Lausahdus tuli ilmoille, kun aloin ajankuluksi rustata Koronarunoa. Rustaus jäi kesken, mutta tämänkaltaisia säkeitä oli syntymässä:
Juristit lakikirjan avasi
valmiuslaki ilmolle ravasi
Vilperi muniaan puristi
rajasulkuun pirssi huristi
Turisti kohteensa karisti
karanteeniin itsensä alisti
Puristi nenäänsä turisti
sielua kummasti kuristi
Ei hillu kartsalla rasisti
aurinkorannalla nudisti
Tässä runoelmassa tarkoitin tietysti, että puristi oli se, joka nenäänsä turisti. Turisti pääsi kyllä mukaan, edelliseen säkeeseen.
Ei ole minusta runoilijaksi. Toisaalta hyvä:
Älä koskaan ota runoilijaa
luoksesi asumaan.
se se ryyppää, rähjää ja rellestää
ja kaataa kaljaa sun kitaraan.
Jos olisin runoilija, olisin varmaan koditon. Eihän kenenkään kitara kestä tuollaista käsittelyä. Eivät kaikki runoilijat tietenkään noin ikävästi käyttäydy. Heikki Salo, josta on moneksi, on myös runoilija. Hän se tuossa varoittaa ottamasta runoilijaa luokseen asumaan. Ja samassa laulussa kertoo näin:
Minä en ole syntynyt kuolemaan
vaikka hautaani synnyinkin
Sitä kättä en rupee mä nuolemaan
joka hakkaa mut kuitenkin
Minä elän, minä elän
ja kierrän tätä palloa
Kuin täi kynä taskussa kiertäisi
Aleksis Kiven muotoista kalloa
Silti hän tietääkseni saanut asua Pispalassa Lauri Viidan entisessä talossa vaimonsa kanssa. Vaimo on Sulevi Peltolan sisko, jos se mitään selittää.
Suomalaisen musiikin suhteen en ole puristi. Salon Heikki kuuluu kuitenkin suosikkeihini. Kuten moni muukin "vanha kähmy". Ja uusia tulee. Topi Sahaa olen jonkin verran kuunnellut, ja Muuan Mies-yhtyettä. Vesterinen porukoineen on maisteltu aikaa sitten. Aina jostakin pullahtaa mielenkiintoisia artisteja esiin, vaikka en niitä erityisesti hae. Jatkukoot kauan musiikin ihmeelliset tiet, polveilkoot ikuisuuteen asti, rönsyilkööt polut läpi vaikeiden ja onnellisten aikojen. Se on rikkautta missä ei kaivata mammonaa. Tai ehkä jotkut tekijät kaipaavat, jotkut eivät. Kuuntelijana en kaipaa. Mammonaa. Jos musiikki on hyvää, en kaipaa mitään. Tai jos musiikki on hyvää, ja tuo mieleen muistoja, saatan kaivata. Mutta en mammonaa, kuten sanotuksi jo tuli. Melko pitkä tarkennus, sallittehan?
Päivät kuluvat, kuten niiden tuleekin tehdä. "Ei vuodet kulu, ne kuluttaa, puree palan, sitä mutustaa", laulaa Pauli Hanhiniemi, rocklyyrikko ihan kelvollinen. Päivät eivät, ainakaan vielä, isommin minua kuluta. Jos näillä, mahdollisesti vielä tiukemmilla rajoituksilla, mennään yli Jussin, jo saattavat ruveta kuluttamaan. Jos näin käy, täytyy hommata lisää kulutuspintaa. Puhki ei saa itseään päästää, kukaan. Ei, vaikka kuinka seinät alkaisivat niskaan luhistua. Aina löytyy edes pientä iloa elämään, vaikka musiikista. Ja sitähän on nykyään tarjolla enemmän kuin kenenkään voi katsoa kohtuudella tarvitsevan.
Tää oli tällainen puolirunollinen musiikkia sivuava sormiharjoitus. Se ei ole tarkoitettu kovin vakavasti otettavaksi. Jos nyt ei perskeikkanaurujen lähteeksikään.
Runoilijoista vielä. Valitettavasti sillä saralla monien kohtalo on alla olevan kaltainen:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti