SUMMITTAISTA SEKOILUA

  Lauantai on kulunut, kuten päivät tuppaavat; aamusta kohti iltaa. Jotain on tullut tehtyä, jotain ei. Mitään tärkeää ei kuitenkaan ole jäänyt tekemättä. Jos kovin tärkeää ei ole tullut tehtyäkään.

  Alkujaarituksen jälkeen spesfistisempi ote. Aamusta kärräilin pinon viimekesäisiä klapeja paskion nurkilta liiteriin. On taas täynnä, liiteri. 
  Sitten putsasin grillin kokonaisvaltaisesti, öljysin kevyesti parilan. Huomenna on kauden grillauspäivä nro yksi. Äitienpäivän kunniaksi.
  Kun aamupäivää oli vielä jäljellä, päätin kokeilla raivaussahaa käyntiin. Oli näet pari päivää sitten ottanut savut ruohonleikkurista ja trimmeristä, jotka pärähtivät parilla nykäisyllä. Raivaussaha sen sijaan ei halunnut ryhtyä yhteistyöhön. Temmoin naama violetin värisenä, ei inahtanutakaan. Irrotin jopa tulpan, laitoin sylinteriin tipan bensaa, mutta ei edes luvannut. Ajattelin, että antaa paskan olla.
  "Kun Haneli käy, tai minä Hanelilla, niin katsotaan yhdessä, josko tolkkua löytyisi", jatkoin mielessäni.
  Jos minä käyn Hanelilla, on tietysti edellytyksenä yhdessä äplistelyyn, että muistan ottaa sahan mukaan.
  Päätin siis, aikaa kuluttaakseni, kokeilla, olisiko raivausihme vielä nyreällä mielellä. Otin sahan pihalle, ällistelin hetken. Sitten ajatteli: "Lähtisköhän se paremmin, jos laittais tuon stop-näppylän oikeaan asentoon?"
  Niin tein, ja kas kummaa: värkki hörähti ekalla nykäisyllä, lähti käydä rommeltamaan toisella! "Ei vian tartte olla iso, jos se on päässä", sanoo vanha, tai hieman sitä nuorempi, kansa.
  Onneksi en lähtenyt sahaa Hanelille kiikuttamaan, saatikka Kone ja Urheiluun! Tekevälle sattuu, toisille enemmän kuin toisille. Mutta se minua hippusen ipottaa, että minuuttia ennen ensimmäistä ja persiilleen mennyttä kokeilua olin muistanut samanlaisen näppylän trimmeristä laittaa on-asentoon. Muistin pituus on kääntäen verrannollinen sen hataruuteen. Mitä tuo nyt tarkoittaakaan? Viisaan oloinen lausahdus kuitenkin.

 Syönnin jälkeen ajoin Potinlahteen oikomaan, eli nostamaan, laituria. Meistä neljästä "osakkaasta" paikalla olivat vain Rehulan Juha ja minä. Hyvin se meiltä sujui, varsinkin kun Juhalla oli uudet kahluuhousut. Niillä tuli mukavasti reikä veteen. Minun vuosia sitten Lidlistä (mistäs muualta)  ostamani housut puolestaan olivat alkaneet vuotaa vasemman jalkaterän kohdalta. Vielä pari viikkoa sitten ne olivat ehjät, kun laitoin saunan pumpun imuletkua. Ei ole ikuista mikään, eikä takuukaan lie voimassa. Eikä kuitti tallessa. Pitää matkia Juhaa, käydä Motonetistä neljänkympin uudet. Lidlin hankinta maksoi aikanaan kaksikymppisen.

  Nyt on villasukka kohta kuiva, me ollaan käyty saunassa. Koronalla on tänään vapaapäivä, ainakin ylen kolmen koronapäivityksellä on. Ei kai ihmeempää aiheesta ole ilmaantunut? Päätin näet viettää koronavapaan päivän. Mutta ei, se piruhitto,  onnistunut. Kun avasin ylen sivut katsoakseni tv-opasta, niin johan uutisotsikot pomsahtivat silmille. Toista sataa uutta todettua tartuntaa, saman verran tehohoidettavia, viisi tautiin kuollutta. Aika normaali lukema, kai?

  Tulee se koronavapaus kohta kyseenalaiseksi joka tapauksessa. Aioin katsoa viiden uutiset. Vaikka jumalan selän takana, toisaalta Ukko Ylijumalan tarkkailun alla, eletään, niin pitää maailman ja Suomen tapahtumista olla kuusalla. Olkoonkin, että joskus tuntuu siltä, kuin parempi olisi, jos ei olisi.

  Huomenna on äitienpäivä. Pitkä matka kukkakauppaan. Onneksi valkovuokkoja omalla maalla sen verran kasvaa, että kimpun saa kerättyä. Kahvit keitän tietysti. Siinä vaan ei ole mitää erityisen juhlallista; niinhän minä teen lähes joka aamu.
  On minulla yksi yllätys äitienpäiväksi perstaskussa, mutta jääköön julkaisematta. Hilppa kun saattaa heikkona hetkenään lukaista näitä jorinoita.

  Mistähän keksisi kuvan loppuun? Omista arkistoista tietysti, mutta minkä? Laitan kuvan tämän blogin kirjoittajasta. Tässä hän miettii, että mikähän perkele siihen raivaussahaan on mennyt? Päässään hänellä on kalotti, mutta ei kirkollisessa mielessä.