuuta, laitoin, vastoin käytäntöä, tähän. Se on Iiriksen 4-vuotis synttäreiltä.

  Synttäreiltä lähdettiin taas Anttolaan. Alla kuva per. 8. 10. Lokakuun loistoa, eikö? 

 Muikkujakin tuona syksynä pyydettiin. Ja saatiin, todistavat kuvat, joita en tähän laita.  

  Saari jätettiin 1. marraskuuta.

8. lokakuuta 2019

  6. lokakuuta oltiin Iiriksen synttäreillä, mutta 8. päivänä jo kuusikossa etsimässä suppilovahveroita. Saalis taisi jäädä niukaksi, mikäli oikein muistan. Hiljaisuus, metsämaisema, ne korvaavat paljon sienten puuttumisen aiheuttamaa mielipahaa. 

  Saarelan tila jätettiin talvehtimaan 5. marraskuuta. 

6. lokakuuta 2020

  Kaunista ilmaa pari vuotta sitten. Siikaa pyydettiin. Hilppa tormakkana puikoissa. Kuvat tuolta lokakuulta paljastavat, että ei paljon vettä satanut. 

  Viimeiset arkistoidut kuvat on otettu 25. lokakuuta, joten en varmasti tiedä, koska kausi loppui.

6. lokakuuta 2021

  Vielä viime syksynä sieniä tähän aikaa löydettiin. Lämminvesivaraaja posahti 8. 10. Uusi hankittiin, asennettiin paikoilleen. Tänä vuonna oli kaivon pumpun vuoro lopettaa työsuhde. Uusi tulee ensi keväänä. 

  25.10. otettuja viimeiset kuvat arkistossa. Lähdettiin muistaakseni myötyriksi seuraavana päivänä. 

  Kolmas + kuva tältä päivältä. Tai ei se mikään plus ole, ei miltään kannalta asiaa tarkasteltuna. Onpa vaan päätepiste vuosikymmenen aikamatkalle.

MENI FIILIS

  Tilanteet muuttuu, asiat muuttuu. Joskus voi nopeasti heittää suunnitelma häränpyllyä. Niin kävi eilen meille. Elekeepä huoliko, antakeehan, kun selevitän:

  Olimme lauantaina palanneet etuajassa saareen, sillä Iiriksen synttärit peruttiin juhlahenkilön kuumeilun vuoksi. Olimme kuitenkin hälystysvalmiudessa. Jos Anna ja Joni tarvitsisivat lastehoitoapua, niin heti lähdettäisiin. Avuntarvetta ei eilen kuuulunut, mutta lähdettiin silti. Ei Espooseen, vaan kotiin Hollolaan. Lähdettiin, koska meni fiilikset. Syy fiiliksien kadottamiseen oli vesipumppu. Rengaskaivossa oleva porakaivopumppu, joka oli toimittanut vettä keittiöön yli 20 vuotta.    

  Hilppa pesi päivällä koneellisen pyykkiä. Se onnistui vielä, mutta pian sen jälkeen, kun hän otti perunoille keittovettä, valui se kovin ponnettomasti. Hilppa huusi minut katsomaan. Sanoi jo koneen ottaessa viimeistä huuhteluvettä, oli jotain outoa havaittavissa. Samoin, että painekytkin oli myös naksunut oudosti. Meni rikospaikalle. No niin se teki, valui lirisemällä. 

  "Paisuntasäiliö ei lähde täyttymään", totesin. 

  Kävin kurkistamassa kaiken varalta kaivoon. Vettä oli, ei runsaasti, mutta ihan riittävästi kuitenkin. Mietin, että nyt on kaksi mahdollisuuta; painekytkin on tai pumppu on hajalla. Soitin saman tien luottosähkäri Tonille. Sain hänet kiinni, kerroin tilanteen. Toni oli juuri palannut kotiinsa, ja sanoi lähtevänsä kohta tulemaan. 

  Me ehdittiin Hilpan kanssa syödä päivällinen, kun Toni soitti olevansa Potinlahdessa. Minä hakemaan. 

  Toni ällisteli aikansa, mittaili virran kulkua painekytkimelle, aukoi jakorasioita, viimeisenä kaivossa olevan. Sinnekin, eli pumpulle, meni täysi virta. Johtopäätös: pumppu paskana. 

  Heti oli selvää, että en enää tänä syksynä uutta hanki, koska muutenkin olisi pian vedet katkaistava, putket tyhjennettävä. Vein Toni takaisin autolleen. Kun palasin, sanoi Hilpalle, että eiköhän lähdetä kotiin, meni fiilis!

  "Joo. lähdetään vaan", vastasi Hilppa aikailematta. 

  "Selvä", tokaisin, menin laittamaan padan alle tulet. Sitten avasin kaivosta venttiilin, joka tyhjensi ulkopuolisen vesijohdon kaivoon. Kun vesi oli lämminnyt, kannoin Hilpalle pari ämpärillistä tiskiä varten. Sitten pakattiin tavarat, tyhjennettiin jääkaapista edellisenä päivänä Lidlistä ostetut viikon eväät. Lopuksi tiputin ilpin lämmön 16 asteeseen. Lähdettin.  

  Jotenkin se tuntui hyvältä ratkaisulta. Ollaan tämä viikko kotona. Ollaan lähempänä, jos Espoossa meitä tarvitaan. Ensi maanantaina on vielä yksi sovittu juttu, sen jälkeen lähdetään muutamaksi päiväksi saareen laittamaan paikat talvikuntoon, viemään vene Hanelin rantaan lepäämään. 

  Kotona siis ollaan. Espooseen ei ole tarvinnut mennä. Lapset olivat eilen käyneet lääkärillä, molemmilla on korvatulehdus. Kuumetta ei kummallakaan. Antibioottia saivat. Anna oli tänään etätöissä. Huomenna Iiris menee kouluun, Liisa päiväkotiin. Jos tilanne kuitenkin eskaloituu (osaan minäkin käyttää muotisanoja), niin reilussa tunnissa posotellaan Espooseen. 

  Joo, näin meille kävi. Ilmeisesti alkaa kausi olla täysi. Ei meitä ennen olisi yksi pumppuvika lannistanut. Tuskin edes, vaikka kyseessä olisi ollut oma pumppu. Ei se lannistanut nytkään. Ollaan siellä oltu aina loppusyksystä ja talvisin ilman juoksevaa vettä. Joku asian tällä kertaa käänsi tälle tolalle. Liekö ikä?

  Mukava se on täälläkin välillä olla. Kunhan muistaa olla menemättä takapihalle kuselle. Kirjastosovellus on saanut minulta useita varauspyyntöjä, Hilpalta myös. Nyt uskaltaa varata, sillä ei enää montaa päivää poissa olla. Sain myös tänään varattua itselleni ajan toiseen kortisonipiikkiin. Se tökätään 17. lokakuuta. 

  Tänään käytiin elokuvissa. Käytiin katsomassa SUON VILLI LAULU. Hilppa on kirjan lukenut, minä en. Filmi oli katsottava, mutta ei mitenkään erityinen. Hilppa sanoi, että kirjaan verrattuna se oli lattea. Toki hieno kuvaa Pohjois-Carolinan suoalueilta oli paljon. 

  Leffaa katsoessa soi puhelimeni kolme kertaa. Soitto tuli samasta tuntemattomasta numerosta. Se hieman häiritsi keskittymistä, sillä ajattelin, että sitkeä soittaja saattaa olla äidin Hoivakodin henkilökuntaa, sillä ei minulla varmasti ole kaikkien siellä käytettävissä olevien numeroiden tiedot muistissa. 

  Kun leffa loppui, soitin, vastoin tapojani, takaisin. Ei ollut Hoivakoti. Oli, kele, nuoruuden kaveri Tuomisen Matti! Tai "Mason", paremminkin "Meison!". Hän oli saanut numeroni Ruikulta. Siinä aikamme turistiin, noin 50 vuoden edestä ei sentään kerralla ehditty. Sovittiin, että soitan hänelle ylihuomenna, sillä huomenna ei Meisonille sovi, koska on käymässä jossain muualla. 

  Hienoa, että soitti Meison! Olen häntä joskus ajatellut, mutta en ole saanut aikaiseksi penkoa yhteystietoja esiin. Jutustellaan aluksi luurin välityksellä, viimeistää ensi kesänä nokikkain Mikkelin torilla!

  Meison on jo aika mones vanha tuttu, jonka kanssa olen uuteen yhteyteen päässyt somen avustuksella, sillä sieltä hänkin minut bongasi. Somella on puolensa, puolensa, joista se ikävämpi tuntuu valitettavasti puskevan röhinällä keulille. 

  Näitä kuuluu Hollolaan kuului Anttolaan. Niin, ja elokuviin mennään pian uudestaan. Klaus Härön RAKKAANI MERIKAPTEENI on ainakin tähtäimessä. Koronan aiheuttama tauko elävissä kuvissa on loppu. Näitä mietti Peppe.

MUUTTUI OHJELMA

  Tänään on Iiriksen syntymäpäivä. 8 vuotta tulee täyteen. Tänään piti olla Iiriksen 8-vuotis synttärit. Mutta ei ole. Anna soitti eilen alkuillasta. Tytöllä oli kuumetta 39 astetta. Oli tullut luistelusta virkeänä, mutta sanonut, että paleltaa. Pian hän oli nukahtanut sohvalle. Anna mittasi kuumeen, ryhtyi perumaan kutsuja. Onneksi oli tulossa pienimuotoinen tapahtuma vain lähisuvulle, joten asia sujui nopeasti. 

  Me muutimme myös suunnitelmia; lähdettiin aamulla kohti Anttolaa. Täällä ollaan oltu jo muutama tunti. Ollaan kuitenkin hälytysvalmiudessa. Jos Iiris on maanantaina vielä kipeä, tai Liisa, joka on myös ollut hieman nuhainen ja yskäinen, ei ole lastentarhakunnossa, niin suuntaamme Espooseen lasta/lapsia kaitsemaan. Oltaisiin jääty Hollolaan odottelemaan tilanteen kehitystä, mutta minä, pöljä, en ollut ottanut lääkkeitä mukaan kuin muutamaksi päiväksi. Siis Anttolaan, tarvittaessa maanantaiaamuksi Espooseen. 

  Kun aamulla yhdeksän jälkeen Iirikselle videopuhelu soitettiin, oli tyttö virkeän oloinen. Söi aamupalaa hyvällä ruokahalulla, ja kertoi jo saamistaan lahjoista. Eikä ollut kuulemma kuumettakaan. Sellainen on Iiris ollut koko 8-vuotisen ikänsä, jos oikein muistan; sairastuu harvoin ja nopeasti, paranee aina ja nopeasti. Huomenna ennen iltaa tiedetään, kuinka tällä kertaa käy. Mutta, kuten sanottua, lähtövalmius on ylimmälle tasolle korotettu. 

  Kahden yön reissu kutistui yhden yön visiitiksi. Mutta ei se turha ollut. Kävin fysioterapeutilla. Asioita selkeni aika lailla. Nyt tiedän, kuinka asiat polven kanssa todennäköisesti etenevät. Koska kortisonipiikki on auttanut, tulen saamaan n. kuukauden välein vielä kaksi, sillä yleensä vasta kolmannen jälkeen vaste on kokonaan saavutettu. Sain opastusta muutamiin lihaksia vahvistaviin harjoituksiin, joita pitää tehdä päivittäin. Ne eivät korjaa nivelrikkoa, mutta auttavat siihen, että luut eivät polvinivelessä osu niin helposti toisiinsa, sillä juuri siitä kipu johtuu. Sain myös tiedon siitä, että leikkaukseen on pitkä, toivottavasti loputon, matka. Yleensä operaatio tehdään vasta, kun potilaan tilanne on edennyt siihen, että kävelyä kykenee kerralla tekemään vain muutaman sata metriä, nekin kepin tai kyynärsauvojem avulla. Aion jumpata lihaksia innokkaimman pinko-oppilaan intensiteetillä, luultavasti vielä tarmokkaammin. Aion ottaa minulle tarjotut piikit, kun se hetki tulee. Aion tehdä kaikkeni, ettei tarvitse kulkeutua lähes yksijalkaiseksi, leikkauksesta haaveilevaksi ja läheisilleen sietämättömäksi muuttuneeksi örnisköksi. 

  Nuo tiedot sain ystävälliseltä fysioterapiahenkilöltä. Sain myös vihkosen, jossa kerrotaan nivelrikosta kaikki oleellinen, siis tavalliselle tallaajalle oleellinen. Olisi ollut mukavaa saada sellainen vihkonen jo kesällä, niin en olisi ollut arvailujen, hatarien johtopäätösten ja turhan spekulaation varassa. 

  Iirikselle muuten soitettiin Mikkelistä, kauppakeskus Stellasta. Käytiin nimittäin toivottamassa Minnalle ja Mortille hyvää lomakautta. Samalla ostettiin S-Marketista Marskin leipä. 

  Saarelaan kun päästiin, oli kaunis, ruskan värittämä syysilma. Vaahterat olivat saaneet lisää väriä, lehmus puolestaan oli luopunut suurimmasta osasta lehtiään.

  Kaislikkokin osallistuu syksyn väriloistoon:

  Sen verran tein talonmiehen hommia, uunin lämmityksen lisäksi, että puhalsin rantapolulta lehmuksen lehdet pois.

  Hilppa kävi hakemassa viimeisen osasen sadostamme: kurpitsan. Kurpitsanviljelijöinä kuulumme luokkaa "Ei kannata edes mainita". Se on kolme pykälää alempana kuin "Ynnä muut". Olemme kai neljänä vuotena istuttaneet pari kurpitsan taimea. Tulos on ollut aina olematon. Paitsi joskus vielä huonompi. Ison omenan kokoisia ovat kurpitsat olleet. Ja yksi, parhaimmillaan kaksi/vuosi. Tänä vuonna tuli yksi, vaikka kukkia oli vaikka kuinka. Tässä se on. Älkää antako kuvan hämätä, nuo ovat kynsisakset.

  Olemme ylipäätään päättäneet supistaa tulevan kesän lajikevalikoimaa. Mitä hittoa sitä löymään päätään seinään, kun ovetkin on keksitty. Ikkunoista puhumattakaan. Kurpitsa, itseoikeutettuna, kuuluu poisjätettäviin lajeihin. Jos ei talven aikana tule valaistumista asiaa liittyen. 

  Iiriksen juhlat jäivät juhlimatta. Anna ilmoittaa uuden päivämäärän, kunhan saa asianosaisilta kysyttyä. Meille käy kaikki. 

  Huomenna mennään metsään. Jos menee metsään, ei homma voi mennä metsään. Ei, sillä metsässä on mukava olla, vaikka ei antimia löytäisikään. Ilma on huomenna hyvä?, ja iltapäivällä ehditään kyllä siellä tallustella, vaikka hälytys Espooseen saapuisikin.