DEMOSTHENES

  Kuka oli se antiikin kreikkalainen, joka pääsi eroon puheviastaan huutamalla aaltojen pauhussa suu täynnä kiviä? Asia tuli mieleen toosaa tuijoitellessa. En muistanut. Oli pakko googlettaa. Hän oli Demosthenes. Pitääpä Annalta kysyä, miten logopedia suhtautuu moiseseen keinoon?
   Logopediahan on tieteenala, joka tutkii laaja-alaisesti ihmisäänen, puheen, kielen ja kommunikaation normaalia toimintaa sekä sen häiriötiloja ja näiden kuntoutusta. Logopedian tutkimustuloksia sovelletaan käytännön puheterapiassa (Wikipedia). Mutta kuka opettaa puhetaitoa, eli retoriikkaa? Ei kai kukaan? Eikä retoriikka ole tieteenala. Ehkä kuka tahansa sellainen, jolta voi jotain opittavaa ammentaa, sopii kuitenkin retoriikan opettajaksi?
  Kun kaikkitietävää, kaikken näyttävää, kaikkivoipaa uutisvirtaa katselee, huomaa, että molemmille, logopedeille ja retoriikan opetukselle, on tarvetta. Puheviat ovat yleisiä, eivätkä ne saisi ketään ärsyttää. Retoriikan puute on ennemmäkin sääntö kuin poikkeus. Puhetaitoa tavalliselta dallaajalta, puolijulkkiselta, tai vesilaitoksen työnjohtajalta, ole syytä vaatia. Kieliopillisesti jonkinlaista tolkkua tosin kaipaan. Toisaalta: ei huonolla suomenkiellä puhuttu särähdä läheskään yhtä lujaa kuin kirjoitettu. Sanoo pedantti-Peppe, mies, jonka blogit sisältävät lukuisia määriä niin kirjoitus-, kuin kielioppivirheitä. Kunpahan löpisen. Joskus vaan ipottaa, ottaa pattiin pienikin asia. Taidan totta vieköön olla pedantti-Peppe, tuttujen kesken pilkunnussija-Pertsa.

  Asiassa eteenpäin. Välillä jää jostain kuunnellusta kappaleesta, jokin säe, ehkä vain sanapari, mieleen. Niin kävi aamulla. Kuuntelin Vesteristä. Yhtyeineen, tietysti. Tällaiset tarttuivat kaaliin, ehkä se ei ole avomeri. Vesterinen Yhtyeineen laulaa nimittäin biisissä  "Suuntavaistolla":

  Saatan olla outo mies
  Vintti pelkkää ulappaa

  Tai biisissä  "Turunlinnan muurilla" aika koskettavasti: 

  Nyt mä tiedä miksi elää kannattaa
  Ne on ne hetket jolloin polvet notkahtaa

  Mikäli olen oikein ymmärtänyt, tuossa notkahduksessa ei ole kyse nyrkkeilijän tuntemuksista.

  On sanoituksia ja sanoituksia. Isoa merkitystä ei niissä monasti ole, ei ole varmaan edes haluttu. Joissain voi olla merkitystä niin merkillistä, ettei sitä oivalla. Joissain on sitten kekseliäitä kielikuvia. Vesterisellä on juuri näitä. Kuten myös Heikki Salolla ja J. Karjalaisella. Hectorin lyriikka on enemmän harkittua, merkityksellisyys tarkoitettua, usein onnistunutta.
  Sanat ovat minulle tärkeitä. Se että kielitaitoni on kehno, kismittää. Vaikka eivät Dylanin Bobin tekstit taida aina ummikkojenkeillekään aueta.

  Minä siivosin aamulla parvekkeen, pesin parvekelasit sekä kaikki ikkunat. Hilppa kyllä avusti parvekkeen puunaamisessa. Tulee aina ihan mukava olo, kun saa jonkun homman duunattua.
  Huomenna mennään siistimään takapiha. Ei siellä paljon possakkaa ole; Hilppa hoitelee kukkapenkit, minä leikkaan omenapuun. Harvoimistakaan ei taida juuri olla, kun tuli syksyllä se  hoidettua.
  Pitää nuo kevätpuuhat tehdä, jotta niiden puolesta voidaan kevein mielin lähteä isompaa puutarhaa mylläämään.

  Vedet ovat Anttolassa auki, sanoi Haneli, kun hänelle soittelin. Pitemmät lahdet ovat vielä jäässä, Potinlahtikin varmasti, mutta eiköpä se muutamassa päivässä ainakin läpipäästäväksi sohjoksi muutu. Eli viikon sisään Anttolaan suunnataan. Varmaa päivää ei vielä osaa sanoa.

  Viime vuonna mentiin saareen 27. huhtikuuta. Aika samoihin vetää tänä vuonna. Vaikka viikkoa aikaisemmin olisi päässyt. Laitan siis obligarorisen loppukuvan viime vuoden huhtikuun 27:ltä päivältä. Kuvassa on Leppäniemi kierretty, Avokkaansalmen suu etuvasemmalla, oikealla Potinlahti, alkavat siintää kuskin silmiin. Näin on, vaikka kuskin kamera osoittaa taakse päin, eli Leppäniemi vasemmalla, Härönsaari oikealla.