LIKKA LOMALLA

  Iiris on kolmen päivän syyslomalla. Hän oli perjantain Aija-mummolla Lahdessa, tuli illansuussa meille. Huomenna viedään Iiris sitten kotiinsa.
  Lomalaisella on ollut kissanpäivät; eilen Aijan kanssa syömässä sushia, sekä kahdet jäätelöt päivän mittaan, illalla vielä meillä jäätelöä. Tänään käytiin BusBurgerissa syömässä, jälkkäriksi jäätelöt. Sitten mentiin moikkaamaan Elinaa. Satuttiin sinne kahviaikaan. Meille tuotiin kahvit ja tuoretta pullaa äidin huoneeseen. Ja Iirkselle mehua. Minä ehdin jo käydä ostamassa meille Omarmunkit päivällä, joten sellaisetkin on vielä nautittava. Ja illalla jäätelöt, tietysti. Jos Anna tämän lukee, niin saattaa syömmistyä. Vaikka harvoinhan Iiris lomalla on. Meille, Hilpalle ja minulle, pitäisi jonkun syömmistyä. Hitonmoista mässäilyä Iiriksen varjolla.

Iiris katseli aamulla Pikku2:sta.

Sitten lähdettiin ulos. Pakkasyö takana, mutta ei tietysti lunta. Lapio piti kuitenkin välttämättä saada mukaan. No, onneksi löytyi neulasia ja lehtiä luotavaksi.

Leikkipuistossa joutui tyttö kioskihommiin.

  Äitiä tosiaan käytiin moikkaamassa. Oikein virkeänä oli, vähän vitsiäkin heitteli. Iiristä ihan meinasi naurattaa. Tämä sanoikin, kun meille palattiin, että sillä Oman luona oli hauskaa.

  Iiris ja Hilppa lähtivät vielä vähän ulos, minä jäin kirjoittelemaan. Eihän tuollaisten herkkujen päälle jaksa liikkua! 

  Alkaa kääntyä lopuilleen tämäkin viikko, tulipalojen viikko. Ensin paloi Koistisen mökki Anttolassa, sitten Mukkulan ostoskeskus Lahdessa. Ostoskeskus jo kolmatta kertaa, tietojeni mukaan Koistisen mökki ensimmäistä. Onneksi ei henkilövahinkoja sattunut kummassakaan. 

  Kun ap. oltiin Iiriksen kanssa ulkona, huomasin, että "lehenputoomisjuhlien" aika lähestyy.

  Vaan saa se lähestyä. Edelliset, luultavasti viimeiset, "lehenputoomisjuhlat" järjestettiin 1975. Viimeiset, jollei tässä suuresti topistaudu vielä yksiä koolle kutsumaan. Suuri osa niihin joskus osallistuneista on vielä hengissä ja joltisessakin kunnossa. Tai Heken (Algerialaista tai Egri Bikavér'ia) nauttimiskunto on saattanut joillakin madaltua. Toisaalta joillakin ehkä nousta. Joten melko ennalleen, keskimäärin, saattaisi kulutus asettua.

  Totta puhuen, järjestämättä jäävät, rääppiäiset. Ei vanha jaksa, ja tuskin sinne kummoista määrää osallistujia saisi koottua, vaikka kutsun kusottaisi. Eli jäänee "John Akii Buua"-laulu loilottelematta lokakuisessa kuutamoyössä muikunhaikutuspaikan ympärillä.

  Kohta palaavat Hilppa ja Iiris ulkoa. PItää ruveta valmistelemaan kahveja, Omarmunkit  esille laittaa. Ettei pääse turvotus laskemaan, ähky lientymään. Ja aamulla kahdeksan kilsan lenkki. Kyllä se siitä. 

Vielä loppuun Iiris eilen aatoksissaan.

MAATALOUSYRITTÄJÄ?

  Tänään tuli taas puhelu jostakin. Puhelu, missä joku kysyi, että vieläkö teillä on maatalousyritys? Mitäs siihen vastaamaan. Mieli teki, että "ei vielä". Mutta korrektisti vastasin, että ei ole, eikä ole ollut. Sitten utelin, että mistä johtuu, kun minulle tulee noita kyselyjä silloin tällöin. Tämä oli ehkä viides kerta. Vastapeluri kysyi, että onko teillä metsää. Siihen minä, että on toki, saattaa parin hehtaarin läntistä olla toista hehtaaria jonkinmoista metsämaata. Ei se, hänen mukaansa, ole kyllä edellytys maatalousyrittäjän arvoon ja ammattiin. Eli joku sekaannus jossakin. Jonkun virkahenkilön sormi lienee osunut väärälle näppäimelle. No, ei tuosta ole liiemmin haittaa ollut, kyselystä Toisaalta, olenhan minä melkoinen maatalousyrittjä. Yritän hakata metsästä polttopuita, yritän saada pottu- ja kasvimaan tuottamaan satoa. Ihan perheyritys tässä ollaan. Hilppa yrittää isolta osaltaan kasvattaa yrttejä, hernettä, papuja, pinaattia, kesäkurpitsaa, ensi vuonna tomaattia ja kurpitsaa myös. Ei meitä yrityksen puutteesta voi moittia. Joten taidan seuraavan kyselyn tullessa, jos sellaista ylipäätään koskaan tulee, vastata, että kyllä on, kova yritys.

  Niinpä, heitti ilmat kehnoiksi. Aamulla vielä melko kelvollinen keli, saatiin kunnialla muikkuverkot nostettua. Vähän matalaan osa sattui, mutta onneksi ei ollut pienten ahventen massaesiintymää. Niitä ei näet ole mukava muikkuverkosta ottaa pois. Sellaisia, mitkä eivät mahdu läpi tulemaan. Piikas pentele on aika piru pakittamalla poistettavaksi.
  Muikkuja tuli taas juuri sopivaksi; kerran paistaa, kerran savustaa. Mätiä alkaa olla jo aika paljon. Eli syksy etenee.

Saniaiset ovat kauttaaltaan "ruskettuneet"...

...vaahtera rannalla alkaa saada väriä...

...ja veneet ovat suojatuneet lehtisateelta.

   Ennen puoltapäivää alkoi sade. Kaiken aikaa on tuuleskellut, mutta, ennusteen mukaan, yltyy myräkkä iltaa kohti navakasi, jatkuu huomiseen iltapäivään saakka. Saattaapi virrat katkeilla.

  Aamulla, kun tulin verkonnostosta, hipsi Hilppa rantaan, kertoi Länsi-Savon nettisivuilta lukeneensa, että Mikkelin Anttolassa, Kamalasaarilla, on aamulla aikaisin palanut n. 50 neliön mökki maan tasalle. Hälytys oli tullut vähän ennen viittä aamulla, ja palokunta oli ollut paikalla reilussa 20 minuutissa. Lisäksi jutussa todettiin, että saareen oli n. kilometrin venematka. No, Kamalasaarethan ovat tuossa Avokkaansaaren pohjoispuolella. Minä päättelemään, että kahdesta mahdollisesta mökistä sen pitää olla toinen, eli ei siis se toinen. Vähän arvelutti tuo palokunnan nopea ehtiminen ja kilometrin venematka. Potinlahteen jos trailerilla tuo veneen, niin se kilometri pitää kutinsa, mutta ei missään nimessä onnistu parikymmenessä minuutissa. Sitä paitsi oli viiden aikaan hereillä, ja olisi luultavasti noteerannut epätavallisen vesiliikenteen.
  Uteliaisuus kuitenkin nakkeli, joten, kun mujeet olivat irrotettu, tallustin Hanniloille, kerroin tapauksesta. Hannu sanoi, että mennään katsomaan. Niin tehtiin. Eikä kummassakaan Kamalasaaressa olevista mökeistä ollut punainen kukko laulanut.
  Aloin palattuani tutkia asiaa, ja äkkäsin, että Paajalansaaren länsipuolella on myös Kamalasaaret. Nimenomaan Kamalasaaret. Ja että nämä lähellä olevat ovatkin Kamalansaaria. Helevetti, olen näillä seuduilla marhannut kohta 70 vuotta, enkä tuota tiennyt. Ja vielä pitäis ulkomaille lähteä, sivistymään! Kun ei synnyinseutujaankaan tunne!
  En tietysti voi takuuta antaa, että kyseessä oli tuo toinen Kamalasaari, mutta luultavasti. Välimatka kylille täsmää, ja tuskin noita "Kamalia" lähitienoilta enempää löytyy.
  Eipä silti, soitti aamulla kohta Pesosen Heikkikin, kyseli, että tiijätkö, kenen mökki Kamalasaaressa paloi? Oli jutun kuultuaan poikennut rannassa katsomassa, keiden autot olivat paikalla. Eli toki tuollainen tieto säväyttää, varsinkin, kun uskoo kohteen olevan tutun.

  Sellaisia sadepäivän aatoksia, tässä ja nyt. Laitanpa loppuun viime sunnuntaina otetun kuvan Elinasta. Fyysinen kunto hänellä on hyvä, keskustelu sujuu muistin edellyttämällä tasolla. Mutta tyytyväiseltä vaikuttaa, onneksi. Tulevan viikonloppuna mennään Iiriksen kanssa häntä katsomaan. Saa nähdä, millaiset reaktiot se äidissä herättää? Kuten kuvasta näkyy, on itse neulottu pipo mieleinen päähine. Vaikka ei huoneessa kylmä ole. Mutta Elina on viime vuosina ollut viluinen. Kun ei liiemmin ole lihaa luiden päällä lämmittämässä.

KETUTUSTA KARKOITTAMASSA

  Päätettiin, ja päästiin, palaamaan Anttolaan jo eilen, sunnuntaina. Koska suunnitelmat muuttuivat sellaisiksi, että Iiris tulee meille ensi viikonlopuksi, niin ehditään muutama päivä täällä viettää. Sitten ollaankin reilu viikko maalikylissä, saareen suunnataan luultavasti su. 7. 10., tai ma. 8. 10.
  Viikko ollaan kotona, jotta saadaan auto korjautettua. Ja lauantaina on Iiriksen synttärit Espoossa.
 
  Eilen oli sadekuuroja, matkalla muutamia, yksi pieni venettä lastatessa, jokunen perille päästyä. Väliin paisteli arska. Kelvon syyssäitä.

  Tänään oli siinä viiden asteen aurinkoinen aamu. Minä lämmitin sunnuntaina kevyesti esikuumennetun leivinuunin kunnolla. Joten syötiin syksyn ensimmäinen possunpaisti. Kasleria tällä kertaa, parin kilon köntsä. Mukana obligatoriset porkkanat, lantut ja sipulit. Kyllä maistui.
  Muutaman tunnin riehuin päivällä maatöissä. Sain uuden pottumaan käännettyä, samoin vanhan, kun kaivoin ensin viimeisen riviä siikliä ylös.

Nyt on uuden tilkun haltijaa lepytelty, maata hellitty kalkkikerroksella...

...vanhalle annettu kalkkikäsittely ihan muuten vaan.

  Kyllä auton kolhimisen aiheuttama vi***tus lieveni maata möyriessä. Vaikka kiviä ja juuria piisasi. Ja väliin tulivat mieleen entisen lattiamihen sanat, kun hän hiki päässä betonia levitteli: "Ennen tehtiin kaikki käsin, mutta onneksi nyt on lapiot!"

  Ei se auton vaurio oikeasti niin kovin suuri ole, paljastui, kun sitä uskalsin kunnolla eilen tutkia. Mutta pannaan remonttiin. Sen takia kai tässä vakuutuksia maksetaan?

    Naapuritkin tulivat tänään mökilleen. Soiteltiin, sovittiin, että huomenna lasketaan verkkoja. Ettei tarvitse pelkkää possupaistia ahmia. Kaikkea sopivassa suhteessa. Senhän tiesi muinoinen Pojanmaan nousujokien seudun renkikin töistä sopiessaan: "Kyllä minä pestin otan, mutta en minä joka päivä lohta syö!"
  No, ei meillä tietysti tarvitse joka päivä possunpaistia appaa. Eikä muikkuja mutustaa. Eikä sienisalaattia. Vaikka tänään olikin. Sienisalaattia. Possunpaistin ja omien siiklien kanssa. Noh, taisi mennä taas lepikkoon, koko kirjoittelu, hävitä fokus. Kokonaisvaltaisesti. Kontekstiin kuulumattomia haastelen. Eli kirjoitan. Koetan keskittyä, jatkaa siitä, mihin mahdollisesti jäin. 

  Mihinkäs minä jäin. En oikeastaan mihinkään. Joten jatkan muuten vain. Saunassa ollaan käyty, salaattipitoinen iltapala nautittu. On hieno ilma, taas. Aurinko laskee uuden pottumaan haltija taakse.

  Kohtapuoleen alkaa Emmerdale. Ei sekään enää jaksa ylettömästi innostaa. HBO:lta on katseltu Castle Rock'ia, Sharp Objects'ia ja Kidding'ia. Meinaavat välillä mennä yli hilseen, molemmat ensin mainitut. Saahan hilse vähän pöllytä. Pitää mielenkiinnnon yllä. Mutta tarkkana pitää olla, jottei ylitä liian korkealta. Asioiden kulku, kaikkine takautumineen. 

  Kidding on hieman kevyempää toljotettavaa. Näkyy kolmas jakso tulleen katsottavaksi. Pitääpä tiirata. Kun ei paljon muutakaan toosa tarjoa.

  Lukupuolella on menossa Stefan Spjut'in "Staalo". Puolentoistasataa sivua seitsemästäsadasta on takana. Hilsettä hipoo kirjakin. Mutta ei niin korkealentoisesti, etteikö lukemista kannattaisi jatkaa. 

  Jaaha, kuuden uutiset lähestyy. Vaikka samat jorinat sieltä tulee, kuin viideltä. Mutta kun tapana on, niin katson. 

  Eiköhän ilta jatku siitä Emmerdalella, espressolla, Kidding'lla, ehkä Castle Rock'lla. Sitten Staalolla. Ja huomenna uudet askareet, askareet suunnittelemattomat. Mutta jotakin luulen keksiväni. Puuhaa. Ennen verkonlaskua 

VAHINKOJA TULEE, mutta joskus ne vi***taa!

  Eilen ajeltiin Hollolaan, pois ennustetun myräkän kourista. Vaikka ei tuo ennuste aivan kaameaa puhuria lupaa, kun äsken vilkaisin. Saattaa silti sähkökatkoja esiintyä. Mutta ei me oikeasti tuulta tai mahdollisia jakeluhäiriöitä pakoon lähdetty. Tultiin hakemaan uudet okulaarit. Jo tulessa ajettiin Lahden keskustan kautta, saatiin lasit. Ne päässä tässä kirjoitan. Toivottavasti "kirotusvirheet" vähenevät.

  Ip. Hilpalla oli kampaaja Minä kävin hoitamassa muutaman asian. Vein mm. Specsavers'iin melkoisen määrän vanhoja silmälaseja. Olin niitä kertynyt, kahdelta ihmiselta vuosien aikana. Specsavers tekee hyväntekeväisyyttä Lastenklinikoiden Kummit ry:n ja Tansanian silmälasikeräyksen merkeissä, joten hyvään tarkoituksee ne menivät. Kai? Sain tekoni ansiosta liikkeestä 30 %:n alennuskupongin. Koska olin jo aiemmin, lasien noudon yhteydessä, saanut 50 %:n alennuslapun, innostuin tenhottamaan, että nythän rabattia tulee prossaa, ruvetaanpa valkkaamaan pokia! Mutta ei kuulemma käy, etujen yhdistäminen. Joten ei ryhdytty pokia valkkaamaan.

 Suuntasin siitä Elinaa katsomaan. Aika pirtsakassa kunnossa hän on. Viemäni suklaa upposi mieluusti. Tovi turistiin. Sunnuntaina mennään Hilpan kanssa vähän pidemmäksi aikaa.

  Ehdin juoda vielä tuplaespresson inkiväärijäätelön kera Ciao Caffe'ssa, ennen kuin Hilppa oli valmis. Mentiin sitten hakemaan auto Trio'n parkkihallista. Minä selvittelin samalla jotain muka tärkeääkin asiaa, samalla, kun aloin peruuttaa pois parkkiruudusta. Olin katsellut taakseni, että tilaa on, ei ketään tulossa. Mutta perkele, en puhellessan huomioinut omalla puolellani olevaa pilaria! Niinhän auton etulokasuoja tapasi betoniin. Ei mitään järkyttävää lommoa,tullut, mutta maali kuitenkin raapeutui melko pahoin. Ei pitäisi, ei missään iässä, keskittyä ajaessa muihin asioihin. Eikä varsinkaan näillä vuosilla, kun keskittyminen yhteenkin on vähintään kyseenalaista! Eikä pitäisi tuudittautua lähes koko kesän kestäneeseen tilanteeseen, missä auton ympärillä on aareittain tilaa.
  Pikkasen vi***taa. Ja sama lokasuoja, joka kesällä maalattiin, kun Schenkerin kuski sen kolhi! Silloin maksoi Scenker, nyt maksaa Peppen vakuutusyhtiö. Pitää tehdä netissä vahinkoilmoitus, käydä maanantaina sopimassa korjauksesta. Vien samaan pajaan, missä auto oli aiemminkin. Heillä kun on kokemusta Hyundain vasemman etulokasuojan irrottamisesta ja maalaamisesta. Saiskohan tuosta jo paljousalennusta?

  Tänään lähdetään päivällä käymään Espoossa. Iiristä on jo ikävä, miksei muitakin Tiilikaisia. Reilun viikon kuluttua täyttää Iiris 4 v. Niin aika kuluu. Pian jo eskariin ovia kolkuttelee tyttö. Synttärit pidetään 6.10. Tiilikaisilla. Sinne tietysti mennään. Sitä ennen ollaan reilu viikko saaressa. Ja saadaan, toivon mukaan, auto kuntoon. No, kuuluuhan vakuutukseen sijaisauto. Vaikka en sellaisella mieluusti pidemmälle lähde ajelemaan. Kun ei tunnu omallakaan ongelmitta sujuvan suhailu.

  Aamulla kävin jo lenkillä, kuulokkeet korvilla, kuulokkeissa Spotify'lta Bob Dylanin soittolista "More Blood, More Tracks. Pimeää oli. Ja rauhallista. Ei yhtään toista jalankulkijaa näkynyt muutama hassu auto sentään.

  Reilun kuukauden kuluttua päättyy kesäaika. Olisiko viimeinen kerta, kun kelloja pitää kalibroida?

  Pelicans on aloittanut liigan mukavasti; ensin tappio, sitten kaksi reilua voittoa. Peltsut ovat taulukossa kuudentena. Jukurit ovat vielä korkeammalla, neljäntenä, ilman suoraa häviötä, voiton, jatkoaikavoiton ja kahden jatkoaikatappion myötä. Mutta Pelicans on vain pinnan päässä yhden ottelun vähemmn pelanneena. Jos kausi jatkuu samaan malliin, niin hyvältä näyttää.

  Soini sai luottamuksen. Missä lie poliitikkojen rehellisyys ja mitä luottamukselle heitä kohtaan ylipäätään kuuluu, kun ryhmäkuri ajaa omantunnon edelle. Näin uskallan sanoa usean kohdalla käyneen. "Kaveria ei jätetä" on velvoittava lausahdus, mutta ei se ihan joka paikkaan päde!

  Sellaista Hollolan suunnalta. Kohta lähdetään Lidl'iin. Ja ehkä muihinkin kauppoihin. Pitää reissuvihkosta kerätä listaa puutteista. Joten myrskyisää lauantaita, leppeämpää sunnuntaita.

  Lopuksi, vi***uksen keskelläkin, kuva Avokkaassa vielä kukkaan puhjenneesta ruususta. Vaikka ei se yhtään vähennä. Vi***usta. Mutta ehkä ensi viikolla jo jaksaa suhtautua kolhuun sen ansaitsemalla tavalla. Eli jos tuo on elämän paskamaisin asia, niin hyvin ovat pullat uunissa.

OLEN SAANUT ULTIMAATUMIN

  Minulle langetettiin rouskunkeräyskielto. Aivan ehdoton. Vailla mahdollisuutta neuvotteluihin. Lopullinen. Koskien toki vain meneillään olevaa satokautta. Kiellon rikkomisesta koituvien sanktioiden määrää ja laatua ei ole yksilöity, mutta en edes uskalla lähestyä rajoja.
  Kanttarellejä, torvisieniä, erilaisia tatteja, orakkaita, lampaankääpiä, suppilovahveroita, ukonsieniä sekä matsutakeja saan vielä poimia; pakastimet eivät ole aivan turvoksissa. Lupa poimia mainitsemiani lajeja helpottaa tietysti oloa. Tosin lampaankääpä ja ukonsieni ovat olleet viime vuosina kovin harvinaisia reviireilläni. Tuoksuvalmuska ei tietysti ole koskaan osunut poluilleni. Todennäköisesti ei osukkaan. Mutta saahan sitä aina toivoa!
  Kyllä sydäntä särkee, kun kulkee ohi napakoiden, tummanoranssien haaparouskujen, sivuuttaa olkiaan kohautellen parhaassa iässä olevien karvalaukkujen lautan, yrittää olla huomaamatta aluskasvillisuuden seasta pilkottavia voirouskuja.
  Ei sääntöä ilman poikkeusta, määräystä ilman lievennystä. Saan kerätä kangasrouskuja. Edellyttäen, että niiden lakin halkaisija on maksimissaan 3,14 senttiä. Niistä tulee näet herkullista pikkelsiä. Kuten huomaatte, piin likiarvosta on moneen.

  Tähän rakoon on pakko laittaa pari kuvaa syksyn etenemisestä. Pihavaahteran lehti...

...sekä ennenaikaisesti ruskaantumaan äitynyt haapa.

  Eilen aloittelin uuden perunamaan kääntämistä. Melkoinen määrä kiviä maasta rupesi nousemaan. Isoimpien poistaminen oli voimieni ylärajoilla. Vierittelemällä ne kuitenkin onnistuin saamaan sivuun. Jos homman edetessä vieläkin suurempia ilmaantuu, saavat ne jäädä paikoilleen. Kuka määrää, ettei pottuvako saa katketa, tai tehdä mutkaa? Näin aprikoin, hiki pinnassa.

  Käytiin myös eilen puolukassa. Olin bongannut sienireissullani pienen aukion, missä kasvoi tummanpunaiseksi kypsyneita puolukoita. ja isompiakin, kuin ylipäätään tänä vuonna on näkynyt. Niinpä sain Hilpan lähtemään hirvikärpästen armoille.
  Nyt kävi sellainen tsäkä, että muutama päivä sitten hirvikärpäsiä kuhiseva tienoo olikin tyhjentynyt; ainoastaan yksi inhotus surahti kulmakarvoihini seurauksella, että sen elämänkaari loppui sillä kertaa.
  Ei paljon, mutta yhteensä viitisen litraa, saatiin puolukoita kerättyä. Vaikka vähän risteiltiin kallioilla, ei toista satopakikkaa näkynyt. Ohimennen napattiin mukaan koivutatteja pakkaseen asti, vähän kanttarellejä. Liitän alle kuvan tuon puolukkapaikan lähistöltä, jotta teidän olisi helpompi tulevina vuosina löytää sinne.

  Laitettiin eilen myös verkkoja pyyntiin. Muutama muikku -sellainen, ja naapurin Hannu pari 40-millistä ahvenelle. Aamulla käytiin ne nostamassa. Muikkuja tuli melko nirkosesti, kuitenkin molemmille tarpeisiin. Pitää seuraavalla kerralla laskea verkot toiselle apajalle, Hannun harvemmissa oli siika ja ahven. Satunnainen siika, sillä kutua saa odetella vielä pitkään. Ovat vedet vielä melko lämpimiä.

  Muikkkusouvin jälkeen jatkoin tovin pottumaan kääntöä. Kiviä löytyy, aina vaan. Ainakin yksi niin iso paljastui, että sen edessä on nöyrryttävä. Lisäksi, jotta duuni ei olisi liian helppoa, kulkee maassa juuria vallan perkeleesti. Mutta eipä hosuta. Pikku hiljaa, vaikka muutama neliö päivässä, niin ennen lumia siinä varttoo perunamaa keväällä möyhennystä ja vakoa.
 

  Kyllä tuohon hyvä kummeli tulee. Jos ei ihan Faroksen majakan korkuinen, niin tällä menolla se pian järvelle näkyy.

  Löytyi maasta aarteitakin, aarteita kultaiselta repäisykorkkiajalta. Vasemmalla Jaffapullon korkki, keskellä Karjalan, oikealla olevasta ei tietoa, vaikka onkin tutun näköinen.

   Nuo korkit todistavat, että muikun- ja lahnansavustajat ovat nauttineet virvoitusjuomia 1970-luvulla, eivätkä ole olleet he perin valveutuneita.

  Tänään on saunailta.
  Huomenna nahuan vähän perunamaan kimpussa.
  Perjantaiaamuna lähdetään Hollolaan.
  Silmälasit ovat noudettavissa.
  Lauantaina mennään Espooseen Tiilikaisille käymään.
  Maanantaina pitää vielä veidä muutama paperi muutamaan virastoon muutaman henkilön asioiden vuoksi.
  Sitten tullaan takaisin saareen. Ilmoista riippuen jo maanantaina, mutta jos kovasti vettä vihmoo, niin heti, kun ilmat poutaantuvat.

KAIKKI ON JO KEKSITTY?

  Kaikki mitä voidaan keksiä, on jo keksitty. Tällaista lausahdusta sovitetaan usempaankin suuhun. Historian varrella mm. Julius Frontinus, insinööri Roomasta ensimmäisellä vuosisadalla ja Charles H. Duell, Yhdysvaltain patenttiviraston pääjohtaja vuonna 1899, ovat sellaiisia henkilöitä.  Muistaakseni joku tiedemies, USA:sta?, sanoi samaa aivan viime aikoina vuosia. Tämän kaltaiset "viisaudet" perustuvat osin ajallaan vallitsevaan tietämykseen, mutta enemmänkin lausujansa lyhytnäköisyyteen.
  Musiikissa on tietty määrä säveliä ja tahteja, pari sävellajia, erilaisia rytmejä, etc. Niistä on mahdollista luoda lukematon määrä erilaisia versioita. Koska mahdollisuuksia on rajallinen määrä, loppuvat ne, matemaattisesti ajateltuna, joskus. Mutta onko kukaan koskaan sanonut, että kaikki musiikki on jo sävelletty?
  Musiikista poiketen ei ihmismielellä ole rajoja. Ihminen, varsinkin tiedeihminen, on lapsi, joka kysyy alati: "miksi?" ja "miten?" Koska ihmismielellä ei ole rajoja, ei ihmisen keksinnöilläkään ole.

  Muutamia esimerkkejä aikansa visioäärien lausahduksista (lainattu google-hausta, todenperäisyys tarkastamatta):

 "Porata öljyä? Tarkoitatte että porataan maahan reikä ja yritetään löytää öljyä? Tehän olette hullu!'' -- Henkilöt, joita Edwin L. Drake yritti saada mukaan öljynporausprojektiinsa, 1859.

  ''Louis Pasteur'in teoria mikrobeista on naurettavaa kuvitelmaa.''  -- Pierre Pachet, fysiologian professori Tolouse'ssa, 1872.

  ''Tässä 'puhelimessa' on liikaa puutteita jotta sitä voitaisiin pitää vakavasti otettavana kommunikoinnin välineenä. Laitteella ei ole mitään oleellista hyötyä meille.''  -- Western Union'in sisäinen muistio, 1876.

   ''Ilmaa raskaammat lentokoneet ovat mahdottomuus.''  -- Lord Kelvin, Royal Societyn puheenjohtaja, 1895.

  ''Kuka kumma haluaisi kuulla näyttelijöiden puhuvan?''  -- H. M. Warner, Warner Brothers, 1927.

  ”Tulevaisuudessa riittää viisi tietokonetta tyydyttämään maailman tarpeen”.   --IBM:n johtokunnan puheenjohtaja Thomas Watson, 1943. Ennustus ajankohtaistettiin 1980: ”Tulemme tarvitsemaan 275 000”.

  ''Tulevaisuuden tietokoneet voivat painaa niinkin vähän kuin 1,5 tonnia.''  -- ''Popular Mechanics''-lehti, 1949.

  ''Emme pidä siitä, miltä heidän musiikkinsa kuulostaa, ja kitaramusiikki on menossa pois muodista.''  -- Decca Recording, torjuessaan the Beatlesin, 1962.

  "Mutta...mitä hyötyä siitä on?''  -- IBM:n edistyksellisten tietokonejärjestelmien osaston insinööri kommentoi mikropiiriä, 1968.

  ''640 kilotavua pitäisi olla tarpeeksi paljon jokaiselle.''  -- Bill Gates, 1981.

  Noiden sitaattien mukaan Bill Gates'kin erehtyi arvioissaan. Eli luovuus ei takaa visioiden oikellisuutta.

  "Täydellinen keksintö on osoitus tekijänsä aivojen rappeumasta", taisi Isaac Asimov kirjoittaa jossain Säätiö-trilogia (trilogian, mikä laajeni myöhemmin 7-osaiseksi)  kirjassaan. Niin se on. Ei todellinen "keksijä" tyydy luomukseensa, vaan miettii herkeämättä, kuinka sitä voisi parantaa. Vaikka vaikea kuvitella esim. hakaneulan kohdalla. Mutta luultavasti hakaneulan keksijä meni hautaan lohduttomana, koska ei ollut kyennyt keksintöään jalostamaan.

  Eivät tuollaiset "kaikki olellinen on jo keksitty"-ihmiset tee muuta, kuin jarruttavat kehitystä, saattavat vaikuttaa joidenkin ajatuksiin turruttavasti innovaatioita ehkäisevästi. Mutta keksintöjä tehdään, kiihtyvällä vauhdilla. Ihmisille tulee uusia tarpeita, mitkä luovat tarvetta uusille keksinnöille, mitkä puolestaan luovat uusia tarpeita, mitkä..., etc.
  Mitkä keksinnöistä hyödyttävät ihmiskuntaa, mitkä osaa siitä, mitkä keksijäänsä, mitkä sen valmistajia, mitkä eivät ketään? Se on sitten oma lukunsa se.

  Toivottavasti ihmiskunta on vasta varhaisteini-iässään, tai mieluummin lapsuudessaan. Vaikka joskus pelottaa, että se on jo eläkkeellä, jopa saattohoidon tarpeessa.

  Siinä joutavaa tarinaa lepopäivän ratoksi.

  Viime viikolla luin Sylvain Neuvel'in kirjan "Uinuvat Jättiläiset"(Themis-kansiot #1). Nyt on työn alla "Heräilevät Jumalat" (Themis-kansiot #2). Pitkästä aikaa olen saanut käsiini todella hyvää uutta scifi:a. Johtunee siitä, että luen niin vähän uutta scifi:a?

  Ulkona on hieno syksyinen aamu. Tai aamupäivä jo. Juutuin tätä kirjoittelemaan. Pian lopettelen, lähden ulos taivastelemaan. Lepopäivän pidän. Saatan ip. lähteä pariksi tunniksi uistinta vetämään. Ei kalan tarpeen vuoksi, ensisijaisesti. Ajankuluksi, mielin lepuutukseksi, paremminkin. Toki kaikki lain rajoissa pysyttelevät kalat otetaan kernaasti vastaan. Vaikka eilen syötiin päivällä paist'muikkuja, illalla savustettuja. Melko omavarainen lounas eilen tosiaan nautittiin: Muijeita verkosta, sieniä metsästä ja pottuja peltoläntiltä. Ravintola-annoksen hintaa en lähde spekuloimaan, mutta tuskin maittavampaa niistä saisi. Makuasia, tietysti. Eikä niistä sovi kättä vääntää. Mutta nyt poistun noihin maisemiin.

LYHYESTÄ NOVELLI MIELEKÄS

   Toissapäivänä palattiin saareen, eilen kävin sienessä, tänään kävin sienessä. Eli syksy on normalisoitunut. Eilen kävin tässä saaressa, löysin kanttarellejä ja torvisieniä. Tänään kävin muilla mailla mantereilla, löysin rouskuja, kanttarellejä, tatteja ja torvisieniä. Ja löysin puolukkapaikan, sellaisen, mihin kannattaa Hilpan kanssa mennä keräämään.
  Syksy siis etenee nyt uomissaan, hieman myöhäisessä ainakin sienisadon kannalta asiaa tihruttuna. Värimintun kannalta lienee aika kohdillaan, syksy. Vähän ränsistyneeltä alkaa minttulainen näyttää. Vanhuus ei tule yksin.

  Keskiviikko ja eilinen olivat kovin tuulisia. Tänään on puhuri maltillisempaa. Niinpä lasketaan naapurin Hannun kanssa verkkoja. Laitetaan muikulle, ahvenelle, ja vielä pari 60-millistä, jos vaikka punalihaista tulisi. No, se on tuurissaan. Mutta on niitä joskus ennen muinon tullut. Miksei siis nyt?
  Taidan lähteä kahvin jälkeen luotaamaan muikkupaikkoja. Ei se mitään takaa, mutta mahdollisuudet paranevat, jos luotain näyttää kalaa olevan. Uskon, että huomenna jotakin Ahdin antia on sen verran, että potun maku muuttuu.

  Jotta oleilu ei menisi ihan hänekseen, käännän jonain päivänä aarin verran maata leikkimökin läheltä, kylvän siihen kalkkia. Laitetaan ensi vuonna pottu uuteen paikkaan. Nykyinen on aika varjoinen. Ja vieressä on isoja koivuja, mitkä ahmivat sadoin litroin vettä vuorokaudessa. On myös hyvä vaihdella paikkoja, sanotaan. Ja laittaa välillä jotain jotain muuta. Kuulemma herne on hyvä maanparannuskasvi. Joten meillä on luultavasti ensi kesänä aari hernepenkkejä.

  Tänään alkaa SM-liiga, syksyn merkki sekin. Enpä ole syventynyt, spekulaatioita tutkiskellut, hankintoja analysoinut. Muuta ei toivoa tulevalle kaudelle, kuin että Jukurit ja Peltsut pärjäisivät kohtuudella.

  Laitoin kammarin uuniin tulet, ensi kertaa toukokuun alkupäivien jälkeen. Ei ole ollut kesä hupa klapeille. Paitsi saunan osalta. Kohta saan pellit kiinni. Uunista. Sitten lähden katselemaan laskettavat verkot, niihin kohot ja kalamerkit valmiiksi.

  Täytyy vielä laittaa, kaikkien sienikuviini kyllästyneiden närkästykseksi, kateellisten friikkien mieliharmiksi, joku kuva.

Eilinen saalis:

Tämänpäiväinen tulos:

Eilen illalliseksi nautittu kääräri, eli tuorejuustolla voidellun munakkaan sisään käärittyä kypsennettyä torvisientä. Melko askeettisen näköistä, mutta ei makuista.

  Ei tullut pitkän pitkä tästä blogista. Pitempi kuitenkin, kuin tiettävästi maailman lyhyin novelli, Augusto Monterroso'n Dinosaurus: Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. Mielenkiintoinen kirjoitelma, ja monitahoinen, lyhykäisyydessään. Muuten: mr. Google ilmoitta tämän novellin lyhimmäsi. Tietoni mukaan Ernst Hemingway on kirjoittanut vielä lyhyemmän novellin. Vai ovatko alkukielisten versioiden sanamäärät erilaiset, kuin suomeksi käännetyissä? Joka tapauksessa Ernst'in novelli on surullisuudessaan vartaansa vailla: Myytävänä lasten kengät. Ei pidetty kertaakaan.

AAMUKAHVIN YLISTYS

  Jos joutuisin valitsemaan yhden asian, mikä minulta kiellettäisiin, aamukahvi olisi listalla viimeisten joukossa. Aamulla taas totesin, kuinka korkealle se sijoittuu nykyisin melko vähäisten paheitteni joukossa. Ykköseksi menee.
  Kun koko lailla kymmenen vuotta sitten lopetin tupakan polton, ajattelin, että kahvin juontikin vähenee. Tupakka ja olivat niin vahvasti yhteydessä toisiinsa, että tuo oli ihan perusteltu luulo. Mutta paskat! Kahvin kittaus pysyi suunnilleen ennallaan. Jos mihin suuntaa liikahti, niin mieluumin lisääntyi. Se ero aamukahvin nauttimiseen tuli, että nykyään syön sen kanssa ihan kunnon aamupalan. Ennen oli aamupala muutama kuppi kahvia, muutama Nortti, vahtoehtoisesti pari pesällistä Mac Baren'in Vanillaa.
  Aamukahvin ehdottoman ykköstilan jälkeen seuraavat, melko tasavertaisina, päiväkahvi ja iltaespresso. Nämä kolme kuuluvat jokapäiväiseen rutiiniin. Tietysti satunnaisesti nautitut kahvit kuppiloissa tai kahvibaareissa ovat joskus nautinnollisia. joskaan eivät joka paikassa. Painunutta, tai kitkerää automaattrikahvia, tarjoavat paikat ovat reiteilläni tulleet tutuiksi. Niitä pyrin välttämään, kuin ruttoa. Tämä tuli opittua jo 1970-luvun alkupuoliskolla. Silloin tuli ajeltua Utsjoelle useampia kertoja vuodessa. Taukopaikat tuli koluttua, ja monet pannaan laitettua juuri huonon kahvin takia. Niin periaatteellisesti, että kerran loppui meiltä eno-Ollin kanssa bensa, kun ei menty boikottilistalla olevalle asemalle tankkaamaan. Ei kun eno liftaamaan muutamat kilomerit Sodankylään. Onneksi ei ollut sydänyö talvella. Ei tarvinnut kauaa kyytiä odottaa. Kyllä ainakin reilu neljännesvuosisata sitten bensakanisteri kädessä pientareelle pysäköidyn auton vieressä peukkuaan näyttävä otettiin höylisti kyytiin. Miten lienee nykyisessä, epäluulojen ja pelkojen täyttämässä maailmassa?
  Aamulla kävin sauvakävelemässä peruslenkin. Siitä terävimmät vetävät johtopäätöksen, että olemme Hollolssa. Eikä menee pieleen. Tulimme eilen. Palaveri äidin hoitokodissa piti olla tänään. Se siirrettiin huomiseksi, mutta tultiin kuitenkin jo eilen. Ehditään asioita toimitella, pyykkiä pestä. Ja huomenna usmuutetaan taas Anttolaan. Siksi maininta sauvakävelystä, että aamukahvin merkitys korostuu, kun sen nauttii yhden Benecol-juoman voimalla tehdyn lenkin ja suihkun jälkeen.
  Kun joskus, yleensä kerran vuodessa, labra-aamuna ennen verikokeita, joutuu viirailemaan kahvin nauttimista aamupäivälle asti, on elämä yhtä tuskaa. Tunnustan olevani kahviriippuvainen.

  Serena Williams kiukutteli itselleen tappion.

  Ruotsin vaalit oli ja meni. Puhetta niistä taitaa riittä vielä kauan.

  Tänään on 11.9. 17 vuotta on siitä iskusta jo kulunut. Noina aikoina syntyneet ovat täysikäisyyden kynnyksellä. "Tempus fugit", kuten olen mahdollisesti aiemminkin todennut.

  "Kansainvälisessä avaruusasemassa havaittiin reikä – venäläisjohtaja epäilee, että porattu tahallisesti", uutisoi IS. Voin vakuuttaa, että se en ole minä, vaikka ihan tehokas akkuporakone minulla onkin.

  Vesa Keskinen osti toisen Labourghininsa, puolen miljoonan arvoisen. Sillä varmaan kiertää kyläkaupan alle minuutissa.

  Turussa varastettiin parkkimittareista 1,7 miljoonaa 20 vuoden aikana. Asialla oli kaksi kaupungin työntekijää, sekä autoliikkeen johtaja. Nopean laskutoiminuksen jälkeen voi todeta, että kopla tienasi keskimäärin 1 700 000/3/20/12  = 7 083,32 €/kk. Puhtaana käteen. He varastivat tuohon hintaan kolikoita n. 12 750 kiloa laskettuna euron kolikon painon ja määrän mukaan. Ei ollut äijillä pulaa pajatson käytövoimasta!
  Kun vorot vapautuvat, voipi leipä olla tiukemmassa; parkkeeraus maksetaan yhä enenevässä määrin lähimaksuina ja sovelluksilla.

  Tonnin painoiset sonnit putosivat lietekouruun Mikkelissä. Palokunta pelasti elikot, jotka eivät lokkaantuuneet pahemmin. Tästä Länsi-Savon uutisesta palautui mieleeni lapsuuden tapahtuma. Kotitalossani Piskolassa putosi suomenhevonen Heli navetan vintille johtavan rampin läpi heinäkuormaa sinne vietäessä. Ei kokonaan, mutta takajalat ainakin menivät läpi. Hevonen oli tietysti hädissään. Muistaakseni Kiljusen Martti (Muikku-Martti) oli paikalla. Hän sai Helin rauhoiteltua niin, että valjaat pystyttiin riisumaan. Palokunta apuun silloinkin hälyytettiin, Anttolan VPK. Paloauto tuli, muutamia miehiä. Paloletkuja uitettiin Helin mahan ali, ja miehissä nostettiin heppa ylös. Viitisensataa kiloa suomenhevonen painaa, joten urotyön tekivät nostajat. Tapaus ei tainnut päästä lehtiin, ei ainakaan someen.

  Siinä tärkeimmät uutiset ei ehkä niin relevanttien kommenttien maustamina. Jos muistojani bensan loppumisesta tai hevosen putoamisesta epäilette, niin hyvä. Sillä "Dubium sapientiae initium".

  Laitanpa loppuun kuvan sienimatsään suuntavasta, hirvikärpäsenestopäähineeseen sonnustautuneesta miehestä. Tuo "putkihuivi" vedetään metsässä silmäripsien päälle ja korvien yli, ja sen takalieve työnnetään kauluksen alle. Ei se mitään estä, onpa henkinen tuki kuitenkin. Hirvikärpäsiä on nimittäin enemmän, kuin jaksan koskaan muistaa olleen.

MUISTOJA JA UNOHDUKSIA

  Eilen lähdin taas sieneen. Lähdin Piskolansaareen. Ajoin Västäräkin läpi Reissalmelle, rantauduin hei kohta Suusalmen jälkeen pienen kallion viereen Kurenpäänniemen kupeella. Tuo kallio toi muistoja mieleeni. Tässä kävimme joskus uimassa Ikosen poikien Penan ja Kalen kanssa, kun Ikoset vielä asuivat Kurenpään torpassa. Ikoset muuttivat muistini mukaan kirkolle 1958. Eli kesät, jolloin tuolla rannalla pulikoin sijoittuvat vuosiin 1956 ja 1957. Luultavasti vain kesään 1957, sillä edellisenä olin olin varmaan liian pieni yksin kävelemään polkuja pitkin kyläilemään torpalle.
  Samalla palautui mieleeni, että Ikosen suuri lapsilauma oli käynyt kansakouluaan Saukonsalossa. Piskolan talosta mentiin kirkonkylään sivistettäväksi. Siis vaikka samassa saaressa asuttiin, meni koulujakoraja meidän välistämme.
  Kun aloitin koulun syksyllä 1958, olivat Ikoset jo maalikylän asukkaita. Pentti, Kalevi ja pesueen nuorin Irma, aloittivat myös samassa koulussa. Pentti meni kai neljännelle, Kale toiselle ja Irma minun tapaani ensimmäiselle. Kalelle ei oppi Saukonsalossa ollut ilmeisesti tarttunut, sillä hänet siirrettin pian takaisin ensimmäiselle luokalle. Eli luokkahuoneen laidalta toiselle. Kirkonkylän alakoulussa olivat sekä 1. että 2. luokka Marjatta Leinosen hoivassa. Eli ketäs meitä siellä oli? Pojista ainakin Ahosen Risto, Paavilaisen Veijo, Hobergin Hanski, Ikosen Kale, Auvisen Masa, Partion Kari ensimmäisellä, Pettisen Leksa, Kolehmaisen Kari, Auvisen Asko, toinen Harjulan pojista. toisella. Kaksi ensinmainittua, ainakin, ovat jo edesmenneitä. Tytöistä mieleeni tulevat Ahosen Leena, Ikosen Irma, Paasosen Irmeli, kai parikin Kämpin neideistä. Ja eikös siellä olleet Koistisen Evy, Salosen Tuija, sekä Teittisen Pirjo? Nämä luokkaa ylempänä. Evykin on jo jättänyt rakennuksen. Kyllä muisti on hatara. Ei tullut kummoinen määrä mieleen. Kotona on varmaan ainakin yksi luokkakuva tallella. Siitä pystyy useampia nimiä sisäistämään.

  Vähän sivupoluille luiskahti tarina. Syy, miksi tähän paikkaa ajelin, löytyy siitä, että Saukonsalon puolelta on viime vuosina hakattu parikin kuusikkoa. Niissä kasvoi monipuolinen sienivalikoima; tatteja, rouskuja, torvisieniä, vaaleaa orakasta, joskus lampaankääpää, loppukesästä kanttarellejä, syksymyöhään suppilovahveroita. Koska muistin tällä paikalla olevan parin-kolmen hehtaarin kuusikon, jossa en ollut käynyt vuosiin, päätin lähteä tutkimaan, mitä "satumetsä" pitää sisällään.

  Jokusia haaparouskuja ja karvalaukkuja, hieman kanttrellejä, muutama terve herkkutatti oli kuusikolla annettavanaan. Nekin melkein kaikki  rannan tuntumassa. Eli tosi huonosti verrattuna hyviin sienikesiin. 

  Päätin kulkea muutamat satametriset metsän läpi jo laonneen Kurenpää torpan paikalle. Itse kaksihuoneista torpasta ei ole enää mitään jäljellä. Ei myöskään riihestä, tai isohko lato se oikeastaa taisi olla. Mutta oli siellä käsittääkseni joskus ukkovaarien aikaan varstottukin. Sen sijaan saunasta löytyy todisteet.

    Puoliväliin purettu kehikko toi taas muistoja mieleen. Oltiin kesällä 1976 purkamassa saunaa. Meitä oli kova kvartetti: Ahos-Riti, Tiusas-Hanski, Haneli ja minä. Matkaradio pauhasi puun oksassa. Ja sieltä tuli sen muutaman tunnin aikana ainakin kaksi kertaa Freemanin "Ajetaan tandemilla". Se oli kova sano silloin. Ja ihan kova sana se on vieläkin. 

  Haneli tarvisi hirsiä johonkin hankkeeseen, siksi niitä irroteltiin. Puoliväliin jäi purkaminen. Riittivätkö jo puretut Hanelin tarpeisiin, vai mikä oli syynä, mutta siinä se lahoaa, loppu Kurenpää torpan saunasta.   

  1950-luvulla tehtiin heinää torpan pelloilta. Noilla heinäreissuilla, ainakin niillä, muistan saunassa kylpeneeni. Se olin savusauna. Löylyjen kirpeys ja savun tuoksu ovat vankasti muistissani.

  Torpan kaivo oli itse talon ja saunan välissä, lähempänä saunaa. Se oli kivistä tehty. Olisi pitänyt eilen käydä potkimassa aluskasvillisuutta ja lepikkoa, jos vaikka olisi kaivo löytynyt. Tai ehkä parempi, etten käynyt. Tiijä vaikka olisin sinne tippunut.

  

  Saunan kehikonrippeiden luona muisteltuani jatkoin vielä vähän matkaa. Siellä on jokavuotinen kanttarellipaikkani, ja samoilla maisemilla käydään joka kesä mustikassa. Paitsi tänä kesänä ei ollut asiaa. Kun kohta bongasin muutaman sienen, äkkäsin, että perkele, olen jättänyt jonnekin muovikassin, mihin olin kerännyt rouskuja. Ainoastaa kori oli matkassani. Aloin muistelemaan, missä oli viimeeksi sieniä poiminut, päätin seurata jälkiäni takaisin veneelle.

  Siinä pähkäillessäni alkoi eteläiselle taivaalle kerääntyä tummia pilviä. Ja taas säpsähdin: tuhannen tulimmaista, kamera jäi veneen peräpenkille! Tonnin kamera! Ja sateen uhka on ilmeinen! Ei siis hetkeäkään käynyt mielessä, että joku voisi kameran napata. Mutta sade pelotti.

  Päätin kuitenkin kiertää pienen lenkin, koska pilvet olivat vielä loitommalla. Jonkin verran kanttiksia löysinkin, jokusia rouskuja myös. 

  Palasin jälkiäni, ja siellä se tönötti, sienikassi. Juuri siinä, missä olin olettanut. Palasin veneelle. Kamera kökötti tyytyväisenä pehmusteella. Koska sade ei näyttänyt päälle kaatuvan, kuljeksin vielä rantaa pohjoisen suuntaan. Hieman lisää sieniä sain kerättyä. Vajaat puoli koria kanttarellejä, yksi kattilallinen rouskuja ryöpättäväksi. Meillä alkaa olla suolasienet kasassa. Jos löytyy, ämpäriin kyllä vielä mahtuu. Kanttarellejä on muutama pussi pakkasessa, samoin tatteja. Ainakin kanttiksia löytyy takuuvarmasti lisää. 

  Säästyin sateelta. Ukkonen alkoi jo aamupäivällä möyrytä kaukana etelässä. Kahden paikkeilla pilvet ylsivät meille asti. Tuntitolkulla jyrähteli hitaasti liikkuva rintama tienoolla. Ja satoi vettä, iltaan asti. Niin hyvin ei yhtäjaksoiseti ole täällä, ainakaan meidän paikalla ollessa, satanut. Tietää hyvää sienille. 

  Nyt on pilvipuota, +15 mittarissa. Ihan lonkanvetoa taitaa tämä päivä olla. No, meidät on kutsuttu kevyelle lounalle. Alkuiltapäivällä sinne mennään. Sateen mahdollisuus on ainakin paluumatkan aikoina suuri. Mutta on meillä sadeasut ja sydvestit. Satakoon, jos on sataakseen. On vettä kaivattu niin paljon, ettei kiukutella.  

SEESTEISTÄ AIKAA

  Olin toissapäivänä sienessä, tuloksena iso korillinen kanttarellejä, jonkin verran tatteja ja rouskuja, sekä maltillinen määrä hirvikärpäsiä. Olin tänään sienessä, tuloksena kanttarelleja korin pohjan peitoksi, rouskuja juuri ja juuri käsittelyn ansaitseva määrä, sekä helvetin suuri joukko hirvikärpäsiä. Eivät ole veljiä keskenään, sienestäjän päivät. Mutta luulen kyllä saavani kokoon meille riittävän määrän noita metsän herkkuja pakkaseen ja suolattavaksi. Torvisienien suhteen olen nostanut kädet ilmaan. Suppiksien kohtalo on vielä avoin.

Tässä vielä toissapäiväistä saalista.

  Sienet eivät välttämättä kasva tänä syksynä konventionaalisilla paikoilla, joten metsään kannattaa lähteä avoimin mielin, ja valmiina kulkemaan vähän pidempiä lenkkejä. Mutta se tekee hommasta mielekästä. Ei lankea saalis pienellä vaivalla poimittavaksi, kuten useina vuosina on käynyt.

  Ei lähdetty veneellä Mikkeliin, vaikka vähän edellisessä blogissa niin meinottelin. Tai mentiin toki Mikkeliin. Ja tultiin Mikkeliin. Koska Mikkelissä ollaan. Mutta oikeasti, ja minun kielenkäytössäni, mentiin Anttolaan, palattiin Avokkaaseen. 
  Laiskuus voitti Mikkeli-cityyn lähdön. Ei jaksanut innostaa veneessä istuminen. Ehkä ensi kesänä sitten.
  Anttolassa käytiin aamusta. Ensin dallattiin Agassiin kahville. Herkulliset, uunituoreet, vaniljamunkit kahvin kanssa. Sitten Saleen ostamaan vähän ruokatarvikkeita, jotta pärjätään maanantaihin. Maanantaina Hollolaan, tiistaina, viimeistään keskiviikkona, taas saareen.

  Muikkuja saatiin eilen naapurin Hannun kanssa sopivasti molemmille talouksille syötäväksi. Vielä on illaksi savustettuja mujeita jäljellä.

  Käveleksin äsken pihalla kädet selän takana, kamera kaulassa. Huomasin, että tontilta löytyy tunnettuja paikkoja ja yhtymäkohtia:

Täältä on kahden kerroksen väkeä... 

...ei Härmän-, mutta Etelä-Luonterin käräjät...

...avointen ovien päivät (kellarin kuivaus)...

...ehkä Derzu Uzula ja Vladimir Arsenjev ovat joutuneet täällä lumimyrskyn yllättämiksi... 

...on täällä, jos ei alaston, niin ainakin autio satama...

..ja kaiken kukkuraksi löytyy maahistenrannan lipputangon nousu ja tuho.

  Löytyy taatusti paljon muutakin. Nämä nyt osuivat pienellä pasteerailulla eteen.

  Huomenna on taas kesäinen päivä. Niin tuli tästäkin; pilvet vetäytyivät sivumalle, arska alkoi paistella. Kello on nyt neljä, varjon puolella taloa näyttää mittari hieman yli 20 astetta. Ja on aivan tyyntä. Ja hiljaista. Totesin kusella käydessäni. Kun noita kuvia tovi sitten otin, kuului sentään vanhan tikkaystävämme ääntelyä, kuikan riipivä ilmoitus, sekä saaren yllä kaartelevan korpin käheää artikuloitia.
  Syksy on seesteistä aikaa. Suurin tarmo ja innostus on kulutettu, ei viitsi eikä jaksa isompiin projekteihin ryhtyä. Joten lopetan, lähden kuuntelemaan hiljaisuutta, aistimaan olemattoman tuulen hivelyä, nauttimaan alkusyksyn lämmöstä.

SYKSYN MERKKEJÄ

    Kesä on kääntynyt lopulleen; illat pimenevät aina vain aikaisemmin, linnulaulut ovat harvassa, aamusumut yleistyvä. Vallitsee vaikeasti kuvailtavissa oleva, syksyyn oleellisesti kuuluva, hiljaisuuden ja autereisen ilman yhdistelmä. Mutta yli 20 asteen päivälämpötiloja, yön viistoista-asteisia, ei niinkään syksyksi miellä. Myös ainakin toinen oleellinen ero normaaliin alkusyksyyn löytyy; nyt ei laukata metsissä. Ei ole tarvetta marjastaa, ei sienestää. Tai on tarvetta, mutta ei suuremmin antimia. Jokusia kanttarellejä tästä saaresta löytyy, niin että syömään silloin tällöin pääsee. Hilppa kävi eilen poimimassa ämpärin pohjalle puolukoita. Hädin tuskin yhteen puuroon niitä oli. No, puolukka-aika on vasta edessä, jonnekin niitä varmaan tuleekin. Vaikka pieniä tuntuvat olevan. Samalla reissulla Hilppa keräsi kunnon kastikkeellisen kanttarellejä. Sammalikosta niitä ainakin löytyy, kun tarkkana on. Yhtään torvisientä tai tattia en ole bongannut tällä satokaudella. En myöskään kärpässientä. Joukusia haperoita ja yhden karvalaukun sentään. Aioin, optimistisena persoonana, lähteä kuitenkin tänään kiertelemään veneellä muutamia sienipaikoistani.Koska sateet ovat olleet hyvinkin tarkkarajaisia, saattaa lähellä olla paikkoja, mistä sieniä löytyy.

  Maalit tuli eilen maalattua. Alun matkaa takaseinää sillä sai värjättyä. Ei jää isokaan urakka ensi kesälle. Ennen kuin metsään hyökkään, irrotan tuvan pihanpuoleiset ikkunat. Hilppa maalailee ne. Pokamaalia on puolet litran purkista jäljellä. Lattiamaali on myös vielä pari litraa purkissa. Taidamme viedä sen kotiin, lämpimässä talvehtimaan. Ensi kesänä sille löytyy varmasti käyttöä.

  Jaha, aamu-tv alkaa. Hilppa nukkuu vielä. Kun katselen järvelle, huomaan, että pientä tuulenviriä on, ei siis aamusumuja. Eli veneellä on hyvä lähteä sieniä jälestämään.

  Naapurin Hannilat tulvat eilen mökilleen. Sovittiin Hannun kanssa, että lasketaan illalla muutamia muikkuverkkoja järveen. Huomenna syödään mujeita, luulen ja uskon.

  Jos, ja kun, ilmat pysyvät tällaisina, ei ole hiijen vissi, etteikö sörnäytettäisi janakin päivänä veneellä Mikkeliin. Tuulistakaan ei ole ennusteiden mukaan ole odotettavissa. Ei tiedä, onko siinä mitään järkeä. Bensaa palaa. Mutta matkailu avartaa. Ollaan vuosikausia puhuttu, että Kenkäverossa pitää käydä. Käymättä on jäänyt. Veneellä olisi helppo rantautua paikan laituriin. Tulisi sekin paikka nähdyksi. Siis muuten, kuin auton ikkunasta. Naisvuorelle voisi myös satamasta dallata. Kahvila näyttää olevan auki arkisin klo. 11-15. Yli 50 vuotta onn siitä, kun edellisen kerran Naisvuorella on tullut käytyä. Miksei nyt, ettei jää muistot verestämättä.
  Toinen syy Mikkelin venereissuun löytyy myös. Sekin on muistojen verestäminen. Olen kerran vesitse Mikkelistä tullut Anttolaan. Tämä tapahtui kesäkuussa 1951. Toki muistot ovat hatarat; palasin synnytyslaitokselta Piskolaan. Matkustajalaivalla, sen aikaisella paikallisliikennevälineellä, tultiin, äiti ja minä. Olisiko Erkkikin ollut matkassa? Luultavasti, vaikka tarkkaa tietoa ei ole. Eikä siitä, kuka painoi stop-nappia Sappulanselällä Kitosaarten kohdalla, jotta kippari tiesi kaartaa Piskolan pysäkille. 

  Hilppa on herännyt, aamukahvia hörppii. Minä taidan lopettaa, lähteä irrottamaan ikknuoita, etsimään maalin, sudit, skraapat, hiekkapaperit, maalarinteipit. Pääsee rouva hommiin. minä metsään. Olen melko vakuuttunut siitä, että vaikka minä menen mtsään, eivät Hilpan hommat mene. On hän sen verran ikkunoita ennenkin maalannut.

MUIKKUA JA ENSIKERTAISIA JUTTUJA

  Eilen laskettiin Hanelin kanssa muikkuverkot Kiukuanselälle, siihen Mutasuonlahden apajalle. Minä ajoin Avokkaasta sinne omalla veneellä, Haneli tuli omallaan. Tuli katetulla, koska avoveneessä on jotain vikaa. Ja koska katetusta veneestä on hankala laskea verkkoja, jätettiin se parkkiin, Haneli hyppäsi verkkolaatikon ja kohojen kanssa minun veneeseeni. Veneparkki oli sellainen, että se (vene) jätettiin lillumaan keskelle selkää. Tyyni oli näet keli. Luotain näytti, että kalaa, oletettavasti muikkua, oli aikalailla. Koko tasainen syvyys koko jatan matkalla, sellaiset 22 metriä.
  Haneli sanoi omaan paattiinsa siirtyessään, että hän ei yhtään muikkua tarvitse, joten koettakaa pärjätä. Ja että illansuussa kannattaa hakea verkot pois.

  Puuhasteltiin niitä näitä, minä mm. ajelin trimmerillä leikkimökin ja savustuspaikan ympäristöt. Ja savustin sähkösavustimella Lidlin matalikolta pyydetyn lohenpuolikkaan. Syötävä siitä tuli.

  Päiväkahvilta lähdettiin nostamaan verkot. Ajattelin, että paras hakea, ettei olla totaalisessa kusessa kalanpaljouden kanssa. Samalla annoin Hilpalle pikaopastuksen moottorilla ajamiseen. On hyvä, että hän tottuu; soutuveneellä ei kovin kauas viitsi lähteä verkkoja laittelemaan.
 

  Verkoille päästiin. Muikkuja alkoi nousta harvakseltaan... 

...pelko ylitarjonnasta väheni.

   Verkot tulivat nostetuiksi. Hilppa sai lähteä aivan omin avuin sörnäyttämään kohti Avokasta.

  Hyvin sujui, olihan hän hieman ajanut entisellä veneellä. Samanlaista touhua. Kyllä rouvasta kelpo ruorihenkilö kehkeytyy!

  Perillä minä päästelin muikut.

  Ei mikään Pietarin kalansaalis, eli "Nomen est omen" ei toteutunut. Mutta juuri sopiva määrä meille; kerran paistaa, kerran savustaa. Tai sitten savustaa kaksi täyttä ritilällistä perinteisellä haikupöntöllä.

  Varmaan ylihuomenna laitetaan verkot taas pyyntiin. Hilpan tulikoe, saa peruutella, kun minä lapan jataa veteen. Ehkä huomenna laitetaan ahvenverkot kokeeksi. Kävin eilen luotaimen kanssa laittamassa matalikolle merkiksi ankkurikohon. Nyt sattuvat verkot oikeaan kohtaan soutuveneelläkin. 

  On osunut niin, että Hilppa toisiaan oli eilen ensikertaa reilu vuosi sitten hankitun veneen puikoissa. Ja toinen neitsytjuttu oli verkkojen lasku ja nosto uuteen paattiin. Ollaan ahven- ja siikaverkot hoidettu soutu/sähköveneellä, kun ne lasketaan ihan lähivesille. 

  Huomenna on tarkoitus sutia loput maalista seinään. Ensi keväänä taas maalikauppaan. Vaikka talon takasivu, varjon puoli, näyttää vielä olevan ihan jees, pitää se kuitenkin rasvata. Että kelvollisena pysyykin. Muuten taidetaan keskittyä kalstukseen, kun on pää auki. Eli kohta meille kasvaa selkään evät. Kun on kalaisat eväät.

  Halla-Ahon mukaan Perussuomalaiset kantavat huolta vain omasta kansasta. Silleen! Se johtaa siihen, että kohta vain omista kannattajista. Ja se mihin? Kyllä te sen tiedätte. Jos näin annetaan tapahtua. Kauniiden sanojen ja pätevän tuntuisten perustelujen ei saa antaa harhauttaa. Muuten ollaan taas kaulaamme myöten "isessään". Samaa ajattelua kun tuntuu, vielä isommin kannatettuna, olevan koko Euroopassa. Eikö ihmiskunta koskaan opi? Toisaalta, jos ei opi, ei se parempaa ansaitsekkaan. 

  Näihin tuomiopäivän sanoihin lopeten, lähden valmistelemaan haikupönttöä tositoimiin.