KALEVALASTA KULTTUURIIN

Lönnrotin Elkun 26:n ikäisenä aloittaman 29:n vuoden odysseian tuloksen päivää, kuten suomalaisen kulttuurinkin, tänään liputellaan. Elias otti virsunsa ja kävi, lähti kontteineen reissuun 1828. Hänen ylöspanemista tarunpätkistään sitten jalostettiin tuntemamme Kalevala. 

Eepos on innoittanut lukuisa taiteilijoita J.R.R. Tolkienia myöten, kotimaisista puhumattakaan. 

Kalevala on käännetty 61 kielelle, mm. esperantoksi ja fääriksi. Näiden kahden painosmäärien ja myyntilukujen en usko hipovan pilviä, mutta eihän se olekaan pääasia. 

Kaikilla kansoilla on oma kansallistarustonsa. Jokainen eepos on ollut taiteen alkulähde vaikutuspiirissään eläneelle.

Siinä määrin eristynyttä porukkaa ukkovaarit ja -mammat olivat, että he pysyivät erillään skandinaavisista mytologioissa esiintyvistä, Edda-runoudessa muistiinpräntätyistä jumalista, samaten, kuin muistakin haihatteluista. Pitääkööt Thor'insa, omikoot Tyr'insä, polvistukoot Perkunas'insa jalkojen juureen, uskokoot Taranis'iin, luottakoot Zeuz'iin, turvautukoot Juppiter'iin, ei ole yksi Ukko, eikä meillä ole muita Ukkoja!

Se Kalevalasta. Suomalainen kulttuuri tietty liittyy vankasti Kalevalaan, mutta on se muutakin. Kuten Nokia, ruisleipä, sisu, sauna, Sibelius, moottoriurheilijat, pesäpallo, jääkiekko, mölkky, kyykkä, akankanto, saappaanheitto, tuulipuku, vyölaukku, tankeromainen kielitaito, juhannuskoivu, heinälato, Tapaninajelu, rakovalkea,  mämmi, Ruokolahden leijona, introverttius, heavymusiikki, Matti Nykänen, kapellimestarit, ja lainassa oleva tango, sekä uusimpana populismiansa-alttius, muutamia luetellakseni. 

Ehdolla ovat Vesa Keskinen, hemohes, Paavo M. Petäjä, Pentti Kurikan Nimipäivät, Frederik, Putous, kaivostoiminta, halvat ydinvoimalat ja kyky surfata poliittisen kannatuksen asteikolla.

Sanana kulttuuri juontuu latinan verbistä "colore", viljellä. Nykyään sillä tarkoitetaan erilaisia asioita, riippuen, mistä vikkelistä asioita tiirailee. Minusta hyvä selitys ilmaisulle on "yhteisön henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus". Tietysti hieman ongelmallinen mittaustapa. Kuka minkin saavutuksen arvon määrittää? Mikä on yhteisön tai kansan kulttuurin yhteenlaskettu tulos, jos historiassa on solkenaan hirmutekoja? Voiko saavutusten kokonaisuuden lopputulema olla pakkasen puolella?

Viisaammille mietittävää. 

Kyllä suomalainen kulttuuri kai vaikka minkä väristen okulaarien läpi tiirailtuna on vankasti plussalla?

Tänään on suomalaista, jos ei perinne, niin ainakin perusruokaa; silakkapihvejä perunamuussia. Silakkafileet 5,95 €/kg (K-Supermarket Hollola), perunat 0,39 €/kg (Lidl Hollola). Ei tyyris eväs! Uuden K-Supermarketi avautuminen lähitienoolle, muutaman sadan metrin etäisyydella Lidl'istä, tarjoaa meille mahdollisuuden hakea tarpeet sieltä, missä ne milloinkin edullisimpia ovat. Ja sitä mahdollisuuttahan me hyödynnämme!

Panem et circenses, siinäpä ne kulttuurin luomisen peruselementit yksinkertaisuudessaan.

Onneksi kukaan, Lemminkäinen tai muu, yrittänyt ampua Tuonen joutsenta Avokkaansalmessa (mikä siis on paljastunut Tuonen virraksi), sillä...

...hänelle olisi käynyt huonosti. Sitä paitsi jouhtenelle ilmaantui puoliso, siinä ovat nyt siis Tuonen joutsen ja Vienen joutsen.

KOKEILU

  Eilen blogissani kerroin, etta se on ensimmainen, minka teen tabletilla. Itse asiassa se oli paskapuhetta. Tein sen melkein kokonaan pc:lla. Nyt yritan alusta loppuun mobiiliversiolla.
  Siispa kirjoittellen yrittaen samalla sisaistaa bluetooth-nappiksen toimintatapaa, mika poikkeaa normaalista. Laite on kylla qwerty-nappis, mutta hieman erikoinen kayttaa. Tilasin tuotteen Mytrendyphone-sivustolta. Lahetys sisalsi nahkaisen kotelon ja bluetooth-nappiksen, joka kiinnittyy magneetilla paikalleen. Nappara varkki. Hinta oli jotain 35 €, mista 7 % alennusta, kun liityin Mytrendyphone-johonkin. Siis postimaksuineen about 35 €, toimitus pari paivaa. Taa ei oo maksettu mainos, mutta voin suositella; kaupasta loytyy jos jonkinmoista mobiililaitteisiin liittyvaa, turhaa, viela turhempaa ja seassa tarpeellistakin. Mika tarkeinta, hinta ja toimintatapa tuntuvat olevan kohdallaan.
  Nyt olen paassyt jo monta lausetta eteenpain. Valiviiva, kaksoispiste ja puolipiste, mm, paljastuivat yrityksen ja erehdyksen luotettavalla metodilla aivan ihmeellisista paikoista, odottamattomien nappainyhdistelmien alta. AAata ja oota, siis aata ja oota, eiku aata ja......no niita suomalaisia hirvityksia en kykene havaitsemaan. Tai ö ilmaantyy nappulaa : ; /ˋ-alta. Loogista, eikö totta. Mutta en aio jatkossa talla varkilla kirjoittessa kayttaa ö:takaan, silla sen kumppani a, eiku a, eiku, no se on hukassa, tasapuolisuuden vuoksi jaakoon öökin unholaan.
  Koht´sillaan on lahdettava Helmin kera lenkille. Tuo heittomerkki muuten loytyi namiskuukkelin, mihin on uurrettu + ja = alta. + sijaitsee F11-nappaimessa, siina pitaisi olla valiviiva ja alaviiva. = on puolestaan F10:ssa, siinahan seisookin ilmiselvasti, etta 0 ja sulku kiinni.
  Naitten muutaman lauseen kirjoittamiseen meni aikaa niin paljon, etta lopetan. Mutta mielenkiintoisia aikoja on edessa, mikali talla varkilla alan enemmassa maarin operoida. Ei paase aivot kalkkeutumaan! Yippee, huutomerkki oli siella, missa pitaakin!!!

ONKS TIETOO?

Onks tietoo? Noin ennen vanhaan, kun oli trokareita, siis viinatrokareita, tai heiksi luulemiltaan, vaivihkaa kyseltiin, pullon vajuussa kun oltiin. Yleensä oli, tietoo. Meillä oli vakilestinheittäjä, Opa. Lähenmäeltä oli Opa, mutta me oltiin sen kavereita, joten säilyttiin "raggarijengin" mukiloinnilta, vaikka "penaaleihin" kuuluttiin. Kerran ne meikää kolautti, huopatossutehtaan kulmalla. kun käppäilin treenikämpiltä kotiin. Ei jääny arpia, ei henkisiäkään, se oli sitä aikaa se.

Pimeän pullon hinta oli tupla OyAb:n taksoihin nähden. Suositut, kai ainoat, laadut olivat Pöytäviina, yhden tähden Jallu ja Nordfors eli Nutikka. Heutzutage ei taida Opan kaltaisia trokareita olla, viinaa kun saa melko iisisti hankittua kuka tahansa. Mutta tietoo kyllä. Tietoo tulvii ovista ja ikkunoista, telkusta ja pc:ltä, läppäristä ja tabletista, puhelimesta puhumattakaan. Ja lehdistä myös, sikäli, kun niitä joku lukee.

Tietoo tulee, jos jaksaa sulattaa. Tietoo vyöryy oikeaa, tietoo vyöryy väärää, tietoo vyöryy hyödyllistä, tietoo vyöryy turhaa. Siinä on ihmislapsi äplingissään; mitä  pitää tietää, mitä pitää muistaa, mikä parempi sivuuttaa?

Onko tärkeää avata kaikki fb:ssa jaetut linkit? Onko tärkeää tehdä kaikki fb:ssa jaetut testit? Onko mielekästä etsiä videopätkiä ja testejä jaettavaksi fb:ssa?

Tieto on valtaa, se lisää tuskaa, eikä luulo ole sen väärti. Tieto on tieto, usko on usko, luulo on luulo, mutu on mutu, repikää siitä.

Kaiken tiedon keskellä tuntuu joskus, että "rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla".

Sokrates, lienee viisas mies, oli sitä mieltä, että viisas on se, joka tietää, että ei tiedä mitään. Minun on se helppo allekirjoittaa.

Tietoa, tai ei, tämä on sikäli historiallinen blogi, että on ensimmäinen, minkä suollan ilmoille tabletilla. Tiedoksi, siis. Älkääkä tiedostakaa tietoa aivan tiedottommaksi asti.

TROLLAA JA MOLLAA, JOKU VOI VOLLAA

Venäjän harjoittama trollaus on ollut näkyvästi esillä eri foorumeilla. Mitään uuttahan siinä ei ole; informaatiosotaa on käyty varmaan postin historian alkuajoista, kirjekyyhkyjen hyödyntämisestä ja  savumerkkien tupruttamisesta alkaen. Sitä käyvät sumeilematta kaikki valtiot, liikkeet ja ryhmät Hollolan Mateista & Maijoista lähtien, jos kokevat aatteelleen tai pyrkimyksilleen eduksi olevan.

 Disinformaation ensimmäinen suurvoitto oli tietysti Normandian maihinnousu. Niin ja Reaganin kylmän sodan mestarillinen ja isänmaallisen paatoksen kyllästämä huipennus, puhujan lahjoilla ja karismalla varustetun amerikkalaisuuden henkilöitymän "Evil Empire"-  ja Tähtien Sota-spekulaatioden 3. maailmansodan porttien lujuuden kokeilu.

Disinformaation levittämisessä piilee vaara, että mukaan putkahtaa "korsi, joka katkaisee kamelin selän!" Vai sekö joidenkin "trollaajien" tavoitteena onkin? 

Nykyään eivät valtiot ole ne, mitkä suoltavat puuta heinää eetteriin ja painomusteeseen. Somen myötä on kasvanut trollaajien sukupolvi, kieroutuneiden halujen luvattu yhteisö. Jos olen oikein ymmärtänyt, trollaajan tarkoitus on ujuttaa netin eri sivustojen kautta väärää, vääristeltyä, loukkaavaa, mustamaalaavaa, you name it, tietoa, jostakusta ryhmästä tai henkilöstä, tarkoituksenaan saada aikaan keskustelua, mihin ei itse ota osaa, kuin korkeintaan valamalla bensaa liekeille. Olen tietysti voinut käsitteen ymmärtää väärin, oikaiskaa, mikäli näin on.

Jokainen tulee autuaaksi uskossaan, se siitä. Jos tällaiset trollaajat saavat teoistaa kiksejä, ja tietysti saavat,  onneksi olkoon! Mutta olisikohan aika miettiä, mitä syyttä suotta riepoteltavaksi joutuneet saavat? Ja olisikohan aika miettiä, kuinka suhtautuu somessa leviäviin tietoihin, minkälaisiin keskusteluihin ottaa osaa,  mihin uskoo. Varmaan hyvä ohjenuora on, että mitä hippusenkaan vertaa epäilee, kannattaa jättää huomiotta.

Fleimaaminen on kai trollausta varhaisempi termi. Siinä provosoidaan ilkeillä ja pahanhtoisillakin ilmaisuilla ihmisiä estradeille. Ei siinä mittään, provoisomalla aikaansaadut keskustelut voivat olla antoisia. Mutta: "Joka provosoi, varokoon ettei itse provosoidu", vapaasti Nietzesch'ä mukaellen.

Sen enempiä pohtimatta, arvostelematta, arvostamatta, moittimatta tai ehdollistamatta nykyisen rajoittamattoman tietotulvan olemusta, on sen olemassaolo tarpeellinen, perusteltu, aikaan kuuluva, olemaan jäävä.

Selektiivinen lähestymistapa kuitenkin paikallaan. Varsinkin impulsiiviset ihmiset, hyväuskoiset ja autuaat, vanhan puoleiset tai heidän kaltaisensa, sellaiset jotka ovat oppineet, että kaikki painettu, tässä tapauksessa verkkoon kirjattu, on totta, joutuvat tämän kaikenkattavan vyöryn kouriin, ja vähintään hämmennyksiin. Tuleville päättäjille riittääkin sarkaa ja ojankaivua netin käyttäytymissääntöjen laatimisessa ja niiden valvomisessa. Somen kautta kun pedofilia, huijaus, tekijänoikeuksien sivuuttaminen, väärien henkilötietojen laittaminen deittisivuille, etc., kukoistavat.

Jos blogissa esiintyviä tietoja epäilet, VKG eli EVG eli HVG! 

SUBSTITUTE

Substitute on tietysti The Who'n mainio biisi vuodelta 1966. Sitä mm. Järvisen Maken (mitähän Makelle kuuluu?) kanssa kuunneltiin ja tykättiin, nyt sanottas, että digattiin. Mutta onhan se muutakin. Me olemme nyt Helmin sijaisperhe, ainakin pari viikkoa. Ensi lauantaina Tiilikaiset muuttavat putki- ym. -remppaa pakoon Espoon Kivenlahteen. Onneksi sieltä fb:n kautta löytyi kaksio, vieläpä kalustettu! Nykyinen asunto pitää tietty tyhjentää, koska he laittavat pinnat uusiksi taloyhtiön hommien jälkeen. Siksi evakkoreissulle kertyy kestoa nelisen kuukautta. Lauantaina siis on muuttotalkoon. Jukka, Amin mies, tulee pakulla ja peräkärilllä varustautuneena apuun. Huonekalut, joita ei Esapoossa tarvita, roudataan Hollolaan lämpimään autotalliin, Jukan kautta löytyneeseen. 

Tämän viikon Anna ja Joni siis suorittavat pakkausta. Helmillä, joka on aina täysillä hommassa mukana, olisi liikaa äplistelemistä. Ja isäntäväen hermojen venymiskyky saattaisi kolkutella äärirajojaan. 

Parempi siis, että Hemppa on meillä, tutussa ja turvallisessa sijaiskodissa, ainakin niin kauan, kunnes muuttohulinat ovat takana, uuteen paikkaan ollaan kotiuduttu. Me kaikki, niin Tiilikaiset, kuin Lehkosetkin, oltiin valmistauduttu siihen, että Helmi asustelee meillä koko remppa-ajan. Olihan mahdollista, hyvin todennäköistä, että väliaikaisessa asunnossa ei eläimiä saisi pitää. Se ei onneksi nyt löytyneessä toteudu. Mutta jos vanha koira ei uuteen kotiin, sen outoihin ääniin jne., ei kotiudu, voi se Hollolassa oleskella lellittävänä. Noh, aika näyttää.

Kyllä Helmin meillä olla passaa, vaikka onkin snadisti mietteliään olonen.

Ulkona on aivan parahultainen talvipäivä; aamulla -15, puolilta päivin -7, ip. lupeissa -3, auringossa ties mitä. Helmin talviberberi on Helsingissä. Tänne jääminen tuli vähän puun takaa, kun muuttotouhut aikaistuvat logististista syistä viikolla. Täytyy siis odotella kelin hornistumista, ennen kuin lähtee koiraa lenkittämään.

Neljän viikon kuluttua ollaan Anttolassa, kulkutiet on tallattu kantaviksi, avanto duunattu, tupa saatu kotväen mieleiseen lämpöolosuhteeseen. Lauantaina 14.3. on sinne meininki sörnäyttää, viipyä seuraavan viikon sunnuntaihin. Olispa vaan tämänpäiväisen kaltaisia ilmoja! Jääkelit on vissiin kehnot, sohjoa on ja vettä löytyy jään alta sekä päältä. Mutta kyllä sinne lumikengillä pääsee! Pitää tarkempi raportti pyytää Hanelilta etukäteen. Helmin, vanhan koiran (kohta 11 v.) voi olla hankalaa jään yli tarpoa. Saiskohan sille rakenneltua lumikengät? Oletan, että kaupan hyllyltä ei löydy. Kevyestihän meikäläinen sellaset konstruoi; neljä halpaa pingismailaa, muutama kiinnitysremmi, vauvasaappaat monoiksi. Ei ku patenttia hakemaan!

Tää se on taas eessä, peltikatto luovuttaa lumensa auliisti.

Iiris kehittyy kuten terveen vauvan pitääkin. Bataattia ja perunaa on jo maistellut, vettä mukista hörppinyt. Ilmeitä tulee jatkuvasti lisää, omia ketaroitaan ihmettelee, asiaakin välillä on, kun joku vaan ymmärtäisi. Kesällä päsee likka tutustumaan Saimaan saloihin, noin yleisellä tasolla. Ei vielä tarkemmin Saukonsaloon, Hirvensaloon Kukkassaloon tai Huosiossaloon, Pihlajasalosta puhumattakaan. Ehkä Hurrisaloon ensimmäisenä kauppareissun yhteydessä.

Eikä vielä sienimetsään lähde, jollei ensituntumaa haistelemaan Peppe-papan selässä lähiapajille.

Mutta eipä aikaakaa kun hänestä tulee oiva sienestyskaveri. Lapsen uteliaissuuden ja oppimiskyvyn turvin on kaikki papan tieto pian siirretty langattomasti Iiriksen kaaliin. 

Saattaa tyttö tulla sinuksi veneen kanssa myös, veden ylipäätään. Eiköpä tuo puolentoista vuoden kuluttua kipittele saunasta uimaan että molskahtaa! Oppii Luonterin tavoille, tokko kuitenkaan vielä ahvenia suomustaa. 

Tulevia sienikesiä vartuskellen.

10 ASIAA, JOITA ILMAN EI VOI ELÄÄ

Aamukahvin ensimmäisen siemauksen hyväillessä nielurisojani tuli todettua: "Jos aamukahvi poistettaisiin maailmasta, olisi parasta ruveta rasvaamaan köyttä!"

Siitä sikisi tämän blogin aihe: 10 ASIAA JOITA ILMAN EI VOI ELÄÄ. Ja perään vastapainoksi 10 ASIAA JOITA ILMAN VOI ELÄÄ.

Elämälle välttämättömät, kuten tarpeettomatkin asiat ovat satunnaisessa järjestyksessä. Ei siis tärkeyden mukaan luokiteltuina, vaan siten, kun ne nopeasti mieleen juolahtivat.

AAMUKAHVI

Vaikka herääminen kohdallani on normaalisti tapahtunut pari tuntia aiemmin, ei mikään voita aamun ensimmäisen kahvin puraisua (Papa Hemingway suonee anteeksi plagioinnin).

AAMULENKKI

Se on kuuden ja puolen vuoden aikana suodattunut veriin niin, että jos jää syystä tai toisesta tekemättä, tulee huonot fiilikset. Ja tuntuu, kuin riippuvuuttakin olisi?

SAARELA

Ilman Etelä-Luonterilla vietettyä aikaa elämä olisi vailla sille kuuluvaa tarkoitusta.

ELÄMÄNI KOLME NAISTA

Vaikeaa kuvitella taivallusta ilman Hilppaa, Annaa ja Iiristä.

MUSIIKKI

Musiikki liittyy kaikkeen; muistoihin, nykyisyyteen, tulevaan, olevaan.

KAMERA

Kamerasta on tullut hyvä ystävä, joka käyttöä ja kuvauskohteita aion laajentaa, aluksi kaupunkimiljöön tallenuksiin.

TIETOKONE

En ole fb-addikti, into-twiittaaja, tai instagram-intelligentti. Kuitenkin mahdollisuus päästä jollain laitteella verkkoon on muodostunut tärkeäksi. Jo senkin vuoksi, että sitä kautta voin myös tätä juttua kirjoittaa.

TV
Ennen kaikkea mahdollisuus tallentaa sopivat ohjelmat maksuttomien kanavien enemmän kuin riittävästä tarjonnasta, ja katsoa itselleen sopivana aikana mainossaasteelta suojattuna.

PÖLYNIMURI JA SINIPIIKA
Nykyistä vanhempaa siistijää kauhistuttaa ajatus lattioiden lakaisemisesta ja kontallaan luuttuamisesta.

ESPRESSO
Päivä kruunaa iltakahvi valmistettuna kotona yli 10 vuotta sitten Hong Kongista hankitulla espressokeittimellä, mökillä mutteripannulla.

KIRJASTO
Pakko lisätä ennen julkaisua 11. asia. Ilman kirjastoa elämä saattaisi käydä lompakon päälle, sillä jostakin luettavaa pitää haalia.

10 ASIAA JOITA ILMAN VOI ElÄÄ.

ILTALEHDET
Muinoin ostin päivittäin molemmat iltapäivälehdet, vähintään Iltiksen. Nyt saa tarpeeksen, kun pikaisesti käväisee näiden verkkosivuilla.

TUPAKKI
Käytäntö on osoittanut.

PENKKIURHEILU
Suurkuluttajasta lievästi ilmaistuna maltilliseksi ja selektiiviseksi käyttäjäksi. Vaikka en ytään urheilulähetystä vuodessa näkisi, ei se saisi hiuksia repimään, lakin päällä hyppelemään.

SELFIEKEPPI
Vaikka kuvattua tulee, selfieitäkin, en siihen keppiä tarvitse, porkkanaa pikemminkin.

LADATTAVAT POHJALLISET
Vai oliko ne patterikäyttöiset. Yhtä tärkeitä, kuin vastaavat hansakanlämmittimet. Pian pitää ihmisen olla kai piuhassa, jos ulkona on yli 10 pakkasta.

PARTURI
Armeijan jälkeen on parturissa käyntieni määrä laskettavissa sirkkelimiehen sormin. Olen parturoinut itseni partakoneen terällä ja keittiösaksilla, nyttemmin kotiparturilla. Kähertäjien Liitto on keräämässä adressia kaltaisieni ruotuunsaattamiseksi, kuten myös nimiä joukkokanteeseen halukkaista.

VIINA
Huomaan pystyväni olemaan juomatta 2-3 kuukautta ilman, että juomattomuuttani ajattelen. Jos  tilanne vaatii, otan. Saatan silloin tällöin ottaa, vaikkei tilanne vaatisikaan. Tärkeintä on, että pystyn olemaan ottamatta.

POLIITTINEN JARGONI
Politiikkaa tarvitaan, onhan se yhteisten asioiden hoitamista. Näin ainakin minulle koulussa opetettiin. Monasti tulee mieleen, että asioita kyllä hoidetaan, mutta kenen? Se siitä, mutta asiaan kuuluvat korulauseet, itsestäänselvyydet ja kosiskelut voi jättää pois.

"RAKAS, SINUSTA ON TULLUT PULLUKKA" JA "MUMMOMAFIA"
En ole kumpaakaan katsonut pätkän vertaa, mutten ole voinut säästyä ennakkomainoksilta. Kuuluvat niiden ohjelmien päättymättömään joukkoon, joita ilman aivan varmasti voi elää. Ehkä tuon joukon paras esimerkki kuitenkin on "Ensitreffit alttarilla!" Seuraavat lienee lakituvassa?

MUNANKEITIN
Samassa sarjassa painii mm. keittopussissa oleva riisi. Kun ihmiskunta viisastuu, keksinnöt tyhmenevät. Onneksi älykkyysosamäärä globaalisella tasolla on kääntynyt laskuun. Toivottavasti tulevat sukupolvet välttyvät kaiken tyhmyytensä keskellä viisailta ideoilta.
Vinkki uusavuttomille kovien munien keittoon: Laittakaa munat katilaan, kattila liedelle, levy täysille. Kun vesi kiehua roplattaa, levy kiinni, 10 minuuttia, ja munat ovat parahultaisia. Vielä toinen tärppi, lähinnä niille, jotka mielessään kehittelevät munankuorijaa: Keitetyt egut hetkeksi kylmään veteen. Sitten pyöritellään kämmenen alla kevyesti kovalla alustalla, niin, että kuori rikkoutuu kauttaaltaan. Toimii. Ei suositella raaoille munille.

Olettettavan arvoisa oletettu lukija oletettavasti tajuaa, että listat ovat henkilökohtaiset, eivät siis yleispätevät. Jos joku kokee olevansa samaa mieltä, on se sattumaa, tai osoitus kokijan henkisen tilan horjumisesta. Kirjoittaja ei ota vastuuta.

Kahviterveiset Hobergin Hanskille!

LAUANTAINA

Eilen oli lauantai. Normaali aamulenkki, normaalit aamutoimet. Kahdeksan jälkeen hakemaan tilattu kukkavihko paikallista liikkeestä. 9:15 startti kohti Mikkeliä. Oli aika lähteä saattamaan Riepposen Kake viimeiseen lepoon. Kari jätti tämänpuoleisen 70-vuotis päiviensä kynnyksellä, paksusuolisyövän viimein puolentoista vuoden sairaalareissun, ja saman mittaisen "siviilissä" asumisen jälkeen selättämänä. 

Siunaus suoritettiin Harjun kappelissa, arkku laskettiin hänen vanhempisensa Jenny ja Onni Riepposen kanssa samaan hautapaikkaan. 

Lämminhenkinen muistotilaisuus suppealle omaisjoukolle  pidettiin Lähenmäellä sijaitsevassa Sali & Keittiö-nimisessä tunnelmallisessa paikassa. Oli maukkaita kotiruokia tarjolla, kakkukahvit palanpainikkeeksi. Karin vanhimman tytön Carolinan tyttären Olgan (Iiriksen sylikummi) ystävä lauloi kauniin laulun, pappi soitti viululla pari kappaletta. Valokuvia nuoruudesta asti oli kerätty monelta taholta. Kaken "James Dean-look" 1960-luvun taitteesta oli vakuuttava. 

Kari elämä oli, varsinkin viimeisinä vuosina, erakoitumisen aikaa. Valinta oli hänen, se siitä. 

Parhaat ja mieleenpainuvimmat muistot Kakesta liittyvät 1970-luvun puolivälin paikkeilta 1980-luvun lopulle, aikaan, kun Kari ja Ami asuivat Ristiinassa Saimaan rannalla, ja lisääntyivät kolmella tytöntylleröllä, joista Emma, nuorin, on melkein päivälleen Annan ikäinen. Silloin tuli usein Riepposilla viikonloppuja vietettyä. Kake viihtyi aina kotioloissa pitkässä yöpuvuvussa. Valkoviiniä, usein Soavea, heillä nautittiin, saunottiin rantasaunassa, päivän ensimmäinen ateria syötiin yhdeltätoista illalla, piippua polteltiin liesituulettimen alla.

Aina, kun nimi Kake mainitaan, minulle tulee mieleen, kun Kari lausahti erään heidän kissa- ja koirarepertuaarinsa kuukuvan kissajäsenen ovenraosta sisään puikahtamisen huomattuaan: "Tuo katin pe***le on ulkosiisti, ei käy sisällä ku tarpeillaan!" 

Minne joutunetkin Kake, toivon, että ainakin piipputupakka on kelvollista!

Huyndai i30 on tiloiltaan mitoitettu siten, että jos lastenvaunuista irrottaa pyörät ne mahtuvat takaronttiin, ja kun "hattuhyllyn" jättää pois, korin päälle voi kassin-pari laittaa. Kun takapenkille virittää turvaistuimen, niin me viisi (Hilppa, Anna, Joni ja minä, ja tietysti Iiris) jotenkuten mahdumme siirtymiä tekemään. Onneksi Helmi, seurapiirirakon omaavana, jäi Hollolaan pitämään huushollia pystyssä. 

Vähän viiden jälkeen Mikkelistä palattiin, Lidlistä salaattitarpeita mukaan poimittiin. Kyllä jo tuollainen 180 km:n edestakainen ajaminen tuntuu vanhahtavissa luissa. Kun Helmin vielä obligatorisella lenkillä käytin, sivusilmällä Kingiä tiirailin, olin jo kypsä poika koko vartalon nojalle. 

Tänä aamuna heräsin armottomaan päänsärkyyn, tukkoiseen olotilaa. Vahva Panadol Forte ensimmäiseksi aamupalaksi, urheasti puuskaiseen myräkkään, kahvin päälle Finrexin-mukillinen, kyllä se siitä. Mutta täähän on jo ihan eri juttu, sunnuntaita, nääs.

Helmi ei pode klaustrofobiaa, tokko agorafobiaakaan?

Riepposen sisaruspari jokusia ajast'aikoja sitten. 

TIKULLA SILMÄÄN

Kell' tikku on, se tikkuun tarttukoon! Vai onnesta ja sen piilottamisestako se Leinon Eikka kirjoitteli? Oli miten oli, aion taas muistella vanhoja. Olen kirjoitellut lapsuudesta, nuoruudesta, opiskeluajoista, työmuistoista, Saksan reissusta, Utsjoen projektista, mm. 

Nyt tulee satunnaisia palasia satunnaisista tapahtumista satunnaisessa järjestyksessä. jossain määrin kronologiaan kuitenkin pyrin, poikkeamia pahoittelen.

Tämä muisto liittyy ensimmäisiin Jameksiini, sellaisiin, joissa oli fosforoitu, pimeässä hehkuva vyönsolki, tiedättehän? Täytyi olla kesä 1962, ensimmäinen kesäni Kirkonkylällä, minne olimme muuttaneet syksyllä 1961. Anttolan rantalanssille oli jostain syystä vyörätty, liekö ihan meitä varten, läjä sahanpurua. Siihen nakkelimme puolivoltteja aikamme ratoksi. Ainakin Pettisen Leksalta, Kurvisen Reijolta ja minulta ne joten kuten onnistuivat. Muista, kun elvistelin paikalle kyseiset uudennihkeät farkut jalassa. Ne herättivät kaveri joukossa ihastusta, kai kateuttakin. Ja ei kun voltteja tekemään, sujuivat ne Jameksissakin. 

Kylän rantaan kolattiin yhteisvoimin luistelukenttä, missä päästiin lätkää pelaamaan. Lienee ollut talvi 1962-1963. Minulta hajosi, taas kerran, lätkämaila, Koho-merkkinen, jos muisti ei petä. Itku meinasi tulla silmään, tiesin uuden mailan saamisen olevan kiven takana, joulu oli jo takana, ja tuhoamistahtini oli mainitsemisen arvoinen. Kuinka ollakkaan Salosen Iikka, jonkun vuoden minua vanhempi miehen alku, tuli sanomaan "Osta miulta tää maila! Miä sain uuven". Maila oli ihmeellinen sekasikiö, risteytys lätkä- ja jääpallomailasta. Lapa oli kaareva, varsi ihan kuin Kohossa. Missä lie tekele oli valmistettu, mutta varteen oli leimattu "Masi". Iikka kehui vielä mailaansa hyväksi ja kestäväksi. Minä isä-Erkille mauruamaan, perustelemaan, lupauksia tekemään. Isä heltyi viimein, Iikan kanssa tehtiin kaupat, hintaa en kyllä lainkaan muista. Siitä alkoi pieni notkahdus jääkiekkoiljan urallani; eihän sillä hiijen värkillä mitään tehnyt! Kiekko karkaili lavasta, kohotukset eivät onnistuneet alkuunkaan, lämäreistä puhumattakaan. Sillä piti kuitenkin se talvi sohlata, uuden sain muistaakseni seuraavana syksynä.

Mikkelin ajat Picturesineen kaikkineen olivat takana. Vuosilta 1967 ja 1968 ovat mieleeni jääneet aurinkoiset kevättalvet.  Päivillä oli jo mittaa. Meitä oli kova kolmikko, Ahosen Riti, Koistisen Pertti ja minä, vierailevana tähtenä joskus Seppäsen Timppa. Monasti kävelimme loppu iltapäivästa tai alkuillasta Uimalaitokselle seurailemaan kevään tuloa. Siellä viiden metrin tornissa polteltiin tupakkia, puhuttiin musiikista, nautittiin elämästä. Jäälle viriteltiin kaikenlaista oksantynkää ja tupakannatsaa, joiden uppoamista auringon lämmön vaikutuksesta seuraavana päivänä ihmeteltiin. Laittoipa Timppa kerran nenäliinansa kulmista tikuilla ankkuroiden tutkimusvälineeksi. Vuorokauden kuluttua se oli n. viiden sentin syvyisessä kuopassa. Aurinkoenergiaa! Tokko äiti-Seppänenkään kaipasi tieteen eteen uhrattua niistintä?  

1969 sain kesällä ajokortin. Isäni hankki minulle "pompannapin" eli Fiat kuussatasen. Ensin käytetyn, joka poksahti ensimmäisenä talvena. Meitä oli autontäysi raavaita nuoria miehiä, kun siitä kurvissa  laukesi jotain tukirakennelmia. En muista, oliko siinä vakuutusta, takuuta nyt ei ainakaan. mutta Erkki investoi uuteen samanlaiseen, MUD-4:seen, kun lupasin hoitaa kulut ja vielä mahdollisesti maksaakin auton hankinnasta osan. 

Taisi olla se ensimmäinen versio, kun annoin Pettisen Leksan ajaa jäätiellä. Leksahan, kortiton veijari, innostui usmuuttamaan, jos ei kovaa, niin kuitenkin niin kovaa, kuin autolla pääsi! Etupyörä siinä tuoksinassa haukkasi loivassa mutkassa Harvion selällä aurausvalliin, pirssi kohosi vallin päälle. Siinä mentiin tovin matkaa kahdella pyörällä, kunnes auto kaatui kauniisti kyljelleen hankeen. Ei siinä käyny kuinkaan; me könyttiin pihalle, saatiin kaksissa miehin nostettua auto pyörilleen. Jonkin verran ponnisteluja vaati kulkuneuvon äheltäminen tielle. Ja matka jatkui, mutta puikoissa olin minä. Pahaksi onneksi Seppäsen Pentti, aiemmin mainitun Timpan isä, sattui tuon tapahtuman näkemään. Arvatkaapa, asiaa tuntevat, tiesikö koko kylä pian jutusta? Taisi vähän suurenneltuakin versiota olla liikkeellä.

Toinen MUD-4:lle sattunut äksidentti oli astetta vakavampi. Asuimme Pennilässä, kirkonkylän ensimmäisessä kerrostalossa. Pihalla oli vajaa kymmenkunta autotallia, yksi meillä. Oli kesä 1970. Rakas veljeni Haneli, joka oli niihin aikoihin melko ehtivä kuustoistakesänen pojantekele. päätti heittäytyä Mäkiseksi, Aaltoseksi, Lampiseksi, valitkaa te. Tallin ovi oli tietysti lukossa, mutta avaimet autossa. Velj-Hanski kelplotteli jostain tallin avaimen, nappasi Fiatin, ja lähti ottamaan "tyypit" Anttolan urheilukentälle. Juoksurata oli hiekkapintainen, ja 300 m:n mittainen, kaarteet olivat siis melko jyrkät. Tietäähän sen, kuinka siinä kävi; auto muutaman kerran katon kautta ympäri ja takaisin pyörilleen. Haneli selvisi säikähdyksellä, vaikka takuun voin antaa, ettei hänellä ollut turvyö kiinnitettynä. Poika ajeli auton hiljakseen talliin puhumatta kenellekään. Oliskohan ollu seuraavana päivänä, kun avasin tallin oven, niin mitä perkelettä!!! Pirssi tuhannen rusinana. Nyt ei Haneli enää selvinnyt säikähdyksellä!

Jaaha, jatketaanpa toisella kertaa, kun joku asia, tai joku kausi, palautuu mieleen. Pitää sörnäyttää tapaamiseen tuohon lähelle yhdelle hallille. Pitäs vissiin virapelinä naplikoida muutama aukko umpeen, pätkä väliseinääkin.

Kuka muistaa?